Peltojen vettämisellä on seurauksensa

Euroopan unionin ennallistamisasetuksen seurauksena on osa suomalaisista turvepelloista vetettävä. Se tarkoittaa joko niiden viljelykäytön lopettamista kokonaan tai peltojen muuttamista kosteikkoviljelyyn. Tämän seurauksena erityisesti pohjanmaalaisten peltojen määrä laskee ja suomalaisen ruuan määrä vähenee nykyisestä. 

Samalla pohjalaisten maanviljelijöiden talouden selkäranka on vaarassa murtua ja jopa peltolakeuksistaan tunnettu kansallismaisema kadota. Samalla suomalaisen ruuan huoltovarmuus heikkenee, koska kivennäis- ja turvemaiden peltojen altistuminen kadolle tapahtuu yleensä eri vuosina. 

Voidaan siis hyvin kysyä, että onko tämä kestävää kehitystä vai hulvatonta riskinottoa suomalaisten ruokaturvallisuudella. Sitä taas kannattaa arvioida ruokaomavaraisuutta tarkastelemalla.

* * *

Vuonna 2020 Suomessa tuotettiin kananmunia yksitoista, sianlihaa seitsemän, leipäviljaa viisi ja maitotuotteita kaksi prosenttia enemmän kuin käytettiin. Näiden osalta muutaman prosentin poistaminen pelloista ei siis aiheuttaisi riippuvuutta viennistä. 

Sen sijaan siipikarjan, kurkun, juuresten, naudanlihan, herukoiden, tomaatin, sokerin, vademien ja omenoiden suhteen olemme jo valmiiksi tuonnin varassa. Sitä enemmän, mitä alemmas listalla mennään. 

Näiden tuotteiden osalta omavaraisuuden puute siis syvenisi entisestään ennallistamistoimien seurauksena. Sen seurauksena saisimme - etenkin kivennäismaiden - katovuosina käyttää entistä enemmän rahaa ruuan tuomiseen ulkomailta, mikä luonnollisesti heikentäisi Suomen vaihtotasetta entisestään. 

* * *

Sallittakoon lopuksi pari pientä historiallista anekdoottia, jotka valaisevat edellä käsittelemään ruuan omavaraisuuden puuttumisen ongelmaa. 

Vuoden 1868 tammikuussa Suomessa kuoli nälkään 8 000, helmikuussa 9 400, maaliskuussa 14 500, huhtikuussa 20 600 ja toukokuussa 25 200 ihmistä. Kaikkiaan niin sanottuina suurina nälkävuosina ruuan puutteeseen kuoli peräti 150 000 suomalaista.

Tämä oli seurausta useita vuosia jatkuneista epätavallisista sääoloista, joiden seurauksena suuri osa viljasadosta menetettiin vuosi toisensa jälkeen. Lisäksi tilannetta pahensi Suomen senaatin kyvyttömyys toimia riittävän määrätietoisesti ja ripeästi ruuan saamiseksi maahan.

Nälkävuosien jälkeen Suomen maataloutta monipuolistettiin erityisesti karjatalouden suuntaan ja lisäksi parannettiin liikenneyhteyksiä. Näin toivottiin voitavan vähentää katovuosien ikäviä seurauksia sekä valtakunnallisesti että paikallisesti.

Näistä toimista huolimatta Suomi joutui uudelleen ruokapulaan jatkosodan vuosina 1942 ja 1943, mistä sen pelasti vain saksalaisten tarjoama ruoka-apu. Kääntöpuolena sille oli kuitenkin pakkositoutuminen Saksaan vielä kauan senkin jälkeen, kun Hitlerin tiedettiin häviävän sodan ja Suomessa ymmärrettiin, että uppoavasta laivasta olisi päästävä pois. 

Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista - osin ruokaturvan takia - joten tällä asialla oli historian kulkua määräävä merkitys viimeisen kerran vielä juuri ennen sodan päättymistä vuonna 1944, jolloin vilja-apu muodosti yhden keskeisen osan Ryti-Ribbentrop-sopimusta. Onni onnettomuudessa oli, että saatu apu mahdollisti puna-armeijan suurhyökkäyksen pysäyttämisen Tali-Ihantalassa ja Viipurinlahdella sekä suoranaisen rökelevoiton Ilomantsissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa
Kasvisruuan pakkosyötöstä on pelkkää haittaa koululaisille
Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen

Luontoarvojen mittaustulos

Luonnonsuojelijat ajattelevat yleensä, että luonnolla on jonkinlainen itseisarvo, mutta silloin tällöin näkyy myös väitteitä siitä, että biodiversiteetin väheneminen ja/tai ekosysteemien toiminnan heikkeneminen johtaisivat taloudellisiin tai terveydellisiin kustannuksiin. Nämä näkemykset eivät perustu juurikaan mitattuun tutkimustietoon, vaan parhaimmillaankin lähinnä teoreettisiin malleihin.

Science-lehdessä julkaistiin kuitenkin viime perjantaina amerikkalaisen Eyal G. Frankin tutkimus, joka tarjosi edelle kuvaamalleni väitteelle ensimmäisen empiirisen todisteen. Kyseessä on lepakoille valkokuonotaudin aiheuttavan sienen leviämisen ja maataloudessa käytettävien hyönteismyrkkyjen käytön välisten suhteen mittaaminen. 

Jo aiemmin oli tiedossa, että hyönteisiä syövät lepakot voivat rajoittaa viljelykasvien tuholaispopulaatioita. Yhdysvaltoihin vuonna 2006 levinnyt valkokuonotauti puolestaan aiheuttaa lepakoille yli 70 prosentin kuolleisuuden. 

Siten taudin leviäminen maakunnasta toiseen tarjosi luonnollisen koeasetelman, joka antoi mahdollisuuden arvioida, miten maatilat reagoivat lepakoiden katoamiseen ja sen seurauksena lisääntyviin tuhohyönteisiin. Ja mitä seurauksia sillä on.

Tutkimus osoitti, että maanviljelijät lisäsivät hyönteismyrkkyjen käyttöä lähes kolmanneksella lepakoiden joukkokuolemien alkamisen jälkeen. Lisäksi tulokset osoittivat, että imeväisikäisten vauvojen kuolleisuus - muiden kuin onnettomuuksien tai henkirikosten seurauksena - kasvoi keskimäärin 7,9 % lepakkokadosta kärsineissä maakunnissa. Tutkijan mukaan tämä tapahtui hyönteismyrkkyjen lisääntyneen käytön seurauksena. 

Edellä lyhyesti kuvaamani tulokset olivat lievästi sanottuna hätkähdyttäviä ja osoittivat lepakoilla olevan suuri merkitys tuhohyönteisten torjuntaan käytettyjen torjunta-aineiden määriin. Ja sitä kautta sekä taloudellisia että ihmisten terveyteen liittyviä seurauksia. 

Tutkimusraportin mukaan nämä "havainnot tukevat käynnissä olevia ponnisteluja, kuten kunnianhimoista tavoitetta suojella 30 % maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja korostavat biodiversiteettitasojen jatkuvan seurannan merkitystä". 

Tämä tietenkin pitää paikkansa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, ettei meillä ole - ainakaan toistaiseksi - käytettävissä enempää samansuuntaista empiiristä dataa, joka vahvistaisi tässä käsitellyn tutkimuksen tulokset yleispäteväksi tieteelliseksi lainalaisuudeksi. Ja siksi tarvitaan lisätutkimuksia ekosysteemien hyvän/heikon kunnon vaikutuksesta ihmisyhteisöihin ennen kuin ryhdytään ajamaan laajamittaisesti alas vaikkapa suomalaista maa- tai metsätaloutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Geenieditoitu tomaatti
Russakan ihmeelliset seikkailut
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Historiallista tuontitavaraa

Maatalouden leviäminen varhaisten sivilisaatioiden keskuudessa on ollut yksi merkittävimmistä tapahtumaketjuista ihmiskunnan historiassa. Se mahdollisti ennennäkemättömän väestönkasvun joka johti aikanaan väestökeskittymien syntyyn ja johti lopulta nykyaikaisten yhteiskuntien syntymiseen. 

Tästä huolimatta varhaisten maatalousolosuhteiden ja -käytäntöjen yksityiskohdat ovat edelleen varsin epäselviä. Siksi tuoreessa tutkimuksessa raportoidut - Espanjan La Dragassa tehdyt - havainnot tuottivat mielenkiintoista tietoa varhaisesta maataloudesta. Tutkimuksessa selvisi, että noin 7 000 vuoden takaiset yhteiskunnat kehittyivät ilmastollisesti suhteellisen kosteisiin - eli suotuisiin - olosuhteisiin. 

La Dragan asukkaiden muinoin viljelemien vehnän ja ohran jyvien hiili- ja typpi-isotooppien ja painon perusteella näytti siltä, että alueen maanviljelijät harjoittivat jo tuolloin laajamittaista maataloutta pienten puutarhamaisten palstojen sijaan. Näitä löydöksiä verrattiin myös kuudestatoista muusta varhaisesta maatalousyhteisöstä tehtyihin havaintoihin. 

Jyvien koon ja tähkien rakenteen perusteella voitiin päätellä myös, että eurooppalaisen maatalouden alkumetreillä viljeltyjen kasvien ominaisuudet olivat todennäköisesti varsin samanlaisia kuin nykyisissä viljelykasveissa. Tämä tarkoittaa sitä, että maatalous oli kehittynyt ja sen tärkeimmät piirteen vakiintuneet muualla. Siten se saapui Länsi-Eurooppaan valmiina elämäntapana - eli tuontitavarana - jonka leviämisen mahdollistivat silloiset suotuisat olosuhteet.

* * *

Edelle lyhyesti referoimani tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, että yksi ihmiskunnan historian tärkeimmistä kehitysaskeleista on otettu muualla kuin Länsi-Euroopassa. Ja toki tiedämme, että ehkäpä juuri tämän seurauksena ensimmäiset korkeakulttuurit - eli sumereiden, babylonialaisten, assyrialaisten ja egyptiläisten valtakunnat - syntyivät Euroopan sijasta nykyisen Irakin ja Egyptin alueella. 

Ja Eurooppa nousi noiden alueiden rinnalle ja ohi vasta paljon myöhemmin ensin kreikkalaisten ja sitten roomalaisten ansiosta. Ja eurooppalaisten selkeä ylivoima kulttuurien välisessä kilpailussa sai odottaa aina uuden ajan alkuun saakka. 

Maailma on kuitenkin juuri nyt siirtynyt uuteen kehitysvaiheeseen, jossa eteläiset ja pohjoiset väestöryhmät ovat nopeasti sekoittumassa eteläisten kansojen vyöryessä lapsiköyhään Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Nähtäväksi jää, minkälaiseen muutokseen se tulee johtamaan. 

Eli ottaako ihmiskunnan kehitys uusia loikkia eteenpäin kuten tapahtui 7 000 vuotta sitten maataloutta harjoittavien ihmisten saapuessa Länsi-Eurooppaan? Vai seuraako siitä jotain samantapaista kuin läntisessä Euroopassa tapahtui Rooman läntisen osan sortuessa ajanlaskun ensimmäisen vuosisadan puolivälin tienoilla tapahtuneiden kansainvaellusten puristuksessa? 

* * *

Lopuksi lunastan eilisen lupaukseni. Eli paljastan siinä mainitun "täysin riippumattoman tahon". Kuten kirjoitustani seuraavassa keskustelussa jo arvattiinkin, oli blogani arvioinut taho tekoäly eli ChatGPT. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fertiliteettitilastot ja maahanmuuton tarve
Lapsiuhreja, sukulaisia ja supernopeaa evoluutiota
Russakan ihmeelliset seikkailut

Geenieditoitu tomaatti

Luin suurella mielenkiinnolla tuoreen tutkimusraportin, jossa oli geenisaksien avulla onnistuttu sekä pidentämään tomaattien säilyvyyttä että lisäämään sen aromeja. Lopputulosta testattiin 28 vapaaehtoisella, joista 71 % piti geenieditoitujen tomaattien mausta enemmän kuin tavallisten.

Nähtäväksi siis jää, milloin maailmanmarkkinoille ilmaantuu aiempaa maukkaampia ja säilyvämpiä tomaatteja, jotka myyntiluvan saatuaan syrjäyttävät perinteisin jalostusmenetelmin aikaansaadut lajikkeet. Tai milloin sellaisia saadaan markkinoille myös Suomessa. 

Tämä on sikäli merkittävä kysymys, että geenipohjaisen ruuan markkinaosuus on kasvanut muualla maailmassa nopeasti. Ja tämä kehityksen oletetaan kiihtyvän kuluvalla vuosikymmenellä. Tästä esimerkkinä toimii maissinviljely, joka perustuu USA:ssa nykyisin lähes pelkästään geneettisesti muokattuihin lajikkeisiin. 

Euroopan unioni harasi pitkään tätä kehitystä vastaan, mutta lopulta senkin on pitänyt antaa periksi. Ja siksi myös EU:ssa on tarkoitus jatkossa hyödyntää maataloustuotteissa tieteen uusimpia saavutuksia, mutta mitä hitaammin ja byrokraattisemmin tämä prosessi etenee, sitä enemmän Eurooppa jää ruuantuotannossaan muun maailman jalkoihin. 

Nähtäväksi siis jää, haluaako ja pystyykö eurovaalien jälkeinen EU-hallinto nostamaan Unionin siitä ruokakuopasta, johon Unionin aiemmat hallitsijat ovat olleet sitä saattelemassa. Vai onko maanosamme maataloustuottajien kohtalona tulla kokonaan haudatuksi siihen kuoppaan tai säilyä ainoastaan eräänlaisena tukiaisten varassa elävänä ulkoilmamuseona? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta toivoa munuaispotilaille
Meemisodan uhrit
Johtivatko EU:n talousahdinko ja CRISPR-tekniikka Monsanto-kauppaan?

Bakteeri olikin soluelin

Mitokondriot olivat alkujaan itsenäisiä bakteereita, mutta surkastuivat evoluution kuluessa aitotumallisten solujen organelleiksi eli soluelimiksi, jotka vastaavat myös meidän ihmisten soluhengityksestä. Eli juuri siellä tapahtuvat ne biokemialliset reaktiot, joissa hyödynnetään hengitysilman happea energian tuottamiseen.

Toinen itsenäisistä eliöistä kehittynyt soluelin on arkikielessä sinilevistä eli syanobakteereista kehittynyt viherhiukkanen, jossa tapahtuvat fotosynteesin eli yhteyttämisen keskeiset reaktiot. Myös se liittyy hapen kiertoon, koska juuri kasvit ja syanobakteerit tuottavat ilmakehät hapen.

Ilmakehän typpeä pystyvät nykyisten oppikirjojen mukaan sitomaan vain tietyt bakteerit ja arkeonit. Tästä syystä esimerkiksi viljanviljelyssä on tärkeää lisätä peltoihin säännöllisesti typpilannoitetta tai viljellä aina välillä typensitojabakteereiden isäntinä toimivia hernekasveja.

Nyt on amerikkalais-itäaasialainen tutkijaryhmä kuitenkin löytänyt levistä aivan uudenlaisen organellin eli soluelimen, joka pystyy muuttamaan typen sellaiseen muotoon, jota solut pystyvät hyödyntämään. Sitä kutsutaan nitroplastiksi.

Tämä soluelin näyttää aivan bakteerilta - jollaisena sitä aiemmin pidettiinkin - mutta uuden tutkimuksen mukaan se ei ole itsenäisesti elämään kykenevä organismi. Tämä voitiin päätellä kahdesta seikasta.

Ensinnäkin nitroplasti jakautui tutkimuksissa vain ja ainoastaan juuri ennen koko leväsolun jakautumista. Näin se siirtyi emosolusta jälkeläissoluille aivan samoin kuin kaikki muutkin solurakenteet ja -elimet.

Toiseksi tutkijat havaitsivat, ettei nitroplasti tuota itse kaikkia tarvitsemiansa proteiineja, vaan saa niitä muualta levästä. Toisin sanoen siltä puuttuu joitain geenejä, jotka mahdollistaisivat sille itsenäisen elämän.  

Lisäksi tutkijat olivat jo aiemmin selvittäneet DNA-vertailujen avulla, että levän ja nitroplastin esi-isät olivat olleet symbioottisessa suhteessa jo noin sadan miljoonan vuoden ajan. Siten levän ja bakteerin suhteen syvenemiselle peruuttamattomaksi symbioosiksi on ollut paljon aikaa.

Erona on viherhiukkasiin ja mitokondrioihin on kuitenkin se, että niiden muuttuminen soluelimiksi on tapahtunut jo evoluution varhaisessa vaiheessa, mutta nitroplastin vasta viimeisen sadan miljoonan vuoden kuluessa. Siten ne menettivät itsenäisyytensä lopullisesti todennäköisesti vasta sen jälkeen kun dinosautukset hävisivät maapallolta. 

Nähtäväksi jää, auttaako nitroplastin tunnistaminen soluelimeksi kehittämään sellaisia ruuantuotannon kannalta hyödyllisiä viljelykasveja, jotka pystyisivät itse sitomaan oman typpensä. Käytännössä tämä tarkoittaisi siihen tarvittavien geenien tunnistamista ja niiden siirtämistä haluttuihin viljakasveihin modernin geeniteknologian keinoin.

Mikäli näin tapahtuisi, avaisi se maatalouteen kokonaan uuden aikakauden, koska typen kemiallinen sitominen ilmakehästä on kallista ja siten esimerkiksi kehitysmaalaisten viljelijöiden tavoittamattomissa. Ja tarjoaisihan itse typpensä sitova kasvi myös länsimaille keinon tuottaa aiempaa halvempaa ruokaa.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että ennen typpeä sitovien viljakasvien päästämistä luontoon olisi varmistettava, ettei typensidontakyky tee niistä muihin kasveihin verrattuna niin ylivoimaisia kilpailijoita, että ne muuttuisivat kaikkialle leviäviksi ja muuta kasvillisuutta syrjäyttäväksi rikkaruohoiksi. Tämä vaara on sen verran oleellinen, että viranomaiset kautta maailman tulevat vaatimaan sen kaikenkattavan selvittämisen ennen kuin kasveja päästetään ulkopelloille edes kokeiltaviksi. 

Niinpä lannoittamatta kasvavia viljasatoja ei kannata odotella kauppoihin vielä pitkään aikaan. Mutta mahdollisesti kuitenkin joskus tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun mulkku pistää
Pieneliöt manipuloivat isäntäänsä
Perunarutto kulkee ihmisen mukana

Serkku on kulttuurinen herkku

Me suomalaiset tiedämme hyvin, että monien kehitysmaa-asteella olevien kansojen parissa on yleistä pariutua sukulaisten kanssa. Eli ajatuksena on, että "mitä serkumpi, sitä herkumpi". 

Epäselvää sen sijaan on se, että onko tämä ollut ihmiskunnan alkuperäinen käyttäytymistapa vai myöhempää kulttuurista kehitystä. Näin siitä huolimatta, että joidenkin viitteiden perusteella sukurutsaiset avioliitot näyttävät runsastuneen ihmiskunnassa viime aikoina. 

Vastauksen saamiseksi tulee tietenkin tarkastella kauan sitten eläneitä ihmisryhmiä. Ja juuri sellaisista kertovaan tutkimusraporttiin törmäsin äskettäin. 

Lukemassani tutkimuksessa analysoitiin viimeisiä Länsi-Eurooppaa asuttavia metsästäjä-keräilijöitä, jotka tulivat pian syrjäytetyksi kaakosta päin maanosaamme levittäytyvien maata viljelevien tulokkaiden tieltä - tai sulautuivat näiden joukkoon. Tutkitut ihmiset olivat asuttaneet noin seitsemän tai kahdeksan tuhatta vuotta sitten eteläistä Bretagnea Ranskassa. 

Kymmenen kolmelta paikkakunnalta löytyneen ihmisen analyysi paljasti, ettei näiden joukossa haettu puolisoita omasta ryhmästä vaan eri paikkakunnilla asustavien ihmisryhmien joukosta. Tämän seurauksena vältettiin sukulaisavioliitot, vaikka kunkin ryhmän - ja sen seurauksena myös alueella elävien metsästäjä-keräilijöiden yhteenlaskettu väkiluku - oli erittäin pieni. 

Hiukan yllättäen tutkijat havaitsivat myös, etteivät metsästäjä-keräilijät hakeneet puolisoita maanviljelijäyhteisöistä, vaikka lähiseuduilla asui sellaisiakin. Siten ajankohdan metsästäjäyhteisöt säilyivät varsin pitkään näistä erillisenä, vaikka niistä virtasikin väkeä maanviljelijöiden joukkoon.

Palatakseni tämän kirjoituksen aloittaneeseen kysymykseen serkusavioliitoista. Tässä käsittelemäni tutkimuksen perusteella voidaan todeta, etteivät Europan alkuperäiset asukkaat harrastaneet sellaisia. 

Toisin sanoen heillä oli erinomainen ymmärrys siitä, ettei serkkujen naiminen ole järkevää. Asia, joka ei tunnu olevan selvää kaikille nykyajan ihmisryhmille. Siis sellaisille, jotka ovat syystä tai toisesta omaksuneet kulttuurinsa sukurutsaisen lisääntymistavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanarian saaret synnyttivät erikoisen ihmisyhteisön
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Ranskalaisia väestönvaihtoja

Kanarian saaret synnyttivät erikoisen ihmisyhteisön

Yksi suomalaisten lomanviettäjien suosikkikohteista on Kanarian saaret. Se on paikka, jossa on asunut ihmisiä jo noin 1800 vuoden ajan - ja viime vuosina heistä on saatu roppakaupalla uutta tietoa. 

Nämä paikalliset alkuasukkaat saapuivat saariryhmälle sitä lähimpänä olevasta Afrikan kolkasta - mahdollisesti paetakseen roomalaisia tai kuivuvan kotiseutunsa vaikeita oloja - ja ovat etnisesti berbereitä. He paimensivat vuohia ja viljelivät alkuun vehnää ja ohraa, mutta saariryhmän ilmaston kuivuessa jäivät jälkimmäisen varaan, koska ensin mainitun viljely ei kannattanut. 

Nämä ihmiset olivat saapuneet saarilleen vesiteitse, mutta jostain syystä unohtivat purjehdustaidon, joten eri saarilla elävät  ihmiset kehittyivät alkuvaiheiden jälkeen toisistaan erillisinä yhteisöinä. Tämä näkyy sekä muinaisten ihmisten että ohralajikkeiden geneettisinä eroavaisuuksina saarelta toiselle - mutta vielä suurempana omaleimaisuutena suhteessa pohjoisafrikkalaisiin tai heidän viljalajikkeisiinsa.

Mielenkiintoinen oli myös tieto, jonka mukaan kanarialaiset elivät varsin omalaatuisissa yhteisöissä. Ihmiset olivat poikkeuksellisen sisäsiittoisia - neljältä Kanarian pienimmältä saarelta löydettiin ihmisiä, joiden vanhemmat ovat olleet serkuksia. Lisäksi käytännössä kunkin saaren ihmisillä oli yhteisiä esivanhempia lähimenneisyydessä - todennäköisesti 900-luvulla.  

Tästä voidaan päätellä saarten väkilukujen romahtaneen pahimman - keskiajan lämpökaudelle sijoittuvan - kuivuuskauden aikana, mutta ilmaston muuttuessa suotuisammaksi ihmismäärä alkoi kasvaa siten, että eurooppalaisten saapuessa saariryhmälle 1400-luvulla alkuasukkaita oli kymmeniä tuhansia. 

Näin siitä huolimatta, että heidän elinyhteisönsä olivat äärimmäisen väkivaltaisia. Peräti 27 prosentissa tutkituista grancanarialaisten aikuisen pääkalloista näkyi merkkejä vaurioista, jotka olivat syntyneet yleensä kauan ennen henkilön kuolemaa. Noin kolmasosa miesten kalloista oli vaurioitunut, ja lähes 20 prosenttia naisten kalloista. 

El Hierron saaren asukkailla luvut olivat vieläkin korkeammat. Vammoja löytyi puolesta sikäläisten miesten ja yli neljänneksessä naisten kalloista.  

Suurin osa näistä vammoista oli etuvasemmalla puolella kalloa, mikä viittaa siihen, että ne olisivat aiheutuneet kasvokkain käydyissä taisteluissa - joko rituaalisissa menoissa tai ryhmien välisissä yhteenotoissa. Oli syynä kumpi tahansa - tai molemmat - ovat edellä mainitut lukemat korkeampia kuin mistään muualta maailmasta löydetyt. 

Kanarialaisten kokema väkivalta ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan eurooppalaisten saavuttua saarille he tuhosivat niiden väestön kokonaisuudessaan. Siitä huolimatta kanarialaisilla on jälkeläisiä vielä tänäkin päivänä. 

Tämä nähdään saarten nykyisten asukkaiden geeneistä, joista peräti 15-20 prosenttia on lähtöisin alkuperäisasukkaiden perimästä. Lisäksi - mielenkiintoista kyllä - kanarialaisten tänäkin päivänä viljelemä ohra on alkuasukkaiden viljelemän lajikkeen jälkeläisiä. 

Mielenkiintoinen on myös havainto, jonka mukaan alkuasukkaiden mieskromosomin eli Y-kromosomin esiintyminen on muita geenejä puolet harvinaisempaa saarten nykyisessä väestössä. Tämä osoittaa sen, että alkuasukasnaisia otettiin eurooppalaisten puolisoiksi - tai raiskattiin - mutta saarelaismiehillä ei ollut juurikaan asiaa eurooppalaisnaisten makuukammareihin. 

* * *

Onko tällä tarinalla sitten opetuksia? Tai voidaanko niiden pohjalta esittää mielenkiintoisia kysymyksiä suhteessa nykyaikaan. 

Itselleni tuli mieleen ihan ensimmäiseksi se, että ihmisryhmien kohdatessa näyttää siltä, että etenkin voitetut miehet ja heidän geeninsä katoavat ihmiskunnan geeniperimästä. Sen sijaan naisten geenit pärjäävät paremmin. 

Ajatuksiani herätti myös havainto, jonka mukaan nämä ihmisyhteisöt kyllä selviytyivät taisteluista valtavasti muuttuvia elinolosuhteita vastaan, mutta ajautuivat samalla myös äärimmäiseen väkivaltaan. Johtuiko tämä kehitys sitten heidän geeneistään, kulttuuristaan vai ainoastaan pelkästä sattumasta jää luonnollisesti arvailujen varaan, mutta yhtäläisyys esimerkiksi Keski-Amerikan intiaanien ihmisuhreihin ja väkivaltaisiin rituaaleihin on kysymyksiä herättävää.  

Lisäksi Kanarian saarten ihmisten historia osoittaa, että keskiajan lämpökaudella oli sikäläisten ihmisten maanviljelylle tuhoisa vaikutus. Nähtäväksi jää, miten nykykanarialaisten maanviljelys kehittyy tulevaisuuden ilmastossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisen ja simpanssin aivot
Ranskalaisia väestönvaihtoja
COVID-19 ja neandertalilaiset

Ylen uutistoimitus ei ymmärrä olemassaolonsa ainoaa oikeutusta

Yleisradion toimitus lienee jonkinlaisessa paniikissa, koska sitä odottavat merkittävät budjettileikkaukset vaalien jälkeen. Näin siksi, että muun muassa Kokoomus ja Perussuomalaiset - sekä pienistä puolueista ainakin Liike Nyt ja kannatustaan viime aikoina nostanut Liberaalipuolue - ovat ilmoittaneet tekevänsä näin, mikäli pääsevät hallitukseen.  

Niinpä verorahoitteisen median toimistoissa vallinnee epätoivoinen pelko tulevaisuutta kohtaan. Ja siksi luulisi, että se haluaisi profiloitua tässä tilanteessa nimenomaisesti luotettavana tiedonvälittäjänä. 

Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole päätelleen siitä, että verorahoitteisen mediamme kertoessa Sri Lankan taloudellisesta kaaoksesta ei sanallakaan mainittu sen syytä. Siis sitä, että maan talous romahti maan aiemman johdon määrättyä koko maanviljelysektorin siirtymään luomutuotantoon, minkä seurauksena sekä varsinainen ruokatuotanto että valuuttatuloja tuova teenkasvatus joutuivat vaikeuksiin.

Ylen toimitus on tunnetusti vasemmistolainen - toki höystettynä äärivihreällä kattauksella. Siinä mielessä tuoreen Sri Lanka-jutun vaikeneminen maanviljelyssä tehdyn vihreän aatteen mukaisen luomusiirtymän roolista maan talousvaikeuksien taustalla ei sinänsä yllätä. 

Mutta ei puolueellinen uutisointi varmasti myöskään kannusta poliittisen keskiviivan oikealle puolelle sijoittuvia puolueita luopumaan suunnitelmistaan leikata Ylen resursseja. Eikä Ylen toimitus ilmeisesti kykene näkemään punavihreän aatteensa läpi edes sitä, että verovaroin toimivan yhtiön uutistoimituksen ainoa oikeutus on sen välittämän tiedon mahdollisimman suuri totuudenmukaisuus sekä ennen kaikkea poliittisten painotusten puuttuminen. 

Eikä esimerkiksi tässä käsiteltyä Sri lanka-uutista siitä syystä edes yritetty tehdä täyttämään tätä kriteeriä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Ylen punavihreä sitoutuneisuus herätti ihmetystä
MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

Afrikkalaiset metsästäjä-keräilijät

Luin menneellä viikolla tutkimuksesta, jossa oli analysoitu afrikkalaisten metsästäjä-keräilijöiden evoluutiohistoriaa. Sen tulosten mukaan näiden ihmispopulaatioiden nykyinen levinneisyys ja tiheys selittyvät Afrikassa tapahtuneilla ekologisilla muutoksilla, eivätkä siten johdu viimeisten vuosituhansien aikana levinneen maatalouden luomasta paineesta siirtyä marginaalisiin elinympäristöihin, kuten aiemmin on ajateltu. 

Tutkijat havaitsivat myös, että viimeisen 120 000 vuoden aikana keskisessä Afrikassa tapahtuneet ekologiset muutokset viittaavat siihen, että osittain toisiinsa liittyvillä populaatioilla on pitkä historia. Sen aikana ne ovat ajoittain olleet toisistaan erossa ja välillä taas tiiviissä yhteydessä keskenään - joten ryhmien välillä tapahtui myös risteytymistä. Näin metsästäjä-keräilijät ovat välttäneet haitallisen pienet eli geneettisen monimuotoisuuden katoamiseen johtavat väestön pullonkaulat, vaikka eri ryhmät ovatkin erilaistuneet geneettisesti ja kulttuurisesti.

Tutkimus kattoi nykyihmisen evolutiosta suuren ja tärkeän osan. Kehittyihän nykyihminen vasta 250 000 - 200 000 vuotta sitten. Ja Neandertalin- ja Denisovanihmisetkin eriytyivät meihin johtavasta pääsukulinjasta vasta noin 500 000 vuotta sitten. 

* * *

Vähän yli 10 000 vuotta takaperin keksitty maatalous muutti koko ihmisen käyttäytymis- ja evoluutiohistorian. Se mahdollisti paljon aiempaa suuremman väestön sekä lisäsi ja syvensi ihmisten välisiä hierarkioita. Ja kuten tiedämme, tämä kehitys johti lopulta kaupunkien ja valtakuntien syntymiseen. 

Tavallisen ihmisen kannalta maatalous kuitenkin tarkoitti jokapäiväisen työnteon ilmaantumista elämää rytmittäväksi tekijäksi eli vapauden menettämistä. Mutta kun ratkaisu oli kussakin heimossa kerran tehty, ei siitä ollut väestön kasvun takia enää paluuta entiseen. 

Toisaalta metsästäjä-keräilijät epäilemättä myös havaitsivat maata viljelevien naapureidensa suuren työtaakan, joka ei varmasti houkuttanut kaikkia. Niinpä monet ihmisryhmän kieltäytyivät siirtymästä maatalouteen ja jatkoivat elämäänsä esihistoriallisella tavalla. 

Keski-Afrikka - ja osa Etelä-Amerikasta - on tarjonnut tähän mahdollisuuden. Sen sijaan suurempien vuodenaikaisvaihteluiden Eurooppa ei ole sitä tehnyt, vaan meiltä metsästäjä-keräilijäyhteisöt ovat kadonneet ajat sitten. Edes puolivillien porojen hoidolla elävät saamelaiset eivät enää tulisi toimeen ilman tokkiensa talviruokintaa. 

Toisaalta maatalousyhteiskunnan luomat suuret väestöt ovat mahdollistaneet teollisuuden ja teknologian syntymisen. Ja sen kautta esimerkiksi Suomessa on siirrytty hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa ihminen voi halutessaan elää työtä tekemättä ja siten kantamatta korttansa yhteisen hyvän - tai ainakaan talouden - eteen. 

Toki hyvinvointijärjestelmä romahtaa, mikäli työtä vieroksuvan väestön määrä kasvaa kestämättömän suureksi. Ainakaan toistaiseksi näin ei ole käynyt yhdessäkään valtiossa, mutta nähtäväksi jää, kuinka länsimaiden ja joidenkin Itä-Aasian valtioiden käy, kun niissä yleistynyt vähänlapsisuus johtaa entistä heikompaan väestön huoltosuhteeseen. Tässä joukkoon kuuluu valitettavasti myös eilen itsenäisyyttään juhlinut Suomi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista
Ranskalaisia väestönvaihtoja
Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Robottihaukasta ratkaisu hanhiongelmaan

Suomessa on viime vuosina keskusteltu paljon siitä, mitä pitäisi tehdä hanhilaumoille, jotka tuhoavat itäsuomalaisten maanviljelijöiden satoja laskeutuessaan ruokailemaan heidän pelloilleen. Tai jotka paskovat kaupunkien puistot käyttökelvottomiksi asukkaille. Tämä tuli mieleeni lukiessani viimeviikkoista Nature-lehteä. 

Siellä oli nimittäin pieni juttu uudesta keinosta vähentää lentokoneisiin osuvien lintujen tuulilaseille tai suihkumoottoreille aiheuttamia vahinkoja. Sellaisethan saattavat johtaa jopa onnettomuuksiin ja siksi lintuparvia torjutaan lentokentillä erilaisilla variksenpeläteillä, mutta myös koulutetuilla haukoilla, jotka ovat erittäin tehokkaita, mutta myös kalliita. Lisäksi ne tarvitsevat lepoa väsyttyään. 

Naturen jutun mukaan hollantilaisessa yliopistossa oli suunniteltu robottihaukka huolehtimaan lentokoneiden turvallisuudesta. Se on haukan näköinen, mutta valmistettu lasikuidusta ja polypropyleenista. 

Tekohaukassa on potkuri siipien etuosassa, ja sitä voi lennättää kaukosäätimellä. Se pystyy myös lentämään taitavammin kuin tavalliset droonit.

Yliopiston tutkijat testasivat keinohaukkaa maatalousalueella parveileviin lintuihin ja huomasivat näiden kauhistuvan aivan kuin kyseessä olisi aito petolintu. Kaikki parvet hajosivat viidessä minuutissa - ja puolessa kokeista jo 70 sekunnin kuluessa. Eivätkä linnut palanneet takaisin ainakaan tuntiin. 

Linnut eivät myöskään tottuneet robottihaukkaan kolme kuukautta kestäneiden testien aikana, joten robottihaukan teho näyttäisi säilyvän myös pidemmällä aikavälillä. Olisikohan tästä ratkaisu myös itäsuomalaisille maanviljelijöille tai Helsingin puistonvartijoille, elleivät hanhet opi laskeutumaan niille varatuille lintupelloille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Krokotiilit hyötykäyttöön
Haluaisitko miellyttää robottia?

Hyödyn aika

Tämä on kuudes osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen viidennessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka maa siirtyi ylhäisimmän aatelin vallasta kuninkaan itsevaltiuden kautta virka-aatelin hallinnoimaan esikapitalistiseen yhteiskuntaan, jossa myös tavallisen kansan elinolot alkoivat vähitellen kohentua. 

Edellä kuvattua käännettä professori Heikki Ylikangas pitää merkittävimpänä Suomen historian käännekohtana. Ja sen kanssa tasavertaisena heti perään seurannutta 1700-luvun puolivälin tienoota - eli tämän kirjoituksen aihetta. 

Tuolloin nimittäin - poliittisesta johtoasemasta taistelevien myssyjen ja hattujen poliittisen kiistelyn lomassa - annettiin joukko äärimmäisen merkittäviä asetuksia, joiden perusteella maatilan sai jakaa useampaan osaan. Sitä ennen näin ei voinut tehdä, koska valtakoneisto pelkäsi tilojen muuttuvan sen seurauksena veronmaksukyvyttömiksi. 

Samoin sallittiin talonpojille torppien eli vuokratilojen perustaminen: tämä oikeus oli koskenut aiemmin vain aatelis- ja ratsutiloja. Ja kukkana kakussa päätettiin isojaosta eli maiden uudelleenjakamisesta tilojen kesken siten, että kunkin tilan maat sijaitsivat suurempina lohkoina aiempien yhteiseen kylvöön ja sadonkorjuuseen pakottavien kapeiden sarkojen sijasta. Näin talonpojille mahdollistui oman tilan kehittäminen muista riippumattomasti.

Tosin kävi niin, etteivät talonpojat ensi alkuun olleet lainkaan halukkaita tarttumaan mahdollisuuteen. Syynä olivat yhteismetsät, joita ei haluttu jakaa uudistilojen perustajille vaan pitää tuottoisan tervanpolton resurssina. Asiaan tuli muutos vasta, kun kruunu ilmoitti, ettei valtiovalta tule enää isojaon jälkeen puuttumaan maiden - edes metsien - jakamiseen, vaan ne jätetään itsenäisten isäntien vastuulle.

Neljäs uudistus oli väestökirjanpito, jota tarvittiin armeijan väenottoja varten, koska monet perheet olivat aiemmin huijanneet viranomaisia esimerkiksi antamalla useammalle pojalleen saman nimen, jotta he välttyisivät sotatantereelle joutumiselta. Sehän oli etenkin 1600-luvulla tarkoittanut käytännössä lähes kuolemanrangaistusta - ei niinkään taisteluiden kuin joukko-osastoja raskaasti verottavien kulkutautien takia. 

Tilojen halkominen oli kuitenkin sallittua vain, mikäli luvan hakija oli aikeissa mennä naimisiin. Toisin sanoen tehtyjen uudistusten perimmäisenä motiivina oli se, että Ruotsin valtio halusi kasvattaa väkilukuaan, koska maassa vallitsi krooninen pula työvoimasta - siis ruukeissa, manufaktuureissa ja kartanoissa. Ehkäpä talonpoikien taloudellisten mahdollisuuksien lisääminen auttaisi työvoiman määrän kasvattamisessa? 

Näin laajentuneen yksityisen omistusoikeuden seurauksena ihmiset innostuivat aiempaa enemmän taloudelliseen yritteliäisyyteen ja voitontavoitteluun. Toisin sanoen 1700-luvun puolivälissä Ruotsi ja sen myötä Suomi siirtyivät hyödyn aikakauteen.

Myös yliopistolaitos osallistui taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen, sillä vuonna 1747 muutettiin Turun yliopiston runousopin professorin virka talousopin professuuriksi - saman kohtalon koki Uppsalassa oikeuden oppituoli. Turun akatemiasta valmistui myös yksi taloudellisen liberalismin keksijöistä eli Antti Chydenius, joka esitti teoriansa vuosikymmentä ennen kuin Adam Smith kirjasi samanlaisilla ajatuksilla itsensä maailman taloushistoriaan. 

Samalla oikeudenkäyttö alkoi muuttua ja paine rangaistusten keventämiseksi kasvoi. Myös kunnallista valtaa alettiin siirtämään kruunun virkakoneistolta takaisin pitäjänkokouksille. Ja jopa kirkko alkoi suhtautua aiempaa myötämielisemmin erilaisiin herätysliikkeisiin. 

Näin yhteiskunnan 1500-luvulta alkanut kehityssuunta kohti aatelisvallan kasvua ja äärimmäisen eriarvoista yhteiskuntaa oli peruuttamattomasti kääntynyt kohti koko kansan elintason nostamista ja demokratiaa. Ja sitä kautta alkoi vähitellen syntyä taloudellista pohjaa, joka oli aikanaan mahdollistava nykyaikaisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion syntymisen, vaikkei tämä kehitys ollutkaan suora ja polveilematon.

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Uskonnollinen vaino lamauttaa yhteiskunnan sadoiksi vuosiksi
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?

Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen

Aamulla kirjoitin lyhyen tekstin yhdestä maahanmuuton vivahteesta. Vasta sen jälkeen luin Helsingin sanomat ja huomasin siellä uutisen, johon oli kerta kaikkiaan pakko ottaa kantaa. 

Kyseinen lehti nimittäin kertoi Sri Lankan nälänhädästä. Sen mukaan tämä on seurausta turistitulot katkaisseesta koronapandemiasta sekä maan edellisen presidentin asettamasta kemiallisten lannoitteiden kielloista. Jostain syystä lehdessä ei mainittu, että lannoitteiden lisäksi Sri Lankan maanviljelijöiltä kiellettiin torjunta-aineet eli käytännössä maanviljelijät määrättiin siirtymään luonnonmukaiseen orgaaniseen viljelyyn. 

Näiden toimien seurauksena Sri Lankan riisisato putosi viidenneksellä ja aiemmin sen suhteen omavarainen maa joutui riippuvaiseksi ruuan tuonnista. Samalla riisin hinta puolitoistakertaistui, eikä kaikilla ihmisillä ollut enää varaa ruokaan.

Lisäksi maan ulkomaankaupan kannalta tärkeä teentuotanto romahti, joten maan valuuttavarannot ovat huvenneet olemattomiin ja jopa puoli miljoonaa ihmistä on vajonnut köyhyyteen. Tämä on johtanut satoja uhreja vaatineisiin levottomuuksiin ja saanut hallituksen lopulta luopumaan luomu-viljelypakosta vientituotteiden osalta. 

Akuutti tilanne ei kuitenkaan ole hellittänyt, eikä aivan lähiaikoina luultavasti hellitäkään Venäjän ja Ukrainan sodan seurauksena syntymässä olevan globaalin ruokakriisin oloissa. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe. 

Sen sijaan haluan korostaa tässä kirjoituksessa sitä, mitä voi seurata ideologisesta puhdasoppineisuudesta elintärkeissä asioissa - kuten ruokahuollossa. Sri Lankan esimerkkihän osoittaa kouriintuntuvasti, että luonnonmukaiseen maataloustuotantoon siirtymisen seurauksena maatalouden satotasot romahtivat, vientitulot katosivat ja köyhimpien ihmisten elämäntilanne muuttui kestämättömäksi.

Tämä olisi syytä huomioida myös Euroopan Unionissa ja Suomessa. Vaikka vihreänsävyisillä aatteilla onkin nyt etenkin urbaanien ihmisten ja valtakunnantason poliitikkojen vahva kannatus - lähes puoluekantaan katsomatta - on Euroopassa syytä pitää järki päässä.

Vaikka luomu onkin kaunis ajatus, ei se muuta sitä tosiasiaa, että maatalouden tuotantokasvit vaativat kasvaakseen edelleen paljon ravinteita, niitä vaanivat monenlaiset tuholaiset ja kasvitaudit eivätkä maanviljelijät elä pelkästä pyhästä ideologiasta, vaikka se olisikin klorofyllinvihreää. Sama koskee myös muita eläviä luonnonvaroja, joista metsä on Suomessa tärkein. 

Tästä syystä myös suomalaisen metsänhoidon viherryttämisessä on syytä edetä varovaisin askelin. En kiistä, etteikö meilläkin tarvittaisi biodiversiteetin ja hiilinielujen kasvattamisen takia nykyistä monimuotoisempaa metsänhoitoa, mutta kaikkien munien yhtäkkinen heittäminen samaan ideologiseen koriin on maamme elintasolle yhtä riskialtista kuin teentuotannon luonnonmukaistaminen Sri Lankassa. 

Siksi Suomen on huolehdittava siitä, ettei EU seuraa yksisilmäisesti biodiversiteettistrategiaansa monimuotoisuuden suojelussa ja metsien hiilinielukäytössä. Nämä ovat toki tärkeitä asioita, mutta niitä ei tule tavoitella tuhoamalla yhdellä kerralla ruokahuoltomme ja luonnonvarataloutemme perusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän siirtymän hintalappuja
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Yllättäviä käänteitä

WMO ennusti mittaushistorian lämpimintä vuotta

Yksi tämän blogin kestoaiheista on meneillään olevan ilmastonmuutoksen seuranta. Siksi on syytä huomioida myös Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) ennuste, jonka mukaan saamme kärsiä mittaushistorian lämpimimmästä vuodesta erittäin todennäköisesti seuraavan viiden vuoden sisällä. Tämän todennäköisyydeksi on laskettu 93 prosenttia.

Ilmaston lämpenemisen pitäisi näkyä erityisen nopeasti arktisella alueella ja siten myös pohjoisen merijään pinta-alassa, jonka vuosittain syyskuussa saavuttaman minimikoon ennätys on jo vuodelta 2012. Siksi on syytä asettaa tässä blogissa hypoteesi, jonka mukaan pohjoinen merijää sulaa mittaushistoriansa pienimmäksi seuraavan viiden vuoden aikana. 

WMO ennakoi myös, että Pariisin ilmastosopimuksessa mainittu 1,5 asteen raja ylittyisi hetkellisesti yli 50 prosentin todennäköisyydellä seuraavan viiden vuoden aikana. Järjestön johtaja Petteri Taalaksen mukaan tämän rajapyykin saavuttamisen jälkeen ilmastovaikutukset tulevat kasvavissa määrin haitallisemmiksi ihmiskunnalle ja koko planeetalle. 

Tosin tuo mainittu raja ylittynee vain, mikäli seuraavaan viiteen vuoteen sattuu El Niño-ilmiö, joka lämmitti ilmastoa viimeksi vuonna 2016 ja sitä ennen 2008. Wikipedian kuvauksen mukaan El Niño syntyy kun ilmanpaine nousee Tyynenmeren länsiosassa, jolloin pasaatituulet laantuvat, ja siitä seuraa meren pintaveden lämpeneminen Tyynenmeren itäosassa päiväntasaajan tienoilla. Tämä lämpeneminen ilmenee 2–7 vuoden jaksoissa (tavallisimpia ovat 3–4 vuoden jaksot), ja kukin lämmin kausi kestää vuoden tai puolitoista.

Toisin sanoen olemme saaneet jo nyt elää tavallista pidemmän ajanjakson ilman  El Niñoa. Nähtäväksi jää, tarkoittaako se, että seuraavalla kerralla lämpeneminen tulee tavanomaistakin rajumpaa? Vai eikö ilmiön vaihteluvälillä ole sen kummempaa merkitystä.

* * *

Joka tapauksessa Suomessa on nyt ollut varsin kylmä kevät. Ja sen seurauksena maanviljelijöiden kylvötyöt ovat pahasti myöhässä. Satoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty, mutta ennätyssuuret syyskylvöt ovat kuluneen talven seurauksena tuhoutuneet monin paikoin. 

Tämän seurauksena viljelijät joutuvat kylvämään nämä pellot uudelleen, mikä tietenkin lisää heidän kustannuksiaan. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun Venäjän toimet Ukrainassa ovat nostaneet polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ennennäkemättömän korkeiksi. 

Niinpä peräti 40 prosenttia viljelijöistä aikoo supistaa omaa viljelyalaansa - osa harkitsee peltojensa jättämistä kokonaan viljelemättä. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi Suomen ruokaomavaraisuuden supistumista tilanteessa, jossa maailman ruokahuolto on jo muutenkin vaikeuksissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos ja väestönkasvu tuottavat tuhansia uusia viruksia
Hellettä ja koleaa
Tilasto ja sen selitykset

Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?

Yle kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisen tuottaman materiaalin paino on nyt suurempi kuin koko maapallon eliökunnan biomassa. Tuo materiaali koostuu lähinnä betonista ja sorasta, mutta myös esimerkiksi tiilistä, asfaltista, metalleista ja muoveista. 

Toki tuo käsittämättömän suuri tavaramäärä johtuu osin kerskakulutuksesta, josta Helsingin sanomat kertoi esimerkkinä kiinalaisnaisen, jonka kaapista löytyy 150 käsilaukkua. Todellinen syy löytyi kuitenkin HS:n toisesta jutusta, jonka mukaan "nykyiset viljelymenetelmät tuhoavat planeetan eivätkä pysty tuottamaan riittävästi ravintoa kasvavalle väestölle". 

Jälkimmäisessä edistyspositiivisessa artikkelissa HS esitti viljelymenetelmien aiheuttaman ongelman ratkaisuksi laboratoriossa tuotettua ruokaa, mutta esitti lopulta sen huolen, että miten tuotantopanokset - elatusaineet, energinantarve, bioreaktorit, tuotantorakennukset ja jätteet - lopulta vaikuttaisivat planeettaamme. Ja tämä avasi todellisen ongelman.

On nimittäin niin, että jatkuva väestönkasvu - jollainen ihmiskunnan lukumäärään maapallolla edelleen liittyy - tekee tyhjäksi parhaatkin keinot ratkaista maapallon rajallisen pinta-alan asettamat rajoitteet. Siten ainoat kestävät ratkaisut maapallon eliökunnan ja viime kädessä ihmisen tulevaisuuden kannalta ovat joko väestönkasvun rajoittaminen tai tiedepositiivisesti uusien maailmojen valloittaminen avaruudesta. 

Koska jälkimmäinen ei näytä mahdolliselta vielä pitkiin aikoihin - jos koskaan - alkaisi edellä siteerattujen juttujen perusteella olla jo melkoinen kiire turvautua ensimmäiseen. Koska maapallon väestönkasvu kuitenkin tapahtuu lähes pelkästään kehitysmaissa, mutta ymmärrys ongelmasta on sijoittunut lähinnä länsimaihin, olemme eräänlaisen post-imperialistisen dilemman edessä.

Tarkoitan sillä sitä, että iso osa länsimaiden ihmisistä katsoo Euroopan imperialistisen historian niin raskaaksi, että se estää meitä puuttumasta kehitysmaiden elämään millään muulla tavalla kuin syytämällä sinne länsimaista kerättyä rahaa ja ruoka-apua, jotka vain pahentavat ongelmaa. Tai avaamalla rajamme noille ihmisille saapua elämään meidän omissa yhteisöissämme, mikä sekä pahentaa globaalia ongelmaa että tekee meidänkin elämästämme entistä hankalampaa. 

Toisin sanoen vallitsevassa post-imperialistisessa ilmapiirissä ainoat tehokkaat keinot eli esimerkiksi väestönkasvusta kärsivien maiden kehitysavun sitominen väestönkasvun hidastamiseen, katastrofiavun lopettaminen tai vapaan liikkuvuuden vaikeuttaminen ovat mahdottomia toteutettaviksi. Näin ollen näyttää, että viime kädessä eurooppalaisten historia tekee mahdottomaksi ratkaista näkyvissä oleva ennennäkemätön ihmiskunnan katastrofi.

Mielenkiintoinen nyanssi tässä on se, että juuri ne ihmiset, jotka ovat eniten huolissaan maapallon ja sen eliökunnan tulevaisuudesta ovat juuri niitä samoja, jotka vastustavat viimeiseen saakka globaalin väestökasvukatastrofin tehokkaita ratkaisukeinoja ja esittävät tilalle liian hitaasti vaikuttavia (vaikka teoriassa kyllä toimivia) tapoja, kuten tyttöjen kouluttamista tai vapaaehtoista patriarkaalisesta kulttuurista luopumista kehitysmaissa.

Lisäksi nämä ihmiset elävät vahvasti omassa suljetussa kuplassaan, jossa hyvät ovat hyviä teoistaan riippumatta. Tästä erinomaisen esimerkin tarjosi MTV3, jonka Vihreän puolueen piirihallituksen jäsenille tekemän kyselyn mukaan Pekka Haavisto (vihr) on toiminut kahden kolmasosan mielestä erittäin hyvin ulkoministerinä. Näin siitä huolimatta, että perustuslakivaliokunta totesi hänen rikkoneen lakia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava
Poliittinen korrektius vie harhaan
Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen

Ranskalaisia väestönvaihtoja

Hyvää Uutta Vuotta!

Koska olen tutkija - ja vuosi 2021 on julistettu tutkitun tiedon teemavuodeksi - päätin aloittaa vuoden kertomalla yhdestä viime vuoden tiedeuutisesta, joka jäi raportoimatta tässä blogissa, vaikka otinkin jutun aikanaan talteen juuri sitä varten.

Kyse on paleogenomisesta tutkimuksesta, jossa on analysoitu nykyisen Ranskan alueella eläneiden ihmisten sukulaisuussuhteita. Tutkimuksen menetelminä ovat olleet ihmisfossiilien luista eristetyn DNA:n sekvensointi ja löytyneiden eroavaisuuksien tilastollinen analyysi.

Saatujen tulosten mukaan Ranskassa eli (ainakin) kahden Italiasta ja Espanjasta tunnetun ihmisryhmän geenejä kantava ihmispopulaatio ennen maatalouden sinne saapumista. Nämä ihmiset olivat suhteellisen tummaihoisia ja sinisilmäisiä. 

Maatalouden toivat Ranskaan yli 7000 vuotta sitten Anatolian alueelta peräisin olevat ihmiset, jotka risteytyivät ajan myötä aiempien metsästäjäkeräilijöiden kanssa. Suurin osa tutkittujen ihmisten geeneistä oli kuitenkin anatolialaisperäisiä. Ihonväriltään nämä ihmiset olivat vaaleampia kuin edeltäjänsä, mutta tummempia kuin nykyeurooppalaiset. Ja pääsääntöisesti ruskeasilmäisiä. 

Ranskan varhaiset maanviljelijät olivat metsästäjäkeräilijöiden tapaan laktoosi-intolerantteja aikuisina. Heidän Y-kromosominsa olivat pääosin anatolialaisia, mutta myös jotkut metsästäjäkeräilijämiehet olivat päässeet siirtämään geenejään eteenpäin.

Seuraava ihmisten muuttoaalto toi Ranskaan ns. kellopikarikulttuurin, jonka ilmaantuminen Galliaan näyttäisi liittyvän itäisen Euroopan aroilta peräisin olevan jamnaja-kansan saapumiseen. Samaan aikaan väestöstä vähenivät metsästäjä-keräilijöiden ja anatolialaisten geenit ja alueelle ilmaantui idästä kokonaan uusia Y-kromosomeja.

Tämä populaatiorakenne säilyi Ranskassa myös pronssikaudelle ja edelleen rautakaudelle. Pronssikaudella kuitenkin Y-kromosomit vaihtuivat uusiksi eli lapsia tekivät käytännössä ainoastaan jamnajamiehet. Myös uusia naisten kautta periytyviä idempää jo aiemmin tunnettuja mitokondriaalisia geenimuotoja ilmaantui, mikä kertonee vaimonhakumatkoista yli pitkienkin etäisyyksien. 

Vaimoiksi kelpasivat kuitenkin myös paikalliset naiset, joten väestössä säilyvät edelleen myös metsästäjäkeräilijöiden ja anatolialaisten geenit. Ajan myötä väestön geenit alkoivat lopulta muistuttaa yhä enemmän nykyisten keskieurooppalaisten geenejä, jotka siten ovat peräisin pääosin jamnajoilta, mutta sisältävät jonkin verran myös varhaisempia kerrostumia.

Evolutiivisesti mielenkiintoisia tutkimuksen havaintoja ovat immuunijärjestelmään liittyvät geenit, jotka laktoosinkäytön tavoin olivat vielä rautakaudellakin varsin erilaisia kuin nykyisillä eurooppalaisilla. Ihon ja silmien väriä määrittävät eri geenit puolestaan runsastuvat toisistaan riippumatta, mutta kuitenkin siten, että vaalean fenotyypin antavat muodot runsastuivat vähitellen. 

Tämä historia on hyvä pitää mielessä nyt, kun Eurooppa ja myös Suomi ovat ennenäkemättömän kansainvaelluksen kohteena. Sen seurauksena myös tämän pohjoisen maamme asujaimiston geenit tulevat muuttumaan väestöjen sekoittuessa ajan myötä - ja mikäli maahanmuuttajamiehet siittävät nykyiseen tapaan enemmän lapsia kuin kantaväestön miehet ja erityisesti jos he pystyvät pitämään omat naisensa itsellään - tulevat ainakin suomalaiset Y-kromosomit lopulta katoamaan. 

Samalla tumman ihonvärin geenit runsastuvat ja Afrikan ja Lähi-Idän kansoilla yleinen laktoosi-intoleranssi lisääntyy. Myös alhaisen älykkyyden lisääntyminen on todennäköistä, mikäli on uskominen Vanhasen ja Lynnin tutkimuksen tuloksiin ja älykkyyden periytyvyyteen. Tosin pohjoisten olosuhteiden vaativuus asettaa myös maamme tulevalle väestölle älykkyyden suhteen vahvan positiivisen valintapaineen ainakin siinä tapauksessa jos kantaväestön halu tai kyky huolehtia tulokkaiden elämisen edellytyksistä heikkenee. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun
Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia
Suomalaisten Y-kromosomi syrjäytynee seuraavien vuosituhansien aikana

 

Nigeriläiset ja vastuukysymys

Yle julkaisi silmiä avaavan tekstin Nigerin väestöräjähdyksestä. Siis sen muslimimaan, jonka naiset saavat keskimäärin 7,6 lasta ja väestönkasvu on 3,9 prosenttia vuodessa. Se tarkoittaa kuusi vuotta sitten 17,5 miljoonaisen kansan saavuttavan tänä vuonna 22 miljoonan ihmisen rajan ja vuoteen 2050 mennessä maailmassa on 65 miljoonan nigeriläistä.

Seuraavassa muutama jutun "parhaista" paloista.

Kylän päällikön mukaan "kaikille ei ole nykyään riittävästi viljelyalaa nopean väestönkasvun takia". Hänellä itsellään on 15 lasta kolmen vaimon kanssa ja lisäksi joukko lapsenlapsia. Imaami puolestaan totesi, että lapsiluku on kysymys, joka "täytyy jättää Jumalan käsiin".

Syynä rajuun väestönkasvuun on kyläpäällikön mukaan se, että Nigerin ja Pohjois-Nigerian hausa-kansan noudattama islamintulkinta sallii miehelle kolme vaimoa. Jokaisen heistä odotetaan synnyttävän useita lapsia.

Eräs seitsemän lapsen äiti - joka toivoi saavansa vielä kuusi lasta - kertoi puolestaan, että "jos en jossain vaiheessa enää kykene huolehtimaan perheestä, lapset ottavat vastuun". Mitähän Suomessa tapahtuisi, jos joku menisi lausumaan moisen näkemyksen julkisesti ääneen?

Ylen jutun mukaan "nopea väestönkasvu tarkoittaa sitä, että ruuantuotantoa pitäisi kasvattaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 60 prosentilla tulevien reilun kymmenen vuoden aikana". Näin siitä huolimatta, ettei alueen maatalous pysty kattamaan edes nykyistä ruuantarvetta.

Tämän kirjoituksen varsinainen aihe koskee kuitenkin sitä, että nigeriläinen vastuuttomuus johtaa kansainvaellukseen, jolla pyritään ulos kotimaan väestöräjähdystä. Tätä motivoi kyläpäällikön mukaan se, että "jos yksi lapsista on lahjakas ja pääsee töihin kaupunkiin tai ulkomaille, hän voi elättää koko muun perheen".

Jutussa haastatellaan myös nigeriläistä tutkijaa, joka tuntuu olevan pihalla kuin lumiukko Saharassa. Hänen mukaansa suurten lapsikatraiden syynä sen, että "perinteinen tuotantotapa on maanviljelys, johon tarvitaan paljon työvoimaa". Siis maassa, jossa maanviljelys ei elätä valtavia lapsikatraita, vaan niiden on lähdettävä maailmalle elättääkseen itsensä ja vastuuttomat vanhempansa?

Tässä tilanteessa kyläpäällikölläkin on ratkaisu. Hänen mukaan nigeriläiset tarvitsisivat "valtion ohjelman, jolla tehostettaisiin maanviljelyä. Toinen vaihtoehto on siirtolaisuus Nigeriaan, Libyaan tai Algeriaan. Voimme lähteä minne tahansa."

Se jäi avoimeksi, mitä hän tarkoitti sanoilla "minne tahansa". Samoin se, kuuluuko hänelle ja hänen kylälleen mitään vastuuta omasta, lastensa ja koko Nigerin tulevaisuudesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jos 100–200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle...
Maailmanpolitiikan keskeisin kysymys
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa

Onko ihmisen älykkyys peräisin roska-DNA:sta?

Evoluutioteoria on ollut jo 150 vuoden ajan ylivoimaisesti paras selitysmalli sille, miten luonnon biodiversiteetti on syntynyt. Alkuun se oli vain mekanistinen selitys sille, miten eliöiden ominaisuudet saattoivat kehittyä luonnonvalinnan kautta. Sittemmin monet sen yksityiskohdat ovat saaneet tarkempia selityksiä. Samalla evoluutioteoriaa tukevien tieteellisten havaintojen määrä on kasvanut valtavaksi.

Evoluutioteorian tarkentumisesta huolimatta monet sen yksityiskohdat ovat edelleen avoimena. Yksi niistä on ollut se, millä tavalla eliöiden kokonaan uudet geenit syntyvät.

Perinteisesti evoluutiotutkijoiden valtavirran näkemys on ollut se, että uudet geenit syntyvät vanhojen geenien kahdentuessa genomissa ja näiden toimintojen eriytyessä ajan myötä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä jokin aika sitten Nature-lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin useista uusista tutkimuksista, jotka osoittavat uusien geenien voivan syntyä myös ikään kuin tyhjästä.

Esimerkiksi Pohjoisen jäämeren turskilla on veressään jäätymistä ehkäisevä proteiini, jonka kaltaista ei löydy yhdeltäkään sen lähilajeilta. Muita samanlaisia esimerkkejä löytyy kaikista muistakin eliölinjoista, joissa asiaa on selvitetty - siis esimerkiksi hiiristä, banaanikärpäsistä, merkittävistä viljakasveista ja ihmisistä.

Tällaisten tyhjästä syntyvien geenien syntymiselle keskeistä on kaikkien aitotumallisten eliöiden genomissa runsaana esiintyvä DNA, jossa ei ole toimivia geenejä ja jolla ei näytä olevan muutenkaan selkeää tehtävää. Sitä kutsutaan usein roska-DNA:ksi (englanniksi junk DNA).

Tässä DNA:ssa on kuitenkin usein lyhyitä sekvenssinpätkiä, joissa on samankaltaista rakennetta kuin oikeissa geeneissä. Siten, mikäli ne syystä tai toisesta tulevat ilmennetyksi proteiiniksi, ne saattavat joissain tilanteissa joutua luonnonvalinnan suosimiksi.

Japaninriisillä on tutkittu tällaisten geenien yleisyyttä genomissa. Vertailemalla sitä lähisukuisiin lajeihin, voitiin päätellä, että sen genomissa on peräti 175 tällaista näennäisesti tyhjästä syntynyttä geeniä. Tutkijat onnistuivat kuitenkin löytämään lähilajien roska-DNA:sta niiden kanssa samankaltaisia sekvenssinpaloja, jotka mitä todennäköisimmin ovat toimineet japaninriisin geenien evoluution lähtömateriaalina.

Ihmisen roska-DNA:sta syntyneistä geeneistä monet aktivoituvat aivoissa. Se on jännittävä havainto sillä juuri mentaaliset kykymmehän ovat olleet keskeisessä roolissa meidän erotessamme lähisukulaisistamme. Onko korkea älykkyytemme siis peräisin roska-DNA:sta?

Tutkimus on kuitenkin vasta alussa, mutta äärimmäisen aktiivista. Siten ymmäryksemme siitä, mikä teki ihmisestä ihmisen saanee lisävalaistusta lähitulevaisuudessa. Ja samalla tarkentuu käsityksemme siitä kuinka evoluutio toimii luodessaan monimuotoisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Evolutiivinen innovaatio johti tuhoon
Kulttuuri muokkaa evoluutiota
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa

Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan

Katselin pienen tauon jälkeen paikallislehden tarjontaa kun silmiini osui kerrassaan mielenkiintoinen uutinen. Sen mukaan "yli 50 prosenttia Euroopan tiukasti suojelluista metsistä on Suomessa".

Pikku-uutinen kertoo, että Suomella on erittäin vahva metsätalous, jossa myös luonnonsuojelu on huomioitu paremmin kuin muualla Euroopassa. Se ei tarkoita, etteikö siinäkin asiassa voitaisi vielä parempaa ja niin ollaan myös tekemässä erityisesti vapaaehtoisuuden pohjalta. Kaiken kaikkiaan maamme metsistä on nykyisin suojeltu kokonaan tai osittain noin 12 prosenttia.

Talousmetsienkin osalta on tehty suojelutoimia - niistä näyttävimpiä ovat kaikille hakkuualoille jätettävät säästöpuuryhmät. Niidenkin tarkoituksena on tukea luonnon monimuotoisuutta.

Hiilinielun kannalta merkittävää on se, että maamme talousmetsien kasvusta hakkuiden kokonaismäärä on noin 72,4 miljoonaa kuutiometriä, mikä on noin 86 prosenttia kestävistä hakkuumahdollisuuksista. Kestävä viittaa tähän puuntuotannon kestävyyteen, ei välttämättä monimuotoisuuden tai hiilensidonnan kaltaisiin asioihin.

Nämä faktatiedot on hyvä tuntea silloin kun seuraa suomalaista metsäkeskustelua. Lisäksi pitää ymmärtää, että maamme on Euroopan metsäisin, eli lisämetsityksen mahdollisuudet ovat muihin maihin verrattuna kohtuullisen pienet mikäli haluamme ylläpitää ruokaomavaraisuutemme.

Ellemme halua, olisi toki pelloista saatavissa paljon uutta metsäpinta-alaa talouden tai vaikkapa hiilinielujen tarpeeseen. Toistaiseksi näin ei olla kuitenkaan tekemässä, vaan maataloutta tuetaan vuosittain parilla miljardilla eurolla.

Olisi ollut hyvä, mikäli Helsingin Sanomien haastattelemat puiden istuttamiseen kehottavat metsäntutkijat olisivat aamun lehdessä tuoneet esille myös tämän puolen - eli maankäyttöpolitiikkamme asettamat reunaehdot metsien istuttamisen määrällä. Siitä huolimatta on ympäristöteko, mikäli kuka tahansa meistä istuttaa puun sellaiselle paikalle, jossa se saa kasvaa vuosikymmenien tai jopa -satojen ajan riippumatta siitä, käytetäänkö sen biomassa lopulta talouden, monimuotoisuuden tai hiilinielujen tarpeisiin.

Samalla on hyvä muistaa, että metsiämme hoidetaan hyvin ainoastaan silloin kun metsänomistaja saa siitä palkkion tavalla tai toisella. Mikäli metsämme muuttuisivat arvottomiksi, lopahtaisi myös niiden kasvu muutamassa kymmenessä vuodessa. Näin siksi, että metsänomistajille tulisi valtava tarve löytää maaomistuksilleen muuta käyttöä, kuten vaikkapa Brasilian laittomien hakkuiden esimerkki osoittaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti
Todellinen monikäyttöluonnonvara

Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia

Viime päivinä ja etenkin tänään on lehdistössä puhuttu paljon biotaloudesta. Helsingin Sanomat määrittelee pääkirjoituksessaan termin pieleen pelkäksi bioenergian tuotannoksi. Sama virhe ei kuitenkaan toistu lehden sisäsivuilla olevassa jutussa, jossa käsitellään Äänekosken biotaloustehdasta.

Sen sijaan siellä epäillään työvoiman saamista metsiimme. Lehti väittää, etteivät Itä-Suomessa nuorten ikäluokat riitä, vaikka kaikki koulutettaisiin metsätalouteen. Eikä peräkammarin poikiakaan enää ole.

Minä en ole valmis näkemään alueellisen työvoiman tarjonnan ylittävää tarvetta nykyisessä työttömyystilanteessa minkäänlaiseksi ongelmaksi. Sen sijaan yhteiskunnan on tehtävä houkuttelevaksi työvoiman siirtyminen vaikkapa Itä-Helsingin työttömyyalueilta metsätöihin Savoon ja Karjalaan. Enkä tarkoita tällä tulonsiirtojen lisäämistä vaan pikemminkin päinvastaista.

Myös Yle puhuu tänään biotaloudesta. Sekin juttu on vinoutunut, vaikka haastateltavana on Luonnonvarakeskuksen tutkija Elina Virkkunen. Hän nimittäin nostaa vahvasti esiin maataloustuotannon ja kainuulaisena myös aluepolitiikan, jotka toki liittyvät tavalla tai toisella biotalouden piiriin, mutta ovat yhteiskunnalliselta merkitykseltään toissijaisia verrattuna koko metsäsektoriin.

Aluepoliittisen ajattelun lobbariksi taas on ryhtynyt entinen Metsähallituksen toimitusjohtaja, nykyinen Itä-Suomen professori Jyrki Kangas, joka niin ikään Ylen uutisessa ruinaa lisää rahaa nykyiselle kotiseudulleen Joensuuhun. Hänen painotuksensa näyttäisi olevan lähes puhtaasti metsätaloudellinen.

Ja lopuksi eilinen Ylen Ajankohtainen kakkonen alitti riman tekemällä verorahoilla turkistarhausta yksisilmäisesti vastustavan ohjelman, jossa hyödynnettiin laittomasti kuvattua ja tarhojen todellisuudesta virheellisen käsityksen antavaa videomateriaalia. Samalla unohdettiin kaikki muut aiheeseen liittyvät näkökulmat (joita käsittelin viisi päivää sitten täällä) paitsi toimittajan omaa maailmankatsomusta vastaava eläinsuojelupropaganda.

Tuo ohjelmanpätkä olisi laittoman materiaalin käytöstä huolimatta ollut ehkä jotenkin hyväksyttävissä omakustanteisena Youtuben kautta levitettävänä videona, mutta en missään tapauksessa hyväksy tällaista journalismia minultakin kerätyin verovaroin tehtynä. Jos hallitus ilmoittaa tänään leikkaavansa Yle-veroa, en tule suremaan asiaa, mutta toivon Ylen ajankohtaistoimituksen heräävän ja siirtyvän kohti monipuolista ja mahdollisimman objektiivista journalismia, joka ei määrity toimittajien poliittisten agendojen kautta.

Mutta takaisin asiaan. Biotalous on toki epämääräinen käsite, koska sillä tarkoitetaan kaikkea sitä taloudellista toimintaa, joka liittyy uusiutuviin luonnonvaroihin. Metsistä elävänä Suomi on jo nyt biotalouden suurvalta. Uuden hallituksen, alan yritysten ja muiden toimijoiden sekä tutkijoiden yhteisenä tavoitteena on epäilemättä luoda kaikin mahdollisin tavoin lisäarvoa tälle talouden sektorille, jotta maamme taloudellinen asema kohenisi nykyisestä.

Se tarkoittaa lisää luontoon perustuvaa matkailua, perinteistä metsäteollisuutta ja puunjalostuksen sivuvirtojen hyödyntämistä, energiantuotantoa, uudenlaisia tuotteita kerrostaloista vaatteisiin, maataloutta ja tilojen jätteiden uusiokäyttöä vaikkapa biokaasuna, työvoimavaltaista luomuviljelyä, turkistuotantoa, kalanviljelyä ja kalastusta, kalojen jalostusta, metsästystä, jne jne... Vain mielikuvitus lienee rajana.

On hyvä, että hallitus on nyt päättänyt satsata biotalouteen. Maassamme on runsaasti biologisia uusiutuvia luonnonvaroja, joiden kestävässä hyödyntämisessä meillä on pitkä historia. Vaikka soraääniä on kuultu, kertovat luontomme ja biotaloutemme nykytilat paljon verrattuna esimerkiksi Keski-Eurooppaan todellisuuteen.

Suomen metsät kasvavat ennennäkemättömän voimakkaasti ja vilisevät eläimiä samalla kun metsäteollisuutemme takoo rahaa ja työpaikkoja. Maamme vesistöt ovat kalaisia ja pääsääntöisesti puhtaita huolimatta tehtaista ja asutuksesta. Turkistemme laatu on maailman huippua eikä eläinsairauksien pilaamaa. Jopa standardimenetelmin  viljellyt maataloustuotteemmekin ovat vähintään yhtä puhtaita kuin keskieurooppalaiset luomutuotteet.

Tämä kaikki tarjoaa hyvän pohjan biotalouden kehittämiselle ja laajentamiselle sen kaikilla osa-alueilla. Toki samalla on edelleen huolehdittava ympäristömme hyvinvoinnista.

Edelle kirjoittamani tarkoittaa, että Suomella on hyvät lähtökohdat biotalouden hyödyntämiselle myös tulevaisuudessa. Siksi alaan kannattaa panostaa.

Se tarkoittaa tieverkon parantamista, uusien biologisiin materiaaleihin perustuvien innovaatioiden kehittämistä, alan tutkimukseen satsaamista ja rohkeita investointeja. Tärkeintä on kuitenkin kaikkien toimijoiden yhteispeli, jolloin arvoketjut raaka-aineista mahdollisimman arvokkaisiin valmiisiin tuotteisiin saadaan toimimaan suomalaisten hyvinvoinnin puolesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Oliivituho paljastaa: aate syrjäyttää tosiasiat
Jaana Pelkonen ei tunne empatiaa eikä huolta
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Yksi historian suurimmista kysymyksistä liittyy siihe, miksi länsimaiset ihmiset ja länsimaat ovat koulutettuja, teollistuneita, rikkaita ja demokraattisia?

Vastaus löytyy tietenkin valistusajasta ja sitä edeltäneestä tieteen ja myöhemmin myös teknologian vallankumouksesta, jonka loivat uudenlaiseen ajatteluun kykenevät ihmiset. Heidän mieltään eivät vanhat uskomukset ja tavat rajoittaneet, vaan he pystyivät syrjäyttämään ne uudempien ja tehokkampien tieltä.

Mutta miksi tämä vallankumous tapahtui juuri Pohjois-Euroopassa, eikä esimerkiksi Kiinassa tai Lähi-idässä? Olivathan ne keskiajalla kulttuurisesti ja elintasoltaan valovuoden synkkää Pohjois-Eurooppaa edellä.

* * *

Valoa tämän ongelman ympärille ovat tuoneet amerikkalaiset ja kiinalaiset psykologit, jotka ovat tutkineet Kiinan vehnän- ja riisinviljelyalueilta kotoisin olevia yliopisto-opiskelijoita. Siis sellaisia nuoria ihmisiä, joilla on vanhempiensa kulttuuri, mutta ei kokemusta itse viljelystä.

Tutkimuksissa selvitettiin näiden nuorten ajattelun analyyttisyyttä ja yksilöllisyyttä. Perushypoteesina oli se, että koska riisinviljely edellyttää paljon vehnänviljelyä suurempaa yhteistyötä ja riippuvuutta yhteisön muista jäsenistä, ovat riisinviljelijät myös kulttuuriltaan ja ajattelultaan vehnän (ja ohran tai rukiin) viljelijöitä holistisempia ja yhteisöllisempiä.

Ajattelun analyyttisyyttä selviteltiin esimerkiksi kokeella, jossa pyydettiin kertomaan mitkä joukosta koira, jänis ja porkkana kuuluvat yhteen. Aivan, suomalaisena asia on lukijalleni itsestään selvä, sillä jänis ja koirahan ovat eläimiä. Porkkana taas ei.

Itä-Aasian ihmiset kuitenkin ovat taipuvaisia ajattelemaan, että jänis ja porkkana kuuluvat yhteen, koska jänikset syövät porkkanaa. Suomalainen ajattelu on analyyttistä ja itäaasialainen taas holistista. Ensimmäinen luokittelee samankaltaisuutta, jälkimmäinen funktionaalista yhteenkuuluvuutta.

Yksilöllisyyttä mitattiin esimerkiksi pyytämällä ihmisiä piirtämään toisiinsa yhdistetyistä viivoista sosiaalisen kaavion itsestään ja ystävistään. Yksilölliseen ajatteluun taipuvainen ihminen piirtää tällaiseen kaavioon itsestään muita ihmisiä suuremman pallukan, kun taas yhteisökeskeinen henkilö piirtää itsensä joko saman kokoiseksi tai vain hiukan suuremmaksi kuin muut. Ensimmäinen tapa on tyypillinen länsimaisille ja jälkimmäinen itäaasialaisille ihmisille.

Yksilöllisyyttä mitattiin myös kyselemällä miten ihmiset kiittäisivät tuttua tai vierasta, joka on auttanut heitä. Tai rankaisisivat, jos tämä on pettänyt. Näihin kysymyksiin vastatessa yhteisöllinen ihminen tekee suuremman eron tuttujen ja tuntemattomien välillä kuin yksilökeskeisesti ajatteleva henkilö.

Amerikkalais-kiinalaisen tutkijaryhmän tulokset olivat selkeitä. Kiinalaiset riisin- ja vehnänviljelijät erosivat toisistaan täsmälleen odotusten mukaisesti: vehnänviljelijöiden jälkeläiset olivat ajatuksiltaan analyyttisempiä ja yksilökeskeisempiä kuin riisinviljelijöiden nuoriso. Eli muistuttivat ajattelultaan eurooppalaisia.

Mutta voiko ero viljelykasveissa todella olla syynä länsimaisen kulttuuriin ja elämänmuodon ylivertaisuuteen suhteessa muuhun maailmaan?

Ensinnäkin kaikenlainen uudistuminen vaatii vanhastaan hyviksi todettujen tapojen yli ulottuvaa luovaa ajattelua. Ja toden totta, tutkijaryhmä löysi kuin löysikin todisteita siitä, että vehnänviljelykulttuurissa kasvaneet kiinalaiset tuottavat enemmän patentteja kuin riisinviljelijäkulttuurissa kasvaneet. Tämä tukee edellä kuvattua päättelyä, mutta ei ehkä vielä todista sitä lopullisesti oikeaksi.

Jonkinlaisena tukena tutkijaryhmän tuloksille voidaan pitää myös sitä, että aiemmin kukoistanut kiinalainen kulttuuri taantui 1100-luvulla, kun pohjoisesta tullut paine ja ilmastonmuutos siirsivät valtakunnan painopisteen pohjoisilta vehnänviljelyalueilta etelämmäs riisinviljelyseuduille. Tämän seurauksena viljelyn vaatima yhteisöllisyys ehkä hiljalleen tukahdutti luovan ja analyyttisen ajattelun.

* * *

Jos näitä tutkijoiden tuloksia yrittää heijastaa tämän päivän maailmaan, syntyy muutamia mielenkiintoisia ajatuksia.

Ensinnäkin on selvää, että maailman voimakkaimmin yhteisölliset yhteiskunnat ovat myös hyvinvoinnin ja elämän laadun tasolla kehnoimpia. Tämän suuntauksen ääripäätä edustavat valtiot, joissa ihmisten elämää hallitsevat sukulaisista koostuvat klaanit ja yhteinen tarkkarajainen uskonto, jossa pienetkin vivahde-erot näyttäytyvät jyrkkinä kuin muuri.

Toiseksi voidaan kysyä, kannattaako meillä Suomessa ja muualla länsimaissa niin kovasti kaivata sitä "kadotettua yhteisöllisyyttä", jota muissa kulttuureissa esiintyy? Kannattaisiko ennemminkin tavoitella suurempaa yksilöllisyyttä, jos se kerran toimii kehityksen voimavarana.

Mutta toisaalta on kolmantena seikkana pohdittava myös sitä, että onko yksilöllisyyden ja analyyttisen ajattelun määrälläkin rajansa, jonka ylitettyään niiden hyvinvointia lisäävä vaikutus kääntyy yhteiskuntaa hajottavaksi voimaksi ja pahanolon lähteeksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten työntekijästä saadaan puristettua viimeinenkin pisara?
Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?