35 prosenttia suomalaisista ei kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tulokset kysymyksestä, jossa ihmisten piti kertoa hyväksyvätkö he, että "myös samankaltaista työtä tekevien välillä pitää voida olla palkkaeroja, jotta työntekijöiden väliset erot osaamisessa ja ahkeruudessa voidaan huomioida. Heidän tiedotteensa oli otsikoitu "Suomalaiset hyväksyvät osaamiseen perustuvat tuloerot".

Tämä on sikäli perusteltua, että 26 prosenttia vastanneita oli täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Toisin sanoen 65 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ihmisten palkitsemisen osaamisen ja ahkeruuden perusteella. 

Omalta osaltani ihmisten palkitseminen ahkeruudesta ja osaamisesta kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Silti suomalaisista on – EVA:n kyselyn perusteella – viisi ja 13 prosenttia täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Eikä 16 prosenttia osaa ottaa asiaan edes kantaa. 

* * *

Toki täytyy myöntää, etteivät nämä 35 prosenttia suomalaisista ole yksin ajatuksineen. Samalla tavalla ajateltiin muinaisessa Neuvostoliitossa, joka sovelsi niin sanottua tieteellistä sosialismia. 

Se johti katastrofiin ja 70-vuotisen sosialismikokeilun päättymiseen 25 vuotta sitten. Tänä päivänä tuota aatetta on sovellettu pisimpään Kuubassa, josta tuoreet uutiset ovat kertoneet sähköjen palailevan hiljalleen sen jälkeen, kun ne yhtäkkisesti katosivat. Kansalaisten keskipalkka vastaa 35 dollaria kuukaudessa.

Jotain luulisi kertovan myös sen, että Kiinakin sovelsi sosialismia puhemies Maon aikana. Siellä maan johtajat toki taitavat vannoa edelleen kommunistisen diktatuurin nimiin, mutta talous pyörii markkinavetoisesti tuottaen samankaltaista työtä tekevien ihmisten välille palkkaeroja. 

Niinpä maan talous on tunnetusti kasvanut vauhdikkaasti ja samaan aikaan palkkatason kehitys on sojottanut tukevasti kohti koillista, kuten alla oleva kuva (lähde) osoittaa. Ja sen seurauksena sosialistisen vallan aiheuttama köyhyys on nopeasti katoamassa.

* * *

Siksi on syytä kysyä, että mitä ajattelevat ne 35 prosenttia suomalaisista, jotka eivät kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista palkalla tai eivät osaa kertoa mielipidettään. He lienevät poliittisesti vasemmalla eli Vasemmistoliiton, Vihreiden tai SDP:n kannattajia, mutta entä itse työelämä. 

Onko heidän haaveenaan päästä nauttimaan hyvästä palkasta ilman osaamista ja ahkeruutta? Vai ovatko he jo nyt osaamattomia ja/tai laiskoja, joita harmittaa etevämpien kollegojen mojovampi palkkakuitti? Vai onko näiden ihmisten kohdalla kyse pelkästä ruusunpunaisesta ideologiasta, jossa kaikkien tasapalkkaisuus nähdään jonkinlaisena poliittisena tavoitteena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä
Kovempaa verotusta haluavien suomalaisten määrä on hurjassa kasvussa

Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä

Julkinen omistus on monessa asiassa hyvä työkalu, mutta liiallisesti nautittuna myrkkyä koko kansakunnalle. Jälkimmäisen on osoittanut koko sosialismin historia, johon ei sisälly yhtään – pitkällä aikavälillä – positiivista esimerkkiä. 

Päinvastoin, yhteiskunnan rakentaminen julkiselle yhteisomistukselle eli sosialismille on kerta toisensa jälkeen päätynyt enemmän tai vähemmän taloudelliseen katastrofiin. Tämän ovat tunnustaneet jo fiksuimmat kommunistitkin, kuten Kiinan johto, joka on vapauttanut taloutensa villiksi kapitalismiksi, minkä seurauksena se on ollut jo pitkään nopeassa kasvussa – ja vienyt samalla kolme maan kansalaista maailman 50 rikkaimman ihmisen listalle.  

* * *

Mitä pitäisi siis ajatella viime vuosikymmeninä hallinneista suomalaisista poliitikoista, jotka ovat yksi toisensa jälkeen kasvattaneet julkisen sektorin osuutta maamme taloudesta. Juuri nyt sen menojen suhde koko bruttokansantuotteeseen on EU-maiden korkein peräti 58,9 prosentin osuudella.

Tällä mittarilla tarkasteltuna Suomi on EU:n sosialistisin valtio. Eikä siksi ole ihme, että taloutemme on ollut jo yli puolitoista vuosikymmentä pysähtyneisyyden tilassa – päinvastoin, tämähän on kuin suoraan sosialismin historian oppikirjasta. 

Siksi olisi tärkeää, että nyt mitä ilmeisimmin lopultakin käyntiin lähtenyttä Suomen talouden kasvua ei ensi vuoden vaalien jälkeen horjutettaisi julkista sektoria kasvattavalla hallituksella. Siis sellaisella, jonka pääministerinä tai edes valtiovarainministerinä olisi Antti Lindtman (sd) tai hänen seuraajansa SDP:n johdossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Työllistymisseteli on kuin harakka katolla

Yleisradio kertoi, että nuorisotyöttömyyden torjuntaan tarkoitettuja työllistymisseteleitä jää käyttämättä. Ne ovat yrityksille annettavia avustuksia, jolla katetaan puolet – kuitenkin enintään 1 500 euroa – nuoren palkasta silloin, kun tämä työllistetään vähintään kuuden kuukauden työsuhteeseen.

Tämä kuulostaa erinomaiselta asialta niin nuorten kuin yritystenkin kannalta. Mutta samalla se toimii erinomaisena esimerkkinä talouden toiminnasta – ja lisäksi tarjoaa vihjeen siitä, miksei taloudellista hyvinvointia synny pelkästään rahaa lisäämällä.

Näin siksi, ettei yritysten kannata palkata ihmisiä edes puolella palkalla, ellei se lisää niiden liikevoittoa. Eikä etenkään silloin, ellei yritys pysty teettämään edes sellaisia töitä, joiden tuotto on enemmän kuin puolikas työntekijän palkasta. 

Siksi on selvää, että Suomen talous oikenee vain kysynnän lisääntymisen kautta. Se tarkoittaa vientiyrityksille parempaa menestystä maailmalla ja kotimaassa maksukykyisten ja -halukkaiden asiakkaiden lisääntymistä. 

* * *

Ulkomaisiin kuluttajiin voimme ymmärrettävästi vaikuttaa varsin rajallisesti, mutta tuotekehityksen ja markkinoinnin kautta tilannetta voi ainakin periaatteessa parantaa. Se taas edellyttää vientiyrityksissä toimivien ihmisten korkeaa osaamista ja sitoutuneisuutta työhönsä – siis osaavaa työvoimaa sekä aineettomia ja taloudellisia kannusteita kuten työn yhteiskunnallista arvostusta ja käteen jääviä tuloja.  

Kotimaisen kysynnän lisääminen tarkoittaa – etenkin pitkällä aikavälillä – käytännössä suomalaisten ostovoiman nostamista. Eli ihmisille pitäisi saada lisää liksaa. 

Mutta ei mitä tahansa palkkaa, vaan käteen jäävää rahaa eli omiin tarpeisiin käytettävissä olevaa tuohta ja oravannahkoja. Siis nettotuloja.

Jos niitä sitten lisätään julkisen sektorin kautta, on ne ensin kerättävä verottamalla ihmisiä. Eli pienentämällä näiden kuluttamiseen käytettävissä olevia varoja. Ollaan kuin harakka tervatulla katolla. 

Ja juuri tämä on ongelma myös työllistymisetelissä. Se saattaa kyllä suunnata rekrytointia nuoriin ihmisiin, mutta samalla varttuneemmat jäävät ilman työtä nuorille suunnatun rahan ollessa poissa jostain muualta. 

Siten Suomen taloustilanne ei muutu sinne eikä tänne ilman, että yhteiskuntamme pystyy tuottamaan todellista palkanmaksukykyä eli arvonlisää, jolla on kysyntää myös maailmalla. Siis jotain sellaista kuin vaikka aseita vievällä Patrialla nykyisessä maailmantilanteessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus

Vaihtoehto maahanmuuttajille

Tuoreen uutisen mukaan hallitus teki eilen päätöksen, joka on tulevaisuuden kannalta käänteentekevä. Se nimittäin ryhtyi valmistelemaan sisäministerin johdolla rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien palauttamista kotimaihinsa. 

Tämä on uutinen erityisesti siksi, että sekä pakolaisvaltuutettu että tunnetuimmat ihmisoikeusjuristit ovat siunanneet hallituksen pyrkimyksen jo etukäteen. Näin siksi, ettei maahanmuuttajien palautusta tehdä väkivalloin, vaan sitä tarjotaan vaihtoehtona vankilatuomiolle. 

* * *

Suomessa aika pieni osa rikoksista on niin vakavia, että niiden seurauksena olisi vapauden menetys. Tästä syystä rikoslakiin tullaan lisäämään maahanmuuttajia koskeva niin sanottu motivaationvahvistuskerroin, jonka tarkoituksen on kotiinpaluu-valinnan suosion kohottaminen. Sen perusteena on rikollisen oma asenne. 

Mikäli lakia rikkonut maahanmuuttaja ilmoittautuu viranomaisille itse rikoksensa jälkeen ja tekee tunnustuksen, hän selviää samanlaisella rangaituksella kuin kuka tahansa muukin Suomessa asuva. 

Sen sijaan, mikäli hän kieltäytyy yhteistyöstä, tullaan rangaistusta tehostamaan ylimääräisellä maahanmuuttolisällä, joka tarkoittaa käytännössä sakon muuntamista vapausrangaistukseksi periaatteella päivä per euro. Ja vastaavasti vapausrangaistuksen pidentämistä lisäämällä oikeuden päätökseen niiden päivien lukumäärä, jotka ehtivät kulua rikoksesta tuomioistuimen antamaan rangaistukseen. 

Siten esimeriksi vuoden piileskelleelle maahanmuuttajaraiskaajalle, kaksi vuotta hänen kiinni ottamisensa jälkeen, annettavan – nykyisen käytännön mukaisen – tyypillisesti kahden-kolmen vuoden rangaistuksen sijaan määrättäisiin yhteensä viiden-kuuden vuoden kakku. Ja sen rikollinen voisi halutessaan vaihtaa vapauteen kotimaassaan. 

* * *

Hallituksen suunnitelma tulee toteutumaan käytännössä varmasti, sillä sille on haettu tuki myös poliittisesta vasemmistosta. Se on myyty lakiuudistukseen myönteisesti suhtautuville SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kansanedustajille ja puoluejohtojen jäsenille päättämällä antaa heille oikeus ostaa alennettuun hintaan helsinkiläisiä hintasäädeltyjä asuntoja vuokrattavaksi eteenpäin. 

Lisäksi heille on tarjottu hyväpalkkaista sivutyötä sitä varten perustettavassa kansalaisjärjestössä, jonka toimialana on poliittinen valmistelu henkisesti köyhien aseman parantamiseksi. Järjestön rahoitusta varten säädetään uusi progressiivinen vero, joka kerätään kaikilta yli 20 000 euroa vuodessa ansaitsevilta. 

Näyttää siis siltä, että tämän vuoden huhtikuu alkaa positiivisissa merkeissä!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Xi Jinpin ja Donald Trump sopivat yhteistyöstä rauhan viemiseksi Ukrainaan
Hallitus ottaa 5,5 miljardin lainan alkoholismisäätiön perustamiseksi
Vaalien ennakkoäänissä muhii iso yllätys

Onko Kuuban kommunistihallinto kaatumassa?

Suomessa on uutisoitu varsin vähän läntisen pallonpuoliskon pitkäikäisimmän ja vahvimman kommunistipesäkkeen tapahtumista. Siksi oli mielenkiintoista, että eilen tai tänään julkaistiin monissa suomalaismedioissa STT:n tiedote, jonka mukaan "joukko mielenosoittajia turmeli lauantain vastaisena yönä maata hallitsevan kommunistisen puolueen aluetoimiston". 

Tapahtumasta saattoi löytää myös videomateriaalia, joka osoitti todeksi STT:n maininnan, jonka mukaan "joukko murtautui puolueen toimistoon, kantoi sieltä huonekaluja ulos kadulle ja sytytti ne tuleen." Poliisi oli myös ampunut tapahtumapaikalla. 

* * *

Edellä kuvaamieni tapahtumien jälkeen Kuuban nykyinen diktaattori Miguel Díaz-Canel on ilmoittanut halukkuutensa keskustella Yhdysvaltojen kanssa maansa tulevaisuudesta. Vastapelurikseen hän saanee ulkoministeri Marco Rubion, jolla kuubalaisena emigranttina lienee kovin vähän sympatioita maan kommunistihallinnon vaikeuksille. 

Nähtäväksi siis jää, ollaanko lopultakin tultu tilanteeseen, jossa Kuuba vapautuu kommunismin ikeestä ja kansa saa takaisin vapautensa ja mahdollisuuden surkean elintasonsa nostamiseen. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta kuten esimerkiksi eurooppalaisten sosialistivaltioiden luhistuminen 1990-luvulla osoitti, edessä voi olla joko onnistuminen tai epäonnistuminen, kuten alla oleva Puolan ja Moldovan talouskehitystä esittävä kuva osoittaa. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Kuuban tulevaisuus muodostuu. Ja miten se vaikuttaa tavallisten kuubalaisten elämään ja tulevaisuuteen. 

* * *

Toki olisi toivottavaa juuri nyt, kun poliittisen vihervasemmiston kannatus on ollut nousussa, että kuubalaisen sosialismin vaikeudet ja sen mahdollinen kaatuminen lisäisivät myös täällä Pohjantähden alla ymmärrystä sosialismin vahingollisuudesta. Vai löytyykö äänestysikäisten suomalaisten joukosta edelleen yli 44 prosenttia sellaisia ihmisiä, jotka luulevat Marxin ajatusten soveltamisesta seuraavan jotain hyvää? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa

Sitä saa, mitä tilaa
Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Tampere tarjoaa epärehellisille ilmaiset matkat

Tampereella on Suomen Uutisten mukaan tehty päätös, jonka mukaan julkisessa liikenteessä ilman lippua matkustavia ei saa estää poistumasta liikennevälineestä. Näin ollen tamperelaiset voivat jatkossa matkustaa kaupungin liikennevälineissä ilmaiseksi. 

Päätöksen taustalla on lipuntarkastajien työturvallisuus, mikä on tietenkin erittäin tärkeä asia. Mutta samalla se kannustaa epärehellisiä – ja erityisesti aggressiivisia – ihmisiä käyttämään julkista liikennettä ilman, että osallistuu niiden kustannuksiin. Tämä on yksiselitteisesti väärin rehellisesti matkansa maksavia ihmisiä kohtaan.

Suomen Uutisten mukaan uudistus voi ajan myötä heikentää myös joukkoliikenteen kannattavuutta ja kasata painetta verotulojen kautta ohjattavan rahoituksen lisäämiselle. Näin maksumiehiksi joutuisivat entistäkin enemmän sellaiset ihmiset, jotka eivät tarvitse tai jostain muusta syystä käytä joukkoliikennettä. 

Toisaalta näin alkava kehitys voisi ajan myötä johtaa joukkoliikenteen muuttamiseen kokonaan maksuttomaksi – eli verovaroista kustannettavaksi. Tämä alentaisi jonkin verran sen kokonaiskustannuksia, koska lippujen myynnistä ja tarkastamisesta ei syntyisi enää kustannuksia. 

Toisaalta joukkoliikenteen käyttöaste todennäköisesti lisääntyisi maksuttomaksi muuttuessaan. Ja samalla yksityisautoilla tapahtuva matkustaminen vähenisi nykyisestä – tai ainakin sen kasvu hidastuisi. Samalla siihen liittyvä liikenteen ruuhkautuminen, yksityisautoilun päästöt ja katuverkoston kehittämistarve vähenisivät.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että verovaroin kustannettavat julkiset palvelut muuttuvat helposti tehottomiksi, kuten esimerkiksi Oulun julkisen liikenteen ongelmat ovat osoittaneet. Tai vielä selvemmin sosialististen valtioiden talouskehitys kautta vuosikymmenten.

Siten Tampereen uudistuksella voidaan nähdä sekä negatiivisia että myös positiivisia seurauksia. Ja siksi tulee olemaan mielenkiintoista seurata Tampereen joukkoliikenteen kehitystä tulevina vuosina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lipuntarkastajille kamerat – mutta miksi?
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä
Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina

Suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin

Savolaisten sanotaan usein käyttävän lausetta "suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin" silloin, kun heillä ei ole tietoa jostain asiasta. Tämä tuli mieleeni lukiessani Danske Bankin tutkimusjohtajan Heidi Schaumanin näkemystä Suomen mahdollisesta talouskasvusta. 

Hän nimittäin lausui maamme suurimmalle sanomalehdelle, että "odotettavissa ei ole nopeaa talouskasvua, vaan pikemminkin kohtalaista. Talouskasvun kiihtymistä kahteen prosenttiin pidän epätodennäköisenä, mutta pitkän hitaan kasvujakson jälkeen on myös mahdollista, että tulisi kasvupyrähdys."

* * *

Uskon että Schauman saattaa hyvinkin olla oikeassa, ellei sitten käy niin, että hän on väärässä. On kuitenkin erinomaista, että samassa jutussa myös Laboren ennustepäällikkö Juho Koistinen, Suomen pankin ennustepäällikkö Juuso Vanhala ja Helsingin yliopiston taloustieteen professori Niku Määttänen näyttäisivät kannattavan ajatusta siitä, että Suomen talous olisi lähdössä kasvuun. 

Viimeksi mainittu totesi myös, ettei kotitalouksien kulutuksen vähäisyys ole kansantaloudelle mikään pysyvä ongelma, vaan talous voi kasvaa myös viennin varassa. Ja kuten tiedämme, se lähti kasvuun jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä sekä palveluiden että tavaraviennin osalta.

Siksi minusta näyttää kovasti siltä, että fiksu kuluttaja tekee tarpeellisia suuria hankintoja – kuten asuntoja, kesämökkejä tai autoja – juuri nyt eli ennen kuin hinnat lähtevät jälleen nousuun kysynnän kasvaessa. Tämä tietenkin edellyttäen, etteivät edellä mainitut ekonomistit erehdy arveluissaan. 

* * *

Lopuksi on syytä todeta, että taloustiede näyttäisi olevan vaikea asia. Me toki tiedämme, että pitkällä aikavälillä markkinatalous luo talouskasvua paremmin kuin sosialismi tai merkantilismi, mutta yksityiskohtien osalta alan parhaatkin tiedemiehet ja -naiset ovat käytännössä savolaisen sanonnan kuvaamassa tilanteessa. 

Siitä huolimatta olisi erinomaista, mikäli Suomen talouskasvu käynnistyisi tänä vuonna reippaasti, jotta se näkyisi ihmisten elämässä jo vuoden kuluttua. Näin voisimme – ehkä – välttää sen tilanteen, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeisen neljän vuoden kuluessa maatamme johdettaisiin jälleen sosialistisilla opeilla kohti taloudellista perikatoa ja väestön vaihtumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppalainen hyvinvointivaltio – menneisyyden utopia
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina

Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

USA poisti Venezuelan sosialistidiktaattorin Nicholas Maduron vallasta ja kuljetti tämän Yhdysvaltoihin odottamaan oikeudenkäyntiä. Siellä valtansa menettänyttä hirmuhallitsijaa tullaan syyttämään muun muassa huumeterrorismista sekä konekiväärien ja muiden tuhovälineiden hallussapidosta Yhdysvaltoja vastaan.

Venezuelassa valta siirtyi varapresidentti Delcy Rodríguezille eikä maassa ole tiettävästi enää amerikkalaisia sotilaita. Toivon mukaan maan uusi johtaja ymmärtää tilanteen ja ryhtyy pikaisesti toimiin rehellisten vaalien järjestämiseksi. 

Niissä sitten voittakoon se, jota Venezuelan kansan enemmistö ilmaisee kannattavansa. Ja oli se sitten viimevuotisen Nobelin palkinnon voittaja María Corina Machado tai joku muu, saakoon hän amerikkalaisten tuen palauttaessaan valtionsa jälleen demokraattisen hallinnon johdettavaksi, sen talouden markkinamekanistisilla periaatteilla toimivaksi ja ulkopolitiikassaan Kiinan sijasta läntisiin demokratioihin tukeutuvaksi. 

Venezuelalle on Maduron aikana kertynyt kuitenkin paljon merkittäviä ongelmia. Siis sellaisia kuin 2000-luvun aikana romahtanut talous, lisääntynyt huumerikollisuus ja nyt tehdyn operaation jälkeen myös Trumpin mahdolliset vaateet maan öljyvaroihin. Ja siksi venezuelalaisten kannalta on keskeistä löytää kaikkiin näihin sellaisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja saavat taakseen ihmisten tuen.

* * *

Tässä yhteydessä on syytä huomata YK:n pääsihteerin Antonio Guterrezin käsittämätön reagointi tapahtuneeseen. Sen sijaan, että tämä olisi ilmaissut tyytyväisyytensä diktaattorin kaatumiseen, hän katsoi asiakseen olla syvästi huolissaan Yhdysvaltain iskusta Venezuelaan, koska se ei kunnioita kansainvälistä oikeutta. 

Ihanko oikeasti tämä maailmanjärjestön johtoon asetettu hyypiö on kuvitellut, että Maduron hallinto olisi sitten tehnyt niin? 

Onni onnettomuudessa on, ettei YK:lla ole tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa Venezuelan tapaukseen, eikä länsimaista näyttäisi löytyvän tukea Guterrezin absurdille "huolelle" tai Maduron hallinnolle. Ja vaikka olisikin, Donald Trump tuskin välittäisi sellaisesta edes sen vertaa kuin amerikkalaisten karjatilojen nautoja kiusaavista paskakärpäsistä.

Kaiken kaikkiaan venezuelalaisten tulevaisuus näyttääkin – Guterrezista huolimatta – kohtuullisen valoisalta, ainakin verrattuna muutaman päivän takaiseen. Toki pitkään jatkuneen sosialistisen diktatuurin aiheuttaman ankeuden purkaminen vie aikansa, mutta määrätietoisella työllä kansa voi saada mitä se ansaitsee. 

Toistaiseksi emme kuitenkaan tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Ja siksi voimme jäädä vain odottamaan, mitä venezuelalaiset itse tahtovat – kunhan presidentti Trumpin hallinto ensin palauttaa heille päätöksenteko-oikeuden omiin asioihinsa.

JK kello 8:03. Tätä kirjoitusta voi toki verrata esimerkiksi MTV3:n toimittajien näkemykseen siitä, että Venezuelan vallansiirto olisi alku jonkinlaiselle suurelle salaliitolle, jossa USA, Kiina ja Venäjä pyrkivät jakamaan maailman keskenään. Toki myönnän, että tässä tapauksessa on nähtävissä piirteitä myös sellaisesta, mutta asiassa ei sinänsä ole mitään uutta. Ovathan suurvallat aina pyrkineet maksimoimaan vaikutusvaltaansa – joskus avoimemmin ja joskus piilotellummin, mutta aina juuri niillä keinoilla, joita ne ovat sillä hetkellä pitäneet tehokkaimpina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa, mitä tilaa
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä

Kalasataman opetukset

Helsingin uutisissa julkaistiin ajatuksia herättävä juttu. Sen mukaan Kalasataman isojen asuntojen myynti takkuaa, eikä se ole ihme. 

Noiden asuntojen kappalemyyntihinta on nimittäin lähes miljoona euroa. Aika harvalla on sellaiseen varaa, ja jos onkin, niin moni ei halua käyttää sellaista euromäärää kerrostaloasuntoon kaupungin ydinkeskustan ulkopuolella. 

HU:n jutun mukaan ongelma on tiedostettu ja nyt rakennetaan isoja asuntoja, joita tuetaan kaupungin veronmaksajien rahoista. Niiden hinnaksi – ostajalle – tulee "vain" 590 000 euroa.

Vaihtoehtona veronmaksajien tukirahoille olisi tietenkin antaa markkinamekanismin toimia, jolloin miljoona-asuntojen hinnat laskisivat ennemmin tai myöhemmin. Samalla rakennuttajat oppisivat, että ennen rahojen panemista kiinni asuntorakentamiseen kannattaisi selvittää paljonko ihmisillä on oikeasti varaa ja halua sijoittaa asuntoonsa suunnitellulla paikalla.

Toinen mieleeni tullut kysymys koskee sitä, että onko veronmaksajien tuki tosiaan ihan välttämätöntä silloin, kun ihminen on halukas ja kykenevä sijoittamaan asuntoonsa 590 000 euroa. Sen verran sosialistia nimittäin löytyy minustakin, etten pidä noinkin rikkaille ihmisille kohdistettuja tulonsiirtoja järkevinä. 

Kolmas kysymys on sitten se, että mikä on kaavoituksen rooli Helsingin kaupungin – ja koko pääkaupunkiseudun – asuntojen hinnanmuodostuksessa. Oma käsitykseni on, että se on varsin suuri. Ellei suorastaan ratkaiseva. 

Positiivista HU:n jutussa oli se, että se päättyi sanoihin "Helsingin kaupunki on päättänyt luopua hitas-järjestelmästä". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinki tuottaa asukkailleen sutta ja sekundaa – ilman huolta huomisesta
Helsingin Hernesaaresta halutaan väestönsekoittamo
Espoon Finnoossa on asuntoja, jotka kaipaavat asukkaita

Hyviä uutisia EU-parlamentilta ja hallitukselta

Tänään on ollut hyvä päivä meille suomalaisille ja kaikille muillekin eurooppalaisille. Euroopan Unionin parlamentti on nimittäin päättänyt keventää yritysten kestävyysraportointia ja huolellisuusvelvoitetta.

Jatkossa ainoastaan sellaiset yritykset, jotka työllistävät keskimäärin yli tuhat työntekijää, ja joiden vuotuinen liikevaihto on yli 450 miljoonaa euroa, joutuvat raportoimaan yhteiskunnallisista ja ympäristövaikutuksistaan. Lisäksi niin sanottuja huolellisuusvelvoitteita edellytetään jatkossa vain  yrityksiltä, joissa on yli 5000 työntekijää ja joiden vuotuinen liikevaihto on yli 1,5 miljardia euroa. 

Päätös tulee voimaan kesällä ja auttaa – toivottavasti – sen jälkeen eurooppalaisia yrityksiä keskittymään oleelliseen. Eli kasvuun, työpaikkojen luomiseen, liikevoiton tekemiseen ja tuotekehitykseen.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että Euroopan taloudesta tulisi pelkästään tällä päätöksellä kilpailukykyinen amerikkalaisten ja itäaasialaisten kanssa. Siksi on tärkeää, että Unionin poliittinen johto lähtee laajemmin ja pitkäaikaisesti tälle linjalle. Ja hylkää – mieluiten lopullisesti – edellisten komission ja parlamentin byrokraattis-sosialistisen lähetymistavan EU:n johtamisessa. 

* * *

Hyvät uutiset meille suomalaisille eivät pääty edellä kirjoittamaani, sillä huomenna – 17. joulukuuta – tulee voimaan ensimmäinen osa kansalaisuuslain muutosta. Siihen sisältyvät seuraavat asiat. 

Ensinnäkin, hakijan toimeentulon pitää olla turvattu. Se tarkoittaa omalla työllä tai yrittämisellä saavutettua elinkustannusten kattamista ilman tulonsiirtoja kahden vuoden ajan siten, että hän on saanut alle kolme kuukauden työttömyysetuutta tai toimeentulotukea

Toiseksi, Suomen kansalaisuutta hakevan asiakkaan pitää esittää voimassa oleva kansallinen passi. Ellei sellaista ole, on hänen pystyttävä osoittamaan henkilöllisyytensä muilla luotettavilla asiakirjoilla. 

Kolmanneksi, hakijan rikokset vähentävät entistä enemmän mahdollisuutta saada Suomen kansalaisuus. Tässä korostetaan aiempaa enemmän kansallista turvallisuutta.

Neljänneksi, Suomen kansalaisuuden voi menettää aiempaa helpommin, mikäli henkilö on antanut vääriä tietoja tai toiminut muutoin petollisesti kansalaisuuden hakemisen aikana. Samoin sen voi menettää syyllistymällä vakaviin rikoksiin.

Kaikki tämä on oikein ja kohtuullista. Ja mikä parasta, kansalaisuuslainsäädännön valmistelutyö jatkuu edelleen, joten kannattaa varautua hyviin uutisiin myös jatkossa.

Päivän aiempi merkintä:
Vastuutonta rahankäyttöä EU:ssa ja Tampereella

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla

Hallitus muuttaa maahanmuuttolinjauksiaan

Puolueet tavoittelevat joko sosiaali- tai hyvinvointivaltiota

Selailin tänään alkuillasta uutisia päivän tapahtumista. Olin varsin väsynyt, joten tarkkaavaisuuteni oli enintään välttävällä tasolla, kunnes törmäsin yhteen virkkeeseen Suomen uutisten jutussa. 

Siinä nimittäin luki lyhyesti ja ytimekkäästi, että "sosiaalivaltiota on purettava ajatuksella, jotta hyvinvointivaltio voidaan säilyttää". Sen luettuani olin täysin hereillä ja pirteänä kuin peipponen.

Virkkeessä oli nimittäin – ehkä jutun kirjoittajan tietämättä – tiivistetty suomalaisen vihervasemmiston ja oikeiston välinen ero. Ensin mainitun – sisältäen Vihreät ja Vasemmistoliiton sekä suurimman osan demareista ja vähemmistön ruotsalaisista ja kepulaisista – politiikkaa ohjaa ajatus sosiaalivaltiosta, jollaisessa ihmisellä ei ole vastuuta eikä velvoitetta huolehtia itsestään, vaan jokaisen elämän edellytysten järjestämisestä on vastuussa viime kädessä yhteiskunta ja sen keskushallinto.

Suomalainen oikeisto – mukaan lukien Perussuomalaiset, Kristilliset, Kokoomus, suurin osaa Keskustasta ja ruotsalaisista sekä oikeistodemarit – puolestaan tavoittelee hyvinvointivaltiota, jossa yhteiskunta tulee apuun silloin, kun ihminen on yrityksistään huolimatta epäonnistunut oman elämänsä edellytysten luomisessa. Näinhän voi käydä sairauden, ikääntymisen tai lyhytaikaisesti myös heikkojen taloussuhdanteiden takia. 

Edellä kuvaamani jakolinja selittää erinomaisesti mitä moninaisimpia poliittisten puolueiden linjauksia alkaen talous-, verotus- ja työllisyyspolitiikasta sekä päätyen aina maahanmuuton linjauksiin ja kulttuuri- sekä opetustoimeen. Poikkeuksen tekee lähinnä ulkoinen turvallisuus, jossa toisen maailmansodan karut kokemukset pitävät kansamme edelleen varsin yksimielisenä. 

Päivän aiempi merkintä:
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Täysjärkinen demari
Suomen populistinen tulevaisuus
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot

Kuten kaikki suomalaiset varmasti tietävät, saamme tänään kuulla joutuuko Suomi EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Lisäksi on mielenkiintoista tutustua tänään vihervasemmiston vaihtoehtoihin pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ensi vuoden budjetille.

Etukäteen on jo tiedossa, että SDP lupaa ottaa satoja miljoonia vähemmän velkaa kuin nykyinen hallitus. Niiden sijaan budjetti sisältää – ainakin puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan – erilaisia kasvu- ja työllisyystoimia sekä verohelpotuksia pieni- ja keskituloisille. 

Odotan suurella mielenkiinnolla, miten tämä – etukäteen ajateltuna mahdottomalta tuntuva – palapeli kootaan ja demarilainen jakopolitiikka rahoitetaan. Ennen kaikkea minua kiinnosta se, mistä Lindtman ja kumppanit ottaisivat rahat lisääntyviin kasvu- ja työllisyystoimiin sekä verohelpotuksiin, vai onko heidän linjaustensa perustana vain hurskas toive maamme talouden yht´äkkisestä noususta.

* * *

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela taas linjasi puolueensa vaihtoehtobudjettia kertomalla, että se perustuu menoleikkausten sijaan tulopuolen kohentamiseen. Niinpä listalla on ainakin miljonäärivero, jossa oman asunnon lisäksi yli miljoonan arvoisen omaisuuden omistavilta perittäisiin prosentin vero vuodessa.

Varsin mielenkiintoinen on Koskelan ajatus siitä, että Suomeen tulisi hiiliosinko, joka toimisi siten, että ensin kerättäisiin hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa, jonka tuotot sitten ohjattaisiin vähävaraisille sekä haja-asutusalueella asuville kotitalouksille. Jakopoliittinen tulonsiirto siis tämäkin. 

Vasemmistoliitto haluaa myös lisätä julkisia menoja palauttamalla aikuiskoulutustuen, työttömyysturvan suojaosat sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen. Lisäksi puolue on kieltäytynyt niin sanotusta velkajarrusta, eli se mitä ilmeisemmin haluaisi ottaa nykyistäkin enemmän velkaa nuorten ja tulevien suomalaisten maksettavaksi. 

* * *

Kolmas sosialismiin kallellaan oleva puolueemme eli Vihreät luottaisi miljardiluokan veronkiristyksiin. Niiden tuotoilla se peruisi Orpon hallituksen tekemiä julkisten menojen leikkauksia noin 2,3 miljardilla eurolla. 

Jääkäämme siis suurella mielenkiinnolla odottelemaan – erityisesti naisten suosiossa olevan – poliittisen vihervasemmistomme tarkempia suunnitelmia. Onhan SDP:llä hyvät mahdollisuudet nousta seuraavan hallituksen pääministeripuolueeksi - ja sen myötä myös Vasemmistoliitolle ja Vihreille saattaa avautua ovi vallan kammareihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapset tekevät naisista konservatiiveja
Pelin politiikkaa oppositiossa ja lehdistössä
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Onko EU:n alijäämämenettely raakaa peliä?

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoitti, että Suomi saattaa joutua EU:n alijäämämenettelyyn. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että "olemme rakentaneet vuosikymmenten kuluessa liian suuren sosiaalivaltion, jonka menotarpeet mitoitettiin Nokia-klusterin huumavuosiin. Tuo huuma oli kuitenkin kangastus eikä raha lisääntyneisiin ja kasvaneisiin etuihin, oikeuksiin ja tukiin yksinkertaisesti riitä."

Uutisen nähtyäni ensimmäinen tunteeni oli harmistus, mutta se muuttui aika nopeasti hämmennykseksi. Katsoin nimittäin Wikipediasta, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. 

Mainitun jokamiehen nettitietosanakirjan mukaan "alijäämämenettelyyn joutuminen tarkoittaisi sitä, että Euroopan komissio antaa maalle ohjeet siitä, kuinka paljon taloutta tulee pyrkiä sopeuttamaan ja missä aikataulussa alijäämä olisi saatava alle kolmeen prosenttiin. Yleensä sopeuttamisen määrä on vähintään puoli prosenttia bruttokansantuotteesta joka vuosi. Alijäämä­menettelyssäkään jäsenmaalle ei sanella taloustoimia, vaan jäsenmaat voivat vapaasti itse päättää tarvittavat toimet."

Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna noin 250 miljardia euroa, joten puoli prosenttia siitä tuottaisi noin 1,25 miljardia euron leikkaustarpeen seuraavien vuosien aikana. Määrä on suorastaan naurettavan pieni verrattuna niihin sopeutuksiin, joita Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt hallituskautensa aikana – puhumattakaan siitä, että maamme tämän vuoden budjetin alijäämä on peräti 13,2 miljardia.

Siten lienee selvää, ettei EU:n alijäämämenettelu ole mitenkään kovin raakaa peliä, eikä Suomen joutumisella alijäämämenettelyyn olisi juurikaan merkitystä suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Eikä se siten välttämättä auttaisi kovinkaan paljon Suomen julkisen talouden nostamisessa takaisin jaloilleen. 

Ei etenkään silloin, jos maahamme nousee vasemmistovetoinen hallitus vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen.

Päivän aiempi merkintä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen populistinen tulevaisuus
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Riikka Purra ikävien tosiasioiden äärellä

Eurooppalainen hyvinvointivaltio – menneisyyden utopia

Maamme kansainvälisesti tunnetuin ekonomisti, nobelisti Bengt Holmström, on kollegoineen nostanut esille sellaisia asioita jotka EU:n tulisi tehdä, jotta se säilyisi taloudellisesti kilpailukykyisenä. Lista on lyhyt ja mielenkiintoinen, ja sellaisena sen voi toivoa tulevan luetuksi ja ymmärretyksi myös eurooppalaispoliitikkojen piiissä.

"Meidän on vähintäänkin valvottava sisämarkkinasääntöjen noudattamista, estettävä direktiivien pirstaloitumista 'harmonisoinnin' nimissä, helpotettava yrittäjähenkisten yritysten kasvua, keskitettävä unioni prioriteetteihinsa ja rajoitettava liiallista lainsäädäntöä.

Lisäksi he muistuttivat siitä, että "Euroopalle kasvu on olemassaolon, poliittisten tavoitteiden ja selviytymisen edellytys. Liian pitkään se on korvattu muilla prioriteeteilla, vaikka näitä prioriteetteja ei voida saavuttaa ilman kasvua. Yrittäessämme tehdä kaikkea olemme estäneet innovaatioita, investointeja ja vaurautta".

Koska monet eurooppalaiset ovat nykyisin arvoiltaan arvoliberaaleja sosialisteja, muistutti tutkijajoukko meitä siitä, että "viime vuosikymmeninä unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sekoittaneet sääntelyn edistykseen ja byrokratian integraatioon". Voitkos sen paremmin sanoa?

Siksi Brysseliin tarvitaan perinpohjaista ajattelutavan muutosta, sillä – jos EU jatkaa nykyisellä linjallaan – siihen kuuluvat valtiot "eivät pysty ylläpitämään kansalaistensa itsestäänselvyyksinä pitämiä asioita: työttömyysetuuksia, ilmaista terveydenhuoltoa, elinikäisiä eläkkeitä ja kohtuuhintaista koulutusta. Kasvu on välttämätöntä olemassa olevien sitoumusten maksamiseksi ja uusien sitoumusten täyttämiseksi. Pysähtyminen tekee eurooppalaisesta hyvinvointivaltiosta menneisyyden utopian."

Olin ilahtunut huomattuani asiasta kertovan uutisen. Ja toivon todella, että Homströmin ja hänen kollegoidensa lista otetaan vakavasti Euroopan Unionissa. Ja että myös arvoliberaalit eurooppalaiset – olivat he sitten väriltään pinkkejä tai vihreitä - ymmärtäisivät, että kyse on koko maanosamme tulevaisuuden pelastamisesta eli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.

Päivän aiempi merkintä:
Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei
Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa
Bengt Homström, nobelisti

Sosialistimuslimi Zohran Mamdani äänestettiin New Yorkin pormestariksi

Vanhat anglosaksiset suurvallat ovat muuttuneet. Näin voidaan sanoa sen jälkeen, kun New Yorkin pormestariksi on valittu sosialistinen muslimi Zohran Mamdani selvällä äänten enemmistöllä. Näin hän tekee seuraa Britannian pääkaupungin Lontoon työväenpuoluetta edustavalle – jo vuonna 2016 valitulle – islamilaiselle pormestarille Sadiq Khanille. 

Molemmissa kaupungeissa kansa on puhunut ja pulinat voidaan sikäli unohtaa. Sen sijaan on syytä jäädä seuraamaan, mitä New Yorkissa tapahtuu tulevina vuosina. 

Mamdani nimittäin edustaa demokraattien vasenta laitaa ja on sen mukaisesti luvannut vaaliohjelmassaan sosialistisia uudistuksia. Niitä ovat ainakin edullisten kaupungin vuokra-asuntojen lisääminen, kiinteistöverojen laskeminen monirotuisilla alueilla, ilmainen joukkoliikenne, maksuton lasten päivähoito, minimipalkan nostaminen 30 dollariin tunnilta ja edullista ruokaa myyvät julkiset kaupat sekä yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verojen kiristäminen ja kiinteistöverojen nostaminen valkoisten asuinalueilla.

* * *

Sosialistimuslimin valinta New Yorkin pormestariksi oli sikäli mielenkiintoista, että vaikka kaupunki onkin ollut jo pitkään demokraattien johtama, sen väestön enemmistö (57,1 %) on edelleen valkoista (mukaan lukien latinot). Mustia on 14,7 %, aasialaisia 8,9 %, Amerikan alkuperäiskansoja 0,5 % ja Tyynen valtameren kansoja 0,5 % sekä 18,7 % joksikin muuksi luokiteltuja.

Nähtäväksi siis jää, miltä osin Mamdani onnistuu viemään vaaliohjelmansa lupauksia päätöksiksi. Ja miten hän tulee toimeen USA:n nykyisen presidentin, republikaanisen Donald Trumpin kanssa. 

Jään myös jännityksellä odottamaan, koska ja minkä eurooppalaisen väestön asuttaman valtion pääkaupungin johtoon astuu seuraavaksi muslimi. Ja tapahtuuko se New Yorkin ja Lontoon tapaan jo ennen kuin valkoinen väestö on jäänyt kotikaupungissaan vähemmistöksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Milloin Suomessa ylittyy miljoonan muslimin raja?
Prediction: Sharia law in force in the United Kingdom, Belgium, and France by the year 2044.
Reform UK’s Landslide: Wake-Up Call for Labour and Tories Alike

Miksi Suomesta ei löydy töitä?

MTV3 julkaisi jutun siitä, kuinka suomalaiset nuorehkot ihmiset ovat saaneet töitä Tanskasta ja Norjasta. Lyhyesti sanoen se on tapahtunut helposti, vaikka artikkelissa haastatellut ovat enemmän tai vähemmän pitkään yrittäneet sitä ennen työllistyä Suomeen.

Tällainen maastamuutto on luonnollisesti äärimmäisen haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle. Ja siksi on syytä pohtia hetki sitä, miksi asia on näin. 

* * *

Suomalaisen työmarkkinan perusongelma on luonnollisesti pian kaksikymmentä vuotta jatkunut talouden pysähtyneisyys. Tämä näkyy esimerkiksi henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kehityksessä.

Kuvassa Norjan BKT:n kehitys on ylimmäisenä, Tanskan keskimmäisenä ja Suomen alimmaisena. Ja kuten arvoisat lukijani huomaatte, on Suomi jäänyt verrokeistaan jälkeen jo 1990-luvulta alkaen, vaikka varsinainen stagnaatio ajoittuukin vasta viimeiselle 17 vuodelle. 

Tämä kehitys näkyy myös alla olevassa kuvassa, jossa on kuvattu työttömyyden kehitys samoissa maissa, jotka ovat ylhäältä alaspäin lukien Suomi, Tanska ja Norja. 

Kuva osoittaa selkeästi suomalaisen talouselämän epäonnistumisen suhteessa MTV3:n jutussa mainittuihin maihin, joista ihmiset löysivät helposti työtä. Siksi ei ole liioiteltua todeta, että Suomen talouspolitiikka on ollut epäonnistunutta jo vuosikymmenien ajan.

* * *

Tälle seikalle voidaan tietenkin esittää erilaisia syitä, jos niin halutaan. Omalta osaltani kiinnittäisin huomiota MTV3:n jutussa Tanskasta töitä saaneen henkilön näkemykseen: "täällä on helppo palkata, mutta helppo myös antaa kenkää".

Toisin sanoen Suomen ongelma kulminoituu työmarkkinoiden korporatiivis-sosialistiseen ylisääntelyyn ja siitä seuranneeseen jäykkyyteen. Ja siksi ole pannut tyytyväisyydellä merkille sen, että Petteri Orpon (kok) hallitus on ottanut askeleita – vaikkakin kovin lyhyitä – tämä asian muuttamiseksi. 

Toivoa sopii, että työmarkkinoitamme ja yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan myös tulevilla hallituskausilla. Ja että sitä kautta Suomen työmarkkinat mahdollistaisivat tulevaisuudessa työhaluisille ihmisille työpaikkojen löytämisen myös kotimaasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

 

Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Helsingissä on tehty kuntalaisaloite joukkoliikenteen matkalippujen hintojen alentamiseksi. Sen allekirjoittaneiden ihmisten mielestä jokaisella kaupunkilaisella tulee olla tulotasostaan riippumatta mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä.

Tällä hetkellä helsinkiläisten yleisin eli AB-vyöhykkeen kertalippu maksaa – maksutavasta riippuen – 3,20 tai 3,40 euroa, ja 30 päivän lipun voi saada halvimmillaan 60,10 eurolla eli parilla eurolla per päivä. Näihin hintoihin on kuitenkin suunniteltu merkittäviä korotuksia, joiden jälkeen liput maksaisivat 3,85 ja 90 euroa kolmen vuoden kuluttua.

Jokaisella on tietenkin oikeus pitää näitä hintoja hintoja korkeina tai matalina. Itse olen taipuvainen jälkimmäiseen ottaen huomioon, että maamme pääkaupunki rahoittaa nykyisin joukkoliikennettään 50-prosenttisesti verovaroista. Eli jokainen helsinkiläinen maksaa kaupunkinsa joukkoliikenteestä joka tapauksessa, vaikkei käyttäisi lainkaan sen palveluita. 

Käytännössä nyt tehty aloite tarkoittaisi veronmaksajien osuuden kasvattamisesta joukkoliikenteen rahoituksesta. Ja osoittaa siten aloitteen allekirjoittajien tahdon maksattaa omia kulujaan muilla ihmisillä, sekä haluttomuuden kustantaa itse – omalla työllään – elämänsä valinnat.

Helsingin kaupunginhallitus on puoletsaan päättänyt vastustaa joukkoliikenteensä lipunhintojen korotuksia. Päätös ei ollut yksimielinen, vaan se tehtiin vihervasemmiston eli Sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton äänin. Röyhkeimmät ovat jopa esittäneet – ilmastotavoitteisiin vedoten – lipunhintojen alentamista eli joukkoliikennettä käyttämättömien maksuosuuden kasvattamista 25 prosentilla. 

Mitäpä tähän sitten sanoisi? Ehkäpä roomalaisen Ciceron sanoin: "O tempora, o mores!"

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina
HSL:n edustaja esitti autoilun matka-aikojen pidentämistä
Sofia Virta ei hätkähdä bussinkuljettajan puukotusta

Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina

Yle kertoi, että Oulussa käy yhä useammin siten, että bussit ajavat kyytiin haluavien ohi, koska ne ovat täynnä. Asiaan saataisiin luonnollisesti korjaus, mikäli busseihin ja niiden henkilöstöön investoitaisiin enemmän rahaa. 

Syynä ongelmaan eivät ole itse bussiyhtiöt, vaan niitä työllistävän Oulun kaupungin rahapula. Tämä ongelma juontaa puolestaan juurensa siitä, etteivät bussilippujen hinnat määräydy markkinoilla, vaan ovat yhteiskunnan sääteleminä, eivätkä siksi kata palvelusta aiheutuneita kuluja - saati liikennöitsijöiden liikevoittoja. 

Niinpä kaupunki maksaa liikennöitseville bussiyhtiöille lippujen todellisen tuoton ja rahantarpeen välisen erotuksen verovaroista. Mutta valitettavasti kaupungilla ei juuri nyt ole varaa panna nykyistä suurempia rahasummia joukkoliikenteeseensä, eikä asiasta päättävillä poliitikoilla ole halua nostaa lippujen hintoja, koska sellainen saattaisi vaikuttaa negatiivisesti heidän kannatukseensa.

Tästä tarjosi tuoreen esimerkin Helsingin joukkoliikenne, jonka matkalippujen hintojen nostopaine on kova, mutta etenkin poliittinen laitavasemmisto pyrkii estämään sen. Nähtävästi kaupungin vihreiden ja vasemmistoliittolaisten päättäjien mielestä olisi parempi sisällyttää entistä suurempi osa joukkoliikenteen kuluista verovaroista kustannettavaksi - eli piiloon äänestäjiltä.

* * *

Otin asian esille siksi, että edellä kuvaamani oululainen bussiongelma on suorastaan klassinen esimerkki siitä, miksi sosialismi ja jopa vain sen osittainenkin soveltaminen - Oulun tapaan - johtaa kerta toisensa jälkeen ongelmiin. Sekä siitä, miksi sosialismiin perustuvat yhteiskunnat ovat historian kuluessa aina muuttuneet kansalaisilleen helvetinloukuiksi, joissa vallanpitäjät pyrkivät säilyttämällä asemansa rajaamalla ihmisten vapauksia ja tiedonvälitystä. 

Vain yksi asia on outoa. Nimittäin se, miksi Suomessakin noin neljä kymmenestä äänestysikäisestä ihmisestä antaa vaali toisensa jälkeen tukea sellaisille ehdokkaille, jota pyrkivät rakentamaan yhteiskuntamme sosialismin perustalle. 

Onhan suomalaisten koulutustaso kuitenkin OECD-maiden keskitasoa ja kansan älykkyyskin on ihan kelvollinen, joten luulisi näinkin ilmeisen asian tulevan ymmärretyksi kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kateusjournalismia
Suhteellinen ja todellinen köyhyys
Sosialistinen ja kapitalistinen kateus

Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

"Noihin aikoihin Suomen sosiaalidemokraatit olivat tosiasiallisesti puolustusnihilistejä. Heidän asenteensa kävi selvästi ilmi siitä mietinnöstä, jonka puolueen hallitus esitti puoluekokoukselle tammikuussa 1930 ja jossa mm. lausuttiin näin:

´Sosiaalidemokratia hylkää sellaiset uskottelut, että työväenluokka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi velvollinen puolustamaan sotilaallisesti omaa maataan... Sotalaitosta vastaan puhuu nykyään yhä voimakkaammin se seikka, että sotalaitos merkitsee vaaraa, joka uhkaa niin hyvin kansojen sisäistä vapautta kuin niiden ulkonaista rauhaa. Tämän vuoksi koko työväenluokan ja Sosialistisen Työväen-Internationaalin vaatimukset sotalaitosten supistamisesta käyvät yhä kiinteämmiksi. Yhä vähemmän kiinnitetään enää huomiota siihen ennen niin tärkeänä pidettyyn näkökohtaan, että aseistariisumisen piti tapahtua asteittain ja kaikissa maissa yhtaikaa, jotta mikään maa ei joutuisi vaaralle alttiiksi. Nyt tunnustetaan, että sotalaitosten vähentämiseen on pyrittävä kaikkialla odottamatta turvallisuustakeitakaan, ja hyväksytään myös se, että useiden, varsinkin pienten maiden sosiaalidemokraattinen työväki on omaan maahansa nähden astettunut välittömän ja täydellisen aseistariisumisen kannalle.´
 

Mietinnössä ei jätetty ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ´että Suomi joutuisi venäläisten imperialismin uhriksi, mutta vaikkakaan tätä mahdollisuutta ei voida pitää kokonaan poissuljettuna... ei kuitenkaan mitään tällaista todennäköisyyttä näyttäisi olevan eikä siis kannata ylläpitää täällä kallista ja kansamme turvallisuutta ehkä vaarantavaa sotalaitosta siltä varalta, että joskus sodanvaara syntyy, joka silloin ei lienekään sotilaallisilla keinoilla torjuttavissa.´ Puolustuslaitos olisi siitä syystä korvattava ´poliisintapaisella rajavartiostolla, jonka nimestä käykin ilmi sen tehtävä; jos kerran rajalta on täytynyt perääntyä ja vihollinen jatkaa etenemistään tarkoituksessa valloittaa maa, niin rajavartioston tehtävä on loppunut´. Puoluekokous hyväksyi mietinnön pääasiallisesti kokonaan." 

* * *

Edelle kirjoittamani teksti on peräisin marsalkka Carl Gustaf Mannerheim vuonna 1951 julkaistuista muistelmista, joita olen parhaillaan lukemassa. Kopioin tekstin tähän blogiin siksi, etten ole oman - jo varsin pitkän elämäni aikana - huomannut aiemmin kuulleeni missään yhteydessä - koulussa, yliopistossa, televisiossa, lehdistössä tai edes internetissä - mitään vuoden 1930 suomalaisten sosiaalidemokraattien suhtautumisesta itsenäisen Suomen puolustamiseen. 

Siis tuolloin maan ylivoimaisesti suurimman puolueen varsin oudosta näkemyksestä maanpuolustukseen vain yhdeksän vuotta ennen kuin puna-armeija ampui Mainilan laukaukset. Ja ylitti valtakunnan rajan tunkeutuakseen Helsinkiin kahdessa viikossa.

Edelle kirjoittamani teksti kuvaa hyvin sitä, miten historiamme monia piirteitä on pidetty piilossa kansalaisilta. Se puolestaan lienee peruja pitkältä suomettumisen ajalta ja toisaalta lehdistön ja journalistien vasemmistolaistumisesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. 

Tästä syystä pidin tärkeänä tuoda esille sen, mitä edelle kopioin Marsalkan muistelmista. Ja samalla mahdollisuuden ilmaista suuri tyytyväisyyteni siihen, että Suomessa vallitsee nykyisin varsin suuri yksimielisyys maanpuolustuksen tärkeydestä. 

Tästä linjasta poikkeavat - esimerkiksi rajalakiin liittyvien äänestysten tai Ottawan sopimuksen hylkäämisestä käydyn prosessin perusteella - ainoastaan äärimmäinen vasemmisto, osa vihreistä sekä muutamia sosiaalidemokraatteja. Se olkoon yksin heidän häpeänsä. Ja pohjimmiltaan tannerilainen sosiaalidemokratia tämän päivän valtavirtademareiden kunnia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan
Äärioikeiston kapina
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Ylen kateusjournalismia

Yleisradion toimituskunta selvitti suomalaisten perintöjen suuruuden. Lopputuloksena oli, että tavallisin sukupolven yli siirtyvä rahasumma on vain noin 15 000 euroa. 

Perintösummat ovat varsin tasaisia suurimmalla osalla väestöä, sillä vain aivan rikkaimmat eroavat muusta väestöstä. Ja se tapahtuukin sitten aika selkeästi, sillä rikkaimman prosentin keskimääräinen perintöosuus on 300 000 tuhatta euroa - mikä on itse asiassa yllättävän vähän, toisin kuin jutussa annettiin ymmärtää. 

Lisäksi tuo 300 000 euroa saatiin aikaiseksi siivuttamalla suurin yksi prosentti muusta suurimman kymmenen prosentin perintöjen joukosta. Tätä valaiskoon se, että jos tuo perintöjen sadasosa olisi sisällytetty ylimpään desiiliin - kuten tehtiin muissa perintöluokissa - olisi viimeisen pylvään korkeus ollut vain 89 000 euroa. 

* * *

Artikkeliaan varten Yle oli löytänyt haastateltavakseen apulaisprofessori Hanna Kuuselan, jonka mukaan "vauraus kasautuu. Ja perinnöt ovat siinä tosi tärkeä tekijä... Perintöveron lakkauttaminen ei olisi millään tavalla suomalaisten enemmistön intressissä, vaan päinvastoin."

Toisin sanoen Ylen toimitus oli hakenut asiantuntijan, jonka mielestä ihmisten omaisuuden sosialisointi on positiivinen asia. Tämä tuskin oli kenellekään yllätys ottaen huoomion Ylen toimituskunnan poliittisen värikirjon. 

* * *

Perintöjen suuruuden kannalta oleellista on kuitenkin kaksi toisiinsa kietoutuvaa asiaa. Ensimmäinen liittyy siihen, mistä suuret perinnöt ovat peräisin. 

Sen Yle kertoi hieman kiertäen, mutta kertoi kuitenkin. Kyse on yritysvarallisuudesta. 

Siis siitä, että perittävä on käyttänyt omia rahojaan riskillä siihen, että hän on saanut yrityksen pyörimään. Ja sitä kautta tuottanut Suomeen työpaikkoja ja mahdollisesti jopa vientituloja. 

Toinen tähän vaikuttava seikka on se, että uusien yritysten ja investointien yhtenä aivan keskeisenä edellytyksenä on sijoituskohdetta etsivä pääoma. Ja sitä voidaan saada ennen kaikkea ihmisiltä, joilla on rahaa - joko perittyä tai itse työllä hankittua. 

Tämä on asia, josta muun muassa Björn Wahlroos on puhunut. Ja todennut, että "jos maksatat, että ihmiset investoivat ja tekevät työtä sillä, että sitä verotetaan enemmän kuin kukaan muu omassa lähiympäristössä, niin sä saat vähän työntekoa, vähän investointeja ja vähän talouskasvua".

Näitä tosiasioita emme pääse mitenkään pakoon. Emme, vaikka kuinka haikailisimme ihmisten omaisuuden tasajakoa ja sosialismia ilman sen nimen mainitsemista, kuten Hanna Kuusela antoi ymmärtää. 

Ja siksi meidän on kestettävä se, että jokaisen tasa-arvo perintöjen suhteen ei ole realismia eikä edes mitenkään toivottavaa. Näin siitäkin huolimatta, ettei myöskään varallisuuden tolkuton epätasa-arvokaan ole sitä. 

Onneksi kuitenkin meistä jokainen voi - ja on voinut - itse omilla toimillaan vaikuttaa siihen, minkälaisen omaisuuden omat jälkeläisemme saavat käytettäväkseen. Ja siitä syystä Ylen juttu on nähtävä esimerkkinä niin sanotusta kateusjournalismista, jonka tavoitteena on ihmisten välisten ristiriitojen kasvattaminen ja sitä kautta poliittisen vasemmiston kannatuksen lisääminen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Onko maallamme malttia vaurastua?
Hyödyn aika