Äänestämättä jättäminen vaikuttaa, mutta miten

On ollut mielenkiintoista huomata, että tämän blogin keskustelupalstalla on kehotettu useita kertoja olemaan äänestämättä vaaleissa. Siksi ajattelin kommentoida aihetta yleisellä tasolla. 

Äänestämättä jättäneiden henkilöiden kannalta on valitettavaa, että suomalaisessa vaalijärjestelmässä lasketaan vain annetut äänet. Niiden perusteella kukin puolue saa kussakin vaalipiirissä läpi sen määrän ehdokkaita, mitä näiden osuus annetuista äänistä oikeuttaa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei antamatta jäänyt ääni vaikuta vaalien lopputulokseen sitä eikä tätä. Eduskuntavaaleissa valitaan 200 ehdokasta heidän puolueidensa suhteellisen kannatuksen perusteella – täysin riippumatta äänestysaktiivisuudesta. 

* * *

Edelle kirjoittamastani tosin seuraa se, että äänensä antamatta jättänyt henkilö tulee käytännössä toimineeksi niiden puolueiden eduksi, joiden näkemys suomalaisen politiikan hoitamisesta on mahdollisimman kaukana henkilön omasta poliittisesta näkemyksestä. Ja vastaavasti juuri sen puolueen haitaksi, jolle hän olisi äänensä antanut, mikäli olisi äänestänyt.

Tästä syystä epäilen, että äänestämättä jättämiseen kehottavilla henkilöillä – tai henkilöllä – on ketunhäntä kainalossa. Näin etenkin silloin, jos he kehottavat jättämään äänestämättä jotain puoluetta siksi, ettei se edusta tarpeeksi yksiviivaisesti hänen omia arvojaan. 

* * *

Esimerkkinä olkoon talouspoliittisesti markkinataloutta kannattava ja arvoiltaan suhteellisen konservatiivinen henkilö, joka äänestäisi Kokoomusta, jos äänestäisi. 

Jos tällainen henkilö haluaisi vaikuttaa vaalitulokseen houkuttelemalla ihmisiä olemaan äänestämättä, hän ei silloin suinkaan kehottaisi julkisesti vaalioikeutettuja olemaan äänestämättä Kokoomusta, vaan suosittelisi vaalioikeutettuja olemaan äänestämättä puolueen pahinta kilpailijaa SDP:tä. Tai antamaan äänensä maamme pienelle Kommunistipuolueelle, koska vain se on "tarpeeksi" vasemmalla (eikä sen ehdokkailla ole käytännössä mahdollisuutta päästä läpi).

Näin hän toimisi sen puolesta, että demareiden äänisaalis jäisi pienemmäksi kuin sen potentiaalinen kannatus, jolloin Kokoomuksen mahdollisuudet nousta vaalien suurimmaksi puolueeksi paranisivat. Ja sen seurauksena pääministerinä voisi jatkaa myös ensi kaudella kokoomuslainen, todennäköisesti Petteri Orpo. 

Näin esimerkkimme henkilö tulisi vaikuttaneeksi Kokoomuksen puolesta enemmän – olettaen että edes yksi äänestäjä on noudattanut hänen ohjettaan – kuin sille pelkän oman äänen antamisella olisi voinut tehdä. Tasoittaisihan demarihenkisten henkilöiden äänestämättä jättäminen Kokoomukselle – ja toki myös muille puolueille – etua suhteessa lindtmanilaisiin.

* * *

Edelle kirjoitettu toimii suhteessa kaikkiin puolueisiin. Niidenkin osuutta äänistä voi laskea suosittelemalla puolueen äänestämistä harkitseville äänestämättä jättämistä käyttäen perusteluna jotain sellaista, mikä sopii minkäkin puolueen agendaan. 

Siten arvoliberaalin äärilaidan eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien kannattaisi suositella poliittisen päävastustajansa arvokonservatiivisen Perussuomalaisten äänestämättä jättämistä tai äänen antamista ääreville maahanmuuttovastaisille ryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta nousta eduskuntaan. 

Maaseudun valtapuolueen paikasta taistelevaa Keskustaa auttaisi todennäköisesti myös Perussuomalaisten äänimäärän pienentäminen, joskin eri syistä kuin vihervasemmistoa. Niinpä kepulaisten ja vihervasemmistolaisten saattaisi kannattaa perustaa niin sanottu epäpyhä allianssi pelin politiikkansa edistämiseksi.

Ruotsinkielisten RKP hyötyisi lähinnä siltä paljon ääniä vievän Kokoomuksen äänestäjien nukkumisesta ainakin pienillä länsirannikon paikkakunnilla. Perussuomalaisille taas – lähes kaikilla politiikan akseleilla sille vastakkaisen – vihervasemmiston kannattajakunnan nukkuminen vaalien ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Suurin osa ehdokkaista kannattaa monikulttuurista yhteiskuntaa
Äärivasemmistolle kaikkien aikojen vaalivoitto

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Andy Burnhamin edellytykset astua Keir Starmerin saappaisiin

Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer erosi eilen. Taustalla oli monenlaista tyytymättömyyttä häneen, mutta perimmäinen ongelma lienee ollut työväenpuolueen kannatuksen romahtaminen. Eikä asiaa auta se, että samaan aikaan maahanmuuton ongelmista kannatuksensa ammentava Reform UK on noussut maan suosituimmaksi poliittiseksi liikkeeksi. 

Länsimaiset mediat (esimerkiksi BBC, CNN, MTV3, Yleisradio) ovat esittäneet Starmerin eron syiksi ainakin eläkeläisten elinkustannusten nousua, suunnitelmia vammaisille maksettavien etujen karsimisesta, ilmaislahjojen vastaanottamista, työväenpuolueen heikkoa menestystä taannoisissa paikallisvaaleissa, uskottavan kilpailijan ilmaantumista oman puolueen sisältä, maan velkaantumista, talouskasvun kituliaisuutta, Epstein-kohussa ryvettyneen Peter Mandelsonin nimitysaikomusta, laajempia rakenteellisia kysymyksiä maan terveydenhuollosta ja asumisjärjestelyjen uudistamisesta sekä hänen värittömyyttään poliitikkona.

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian politiikka jatkuu pääministerin vaihtuessa. Onnistuuko seuraava pääministeri – todennäköisesti työväenpuolueen Andy Burnham – kääntämään puolueensa suosion, vai jääkö hän historiaan vanhan valtapuolueen viimeisenä pääministerinä. 

* * *

Wikipedian mukaan Burnham määritteli vuonna 2010 itsensä sosialistiksi ja korosti filosofiaansa, jota hän kutsui nimellä tavoitteellinen sosialismi, jota kuvaa uudelleenjako, kollektivismi ja kansainvälisyys.

Burnham vastustaa voimakkaasti nationalismia, jota hän on kuvaillut "rumaksi politiikan muodoksi". Suur-Manchesterin pormestarina Burnham on kuitenkin sitoutunut olemaan "kova rikollisuutta kohtaan ja kova rikollisuuden syitä kohtaan".

Poliittisesti Burnham sijoittaa itsensä nykyisin – edelleen Wikipedian mukaan – työväenpuolueen maltilliseen vasemmistoon. Tätä näkemystä kuvaavat myös useat tiedotusvälineet, kuten Financial Times, New Statesman ja LabourList.

Omalta osaltani uskon, että avain Burhamin menestykseen on saarivaltion maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvien ongelmien ratkaiseminen. Mikäli se ei onnistu, myös hänen uransa brittipolitiikan huipulla tulee jäämään varsin lyhyeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?
Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät

Vihreiden kissojen sota

Sofia Virta (vihr) katsoi tosi-TV:ssä esiintymisen tärkeämmäksi kuin politiikan. Koska kyse on lähtökohtaisesti hyvästä asiasta – vihreiden puheenjohtaja on poissa päättämässä suomalaisten asioista – en ole itse tarttunut asiaan. 

Enkä tarttuisi nytkään, ellen olisi huomannut toisen vihreän naisen hermostuneen kilpailijattarensa suosionkalastelusta. Kyse on eläinoikeusaktivisti Elisa Aaltolasta (vihr), joka antoi Ilta-Sanomille lausunnon, jonka mukaan "mä todella odotan ja toivon sellaista vihreää puoluetta, jonka johto edistää oman uransa sijaan täysillä vihreitä arvoja. Ja on esimerkiksi paikalla silloin, kun eduskunnassa äänestetään porsaiden kastraatiosta."

Huomionarvoista oli myös se, että Aaltola kaipasi vihreiden johtoon jälleen kollia eli Ville Niinistöä (vihr). Lisäksi on syytä huomata asiasta kertoneen toimittajan lisähuomio, jonka mukaan molemmat kissatappelijat kilpailevat ensi kevään vaaleissa saman vaalipiirin äänistä. 

Ettei vain taustalla luuraisi suorastaan kissojen reviiritaistelu? 

Joka tapauksessa olisi koko Suomen etu, jos tästä kehkeytyisi todellinen vihreiden sisällissota, jossa vyön alle suunnatut verbaaliset lyönnit ylittäisivät kaikki uutiskynnykset ja naukuminen kuuluisi läpi sosiaalisen ja perinteisen median. Niin, että ainakin älykkäin osa vihreiden kannattajista ymmärtäisi, millaista joukkoa he ovat kannattaneet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Elisa Aaltolan ajattelu on pikkulapsen tasolla

Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille

Yle kertoi yllättäen sudanilaismiehestä, joka puukotti useita kertoja 40-vuotiasta miestä. Tämän seurauksena – edelleen Ylen jutun mukaan – Belfastissa on järjestetty sekä rauhallisia että äärimmäisen väkivaltaisia mielenosoituksia maahanmuuttoa vastaan.

Se jäi kuitenkin kertomatta, ettei väkivalta syntynyt yhdestä puukotuksesta vaan kyse on pohjoisirlantilaisten perinpohjaisesta kyllästymisestä kehitysmaalaisten aiheuttamiin ongelmiin. Eikä tämä rajoitu pelkästään heihin, vaan tympääntyminen koskee yhä suurempaa osaa Iso-Britanniaa. 

Suomessa tapaus kannattaa ottaa varoituksena siitä, mihin holtiton maahanmuuttopolitiikka johtaa: kantaväestön ja heikosti yhteiskuntaan sulautuvan maahanmuuttajaväestön väliseen väkivaltaiseen konfliktiin. Onneksi nykyinen hallitus on ymmärtänyt tämän, mutta kysymys tietenkin kuuluu, mitä tapahtuu ensi kevään vaalien jälkeen.

Tässä mielessä olisi loistavaa, mikäli myös oppositiopuolueissa tunnustettaisiin tosiasiat ja ymmärrettäisiin viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan turmiollisuus. Ja näin varmistettaisiin suomalaisen yhteiskunnan rauhanomainen kehitys myös tulevaisuudessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jukka Kopra avasi pelin politiikan
Somalit osoittivat EU:n suunnittelemien palautuskeskusten tarpeellisuuden
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen

Petteri Orpon (kok) hallituksessa istuu pääministerin oman puolueen lisäksi edustajia Perussuomalaisista, Ruotsalaisesta kansanpuolueesta ja Kristillisdemokraateista. Nämä puolueet ovat viime vuosina keskittyneet erityisesti Suomen talouden kuntoon saamiseen. 

Tämä näyttää lopulta johtaneen myös tuloksiin, sillä Suomen bruttokansantuote kasvoi tammi–maaliskuussa 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja duunareiden palkatkin kohenivat useammalla prosentilla vuoden takaisesta. Työtä on kuitenkin jatkettava myös tulevina hallituskausina, koska maamme julkinen talous velkaantuu edelleen tolkutonta vauhtia ja pelkästään siitä maksetut korot ovat tänä vuonna 3 250 000 000 euroa. Siis 3,25 miljardia euroa.

* * *

Nähtäväksi tietenkin jää, onko Suomen talous jatkamassa kasvuaan myös nyt meneillään olevalla vuosineljänneksellä. Vai palataanko täällä Pohjantähden alla takaisin lähtöruutuun ja todetaan alkuvuoden kasvupyrähdyksen olleen vain sattumien summa.

Vielä suurempi kysymys kuuluu, että millä tavoin Suomen talouden korjaamista jatketaan kevään 2027 vaalien jälkeen. Puoluekannatuskyselyiden perusteella niiden jälkeinen hallitus tulee nimittäin olemaan kovin erilainen kuin nykyinen, sillä Suomen Sosialidemokraattinen puolue näyttäisi olevan äänestäjien joukossa ylivoimaisesti suosituin. 

* * *

Tästä syystä oli suorastaan pelottavaa lukea SDP:n linjauksista seuraavalle hallituskaudelle. Sen johdolla kiristettäisiin reilusti suomalaisten ja yritysten veroja, mutta käsiteltäisiin julkisia menoja – nykyisiin hallituspuolueisiin verrattuna – peräti silkkihansikkain. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että SDP:n puoluehallituksen jäsen Dimitri Qvintus kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että "oppositiopoliitikkona on reilua myöntää, että Orpon hallitus on tehnyt oikeita asioita". Jännitettäväksi kuitenkin jää, miten demareiden muu puoluejohto suhtautuu hänen ulostuloonsa eli siirtääkö se aikomuksiaan lähemmäs nykyhallituksen linjauksia, vai jatkaako veronkorotuksiin painottuvalla linjalla. 

* * *

Puheenjohtaja Lindtmanin ajatukset eivät tosin liiku juuri nyt talousasioissa, vaan ulkopolitiikassa. Hän nimittäin linjasi, että "Palestiinan tunnustamisesta olisi hyvä sopia jo heti seuraavassa hallitusohjelmassa". 

Tässä hän jatkaa puolueen aiempaa linjaa, joka on myötämielinen arabien ja muiden kehitysmaalaisten pyrkimyksille. Näin erityisesti sellaisen maahanmuuton osalta, joka kasvattaa hänen oman puolueensa kannatuspotentiaalia, mutta lisää yhteiskunnallisia ongelmia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa
Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa
Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä

SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa

Itä-Helsingissä sijaitseva Puhoksen ostoskeskus lienee Suomen tunnetuin maahanmuuttajien kauppapaikka. Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Helsingin sanomat oli tehnyt jutun siitä, kuinka siellä käydään huumekauppaa.

Sinänsä tässä jutussa ei ollut mitään uutta, koska Puhos on yleisesti tunnettu – ainakin pääkaupunkiseudulla – myös huumekaupan keskuksena. Sen sijaan oli yllättävää, että jutussa haastatellut maahanmuuttajataustaiset ihmiset ilmaisivat täysin avoimesti humeidenkäyttönsä. 

* * *

HS:n juttu oli tärkeä siksi, että se osoitti hyvin millaiseksi Suomi on muuttumassa kehitysmaalaisten tuodessa oman kulttuurinsa maahamme. Siinä ei ole päällimmäisenä ahkeruus ja työnteko – vaikka toki niitäkin hyveitä esiintyy – vaan huumepöhnässä oleskelu ja lakien rikkominen. 

Artikkelin mukaan huumekauppa on tuonut mukanaan väkivaltaa ja tappeluita, mikä haittaa rehellisten yrittäjien liiketoimintaa. Ja siksi he toivoisivat virkavallalta nykyistä tehokkaampaa toimintaa – itse pössyttelijät taas kummastelevat, miksei Suomessa voi ostaa huumeita kaupasta, ja paheksuvat poliisin harjoittamaa valvontaa. 

* * *

Puhos on tietenkin vain yksi kauppakeskus monien joukossa, ja sen sijainti – ehkä Suomen maahanmuuttajavaltaisimmalla alueella – on johtanut asiakaskunnan muotoutumiseen sellaiseksi kuin se on. Ja tästä syystä yleisilmeeltään kehitysmaalaiseksi.

Olisi kuitenkin hyvä, että tavalliset suomalaiset – Hangosta Nuorgamiin – ymmärtäisivät, että väestöllä on väliä. Jos haluat eurooppalaista järjestystä, on myös asukkaiden oltava eurooppalaistaustaisia. Mutta jos kaipaat afrikkalaista tai arabialaista menoa, on valintasi lisätä sikäläisistä kulttuuripiireistä tulevien ihmisten määrää maassamme.

* * *

Voidaan tietenkin kysyä, että miksi joku haluaa Suomen kehitysmaalaistuvan. Olen tietenkin väärä ihminen vastaamaan tähän kysymykseen, mutta olen aiemminkin pannut merkille, että erityisesti juuri puoluekokouksensa päättänyt SDP hyötyy maahanmuuttajista.

Tämä voidaan päätellä esimerkiksi siitä, että viime vuoden vaaleissa Puhosta lähellä sijaitsevalla Vuosaaren Merilahden koululla ylivoimaisesti eniten ääniä keräsi SDP peräti 43,2 prosentin ääniosuudellaan. Ei siis ihme, että puolue on vastustanut väkevästi Suomeen kohdistuvan humanitaarisen maahanmuuton kannusteiden vähentämistä. Ja tullee tekemään näin myös jatkossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa pääkaupunkiseudun demografisesta muutoksesta
Itä-Helsingin kiusaavat tummat ja vaaleat tytöt
Mitä kunta- ja aluevaalien tulokset kertovat Helsingin tulevaisuudesta ja maahanmuuton seurauksista

Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä

Julkinen omistus on monessa asiassa hyvä työkalu, mutta liiallisesti nautittuna myrkkyä koko kansakunnalle. Jälkimmäisen on osoittanut koko sosialismin historia, johon ei sisälly yhtään – pitkällä aikavälillä – positiivista esimerkkiä. 

Päinvastoin, yhteiskunnan rakentaminen julkiselle yhteisomistukselle eli sosialismille on kerta toisensa jälkeen päätynyt enemmän tai vähemmän taloudelliseen katastrofiin. Tämän ovat tunnustaneet jo fiksuimmat kommunistitkin, kuten Kiinan johto, joka on vapauttanut taloutensa villiksi kapitalismiksi, minkä seurauksena se on ollut jo pitkään nopeassa kasvussa – ja vienyt samalla kolme maan kansalaista maailman 50 rikkaimman ihmisen listalle.  

* * *

Mitä pitäisi siis ajatella viime vuosikymmeninä hallinneista suomalaisista poliitikoista, jotka ovat yksi toisensa jälkeen kasvattaneet julkisen sektorin osuutta maamme taloudesta. Juuri nyt sen menojen suhde koko bruttokansantuotteeseen on EU-maiden korkein peräti 58,9 prosentin osuudella.

Tällä mittarilla tarkasteltuna Suomi on EU:n sosialistisin valtio. Eikä siksi ole ihme, että taloutemme on ollut jo yli puolitoista vuosikymmentä pysähtyneisyyden tilassa – päinvastoin, tämähän on kuin suoraan sosialismin historian oppikirjasta. 

Siksi olisi tärkeää, että nyt mitä ilmeisimmin lopultakin käyntiin lähtenyttä Suomen talouden kasvua ei ensi vuoden vaalien jälkeen horjutettaisi julkista sektoria kasvattavalla hallituksella. Siis sellaisella, jonka pääministerinä tai edes valtiovarainministerinä olisi Antti Lindtman (sd) tai hänen seuraajansa SDP:n johdossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot

Poliittiset vaihtoehdot ovat demokratian syvin olemus, sillä niiden perusteella kansalaiset voivat valita puolueensa vaaleissa ja siten vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään. 

Tämä tuli mieleeni kahdesta aamulla lukemastani jutusta. Niistä ensimmäinen koski Sanna Antikaisen (ps) kysymyslistaa demareiden johdolle: "mistä Espanjasta Suomen pitäisi ottaa oppia? Siitäkö, joka ostaa venäläistä kaasua sodan keskellä? Siitäkö, joka sai poikkeuksen Naton puolustusmenotavoitteesta? Siitäkö, joka jakaa laillisen aseman puolelle miljoonalle paperittomalle? Vai siitäkö, jonka hallituksen lähipiiri on rikostutkintojen keskellä?"

Taustalla oli puheenjohtaja Antti Lindtmanin (sd) muutama viikko sitten esittämä ajatus siitä, että Suomen pitäisi ottaa oppia Espanjan löysästä talouspolitiikasta. Sittemmin on ilmennyt, että sen rahoitus on perustunut EU:n niin sanotussa elpymispaketissa Madridin hallinnolle syydetyn rahan väärinkäyttöön. 

* * *

Edelle kirjoittamallani perusteella näyttäisi, ettei SDP:llä ole tarjota äänestäjille uskottavaa talouspoliittista vaihtoehtoa. Mutta ei hätää, sillä – toisen lukemani jutun perusteella – sellaista ei ilmeisesti ole esittää myöskään Keskustalla.

Puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi nimittäin päivitteli, että "alettiin kysymään, mikä on opposition vaihtoehto, vaikka eihän opposition tehtävä ole tehdä julkisen talouden suunnitelmaa vaan hallituksen. Tämä on mennyt vähän harhaan, jos kuvitellaan, että oppositio johtaa tätä maata ja sen tehtävä olisi laittaa talous kuntoon".

Eikä siinä kaikki, sillä kysyttäessä, että eikö oppositiolla pitäisi olla vaihtoehtoa, Lohi vastasi, että "se on toissijainen, koska vaikka sillä olisi kuinka hyvä vaihtoehto, ei sillä olisi mitään merkitystä, koska kukaan ei sitä toteuta". 

* * *

Saattaa hyvinkin olla, että poliittisessa oppositiossa on herännyt huoli Suomen talouden suunnan kääntymisestä positiiviseksi ja siitä, ettei valtiovarainministeri ole salannut tyytyväisyyttään tästä käänteestä. Ja siksi ollaan juuri nyt sormi suussa ellei suorastaan siellä suoliston toisessa päässä.

Nähtäväksi siis jää, keksivätkö suurimmat oppositiopuolueemme vaalikampanjoihinsa jonkinlaiset uskottavat poliittiset vaihtoehdot. Vai toivovatko ne saavansa ajettua vaalikarjan omaan laariinsa pelkillä löysillä puheilla ja nykyisiä hallituspuolueita piikittelevillä sanallisilla veistelyillä. 

Aikaa on toki vielä – reilut yksitoista kuukautta. Ja taustatukea on epäilemättä tulossa ainakin suurimpien medioidemme eli Yleisradion ja Helsingin Sanomien suunnalta. Nähtäväksi kuitenkin jää, että riittääkö se erityisesti siinä tapauksessa, että käyntiin lähtenyt talouskasvu jatkuu tai suorastaan kiihtyy kesän, syksyn ja talven aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näin on, mutta olkoon!

Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Näin on, mutta olkoon!

Eilinen päivä oli Tilastokeskukselta varsinaista ilotulitusta. Se nimittäin julkaisi peräti viisi tiedotetta suomalaisten luettavaksi. 

Ensin tuli ulos tiedote, jonka mukaan suomalaisissa majoitusliikkeissä vietettyjen yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 3 % edellisvuodesta. Ei hullumpaa, ei ainakaan, jos sattuu olemaan majoitusliikkeen omistaja. 

Seuraavaksi päivänvalon näki uutinen, jonka mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 7,3 % verrattuna vuoden 2025 maaliskuuhun. Eikä tässä kaikki, sillä heti perään Tilastokeskus kertoi, että teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 maaliskuussa 7,7 % vuodentakaisesta. Hurjaa!

Näiden jälkeen tilastomiehet ja -naiset viestittivät myös siitä, kuinka teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,6 % vuoden 2025 maaliskuusta. Ja jatkoivat kertomalla, että rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,7 % verrattuna vuotta aiempaan. Onhan tämä melkoista!

* * *

Kun vielä huomioidaan, että neljä päivää sitten kirjoitin merkinnän samasta aihepiiristä otsikolla "Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön", niin miten muutenkaan tästä jatkaisi kuin toteamalla, että näin on, mutta olkoon! Sekä alkamalla vähitellen uskoa, että pääministeri Petteri Orpon (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) talouspoliittinen linja näyttäisi alkavan vähitellen tuottaa tulosta.

Tai no, toki voisin viitata eilisen illan päivitykseeni ja vihjata myös Yleisradion journalisteille, että kenties näistäkin tiedotteista kannattaisi repiä näyttäviä otsikoita – tai ainakin mainita pari sanaa. Ellei suorastaan tehdä rehellinen analyysi siitä, miten Suomen talouden kasvuun lähteminen vaikuttaisi hallitus- ja oppositiopuolueiden näkymiin ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia

Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Nyt on Ylellä paikka näyttää ja tehdä syväluotaava juttu siitä, miksi tummahipiäisten nuorten joukko pahoinpiteli itselleen tuntemattoman valkoihoisen nuorukaisen. Vieläpä erittäin raa´asti.

Ja samalla haastatella niiden puolueiden edustajia, jotka ovat ilmaisseet poliittisin teoin tahtonsa sen puolesta, että maahamme saapuisi yhä enemmän tummahipiäisiä nuoria. Sekä kysyä erityisesti heidän perusteluitaan, koska ongelmaan liittyvät tilastotiedot ovat olleet selkeät jo ainakin kymmenen vuoden ajan.

* * *

Tai voisihan Yle kertoa siitä järisyttävästä vaalituloksesta, joka nähtiin eilen Iso-Britannian paikallisvaaleissa. Nousihan kahden puolueen temmellyskenttänä tunnetun saarivaltion suosituimmaksi puolueeksi aiemmin lähes merkityksetön Reformi-liike. 

Ylen tutkivan journalismin harjoittajat voisivat ottaa ja selvittää mistä tässä vallankumouksessa on oikein kyse. Minua kiinnostaisi esimerkiksi valtavasti kuulla syy sille, miksi vanhat valtapuolueet jäivät Reformi-jyrän alle. 

* * *

Koska valtionmediamme ei ole tarttunut näihin aiheisiin – vaan on niiden sijaan tehnyt viime päivinä jo melkoisen määrän juttuja (yksi, kaksi, kolme, neljä) ilmeisen epäonnistuneesta teekkarihuumorista – ajattelin, että yleläisillä vaikuttaisi olevan äärimmäisen paha pula vakavammista uutisoinnin aiheista. Ja siksi ehdotan tässä maamme näkyvimmälle tarttumista esimerkiksi nuorten harjoittamaan – ihonvärin perusteella tapahtuvaan – pahoinpitelyyn tai eurooppalaisen suurvallan poliittiseen muutokseen. 

Saa nyt sitten nähdä, tarttuuko Ylen toimituskunta ehdotuksiini vai katsooko se paremmaksi julkaista vielä viidennen jutun lappeenrantalaisesta teekkariporukasta. Olihan se – Ylen mukaan – vuosia sitten keksinyt kirjoittaa SSK (Skinnarilan SikaKlupi) tunnuksen kaksi ensimmäistä kirjainta natsi-Saksan puolisotilaallisten SS-joukkojen tai Kiss-nimisen amerikkalaisen orkesterin tapaan. Ja päättänyt jo myös luopua siitä.

JK kello 19:00. Tätä tekstiä kirjoittaessani Yle näytti julkaisseen jutun Iso-Britannian vaaleista. Se ei kuitenkaan edes vihjannut niistä syistä, miksi kansa hylkäsi vanhat valtapuolueet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muistutti arvojemme ja sananvapauden tärkeydestä
Poliitikkojen puheet ja Tampereen mielenosoitukset
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy

Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön

Huomasin vasta nyt Tilastokeskuksen tiedotteen, jonka mukaan Suomen kansantalouden "kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvaneen vuoden 2026 tammi-maaliskuussa 0,9 % edellisestä neljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt kasvoi 1,3 % vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä. Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen työpäiväkorjattuna 0,1 % vuodentakaisesta. Tehtyjen työtuntien määrän ennakoidaan laskeneen 0,1 % vastaavasta vuodentakaisesta neljänneksestä."

Saman päivän toinen tiedote puolestaan kertoi, että "kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 4,9 % vuoden takaisesta. Koko kaupan työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, nousi 3,6 %."

Kolmas – edelleen samana päivänä julkaistu – tiedote totesi samansuuntaisesti, että "palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto nousi vuoden 2026 maaliskuussa 5,4 % vuoden 2025 maaliskuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi vastaavasti 3,5 %. Vuoden 2026 helmikuussa liikevaihto kasvoi 4,3 % ja volyymi 3,2 %. 

* * *

Näyttää siis hyvältä, mutta näyttäköön. Näin siitä huolimatta, ettei tämä mitä ilmeisimmin olekaan mieluinen uutinen talouselämämme vaikeuksien varaan ensi vuoden vaalikampanjaansa rakentavalle nykyiselle SDP-johtoiselle oppositiolle.  

Kaikille muille suomalaisille talouden kääntyminen sen sijaan on tietenkin hyvä uutinen. Eikä ainakaan hallituspuolueiden piirissä ole pantu pahaksi uutista, jonka mukaan Meyerin Turun telakka ilmoitti kahden jättimäisen risteilijäaluksen tilausvahvistuksesta. 

Puhumattakaan Koneen aikomuksesta nousta maailman suurimmaksi hissiyhtiöksi. Tai Nokian vuoden ensimmäisen neljännesvuoden vertailukelpoisen liikevoiton lähes käsittämättömästä 54 prosentin lukemasta ja AI- ja pilvimyynnin peräti 49 prosentin kasvusta. 

* * *

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ei sen enempää Suomen talouden pysyvästä käänteestä kuin maan poliittisen tilanteen muutoksestakaan. 

Siitä huolimatta on todettava, että edelle kirjaamani talousluvut ovat viime vuosiin verrattuna aivan poikkeuksellisia. Ja siksi jään ainakin itse odottamaan – niin sanotusti kieli pitkällä – mitä Tilastokeskuksetn seuraavat talousraportit ja pörssiyhtiöiden toisen neljänneksen tulokset kertovat. 

Ja ennen kaikkea, näkyykö tämä muutos jollain tavalla tulevien poliittisten mielipidemittausten tuloksissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka on ollut sikäli outoa, että maahanmuuttajiin on syydetty tolkuton määrä rahaa, mutta heille ei ole juurikaan esitetty vaatimuksia sen vastineeksi. Tämä omituisuus on nyt jäämässä historiaan, sillä maahanmuuttajat saavat lakisääteisen velvollisuuden edistää omaa kotoutumistaan. Siis huomatkaa, arvoisat lukijani: v e l v o l l i s u u d e n.

Sisäministeri Mari Rantasen (ps) sanoi eilen sen itsestäänselvyyden, että "kotoutuminen ei onnistu passiivisesti järjestelmän varassa, vaan siihen tarvitaan yksilön omaa toimintaa ja osallistumista". Tähän ohjataan sillä, että jatkossa maahanmuuttajan on hakeuduttava ja osallistuttava laissa tarkoitettuihin kotoutumista edistäviin palveluihin"

Tämän velvollisuuden noudattamiseen ei tarjota porkkanaa, vaan uhkaus, jonka mukaan kotoutumissuunnitelman laistamisella olisi negatiivisia seurauksia: esimerkiksi toimeentulo- tai työttömyystukien määrä voisi vähentyä. 

Samalla suomalainen veronmaksaja saa hiukan helpotusta, kun kotoutumispalveluista leikataan lakiesityksen mukaan yhteensä 46,8 miljoonaa euroa. Ja maahanmuuttaja säästyy hömpältä, kun jäljelle jäävä budjetti käytetään nimenomaisesti suomen tai ruotsin kielen oppimiseen ja yhteiskunnan tuntemukseen.

* * *

Tämä kaikki kuulostaa suorastaan erinomaiselta. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoa. 

Hallituksen kannatus on nimittäin ollut laskussa viime aikoina. Mikäli tämä trendi jatkuu ja maahan saadaan SDP-vetoinen Antti Lindtmanin (sd) hallitus, saatetaan maahanmuuttajien uusista velvollisuuksista luopua. Ja palata jälleen vanhaan tapaan, jossa yhteiskunnalla ei ollut tarjota heille vaatimuksia, mutta sitäkin enemmän etuja. 

Sitä ennen on kuitenkin elettävä vielä hiukan vaille vuosi ennen vaaleja. Ja toivottava, että kansan suuri enemmistö ymmärtäisi mahdollisen vasemmistojohtoisen hallituksen johtavan eilisen ulostulon perusteella katastrofiin niin maahanmuuton, kuin taloudellisen kestävyydenkin suhteen. 

Edessä on siis jännittävät kaksitoista kuukautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Onko luvassa lisää maahanmuuttajien hyysäystä, antirasismia, wokellusta, autoilijoiden kurittamista ja jakopolitiikkaa?

Himoverotus huolettaa suomalaisia

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi mielipidekyselyn, jonka tulokset olivat poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Sen mukaan peräti puolet suomalaisista olisi valmiita alentamaan veroja, jotta osaajat ja omistajat eivät muuttaisi pois Suomesta. Vain runsas neljännes oli eri mieltä.

Saman kyselyn vastaajista 60 prosenttia oli myös sitä mieltä, että omistajuutta pitäisi arvostaa enemmän, koska ilman omistajia ei olisi yritysten tarjoamia työpaikkoja. Päinvastaista mieltä oli vain kymmenen prosenttia näkemyksensä ilmaisseista. Toisaalta kaksi kolmesta vastaajasta oli huolissaan omistamisen keskittymisestä harvojen käsiin. 

* * *

Kyselyn mukaan näyttäisi siltä, että Suomessa ymmärretään laajasti sekä taloudellisen toimeliaisuuden merkitys että himoverotuksen luomat riskit yhteiskunnan kestävälle kehitykselle. Tämä on tietenkin maamme tulevaisuuden kannalta erinomainen asia, mutta herättää samalla ajatuksia voittoa ensi vuoden vaaleissa odottavan vihervasemmiston tilanteesta. 

Siksi veikkaan, että talous, verotus ja yrittäjyys nousevat tavanomaista suurempaan rooliin vuoden kuluttua käytävissä vaalikampanjoissa. Ja tietenkin myös medioiden välittämissä vaalikeskusteluissa. 

Jos ja kun näin käy, on mielenkiintoista seurata miten nyt mielipidekyselyissä etenevän opposition kannatus kehittyy juuri ennen vaaleja kiihtyvän kampanjoinnin aikana. Eli pystyvätkö demarit säilyttämään tukenaan neljänneksen äänestäjäkunnasta ja nouseeko maamme kahden laitavihervasemmistolaisen puolueen kannatus yli kymmenen prosentin? 

* * *

Tässä mielessä oli hauska lukea aamun Helsingin Sanomista, että demareiden puheenjohtaja Antti Lindtman ehdotti Suomelle opin ottamista Espanjan vasemmistolaisesta talouspolitiikasta, jota on tuettu miljardeilla euroilla EU-maiden – osin suomalaisilta veronmaksajilta verotettua – rahaa. Lieneekö tämä se kortti, jolla Lindtman arvelee nousevansa kalifiksi kalif... ei kun pääministeriksi pääministerin paikalle? 

Vai käykö jälleen kerran niin, että suomalaisten mieli muuttuu vaalikeskusteluiden aikana ja eduskunnan suurimman puolueen paikasta käydään jälleen kerran tasaväkinen kamppailu? Vieläpä sellainen, jossa joko viime aikoina kannatustaan nostanut Keskusta tai Perussuomalaiset nousevat uhkaamaan SDP:n ja Kokoomuksen asemaa pääministeripuolueena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Vihreät talouskasvua vastaan

Unkarilainen vallanvaihto nosti esille kysymyksiä

Unkarilaiset päättivät sunnuntain vaaleissa vaihtaa maan poliittista linjaa vaihtamalla pitkään hallinneen Victor Orbánin johtaman Fidesz-puolueen Péter Magyarin Tiszaan. Tämä tarkoittaa maan paluuta normaaliksi EU-maaksi. 

Tämä tuskin tarkoittaa oikeisto-vasemmisto-akselilla kovin suuria muutoksia, koska Magyar on aiemmin edustanut Fidesziä. Sen sijaan arvoasteikolla tullaan näkemään siirtymä orbanilaisista arvokonservatismista kohti -liberalismia, vaikkei siirtymää äärilaitaan olekaan odotettavissa. 

Meidän muiden eurooppalaisten kannalta on joka tapauksessa erinomaista, että Unkarin EU- ja ulkopolitiikka irtautuu vaalituloksen jälkeen Venäjän talutusnuorasta ja sitä kautta erityisesti Ukrainan tukeminen EU:n kautta helpottuu. Ja samalla Putinin kolmen päivän erityisoperaation onnistuminen käy entistäkin epätodennäköisemmäksi. 

Tässä suhteessa on erityisen oleellista se, miten Unkarin energiantarve järjestetään: jos maan siirtymä tavalliseksi EU-demokratiaksi halutaan varmistaa, on asia hoidettava kuntoon hyvin ja nopeasti. Nähtäväksi kuitenkin jää, pystyykö EU:n tunnetusti kyvytön poliittinen apparaatti saamaan tässä asiassa parempia tuloksia kuin jo kauan sitten tragikomediaksi ja samalla koko Unionin huonoksi vitsiksi muuttaneessa kesäaika-kysymyksessä.

Koko Unkarin poliittisen muutoksen ja maan tulevaisuuden kannalta oleellisin kysymys liittyy kuitenkin vaalit voittaneen Tisza-puolueen maahanmuuttopolitiikkaan. Eli avaavatko unkarilaiset rajansa kehitysmaalaisten kansainvaellukselle vai toimivatko he rationaalisesti jatkaen Orbánin nuivalla linjalla?  

Lopuksi on syytä huomata, ettei amerikkalaisten lobbaus Orbánin tueksi vaikuttanut tämän kannatusta lisäävästi, vaan pikemminkin päinvastoin. Tämä olisi hyvä muistaa niin rapakon toisella puolella kuin myös EU:n komissiossakin – ja pidättäytyä jatkossa sotkeutumassa kansallisvaltioiden politiikkaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ystävämme Donald Trump
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Balkanin ruutitynnyri kytee jälleen

Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Tilastokeskus julkaisi eilen tiedotteen, jonka mukaan sekä työllisyys- että työttömyysaste ovat nousseet Suomessa. Lisäksi se mainitsi, että työvoiman ulkopuolella olevien määrä pieneni. 

Toisin sanoen työmarkkinoiden käytössä olevien ihmisten määrä lisääntyi hiukan nopeammin kuin työpaikkojen määrä. Siten Suomen talous on kasvussa, mikä on erinomainen asia, vaikka vauhti ei olekaan vielä erityisen suuri. 

* * *

Uutinen sai palstatilaa myös suurimmissa suomalaismedioissa. Niistä MTV3 kirjoitti otsikolla "Työttömien ja työllisten määrä kasvoi helmikuussa". Täsmälleen samoja sanoja käytti myös Uutissuomalainen. Helsingin Sanomat puolestaan kirjoitti, että "Työttömien ja työllisten määrä kasvoi viime vuodesta". 

Entä mitä teki meidän kaikkien kustantama Yleisradio. No, otti ja otsikoi oman juttunsa sanoilla "Tilastokeskus: Työttömyysaste nousi helmikuussa" ja jätti myös sen sisällöstä pois sekä työllisyysasteen että työvoiman määrän kasvun. 

Tätä ratkaisua on mahdotonta nähdä minään muuna kuin tahallisena Suomen taloustilanteen vääristelynä sekä tarkoituksellisena suomalaisten harhaanjohtamisena. Sen motiivista kertoo kaiken se, että vaikka Demokraatti otsikollaan "Tilastokeskus: Työttömiä melkein 50 000 enemmän kuin vuotta aiemmin" oli Ylen kanssa samoilla linjoilla, senkin toimittaja kuitenkin – toisin kuin Yle – toi itse tekstissä esille myös työllisyyden ja työvoiman määrän kasvun.

* * *

Kyse ei voi olla muusta kuin Yleisradion toimituksen tarkoituksellisesta toiminnasta Suomen hallitusta vastaan. Eli vaalityön tekemisestä vihervasemmiston puolesta ajatellen ensi kevään vaaleja. 

Niihin on kuitenkin aikaa vielä yli vuosi, joten nähtäväksi jää, mitä kaikkea Ylen toimituskunta vielä keksiikään saadakseen maahamme demarivetoisen hallituksen. Eli kuinka koville kierroksille veromediamme toimituskunta piiskaakaan itsensä seuraavien reilun 12 kuukauden aikana, kun jo nyt on lähdetty jopa demareita avoimesti kannattavaa puoluelehteä härskimpään disinformaation levittämiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tulossa: Ylen mielenkiintoinen haastattelujuttu
Yrittäjä Jesse Rauhamo avautui Yleisradion käytännöistä
Pitäisikö hallituksen suojella kansalaisiaan laittomilta maahanmuuttajilta?

Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle

Kansanedustaja Ville Valkonen (kok) totesi Helsingin sanomien toimittajalle yksinkertaisen, mutta ikävän tosiasian. Häne mukaansa "vuotuiset julkiset menot" Suomessa "ovat noin 160 miljardia euroa. Kyllä 8–11 miljardia on sopeutettavissa ilman, että joudumme purkamaan hyvinvointiyhteiskuntaa tai sen osia. Asioita täytyy tehdä keskittyneemmin ja tehokkaammin, ja jonkun verran täytyy siirtää julkisen sektorin tehtäviä ihmisten itse tehtäviksi."

Tämä on tietenkin melkoista myrkkyä poliittiselle vasemmistolle, jonka elinehto ja suosion salaisuus on aina ollut vastikkeettoman julkisen rahan jakaminen vaalikarjalle. Ja joka tulee näillä näkymin jatkamaan sillä linjalla vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen, mikäli se äänestetään valtaan. 

* * *

Tähän liittyen on syytä panna merkille ministeri Wille Rydmanin (ps) kysymys sen jälkeen, kun Sofia Virta oli (vihr) puolustanut eduskunnan kyselytunnilla veronmaksajan rahojen jakamista kansalaisjärjestöille. Ja vaatinut ministeriltä jopa anteeksipyyntöä.

Rydman nimittäin tiivisti tässä suhteessa oleellisen tiedustelemalla Vihreiden poliittisia tavoitteita – Ville Valkosenkin mainitseman – väistämättömän tilanteen edessä: "kun meidän joka tapauksessa on sopeutettava valtion menoja, niin minä kysyn teiltä: leikkaatteko te mieluummin peruspalveluista vai poliittisesti sitoutuneiden entisten politrukkien erityisavustajien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbarijärjestöistä?"

Toivoa sopii, että tämä kysymys otetaan niin Vihreissä kuin muissakin vihervasemmistopuolueissa vakavasti ja annetaan kansalaisille rehellinen vastaus ennen ensi kevään vaaleja. Eikä pelkästään kansalaisjärjestöjen, vaan ylipäänsä koko julkisen sektorin kulurakenteen osalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluammeko säilyttää suomalaisen kulttuurin ja kansalliskielet?
Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden

Terrorismivaroitus

Luulen, että kaikki suomalaiset ymmärtävät tiettyjen humanitaaristen maahanmuuttajaryhmien olevan vahvasti yliedustettuina tietyissä rikoslajeissa ja sosiaalitukien käytössä. Näin siksi, että vaikka valtamediat ovatkin pidättäytyneet nostamasta näitä seikkoja kovin selkeästi esille, niistä on puhuttu sitäkin enemmän sosiaalisessa mediassa.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt erityisesti muslimimaahanmuuton aiheuttama terroririski myös Pohjoismaissa. Tänä aamuna huomasin kuitenkin myöhään eilisiltana päivätyn uutisen,  jonka mukaan "Yhdysvaltojen Tukholman-suurlähetystö on julkaissut varoituksen mahdollisista terrori-iskuista Ruotsissa. Lähetystön mukaan terroristiryhmät ovat suunnittelemassa iskuja."

Varoituksen antaja on sellainen taho, että sillä on epäilemättä ollut käytössään tiedustelutietoja, joiden perusteella asia on nostettu esille. Eikä tietenkään aiemmin tapahtunut räjähdys USA:n Oslon suurlähetystössä vähennä varoituksen uskottavuutta, vaikka toistaiseksi ei olekaan tiedossa johtuiko se terrori-iskusta. 

* * *

Onneksi Suomi on säästynyt pahemmilta terrori-iskuilta, vaikka toki muistamme Turun surulliset tapahtumat takavuosina. Toivoa tietenkin sopii, etteivät ne saa jatkoa myöskään tänä vuonna, vaikka Lähi- ja Keski-idässä kuohuukin. 

Toiveet eivät kuitenkaan vaikuta todellisuuteen, joten myös Suomessa on syytä pyrkiä terrorismiriskin hallintaan. Se tarkoittaa käytännössä ennen kaikkea rajoittamistoimia sellaiselle maahanmuutolle, jonka seurauksena terrorismin riski voisi kasvaa maassamme.

Siksi on syytä panna merkille tyytyväisenä ne toimenpiteet, joita nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen aikana on toteutettu. Sekä tietenkin antaa ensi vuoden vaaleissa äänensä sellaisille poliittisille ryhmille, joiden voi olettaa suhtautuvan vakavasti maahanmuuton mukana tulevaan terrorismiriskiin. 

Aivan erityisesti olisi vältettävä tässä suhteessa täysin holtittomia poliittisia liikkeitä, joihin lasken mukaan Ruotsalaisen kansanpuolueen, Vasemmistoliiton, Vihreät ja suurelta osin myös Suomen Sosialidemokraattisen puolueen. Näin siitä huolimatta, että viimeksi mainitun piirissä elää edelleen myös isänmaallinen tannerilainen perintö. 

Tässä suhteessa teitä – arvoisat lukijani – saattaa kiinnostaa myös se, kuinka pysyviä puolueiden maahanmuuttopoliittiset asenteet ovat. Ja siksi lopetan tämän merkinnän linkittämällä kesällä 2010 – siis lähes 16 vuotta sitten – julkaisemani kirjoituksen suomalaispuolueiden maahanmuuttopoliittisista asenteista. Ainakin itse hämmästyin sen luettuani, kuinka vähän maailman muuttuminen lopulta vaikuttaa suomalaispuolueiden linjauksiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Uutissuomalaisen lista hallituksen maahanmuuttopoliittisista toimista
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin

Savolaisten sanotaan usein käyttävän lausetta "suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin" silloin, kun heillä ei ole tietoa jostain asiasta. Tämä tuli mieleeni lukiessani Danske Bankin tutkimusjohtajan Heidi Schaumanin näkemystä Suomen mahdollisesta talouskasvusta. 

Hän nimittäin lausui maamme suurimmalle sanomalehdelle, että "odotettavissa ei ole nopeaa talouskasvua, vaan pikemminkin kohtalaista. Talouskasvun kiihtymistä kahteen prosenttiin pidän epätodennäköisenä, mutta pitkän hitaan kasvujakson jälkeen on myös mahdollista, että tulisi kasvupyrähdys."

* * *

Uskon että Schauman saattaa hyvinkin olla oikeassa, ellei sitten käy niin, että hän on väärässä. On kuitenkin erinomaista, että samassa jutussa myös Laboren ennustepäällikkö Juho Koistinen, Suomen pankin ennustepäällikkö Juuso Vanhala ja Helsingin yliopiston taloustieteen professori Niku Määttänen näyttäisivät kannattavan ajatusta siitä, että Suomen talous olisi lähdössä kasvuun. 

Viimeksi mainittu totesi myös, ettei kotitalouksien kulutuksen vähäisyys ole kansantaloudelle mikään pysyvä ongelma, vaan talous voi kasvaa myös viennin varassa. Ja kuten tiedämme, se lähti kasvuun jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä sekä palveluiden että tavaraviennin osalta.

Siksi minusta näyttää kovasti siltä, että fiksu kuluttaja tekee tarpeellisia suuria hankintoja – kuten asuntoja, kesämökkejä tai autoja – juuri nyt eli ennen kuin hinnat lähtevät jälleen nousuun kysynnän kasvaessa. Tämä tietenkin edellyttäen, etteivät edellä mainitut ekonomistit erehdy arveluissaan. 

* * *

Lopuksi on syytä todeta, että taloustiede näyttäisi olevan vaikea asia. Me toki tiedämme, että pitkällä aikavälillä markkinatalous luo talouskasvua paremmin kuin sosialismi tai merkantilismi, mutta yksityiskohtien osalta alan parhaatkin tiedemiehet ja -naiset ovat käytännössä savolaisen sanonnan kuvaamassa tilanteessa. 

Siitä huolimatta olisi erinomaista, mikäli Suomen talouskasvu käynnistyisi tänä vuonna reippaasti, jotta se näkyisi ihmisten elämässä jo vuoden kuluttua. Näin voisimme – ehkä – välttää sen tilanteen, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeisen neljän vuoden kuluessa maatamme johdettaisiin jälleen sosialistisilla opeilla kohti taloudellista perikatoa ja väestön vaihtumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppalainen hyvinvointivaltio – menneisyyden utopia
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina

Mitä seuraavaksi, Iran?

Julkisuudessa on pohdittu aika vähän sitä, mitä tapahtuu sitten, jos Iranin islamistihallinto kaatuu käynnissä olevan kansalaistensa kapinan seurauksena. Astuuko valtaan – edesmenneen, diktatorisesti maata hallinneen, shaahin poika – Reza Pahlavi. Ja jos astuu, järjestääkö hän lupauksensa mukaisesti maahan vapaat vaalit, jolloin iranilaiset saisivat demokraattisen hallinnon? Vai ryhtyykö seuraamaan isänsä jalanjälkiä epädemokraattisena, mutta länsimaihin tukeutuvana johtajana? 

Vai hajoaako maa sisällissotaan, jossa erilaiset poliittiset ryhmät ottavat yhteen aseellisesti. Ja jonka lopputuloksen ratkaisevat osittain iranilaiset itse, mutta myös sen tuen määrä, mitä eri osapuolet saavat kilpailevilta suurvalloilta. Siis Trumpin Yhdysvalloilta ja Xin Kiinalta – mutta tuskin kuitenkaan omaan erityisoperaatioonsa hukkuvalta Venäjältä tai joka suhteessa levällään olevalta Euroopalta. 

* * *

Olisi tietenkin hienoa, mikäli iranilaiset pääsisivät valitsemaan vapaissa vaaleissa valistuneen maan isän, jonka johdolla maahan luotaisiin moderni perustuslaki ja sen pohjalta uudistettaisiin myös muu lainsäädäntö. Ja samalla uskonto määriteltäisiin jokaisen ihmisen omaksi asiaksi, kuten on tehty esimerkiksi täällä Pohjantähden alla. 

Kysymys kuitenkin kuuluu, että onko tämä sitä, mitä kaikki iranilaiset tahtovat? Vai onko heillä muunlaisia haaveita? Tai onko kenties suurvalloilla tai esimerkiksi naapurimailla omat lusikkansa sopassa, jota hämmentämällä he ajavat iranilaiset uskonnollisesta dystopiasta maalliseen tyranniaan? 

Ellei sitten käy niin, että maan nykyinen islamistinen hallinto onnistuu sittenkin säilyttämään asemansa ja jatkaa valtiolaivan peräsimessä käyttäen entistäkin raaempia ohjauskeinoja kansalaistensa alistamiseen.

Päivän aiempi merkintä:
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi Yle vaikenee Iranin kansannoususta?
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Kapina fanatismia vastaan