tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulusatu

Leijonat kävivät lampaiden kanssa kedolla, halasivat ja telmivät. Siellä ei kenelläkään ollut nälkä, eikä kuolemasta ollut kuullut kukaan.

Tuloneuvotteluissa porvari tarjosi työläiselle oikein mahtikorotusta, mutta tämä kieltäytyi. Halusi mieluummin säilyttää työpaikan ja palkkaa siksi lisää vain kohtuuden.

Niin tajusi myös ahneempikin johtaja ja yritys nostaa tulonsa kotimaassa. Siitä kiitollisena nuori kaunis demari antoi hallituksensa veroruuvia löysätä.

Punavihreä poliitikko taas tunnusti eduskunnassa, ettei maailma pelastu uhraamalla meidän talous. Eikä varsinkaan vaihtamalla pois koko kansa - täältä Pohjantähden alta.

Siitä liikuttui jo myös porvari ja persukin, nyt tehdään hyvää yhdessä. Suomi kantaa kortensa, muttei tilkkaakaan enempää - sillä vain kaikkien yhdessä niin tehdessä voi koko maailman pelastaa.

Kaupungin kadulla anarkisti paiskasi kättä natsin kanssa ja mannaa satoi taivaalta. Näin kaikki saivat tarpeensa mukaan ja onni täytti kaupungin ja maailman.

Näin pimeällä kujalla koraanikoululainen auttoi nuorta rippityttöä kantamaan kassinsa ja tyttö kiitti kauniisti turvallisesta kotimatkastaan. Samaan aikaan somalineiti löysi ateistipoikaystävän ja jätti koko islamin - siitä äiti, isä ja velikin onnellisena Allahia aikanaan kiittivät.

Niin myös juutalainen ja muslimi yhdessä ryhtyivät rakentamaan pyhää maata. Eikä edes synagooga Rosengårdin tarvinnut suojaa vastaan terrorin.

Syyriassa ja Irakissa ISIS laski aseensa. Ja ihmiset Euroopasta tahtoivat palata kotiin rakentamaan omaa maatansa. Niin nousi uuteen kukoistukseen maa kahden virran mahtavan, kun shiiat, sunnit, kurdit, kritityt ja jesidit kävivät yhdessä ahertamaan.

Ja onni oli melkein täydellinen kun vielä Afrikassakin päättivät vanhat naiset yhdessä jättää tytöt silpomatta. Ja nuoremmat miehet kertoivat vaimoillensa, että nyt tehdään vain kaksi lasta.

Tämä kaikki voisi olla totta, jos vain kaikilla ihmisillä olisi hyvä tahto ja ymmärrys. Vaan missä olisi se tonttu, joka ihmisluonnon toiseksi muuttaisi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pieni Moswana on Afrikan helmi
Pari ajatusta jouluksi
Kun minä kuolen...

13 kommenttia:

  1. Ikävä kyllä emme ole enkeleitä. OLemme tappaja-apinoita.

    Hyvää joulua kuitenkin Professorille ja lukijoille.

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua professorillekin!

    VastaaPoista
  3. Kaunis ajatus, mutta kuten proffa jo otsikossa totesi, jolusatu.
    Sillä paljon ennen tuon tapahtumista helvettikin jäätyy ja orpo piru hakee turvapaikkaa taivaasta.
    Armorikasta Vapahtajamme syntymä juhlaa siitä huolimatta kaikelle kansalle.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua proffalle.

    VastaaPoista
  5. Tämä uni jos toteutuisi niin meikäläinenkin voisi rauhassa lopettaa bloggaamisen, palata takaisin sohvalle ja keskittyä Tex Willeriin niin kuin joskus ennen. Valitettavasti vaan unista aina jossain vaiheessa herää. Hyvää joulun jatkoa Professorille.

    VastaaPoista
  6. Kiitos joulun toivotuksista. Hyvää joulua kaikille lukijoillenikin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä Professori,

    Sinä olet se Tonttu. Keskittymällä joka päivä hyvään pahan sijasta, sinulla ja meillä kaikilla yhdessä on mahdollisuus muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.

    Hyvää ja siunattua Joulua kaikille.

    VastaaPoista
  8. Jatkoa Joulusadulle..

    Katson Googlen virtuaalimatkaa Joulupukin joulupäivästä. Tällä hetkellä hän matkaa rekineen Denverin kohdalla kaatamassa joulusäkkiä lahjoineen savupiipusta, sen virta on vuolas ja "ehtymätön". Takanahan on jo 7 555 629 647 toimitettua lahjaa, omani mukaanlukien.
    Katson Helsingissä ikkunasta ulos pilvistä päivää jossa on lumeton maa plusasteineen. Lunta ei etelässä ole tänä "talvena" vielä nähty.

    Katson tulevaan vuosikymmeneen ja mietin kuuraisen lumihiutaleista talven lahjaa.

    Voiko joululahjaksi toivoa talvea? Onko kellään siihen edes varaa?

    VastaaPoista
  9. Joulusatuun lisää: Veikkaus jakaa voittoina jopa prosentin tuotostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saisi mun puolesta se mennä suoraan Hurstin joulujuhlaan. Siinä todellista joulun ihmettä, suoraan sydämestä.

      Poista
  10. Satuun voisi lisätä, että kolme tietäjää kertoisi ihmiskunnalle totuuden ilmaston muutoksesta ja ihmisen merkityksestä sen aiheuttajana ja sen jälkeen kaikki olisivat yhtä mieltä asiasta. Ei enää tarvittaisi sen vuoksi kohtuuttomia veronkorotuksia länsimaissa ja näiden varojen maksamista edelleen valtaosan saasteista tuottaville ja päästövähennyksistä vähät välittäjille maille.
    Taikuri taikoisi kaikki gepardihattuiset kansojensa riistäjät aiempaa huomattavasti lämpimämpään paikkaan ja heidän pankkitileilleen piilottamansa varat päätyisivät tavallisen kansan käyttöön ja näiden maiden väestönkasvu muuttuisi Euroopan maiden mukaiseksi.

    Hyvää joulua professorille, ajatusten lukijoille ja niiden kommentoijille!

    Tavoitteen voi aina asettaa parhaaksi mahdolliseksi, toivottavasti ajan kuluessa siirrytään kohti tavoitetta, ei poispäin siitä!

    VastaaPoista
  11. Professorin koskettavan joulusadun lisäksi tässäkin joulussa on kauneinta joulun henki. Vaikka voidaan olla vaikeista asioista joskus hyvin eri mieltä, kun puhuu kauniisti ja toista kunnioittavasti asiansa, säilyy rauha ihmisten välillä. Siitä olen kiitollinen tänäkin jouluna, että vielä löytyy hyvyyttä sydämistä ja ennen kaikkea rohkeus se ääneen sanoiksi pukea. Voisiko siitä tulla uuden ajan "talvisodan henkeä?" Jotain viisasta, rauhallista, toivoa antavaa ja lohduttavaa? Kuten sanottua, Professori näytti sadullaan hienosti mallia siitä, miten puhutaan sydämellään.

    VastaaPoista
  12. ...eikä poliitikkojen enää tarvinnut puhua muunneltua totuutta...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!