Kaksi pointtia presidentti Stubbin puheesta

Presidentti Alexander Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan monenlaisia asioita, joista kaikkia en aio käsitellä tässä. Sen sijaan nostan esille kaksi mielestäni tärkeää seikkaa.

Niistä ensimmäiseksi on hänen toteamuksensa siitä, että "en ole niinkään huolissani ulkoisesta turvallisuudestamme kuin taloustilanteestamme ja kansakuntamme sisäisestä kahtiajakautumisesta. Huoli henkilökohtaisesta työ- ja taloustilanteesta painaa nyt monia."

Tämä on tärkeä asia ja ollut hukassa koko hallituskauden. Erityisesti opposition edustajat ja kannattajat sekä lehdistö ovat pyrkineet kampittamaan maan hallitusta viimeisen puolentoista vuoden aikana monilla keksityillä väitteillä. Siis sellaisilla kuin negatiivisten merkitysten antamisella solmioiden kuvioille tai pelottelemalla sairaaloiden sulkemisella. 

Siksi toivon, että oppositio, sen kannattajat ja lehdistö ottaisivat presidentin puheen tosissaan ja rakentaisivat omat linjauksensa paasikivimäisesti tosiasiat tunnustaen, poliittisten vastustajien mustamaalauksesta luopuen sekä tahallisista väärinymmärryksistä pidättäytyen. Eli pyrkien rehellisesti luomaan edellytyksiä parempaan elämään jokaiselle, joka täällä asuu ja kantaa rehellisesti kortensa yhteisen hyvän puolesta.

Onhan selvää, että suomalaisten työ- ja taloustilanne paranevat vain siten, että valtiovalta toimii selkeästi ja loogisesti. Eikä poliittinen debatti ja päätöksenteko hötkyile sinne ja tänne aiheuttaen epävarmuutta talouskasvua ja työpaikkoja luovien sekä investointeja harkitsevien pienyrittäjien ja suuryritysten johtajien keskuudessa.

* * *

Toiseksi presidentti esitti toivomuksen siitä, "että maamme eduskuntapuolueet löytäisivät yhteisen sävelen kasvun luomiseksi. Jatkumon, jolla saisimme koko Suomen taas kestävän kasvun tielle. Olkaa rohkeita. Hakekaa kompromisseja."

Hän tuskin tarkoitti tällä kommentillaan sellaista, että hallitusvallan tulisi päätösten tekemisen sijaan hakea oppositiota miellyttäviä kompromisseja jokaiseen asiaan. Sen sijaan uskon hänen ajatelleen pikemminkin päinvastaisella tavalla. 

Siis siten, että kuhunkin asiakokonaisuuteen liittyvän politiikan tulisi lähtökohtaisesti perustua hallituksen linjauksiin, johon oppositio reagoisi - nykyisin asiassa kuin asiassa esille tulevan neliraajajarrutuksen sijaan - tekemällä hallituksen linjausten hengen mukaisia korjausehdotuksia havaitsemiensa epäkohtien osalta. 

Samalla hallituksen tulisi punnita opposition huomautuksia ennakkoluulottomasti ja olla valmis muokkaamaan päätösesityksiään niiden mukaisesti. Mutta vain mikäli tosiasiat tukevat opposition perusteita, eivätkä muutokset rikkoisi hallituksen politiikan peruslinjauksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"
Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Alexander Stubb teki järkevän ja vähemmän järkevän linjauksen

Tasavallan presidentti Alexander Stubb osoitti johtavansa Suomen ulkopolitiikkaa. Tämä tapahtui koska ministeri Ville Tavio (ps) ilmoitti, ettei Suomi liity Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan, ja ministeri Elina Valtonen (kok) äänesti sellaisen YK:n yleiskokouksessa päätös­lauselman puolesta, jossa vaaditaan Israelia lopettamaan palestiinalais­alueiden laiton miehitys vuoden sisällä. 

Stubbin mukaan Suomi kyllä kohtelee Israelin Länsirannan siirtokuntia jatkossakin laittomina, mutta ei ole tunnustamassa Palestiinan valtiota näillä näkymillä. Sen sijaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet korostuvat hänen päätöksellään suomalaisessa ulkopolitiikassa. 

Omalta osaltani näen stubbilaisen suhtautumisen Länsirannan asemaan järkeväksi, joskaan asia ei millään tavalla kuulu meille suomalaisille. En myöskään vastusta sukupuoli- ja seksualivähemmistöjen ihmisoikeuksia, mutta en nyt kuitenkaan lähtisi päsmäröimään niille erityisasemaa juuri Ukrainassa. 

Jälkimmäinen näkemykseni perustuu kahteen asiaan. Ensinnäkin Ukrainassa on tällä hetkellä paljon akuutimpikin ongelma - venäläisten aloittama sota - jonka ratkaisemiseen Suomenkin kannattaisi keskittyä. Toiseksi, en näe LBGTQ-käyttäytymisen laillistanutta Ukrainaa mitenkään erityisen ongelmallisena yhteiskuntana sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien suhteen. 

Siksi pitäisin järkevänä - jos jälkimmäiseen asiaan halutaan vaikuttaa - suomalaispanosten sijoittamista sinne, missä normaalista sukupuolikäyttäytymisestä poikkeavia ihmisiä rangaistaan kuolemalla tai muilla tavoilla. Ensin mainittujakin nimittäin löytyy edelleen maailmasta (esimerkki, toinen ja kolmas) puhumattakaan jälkimmäisistä (esimerkki ja toinen). 

Niin tai näin. Olen kuitenkin kaiken kaikkiaan pitänyt nykyisen tasavallan presidentin aiempaa toimintaa korkeassa virassaan odotuksiani parempana. Ja toivon, että näin jatkuu myös tulevaisuudessa.

Lisäksi tiedostan sen, että presidentinvaalin toisen kierroksen vaihtoehtona oli henkilö - Pekka Haavisto - jonka nousu ulkopolitiikkamme johtoon olisi varsin suurella todennäköisyydellä ollut kansallinen katastrofi. Enkä tarkoita tällä hänen seksuaalista suuntautumistaan, vaan miehen "näyttöjä" poliittisen uransa eri vaiheissa (esimerkki, toinen ja kolmas). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä
Suomalaiset haluavat rajalain
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia

Entinen presidentti Martti Ahtisaari (sd) kuoli eilen. Vaikka hän ei noussutkaan suurten suomalaisten presidenttien joukkoon, oli hän kuitenkin viime vuosikymmenten merkittävin rauhantekijä koko maailmassa - ja sai siitä tunnustuksen Nobelin palkinnon muodossa. 

Ahtisaari muistetaan etenkin teoistaan Namibiassa, Balkanilla ja Indonesiassa, mutta Lähi-idän kusiaispesään hänkään ei koskenut. Tämä johtunee siitä, että Ahtisaari ymmärsi kokeneena rauhantekijänä, ettei rauha synny ilman molempien osapuolten tahtoa. Lähi-idässä sitä ei ole ollut, kuten viime päivät ovat osoittaneet. 

* * *

Varhain tänä aamuna kaksi ruotsalaista jalkapallofania sai surmansa Belgiassa. Heidän murhaajansa huusi tekoa tehdessään Allahin suuruutta ja väitti kuuluvansa terroristijärjestö ISIS:iin. 

Tapaus saanee tämän päivän aikana lisää selvyyttä, enkä olisi yllättynyt siitä, mikäli hänen innoittajakseen osoittautuisi terroristijärjestö Hamasin hyökkäys israelilaisia vastaan. Ehkäpä tätä epäilevät myös belgialaiset viranomaiset, jotka puhuvat tapauksen yhteydessä terrori-iskusta. 

Täältä Suomesta katsottuna kyse on vain hinnasta, jonka me eurooppalaiset joudumme maksamaan idioottimaisesta maahanmuuttopolitiikastamme. Jos ja kun me hyväksymme kaikenlaisten tyyppien saapumisen kotiseuduillemme enemmän tai vähemmän sekasortoisista yhteiskunnista, saapuu sieltä tietenkin myös ihmisiä, jotka suhtautuvat vihamielisesti meihin. Ja näin kävi tällä kertaa Belgiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista
Parhaat presidentit - ja pari huonointa
Länsimaiden pitäisi tunnustaa tosiasiat Syyriassa

Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka

Yle julkaisi pari päivää sitten uutisen, jonka mukaan pääministerille oltaisiin rekrytoimassa turvallisuuspoliittista neuvonantajaa ja hänelle omaa yksikköä. Taustalla on maamme vasemmistolaisen pääministerin oma esikunta, jonka johdolla valmisteltu ehdotus on tällä hetkellä lausuntokierroksella ministeriöissä, presidentin kansliassa ja pääesikunnassa. 

Asiaa on perusteltu Suomen mahdollisella NATO-jäsenyydellä, joka vaikuttaa pääministerin työtehtäviin. Ylen mukaan "NATO-asiat osuvat Suomessa lähinnä ulkoministerin, puolustusministerin ja osin sisäministerin tontille. NATO-kokouksissa Suomea edustaisi Nato-lakiesityksen mukaan presidentti. Perustuslain mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti, yhdessä valtioneuvoston kanssa."

Mielenkiintoiseksi tämä asian tekee kaksi seikkaa. Ensimmäinen on se, että ulkopolitiikkaa - ja siten myös NATO-politiikkaa - johtaa Suomessa presidentti eikä pääministeri. Toiseksi on outoa, että asiaa kiirehditään poikkeuksellisella tavalla. Nämä seikat herättävät kysymyksiä pääministeri Sanna Marinin (sd) tarkoitusperistä. 

Ensinnäkin valtava kiire näyttäisi viittaavan siihen, että pääministerin tarkoituksena olisi nimittää oma aatetoverinsa korkeaan virkaan yhtenä viimeisistä tehtävistään pääministerinä. Oman aatteen edistäminen korkeissa viroissahan on Suomessa tavanomaista poliittista korruptiota, joten ei ole syytä epäillä, etteikö se olisi merkittävä valintakriteeri myös nimitettäessä nyt puheena olevaa "maan parasta turvallisuuspolitiikan osaajaa".

Toiseksi ulkopoliittisen asiantuntijuuden kasvattaminen pääministerin avustajakaartissa näyttäisi Marinin ja hänen puolueensa paluulta ajamaan suomalaisen vasemmiston ikiaikaista tavoitetta lisätä pääministerin ja valtioneuvoston valtaa presidentin oikeuksien kustannuksella. Tämä tavoitehan joutui syrjään vuosina 1982 - 2012, jolloin maan korkeinta virkaa hoitivat demaripresidentit. 

Lisäksi on syytä huomata, että pääministerin nyt ilmeisesti tavoittelema kaksipäinen NATO- ja turvallisuuspolitiikka sisältäisi riskin päätöksenteon kankeudesta. Ja voisi pahimmillaan johtaa jopa valtiojohdon päätöskyvyttömyyteen presidentti- ja pääministeri-instituutioiden ajautuessa eri linjoille, mikäli niiden omat neuvonantajaorgaanit suosittelisivat toisistaan poikkeavia ratkaisuja kulloiseenkin tilanteeseen. 

Siksi mahdollinen vahvistus suomalaisen turvallisuuspolitiikan miehitykseen olisi järkevää sijoittaa pääministerin avustajakaartin sijaan pikemminkin presidentin avuksi - sikäli kuin valtionhallinnon kasvattaminen on Suomen valtion nykyisessä taloustilanteessa edes perusteltua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Järjen ääni edellyttää Marinin hallituksen eroa
Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin

Sauli Niinistö nosti maahanmuuttopolitiikan pöydälle

Presidentti Sauli Niinistö liittyi eilen niiden ihmisten joukkoon, jotka näkevät nuorison väkivallan ja jengiytymisen ongelmaksi. Hän kertoi olevansa siitä huolissaan ja arvioi, että olemme tässä asiassa Ruotsin tiellä. 

Niinpä hän vaati rikosten seuraamusjärjestelmän uudelleen tarkastelua, jotta se olisi linjassa maahanmuuttajarikollisuutensa kanssa vielä meitäkin suurempiin vaikeuksiin joutuneiden - ja politiikkaansa muuttaneiden - muiden pohjoismaiden kanssa. Toisin sanoen, tasavallan presidentti oli tässä näkemyksessään samoilla linjoilla Perussuomalaisten ja muun opposition kanssa.

Tämä oli tärkeä linjaus, sillä presidentin valta on ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta riisuttu lähes olemattomiin. Valtionpäämiehellä on kuitenkin edelleen puheoikeus, jonka painoarvo on suoraan liityksissä hänen nauttimaansa arvostukseen kansan parissa. 

Siksi on tärkeää, että huolen esitti nimenomaisesti Sauli Niinistö, joka nauttii korkeaa luottamusta kansan parissa. Ja siksi myös maamme hallituspuolueissa on lopultakin syytä ymmärtää, että viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä ei voi enää siirtää syrjään jonkinlaisena fasitisrasistiseksi leimattuna älämölönä, vaan se on otettava tosissaan. Ja tehtävä muutos parempaan.

Ellei tuota muutosta tapahdu tämän hallituksen aikana esimerkiksi Vihreiden, RKP:n ja Vasemmistoliiton vastustuksen takia, on se tehtävä seuraavassa hallituksessa. Ja siksi asiaa hallitusneuvotteluissa vastustavat puolueet on jätettävä valtioneuvoston ulkopuolelle kevään vaalien jälkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista
Presidentin puheen tärkeimmät kohdat
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit

Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin

Pääministeri Sanna Marin (sd) astui eilen Tasavallan Presidentin tontille ottaessaan kantaa Suomen NATO-jäsenyyteen. Hänen mukaansa jäsenyyttä tuskin haetaan hänen pääministerikautensa aikana. 

Suomi ei pääministerin mukaan ole jäsenyyttä hakemassa eikä edes keskustelemassa aiheesta. Niinpä hän muotoili, että "sanoisin, että tämä on erittäin epätodennäköistä".

Kolumnisti Timo Haapalan (Ilta-Sanomat) mukaan - aivan oikein - "Marinin puheet menivät suoraan Venäjän Vladimir Putininin lapaan". Ja juuri niinhän tässä pääsi tapahtumaan. 

Asiaa ei enää auta se, että pääministeri ryhtyi kohun synnyttyä selittelemään puheitaan. Signaali Moskovaan ja myös Washingtoniin oli jo annettu: Suomen hallitus ei anna kansainvälisen tai edes Itämeren turvallisuustilanteen muutosten vaikuttaa NATO-kantaansa, vaan puhe maamme vapaasta optiosta on pelkkää liturgiaa.

Arvoisa lukijani saattaa tässä vaiheessa ajatella, että hyvähän Professorin on blogissaan arvostella pääminiterin toimia. Siksi koen tarpeelliseksi kertoa nuorelle pääministerilleni myös sen, mitä hän olisi voinut sanoa - jos nyt oli pakko sanoa mitään - tuottamatta Suomelle suurempia ongelmia kuin mahdollinen astuminen ulkopolitiikkaa johtavan presidentin varpaille.

Se on hyvin yksinkertaista - joskin ilmeisesti liian vaikeaa Sanna Marinille. Hän olisi nimittäin voinut todeta, että Suomen liittyminen läntiseen puolustusliittoon riippuu eurooppalaisen turvallisuustilanteen kehityksestä. Myös tämä olisi ollut viesti sekä Moskovaan että Washingtoniin, mutta vaikutukseltaan varsin erilainen kuin Marinin antama signaali.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?

Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy

Ihminen ei mielestäni ole kovin fiksu, mikäli hän tuntee vetoa Saksassa 1930- ja 1940-luvulla valtaa pitäneisiin natseihin. Mutta kuten tiedämme, eivät kaikki ihmiset ole fiksuja, ja myös Suomesta löytyy ihmisiä, jotka haluavat tuoda esille mieltymyksensä natsien ajatuksiin kantamalla heidän aikanaan käyttämiänsä tunnuksia. 

Näin tapahtui myös itsenäisyyspäivänä 2018, minkä seurauksena todellisuudentajunsa menettänyt Suomen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti nostaa oikeusprosessin lippuja kantaneita vastaan. Syytteen perusteena oli kiihottaminen kansanryhmää vastaan. 

Helsingin käräjäoikeus antoi eilen lipunkannosta vapauttavan tuomion, sillä sen - ja normaalin arkijärjen - mukaan pelkkä lippujen kantaminen ei uhkaa yhtäkään kansanryhmää. Lisäksi on syytä huomata, ettei hakaristilipun käyttämistä ole Suomessa kielletty, toisin kuin joissain muissa maissa, joten sen esitteleminen kuuluu vastenmielisyydestään huolimatta laillisen sanavapauden piiriin. 

Ylen mukaan valtakunnansyyttäjä haluaa tässä vaiheessa tutustua oikeuden argumentteihin ja tekee vasta sen jälkeen päätöksen siitä, haluaako hän rasittaa korkeampia oikeuksia tällä asialla. Iltalehden uutisessa puolestaan kerrotaan hänen vievän asian varmasti hoviin.  

Sananvapauden kannalta selvän asian vieminen hovioikeuteen olisi luonnollisesti kestämätöntä - kuten oli jo nyt nähty farssi. Se saattaisi myös johtaa natsiaatteen kannattajien uhriutumiseen ja sitä kautta heidän kannatuksensa nousuun vähemmän fiksujen joukossa. Mutta tätä valtakunnansyyttäjä ei näytä ymmärtävän.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että valtakunnansyyttäjän toiminta tässä tapauksessa oli typeryydestään huolimatta johdonmukainen suhteessa hänen muuhun poliittisesti motivoituneeseen toimintaansa. Keskenhän on edelleen hänen kansainvälistäkin huomiota saanut ajojahtinsa kristillisten Päivi Räsästä vastaan ja muistamme myös hänen hyökkäyksensä kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps) vastaan.

Toiviainen on syntynyt vuonna 1954. Siten hän täyttää tänä vuonna 67 vuotta. Tämä tarkoittaa, että valtakunnansyyttäjän eläkeikä lähestyy vääjäämättä. Hänen poistumisensa on viranhoidossa nähdyn perusteella sinänsä hyvä uutinen ja saattaa tervehdyttää syyttäjälaitoksen hänen aikanaan pahasti politisoitunutta toimintaa. 

Syyttäjälaitoksen ja koko suomalaisen oikeuskäytännön legitimiteetin kannalta olisikin tärkeää, että seuraava valtakunnansyyttäjä olisi poliittisesti neutraali ja ymmärtäisi perustaa toimintansa lainsäädäntöön maailmankatsomuksellisten seikkojen sijaan. Uskon, että myös nimitysasiassa päättäjänä toimiva tasavallan presidentti ymmärtää tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset
Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi nosti esille Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuuden poliittista vaikuttamista vastaan. Hänen mukaansa pitäisi tehdä selvitys siitä, kestääkö oikeusvaltiomme tilannetta, jossa vahvaa parlamentaarista kannatusta nauttiva maan hallitus hyökkää sen periaatteita vastaan. 

Kuusiniemen pelko saattaa hyvinkin olla todellinen, sillä eduskunta voi yksinkertaisella äänten enemmistöllä vaikuttaa maassamme ylimpien tuomioistuinten koostumukseen esimerkiksi säätämällä eläkeikää tai lisäämällä oikeusneuvosten lukumäärää. Sekä korkeimman oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet eli oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti, joten poliittisessa vaikuttamiseen tarvitaan myös hänen suostumuksensa. 

Oikeusvaltiolle saattaa siis syntyä vaaratilanne, jos maassamme nousee valtaan vallankumouksellinen hallitus, jota tukee tasavallan presidentti. Tämä tilanne ei liene mahdoton, mutta ei se suomalaisen laillisuutta korostavan demokratiaperinteen valossa ole kovin todennäköinenkään. Hyvä kuitenkin, mikäli maamme oikeusvaltioperiaatteen kestävyys poliittista vaikuttamista vastaan tutkitaan. 

Tämän aamun pääkirjoituksessaan Helsingin sanomat jatkoi Kuusiniemen ehdotuksesta nostaen esille myös lehdistönvapauden. Kirjoituksen mukaan "Suomessa hallitus ja kansanedustajat voivat muuttaa esimerkiksi median ja muun kulttuurin toimintaedellytyksiä. Riippumatonta tiedonvälitystä voi yrittää ohjailla vähemmän riippumattomaksi. Jos esimerkiksi Ylen sisältö ei miellytä vallanpitäjiä, Ylen rahoitus tarjoaa keinon vaikuttaa yhtiöön. Valtaan kriittisesti suhtautuvaa tutkimusta ja taidetta voidaan myös rahalla ohjailla."

HS:n hahmottelema vaikutusmekanismi näyttäisi toimivan erinomaisesti ainakin Ylen suhteen, sillä sieltä ei ole juurikaan kuulunut kritiikkiä nykyistä hallitusta kohtaan, vaikka sen toiminta on ollut monella tavalla epäonnistunutta, jopa yhteiskunnan kannalta vaarallista. En toki epäile, että hallitus olisi suoraan painostanut verorahoitteisen mediamme toimittajia, mutta ehkäpä maassamme sotien jälkeen vuosikymmeniä harjoitettu itsesensuuri on jäänyt itsenäistymistä edeltävän ajan laillisuusperiaatteen tavoin elämään ns. maan tapana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ylen toimittajat näyttävät nuolevan hallituksen pers... öh... kirjoittavat hallituksesta myötäsukaisesti turvatakseen yhtiön määrärahojen korkean tason. Tämä on tietenkin inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ei Ylelle asetettujen tavoitteiden tai sen toiminnan rahoittavien veronmaksajien edun mukaista. 

HS:n aamun juttu vei ajatukseni takaisin Kuusiniemen ehdotuksesta kertoneeseen alkuperäiseen kirjoitukseen ja kiinnitin huomioni erityisesti siinä esiintyvään professori Kimmo Nuotion virkkeeseen, jonka mukaan "minusta olisi hyvä, että valtakunnansyyttäjän asema olisi erottamista vastaan yhtä turvattu kuin tuomarin. Edellinen valtakunnansyyttäjähän erotettiin virkamieslain nojalla, eikä siihen tarvittu tuomioistuimen määräämää viraltapanoa".

Ottaen huomioon nykyisen valtakunnansyyttäjän ilmiselvästi poliittisesti motivoituneen toiminnan jäin miettimään, että mikä mahtaa Suomessa olla oikeusvaltion suoja siihen, että oikeuslaitos eli varsinaiset tuomioistuimet ryhtyisivät itselähtöisesti toteuttamaan poliittisesti motivoitunutta oikeutta. Eli voiko kansakunta luottaa siihen, etteivät korkeimmat oikeusasteet täyty poliittisesti samanmielisistä oikeusneuvoksista, joilla on valta ja tahto ohjata oikeuslaitoksen ratkaisuja omien poliittisten intressiensä mukaisesti.

Siksi kysyn, että eikö Kuusiniemen toivoman selvityksen lisäksi pitäisi tutkia politiikan ja oikeusvaltion suhdetta myös toisin päin. Eli selvittää kuinka turvassa oikeusvaltiomme on oikeuslaitoksen sisältä nousevaa uhkaa vastaan, jossa oikeuden päätökset tehtäisiin samalla tavoin poliittisin motiivein - eikä lain kirjaimen perusteella - kuin nykyinen valtakunnansyyttäjä näyttää tekevän omia selvityksiään.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti

Järjen ääni edellyttää Marinin hallituksen eroa

Presidentti Sauli Niinistö piti vuoden alkajaisiksi odotetun puheensa. Vallasta parikymmentä vuotta sitten paljolti riisutun valtionpäämiehen tuli asetella sanansa varovaisesti, mutta siitä huolimatta hän käytti järjen ääntä. 

Ensinnäkin hän totesi sen, että "Suomen kansalaisuus on sen haltijalle arvokas pääoma. Turvapaikka Suomessa antaa sekin paremman aseman kuin valtaosalla maailman ihmisistä on. Aiheellisesti käydään keskustelua, väittelyäkin, kaikkien täällä asuvien vapauksien ja oikeuksien laajuudesta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet toiseen vaakakuppiin asettuvat vastuu ja velvollisuudet."

Nyt olisi aika etenkin pää-, ulko- ja sisäministerin ottaa koppi puheen tästä kohdasta. Eli huolehtia siitä, että Suomen kansalaisuuden edellytykseksi olisi asetettava uskottava näyttö siitä, että hän ottaa vakavasti nuo kaksi asiaa eli vastuun ja velvollisuudet. 

Se tarkoittaisi näyttöä aktiivisesta toiminnasta taloudellisen hyvinvointimme rakentamiseen sekä lainmukaisesta käyttäytymisestä. Toisin sanoen henkilökohtaista historiaa työn tekemisestä ja rikosten välttämisestä. 

Lisäksi jälkimmäisen velvollisuuden rikkomisen osalta tulisi lainsäätäjän - ainakin vakavissa tapauksissa - mahdollistaa kansalaisuuden menettäminen silloin, kun se on annettu pyynnöstä uskoen saajan ottaneen vakavasti vastuu- ja velvollisuuskysymykset. 

Asia on mitä ajankohtaisiin juuri nyt, kun hallituksemme päätti virkamiehen selän takaa toimien noutaa maahamme henkilöitä, jotka ovat unohtaneet vastuun ja velvollisuuden maatamme kohtaan. Tarkoitan tietenkin Al Holin leiristä haettuja aikuisia. 

Heidän osaltaan presidentti tosin käytti selvempääkin kieltä. Hänen mukaansa "viime aikojen keskustelu turvallisuudesta johdattaa pohtimaan laajemmin, siis yksittäistapauksista erillään, eräänlaista sivistysvaltion dilemmaa. Lyhyesti kuvattuna kysymys on siitä, miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.

Tästä puolestaan seuraa vaikeita jatkokysymyksiä. Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle? Tätä pohdintaa Euroopan sivistysvaltioissa käydään ja toistaiseksi on päädytty kovin erilaisiin ratkaisuihin."

Tätä ei voi katsoa muuksi kuin suoraksi näpäytykseksi pää-, ulko- ja sisäministereille, jotka ovat ottaneet asiakseen asettaa suoraan maamme etuja vastaan toimineiden henkilöiden "ihmisoikeudet" tavallisten suomalaisten turvallisuuden edelle virkamiehen selän takaa tekemillään päätöksillä. Ulkoministeri jopa lakia rikkoen.

Ottaen huomioon presidentin vallasta riisumisen pari vuosikymmentä sitten, lienevät Niinistön ilmaisut niin radikaaleja kuin nykyisin on mahdollista ilman perustuslaillista kriisiä. Kekkosen aikaan - jota en sinänsä muista syistä kaipaa - presidentti olisi käyttänyt sananmuotoja, joiden seurauksena Marinin hallitus olisi vaihtunut pätevämpään. 

On myös syytä huomata, että presidentti nosti tämän aiheen julkiseen keskusteluun jo toisena vuotena peräkkäin. Vuosi sittenhän hän totesi sen itsestäänselvyyden, että "vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla. Lakiemme ja arvojemme vastainen käytös lisää riskiä kokonaisten ihmisryhmien leimaamiselle ja luo syvää epäluuloa, jopa vihaa." 

Juuri nyt olisi hyvä, jos arvoisa pääministerimme ymmärtäisi itsekin, että isänmaan kannalta parasta mitä hän voisi vuoden alkajaisiksi tehdä, olisi jättää hallituksen eropyyntö toteamalla, ettei sen turvallisuuspolitiikka ole kestävällä pohjalla, vaan luo maamme rajojen sisälle jännitteitä, joiden lopputuloksen synkkyyttä voimme vain arvailla - mutta olla samalla varmoja, etteivät ne ainakaan paranna maassamme elävien ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Presidentin puheen tärkeimmät kohdat
Ruotsin tapahtumien innoittama kysymys Sauli Niinistölle
Portugalin sairaalakuolema ja Suomen herrat

EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio

Samaan aikaan kun Suomessa tehtiin oikeusvaltiokäsitteen suhteen vuosituhannen pohjanoteeraus saavutti EU sopimuksen pohjoisten ja koillisten kansakuntien rahavarojen siirtämisestä eteläisiin ja itäisiin jäsenmaihin. Siinähän ongelmaksi oli muodostumassa rahanjaon kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen. 

Asia ei luonnollisesti koske Suomea, koska me olemme maksumiehen roolissa. Mutta saamapuolella olevien Unkarin ja Puolan osalta jouduttiin käymään vääntö, jonka seurauksena tuo kytky tehtiin. Tosin Saksan esittämässä kompromississa sitä ei oteta käyttöön, mikäli jokin EU maa haastaa sääntöjen laillisuuden EU-tuomioistuimessa.

Lisäksi EU-maat antavat julistuksen, jossa vakuutetaan, ettei sääntöjä ole suunnattu mitään yksittäistä maata vastaan ja että niiden tarkoitus on vain turvata EU-rahojen käyttöä. Ehtoja ei myöskään uloteta tukiin, joista on päätetty jo joskus aiemmin.

Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että Puola ja Unkari saavat rahansa (lue "rahamme") ja voivat jatkaa pari vuotta entiseen malliin. Tosin pääministerimme Sanna Marin (sd) ei usko näiden maiden käyttävän tätä optiota, mutta itse epäilen vahvasti, että hän on väärässä.

Mielenkiintoiseksi meidän suomalaisten kannalta asian tekee europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok) linjaus, jonka mukaan "oikeusvaltioperiaatteen keskeisin tunnusmerkki on tuomioistuinlaitoksen ehdoton riippumattomuus poliittisesta vallankäytöstä... Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus on tämän asian ytimessä". 

Näin siksi, että juuri tätä asiaa maamme hallituspuolueet haastoivat Haaviston tapauksessa painostamalla perustuslakivaliokuntaa voimakkaasti vaihtamaan oikeudellisesti perustellun johtopäätöksen poliittisesti ohjattuun ja ilmaisemalla rikoksen toteamisen jälkeen vahvan tukensa juuri valtaansa väärin käyttäneeksi todetulle ministerilleen. Tässä tilanteessa onkin syytä kääntää katse maamme perustuslakiin ja siinä nimenomaisesti poliittisista päättäjistä koostuvan perustuslakivaliokunnan asemaan. 

Tässä asiassa presidentti Sauli Niinistö on tehnyt aloitteen, joka olisi syytä ottaa harkintaan. Se ei poistaisi perustusvaliokunnan keskeistä roolia, mutta lisäisi prosessiin lainopillisten asiantuntijoiden kuulemisten lisäksi myös korkeimpien oikeuksin lausunnot. 

Näissä on se ero, että ensimmäiset ovat lähinnä henkilökohtaisia (lue "usein lausujan oman poliittisen agendan mukaisia") näkemyksiä (joihin sisältyvä poliittinen vaikuttamispyrkimys nähtiin varsin selvästi Haavistonkin asiassa) kun taas jälkimmäiset lausunnot annettaisiin virkavastuulla, mikä velvoittaa totuudessa eli neutraalissa laintulkinnassa pysymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai eilen odotetusti valtakirjan toiselle kaudelle. Vaalitulos oli ylivoimaisen selkeä ja ulkopuolitiikkamme johtajan valtakirja sen myötä kiistaton.

Näin siitä huolimatta, että tarkalleen ottaen vain noin 43,8 prosenttia (äänenhän antoi 69,9 % siihen oikeutetuista ja 62,7 % heistä voittajalle) tukensa Niinistölle. Suomalaisessa demokratiassa hiljaisuuden katsotaan kuitenkin olevan myöntyväisyyden merkki, eikä vaaleista laistaneilla usein katsota olevan edes valitusoikeutta seuraavalla vaalikaudella.

* * *

Kirjoitin eilen Niinistöstä näin: "lähtiessään toiselle kaudelle hänen ei tarvitse enää huolehtia kansansuosiostaan eikä myöskään lehdistön reaktioista. Se mahdollistaa - jos presidentti niin haluaa - tervejärkisen politiikan, mutta myös mistään piittaamattoman oman agendan ajamisen."

Kuunnellessani entisen ja tulevan presidenttimme televisioitua puhetta (jota en löytänyt netistä kirjallisessa muodossa, vaan joudun turvautumaan muistikuvaani), en voinut olla kiinnittämättä huomiotani siihen, että hän vetosi kansalaisiin, jotta he kuuntelisivat ja hyväksyisivät myös toisin ajattelevien näkemykset ja pyrkimykset. Hän myös totesi (edelleen muistivaraisesti), että juuri erilaisten näkemysten yhteensovittamisessa on ollut suomalaisuuden voima.

En tietenkään osaa sanoa, mitä hän tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta puhetta kuunnellessani olin tyytyväinen. Juuri näin meidän pitää toimia. Kuunnellen ja analysoiden kaikkea mahdollista ilman, että tuomitsemme kuulemamme jo etukäteen oikeaksi tai vääräksi pelkästään viestintuojan henkilöllisyyden ja viiteryhmän perusteella.

Ylen mukaan Niinistö totesi eilen myös, että Suomi on hieno maa. Ja lupasi pitää huolen siitä, että se myös pysyy sellaisena.

Tämä kaikki palautti mieleeni presidentin puheen valtiopäivien avajaisissa parin vuoden takaa, heti vuoden 2015 massakansainvaellusten jälkeen. Silloin hän totesi järkevästi, että "joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.

Kun presidentti nyt - kuten eilen totesin - voi johtaa maamme ulkopolitiikkaa ja toimia arvojohtajana myös sisäpolitiikassa ilman tarvetta välittää punavihreää agendaansa ajoittain rajustikin ajavasta mediasta, mutta kansan antamaan vahvaan mandaattiin tukeutuen, olen luottavainen, että hänen toimintansa seuraavan kuuden vuoden aikana on meidän suomalaisten kannalta järkevää. 

Toivotan siis tasavaltamme päämiehelle menestystä seuraaville kuudelle vuodelle. Hän ei pysty tekemään ihmeitä, mutta nyt saadun mandaatin vahvuus antaa painoarvoa myös suhteessa Sipilän kabinettiin ja sen seuraajiin. Uskon ja toivon, että sillä on positiivinen vaikutus koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ruotsin tapahtumien innoittama kysymys Sauli Niinistölle

Venäjä-dilemma

Oli ilo kuunnella presidentti Sauli Niinistön puhetta

Oli ilo kuunnella presidentti Sauli Niinistön puhetta

Presidentti Sauli Niinistö avasi tänään valtiopäivät. Ja loistavasti avasikin. Ainakin minun mielestäni.

Puhetta kuunnellessa minulle jäi sellainen käsitys, että presidentti jakaa yksi yhteen ajatukseni maahanmuutosta. Tätä alleviivasi hänen keskeinen sanomansa siitä, ettei Eurooppa enää pitkään kestä hallitsematonta kansainvaellusta.

Näin siksi, että presidentin mukaan eurooppalaisten sietorajan ylittäminen romahduttaa arvojärjestelmämme, emmekä siksi voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa ja tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi. Silti meidän on kuitenkin autettava kaikista pahimmassa hädässä olevia.

Koko Niinistön sanoma kiteytyi seuraavaan ajatukseen: "joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä."

Kiitän presidenttiä hänen järkevistä sanoistaan, joissa on selkeästi ja arvovallalla sanottu se, jota olen itse koettanut tuoda esiin useissa viimeaikaisissa kirjoituksissani. Tammikuun viimeisenä päivänä viittasin Tukholman väkivaltaisiin tapahtumiin ja totesin, että siellä "väestöryhmien välisen polarisaation kasvaminen on ymmärrettävä epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan loogiseksi seuraukseksi", jonka välttäminen on Suomessa vielä mahdollista "korjaamalla maahanmuuttopolitiikkamme ihmisten enemmistön tahtoa vastaavaksi".

Muutamaa päivää aiemmin totesin, että "pidemmällä aikavälillä kotouttamis- ja sopeutumiskyvyttömyydestämme seuraa maahamme asettuneiden etnisten ryhmien välinen segregoituminen ja niiden välisten suhteiden polarisoituminen. Ja vähitellen koko suomalainen yhteiskunta muuttuu nykyistä väkivaltaisemmaksi, ristiriitaisemmaksi ja epätasa-arvoisemmaksi. Lopulta suoranainen terrorismi ja mahdollisesti jopa eri väestöryhmiin kohdistuva vaino tulevat lisääntymään."

Viikkoa aiemmin taas pyysin "poliitikkojamme irtisanoutumaan kaikista spontaaniin turvapaikanhakuun liittyvistä sopimuksista tai ainakin sulkemaan asyyliä hakevat asiansa käsittelyn ajaksi erilleen muusta yhteiskunnasta. Sekä säätämään lain, jonka mukaan seksuaalirikoksiin syylliseksi todettu ja kansalaisuudeton henkilö karkotetaan maasta loppuiäkseen."

Kaikki edelle kopioimani asiat aiemmista kirjoituksistani sisältyivät myös presidentin puheeseen joko suoraan tai epäsuorasti. Asian ei tietenkään pitäisi olla yllätys, sillä onhan presidenttimme järkevä mies.

Siksi onkin syytä toivoa, että hänen ulostulonsa otetaan vakavasti myös eduskunnassa. Juuri nyt tarvitaan suomalaisten kesken sitä yksituumaisuutta, jota maassamme on nähty aiemminkin hädän hetkellä.

Viittaan tällä "talvisodan hengellä" nyt ennen kaikkea eduskuntaan, jonka on selätettävä maahamme kohdistuva kansainvaellus. Valtiopäivien lisäksi suuntaan sanani äärettömän tärkeisiin neuvotteluihin ns. yhteiskuntasopimuksesta, jossa avainasemassa ovat työmarkkinajärjestöt. Heidän työnään on tässä tilanteessa löytää yhteinen tahto nostaa maamme talous sille tasolle, jolle se osaamisemme ja infrastruktuurimme puolesta myös kuuluu.

Sekä eduskunnan että työmarkkinajärjestöjen olisi tässä ja nyt ymmärrettävä, että vain ratkaisuja hakemalla ja toisiamme ymmärtäen voi Suomen kaltainen väestöltään pieni ja olosuhteiltaan karu maa saavuttaa todellista menestystä - eli poistaa kansakuntamme menestyksen tieltä presidentinkin mainitseman mahdollisuuksien ja toteutuman kasvaneen tulleen ammottavan aukon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle: väestöryhmien polarisaatio otti uuden askeleen Ruotsissa
Ville Niinistö ei vain ymmärrä
Oletko valmis panemaan naiset nyrkin ja hellan väliin?

Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Eilistä presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa värittivät juhlapaikan ulkopuoliset mielenosoitukset. Mielenosoittajat kutsuivat itseää kiakkoviaraiksi ja olivat tämän mukaan saaneet ohjeekseen ottaa mukaan omat jääkiekkomailat ja varustautua vastustamaan poliisia. Lisäksi heillä oli mukana raketteja, joita ammuskeltiin poliisin päälle.

Mielenosoituksen järjestäjät ilmoittivat tapauksen motiiviksi seuraavaa: "haluamme kritisoida eduskunnan ja vuorineuvoksien pröystäilyspektaakkelia. He juhlivat kun me maksamme viulut - - Kiakkovierasjuhlat on kaikkien protestijuhla jonne ovat tervetulleita kaikki syntyperään, varallisuuteen, koulutustasoon tai muihin ulkoisiin asioihin puuttumatta. Fasisteja tai natseja emme kuitenkaan katsele tapahtumassa tai sen liepeillä."

Järjestäjänä eivät siis olleet mediassa pelätyt äärioikeistolaiset tai uusfasistiset tahot, vaan poliisi lienee raahannut mukaansa 28 vasemmistolaista rähinöitsijää. Siis samanlaista porukkaa, jonka turvin silloinen Kansan Uutisten toimittaja Paavo Arhinmäki nousi Suomen kansan tietoisuuteen. Tuolloin Helsingissä mielenosoittajat kutsuivat itseään kuokkavieraiksi ja aiheuttivat vahinkoja mm. linnan juhliin vieraita tuoville ajoneuvoille.

* * *

Olen itsekin kritisoinut tässä blogissa moneen kertaan valtaeliitin "pröystäilyä". Tosin avoimesti tapahtuvan juhlinnan sijasta olen pitänyt kritiikin kohteena heidän hyvä veli -järjestelmän kautta tapahtuvaa keskinäistä rahojen ja muiden etujen jakamista hämärissä kabineteissa; ja sen kautta yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristämistä.

Tässä mielessä ymmärrän jossain määrin kiakkovieraiden ilmoittamaa motiivia. Sen sijaan en ymmärrä enkä hyväksy heidän varustautumistaan jääkiekkomailoin ja raketein. Etenkään kun aseistautumista ei oikein voi tulkita muuten kuin siten, ettei päätarkoituksena ollut mielenosoittaminen "pröystäilyspektaakkelia" vastaan, vaan pikemminkin yleinen rähinöinti ja vahingonteko. 

Siis sellainen väkivaltainen toiminta, joka on tullut yhä yleisemmäksi kaikenlaisten tapahtumien yhteydessä ympäri maailmaa, ja jonka en soisi yleistyvän täällä pohjantähden alla. Ja jota en voi mitenkään hyväksyä demokraattisessa valtiossa, jossa on rakennettu vaaleiksi kutsuttu mekanismi asioiden muuttamiseksi.

Kaikkiaan pidän viime yönä rähinöinyttä sakkia lähinnä ymmärtämättöminä ressukoina ja tunnen heitä kohtaan lähinnä hyväntahtoista sääliä. Siis vähän samoin kuin sellaista pikkulasta kohtaan, joka on mennyt uhmapäissään tekemään jotain mistä on seurannut harmia hänelle itselleen. 

Samalla hiukan harmittaa, että mitä todennäköisimmin kiakkoviaraistakin iso osa elelee sillä sosiaaliturvalla, jonka maksamiseen minäkin osallistun. Vaikka joutuvathan vanhemmatkin elättämään uhmaikäiset lapsensa.

* * * 

Itselleni Suomen itsenäisyys on arvokas asia. Ilman itsenäisyyttä olisimme Venäjän reunavyöhykettä ja meidät olisi isolta osalta venäläistetty viime vuosisadalla. Osa väestöstä olisi mitä todennäköisimmin siirretty jonnekin muualle entisen Neuvostoliiton alueelle ja maassamme eläisi iso venäläinen yläluokka. Kaikki tämä sosialismin nimissä.

Suomen alue kärsisi samoista post-sosialistisista talousongelmista kuin muukin Venäjä. Pisa-tutkimuksissa tuskin harmittelisimme nuorisomme putoamista maailman kärjestä aivan kärjen taakse. Tulevaisuus näyttäisi synkältä, kun Putinin valtaeliitin raskas koneisto hallitsisi meitä tiukoin turvatoimin ja huolehtisi tarkoin siitä, ettei itsenäisyysvaatimuksia ilmaantuisi. Tämän osana koulussa opetettaisiin muunneltua totuutta historiana.

Suon siis presidentille oikeuden juhlia Suomen itsenäisyyttä yhdessä niiden ihmisten kanssa, jotka hän on nähnyt hyväksi kutsua tilaisuuteen. Ymmärrän myös, että juhliin on kutsuttu lähinnä valtaeliittiä, koska valtaeliitin kanssahan presidentti on lähinnä tekemisissä. Eihän muihinkaan juhliin ole tapana kutsua ventovieraita.

Paitsi että siellä on joka vuosi myös ventovieraita: urheilijoita, taiteilijoita ja muita edellisenä vuonna erityisen ansioituneita. Näiden joukossa on myös jonkin verran aivan tavallisia ihmisiä. Eli ei itsenäisyyspäivän vastaanotto nyt aivan pelkästään hyvien veljien juhla ole, vaikka toki yhteiskunnan yläluokka siellä onkin näkyvimmin edustettuna.

Juhlien hyväksynnästä ja suosiosta tilaisuuden viime kädessä maksavan Suomen kansan keskuudessa kertoo etenkin sieltä lähetettävän suoran TV-lähetyksen suosio. Vaikka suoran uutisoinnin näkisikin kansan alistamiseen tähtäävinä sirkushuveina, kertoo se myös siitä ilmapiiristä, joka Suomessa vallitsee. Sen turvin kiakkovieraatkin ovat voineet tilaisuutensa järjestää, ja tulevat selviämään rettelöinnistään mitä todennäköisimmin varsin vähin seurauksin. 

Ilman maamme itsenäisyyttä he mitä todennäköisimmin istuisivat seuraavat vuodet kurjassa vankilassa - ehkä jopa Siperiassa. Niinpä viime yön kiakkoviarailla, enemmän kuin lähes kenelläkään muulla, on ensi vuonna syytä juhlia Suomen itsenäisyyttä! Tämän he kyllä ymmärtävät varmaan itsekin, kunhan ensin hieman kasvavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa

Kansalaistottelemattomuus kaunistaa?

Hetero pride herätti pari kysymystä

PS Poliisi on sittemmin vahvistanut, että kiakkoviaraat oli pelkkä rosvojoukko. Edes mielenosoituksen asiakirjat eivät olleet kunnossa. Nyt pitäisikin pohtia sitä miten ehkäisemme tulevaisuudessa sekä Suomen muuttumisen tällaisten joukkioiden temmellyskentäksi, että sen muuttumisen poliisivaltioksi? Itse en ainakaan halua kumpaakaan.

Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle

Suomen Rahapaja ja valtiovarainministeriö julkaisevat juhlarahan tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden teemalla. Hieno juttu: harvoin on ehdotettu näin hyvin Suomelle ja suomalaisille sopivaa juhlarahaa!

Ajatelkaas!

Meillä on pitkät perinteet ihmisarvon kunnioittamisesta. Meillä ei talonpoikaa ole koskaan pakotettu maaorjuuteen, vaan hän säilytti itsenäisyytensä jopa läpi ankaran Ruotsin suurvalta-ajan. Tosin hiuksenhienosti, mutta kuitenkin. Ja pian Suomen itsenäistymispyörteiden selvittyä kaikki "valtiovalta siirrettiin kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Kaikki kansalaiset siis julistettiin tasa-arvoisiksi.

Asian ainoana jollain tavalla "negatiivisena" seurauksena meikäläisellä lehdistöllä ei ole pureskeltavanaan kotimaisia merkittäviä kuninkaallisia uutisia, kuten syntymän perusteella eriarvoisiksi kansalaisensa luokittelevassa entisessä emämaassamme. Onneksi asia on kuitenkin ollut välttävästi ratkaistavissa uutisoimalla naapurimaan tulevista hallitsijoista, joskin vallattomista sellaisista.

Meillä on myös pitkä kokemus kielellisestä tasa-arvosta kahden kotimaisen kieliryhmämme välillä. Aiemmin virallisissa yhteyksissä kelvottomana pidetty suomenkielihän sai tasa-arvon ruotsinkielten rinnalla vuoden 1863 kieliasetuksen voimalla silloisessa autonomisessa Venäjän suuriruhtinaskunnassa. Sen seurauksena Suomessa on kaksi tasa-arvoista virallista kieltä, joista toista puhuu äidinkielenään vain noin viisi prosenttia väestöstä.

Huolimatta erimielisyyksistä tasa-arvon toteuttamisen muodoista, ei itse ruotsinkielen tasa-arvoista asemaa ole vaatinut poistettavaksi juuri kukaan, vaikka näin pieni kansallinen kielivähemmistö ei ainakaan kovin monessa muussa maassa ole päässyt nauttimaan samanlaisesta suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Viimeksihän samankaltaiseen asemaan yritti päästä noin kolmanneksen kielivähemmistö Latviassa.

Meillä myös naiset saivat äänioikeuden kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa. Heillä on kuitenkin edelleen miehiä noin kaksikymmentä prosenttia alempi palkkataso. Siitä itse työhön ja siitä suoriutumiseen liittymätön osuus on kuitenkin "vain" viisi-kuusi prosenttia - ei kovin häpeällinen luku suhteessa maailman muihin maihin, vaikka tasa-arvon nimissä sekin on luonnollisesti liikaa ja odottaa korjaamistaan.

Seksuaalisen vähemmistön tasa-arvon aitoutta Suomessa korostaa pienehkön puolueen ehdokkaana avoimesti homoseksuaalin Pekka Haaviston menestys viime presidentinvaaleissa, sekä seksuaalisen tasa-arvon ajajana osan poliittisista kannuksistaan hankkinut presidentti Tarja Halonen.

Maahanmuuttajien nauttimasta tasa-arvosta puolestaan kertovat maahanmuuttajataustaiset kansanedustajat, kuten Hella Wuolijoki. Tai Wilson Kirwan valinta vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi muutama vuosi sitten. Nämä ovat melkoisia tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden osoituksia suomalaiselta yhteiskunnalta ja kansalta.

* * *

Juhlaraha tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puitteissa on siis hieno idea. Kun vielä muistetaan, ettei mikään ole parempi mittari tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle kuin suhtautuminen vähemmistökieleen ja sitä puhuviin naisiin, voidaan todeta Suomen kansan pari päivää sitten korostaneen nyt suunnitellun juhlarahan osuvuutta oikein erityisesti.

Tarkoitan Pernilla Karlssonin valitsemista koko kansalle vapaassa äänestyksessä esittämään äidinkielellään laulun kaikkien suomalaisten puolesta Eurovision laulukilpailussa. Toivottavasti asian tämäkin puoli saa julkisuutta Euroviisujen televisioinnin aikana - ja osaltaan näyttää suomalaista esimerkkiä koko yhteistelle Eurooppallemme.

Minusta olisikin hienoa, jos juhlarahan suojelijaksi lupautunut väistyvä Tasavallan Presidentti Tarja Halonen nostaisi suomalaisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden esikuvaksi koko maailmalle. Kuten olen edelle kirjoittanut, ovat meidän kansamme saavutukset tällä alalla ainutlaatuisia, ja kelpaavat esikuvaksi koko kulttuuriristiriitojen ja epätasa-arvon repimälle maailmalle!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Sofi Oksanen menee maailmalle

Sauli Niinistö - tasavallan presidentti

Sauli Niinistöstä tuli tänään Suomen tasavallan presidentti. Onnittelut hänelle!

Pari sanaa itse vaaleista. Nähdäkseni palasimme pitkästä aikaa normaaliin vaalikäytäntöön oikeisto-vasemmisto-jakoineen. Asia toki selviää myöhemmin vaalikäyttäytymiseen paneutuvista tutkimuksista, mutta olen jo nyt valmis veikkaamaan, että Niinistö keräsi kannatuksensa perinteisen oikeiston kannattajilta ja Pekka Haavisto perinteisen vasemmiston (sisältäen vihreät) kannattajilta ryyditettynä voimakkaalla ruotsinkielisten tuella. Näin siistä huolimatta, ettei Haavisto ajatuksineen liene kovinkaan vasemmistolainen.

Edellisen kerran samanlaista aikaa taidettiin elää vuoden 1956 presidentinvaaleissa, jolloin Kekkonen nousi valtaan. Kekkosen aika oli varsin epädemokraattista noottikriiseineen ja poikkeuslakeineen. Sen seurauksena hän valtansa loppuaikoina keräsi ääniä läpi koko puoluekentän.

Kekkosta seurasi Mauno Koivisto, jonka jopa minä murrosikäisenä poikasena jo 1970-luvun puolivälissä arvelin seuraavan Kekkosta ja löin asiasta jopa satasen vetoa. Ja näin todella kävi vuonna 1982 .

Koivistoa seurasi vuonna 1994 epäpoliittiseksi luonnehdittu Martti Ahtisaari, joka keräsi kannatuksensa politiikkaan kyllästyneiltä. Tarja Halonen taas mobilisoi kauniimman sukupuolen edustajat poliittisista näkemyksistään riippumatta itsensä taakse vuonna 2000 ja uudelleen 2006. Mutta tänään siis palattiin normaaliaikaan.

Lopuksi toivon Niinistön onnistuvan presidenttinä toimimaan koko kansan parhaaksi. Ja koko kansan antavan hänelle tukensa tässä tärkeässä tehtävässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentivaalien ensimmäisen kierroksen tulos
Onko tosiasioiden tunnustaminen viisautta?