Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?

Suomen hallitus on tehnyt periaatepäätöksen siitä, minkälaisia vanhoja metsiä valtio suojelee alueillaan. Sen mukaan valtapuuston tulee olla metsätyyppistä riippuen vähintään 100-140-vuotiasta - pohjoisessa jopa 200-vuotiasta. 

Kuollutta puuta on oltava valtapuustosta riippuen vähintään 10–20 kuutiota. Tarkentavina kriteereinä on metsikön alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, elinympäristöpuut ja indikaattorilajit, eivätkä mukaan kuulu aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät.

Myöskään monimuotoisuustoimet, kuten lahopuun lisääminen, eivät tee kohteesta vanhaa metsää. Eikä sitä tee myöskään kiertoajan pidentäminen tai jatkuva kasvatus.

Lisäksi hallitus päätti yksityismetsien suojeluun käytetyn METSO-ohjelman jatkamisesta. Sen tavoitteena on ollut perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämä tavoite saavutettiin jo vuoden 2024 lopussa, joten siihen tullee nyt vuoden mittainen tauko.

* * *

Nämä linjaukset saivat konfliktihakuisen punavihreän opposition sekä luonto- ja ympäristöjärjestöt villiintymään. Esimerkiksi Sofia Virta (vihr) väitti, että "Petteri Orpo on tällä päätöksellä osoittanut pettäneensä tärkeimmän luontolupauksensa, jonka hän antoi ennen eduskuntavaaleja ja joka on myös kirjattu hallitusohjelmaan".

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (krist) kuitenkin totesi, että "vanhojen metsien kriteerit täyttävien metsien suojelu on yksi työkalu metsiensuojelun kokonaisuudessa. Vanhojen metsien kriteeripäätöksen myötä voidaan nyt tunnistaa luontoarvoiltaan tärkeimmät, runsaasti lahopuuta sisältävät ja iältään vanhat metsät. Näistä suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa."

Tämä lausunto heijastaa kahta tosiasiaa. Ensinnäkään eteläisessä Suomessa ei ole käytännössä lainkaan koskematonta metsää - ei ainakaan jo olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella. Toiseksi valtion metsät sijaitsevat lähes kokonaan Pohjois-Suomessa.

Ympäristöministeri Sari Multala (kok) puolestaan totesi, että "hallituksen esittämä suojelukokonaisuus on huomattava, kyse on kymmenistä tuhansista hehtaareista. Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun. Samalla jatkamme myös muuta luonnonsuojelutyötä suomalaisen luonnon puolesta".

* * *

Omasta mielestäni olisi ollut kohtuullista oppositiolta ja ympäristöjärjestöiltä - valittamisen sijaan - kiittää hallitusta tehdystä päätöksestä. Se oli pitkä askel eteenpäin sen lisäksi, että ympäristön- ja luonnonsuojelu huomioidaan valtionmailla myös talousmetsissä jättämällä niihin sekä säästöpuita että kaikki jo valmiiksi kuollut puu. Tämä vähentää tarvetta metsien täyssuojelulle.

Lopuksi on myös syytä huomata, että ennen nyt tehtyä päätöstä toimeenpannut toimenpiteet ovat jo hidastaneet metsälajien uhanalaistumiskehitystä. Siten hallituksen päätösten - sekä edelleen jatkuvien yksityismetsien vapaaehtoisten suojelutoimien - seurauksena metsiemme lajiston uhanalaistumisen voidaan odottaa hidastuvan entisestään tai parhaassa tapauksessa jopa pysähtyvän.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää

Luontojärjestöillä on tapana asettua kaikenlaisia asioita vastaan. Tunnetuinta lienee metsähakkuiden vastustaminen, mutta osaavat ne muutakin. 

Yksi tavallisista toimista on suurpetojen metsästysluvista valitusten tekeminen. Näin kävi myös Etelä-Karjalan Ylämaan koirasusilauman harventamisen kanssa: Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri valitti aiemmin talvella myönnetystä luvasta ilmeisesti siksi, että se perustui viime talven DNA-tuloksiin.

Kun myöhemmin sitten paljastui, että laumassa oli peräti neljä koirasutta, ymmärsi luonnonsuojeluliittokin, että nyt tuli munattua ja veti valituksensa pois. Valitettavasti vain jokin toinenkin järjestö (ilmeisesti luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Karelia ry) on valittanut asiasta, joten luonnonsuojeluliiton mielenmuutoksella ei ole seurauksia. 

Ei edes siksi - kuten luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja totesi - että "koirasusien leviäminen muihin laumoihin vaarantaisi Ylämaan laumaa paljon suuremman määrän susia". Ja WWF:n ohjelmajohtaja oli samoilla linjoilla todetessaan, että "koirasusi on laissa määritelty haitalliseksi vieraslajiksi, jonka poisto vaatii välittömiä toimia. Siksi tarvitsemme koirasusille lainsäädäntöön omat pykälät".

Nähtäväksi siis jää, kuinka koirasusien käy. Selvää lienee kuitenkin, että ne tullaan hävittämään ennemmin tai myöhemmin - ja että mitä pidempään valituskierre jatkuu, sitä enemmän joudutaan ampumaan myös geneettisesti puhtaita susia. 

Tapaus ei tietenkään ole kovin merkittävä koko Suomen kannalta, mutta osoittaa jälleen kerran sen, kuinka tavallisten ihmisten oikeusturvan takia säädettyä valitusoikeutta erilaisiin hallinnollisiin päätöksiin voidaan käyttää väärin. Ratkaisun löytäminen on kuitenkin hankalaa, sillä oikeusistuimet ovat ruuhkautuneet - paljolti vielä koirasusitapaustakin turhanpäiväisempien valitusten seurauksena. 

Asian korjaaminen on kuitenkin hankalaa, koska valitusoikeus on joka tapauksessa oleellinen osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jota ilman eriasteisten hallintoelimien mielivalta paisuisi kestämättömäksi. Toivottavaa kuitenkin olisi, ettei oikeutta väärinkäytettäisi erilaisten vähäistä kannatusta nauttivien poliittisluonteisten tavoitteiden ajamiseksi, kuten Ylämaan koirasusien tapauksessa on valitettavasti käynyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?
Susi on hyötyeläin
Susisopu

YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon

MTV3 teki eilen jutun otsikolla "´Ajamme lajeja sukupuuttoon 1000-kertaisella vauhdilla´, joukossa tiikeri ja sarvikuono: YK:n luontokokous yrittää sopia luontokadon pysäyttämisestä alle 10 vuodessa". Itse jutussa maalattiin hirvittävä kuva luonnon tuhoutumisesta kertomalla, että YK:n arvion mukaan "yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon".

Jutussa siteeratun amerikkalaisprofessorin mukaan "kokous on tärkeä, koska suurin peruuttamaton muutos planeetallamme on, että ajamme lajeja sukupuuttoon tuhat kertaa nopeammin kuin ne muuten häviäisivät". Niinpä kokouksessa tavoitellaan sopimusta, jonka mukaan maailman maa-, vesi- ja merialueista pitäisi suojella 30 prosenttia. 

Jutussa annettiin myös toivoa tulevaisuudesta, sillä YK:n kehitysohjelman johtajan näkemys on, että "jos nyt etenemme noissa tavoitteissa, meillä on hieman toivoa siitä, että ehkä tulevina vuosina lopulta saavutamme tilanteen, jossa kahdeksan miljardia ihmistä voi elää maapallolla tuhoamatta elämän perusedellytyksiä."

* * *

En sinänsä lähde kyseenalaistamaan edellä esitettyjä lukuja, mutta huomautan, että jälleen kerran jäi mainitsematta muutama asia. Niistä ensimmäinen liittyy maailman kahdeksaan miljardiin asukkaaseen. 

Tuo lukumäärä - kahdeksan miljardia - tarkoittaa, että maailman nisäkkäiden biomassasta 36 prosenttia on ihmisiä ja tuotantoeläinten sekä lemmikkien määrä on peräti 60 prosenttia. Siten vain neljä perosenttia elää villieläiminä. Nämä ovat kieltämättä hätkähdyttäviä lukuja. 

On siis selvää, ettei nykyiselle ihmismäärälle riittäisi ruokaa, mikäli eläisimme ihanan villissä ja vapaassa luonnossa metsästäjä-keräilijöinä syöden vapaana eläviä kasveja, eläimiä ja raatoja. Ja siksi tarvitsemme maataloutta eli peltoja ja niiden lannoittamiseksi myös eläimiä, jotka voidaan käyttää myös ruuaksi. 

Toinen MTV3:n jutusta unohtunut seikka oli siis eläinten rooli lannoitteiden lähteenä. Se tahtoo unohtua helposti jo siitäkin syystä, että nykyset ihmiset lienevät täysin tietämättömiä siitä, että esimerkiksi pitkien talvien Suomessa lehmiä on suurimman osan historiasta pidetty pikemminkin sonnan kuin maidon tai lihan takia. Maitoahan ne eivät tuottaneet kuin pienen osan vuodesta ollessaan talvet ummessa.

Kolmas MTV3:lta unohtunut seikka on se, että maailman biodiversiteettivaje on ylivoimaisesti suurin päiväntasaajan lähellä olevissa maissa. Samoin luontokadon eteneminen on siellä nopeampaa kuin missään muualla. 

Valitettavasti on niin, ettei Suomen pinta-alan kolmanneksen suojeleminen auta tipan vertaa päiväntasaajan lähellä elävien luontokappaleiden tulevaisuutta. Pikemminkin päinvastoin, mikäli se lisää ruuan tuontia Brasilian tai Indonesian kaltaisista maista. 

* * *

En tahdo tällä kirjoituksellani sanoa, etteikö luontokato olisi todellinen tai ettei sitä pitäisi pysäyttää. Tosiasia kuitenkin on, ettei se tapahdu tosiasioita vääristelemällä tai suorastaan ne unohtamalla, vaan kohdistamalla toimenpiteet niiden mukaisesti sinne, missä hyöty on suurin. 

Enkä tahdo sanoa edes sitä, etteikö olisi tärkeää huolehtia myös suomalaisen luonnon hyvinvoinnista. Ja siksi on oikein, että meilläkin esimerkiksi metsänhoidossa otetaan monimuotoisuuskysymykset huomioon rauhoittamalla arvokkaita kohteita hakkuiden ulkopuolelle sekä jättämällä osa puista öttiäisten nakerrettavaksi. 

On myös syytä ymmärtää, ettei näitä toimenpiteitä ole tehty kovin pitkään, joten niiden kokonaishyödystä ei ole vielä selvää käsitystä. On kuitenkin syytä huomioida, että lajien uhanalaistuminen on hidastunut maamme metsissä, mikä tarkoittanee, että nykyisin tehtävät toimenpiteet ovat osuneet oikeaan. Ja siksi tilanne tulee jatkossa paranemaan jo siitäkin syystä, että esimerkiksi säästöpuiden määrä tulee kasvamaan vuosi vuodelta ja metsänhoitotoimien ulkopuolelle jätetyt puronvarret ja lehdot palautuvat ajan myötä yhä luonnonmukaisemmiksi. 

* * *

Tämän synkän kirjoitukseni lopuksi haluaisin luoda tilkkasen valoa maailman biodiversiteettikriisiin. Kirjoitukseni alussa mainitun tiikerin tilanne ei nimittäin ole aivan mahdoton. Tähän viittaa se, että näiden kissapetojen määrä kasvoi Intiassa vuosien 2014 ja 2019 välillä peräti 30 prosenttia. 

Eikä siinä kaikki. Intian positiivisesta kehityksestä kertovassa jutussa mainittiin myös, että Nepal oli onnistunut kaksinkertaistamaan tiikerikantansa ottamalla nollatoleranssin salametsästykseen. Niinpä näyttää siltä, että tiikerilläkin on vielä tulevaisuus osana maapallon eläimistöä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen demokratia toimii sittenkin
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi

HS:n toimittaja valikoi tilastoja agendansa tueksi

Helsingin sanomat näyttää jälleen tehneen hyökkäyksen suomalaista metsätaloutta vastaan. Valitettavasti faktat olivat tällä kertaa hiukan erikoisia - elleivät jopa harhaanjohtavia. 

Lehti nimittäin kertoi metsätalouden johtaneen mustikan vähenemiseen 1950-luvulta 1990-luvulle. Minä taas jäin ihmettelemään, miksi lehti käytti näin vanhoja tilastoja. 

Niinpä turvauduin googlen hakukoneeseen ja kuinka ollakaan, sieltähän löytyi lähes uunituoretta tietoa. Sen mukaan "alustavat tulokset kesän 2021 inventoinneista näyttävät mustikan ja metsäkerrossammalen runsauden kasvaneen viimeisten 27 vuoden aikana. Havainnot ovat merkittäviä, koska aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu näiden lajien taantuneen 1950-luvun jälkeen ja nyt tehty inventointi näyttää suunnan kääntyneen."

Aivan erityisen outoa tässä on se, että molemmissa edellä linkittämissäni uutisissa on käytetty samaa asiantuntijaa - tutkimusprofessori Raisa Mäkipäätä. Ainakaan minä en usko, ettei hän olisi kertonut hyvää uutistaan myös HS:n toimittajalle, vaan olen aivan varma, että tämä on valikoinut mustikkakertomukseensa omaa agendaansa tukevan ajanjakson. 

Toinen harhaanjohtava tieto löytyi HS:n eilisestä mielipidekirjoituksesta. Siinä kommentoitiin maailmanlaajuista metsäkeskustelua kertomalla, että "että muuallakin osataan. Esimerkiksi Costa Rica on yksi maailman metsäisimmistä maista... Siellä...puolet maan pinta-alasta on metsää, ja noin puolet metsäpinta-alasta on suojeltu. Samalla ekoturismia on kehitetty niin, että siitä on tullut merkittävä tulonlähde". 

Tämäkin seikka lienee sinänsä faktaa. Harhaanjohtavaksi sen tekee kuitenkin se, etteivät Suomi ja Costa Rica ole oikein vertailukelpoisia toistensa kannalta - eivät luontonsa eivätkä ihmisten elintason osalta. Vaikka on tietenkin hienoa, että Costa Rica on pystynyt muuttamaan metsänsä ekoturismin lähteeksi. 

Metsät ovat tunnetusti yksi suomalaisten hyvinvoinnin tärkeimmistä perustoista, eikä elintasomme olisi nykyisen kaltainen ilman sitä. Tuon elintason laadusta kertovat monet tilastot. Esimerkiksi Costa Rican ja Suomen BKT:t per henkilö ovat noin 20 000 ja 50 000 dollaria. Elämänlaadun mittarin tai inhimillisen kehityksen mittarin mukaan Suomi taas on maailman maiden joukossa aivan kärkisijoilla kun taas Costa Rica löytyy näiltä listoilta merkittävästi myöhemmin. 

En siis ihan tältä istumalta näkisi, että suomalaisten kannattaisi ottaa metsiensä hoidossa mallia Costa Ricasta. En ainakaan lähtisi siirtämään niistä 50 prosenttia pois taloudellisen toiminnan piiristä tällä perusteella, enkä myöskään mustikkapensaiden menneiden vuosikymmenien vähenemisen takia.

Sen sijaan ihmettelen, miksi HS haluaa tarjota kirsikanpoimintaan perustuvia tilastoja maksavien asiakkaidensa harhaanjohtamiseksi. Eikö sellaiseen sisälly viime kädessä epäluotettavaksi mediaksi leimautumisen riski? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisesti tarkoitushakuista valeuutisointia
EU:n ilmastopaketti kaatui
Oliivituho paljastaa: aate syrjäyttää tosiasiat

Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt

Kirjoitin eilen luonnonsuojeluvaatimuksille saadusta hintalapusta. Tänään sainkin sitten luettavakseni Helsingin sanomien ympäristökirjoituksen, jonka otsikossa oli suoranainen uhkaus - tai ainakin pelotteluviesti - "jos luonto­katoa ei pysäytetä, niin silloin todellakin talous sakkaa”.

Kirjoituksesta ilmeni, että luontopaneelia johtava professori Janne Kotiaho vaati, että hallituksen tärkein tehtävä olisi osoittaa prosentti bruttokansantuotteesta (BKT) luontoa parantaviin toimenpiteisiin niin pitkään kunnes kaikki tavoitteet on saavutettu. Yksi prosentti BKT:sta tarkoittaa 2,7 miljardia euroa, eli reilua neljää prosenttia valtion budjetista.

HS:n jutusta tuli mieleeni tämän blogin ensimmäinen kirjoitus vuodelta 2010. Se oli otsikoitu "Katastrofismi ja ilmastonmuutos" ja kävin siinä läpi kaksi ajanjaksoa, jolloin julkisuutta hallitsivat katastrofien odotukset. Yksi niistä - ja omaan ajatteluuni vahvasti vaikuttanut tapaus - oli vuoden 1990 molemmin puolin vellonut pelottelu suomalaismetsien tuhoutumisesta saasteisiin. 

Siksi keksin aamun HS-uutisen luettuani tarkastella Metsätieteen aikakauskirjan ensimmäisiä numeroita sillä silmällä, että näkyisikö siellä jotain kyseiseen luonnon tuhoutumiskeskusteluun liittyvää. Ja löytyihän sieltä oikein erityisen mielenkiintoinen juttupari. 

Ensin professori Erkki Lähde kumppaneineen kirjoitti siitä, kuinka ympäristöön joutuneet saasteet - ensisijaisesti otsoni, hapan sade ja rikkidioksidi - olisivat tuhoamassa kuusimetsämme. Sen jälkeen professori Kari Mielikäinen osoitti Lähteen näkemyksen perustelut tarkoitushakuisiksi ja tuolloin havaittujen kuusen terveydentilan muutosten johtuneen Suomeen osuneiden sateiden määrän vaihtelusta. 

Kuten nyt tiedämme, oli Mielikäinen oikeassa, eivätkä suomalaiskuuset kuolleet neljännesvuosisata sitten. Mutta edelle linkittämäni jutut teidän - arvoisat lukijani - kannattaa lukea siksi, että ne kuvaavat aivan erinomaisesti sitä logiikkaa, jolla minun parhaassa miehuusiässäni käytiin hyvin samankaltaista uhkakuviin perustuvaa keskustelua kuin tänä päivänä on käynnissä suomalaisesta luontokadosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Suomalaisten on vähennettävä kulutustaan noin 70 prosenttia
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

Ukrainan sodan synnyttämää huumoria

Keräilin kuluneella viikolla Twitterissä vastaan tulleita huumoriviestejä. 

Ensimmäinen valaisi venäläisten Putin-kuvaa.
Nainen kävelee kadulla Moskovassa kädessään kyltti, jossa lukee "Presidentti on idiootti". Miliisi pidättää hänet. Hän sanoo tarkoittaneensa Yhdysvaltain presidenttiä. "Turha yrittää huijata meitä", he vastaavat, "me tiedämme kuka idiootti on". 

Toinen otti kantaa Kiinan ja Venäjän lämpimiin suhteisiin.
Vesalan tiedustelupalvelu on avannut Putinin ja Xin keskustelun. Putin ”lähettäkää muonaa, armeijamme näkee nälkää”! Xi ”nyt ei kyllä onnistu, kiristäkää vöitä!” Putin ”lähettäkää vöitä!”

Kolmas vertaili suomalaisen ja venäläisen sananvapauden tilaa.
Suomalainen ja venäläinen rajavartija istuivat kalassa. Katselivat toisiaan virran yli. Suomalainen veti kaloja koko ajan ja ämpäri täyttyi. Venäläinen näytti tyhjää koriaan ja huusi: ”Miksi minä en saa mitään?” Suomalainen: ”Tällä puolella jokea kalat uskaltavat avata suunsa.”

Neljäs valotti venäläisten mielipidetiedusteluiden luotettavuutta.
Moskovassa katuhaastattelussa kysyttiin kadunmieheltä mielipidettä nykytilasta Venäjällä. Yksitotinen vastaus tuli heti "En voi valittaa".

Viides avasi venäläistä sotilasdoktriinia.
On alkamassa 24. päivä erityisessä sotilasoperaatiossa, jonka tarkoituksena on valloittaa Kiova kahdessa päivässä.

Kuudenessa kommentoitiin venäläistä laatua.
Mikä ei surise eikä mahdu perseeseesi? Venäläinen perseensuristin.

Seitsemännessä otettiin kantaa venäläisten osaamiseen.
Putin: “Me otamme sen tuuma tuumalta jos on pakko”. Kenraali: “mitä se tarkoittaa metreinä"? Putin:  “En ole varma… selvitämme asian".

Tämän kahdeksannen päivitin tähän päivään. Biden: ”Keräilen vitsejä, joita ihmiset kertovat minusta”. Putin ”Keräilen ihmisiä, jotka kertovat vitsejä minusta”.

Yhdeksäs oli vanha neuvostoliittolainen vitsi, mutta istunee hyvin myös venäläisten tulevaisuudennäkymiin länsimaiden Ukrainan tueksi asettamien pakotteiden alkaessa vaikuttaa. 

Moskovalainen mies meni lihakauppaan, mutta joutui pettymään, koska hyllyt olivat täysin tyhjät. Seuraavaksi hän meni hedelmäkauppaan, mutta joutui jälleen pettymään, koska hyllyillä ei ollut yhtään hedelmiä. Mieli maassa mies asteli seuraavaan kauppaan, jonka sisällä ei ollut yhtään mitään, pelkkä tyhjä huone. Mies katsahti myyjää ja kysyi mikä kauppa tämä oikein on. ”Tämä on hyllykauppa, myyjä vastasi.

Ja tämä kymmenes ei kai ole vitsi, mutta se huvitti siitä huolimatta.
Venäläinen lentotukialus on koko olemassaolonsa ajan kulkenut onnettomuudesta toiseen. Se on rikkoutunut välillä niin tiuhaan, että sillä on täytynyt olla huoltoalus ja hinaaja mukanaan merellä.

* * *

Keräsin nämä vaihtelevanlaatuiset ja osin vanhatkin vitsit kokoon siksi, että ne kertovat siitä ihmisluonteen piirteestä, jonka avulla vakavimmatkin asiat käsitellään huumorin keinoin. Samalla ne ovat jatkoa vanhalle kaskuperinteelle, jossa luodaan milloin minkäkin tosiasioiden luonteesta ymmärrettävä kuva huumoripitoisella letkautuksella. 

Tämä on tärkeää ymmärtää erityisesti näinä päivinä, kun länsimaisen elämäntavan uhaksi on noussut Venäjän suurvaltapyrkimysten ohella woke-kulttuuri, jonka yhtenä seurauksena on ollut sananvapauden tukahduttaminen. Ja sitä kautta elävän keskusteluyhteiskunnan sammuttaminen sekä yhden ihmisluontoon kuuluvan kriiseistä selviämiseen tarvittavan tehokkaan keinon tuhoaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?
Poliittisesti epäkorrekti taidepläjäys
Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät

Susi on hyötyeläin

Susi on yksi Suomen neljästä suurpedosta. Se käytännössä hävitettiin maastamme 1900-luvun alkuun mennessä, mutta on ihmisten asenteiden muututtua palannut luontoomme. Nykyisin susia on noin 300 kappaletta suunnilleen 50 reviirillä. 

Petona, potentiaalisesti ihmisten henkeä uhkaavana ja kotieläimiä tappavana eläimenä susi herättää kuumia tunteita. Siksi sitä metsästetään jopa luvatta ja hallituksen päätöksellä jatkossa myös luvallisesti. Itse kannatan varovaisesti jälkimmäistä, koska susi on älykäs ja sosiaalinen eläin, joka ymmärtää varoa ihmistä, mikäli sen kantaa verotetaan säännöllisesti ja kautta maan. 

Tässä yhteydessä meidän susikeskustelustamme on kuitenkin pitkälti unohtunut yksi asia. Se on suden saaliseläinten eli hirven, mutta myös kauriiden, holtittoman lisääntymisen aiheuttamien ongelmien torjunta. Ne aiheuttavat metsätaloudelle tuhoja jopa 50 miljoonaa euroa vuodessa sen lisäksi, että hirvikolareissa kuolee joka vuosi ihmisiä - ja loukkaantuu monikertainen määrä. Lisäksi hirvieläimet pitävät yllä tolkutonta hirvikärpäs- ja puutiaspopulaatiota.

Siksi haluan välittää Suomen yhteiskunnalliseen keskusteluun tieteellistä susitietoa Pohjois-Amerikan Wisconsinista. Siellä oli nimittäin tutkittu susien liikenteelle aiheuttamia vahinkoja suhteessa osavaltion eri piirikuntiin palautettujen susien saapumisajankohtaan - tai saapumatta jäämiseen.

Näissä vertailuissa todettiin susien vaikuttavan hirvieläimiin siten, että tieliikenteen hirvivahingot vähenivät aivan oleellisesti. Kaikkiaan hirvieläinvahinkojen määrä putosi suden takia 24 prosenttia niissä osavaltioissa, joihin susi oli palannut. 

Tuosta määrästä noin neljännes johtui susien määrästä ja kolme neljännestä niiden saaliseläinten muuttuneesta käyttäytymisestä. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että hirvieläimet viettivät vähemmän aikaansa maanteillä, koska myös sudet liikkuivat niillä. 

Tutkijat laskivat myös hirvieläinten käyttäytymisen muutoksen rahallisen arvon autoilijoille. Heidän mukaansa suden kokonaisvaikutus oli noin 375 miljoonaa dollaria, josta 275 miljoonaa liittyi hirvieläinten käytöksen muutokseen. Tämä ylittää 63-kertaisesti susien kotieläimille aiheuttaman vahingon määrän. 

Tutkijat totesivat myös, että susien kiintiömetsästyksellä voitaisiin saavuttaa vain sama tulos kuin susimäärän vaikutus liikenteeseen. Siis yllä mainittu neljännes. Siksi oleellista olisi ymmärtää susien aiheuttama hirvieläinten käyttäytymismuutos, jota samansuuruisella kiintiömetsästyksellä ei saavuteta, koska se tapahtuu vuosittain suhteellisen lyhyen kauden aikana.

Ottamatta tässä sen enempää kantaa susipolitiikkaan - sen olen tehnyt jo aiemmin - totean, että tiede on jälleen kerran osoittanut asioita, jotka ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Ja joita on mahdollista hyödyntää myös poliittisessa päätöksenteossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susikoe saa jatkoa
Susisopu
Sus siunatkoon

Ensin oli alpakka, seuraako tulevaisuudessa huonekärpänen?

Iso-Britanniassa nähty alpakkafarssi kertoi jotain oleellista nykyisen maailman vinksahtaneisuudesta. Siellä nimittäin havaittiin eräällä alpakalla nautatuberkuloosia, joka vahvistettiin uusintatestillä. Ja sen jälkeen tehtiin eläimen lopettamispäätös. 

Tämä herätti valtavan vastustuksen. Ensinnäkään itse alpakan omistaja ei olisi hyväksynyt muille eläimille vaarallisen lemmikkinsä lopettamista. Lisäksi hän sai maatilalleen mielenosoittajia, jotka yrittivät vaikuttaa asiaan. 

Hänelle satoi myös tukea maailmalta: peräti 140 000 ihmistä ympäri maailmaa allekirjoitti pääministeri Boris Johnsonille osoitetun vetoomuksen alpakan lopettamisen estämiseksi. Ja kaiken huipuksi pääministerin kanslia ja tiedottaja välittivät alpakan lopettamisen jälkeen myötätuntonsa elukan omistajalle. 

Aika vähissä näyttäisivät siis olevan joidenkin ihmisten ongelmat tässä maailmassa, kun alpakan hyvin perusteltu lopettaminenkin saa aikaan tällaisen kansaliikkeen. Lapsuudessani paljon aikaa maalla viettäneenä, entisenä koiranomistajana - ja kotieläinten lopettamiseen niiden kautta tottuneena - jäin vain ihmettelemään, että minkähänlaisiin mittoihin tämän maailman elävästä elämästä vieraantuminen mahtaakaan kasvaa omien lastenlasteni elämän aikana. Lähetteleeköhän joku silloin adresseja tai järjestää mielenosoituksia huonekärpästenkin säästämisen puolesta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi niin monet virukset tarttuvat lepakoista ja jyrsijöistä ihmisiin?
Mitä sikarutto opettaa?
Norjassa lahdataan 2000 poroa

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

Päätin kirjoittaa Kristuksen taivaaseenastumisen muistopäivän kunniaksi tänään vielä toisenkin merkinnän. Eli sen, joka aamulla kilpaili työn alle päässeen valintani kanssa. 

Yleisradio nimittäin julkaisi hankalasti luettavan eräänlaisen diasarjan otsikolla "Oletko koskaan nähnyt oikeasti vanhaa metsää. Talousmetsät hakataan entistä nuorempana."

Ei siinä mitään. Olen toki nähnyt vanhaa metsää esimerkiksi siinä samaisessa kansallispuistossa, josta diasarjassa puhutaan. Ja vieläkin vanhempaa Lapissa.

Jutun ensimmäisessä diassa seisoo, että metsät hakataan yhä nuorempana, mutta samaan aikaan luonto köyhtyy ja monet lajit uhanalaistuvat. Väite liittynee Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n laatimilla arviointikriteereillä laadittuun punaiseen kirjaan, jonka tuloksia professori Jari Kouki ja erikoistutkija Tytti Kontula selittivät ansiokkaasti mielipidekirjoituksessaan.

Sittemmin he kuitenkin saivat yhdenmukaista kritiikkiä professoreilta Kari Mielikäinen ja Erkki Tomppo, jotka molemmat kyseenalaistivat arvioinnin perusteet. Heistä molemmat totesivat, että raportissa tehty luontotyyppien tilan arvio perustui kyseenalaisiin menetelmiin. 

Itselläni ei toki ole osaamista arvioida professoreiden keskinäisen nokittelun voittajaa, mutta totean kuitenkin, että Ylen olisi ehkä sittenkin kannattanut tehdä luontojärjestön arvioiden sijaan tai ohessa juttu samaan aiheeseen liittyvästä uunituoreesta tutkimustiedosta. 

Sen mukaan Suomen metsäala ja puuston määrä ovat kasvaneet viimeisten 30 vuoden aikana ja puuston vuosittainen kasvu ylittää hakkuumäärät. Suomessa hakataan itse asiassa vain 80 % vuotuisesta nettokasvusta. 

Euroopassa on tiukasti suojeltua metsää yhteensä 3,2 miljoonaa hehtaaria, josta puolet sijaitsee Suomessa. Kaikkiaan Suomessa on suojeltu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi noin 13 % metsäalasta eli 2,8 miljoonaa hehtaaria. Sen lisäksi on noin miljoona hehtaaria muita suojeltuja metsiä.

Ylen diasarjassa kerrottiin myös, että 1940-luvulta alkaen maamme metsiä on hoidettu aivan eri tavoin kuin aiemmin eli keräämällä sato avohakkuin. Tämä pitää toki paikkansa, mutta sitä ei kuitenkaan kerrottu, että tilalle istutetaan välittömästi uusi puusukupolvi, jonka kasvusta ja järeytymisestä huolehditaan harvennuksin. Tämän metsänhoitopolitiikan seurauksena metsämme kasvavat valtakunnallisen metsien inventoinnin mukaan nykyisin noin 107 miljoonaa kuutiota puuta, kun metsiemme kasvu ennen avohakkuuaikaa oli vain noin puolet tästä.  

Eikä kerrottu sitäkään, että diasarjassa kauhisteltu (?) metsien hakkaaminen jonkin verran aiempaa nuorempana kuin aiemmin johtuu juuri näin saavutetusta puiden järeytymisen nopeutumisesta. Eikä varsinkaan siitä tosiasiasta, josta edellä linkittämäni professori Mielikäinen kertoi, että "kuollutta puuta on Etelä-Suomen metsissä nelinkertaisesti neljänkymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Vastaa­vana aikana lehtipuuston määrä on kaksinkertaistunut ja monimuotoisuudelle tärkeän järeän haavan määrä kuusinkertaistunut. Järeän eli yli 40-senttisen puun määrä on nelinkertaistunut sadassa vuodessa."

Pisteet kuitenkin Ylelle siitä, että mikäli joku jaksoi seurata diasarjan loppuun, löysi hän tiedon siitä, että metsistä on meille suomalaisille taloudellista hyötyä. Tosin se ei maininnut, että tämä hyöty on aivan keskeinen suomalaisen hyvinvoinnin lähde, kuten vaikkapa lista maan merkittävimmistä yrityksistä osoittaa. Vaan mahtavatko nuoreturbaanit citykansalaiset olla tästä perillä kuvitellessaan käyttävänsä puuperäisiä tuotteita enintään kerran viikossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kadolle löytyi syy
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Ylen toimintaa valaiseva metsäkeskustelu

Kadolle löytyi syy

Vuosi sitten puhuttiin kovasti hyönteiskadosta, jonka olen itsekin havainnut autoni tuulilasiin kertyvien hyönteisten määrän vähenemisestä viimeisten 40 vuoden aikana. Sen arveltiin vaarantavan lukuisten eläinlajien tulevaisuuden ja romahduttavan ihmisille tärkeitä ekosysteemipalveluja. 

Hyönteistuhon pääsyyksi epäiltiin nykyaikaista maataloutta torjunta-aineineen, mutta myös ilmastonmuutoksen arveltiin olevan merkittävä tekijä. Eikä asfaltointiakaan unohdettu. 

Eilen ilmestyneessä Science-lehdessä kerrottiin hyönteiskatoon liittyvistä uusista tutkimuksista. Jutun mukaan hyönteistuhoon nimittäin vaikuttaa erittäin merkittävästi ulkovalaistus. Siis erilaiset ihmisten asettamat katuvalot, valomainokset ynnä muut sellaiset. 

Selkein osoitus tästä oli hollantilainen pitkäaikaistutkimus, jossa havaittiin yöperhosten vähentyneen neljässä vuodessa 14 prosenttia alueilla, joilla oli valaistusta, kun ilman valoja oleville verrokkialueilla ei havaittu muutoksia. 

Toinen hätkähdyttävä tieto oli se, kuinka kirkkaasti valaistu pelikaupunki Las Vegas houkuttelee heinäsirkkoja. Sen taivaalla oli nimittäin yöllä 27. heinäkuuta vuonna 2019 havaittu peräti 42 miljoonaa heinäsirkkaa, massaltaan noin 30 tonnia. 

Tämän jälkeen jään odottamaan, kuinka Suomenkin hyönteisistä huolissaan olevasta Helsingin punavihreästä kuplasta alkaa kuulua vaatimuksia kaupungin pimentämistä öiseen aikaan hyönteisten pelastamiseksi. Tosin hengitystäni en aio niitä odotellessani pidättää, koska epäilen, ettei syyllinen tällä kertaa ollut sellainen, johon tämä taho tahtoisi puuttua. Toivon tietenkin olevani väärässä, koska hyönteisillä on oikeasti suuri merkitys ympäristömme hyvinvoinnille esimerkiksi pölyttäjinä ja ravintoketjun osina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikan kasvava väestö lisää hyttysten kiinnostusta
Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa
Seksin katsominen synnytti uuden kulttuurin

Hyödyllistä kommunismia

Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa ja muuallakin maailmalla on vaikuttanut kaksi sellaista aatetta, joiden nimissä on tapettu erityisen paljon ihmisiä. Tarkoitan kansallissosialismia ja kommunismia. 

Kansallissosialismin uskottavuus kaatui Hitlerin kolmannen valtakunnan sortuessa, mutta kommunismin nimiin vannotaan monin paikoin edelleen. Eikä niiden ikeessä elävien ihmisten elämä ole helppoa, kuten Venezuelan ja Pohjois-Korean esimerkit osoittavat. 

Suomessa kommunismi näyttäisi edelleen olevan sosiaalisesti hyväksyttävä aate, koska se on edustettuna jopa eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, että aatteen historia on synkkä, eikä sen varaan ole koskaan onnistuttu rakentamaan edes toimivaa yhteiskuntaa.

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusartikkeli, jonka mukaan kommunismista voi olla myös hyötyä. Kuuba on nimittäin saari, jonka maantieteelliset ja biologiset piirteet ovat sellaiset, että sen pitäisi olla täynnä vieraslajeja. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkimuksen mukaan saarella on satoja vieraslajeja vähemmän kuin ympäröivien pienempien saarten perusteella voisi ennakoida. Eron taustalla on kommunistisen Kuuban sulkeutuneisuus, minkä seurauksena vieraslajit eivät ole pääseet leviämään sinne yhtä tehokkaasti kuin vapaammin eläville naapurisaarille. 

Näin ollen kuubalainen kommunismi on ollut paikallisen lajiston kannalta hyväksi. Toki aatteen ympäristöjalanjälki on monin muin paikoin ollut karmaisevaa - kuten Neuvostoliiton kaaduttua huomattiin. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Siitä huolimatta sijoitan Marxin, Engelsin tai Leninin nimiin vannovat ihmiset samaan koriin kansallissosialistien kanssa. Enkä syyttä, sillä suosivathan Kolmannen valtakunnan johtajat kasvissyöntiä, luomutuotantoa ja eläintensuojelua, joiden puolesta kiihkoileminen kuuluu myös suomalaisen nykyvasemmiston asialistoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
64-vuotias professori sai tuomion graffitien piirtelemisestä
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?
Oravatarina

Suvaitsematonta fanatismia

Australialainen filosofi John Passmore on sanonut pehmeän suvaitsevuuden olevan sitä, että ajattelija on suvaitsematon virheellisinä pitämiään todisteluita, epäselvää ajattelua ja kyseenalaistamattomia oletuksia kohtaan. Suvaitsevuuden ongelma on puolestaan se, että sen vaatimus voi tulla niiltä, jotka heti valtaa saatuaan ovat täysin suvaitsemattomia.

Suomessa suvaitsematonta fanatismia on viime vuosina esiintynyt kaikkien poliittisten suuntien laidoilla. Erityisen suurella menestyksellä se on vallannut alaa aatesuuntien vihervasemmalla laidalla, josta se on ponnistanut jopa eduskuntaan ja maan hallitukseen. 

Yksi esimerkki tällaisesta fanatismista tuli vastaani eilen Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa, jonka mukaan Suomen luonnonsuojeluliitto haluaisi hylätä Metsä Fibren Kemiin suunnitteleman biotuotetehtaan ympäristölupahakemuksen samoin perustein kuin millä korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Finnpulpin ympäristöluvan.

KHO:n perusteluissahan arveltiin tuolloin, että tehtaan suuri ja pitkäaikainen lisäkuormitus voisi aiheuttaa merkittävää vesistön pilaantumista. Huomatkaa perustelun konditionaalimuoto, josta voidaan päätellä, ettei päätöstä tehty faktatiedon varassa vaan pikemminkin varovaisuusperiaatteen innoittamana.

Eilen lukemassani artikkelissa Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Lapin piiriä asiantuntijana avustanut ympäristöbiokemisti Jari Natunen linjasi Kemin tulevasta biotaloustehtaasta, että "luonnon perustila ei ole se, että siellä on se nykyinen tehdas". Noin ajatellen sama koskee lähes kaikkea taloudelliseen hyvinvointiin liittyvää toimintaa - ainakin jos suljemme ajatuksissamme ihmisen tai ainakin hänen perustarpeidensa täyttämisen ylittävän toiminnan "luonnon perustilan" ulkopuolelle.

SLL:n tai ainakin Natusen näkemys näyttäisikin olevan ns. syväekologinen. Se tarkoittaa Wikipedian sanoin sitä, että "elämää tulee kunnioittaa ja luonnolla ja biodiversiteetillä on itseisarvo. Ihmisillä ei katsota olevan oikeutta tyydyttää toissijaisia tarpeitaan muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Syväekologia korostaa elämistä harmoniassa luonnon kanssa ja vastustaa tarpeetonta kulutusta."

Tämän kauniilta kuulostavan näkemyksen perusteita on pohtinut myös edellä mainittu John Passmore, jonka mukaan sitä kannattavat ihmiset ovat mystiikan ja irrationalismin harhaanjohtamia. Erityisesti hän on ollut skeptinen luonnolle annettavan itseisarvon suhteen ja katsonut luonnon arvon nousevan pikemminkin siitä, mitä hyvää se tarjoaa tietoisille eliöille mukaan luettuna ihmiset. 

Samalla kannalla oli edesmennyt metsäntutkija ja SLL:ään myöhemmin sulautuneen Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen perustajajäsen Peitsa Mikola. Hänen mukaansa metsien hyötykäyttöä ja suojelua ei pidä asettaa vastakkain, sillä me tarvitsemme molempia ja pystymme myös sovittamaan ne yhteen. 

Passmorelais-mikolalaisittain tarkasteltuna luonnon arvo on siten suurin silloin, kun se tarjoaa sekä ihmisille että sitä hyödyntäville eliöille kukoistuksen mahdollisuuksia. Näin ajatellen Kemin biotuotetehdas nimenomaisesti lisää maamme metsäluonnon arvoa tarjotessaan logistiikkaketjussaan työtä ja elämisen edellytyksiä noin 2 500 ihmiselle kymmeniksi vuosiksi - huolehtien samalla, ettei sen logistiikkaketjun rasitus ympäristölle käy kestämättömäksi. 

SLL:n ajattelu edustaa siten yhden asian fanatismia, jossa kaiken yläpuolelle nostettu luonnon itseisarvo tukahduttaa ihmistoiminnan edellytykset silloinkin, kun siitä aiheutuvat seuraukset ympäristölle on pyritty minimoimaan kuten Suomen puunjalostusteollisuudessa on jo pitkään tehty. Mikäli SLL:n ajattelutapa nousisi vallitsevaksi, katoaisivat suomalaisilta elämän edellytykset täällä karussa pohjolassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

KHO:n päätöksellä on monia seurauksia
Kuinka maapallo pelastuu?
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

Valtionjohtajien virtuaalikokous synnytti kauhukuvia - entä faktat?

MTV3 kertoi yli 70 valtionjohtajan osallistuneet virtuaaliseen ilmastokokoukseen. Sen aikana  YK:n pääsihteeri António Guterres kysyi, että "voiko kukaan kiistää, että olemme kohtaamassa hätätilan? Sen takia kehotan kaikkia maailman johtajia julistamaan ilmastohätätilan omissa maissaan siihen asti, kun hiilineutraalius on saavutettu."

Ehkäpä juuri tämän kokouksen innoittamana Yle julkaisi jutun siitä, kuinka suomalaisten pitäisi muuttaa radikaalisti elämäntapaansa, jotta maailma pelastuisi lämpenemiseltä. Siihen sisältyi kysymys siitä, "miltä tuntuisi, jos tietäisit, että seuraavan 30 vuoden aikana voit tehdä korkeintaan 10 kaukolentoa, etkä mitään muuta".

Jutussa kerrottiin myös suomalaisten hiilirepusta, joka on tiukimman laskelman mukaan "jo käytetty loppuun, eikä autoilua, lentämistä eikä oikein mitään tavallista ole laskelman mukaan enää mahdollista nykytavoilla tehdä". 

Ylen artikkelin lopussa oli kaavakuva siitä, kuinka Suomi voisi saada hiilipäästönsä kuriin vuoteen 2035 mennessä. Siinä keskeinen rooli on maankäyttösektorilla eli käytännössä hiiltä sitovalla metsänkasvulla, jonka sitoman hiilen määrän pitäisi kyseisenä vuonna olla yhtä suuri kuin kaikkien maamme hiilipäästöjen yhteensä. Sitä juttu ei valaissut, miten tämä päästöjen kompensaatio vaikuttaisi metsäteollisuuteen, eli suoraan tai välittömästi meidän kaikkien suomalaisten elintasoon.

Myös Iltalehti repäisi asialla. Se kirjoitti kauhukuvasta, jossa ilmastonmuutos tuhoaisi tunturitkin. Tai ainakin niiden avoimet laet sekä niillä elävän kasviston ja eläimistön. 

Siksi on jälleen aika tarkastella kuinka tämä hirmuinen oman elämäntapamme jatkuvuutta ja luontoa uhkaava kehitys näkyy maapallon siinä osassa, jonka pitäisi ilmastonmallien mukaan reagoida kasvihuonekaasujen lisääntymiseen kaikista herkimmin. Se on pohjoinen napa-alue, jonka käyttökelpoisena proxynä toimii napajään pinta-ala. 

Kuten muistamme, ei napajään vuotuinen minimikoko viime syyskuussa saavuttanut vuoden 2012 ennätysminimiä, mutta sijoittui kuitenkin toiseksi. Näitä tilastoja julkaiseva National Snow and Ice Data Center NSIDC ei valitettavasti kerro päivittäisiä tietoja jään pinta-alasta. Siksi meidän on tyydyttävä tarkastelemaan jään laajuudesta (sisältäen jäämassojen väliin jäävän sulan veden alueet) kertovia päivätilastoja. 

Tämän laajuustilaston mukaan jää on edelleenkin vuodesta 1979 alkaneen joulukuisen aikasarjan mukaan kakkostilalla. Tosin tilastokärki on muuttunut vuodesta 2012 vuoteen 2016 eli kahdeksan ajastajan sijasta neljän vuoden taakse. Lämmintä on siis piisannut, mutta ei kuitenkaan mitään kovin radikaalia muutosta. 

Kun mitattu tilastohistoria on näinkin lyhyt, on tietenkin hyvä muistaa, että onhan näitä lämpökausia ollut aiemminkin. Seitsemän vuoden takaisesta kirjoituksestani lainaten: "Suomessa oli 7000 vuotta sitten selvästi nykyistä lämpimämpää - minkä vahvistavat tunturiylänköjen lammista löytyneet vanhat puufossiilit. Lapin puufossiileista voidaan havaita ilmaston viilenneen noin 6000 vuotta sitten ja lämpötilojen sen jälkeen vaihdelleen varsin paljon. Myös meillä pieni jääkausi näkyy erittäin kylmänä jaksona ennen viimeisten vuosisatojen lämpenemistä. Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Suomen ilmasto on varsin uskollisesti seuraillut koko maailman ilmastokehitystä."

Pyydän lukijaani huomaamaan nuo tunturiylänköjen lampien puufossiilit. Ne kertovat siitä, että tunturimme eivät ole aina olleet puuttomia - eivät edes viime jääkauden jälkeisellä ajalla. Siten pohjoisen luontomme lajisto on aiemmin selvinnyt sellaisesta vaiheesta, jossa tunturien laet ovat olleet metsien peitossa. 

Ja näin ne tulevat tekemään myös nyt käynnissä olevan ihmisen kasvuhuonekaasupäästöjen syyksi pannun ilmastonmuutoksen aikana - ellei sellaista sitten aiheuta ihmisten muu toiminta. Siihen viittasi tämänpäiväinen mielipidekirjoitus, joka väitti naalien ahdingon johtuvan susien hävittämisestä porotalouden takia, minkä seurauksena naalien kanssa kilpailevat ja niiltä resursseja vievät ketut ovat runsastuneet.

Loppukaneettina todettakoon, että vaikka ilmaston lämpeneminen viimeisten kymmenien tai jopa muutaman sadan vuoden aikana onkin epäilemättä fakta, on todellisuus paljon monimutkaisempi kuin kasvihuonekaasuihin juuttuneet alarmistiset kauhukuvat näyttäisivät osoittavan. Tämä meidän kaikkien on hyvä muistaa juuri nyt, kun meiltä vaaditaan oman elämämme radikaalia muuttamista näiden kauhukuvien varjolla. 

Ja muistetaan samalla, että tälle lämpenemiselle on esitetty myös muita selityksiä kuin ihmiskunnan hiilipäästöt. Niiden osalta nyt aluillaan oleva talvi tarjoaa mielenkiintoisen tilaisuuden, jonka luonteesta kasvihuone- ja aurinkoteoria tarjoavat toisistaan radikaalisti poikkeavat ennusteet. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Ristiriitaiset ennusteet ensi talven säistä
Ristiriitaiset ennusteet ensi talven säistä

 

Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa

Viime vuonna julkaistu kohututkimus sai suurta julkisuutta (esimerkki ja toinen), koska sen mukaan maailman hyönteiset olisivat vähenemässä 2,5 prosentin vuosivauhdilla. Tämä tarkoittaisi kaikkien hyönteisten katoamista vain sadassa vuodessa.

Nyt on kuitenkin julkaistu uusi selvitys, jonka aineisto on paljon kattavampi. Sen mukaan maalla elävät hyönteiset ovat kyllä vähenemässä, mutta "vain" 0,9 prosentin vuosivauhdilla. Toisaalta vedessä elävien hyönteisten määrä olisi kasvussa noin 1,1 prosentin vuosivauhdilla.

Molemmat ilmiöt lokalisoituvat lähinnä Pohjois-Amerikkaan ja muutamiin Euroopan osiin. Muualla maailmassa hyönteisfaunalle ei ole tapahtumassa sen kummempaa.

Poliittisesti oleellisinta uudessa tutkimuksessa lienee se, ettei sille ole löytynyt palstatilaa suomalaisessa mediassa. Tai sitten en ole vain huomannut. Eikä googlekaan.

Näin siitä huolimatta, että hyönteisjuttuja julkaistaan jatkuvasti. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin Itä-Aasiasta levinnyt herhiläinen sai runsaasti palstatilaa tämän aamun Helsingin Sanomissa.

Edelle kirjoittamani kertoo siitä, että luontoon liittyvät hyvät uutiset ylittävät julkaisukynnyksen vain harvoin, mutta huonot uutiset helposti. Näin ihmisille syntyy luonnosta ja ympäristöstä vääristynyt kuva.

Sen seurauksena luonnosta vieraantunut kaupunkilaisväestö ja erityisesti nuoret ihmiset elävät uutismaailmassa, jossa ikävät luonto- ja ympäristöasiat painottuvat todellisuuttakin enemmän. Tämä ei voi olla vaikuttamatta näiden ihmisten maailmankuvaan ja selittänee osaltaan sitä, miksi erityisesti kaupunkilaisnuoriso on kallellaan ympäristönäkökulmia korostavaan vihervasemmistoon.

Tästä voinee tehdä sen johtopäätöksen, että mikäli punavihreiden kanssa kilpailevat maailmankatsomukselliset liikkeet haluaisivat rajoittaa näiden menestystä, tulisi niiden tavalla tai toisella pyrkiä tasapainottamaan eli monipuolistamaan luontomme ekologiseen tilaan liittyvää uutisointia. Enkä tässä tarkoita mitään valeuutisia, vaan olemassa olevan tutkimustiedon arvovapaata levittämistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonto on julma
Mikä on aiheuttanut selkärankaisten eläinten määrän romahduksen?
Kansalaiset haluavat ensisijaisesti metsien monimuotoisuutta - entä sitten?

Kolmannes pinta-alasta on suojeltava

Yle kertoi YK:n alaisen työryhmän vaatimuksesta, jonka mukaan "maapallon maa- ja merialueista ainakin 30 prosenttia tulisi muuttaa luonnonsuojelualueiksi. Näistä alueista kolmannes tulisi olla 'tiukan suojelun alaisia'".

Työryhmän mukaan näin voitaisiin pysäyttää eliölajien kuoleminen sukupuuttoon. Tosin se toteaa samaan hengenvetoon, että muutoksen toteutuminen on hyvin epätodennäköistä, sillä se vaatisi valtavaa käännöstä yhteiskuntien taloudellisessa, sosiaalisessa, poliittisessa ja teknologisessa toiminnassa.

Lisäksi luonnoneläinten ja -kasvien kauppa olisi saatava kestävälle tasolle ja ihmisten kulutustottumuksia pitäisi hillitä. Tämä kaikki samaan aikaan, kun maapallon lisääntyvän väestön ruuan ja puhtaan veden saanti turvattaisiin.

Työryhmä totesikin, että tehtävä on vaikea, koska sekä ihmiskunnan koko että sen maapallolle asettama rasitus kasvavat koko ajan. Ylen jutun mukaan näistä ensimmäiselle ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä mitään - eikä myöskään sen lähteenä olleen CNN:n uutisen. En aamukiireessä ehtinyt kokonaan lukea työryhmän omaa paperia, mutta pikaisella vilkaisulla en löytänyt väestönkasvun pysäyttämistä myöskään sieltä.

Mikä on sitten tämän hetken todellisuus?

Ympäristöhallintomme mukaan noin viidennes eli 20 prosenttia Euroopan maapinta-alasta on suojeltu. Suomessa tosin oleellisesti vähemmän: vain noin yhdeksän prosenttia. Lisäksi ainakin talousmetsissämme tehdään toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Koko maapallon maapinta-alasta suojeltua on noin 13 prosenttia eli Venäjän kokoinen alue. Meristä sen sijaan rauhoitettua on vain neljä prosenttia. Koko planeettamme pinta-alasta kolmanneksen suojeleminen olisi siis valtava muutos nykytilanteeseen. Niin valtava, ettei se tule missään tapauksessa toteutumaan.

Ei ainakaan ilman vippaskonsteja. Näitäkin on tosin ehdotettu: esimerkiksi luonnonsuojelujärjestön suojeluohjelman johtaja totesi vuonna 2012, että "yksi vaihtoehto voisi olla, että esimerkiksi alkuperäiskansojen hallinnassa olevia alueita määriteltäisiin entistä enemmän suojelluiksi."

Nähtäväksi siis jää, millä tavoin YK:n alaisen työryhmän ehdottamaan tavoitteeseen suhtaudutaan reaalitodellisuudessa. Ja millä tavalla maapallon - erityisesti Afrikan - ripeästi kasvava väestö malttaa pitäytyä poissa edes nykyisiltä suojelualueilta.

Sitä en kuitenkaan epäile, etteikö Suomessa suhtauduttaisi työryhmän tavoitteeseen vakavasti. Siksi odotankin suurella jännityksellä miten sen seurauksena käy esimerkiksi valtion maille, jotka nykyisin ovat paljolti talouskäytössä. Tai minkälaisia vaatimuksia hallintomme osoittaa yksityisessä omistuksessa oleville maille.

Lopuksi todettakoon, että biodiversiteetin suojelu on omasta mielestäni tärkeää. Mutta samalla tavalla kuin ihmisten kansainvaellukset, myös tämän asian hoitaminen vaatisi ihmiskunnan kasvuun puuttumista. Eli kehitysmaiden väestönkasvuun eli kulttuuriin eli yksittäisten kehitysmaalaisten elämänmenoon puuttumista.

Siksi oli tragikoomista, että YK:n alainen työryhmä - tai ainakin sen näkemyksistä uutisoinut media - vaikeni tästä asiasta. Onhan selvää, etteivät siinä - tai toimittajina - istuneet epäilemättä korkeasti koulutetut ja älykkäät ihmiset ole voineet olla ymmärtämättä väestönkasvun keskeistä roolia maailman biodiversiteetin uhanalaistumiselle. Siksi lieneekin niin, että näistä tosiasioista puhuminen YK:n piirissä tai valtamediassa taitaa olla liian hapokasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuhoaako poliittinen korrektius ilmaston?
Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen
Kuinka maapallo pelastuu?

Kalajuttuja

Yksi harrastuksistani on kalastaminen. Uistimeeni, pilkkiini, onkeeni tai verkkooni on vuosien varrella tarttunut ainakin haukia, ahvenia, harjuksia, taimenia, rautuja, lohia, turskia, seitejä, simppuja, kuhia, siikoja, muikkuja, lahnoja, kiiskiä, särkiä, salakoita, kolmipiikkejä ja kivennuoliainen.

Päätin siis näin lomakauden keskellä muistuttaa arvoisaa lukijaani siitä, minkälaisia vesipetoja järvissämme ja merialueillamme uiskentelee. Siinä hyvänä apuna toimivat kalastajien ennätystilastot.

Yksi niistä on ahven-net. Sen mukaan suurin 2000-luvulla Suomesta pyydystetty kala oli vähemmän yllättävästi lohi, painoltaan 27,4 kiloa.

Sen sijaan veikkaan, ettei monikaan lukija olisi arvannut, että lohen jälkeen toiseksi suurin kala oli turska 26,09 kilon painollaan. Ja vielä yllättävämpi monille lienee ollut se karppi, joka painoi 21,44 kiloa. Suurin hauki, jota arvelen monen lukijani kuvitelleen top kolmeen, oli "vain" 18,8 kiloinen.

Mielenkiintoinen tieto ainakin itselleni oli suurimman muikun koko - se oli yli puolikiloinen! Enkä olisi arvannut siiankaan kasvavan yli seitsenkiloiseksi vonkaleeksi.

Anekdoottina todettakoon vielä samalta listalta, että suurin saaliiksi joutunut täplärapu oli lähes hummerimaisen suuri 19,8 sentin pituudellaan. Siihen verrattuna ennätysjokiravun 16,5 sentin pituus himmenee, vaikka komea äyriäinen sekin on ollut saksineen.

Oma ennätyskalani 2000-luvulla on hiukan yli kuusikiloinen. Siten on todettava, että on tullut pyydystettyä pelkkiä pikkusinttejä - vaikka kyllä kyseinen hauki metrin pituisena herättikin ihmetystä lähipiirissäni.

Lopuksi mainittakoon, että 1900-luvun suurin Suomessa pyydystetty kala oli 28,8 kiloinen lohi eli hiukan suurempi kuin tämän vuosituhannen ennätyskalat. Sitäkin suurempia - tai ainakin pidempiä - olivat sittemmin maastamme hävinneet monnit.

Wikipedian mukaan "Nyky-Suomen alueen viimeiset sisävesien monnit pyydettiin Janakkalan Kernaalanjärvestä vuonna 1866. Kaksi vuotta aiemmin samasta järvestä oli noussut 171 cm:n mittainen yksilö". Sen painoa ei mainita, mutta Italiasta saatiin jokin aika sitten 2,67 metrinen monni, joka painoi 120 kiloa.

Näillä tiedoilla toivotan arvoisalle lukijalleni mukavia uintireissuja isojen kalojen seurassa sekä kireitä siimoja ja muutenkin mukavia kesähetkiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta
Elisa Aaltola, filosofi, ja minä, sekasyöjä

Mytologisia tapahtumia

Katselin televisiosta 50 kilometrin hiihtokilpailua. Suomalainen kulki edellä, mutta venäläinen saavutti häntä kilometri kilometriltä. Lopulta tämä tuli suomalaisen kannoille kuin huuhkaja ja meni jopa ohi. Ero suomalaiseen oli selvä ja näytti siltä, että Suomelta karkaisi arvokisojen kultamitali jälleen kerran.

Peli ei ollut kuitenkaan vielä pelattu, sillä suomalainen lisäsi vauhtia ja meni uudelleen venäläisen ohi. Tahti tiivistyi tiivistymistään ja ladulta kuului venäjänkielistä pulinaa. Lopulta suomalainen karkasi ja venäläinen jäi sekunti sekunnilta. Suomeen tuli maailmanmestaruus.

Niin. Edellä oleva kuvaus on Ylä-Tatran MM-hiihtojen kuninkuusmatkalta vuodelta 1970. Neuvostoliiton Vjatseslav Vedenin oli jo voittanut kisoissa kultaa ja hiihti minuutin lähtöeron Kalevi Oikaraiseen kiinni. Kyse oli siis väliaikalähdöstä eli suomalainen oli enimmillään yli minuutin venäläisen perässä.

Kuten kaikki muistamme, voitti Iivo Niskanen viime sunnuntaina 50 kilometrin hiidon olympiakultaa kilpailussa, jonka tapahtumat voisi kirjoittaa lähes identtisillä sanoilla kuin Oikaraisen voiton 48 vuotta sitten. Yhteistä miehille oli myös susi.

Niskanen nimittäin kuvattiin voiton jälkeen susiturkissa, jollainen liittyy hiihtokansan mytologiaan. Se puolestaan lienee saanut alkunsa siitä, kun "Susi-Kalle" Oikarainen hiihti iltahämärissä suden väsyksiin ja ampui sen kuolleeksi.

1960-luvulla suden ampuminen oli vielä uroteko, eikä kukaan tiettävästi moittinut Oikaraista pedon kellistämisestä - päin vastoin. Niskanen sen sijaan sai someloukkaantujien ryöpyn niskaansa käyttäessään vanhaa turkkia, jonka alkuperäinen kantaja ei palaisi henkiin vaikka karvavaatteelle antaisi tekohengitystä.

Siksi someloukkaantuminen oli sekä tekopyhää että perinteitä halveksivaa. Susiahan kaadetaan Suomessa sekä laillisesti että laittomasti. Niskasen turkki on kuitenkin nyljetty venäläisen suden päältä jo vuosikymmeniä sitten.

Eikä Suomessa liene muutenkaan sellaisia markkinoita uusille susiturkeille, että se vaikuttaisi susien laittomaan kaatamiseen. Sille on aivan muut - sinänsä yhtä mytologiset syyt.

Tosiasia kuitenkin on, että 50 kilometrin hiihdon suomalainen olympiakulta on paljon yleisempi tapahtuma kuin suden aiheuttamat ihmisvahingot: kultaa on tullut vuoden 1900 jälkeen neljästi kun suden tappamia ihmisiä ei ole ollut ainuttakaan. Siksi tappamiseen johtavat mytologiset syyt eivät ole hyväksyttäviä, vaikka toimivatkin hyvänä perusteena petokannan lailliselle säätelylle.

Annetaan siis hiihtäjien pitää mytologinen turkkinsa. Ja huolehditaan samalla siitä, ettei susiin kohdistu laitonta vainoa vaan kanta pidetään kurissa luvallisella metsästyksellä.

Näin voittavat sekä suomalainen kulttuuri että maamme ainoa peto, jolla on merkitystä ylisuuren hirvikannan aiheuttamien vahinkojen säätelyssä. Sillä on nimittäin varsin suuri merkitys myös ihmishenkien menetyksen kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Sundby vaatii väliaikalähtöä arvokisojen kuninkuusmatkalle
Sus siunatkoon

EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun

Suomen tulevaisuus metsätalousvaltiona on ilmeisesti pelastettu. Näin ainakin, jos uskomme aamun lehden uutista Euroopan unionista, jonka päätös sallii Suomelle metsien lisäkasvun hyödyntämisen myös tulevaisuudessa.

Käytännössä metsiä saa käyttää, kunhan ne pitkällä aikavälillä säilyvät metsien hiilinieluina. Se tarkoittaa, että metsänkasvun tulee olla suurempaa kuin puuston poistuminen. Todella pitkällä aikavälillä tämä lienee biologisista reunaehdoista johtuen mahdotonta, mutta nyt puhutaankin vain lähivuosikymmenistä.

Päätöksellä lienee muutamia seurauksia, jotka on syytä kirjata tähän.

Ensinnäkin nyt tehdyn päätöksen mukaisesti metsien arvo säilyy, mikä motivoi niiden omistajia huolehtimaan metsistään myös jatkossa, minkä seurauksena ne kasvavat tulevaisuudessa yhä nopeammin. Ellei metsillä olisi myyntiarvoa, ei niiden kasvuun myöskään sijoitettaisi ja sen seurauksena lisäkasvu jäisi saavuttamatta.

Käytännössä niin metsänomistajien, valtiovallan kuin ilmastonsuojelijoidenkin intresseissä on edistää metsien hyvää hoitoa ja siitä seuraavaa lisäkasvua. Sen sijaan luonnonsuojelijoiden perusteltuna pelkona on monimuotoisuuden kärsiminen metsiemme nykyistä tiukemmasta alistamisesta hiilensidontaan - esimerkiksi uhanalaisten eliöiden kannalta tärkeä lahopuun määrä ei ole hääppöinen hiilensidontaan optimoiduissa metsissä, vaikka se onkin kasvussa.

Tehdyn päätöksen mukaan Suomelle ei siis syntynyt uutta painetta luopua tärkeimmän luonnonvaramme hyödyntämisestä. Toivottavasti sen tuottoja kuitenkin jatkossa kanavoituu uusien innovaatioiden kehittämiseen.

Siis sellaisten, joiden hyödyntämisestä syntyy vielä metsiäkin suurempia tuottoja. Jos maahamme syntyisi tällaisten innovaatioiden varassa täystyöllisyys siten, että palkkataso olisi korkeampi kuin metsäteollisuudessa ja vielä vientitulotkin sitä korkeammat, voitaisiin metsämme siirtää kokonaan talouskäytöstä ympäristönsuojelu- ja virkistyskäyttöön.

Tätä tuskin käy minun elinaikanani, mutta ehkä kuitenkin jonain päivänä. Eihän maatalouskaan ole enää kannattavaa, vaikka aikanaan se muodosti yhteiskunnan talouden selkärannan.

Lopuksi on syytä ymmärtää, että EU:n uusi päätös tarkoittaa myös sitä, että metsiä voidaan hyödyntää kaiken muun ohella energiantuotannossa. Se lisää fossiilisten energiavarojen jäämistä maan uumeniin ja sitä kautta vähentää uusien kasvihuonekaasujen muodostumista. Samalla metsien hyvästä hoidosta johtuva puun lisäkasvu toimii ilmassa jo olevan hiilidioksidin nieluna.

Kaiken kaikkiaan on todettava, että EU osasi loppujen lopuksi tehdä kelpo ratkaisun. Toimisipa se myös muissa asioissa yhtä järkevästi, niin Unioni saattaisi ajan myötä saavuttaa jakamattoman kansalaistensa hyväksynnän. Nyt typeristä ratkaisuista on seurannut ainoastaan eripuraa ja jäsenvaltioiden välisiä skismoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta
Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee
EU ja Suomen metsävarat

Luonto on julma

Helsingin Sanomissa oli metsäaiheinen mielipidekirjoitus. Siinä järvenpääläinen nainen ihmetteli miksi suomalaisia metsänomistajia yllytetään kulottamaan metsiä, vaikka tulipalojen yhteydessä kuolee eläimiä.

Näin kauas olemme siis tulleet luonnosta. Järvenpääläinen ei ilmeisesti tiedä, että Suomessa metsäpalot kuuluvat lähtökohtaisesti metsän eläinten luonnollisiin haasteisiin: ilman ihmisen väliintuloa havumetsämme palaisivat 50-200 vuoden välein. Se on kuitenkin ollut erinomainen asia, sillä ilman toistuvia paloja metsistämme olisi aikojen saatossa muodostunut puhtaasti havupuuvaltaisia: kuivemmilla paikoilla olisi lähinnä mäntyjä ja rehevämmillä mailla pelkkiä kuusia.

Suomessa metsiä kulottavat lähinnä suuret metsänomistajat. Niiden tavoitteena on nykyisin nimenomaisesti luonnonhoito. Kulotus lisää metsissä lahon ja palaneen puun määrää, ja on monelle tulesta riippuvaiselle lajille olemassaolon edellytys nykyisessä Suomessa, jossa luontaiset metsäpalot sammutetaan nopeasti.

HS:n mielipidekirjoitus olikin esimerkki siitä, kuinka kaupungistuminen on johtanut vieraantumiseen luonnon normaaleista kiertokuluista. Toki metsän eläinten kuoleminen on julmaa, mutta julmuus on sisäänrakennettu luonnon kiertokulkuun. Tuli tappaa eläimiä, pedot syövät kasvissyöjiä, pakkaset palelluttavat jäihin juuttuneita joutsenia ja loiset sekä mikrobit saattavat sairastuttaa vahvimpiakin yksilöitä.

Sellainen se luonto vain on, halusimme tai emme. Kaikesta huolimatta ihmisen suurin rikos luontoa kohtaan on viime vuosikymmenten suunnaton väestönkasvu. Sen seurauksena maailman luonnolliset ympäristöt ovat suurelta osin katoamassa, vieraslajit leviävät ympäri maailmaa, valtameriin kertyy muovia ja muita saasteita. Näiden päälle myös ilmaston lämpenemisen pelätään uhkaavan ihmisten ja eläinten tulevaisuutta.

Väestönkasvuun verrattuna kulotuksissa kuolleet eläimet ovat siis häviävän pieni ongelma. Luonnonhoidollisen tulenkäytön seurauksena yksikään laji ei uhkaa hävitä kokonaan, vaan pikemminkin se tarjoaa elintilan useammille eliölajeille kuin metsämme ilman kulotuksia mahdollistaisivat. Ja siitähän me kaikki nautimme, monimuotoisista ja mahdollisimman luonnonmukaisista metsistämme, jotka kaiken lisäksi tuottavat meille taloudellista hyvinvointia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta
Leonardo DiCaprio metsässä
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta

Mikä on aiheuttanut selkärankaisten eläinten määrän romahduksen?

Helsingin Sanomat luetteli pääkirjoituksessaan syitä sille, miksi maapallon selkärankaiset eläimet ovat uhattuna. Sen mukaan "elinympäristöjen pilaantuminen ja katoaminen, liiallinen metsästys ja kalastus, saasteet, vieraslajit sekä ilmastonmuutos ajavat lajeja yhä ahtaammalle".

Hiukan myöhemmin pääkirjoitus vielä tähdentää, että "syynä ahdinkoon on kasvava kulutus. Lajit katoavat, koska ihmiset kuluttavat liikaa luonnonvaroja ja päästävät ilmaan liikaa hiilidioksidia. Maapallo ei uusiudu samaa tahtia."

Toimenpiteeksi lehti ehdottaa, että "suunnan kääntämiseksi tarvitaan toimia niin valtioilta, yrityksiltä kuin kuluttajiltakin, jotta vastuullinen, luonnonvaroja säästävä hyödykkeiden tuotanto ja kulutus pääsee vallalle".

Maapallon selkärankaisten eläinten lukumäärän väheneminen on sinänsä tosiasia, jota ei voi kiistää. Esimerkiksi National Geographic -lehti julkaisi jo pari vuotta sitten samasta aiheesta kirjoituksen. Sen mukaan eläinten väheneminen johtuu lähinnä sopivien elinympäristöjen katoamisesta ja tuhoutumisesta, metsästyksestä ja kalastuksesta, ilmastonmuutoksesta, ympäristön saastumisesta, tautien leviämisestä sekä vieraslajeista.

Mikä mielenkiintoisinta, National Geographicin jutussa todettiin, että eläinten lukumäärän lasku tapahtuu kehitysmaissa. Korkean elintason maissa niiden määrä on vähenemisen sijaan kasvanut kymmenellä prosentilla. Tästä ei Helsingin Sanomien päätoimittaja hiiskahda sanallakaan.

Se, minkä molemmat lehdet jättävät kertomatta liittyy eläinten määrän laskemisen perimmäiseen syyhyn. Se on väestönkasvu kehitysmaissa, josta seuraavat jutuissa mainitut eläinten määrien vähenemiset.

Enemmän ihmisiä tarkoittaa elintilan valtaamista luonnolta eli elinympäristöjen tuhoutumista, lisääntyvää ruuan kulutusta ja siten myös niin metsästystä ja kalastusta kuin peltojen raivaustakin, lisääntyvää kasvihuonekaasujen ja saasteiden tuottamista sekä ihmisen mukana leviävien taudinaiheuttajien ja vieraslajien liikkumista. Siten edellä siteeratuissa lehdissä mainitut syyt eläinten vähenemiselle ovat kaikki seurausta liiallisesta väestönkasvusta, joka on ymmärrettävä eläinlajien vähenemisen perussyyksi.

Siksi Helsingin Sanomien ehdotus ongelman ratkaisemiseksi on tehoton. Väestönkasvu ei pienene sellaisilla valtioiden, yritysten ja kuluttajien toimilla, joilla vastuullinen, luonnonvaroja säästävä hyödykkeiden tuotanto ja kulutus pääsee vallalle. Siksi niiden esille nostaminen on älyllisesti epärehellistä samaan tapaan kuin olisi väite Saharan erämaan muuttamisesta maapallon ruoka-aitaksi kastelukannun avulla.

Älyllisen epärehellisyyden sijasta olisi puututtava edellä mainittuun perussyyhyn. Maailman väestönkasvu on nykyisin keskittynyt kehitysmaihin, erityisesti Afrikkaan. Sen väkiluku kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ja saavuttanee neljän miljardin ihmisen rajan tällä vuosisadalla. Jos ja kun niin käy, jokainen voi mielessään todeta kuinka paljon maanosan eläimille jää elintilaa.

Suuri kysymys kuuluukin, että miksi kehitysmaiden väestönkasvulle ei tehdä mitään? Miksei kehitysapuun sidota tehokkaita Kiinan mallin mukaisia väestöohjelmia? Miksei noiden maiden naista lapsentekokoneeksi alistaviin kulttuureihin tartuta? Ja miksi katastrofitilanteissa tuhoalueille syydetään apua, jotta saadaan varmistetuksi ympäristön ja taloudellisen kestokyvyn kannalta liiallisen väestömäärän säilyminen?

Niin, kyllä minä tiedän. Itsenäisen valtion asioihin ei ole lupa puuttua ulkopuolelta, kaikki kulttuurit ovat erilaisia mutta samanarvoisia ja hädässä olevaa on autettava. Kaikki omalla tavallaan hyviä asioita, mutta niistä kiinni pitämisen lopputulos on negatiivinen niin luonnon kuin ihmiskunnankin kannalta. Hyvät aikomukset ovat siis jälleen kerran kiveämässä tietä helvettiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nöyristelyn aika on ohi
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Sodassa, rakkaudessa ja tiedonvälityksessä kaikki on sallittua