Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle

Wille Rydman (ps) ja Sofia Virta (vihr) kävivät taannoin kiivaan keskustelun Ylen ajankohtaisohjelmassa. Molemmat puhuivat toistensa päälle ja väittivät vastapuolen valehtelevan. Puheenaiheena olivat hallituksen aikomukset leikata julkista tukea erilaisilta järjestöiltä. 

Ottamatta kantaa tuohon keskusteluun, oli mielenkiintoista, että Helsingin sanomat haastatteli pian sen jälkeen valtionapua noin 29 miljoonaa euroa vuodessa saavan Suomen sosiaali ja terveys -yhdistyksen eli Sosten pääsihteeriä Vertti Kiukasta siitä, mitä veronmaksaja saa – tämän mielestä – rahojensa vastineeksi. Onhan tässä tuloistaan 85 prosenttia valtiolta saavassa järjestössä mukana paljon erilaisia poliitikkoja.

* * *

Kiukaksen mukaan "ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta meidän perustuotteemme on ministeriöille ja eduskunnan valiokunnille annettava lausunto. Tietyissä piireissä kauheasti demonisoidaan vaikuttamistoimintaa, mutta sitä se ennen kaikkea on."

Kyse on siis järjestöstä, jonka tärkein tehtävä on ajaa taustaorganisaatioidensa etua. Toisin sanoen, se ei aja kustannuksistaan suurimman osan kuittaavien veronmaksajien eikä siis myöskään koko Suomen väestön asiaa. 

Jutusta selvisi, että Sosten lausunnot lähetetään joko ministeriöille tai puolueille. Kiukaksen mukaan tämä on ensin mainitun kannalta positiivinen asia, koska "sen sijaan, että ministeriö saa kolmekymmentä lausuntoa, se saa yhden, jossa on huomioitu jäsenjärjestöjen näkökulmat".

* * *

Professorina olen ollut silloin tällöin mukana omaa tutkimusalaani hyödyntävän ministeriön lainsäädäntötyössä sekä tehnyt uusista laeista myös tieteelliseen tietoon perustuvia lausuntoja. Siksi lienee syytä kertoa, mitä se tarkoittaa.

Omien kokemusteni perusteella itse lainsäädäntötyö lähtee liikkeelle hallitusohjelmasta, jonka pohjalta ministeriö ryhtyy valmistelemaan hallituksen haluamia muutoksia Suomen lakeihin ja asetuksiin. Se tapahtuu ministeriön virkamiesten ja heidän kutsumiensa asiantuntijoiden yhteistyönä. Ainakaan itse en ole huomannut, että tässä vaiheessa mukana olisi ollut minkään tahon edunvalvojia tai mielipidevaikuttajia. 

Näissä kokouksissa sorvataan itse lakiteksti sekä kirjataan ylös lainsäädännön perustelut. Jälkimmäinen teksti on huomattavasti pidempi kuin itse laki, ja tutkijana olen osaltani huolehtinut, että muutoksissa on huomioitu ajantasainen tieteellinen tieto. 

Tämän työn jälkeen ministeriö lähettää lakiluonnoksen lausuntokierrokselle, jossa varsinaisten toimijoiden – niin julkisten kuin yksityistenkin – lisäksi myös Sosten kaltaiset järjestöt ovat voineet kertoa mielipiteensä. Ne ovat yleensä varsin ristiriitaisia, sillä yhden tahtoessa lakiin "valkoista" vaatii toinen "punaista" ja kolmas "vihreää". 

Siten niillä – eri tahojen mielipiteillä – ei ole juurikaan vaikutusta itse lakiin, ellei esille ole noussut faktuaalisia eli todellisia ongelmia, jotka ovat jääneet valmistelutyössä huomaamatta. Sellaiset luonnollisesti korjataan, koska juuri näiden havaitsemisen varmistaminen on koko lausuntokierroksen tarkoitus. 

* * *

Palatkaamme siis Sosten tarpeellisuuteen. Se toimittaa lainsäätäjälle lobbaustietoja taustajärjestöiltään ajaakseen niiden yhteiskunnallista etua – tarvittaessa vaikka tieteellisen ja kokemusperäisen tiedon vastaisesti. Kootessaan yhteen kaikkien jäsentensä näkemykset, se joutuu sovittamaan niitä yhteen eli harjoittamaan enemmän tai vähemmän ennakkosensuuria. Tämä vähentää lakiesityksestä lausuttujen näkemysten kirjoa.

Erityisesti on huomattava, että ajaessaan jäsenjärjestöjensä etua Soste toimii väistämättä päärahoittajansa eli veronmaksajien tahtoa vastaan, mikä puolestaan näkyy parhaiten eduskunnan poliittisissa voimasuhteissa. Eikä siis Sosten kaltaisissa järjestöjen järjestöissä, jotka edustavat vain omaa jäsenistöään ja niiden intressejä. 

Tämä on samalla perustelu sille, miksi Sosten kaltaisten järjestöjen tukeminen verovaroista ei ole järkevää eikä oikeastaan edes hyväksyttävää, sillä mielipidevaikuttamisen rahoittaminen kuuluu lobbajalle itselleen. Ja siksi on hyvä, että Sosten kaltaisille järjestöille osoitettu julkinen tuki pääsee hallituksen leikkauslistalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo moraaliposeerasi
Suhteellinen ja todellinen köyhyys
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Maahanmuutto on rikkaus – vai jotain muuta?

Vantaan Koivukylässä otettiin eilen kiinni huumausaineiden myyjiä. Siellä on tehty kauppaa avoimesti jo pidemmän aikaa, mutta nyt tehdyllä iskulla poliisi halusi laittaa tälle toiminnalle pisteen.

Poliisipartiot ottivat iskun aikana kiinni useita henkilöitä, joiden osuutta asiaan kuulemma selvitetään, vaikka heidän hallustaan löytyi huumausainetta. Lisäksi poliisi on selvittänyt kiinniotettujen henkilöiden maassaolon edellytyksiä. 

* * *

Toissapäivänä Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan erään miehen sopimat ­treffit saivat järkyttävän käänteen Helsingissä. Tämä oli nimittäin sopinut Brino Benjamin Mbomu-Biko Munielen kanssa seksin harrastamisesta.

Treffipäivänä Mbomu-Biko Muniele oli kuitenkin tutustunut erotiikkaliikkeessä parikymppiseen Mohammad Hussein Nazariin, joten miehet päättivät lähteä yhdessä treffeille. Siellä he raiskasivat uhrin monin eri tavoin toistuvasti ja tartuttivat tähän myös seksitaudin. 

Jossain vaiheessa molemmat miehet poistuivat, mutta palasivat takaisin makuuhuoneeseen ja teot jatkuivat. Lopuksi Mbomu-Biko Muniele varasti asunnolta merkkitakin, avaimet, kuulokkeet, käteistä rahaa ja merkkilompakon. 

* * *

Oikeus päätti, että 24-vuotias Brino Benjamin Mbomu-Biko Muniele sai palkakseen törkeästä raiskauksesta ja varkaudesta 3 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen. Tuomioon vaikutti alentavasti se, että hänet oli aiemmin tuomittu viideksi vuodeksi muun muassa lukuisista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. 

26-vuotias Mohammad Hussein Nazari puolestaan sai törkeästä raiskauksesta 2 vuoden ja 2 kuukauden tuomion. Lisäksi miehet määrättiin korvaamaan uhrille yhteisvastuullisesti yli 16  000 euron korvaukset.

Mitähän näihin nyt sitten sanoisi? Maahanmuutto on rikkaus? Vai jotain muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaaliturvallisuus Ruotsin ja Suomen tilastojen valossa
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Onko Pia Kauma tyhmä vai älyllisesti epärehellinen?

Yhteiskunnallisen keskustelun sävy

Tilastokeskus kertoi eilen, että kuluttajien luottamus on pudonnut entistäkin alemmaksi, koska sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta. Tästä Yleisradio teki jutun, jossa kerrottiin monen asiantuntijan suulla, että luottamuksen puutteeseen ovat vaikuttaneet sekä maailmanpolitiikan ikävät uutiset, hallituksen julkisten menojen leikkaukset että niistä käydyn yhteiskunnallisen keskustelun luomat negatiiviset mielikuvat. 

Tämä kaikki lienee sinänsä totta, mutta tilanne ei kuitenkaan ole niin heikko kuin Ylen jutusta voisi ymmärtää. Esimerkiksi tammikuussa Helsingin sanomat uutisoi, että "kotitalouksien talletukset nousivat kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen marraskuussa 2025" eli suomalaisille on kertynyt varallisuutta – jota kuluttamalla ainakin kotimarkkinatalous voisi lähteä hyvinkin nopeasti kasvuun, mikäli säästössä oleva raha lähtisi liikkeelle. 

* * *

Näinä päivinä pörssiyritykset julkaisevat kvartaalituloksiaan. Suurimmista yrityksistä Nesteeltä odotetaan selvää tulosparannusta verrattuna vuoden 2025 ensimmäiseen kvartaaliin, Nokian tulos oli selvästi positiivinen, Nordealla liikuttiin viime vuoden tasolla, Keskon tuloksen arvellaan nousevan, Koneen liikevoiton ennakoidaan paranevan hiukan edellisestä vuodesta ja UPM:n liikevoiton pohditaan pienenevän liikevaihdon kasvusta huolimatta.  

Toisin sanoen suurimpien yritystemme tämän vuoden ensimmäinen neljännes näyttäisi keskimäärin hyvinkin lupaavalta. Siten kotitalouksien luottamuspula Suomen talouteen ei perustu ainakaan suuryritystemme tuloskehitykseen, vaan pikemminkin yhteiskunnallisen keskustelun luomiin negatiivisiin mielikuviin. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli suomalaiset poliitikot ja lehdistö lopettaisivat kauhukuvien luomisen. Enkä tarkoita tällä perusteetonta optimismia, vaan neutraalia tiedottamista ja keskustelua maan taloustilanteesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Himoverotus huolettaa suomalaisia

Oliko Laboren ennuste hyvä vai huono uutinen?

Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Keskustan Hanna-Leena Mattila käyttäytyi kuin pikkulapsi

Opin jo pikkupoikana, että Keskusta on Suomen epärehellisin puolue. Tämä käsitykseni ei ole vuosien mittaan häipynyt – pikemminkin päinvastoin – ja sai vahvistusta jälleen eilisen päivän aikana.

Tarkoitan tietenkin Iltalehden – eduskunnan tapahtumien vääristelystä kertonutta – uutisparia (yksi, kaksi). Niistä ensimmäisen mukaan puolueen kansanedustaja Hanna-Leena Mattila oli jakanut sosiaalisessa mediassa videon, jossa ministeri Wille Rydmanin (ps) eduskunnassa pitämää puhetta oli leikattu siten, että hänen sanomansa oli kääntynyt päälaelleen. 

Näin videosta sai käsityksen, jonka mukaan ministeri olisi arvostellut kovin sanoin Mannerheimin lastensuojeluliittoa, vaikka tosiasiassa hän sanoi, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita", mutta ei niinkään "opposition vääristeleviä puheita, jotka kieltämättä nostavat usein hymyn huulelle täällä ministeriaitiossa".

* * *

Tämän voisi vielä jotenkin ymmärtää pahasti kansanedustaja Mattilan epäonnistuneena huumorina ja ymmärtämättömyytenä, mutta ei enää sen jälkeen kun Iltalehden toimittaja oli saanut hänet kiinni, ja kepulainen valehteli – IL:n toimittajalle – edelleen täysin siekailematta Rydmanin puheenvuorosta ja lähti vastahyökkäykseen kuin pikkulapsi jäätyään kiinni kaupan karkkihyllyltä taskut pullottaen ja suu täynnä makeisia. 

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kepulaisedustaja väitti pokkana, että "hänhän sanoo, että vaikka olisi kuinka komealta kalskahtava nimi, niin tämä viittaa suoraan varmasti Mannerheimin Lastensuojeluliittoon. Enhän minä mitään muita järjestönimiä edes maininnut kuin tämän". Siis vielä sen jälkeen, kun koko maailmalle on näytetty Rydmanin todenneen sana sanalta, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita".

Lisäksi ministeri oli – nimeä mainitsematta – antanut esimerkin järjestöstä, joka ei ole Mannerheimin lastensuojeluliitto ja jota hän ei arvosta, kertomalla että "meillä on esimerkiksi tässä maassa sellainen järjestö, jonka tehtävänä sinänsä on edistää vammaisten työllistymistä, mutta se ei ole palkannut yhtäkään vammaista. Se ei ole oman todistuksensa mukaan millään tavalla dokumentoinut, että se työ, mitä he tekevät, olisi kertaakaan johtanut yhdenkään vammaisen työllistymiseen."

* * *

Minusta on myös mielenkiintoista, ettei Google-haku löydä tätä kirjoittaessani yhtään lehtijuttua edelle kuvaamastani episodista. Toivon mukaan tämä johtuu vain toimituksellisesta jähmeydestä eikä suomalaisen journalistikunnan vihasta perussuomalaisia ja erityisesti Wille Rydmania kohtaan.

Tämä selviää kuluvan päivän aikana. Enkä tarkoita tässä Perussuomalaisten Suomen Uutisia enkä ehkä Kokoomuksen Verkkouutisiakaan, vaan mediamme suuria toimijoita kuten Helsingin sanomia, Ilta-Sanomia, MTV3:a, Uutissuomalaisen uutisia ja tietenkin Yleisradiota. Oma mielenkiintonsa on tietenkin myös Keskustan puoluelehden eli Suomenmaan suhtautumisella Mattilan epärehellisyyteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Vältä epärehellisiä poliitikkoja!
Keskustan petos mahdollisti arvottoman kesänäytelmän

Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?

Kirjoitin eilisessä tekstissäni, että Kaarle Suuren valtakunnan laajeneminen "oli mahdollista, koska Kaarle kävi jatkuvasti sotia eikä antanut vihollisille aikaa toipua". Tämä tuli mieleeni nyt aamulla, kun luin lehdestä, ettei Donald Trumpin ja Iranin johdon neuvotteluista tullut mitään, koska jälkimmäisen edustajat olivat poistuneet neuvottelupaikalta.

Amerikkalaiset olivat kuitenkin saaneet jo uuden neuvottelutarjouksen, jossa Iran olisi Trumpin mukaan "tarjonnut paljon, mutta ei vielä riittävästi". Eikä hän ollut ajatellut vielä sodan jatkamista. 

Minun nähdäkseni tämä on tyhmää, sillä Iranin taktiikka vaikuttaa siltä, kuin se olisi suunniteltu Kaarle Suuren valtakunnan historian perusteella. Ja sen seurauksena – jos ja kun on selvitty Yhdysvaltain ja Israelin ensihyökkäyksestä – pyritään käynnissä olevaa rauhanprosessia venyttämään, jotta omaa sotilaallista kyvykkyyttä voitaisiin kohottaa ja kehittää. 

* * *

Iranin johtoa epäilemättä rohkaisee se, että vaikka heidän armeijansa ei pystynyt puolustautumaan juuri lainkaan USA:n ja Israelin viime kesän hyökkäyksen aikana, se on nykyisten sotatoimien aikana kyennyt aiheuttamaan paljonkin tuhoa – etenkin USA:n liittolaismaissa, mutta myös USA:n ilmavoimille. Tämä osoittaa, että Iranin islamistijohdolla on kyky tehostaa oman armeijansa taistelukykyä ja selviytyä nykyisestä hyökkäyksestä, mikäli sille annetaan siihen mahdollisuus. 

Nähtäväksi siis jää, mikä on lopulta sodan loppusaldo. Onko se sittenkin islamistisen Iranin vahvistuminen sen sijaan, että maahan nousisi maltillisempi hallinto tai jopa demokratia? 

* * *

Siksi on ollut surullista huomata, ettei Donald Trump selvästikään tunne maailmanhistoriaa ja sen opetuksia, vaan lähti soitellen sotaan ilman, että olisi varautunut sen takkuamiseen nyt nähdyllä tavalla. Jos ja kun näin on, tulevat suurimpia kärsijöitä olemaan iranilaiset naiset, jotka alistetaan entistä tiukemmin keskiaikaiseen helvettiin ja tapetaan tarvittaessa. 

Mutta eivät ainoita kärsijöitä ole iranilaiset, vaan  häviäjien joukkoon kuuluu myös maailmanlaajuinen turvallisuus. Onhan Iran tunnetusti ollut islamilaisen terrorismin merkittävin taustavoima. 

Eikä ole syytä epäillä, ettei se jatkaisi sillä linjalla – vieläpä entistäkin päättäväisemmin – mikäli USA:n poliittinen johto ja/tai sen armeija osoittautuvat kyvyttömäksi viemään hyökkäystään loppuun. Eli sodan lopputuloksesta tulee juuri sellainen, miltä tällä hetkellä näyttää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ystävämme Donald Trump
Uhkauksia ja huumoria
Tarttuvako iranilaiset tilaisuuteen?

Saksan ja Ranskan synty

Uskoisin, että suurimmalla osalla suomalaisista on jonkinlainen käsitys Antiikin Egyptistä, Rooman keisarikunnasta, Arabien valtakunnasta, Iso-Britannian imperiumista tai Venäjästä/Neuvostoliitosta sekä niiden vaikutuksesta historian kulkuun. Mutta epäilen, ettei kovinkaan moni ole erityisen perehtynyt keskiaikaiseen Frankkien keisarikuntaan – saati sen merkitykseen tämän päivän Euroopalle.

Tämän valtakunnan tarina alkaa varsinaisesti 700-luvun alussa, jolloin frankkien valtakuntaa hallinneet merovingikuninkaat menettivät valtaansa paikallisille johtajille. Yksi sellainen oli Kaarle Martel, jolta hänen poikansa Pipin Pieni peri asemansa. 

* * *

Pipin ei tyytynyt vain tosiasialliseen valtaan vaan halusi asemalleen myös muodollisen tunnustuksen eli kuninkaan kruunun. Ovelana miehenä hän kääntyi paavin puoleen kysyen "kumpi on oikea kuningas – se jolla on titteli vai se jolla on valta?" Paavi vastasi, että se, jolla on todellinen valta, on oikea kuningas.

Tämän jälken Pipin syrjäytti viimeisen merovingikuninkaan – joka lähetettiin luostariin – ja kruunautti itsensä frankkien kuninkaaksi vuonna 751. Uusi paavi Stefanus II kruunasi hänet uudelleen vuonna 754, jolloin Pipin sai myös pyhän voitelun, mikä teki hänen vallastaan uskonnollisesti oikeutetun. Samalla alkoi kehittyä ajatus, jonka mukaan kuninkaan valta tulee Jumalalta.

