lauantai 28. tammikuuta 2023

Ukrainan toinen sota

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, käy Ukraina parhaillaan äärimmäisen raakaa sotaa maahan tunkeutuneita venäläisiä valloittajia vastaan. Ja saa siihen arvokasta tukea monilta länsimailta - myös Suomelta. 

Helsingin sanomat kertoi tänä aamuna toisestakin Ukrainan maaperällä käytävästä sodasta. Se on korruption vastainen taistelu. 

Ukrainahan on osa entistä Neuvostoliittoa, jossa virkamiehistö oli läpeensä korruptoitunut. Tämä perinne elää maassa edelleen vahvasti, vaikka siitä onkin aika ajoin pyritty pääsemään eroon. 

Nyt tätäkin sotaa johtaa presidentti Volodomyr Zelenskyi. Ja sen seurauksena on kuluneella viikolla eronnut peräti yksitoista hallinnon virkamiestä joko omasta tahdostaan tai hallituksen päätöksellä. Nähtäväksi siis jää, millä tavalla tämä Zelenskyin toinen taistelu etenee ja mihin se johtaa. 

Korruption vastaiselle sodalle on ainakin kaksi erittäin pätevää syytä. Niistä ensimmäinen on Venäjää vastaan käytävä taistelu: eliitin korruptiohan ei millään tavalla edistä kansan valmiutta itsensä uhraamiseen maansa puolesta. Ja siksi sitä vastaan on taisteltava näyttävästi ja mielellään myös tehokkaasti. 

Toinen motivaatio liittyy Ukrainan tulevaisuuteen - siis aikaan, jolloin maa siirtyy jälleen rauhaan. Ja pyrkii pois neuvostoaikaisesta perinnöstään osaksi läntistä maailmaa. Ja pidemmällä tähtäimellä myös Euroopan Unionin jäseneksi.

Jälkimmäisen osalta askelmerkit ovat selkeät. Läpikorruptoituneella maalla ei ole edellytyksiä jäsenyyteen eikä EU:n tarjoamaan vetoapuun jo yli sata vuotta jatkuneesta köyhyydestä nousemiseksi. Siitä tarjoavat Unionin päättäjille varoittavan esimerkin sen muutamat aiemmin tekemät erehdykset korruptoituneiden maiden jäseneksi ottamisesta. 

Niinpä Zelenskiyllä ja Ukrainalla on käsissään kaksi sotaa, joista kummassakaan ei ole varaa hävitä. Niistä ensimmäiseen he saavat länsimaiden yhä tehokkaammaksi käyvää apua ja tullevat siksi selviämään siitä lopulta voittajana. 

Sen sijaan korruption ukrainalaiset joutuvat kohtaamaan käytännössä yksin. Eikä voittoon riitä pelkästään hallinnon määrätietoinen politiikka, vaan ratkaisutaistelu käydään niiden ukrainalaisten pään sisällä, jotka nyt ja tulevina vuosina ovat sellaisissa asemissa, joissa korruption mahdollisuus on todellinen ja houkutteleva. 

Eli onnistutaanko maassa muuttamaan käytäntö, jossa asiat etenevät voitelemalla sen sijaan, että noudatettaisiin lain ja asetusten määrittämää toimintatapaa kulloinkin esillä olevassa asiassa. Ainakin alkuvaiheessa tämä edellyttäisi virkamiesten kieltäytymistä todennäköisesti kerta toisensa jälkeen tarjolle tulevista vanhan käytännön mukaisista ehdotuksista, joilla omaa elintasoa olisi helppo kohottaa. 

Korruption kitkemistä auttaisi myös se, jos asioitansa edistettäväksi haluavat ihmiset ymmärtäisivät vähentää tarjontaa eli osaisivat olla tarjoamatta voitelurahaa niiden liikkeelle saamiseksi? Myös silloin, kun asiaa hoitava henkilö sellaista ehdottaa. 

perjantai 27. tammikuuta 2023

Mistä ruotsalaisegyptiläisen tapaus kertoo?

Yleisradio ja MTV3 kertoivat, että ruotsalaisegyptiläinen mies on suunnitellut polttavansa Raamatun ja Tooran. Ja on hakenut oikein poliisilta lupaa tehdäkseen sen. 

Miehen mukaan "pyhien kirjojen polttaminen on jokseenkin inhottavaa, mutta olen vihainen ja teen sen saadakseni aikaan keskustelua". Nähtäväksi jää, syntyykö sitä. Ja jos syntyy, niin mistä aiheesta. 

Jutun luettuani jäin miettimään, että millähän tavalla kristityt tai juutalaiset suhtautuvat Raamatun tai Tooran polttamiseen. Syntyykö jumalattomia mellakoita pitkin maailmaa, uhataanko kirjanpolttaja tappaa vai ryhdytäänkö jossain päin maailmaa polttelemaan Ruotsin lippuja - mikäli tuhansista huutavista suista roiskuvan kuolan kastelemat kansallistunnukset vain saadaan palamaan?

Vai jääkö näiden pyhien kirjojen polttaminen sittenkin vähäisemmälle vastareaktiolle. Ja jos ja kun näin käy, minkälaisiin huomioihin se johtaa - ei kristityistä ja juutalaisista vaan - oman pyhän kirjansa polttamisesta kerta toisensa jälkeen raivostuvista muslimeista. 

Ei siis ihme, että ruotsalaisegyptiläisen miehen moskeijassa kirjanpolttajakandidaattia oli kehotettu olemaan tekemättä tekoaan. Pyyntö, joka sinänsä yllätti - ainakin minut - selväjärkisyydellään. 

Oma mielenkiintonsa on silläkin antaako poliisi luvan mainittujen kirjojen polttamiselle. Ainakaan tällaisen päätöksen tekemiselle ei Ruotsin laissa liene lakipykälää, johon tukeutua. Eikä ruotsalaisegyptiläiselle liene siten tulossa minkäänlaisia seurauksia, vaikka hän polttaisi mainitut pyhät kirjat ilman poliisin lupaakin. 

Lopuksi on todettava, että kaikenlaisten pyhien kirjojen polttaminen on sinänsä tyhmää. Eikä niitä - edes Koraaneja - polttaisi kukaan, ellei maailmassa eläisi miljardia ihmistä, joiden uskonnon piirissä on valtavasti ihmisiä, jotka reagoivat pyhän kirjansa polttamiseen riehumalla ja raivoamalla. Ellei näin olisi, ei edes Rasmus Paludan jaksaisi pitää yllä koraaninpolttamisperformanssejaan.

torstai 26. tammikuuta 2023

Rydmanin olisi tehtävä tutkintapyyntö HS:n ja Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajista

Perussuomalaisiin siirtynyt Wille Rydman joutui ilmeisen valheellisen kirjoituksen takia ikävällä tavalla parrasvaloihin - ja teki jutun julkaisseesta Helsingin sanomista tutkintapyynnön. Sitä ei ole vielä ratkaistu, mutta Ilkka-Pohjalainen julkaisi sen innoittamana kuitenkin kolumnin, jossa se - Rydmanin Twitterissä julkaiseman viestin mukaan - "väitti minun ´lehtitietojen mukaan´ lähetelleen alaikäisille epäasiallisia viestejä. Väite oli kaksinkertaisesti väärä: en ole lähettänyt eikä sellaista ole edes lehdissä väitetty. Ei edes HS:n lokajutussa."

Niinpä Rydman viestitti Twitterissä tekevänsä poliisille tutkintapyynnön myös Ilkka-Pohjalaisen jutusta, koska lehden päätoimittaja oli kieltäytynyt oikaisemasta virhettä. Tähän tarttui sitten myös HS:n päätoimittaja Esa Mäkinen. 

Hän herjasi Rydmania viestissään sanomalla, että "kansanedustaja Wille Rydman uhkailee poliisilla toimittajaa, joka moittii kolumnissa Rydmania asiattomasta käytöksestä. Tämä on yritys vaientaa julkista keskustelua."

Ja sen jälkeen Mäkinen vielä linkitti viestiinsä jo virheelliseksi todetun lehtensä kirjoituksen. Siihen tarttui mm. Eija-Riitta Korhola (kok), joka kysyi, että "mistä lähtien vääristä tiedoista huomauttaminen on yritys vaientaa julkista keskustelua". 

Totean edellä kirjoittamani perusteella, että Esa Mäkisen olisi syytä tutustua journalistin ohjeisiin. Niissä todetaan muun muassa seuraavat asiat, joita kaikkia HS:n alkuperäinen kirjoitus rikkoi. 
  1. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
  2. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
  3. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
  4. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Mielenkiintoista kyllä, julkisen sanan neuvosto ei ole ottanut kyseistä kirjoitusta tarkastellakseen, eikä ole huomauttanut sen kirjoittanutta toimittajaa. Eikä se ole tehnyt mitään myöskään kyseisestä kirjoituksesta innoituksensa saaneen Ilkka-Pohjalaisen jutun perusteella. JSN on siten jälleen kerran osoittanut, ettei se ole vakavasti otettava sananvapauden rajojen vartija.

Nähtäväksi siis jää, kuinka tapaus etenee. Itse suosittelen Rydmanille tutkintapyynnön tekemistä myös Ilkka-Pohjalaisen jutusta ja ehkäpä sellainen olisi syytä tehdä myös Esa Mäkisen Twitter-viestistä. 

Näin siksi, että molemmissa on pyritty mustamaalaamaan Rydmania ilmeisen virheellisiksi osoittautuneita väitteitä kierrättämällä ja mukailemalla, ja kummankin ilmiselvänä pyrkimyksenä on ollut sabotoida tämän poliittista uraa Natsi-Saksan Joseph Göbbelsiltä periytyvän argumentointivirheen perusteella: "kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi":

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka

Yle julkaisi pari päivää sitten uutisen, jonka mukaan pääministerille oltaisiin rekrytoimassa turvallisuuspoliittista neuvonantajaa ja hänelle omaa yksikköä. Taustalla on maamme vasemmistolaisen pääministerin oma esikunta, jonka johdolla valmisteltu ehdotus on tällä hetkellä lausuntokierroksella ministeriöissä, presidentin kansliassa ja pääesikunnassa. 

Asiaa on perusteltu Suomen mahdollisella NATO-jäsenyydellä, joka vaikuttaa pääministerin työtehtäviin. Ylen mukaan "NATO-asiat osuvat Suomessa lähinnä ulkoministerin, puolustusministerin ja osin sisäministerin tontille. NATO-kokouksissa Suomea edustaisi Nato-lakiesityksen mukaan presidentti. Perustuslain mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti, yhdessä valtioneuvoston kanssa."

Mielenkiintoiseksi tämä asian tekee kaksi seikkaa. Ensimmäinen on se, että ulkopolitiikkaa - ja siten myös NATO-politiikkaa - johtaa Suomessa presidentti eikä pääministeri. Toiseksi on outoa, että asiaa kiirehditään poikkeuksellisella tavalla. Nämä seikat herättävät kysymyksiä pääministeri Sanna Marinin (sd) tarkoitusperistä. 

Ensinnäkin valtava kiire näyttäisi viittaavan siihen, että pääministerin tarkoituksena olisi nimittää oma aatetoverinsa korkeaan virkaan yhtenä viimeisistä tehtävistään pääministerinä. Oman aatteen edistäminen korkeissa viroissahan on Suomessa tavanomaista poliittista korruptiota, joten ei ole syytä epäillä, etteikö se olisi merkittävä valintakriteeri myös nimitettäessä nyt puheena olevaa "maan parasta turvallisuuspolitiikan osaajaa".

Toiseksi ulkopoliittisen asiantuntijuuden kasvattaminen pääministerin avustajakaartissa näyttäisi Marinin ja hänen puolueensa paluulta ajamaan suomalaisen vasemmiston ikiaikaista tavoitetta lisätä pääministerin ja valtioneuvoston valtaa presidentin oikeuksien kustannuksella. Tämä tavoitehan joutui syrjään vuosina 1982 - 2012, jolloin maan korkeinta virkaa hoitivat demaripresidentit. 

Lisäksi on syytä huomata, että pääministerin nyt ilmeisesti tavoittelema kaksipäinen NATO- ja turvallisuuspolitiikka sisältäisi riskin päätöksenteon kankeudesta. Ja voisi pahimmillaan johtaa jopa valtiojohdon päätöskyvyttömyyteen presidentti- ja pääministeri-instituutioiden ajautuessa eri linjoille, mikäli niiden omat neuvonantajaorgaanit suosittelisivat toisistaan poikkeavia ratkaisuja kulloiseenkin tilanteeseen. 

Siksi mahdollinen vahvistus suomalaisen turvallisuuspolitiikan miehitykseen olisi järkevää sijoittaa pääministerin avustajakaartin sijaan pikemminkin presidentin avuksi - sikäli kuin valtionhallinnon kasvattaminen on Suomen valtion nykyisessä taloustilanteessa edes perusteltua. 

tiistai 24. tammikuuta 2023

Pitäisikö Suomen reagoida Ruotsin käyttöön Erdoganin pelinappulana?

Kurdit ovat järjestäneet Ruotsissa mielenosoituksia, jotka ovat tarjonneet Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille aineksia suosionsa kasvattamiseen. Lisäksi muslimeja sananvapauden nimissä ärsyttävä Rasmus Paludan on tarjonnut tälle tukeaan. Eikä Erdogan ole jättänyt käyttämättä tilaisuuttaan.

Nämä tapaukset ovat on sikäli ikäviä, että niillä on vaikutuksia Suomen ja Ruotsin pyrkimyksiin päästä läntisen puolustusliiton NATO:n jäseneksi, koska se on asia, joka ei toteudu ilman Turkin eli Erdoganin hyväksyntää. Niinpä sekä Suomi että Ruotsi kärsivät länsinaapurin viime vuosikymmenien aikana harjoittamasta maahanmuuttopolitiikasta, joka on perimmältään mahdollistanut sulttaanintekeleen pelaamisen meidän kustannuksellamme. 

Tässä tilanteessa Suomella on kaksi mahdollisuutta. Joko odotamme rauhassa Turkin vaaleja ja toivomme, että Erdogan - tai hänet voittanut ehdokas - voiton saatuaan taipuu hyväksymään molempien Pohjoismaiden hakemukset tai irtaudumme hakuprosessissa Ruotsista ja pyydämme Turkkia hyväksymään oman hakemuksemme, vaikka se hylkäisikin naapurimaamme. 

Ensimmäinen vaihtoehto jättäisi meidät edelleen Erdoganin armoille, mutta toimisi solidaarisuuden osoituksena Ruotsille ja sananvapaudelle. Toisessa vaihtoehdossa saisimme turvatakuun Venäjän aggressiolle, mutta aiheuttaisimme todennäköisesti pitkän trauman suhteessamme länsinaapuriin. Lisäksi se olisi antautumista islamilaiselle sananvapauskäsitykselle. 

Tässä tilanteessa Suomella on siten vain sellaisia vaihtoehtoja, joissa on sekä positiivisia että negatiivisia piirteitä. Ja maamme poliitikkojen tehtävä on arvioida kumpi niistä on merkittävämpi. 

Omalta osaltani totean, että tosiasiat puoltavat enemmän Erdoganin vaalivoiton odottamista. Näin siksi, että juuri nyt Venäjän uhka Suomea kohtaan on sen armeijan Ukrainaan juuttumisen takia käytännössä olematon eli välitöntä uhkaa ei ole, islamilaiseen sananvapauteen taipuminen olisi antautumista vastenmieliselle idiotismille ja hyvät suhteet Ruotsiin ovat meille monella tavalla erittäin tärkeät 

Lisäksi USA:lla on käytössään valttikortti - Erdoganin tavoittelema amerikkalaisten F16-hävittäjien myyntisopimus - joka vaalien jälkeen taivuttanee Turkin sulttaanintekeleen joka tapauksessa hyväksymään molemmat pohjoismaat. Ja itse asiassa tilanne lienee käytännössä niin, että tämä on jo kauan sitten oivaltanut pohjoismaiden NATO-hakemuksen olevan se keino, jonka avulla hän ylipäätään voi saada USA:n taivutettua koko hävittäjäkauppaan.   

Nähtäväksi siis jää, kuinka Suomen ja Ruotsin NATO-prosessi etenee Turkin vaalien jälkeen. Ellei ratkaisu silloin tapahdu kohtuullisen nopeasti, on Suomen poliittisen johdon aika tarkastella tilannetta uudelleen ja harkita tosissaan Ruotsista irtautumista omassa sotilaallisen liittoutumisen politiikassamme. 

maanantai 23. tammikuuta 2023

Maahanmuuttopoliittinen ohje

Iltalehti julkaisi pari päivää sitten kyselytutkimuksen, jonka huomasin vasta tänään lehden pääkirjoituksen viitattua siihen. Kyselyssä oli selvitetty suomalaisten näkemyksiä humanitaarisesta maahanmuutosta. Eli annettiin kansan neuvo kevään vaalien jälkeen käytäviin hallitusneuvotteluihin.

Kyselyn mukaan sosiaaliturvan pitäisi olla syntyperäisille Suomen kansalaisille laajempi kuin turvapaikanhakijoina oleskeluluvan saaneille. Tätä mieltä oli vastaajien selkeä enemmistö: peräti 58 prosenttia suomalaisista kannatti sitä. 

Sen sijaan kansa ei halua lopettaa humanitaarista maahanmuuttoa kokonaan, sillä vain 27 prosenttia vastanneista kannatti tätä vaihtoehtoa. Tämä on helppo ymmärtää etenkin nyt kun maahamme on virrannut hädässä olevia ukrainalaisia - lähinnä naisia ja lapsia - joiden saapumisesta ei ole seurannut samanlaisia ongelmia kuin vuoden 2015 pakolaisaallon mukana tulleista. 

Edelle kirjaamani selitys on yhteensopiva sen kanssa, että peräti 70 prosenttia suomalaisista haluaa Suomen valtion valitsevan itse, mistä maista tulevat ihmiset saavat täältä turvapaikan. Toisin sanoen spontaaniin turvapaikanhakuun suhtauduttaan kielteisesti. 

Mielipidetiedustelun neljäs kysymys sitten varmistikin sen, ettei niin sanottu kohtaamisteoria pidä paikkaansa. Sen mukaanhan vuoden 2015 maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ratkeaisivat, kunhan suomalaiset vain olisivat tarpeeksi tekemisissä tulijoiden kanssa. 

Nyt noista ajoista on jo yli seitsemän vuotta, mutta kyselyn vastaajat karsastivat erityisesti somalien, irakilaisten, afgaanien ja syyrialaisten maahanmuuttoa. Eivätkä pelkästään karsastaneet, vaan suhtautuivat näihin vieläkin negatiivisemmin kuin Suomen Kuvalehden teettämissä kyselytutkimuksissa vuonna 2015 ja vuodenvaihteessa 2019–2020. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla kansan tahto näkyy kevään hallitusneuvotteluissa. Rakennetaanko meille kansan tahtomat järkevät linjaukset tulevalle maahanmuutolle, vai pitääkö erityisesti Ylen ja Helsingin sanomien tukeman vihervasemmiston pihtiote edelleen maahanmuuttopolitiikasta? 

Tässä asiassa keskeinen toimija on Kokoomus, joka tulee käytännössä valitsemaan joko pääministeri- tai toiseksi suurimpana puolueena ryhtyykö se johtamaan maata Perussuomalaisten vai SDP:n kanssa. Tosin demareidenkin kannattajista 58 prosenttia haluaa Suomen valitsevan itse maahanmuuttajiensa kotimaan, joten nykyisen kaltainen holtiton turvapaikkapolitiikka ei nauti edes kaikkien vasemmistopuolueiden kannattajien enemmistön luottamusta.

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Suomen luonnollinen kehitys noudattaa Ruotsin tietä

Ruotsin tie on aihe, jota olen käsitellyt tässä blogissa varsin paljon. Eikä syyttä, sillä liitettiinhän oma kotimaani keskiajalla osaksi tuota kuningaskuntaa ja irrotettiin siitä vain reilut kaksi vuosisataa sitten. 

Tämä pitkä yhteiselo johti siihen, että vielä nykyisinkin suomalainen yhteiskunta muistuttaa monella tavalla ruotsalaista. On vain köyhempi ja ottanut vastaan vähemmän maahanmuuttajia.

Siten Suomen luonnollinen kehityssuunta tulkittuna historiallisen jatkuvuuden kautta johtaa lähes automaattisesti samankaltaiseen kehitykseen kuin länsinaapurissa. Ja siksi poikkeaminen Ruotsin tieltä vaatisi Suomessa erityisen päätöksen toimia toisin. 

Asia nousi jälleen ajankohtaiseksi siitä syystä, että maahanmuuttajien tekemät ampumiset ja räjäytykset ovat viime päivinä kiihtyneet jälleen huomattaviin mittoihin Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa. Kyse ei ole pikkuasiasta, sillä tilanteen rauhoittamiseksi siirretään länsinaapurin muista osista peräti sata poliisia rauhoittamaan tilannetta. Ja samalla maan pääkaupunkiin on julistettu poikkeuksellinen tila

Suomessa puoluekenttä on viimeisinä vuosikymmeninä ollut lähes yksimielinen siitä, että maamme tulee edetä maahanmuuttopolitiikassaan Ruotsin tietä. Ainoan merkittävän poikkeuksen siihen on muodostanut Perussuomalaiset, joka on vastustanut tätä kehitystä etenkin kahden viimeisen puheenjohtajansa eli Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran aikana. 

Heistä jälkimmäinen ihmetteli eilen Twitterissä, kuinka sokeita suomalaispoliitikot ovat ruotsalaisen yhteiskunnan kehitysmaalaistumisen edessä. Ja kirjoitti sarkastisesti, että "viime yön saldo kansankodin pääkaupungissa: kolme ampumista ja yksi räjähdys. Ei liity mihinkään. Näin nyt vain on."

Tosiasia kuitenkin on, että meillä väestö ymmärtää yhä selkeämmin, että ongelma liittyy yhteiskunnan kestävyyden kannalta liian suurimittakaavaiseen humanitaariseen maahanmuuttoon, jonka seurauksena maahanmuuttajat eivät omaksu länsimaisia elämäntapoja. Sen sijaan he muodostavat valtion sisälle omia rinnakkaisyhteiskuntiansa, joissa vallitsevat heidän lähtömaidensa tavat ja käytännöt.

Tämän ymmärryksen kasvaminen on ollut pääasiallinen ajuri sille, että Perussuomalaiset ovat nousseet yhdeksi suurista suomalaisista puolueista. Mutta sama asia on johtanut myös siihen, että etenkin vasemmisto- ja muut arvoliberaalit puolueet kieltäytyvät hallitusyhteistyöstä Purran puolueen kanssa. 

Näiden puolueiden asenteen syynä on heidän maailmankuvansa, joka lähtökohtaisesti kieltää ihmisten ja heidän kulttuureidensa perimmäisen erilaisuuden. Ja erityisesti vastustaa niiden luokittelemista minkäänlaiselle arvoasteikolle. 

Niinpä näissä puolueissa nähdään länsinaapurimme ajautuminen Ruotsin tielle kantaväestön syyksi sen sijaan, että ymmärrettäisiin sen syvimmältään johtuneen maahanmuuttajayhteisöjen samankaltaisesta luonnollisesta kehityksestä, jonka takia Suomi muistuttaa niin paljossa länsinaapuriamme. 

Toivottavasti tukholmalaiset maahanmuuttajat nykyisillä aktiviteeteillaan osoittavat mahdollisimman monelle äänestäjille, että Suomen poliittisen valtavirran näkemys on virheellinen. Ja äänestävät sen puolesta, että maamme ymmärtää poiketa historiansa määrittämältä luonnolliselta kehityspolultaan ja irtisanoutuu ruotsalaistyyppisestä maahanmuuttopolitiikasta tulevan hallituksensa päätöksellä.    

lauantai 21. tammikuuta 2023

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten on ratkaistava työperäisen maahanmuuton ongelma

Yksi tulevien eduskuntavaalien jälkeisten porvaripuolueiden välisten hallitusneuvotteluiden aikana ratkaistava kysymys on työperäiseen maahanmuuttoon liittyvä politiikka. Kokoomus pitää sitä välttämättömänä ja Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti

Ero ei kuitenkaan koske kaikkea työperäistä maahanmuuttoa: puolueet ovat samaa mieltä siitä, ettei korkeasti palkattujen työntekijöiden rekrytoinnille maahamme pidä olla esteitä. Mutta halvemman työvoiman suhteen näkemysero on todellinen. 

Ongelman taustalla on se, että suomalaisen yhteiskunnan korkea sosiaaliturva on vähentänyt etnisesti suomalaisten kiinnostusta niin sanottujen paskatöiden tekemiseen. Niinpä näihin töihin on yrityksissä palkattu viime aikoina paljon maahanmuuttajataustaisia tekijöitä. 

Ongelman muodostaa se, että maahan rekrytoidut matalapalkkaiset työntekijät päätyvät kohtuullisen nopeasti samaan tilanteeseen kuin suomalaiset kollegansa. Eli siirtyvät heikosti palkatuista työtehtävistä sosiaaliturvan varaan eli veronmaksajien taakaksi. Eivätkä perussuomalaiset hyväksy tätä.

Ratkaisua ongelmaan on haettava siitä, kuinka töihin tulleen maahanmuuttajan siirtymistä pois työelämästä ehkäistään. Mahdollisia esillä olevia ratkaisuja ovat olleet esimerkiksi puheena olevien töiden palkkatason nostaminen tai sosiaaliturvan sitominen kansalaisuuteen yhdistettynä sen saamisen edellytysten tiukentamiseen. 

Ensimmäisen ratkaisumallin käyttämistä vaikeuttaa näissä tehtävissä toimivien työntekijöiden matala tuottavuus - joka asettaa katon yritysten palkanmaksukyvylle - ja jälkimmäisen osalta poliittinen kenttä ei etenkään vasemman laitansa osalta ole valmis tarvittaviin muutoksiin. Siksi pitäisi löytyä kolmas tie, joka mahdollistaa yrityksille työvoiman hankkimisen ilman, että se johtaa julkisten menojen kasvuun. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla ongelma ratkaistaan vaalien jälkeen. Tai ellei ratkaista, niin korvataanko Marinin kabinetti porvarihallituksen sijaan sinipunavaihtoehdolla. Siis ratkaisulla, jonka seurauksena suomalaisen yhteiskunnan perustan rapauttaminen jatkuu vielä seuraavanakin nelivuotiskaudella. 

Toivoisin tämän seikan tulevan ymmärretyksi sekä äänestäjien että erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten poliitikkojen keskuudessa. Suomalaisilla ei ole enää varaa jatkaa jakopolitiikkaa eikä maahanmuuton kautta ohjata yhteiskunnan kehitystä pitkin Ruotsin tietä. 

Siksi Petteri Orpon ja Riikka Purran on kyettävä löytämään yhteinen ratkaisu myös työperäisen maahanmuuton ongelmaan.

perjantai 20. tammikuuta 2023

Turun hovioikeus siunasi Miljan Jaffin rikoksen

Rikollisen kurdiräppäri Milan Jaffin tekemän pahoinpitelyn käsittely Turun hovioikeudessa sai tuomion, joka nostattaa kulmakarvoja. Hovioikeuden mukaan rangaistus ei ollut tarpeen Jaffille, vaikka hän olikin syyllinen rikokseen. Toisin sanoen korkea oikeusistuin otti ja antoi suopean siunauksensa törkeälle väkivaltarikokselle.

Jaffin tekemä pahoinpitely tapahtui siten, että ensin toinen henkilö kaatoi uhrin maahan, minkä jälkeen Jaff ryhtyi potkimaan tätä. Sen seurauksena väkivallan kohteeksi joutunut mies sai päähänsä kohdistuneista potkuista mustelmia ja otsaansa verinaarmun sekä kärsi noin parin viikon ajan kivuista ja päänsärystä. Lisäksi Jaffin hallussa oli tapahtumien jälkeen myös uhrin lompakko, jota hän oli esitellyt myöhemmin sosiaalisessa mediassa.

Syyksi Jaffin jättämiselle ilman rangaistusta Turun hovioikeus kertoi sen, että pahoinpitely olisi voitu käsitellä samalla kertaa kuin kaksi muuta rikosta ja määrätä niistä yhteinen rangaistus ilman, että tuomio olisi koventunut. Niinpä Jaff pääsi edellä kuvatusta tapahtumasta kuin koira veräjästä. Mahtaakohan häntä naurattaa?

Tapaus ei ole suomalaisessa oikeusjärjestelmässä mitenkään erikoinen. Meillähän on jo pitkään ollut tapana, että paatuneimmille - eli useita rikoksia tekeville - konnille annetaan paljousalennuksia. Perusteluna tälle on käytetty esimerkiksi sitä, että jos tuomiot kahdesta rikoksesta olisivat erikseen annettuna kaksi ja kaksi eli yhteensä neljä vuotta, mutta yhdessä käsiteltynä kolme vuotta, kohdeltaisiin rikollista eri tavoin riippuen siitä, miten asiat käsitellään tuomioistuimessa.

Hyväksyn toki sen, että samanlaisesta rikollisuudesta on oltava samanlainen seuraus. Mutta huomautan samalla, että asiaan olisi yleistä oikeustajua paremminkin vastaava ratkaisu kuin rikosten paljoushalpuutus. Sen mukaan kaksi plus kaksi olisi neljä myös silloin, kun rikokset käsitellään samaan aikaan. 

Milan Jaffin rangaistuksetta jättäminen on sikäli merkittävä asia, että Perussuomalaiset on nostanut rikollisten paljousalennukset yhdeksi poliittiseksi teemakseen. Juristikansanedustaja Leena Meren (ps) mukaan "useamman rikoksen pitäisi olla rangaistuksen koventamisperuste eikä nykyisenkaltainen ´tee kolme, kärsi yksi´-alennusautomaatti".

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että tekijä tuomittaisiin erikseen jokaisesta rikoksesta ja lopputulokseksi tulisi annettujen rangaistuksen summa. Jotta tällainen järjestelmä toimisi, tulisi Meren mukaan "pidentää yhteisen rangaistuksen enimmäiskestoa, joka on nykyisellään 15 vuotta. Näin suunnitelmallisesti ja toistuvasti lakia rikkovien rangaistukset kovenisivat oikeudenmukaisella tavalla."

En tiedä parantaisivatko pidemmät tuomiot vakavia rikoksia tekevien ihmisten - kuten Milan Jaffin - tapoja tai ehkäisisikö se uusien milanjaffien syntymistä. Tavallisten suomalaisten kannalta positiivista olisi kuitenkin se, että hän ja hänen kaltaisensa pysyisivät pidempään poissa kaduilta, mikä jo sellaisenaan lisäisi tavallisten ihmisten yleistä turvallisuutta.

torstai 19. tammikuuta 2023

Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on Sanna Marinin pääministeröimän hallituksen loppulasku suomalaiselle yhteiskunnalle järisyttävän raskas. Siitä tuoreimman tiedon saimme lukeaksemme Helsingin sanomista, jonka mukaan tekeillä olevaan lisäbudjettiin on varattu reilu miljardi maamme velkojen korkojen maksuun. 

Siksi oli järkyttävää lukea Maaseudun tulevaisuudesta, että eurooppalaiset demarit haluaisivat Marinista EU-komission seuraavan puheenjohtajan. Siis seuraajan niin ikään kotimaisella poliittisella urallaan kömpelöineen kristillisdemokraattisen Ursula van Leydenin seuraajaksi. 

Tämähän joutui aikanaan Saksan ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä syytetyksi laittomien konsulttisopimusten tekemisestä McKinsey & Companyn ja Accenturen kanssa. Lisäksi yli 40 prosenttia hänen väitöskirjastaan oli kopioitu muualta. 

EU-demareiden piirissä Marinin asemaa on vain nostanut ravisteleva korruptioskandaali. Siinähän Qatarin valtion epäillään lahjoneen europarlamentaarikkoja, ja yksi neljästä pidätetystä pääepäillystä, sosiaalidemokraattien entinen italialainen europarlamentaarikko on myöntänyt syyllisyytensä. 

Marinin nosto ei sinänsä ole mikään ihme, sillä häntä pidetään parlamentissa - ja muutenkin ulkomailla - poikkeuksellisena poliittisena supertähtenä. Tähän asemaan hän sanotaan nousseen Ukrainaa koskevien lausuntojensa takia, mutta epäilen asiaan olevan osuutta myös hänen poikkeuksellisen edullisella ulkomuodollaan ja sujuvalla sanailullaan

Näyttääkin siltä, että juuri EU:n komissio on paikka, johon kelpuutetaan kaikista kelvottomimmat pääministerit. Sinnehän lähti myös ajatusten säyneenjoki Jyrki Katainen johdettuaan vajaan vaalikauden yhtä Suomen historian surkeimmista hallituksista. Ei siis niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Ikävää tässä rekrytointipolitiikassa on se, ettei EU ole pystynyt kelvottomien johtajiensa ohjaamana nousemaan sellaiseksi USA:n ja Kiinan veroiseksi globaaliksi mahdiksi, johon sillä olisi kaikki edellytykset. Eikä se samasta syystä näyttäisi olevan nousemassa sellaiseksi myöskään tulevaisuudessa.  

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Raha ratkaisee

Helsingin sanomat kertoi eilen Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen selvityksestä, jonka mukaan maahanmuuttajalapset - erityisesti pojat - pärjäävät koulujen alaluokilla erittäin huonosti. Osa heistä ei osannut edes lukea kunnolla siirtyessään kolmannelle luokalle.

Tänään oli sitten selitysten ja korjaustoimien aika. Niinpä helsinkiläisen maahanmuuttajarikkaan kaupunginosan koulun rehtori kertoi, että kaupungilta saadulla ylimääräisellä "rahalla on palkattu enemmän opetushenkilökuntaa, hankittu monipuolisia oppimateriaaleja sekä pidetty luokkien oppilasmäärät kohtuullisina". 

Irwinin laulun sanoinhan "raha ratkaisee", mutta näin käytetty rahamäärä on pois jostain muusta tarkoituksesta. Vaikkapa sitten muiden kuin maahanmuuttajalasten opetuksesta tai kaupungin vihreästä siirtymästä. 

Ministeri Li Andersson (vas) pääsi taas kertomaan, että "on ollut tiedossa, että emme ole riittävän hyviä tukemaan vieraskielisiä oppilaita". Ja löysi luovan ratkaisun ongelman ratkaisemiseksi: hänen mukaansa meidän "täytyy tasata tilannetta tasa-arvorahoituksen avulla". 

Tasa-arvorahalla on tarkoitus vahvistaa opetusta siellä, missä on eniten ongelmia. Vuosille 2022–2023 sitä on varattu valtion budjettiin yhteensä 90,4 miljoonaa euroa.  Siten Helsingin koulujen ongelmat siirtyvät pääkaupunkilaisilta myös koko Suomen veronmaksajien kontolle. Koska raha ratkaisee. 

Niinpä ministerin mukaan "tätä asiaa ei voi tarkastella maahanmuutto-ongelmana". Ja siksi tarvitaan entistä enemmän resursseja vieraskielisten lasten opetukseen. Koska raha ratkaisee.

Oululaisen koulun rehtori puolestaan kertoi, että "jos lapsi ei ole ollut varhaiskasvatuksessa, hänellä voi olla isoja vaikeuksia ihan tällaisissa perusjutuissa, kuten miten koulussa ollaan, miten toimitaan ryhmässä tai miten omaa vuoroa pitää koulussa odottaa". Niinpä eroa on alkuopetuksessa pyritty kuromaan pitämällä opetusryhmät tavallista pienempinä. Eikä se ole ilmaista.

Oululaisrehtori kertoi myös, etteivät ongelmia muodosta ainoastaan lapset. Hänen mukaansa "siinäkin on kulttuurisia eroja, mitä lapselta odotetaan missäkin iässä. Opettajat voivat joutua opettamaan myös vanhempia siinä, mitä koulunkäynti Suomessa tarkoittaa." 

Synkältä siis kuulostaa. Mutta onneksi jotkut pystyvät näkemään myös ratkaisuja. 

Sellaisen pohjaksi turkulaisen koulun rehtori totesi, että maahanmuuttajalapset, jotka "ovat käyneet suomalaisen päiväkodin ja esikoulun ja joilla on suomen- tai ruotsinkielisiä kavereita, aloittavat opinnot yleensä ihan samalta viivalta kuin kantasuomalaisetkin, vaikka kotona jotain muuta kieltä puhuttaisiinkin". 

Lapsiasianvaltuutettu puolestaan sanoi suoraan, että "niiden lasten, joiden kotona ei puhuta äidinkielenä suomea, olisi tärkeä päästä viimeistään kolmivuotiaina suomenkieliseen kieliympäristöön". Ja tämä - juuri tämä - olisi myös opetusministerin ymmärrettävä. 

Jos ja kun maassamme on harjoitettu sellaista maahanmuuttopolitiikkaa kuin on harjoitettu, tulisi meidän toimia siten, ettei ongelmia enää lisättäisi hyvää tarkoittavalla - mutta yhä pahempiin ongelmiin johtavalla - tasa-arvopolitiikalla. Sen sijaan tulisi tunnistaa tosiasiat ja velvoittaa humanitaarisin syin maahamme tulleet maahanmuuttajat - joiden lapset epäilemättä ovat tässä puheena olevan ongelman keskiössä - viemään lapsensa viimeistään kolmivuotiaana suomen- tai ruotsinkieliseen päiväkotiin. 

Tosin eivät päiväkotipaikatkaan ole ilmaisia. Mutta vielä kalliimmaksi tulevat länsimaiseen yhteiskuntaan kelvottomat, yläkoulussa koulukavereitaan terrorisoivat ja lopulta rikolliselle polulle hakeutuvat maahanmuuttajanuorukaiset. Siksi tässäkin asiassa ratkaisee raha - kunhan se sijoitetaan viisaasti. 


tiistai 17. tammikuuta 2023

Sosialismi ei ole järkevä ratkaisu edes ilmastonmuutoksen torjunnassa

Helsingin sanomat kertoi mielenkiintoisesta laskelmasta. Sen mukaan suomalaisten yritysten vienti vähentää kasvihuonepäästöjä enemmän kuin niitä tuotetaan koko Suomessa. Ja myös enemmän kuin on koko Suomen hiilijalanjälki. 

Tässä laskelmassa on verrattu suomalaista vientitavaroita tai palveluja niihin tuotteisiin, joita ne kohdemaassa korvaavat. Ja ilmastokädenjälki on tulkittu positiiviseksi, mikäli se on korvattavalla tuotteella suurempi kuin vientituotteella.

Jutussa on kuva, josta näkee eri teollisuudenalojen ilmastovaikutukset eriteltyinä. Sen mukaan suomalaisyritysten positiivinen ilmastovaikutus on erityisesti metsä-, kemian- ja tekstiiliteollisuuden ansiota. Niiden osuus on lähes 60 prosenttia kokonaisuudesta. 

Nähtäväksi jää, onko laskelmalla vaikutuksia esimerkiksi vihervasemmiston pyrkimyksiin (esimerkki) ajaa alas suomalaista metsänkäyttöä eli metsäteollisuuden tuotantomääriä. Eli pienentää suomalaisten positiivista ilmastokädenjälkeä.

"Yksinkertaista, rakas Watson", sanoisi Sherlock Holmes. Punavihreä sosialismi ei näyttäisi olevaan järkevä ratkaisu edes ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

maanantai 16. tammikuuta 2023

Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Turkin sulttaanintekele Recep Tayyip Erdogan oli sunnuntaina sanonut, että Ruotsin ja Suomen on luovutettava 130 terroristia Turkkiin, jotta se hyväksyisi maiden jäsenyyden sotilasliitto NATO:on. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Ruotsin parlamentin olisi tehtävä lakimuutoksia ennen kuin Turkki voisi ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyyden.

Erdogan ei ilmeisesti ymmärrä, että vaikka Ruotsi taipuisikin lakimuutoksiin, ei oikeusvaltiossa ole mahdollista soveltaa lakeja takautuvasti. Eikä sellaiselle olisi Ruotsin kansalaisten tukea. 

Ei etenkään siksi, että Erdoganin Turkki on prosessin aikana osoittautunut epäluotettavaksi neuvottelukumppaniksi muutellessan vaatimuksiaan. Siten ruotsalaisilla ei ole mitään takeita siitä, etteivätkö vaatimukset lisääntyisi, mikäli niihin ruvetaan taipumaan. 

Siksi olemme tulleet Suomen ja Ruotsin NATO-hakemusten suhteen mielenkiintoiseen tilanteeseen, jonka tulkinta on vaikeaa. Siinä suhteessa keskeinen kysymys liittyy siihen, kuinka tosissaan Erdogan pitäisi ottaa. 

Eli onko Erdoganin kommentti suunnattu Ruotsille ja Suomelle, vai onko sittenkin kyse vain Turkin sisäpolitiikasta. Eli ovatko sulttaanintekeleen vaatimukset suunnattu ensisijaisesti sikäläiselle vaalikarjalle, jotta Erdogan voittaisi Turkissa kesäkuussa järjestettävät vaalit.

Tässä tilanteessa ratkaisun avaimet ovat erityisesti Yhdysvalloilla. Mikäli se haluaa tosissaan Suomen ja Ruotsin NATO:n jäseneksi, asettaa sen Erdoganin asekaupoille ehdoksi näiden hakemusten ratifioinnin. Ja päinvastoin, ellei aseta, voimme päätellä Bidenin hallinnon pitävän pohjoismaita Yhdysvaltain kannalta toissijaisina verrattuna Ottomaanien valtakunnan seuraajaan. 

Niinpä juuri nyt näyttää siltä, että NATO-hakemukset ratkeavat parhaassa tapauksessa siten, että Erdogan ratifioi Suomen ja Ruotsin hakemukset vaaliensa jälkeen ja tekee samalla asekaupat amerikkalaisten kanssa. Ja hänen nyt synnyttämänsä haavat maiden suhteissa korjaantuvat ajan myötä. 

Kohtuullisessa tapauksessa USA hylkää Suomen ja Ruotsin sekä tekee asekaupat Turkin kanssa ilman, että Erdogan hyväksyisi sotilasliittoon uusia jäseniä. Tällöin jonkinlaisena pohjoismaisena turvallisuusratkaisuna voisi olla kolmiliitto USA:n ja NATO:sta rannalle jätettyjen välillä, mutta suhteet Turkkiin jäätyisivät pitkäksi ajaksi. 

Suomen kannalta jollain tavalla kohtuullinen ratkaisu olisi sekin, jos Turkki hyväksyisi NATO:n jäseneksi Suomen, mutta ei Ruotsia. Se kuitenkin aiheuttaisi kitkaa pohjoismaiden välille ja vaikka ei aiheuttaisikaan, heikentäisi maamme sotilaallista asemaa suhteessa suureen itänaapuriin verrattuna molempien hakemusten hyväksyntään.

Kehnoimmassa tapauksessa USA jättäisi tekemättä Turkin kanssa asekaupat, mutta Erdogan ei siltikään taipuisi, vaan jättäisi Suomen ja Ruotsin rannalle sekä hakisi liittolaissuhdetta Putinin Venäjään. Tämä rampauttaisi NATO:n ja asettaisi erityisesti Ukrainan - ja sen myötä koko vapaan maailmaan - entistä hankalampaan asemaan. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Li Andersson ajaisi Suomen konkurssiin

Suomen valtionvelka on viime vuosina kasvanut hurjaa vauhtia. Nykyisen hallituksen aloittaessa vuonna 2019 se oli noin 106 miljardia, mutta viime vuonna jo pitkälle yli 141 miljardia euroa. 

Siksi valtiovarainministeriön virkamiehet ja vastuulliset puolueet ovat ilmoittaneet, että asiaan on tultava muutos. Mutta mitä teki Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. 

MTV3:n mukaan maamme vasemmistolaisimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja ilmoitti, ettei suurin sopeutuksiin olisi varaa enempää kuin puoli miljardia ja arveli, että verotusta voisi kuitenkin kiristää 2,5 miljardilla eurolla. 

Toisin sanoen Andersson ei halua tinkiä edes rahan lahjoittamisesta maailmalle - Suomen kuluvan vuoden budjetissahan on varattu 0,9 miljardia euroa esimerkiksi kehitysavulle, jollainen ei ole tähän mennessä nostanut yhtäkään kehitysmaata köyhyydestään. Ja maamme pieni Liberaalipuolue on tehnyt yli yhdeksän miljardin euron leikkauslistan, johon kuuluu sen mukaan vain kohteita, joita valtion ei edes pitäisi rahoittaa.

Lisäksi edesmenneen jazzpianisti Claes Anderssonin tytär näkee tarpeelliseksi lisätä suomalaisten verotaakkaa entisestään, vaikka se kuuluu jo nykyisin maailman raskaimpiin. Ja kohtuuttoman veroruuvin tiedetään heikentävän talouden kehitystä sekä lisäävän harmaata taloutta. Toisin sanoen Li Anderssonin ajama talouslinja ajaisi maamme ennemmin tai myöhemmin konkurssiin ja maailmanpankin holhoukseen. 

Edelle kirjoitetun ulostulon valossa onkin hämmästyttävää, että Anderssonin puolueella on edelleenkin yli kahdeksan prosentin kannatus. Toivottavasti ministeri-puheenjohtajan järjettömyys kuitenkin tuli ymmärrettäväksi viimeistään tässä käsitellyn lausunnon valossa ja hänen kannattajansa siirtyvät kevään vaaleissa jonkin vastuullisemman puolueen äänestäjiksi. 

PS kello 12.50: Luulo ei ole tiedon väärtti. Li ei ole Claesin tytär, vaikka olin jostain syystä luullut niin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen koulutus Chilen ja Turkin tasolla, mutta miksi?
Li Andersson pesi kätensä Kaarinan kouluhelvetistä
Veronica Honkasalolle demokratia on verovarojen lennättämistä taivaan tuuliin

lauantai 14. tammikuuta 2023

Sanna Marinin virhe

Sanna Marinin (sd) mukaan Perussuomalaiset on "selkeästi ja aidosti ollut myös puheiltaan – kun katsotaan kansanedustajien puheita – avoimesti rasistinen puolue". Toisin sanoen hän teki tunnetun argumentointivirheen yleistämällä joidenkin henkilöiden - omasta mielestään - tuomittavan käytöksen koko tämän viiteryhmään.

Tämä herätti mielessäni kysymyksen siitä, että onko SDP puheenjohtajansa mielestä islamistis-homofobinen puolue? Tällainen johtopäätöshän voitaisiin pääministerin logiikalla tehdä ainakin joidenkin SDP:n jäsenten puheiden perusteella. 

Entä pitääkö pääministeri SDP:tä myös juutalaisvastaisena puolueena. Sen kansanedustaja Hussein Al-Taeehan tuli aikanaan kirjoitelleeksi antisemitistisiä, vaikka onkin sittemmin pyytänyt puheitaan anteeksi. 

Ottaen huomioon pääministerin tehneen eilen tunnetun argumentointivirheen, oli mielenkiintoista huomata hänen vielä alleviivanneen sitä jatkamalla, että "kun katsotaan perussuomalaisten yksittäisten kansanedustajien puheenvuoroja vaikkapa eduskuntasalissa tai julkisuudessa, niin kyllä, nämä puheet ovat olleet rasistisia". 


* * *

Pääministerin ilmiselvä perussuomalaisten arvojen halveksunta on sikälikin mielenkiintoista, että koko Suomen kansan pääministerinä hän tuli arvostelleeksi näkemyksiä, jotka vastaavat varsin suurta osaa hänen "alamaisistaan". Perussuomalaisethan ovat maan toiseksi suosituin puolue ja lisäksi sen kannatus on suurinta vaaleissa nukkuvien parissa. 

Siksi oli hyvä, että puheenjohtaja Riikka Purra (ps) kommentoi Marinin näkemystä kertomalla, että "arvopohjassamme ei ole salattavaa, hävettävää, hämärää. Olemme kansallismielinen ja isänmaallinen puolue; puolustamme Suomea ja suomalaisuutta."

Ja jatkoi vielä olevansa "hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta. Niillä, jotka sitä vääristelevät, kalvaa ehkä omassa sydämessä." 

Siksi on hyvä lopettaa tämä kirjoitus lainaamalla Suomeen muuttaville ihmisille tarkoitetun opassivun luonnehdintaa suomalaisista arvoista, jotka muodostavat perustan perussuomalaisille arvoille. Se kuuluu seuraavasti. 

"Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat suomalaisille tärkeitä arvoja. Suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki ovat tasa-arvoisia, ja kaikkia tulee kohdella oikeudenmukaisesti."

perjantai 13. tammikuuta 2023

Suomen koulutus Chilen ja Turkin tasolla, mutta miksi?

Suomessakin on lopulta herätty siihen, että nuorisomme oppimistulokset ovat heikentyneet. Ja selvitystä asiaan vaaditaan aina ministeriötä myöden

Syytä onkin, sillä suomalaisten nuorten aikuisten koulutustaso on OECD-vertailussa pudonnut Turkin ja Chilen väliin. Eikä tämä luo hyvää pohjaa korkeaan osaamiseen perustuvan yhteiskunnan ylläpitämiselle - saati sen edelleen kehittämiselle. 

Näin vanhempana professorina minusta kuitenkin tuntuu, etteivät asiasta vastaavat - tai ainakaan siitä puhuvat - tahot halua katsoa tosiasioita silmiin. Vedotaan siihen, että julkiset koulutusmenot ovat maassamme pienentyneet kahdella promilleyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen tai että hyvinvointivaltiossamme sosioekonomiset erot ovat jonkin verran kasvaneet. 

Syyttävä sormi osoittaa myös yhteiskunnan teknologiseen muutokseen, joka on tunnetusti johtanut lasten ja nuorten vapaa-ajan mullistumiseen siten, etteivät he enää lue likimainkaan yhtä paljon kuin ennen. Tässä saattaa toki jo olla vähän perääkin, ainakin jos puhumme tekstin ymmärtämisestä ja tuottamisesta.

Jos minulta kysyttäisiin, nostaisin esille eli selvitettäväksi erityisesti kaksi seikka. 

Niistä ensimmäinen ja tärkeämpi on siirtyminen vanhoista opetusmenetelmistä uusiin. Siinä missä opettaja ennen vanhaan opetti ja piti kuria - ja oppilaat oppivat - on opetus yhtä enemmän painottunut lasten ja nuorten omaehtoiseen puuhasteluun tai siitä luistamiseen. Tämä sopii kyllä erinomaisesti niille, jotka ovat oman kehityksensä myötä siihen valmiita, mutta ei sellaisille, joiden aivot saavuttavat aikuisuuden asteen vasta kolmannen elinvuosikymmenensä puolivälissä.  

Tätä näkemystäni tukee se, että koulutuksessa on revennyt ero poikien ja tyttöjen välille jälkimmäisten hyväksi, joka korreloi vahvasti siihen, että poikien henkinen kehitys on tyttöjä hitaampaa. Ja sen seurauksena etenkin korkeakoluissa opiskelevien sukupuolijakauma on kääntynyt vuosi vuodelta yhä naisvaltaisemmaksi. 

Toinen seikka, johon kiinnittäisin erityistä huomiota on maamme etnis-kulttuurisen väestörakenteen muutos. Erityisesti olisi syytä tutkia kehitysmaataustaisten lasten heikon koulumenestyksen syiden lisäksi heidän vaikutustaan etnis-kulttuurisesti suomalaisten luokkakavereidensa menestykseen. Minulle kantautuneen ns. puskaradiotiedon mukaan vaikutus on valtava.  
 
Nähtäväksi siis jää, polkaiseeko Li Anderssonin (vas) ja Petri Honkosen (kepu) johtama opetus- ja kulttuuriministeriö pystyyn selvityshankkeen, jossa tutkitaan (myös) edellä mainitsemiani seikkoja, vai pidättäydytäänkö niiden huomioimisesta esimerkiksi jonkinlaisten poliittisen korrektiuden vaatimusten tähden. Ministeriössä olisi kuitenkin hyvä huomata, etteivät ikävät ongelmat katoa unohtamalla. Ja siksi edelle esittämieni seikkojen maton alle lakaiseminen olisi karhunpalvelus koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

torstai 12. tammikuuta 2023

Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka

Ministeri Maria Ohisalo pohdiskeli taannoin, että "entäs jos vaihtoehto olisikin metsänomistajalle se, että saatkin rahaa siitä, että pidätkin puuston kasvatuksessa etkä hakkauta sitä?" Eli, että valtio lähtisi kilpailemaan metsäteollisuuden kanssa siitä, mihin puita käytettäisiin. 

Niinpä VTT laski mitä tapahtuisi, jos metsänomistajille maksettaisiin metsien kasvuun sitoutuvasta hiilestä. Korvauksien suuruusluokan se otti päästöoikeuksien hinnoista ja lopputuloksena metsänomistajan tulot kaksin- tai kolminkertaistuisivat. 

Valtion maksaman ylivertaisen korvauksen seurauksena metsiä hakattaisiin vasta sitten, kun niiden kasvu eli hiilensidonta lakkaisi. Sen seurauksena metsän hiilivarasto saattaisi kasvaa, mutta energia- ja metsäteollisuus kärsisivät ja etenkin jälkimmäistä siirtyisi Suomesta muihin maihin kasvattaen metsänhakkuiden määriä niissä. Siten metsien hiilinielujen nettosaldo ei muuttuisi koko maailman tasolla. 

VTT:n laskelma ei pohdiskellut - ainakaan siitä kertoneen uutisen mukaan - asiaa julkisen talouden kannalta. Vaan minullepa se tuli uutista lukiessani mieleen. 

Eli jos valtio metsäteollisuus maksaa puusta metsänomistajalle x euroa, maksaisi valtio siitä 2-3x euroa ja puut jäisivät kasvamaan nykyistä selvästi pidemmäksi ajaksi. Samalla Suomi säästäisi EU-poliitikkojen säästämissä hiilimaksuissa, mutta puiden jatkojalostusarvo, joka on 9x euroa, jäisi saamatta siltä osin, kuin puiden käyttö siirtyisi tulevaisuuteen. 

Samalla supistuisivat teollisuudelta ja sen työntekijöiltä perittävät verotulot. Toisin sanoen hiilimaksujen maksaminen olisi valtiolta omaan jalkaan ampumista. Eli se maksaisi riihikuivalla rahalla omien tulojensa romahduttamisesta. Tämä jos joku olisi spedepasaslaista naisen logiikkaa.

Niinpä jääkin nähtäväksi, että ottaako seuraava hallitus metsänomistajille tarjottavat hiilimaksut ohjelmaansa. Vai jäävätkö ne sittenkin odottamaan seuraavaa punavihreää hallitusta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n poliittinen agenda ja freudilainen lipsahdus
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Vasemmiston blokkiutumispyrkimykseen ei pidä suostua

Poliittinen kaksipuoluejärjestelmä johtaa helposti kansakunnan jakautumiseen kahteen toisilleen enemmän tai vähemmän vihamieliseen leiriin. Tästä olemme saaneet viime vuosina parikin mielenkiintoista esimerkkiä. 

Niistä merkittävämpi on yhdysvaltalaisten yhä syvempi jakaantuminen pääpuolueiden mukaisesti, joka on viime vuosina johtanut molempien puolueiden sisäiseen polarisoitumiseen, jota republikaanit juuri demonstroivat maan edustajainhuoneen puheenjohtajaa valitessaan. Demokraattien puolella vastaava kehitys on jo aiemmin johtanut äärimmäisen vasemmiston nousuun, joka näkyy meille suomalaisillekin muun muassa ns. woke-kulttuurina

Toinen esimerkki näkyy latinalaisen Amerikan suurimmassa maassa eli Brasiliassa, missä oikeiston Jair Bosonaro hävisi presidentinvaalin ja valtaan nousi vasemmiston syvästi korruptoitunut Luiz Inácio Lula da Silva. Tämä johti mielenosoitukseen, jossa hävinneen presidentin kannattajat tunkeutuivat mm. maan kongressitaloon. 

Länsinaapurissamme Ruotsissa on useita puolueita, mutta sielläkin on vallinnut syvällinen jako oikeiston ja vasemmiston välillä eli tosiasiallinen kaksipuoluejärjestelmä. Niinpä maan vaaleissa äänestettiin vuosikymmenien ajan joko oikeisto- tai vasemmistoblokkia. 

Länsinaapurin molempien blokkien harjoittama holtiton maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin johtanut kolmannen poliittisen voiman eli Ruotsidemokraattien nousuun, minkä seurauksena maata hallitsee tällä hetkellä sen tukema vähemmistöhallitus. Näin siksi, ettei maan kokoomuslainen johto suostu samaan hallitukseen uuden voiman kanssa, vaikka joutuukin noudattamaan erityisesti maahanmuuttopolitiikassa ruotsidemokraattien linjauksia.  

Meillä Suomessa hallitusten rakentaminen on ollut suhteellisen helppoa, eikä maassa ole ikiaikoihin nähty myöskään kovin jyrkkää poliittisten liikkeiden välistä tai sisäistä polarisoitumista. Eilisen Ilta-Sanomien vaalitentin perusteella nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös Suomen poliittinen vasemmisto vihjailee haluavansa meille blokkiutumiseen perustuvan järjestelmän. 

Tai näin voidaan ainakin tulkita sen perusteella, että kaikki kolme maamme merkittävää vasemmistopuoluetta eli SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ilmoittivat, etteivät ne lähde samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. Näiden puolueiden tämänhetkinen kannatus on noin 37 prosenttia. 

Maamme oikeistopuolueiden yhteenlaskettu kannatus ilman Perussuomalaisa on puolestaan noin 38 prosenttia. Siten on selvää, ettei enemmistöhallitusta ole vaalien jälkeenkään mahdollista muodostaa pelkän vasemmisto- tai oikeistoblokin varaan ilman Perussuomalaisia. 

Siten hallitusneuvotteluissa on lähtökohtaisesti kaksi vaihtoehtoa. Valtaan nousee joko vasemmiston haikaileman blokkirajan yli ulottuva koalitio ilman Perussuomalaisia tai oikeistopuolueet muodostavat hallituksen, johon kuuluu myös Perussuomalaiset. 

Siten meillä ei ole näköpiirissä - eikä ainakaan toivottavaa - että valtapolitiikka voisi blokkiutua Ruotsin tapaan. Eikä myöskään ole toivottavaa, että vasemmistoblokki voisi pakottaa maatamme jatkamaan äänestäjien tahdon vastaisesti Sanna Marinin (sd) harjoittamaa katastrofaalista talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. 

Siksi on tärkeää, että Kokoomus ymmärtää hallitusneuvotteluissa torjua vasemmistopuolueiden pyrkimykset. Ja vaalien jälkeen muodostetaan hallitus, jolla on tosiasialliset edellytykset nostaa Suomi siitä suosta, joka on johtanut mm. valtionvelan ennakoituihin 2,4 miljardin euron korkoihin ensi vuodelle. 

Siihen tarvitaan Kokoomusta ja Perussuomalaisia, mutta lisäksi ainakin yhtä muuta puoluetta, koska Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteenlaskettu kannatus on tällä hetkellä "vain" hiukan yli 42 prosenttia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset eivät kannata verohelvettiä
Petteri Orpon naisvalinta
Puoluebaromeri toi toivoa suomalaisille

tiistai 10. tammikuuta 2023

Suomalaiset eivät kannata verohelvettiä

Maaseudun tulevaisuus on teettänyt mielipidekyselyn, jonka tulokset olivat peräti mielenkiintoiset. Sen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta tasapainottaisi valtion velkavetoista taloutta leikkaamalla veronkorotusten sijaan julkisia menoja.  

MT:n haastateltavilleen esittämän kyselyn tarkka sanamuoto oli "mikä on ensisijainen keino valtiontalouden tasapainottamiseksi? Verojen korottaminen vai menojen leikkaaminen?" 

Merkittävää oli, että vain noin 18 prosenttia vastanneista korottaisi veroja menoista tinkimisen sijaan. Sen sijaan vajaan 64 prosentin mielestä valtion pitäisi leikata budjettiaan. Neuvottomia oli hiukan alle 18 prosenttia.

Muuta maata punavihreämmällä pääkaupunkiseudulla veronnoston kannattajia oli kuitenkin muuta maata enemmän, mutta sielläkin vain 27 prosenttia. Sen sijaan varsin yllättävästi yksinhuoltajista lähes 83 prosenttia tasapainottaisi valtiontaloutta menoleikkauksin. 

Vähemmän yllättävää taas oli se, että Vasemmistoliiton kannattajista noin 65 prosenttia halusi antaa kansalaisille lisää veroruoskaa. Sen sijaan Sosialidemokraateista ja Vihreistä sitä kaipasi "vain" noin 35 prosenttia, mikä herättää kysymyksen siitä, miksi näiden ministeripuolueiden käytännön politiikka on tällä hallituskaudella ollut niin huoletonta. 

Myös neljänneksellä ruotsalaisten kannattajista oli halukkuutta kiristää maamme jo valmiiksi korkeaa verotusta. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että maamme suurimman kielivähemmistön poliittiset asenteet ovat viime aikoina valuneet kohti sosialistista talousajattelua. 

Olisiko siten myös markkinataloutta kannattaville ruotsinkieliseille tullut lopultakin aika unohtaa kielikysymys äänestämisen perusteena sekä ryhtyä vaaliuurnilla valitsemaan puolueensa muilla perusteilla?

Kaikissa muissa puolueissa veronkorotusten kannatus jäi perin alhaiseksi vaihdellen kristillisdemokraattien vajaasta viidestä keskustan kahdeksaan prosenttiin. Siten on selvää, ettei veronkorostusten turmiollisuudesta vallitse juurikaan erimielisyyttä poliittisen keskustan ja oikeiston kannattajien parissa. 

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että esimerkiksi Perussuomalaisten ja Kokoomuksen esittämät linjaukset valtiontalouden pelastamiseksi saavat näiden puolueiden kannattajien ja myös kaikkien suomalaisten - pois lukien änkyrävasemmisto - vahvan tuen. Tämä on äärimmäisen merkittävä asia, sillä nyt nähdyn kyselyn kaltainen yksituumaisuus loisi vahvan pohjan kevään eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen talouspolitiikalle, jossa julkisia menoja karsittaisiin ja verotusta pyrittäisiin pikemminkin keventämään kuin kiristämään. 

Ja siksi olisi suuri virhe, mikäli tuleva vaalivoittaja - lähes varmasti jompikumpi edellä mainitsemistani puolueista - ohittaisi hallitusneuvotteluissa niin sanotun porvariyhteistyön ja ryhtyisi flirttailemaan kestävään taloudelliseen ajatteluun kykenemättömäksi osoittautuneen Sanna Marinin Sosialidemokraattien kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset väkevässä nousussa
Holtittomasta julkisten varojen käytöstä työmarkkinoiden tervehdyttämiseen
Perussuomalaiset ja Kokoomus linjasivat arvonsa

maanantai 9. tammikuuta 2023

Tieteen kehitys on hidastumassa

Länsimainen hyvinvointi perustuu ennen kaikkea tieteeseen perustuvaan teknistaloudelliseen osaamiseen. Ilman sitä nykyisen kaltainen tietoyhteiskunta ei olisi mahdollinen, vaan eläisimme edelleen pääosin maatalouden varassa. 

Tieteen kehitys on jo satojen vuosien ajan nopeutunut, ja sen myötä yhteiskunta muuttunut kiihtyvällä tahdilla. Ja me ihmiset olemme oppineet pitämään asiaa itsestäänselvyytenä ja odotamme siksi lastemme saavan elää elämänsä yhä kehittyneemmässä ja rauhallisemmassa maailmassa, jossa elintaso nousee, erilaiset tekoälysovellukset helpottavat elämää, nykyisin tappavat sairaudet voidaan hoitaa, ihmisten elinkaari pitenee ja ympäristönkin tila kohentuu ainakin länsimaissa. 

Siksi oli mielenkiintoista lukea tutkimuksesta, joka loi synkkiä pilviä edellä kuvaamani kehitysoptimistisen näkemyksen ylle. Sen mukaan viime vuosikymmenien aikana uuden tieteellisen ja teknisen tietämyksen määrän kertyminen on nopeutunut, mutta se ei enää ole johtanut samanlaisiin suuriin edistysaskeliin kuin aiemmin. Itse asiassa monet seikat viittaavat pikemminkin tieteellisteknisen edistyksen hidastumiseen. 

Tutkijat nimittäin analysoivat 45 miljoonan tieteellisen julkaisun ja 3,9 miljoonan patentin merkitystä ja vaikutusta. Sen seurauksena he havaitsivat, että uusien tieteen suuntaa muuttavien havaintojen määrä oli romahtamassa. Eli tiede on alkanut tuottaa yhä enemmän aiempia näkemyksiä tarkentavia havaintoja, mutta vähemmän sellaisia, joiden seurauksena käsityksemme tutkituista asioista olisivat muuttuneet oleellisesti. 

Tutkijoiden mukaan heidän havaintonsa tarkoittaa oleellista muutosta tieteen ja teknologian luonteessa. Mikäli he ovat oikeassa, on odotettavissa myös maailmanlaajuisen tieteeseen perustuvan tieteellisteknologisen kehityksen hidastuminen. 

Se puolestaan tulee ajan myötä näkymään monella tavalla taloudellisen kasvun varaan rakennetun maailmantalouden yskimisenä ja sitä kautta ihmisten elinolosuhteiden muuttumisena. Ja sitä kautta arvaamattomana tulevaisuutena, joka saattaa pahimmillaan osoittautua varsin kaoottiseksi.

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Ilmastoahdistunut elokapinallisnainen - Ida Korhonen - kertoi kokeneensa ensimmäistä kertaa ympäristöahdistusta yksitoistavuotiaana istuttaessaan puiden taimia isoisänsä kanssa. Hän oli nähnyt kaadettujen puiden kannot sekä muokatun maan ja suri itselleen rakkaan metsän kaatamista.

Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää, sillä taimikon kasvu takaisin metsäksi kestää ihmisen mittapuulla kauan. Mutta tuntuu oudolta, ettei ahdistunut elokapinallisnainen tunnu ymmärtäneen sitä, että Suomessa on metsiä ylipäätään vain siksi, että niille on talouskäyttöä. Ilman sitä metsämaalle olisi kyllä keksitty viimeistään 1800-luvun lopulla muuta käyttöä, kuten esimerkiksi silloinen suurmies Johan Vilhelm Snellman vaati

Nyt elämme tietenkin jo 2000-luvun toista vuosikymmentä ja metsien arvo ymmärretään paljon laajemmin kuin puolitoista vuosisataa sitten. Itse asiassa tällä tielle lähdettiin maassamme jo vuonna 1886, jolloin säädettiin ensimmäinen metsälaki, jonka mukaan "metsiä älköön hävitettäkö". Vaatimus esiintyy myös nykyisessä metsälainsäädännössä, joka alkaa seuraavasti.

"Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään". Tosin laissa todetaan myöhemmin, että "tämä laki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön".

Ja juuri tämä - metsätalousmaan ottaminen muuhun käyttöön - on Suomessa ainoa tie, jolla metsiä hävitetään tänä päivänä. Näitä muita käyttöjä ovat esimerkiksi rakennusten rakentaminen, liikenneväylien ja kaivosten perustaminen sekä nykyisin valtaviin mittasuhteisiin paisunut vihreään sähköntuotantoon tarvittava sähkölinjojen vetäminen tuulimyllyiltä etelän kasvukeskuksiin. 

Siksi oli outoa nähdä elokapinallisen - jonka voisi kuvitella perehtyneen ajamaansa asiakokonaisuuteen - kirjoittavan, että metsäteollisuus "on suurimpia syitä luontokatoon Suomessa ja hakkuillaan romahduttanut hiilinielut". Siis juuri se teollisuudenala, jonka olemassaolo on mahdollistanut sen Suomen, joka on Euroopan metsäisin maa, ja joka nykyisin vaatii ostamansa puutavaran olevan sertifioitua (esimerkkinä suurimman eli UPM:n kirjaus). 

Sellaisen merkinnän saadakseen on puutavaran oltava peräisin metsästä, jonka hoidon ja käsittelyn on oltava "ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, eikä tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksia heikennetä. Metsäluonnon monimuotoisuus sekä metsien kulttuuri- ja virkistysarvot säilytetään samalla kun harjoitetaan suunnitelmallista metsätaloutta". 

Suomessa on lisäksi hyvin tunnettua, että metsiemme puuston määrä on kasvanut jo vuosikymmenien ajan. Näin on edelleen, sillä puuston vuotuinen poistuma, joka sisältää sekä hakkuut että luontaisen poistuman, oli vuosina 2014-2020 vain 83 prosenttia kasvusta. Lisäksi tutkimus on osoittanut, että metsien kehitys on viime vuosikymmeninä ollut suotuisaa monimuotoisuutta edistävien rakennepiirteiden kannalta, äärimmäisinä esimerkkeinä siitä ovat suojellun metsämaan pinta-alan seitsemäntoistakertaistuminen ja järeän haavan määrän moninkertaistuminen Etelä-Suomessa.

Sitä paitsi metsien monimuotoisuus on Suomessa jo nykyisin paljon paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa. Tästä kertoo esimerkiksi tämä karttakuva, jonka on koonnut englantilainen Natural history museum.

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella minusta näyttääkin siltä, että median luoma ympäristöahdistuneisuus on saanut tässä kirjoituksessa puheena olevan elokapinallisen niin sekavaan tilaan, ettei hän enää kykene erottamaan toisistaan faktaa ja fiktiota. Eikä siksi suuntaamaan aktivisimiaan luonnon kannalta oikeisiin osoitteisiin.

lauantai 7. tammikuuta 2023

Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?

Mauna Loan purkaus aiheutti sen, ettei tulivuoren huipulla vuodesta 1959 alkaen jatkunut ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden seuranta saanut jatkoa kuluneena vuonna. Asia on sikäli harmillinen, että olen käyttänyt juuri tuota tietoa seuratessani ilmakehän hiilidioksidin ja arktisen jään välistä riippuvuutta. 

Koska Mauna Loan mittausten mukainen kehitys on kuitenkin ollut erittäin tasainen, päätin vuoden 2022 osalta käyttää sen jatkuvuuteen perustuvaa arviota. Tein sen lisäämällä edellisen vuoden mittaustulokseen (416,45 ppm) sen ja sitä edeltävän vuoden (414,24 ppm) välisen muutoksen suuruisen lisän (2,21 ppm), jolloin vuoden 2022 estimaatiksi muodostui 418,66 ppm. Tämä estimoitu arvo näkyy alla olevassa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehitystä esittävässä kuvassa punaisena pisteenä.  




Tämän tehtyäni pääsin tekemään samanlaisen regressioanalyysin kuin aiempinakin vuosina. Analyysin yksityiskohdat arvoisa lukijani löytää täältä, joten en kertaa niitä tähän. Totean kuitenkin, että alkuperäisenä tarkoituksenani oli seurata sitä, kuinka ilmastomallien ennustama arktisen merijään sulamisen nopeutuminen ilmenee ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa.

Pohjoisen meri- eli napajään osalta olen analyysissäni käyttänyt sen pinta-alan kunkin vuoden alinta eli syyskuun kuukausikeskiarvoa. Se löytyy täältä klikkaamalla hyperlinkkiä Sea_Ice_Index_Monthly_Data_by_Year_G02135_v3.0.xlsx ja valitsemalla avautuvasta Excel-taulukosta alalehden "NH-area". 

Vuotta 2022 koskevan analyysini tulos on esitetty seuraavassa kuvassa.

 


Kuvassa on sinisillä pylväillä esitetty X-akselille merkityistä vuosista eteenpäin laskettuna niiden vuosien määrä, joiden jälkeen yhteys Mauna Loan hiilidioksidipitoisuuden ja kustakin vuodesta alkavan napajään pinta-alatiedon välillä vallitsee regressioanalyysin mukaan 
syy-seuraussuhde. 

Punaisilla pylväillä on puolestaan merkitty vuodesta 2002 alkaen analyysiin käytettyjen vuosien määrä. Ne on erotettu aiemmista vuosista siksi, ettei näinä vuosina ole havaittu tilastollisesti merkitsevää syy-seuraussuhdetta ilmakehän Mauna Loan hiilidioksidimittausten ja pohjoisen napajään pinta-alan välillä. Käyttämäni tilastollisen merkitsevyyden kriteeri perusteineen löytyy täältä

Kaiken kaikkiaan kuvasta näkee siis sen, ettei ilmakehän hiilidioksidin ja napajään koon välillä ole ollut tilastollisesti merkitsevää syy-seuraussuhdetta vuoden 2001 jälkeen. Eikä analyysini siten tue ilmastomalleista johdettua hypoteesia, jonka mukaan arktinen napajää sulaisi kiihtyvällä vauhdilla ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa - tämä tietenkin olettaen, että jälkimmäisen kehitys on jatkanut kasvuaan vuonna 2022 samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina. 

* * *

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä katsahtaa vielä tämän päivän tietoihin pohjoisen merijään kehityksestä. Viime viikkoina sen laajuus on nimittäin kasvanut hitaammin kuin aiempina vuosina samaan aikaan. 

Niinpä napajään laajuus on tuoreimman mittaustuloksen (5.1.) mukaan ajankohtaan nähden mittaushistorian toiseksi pienin - ainoastaan vuosi 2018 jää sen taakse. Vielä edellisen kerran asiasta kirjoittaessani (marraskuun 22. päivänä) se oli ajankohtaan nähden suurempi kuin vuosina 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009 ja 2006, joten muutos on ollut todella nopea.

Sama kehityssuunta on nähtävissä myös jään kuukausittaisessa pinta-alassa. Se oli nimittäin painunut joulukuun tilastoissa mittaushistorian viidenneksi pienimmäksi marraskuun kuudenneltatoista sijalta. Jääkäämme siis seuraamaan, miten pohjoinen merijää kehittyy alkaneen vuoden aikana. 

Juuri nyt kuuma kysymys kuuluu, että venyykö viime viikkojen ilmastomallien mukainen arktisen merijään pienenemistrendi kuukausiksi tai jopa vuosiksi? Ja ilmaantuuko tässä käsittelemääni analyysisarjaan pitkästä aikaa uusia tilastollisesti merkitseviä ja ilmastomalleista johdettua hypoteesia tukevia tuloksia. Vai onko viime viikkojen kehityksessä sittenkin ollut kyse vain viime viikkojen väliaikaisesta kehityksestä eli arktiksella vallinneesta poikkeuksellisesta sääilmiöstä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennusteita ja selityksiä
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?
Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!