Metsähallitus suojeli metsiä – oikein vai väärin?

Metsähallitus esitti suojeltavaksi – aiemman hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti – 26 000 hehtaaria valtion omistamaa metsää, joka täyttää valtioneuvoston asettamat vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit. Tämä ei tietenkään riittänyt ympäristönsuojelijoille tai Suomen ympäristökeskuksen luonnonsuojeluhenkisille tutkijoille, joita edelle linkittämäni jutun kirjoittaja haastatteli. 

Erityisesti näitä harmittaa se, että suojelu painottuu Pohjois-Suomeen. Selitys tosin on osittain siinä, että maan eteläosassa metsät ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Ja osittain siinä, ettei Etelä-Suomessa ole juurikaan luonnontilaista metsä, eikä ole ollut enää pitkään aikaan. 

Tämä johtuu siitä, että kaukaisimpiakin kaskeamiseen soveltuvia kruunun- eli valtionmetsiä kaskettiin ja niitä asutettiin erityisesti 1700-luvun puolivälin ja 1800-luvun puolivälin välisellä ajanjaksolla. Tällöin vallitsi pitkällinen väestönkasvun kausi, jolloin kaskeaminen oli aktiivista. Ei siis ihme, että nyt tehdyn esityksen arvostelijat puhuvat "luonnontilaisten metsien" sijaan "aidosti luonnontilaisista metsistä iästä riippumatta" tai "metsistä, jotka ovat ekologisilta ominaisuuksiltaan ja lajistoltaan vanhoja metsiä".

Näin suojelua voidaan vaatia myös sellaisiin talousmetsiin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet tavallista pidemmäksi ajaksi aktiivisen käytön ulkopuolelle. Ja laajentaa suojelua luonnontilaisista metsistä talousmetsiin. 

* * *

Asialla ei tietenkään olisi merkitystä, ellei metsätalous olisi Suomelle – ehkä valitettavastikin – yksi tärkeimmistä vientituloja tuottavista ja ihmisiä työllistävistä sektoreista. Sekä vieläkin tärkeämpi syrjäseutujen ihmisille, joilla vaihtoehtoisten tulonlähteiden määrä on vähäinen. Sellaisena niiden suojeleminen eli hyödyntämättä jättäminen johtaisi vääjäämättä maamme hyvinvoinnin perustan heikkenemiseen samalla, kun se edistäisi syrjäseutujen asutuksen häviämistä. 

On myös syytä huomioida se tosiasia, että oikeasti luonnontilaisten metsien määrä on Suomessa jo nyt ylivoimaisesti EU:n suurin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Siksi ympäristöaktivistien ja heidän kanssaan samaa arvomaailmaa jakavien tutkijoiden valitus Metsähallituksen linjauksista tuntuu vähintäänkin kohtuuttomalta.

* * *

Lopuksi muistutan teitä – arvoisat lukijani – aiemmasta kirjoituksestani, jossa totesin, että "vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden."

Ehkäpä meidän muiden suomalaisten kannattaisi suhtautua metsiimme samalla pragmaattisuudella kuin metsänomistajatkin. Huolehtidaan yhtä aikaa sekä metsien monimuotoisuudesta, että niiden taloustuotosta. Eikä etenkään sidota tulevien suomalaisten käsiä kyseenalaisilla metsien ehdottomilla suojelupäätöksillä, jollaisia kaikenlaiset yhden asian liikkeet tapaavat vaatia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Häiriköt Milanossa ja Suomessa
Tuhosiko ympäristökiihko pikkukaupungin tulevaisuuden?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään