Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Andy Burnhamin edellytykset astua Keir Starmerin saappaisiin

Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer erosi eilen. Taustalla oli monenlaista tyytymättömyyttä häneen, mutta perimmäinen ongelma lienee ollut työväenpuolueen kannatuksen romahtaminen. Eikä asiaa auta se, että samaan aikaan maahanmuuton ongelmista kannatuksensa ammentava Reform UK on noussut maan suosituimmaksi poliittiseksi liikkeeksi. 

Länsimaiset mediat (esimerkiksi BBC, CNN, MTV3, Yleisradio) ovat esittäneet Starmerin eron syiksi ainakin eläkeläisten elinkustannusten nousua, suunnitelmia vammaisille maksettavien etujen karsimisesta, ilmaislahjojen vastaanottamista, työväenpuolueen heikkoa menestystä taannoisissa paikallisvaaleissa, uskottavan kilpailijan ilmaantumista oman puolueen sisältä, maan velkaantumista, talouskasvun kituliaisuutta, Epstein-kohussa ryvettyneen Peter Mandelsonin nimitysaikomusta, laajempia rakenteellisia kysymyksiä maan terveydenhuollosta ja asumisjärjestelyjen uudistamisesta sekä hänen värittömyyttään poliitikkona.

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian politiikka jatkuu pääministerin vaihtuessa. Onnistuuko seuraava pääministeri – todennäköisesti työväenpuolueen Andy Burnham – kääntämään puolueensa suosion, vai jääkö hän historiaan vanhan valtapuolueen viimeisenä pääministerinä. 

* * *

Wikipedian mukaan Burnham määritteli vuonna 2010 itsensä sosialistiksi ja korosti filosofiaansa, jota hän kutsui nimellä tavoitteellinen sosialismi, jota kuvaa uudelleenjako, kollektivismi ja kansainvälisyys.

Burnham vastustaa voimakkaasti nationalismia, jota hän on kuvaillut "rumaksi politiikan muodoksi". Suur-Manchesterin pormestarina Burnham on kuitenkin sitoutunut olemaan "kova rikollisuutta kohtaan ja kova rikollisuuden syitä kohtaan".

Poliittisesti Burnham sijoittaa itsensä nykyisin – edelleen Wikipedian mukaan – työväenpuolueen maltilliseen vasemmistoon. Tätä näkemystä kuvaavat myös useat tiedotusvälineet, kuten Financial Times, New Statesman ja LabourList.

Omalta osaltani uskon, että avain Burhamin menestykseen on saarivaltion maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvien ongelmien ratkaiseminen. Mikäli se ei onnistu, myös hänen uransa brittipolitiikan huipulla tulee jäämään varsin lyhyeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?
Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät

Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen

Petteri Orpon (kok) hallituksessa istuu pääministerin oman puolueen lisäksi edustajia Perussuomalaisista, Ruotsalaisesta kansanpuolueesta ja Kristillisdemokraateista. Nämä puolueet ovat viime vuosina keskittyneet erityisesti Suomen talouden kuntoon saamiseen. 

Tämä näyttää lopulta johtaneen myös tuloksiin, sillä Suomen bruttokansantuote kasvoi tammi–maaliskuussa 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja duunareiden palkatkin kohenivat useammalla prosentilla vuoden takaisesta. Työtä on kuitenkin jatkettava myös tulevina hallituskausina, koska maamme julkinen talous velkaantuu edelleen tolkutonta vauhtia ja pelkästään siitä maksetut korot ovat tänä vuonna 3 250 000 000 euroa. Siis 3,25 miljardia euroa.

* * *

Nähtäväksi tietenkin jää, onko Suomen talous jatkamassa kasvuaan myös nyt meneillään olevalla vuosineljänneksellä. Vai palataanko täällä Pohjantähden alla takaisin lähtöruutuun ja todetaan alkuvuoden kasvupyrähdyksen olleen vain sattumien summa.

Vielä suurempi kysymys kuuluu, että millä tavoin Suomen talouden korjaamista jatketaan kevään 2027 vaalien jälkeen. Puoluekannatuskyselyiden perusteella niiden jälkeinen hallitus tulee nimittäin olemaan kovin erilainen kuin nykyinen, sillä Suomen Sosialidemokraattinen puolue näyttäisi olevan äänestäjien joukossa ylivoimaisesti suosituin. 

* * *

Tästä syystä oli suorastaan pelottavaa lukea SDP:n linjauksista seuraavalle hallituskaudelle. Sen johdolla kiristettäisiin reilusti suomalaisten ja yritysten veroja, mutta käsiteltäisiin julkisia menoja – nykyisiin hallituspuolueisiin verrattuna – peräti silkkihansikkain. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että SDP:n puoluehallituksen jäsen Dimitri Qvintus kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että "oppositiopoliitikkona on reilua myöntää, että Orpon hallitus on tehnyt oikeita asioita". Jännitettäväksi kuitenkin jää, miten demareiden muu puoluejohto suhtautuu hänen ulostuloonsa eli siirtääkö se aikomuksiaan lähemmäs nykyhallituksen linjauksia, vai jatkaako veronkorotuksiin painottuvalla linjalla. 

* * *

Puheenjohtaja Lindtmanin ajatukset eivät tosin liiku juuri nyt talousasioissa, vaan ulkopolitiikassa. Hän nimittäin linjasi, että "Palestiinan tunnustamisesta olisi hyvä sopia jo heti seuraavassa hallitusohjelmassa". 

Tässä hän jatkaa puolueen aiempaa linjaa, joka on myötämielinen arabien ja muiden kehitysmaalaisten pyrkimyksille. Näin erityisesti sellaisen maahanmuuton osalta, joka kasvattaa hänen oman puolueensa kannatuspotentiaalia, mutta lisää yhteiskunnallisia ongelmia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa
Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa
Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä

Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa

Lienee erinomaisesti tunnettua, että Suomen julkinen talous on velkaantumassa hyvin nopeasti. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Oras Tynkkyseltä on nyt tullut ehdotus, miten julkisiin menoihin merkittävästi vaikuttavaa työttömyysturvaa tulisi muuttaa. 

Hän nimittäin ehdotti maahamme perustulokokeilua perustellen sitä Irlannista saaduilla kokemuksilla. Siellä sellaista kokeiltiin 2 000 taiteilijalle, jotka saivat 1 300 euroa kuukaudessa ilman erillisiä ehtoja. 

Tämä tuli maksamaan saarivaltiolle 35 miljoonaa euroa vuodessa, josta kassaan kuitenkin palautui suuri osa taiteilijoiden lisääntyneen aktiivisuuden seurauksena. Näin ollen nettokustannus jäi 20 miljoonaan euroon. Siis noin 15 000 euroon per taiteilija. Lisäbonuksena irlantilaiset saivat aineettomia hyötyjä.

* * *

Suomessa on viimeisimmän tiedon mukaan noin noin 176 000 työtöntä. Jos näille kaikille nyt annettaisiin samanlainen etu kuin kokeiluun osallistuneille irlantilaisille taiteilijoille, tulisi kustannus yksinkertaisen kertolaskun perusteella olemaan noin 2,7 miljardia euroa. 

Tätä summaa voidaan verrata työttömyydestä valtiolle nykyisin aiheutuviin kustannuksiin, joissa ei huomioida ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Se on noin 1,9 miljardia euroa, joten Irlannin malli lisäisi työttömyydestä veronmaksajille aiheutuneita kuluja noin 40 prosentilla.

* * *

Toki voitaisiin ajatella, että tuen taso jätettäisiin pienemmäksi kuin irlantislaistaiteilijoilla. Tällöin taloudellisesti neutraalin tuen tasoksi tulisi noin 750 euroa kuukaudessa. Tämä on varsin vähän, mutta toisaalta melko pienikin ansiotulo sen päälle riittäisi nostamaan ihmisten tulotason kohtuulliseksi. 

Tästä pääsemme sitten siihen kysymykseen, että miten määritettäisiin kuka on perustulon piirissä. Omalta osaltani olen aina ajatellut, että perustuloksi pitäisi tulkita vain sellainen tuki, joka koskisi kaikkia ihmisiä. Tällöin kustannus olisi tietenkin jotain aivan muuta kuin edellä olevat laskelmat antavat ymmärtää. 

Tämän ongelman ratkaisemiseksi muistan joskus esitetyn, että perustulon voisi verottaa pois parempaa palkkaa saavilta. Eli kiristää veroruuvia nykyisestä – perustulon verran – silloin, kun tätä varten määritetty tuloraja on ylitetty. 

Nähtäväksi siis jää, eteneekö Tynkkysen ja muidenkin vihreiden lempilapsi suomalaiseen tukiverkostoon. Ja onko suomalaisilla veronmaksajilla halua rahoittaa sitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mätä järjestelmä
Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille sen maksajille
800 euron perustulo?

Suomen populistinen tulevaisuus

Suomessa on tavallista, että puolueiden kannatus nousee silloin, kun ne eivät ole vallassa. Näin on käynyt tällä vaalikaudella Demareille ja Keskustalle, samoin kuin viime vaalikaudella Kokoomukselle ja Perussuomalaisille.

Tämä on tietenkin ymmärrettävää siinä mielessä, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä anna oppositiolle juurikaan vaikuttamisen mahdollisuuksia, eikä siten myöskään vastuuta. Ja sen seurauksena sieltä on helppo lupailla kaikkea sellaista, mitä kunkin puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta haluaa kuulla. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut kuralla vuodesta 2008 asti, minkä seurauksena julkisia palveluita on rahoitettu lähinnä ottamalla velkaa valtiolle. Sen seurauksena Suomen valtionvelka on noussut käytännössä samalle tasolle kuin 1990-laman aikana, jolloin Suomi oli lähellä sellaista tilannetta, ettei julkisiin menoihin olisi saanut enää mistään rahoitusta.   

* * *

Valitettavasti 1990-luvun oppi ei ole mennyt perille maamme suurimmalle oppositiopuolueelle eli SDP:lle, jonka puheenjohtaja on heittäytynyt vieläkin populistisemmaksi kuin Timo Soini oli parhaimmillaan. Siitä antoi esimerkin Antti Lindtman, joka taannoisessa Ylen ykkösaamussa kieltäytyi kertomasta millä keinoilla hänen puolueensa tasapainottaisi valtaan päästessään maamme talouden, mutta tuli samalla kertoneeksi, miten se lisäisi valtion budjetin alijäämää peräti 1,5 miljardilla eurolla. 

Jostain syystä suomalaiset eivät osaa erottaa populismia vakavalla mielellä tehdystä politiikasta, vaan siirtävät kannatustaan sille, joka - 1970-luvulla käytettyä sanontaa laintatakseni - lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ja sen seurauksena Lindtmanin tie kohti pääministeriyttä näyttää juuri nyt selkeältä ja mutkattomalta. 

Jos ja kun näin käy, saa Suomen kansa juuri sitä mitä se on tilannut. Enkä jaksa uskoa, että demarivetoinen politiikka olisi sille suuremmaksi onneksi kuin Marininkaan kaudella, jolloin pohjustettiin se talouden alho, josta nykyinen hallitus yrittää meitä nostaa. 

Kirjoitin tästä asiasta itsenäisyyspäivänä 2022 eli edellisen hallituksen valtakauden lopulla, jolloin Marinin kabinetin tekemät – ja Lindtmanin johtamalta hallitukselta odotettavissa olevat – talouspoliittiset ratkaisut olivat jo näkyvissä. Seuraavassa lainaus tuosta vajaan kolmen vuoden takaisesta kirjoituksesta.  

"Suomi on viimeisten vuosien aikana ajautunut julkisen talouden kriisiin, jonka vaikutuksia poliittinen päätöksentekokoneistomme on Sanna Marinin (sd) hallituksen johdolla siirtänyt tulevaisuuteen velkaannuttamalla valtiota nopeaan tahtiin. Asiaa ei ole pidetty ongelmana, koska velkojemme korot ovat viime aikoihin asti olleet olemattomat, mutta valitettavasti maailmalla kiihtynyt inflaatio on alkanut nostaa korkotasoja. Ja siksi maamme suuryritykset ovat ilmoittaneet pitävänsä maamme velkaantumista jopa hallitsemattomana."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen
Talouden tila ja itsenäisyys

Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua

Suomalaisten usko siihen, että Petteri Orpon (kok) hallitus onnistuisi taittamaan maamme velkaantumisen on varsin kehno - edes hallituspuolueiden kannattajien enemmistö ei pidä sitä todennäköisenä. Tästä huolimatta valtioneuvosto kokoontuu tänään ja huomenna päättämään noin miljardin euron leikkauksesta valtion ensi vuoden menoihin, jotta ylikasvaneen Suomen julkisen sektorin taloudelle aiheuttamaa taakkaa saataisiin pienennetyksi edes vähän. 

Ihmisten epäluottamuksesta huolimatta on syytä toivoa, että hallitus saa nämä leikkauksensa sovituksi suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Ja että sen seurauksena maamme yksityinen sektori uskaltaisi jälleen investoida - sillä ilman sitä Suomen jo kohta kaksi vuosikymmentä jatkunut talouden pysähtyneisyys ei käänny kasvuksi. 

* * *

Pääministerin mukaan budjettiriihessä käsitellään lisäksi Perussuomalaisten johdon viimeaikaisia puheita, erityisesti varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan näkemyksiä maahanmuuttajista. Aihe on hallitusta repivä, sillä sekä Kokoomuksen arvoliberaali siipi että etenkin RKP haluavat nöyryyttää hallituskumppaniaan - ellei muuten, niin vaikka olkinukkea hakkaamalla. 

Siksi olisi hyvä, että kaikissa hallituspuolueissa rauhoituttaisiin ja hoidettaisiin - mahdollisimman siististi - asia pois päiväjärjestyksestä. Ja muistettaisiin mikä olisi hallituksen kaatumisen vaihtoehto. 

On nimittäin matemaattinen tosiasia, että nyt vallassa oleva nelikko on ainoa poliittinen kokoonpano, jonka voi odottaa edes teoriassa pystyvän keventämään julkista sektoriamme ja sitä kautta kääntämään Suomen velkaantuneen talouden terveelle pohjalle. Onhan koko poliittisen vihervasemmistomme – SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton – perimmäisenä tarkoituksen valtiollisen keskusjohtoisuuden kasvattaminen sekä tulonjaon tasaaminen; ja Keskustan eduskuntaryhmän koko taas on liian pieni Perussuomalaisten korvaamiseksi enemmistöhallituksessa. 

Toisin sanoen Orpon hallituksen kaatuminen johtaisi turmiollisen jakopolitiikan palaamiseen ja sitä kautta ennemmin tai myöhemmin Suomen joutumiseen ulkopuoliseen ohjaukseen. Eikä se olisi hyväksi sen enempää rikkaille, keskiluokkaisille kuin köyhillekään suomalaisille – ei ainakaan ennen, kuin talous olisi saatu käännetyksi.

Tämä voidaan päätellä siitä, mitä tapahtui kreikkalaisille heidän jouduttuaan vuoden 2010 jälkeen IMF:n, EU:n ja EKP:n ohjaukseen. Maassa nimittäin supistettiin reippaalla kädellä julkisia menoja, leikattiin palkkoja ja eläkkeitä sekä nostettiin veroja. Työttömyys nousi yli 25 prosenttiin - nuorilla jopa yli 50 prosenttiin - ja monilla perheillä tulot romahtivat siten, että köyhyys ja jopa kodittomuus lisääntyivät.

* * *

Tässä tilanteessa oma neuvoni pääministerille onkin se, että hän yhdessä muiden hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa toteaa, että koko maahanmuuttokohussa on ollut kyse vain varapuheenjohtaja Keskisarjan helposti tunteisiin käyvästä ja siitä syystä väärinymmärryksiin johtavasta retoriikasta. Siten hallituksella ei ole asiallisia erimielisyyksiä hallitusohjelmaan kirjatusta Suomessa harjoitettavasta maahanmuuttopolitiikasta, mihin kaikki puolueet ovat sitoutuneet.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Petteri Orpo moraaliposeerasi
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Ylen vastuuttomuus ja kansan ymmärrys

Suomessa ei ole juurikaan puhuttu Argentiinan taloudesta. Näin siitä huolimatta, että maa oli Javier Milein noustessa valtaan lievästi sanottuna konkurssin partaalla. Siitä esimerkkinä julkisen talouden velan suuruus, joka oli vuonna 2023 peräti 155 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. 

Samana vuonna myös maan talouskasvu painui miinukselle ja inflaatio nousi tammikuun 98 prosentista joulukuuhun mennessä peräti 211 prosenttiin. 

Milei nousi valtaan joulukuun 10. päivänä vuonna 2023 ja aloitti reippaalla kädellä talouden remonttitoimet. Ne herättivät runsaasti vastustusta, jota esiteltiin varsin näyttävästi myös Suomen Yleisradiossa.

* * *

Lueskelin eilisiltana sosiaalista mediaa ja huomasin suomalaisten talousasiantuntijoiden keskustelevan siellä Suomen talouden mahdollisuuksista.  Ja siksi päätin vilkaista mitä Argentiinalle kuuluu tänä päivänä. 

Ensin katsoin maan talouskasvun tuoreita lukuja. Milein hallinto on näköjään kääntänyt Argentiinan negatiivisen kehityksen hulppeaksi 5,8 prosentin talouskasvuksi tämän vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen mennessä. Siis jopa nopeammaksi kuin Kiinan kasvu.

Entäpä sitten inflaatio? Se on edelleen korkea, mutta kuitenkin laskenut noin 43 prosentin tasolle. Eli pudotusta on Milein valtaannoususta tullut käsittämättömät 168 prosenttiyksikköä puolessatoista vuodessa. 

Ja vielä maan velka, jonka kääntäminen on asia, joka pitäisi pystyä tekemään myös Suomessa. Sekin on Milein lyhyen hallintokauden aikana laskenut 155 prosentista 83 prosenttiin BKT:stä. Tämä tarkoittaa, että Argentiinan valtionvelka on - kyllä - edelleen erittäin korkealla tasolla, mutta kehityssuunta on kuitenkin oikea ja muutoksen nopeus suuri. 

* * *

Tarkastelua voisi - ja pitäisikin - jatkaa toki pidemmälle, mutta minusta jo nämä luvut osoittavat, että suomalaisten medioiden, erityisesti Yleisradion, tulisi nykyisen täysin vastuuttoman salailun ja suoranaisen mustamaalaamisen sijaan tuoda  erittäin vahvasti esille Argentiinan viimeisen parin vuoden aikaisia saavutuksia. Ja kyseenalaistaa niiden valossa opposition epä-älyllinen kritiikki Petteri Orpon (kok) hallituksen - Suomen talouden tilaan nähden - turhan varovaisista uudistuksista julkishallinnossa ja talouspolitiikan alueella. 

Ehkäpä sitä kautta voitaisiin saada myös Suomen kansa ymmärtämään, että taloutta voidaan kohentaa nopeastikin, kunhan vain valtiojohto uskaltaa ja osaa tehdä riittävän voimakkaita ja oikeita ratkaisuja. Sekä lopettamaan nillittämisensä niistä peräti vähäisistä muutoksista, joita Riikka Purran (ps) johtama valtiovarainministeriö on tähän mennessä onnistunut viemään läpi valtioneuvoston sisällä ja eduskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kateusjournalismia
Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Hyvää, oivallusrikasta ja turvallista Juhannusta!

Suomalainen vasemmisto on kovasti kritisoinut Daavidin linko -nimellä tunnetun ilmatorjuntajärjestelmän ostamista Suomeen (esimerkki). Iranin kanssa käymänsä sodan aikana Israel on kuitenkin osoittanut lingon tehokkuuden torjumalla sen avulla jopa kaukaa ammutun ja siis korkealta iskeytyvän ballistisen ohjuksen. 

Siksi on hyvä todeta, että Suomen ostos on ollut laadullisesti ilmeisen erinomainen, mutta samalla huolestuneena kysyä, että mikä on tämän asejärjestelmän määrällinen riittävyys tosipaikassa. Näin siksi, että tuo tosipaikka olisi käytännössä aivan varmasti valtavan suuri Venäjän armeija, jolta eivät ohjukset lopu ensimmäisiin laukauksiin. 

Tässä mielessä on erinomaista, että Suomi kuuluu NATO:on ja voi sitä kautta saada materiaalitäydennystä paremmin kuin jouduttuaan vuonna 1939 puolueettomana valtiona itänaapurinsa hyökkäyksen kohteeksi. Siitä huolimatta on selvää, että olisi sinisilmäistä luottaa pelkästään liittolaisten apuun.

* * *

En pyri tällä kirjoituksella kenraaliksi kenraalin paikalle, vaan luotan sotilasjohtomme osaamiseen asejärjestelmien valitsemisessa. Sen sijaan totean, että presidentti Donald Trumpin ja NATO:n vaatimus eurooppalaisten maiden - siis myös Suomen - puolustumäärärahojen tuntuvasta kasvattamisesta on enemmän kuin oikeaan osunut. 

Jotta vaatimukseen olisi mahdollista vastata, olisi Suomesta kuitenkin löydettävä hurjia summia lisärahaa pantavaksi sotilastarvikkeisiin. Valitettavasti valtio velkaantuu nettona jo nyt yli 3 000 miljoonaa euroa vuodessa - siis reilut 500 euroa per nokka - sen lisäksi, että valtion velkojen kokonaissumma on jo ennestäänkin noin 175 000 miljoonaa euroa - eli 31 000 euroa henkeä kohti eli noin 125 000 euroa per nelihenkinen perhe - joten irtorahaa ei näyttäisi olevan helposti löydettävissä. Eikä verotuksen kiristäminen tuota enää suuria summia, koska suomalaisten veroaste on jo nyt huippukorkea etenkin ylimpien tuloluokkien osalta.

Mikä siis neuvoksi?

* * *

Vaihtoehtoja on kaksi plus niiden yhdistelmä. Ensimmäinen on julkisten menojen karsiminen kovalla kädellä. Ja toinen talouskasvun kiihdyttäminen ennennäkemättömään vauhtiin.

Näistä kahdesta jälkimmäinen olisi kansalaisten kannalta huomattavasti mukavampaa kuin ensimmäinen. Ongelmana on vain se, ettei talouskasvu käynnisty sormia napsauttamalla, vaan vaatii työtä, verta ja hikeä. Tai ainakin osaamista, ahkeruutta ja rohkeutta. Eikä muutos tule sittenkään vuodessa eikä kahdessa.

Siksi ainakin lyhyellä aikavälillä meille jää jäljelle oikeastaan vain valtion menojen karsiminen. Eikä se kiinnosta poliitikkoja piirun vertaa, koska se, jolta palvelut katoavat, äänestää jatkossa varmuudella jotain toista puoluetta ja ainakin ehdokasta. 

Näin ainakin siihen asti, kunnes Suomelle tulee täystyrmäys ja siirtyminen EU:n holhottavaksi - ja sitä kautta menoja joudutaan karsimaan vieläkin enemmän kuin olisi pitänyt tehdä, mikäli toimiin olisi tartuttu ajoissa. Toisin sanoen, tilannetta ei kannattaisi päästää sinne asti. 

* * *

Siksi olisi hyvä, mikäli poliitikot yli puoluerajojen osaisivat lopettaa politikointinsa edes vähäksi aikaa ja miettiä, mitä he voisivat tehdä yhdessä, jotta talous saataisiin jälleen kasvuun. Miten vientiyritykset saisivat mahdollisimman paljon tuotteitaan maailmalle ja vieläpä hyvään hintaan? Miten kansainväliset toimijat saataisiin sijoittamaan Suomeen? Miten työntekijöiden osaamista ja tuottavuutta voitaisiin lisätä? Ja viimeisenä - mutta ei vähäisimpänä - miten suomalaisten yrittämisintoa voitaisiin nostaa ja millä jo yrityksiä omistavat saataisiin kasvattamaan niitä?

Näihin kysymyksiin minulla ei ole viisastenkiveä, vaan se pitäisi löytää yrittäjiltä, yritysjohtajilta, tuotekehittäjiltä, myyntimiehiltä, työmiehiltä, maahanmuuttajilta ja - niin - myös ja aivan erityisesti poliitikoilta. Ilman oleellista muutosta nykyiseen tilanteeseemme meille käy nimittäin sillä lailla, että me päädymme valtaviin ongelmiin, joiden kanssa painiskellessa ei kenelläkään ole kivaa. Ei edes poliitikoilla.

Näillä "rohkaisevilla" sanoilla toivon teille kaikille - arvoisat lukijani - erinomaista ja oivallusrikasta Juhannusta suomalaisessa kesässä! Varokaa kuitenkin, ettette polta itseänne kokkotulilla sekä - erityisesti miespuoliset lukijani - etteivät housujen vetoketjut ja napit avaudu vesillä. Sellaisella kun on vähintään yhtä suuri korrelaatio keskikesäisten hukkumisonnettomuuksien kanssa kuin jäätelön kulutuksella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leikkejä ja juhannusleikkejä
Tärkeämpiä asioita
Outoja Juhannus-uutisia

Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta

Petteri Orpon (kok) hallitus aikoo poistaa sekä työntekijä- että työnantajapuolen järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Näin saataisiin 190 miljoonaa euroa lisää verotuloja käytettäväksi veronkevennyksiin.

190 miljoonaa ei tietenkään ole kovin paljon verrattuna valtion noin 90 000 miljoonan euron menoihin. Puhumattakaan sen reilusta 173 000 miljoonan euron velasta. Mutta on se kuitenkin jotain.

On nimittäin kysyttävä, että miksi ihmeessä tavallisen suomalaisen veronmaksajan maksettavaksi on joskus menneisyydessä päätetty ohjata osa yritysten ja työntekijöiden edunvalvontajärjestöjen rahoituksesta. Eikä juuri sellaisen toiminnan - oikeastaan enemmän kuin lähes minkään muun asian - tulisi tapahtua etuaan ajavien omalla kustannuksella? 

* * *

Toinen tuore uutinen kertoi, että hallitus aikoo alkavalla viikolla keventää yhteisöveroa kahdella tai kolmella prosenttiyksiköllä. Sen seurauksena osakeyhtiöille, osuuskunnille sekä tietyin edellytyksin liikelaitoksille, julkisyhteisöille, yhdistyksille, laitoksille, säätiöille ja asunto-osakeyhtiöille jää hiukan enemmän rahaa käytettäväksi niiden varsinaiseen toimintaan ja olemassaolon tarkoitukseen.

Myös tätä voi pitää järkevänä ratkaisuna, joka toivottavasti maksaa itsensä takaisin lisääntyvänä taloudellisena toimeliaisuutena ja sitä kautta syntyvänä verotettavien tulojen kasvuna. Onhan esimerkiksi OECD todennut yritysten verottamisen olevan talouskasvun suhteen kaikista haitallisin verotuksen muoto. Siis jopa haitallisempi kuin työtuloon kohdistuva verotus.

On siis syytä toivoa hallituksen tekevän ennakoidun päätöksensä ja sen johtavan odotettuihin seurauksiin ja sitä kautta kuittaavan ne noin 1,5-2,1 tuhannen miljoonan euron tulonmenetykset julkiselle sektorille, mitkä aiheutuvat yhteisöverokannan laskemisesta. Tosin myös tässä asiassa on tunnustettava, ettei kyse ole kovin isosta asiasta, mikäli se suhteutetaan esimerkiksi alussa mainitsemiini valtion 90 tuhannen miljoonan euron menoihin tai 173 tuhannen miljoonan euron velkataakkaan.

* * *

Lopuksi kiinnitän huomionne - arvoisat lukijani - Helsingin sanomien julkaisemaan mielipidekirjoitukseen, jossa puhutaan verohelpotuksen antamisesta hyvätuloiselle ihmiselle. Kirjoittajan mukaan "ne ovat täysin moraalitonta ahneutta". 

Kirjoitus osoittaa kuinka pitkälle sosialistinen ajattelu on edennyt suomalaisten mielenkuvissa. Me emme pidä millään tavalla moitittavana sitä, jos ihmisen yrittämisellä tai työnteolla hankkimista tuloista otetaan lähes puolet yhteiseen käyttöön - vaikkapa alussa mainitsemani edunvalvontajärjestöjen toiminnan rahoittamiseksi - mutta mikäli tätä sosialisoitavaa osuutta vähän pienennetään, on kyse täysin moraalittomasta ahneudesta. 

Ehkäpä siksi ei ole syytä ihmetellä sitäkään, että Suomessa vain harvat ryhtyvät yrittäjiksi. Ja niistäkin, jotka siihen ryhtyvät, vieläkin harvemmat tavoittelevat yrityksilleen kasvua ja rikastumista. Tai kummastella sitä, että työntekijät arvostavat vapaa-aikansa korkeammalle kuin palkallisen työnteon. 

Meneehän jo alle 5 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalta suomalaiselta jokaisesta hankitusta lisäeurosta yli 50 prosenttia "yhteiseen hyvään" eikä tässä ole edes huomioitu välillisiä veroja kuten arvonlisävero, joka leikkaa vielä noin neljänneksen ihmisten käytettävissä olevan tulon ostovoimasta. Eikä yrittämiseen tai työntekoon taida kannustaa sekään, että  niitä, jotka tästä yhteiskunnan harjoittamasta tulojen kuppaamisesta huolimatta jaksavat tehdä pitkää päivää - tai jopa tarjota muille ihmisille töitä - panetellaan maan suurimmasta sanomalehdestä moraalittomiksi ja ahneiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajayrittäjien veronkierto ja osinkoverotus
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

Velkaa, kustannuksia ja maahanmuuttoa

Suomen valtiontalous velkaantuu tänä vuonna 12 176 226 000 euroa. Se on 2 147,40 euroa per suomalainen lisää vuoden 2024 lopun velkatilanteeseen, jonka mukaan velkaa oli 29 995 euroa per nokka. 

Toisin sanoen tämän vuoden lopussa keskimääräinen nelihenkinen suomalaisperhe on ottanut valtiovallan toimesta vastuulleen yhteensä 128 568 euron velkataakan. Onko se sitten paljon tai vähän, jää meidän itse kunkin pohdittavaksi. Samoin kuin se, että pitäisikö asialle tehdä enemmän tai vähemmän kuin Petteri Orpon (kok) hallitus on suunnitellut tekevänsä.

* * *

Suomen Perustan mukaan Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuneet maahanmuuttajat maksavat elinaikanaan suomalaisille veronmaksajille keskimäärin 700 000 euroa per nokka. Samankaltaiseen tulokseen on päädytty myös esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa, joten ainakin laskelman suuruusluokka pitänee paikkansa. 

Myös tätä kustannusta voi itse kukin pitää joko suurena tai pienenä, sillä eihän 700 000 ole kuin 12,3 senttiä per suomalainen. Toisaalta viime vuonna myönnettiin turvapaikka esimerkiksi 218 syyrialaiselle ja 223 somalille. Näiden 441 henkilön elinaikanaan aiheuttamat kustannukset suomalaisille tulevat siten olemaan yhteensä 308,7 miljoonaa euroa eli 54 euroa per suomalainen eli 216 euroa per nelihenkinen perhe.

* * *

Yhdysvalloissa monet ovat kyllästyneen laittomiin maahanmuuttajiin, mikä lienee yksi tärkeimmistä syistä sille, että Donald Trumpista tuli Yhdysvaltain presidentti. Valtaan noustuaan tämä ryhtyi välittömästi toimiin heidän poistamiseksi maasta, kuten ehdinkin kirjoittaa jo viime viikolla. 

Tuoreen tiedon mukaan Trump aikoo sijoittaa peräti 30 000 rikoksiin syyllistynyttä laitonta maassaolijaa pahamaineiseen Guantanamon vankilaan. Tähän mennessähän presidentin hallinto on lähettänyt heitä ainoastaan kotimaahansa - ja huolehtinut tarvittaessa kovin keinoin siitä, että nämä otetaan siellä myös vastaan.

* * *

Päätän tämän maahanmuuttoon liittyvän asiakokoelmani toteamalla, että jopa Helsingin sanomat on lopulta taipunut huomioimaan Ruotsin maahanmuuttajiin liittyvien räjähdysten uutisointiin. Tosin mainitsematta jutussaan sanallakaan tapahtumien yhteydestä humanitaariseen maahanmuuttajiin tai heidän etniseen alkuperäänsä.

Mutta mitähän meidän pitäisi ajatella veroilla rahoittamastamme Ylestä, jonka suunnasta on kuulunut kovaa valitusta sen jälkeen, kun sen rasitusta veronmaksajille hiukan kevennettiin. Se ei nimittäin ole vielä pukahtanuut sanaakaan Ruotsin tapahtumista, vaikka PT-media uutisoi asiasta jo viime perjantaina. 

Siksi on kysyttävä Yleisradion johdolta, että onko tämä esimerkki siitä luotettavasta journalismista, jonka takia meidän tulisi jatkaa Yleisradion rahoitusta entisellä tasolla? Vai onko kyseessä sittenkin vain Ylen toimituskunnan poliittisesta - tai suorastaan orwellilaisesta - päätöksestä salata suomalaisilta poliittisesti kiusallisia tosiasioita. 

JK kello 7.45. Huomasin juuri PT-mediasta, että tunnetun ruotsalaisen maahanmuuttajataustaisen rikollispomon Kurdiketun setä on ammuttu eilen. Tästä seuraa epäilemättä ruotsalaisen väkivallan kiihtyminen tulevina päivinä ja viikkoina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Javier Milei and the Great Western Opportunity
Trump säätää maahanmuuttoa, mutta joutuuko EU maksamaan?
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

 

Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon

Javier Milei valittiin konkurssikypsän Argentiinan presidentiksi 19. marraskuuta 2023. Sen jälkeen maassa on leikattu rajulla kädellä julkista sektoria, minkä seurauksena esimerkiksi Yle julkaisi hänen hallinnostaan äärimmäisen negatiivisen jutun.  

Siksi oli mielenkiintoista huomata professori Matti Virenin jakaneen sosiaalisessa mediassa muutamia tietoja Argentiinan viimeaikaisesta kehityksestä. Niistä ensimmäisen mukaan Argentiinan köyhyysaste on nyt laskenut alle joulukuun 2023 tason, vaikka julkiset menot ovat supistuneet reaalisesti 30 %. Lisäksi julkinen talous on kääntynyt ylijäämäiseksi ja IMF ennustaa nopeaa talouskasvua. 

Viren kertoi myös, että kansan enemmistö suhtautuu luottavaisesti maan talouden tulevaisuuteen. Ja, että suurin osa argentiinalaisista kannattaa Mileitä.

Tätä voi verrata Suomeen, jossa hallitus on hirvittävän opposition huudon saattamana leikannut varovaisesti valtion menoja - tai oikeammin vain niiden kasvua. Ja samalla - ainakin poliittisen vasemmiston näkemyksen mukaan - suomalaisten köyhyys on lisääntynyt sen päätösten seurauksena. Lisäksi Petteri Orpon (kok) kabinetin kannatus äänestäjien keskuudessa on laskenut. 

Siksi on kysyttävä, että olisiko Suomenkin hallituksen kannattanut puuttua julkisiin menoihin selvästi nyt nähtyä reilummin. Ja tervehdyttää julkinen talous sitä kautta kertaheitolla vapauttaen samalla korkeasti koulutettua työvoimaa yksityiselle sektorille. 

Asia ei ole sikäli yksioikoinen, ettei Suomi ole - ainakaan vielä - joutunut samanlaiseen talouskurimukseen kuin Argentiina oli ollut vuosikymmeniä ennen Milein valtaannousua. Eivätkä valtion menojen rajun leikkauksen seuraukset olisi välttämättä samanlaisia kuin Viren kuvasi.

Silti olisi hyvä, mikäli suomalaiset mediat - ja etenkin Ylen uutistoimitus - korjaisivat aiemmin luomansa käsityksen Milein uudistusten negatiivisista vaikutuksista maansa talouteen. Enkä panisi pahakseni myöskään Matti Virenin kutsumista A-studioon keskustelemaan vaikkapa Eemil Nuuttilan (kok), Matias Mäkysen (sd) ja Mika Malirannan kanssa Argentiinan ja Suomen hallitusten toimien vaikutuksista näiden maiden talouskehitykseen. 

Näin Yle voisi samalla osoittaa pyrkivänsä korkeatasoiseen journalismiin, jossa on tarkoituksena antaa ihmisille todellinen kuva maailman tapahtumista ja niiden taustoista. Siis korjaamaan sitä - hyvin perusteltua - kuvaa Ylen poliittisesti vinoutuneesta toiminnasta,  joka lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että yli 300 yhtiön työntekijää joutuu siirtymään muihin töihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

Suomen valtion sunnitellusta budjetista vuodelle 2025 on velkarahaa yli neljätoista prosenttia. Eli joka seitsemäs valtion käyttämä euro on otettu velaksi ja maksettava ennemmin tai myöhemmin takaisin.

Samaan aikaan suomalaisten työntekijöiden tuloista verotetaan reilusti yli 40 prosenttia. Ja sen ihmisten työntekemisen motivaatiota vähentävä progressio on niin korkea, että marginaalivero ylittää 50 prosentin rajan - jolloin työntekijälle jää alle puolet lisätulosta - 58 000 euron vuosituloista ja jo 19 000 euron ansiotasolla verokarhu vie lisätyön palkasta peräti kolmanneksen.

En tässä kiistä sitä, etteikö näistä rahoista suurinta osaa käytettäisi hyviin asioihin. Mutta totean kuitenkin, että näitä hyviä asioita - ja usein vähän vähemmänkin hyviä - on suomalaisten työntekijöiden kannettavaksi aivan liikaa. Ja lisäksi budjettiin sisältyy myös vähemmän hyviä asioita, hyvinkin mainitsemani velkarahoitteinen neljätoista prosenttia.

Siksi oli mielenkiintoista lukea Verkkouutisten juttu, jossa oli kattava yhteenveto Argentiinan talouden muutoksesta Javier Milein valtaannousun jälkeen. Olen myös itse kirjoittanut aiheesta aiemmin, joten en kommentoi sitä sen enempää kuin suosittelemalla teille - arvoisat lukijani - artikkelin lukemista.

Sen sijaan haluan tuoda esille pari suomalaiseen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää seikkaa, joihin artikkeli tarjoaa lisävalaistusta. Niistä ensimmäinen on suomalaisen vasemmiston taholta - ja lisäksi Yleisradion toimituksessa - esille nostettu väite argentiinalaisten suistumisesta kurjuuteen Milein tekemien rajujen julkisen talouden leikkausten jälkeen. 

Verkkouutisten jutussa kuitenkin kerrotaan, että Milein uudistusten jälkeen kuluneen vuoden aikana argentiinalaisten keskipalkat ovat lähes kaksinkertaistuneet, maan työttömyysaste on laskenut seitsemän prosentin tuntumaan sekä vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut 170 prosenttia ja vuokrakustannukset laskeneet 40 prosenttia. Minusta nämä tiedot asettavat vasemmistolaisten väitteen vähintäänkin kyseenalaiseksi. Etenkin, kun Argentiinan taloudelle povataan ensi vuodeksi peräti viiden prosentin kasvua.

* * *

Siksi kysyn, että eikö tämä kaikki osoita sitä, että ylipöhöttyneen julkisen talouden ja yhteiskunnallisen sääntelyn leikkaaminen - vaikka kirpaiseekin lyhyellä aikavälillä - on loppujen lopuksi hyväksi myös kaikkein köyhimmille? Onhan Argentiinassa sentään toimittu ihan toisenlaisessa mittakaavassa kuin Suomessa on edes suunniteltu: julkisesta taloudesta leikattiin 30 prosenttia sisältäen 30 000 valtion työntekijän irtisanomisen, energia- ja liikennetukien leikaamisen, julkisten töiden keskeyttämisen ja valtion palkkojen sekä eläkkeiden pienentäminen. 

En silti sano, että Suomessa pitäisi tehdä yhtä rajuja muutoksia, sillä eihän meidän taloutemmekaan ole samanlaisessa kriisissä kuin Argentiinassa oli Milein astuessa valtaan. Sen sijaan haluaisin myös poliittisen vasemmiston ja heidän kannattajiensa pysähtyvän hetkeksi miettimään edelle kirjoittamaani ja ymmärtämään, että myös meidän julkisesta sektoristamme voidaan - ja kannattaa - varmasti leikata paljonkin. 

Enkä tarkoita esimerkiksi hyvinvointipalveluiden suorittavaa työtä tekevien ihmisen käsiä vaan niiden hallintoa ja byrokratiaa. Enkä tarkoita edes julkisten alojen työntekijöiden palkkojen laskemista, mutta ehkä niiden korottamista voisi kuitenkin rajoittaa, kunnes palkkajohtajuus siirtyisi valtion hommista Suomen talouden viime kädessä rahoittavalle yksityiselle sektorille. Enkä panisi pahakseni, jos valtion tarjoamista tuista mitä erilaisimmille valtionhallinnon ulkopuolisille toimijoille - kuten kansalaisjärjestöille, yrityksille, kehitysmaille ja puolueille - leikattaisiin leijonanosa.

Lisäksi pitäisi katsoa valtion ja varmasti kuntienkin virastojen hallintorakenteita. Ne ovat viime vuosina kasvaneet kuin pullataikina ja tarjoavat siksi erinomaisia leikkaus- eli tehostamiskohteita, joita karsimalla säästyy sekä rahaa että vapautuu työntekijöitä käytettäväksi yksityiselle sektorille.

Esimerkiksi tutkimuslaitoksilla oli johtonaan vielä viime vuosituhannen lopulla tyypillisesti pää- tai ylijohtaja ja hänen apunaan tutkimus- ja hallintojohtaja sekä sihteeri, mutta nykyisin hyvinkin kukkea ja monitasoinen johtamisapparaatti (esimerkki ja toinen) ja sen rakentama byrokratia. Ja vielä paljon paremmaksi pantiin terveydenhuollossa, jossa hyvinvointialueet toivat aiempaan verrattuna yhden uuden hallintotason, paljon johtajia ja - kuin kukkaseksi kakkuun - poliitikoille uuden temmellyskentän. 

Näin ollen valtion budjetin sopeuttamisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa edes poliitikoille. Ja siksi nykyisen - niin sanotun porvarihallituksen - voisi olettaa tarttuvan tähän tehtävään selvästi pontevammin kuin se on tähän mennessä tehnyt. Etenkin kun Argentiinan ekonomistipresidentti on osoittanut sillä tavalla saavutettavan erinomaisia tuloksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?
Hallinto vai hoito - terveydenhuolto hölmöjen käsissä

Onko maallamme malttia vaurastua?

Markkinatalous johtaa eroihin ihmisten varallisuuteen - joskaan ei likimainkaan yhtä tehokkaasti kuin aikanaan teki 1600-luvun ruotsalainen feodaalivaltio. Tästä syystä perityt omaisuudet poikkeavat toisistaan huomattavasti, mikä näkyy myös valtiolle maksettavissa perintöveroissa. 

Tuoreen tiedon mukaan noin 42 prosenttia perinnönsaajista joutui vuonna 2021 maksamaan saamisistaan perintöveroa. Heistä vain alle kymmenen prosenttia sai vähintään 200 000 euron perintöosuuden, mutta he maksoivat vajaat 60 prosenttia kaikkien perintöverojen yhteenlasketusta arvosta. Jos katsotaan kaikista suurimpia perintöjä, niin noin 0,2 prosenttia kaikista perinnönsaajista maksoi 19 prosenttia perintöveroista. 

Alla olevaan kuvaan (lähde) on merkitty maksuosuudet ikäluokan mukaan jaoteltuna. Siitä nähdään, että suurimmat perinnöt ja siten myös kovimmat verot osuvat 45-64-vuotiaille suomalaisille. 

Toisin sanoen juuri nämä työelämän loppupuolelle ehtineet suomalaiset saavat sekä suurimmat perinnöt että maksavat niistä eniten rahaa valtion kassaan. Samalla he tulevat tasoittaneeksi suomalaisten välistä tulonjakoa.  

* * *

Veroista saatua rahaa käyttävät Suomessa ennen kaikkea valtio, hyvinvointialueet ja kunnat. Näistä ensimmäinen ja viimeinen keräävät menoihinsa veroja, mutta hyvinvointialueet elävät valtion budjettirahoituksella. 

Siksi juuri maan hallituksen johtamalla valtionhallinnolla on keskeinen asema julkisessa rahankäytössä. Siis sekä menojen hallinnassa, että myös verotettavien tulojen tuottamisessa. Viimeksi mainittujen osalta keskeistä on talouskasvu - joka hyvin hyrrätessään luo lisätuloja, mutta takkuillessaan aiheuttaa rahanpuutetta. 

Siksi on hyvä huomata, että nykyinen - Petteri Orpon hallitus - aloitti valtakautensa kesäkuun 20. päivänä vuonna 2023. Sekä nähdä alle kopioimani tuore tilastokuva, jonka mukaan Suomen työpäiväkorjattu talouskasvu syöksyi juuri silloin negatiiviseksi. 

Saman tilaston mukaan Suomen talous kääntyi lopulta jonkinlaiseen kasvuun kesäkuussa 2024. Näistä kahdesta käänteestä ensimmäinen johtui Sanna Marinin (sd) ja jälkimmäinen Orpon hallituksen aikaisista tapahtumista. Tämä on kiistämätöntä, joskin muutoksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat kuin näiden hallitusten toimet.

Nähtäväksi siis jää, miten nämä tilastot vaikuttavat suomalaisten sekä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen. Pysyykö maan talouden nenä pinnalla jatkossakin - kuten pääministeri eilen vakuutti - vai vaipuuko se uudelleen pinnan alle. 

* * *

Tässä suhteessa yksi keskeinen seikka on suomalaisten työllistyminen. Tilastojen mukaan työttömyysaste on kasvussa ja noussut viimeisen 12 kuukauden aikana 7,5 prosentista 8,4 prosenttiin. Talouden kannalta sitäkin merkittävämpi on kuitenkin työllisyysaste, joka on samana aikana laskenut 77,8 prosentista 76,4 prosenttiin - eivätkä lähiaikojenkaan odotukset ole kummoiset, vaikka julkisen sektorin keventäminen parantaakin yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä. 

Tämä kevennys on kuitenkin tärkeä parannus aiempaan, sillä työllisyystilastojen ja sitä kautta talouskasvun kannalta keskeistä osaa näyttelevät yritysten investoinnit sekä innovaatio- ja kilpailukyky. Niiden suhteen varsin oleellisia ovat myös alkaneet työmarkkinaneuvottelut, joissa määritetään suomalaisen työn kustannustaso lähivuosiksi. Sekä toisaalta myös työnteon motivaatio, jota osaltaan ylläpitää reilu tulonjako.

Jos lopputulos on linjassa yritysten tuottavuuden kanssa, saattaa muutos Suomen taloudessa tapahtua hyvinkin nopeasti. Ja päinvastoin, mikäli palkkataso nostetaan yli työn tuottavuustason tai ajaudutaan pitkiin työtaistelutoimiin, saadaan Suomen talouden nousua odottaa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi on kysyttävä presidentti Kekkosen tapaan, että onko maallamme malttia vaurastua. Tosin tällä kertaa keinona ei voi olla jo valmiiksi korviaan myöden velkaantuneen valtion rahoittama teollistaminen, vaan yksityisen sektorin toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Ja suomalaisten yhteen hiileen puhaltaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla
Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

Anemialääkettä

Suomen talous on kyntänyt anemian suossa jo yli puolitoista vuosikymmentä. Juuri nyt näyttää kuitenkin hiukan valoisammalta, ainakin valtiovarainministeriön muutaman päivän takaisen ennusteen mukaan. 

Talous toki supistuu vielä tänäkin vuonna, mutta rahaministeriö arvelee kuitenkin, että ensi vuonna pääsemme nauttimaan 1,7 prosentin kasvusta ja seuraavanakin vuonna lähes samanlaisesta. Tämä tulisi suureen tarpeeseen, mutta ei kuitenkaan ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä VM odotti jo kuluvalle kuluvalle vuodelle kasvua, vaikkei sellaista olekaan ollut.

Tällä kertaa on kuitenkin syytä optimismiin, sillä kuluneella viikolla olemme saaneet kuulla kahdesta erinomaisesta uutisesta. Niistä ensimmäisen mukaan konepajayhtiö Valmet on sopinut chileläisen metsätalousjätin, Araucon, kanssa kokonaisen sellutehtaan toimittamisesta Brasiliaan. 

Valmetin edustajan mukaan "Suomen osuus työstä on arviolta 300 000–400 000 tuntia, joka vastaa 250 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi valmistusyksiköt Jyväskylässä, Tampereella ja Lapualla hyötyvät tilauksesta seuraavat pari-kolme vuotta". Itse tilauksen arvo on Valmetille yli miljardi euroa.

Toinen erinomainen uutinen kuultiin eilen, kun lääkeyhtiö Orion julkaisi tiedon, jonka mukaan sen kehittämän Nubeqa-eturauhassyöpälääkkeen kuluvan vuoden markkinamyynti yhteistyökumppani Bayerin kautta ylitti miljardin euron rajan. Tätä rajaa ei mikään Orionin kehittämä tuote ole ennen saavuttanut. 

Eikä tässä kaikki, sillä yhtiön toimitusjohtajan mukaan "sekä kliininen kehitysputkemme että tutkimusputkemme ovat myös vahvistuneet viime aikoina. Tämän kehityksen myötä parannamme todennäköisyyksiä sille, että pystymme vastaamaan potilaiden moninaisiin tarpeisiin ja tuomaan uusia innovatiivisia lääkkeitä markkinalle tulevaisuudessa."

On kuitenkin selvää, etteivät kahden suomalaisen pörssiyhtiön - edes suuren sellaisen - hyvät tulokset vielä nosta koko maan taloutta, vaikka niiden voitot levittävätkin hyvinvointia myös yhtiöiden ulkopuolelle palkkoina ja sijoitusvoittoina, jotka valuvat palvelusektorilla toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille. Hyvän signaalin ja lisäluottamusta Suomen talouden tulevaisuuteen ne kuitenkin tarjoavat. 

Ja sitä Suomessa todella tarvitaan, sillä eduskunta on parhaillaan käsittelemässä budjettiesitystä, jonka lopputulema on peräti 12,2 miljardia alijäämäinen. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) hallitus on ottamassa jokaista suomalaista - vauvasta vaariin - kohti yli 2 200 euroa lisävelkaa, josta on vuosittain maksettava muutaman prosentin korkoa aina siihen asti, kunnes laina on maksettu pois ilman, että sitä varten on otettu uutta lainaa. 

Näin siitäkin huolimatta, että jakopolitiikastaan tunnettu oppositiomme - eli poliitinen keskusta ja vihervasemmisto - on huutanut suoraa huutoa niistä pienehköistä julkisten menojen leikkauksista, joista hallitus on saanut päätettyä. Eikä se mitä todennäköisimmin tule vaikenemaan jatkossakaan pyrkiessään nostamaan suosiotaan kansan parissa populistisella huutelullaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä
Viipalointia vai kasvatusta?

Viipalointia vai kasvatusta?

Ilta-Sanomat kertoi kansanedustaja Matias Marttisen (kok) sanoneen, että SDP:n puheenjohtaja Antti "Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä". 

Tällä kommentillaan hän viittasi Lidtmanin taannoiseen ulostuloon, jonka mukaan "tälle hallitukselle on helppoa ottaa viimeinenkin euro pienituloiselta opiskelijalta, eläkeläiseltä tai työttömältä. Mutta on niin vaikeaa ottaa suurituloiselta edes se ensimmäinen euro."

* * *

Tapaus kertoo poliittisen oikeiston ja vasemmiston välisestä syvästä talouspoliittisesta erosta. Siinä missä poliittinen vasemmisto näkee kaiken lähinnä tulonjako- eli kakun viipalointikysymyksenä, on vastapuoleen ajattelussa keskeistä koko kakun kasvattaminen. 

Tämän näkyy hyvin nykyisen ja edellisen hallituksen toiminnassa. Sanna Marinin (sd) johdolla maan talouden ongelmia ei ryhdytty perkaamaan, vaan julkisten varojen puute kuitattiin ottamalla lisää velkaa. Taustalla oli jopa ajatus siitä, että - silloin halvan - lainan ottaminen olisi kannattavaa.

Tämän seurauksena maksamme kuluvana vuonna pelkästään valtion lainojen korkoja yli kolme miljardia. Ja maksaisimme enemmänkin, mikäli Suomi olisi vaalien jälkeen jatkanut Marinin hallituksen linjoilla. Ellei koko rakennelma olisi sitten jo romahtanut kassakriisiin.

Poliittisen oikeiston linja kakun kasvattamisesta on puolestaan johtamassa Petteri Orpon (kok) hallituksen päätöksin siihen, että työnteon ja yrittämisen kannusteita lisätään. Jos tässä onnistutaan, kasvaa koko Suomen talous ja näin myös julkiselle taloudelle syntyy pelivaraa, joka voidaan käyttää esimerkiksi valtionvelkojen maksamiseen ja/tai kansalaisille tarjottavien palveluiden kustantamiseen. 

* * *

Alussa linkittämässäni IS:n jutussa kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) totesi sen karun tosiasian, että "Suomessa... ei tunnetusti ole vaikeaa ottaa suurituloiselta edes suurempaa osaa hänen tuloistaan, kuin hänelle itselleen jää". Tämän pitäisi pysäyttää jokainen ajatteleva ihminen: harva lienee oikeasti halukas maksamaan jokaisesta työnteollaan hankitusta eurosta yli 50 senttiä muiden käyttöön. 

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää marginaaliveron käsite. Se tarkoittaa sitä, kuinka monta prosenttia tulonsaaja joutuu maksamaan hankkimistaan lisäeuroista. Juuri nyt tämä osuus ylittää 50 prosenttia jo noin 4 700 euron kuukausiansioilla.

Jos ja kun tilanne on tällainen, ei liene suuri ihme, ettei kaikilla menestykseen kykenevillä ole halua työnteon tai yrittämiseen kautta rikastumiseen - ja siinä sivussa verojen maksuun - Suomessa, vaan he panostavat ahkeroinnin sijaan mieluummin vapaa-aikaan tai siirtyvät yritysmyönteisemmän ja alhaisemman verotuksen maihin (esimerkki ja toinen). Ja samalla vaikuttavat siihen, ettei suomalaispoliitikoille jaettavaksi kertyvä kakku kasva. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

 

Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?

Suomen nykyinen hallitus vähentää kehitysmaille annettavaa kehitysapua yhteensä 1,2 miljardilla eurolla vuoteen 2028 mennessä, mikä on luonnollisesti aiheuttanut marinaa. Siksi oli mielenkiintoista lukea myös saksalaisten tulleen sellaiseen johtopäätökseen, että veronmaksajien rahojen kylvämistä kolmannen maailman valtioille olisi rajoitettava. 

Näin ajattelee lähes joka toinen saksalainen. Eikä se ole mikään ihme, sillä rahaa on syydetty muun muassa Saksan kilpakumppaneille Kiinalle ja Intialle, Ruandassa positiivisen maskuliinisuuden kehittämisprojektille ja Perussa pyöräteiden rakentamiseen. Lisäksi kehitysapua on maksettu sellaisiin maihin, jotka ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan karkotettuja kansalaisiaan.

Toivon tietenkin, ettei suomalaisten kehitysmaihin toimittamaan apuun sisältyisi yhtä järjettömiä kohteita, mutta totean samalla ainakin viimeisen edellä mainitsemani seikan koskevan myös meitä. Ja muistutan samalla, että ainakin aiemmin on suomalaisen veronmaksajien selkänahasta revittyä rahaa valunut huomattavia määriä autettavien maiden korruptoituneille johtajille.

Kuvittelisin myös jokaisen ihmisen ymmärtävän, että rahojen käyttäminen vastikkeettomaan kehitysapuun ei ole terveellä pohjalla silloin, kun tulot eivät riitä edes omien kulujen kattamiseen. Ja juuri tämähän on ollut Suomen tilanne vuodesta 2009 alkaen eli jo viidentoista vuoden ajan. 

Siksi hallituksen päätös kehitysavun supistamiseksi on erittäin tervetullut. Samalla kuitenkin toivoisin, että ministerit tai valtion asiaa hoitavat virkamiehet esittelisivät julkisesti laskelmia siitä, mitä muuta - kuin hyvää mieltä - Suomi saa edelleen jäljelle jäävän valtavan kehitysapunsa vastineeksi. Ja selityksen annettavan avun perusteluista silloin, jos ja kun tuollaista vastinetta ei ole. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla

Asioiden tärkeysjärjestyksestä
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?

 

Veronika Honkasalon harhautus meni metsään

Suuresti kunnioitettu valtiopäivähenkilö - kuten kansanedustajista kuuluu kirjoittaa - Veronika Honkasalo (vas) kirjoitti eilen sosiaalisessa mediassa, että "Olen istunut vuoden maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Ehdoton enemmistö valiokunnasta elää kuin ilmastonmuutosta ja luontokatoa ei olisi olemassa. Identiteettipoliittisesti tärkeintä on puolustaa taloudellisia etuja, elinkeinovapautta ja metsästystä ja roikkua vanhassa."

Sekä edelleen samassa ketjussa, että "Moni metsänomistaja itse asiassa haluaisi suojella metsää enemmän. Tässä suhteessa on hyvin ristiriitaista, että hallitus leikkaa tuntuvasti myös vapaaehtoisesta suojelusta, vaikka vannoo sen nimeen."

Jälkimmäisen luettuani jäin ihmettelemään - samoin kuin varmasti monet muutkin - että mikähän sen metsänsuojelun sitten mahtaa estää siihen halukkailta. Minun tietääkseni ei mikään. 

Sen sijaan on selvää, että valtion talous on pitkälti velkavetoinen, koska hallitus joutuu kattamaan ensi vuoden menoista peräti 11,5 miljardia euroa lainalla. Se on 13 prosenttia koko potista. 

Kun vielä huomioidaan, että valtion kukkaronnyörejä joudutaan avaamaan kovin monenlaisiin tarpeisiin terveydenhuollosta työttömien tukemiseen ja nuorten koulutuksesta sukupuolineutraaleihin julkisiin tiloihin. Siten saattaa hyvinkin olla niin, että metsiensä mahdollisesta suojelusta rahallisia korvauksia haluavia maanomistajia on enemmän kuin käytettävissä olevat rahavarat sallivat tyydyttää.

Niinpä Honkasalonkin voisi kuvitella ymmärtävän, ettei hallitus ole suinkaan leikkaamassa vapaaehtoisesta metsänsuojelusta. Sen sijaan Suomen valtiolla ei juuri nyt ole varaa maksaa kaikille niille, jotka haluaisivat rauhoittaa metsänsä korkeasta rahallisesta korvauksesta. 

Siten metsien suojelutoimien rahoituksessa joudutaan tekemään valintoja. Eli käyttämään siihen liikenevät rahat tarjolla olevista kohteista arvokkaimpien suojeluun. 

Arvoisan kansanedustajan ongelma lieneekin siitä, ettei poliittisessa vasemmistossa ole ollut tapana ajatella rahan riittämistä tai valtiontalouden kestävyyttä? Tämän osoitti esimerkiksi Sanna Marinin (sd) johtama punavihreä hallitus, joka luuli valtakaudellaan, että rahaa kyllä riittää eikä velkojakaan tarvitse maksaa koskaan takaisin. 

* * *

Huomasin muuten eilen toisenkin mielenkiintoisen sosiaalisen median viestiketjun. Sen ensimmäisessä viestissä ehdotettiin - mahdollisesti kieli poskessa tai vakavalla naamalla, tiedä häntä - että "Suomelle olisi parasta jos Matias Mäkynen olisi pääministerinä ja Saramo Valtionvarainministeri". 

Lisäksi samasta ketjusta löytyi myös jatkoa ministerilistalle - mukaan luettuna Veronika Honkasalo. Sen nähtyään ketjun aloittaja vakuutti, että "Tuolla jengillä ei voi epäonnistua".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronika Honkasalo terroristien asialla
Veronika Honkasalolle demokratia on verovarojen lennättämistä taivaan tuuliin
Veronika Honkasalo ei vain ymmärrä