* * *

Kruunaus vahvisti Paavin ja Pipinin liittolaisuutta, joka realisoitui sen jälkeen, kun Italian langobardit uhkasivat kirkon keskusta, Roomaa. Paavilla ei ollut omaa armeijaa, joten hän teki sopimuksen Pipinin kanssa, jotta tämä suojelisi paavia sotilaallisesti. 

Vastineeksi Rooman Pyhä istuin sitoutui tukemaan tämän kuninkuutta. Niinpä Pipin hyökkäsi ja löi langobardit sekä lahjoitti heiltä valtaamiaan alueita paaville: näin syntyi Italian niemimaan keskelle Paavin johtama kirkkovaltio.

Pipin teki muutenkin tiivistä yhteistyötä kirkon kanssa tukemalla luostareita, vahvistamalla sen asemaa sekä uudistamalla uskonnollista hallintoa. Lisäksi hän kävi sotia Akvitaniassa (nykyisessä Lounais-Ranskassa) kapinallisia herttuoita vastaan sekä muslimeja vastaan Umayyadien hallussa olleilla alueilla valloittaen muun muassa Narbonnen vuonna 759. 

* * *

Tämä kaikki loi pohjaa tulevalle Karolingien suurvallalle, vaikka Pipin jakoikin valtakuntansa poikiensa Kaarlen ja Carlomanin kesken. Jälkimmäisen kuoltua vuonna 771 Kaarlesta tuli yksin Frankkien kuningas, ja valloitussodat alkoivat.

Ensimmäiseksi Kaarle – joka tunnetaan nykyään yleisesti lisänimellä "Suuri" – käynnisti sodan saksilaisia vastaan vuonna 772. Kyseessä oli pitkä ja brutaali kamppailu nykyisen Saksan alueella, jonka motiiveina olivat sekä Kaarlen pyrkimys alistaa saksit että levittää kristinuskoa. Siihen liittyi myös kuuluisa Verdenin verilöyly (782), jossa teloitettiin tuhansia saksilaisia. 

Langobardien valtakunta kukistui vuonna 774 Kaarlen hyökättyä Italiaan. Hän valloitti pääkaupunki Pavian ja otti itselleen langobardien kuninkaan arvon. Näin valtakunta ulottui etelässä lähelle Roomaa.

* * *

Kaarle soti myös muslimeja vastaan Iberian rajalla Espanjassa ja Pyreneillä, missä hän perusti puskurialueen islamin leviämistä vastaan. Tähän liittyy kuuluisa Roncevaux'n solan taistelu (778). 

Se sai alkunsa, kun Espanjasta vetäytyvän Kaarlen armeijan jälkijoukko joutui väijytykseen Pyreneillä Roncevaux'n solassa. Paikalliset baskit hyökkäsivät ja tuhosivat sen lähes kokonaan. Taistelussa kaatui myös Kaarlen sotapäällikkö Roland. Tapahtuma ei ollut sotilaallisesti ratkaiseva, mutta siitä syntyi myöhemmin kuuluisa sankarieepos Rolandin laulu, jossa hyökkääjät on tosin muutettu muslimeiksi ja Rolandista tehty sankari.

* * *

Kaarle laajensi valtakuntaansa myös itään päin avaareja vastaan ja eteni Tonavalle asti nykyisen Unkarin alueelle. Näin hän sai haltuunsa runsaasti rikkauksia ja vahvisti asemaansa.

Lopputuloksena Kaarle Suuren valtakunta tai sen puoli-itsenäiset vasallivaltiot ulottuivat lounaasta Pyreneiden vuorilta koilliseen Tanskan rajoille ja Balkanin rajoilta Englannin kanaalille. Toisin sanoen Eurooppaan oli jälleen syntynyt jättimäinen keisarikunta.

* * *

Tämä kaikki oli mahdollista, koska Kaarle kävi jatkuvasti sotia eikä antanut vihollisille aikaa toipua. Sen taas mahdollisti hänen hyvin organisoitu armeijansa, joka perustui feodaaliseen järjestelmään: Kaarle määräsi, kuinka monta ja millaista sotilasta kukin alue toimitti. Varakkaimmat lähettivät useampia sotureita ja köyhimmät yhden.

Raskas ratsuväki oli armeijan tärkein voima. Siinä palvelivat aateliset tai varakkaat miehet, joiden varustukseen kuuluivat miekka, keihäs, kilpi ja usein rengashaarniska. Heidän sotapalvelusvelvollisuutensa perustui maanomistukseen.

Jalkaväki koostui tavallisista miehistä, joilla oli kevyempi varustus. He muodostivat enemmistön, mutta toimivat lähinnä ratsuväen tukena ja piirityksissä.

* * *

Kaarle kehitti myös taistelutaktiikkaa: sotaretket tehtiin yleensä kesäisin, ja armeija jaettiin usein useaan osaan, jotka hyökkäsivät eri suunnista. Tämä teki puolustautumisesta vaikeaa. Lopuksi Kaarle varmisti valloitukset rakentamalla linnoituksia ja huoltamalla armeijaa sekä varastoista että paikalliselta väestöltä hankitulla ravinnolla.

Sotilaita motivoi sekä se, että Kaarle johti usein itse sotaretkiä, että kristinuskon levittämisen ajatus. Hallinto järjestettiin jakamalla valtakunta kreivikuntiin, joiden uskollisuutta valvoivat kuninkaan lähettämät tarkastajat.

Kaikki edellä kuvattu johti – ja huipentui – siihen, että Paavi Leo III kruunasi hänet Roomassa keisariksi vuonna 800. 

* * *

Kaarlesta on säilynyt kuvaus hänen hovimiehensä Einhardin kirjoittamana. Sen mukaan hän oli pitkä ja voimakasrakenteinen, noin 190 cm pitkä, vaaleatukkainen ja arvokas. 

Kaarle söi kuvauksen mukaan kohtuullisesti, piti paistetusta lihasta ja vältti liiallista juomista. Hän arvosti sivistystä, yritti opetella kirjoittamaan ja puhui latinaa sekä ymmärsi kreikkaa. Hän kävi roomalaiseen tapaan kylvyissä ja kutsui usein ystäviään mukaan. Johtajana hän oli sekä uskonnollinen että käytännöllinen ja arvosti järjestystä ja kuria.

* * *

Kaarlen jälkeen valtakuntaa hallitsi hänen poikansa Ludvig Hurskas, joka korosti kristillistä moraalia, katumusta ja syntien sovittamista. Hän teki jopa julkisia katumusrituaaleja ja pyrki elämään muutenkin esimerkillisesti. Kirkkopolitiikassaan hän tuki luostareita ja kirkkoa sekä yhtenäisti kirkollista kuria ja luostarielämää tavoitteenaan kirkollisen elämän yhtenäistäminen.

Ludvig jatkoi hallinnollisesti isänsä jalanjäljissä, mutta oli tätä heikompi hallitsija. Hän ei myöskään tehnyt suuria valloituksia, vaikka puolusti valtakuntaansa kapinoita ja ulkoisia uhkia vastaan. Hän teki esimerkiksi viikinkipäällikkö Harald Klakin kanssa sopimuksen rannikkoseutujen turvaamiseksi. 

* * *

Ludvik halusi jakaa valtakunnan neljälle pojalleen. Se ei kuitenkaan sopinut hänen vanhemmille lapsilleen Lotharille, Ludvig saksalaiselle ja Pipin Akvitanialaiselle, joilla oli eri äiti kuin Kaarle Kaljupäällä. Siten valtakunta ajautui pitkiin sisällissotiin, minkä seurauksena jopa Ludvig itse syrjäytettiin hetkeksi keisarin asemasta.

Tämän valtakamppailun ratkaiseva taistelu käytiin kuitenkin vasta Fontenoyssa vuonna 841. Siinä olivat vastakkain Lothar eli vanhin veli, joka vaati koko imperiumia itselleen, sekä Ludvig ja Kaarle Kaljupää, jotka yhdistivät voimansa myöhemmin Strasbourgin valoilla (842). Ne lausuttiin sekä romaanisella kansankielellä että vanhalla saksalla.

Molemmat armeijat koostuivat frankkilaisista ylimyksistä ja heidän joukoistaan, mutta kummallakaan osapuolella ei ollut selvää taktista ylivoimaa, joten voittaja ratkaistiin lähitaistelussa. Taistelusta tuli siten äärimmäisen verinen ja se vei hengen suurelta osalta frankkilaisesta aatelistosta niin, että sitä pidettiin jopa "kansakunnan tragediana".

Lopputuloksena oli Kaarlen ja Ludvigin voitto, mikä johti lopulta Verdunin sopimukseen, jossa valtakunta jaettiin kolmeen osaan, joista kahdesta muodostuivat aikojen kuluessa Ranska (Kaarlen osa) ja Saksa (Ludvigin osa). Lothar sai Italian sekä siitä Pohjanmerelle ulottuvan keskiosan ja jopa keisarin kruunun, mutta hänen valtakuntansa jäi aikojen kuluessa kahden muun jalkoihin, eikä sillä ole nykyisin selvää perillistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seuraako Putinin Venäjä 1900-luvun alun keisareiden ja keisarikuntien jalanjälkiä?
Ääri-ilmiöitä 1650-luvulta
Islam nousi sekasorrosta

Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka on ollut sikäli outoa, että maahanmuuttajiin on syydetty tolkuton määrä rahaa, mutta heille ei ole juurikaan esitetty vaatimuksia sen vastineeksi. Tämä omituisuus on nyt jäämässä historiaan, sillä maahanmuuttajat saavat lakisääteisen velvollisuuden edistää omaa kotoutumistaan. Siis huomatkaa, arvoisat lukijani: v e l v o l l i s u u d e n.

Sisäministeri Mari Rantasen (ps) sanoi eilen sen itsestäänselvyyden, että "kotoutuminen ei onnistu passiivisesti järjestelmän varassa, vaan siihen tarvitaan yksilön omaa toimintaa ja osallistumista". Tähän ohjataan sillä, että jatkossa maahanmuuttajan on hakeuduttava ja osallistuttava laissa tarkoitettuihin kotoutumista edistäviin palveluihin"

Tämän velvollisuuden noudattamiseen ei tarjota porkkanaa, vaan uhkaus, jonka mukaan kotoutumissuunnitelman laistamisella olisi negatiivisia seurauksia: esimerkiksi toimeentulo- tai työttömyystukien määrä voisi vähentyä. 

Samalla suomalainen veronmaksaja saa hiukan helpotusta, kun kotoutumispalveluista leikataan lakiesityksen mukaan yhteensä 46,8 miljoonaa euroa. Ja maahanmuuttaja säästyy hömpältä, kun jäljelle jäävä budjetti käytetään nimenomaisesti suomen tai ruotsin kielen oppimiseen ja yhteiskunnan tuntemukseen.

* * *

Tämä kaikki kuulostaa suorastaan erinomaiselta. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoa. 

Hallituksen kannatus on nimittäin ollut laskussa viime aikoina. Mikäli tämä trendi jatkuu ja maahan saadaan SDP-vetoinen Antti Lindtmanin (sd) hallitus, saatetaan maahanmuuttajien uusista velvollisuuksista luopua. Ja palata jälleen vanhaan tapaan, jossa yhteiskunnalla ei ollut tarjota heille vaatimuksia, mutta sitäkin enemmän etuja. 

Sitä ennen on kuitenkin elettävä vielä hiukan vaille vuosi ennen vaaleja. Ja toivottava, että kansan suuri enemmistö ymmärtäisi mahdollisen vasemmistojohtoisen hallituksen johtavan eilisen ulostulon perusteella katastrofiin niin maahanmuuton, kuin taloudellisen kestävyydenkin suhteen. 

Edessä on siis jännittävät kaksitoista kuukautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Onko luvassa lisää maahanmuuttajien hyysäystä, antirasismia, wokellusta, autoilijoiden kurittamista ja jakopolitiikkaa?

Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Petteri Orpon (kok) hallitus esitteli eilen ensi vuoden budjettinsa. En lähde tässä listaamaan sen sisältöä – ne ovat luettavissa täältä – mutta nostan esille jonkinlaisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen. 

Ja ei, se ei tule hallituksen piiristä vaan opposition kommenttien joukosta. SDP:n Tytti Tuppurainen nimittäin kommentoi esitystä sanomalla, että "kehyskauden lopulla alijäämä kasvaa yli 17 miljardiin euroon... [Se] on valtava määrä".

Näin siis sanoi eilen se sama Tytti Tuppurainen, joka on koko hallituskauden ajan haukkunut rakkikoiran lailla hallituksen yrityksiä rajoittaa julkisen sektorin velkaantumista. Ja jonka puolue ei ole monista pyynnöistä huolimatta antanut uskottavaa vaihtoehtoa. 

* * *

Jotta Tuppuraisen linja ei jäisi epäselväksi, niin tässä – arvoisat lukijani – muutamia Tuppuraisen kannanottoja tältä hallituskaudelta.

Marraskuu 2023: "Hallitus haluaa leikata kohtuuttomasti pienituloisten toimeentulosta ja heikentää yhteisiä palveluja. On jäänyt epäselväksi, hahmottaako hallitus itsekään tekojensa yhteisvaikutuksia."

Marraskuu 2024: "Hallituksen omat säästötoimet ovat syventäneet työttömyyttä". 

Helmikuu 2025: "Miksi te ette... kohtuullista hyvinvointialueiden menosäästöjen aikataulua, jotta ihmisten hoitoonpääsy voitaisiin turvata?"

Huhtikuu 2026: "Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä... Nyt, kun hallitus on kokoontumassa viimeiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten tilanteen helpottamiseksi."

* * *

Ja nyt Tuppuraisella on siis otsaa moittia hallitusta kehyskauden alijäämän liiallisesta suuruudesta ikään kuin hän itse ei olisi koko hallituskauden ajan vastustanut Orpon kabinetin pyrkimyksiä rajoittaa sen holtitonta kasvua.

Siis kasvua, jonka lähtölaukaus ammuttiin edellinen hallituksen aikana. Eli hallituksen, jossa Tuppurainen oli itsekin ministerinä. Ja joka harjoitti vielä viimeisenä vuotenaankin täysin holtitonta verovarojen tuhlaamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut
Vihreät talouskasvua vastaan

Käräjäoikeuden Elokapina-ratkaisu on vietävä hovioikeuteen

Helsingin käräjäoikeus tulkitsi Suomen lakia siten, että liikenteen mielivaltainen katkaiseminen pääkaupungin valtaväylällä on laillista, eikä poliisilla ole oikeutta avata katua. Tämä linjaus seurasi ympäristöterroristijärjestö Elokapinan viime vuonna järjestämästä mielenosoituksesta, jossa estettiin tarkoituksella autoliikenne Helsingin Mannerheimintiellä ilman, että siitä olisi ilmoitettu etukäteen viranomaisille.

Käräjäoikeuden mukaan mielenosoitus ei aiheuttanut välitöntä vaaraa, joten mielenosoittajilla ei ollut velvollisuutta totella poliisin käskyjä. Eikä Mannerheimintietä kaupungissa käyttävillä ihmisillä oikeutta käyttää väylää siihen, mitä varten se on rakennettu. 

* * *

Käräjäoikeuden tuomiosta voi toki vielä valittaa, ja toivottavasti valitetaankin. Puuttuisin kuitenkin tuohon näkemykseen, ettei tien tukkimisesta aiheutunut välitöntä vaaraa. 

On tietenkin totta, ettei laittomasta mielenosoituksesta olisi aiheutunut vielä 1980-luvun Suomessa minkäänlaista vaaraa kenellekään. Nyt eletään kuitenkin 2020-lukua, jonka erottaa puolen vuosisadan takaisesta ajasta väestön etnisen rakenteen osittainen muuttuminen sekä länsimaisten yhteiskuntien ilmapiirin polarisoituminen äärimmäisen arvoliberalismin nousun takia. 

Näiden seurauksena on huomattu, että mielenosoituksiin kokoontuneet väkijoukkokeskittymät näyttäytyvät joillekin länsimaiden nykyisille asukkaille hyvänä kohteena demonstroida omaa mielipidettä. Näin kävi Münchenissä ja Virginiassa viime vuonna, joten malli mieleltään häiriintyneille on jo annettu, enkä siksi näe, että oikeuden peruste Elokapinan tapauksen välittömän vaaran puuttumisesta olisi uskottava.

Siksi olisi tärkeää, että syyttäjä vie tapauksen hovioikeuteen, jotta poliisia vastaan niskoittelun lainmukaisuudesta saadaan yhtä käräjätuomaria laajempi laintulkitsijoiden näkemys. Ja kenties jopa ratkaisu, joka linjaa tavalla tai toisella laittomasti toimivien mielenosoittajien oikeutta aiheuttaa kanssaihmisille sellaista haittaa, joka saattaa johtaa huonosti harkittuihin tekoihin. 

JK kello 7:54. Huomasin, että tekstissä puheena olleen päätöksen teki tuomariharjoittelija eli käräjänotaari, eikä varsinainen tuomari. Se korostaa tarvetta hakea ratkaisua hovioikeudesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Harvinaisen typerää toimintaa
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa
Helsingin kaupungin työntekijät varkaissa

Yhteiskunnallisesta keskustelusta runkkuringin kautta kaninkoloon

Verkkouutiset oli kiinnittänyt huomionsa sosiaalisessa mediassa käytävän poliittisen keskustelun eriytymiseen sen seuruksena, että monet henkilöt seuraavat vain ihmisiä, joiden mielipiteet ovat lähellä heidän omiaan. Tämän seurauksena nimitys "sosiaalinen media" ei enää kuvaa sosiaalista mediaa, vaan se on pikemminkin alusta kuplautumiselle tai – kuten aiemmin tavattiin sanoa – samanmielisten runkkuringille.

Tästä erinomainen esimerkki on X eli entinen Twitter, jossa keskustelu on lähes moderoimatonta. Siellä on kuitenkin useita tapoja muokata omaa syötettä kohti runkkurinkiä ja ajautua lopulta niin sanottuun kaninkoloon, jossa henkilö ajautuu yhä syvemmälle yhdenlaisen sisällön pariin.

Tästä seuraa, hänen sosiaalisesta mediasta kohtaamansa keskustelu koostuu lopulta lähes täydellisesti vain yhdenlaista maailmankuvaa edustavista viesteistä. Siis maailmankuvasta, jolle osoitetut haasteet jäävät häneltä näkemättä ja ehkä jopa tiedostamatta.

* * *

Näin ei tarvitsisi välttämättä olla, vaikka X:ään – kuten käsittääkseni lähes kaikkiin sosiaalisiin medioihin – on rakennettu algoritmi, joka tarjoilee henkilön aiemman käyttöhistorian perusteella luettavaksi sellaisia viestejä, joita se "päättelee" tämän haluavan lukea. 

Tämän lisäksi jokainen voi valita lähtökohtaisesti kenen viestejä haluaa seurata: monille se tarkoittaa henkilöitä, joiden mielipiteet myötäilevät omia. Yhtä hyvin X:ssä voi kuitenkin ottaa seuratakseen vaikka koko poliittisen kirjon äärivasemmalta äärioikeistoon ja natseista anarkisteihin. 

Siten niille, joiden tavoitteena on oma runkkurinki, on tarjolla mahdollisuus sulkea omat viestinsä kaikkien sellaisten henkilöiden näkyvistä, joiden ei halua lukevan niitä. Tällöin tosin jää myös itse ilman heidän kommenttejaan ja sen synnyttämää omien ajatustensa haastetta. 

Kaikille tämäkään ei ole riittänyt, sillä poliittisesti arvoliberaalit ja vasemmistolaiset perustivat joitain vuosia sitten omia keskustelujaan varten Bluesky-nimisen sosiaalisen median. Samoin teki Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, jonka luomus on nimeltään Truth social. 

Näin päädyttiin räväkästä poliittista keskustelusta tunnetusta aikuisten ihmisten poliittisesta keskustelualustasta tilanteeseen, jossa voidaan kyseenalaistaa koko sosiaalisten keskustelufoorumeiden sosiaalisuus. Ja joka on omiaan luomaan kaninkolossa kasvaneita ihmisiä, joiden maailmankuva muuttuu päivä päivältä yhä rajoituneemmaksi.

* * *

Myös blogit lasketaan sosiaaliseen mediaan. Niin myös tämä Professorin ajatuksia, jonka alaotsikko korostaa aivan erityisesti sanavapauden merkitystä. 

Kuten ainakin pidempään tätä blogia lukeneet tietävät, myös minun kirjoittamani tekstit ovat poliittisesti kantaa ottavia ja viestittävät omia näkemyksiäni kulloinkin käsiteltävänä olevasta asiasta. Mutta se ei tarkoita, etten haluaisi jokaista kirjoitusta seuraavassa keskustelussa nähdä myös omista näkemyksistäni poikkeavia mielipiteitä – myös radikaalisti haastavia.

Päinvastoin, ne ovat erittäin tervetulleita tarjotessaan vaihtoehtoisen näkemyksen aiheisiin, joista olen kirjoittanut. Ja sitä kautta tarjoavat aineksia niin minulle kuin myös muille blogiani lukeville kehittää omaa ajattelua ja maailmankuvaa. 

Siksi toivon, ettei kritiikki katoa Professorin ajatuksiin liittyvästä keskustelusta mihinkään, vaan pikemminkin kehittyy laadukkaaksi ja vakavasti otettavaksi argumentaatioksi. Onhan koko blogin alkuperäinen tarkoitus kuitenkin viime kädessä olla osa yhteiskunnassamme käytävää poliittista keskustelua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Tulossa: Ylen mielenkiintoinen haastattelujuttu
Jani Kokko kysyi sosiaalisessa mediassa, että "oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?"

Himoverotus huolettaa suomalaisia

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi mielipidekyselyn, jonka tulokset olivat poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Sen mukaan peräti puolet suomalaisista olisi valmiita alentamaan veroja, jotta osaajat ja omistajat eivät muuttaisi pois Suomesta. Vain runsas neljännes oli eri mieltä.

Saman kyselyn vastaajista 60 prosenttia oli myös sitä mieltä, että omistajuutta pitäisi arvostaa enemmän, koska ilman omistajia ei olisi yritysten tarjoamia työpaikkoja. Päinvastaista mieltä oli vain kymmenen prosenttia näkemyksensä ilmaisseista. Toisaalta kaksi kolmesta vastaajasta oli huolissaan omistamisen keskittymisestä harvojen käsiin. 

* * *

Kyselyn mukaan näyttäisi siltä, että Suomessa ymmärretään laajasti sekä taloudellisen toimeliaisuuden merkitys että himoverotuksen luomat riskit yhteiskunnan kestävälle kehitykselle. Tämä on tietenkin maamme tulevaisuuden kannalta erinomainen asia, mutta herättää samalla ajatuksia voittoa ensi vuoden vaaleissa odottavan vihervasemmiston tilanteesta. 

Siksi veikkaan, että talous, verotus ja yrittäjyys nousevat tavanomaista suurempaan rooliin vuoden kuluttua käytävissä vaalikampanjoissa. Ja tietenkin myös medioiden välittämissä vaalikeskusteluissa. 

Jos ja kun näin käy, on mielenkiintoista seurata miten nyt mielipidekyselyissä etenevän opposition kannatus kehittyy juuri ennen vaaleja kiihtyvän kampanjoinnin aikana. Eli pystyvätkö demarit säilyttämään tukenaan neljänneksen äänestäjäkunnasta ja nouseeko maamme kahden laitavihervasemmistolaisen puolueen kannatus yli kymmenen prosentin? 

* * *

Tässä mielessä oli hauska lukea aamun Helsingin Sanomista, että demareiden puheenjohtaja Antti Lindtman ehdotti Suomelle opin ottamista Espanjan vasemmistolaisesta talouspolitiikasta, jota on tuettu miljardeilla euroilla EU-maiden – osin suomalaisilta veronmaksajilta verotettua – rahaa. Lieneekö tämä se kortti, jolla Lindtman arvelee nousevansa kalifiksi kalif... ei kun pääministeriksi pääministerin paikalle? 

Vai käykö jälleen kerran niin, että suomalaisten mieli muuttuu vaalikeskusteluiden aikana ja eduskunnan suurimman puolueen paikasta käydään jälleen kerran tasaväkinen kamppailu? Vieläpä sellainen, jossa joko viime aikoina kannatustaan nostanut Keskusta tai Perussuomalaiset nousevat uhkaamaan SDP:n ja Kokoomuksen asemaa pääministeripuolueena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Vihreät talouskasvua vastaan

Maahanmuuttajien sosiaaliturva on demokratiakysymys

Kirjoitin pari päivää sitten Suomen maahanmuuttopolitiikkaan tulossa olevista muutoksista mainiten professori Heikki Hiilamon niille antaman – ainakin itselleni – yllättävän tuen. Tänä aamuna kävi sitten niin, että kahvikuppini – kuvaannollisesti – putosi tietokoneeni näppäimistölle lukiessani hänen kolumniaan Ylen nettisivulla.

Hiilamo nimittäin totesi – aivan oikein – että "maahanmuuttajien sosiaaliturva ei ole vain ihmisoikeus- tai perustuslakikysymys – se on myös demokratiakysymys. Demokratia ei lepää vain lakien ja oikeuksien varassa. Se tarvitsee yhteisön, joka kokee kuuluvansa yhteen. Ilman jaettua identiteettiä luottamus rapautuu. Juuri luottamus on demokratian hiljainen käyttövoima."

Lisäksi hän huomautti, että "vasemmistolaisille voi olla vaikeaa myöntää, että luottamusta vahvistava kansallismielisyys tukee demokratiaa, ja ettei varauksellinen suhtautuminen maahanmuuttoon automaattisesti ole rasismia. Se voi ilmaista myös huolta siitä, kestääkö yhteinen projekti."

Tällä yhteisellä projektilla professori viittasi viimeaikaiseen keskusteluun maahanmuuttajien takuueläkkeestä, johon Suomessa saa oikeuden kolmen vuoden asumisen perusteella, kun Ruotsissa vastaavaan etuun vaaditaan 40 vuotta. Ja jonka tiedetään vähentävän työssäkäyntiä.

* * *

Jää tietenkin nähtäväksi onko Hiilamon kolumnilla mitään vaikutusta suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan tai edes siitä käytävään keskusteluun, sillä poterot ovat niin syvät, että niistä on vaikea nähdä vastapuolelle rikkomatta omaa poteroaan. Ja siksi on syytä pelätä, että myös nykyisen hallituksen aikaansaamat parannukset maamme suhtautumiseen kansainväliseen muuttoliikkeeseen ja sen seurausten hallintaan vesitetään ensi vuoden vaalien jälkeen. 

Toisaalta Hiilamon kolumni osoittaa, että maahanmuuttoasioihin voi suhtautua myös kiihkottomasti ja tosiasiat tunnustaen. Onhan hän kuitenkin henkilö, jonka en ainakaan itse ole aiemmin huomannut osoittaneen maahanmuuttokritiikkiä ja siksi toivottavasti kykenevä mataloittamaan niitä poteroita, joita aihe on suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottanut. 

Tästä syystä jään odottamaan erityisesti sellaisia vihervasemmiston suunnalta tulevia poliittisia linjauksia, joissa suhtaudutaan realistisesti niihin ongelmiin ja tosiasioihin, joita kehitysmaista tuleva maahanmuutto aiheuttaa ja on jo aiheuttanut. Sekä ratkaisuja, jotka ovat muutakin kuin kritiikitöntä sanahelinää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Maahanmuuttopolitiikka rajoittaa ihmisten valinnanvapautta
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Vuohenraiskaaja jäi kiinni

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt väite, jonka mukaan "19-vuotias afgaanipakolainen on pidätetty Ranskassa useista raaoista raiskauksista, joiden uhrina on ollut sidottuja ja verta vuotavia lampaita ja vuohia". Sen luettuani jäin miettimään kolmea asiaa.

Ensimmäiseksi pohdin, että voiko tämä olla totta? Ja kyllä, samaisessa sosiaalisessa on mahdollista pyytää tekoälyltä vahvistusta erilaisiin kirjoituksiin. 

Näin oli myös tehty ja vastauksen mukaan "Ranskalaiset mediat (Le Figaro, La Provence, France 3) raportoivat, että 19-vuotias afganistanilaismies otettiin kiinni 10. huhtikuuta Pennes-Mirabeaussa lähellä Marseillea sen jälkeen, kun hänet oli tallentunut suljetun piirin kameravalvontaan toistuvasti raiskaamassa vuohia ja lampaita maatilan suojelualueella. Eläimiä oli sidottu ja niissä oli vammoja; häntä odottavat eläinsuojelurikossyytteet (jopa 3 vuoden vankeus + 45 000 euron sakko). Hän saapui oikeuteen tällä viikolla."

Tämän jälkeen ajatukseni siirtyi siihen, että miksi eurooppalaiset poliitikot ovat halunneet tällaisia maahanmuuttajia länsimaihin. Eivätkö he tiedä, että monien nykyaikaisen kansainvaelluksen lähtömaiden kulttuureissa tällainen käytös ei ole lainkaan tavatonta. 

Kolmanneksi mieleeni juolahti vain hetkeä aiemmin lukemani Helsingin sanomien uutinen, jonka mukaan "vasemmiston jättiläiset ja Antti Lindtman pohtivat strategiaa oikeisto­aallon pysäyttämiseksi". 

Sitä käydään Espanjan pääministeri Pedro Sánchezim johdolla. Siis poliitikon, jonka johtama hallitus on juuri äsken tehnyt päätöksen oleskeluluvan antamisesta jopa yli miljoonalle maassaan laittomasti oleskelevalle kehitysmaalaiselle. 

Nähtäväksi jää, löytävätkö Lindtman ja kumppanit keinoja oikeistoaallon pysäyttämiseksi. Ja mitä se voisi tarkoittaa eurooppalaisiin vuohiin kohdistuvien seksuaalirikosten kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tilastot Pariisin mielenosoitusten takana
Ennuste seuraavasta eurooppalaisesta sisällissodasta
Sitä saa, mitä tilaa

Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi

Petteri Orpon (kok) hallitus toi eilen eduskunnan hyväksyttäväksi peräti kolme lakiesitystä. Tästä syystä niiden valmistelua johtanut ja eduskunnassa asian esitellyt sisäministeri Mari Rantanen totesi eilen, että "meillä on tällainen maahanmuuton supertorstai". 

Lakiesitysten tarkoituksena on järkeistää Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ottamalla käyttöön kansalaisuuskoe, tehostamalla laittomasti maassa olevien karkottamista ja maahantulokieltoa sekä hyödyntämällä EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen tarjoamat mahdollisuudet.

Kansalaisuuskokeen tarkoituksena on varmistaa, ettei Suomen kansalaisuutta myönnetä ilman hakijan perehtyneisyyttä suomalaiseen yhteiskuntaan. Tosin tentin läpäistäkseen kansalaisuuutta hakevan henkilön osaamisen ei tarvitse olla kovin kummoista, sillä monivalintakokeen läpäisyyn riittää jo se, että onnistuu valitsemaan oikean vaihtoehdon seitsemään kymmenestä kysymyksestä.

Sisäministerin mukaan hallitus "edellyttää henkilöiltä, jotka tavoittelevat Suomen kansalaisuutta, aktiivisuutta tehdä asioita tavalla, jota laissa edellytetään". Ja siksi kotouttamisrahoja suunnataan jatkossa entistä tarkemmin Suomen kansalliskielten opetukseen – mistä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. 

Maasta karkottamisen osalta hallitus pyrkii siihen, että karkotuspäätökset saataisin toteutettua nykyistä tehokkaammin ja nopeammin. Lisäksi maahantulokiellon perusteeksi lisätään kansallisen turvallisuuden vaarantaminen – tämä koskee myös EU:n alueelta Suomeen pyrkiviä henkilöitä. 

Kolmas muutos on lähinnä tekninen. Siinä pannaan toimeen EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimus, joka mahdollistaa tulevaisuudessa turvapaikkaprosessin siirtämisen Unionin ulkopuoliseen maahan. Mainio asia tämäkin, kunhan tulevaisuus vain tulisi ennen kuin on myöhäistä.

* * *

Minun nähdäkseni kaikki hallituksen eiliset esitykset ovat hyviä ja tarpeellisia – elleivät suorastaan välttämättömiä – edellytyksiä sille, että maahanmuutto muuttuisi nykyisestä taakasta Suomen kannalta järkeväksi. Ja siksi on syytä tarkkailla, miten eduskunta suhtautuu niihin. 

Lienee tietenkin odotettavissa, että laitavasemmiston kansanedustajat suhtautuvat ainakin osaan esityksistä kielteisesti. Jos ja kun näin käy, se ei muuta Vasemmistoliitosta ja Vihreistä jo aiemmin syntynyttä kuvaa maassamme marssivana viidentenä kolonnana. 

Sen sijaan on jännittävää seurata, mitä tapahtuu hallituksen sisällä – erityisesti RKP:n ja Kokoomuksen eduskuntaryhmissä – sekä opposition pääpuolueissa SDP:ssä ja Keskustassa. Löytyykö niistäkin – ja jos löytyy, kuinka useita – halukkaita osallistumaan viidennen kolonnan toimintaan. 

* * *

Sivumennen sanoen ja aiheeseen väljästi liittyen: kansanedustaja Joakim Vigelius (ps) lohkaisi eilen sosiaalisessa mediassa varsin sattuvasti. Hän nimittäin laukaisi, että "On melkoinen veivaus, että ensin houkutellaan maailmalta pienituloisia pienituloisiksi Suomeen ja sitten ihmetellään, miten suuresti pienituloisuus onkaan kasvanut".

Tämän ihmetyksen näyttäisi jakavan myös professori Heikki Hiilamo, joka totesi maahanmuuton olevan köyhyyden lisääntymisessä "merkittävä tekijä. Työmarkkinoilla on tapahtunut muutos, jossa matalapalkka-ammateissa on yhä enemmän maahanmuuttajia". 

Lisäksi professori totesi asiaan vaikuttavan myös sen, että maahanmuuttajat asuvat isolta osin suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, jossa asumiskustannukset ovat suhteellisen isot. Mitäpä tähän enää lisäämään mitään muuta kuin, sen, että meillä julkinen valta suorastaan kannustaa tähän tarjoamalla erilaisia vastikkeettomia tukia myös muiden maiden kansalaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oliko yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen virhevalinta?
Terrorismivaroitus
Uutissuomalaisen lista hallituksen maahanmuuttopoliittisista toimista

Työllistymisseteli on kuin harakka katolla

Yleisradio kertoi, että nuorisotyöttömyyden torjuntaan tarkoitettuja työllistymisseteleitä jää käyttämättä. Ne ovat yrityksille annettavia avustuksia, jolla katetaan puolet – kuitenkin enintään 1 500 euroa – nuoren palkasta silloin, kun tämä työllistetään vähintään kuuden kuukauden työsuhteeseen.

Tämä kuulostaa erinomaiselta asialta niin nuorten kuin yritystenkin kannalta. Mutta samalla se toimii erinomaisena esimerkkinä talouden toiminnasta – ja lisäksi tarjoaa vihjeen siitä, miksei taloudellista hyvinvointia synny pelkästään rahaa lisäämällä.

Näin siksi, ettei yritysten kannata palkata ihmisiä edes puolella palkalla, ellei se lisää niiden liikevoittoa. Eikä etenkään silloin, ellei yritys pysty teettämään edes sellaisia töitä, joiden tuotto on enemmän kuin puolikas työntekijän palkasta. 

Siksi on selvää, että Suomen talous oikenee vain kysynnän lisääntymisen kautta. Se tarkoittaa vientiyrityksille parempaa menestystä maailmalla ja kotimaassa maksukykyisten ja -halukkaiden asiakkaiden lisääntymistä. 

* * *

Ulkomaisiin kuluttajiin voimme ymmärrettävästi vaikuttaa varsin rajallisesti, mutta tuotekehityksen ja markkinoinnin kautta tilannetta voi ainakin periaatteessa parantaa. Se taas edellyttää vientiyrityksissä toimivien ihmisten korkeaa osaamista ja sitoutuneisuutta työhönsä – siis osaavaa työvoimaa sekä aineettomia ja taloudellisia kannusteita kuten työn yhteiskunnallista arvostusta ja käteen jääviä tuloja.  

Kotimaisen kysynnän lisääminen tarkoittaa – etenkin pitkällä aikavälillä – käytännössä suomalaisten ostovoiman nostamista. Eli ihmisille pitäisi saada lisää liksaa. 

Mutta ei mitä tahansa palkkaa, vaan käteen jäävää rahaa eli omiin tarpeisiin käytettävissä olevaa tuohta ja oravannahkoja. Siis nettotuloja.

Jos niitä sitten lisätään julkisen sektorin kautta, on ne ensin kerättävä verottamalla ihmisiä. Eli pienentämällä näiden kuluttamiseen käytettävissä olevia varoja. Ollaan kuin harakka tervatulla katolla. 

Ja juuri tämä on ongelma myös työllistymisetelissä. Se saattaa kyllä suunnata rekrytointia nuoriin ihmisiin, mutta samalla varttuneemmat jäävät ilman työtä nuorille suunnatun rahan ollessa poissa jostain muualta. 

Siten Suomen taloustilanne ei muutu sinne eikä tänne ilman, että yhteiskuntamme pystyy tuottamaan todellista palkanmaksukykyä eli arvonlisää, jolla on kysyntää myös maailmalla. Siis jotain sellaista kuin vaikka aseita vievällä Patrialla nykyisessä maailmantilanteessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus

Kun haastatteluja ei ole – tekoäly, totuus ja journalismin kriisi

On syytä pysähtyä erään hiljattain esiin nousseen tapauksen äärelle. Paikallislehdessä julkaistiin haastatteluja, joita ei todellisuudessa ollut koskaan tehty. Tekstit oli tuotettu tekoälyn avulla – mutta esitetty lukijoille tosiasiallisina, aitoina kohtaamisina.

Tapaus ei ole kiinnostava siksi, että joku “jäi kiinni”. Se on kiinnostava siksi, että se paljastaa jotakin olennaista ajastamme.

1. Haastattelu journalistisena instituutiona

Haastattelu ei ole vain tekstilaji. Se on epistemologinen väline – tapa tuottaa tietoa maailmasta toisten ihmisten kautta. Kun toimittaja haastattelee, hän ei pelkästään kerää sitaatteja, vaan rakentaa siltaa kokemusten, näkemysten ja yleisön välille.

Mitä tapahtuu, kun tämä silta korvataan simulaatiolla?

Tekoälyn tuottama “haastattelu” voi olla kielellisesti moitteeton, jopa oivaltava. Mutta se ei perustu todelliseen kohtaamiseen. Se ei sisällä epävarmuutta, epäröintiä, ristiriitaa – niitä inhimillisiä piirteitä, jotka tekevät haastattelusta merkityksellisen.

2. Totuuden ja uskottavuuden erkaantuminen

Yksi modernin mediaympäristön keskeisistä ongelmista on, että uskottavuus ja totuus eivät enää kulje käsi kädessä.

Tekoäly kykenee tuottamaan tekstiä, joka kuulostaa uskottavalta riippumatta siitä, onko sen sisältö totta. Tämä siirtää journalismin ydinkysymyksen uudelle tasolle: ei riitä, että jokin vaikuttaa oikealta – sen täytyy olla totta.

Kyseinen tapaus konkretisoi tämän eron. Lukijalle tarjottiin uskottavia kertomuksia, mutta niiden totuusarvo oli nolla.

3. Vastuun paikka ei ole koneessa

On houkuttelevaa ajatella, että ongelma liittyy teknologiaan. Näin ei ole.

Tekoäly ei tee eettisiä päätöksiä. Se ei päätä esittää fiktiota faktana. Vastuu on yksiselitteisesti ihmisellä – toimittajalla, toimituksella, julkaisijalla.

Tämä on tärkeä huomio, sillä teknologian kehittyessä kiusaus siirtää vastuuta “järjestelmälle” kasvaa. Mutta journalistinen vastuu ei ole ulkoistettavissa.

4. Luottamus: hitaasti rakentuva, nopeasti mureneva

Journalismin legitimiteetti perustuu luottamukseen. Tämä luottamus on historiallisesti rakentunut hitaasti, mutta se voi murentua nopeasti.

Kun lukija kohtaa tapauksen, jossa sisältö on esitetty totena ilman todellisuuspohjaa, syntyy epäilys: missä muualla näin tapahtuu?

Yksittäinen teko voi näin heijastua koko instituutioon.

5. Missä kulkee hyväksyttävän raja?

Tekoälyn käyttö journalistisessa työssä ei itsessään ole ongelma. Päinvastoin, se voi tehostaa työskentelyä ja avata uusia mahdollisuuksia.

Kysymys kuuluu: missä vaiheessa käyttö muuttuu harhaanjohtamiseksi?

Voidaan hahmotella karkea rajanveto:

• Tekoäly apuvälineenä → hyväksyttävää
• Tekoäly sisällön muokkaajana → usein hyväksyttävää
• Tekoäly lähteen korvaajana → ongelmallista

Erityisesti viimeinen kohta on kriittinen. Journalismi ilman todellisia lähteitä lakkaa olemasta journalismia.

6. Tarve uusille käytännöille

Tämä tapaus osoittaa, että olemassa olevat eettiset ohjeistukset eivät vielä riittävästi kata tekoälyn käyttöä.

Tarvitaan:

• selkeitä linjauksia siitä, mitä tekoälyllä saa ja ei saa tehdä
• läpinäkyvyyttä lukijoille
• toimituksellista valvontaa, joka ymmärtää teknologian mahdollisuudet ja riskit

Ilman näitä riskinä on, että yksittäiset kokeilut muuttuvat käytännöiksi ennen kuin niiden seurauksia on kunnolla ymmärretty.

7. Lopuksi: kysymys ei ole teknologiasta vaan totuudesta

On helppo kehystää tämä tapaus teknologiseksi poikkeamaksi. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin jotain syvempää: kysymys on suhtautumisestamme totuuteen.

Jos journalismi alkaa hyväksyä sisällön, joka “kuulostaa oikealta” mutta ei ole totta, se luopuu omasta perustastaan.

Siksi keskeinen kysymys ei ole, mitä tekoäly pystyy tekemään.

Keskeinen kysymys on, mitä me päätämme pitää hyväksyttävänä.

Tähän kysymykseen vastaaminen määrittää journalismin tulevaisuuden enemmän kuin mikään yksittäinen teknologinen innovaatio.

* * *

Edellä oleva teksti on – otsikkoa myöden – ChatGTP-tekoälyn tuottamaa. Tämä johtuu kahdesta syystä. 

Ensinnäkin halusin katsoa, pystyykö tekoäly tekemään järkevää tekstiä toimeksiannolla: "kirjoita minulle blogiteksti, jossa pohditaan monipuolisesti sitä, kun Lauttasaari-lehden toimittaja kirjoitutti haastatteluita tekoälyllä ja julkaisi ne tosiasiana!" sekä tarkennuksena "muokkaa juttu vielä Professorin ajatuksia -blogin tyyliin/formaattiin".

Tältä osin totean, että omasta mielestäni teksti on sinänsä ihan ansiokasta pohdintaa. Siis vähän kuin kympin oppilaan muotoilema ainekirjoitus – ja siten blogitekstiksi varsin huonosti soveltuva. 

Lisäksi hämmästyin sitä, ettei tekoäly ymmärtänyt tehdä juttua siihen tyyliin ja formaattiin, jota olen käyttänyt tässä blogissa. Ei edes sen jälkeen, kun pyysin sitä – eksplisiittisesti – tekemään niin.

* * *

Toiseksi halusin kokea miltä tuntuisi olla Lauttasaari-lehden toimittaja-avustaja, joka teki samalla tavalla. Siis miltä hänestä tuntui ennen kuin hän sai potkut työstään.

Vastaukseksi sain epämiellyttävän tunteen, joka pakotti minut kirjoittamaan tämän loppukaneetin, jota minun ei ollut alkujaan tarkoitus tehdä. 

Koin samaan aikaan kolme asiaa. Ensinnäkin tunsin olevani epärehellinen, toiseksi harmitti tekoäly-tekstin koulutekstimäinen sävy ja kolmanneksi koin pettäväni teidät, arvoisat lukijani. 

Siksi päätin lopettaa tämän tekstin kysymykseen siitä, että mitähän tekoälyn tekemiä juttuja julkaissut toimittaja-avustaja mahtoi itse tuntea ja kokea? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Vaihtuuko Iranissa valta?
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

Epäillyn kunniamurhan tulkkauskulut

MTV3 kertoi, että erään espoolaismiehen kaksi vuotta Suomessa oleskelleen sukulaisen oikeudenkäynti keskeytettiin, koska oikeuden puheenjohtajan mukaan "tulkkaus on liian epätarkkaa, joten emme voi jatkaa. Kyse on kuitenkin hyvin vakavista syytteistä". 

Uutisen mukaan oikeudessa käsitelty henkirikos tapahtui Espoon Suurpellossa elokuussa 2025, jolloin syytetty ampui ex-vaimoaan selkään kerrostalon rappukäytävään. Tapauksella on todistajia, koska tappajan ja tapetun yhteiset lapset näkivät veriteon, eikä murhaajaksi epäiltykään ole kieltänyt ottaneensa tapetun naisen henkeä. 

Tapauksen syyksi epäillään henkirikoksen tehneen suvun kunniaa – tai pikemminkin avioerosta sille muka koituvaa häpeää. Tämän ovat sekä syytetty, että hänen avustamisestaan epäilty henkilö kuitenkin kieltäneet. 

Tapauksessa ei sinänsä liene mitään epäselvää: sekä tappaja että murha-ase ovat tiedossa ja uhri on kuollut. Siksi sijaan oikeudessa pohditaan syyllisen sijasta sitä, että oliko kyseessä murha vai tappo.

Näin siitä huolimatta, että veriteon tekijäksi alkujaan ajateltu murhaajan sukulaismies kiisti toimittaneensa aseen ja sen sijaan väitti löytäneensä sen syytetyn omistaman pizzerian kellarista tavallisesta pahvilaatikosta. Ja juonessa mukana olleen – espoolaismiehelle läheistä sukua olleen – turkkilaismiehen tiedetään lähetelleen henkensä menettäneelle naiselle kivikautiseen kunniakäsitykseen ja alhaiseen älykkyyteen viittaavia viestejä.

* * *

Blogikirjoituksen aiheeksi tämä tapaus nousi siksi, että maassamme kaksi vuotta asunut mies on tarvinnut oikeudessa tulkkia, eikä kykene itse kommunikoimaan suomen tai ruotsin kielellä. Eikä ymmärtämään oikeuden tietotarpeita edes tulkin välityksellä. 

Tämä kyvyttömyys maksaa puhdasta rahaa, jonka maksajaa ei ole kummassakaan edelle linkittämässäni uutisessa kerrottu. Kysyin siksi tätä asiaa tekoälyltä, joka valisti minua siitä, että "jos oikeudenkäynnissä tarvitaan tulkkia (esim. syytetty, todistaja tai muu henkilö ei osaa suomea/ruotsia), tuomioistuin hankkii tulkin", jonka kulut "maksetaan valtion varoista, eivätkä ne kuulu suoraan osapuolten maksettaviksi".

* * *

Tämä ei ole pieni asia, sillä tulkkeja käytetään oikeudenkäynneissä paljon. Esimerkiksi Helsingin poliisi on kertonut, että ulkomaalaisten epäiltyjen osuus pääkaupunkimme kaikissa seksuaalirikoksissa oli pari vuotta sitten noin 33 prosenttia ja raiskausten osalta noin 40 prosenttia. 

En toki ole vaatimassa oikeudenkäyntien käymistä kielellä, jota syytetyt eivät ymmärrä. Sen sijaan kaipaisin järkeä suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Ja ennen kaikkea kielen oppimiseen liittyviä ehdottomia vaatimuksia niille maahanmuuttajille, jotka jäävät maahamme pidemmäksi aikaa. 

Olen varma, että kielitaidon testaamisen kustannukset säästyisivät yhteiskunnalle toisaalta erilaisten tulkkauskulujen vähenemisen että – ennen kaikkea – maahanmuuttajien nykyistä paremman yhteiskuntaan integroitumisen ja siitä seuraavan korkeamman työllisyysasteen kautta. Enkä näe yhtään kestävää perustetta sille, etteikö parantunut kielitaito olisi myös maahanmuuttajien itsensä kannalta hyvä asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiko naisen sukuelimen tuhoaminen olla vähäisempi teko kuin tavallinen raiskaus?
"Tamperelaismiehistä" julkaistiin valokuva
Pari sanaa naismurhista ja turvapaikkatilastoista

Unkarilainen vallanvaihto nosti esille kysymyksiä

Unkarilaiset päättivät sunnuntain vaaleissa vaihtaa maan poliittista linjaa vaihtamalla pitkään hallinneen Victor Orbánin johtaman Fidesz-puolueen Péter Magyarin Tiszaan. Tämä tarkoittaa maan paluuta normaaliksi EU-maaksi. 

Tämä tuskin tarkoittaa oikeisto-vasemmisto-akselilla kovin suuria muutoksia, koska Magyar on aiemmin edustanut Fidesziä. Sen sijaan arvoasteikolla tullaan näkemään siirtymä orbanilaisista arvokonservatismista kohti -liberalismia, vaikkei siirtymää äärilaitaan olekaan odotettavissa. 

Meidän muiden eurooppalaisten kannalta on joka tapauksessa erinomaista, että Unkarin EU- ja ulkopolitiikka irtautuu vaalituloksen jälkeen Venäjän talutusnuorasta ja sitä kautta erityisesti Ukrainan tukeminen EU:n kautta helpottuu. Ja samalla Putinin kolmen päivän erityisoperaation onnistuminen käy entistäkin epätodennäköisemmäksi. 

Tässä suhteessa on erityisen oleellista se, miten Unkarin energiantarve järjestetään: jos maan siirtymä tavalliseksi EU-demokratiaksi halutaan varmistaa, on asia hoidettava kuntoon hyvin ja nopeasti. Nähtäväksi kuitenkin jää, pystyykö EU:n tunnetusti kyvytön poliittinen apparaatti saamaan tässä asiassa parempia tuloksia kuin jo kauan sitten tragikomediaksi ja samalla koko Unionin huonoksi vitsiksi muuttaneessa kesäaika-kysymyksessä.

Koko Unkarin poliittisen muutoksen ja maan tulevaisuuden kannalta oleellisin kysymys liittyy kuitenkin vaalit voittaneen Tisza-puolueen maahanmuuttopolitiikkaan. Eli avaavatko unkarilaiset rajansa kehitysmaalaisten kansainvaellukselle vai toimivatko he rationaalisesti jatkaen Orbánin nuivalla linjalla?  

Lopuksi on syytä huomata, ettei amerikkalaisten lobbaus Orbánin tueksi vaikuttanut tämän kannatusta lisäävästi, vaan pikemminkin päinvastoin. Tämä olisi hyvä muistaa niin rapakon toisella puolella kuin myös EU:n komissiossakin – ja pidättäytyä jatkossa sotkeutumassa kansallisvaltioiden politiikkaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ystävämme Donald Trump
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Balkanin ruutitynnyri kytee jälleen

Miksi suomalaisilta kerätään rahaa yhteen, mutta käytetään toiseen tarkoitukseen?

Helsingin sanomat kertoi, että Suomen pääkaupungin veronmaksajat ovat tukeneet Sun Ray -nimistä yhdistystä yli 45 000 eurolla. Rahaa alettiin siirtää jo samana vuonna, kun yhdistys aloitti toimintansa.

Tukea saanut yhdistys toimii propagandistisista kesäleireistä vastaavan venäläisen Artek-keskuksen suomalaisena yhteistyökumppanina. Siis sellaisen tahon, joka on asetettu EU:n, Yhdysvaltojen ja Britannian pakotelistoille, koska se on ottanut vastaan ukrainalaislapsia ja sijoittanut heitä propagandistisiin uudelleenkoulutusohjelmiin ja  estänyt palaamasta perheidensä luo.

Helsingin pormestari Daniel Sazonovin (kok) mukaan "on selvää, että tällaisille yhdistyksille tai tällaiselle toiminnalle ei tulisi päätyä euroakaan julkista tukea. Se on ainoa mahdollinen peruslinja, joka tässä asiassa voi olla."

Hän pyysi siksi Suomen pääkaupungin työllisyyspalveluiden toimitusjohtajaa selvittämään tapausta ja kertovan, miten palkkatuen ja siihen maksettavan Helsinki-lisän myöntämisen prosessi toimii. Tämä oli jo aiemmin kertonut, ettei kaupungilla ollut Sun Rayn tukipäätöksiä tehdessään tietoa yhdistyksen yhteydestä Venäjän vaikuttamistoimintaan.

Tapaus ei ole ainoa laatuaan Suomessa, sillä jokin aika sitten uutisoitiin myös Tampereen kaupungista, jossa oli päätetty lähettää 50 000 euroa veronmaksajien rahoja "Gazan lasten auttamiseksi". Siis 50 000 euroa rahaa, joka oli kerätty kaupungin veronmaksajilta nimenomaisesti heille järjestettävien julkisten palveluiden rahoittamiseksi. 

* * *

Minusta nämä ovat suorastaan kristallinkirkkaita esimerkkejä siitä, mihin suomalaisessa yhteiskunnassa on menty: rahaa kerätään veronmaksajilta hyvältä kuulostavilla syillä, mutta niistä osa kylvetään johonkin aivan muuhun. Vieläpä Suomen rajojen ulkopuolelle ja pahimmillaan – kuten nyt Helsingissä – rikollista toimintaa harjoittavan ulkomaalaisen tahon käytettäväksi.

Siksi olisi hienoa, että suomalainen lehdistö nostaisi kissan pöydälle ja vaatisi poliitikkoja kertomaan syyt sille, miksi maassamme on ylipäätään hyväksytty sellainen toimintamalli, jossa ensin pakkokerätään rahaa veronmaksajilta käyttäen syynä kaupungin palveluiden järjestämistä – mutta sellaisten sijaan niitä käytetään muihin tarkoituksiin. 

Toisin sanoen kertomaan, miksi Suomessa on poliittisilla päätöksillä hyväksytty verovarojen suora väärinkäyttö.

* * *

Eikö olisi paljon reilumpaa luoda lainsäädäntö, jossa lakisääteisellä verotuksella hankittujen rahojen käytön tulisi aina perustua palveluiden järjestämiseen niiden maksajille? Eikä pelkästään kunnallisverotuksen vaan myös valtiollisen verotuksen kautta kerättyjen verovarojen osalta. 

Jos – ja kenties kun – sitten halutaan käyttää varoja joidenkin muiden tahojen tukemiseen, voitaisiin sitä varten järjestää keräys tai vapaaehtoinen vero, jonka keräämisen yhteydessä ilmaistaisiin yksiselitteisesti varojen käyttötarkoitus – esimerkiksi ulkomaalaisten lasten auttaminen tai venäläisten sotarikollisten avustaminen.

Omalta osaltani lupaan antaa ääneni sellaiselle puolueelle, joka ryhtyy toimiin tällaisen lainmuutoksen tekemiseksi. Ja ajaa sen myös läpi eduskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Sähköautojen verotus ja ilmaiset lounaat
Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa