Sodankäynnin suuri muutos
Ukraina nolasi Vladimir Putinin
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
USA:n ja Ukrainan presidenttien tapaaminen johti varsin mielenkiintoisiin näkemyksiin, sillä Donald Trump pyysi lopettamaan sodan nykyisille rintamalinjoille ja Volodymyr Zelenskyi näytti hyväksyvän ajatuksen. Jälkimmäisen mukaan "meidän täytyy pysähtyä siihen, missä olemme, hän on oikeassa, presidentti on oikeassa".
Samalla Trump ilmoitti, ettei ole valmis antamaan Ukrainalle Tomahawk-ohjuksia, joilla voitaisiin tuhota venäläisiä sotilas- ja infrastruktuurikohteita kaukana maan sisäosissa. Ei ainakaan ennen kuin on tavannut Vladimir Putinin Unkarissa.
Zelenskyi kertoi ennen tapaamista, että Ukrainan kannalta turvatakuut ovat kaikkein tärkein asia. Ainakaan suomalaismediat, BBC, USA Today tai CBS eivät kuitenkaan kertoneet mitä presidentit puhuivat niistä. Suomen presidentin, Alexander Stubbin mukaan tuki Ukrainalle jatkuu vahvana ja se "sisältää sotilaallisen ja taloudellisen avun, turvatakuut, tulitauon ja rauhanprosessin".
Nähtäväksi siis jää, miten Putin suhtautuu Unkarissa rauhantekoon, jonka lopputuloksen hän voisi halutessaan esitellä jonkinlaisena voittona kansalleen. Mutta joka hänen aiempiin puheisiinsa verrattuna olisi kuitenkin ilmiselvä epäonnistuminen, jonka seurauksena yli miljoona venäläistä on kuollut tai invalidisoitunut.
Siten rauha nykyisille rintamalinjoille olisi Putinille ilmiselvä riski, sillä etukäteen lienee mahdotonta sanoa, kumpi kanta – voitto vai epäonnistuminen – lopulta voittaisi venäläisten mielissä. Ja mitä siitä seuraisi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
When Ukraine’s Drones Fly 2,000 km, Putin’s Confidence Shakes
Why Do Russians Tolerate Broken Infrastructure?
Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen
Helsingin yliopiston Johanna Vuorelma arvioi, että kysymys Palestiinan tunnustamisesta voisi kaataa Petteri Orpon (kok.) hallituksen, koska Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset vastustavat sitä. Jos näin kävisi, olisi tilanne lievästikin sanottuna täysin absurdi erityisesti jälkimmäisen kannalta.
Perustelen tätä sillä, ettei palestiinalaiskysymyksellä ole juuri minkäänlaista reaalipoliittista merkitystä puolueen kannattajille, joille Suomen aiemmin harjoittama epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka sekä siihen liittyneet lieveilmiöt oli viime eduskuntavaaleissa ylivoimaisesti tärkein syy äänestää Riikka Purraa ja kumppaneita. Tämän seurauksena puolue ajoi hallitusohjelmaan suuren joukon maahanmuuttopolitiikan uudistuksia, joita on myös toteutettu nopeaan tahtiin - eikä tehtävä ole suinkaan vielä suoritettu loppuun.
Siksi olisin äärimmäisen yllättynyt, jos puolueen johto päättäisi kaataa hallituksen mahdollisen Palestiinan valtion muodollisen - ja sinänsä merkityksettömän - tunnustamisen takia. Sen sijaan pidän hyvinkin mahdollisena - tai ainakin järkevänä - että puolue pyrkisi kytkemään arabivaltion tunnustamisen johonkin muuhun itselleen tärkeään tavoitteeseen.
* * *
Toinen Palestiinan tunnustamista vastustava puolue on Kristillisdemokraatit. Heille tämä asia lienee paljon tärkeämpi kuin Purralle tai hänen puolueelleen, sillä juutalaisvaltion olemassaolo on heille tärkeä identiteettipoliittinen kysymys.
Tosiasia kuitenkin on, ettei hallitus kaatuisi Kristillisdemokraattien lähtöön, sillä puolue sai viime vaaleissa vain viisi kansanedustajaa, eikä hallituksen pohja ole niin kapea, etteikö sen enemmistö kestäisi heidän lähtöänsä. Mutta toki marginaali pienenisi ja lakiesitysten läpi ajaminen vaikeutuisi jonkin verran.
* * *
Nähtäväksi siis jää, esittääkö Orpon hallitus presidentti Stubbille Palestiinan valtion tunnustamista. Yksi tapa sen tekemiseksi ilman, että hallituksessa syntyisi suurta erimielisyyttä, olisi asettaa selkeät ehdot tunnustamisella vähän samaan tapaan kuin Ranska teki.
Luontevaa olisi esimerkiksi se, että ehdoksi asetettaisiin Hamasin antautuminen, aseista luopuminen, Israelin valtion yksiselitteinen tunnustaminen sekä sen johtohenkilöiden saattaminen kansainvälisen oikeuden eteen Hamasiin liitetyistä terroriteoista. Itse asiassa nämä ehdot eivät olisi pelkästään luontevia, vaan välttämätön edellytys sille, että Pyhälle maalle voisi edes kuvitella syntyvän pysyvää ratkaisua kahden valtion malliin pohjalta.
Sikäli tällaista ratkaisua voisi pitää myös palestiinalaisia kannustavana - ja mikäli he toteuttaisivat Suomen vaatimukset - myös Israeliin suuntaan painetta luovana toimenpiteenä. Ja lopultakin yhtenä askeleena kohti pysyvää rauhaa laajemminkin Lähi-idässä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Pelihimo ja takapiru
Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!
Yle kertoi Israelin ulkoministeri Gideon Saarin sanoneen viime viikolla, että hänen maansa haluaisi normalisoida suhteensa Libanoniin ja Syyriaan. Tämä ei kuitenkaan käy Libanonin presidentti Joseph Aounille, jonka mukaan hänen maansa ei voi normalisoida suhteitaan Israeliin
Hän kyllä kertoi, että Libanon haluaisi solmia Israelin kanssa rauhan, mitä ikinä se sitten tarkottaisikaan. Itselleni joka tapauksessa nousee ajatus siitä, että presidentin ajatuksena olisi sallia edelleen Hizbollahin ja palestiinalaisten harjoittamat iskut rajan toiselle puolelle.
Mikäli asia on näin - ja toivon todella ettei ole - ajatus on yhtä typerä kuin palestiinalaisilla, jotka ovat suhtautuneet Palestiinan juutalaisiin eli vihamielisesti koko sen ajan, kun Israel on ollut olemassa. Eivätkä he ole käsittäneet, että se on tie, josta ei seuraa heille itselleen mitään hyvää.
Erityisen typerää palestiinalaisten kannalta oli tehdä lokakuun 7. päivän isku vuonna 2023, minkä seurauksena palestiinalaisten olot Gazan lohkolla ovat käyneet epäinhimillisiksi. Valitettavasti edes se ei kuitenkaan ole lisännyt näiden ymmärrystä, vaan Hamas pitää edelleen kiinni osasta tuolloin ottamistaan panttivangeista.
Nähtäväksi siis jää, mitä Libanonin presidentti lopulta tarkoitti sillä, ettei hän halua normalisoida johtamansa valtion suhteita Israeliin. Haluaako hän ehkä seurata gazalaisten viitoittamaa tietä, vai kenties sittenkin ottaa mallia vaikkapa Jordaniasta, jossa ymmärrys on ollut merkittävästi suurempaa ja sen seurauksena sen talous on viimeiset viisi vuotta ollut tasaisessa kasvussa ja ihmisten elinolot siten paranemassa vuosi vuodelta.
Omalta osaltani totean, että jos olisin libanonilainen, en pelkästään suostuisi siihen, että valtionpäämieheni pyrkisi luomaan normaalit suhteet Israeliin, vaan suorastaan vaatisin sitä.
Päivän aiempi merkintä:
Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
António Guterres on tehnyt YK:sta hyödyttömän
Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo
Hassan Nasrallah tapettiin, mutta Libanonista tuskin tulee uudelleen Lähi-idän Sveitsiä
Viime sunnuntaina nähtiin jälleen uusi käänne Gazassa kun Israelin armeija aloitti operaation, jonka tarkoituksena on ottaa haltuun koko alue ja - ainakin maan valtiovarainministerin mukaan - siirtää sen väestö jonnekin muualle. Jälkimmäinen toimenpide olisi yksinkertaisesti sotarikos, enkä muutenkaan usko, että Israel löytäisi jostain valtion, joka ottaisi noin kaksi miljoonaa palestiinalaista vastaan.
Asiasta on uutisoitu näyttävästi suomalaisissa medioissa, ja esimerkiksi Ylen erinomainen kriisialueiden toimittaja Antti Kuronen kirjoitti aiheesta pitkän raportin. Sen mukaan Israelilla on kolme vaihtoehtoa.
Niistä ensimmäinen on se, että Israel jakaa Gazan osiin, joiden välillä ihmiset eivät voi liikkua. Toisen mukaan palestiinalaiset ajettaisiin kokonaan pois Gazasta. Lisäksi saattaa käydä niin, että USA kyllästyy ja painostaa Israelin aselepoon ja tilanne jää enemmän tai vähemmän ennalleen.
* * *
Vähemmälle huomiolle suomalaismedioissa on jäänyt se, että yhä suurempi osa Gazan alueella elävistä ihmisistä on kyllästynyt Hamasin toimintaan. Sen merkkinä palestiinalainen kristitty jakoi eilen sosiaalisessa mediassa videon, jossa kymmenet tuhannet palestiinalaiset osoittivat mieltään gazalaisen Khan Yunisin kaduilla huutaen "halusimme elää" ja "Hamas ulos, ulos!"
Omalta osaltani ihmettelen syytä sille, että suomalaisten veronmaksajien kustantama mediatalo on jättänyt runsaasta aiheeseen liittyvästä uutisoinnistaan pois tämän aspektin. Päinvastoin, ihmisten kyllästyminen Hamasiin voisi lopulta olla se tie, joka johtaisi pysyvään rauhaan myös palestiinalaisalueilla.
Näin toki vain siinä tapauksessa, että sekä palestiinalaiset että Israelin juutalaiset pystyisivät kohtuullisessa ajassa rakentamaan toimivat välit, jossa molemmat osapuolet tunnustaisivat toistensa oikeudet ja pyrkisivät rauhanomaiseen yhteiseloon. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä liikaa vaadittu nyt, kun väestöryhmien välistä akuuttia vihanpitoa on kestänyt jo lähes 80 vuotta - ja sillä on lisäksi tuhansien vuosien tausta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingissä nähtiin egotrippailua vakavan asian varjolla
Palestiinalaiset ovat kyvyttömiä oppimaan
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa
Näin toisen maailmansodan eurooppalaisen osuuden päättymisen juhlapäivänä on hyvä muistaa kuinka paljon sodassa hävinnyt tai kuten usein sanotaan - ihan aiheellisesti - torjuntavoiton saanut köyhä Suomi on avustanut maailman alikehittyneitä valtioita maksettuaan ensin valtavat sotakorvaukset Neuvostoliitolle sen Mainilan laukauksilla aloittamien sotatoimien seurauksista.
Nyt tälle veronmaksajan rahan kylväminen on kuitenkin järkevöitynyt varsin paljon. Asiaa kuvaa asiasta vastaavan ministerin Ville Tavion (ps) sosiaalisessa mediassa julkaisema kuvaaja.
Kuvaajan sisältämän informaation mukaan suomalaiset veronmaksajat ovat säästänet kotimaiseen käyttöön hallituksen päätösten seurauksena vuonna 2024 yhteensä 118 miljoonaa euroa sekä tulevat säästämään samaan tarkoitukseen tänä vuonna 252 miljoonaa euroa lisää. Ja sikäli mikäli hallitus pysyy pystyssä käytetään vuonna peräti 2026 kehitysmaalaisten sijaan 361 miljoonaa euroa.
Venäjän diktaattori Vladimir Putin kavereineen ja alamaisineen juhlii tänään toisen maailmansodan päättymistä niin sanotun voiton päivän merkeissä. Tosin ajankohta ei ole täysin oikea, sillä yleisesti toisen maailmansodan katsotaan päättyneen Japanin antautumiseen – ensin keisarin ilmoitukseen 15. elokuuta 1945 ja lopullisesti viralliseen asiakirjan allekirjoittamiseen syyskuun 2. päivänä. Toki eurooppalainen sota päättyi jo 80 vuotta sitten toukokuussa 1945.
Samalla on hyvä muistaa, ettei Neuvostoliitto suinkaan lopettanut sotimista Euroopan sodan päätyttyä. Sen sijaan se liittyi mukaan sotaan Japania vastaan 8. elokuuta 1945, kuten liittoutuneiden kesken oli sovittu jo Jaltan konferenssissa. Tämä tapahtui, kun Japanin tappio alkoi olla jo lähes varma, mutta virallista antautumista ei vielä ollut. Neuvostoliiton hyökkäys Mantšuriaan, Sahalinin eteläosiin ja Kuriileille jatkui aina elokuun lopulle ja osin syyskuun alkuun asti.
Näiden tapahtumien seurauksena Korean niemimaa päätyi jaettavaksi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeisiin – ja on edelleen jakautunut kahteen valtioon. Lisäksi Japani ja Neuvostoliitto, sittemmin Venäjä, eivät ole vieläkään solmineet virallista rauhansopimusta neljästä Kuriilien saaresta käytävän kiistan vuoksi.
Nämä tosiseikat tuskin kuitenkaan häiritsevät Putinin juhlamieltä. Sen sijaan häntä saattaa harmittaa kuin oravaa, jonka käpy on jäässä, koska koko voitonpäivän ajan takaraivossa painaa pelko siitä, että ukrainalainen lennokki saattaa iskeä keskelle Punaista toria. Näin siitäkin huolimatta, ettei Ukrainalla luultavasti ole kykyä aiheuttaa suurta tuhoa tällaisessa iskussa.
* * *
Lopuksi haluan vielä kommentoida suomalaiseta maahanmuuttopolitiikkaa. Tuoreen uutisen mukaan maahanmuutovirasto Migri on nimittäin käännyttänyt Turkkiin perheen, jonka isä saattaa saada vankeustuomion.
Perhe oli ollut Suomessa viisi vuotta hakien turvapaikkaa yhteensä kolme kertaa - saaden yhtä usein hylkäyksen. Viimeisellä kerralla se oli vedonnut uskonnollisiin syihin, koska perhe oli kääntynyt kristinuskoon.
Perheenisän syyte ei kuitenkaan johtunut siitä, vaan se oli seurausta sosiaalisen median päivityksestä, jossa hän oli kutsunut Turkin diktaattoria varkaaksi - mikä on Turkin lain mukaan rikos. Lentokentältä perhe pääsi - isää myöden - lähtemään ilman, että ketään olisi pidätetty.
Omalta osaltani ilmaisen tässä Migrille tyytyväisyyteni siitä, ettei puheena ollut perhe saanut jäädä Suomeen. Olisihan sen seurauksena syntynyt ennakkotapaus, jonka perusteella kuka tahansa turvapaikanhakija voisi saada luvan jäädä Suomeen vain sillä, että rikkoo sosiaalisessa mediassa kotimaansa lakia.
Eikä liene epäilystäkään siitä, etteivätkö aina auliit turvapaikanhakijoiden avustajat olisi osanneet antaa tätä neuvoa kaikille Suomeen jatkossa tuleville turvapaikanhakijoille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Donald Trumpin talouspolitiikka siihen sisältyvine uhkailuineen on järjetöntä, eikä hän ole menestynyt myöskään rauhantuojana Ukrainan sotaan. Sen sijaan hänen maahanmuuttopolitiikkansa on tuottanut tulosta.
Ylen jutun mukaan maan etelärajalla otetaan nykyisin kiinni "vain " 21 000 laitonta maahantulijaa kuukaudessa, kun niitä oli Joe Bidenin kaudella pahimmillaan peräti 137 000. Tämän seurauksena amerikkalaisista puolet on tyytyväisiä hänen tapaansa hoitaa tätä asiaa kovilla otteilla, josta kirjoitellaan kaikenlaista täällä Suomessa.
Tässä suhteessa Trumpin maahanmuuttopolitiikan kritisoijien kannattaisi miettiä toinenkin kerta. Ja lukea vaikkapa ihan aluksi eilinen Ilta-Sanomien juttu yli neljän vuoden linnatuomion saaneesta Agyemang Kwasista, joka taksia ajellessaan oli ottanut tavakseen raiskata juopuneita naisia.
Tai pohtia mikä merkitys Suomen viime vuosikymmeninä harjoittamalla maahanmuuttopolitiikalla on ollut suomalaisen peruskoulutuksen romahdukseen, sillä edes toisen polven - suomenkieltä osaavat - maahanmuuttajanuoret eivät Pisa-tutkimusten mukaan pärjää likimainkaan yhtä hyvin kuin kantaväestön jälkeläiset. Ja joista osa aiheuttaa ympäristölleen - mukaan lukien opettajat - valtavia ongelmia.
Siksi Suomessa - ja etenkin Etelä-Euroopassa - kannattaisi ottaa oppia niistä keinoista, joilla Yhdysvaltain eteläraja on saatu rauhoittumaan. Viitteeksi tähän kannattaa katsoa edellä linkittämästäni Ylen jutusta kohta, jossa todetaan, että "kovat puheet ja kovat teot toimivat pelotteena: rajalle ei kannata enää edes yrittää".
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trump säätää maahanmuuttoa, mutta joutuuko EU maksamaan?
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka