Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Volodomyr Zelenskyi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Volodomyr Zelenskyi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2025

Ukrainasta on löytynyt kiinalaisia sotilaita - mutta löytyykö Putinin taskusta jotain?

Presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi tänään sosiaalisessa mediassa, että "armeijamme on vanginnut kaksi Kiinan kansalaista, jotka taistelivat osana Venäjän armeijaa. Tämä tapahtui Ukrainan alueella – Donetskin alueella. Heidän hallustaan ​​löytyi henkilöllisyystodistuksia, pankkikortteja ja henkilötietoja.

Meillä on tietoa, jonka mukaan miehittäjäyksiköissä on paljon enemmän Kiinan kansalaisia ​​kuin nämä kaksi. Tarkistamme parhaillaan kaikkia tosiasioita – tiedustelupalvelu, Ukrainan turvallisuuspalvelu ja asevoimien asiaankuuluvat yksiköt työskentelevät asian parissa.

Olen kehottanut Ukrainan ulkoministeriä ottamaan välittömästi yhteyttä Pekingiin ja selvittämään, miten Kiina aikoo vastata tähän.

Venäjän osallistuminen muiden maiden kanssa suoraan tai välillisesti tähän sotaan Euroopassa on selvä merkki siitä, että Putin aikoo tehdä kaikkea muuta kuin lopettaa sen. Hän etsii tapoja jatkaa taistelua. Tämä vaatii ehdottomasti vastausta - vastausta Yhdysvalloista, Euroopasta ja kaikilta niiltä ympäri maailmaa, jotka haluavat rauhaa.

Vangitut Kiinan kansalaiset ovat nyt Ukrainan turvallisuuspalvelun hallussa. Asiaa koskevat tutkinta- ja operatiiviset toimet ovat käynnissä."

* * *

Nähtäväksi jää, miten Kiina vastaa tietoon vai vastaako lainkaan. Samoin kuin se, miten Donald Trump ja hänen hallintonsa reagoivat. 

Jälkimmäisen osalta minua kiinnostaa erityisesti se, mitä Trumpin vastaus kertoo hänen ja Vladimir Putinin välisestä suhteesta ja Venäjän diktaattorin taskussa mahdollisesti oleskelevien olentojen identiteetistä.

Näin myös siitä syystä, että Trump on viime päivinä ilmaissut olevansa tyytymätön siihen, että Putinin armeija on jatkanut ihmisten tappamista Ukrainassa. Voisi siis kuvitella, että kiinalaisten taisteleminen Venäjän joukoissa johtaisi muuhunkin kuin maailman voimakkaimman suurvallan johtajan retoriseen mahtailuun ja käsien heilutteluun. 

Ellei hän sitten satu olemaan taskussa, joka on liian ahdas mihinkään muuhun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa

lauantai 1. maaliskuuta 2025

Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia

Volodymyr Zeneskyin vierailu USA:ssa ei päättynyt ukrainalaisten kannalta hyvin. Sen sijaan siitä tuli tapaus, joka muistetaan vielä kymmenien vuosien kuluttua. 

Näin siksi, että historiassa saadaan mennä kauas ennen kuin löydetään vastaavanlaista käyttäytymistä valtionpäämieheltä. Tarkoitan korkean vieraan vaatetuksen kommentointia, tämän neuvotteluaseman kiistämistä, päälle puhumista ja lopuksi vielä uussuomalaisen katugangstan käyttäytymisen kaltaista kunnioituksen vaatimista.

Tapausta on käsitelty ja käsitellään myös jatkossa kaikissa medioissa niin maailmalla kuin myös Suomessa. Niinpä kirjaan tähän vain muutaman Trumpiin performanssista mieleeni tulleen seikan. 

* * *

Ihan ensimmäiseksi eilisillan Ylen uutisia katsellessani nousi mieleeni takavuosien väite, joiden mukaan Donald Trump olisi astunut jo 1980-luvulla moskovalaiseen hunaja-ansaan. Eli päätynyt peuhaamaan kameroiden ja mikrofonien eteen venäläisten prostituoitujen kanssa. 

Näin siksi, että se selittäisi varsin hyvin USA:n nykyinen presidentin hampaattomuuden Vladimir Putinin suhteen. Eikä antaisi Zelenskyille ja ukrainalaisille toivoa Trumpin hallinnon tuesta myöskään jatkossa. 

Samalla se asettaisi kyseenalaiseksi sen, että saako Suomi tarvittaessa amerikkalaisten täyttä tukea, mikäli Putin päättää kokeilla Suomen puolustusta. Näin siitäkin huolimatta, että Suomi ja USA ovat NATO:n jäseniä, joita velvoittaa sopimus hyökkäyksen kohteeksi joutuneen auttamisesta.

* * *

Toinen mieleeni välittömästi noussut seikka löytyi kaukaa historiasta, sillä Trumpin retoriikka Zelenskyitä kohtaan näyttäisi olevan samankaltaista kuin Ruotsin ja Venäjän hallitsijat päästivät suustaan lähes 500 vuotta sitten. Olen kirjoittanut tapauksesta tämän blogin alkumetreillä, mutta ehkäpä kertaus on opintojen äiti. Ja siksi kopioin vanhan tekstini tähän.

Venäjän tsaari Iivana IV Julma kirjoitti Ruotsin kuninkaalle Juhana III Vaasalle 17.7.1571. "Me Iivana Vasiljevitsh, kaiken Venäjän herra ja suuriruhtinas, Vladimirin, Moskovan, Novgorodin jne... hallitsija, kirjoitamme Juhana Kustaanpojalle, joka oman väittämänsä mukaan on Ruotsin, Göötan ja Venden kuningas ja joka isän puolelta polveutuu eräästä Smoolannin kylästä. Sinä et ollenkaan tiedä, miten sinun olisi kirjoitettava meille." 

Ja jatkoi, ettei Ruotsi ole mikään "valtava kuningaskunta, joka pystyisi puolustamaan Sinua kaikkia vihollisiasi vastaan".  

Lopuksi tsaari totesi että "kirjoitit viime kirjeessäsi, että haluat pitää rauhan kanssamme. Jos olisit järkevä, ymmärtäisit että maasta on pitkä matka taivaaseen".

Juhana Kustaanpoika Vaasa vastasi tsaarin diplomaattisiin sanakäänteisiin 18.4.1573 päivätyssä kirjeessään seuraavasti. "Mitä järjetöntä ja moukkamaista ylimielisyyttä, valheita ja vähättelyä kohdistatkaan meihin. Varmaan on isäsi ollut joku munkki tai maamoukka, koska kirjoitat niin taitamattomasti, aivan kuin olisit kasvanut talonpoikien ja irtolaisten parissa, jotka eivät ymmärrä kunniasta yhtään mitään." 

Edelleen Juhana jatkoi: "kiitämme Jumalaa, että kaikki kristityt kuninkaat ovat antaneet meille sen arvon mikä meille kuuluu, paitsi tietenkin Sinä, jolla on vain sian järki." 

Lopuksi Juhana tyhjensi sanallisen pajatsonsa lausuen: "Tulkoon sinusta itsestäsi stratnikki ja kunniaton orja ja epäkristillinen päävalehtelija ja tyranni, joka jo todella oletkin, koska et pidä arvossa lupausta, kunniaa, sinettiä, kirjettä etkä totuutta, mikä on hyvinkin todistettu".

* * *

Kolmanneksi on syytä todeta, että eilisen jälkeen Eurooppa ja sen johtajat voivat lopettaa toiveajattelun ja keskittyä siihen, kuinka Venäjän imperialistiset pyrkimykset kohti länttä pysäytetään niin Ukrainassa kuin myös muualla maan länsirajalla. Trumpin performanssin jälkeen - etenkin, jos Putinilla on alussa mainitsemaani kiristysmateriaalia hallussaan - Venäjän hallinto saattaa nimittäin hyödyntää hänen nelivuotista presidenttikauttaan kokeilemalla jonkin NATO-maan puolustustahtoa ja -kykyä. 

Näin erityisesti siinä tapauksessa, että Trump päättää vetää amerikkalaiset sotilaat pois Euroopasta. Tällaisessa tilanteessa Suomi ei vahvojen puolustusvoimiensa takia ole todennäköisin kohde, mutta ei myöskään kokonaan poissuljettu. Sen sijaan varsinkin Baltian mailla on syytä varautua mahdolliseen aggressioon.

* * *

Lopuksi haluan vielä todeta, että jos USA:n - ja varsinkin republikaanien - sisällä nousee nyt nähdyn performanssin suhteen voimakas kapinaliike Trumpia vastaan, saattaa hänen suhtautumisensa Ukrainaan vielä muuttua. Tosin vain siinä tapauksessa, etteivät epäilyt hänen vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta astumisestaan hunaja-ansaan pidä paikkaansa. 

Näin siksi, ettei taskurotalla ole edellytyksiä nousta isäntäänsä vastaan, vaan hänen on jatkettava peliään loppuun asti. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että hän olisi valmis kantamaan vastuun virheistään.

Tosiasia kuitenkin on, ettei minulla eikä kenelläkään muulla ole kristallipalloa, joten vain aika näyttää kuinka käy Ukrainalle ja sen myötä koko Euroopalle. Juuri nyt kuitenkin näyttää siltä, että vanhalla mantereella on syytä varautua pahimpaan ja korjata viime vuosikymmeninä tehdyt virheet niin nopeasti kuin mahdollista.

torstai 20. helmikuuta 2025

Alexander Stubb väänsi rautalankaa

En lähde tässä ruotimaan Donald Trumpin Ukraina-puheita. Sen sijaan kiinnitän teidän, arvoisat lukijani, huomion siihen, mitä oma presidenttimme Alexander Stubb sanoi eilen. 

Hänen mukaansa eurooppalaisten "on vakuutettava Yhdysvallat siitä, että Ukrainan tulevaisuus on kohtalonkysymys ei vain Ukrainalle, vaan myös Euroopan turvallisuudelle, kansainväliselle järjestelmälle ja Yhdysvaltain asemalle suurvaltana". Toisin sanoen Trumpille on tehtävä selväksi - vaikka rautalangasta vääntämällä - viimeistään nyt ne faktat, jotka häneltä ovat jääneet huomaamatta tai ymmärtämättä. 

Presidentti korosti myös, että "nyt jos koskaan pitää toimia: pitää antaa Ukrainalle maksimaalinen tuki ja Venäjälle maksimaalinen paine... Suomi tukee Ukrainan perustuslakia ja demokraattisesti valittua presidenttiä eli Zelenskyiä. Ukraina ei voi hävitä tätä sotaa." 

Toisin sanoen Stubb haluaa tehdä selväksi sekä venäläisille, ukrainalaisille että Trumpille sen, että Eurooppa on käsillä olevassa tilanteessa yksiselitteisesti Ukrainan puolella, eikä tule hyväksymään sellaista rauhaa, jonka Putin ja hänen hallintonsa voisivat tulkita omaksi voitokseen. Näin siksi, että sellaisesta seuraisi ainoastaan uusi Putinin sotilaallinen aggressio joko Ukrainaa tai jotain muuta Venäjän rajanaapuria kohtaan.

Lisäksi presidentti kertoi, että "Euroopan instituutioiden johtajat kertovat lähipäivinä, millä tavalla eurooppalaista puolustusta vahvistetaan". Eli korosti sitä, etteivät eurooppalaiset aio jäädä niin sanotusti tuleen makaamaan, vaan ottavat turvallisuutensa ja tulevaisuutensa - lopultakin - omiin käsiinsä vahvistaen sitä kautta asemaansa sekä suhteessa Venäjään että myös Trumpin Yhdysvaltoihin.

Kannanotot ovat sinänsä erinomaisen hyviä ja oikeaan osuneita, mutta valitettavasti meidän on vielä odotettava niihin vahvistusta muilta eurooppalaisilta johtajilta. Toivon mukaan he sekä jakavat Suomen presidentin näkemykset että ovat yhtä päättäväisiä kuin hän niiden toimeenpanon suhteen siinäkin tapauksessa, että presidentti Trump päättää jatkaa veljeilyään Putinin kanssa pyrkien myymään tälle Ukrainan jonkinlaisen diilin kautta - kuten juuri nyt näyttäisi olevan tapahtumassa.

keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Putin odottaa Trumpin valtaannousua tietämättä, mitä diilimestari tarjoaa?

Suomen puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, kenraali Harri Ohra-aho kertoi sosiaalisessa mediassa, että Venäjän rupla menetti eilen arvostaan yli neljä prosenttia. Myös inflaatio on laukannut, kuten itsekin kirjoitin toissapäivänä. Lisäksi elintarvikkeita on laitettu ruokakaupoissa lukkojen taakse varkauksien vähentämiseksi.

Tässä tilanteessa Venäjän keskuspankki suunnittelee ohjauskorkonsa nostamista ensi kuussa 21 prosentista 23 prosenttiin. Asuntolainaa venäläiset saavat  - edelleen ohra-ahon mukaan - suomalaisittain varsin kovalta kuulostavalla 28 prosentin korolla. 

Tämä kaikki kertoo presidentti Vladimir Putinin Ukrainan erikoisoperaation valtavasta hinnasta tavallisille venäläisille. Mutta myös siitä, kuinka hyvin Venäjän kansa on sopeutunut kurjaan kohtaloonsa kelvottomien johtajien vallan alla. 

Sopeutumista on auttanut se, että kuluvana vuonna Venäjän sotatilaan siirtynyt talous on kasvanut useilla prosenteilla. Nyt sen kehitys on Suomen Pankin mukaan kuitenkin pysähtymässä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että teollisuustuotannon, rakennusalan, palveluiden ja vähittäiskaupan kasvu on alkanut hidastua. Siten on odotettavissa, että koko Venäjän talouskasvu alkaa hyytyä jo tämän vuoden puolella. 

Vastaava kehitys aiheuttaisi länsimaissa levottomuuksia, mutta nähtäväksi jää, miten tämä kurjuus vaikuttaa Putinin asemaan. Neuvostoliitossa suurimman osan elämänsä eläneen vanhan virolaisen kollegaani mukaan venäläiset ovat tottuneet kurjuuteen, eivätkä siksi nouse helposti poliittista johtoaan vastaan. 

Toisaalta Venäjällä on nähty myös yksi maailmanhistorian suurista vallankumouksista. Sen yhtenä tärkeänä taustatekijänä oli juuri laukalle lähtenyt inflaatio ja talouden taantuminen. 

* * *

Mielenkiintoinen Venäjä-uutinen oli myös se, että Iso-Britannian ulkomaantiedustelua aiemmin johtanut Christopher Steele kiisti viime päivinä usein kuullut näkemykset, joiden mukaan Ukrainan sotatilanne olisi kääntynyt Putinille suotuisaksi. Hänen mukaansa venäläiset ovat suurista tappioistaan huolimatta edenneet varsin vähän, mikä aiheuttaa kasvavaa hermostuneisuutta Kremlissä.

Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota ukrainalaisille toimitettujen uusien aseiden vaikutukseen sodan kulkuun. Niillä on viime aikoina pystytty tuhoamaan monia venäläisille oleellisia asevarikkoja ja komentopisteitä, mutta iskujen merkitys venäläisten toimintakykyyn on vielä arvoitus. 

Saattaakin olla niin, että Vladimir Putin odottaa hermostuneena sitä päivää, kun Donald Trump nousee USA:n presidentiksi. Ja toivoo, että tämän tarjoama diili rauhaksi olisi hänelle edullinen ja tarjoaisi siten mahdollisuuden irrottautua kiusalliseksi osoittautuneesta erikoisoperaatiosta.

Tässä mielessä panin tyytyväisenä merkille sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön kommentin, jonka mukaan "Trump saattaa vähentää Ukrainan tukea radikaalisti tai lisätä sitä. Tai tehdä jotain uutta sodassa, kuten esimerkiksi poistaa aseiden käytön poliittisia rajoituksia."

Aiemminhan on puhuttu paljon siitä, että Trump olisi riski ukrainalaisille, koska hän saattaisi vaatia näitä tekemään rauhan huonoilla ehdoilla. Itse olen pitänyt alusta asti mahdollisena myös Käihkön nyt ilmaisemaa linjaa eli nähnyt yhdeksi vaihtoehdoksi sen, että USA:n tuleva presidentti vaatisi yksinkertaisesti - USA:n entistä vahvemman väliintulon uhalla - Putinia vetämään joukkonsa Ukrainasta. 

Toistaiseksi emme tietenkään tiedä, mitä Trumpin päässä liikkuu ja minkälaista rauhansopimusta hän ehdottaa. On kuitenkin syytä panna merkille presidentti Volodymyr Zelenskyin rauhalliset kommentit sen jälkeen, kun hän oli tavannut USA:n tulevan presidentin. Hänhän ei ollut - oman kertomansa mukaan - "kuullut mitään, mikä olisi näkemyksiämme vastaan".

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa

Aamun uutistarjonnan perusteella Ukrainan vaikeudet lisääntyvät jatkuvasti. Länsimaiden avun kangertelu on presidentti Volodymyr Zelenskiyn mukaan johtamassa siihen, että "ohjukset saattavat loppua" ja maa joutuu valitsemaan yhä tarkemmin mitä kohteita se suojelee ilmahyökkäyksiltä.

Suurin syyllinen asiaan on Yhdysvaltain kongressi, joka on jo lähes puoli vuotta estänyt Bidenin hallinnon suunnitteleman reilun 60 miljardin dollarin apupaketin toimittamisen Ukrainalle. Presidentti Vladimir Putin on luonnollisesti äärimmäisen tyytyväinen tähän asiaintilaan. Kuten myös eurooppalaisten maiden harjoittamaan parikymmentä vuotta jatkuneeseen omien puolustusvoimiensa laiminlyönteihin, joiden seurauksena niiden kyky korvata USA:n avun takertelu on vajavainen. 

Tämä kokonaisuus on syytä panna merkille myös Suomessa. Mehän olemme nyt läntisen puolustusliiton jäsenmaa ja sikäli oletamme saavamme mahdollisen Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa riittävän avun puolustustoimillemme. 

Ukraina ei tietenkään ole NATO:n jäsenmaa, eikä länsimailla siinä mielessä ole velvoitetta auttaa sitä taistelussaan Putinin sotajoukkoja vastaan. Mutta toisaalta eurooppalaisten NATO-maiden fundamentaalinen kyvyttömyys Ukrainan tukemiseksi koskee yhtä lailla Suomea kuin sitäkin.

Siksi Suomen on NATO-maana edistettävä sitä, että jokainen jäsenmaa huolehtii omasta sotilaallisesta kyvykkyydestään. Ja muistuttaa siinä yhteydessä myös siitä, että niiden resurssien on riitettävä tarvittaessa oman puolustautumisen lisäksi myös helpottamaan mahdollisen hyökkäyksen kohteena olevien jäsenmaiden taistelua oli kyseessä sitten Suomi tai jokin muu sotilasliiton jäsenmaa. 

* * *

Slovakiassa käytiin presidentinvaalit, joiden voittaja Peter Pellegrini suhtautuu negatiivisesti Ukrainan tukemiseen sen puolustustaistelussa Venäjän hyökkäystä vastaan. Näin entisen Tshekkoslovakian pienemmän puoliskon kansa jatkoi suomettumispolitiikkaansa Venäjän suhteen huolimatta siitä, että se on myös NATO:n ja EU:n jäsenmaa.

Me suomalaiset luonnollisesti tiedämme mitä suomettuminen tarkoittaa. Ja mihin se voi pahimmillaan johtaa. Nähtäväksi siis jää minkälaisia lieveilmiöitä Slovakiaan syntyy sen seurauksena.

Ukrainan osalta pääkysymys on kuitenkin se, että asettuuko Slovakia jossain vaiheessa vastustamaan Euroopan Unionin yhteisiä toimia Ukrainan auttamiseksi. Ja saako se siihen tukea esimerkiksi Unkarin samanmieliseltä hallitukselta.

Slovakia on kuitenkin demokratia ja vaalit olivat rehelliset, joten vaalitulosta on sikäli kunnioitettava myös täällä Suomessa. Samalla on kuitenkin syytä ymmärtää, että myös se korostaa tarvetta huolehtia Suomen oman puolustuskyvyn riittävyydestä ehkäisemään jo ennalta Venäjän mahdolliset aiheet loukata omaa suvereniteettiamme. 

Onneksi tästä asiasta vallitsee kohtuullisen suuri yhteisymmärrys suomalaispoliitikkojen kesken. Toivottavasti näin on myös jatkossa.

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä

Venäjä on viime aikoina saavuttanut menestystä ammuspulasta kärsivässä Ukrainassa. Päivä päivältä suuremmasta Putinin armeijan menestyksestä kertovat uutiset viittavat siihen, että jopa ukrainalaisten puolustuksen pikainen luhistuminen on mahdollista.

Tämän kehityksen on mahdollistanut kolme seikkaa. Yksi on trumpilaisen edustajainhuoneen viivyttely uusien apupakettien lähettämiseksi. Toinen useimpien EU-maiden viime vuosien vastuuton puolustuspolitiikka, jonka seurauksena ase- ja ammusvarastot ammottavat tyhjyyttään. Ja - kuten tiedämme - tyhjästä on paha nyhjästä. Lisäksi taustalla on Ukrainan hallinnon kyvyttömyys mobilisoida riittävästi miehiä rintamalle.

* * *

Ilmeisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ymmärtänyt, että Ukrainan tilanne on juuri nyt täysin kestämätön, koska hän nosti esille jopa länsimaisten joukkojen lähettämisen Zelenskyin armeijan avuksi. Tämä tarkoittaisi varmuudella selkä länsimaisia kuolonuhreja että Venäjän vastareaktioita tavalla tai toisella. 

Eivätkä länsimaiden ihmiset ole missään tapauksessa varautuneet kotiin palaaviin täytettyihin ruumisarkkuihin. Eivätkä niiden kotirintamat tule kestämään suurimittaisia tappioita. Eikä Macronin ehdotus saanut siksi myöskään välitöntä kannatusta Suomelta tai muilta länsimailta.

Viron puolustusvoimien tuleva komentaja puolestaan ehdotti, että Ukrainalle annettaisiin lupa länsimaisen aseistuksen käyttämiseksi myös Venäjän maaperällä. Näin siksi, että virolaiset ovat historiastaan oppineet läksynsä, jonka mukaan "Venäjän hyökätessä sota pitää viedä sen alueelle. Muuten häviämme sen. Tämä sääntö pätee edelleen". 

Molempien ehdotusten taustalla lienee suoranaisen sotilaallisen vaikutuksen lisäksi ajatus Venäjän kotirintaman horjuttamisesta. Eli mitä selvemmin sota näkyy venäläisille, sitä enemmän Putinin hallinnon sotapolitiikkaa kohtaan syntyy vastustusta. Ja sitä hankalampaan asemaan maan diktaattori joutuu kotimaassaan.

* * *

Selvää tässä tilanteessa on oikeastaan vain se, että Ukrainan armeija luhistuu varmuudella, ellei se saa pikaista materiaaliapua lännestä. Tappio on varma myös pidemmällä aikavälillä, mikäli Zelenskyin armeijaan ei kutsuta ja kouluteta kiireellä valtavaa määrää asekuntoisia ukrainalaismiehiä tai -naisia. 

Tässä yhteydessä on myös syytä huomata, että jokainen hyökkääjälle luovutetun kylän takaisinvaltaus näyttää Ukrainassa vaativan valtavan inhimillisen uhrauksen kaatuneina sotilaina. Ja siksi länsimaiden kyvyttömyys tehokkaaseen Ukrainan-apuun tulee parhaassakin tapauksessa vaatimaan kymmenien tai - vielä pitkään kestäessään - jopa satojen tuhansien sotilaiden hengen. 

Siksi on oikeutettua sanoa, että länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä. Ensin Ukrainassa ja - jos Putin lopulta voittaa sodan - myöhemmin varsin todennäköisesti myös sotilaallisesti heikoimmissa Venäjän rajavaltioissa. Ja lopulta mahdollisesti jopa Suomessa.


 


tiistai 20. helmikuuta 2024

Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta

Venäjä on yhä selkeämmin päässyt niskan päälle Ukrainassa. Sen merkkinä se valloitti Avdijivkan, josta käytiin pitkä ja verinen taistelu. 

Yksi tärkeimmistä syistä tilanteen muuttumiselle on ollut USA:n sisäpolitiikan umpisolmu, jonka seurauksena Ukraina ei ole saanut riittävästä aseistusta - ja etenkään ammuksia - taistellakseen tehokkaasti hyökkääjää vastaan. Sekä toisaalta Euroopan maiden sotilaallisen varustautumisen surullinen tila, joka ei mahdollista riittävää aseapua Zelenskiyn armeijalle. 

Ukrainan tilanteessa on kuitenkin myös maan sisäsyntyinen ongelma eli se, että 33 miljoonan asukkaan maasta ovat loppumassa miehet - tai oikeammin sotilaat. Näin ei tietenkään tarvitsisi olla, vaan maassa olisi voitu aloittaa laajamittainen sotilaskoulutus jo vuoden 2014 tapahtumien - tai viimeistää nyt käynnissä olevan hyökkäyksen - jälkeen, jolloin ainakaan miehistöpulasta ei olisi riesaa enää tässä vaiheessa. 

Toki on niin, että koulutetuille miehille pitäisi olla aseita ja ammuksia, mikäli haluttaisiin heidän kykenevän tehokkaaseen sotaan. Mutta toisaalta koulutettu reservi mahdollistaisi nykyiselläkin varustautumistasolla edes joukkojen säännöllisen vaihtamisen etulinjasta ja lisäisi sitä kautta niiden taistelukykyä.

Meidän suomalaisten ja muidenkin maailman ihmisten kannalta olisi ikävää, mikäli Vladimir Putinin toive toteutuisi ja länsimaiden tuki Ukrainalle hiipuisi entisestään. Se rohkaisisi Venäjää ja muitakin totalitaristisia valtioita käyttämään sotilaallista voimaa tavoitteidensa ajamiseen luottaen myös jatkossa siiheen, etteivät demokratiat kykene pitkäaikaiseen sodankäyntiin.

Ukrainan sotilaallinen tappio voisi tämän seurauksena johtaa tilanteiden nopeaan eskaloitumiseen esimerkiksi Taiwanilla, Venezuelassa ja Koreassa sekä Venäjän toivuttua nykyisestä sodastaan myös itäisessä Euroopassa - Baltia ja Suomi mukaan luettuna. Enkä sulkisi ulos edes islamististen fundamentalistien uutta nousua Lähi- ja Keski-idässä tai kiinalaisten aktiivisuutta itäisen Siperian alueella.

Tällainen vaihtoehto ei olisi länsimaiden eikä ihmiskunnan etu, vaan kammottava katastrofi. Ja siksi demokraattisten valtioiden poliittisten johtajien olisi syytä ymmärtää, että akuutti aseapu Ukrainalle on halpa hinta paremmasta tulevaisuudesta. Mutta samalla heidän tulisi myös vaatia Zelenskiyn armeijalta ja Ukrainan kansalta ryhdistäytymistä ja taistelukykyisen miesvahvuuden nopeaa kasvattamista.

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Kuka taisteli ketä vastaan ja kenen puolella?

Olen ollut jossain määrin siinä käsityksessä, etteivät nykyajan ihmiset ole kovinkaan hyvin perillä ihmiskunnan historiasta. Tämä käsitykseni sai valitettavasti vahvistusta, kun kanadalais-ukrainalainen sotaveteraani sai Kanadan parlamentissa suosionosoitukset Zelenskyin vierailun aikana.

Näin kävi, koska Kanadan parlamentin alahuoneen puhemies Anthony Rota oli kutsunut veteraanin yleisölehtereille Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin vierailun ajaksi. Ja esitteli tämän siellä kertomalla, että "hän taisteli Ukrainan itsenäisyyden puolesta venäläisiä vastaan toisessa maailmansodassa. Hän tukee Ukrainan joukkoja myös tänä päivänä 98-vuotiaana".

Ilmeisesti kanadalaisella puhemiehellä ei ollut kovinkaan hyvää käsitystä toisen maailmansodan tapahtumista. Vaikka Suomen voi ehkä sanoa olleen erillissodassa Saksan rinnalla, olivat ukrainalaiset osana Neuvostoliittoa taistelemassa USA:n, Iso-Britannian ja Kanadan kanssa Hitlerin Saksaa vastaan. Ja mikäli eivät olleet - kuten kunniavieraana ollut kanadalais-ukrainalainen veteraani - taistelivat he osana natsien sotakoneistoa. 

Näin nimittäin todella tapahtui saksalaisten vallattua Ukrainan. Tällöin aiemmin juutalaisvastainen ja poliittisiin terrori-iskuihin syyllistynyt Stepan Bandera nimittäin julisti Ukrainan tasavallan uudelleen perustetuksi. Sitä saksalaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet, joten ukrainalaisten aseellinen taistelu Neuvostoliittoa vastaan jäi Hitlerin liittolaisuudeksi ja osallistumiseksi juutalaisten kansanmurhaan. 

Edelle kirjoitetuista syistä ei kanadalaisen puhemiehen ratkaisua kutsua natsien puolella neuvostoliittolaisia vastaan taistellut henkilö kunniavieraaksi demokratiaan perustuvan Ukrainan puolesta taistelevan ja juutalaisen taustan omaavan Volodymyr Zelenskyin vierailulle voi pitää mitenkään sopivana. Ei, vaikka veteraani olisikin osallistunut taisteluihin venäläisiä joukkoja vastaan.

Valitettavasti en usko, että kanadalainen puhemies olisi historiantietojensa perusteella mitenkään erityinen tapaus länsimaissa. Luultavaa on, ettei moni meikäläinenkään poliitikko - saati rivikansalainen - ole kovinkaan hyvin perillä oman kansansa vaiheista historian pyörteissä, vaikka luulenkin suomalaisten olevan tässä suhteessa varsin valistuneita verrattuna muiden maiden kansalaisiin. Sen merkkinä voi pitää vaikkapa sitä, että blogistikollega Vasarahammer tarttui jo eilen tähän samaan aiheeseen.  

maanantai 22. toukokuuta 2023

Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?

Päivän uutinen kertoi Ukrainasta tulleen venäläisjoukon hyökänneen rajan yli Venäjälle. Hyökkäyksen syyksi on mainittu Venäjän joukkojen lisääntyneet hyökkäykset Ukrainaan. Hyökkääjät ovat Visegrad 24-kanavan mukaan puolestaan uhonneet, että "heidän tavoitteenaan on Moskovan punainen tori". 

Tämä käänne ei ole millään lailla järkevä Ukrainan eikä etenkään länsimaiden kannalta, koska Vladimir Putin voi käyttää sitä legitimoimaan venäläisten sotilaalliset operaatiot Ukrainassa ja muualla. Lisäksi on muistettava Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa tekemä linjaus: "jos maatamme kohtaa eksistentiaalinen uhka, niin (ydinaseiden käyttö) voi tulla kyseeseen".

On tietenkin selvää, ettei Ukrainasta tullut venäläisjoukko pääse ikinä punaiselle torille asti, eikä siksi aiheuta Putinille - saati itse Venäjälle - "eksistentiaalista uhkaa", mutta tosiasioilla ei ole ennenkään ollut merkitystä Putinin toimissa. Ja siksi nyt tapahtunut rajanylitys voi johtaa vähintäänkin Ukrainaan kohdistuvaan ydinaseuhkailuun. 

Toinen ikävä seuraus ukrainalaisille saattaa olla se, että länsimaissa yleinen mielipide kääntyy Ukrainan avustamista vastaan. Mikäli näin käy, vähenee Ukrainan saama aseapu, mikä vaarantaa maan puolustustaistelun venäläistä aggressiota vastaan. 

Siksi presidentti Zelenskiyn neuvonantajan kommentti, jonka mukaan Ukrainalla ei ole mitään tekemistä hyökänneen joukon kanssa, on järkevä. Nähtäväksi jää, uskotaanko sitä Putinin hallinnossa tai edes länsimaissa.

Toivon tietenkin, että Zelenskiyn neuvonantajan irtisanoutuminen venäläisjoukon hyökkäyksestä pitää paikkansa ja uskotaan kaikkialla Ukrainan rajojen ulkopuolella. Ja ettei kumpikaan edellä mainitsemistani ikävistä mahdollisuuksista siten toteudu, vaan venäläiset jättävät käyttämättä heille tarjotun propagandahyödyn ja länsimaat hyväksyvät venäläiskapinallisten hyökkäyksen jonkinlaisena kansannousuna Putinin hallintoa vastaan. 

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole kiinni minun hurskaasta toiveestani. Eikä edes siitä, että rajanylityksessä olisi sittenkin kyse Mainilan laukauksten toisinnosta.

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Sanasta Sannaa ja sarvesta miestä

Yleisradio näytti tänään pääuutisissaan pääministeri Sanna Marinin (sd) kertomassa lehdistölle, että "olin kyllä hieman yllättynyt tästä vahvasta reaktiosta, jonka se täällä kotimaassa tietyissä piireissä sitten sai. Ehkäpä tässä näkyy se, että vaalit ovat aina kulman takana. Kovasti muista puolueista esimerkiksi on mutkia vedetty suoriksi ja minun suuhuni sellaisia sanoja laitettu, jota en ole ikinä sanonut".

Voi tietenkin olla, että Marinin suuhun on joku jossain laittanut jotain sanoja, siihen en siis ota kantaa. Tässä tilanteessa on kuitenkin syytä vielä kerrata, mitä hän tarkalleen ottaen sanoi Ukrainassa. Siksi kopioin Ilta-Sanomien jutusta sanatarkasti Marinin kyseisen lausunnon keskeisen sisällön. 

Ensinnäkin pääministeri sanoi, että "me tiedämme meidän tulevien hävittäjien aikataulun, millä saamme niitä Suomeen, ja kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös Hornetien osalta, olisiko mahdollista Ukrainaan luovuttaa". Lisäksi hän totesi, että "Suomi on tässä kiinnostavassa asemassa, juuri sen vuoksi, että me olemme tehneet päätökset uudesta hankinnasta ja meillä on olemassa olevaa kalustoa ja me voimme totta kai arvioida tuon kaluston käyttöä".

Arvoisa lukijani voi noiden kommenttien pohjalta päätellä itse, miten nämä Marinin sanat on tarkoitettu ymmärrettäväksi. Ja miten ne on kuulijoiden parissa tulkittu. 

Minun käsitykseni mukaan Marin ilmoitti noilla sanoillaan Ukrainan presidentille Volodomyr Zelenskiylle ja Ukrainan kansalle varsin selkeäsanaisesti - ja vakuutti jopa kahteen kertaan - että Suomi on sellaisessa tilanteessa, että se sekä pystyy luovuttamaan Hornet-hävittäjiä että myös harkitsee tekevänsä näin. 

Enkä mitenkään jaksa uskoa, että Zelenskiy sen enempää kuin hänen apua odottava kansansa olisivat voineet tulkita pääministerimme sanoja toisin. Tai että Marin olisi edes tarkoittanut niitä tulkittavan muuten, kuin olen edelle kirjoittanut.

Syitä Marinin lausunnolle voimme vain arvailla. Ehkäpä hän toimi hyvässä uskossa ja halusi tosissaan luovuttaa suomalaisia hävittäjäkoneita pahassa ahdingossa olevalle kansalle. Ja halusi siksi käynnistää asiasta keskustelun kotimaassa. 

Tai sitten hän on mieltynyt siihen valtavaan ihailuun, josta hän on saanut nauttia maailmalla otettuaan moneen kertaan tiukasti kantaa Ukrainan puolesta käynnissä olevan sodan aikana. Ja arveli sodan keskellä antamansa haastattelun tuottavan lisää samanlaista - kukapa meistä ei olisi nauttinut niistä elämän hetkistä, kun on saanut nauttia jonkun muun ilmaisemasta ihailusta. 

Kolmas vaihtoehto voisi olla se, että Sanna Marin toimi SDP:n puheenjohtajana ja arveli suomalaisten Ukrainan kansaa kohtaan tunteman vahvan tuen auttavan puoluettaan voittamaan huhtikuun alun vaalit, mikäli hän lupaisi meidän auttavan sitä siinä, missä suuremmat länsimaat ovat epäröineet. Ja voisi siten saada itselleen jopa jatkokauden maan vaikutusvaltaisimpana poliitikkona eli pääministerinä. 

Tragikoomiseksi asian tekee se, ettei meillä ole oikeastaan mitään annettavaa Ukrainalle. Suomalaiset Hornetit nimittäin tullaan käyttämään loppuun Suomen ilmavoimissa, eikä niistä siksi olisi juurikaan hyötyä Ukrainan taistelussa venäläisiä vastaan. 

Tästä kertoi Twitterissä Suomen puolustusvoimien entinen komentaja - kenraali Jarmo Lindberg - jonka mukaan on nimittäin niin, että "millään poistettavalla koneyksilöllä ei ole juurikaan vuosia jäljellä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Sen lisäksi varaosavarastoa ajetaan tietysti alas, koska osille ei ole tarvetta tulevaisuudessa. USA:lta pitää saada lupa jatkokäyttöön, mutta elinkaarta ei ole jäljellä."

Oli asia sitten niin tai näin, joudun ikäväkseni toteuttamaan, että siinä missä Marin nousi suureen kansansuosioon kansainvälistäkin huomiota saaneen ulkonäkönsä, vakuuttavien korona-esiintymistensä, on hänen kautensa loppupuoli - kansakunnan varallisuuden tuhoajana ja bileprinsessana - rapauttanut käsitystäni hänen kyvykkyydestään pääministerinä. Eikä nyt nähty hävittäjä-avaus ainakaan paranna asiaa - ja sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita. 

lauantai 28. tammikuuta 2023

Ukrainan toinen sota

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, käy Ukraina parhaillaan äärimmäisen raakaa sotaa maahan tunkeutuneita venäläisiä valloittajia vastaan. Ja saa siihen arvokasta tukea monilta länsimailta - myös Suomelta. 

Helsingin sanomat kertoi tänä aamuna toisestakin Ukrainan maaperällä käytävästä sodasta. Se on korruption vastainen taistelu. 

Ukrainahan on osa entistä Neuvostoliittoa, jossa virkamiehistö oli läpeensä korruptoitunut. Tämä perinne elää maassa edelleen vahvasti, vaikka siitä onkin aika ajoin pyritty pääsemään eroon. 

Nyt tätäkin sotaa johtaa presidentti Volodomyr Zelenskyi. Ja sen seurauksena on kuluneella viikolla eronnut peräti yksitoista hallinnon virkamiestä joko omasta tahdostaan tai hallituksen päätöksellä. Nähtäväksi siis jää, millä tavalla tämä Zelenskyin toinen taistelu etenee ja mihin se johtaa. 

Korruption vastaiselle sodalle on ainakin kaksi erittäin pätevää syytä. Niistä ensimmäinen on Venäjää vastaan käytävä taistelu: eliitin korruptiohan ei millään tavalla edistä kansan valmiutta itsensä uhraamiseen maansa puolesta. Ja siksi sitä vastaan on taisteltava näyttävästi ja mielellään myös tehokkaasti. 

Toinen motivaatio liittyy Ukrainan tulevaisuuteen - siis aikaan, jolloin maa siirtyy jälleen rauhaan. Ja pyrkii pois neuvostoaikaisesta perinnöstään osaksi läntistä maailmaa. Ja pidemmällä tähtäimellä myös Euroopan Unionin jäseneksi.

Jälkimmäisen osalta askelmerkit ovat selkeät. Läpikorruptoituneella maalla ei ole edellytyksiä jäsenyyteen eikä EU:n tarjoamaan vetoapuun jo yli sata vuotta jatkuneesta köyhyydestä nousemiseksi. Siitä tarjoavat Unionin päättäjille varoittavan esimerkin sen muutamat aiemmin tekemät erehdykset korruptoituneiden maiden jäseneksi ottamisesta. 

Niinpä Zelenskiyllä ja Ukrainalla on käsissään kaksi sotaa, joista kummassakaan ei ole varaa hävitä. Niistä ensimmäiseen he saavat länsimaiden yhä tehokkaammaksi käyvää apua ja tullevat siksi selviämään siitä lopulta voittajana. 

Sen sijaan korruption ukrainalaiset joutuvat kohtaamaan käytännössä yksin. Eikä voittoon riitä pelkästään hallinnon määrätietoinen politiikka, vaan ratkaisutaistelu käydään niiden ukrainalaisten pään sisällä, jotka nyt ja tulevina vuosina ovat sellaisissa asemissa, joissa korruption mahdollisuus on todellinen ja houkutteleva. 

Eli onnistutaanko maassa muuttamaan käytäntö, jossa asiat etenevät voitelemalla sen sijaan, että noudatettaisiin lain ja asetusten määrittämää toimintatapaa kulloinkin esillä olevassa asiassa. Ainakin alkuvaiheessa tämä edellyttäisi virkamiesten kieltäytymistä todennäköisesti kerta toisensa jälkeen tarjolle tulevista vanhan käytännön mukaisista ehdotuksista, joilla omaa elintasoa olisi helppo kohottaa. 

Korruption kitkemistä auttaisi myös se, jos asioitansa edistettäväksi haluavat ihmiset ymmärtäisivät vähentää tarjontaa eli osaisivat olla tarjoamatta voitelurahaa niiden liikkeelle saamiseksi? Myös silloin, kun asiaa hoitava henkilö sellaista ehdottaa. 

perjantai 23. joulukuuta 2022

Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sai Helsingin sanomien mukaan "ansaitsemansa sankarin vastaanoton" Yhdysvalloissa. Lisäksi hänelle annettiin lupaus entistä tehokkaammasta aseistuksesta, sillä Valkoisen talon lehdistötilaisuudessa kerrottiin, että "Patriot-ohjuspatteri on kriittinen apuväline Ukrainan kansalle, kun he puolustautuvat Venäjän barbaarisilta hyökkäyksiltä Ukrainan kriittistä infrastruktuuria vastaan".

Jo aiemmin on ollut selvää, ettei Venäjä tule voittamaan aloittamaansa sotaa Ukrainaa vastaan, mikäli länsimaat ja erityisesti USA pysyy puolustajan tukena. Ja juuri tästä Zelenskyi sai lupauksen presidentti Bidenilta, joten on vain ajan kysymys, kun viimeinenkin venäläinen sotilas on kaatunut, haavoittunut, antautunut tai poistunut Ukrainasta. 

Zenelskyi on vaatinut rauhan ehtona lisäksi sitä, että Venäjän olisi korvattava aiheuttamansa vahingot. Ja tässä saattaa olla nopean rauhan syntymisen suurin este. 

Näin siksi, ettei Ukraina voi ruveta valtaamaan Venäjän maaperää. Tämän estävät sekä Venäjän ydinaseet - joiden käytön sen maaperälle tunkeutuminen saattaisi oikeuttaa ainakin presidentti Putinin ajatuksissa - että länsimaiden kielteinen kanta Venäjän maaperällä tapahtuviin operaatioihin.

Niinpä Venäjälle ei voi syntyä sodasta sellaista eksistentiaalista uhkaa, jonka edessä se olisi pakotettu rauhaan hinnalla millä hyvänsä, kuten Suomelle kävi jatkosodan lopulla, jolloin maallemme asetettiin rauhan ehtona maksettavaksi massiiviset sotakorvaukset. Enkä ainakaan minä tästä syystä näe, millä keinoin Ukraina voisi saada vaatimansa massiiviset korvaukset kärsimistään valtavista vahingoista.

Periaatteessahan tässä asiassa on kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäisessä Putin säilyy vallassa tappiostaan huolimatta. Eikä hän tule missään tapauksessa hyväksymään Zelenskyin vaatimusta edes mahdollisten länsimaiden asettamien lisäpakotteiden uhkaamana. 

Jos taas Putin syrjäytettäisiin, ei Venäjän uusi hallinto pysyisi vallassa päivääkään, mikäli se ensimmäisenä toimenpiteenään ilmoittaisi köyhdyttävänsä venäläisiä entistä enemmän maksamalla edeltäjänsä sotaseikkailuista. Sen sijaan länsimailla olisi tällaisessa tilanteessa epäilemättä suuri intressi vakauttaa Venäjän olot tukemalla uutta hallintoa sekä edistää hyviä suhteita sen kanssa - ja vaatia siitä syystä Zelenkyiä luopumaan vaatimuksestaan. 

Toisin sanoen rauhan ehdot ja ajankohdan määrittää vanha totuus, jonka mukaan politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Nähtäväksi siis jää, kuinka kauan sota Ukrainassa jatkuu ja kuinka pitkään Zelenskyin sinänsä täysin oikeutettu - mutta käytännössä mahdoton - vaatimus viivyttää rauhan tekemistä. 



maanantai 10. lokakuuta 2022

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys

Ukraina on parhaillaan käynnissä olevassa sodassa ottanut lähes täydellisen yliotteen venäläisistä. Tälle tosiasialle on nähdäkseni kolme selitystä. 

Niistä ensimmäinen ja tärkein on ukrainalaisten isänmaarakkaus ja halu puolustaa omaa maataan. Ilman sitä olisi slaavilaisen kulttuurin kehto miehitetty jo kauan sitten. 

Toinen on lähinnä NATO-maiden ukrainalaisille antama tiedustelutieto Putinin joukkojen liikkeistä. Sen avulla Zelenskiyn armeija on pystynyt sodan alusta lähtien mitoittamaan ja ajoittamaan toimensa oikein. 

Kolmas Kiovan hallinnon menestyksen tekijä on länsimainen aseapu ukrainalaisille. Sen avulla he ovat saaneet ylivoimaiset työkalut venäläisten kukistamiseksi. 

Näiden kolmen tekijän yhteisvaikutuksena Venäjän armeija on noin kahdeksassa kuukaudessa menettänyt mm. yli 60 000 sotilasta, lähes 2 500 panssarivaunua ja yli 250 lentokonetta. Ja tulee ennen sodan päättymistä menettämään myös vuonna 2014 miehittämänsä Ukrainan alueet mukaan lukien Krimin niemimaan. 

* * *

Näitä asioita miettiessäni suuntautui ajatukseni jälleen kerran Suomen talvisotaan. Silloin esi-isämme joutuivat taistelemaan huonosti varustettuina käytännössä yksin Stalinin Neuvostoliittoa vastaan. 

Siitä huolimatta puna-armeijan tappiot olivat reilussa kolmessa kuukaudessa ainakin 126 000 kaatunutta tai kadonnutta sotilasta ja yli 300 lentokonetta. Panssarivaunuista en löytänyt kokonaismäärää, mutta pelkästään Raatteen tiellä saatiin sotasaaliiksi 43 venäläistä hyökkäysvaunua. 

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden valossa näyttääkin siltä, että mikäli Suomi olisi saanut vuosina 1939-40 käydyssä sodassaan länsimailta samanlaista tukea kuin Ukrainalle on nyt annettu, olisi maamme pystynyt pysäyttämään puna-armeijan, eikä jatkosotaa olisi tarvinnut käydä. Eikä Karjalaa, Sallan itäosia tai Petsamoa olisi koskaan menetetty. 

Näin siksi, että talvisodan alettua Neuvostoliiton hyökkäyksen uhriksi käytännössä yksinään jätetyn Suomen johtomiehet - presidentti Risto Ryti ja ministeri Väinö Tanner - tekivät saksalaismarsalkka Hermann Göringin kanssa sopimuksen, jonka mukaisesti maamme solmi talvisodan lopuksi raskaan rauhan (silloin vielä Saksan kanssa kaveeranneen) Stalinin kanssa saadakseen pian alkavassa suursodassa menetyksensä takaisin korkoineen. 

Ryti ja Tanner kuitenkin veikkasivat väärää hevosta. Neuvostoliitto kesti vuosina 1941-45 Saksan massiivisen hyökkäyksen, eikä Suomi saanut talvisodan menetyksilleen Göringin lupaamaa korkoa. Päinvastoin, maamme joutui maksamaan lisämaksua väärästä hevosestaan. 

* * *

Suomi kuitenkin selvisi tuhoutuneen ja miehitetyn kansallissosialistinen Saksan kohtalolta eli säilyi jatkosodassa täpärästi itsenäisenä. Kiitos siitä kuuluu Talin-Ihantalan taistelussa venäläiset pysäyttäneille suomalaisille sotilaille, jotka kykenivät ihmeeseen eli pysäyttämään puna-armeijan suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. 

Tämän ihmeen taustalla oli sotilaidemme taistelutahdon lisäksi ennen kaikkea kenraali Vilho Nenosen nerokkuus, jonka seurauksena tykistömme oli noussut koko maailman tehokkaimmaksi. Lisäksi osa kunniasta kuuluu saksalaisilta viime hetkellä saatuun apuun, jonka ansiosta venäläiset jäivät hyökkäyksensä aikana vaille ilmaylivoimaa. 

Toisin sanoen jatkosodan lopulla saatiin esimerkki modernin aseistuksen merkityksestä kansan päättäväisyyden tukena - samaan tapaan kuin olemme nähneet viimeisten kuukausien aikana Ukrainassa. Onneksi asia on ymmärretty myös maamme johdossa ja armeijamme kalusto on pidetty huippumodernina. 

Sen sijaan itsenäisyytemme ylläpidon ensimmäinen - ja tärkein - tekijä on viime päivien uutisten mukaan aseita heikommassa hapessa yhä useamman miehen ilmoittaessa kieltäytyvänsä puolustamasta kotimaataan asein. Eivätkö he näin tehdessään ymmärrä tarjoavansa kotimaataan kultalautaselta röyhkeille erikoisoperationisteille? Vai ymmärtävätkö sittenkin, mutta eivät välitä?

lauantai 1. lokakuuta 2022

YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Vladimir Putin julisti eilen suuren osan Ukrainasta osaksi Venäjää. Asiassa ei sinänsä ole mitään erikoista, eikä suurin osa maailman valtioista tule hyväksymään tsaarintekeleen ilmoitusta. Päinvastoin, on todennäköistä, että hän tällä toimellaan vain lisäsi länsimaiden ja Ukrainan laillisen hallituksen päättäväisyyttä käydä jo muutenkin Venäjälle tappiolliseksi käynyttä sotaa. 

Kuten olen jo aiemmin todennut, antaa Putinin julistus hänelle näennäisiä oikeuksia Mainilan laukausten tapaan. Nähtäväksi siis jää, kuinka pitkälle hän lopulta menee ja miten länsi siihen vastaa. Toivottavasti maailma ei kuitenkaan ajaudu täysimittaiseen ydinsotaan.

USA ja Albania veivät asian myös YK:n turvallisuusneuvostoon, jossa ainoastaan Venäjä itse äänesti Putinin toimet tuomitsevaa päätöslausumaa vastaan. Ja esti - sinänsä odotetetusti - veto-oikeudellaan sen hyväksymisen. 

Seuraavaksi Venäjän laiton rajojen siirtely etenee YK:n yleiskokoukseen, missä se saannee taakseen murskaavan enemmistön. Mutta siitä huolimatta Putin ei tule perumaan toimiaan, vaan Ukrainan itä- ja eteläosien tulevaisuuden ratkaisevat aseet. 

Tämä kaikki osoitti jälleen kerran kuinka outo järjestö YK lopultakin on. Sehän perustettiin suurimpien voittajavaltojen aloitteesta heti toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Eivätkä perustajat jättäneet ottamatta itselleen erityisoikeuksia eli turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenyyttä ja veto-oikeutta sen päätöksiin.

Tilanne on ollut absurdi jo pitkään, koska osa perustajavaltioista - Ranska, Britannia ja erityisesti Venäjä - on vuosikymmenten kuluessa vajonnut toisen luokan suurvalloiksi. Ranskan ja Britannian edelle ovat erityisesti taloudellisessa mielessä nousseet toisen maailmansodan häviäjät eli Saksa ja Japani ja Venäjä on pudonnut jopa Intian, Italian, Brasilian, Kanadan ja Etelä-Korean taakse. Eikä sen sotilaallinen voimakaan näyttäisi Ukrainan tapahtumien perusteella enää olevan maailmanluokkaa - ellei ydinaseita lasketa.

YK:n perustamissopimus on kuitenkin voimassa oleva sopimus ja sen mukaisesti mennään. Niinpä tästä maailmanjärjestöstä ei ole tulossa ratkaisua. Sen sijaan Putinin johtaman Venäjän ja Zelenskyin Ukrainan tulevaisuuden ratkaisee ennen kaikkea länsimaiden tahto puolustaa Ukrainan itsenäisyyttä eli vastustaa voimapolitiikan käyttämistä valtioiden rajojen siirtämiseksi. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka tulevan talven mahdollinen energiakriisi EU:n alueella vaikuttaa asiaan. Pääkysymykseksi noussee se, tuleeko energiasta Keski- ja Etelä-Euroopassa pula - ja jos tulee, niin asettavatko EU-kansalaiset oman mukavuutensa ukrainalaisten suvereniteetin edelle. 

Ja juuri tämä lienee syy sille, miksi Itämeren NordStream kaasuputket on räjäytetty: sillä varmistetaan se, ettei Keski-Euroopan - erityisesti Saksan - kaasutoimituksia saada ainakaan helposti nostettua pelastamaan mahdollista akuuttia tilannetta. Siten tulevana talvena tullaan mittaamaan erityisesti saksalaisten kestävyys putinilaista voimapolitiikkaa vastaan.  
 
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!