Saksalainen vaihtoehto

Eilisten Saksi-Anhaltin vaalien tulos oli odotetun kaltainen, eli kyseisen Saksan liittotasavallan osavaltion asukkaat päättivät äänestää Berliinin hallitsijoiden harjoittamaa ääliömästä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Näin Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) parlamenttiryhmästä tuli osavaltioparlamentin ylivoimaisesti suurin ryhmä.

Tämän lopputuloksen saavuttamiseksi puolue lupasi vaalikampanjassaan käytännössä palauttaa kansalliskonservatiivisia arvoja ja käytäntöjä. Sen osana AfD halusi myös aloittaa laajamittaisen Remigration-politiikan, johon kuuluu laittomasti maassa oleskelevien ja muiden lähtövelvollisten henkilöiden järjestelmällinen karkottaminen. 

* * *

Puolue ei kuitenkaan ole pelkkä yhden asian liike. Hallitsemattoman maahanmuuton lisäksi se vastustaa myös niin kutsuttua gender-ideologiaa, kannattaa koulujen poliittista neutraliteettia ja korostaa saksalaisen kulttuurin, historian ja perinteiden opettamista. Lisäksi se vastustaa sateenkaarilipun käyttöä valtion rakennuksissa.  

Ulkopolitiikan osalta puolueen tavoitteet muistuttavat lähinnä minun nuoruudessani Suomessa nähtyä Moskovan hallitsijoiden peräpeilin nuolemista kieli ruskeana. Eli AfD vaatii Venäjän vastaisten talouspakotteiden välitöntä purkamista, Nord Stream -putkien kunnostamista ja Saksan suhteiden laajentamista Euraasian talousunioniin. Lisäksi se haluaa lopettaa tai ainakin olennaisesti muuttaa Saksan nykyistä sotilaallista ja taloudellista tukea Ukrainalle ja ajaa sille puolueetonta asemaa NATO:n ja EU:n ulkopuolella.

Eurooppapolitiikan osalta AfD:n kärkitavoite on Saksan erottaminen eurosta, ja puolueessa halutaan palauttaa Saksan kansallisen rajavalvonnan ja tiukentaa voimakkaasti EU:n ulkorajojen valvontaa. Talouspolitiikan osalta se kannattaa sosiaalista markkinataloutta ja sanoo haluavansa vähentää valtion puuttumisen markkinoihin minimiin. Se ajaa muun muassa yritysverojen alentamista, sääntelyn ja raportointivelvollisuuksien vähentämistä sekä yrittäjyyden edistämistä.

* * *

Edelle kirjaamieni linjausten perusteella puolue ei näyttäisi olevan läheskään niin radikaali kuin suomalaismedioiden uutisoinnista voisi päätellä. Eikä se tietenkään voi sitä ollakaan, kun huomioidaan puolueen kannatuksen nousseen Saksi-Anhaltissa lähes 44 prosenttiin kaikista äänistä.

Koko Saksan alueella puolueen kannatus on kuitenkin gallupien mukaan selvästi vähäisempi, vaikka se onkin maan suosituin puolue noin 28 prosentin kannatuksella. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko Saksi-Anhaltin vaalituloksella vaikutusta puoluekannatuksiin koko valtakunnan tasolla. 

Ainakin vaalitulos antoi selkeän signaalin Berliinin päättäjille. Eikä pelkästään kannatuslukujen muodossa vaan myös siinä, että sitä äänesti valtava joukko ihmisiä, jotka ovat aiemmin jättäneet äänioikeutensa kokonaan käyttämättä: tämä on demokratian kannalta hieno asia, ja osoittaa nyt nähdyn vaalituloksen vastaavan aiempaa täsmällisemmin osavaltion asukkaiden poliittista tahtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
"Abdul B" ajoi Saksassa autolla
Saksan ja Ranskan synty

35 prosenttia suomalaisista ei kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tulokset kysymyksestä, jossa ihmisten piti kertoa hyväksyvätkö he, että "myös samankaltaista työtä tekevien välillä pitää voida olla palkkaeroja, jotta työntekijöiden väliset erot osaamisessa ja ahkeruudessa voidaan huomioida. Heidän tiedotteensa oli otsikoitu "Suomalaiset hyväksyvät osaamiseen perustuvat tuloerot".

Tämä on sikäli perusteltua, että 26 prosenttia vastanneita oli täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Toisin sanoen 65 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ihmisten palkitsemisen osaamisen ja ahkeruuden perusteella. 

Omalta osaltani ihmisten palkitseminen ahkeruudesta ja osaamisesta kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Silti suomalaisista on – EVA:n kyselyn perusteella – viisi ja 13 prosenttia täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Eikä 16 prosenttia osaa ottaa asiaan edes kantaa. 

* * *

Toki täytyy myöntää, etteivät nämä 35 prosenttia suomalaisista ole yksin ajatuksineen. Samalla tavalla ajateltiin muinaisessa Neuvostoliitossa, joka sovelsi niin sanottua tieteellistä sosialismia. 

Se johti katastrofiin ja 70-vuotisen sosialismikokeilun päättymiseen 25 vuotta sitten. Tänä päivänä tuota aatetta on sovellettu pisimpään Kuubassa, josta tuoreet uutiset ovat kertoneet sähköjen palailevan hiljalleen sen jälkeen, kun ne yhtäkkisesti katosivat. Kansalaisten keskipalkka vastaa 35 dollaria kuukaudessa.

Jotain luulisi kertovan myös sen, että Kiinakin sovelsi sosialismia puhemies Maon aikana. Siellä maan johtajat toki taitavat vannoa edelleen kommunistisen diktatuurin nimiin, mutta talous pyörii markkinavetoisesti tuottaen samankaltaista työtä tekevien ihmisten välille palkkaeroja. 

Niinpä maan talous on tunnetusti kasvanut vauhdikkaasti ja samaan aikaan palkkatason kehitys on sojottanut tukevasti kohti koillista, kuten alla oleva kuva (lähde) osoittaa. Ja sen seurauksena sosialistisen vallan aiheuttama köyhyys on nopeasti katoamassa.

* * *

Siksi on syytä kysyä, että mitä ajattelevat ne 35 prosenttia suomalaisista, jotka eivät kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista palkalla tai eivät osaa kertoa mielipidettään. He lienevät poliittisesti vasemmalla eli Vasemmistoliiton, Vihreiden tai SDP:n kannattajia, mutta entä itse työelämä. 

Onko heidän haaveenaan päästä nauttimaan hyvästä palkasta ilman osaamista ja ahkeruutta? Vai ovatko he jo nyt osaamattomia ja/tai laiskoja, joita harmittaa etevämpien kollegojen mojovampi palkkakuitti? Vai onko näiden ihmisten kohdalla kyse pelkästä ruusunpunaisesta ideologiasta, jossa kaikkien tasapalkkaisuus nähdään jonkinlaisena poliittisena tavoitteena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä
Kovempaa verotusta haluavien suomalaisten määrä on hurjassa kasvussa

Donald Trumpin kiinalaiset jutut

Eilisen päivän positiivisin uutinen oli Kiinan ja Yhdysvaltain saavuttama sopimus, jonka mukaan niiden välisen tavarakaupan tullit lasketaan kohtuulliselle tasolle. Kiinalaiset tavarat saavat USA:n rajalla lisähintaa 30 prosenttia ja amerikkalaistavarat vastaavasti Xin valtakuntaan vietäessä 10 prosentin lisän.

Sopimuksen jälkeen maailman pörssikurssit nousivat eli palautuivat aiemmalle tasolleen. Luultavasti aika moni rohkea pelimies teki siinä sievoisen summan rahaa - ainakin jos sellainen oli ollut etukäteen tietoinen tehdystä sopimuksesta.

Joka tapauksessa USA:n ja Kiinan välisen kaupan normalisoituminen on hyvä asia sekä näille maille ja niiden asukkaille, mutta myös kaikille muille maailman asukkaille. Toivoa sopii, että myös EU-maiden ja USA:n välinen kauppa jatkuisi ilman suurempia häiriöitä. 

* * *

Tässä mielessä oli ikävä kuulla, että USA:n presidentti Donald Trump aikoo pudottaa amerikkalaisten lääkkeistä maksamia hintoja siten, että jatkossa Yhdysvalloissa lääkkeistä saa pyytää enintään saman hinnan kuin niissä maissa, missä ne ovat halvimpia.

Tämä on mielenkiintoinen linjaus, sillä se ei ota huomioon esimerkiksi kuljetuskustannuksia, eri maiden välisiä verotuksellisia eroja tai jakeluketjujen välisiä tehokkuuseroja. Ja ennen kaikkea, se estää markkinamekanismin toiminnan eli kysynnän ja tarjonnan välisen yhteyden. 

Toisin sanoen, kyse olisi monessa mielessä sosialistista järjestelmää vastaavan järjestelmän pystyttämisestä. Siis sellaisen taloudellisen realismin pystyttämistä, jonka jäljet lienevät vielä - ainakin vanhemmilla ihmisillä - hyvin muistissa, eivätkä ne olleet suinkaan positiivisia. Viime vuosien sosialistisissa maissahan politbyroiden mahtikäskyillä ja viisivuotissuunnitelmilla saatiin aikaan vain taloudellista tehottomuutta, tavaroiden puutetta ja loppumattomia jonoja. 

Nähtäväksi siis jää, miten käy amerikkalaisten, sillä ainakin lähtökohtaisesti on selvää, että maailman lääketehtaat tulevat varmuudella myymään tuotteitaan vain siellä, missä niiden hintaan sisältyy koko tuotanto- ja jakeluketjun kustannusten yli jäävä kate eli liikevoitto. Tosin sitä voidaan tarvittaessa avittaa nostamalla lääkkeiden hintoja niissä maailman kolkissa, joissa lääkkeitä voitaisiin lähtökohtaisesti myydä halvemmallakin - minkä myös Trump näytti ymmärtävän.

Tähän saattaa kannustaa se tosiasia, että amerikkalaiset ovat maailman kovimpia lääkkeiden kuluttajia, joten USA:n tarjoama markkina on äärimmäisen houkuttava. Näin kovimman laskun amerikkalaisten halvoista lääkkeistä maksaisivat todennäköisimmin monet kehitysmaat, joissa jakelukustannukset ovat alhaisten työvoimakustannusten ja ehkäpä jonkinlaisen solidaarisuuten tai lääkeyhtiöiltä toivotun "vastuunkannon" takia pienet. 

Pidemmällä aikavälillä voisi käydä myös niin, että lääkkeiden tuotekehitys kapeutuisi sellaisiin tuotteisiin, joilla on mahdollisimman laaja käyttäjäkunta eli ne ovat kannattavia pienilläkin myyntikatteilla. Näin harvinaisten sairauksien hoitomahdollisuudet kehittyisivät nykyistä hitaammin tai jopa pysähtyisivät. 

Kaiken kaikkiaan kyseessä on siten monimutkainen eli vanhan sanonnan mukaan kiinalainen juttu. Toivoa kuitenkin sopii, ettei sitä tarvitsisi sittenkään kokeilla reaalimaailmassa - tai ei ainakaan kovin pitkää aikaa, kuten ei tehty kiinalaisille asetettujen hirmutullienkaan tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n ja Ukrainan mineraalisopimuksen seuraukset
Helppoa rahaa ja vihervasemmiston kannatusta
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä

Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita

Tutkimus osoitti julkisomisteisten yritysten tehottomuuden

Julkiselle sektorille eli valtiolle ja kunnille voidaan ostaa palveluita joko yksityisiltä toimijoilta tai valtion omilta - sitä varten perustetuilta - julkisomisteisilta yrityksiltä. Erona näiden välillä on omistuksen lisäksi se, että jälkimmäisiltä eli niin sanotuilta inhouse-yhtiöiltä tehtyjä hankintoja ei tarvitse kilpailuttaa. 

Tämä tilanne tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, ettei inhouse-yhtiöihin kohdistu samanlaista kustannustehokkuuspainetta kuin yksityisiin toimijoihin. Ja siksi on tärkeää, että niiden tehokkuutta valvotaan sekä hallinnollisesti että tutkimuksen kautta. 

* * *

Jälkimmäiseen tehtävään on tarttunut Jyväskylän yliopisto, joka julkaisi kaksi tutkimusta, joiden mukaan inhouse-yhtiöiden kustannustehokkuus on selvästi heikompi kuin yksityisesti omistettujen yritysten. Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin inhouse-yhtiön kulu- ja laskutusrakennetta ja vertailtiin sitä yksityiseen tilitoimistoon, joka oli ostanut inhouse-yhtiön liiketoiminnan. 

Yksityisen yrityksen hinnat olivat tutkimuksen perusteella keskimäärin 41 % alhaisemmat kuin inhouse-yhtiöllä. Siinä huomattiin myös, että työntekijöiden tehokkuus parani yksityistämisen jälkeen peräti 82,5 % ja työvoimakustannukset laskivat keskimäärin 8 %. 

Tutkimus osoitti lisäksi, että inhouse-yhtiöllä oli vähemmän laskutettavia asiakkaita ja siellä tehtiin vähemmän työtunteja kuin yksityisissä yrityksissä. Kuitenkin inhouse-yhtiössä työskenteleville maksettiin keskimäärin 14 % parempaa tuntipalkkaa.

Jyväskyläläisten toisen tutkimuksen mukaan yksityistäminen parantaa inhouse-yritysten kustannustehokkuutta ja sitä kautta myös säästää valtioiden ja kuntien kustannuksia. Siten markkinaehtoisten toimijoiden käyttö julkisen sektorin hankinnoille voisi - niiden liikevoittovaatimuksesta huolimatta - olla julkisyhteisöille huomattavasti kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin inhouse-yritykset.

* * *

Nämä Jyväskylän yliopiston tutkimukset aiheuttivat heti vastalauseen, jonka mukaan etenkin jälkimmäisessä tutkimuksessa olisi julkaistu vääriä tietoja. Valittajan mukaan tutkimus on harhaanjohtava muun muassa siksi, ettei inhouse-yhtiön ole tarkoituskaan tuottaa voittoa vaan kustannustehokasta palvelua omistajilleen. Lisäksi tutkimuksessa käytettyjen mittareiden on väitetty olevan sopimattomia vapailla markkinoilla olevien toimijoiden ja inhouse-yhtiöiden vertailuun.

Tutkimusten tekijä Reetta Ghezzi on puolestaan todennut, että "rakentava palaute ja kritiikki on aina tervetullutta. Jos tutkimuksesta löytyy selkeästi virheitä, niin totta kai me haluamme tietää siitä. Mutta jos tulokset eivät miellytä, se ei ole mielestäni asiallinen kritiikki."

Poliitikoista ainakin Kokoomuksen Tere Sammallahti on ottanut asiaan kantaan toteamalla, että jos inhouse-yrityksissä ollaan huolissaan tutkimuksen paikkansapitävyydestä, niin "helpoin tapa hälventää epäilyjä olisi antaa inhouse-yhtiöiden piilottelemat talousluvut tutkijoiden käyttöön. Aleksandr Solzhenitsyniä vapaasti mukaillen: He tietävät. Me tiedämme. He tietävät, että me tiedämme. Ja sitä rataa."

* * *

Nähtäväksi siis jää, mitä jyväskyläläisten tutkimuksista seuraa. Yleisenä periaatteena voidaan kuitenkin todeta, että tutkimusten tulokset ovat voimassa siihen asti, kunnes joku on osoittanut niissä kiistattomia virheitä tai on uudella tutkimuksella saavuttanut erilaisia tuloksia. 

Kumpikaan näistä ei ole toteutunut jyväskyläläisten tutkimusten osalta, vaikka asia on äärimmäisen tärkeä verovarojen käytön ja siten koko yhteiskunnan kannalta. Ja siksi soisi, että aiheesta tehtäisiin nopeasti lisätutkimuksia, jotka joko vahvistaisivat tai falsifioisivat tässä puheena olleiden tutkimusten tulokset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Sanna Marinin perintö
Jyväskylä ja luonnollinen monopoli
Hankintalaki on kallis, mutta haitallinen

Kreikan talous, maahanmuuttokriittinen vasemmisto ja houkuttelevasti pukeutuva adonis

Brittiläinen lehti the Economist sijoitti Suomen viimeiseksi vertaillessaan 35 maan talouden tilaa. Listauksen kärkeen ylsi Kreikka, mikä kertoo siitä, että mitattavana ei ollut talouden absoluuttinen tila, vaan pikemminkin sen suhteellinen asema. 

Aiheeseen tarttui myös Yleisradio, joka avasi vertailua toteamalla Kreikan yllättävän sijoituksen perustuvan ennen kaikkea valtionvelan hallintaan. Maa on nimittäin onnistunut pienentämään massiivista velkavuortaan jo vuodesta 2021 lähtien. 

Hintana maan sijoittumiselle on 30 prosentin työttömyys, taloudellinen ja sosiaalinen kurjuus sekä maan nettotulojen siirtyminen luotottajille vielä vuosikymmenien ajan - ja pikanttina yksityiskohtana alistuminen kuljettamaan venäläistä öljyä, johon muut eivät tahdo koskea Ukrainan tapahtumien takia. Niinpä meidän suomalaisten tulisi ymmärtää se, ettei Kreikan tilanne ole edelleenkään millään tavalla kadehdittava. 

Sen sijaan se toimii edelleen varoittavana esimerkkinä siitä, mihin holtiton julkinen kulutus johtaa ennemmin tai myöhemmin. Ja sen takia tukee Petteri Orpon (kok) oikeistohallituksen näkemyksiä Suomen julkisen talouden supistamisesta. 

* * *

Ylen nettisivuilla oli tänään myös juttu siitä, kuinka "Euroopan vasemmistopomot kalastelevat äärioikeiston ääniä". Se tapahtuu artikkelin mukaan haukkumalla maahanmuuttoa ja sukupuolivähemmistöjä. 

Jutussa oli haastateltu tutkijaksi opiskelevaa Riku Löfiä Helsingin yliopistosta. Tämän mukaan Suomen perussuomalaiset eivät enää edes yritä perustella leikkauksia hyvinvointivaltion suojelemisella, vaan vihjaavat haluavansa purkaa sen kokonaan. 

Väite on lievästi sanottuna outo, sillä Perussuomalaisten puheenjohtajan, valtionvarainministeri Riikka Purran, mukaan hänen puolueensa ja hallituksen politiikan tarkoituksena on nimenomaisesti pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio siltä kohtalolta, johon Kreikassa jouduttiin valtiontalouden romahdettua. 

Tämä ei näyttäisi kuitenkaan häiritsevän tutkijakoulutuksessa olevaa Löfiä, joka arveli Ylen jutussa hallituksen tekevän niin "oikeistolaista politiikkaa, että perussuomalaisten kannattajakunnassa on ´pakko vähän rytistä´". Ongelmaksi tälle rytinälle Ylen artikkelissa nähdään kuitenkin se, ettei Suomessa ole tällä hetkellä merkittäviä vasemmistokonservatiivisiksi laskettavia puolueita, joten vasemmistolaisempaa talouspolitiikkaa kaipaaville perussuomalaisia äänestäville ei näyttäisi olevan vaihtoehtoa.

Sellainen saattaisi muodostua eurooppalaisen esimerkin mukaisesti joko nykyvasemmiston maahanmuuttopoliittisella täyskäännöksellä tai uuden maahanmuuttokriittisen vasemmistopuolueen syntymisen kautta. Tosin Ylen jutussa jäi mainitsematta, että tällainen tällainen puolue saattaisikin syödä pikemminkin wokellukseen kyllästyneiden vihervasemmistolaisten  puolueiden ääniä, kuten Saksassa näyttäisi käyvän. Mutta voisi se myös herättää vasemmistolaisesti ajattelevia nukkuvia äänestäjiä. 

Haastateltu jatko-opiskelija ei - ehkä juuri siksi - näekään uudenlaisen vasemmistopuolueen mahdollista syntymistä hyvänä asiana, vaan arvelee, ettei suomalaisen vasemmiston tarvitse alkaa vastustaa maahanmuuttoa vedotakseen perussuomalaisten äänestäjiin, vaan se voi houkutella äänestäjiä myös viestinnällisin ja imagollisin keinoin, kuten poliitikkojensa ulkonäöllä ja pukeutumisella.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla suomalainen vasemmisto muuttuu tulevaisuudessa. Selvää kuitenkin on, että Perussuomalaiset on sekä maan suurin työssä käyvien puolue, että eduskunnan suurin yrittäjäpuolue. 

Siis sellaisten ihmisten puolue, joka edustaa ahkeruuteen ja yrittelijäisyyteen perustuvaa yhteiskuntaa, jonka rakentaminen perustuu terveeseen markkinatalouteen. Ja siksi on vaikea nähdä, miten marxilaiseen tasapäistämiseen ja himoverotukseen pohjautuva poliittinen vasemmistopuolue voisi viedä heidän kannattajiaan, vaikka suhtautuisikin kielteisesti maahanmuuttopolitiikkaan tai rekrytoisi houkuttelevasti puheutuvia adoniksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa haluaa Suomen talouden kuntoon veroja laskemalla
Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt
Kreikkalaisilta odotetaan nyt työtä, työtä ja työtä

Jani Mäkelää oikonut Mika Salminen johti harhaan

Jani Mäkelä (ps) esitti Ylen A-studiossa virheellisesti, että THL:n yhdenvertaisuusyksikön työpanos olisi sata henkilötyövuotta. Yksikön päällikön mukaan siellä tehty työpanos vastaa vain noin 75 henkilötyövuotta, vaikka työntekijöitä onkin yli sata, joista reilu kolmannes osa-aikaisia. Siten Mäkelä lienee kommentissaan sekoittanut henkilötyövuodet henkilöstön lukumäärään.

Asia olisi todennäköisesti mennyt ohi kaikilta suomalaisilta, ellei THL:n johtaja Mika Salminen olisi oikonut Mäkelän väitteitä eilen sosiaalisessa mediassa. Ja minulta itseltänikin olankohautuksella, ellei hän olisi kertonut, että "yksikön viidestä tiimistä yksi käsittelee päätoimisesti maahanmuuttoon ja kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä aiheita. Tiimin rahoituksesta valtaosa on THL:n valtion budjettirahoituksen ulkopuolista, kilpailun kautta saatua hankerahoitusta."

Tämä rahoituksen muotona ovat yksikön päällikön mukaan pääosin EU-hankkeet, Suomen akatemia, säätiörahoitus ja eri ministeriöt, ja siitä pitää kilpailla muiden toimijoiden kanssa. Juuri tämä kommentti sai minut mietteliääksi.

On nimittäin niin, että edellä mainituista rahoituslähteistä ainakin EU, Suomen akatemia ja ministeriöt jakavat veronmaksajilta kerättyä tai ainakin julkisten toimijoiden hankkimaa (esim. veikkausmonopoli) rahaa. Siten näiden lähteiden osalta yhdenvertaisuusyksikön rahoitus ei missään tapauksessa vertaudu yksityiseen rahoitukseen, vaikka se onkin joutunut kilpailemaan sen saamisesta muiden - yleensä julkisten - toimijoiden kanssa. 

Toisin sanoen Mika Salmisen toteamus siitä, että "tiimin rahoituksesta valtaosa on THL:n valtion budjettirahoituksen ulkopuolista, kilpailun kautta saatua hankerahoitusta" on sikäli harhaanjohtava, ettei tämä tarkoita sitä, etteikö kyseinen rahoitus silti olisi - mahdollisesti säätiöitä lukuun ottamatta - viime kädessä julkista. Ja sellaisena perustu viime kädessä yrittäjien ja yksityisen sektorin työntekijöiden hankkiman varallisuuden sosialisointiin siinä missä suora budjettirahoituskin. 

Tämä asia ei suinkaan ole vähäpätöinen, koska se osoittaa sosialismin tiettyjen muotojen hämärtyneen ainakin joiden julkisen sektorin toimijoiden mielissä. Ja tämä on vaarallista. 

Näin siksi, että tiedämme talouden liiallisen sosialisoinnin johtaneen aina ja poikkeuksetta katastrofiin siitä huolimatta, että monin yhteisten asioiden hoitaminen verovaroin on järkevää. Tästä syystä olisi kaikkien suomalaisten - ja etenkin valtionhallinnon korkeiden virkamiesten - tärkeää pitää kirkkaana mielessään markkinaliberaalien ja sosialisoitujen rahavirtojen erot. Eikä ainakaan erehtyä luulemaan, että jälkimmäinen muuttuu ensimmäiseksi sillä, että sen jakamisesta järjestetään kilpailu. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veroista vapautettu mielipidekirjoittaja haluaisi maksaa vapaaehtoisia veroja
Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei
Onko julkisella taloudella optimaalista kokoa?

Ylen gallup: hallituksella on edelleen suomalaisten vankka tuki

Kirjoitin Helsingin sanomien viimeisimmän gallupin julkaisemisen jälkeen, että "kansa tukee edelleen selkein numeroin nykyistä hallitusta ja haluaa sen jatkavan työtään maan pelastamiseksi edellisen punaviherhallituksen aiheuttamilta talouskriisiltä ja sisäisen turvallisuuden heikkenemiseltä".

Tänään saimme luettavaksemme Yleisradion teettämän puolueiden kannatuskyselyn tulokset, jotka osoittivat lehdistön Perussuomalaisia ja hallituksen yhtenäisyyttä vastaan toteuttaman ajojahdin tuottaneen tulosta. Gallupin mukaan oli nimittäin käynyt siten, että SDP oli noussut maan suosituimmaksi puolueeksi 22,8 prosentin kannatuksella. 

Demareita seurasivat päähallituspuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset 19,8 ja 19,2 prosentin kannatuksella. Ylen jutun mukaan näiden puolueiden kannattajien joukosta olisi livennyt erityisesti naisia ja nuoria. Muiden puolueiden osalta kannatusmuutokset olivat pieniä. 

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin syytä huomata, että hallituspuolueilla oli kyselyn aikana vain 48,3 prosentin kannatus. Toisaalta poliittista vihervasemmistoa tuki vieläkin harvempi eli 39,3 prosenttia äänestäjistä. 

Siten kansa ei kaipaa Sanna Marinin (sd) kabinetin aikaista holtitonta menoa, mutta ei myöskään kannata selkeästi hallitusta. Sen sijaan markkinatalousmyönteisen talouspolitiikan kannatus oli vahvaa, sillä kaikkien ei-vasemmistolaistenpuolueiden yhteinen kannatus oli edelleen 59 prosenttia.

On kuitenkin mielenkiintoista, että lehdistön ajojahdin kohteena olleiden Perussuomalaisten sijaan kannatustaan oli menettänyt eniten pääministeripuolue Kokoomus. Itse asiassa sen kannatustappio ylitti jopa gallupin virhemarginaalin eli sitä ei ole lähtökohtaisesti syytä pitää tilastoharhana. 

Tosin tässä suhteessa nyt nähtäväksemme saanee kyselyn ero Helsingin sanomien gallupiin oli erikoinen, sillä sen mukaan Kokoomuksen kannatus oli pikemminkin noussut kuin laskenut. Siten näihin pääministeripuolueen mittaustuloksiin lienee selvistä numeroista huolimatta syytä suhtautua pienellä varauksella. 

Opposition osalta merkittävin havainto lienee se, että Sanna Marinin vaaleissa SDP:n äänestäjiksi houkuttelemat Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät olivat suurelta osin pitäytyneet sen kannattajina. Ensin mainitun kannatus nousi vain 1,0 ja jälkimmäisen puolueen kannatus 1,4 prosenttiyksikön verran kevään vaalituloksesta.  

Tämä tuskin lupaa hyvää vihervasemmistolaiselle oppositiopolitiikalle, koska sekä Li Anderssonin (vas) että Sofia Virran (vihr) on tässä tilanteessa pakko pyrkiä profiloitumaan suhteessa pääoppositiopuolueeseen. Sen sijaan lehdistön intoa jatkaa hallitukseen kohdistuvaa ajojahtia tämäkään galluptulos tuskin vähentää.

Pientä toivoa sen kirjoittelun vähenemisestä antaa kuitenkin sosiaalisessa mediassa näkyvä ihmisten into lopettaa ajojahdin kärkenä toimineen Helsingin sanomien tilauksiaan. Ehkäpä lopulta käykin niin, että markkinatalouden mekanismit johtavat tässäkin asiassa järkevään ratkaisuun eli hallituksen arviointiin sen harjoittaman politiikan - eikä entisten kirjoitusten - perusteella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskustan petos mahdollisti arvottoman kesänäytelmän
Hallituksella on kansan vahva tuki
Vaalitulos ja sen seuraukset

Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen

Suomi on ainakin toistaiseksi sitoutunut taloutensa hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Nähtäväksi jää, onnistutaanko tässä, vai jääkö sitoutuminen kuolleeksi kirjaimeksi. Tosiasia kuitenkin on, että tieteellinen tutkimus on tuottanut ja tuottaa jatkuvasti uusia keksintöjä, jotka auttavat tämän tavoitteen saavuttamista. 

Yhdestä sellaisesta raportoitiin Nature Energy -lehdessä. Siinä oli aiheena vetyä polttoaineeksi aurinkovoiman avulla tuottavan voimalaitoksen tehostaminen. Tällainen uusiutuvan energian avulla tuotettu vety voisi toimia vihreänä polttoaineena ajoneuvoille. 

Ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka aurinko-vesi -teknologia on usein osoittautunut lupaavaksi laboratorio-olosuhteissa, on sen laajentaminen käytännön mittakaavaan ollut haasteellista koskien kustannuksia, tehokkuutta ja vakautta. 

Nyt julkaistussa Sveitsin Liittovaltion teknillisen korkeakoulun tutkimuksessa oli suunniteltu prototyyppi voimalaitoksesta, joka keskittää auringonvalon suureen astiaan ja muuntaa sen sitten sähköksi aurinkopaneeleilla. Siinä hajotettiin vettä happi- ja vetykaasuksi sisäänrakennetulla elektrolyysillä, joka sai virtansa aurinkopaneeleista ja kierrätetystä lämmöstä.

Tämä voimalaitos muunsi yli 20 prosenttia keräämästään aurinkoenergiasta vedyn polttoaineeksi. Tämä on  ennätyksellisen korkea tulos kierrätettyä lämpöä käyttävälle järjestelmälle todellisissa olosuhteissa. Tärkeää on, että laitos tuotti vetyä kahden kilowatin teholla, mikä on yli kaksi kertaluokkaa korkeampi kuin aiemmat saavutukset. Toisin sanoen, edelle linkittämässäni raportissa kuvattu tutkimus vei maailmaa yhden askeleen lähemmäs kestävän kehityksen polttoaineita.

Yleisesti ottaen minulla onkin sellainen käsitys, että nyt, kun uusiutuvaan energiaan liittyvään tutkimukseen on ohjattu aiempaa enemmän varoja, tapahtuu fossiilisista polttoaineista luopuminen nopeammin kuin olemme aavistaneetkaan. Suomessa tämä on jo käytännössä varmaa siksi, että meillä myös yksityinen elinkeinoelämä on päättänyt siirtyä uusiutuviin energianlähteisiin - veikkaisin syyksi Venäjän Ukraina-toimia, jotka tekivät kaikille selväksi omavaraisuuden tärkeyden. 

Tämä kaikki tarkoittaa käytännössä sitä, ettei poliittisilla päätöksillä ole tämän asian kannalta enää juurikaan merkitystä - kunhan vihreää siirtymää ei ryhdytä suorastaan estämään. Ja siksi poliittisten toimijoiden - kuten maan hallituksen, kansanedustajien, kunnanvaltuutettujen ja niin edelleen - ainoaksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi tässä muutoksessa jää huolehtiminen siitä, ettei siirtymä aiheuta kohtuuttomia vaikeuksia yksityisille ihmisille eikä teollisuuden toimintaedellytyksille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvo Maria Ohisalolle ja Vihreille
Komission Greenpeace-siiveltä tuli jälleen järjetön esitys
Ylen uutistoimitus ei ymmärrä olemassaolonsa ainoaa oikeutusta

Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei

Suomessa järjestetään eduskuntavaalit vajaan kuukauden kuluttua. "Pikkuveljemme" Viro sen sijaan oli nopeampi ja järjesti omat vaalinsa jo viikonloppuna. 

Niiden tulokset tarjosivat mielenkiintoisen vertailukohdan meille suomalaisille. Suurimman puolueen aseman tulevaksi vaalikaudeksi saavutti nimittäin nykyisen pääministerin Reformipuolue: sillä on jatkossa hallussaan 37 paikkaa 101 paikkaisessa parlamentissa. 

Toiseksi suurimman puolueen paikka meni EKRE-puolueelle, joka sai 17 paikkaa, ja kolmannen sijan saavutti 10 paikan rökäletappion jälkeen sikäläinen keskustapuolue 16 kansanedustajallaan. Näin ollen kolmen suurimman puolueen hallussa on yhteensä 70 paikkaa, joten eteläisen naapurimme politiikkaa tulevat jatkossa hallitsemaan nämä puolueet.

Neljänneksi nousi Eesti 200 niminen puolue, joka saavutti 14 paikkaa. Sen lisäksi kansanedustajia saivat Sosiaalidemokraatit (9 paikkaa) ja Isänmaapuolue (8 paikkaa). 

Koska Viron puolueet eivät liene tuttuja kaikille suomalaisille, todettakoon tässä lyhyesti, että Reformipuolue edustaa markkinaliberaalia keskustaoikeistoa, EKRE on kansalliskonservatiivinen oikeistopuolue ja Keskustapuolue on keskustalainen sosiaaliliberaalinen populistipuolue. 

Eesti 200 on talous- ja sosiaaliliberaali puolue ja Sosiaalidemokraatit nimensä mukaisesti maltillinen vasemmistopuolue. Isänmaa taas on keskusta-oikeistolainen puolue, joka Viron toisen itsenäistymisen jälkeen johti maata. 

Kuten tarkkaavainen lukijani jo huomasikin, ovat virolaiset poliittisesti aivan eri linjoilla kuin suomalaiset. Maan äärivasemmisto ei saanut maan parlamenttiin ainuttakaan paikkaa, eikä myöskään ympäristöpuolue. Sen sijaan etenkin talousliberalismilla on erittäin vahva asema. 

Näihin eroihin suhteessa Suomeen lienee syynä se, että maalla on vielä muistissa vasta muutama vuosikymmen sitten päättynyt kokemus totalitaristisesta hallinnosta. Ja toisaalta uuden itsenäisyyden ajan talousliberaali politiikka on johtanut elintason räjähdysmäiseen kasvuun, jonka seurauksena maan kansalaisten taloudellinen vauraus ohittanee suomalaiset vielä omana elinaikanani - eikä talouden kehitystä haluta siksi rajoittaa turhalla sääntelyllä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin epädemokraattiset haaveet
Virosta vakava viesti
Virosta hieno esimerkki Suomelle

Valkoisia idiootteja

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Venäjä on aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa ja saavuttanut jonkin verran menestystä. Nähtäväksi siis jää, onko nyt syntymässä tilanne, jossa Ukrainan puolustusta ajetaan - painitermein - jälleen siltaan. 

Viime aikojen tilanne on luonnollisesti seurausta Venäjän ponnisteluista, mutta myös länsimaiden haparoinnista Ukrainan tukemisessa. Jos maalle olisi alusta asti toimitettu sellaista aseistusta, jota ollaan nyt lähettämässä tai suunnittelemassa toimitettavaksi, ei sen siltaan joutumista tarvitsisi pohdiskella tällä hetkellä. 

Juuri tässä näemme diktatuurin voiman ja demokratian heikkouden. Ensin mainittu pystyy toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti johtajansa käskystä. Jälkimmäinen puolestaan joutuu hakemaan poliittista konsensusta erimielisten puolueiden kesken sekä varmistamaan hajanaisen kansansa luottamuksen. 

Käykö siis niin, että Venäjä saa lopulta tahtomansa ja Ukraina lakkaa olemasta valtiona?

Vastaus on mitä todennäköisemmin "ei". Tämä johtuu siitä, että ihmisten ahneuteen perustuva markkinatalous on diktatuurin rajoittamaan järjestelmään nähden teknologisesti ylivoimainen, minkä seurauksena se pystyy lopulta voittamaan myös nyt käynnissä olevan sodan. 

Valitettavasti Putinin armeijan kukistuminen Ukrainassa vaatii aikaa ja uhrauksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta kansalta - sekä myös itäisen diktatuurin alistamilta Venäjän kansalaisilta. Mutta lopputulos on selvä, kunhan länsimaiden yleinen mielipide säilyy Ukrainan tukena. 

Meille suomalaisille kyse on myös itseemme kohdistuvan uhan torjumisesta. Jos Venäjä saisi väkivaltaa käyttäen lopulta siirrellyksi rajojaan Euroopan sisällä, tarjoaisi se sille vaarallisen ennakkotapauksen. Ja toistuisi ennemmin tai myöhemmin - ehkäpä myös Suomen kohdalla.

Ja siksi on meidän suomalaisten etu, että pidämme omalta osaltamme huolta suurten länsimaiden pysymisestä ruodussa. Ja samalla näytämme itse esimerkkiä surkeasta taloudellisesta tilanteestamme huolimatta. 

Samalla voimme nauraa niiden ihmisten typeryydelle, joita on näkynyt valkoisiin pukeutuneena joissakin vaalitilaisuuksissa ajamassa Venäjän tavoitteita. Heillä on turvanaan vain kaukalonsa kaatavaan sikaan vertautuva järki sekä länsimaisen sananvapauden tarjoama vapaus demonstroida omaa typeryyttään. Idiootteja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Montrealin luontokokous, yritykset ja väestönkasvu

Ylen uutisen mukaan yritykset ovat Montrealissa parhaillaan käynnissä olevassa YK:n luontokokouksessa läsnä isommin kuin koskaan. Ne toivovat valtioilta vahvaa sitoumusta luontokadon pysäyttämiseksi ja selkeitä, mitattavia tavoitteita.

Tähän asiaan tarttui maamme tunnetuimpiin sosialististen luontoratkaisujen ajajiin kuuluva professori Janne Kotiaho. Hän unelmoi, että "jos kirjanpito luontohaitoista lähtee liikkeelle, niin sen perusteella voidaan vapaaehtoisin toimin tehdä tai harkita aiheuttaja maksaa -periaatteen laajamittaista käyttöönottoa tai verotusta luontohaittojen perusteella".

Itse kuitenkin epäilen, että yritysmaailmassa kaivataan lisäverojen sijaan pikemminkin luotettavia tietoja, joilla ne voisivat suunnata luontokadon torjuntaan liittyvät toimenpiteensä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ja samalla toteuttaa ne omaa toimintaansa tukevasti.  

Tähän viittasi nähdäkseni Elinkeinoelämän keskusliiton edustaja, jonka mukaan "kaikkien yritysten pitäisi päästä yli ajan tekemään toimenpiteitä luontokadon hidastamiseksi. Nyt tarvitaan sitä, että edelläkävijät viitoittavat polkua, mutta jotta vaikutuksia saadaan isossa mittakaavassa aikaiseksi, niin kaikkien yritysten täytyy liittyä joukkoon. Siitä tulee pidemmällä aikajänteellä odotusarvo yritysten omalle toiminnalle."

* * *

Kuten olen aiemmin todennut, voidaan luontokato-ongelmaa tutkimusten mukaan hoitaa parhaiten päiväntasaajaa lähellä olevilla seuduilla. Siis juuri siellä, missä luontokadon taustalla on nopeasti kasvava väestö, joka raivaa maata sekä oman ravintonsa tuottamiseksi että hankkiakseen tuloja myymällä ruokaa. 

Tästä ei pitäisi enää nykyisin olla kenellekään mitään epäselvyyttä. Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole näin. 

Sen osoittivat jälleen kerran akateemisesti koulutetut mielipidekirjoittajat, joiden mukaan "luontokadosta puhuttaessa väestönkasvu nousee edelleen helposti keskusteluun. Kuitenkin Kansainvälisen luontopaneelin IPBES:n selvityksen (2019) mukaan olennaisempia taustatekijöitä luontokadolle ovat varakkaiden maiden kulutustottumukset ja globaalin talouden rakenteet."

Heidän ja IPBES-panelistien looginen virhe liittyy siihen, että vaikka kehitysmaiden vienti sinänsä perustuukin rikkaista maista tulevaan kysyntään, johtuu sen tyydyttäminen köyhistä maista peräisin olevalla tuonnilla siitä, että tuotantokustannukset ovat kehitysmaissa väestöräjähdyksen tuottaman runsaan halpatyövoimareservin takia alhaisemmat kuin ne olisivat länsimaissa tuotettuina. Ellei näin olisi, siirtyisi tuotanto normaalien markkinatalouden lainalaisuuksien ohjaamana länsimaihin. 

* * *

Ylen luontokatouutisessa pisti silmääni myös kohta, jossa kerrottiin kymmenien kehitysmaiden kävelleen jo kertaalleen ulos neuvoteltaessa luonnonsuojelun rahoituksesta. Näin siksi, että ne haluaisivat länsimailta vuosittain noin 700 miljardia dollaria tähän mennessä tarjottua enemmän sitoutuakseen luontonsa suojeluun.

En tiedä millä perusteella kehitysmaat ovat päätyneet kyseiseen summaan. Se voi tietenkin olla vain gepardihattujen vaatimus oman ja kavereidensa elintason kohottamiseksi, mutta toisaalta se saattaisi ainakin periaatteessa viitata myös siihen taloudelliseen hyötyyn, joka jäisi näiltä mailta saamatta, mikäli niiden luontokatoa aiheuttava vienti rikkaisiin valtioihin supistuisi kokouksessa ehdotetulla tavalla. 

Nähtäväksi siis jää minkälaisiin velvoitteisiin Montrealin kokous lopulta päätyy. Varmaa on kuitenkin se, ettei biodiversiteettiongelma poistu ennen kuin luontonsa monimuotoisuuden suhteen suurimmassa riskissä olevien - päiväntasaajan lähellä sijaitsevien - maiden väestöräjähdys saada pysähtymään. 

Valitettavasti en ole havainnut, että ranskankielisen Kanadan suurimmassa kaupungissa olisi tehty siihen liittyviä päätöksiä. Tai ainakaan, että sellaisista olisi uutisoitu Suomessa.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi

Vessapaperin loppumisesta, ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta

Tämän aamu Helsingin sanomissa oli (ainakin) kaksi juttua, joista paistoi läpi ymmärtämättömyys maailmantalouden ja ihmiskunnan toiminnasta. En tiedä oliko niissä kysymys puhtaasta ymmärtämättömyydestä, tietoisesta valehtelusta eli älyllisestä epärehellisyydestä vai jostain muusta. 

Maailmantalouteen liittyvä ajatusvirhe koski pelkoa vessapaperin loppumisesta sähkön hintojen noustessa. Jutun mukaan - sinänsä oikein - "paperinteon on kannatettava itse tuotteiden ja energian markkinahinnoilla, eikä sektoria subventoida sellupuolelta, joka ei sähkön hinnasta hätkähdä. Jos toiminta ei kannata, paperikoneet pysäytetään."

Tosiasia kuitenkin on, ettei vessapaperin - tai minkään muunkaan paperin - tuotanto lopu sähkön hinnan takia kuin korkeintaan paikallisesti. Ja siltä osin edellä lainattu pääkirjoittajan logiikka pitää kyllä paikkansa. 

Mutta päätoimittaja on väärässä koko maailman suhteen, sillä globaalin markkinatalouden seurauksena vessapaperipulasta seuraa ihmisten valmius maksaa siitä enemmän. Ja sen tuloksena hygieniatuotteiden valmistus kannattaa ainakin jossain päin maailmaa. Eikä paperi siis loppuisi sen enempää Suomesta kuin muualtakaan ainakaan niin kauan kuin ihmisillä olisi halu ja kyky maksaa siitä. 

Tätä kutsutaan markkinatalouden näkymättömäksi kädeksi. Se ohjaa tuotannon aina sinne, missä siitä saa parhaan tuoton, ja takaa siten kaikkien sellaisten asioiden tarjonnan, joille yhteiskunnassa on todellinen tarve.

Toinen huomiotani kiinnittänyt ajatusharha koski lehden ympäristötoimittajan sinänsä monin tavoin ansiokasta päätöskirjoitusta, jossa tämä totesi monin esimerkein sen, kuinka nykyajan luonto on ihmiskunnan armoilla. Erityisesti hän nosti esiin kaksi seikkaa eli ilmastonmuutoksen ja luontokadon. 

Tarkalleen ottaen toimittaja totesi, että "sukupuuttojen tahti on monin verroin nopeampi kuin luonnon normaaliin uusiutumiseen kuuluva taustanopeus, ja ilmasto lämpenee noin kymmenen kertaa nopeammin kuin viimeisimmän jääkauden päättyessä". 

Lopuksi hän kirjoitti siitä, mitä ihmiskunnan pitäisi tässä tilanteessa tehdä: "ilmastokriisi ja luontokato eivät ole joko tai -ilmiöitä. Ei ole niin, että ilmastonmuutos joko tapahtuu tai ei tapahdu ja jos se sitten pääsi tapahtumaan, on turha enää yrittää. Se ei ole valokatkaisin, se on uunin säädin."

Sekä edelleen "sitä on käännetty jo, mutta ihmiskunta voi itse päättää, kuinka paljon sitä käännetään lisää. Samaa voi sanoa luontokadosta: ei ole kyse elämän verkon polttamisesta tai polttamatta jättämisestä vaan siitä, kuinka monta solmua me siitä vielä tahdomme ja uskallamme purkaa."

Ja ottaa lopuksi esimerkin suomalaisesta luonnosta, jossa pienikin teko auttaa. Esimerkiksi "jos jokin metsä saadaan suojeltua, järvi puhdistettua, suo ennallistettua tai joki avattua, se on sitten tehty eikä siihen tarvinnut muilta mailta lupia kysellä".

Kaikkiaan kirjoitus olikin tyypillinen ilmasto- ja luontoahdistuksesta kärsivän, arvoiltaan vasemmalle kallellaan olevan - ihmisen kirjoitus. Siinä ei nimittäin sanallakaan viitattu siihen, että ympäristömme ongelmien perimmäinen syy on maapallon yhä jatkuva väestönkasvu, joka nykyisin on holtittominta Afrikassa sekä paikoin Lähi- ja Keski-Aasiassa. 

Siksi kaikenlaisten - sinänsä monissa tapauksissa järkevien - suomalaismetsien suojeluiden, järvien puhdistamisten tai jokien avaamisten merkitys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisukeinoina ovat olemattomia. Näin erityisesti siksi, että me samaan aikaan sallimme väestöräjähdyksen seurauksena syntyneen nykyaikaisen kansainvaelluksen etelästä pohjoiseen korkean elintason pariin ns. humanismin nimissä - ja pelastamme jopa itse väestöräjähdyksenkin jatkumisen kerta toisensa jälkeen tarjoamalla kriisiapua. 

Jos toimittaja olisi oikeasti ymmärtänyt tai halunnut etsiä ratkaisua ilmasto- ja monimuotoisuuskriiseihin, olisi hän todennut väestöräjähdyksen sen syynä. Eikä jatkanut vanhaa virttä meidän suomalaisten syyllistäjänä - tai olisi ainakin maininnut suurimmiksi ympäristösynneiksimme etelästä pohjoiseen suuntautuvan kansainvaelluksen hyväksymisen ja etelän väestöräjähdyksen ylläpitämisen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistuneen naisen henkilökuva
Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava

Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?

Osaa maailmasta uhkaa juuri nyt ruokapula, koska Venäjän hyökkäys naapuriaan vastaan uhkaa Ukrainan viljatoimituksia. Erityisen ongelmallista tämä on sellaisille kehitysmaille, jotka ovat riippuvaisia tuontiruuasta. 

Perimmältään ongelma on peräisin kehitysmaiden viime vuosikymmenten väestöräjähdyksestä, mutta myös globaalin ruuantuotannon valtavasta ylijäämästä, joka on dumpattu halvalla tai kehitys- ja katastrofiapuna ilmaiseksi kehitysmaihin. Näin on onnistuttu ehkäisemään tehokkaasti niiden oman ruokatuotannon kehittämistä. 

Tämä kaikki on ollut mahdollista siksi, että vauraissa maissa on tuotettu ruokaa yhä tehokkaammin. Se perustuu ennen kaikkea tieteelliseen tutkimukseen, joka on lisännyt satotasoja vuosikymmenestä toiseen etenkin vihreän vallankumouksen aikana ja sen jälkeen.

Tämä kehitys näyttää jatkuvan myös tulevaisuudessa. Siitä esimerkkinä toimikoon tuore tutkimusartikkeli, jossa kiinalainen tutkimusryhmä oli onnistunut yhden geenin ilmentymistä muokkaamalla kehittämään riisilajikkeen, joka käytti typpeä tehokkaammin, kasvoi nopeammin ja tuotti suuremman sadon kuin tavallinen riisi. 

Riisiä ei toki viljellä Euroopassa, mutta globaalisti se on yksi maailman tärkeimmistä ravintokasveista. Siten siinä saavutettava kehitys on maailman ruokahuollon kannalta oleellista mahdollistaessaan yhä suuremman viljasadon saavuttamisen niissä maissa, joissa sitä viljellään. Ja joissa suhtaudutaan suopeasti geneettisesti muokattuihin kasvilajikkeisiin.

Tuo suhtautuminen on itse asiassa muuttumassa yhä merkittävämmäksi asiaksi. Sen seurauksena maatalouden tehokkuuden ero tieteen tuloksia hyödyntävien maiden ja tätä kehitystä vastaan haraavan EU:n välillä tulee kasvamaan ajan myötä. Nähtäväksi jääkin, johtaako tämä jossain vaiheessa suunnanmuutoksen myös Unionin alueella. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei viljakasvien jalostus pelasta kehitysmaiden maataloutta. Niissä väestöräjähdys yhdistettynä länsimaisen ruuan dumppaamiseen pitää maatalouden kehityksen aisoissa. Ellei sitten kiinalaisten pyrkimys muuttaa afrikkalainen maatalous oman ruokansa lähteeksi muuta tilannetta, koska markkinatalouden lait toimivat myös mustassa maanosassa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS kertoi puolitotuuden Sri lankan vihreästä katastrofista
Eettiset munat?
Eurooppa kehittää parempia kasveja muun maailman maataloudelle

Neuvotteluapua Tuppuraiselle

Venäjän hyökkäys Saksaan näyttäisi osuvan myös Suomeen, koska Fortum osti puoli vuosikymmentä sitten sikäläisen kaasunjakeluyhtiö Uniperin ja Venäjä on päättänyt vastata EU-maiden pakotteisiin rajoittamalla kaasunsa vientiä. 

Tässä tilanteessa uhkana ovat Uniperin ajautuminen konkurssiin, sen kansallistaminen Saksan valtion omaisuudeksi tai yhtiön kaasutoimintojen "myyminen" - siis lahjoittaminen tai jopa siitä maksaminen - Saksaan. Näistä suomalaiselle veronmaksajalle halvimmaksi tulisi kaasutoimintojen irrottaminen.

Vaihtoehtona tälle kaikelle on tietenkin se, että Saksa sallisi Uniperille irtautumisen pitkistä halpahintaisista toimitussopimuksista - minkä sikäläinen laki kyllä sallisi - josta seuraisi kaasun hintojen reagoiminen markkinaehtoisesti eli nouseminen aivan oleellisesti nykyisestä. Tätä taas eivät halua saksalaispoliitikot, koska silloin saattaisivat äänestäjät pahastua.

Asiasta on fortumlaisten lisäksi neuvottelemassa ministeri Tytti Tuppurainen (sd). En tiedä minkälaista neuvottelukokemusta, -koulutusta tai -ymmärrystä hän omaa. Selvää on kuitenkin, että tässä tilanteessa saksalaisten vastapuoleksi neuvotteluihin tarvitaan parasta osaamista, mitä Suomesta löytyy. 

Olisiko siis mahdollista, että Tuppuraiselle saataisiin matkaan yritysmaailmamme kovan luokan neuvotteluammattilaisia ja/tai kauppakorkeakoulujen neuvottelustrategiaa opettavia professoreita? Siis sellaisia henkilöitä, jotka tietäisivät kuinka Fortumin takavuosien seikkailupolitiikan ja saksalaisten typerän ydinvoimapäätöksen seurauksena syntyneestä tilanteesta päästäisiin mahdollisimman vähin vaurioin. 

Minulla kun on sellainen käsitys, ettei Tuppurainen ole oikein ymmärtänyt ministerinpestinsä luonnetta suomalaisten edunvalvojana. Ja tulee siitä syystä yksin tai tavanomaisten avustajinsa opastamana saksalaisten kanssa neuvottelupöydässä istuessaan viedyksi kuin sika teuraalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
Vihreä siirtymä Kazakstanista Saksaan
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Helsingin uutisia

Helsingin sanomat kysyi muutamilta poliitikoilta näkemyksiä siitä, mitä selkeän epäonnistuneelle hitas-järjestelmälle pitäisi tehdä. Kyseessähän on sosialistisluonteinen järjestelmä, jonka avulla kaupunkilaisille yritetään saada kohtuuhintaisia omistusasuntoja. Asunnoille määritetään jo tontinluovutusvaiheessa korkein mahdollinen myyntihinta, jota asuntoa myöhemminkään myytäessä ei saa ylittää. 

Ongelma syntyy siitä, että keinotekoisen halpa hinta luo ylikysyntää ongelmineen. Asuntoja on päätynyt hitas-järjestelmän tarkoituksen vastaisesti hyvätuloisille ihmisille, ja koska asunnon saa panna vuokralle, on uusia hitas-asuntoja vuokrattu jopa välittömästi niiden luovutuksen jälkeen. Tällöin hitas-asunnon vuokratuotto on korkeampi kuin normaalin asunnon, koska itse vuokra määräytyy markkinoilla.

HS:n jutussa vihreä poliitikko totesi järjestelmän ajastaan jälkeen jääneeksi ja halusi suunnata verovaroja omistusasuntojen saamiseksi vuokratalovaltaisille alueille. Demaripoliitikko piti järjestelmää sinänsä hyvänä, mutta arveli sen kaipaavan korjauksia, joiden avulla voitaisiin huomioida yhteiskunnallisia näkökulmia. Vasemmistoliittolainen poliitikko halusi säilyttää pääkaupungissamme edelleen hintasäännellyn asuntotuotannon. 

Kaikkia kolmea edellä mainittua vihervasemmistolaista poliitikkoa siis yhdisti se, etteivät he halunneet ratkaista ongelmaa lisärakentamisella, vaan erilaisilla yhteiskunnallisilla manöövereillä. Siis puuttumalla markkinatalouden toimintaan suunnitelmataloudellisilla ratkaisuilla. 

Sen sijaan kokoomuslainen poliitikko tarjosi ongelmaan ratkaisua, jonka olisi voinut kuvitella olevan itsestään selvä kaikille vastaajille. Se on hitas-järjestelmän lakkauttaminen ja riittävä asuntorakentaminen, jolloin tarjonnan vastatessa kysyntää myös asuntojen hinnat laskevat. 

Tässä asiassa oleellista on huomata, että rakentaminen pääkaupunkiin riippuu täydellisesti maan kaavoituksesta. Ja se taas helsinkiläisistä paikallispoliitikoista. Siis juuri niistä ihmisistä, joista kolme neljästä ei jostain syystä edes maininnut asuntojen tarjonnan kasvattamista keinona kohtuuhintaisten asuntojen saamiseksi pääkaupunkiimme. 

* * *

Helsingin sanomat julkaisu pääkaupunkiimme liittyen toisenkin jutun. Sen otsikon mukaan "Suurin osa helsinkiläisistä kokee olonsa turvalliseksi asuin­alueellaan". 

Kun juttua lukee läpi, huomaa otsikon sisällön sinänsä vastaavan todellisuutta. Helsinkiläisistä nimittäin 60 prosenttia oli kertonut pitävänsä omaa asuin­aluettaan turvallisena viikon­loppu­iltaisin.

Jäin kuitenkin itsekseni tekemään vähennyslaskua. Jos 60 prosenttia ihmisistä pitää asuinaluettaan turvallisena, niin mitä ajattelee se 40 prosenttia? Eikö demokraattisessa valtiossa kotiseutuaan turvallisena pitävien ihmisten osuuden tulisi olla 60 prosentin sijaan 100 prosenttia?

Jos minä olisin helsinkiläinen poliitikko, kokisin epäonnistuneeni tulleeni turvallisuusasioissa täydellisesti. Sitä en kuitenkaan tiedä, mitä esimerkiksi tämän kirjoituksen alussa puheena olleet eri puolueiden poliitikot ajattelevat. Ja poikkeavatko heidän ajatuksensa omistani.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eristäytyvä pääkaupunki
Voiko vihervasemmiston luoman ongelman torjua vihervasemmiston keinoin?
Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta

Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?

Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainen kulutti eilen eduskunnan aikaa kysymällä, millä tavalla Suomi aikoo juhlistaa kesällä ratifiointinsa 30-vuotispäivää viettävää Suomen ja Venäjän välistä valtiosopimusta. Pääministeri Sanna Marin (sd) vastasi, että "näissä vallitsevissa olosuhteissa olettaisin, että emme mitenkään". 

Marinin vastaus nauratti kansanedustajia, mutta tosiasia on, ettei Turtiaisen performanssissa ollut mitään huvittavaa. Venäjähän on johtajansa Vladimir Putinin hallintokauden aikana ajautunut yhä enemmän eristyksiin ja sitä kautta heikkouden tilaan. Nykyisin maan talous toimii kuin kehitysmailla eli perustuu ennen kaikkea raaka-aineiden vientiin. 

Samalla maan bruttokansantuote on laskenut merkittävästi verrattuna kymmenen vuoden takaiseen. Ja päätelleen Venäjän heikosta sotamenestyksestä Ukrainassa on myös sen sotilaallinen voima rapautunut. 

Tämä tilanne on surullinen sekä venäläisten että maailman muiden ihmisten kannalta. Neuvostoliiton perillisen kehitys Turtiaisen mainitseman sopimuksen aikana on ollut äärimmäisen kaukana niistä mahdollisuuksista, joita Venäjällä olisi ollut Putinin astuttua demokraattiseen markkinatalousyhteiskuntaan tähdänneen Boris Jeltsinin seuraajaksi. 

Toki historia on sellainen tieteenala, ettei siinä voi testata vaihtoehtoisia teorioita kontrolloiduin kokein, mutta arvoisan lukijan lienee helppo päätellä, miltä Venäjän elinolot ja talous näyttäisivät, mikäli maassa olisi vallinnut todellinen monipuoluedemokratia ja sananvapaus, se olisi aikanaan integroitunut globaaliin talousjärjestelmään ja siten houkutellut oleellisesti enemmän ulkomaisia investointeja, sikäläisten lasten ja nuorten koulutus olisi perustunut oikeaan tieteelliseen tietoon ja maassa syntynyt varallisuus olisi ohjattu takaisin talouteen sen sijaan, että se on kanavoitu presidentin lähipiirille sijoitettavaksi ulkomaille. 

Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan entinen suurvalta on tuhonnut itsensä viimeistään presidenttinsä käynnistämän Ukrainan sodan myötä. Jatkossa sen talous - hylkiövaltiona - on entistä suuremmissa vaikeuksissa ja voi parhaimmillaankin pelastautua vain jonkinlaiseksi Kiinan raaka-ainelähteeksi. Siis samaan rooliin, johon idän suurvalta on jo pitkään ohjannut Afrikan maita.  

En tiedä mitä Turtiainen eilen ajatteli kysymystä asetellessaan, mutta minun nähdäkseni Venäjällä nähdyssä kehityksessä on viimeisten vuosikymmenien aikana näkynyt kovin vähän juhlimisen aihetta. Ellei kansanedustajalla sitten ollut mielessään ilakointi Venäjän nykyisestä alennustilasta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei
Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!

Voiko vihervasemmiston luoman ongelman torjua vihervasemmiston keinoin?

Suomen talous on rakennettu markkinatalouden varaan. Se tarkoittaa, että taloudessa pyritään hyödyntämään niin sanottua markkinoiden näkymätöntä kättä, joka ohjaa yksityisten kansalaisten ja heidän omistamiensa yritysten rahaa taloudellisesti kannattaviin vaihtoehtoihin ja samalla ehkäisee heitä tarttumasta huonoihin. 

Koska näkymätön käsi on kuitenkin joskus kovin raaka heikoimmille, on suomalaisessa taloudessa myös monia piirteitä suunnitelmataloudesta, jossa ajatuksena on se, että ihminen suuressa viisaudessaan kykenisi toteuttamaan parempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa kuin raakojen markkinoiden ohjaamana. Tiedämme historiasta ja nykypäivästä, ettei suunnitelmatalous toimi käytännössä, mutta siitä on kuitenkin usein suurta hyötyä inhimillistämään markkinatalouden tuottamia lieveilmiöitä. 

Yksi esimerkki suomalaisesta suunnitelmatalousväritteisestä markkinataloudesta näyttää syntyvän Helsingin uudelleen rakennettavaan Mellunmäkeen. Siellä suunnitellaan rakennettavaksi Metroaseman yhteyteen kahta suurta kerrostaloa, jotka on tarkoitus kaupata siten, ettei asuntojen ostajiksi hyväksytä suuria sijoittajia. 

Lisäksi rakennettavien asuntojen kokoa rajataan siten, että asunnoista 40 prosenttia olisi vähintään kolmen huoneen perheasuntoja ja yksiötkin kohtuullisen suuria. Kaupungin ilmiselvänä tarkoituksena on siis saada asuntojen ostajiksi tavallisia perheitä sen sijaan, että ne täytettäisiin vuokralla asuvilla henkilöillä. 

Näin tehdään punavihreän apulaispormestari Anne Sinnemäen (vihr) mukaan siksi, että että vapaarahoitteiseen omistusasuntotuotantoon on viime vuosina tullut toimijoita, jotka ovat hankkineet paljon asuntoja vapaarahoitteiseen vuokra-asuntokäyttöön. Näin halutaan myös "ehkäistä alueellista eriarvoistumista ja kohottaa huonossa kunnossa olevan metroaseman seudun profiilia".

Kaiken tämän taustalla on pyrkimys rajoittaa Helsigin asuntojen hintojen nousua, mutta tietenkin myös se sanomatta jäänyt tosiasia, että Helsinki on monikulttuuristumassa erittäin nopeasti ja sen seurauksena on syntynyt suuri vaara siitä, että vuokra-asuntovaltaiset asuinalueet muuttuvat Ruotsin esimerkin kaltaisiksi ongelmalähiöiksi. Tosin ongelmana eivät niinkään ole Venäjältä tai Virosta työtä tekemään tulleet maahanmuuttajat, vaan etelämpää tulevat sotaa ja vainoa paenneet henkilöt. 

Siis henkilöt, joiden maahanmuuttoa ovat tukeneet täsmälleen samat tahot, joiden talouspoliittiset ajatukset ovat lähempänä suunnitelma- kuin markkinataloutta - eli Sinnemäen kaltaiset poliittisen vasemmiston edustajat. Siksi lähivuosina tuleekin olemaan äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, onnistutaanko poliittisen vihervasemmiston luomaa ongelmaa torjumaan poliittisen vihervasemmiston keinoin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Vihreä mies vai "mies"

Vihreiden mies eli Atte Harjanne on talouspoliittisesti selvästi puolueessa valtaa pitäviä naisia enemmän markkinatalouden kannalla. Lisäksi hän on suhtautunut myönteisesti Vihreiden aiemmin tiukasti vastustamaan ydinvoimaan. Epäilen, että nämä olivat jalkovälin lisäksi keskeisiä syitä siihen, miksei hänestä tullut taannoin sen enempää ministeriä kuin puolueen puheenjohtajiston jäsentäkään. 

Nyt Harjanne on jälleen ilmaissut asian, jolle ei liene kovin paljon kannatusta puolueen matriarkkojen parissa. Tarkoitan hänen toivettaan Suomen pikaisesta liittymisestä Natoon. Hänen mukaansa "seuraukset siitä, että päätökseen ei kyetä sen ollessa vielä mahdollista ovat valtavan paljon vakavampia kuin siinä tapauksessa, että liitymme jotenkin etuajassa tai väärässä hetkessä."

Nostin Harjanteen esille siksi, että uskon hänen asemansa Vihreissä nousevan yhdeksi mielenkiintoisimmista poliittista seurantakohteista huomenna alkavalle vuodelle 2022. Onnistuuko hän kääntämään puolueensa kuvaa vihervasemmistolaisten naisten temmellyskenttänä vai osoittautuuko siellä eläminen siksi mahdottomaksi, että Harjanne katsoo parhaaksi vaihtaa puoluetta tai jopa siirtyä politiikasta syrjään?

Vastauksia saanemme seuraavan 12 kuukauden aikana tai viimeistään hiukan ennen kevään 2023 eduskuntavaaleja, jolloin tarjolla voisi olla ehdokkuus jossain muussa puolueessa - lähinnä Kokoomuksessa tai RKP:n suomenkielisenä ehdokkaana. Kolmas vaihtoehto voisi periaatteessa olla Vihreiden hajoaminen naisten luotsaamaksi äärivasemmistolaiseksi ja Harjanteen johtamaksi liberaalioikeistolaiseksi ympäristöpuolueeksi. 

Harjanteen jatkaminen naisten johtamassa Vihreässä puolueessa osoittaisi, että tämän kirjoituksen ensimmäisen virkkeen sana "mies" olisi liioittelua. Toinen - Kokoomukseen siirtyminen - olisi paluuta Harjanteen omille juurille ja kolmas eli RKP:hen liittyminen puhdasta poliittista opportunismia. Neljäs eli oman puolueen perustaminen taas osoittaisi Harjanteen olevan poliittisesti rohkea henkilö, joka on vainunnut poliittisen markkinaraon, jolle saattaisi hyvinkin löytyä kannatusta kansan parissa.

Näillä spekulaatioilla tahdon toivottaa rauhallista vuodenvaihdetta ja hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni sekä myös kirjoitukseni päähenkilölle eli Atte Harjanteelle. Jo yksin tämän toivotuksen takia toivon, että vuoden viimeinen ajatukseni sattuisi myös hänen silmiinsä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Vihreät päätti pysyä vasemmalla laidalla
Jatkaako Vihreät taistolaisella linjalla vai säilyykö siinä vivahdus liberaalia ympäristöpuoluetta?

Miksi Amnesty on väärässä moittiessaan kolmatta rokotekierrosta?

Amnesty international on esittänyt väitteen, jonka mukaan "se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa". Syynä näkemykseen on järjestön tahto rokotuttaa kehitysmaalaiset, eikä siis minkäänlainen rokotekriittisyys, päinvastoin. 

Amnestyn raportin mukaan suurimmat rokotevalmistajat ovat priorisoineet vauraita valtioita, vaikka rokotteita olisi tarvittu myös matalan tulotason maihin. Ne ovat sen mukaan myös kieltäytyneet jakamasta valmistukseen tarvittavaa dataa ja teknologiaa sekä pitäneet kiinni rokotepatenteistaan.

Näin ollen Amnesty syyttää korkean tulotason maita ja lääkeyhtiöitä pandemian pitkittämisestä.

* * *

Koronapandemia päättyy joka tapauksessa sitten, kun kaikki maapallon ihmiset ovat saaneet rokotesuojan tai sairastaneet itse taudin (olettaen ettei viruksesta evolvoidu immuniteetin kiertämään pystyviä muotoja). Valitettavasti viruksen leviämistä kehitysmaissa on kuitenkin vaikea seurata, koska niistä ei ole luotettavia tilastoja. 

Jotain tästä vaikeudesta kertonee esimerkiksi se, että virallisten tilastojen mukaan suhteellisen kehittyneessä 48 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikassa on tautiin kuollut yli 86 000 ihmistä, mutta sen kaaosmaisessa todellisuudessa elävässä 13 miljoonan asukkaan naapurissa Zimbabwessa vain neljä ja puoli tuhatta. Ero tuskin selittyy koronakuolemien yleisyydellä vaan tilastojen puutteellisuudella.

* * *

Amnesty on tunnetusti vasemmistoliberaali järjestö, jossa toimivat ihmiset eivät ymmärrä sitä, että meillä on käytössämme rokotteita ainoastaan siitä syystä, että länsimaisilla ihmisillä on taito ja yrityksillä motivaatio kehittää sellaisia. Siksi rokotteiden ilmainen jakaminen ja/tai patenttisuojan murtaminen heikentäisi yhteiskuntiemme kykyä reagoida tuleviin pandemioihin.

Tällaisesta kehityksestä meillä on olemassa erinomainen esimerkki eli uusien antibioottien kehittämisen loppuminen. Niitähän tehtiin innokkaasti kymmeniä vuosia sitten, mutta samalla kun tuotteista saatavat voitot pienenivät, siirsivät lääkeyhtiöt tuotekehityksensä muihin tuotteisiin. Ja nyt meitä uhkaa sen seurauksena antibioottiresistenttien bakteereiden kehittyminen. 

On kuitenkin selvää, että siinä vaiheessa, kun länsimaiden ihmiset ovat saaneet omat väestönsä turvaan, jäävät jäljelle ainoastaan halpahintamarkkinat kehitysmaihin. Ja parempien liiketoimintamahdollisuuksien puuttuessa rokoteyhtiöt siirtyvät niille - toki tämä kaikki olettaen, etteivät rokotetta vaille jääneet ole sitten jo sairastaneet tautia.

Joka tapauksessa Suomi muiden EU-maiden kanssa on jo nyt lahjoittanut 100 miljoonaa Astra Zenecan rokotetta kehitysmaihin. Ja ainakin Suomi aikoo lahjoittaa niitä myös lisää.

Olisikin reilua, jos Amnesty sen sijaan, että se moittii länsimaita ja rokotevalmistajia niiden oman väestön suojelemisesta ja rokotteiden kehittämisestä ja tuottamisesta ansaitusta liikevoitosta, kiittäisi niitä. Mutta taitaa olla niin, että kiittämättömyys on tässäkin asiassa maailman palkka. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niin makaa kuin petaa - myös Intiassa
Pitäisikö koronavirusrokotteet sosialisoida?
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät