Perussuomalainen maahanmuuttopolitiikka valtaa alaa: ensin SDP ja nyt Kokoomus

Vaalien lähestyessä näyttää siltä, että Perussuomalaisten jo pitkään harjoittama maahanmuuttopolitiikka saa kannatusta yhä laajemmin myös muiden puolueiden parissa. Muistamme äskettäiset SDP:n linjaukset ja nyt on avautunut myös Kokoomuksen Antti Häkkänen. 

Hänen mukaansa "Suomen ikääntyvä väestö tarvitsee lisää työntekijöitä. Sen ei kuitenkaan pidä tapahtua sinisilmäisesti. Meidän pitää varmistaa, että kyse on yhteiskuntaa hyödyttävästä työnteosta. Jos esimerkiksi henkilö tekee hyvin vähän töitä ja elää muuten sosiaaliturvan varassa, järjestelmä ei toimi tarkoituksenmukaisesti."

Sekä edelleen, että "tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka tekevät töitä, hakevat töitä, kouluttautuvat, maksavat veroja ja osallistuvat yhteiskuntaan. Sen sijaan emme kannata sellaista maahanmuuttoa, jossa ihmiset tulevat maahan vailla realistisia mahdollisuuksia työllistyä ja päätyvät myöhemmin pysyvästi sosiaaliturvan varaan... Oikeistolaisessa maahanmuuttopolitiikassa korostuvat yksilön velvollisuudet."

* * *

Toki sekä SDP:n että Kokoomuksen linjaukset ovat edelleen heikommin jäsenneltyjä kuin Perussuomalaisten, mikä johtunee mielenmuutoksen äskettäisyydestä. Niinpä Häkkänenkin kertoi, että hän on "jo kymmenen vuotta korostanut, että maahan tulleiden vakaviin rikoksiin pitää suhtautua erittäin tiukasti. Mutta Suomi on oikeusvaltio. Ei voida toimia niin, että ihmisiä poistetaan maasta mielivaltaisesti ilman asianmukaista prosessia. Yhteiskunnan pitää perustua lakiin, poliisiin ja oikeuslaitokseen, jotka selvittävät, mitä on tapahtunut ja kuka on syyllistynyt rikokseen."

Kommentti on sikäli outo, ettei kukaan valtakunnantason poliitikko ole vaatinutkaan ihmisten mielivaltaista karkottamista. Sen sijaan Joakim Vigelius (ps) esitti aiemmin tällä viikolla, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin automaattisesti Suomesta – oikeuden päätöksen jälkeen – eikä heille annettaisi enää mahdollisuutta vedota Maahanmuuttovirastoon välttyäkseen maasta poistamiselta. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten SDP:n ja Kokoomuksen linjaukset vaikuttavat suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ensi vuoden vaalien jälkeen. Ovatko nyt kuulleet puheet pelkkää vaaliretoriikkaa, vai ovatko niiden uudet linjaukset todellisia? 

Jonkinlainen muutos on kuitenkin joka tapauksessa tapahtunut, sillä eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) totesi aiemmin kesällä, että hänen parin vuosikymmenen takaisissa – tuolloin radikaaleina pidetyissä blogimerkinnöissä – "puhutaan itsestäänselvyyksistä", koska "yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt. Ne asiat eivät todellakaan olleet siinä vaiheessa itsestäänselviä, ainakaan yleisen tai julkisen keskustelun näkökulmasta."

Toivottavasti tämä kaikki tarkoittaa sitä, että suomalainen maahanmuuttopolitiikkaan tällä hallituskaudella tullut muutos jää pysyväksi, ja sen yhteiskunnan kannalta haitallisia käytäntöjä karsitaan edelleen, eikä tällä hallituskaudella korjattuja järjettömyyksiä edes harkita palautettaviksi. Äänestäjän kannalta on toki selvää, että varminta on edelleen äänestää sitä puoluetta, joka on saanut aikaan edellä kuvaamani laajenevan yhteiskuntapoliittisen muutoksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raiskaajien ja murhaajien maasta karkottaminen on äänestäjien käsissä
Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa
Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä

"Abdul B" ajoi Saksassa autolla

Saksalainen pride-väki sai tuntea konkreettisesti sen, miltä tuntuu elää seksuaalivähemmistönä islamistisessa kulttuurissa kun "Abdul B" ajoi heidän juhlaansa ja ryhtyi sen jälkeen riehumaan machete veitsellä. Sen seurauksena yksi nainen sai surmansa ja ainakin 15 vammoja.

Abdul B (kuva alla) tunnetaan virkavallan piirissä jo ennestään islamistisia ajatuksia omaavana henkilönä. Siitä huolimatta hän on saanut – monien kaltaistensa tavoin – elellä vapaasti Berliinissä. 

* * *

Pride-juhlaan kohdistunut terroriteko voidaan tietenkin luokitella yksittäistapaukseksi jos niin halutaan. Tai pikemminkin: koska niin halutaan. 

Yhtä hyvin sen voisi ajatella olevan vääjäämätön seuraus Saksassa harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta, jossa islamilaista ääriajattelua ei ole huomioitu millään tavalla. Tätä tukee erityisesti se, ettei kyse ole ainutkertaisesta tapahtumasta, vaan islamistit ovat aiemminkin kohdistaneet saksalaisiin terroritekoja (esimerkki, toinen, kolmas).

Viimeöisen terroriteon keskeisin seuraus lieneekin maahanmuuttokriittisen AfD-puolueen kannatuksen nouseminen Saksassa. Tällä hetkellä sitä kannattaa mielipidekyselyiden mukaan noin 28 prosenttia saksalaisista eli se on maan suosituin puolue. 

Lisäksi Saksassa vaikuttaa vasemmistolainen BSW-puolue, joka on niin ikään maahanmuuttokriittinen. Sen kannatus on kuitenkin vajonnut noin kolmeen prosenttiin oltuaan pari vuotta sitten peräti yhdeksässä prosentissa. Nähtäväksi siis jää, palaavatko vasemmistolaisesti taloudesta ajattelevat sen kannattajiksi "Abdul B":n ansiosta.

* * *

Berliinin uutista lukiessani en voinut olla ajattelematta, kuinka hyvä asia on ollut suomalaisen maahanmuuttopolitiikan järkevöityminen maamme nykyisen hallituksen – ministeri Mari Rantasen (ps) johdolla – tekemien toimien ansiosta. Nähtäväksi kuitenkin jää, saavatko sen tekemät uudistukset jatkoa seuraavan hallituksen valtakaudella vai ryhtyykö se perumaan saavutettua edistystä. 

Tämä on todellinen vaara, sillä Petteri Orpon (kok) hallituksen suosio on mielipidekyselyiden mukaan laskenut 39,1 prosenttiin ja vastaavasti suurimmasta oppositiopuolueesta SDP:stä on tullut ylivoimaisesti suosituin puolue. Tässä sitä on auttanut puolueen valtava kannatus vieraskielisten parissa, mikä on omiaan tukemaan puolueen vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli suomalaiset demareiden kannattajat pysähtyisivät hetkeksi pohtimaan sitä, minkälaisen Suomen he haluavat jättää jälkeläistensä elettäväksi. Olisiko se suomalaiseen kulttuuriin pohjautuvan oikeusvaltio, jossa vallitsee laki, järjestys ja ihmisten välinen tasa-arvo. 

Vai monikulttuurisen helvetin, jossa erilaiset järjestyshäiriöt ovat jatkuvia ja seksuaalivähemmistöjen sekä naisten asemaa uhkaavat 600-luvun ajatuksiin perustuvat ääri-islamilaiset motiivit. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismivaroitus
Väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden seuraukset
Terrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset

Helsingin sanomat ja suojelupoliisin valvonta

Helsingin sanomat kirjoitti jutun pohjoiskaukaasialaisista muslimimiehistä, jotka ovat suojelupoliisin mukaan uhka Suomen turvallisuudelle. Siinä miehet – vähemmän yllättävästi – kertoivat, etteivät he ole uhaksi kenellekään, eikä toimittaja kyseenalaistanut tätä näkemystä. 

Jutusta ei jäänyt lukijalle käteen kuin se, että osa miehistä on ollut tekemisissä ISIS:ssä toimineen Belgiassa tuomitun terroristin kanssa. Ja siksi ainakin neljän haastatellun pakolaisasema ja oleskelulupa on peruttu ilman muuta perustetta kuin väite heidän aiheuttamastaan turvallisuusuhasta. 

Venäjälle miehiä ei kuitenkaan palauteta, koska siellä heidän henkensä saattaisi olla vaarassa. Ja siksi he elävät jatkossa edelleen Suomessa Kelan toimeentulon varassa, millä – yhden turvallisuusuhaksi luokitellun mukaan – pärjää kyllä. Mutta minkä suojelupoliisi toivoo olevan niin hankalaa, että miehet poistuisivat kaikessa hiljaisuudessa maastamme.

Toimittaja kertoi myös, ettei suojelupoliisi perustele päätöksiään millään tavalla, koska se vaarantaisi tulevaisuuden tiedonhankinnan. Tämä on toki lähtökohtaisesti oikeusvaltion näkökulmasta ongelmallista, mutta maamme turvallisuuden kannalta välttämätöntä. 

* * *

Jutun luettuani jäin hiukan ristiriitaisiin tunteisiin. Onhan selvää, että Suomessa elävien ihmisten turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, ja jos joku on sille uhaksi, ei hänen oleskelunsa maassamme ole suotavaa. 

Yhtä selvää on, että suojelupoliisin tulee kyetä suorittamaan tehtäväänsä tehokkaasti, eikä sen toimia tai edes toimintatapoja kannata – eikä edes voi – siksi läpivalaista julkisuudessa. Sen sijaan sitä tulee valvoa ilman julkisuutta. 

Jutussa kerrottiin, että suojelupoliisin päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen, mutta se johtaa äärimmäisen harvoin päätösten muuttumiseen. Lisäksi valitusten käsittely tapahtuu sikäli poikkeuksellisesti, ettei valittaja saa tietoa päätösten perusteluista.

Toisin sanoen toimittaja antoi epäsuorasti ymmärtää, että suojelupoliisin toiminnassa olisi sellaisen mielivallan mahdollisuus, joka ei sovi oikeusvaltioon. Ja että sen uhreina olisi juuri nyt joukko muslimimiehiä.

* * *

Jostain syystä HS:n toimitus jätti kuitenkin kertomatta, ettei suojelupoliisi suinkaan ole valtio valtiossa, vaan myös sen toiminta on jatkuvan valvonnan alaista. Tuo valvoja on tiedusteluvalvontavaltuutettu, jonka tehtävänä on vahtia laillisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelussa. 

Valtuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jolla on rajoittamaton tiedonsaantioikeus suojelupoliisin asiakirjoihin ja tietoihin sekä pääsy tiloihin ja tietojärjestelmiin, jotta hän voi tehdä tarkastuksia. Hänellä on myös oikeudessa puheoikeus, ja hän voi kannella tuomioistuimen ratkaisusta, jos se on tehty väärin perustein. 

Tiedusteluvalvontavaltuutettu voi valvoa tiedustelumenetelmien käyttöä myös reaaliaikaisesti, ja hänellä on oikeus keskeyttää niiden käyttö. Lisäksi hänellä on velvollisuus ilmoittaa esitutkintaviranomaisille, jos hän havaitsee laittomuuksia. 

Tiedusteluvalvontavaltuutetun lisäksi eduskunnassa on tiedusteluvalvontavaliokunta, joka valvoo yleisellä tasolla sitä, millaista tietoa tiedustelulla tuotetaan ja miten tiedustelua tehdään. Sillä on oikeus ottaa oma-aloitteisesti käsiteltäväksi mikä tahansa suojelupoliisin valvontaan kuuluva asia ja mahdollisuus laatia mietinnön eduskunnan täysistunnolle, jos se katsoo asian merkityksen vaativan sitä. 

* * *

Minusta näyttääkin siltä, ettei Helsingin sanomat suinkaan pyrkinyt edellä linkittämälläni jutulla suinkaan kertomaan lukijalleen objektiivisesti suojelupoliisin toiminnasta, vaan sen sijaan vaikuttamaan lukijoidensa maahanmuuttopoliittisiin asenteisiin jättämällä jutusta pois oleellisesti asiaan liittyviä faktoja. Tällainen saattaa – muiden salaliittoteorioiden tapaan – olla vaikuttavaa retoriikkaa, mutta samalla myös ilmeisen tarkoituksellista harhaanjohtamista. 

Toki valistuneet lukijat ymmärtävät tämän, mutta valitettavasti kaikki eivät ole sellaisia. Ja siksi laatulehtenä yleisesti pidetyn HS:n artikkelin jutussaan harjoittama puolitotuuden viljely ei ole omiaan parantamaan yhteiskuntamme ilmapiiriä sen enempää kantaväestön kuin maahanmuuttajienkaan kannalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttaja löytyi, mutta kuva sensuroitiin
Maahanmuuttopolitiikka rajoittaa ihmisten valinnanvapautta
Suojelupoliisin Juha Marteliuksen mukaan lapsia radikalisoidaan kotiopetuksessa

Ovatko länsimaat viimeaikaisten tapausten valossa oikeusvaltioita vai persläpiä?

Oikeusvaltion tunnistaa siitä, että kaikkia ihmisiä pidetään syyttöminä rikoksiin, ellei syyllisyyttä ole todistettu oikeudessa. Siksi edes terroristi ei ole rikollinen, vaan rikoksesta epäilty, siihen asti kunnes syyllisyys on osoitettu lakituvassa.

Tämä asia on meille suomalaisille – tai ainakin itselleni – niin syvällisesti juurrutettu, että suorastaan hätkähdin nähdessäni Yleisradion uutisotsikon, jonka mukaan "Harvey Weinsteinin raiskausoikeudenkäynti jäi taas tuloksettomaksi".

* * *

Kyseessä oli tapaus, jossa syytetty on jo valmiiksi istumassa tuomiotaan muista seksuaalirikoksista, mutta tässä tapauksessa valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen siitä, oliko hän syyllinen myös tällä kertaa käsittelyssä olleessa asiassa. Ylen jutun mukaan tästä seurasi – kuten totesin – oikeudenkäynnin julistaminen tuloksettomaksi. 

Oikeusvaltioperiaatteen – syytön, ellei ole todettu syylliseksi – mukaan tämän ratkaisun olisi pitänyt johtaa syytetyn syyttömäksi toteamiseen. Yhdysvalloissa näin ei kuitenkaan ollut, vaan – myös sikäläisten lähteiden mukaan – tuloksena oli ratkaisematon. Ja vieläpä toista kertaa. 

Siksi on syytä kysyä, että onko USA oikeusvaltio vai jotain muuta.

* * *

Weinsteinin oikeudenkäynti toi mieleeni Anneli Auerin (ja Jens Ihlen) tapauksen, jota on vatvottu erilaisissa rikostutkinnoissa ja oikeusistuimissa vuodesta 2009 alkaen. Hänet on välillä todettu syylliseksi ja sitten taas syyttömäksi. 

Kaiken tämän soutamisen ja huopaamisen aikana Auer on istunut vankilassa ja saanut siitä yli puoli miljoonaa euroa koppikorvauksia. Mutta syyttäjä ei ole hellittänyt, ei edes sen jälkeen, kun käräjäoikeus päätti viime keväänä, että Auer on syytön, vaan on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. 

* * *

Näiden tapausten valossa on syytä kysyä, että onko – paitsi Yhdysvaltoja – niin myös Suomea syytä epäillä siitä, ettei se ole oikeusvaltio. Ja pohtia, että onko yleinen käsitys länsimaista kansalaistensa oikeuksia kunnioittavina demokratioina oikea. 

Tai kenties vielä vakavammin: onko ihmisten oikeuksia koskeva ero länsimaiden ja kiinalaisen kommunismin, afrikkalaisen diktatuurin tai islamilaisen teokratian välillä pikemminkin suhteellinen (kvantitaviivinen) kuin laadullinen (kvalitatiivinen). Eli ovatko myös länsimaat kansalaistensa oikeuksen kannalta samankaltaisia persläpiä kuin muunkin maailman maat, mutta vain vähemmän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa
Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Turvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa

Suomen sanotaan olevan oikeusvaltio. Se tarkoittaa sitä, että valtio on organisoitu oikeussäännöin, joiden mukaisesti maan valtioelinten, viranomaisten että kansalaisten edellytetään toimivan.  

Oikeusvaltiossa valtioelimet ja viranomaiset ovat sidottuja erityiseen, vaikeutetuin menettelyin säädettyyn perustuslakiin ja yksittäisten ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista voidaan määrätä vain sellaisen elimen päätöksin, jonka asettamiseen yksilö voi itse vaikuttaa. Oikeussääntöjä puolestaan soveltavat riippumattomat tuomioistuimet ja ihmisiä suojaavat perustuslaissa säädetyt perusoikeudet. 

* * *

Näiden kauniiden periaatteiden toteutumista jäin pohtimaan lukiessani uutista Jukka Heikki Kalevi Piristä, joka viilsi veitsellään tuntemattoman miehen kaulaa junassa. Oikeusvaltioon tämä liittyy sikäli, että kyseinen henkilö on aiemmin tuomittu muun muassa useista tapon yrityksistä. 

Niistä hänet on tuomittu viimeksi vankilaan 8,5 vuodeksi. Siihen oli syynä kolmen ihmisen osoittelu pistoolilla ja liipasimen painelu, joskaan ase ei lauennut. Lisäksi hän oli lyönyt yhtä miestä taittoveitsellä.

Näitä rikoksia tehdessään Piri oli ehdonalaisen vapauden koeajalla muun muassa törkeästä raiskauksesta, josta hänet oli tuomittu  yli 7,5 vuoden vankeuteen. Teon taustalla oli kostomotiivi.

* * *

Nyt syyttäjä vaatii oikeudessa, että Piri tuomittaisiin veitsellä viiltelystään viiden vuoden vankeuteen ja sen jälkeen vuodeksi valvonnan alaiseksi. Toisin sanoen tämä erittäin vaarallinen rikollinen olisi vapaa uhkaamaan ihmisten henkeä viimeistään kuuden vuoden kuluttua. Näin siitä huolimatta, että hänet on todettu aiempiin tekoihinsa syyntakeiseksi ja alhaisella kynnyksellä väkivaltarikoksiin syyllistyväksi eli uusintarikollisuuden riski on erittäin korkea. 

Onko siis todella niin, että tämän toistuvasti raakaan väkivaltaan syyllistyvän henkilön oikeudet ajavat yli meidän muiden suomalaisten oikeuden turvalliseen elinympäristöön? Jos näin on ja Piri sitten syyllistyy uuteen väkivaltarikokseen tai jopa tappoon tai murhaan, niin haluaisin kuulla, että millä tavalla suomalainen oikeusvaltio katsoo onnistuneensa ihmisten turvallisuuden takaamisessa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliisi pidätti miehen Vantaa Länsimäessä
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
13-vuotiaat rikolliset osoittavat, että Suomen kannattaa astua pois Ruotsin tieltä

Tuhosiko ympäristökiihko pikkukaupungin tulevaisuuden?

Yleisradion mukaan Karkkilan kaupunki joutuu maksamaan Rudukselle korvausta 9,5 miljoonaa euroa estettyään yhtiötä hankkimasta alueeltaan maa-ainesta, vaikka asiasta oli sovittu 40 vuotta sitten ja hinta oli maksettu. Vahingon aiheutti kaupungin ympäristölautakunta kieltäytymällä antamasta Rudukselle maanottolupaa. 

Tapaus on – ainakin – kahdella tavalla merkityksellinen. Niistä ensimmäinen on luonnollisesti se, ettei Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa voi kieltäytyä – ei ainakaan ilman seurauksia – noudattamasta vanhoja sopimuksia, vaikka niistä ei syystä tai toisesta haluttaisi enää pitää kiinni. 

Toinen seikka liittyy Karkkilan kaupungin johdon poliittiseen suuntautumiseen. Sikäläisen valtuuston poliittisten ryhmien jakautuminen on nimittäin perin omituinen. Kahdella suurimmalla ryhmällä on nimittäin yhteensä 17 paikka 31:stä eli yli puolet. 

Nämä ryhmät ovat Vasemmistoliitto yhdeksällä ja Karkkilaan Sitoutuneiden (KS) valtuustoryhmä. Ensin mainitun kyvyt – tai niiden puutteen – me toki tiedämme, mutta emme varmaankaan sitä, mistä on kyse KS:ssä.

* * *

Paikallisen lehdessä olleen mainoksen perusteella tästä mystisestä ryhmästä on vaikea saada otetta. Ehkä oleellisinta siinä on toteamus, jonka mukaan sen luottamushenkilöt työskentelevät monenlaisissa työtehtävissä, kuten koulutuksen ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoina, palvelualoilla, teollisuudessa ja yrittäjinä. 

Lisäksi mainitaan, että päätöksenteossa on arvostettava asiantuntemusta, kaupunkilaisten asiantuntijuutta ja yhteistyötä. Tämäkin kuulostaa kerrassaan mainiolta.

Kysyin myös tekoälyltä (ChatGTP), onko listan valtuutetuilla ollut aiempaa poliittista taustaa. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, joten Karkkilaan sitoutuneet lienevät tosiaan aidosti sitoutumattomia, eikä heillä näyttäisi olevan ilmiselvää poliittista ideologiaa esimerkiksi Vasemmistoliiton suuntaan.

* * *

Tämän kaiken jälkeen palasin takaisin alussa esittämääni kysymykseen siitä, mistä Kaupungin katastrofi olisi sitten voinut juontua. Ja päädyin takaisin tarkastelemaan edellä linkittämääni paikallislehden mainosta.

Sen lopussa kerrottiin, että valtuustokauden aikana "Karkkilaan on perustettu viisi uutta luonnonsuojelualuetta. Virkistysalueita on laajennettu maanvaihdoilla ja luontoreittejä kehitetty yhteistyömalleilla. Karkkila on liitetty mukaan Karjaanjoen ennallistamisohjelmaan, jonka tavoitteena on palauttaa lohikalat Karjaanjokeen. Ohjelma jatkuu ainakin vuoteen 2030, ja jo vuonna 2025 alkaa Pyhäjärven tilan kartoitus ja toimenpiteiden suunnittelu."

Voisiko siis olla niin, että karkkilalaiset – arvattavasti ainakin KS, Vasemmmistoliitto ja yksi Vihreä valtuutettu – ovat erehtyneet liian innokkaiksi ympäristön- ja luonnonsuojelijoiksi, ja unohtaneet niistä kiihkoillessaan oikeusvaltioperiaatteen mukaisen sopimuksista kiinni pitämisen? Ja tuhonneet kaupunkinsa taloudellisen tulevaisuuden juuri silloin, kun se oli pääsemässä kuiville 1990-laman tuottamista jättiveloistaan. 

Päivän aiempi merkintä:
James Watson – yksi aikamme suurimmista tiedemiehistä on kuollut

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työläiset ymmällään suomalaisen kommunismin vahvimmissa linnakkeissa
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa
Suoraa toimintaa Karkkilassa

Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa

Ruotsalainen yhteiskunta on tunnetusti täydellisen sekaisin siellä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Eikä ongelmaa ainakaan vähennä se, että sikäläiset jengit tekevät rahaa kauppaamalla bilehuumeita maksukykyisille ruotsalaisille.  

Oikeusministeri Leena Meri (ps) nosti eilen esiin sen, että sama kehitys etenee myös Suomessa. Hänen mukaansa "kansainvälistymisen seurauksena Suomessa vaikuttavien rikollisryhmien ulkomaiset verkostot ovat aiempaa laajempia, ja ryhmillä on verkostojensa kautta suoria kansainvälisiä yhteyksiä".

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki puolestaan sanoi, että myös meillä "Ruotsista johdettujen katujengien vaikutus on lisääntynyt merkittävästi, ja tästä on esimerkiksi viime syksyltä useita väkivaltarikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia." Hänen mukaansa "keskeisiä alueita, joista Suomeen vaikutetaan, ovat Länsi-Balkan, Baltia, Romania, Venäjä, Pohjois-Afrikan maat, Irak ja Ruotsi etenkin".

Tästä syystä kaikkien huumausaineita biletarkoituksiin käyttävien suomalaisten olisi hyvä ymmärtää tukevansa oman yhteiskuntamme viemistä kohti Ruotsin tietä. Ja ymmärtää, mitä ministeri Meri tarkoitti sanoessaan, että "jos puhutaan esimerkiksi huumausaineiden viihdekäyttäjistä, bilehuumeista, niin siinä tulet rahoittaneeksi järjestäytynyttä rikollisuutta, koska tätä rikollisuutta rahoitetaan nimenomaan huumausainekaupalla".

Kyse ei siten ole pelkästään huumeidenkäyttäjän omasta terveydestä vaan koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Ja siksi oli erinomaista, että - ministeri Mari Rantasen (ps) mukaan -"sisäministeriössä asetetaan lähiaikoina lainsäädäntöhanke, jossa tulee muun muassa arvioida, millä kriteereillä ja kenen toimesta henkilö voitaisiin luokitella järjestäytyneen rikollisuuden toimijaksi ja samalla pitäisi arvioida sitä, mitä seurauksia tästä toiminnasta henkilölle on".

Lisäksi oikeusministeriössä on vireillä lainsäädäntöhanke, jossa Meren mukaan tarkastellaan näyttökynnyksen alentamista rikoshyödyn pois ottamiseksi rikosoikeudenkäynnin ulkopuolella. Myös tämä on hyvä asia, mutta mikäli sen tuloksena syntyy uutta lainsäädäntöä, on huolehdittava erityisen hyvin, ettei se - siis näyttökynnyksen alentaminen - mahdollista keneenkään kohdistuvia oikeusmurhia.

Sanon tämän siksi, että vaikka Suomessa viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat ilmiselviä, ei niiden korjaamiseksi pidä uhrata kansalaisten - eikä etenkään kantaväestön - oikeusturvaa eikä suomalaista oikeusvaltiota. Kiristettäköön mieluummin sitten vaikka maahanmuuttajien nuhteettomuusvaatimuksia ja niiden rikkomisen seurauksia. Tarvittaessa myös heidän jälkeläisilleen. 

Näin siksi, ettei rikollisuuden torjunnan tule olla mikään pääasia, vaan ainoastaan keino varmistaa ihmisille hyvä ja turvallinen ympäristö asua. Ja tästä syystä - mikäli joku taho sitä uhkaa - tulee myös seurausten kohdistua vain ja ainoastaan siihen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset haluavat ampua ihmisiä
Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Yle myötäili mafiamaista valtaa Pohjois-Suomessa käyttäviä ympäristöjärjestöjä

Kuluneella viikolla Yleisradio kertoi, että "Rovaniemeläinen energiayhtiö Napapiirin Energia ja Vesi Oy (Neve Oy) on ostanut puuta kiistellystä Värriön yhteismetsästä Sallassa". Näin on tehty siksi, että kyseessä on yksityinen talousmetsä, josta isot metsäyhtiöt ovat kieltäytyneet ostamasta puuta Greenpeacen ja muiden ympäristöorganisaatioiden vientimaissa harjoittaman propagandan pelossa.

Metsää ei syystä tai toisesta ole suojeltu myöskään reilun suomalaisen käytännön mukaisesti eli maksamalla omistajalle täysi korvaus sosialisoidusta omaisuudesta. Voidaan tietenkin kysyä, että miksei näin ole tehty. Ovatko metsän luontoarvot siihen nähden liian vähäiset vai onko samanlaisia luontotyyppejä jo suojeltu riittävästi?

Jälkimmäiseen selitykseen viittaa vahvasti se, että esimerkiksi Sallaa hiukan pohjoisemmassa, mutta luonnoltaan Värriön alueen kaltaisessa Inarissa on suojeltu peräti 72,2 prosenttia kunnan pinta-alasta. Lisäksi itse Värriössäkin sijaitsee jo nyt Venäjään rajautuva Värriön luonnonpuisto.

Jos ja kun tilanne on tämä, on Ylen uutisessa puheena ollut yhteismetsä omistajineen ikään kuin puun ja kuoren välissä. Sillä on pääomaa kiinni metsäomaisuudessa, jota sen enempää valtio kuin suuret metsäfirmatkaan ei suostu vaihtamaan rahaksi. Jäljelle on jäänyt puiden myynti energiaksi. 

Tämäkin on todennäköisesti tapahtunut kalliin tukkipuun hinnan sijasta halvalla. Onhan kuutiohinnan ero tukilla ja energiapuulla yli kaksinkertainen metsänomistajan tappioksi  - linkissä mainittu kuitupuun hinta on nykyisin kutakuinkin sama kuin energiapuun. 

Ylessä nyt yksisilmäisesti - luontojärjestöjen agendaa mukaillen - kirjoitettu juttu saattaakin johtaa siihen, että myös Neve Oy lopettaa puun ostamisen Värriön yhteismetsästä, jolloin sen vaihtoehdot käyvät entistäkin vähäisemmiksi. Pahimmassa tapauksessa saattaa käydä jopa niin, että heidän omaisuutensa menettäisi kotitarvepuu- ja virkistyskäyttöä lukuun ottamatta kokonaan arvonsa. 

* * *

Tapaus ei ole Suomessa ensimmäinen laatuaan, sillä Inarin yhteismetsä ajettiin pari vuotta sitten samanlaiseen tilanteeseen. Ratkaisu löytyi kaivosyhtiöstä, joka osti silloin Värriön yhteismetsän tapaan kaupalliseen paitsioon joutuneen metsän - josta yritykset eivät uskaltaneet ostaa puuta, ja jota valtio ei nähnyt tarpeelliseksi suojella - viherpestäkseen toisaalla tapahtuvaa ympäristöä rasittavaa toimintaansa. 

Nähtäväksi siis jää, syntyykö myös Värriöön samankaltainen älyllisesti epärehellinen, ympäristönsuojelun kannalta kyseenalainen ja oikeusvaltioperiaatteen vastainen ratkaisu. Siis ratkaisu, jossa ei de facto tunnusteta sitä, että "jokaisella on yhdenvertainen oikeussuoja lain edessä". 

Oikeussuojan puuttuminen tarkoittaa Värriön metsänomistajien tapauksessa sitä, että heidän omaisuutensa taloudellinen arvo on hävitetty ympäristöjärjestöjen tehokkaalla propagandalla ja teollisuuden painostamisella tilanteessa, jossa omaisuuden luontoarvot - mitä ilmeisemmin - eivät oikeuta suojelua valtion rahoilla. Eikä omistajille siten jää tosiasiallista mahdollisuutta käyttää omaisuuttaan lain sallimissa rajoissa. 

Tämän asian ymmärtää, kun katsoo Luonnonvarakeskuksen tuottamia tietoja, joiden mukaan Lapin metsistä oli vuonna 2019 suojeltu jo lähes kolmannes kun taas eteläisen Suomen maakunnissa metsistä on suojeltu vain 3,3 - 7,7 prosenttia. Siten metsiensuojelun tarve on Etelä-Suomessa monin verroin suurempi kuin pohjoisessa - ja tarkoitukseen käytettävissä olevat varat on järkevää käyttää pohjoisen ihmisten omistusten sosialisoinnin sijaan etelän vauraissa maakunnissa. 

Tästä syystä olisin mielelläni nähnyt verovaroin toimivan Yleisradion uutisoivan aiheesta nyt nähdyn jutun sijaan sellaisella analyysillä, jossa olisi käsitelty asiaa rehellisesti eli huomioiden edelle kirjoittamani näkökohdat. Ja nyt nähdyn ympäristöjärjestöjen myötäilyn sijaan kyseenalaistettu se mafiamainen valta, joka niillä on nykyisin pohjoisessa Suomessa. Ja jota ne näyttävät käyttävän täysin paikallisten ihmisten elämisen mahdollisuuksien tuhoutumisesta piittaamatta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia

Antti Lindtmanin viesti viidennelle kolonnalle

Eduskunnan hyväksyttyä käännytyslain on poliittinen laita- ja äärivasemmisto nurissut päätöksen takia. Siksi on syytä antaa myös tässä blogissa tilaa Antti Lindtmanille, joka johdatti SDP:n eduskuntaryhmän lain taakse. 

Lindtman on nimittäin perustellut sosiaalisessa mediassa päätöstään johdattaa puolueensa lain hyväksymisen kannalle seuraavasti.

"Rajaturvallisuuslaki on tarpeen, koska Venäjä on valmis käyttämään häikäilemättömiä keinoja horjuttaakseen eurooppalaisia, demokraattisia yhteiskuntia. Venäjän tarkoituksena on luoda turvattomuuden tunnetta, heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja sitä kautta uhata kansallista turvallisuutta."

"Jokaisella yhteiskunnalla pitää olla mahdollisuus turvata oma yhteiskuntarauhansa ja kansallinen turvallisuus. Suomella täytyy olla mahdollisuus osoittaa, ettemme hyväksy Venäjän toimintaa vaan puolustamme kansallista turvallisuuttamme demokratian ja oikeusvaltion tavoin. Venäjän toiminta ei ole ohimenevä ilmiö."

"Suomi on myös rajaturvallisuuslain säätämisen jälkeen sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Emme ole irtaantumassa niistä arvoista ja velvoitteista, joihin olemme sopimusten mukaan sitoutuneet... SDP:lle kansallinen turvallisuus on aivan keskeinen asia, samoin ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset. Ei jompikumpi, vaan molemmat."

"SDP on jatkossakin se puolue, joka hakee ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Vastuullisesti toimien – Suomen ja suomalaisten etu kirkkaana mielessä."

Lindtmanin teksti olisi hyvä lukea ajatuksella myös laita- ja äärivasemmistossa. Näin siksi, että ne ovat viestineet kannattavansa kyllä ihmisoikeuksia, mutta viis veisaavansa suomalaisten turvallisuudesta. Ja siten tehneet kaikkensa avustaakseen venäläisten hybridisotaa eräänlaisena viidentenä kolonnana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lista Venäjän aisankannattajina toimivista kansanedustajista
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä
Suomalaiset haluavat rajalain

Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Turkin sulttaanintekele Recep Tayyip Erdogan oli sunnuntaina sanonut, että Ruotsin ja Suomen on luovutettava 130 terroristia Turkkiin, jotta se hyväksyisi maiden jäsenyyden sotilasliitto NATO:on. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Ruotsin parlamentin olisi tehtävä lakimuutoksia ennen kuin Turkki voisi ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyyden.

Erdogan ei ilmeisesti ymmärrä, että vaikka Ruotsi taipuisikin lakimuutoksiin, ei oikeusvaltiossa ole mahdollista soveltaa lakeja takautuvasti. Eikä sellaiselle olisi Ruotsin kansalaisten tukea. 

Ei etenkään siksi, että Erdoganin Turkki on prosessin aikana osoittautunut epäluotettavaksi neuvottelukumppaniksi muutellessan vaatimuksiaan. Siten ruotsalaisilla ei ole mitään takeita siitä, etteivätkö vaatimukset lisääntyisi, mikäli niihin ruvetaan taipumaan. 

Siksi olemme tulleet Suomen ja Ruotsin NATO-hakemusten suhteen mielenkiintoiseen tilanteeseen, jonka tulkinta on vaikeaa. Siinä suhteessa keskeinen kysymys liittyy siihen, kuinka tosissaan Erdogan pitäisi ottaa. 

Eli onko Erdoganin kommentti suunnattu Ruotsille ja Suomelle, vai onko sittenkin kyse vain Turkin sisäpolitiikasta. Eli ovatko sulttaanintekeleen vaatimukset suunnattu ensisijaisesti sikäläiselle vaalikarjalle, jotta Erdogan voittaisi Turkissa kesäkuussa järjestettävät vaalit.

Tässä tilanteessa ratkaisun avaimet ovat erityisesti Yhdysvalloilla. Mikäli se haluaa tosissaan Suomen ja Ruotsin NATO:n jäseneksi, asettaa sen Erdoganin asekaupoille ehdoksi näiden hakemusten ratifioinnin. Ja päinvastoin, ellei aseta, voimme päätellä Bidenin hallinnon pitävän pohjoismaita Yhdysvaltain kannalta toissijaisina verrattuna Ottomaanien valtakunnan seuraajaan. 

Niinpä juuri nyt näyttää siltä, että NATO-hakemukset ratkeavat parhaassa tapauksessa siten, että Erdogan ratifioi Suomen ja Ruotsin hakemukset vaaliensa jälkeen ja tekee samalla asekaupat amerikkalaisten kanssa. Ja hänen nyt synnyttämänsä haavat maiden suhteissa korjaantuvat ajan myötä. 

Kohtuullisessa tapauksessa USA hylkää Suomen ja Ruotsin sekä tekee asekaupat Turkin kanssa ilman, että Erdogan hyväksyisi sotilasliittoon uusia jäseniä. Tällöin jonkinlaisena pohjoismaisena turvallisuusratkaisuna voisi olla kolmiliitto USA:n ja NATO:sta rannalle jätettyjen välillä, mutta suhteet Turkkiin jäätyisivät pitkäksi ajaksi. 

Suomen kannalta jollain tavalla kohtuullinen ratkaisu olisi sekin, jos Turkki hyväksyisi NATO:n jäseneksi Suomen, mutta ei Ruotsia. Se kuitenkin aiheuttaisi kitkaa pohjoismaiden välille ja vaikka ei aiheuttaisikaan, heikentäisi maamme sotilaallista asemaa suhteessa suureen itänaapuriin verrattuna molempien hakemusten hyväksyntään.

Kehnoimmassa tapauksessa USA jättäisi tekemättä Turkin kanssa asekaupat, mutta Erdogan ei siltikään taipuisi, vaan jättäisi Suomen ja Ruotsin rannalle sekä hakisi liittolaissuhdetta Putinin Venäjään. Tämä rampauttaisi NATO:n ja asettaisi erityisesti Ukrainan - ja sen myötä koko vapaan maailmaan - entistä hankalampaan asemaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pragmatisimia vai oikeusvaltioperiaatteen nuodattamista
Sulttaanin tyydyttämisestä
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?

Pragmatisimia vai oikeusvaltioperiaatteen nuodattamista

Turkki on vaatinut ruotsalaisia luovuttamaan henkilön, jonka se väittää osallistuneen vuonna 2016 vallankaappausyritykseen. Länsinaapurimme ei kuitenkaan suostu tekemään näin, koska maan korkeimman oikeuden mukaan luovutettavaksi vaadittu henkilö olisi Turkkiin joutuessaan vaarassa joutua poliittisen vainon kohteeksi, eivätkä vaatimukset hänen luovuttamiselleen ole kaikilta osin kansainvälisten sopimusten mukaisia.

Niinpä Turkin ulkoministeri kertoi, että kyse on erittäin kielteisestä käänteestä, koska hän odottaa Ruotsilta ja Suomelta konkreettisia toimia, jotta maiden NATO-jäsenyys voitaisiin hyväksyä. Nämä toimet ovat lähinnä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kilpailijoiden tai hänen politiikkansa vastustajien henkilöiden luovutusoperaatioita. 

Tässä tilanteessa onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka nyt esille noussut tapahtumaketju jatkuu. Oikeusvaltion kannalta on tietenkin selvä, etteivät poliitikot voi kävellä maan korkeimman oikeuden yli.

Siten Ruotsilla on nyt syntyneessä tilanteessa kolme mahdollisuutta. Joko kävellä oikeusvaltioperiaatteen yli ja luovuttaa pyydetty henkilö Erdoganille, pitää kiinni luovuttamista vastustavasta kannastaan tai aloittaa lainsäädäntöprosessi, jonka lopputuloksena se voisi ryhtyä luovutukseen. 

Ensimmäinen ja kolmas vaihtoehto veisivät Ruotsin askelta lähemmäs NATO:n jäsenyyttä, kun taas nykyisestä luovuttamiselle kielteisestä kannasta kiinni pitäminen saattaisi estää sen. Todennäköisesti Ruotsi kuitenkin toimii juuri sen mukaan.

Näin ollen näyttää jälleen kerran siltä, että Suomelle on syntymässä kiusallinen tilanne. Eli Turkki tekee meille suosiollisen NATO-päätöksen, mutta ei hyväksy Ruotsia mukaan oikeusvaltion periaatteista kiinni pitämisen takia.

Mikäli näin kävisi, voisi Suomi tehdä pragmaattisen ratkaisun kiiruhtamalla NATO:n jäseneksi ja jättämällä Ruotsin rannalle. Se toki lisäsi maamme ulkoista turvallisuutta, mutta samalla ilmaisisimme, ettei oikeusvaltioperiaatteella ole meille kovin suurta merkitystä. Eli tiukan paikan tullen jättäisimme tukematta siitä kiinni pitävää naapuriamme, kunhan vain itse saisimme siitä etua.

Jos taas jäisimme tukemaan ruotsalaisten suoraselkäisyyttä oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa, toimisimme omaa etuamme vastaan. Ja samalla tulisimme tukeneeksi oikeusvaltiosta piittaamatonta sulttaanintekelettä. Eipä ole kovin hyvä vaihtoehto tämäkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sulttaanin tyydyttämisestä
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?
Sairas sulttaani

Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Irakilaisveljeksiä epäiltiin ISIS:in piikkiin tehdyn joukkomurhan tekijöiksi, mutta varmaa näyttöä miesten syyllisyydestä ei saatu. Niinpä he olivat oikeutettuja korvaukseen siltä ajalta kuin joutuivat odottamaan pidätettynä tutkimuksen valmistumista.

Hovioikeuden mukaan esitetty näyttö ei riittävällä varmuudella osoittanut miesten syyllisyyttä. Niinpä se päätti näille maksettavasta ruhtinaallisesta koppikorvauksesta, jonka suuruus oli 400 euroa pidätyspäivää kohti. Korvaus on tosiaan varsin suuri, sillä esimerkiksi minä en hyväpalkkaisena professorina hanki likimainkaan mainitun suuruista palkkaa työstäni, sillä kuukausitasolla se tarkoittaisi peräti 12 000 euroa. 

Irakilaismiehet eivät kuitenkaan katsoneet summan riittävän, vaan halusivat enemmän. Niinpä he jatkoivat suomalaisen oikeusjärjestelmän rasittamista vaatimalla kaksinkertaista korvausta vetoamalla jutun erityispiirteisiin. Sitä heille ei kuitenkaan myönnetty, sillä oikeus katsoi niiden tulleen jo huomioiduksi korvaussummassa.

Tapaus on monessa suhteessa mielenkiintoinen. Ensinnäkin olisi hauska tietää, keksivätkö veljekset itse, että heillä olisi mahdollisuus tienata ruhtinaallisesti saamastaan syytteestä. Vai auttoiko joku ulkopuolinen taho heitä ymmärtämään tämän mahdollisuuden?

Toiseksi, minulle jäi tapauksen uutisoinnista vaikutelma, ettei veljeksiä sinänsä todettu syyttömiksi, vaan syyllisyydestä ei vain saatu näyttöä. Ja siksi heidät vapautettiin syyttömyysolettaman perusteella, kuten kuuluukin. 

On kuitenkin aika kauhea ajatus, että jos miehet olisivat tosiaankin osallistuneet joukkomurhaan ja saisivat siitä jo nähtyäkin suuremman korvauksen. Mutta sellaistahan se oikeudenkäynti oikeusvaltiossa on. 

Kolmanneksi, toivon todella, että oikeus on tehnyt tosiasioita vastaavan ratkaisun, eivätkä nämä miehet siten omaisi terroristista historiaa. Eivätkä etenkään hautoisi sellaisia aikeita jäädessään nyt vapaina miehinä elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamilaisten terrori-iskujen aalto edellyttää eurooppalaisilta rehellisyyttä
Veronmaksajan lasku on 20 000 euroa per islamisti + muut kulut

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

Wille Rydmanin tapaus onkin isompi juttu

Poliisi on ottanut tutkiakseen Wille Rydmanin (kok) tapauksen. Siis sen, syyllistyikö Helsingin sanomat törkeään kunnianloukkaukseen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen julkaistessaan joidenkin naisten väitteitä hänen käytöksestään heitä kohtaan.

Asian tutkintaan ottaminen ei tietenkään vielä tarkoita, että HS olisi syyllistynyt mainittuihin tekoihin, mutta se osoittaa poliisin pitävän sitä mahdollisena. Nähtäväksi jää, varmistuuko tämä - ja jos niin käy, niin mitä siitä seuraa.

Rydmanin puolue eli Kokoomus teki kuitenkin johtöpäätöksensä heti sen jälkeen kun HS:n juttu julkaistiin ja erotti kansanedustajansa ryhmästään. Poliisin otettua asian nyt tutkittavakseen, vihjaisi Rydman haluavansa palata takaisin siihen. 

Rydmanin pyyntö nojaa yhteen länsimaisen oikeisvaltion merkittävimmistä periaatteista eli syyttömyysolettamasta. Sen mukaan todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle ja jokaista, todennäköisin syin epäiltyäkin, on pidettävä syyttömänä. Hänen ei siis tarvitse todistaa syyttömyyttään välttyäkseen rangaistukselta.

Nyt on kuitenkin niin, että Kokoomuksen eduskuntaryhmä on nimenomaisesti perustellut ryhmästä erottamista Rydmanin epäillyillä teoilla - joita ei ole missään vaiheessa rikoksiksi epäiltykään. 

Blogikirjoituksen aiheeksi tämä kaikki oli syytä nostaa siksi, että Rydman huomautti Kokoomuksen toimien tarkoittavan sitä, että hänen eduskuntaryhmästä sulkemisensa jatkaminen "merkitsisi sitä, että HS:n tuomio on voimassa kunnes toisin todistetaan – ja minä syyllinen, kunnes olen todistanut syyttömyyteni". Ja edelleen, että näin toimiessaan Kokoomus ilmoittaisi, että se tukee linjaa, jossa "valta erottaa poliitikkoja on medialla", jolloin "tuomioon voi korkeintaan oikeusteitse hakea muutosta".

Olemme siis valtavien periaatteellisten kysymysten äärellä. Ja siksi Kokoomuksen ja sen eduskuntaryhmän johtohenkilöiden on syytä harkita hyvin tarkasti, mitä he tekevät kansanedustajansa kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman
Kulttuuripositiivinen ehdotus
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa

Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt

Euroopan petostentorjuntavirasto on selvittänyt Euroopan raja- ja merivartiosto Frontexin toimintaa Välimerellä ja raportoinut viraston auttaneen Kreikan rannikkovartiostoa peittelemään siirtolaisten ja pakolaisten huonoa ja laitonta kohtelua. Kyse on mediassa aiemminkin esillä olleista väitteistä, joiden mukaan Kreikka on työntänyt kumiveneillä saapuvia turvapaikanhakijoita takaisin merelle, jotta nämä eivät pääsisi rantautumaan EU:n alueelle. 

Frontexin synniksi lasketaan se, ettei järjestö ole puuttunut Kreikan toimiin, vaan on pikemminkin pyrkinyt salaamaan niitä estämällä tapausten tutkintaa ja salaamalla tietojaan. Tietojen salailu oli ulottunut jopa järjestön sisälle siten, ettei niitä toimitettu sen omalle laillisuusvalvojalle.

Tämän kaiken seurauksena Frontexia tapauksen aikana johtanut Fabrice Leggeri on eronnut jo huhtikuun lopussa. Kreikka taas sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuomion kuluvan kuun 7. päivänä. Nämä ovat sinänsä lainmukaisia seurauksia, koska oikeusvaltiossa tulee noudattaa voimassa olevia lakeja - joita on siis kiistatta rikottu. 

Ongelmalliseksi tuomiot tekee kuitenkin se, että tavallisen eurooppalaisen kannalta tuomittujen toiminta on ollut erittäin positiivista. Ilman sitä Unionin alueella olisi tänä päivänä mitä todennäköisimmin vielä nykyistäkin enemmän ongelmia aiheuttavaa elintasopakolaisväestöä, joka ei työllisty, mutta on taipuvainen seksuaali- ja väkivaltarikoksiin, eikä halua sopeutua vastaanottaviin yhteiskuntiin. Lisäksi se muodostaa jengirikollisten hallinnoimia alueita, joihin kantaväestöllä ei ole asiaa varsinkaan öiseen aikaan.

Valitettavasti nyt uutisoitu tapaus heikentää EU:n kykyä selviytyä kehitysmaalaisten elintasopakolaisten virrasta, koska Frontexin uusi johto tuskin haluaa rajoittaa heidän virtaansa. Eikä meillä ole laillisia keinoja siirtää turvapaikkaa tarvitsemattomia ihmisiä takaisin lähtömaihinsa vaikka heidän osaamiselleen ei olekaan tarvetta työmarkkinoilla. Sen sijaan he nauttivat EU-kansalaisille tarkoitetusta sosiaaliturvasta ja kuormittavat oikeuslaitosta tarpeettomasti. 

Siksi juuri nyt olisi EU:n päätöksentekijöillä viimeinen hetki ryhdistäytyä. Sen tulisi säätää pikaisesti sellaiset direktiivit, etteivät turvapaikkaa tarvitsemattomat elintasopakolaiset jää loisimaan EU:n alueelle kielteisen päätöksen saatuaan ja luoda lainsäädäntö todellisten pakolaisten palauttamiseksi kotimaihinsa sen tilanteen muututtua turvalliseksi. 

Tavoitteena tulisi olla se, ettei turvapaikanhakua käytettäisi lainkaan siirtolaisuuden kulkureittinä, vaan EU:ssa mahdollisesti ilmenevä työvoiman tarve täytettäisiin aina tarveharkinnan perusteella. Ja sen osalta vastuuta siirrettäisiin myös työvoimaa maahan tuoville tahoille, joiden tulisi ottaa vastuu työntekijöidensä elämän edellytysten täyttämisestä siten, ettei siihen tarvittaisi lainkaan yleistä sosiaaliturvaa.

Toisin sanoen Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt, sillä ne tarjoavat validin perusteen muuttaa EU:n turvapaikanhakua koskevia direktiivejä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Autetaan Kreikan saaristoleiriläisiä
Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa
Turvapaikanhakijoiden uusintahakemukset tehdään maassaolon pitkittämiseksi

Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi

Aamun uutiset kertoivat, että kansalais­aloite Suomessa pitkään asuneiden turva­paikan­­hakijoiden oleskeluluvista etenee edus­kuntaan. Jos se hyväksytään, valtio voisi myöntää nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan henkilöille, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta ennen vuotta 2017, mutta eivät ole pystyneet esittämään sille päteviä perusteita.

Toisin sanoen kansalaisaloitteen allekirjoittajat haluavat, että maahamme hyväksyttäisiin pysyviksi oleskelijoiksi - siis monenlaisista sosiaaliturvaan liittyvistä eduista nauttiviksi - turvapaikan hakemisoikeutta väärinkäyttäneet elintasoturistit. Samalla maamme vetovoimaa länsimaisesta hyvinvoinnista unelmoivien kehitysmaalaisten parissa kasvatettaisiin aimo harppauksella. 

Nähtäväksi jää, kuinka eduskunta tulee suhtautumaan kansalaisaloitteeseen. Onko se vastuullinen oman maan kansalaisia vai solidaarinen kansainvälisiä sopimuksia tahallaan väärinkäyttäneitä ihmisiä kohtaan. 

Sanomattakin on selvää, että jokainen oikeusvaltioperiaatteita kunnioittava poliitikko jättäisi aloitteen hyväksymättä. Onhan sen taustalla ajatus, että yhteiskunnan pelisäännöt on kirjattu lakeihin ja asetuksiin, joita noudattamalla ihmiset voivat rakentaa elämänsä ennustettavalla tavalla. 

Nyt esillä olleen kansalaisaloitteen osalta ei tehtäisi näin, vaan säädettäisiin taannehtivasti sääntö, jonka mukaan kansainvälisiä sopimuksia tahallaan väärinkäyttäneet ihmiset palkittaisiin. Siis vähän samaan tapaan - joskin käänteisesti - kuin tehtiin toisen maailmansodan jälkeisessä sotasyyllisyysoikeudessa, jossa maamme johtajat jouduttiin pakon edessä tuomitsemaan lainmukaisista tekemisistään.

Onneksi tällainen ei voi olla mahdollista 2020-luvun Suomessa. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla
Suomi rikkoo avoimesti oikeusvaltioperiaatetta

Johanna Vehkoon ja Junes Lokan tapaus sai ratkaisunsa - entä sitten?

Toimittaja Johanna Vehkoon ja oululaisen paikallispoliitikko Junes Lokan välisen sananvaihdon johdosta käyty oikeusistuimia kuormittava teatterinäytelmä sai päätöksensä korkeimmassa oikeudessa. Sen seurauksena Vehkoo saa jatkossa kutsua Lokkaa tunnetuksi rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi.

Korkeimman oikeuden mukaan "provosoivia tai vihamielisiä kannanottoja julkisuudessa esittänyt taikka ääriajattelusta tunnettu poliitikko tai julkisuuden henkilö altistaa itsensä kovallekin kritiikille ja hänen sietokynnyksensä tulee tämän vuoksi olla tavanomaista korkeampi". Nähtäväksi jää, missä tilanteessa näitä sanoja lähdetään koeponnistamaan oikeusteitse. 

Siis testaamaan sitä, millaiset kannanotot johtavat siihen, että poliitikkoa tai julkisuuden henkilöä saa altistaa oikeuden mainitsemalle kovallekin kritiikille. Tai keitä kaikkia voidaan jatkossa kutsua päätöksen mukaisiksi poliitikoiksi tai julkisuuden henkilöiksi. 

Toivoni on, ettei tätä pelleilyä enää jatkettaisi, eikä kukaan lähtisi kuormittamaan oikeuslaitoksia koeponnistusretkillä, vaan antaisi niille aikaa ratkoa todellisia rikostapauksia. Ja ymmärtäisi sen - kuten lapsille aikanaan opetettiin - ettei haukku haavaa tee. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että koska oikeustieteen tutkinto on yksi halvimmista yliopistojen koulutuksista, tulisi sen opiskelijamäärät kaksinkertaistaa siten, ettei juristeista olisi jatkossa pulaa. Näin heidän ylitarjontansa johtaisi oikeuden tuomareiden ja asianajajien nykyisin huimien palkkojen laskuun siten, että myös tavallisella palkansaajalla olisi varaa oikeudenkäynteihin. Ja oikeusistuimilla olisi varaa rekrytoida enemmän tuomareita ratkomaan ihmisten kiistoja. 

Nykyisinhän oikeuden ratkaisuja voivat hakea käytännössä vain kaikkein rikkaimmat - joilla on riittävästi raahaa - sekä köyhimmät - joiden kulut kuittaa veronmaksaja. Tämä ei ole kunniaksi suomalaiselle oikeusvaltiolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eikö kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Lainsäädäntömme on vajonnut lasten ymmärryskyvyn tasolle
Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo

Pääsylippu lakien kiertämiselle

Yksi suomalaisen demokratian omituinen piirre on oikeuden päätösten halventaminen työmarkkinaneuvotteluiden yhteydessä. Siitä on tänä talvena antanut esimerkin Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, joka asetti yksityisen yrityksen - Keitele Groupin - viennin saartoon suomalaisissa satamissa tukeakseen Teollisuusliittoa palkkaneuvotteluissa. 

Tämän seurauksena käräjäoikeus määräsi AKT:n lopettamaan toimintakieltonsa sakon uhalla eli totesi sen laittomaksi. Siitä huolimatta kiistan tämän riidan suhteen ulkopuolisen työntekijäliiton pamput päättivät jatkaa aloittamallaan linjalla. Tänään on sitten vuorossa AKT:n yhden päivän lakko koko Suomen viennin pysäyttämiseksi eli tilanteen eskaloiminen riidan ulkopuolisten yritysten haitaksi. 

Erityisen omituiseksi tilanteen tekee se, että Keitele Groupin työntekijöistä reilusti alle puolet kuuluu Teollisuusliittoon. On siis kysyttävä, että millä valtakirjalla AKT katsoo olevansa oikeutettu uhkailemaan yritystä - jopa oikeuden päätöstä uhmaten - kun edes sen tukema liitto ei edusta suurinta osaa kiistan keskiössä olevan yrityksen työntekijöistä.

Lisäksi yritys on hallituksensa puheenjohtajan mukaan maksanut henkilökunnalleen vuosittain suurempia palkankorotuksia kuin mitä yleissitova työehtosopimus olisi edellyttänyt - enkä ole nähnyt tätä kiistetyn missään. Eikä kiista ilmeisesti siksi koskekaan palkkoja vaan vapaapäivien lukumäärää.

Nähtäväksi jää, minkälaiseksi tilanne lopulta muodostuu. En luonnollisesti ota tässä kantaa neuvottelujen lopputulokseen - se on yrityksen ja työntekijöiden välinen asia - mutta totean, että oikeuden päätöksen noudattamatta jättäminen ei kuulu demokraattisen valtioon. 

Siksi nyt nähdyn näytelmän - ja takavuosina niin ikään nähtyjen samanlaisten teatteriesitysten - pitäisi johtaa sekä oikeuslaitoksen että myös hallituksen ja eduskunnan toimenpiteisiin, joilla huolehditaan siitä, että oikeuden päätöksiä noudatetaan. Nykyinen käytäntö uhkasakosta ei näytä toimivan, vaan on muodostunut ikään kuin pääsylipuksi lakien kiertämiselle. Sellaisia pääsylippuja oikeusvaltio ei kuitenkaan tarvitse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa

Juolahduksia, ajatuksia ja mietteitä Göteborgin tapaukseen liittyen

Eilisen uutisen mukaan Ruotsin Göteborgissa räjäytettiin kerrostalo, jossa asui paikallisia rikollisjengejä vastaan useita kertoja todistanut poliisi. Ruotsalaispoliitikot ovat "luonnollisesti" vähätelleet tapahtunutta, mutta Itämeren itäpuolelta katsottuna länsirannalla ollaan aidossa kusessa, joka on luotu idioottimaisella maahanmuuttopolitiikalla. 

Tästä juolahti mieleeni, että mitä mahtaa ajatella Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Maria Ohisalo (vihr) seuratessaan pilkuntarkasti ruotsalaisten jalanjälkiä? Tai mitä liikkui oppositiojohtaja Petteri Orpon (kok) mielessä, kun hän nykyistä hallitusta muodostettaessa höpötti arvopohjasta silloin, kun vihervasemmisto ja keskusta löysivät toisensa muodostaakseen punavihreän hallituksen? 

Eli onko esimerkiksi mainittujen poliitikkojen mieleen edes juolahtanut analysoida Ruotsin tapahtumia, saati ovatko he osanneet tehdä niistä loogisesti oikeita johtopäätöksiä? Tai ymmärtävätkö he tärkeimmäksi tehtäväkseen toimia siten, että Suomi säilyy sellaisen lintukotona, jollaiseksi se on kehittynyt toisen maailmansodan jälkeen?

Lisäksi ajatuksissani häivähti miete siitä, miten oikeusvaltion päättäjien tulee toimia silloin, kun tilanne on karannut käsistä. Eli kun paha on saanut vallan, eivätkä todistajat enää uskalla todistaa eivätkä poliisien resurssit riitä rikollisjengien hallintaan oikeusvaltiolle hyväksytyin keinoin? Annetaanko asian olla, vai käytetäänkö sitten oikeusvaltiolle sopimattomia keinoja? 

Lopulta päädyin pohdinnassani ihmettelemään, että eikö kaikkien kannalta olisi kuitenkin ollut paras, että Ruotsissa - tai ainakin sitä peesaavassa Suomessa - olisi ajoissa pysähdytty ja linjattu maahanmuuttopolitiikka sellaiseksi, ettei edellä esittämiäni juolahduksia, ajatuksia tai mietteitä pälkähtäisi kenenkään päähän? Ei edes blogia harrastuksekseen kirjoittavan professorin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lähes koko valtamedia vaikeni Rikosylikomisarion viestistä
Hyödyllinen idiootti unohti etnis-uskonnollisen ulottuvuuden
Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa

Terroristijärjestö iski jälleen Helsingissä

Suomen valtiota ja erityisesti sitä johtavaa punavihreää hallitusta ympäristöasioissa painostava Elokapina järjesti eilen mielenosoituksen, josta se ei ilmoittanut etukäteen poliisille. Mielenosoittaminenhan on sinänsä laissa turvattu oikeus, mutta sellaisena sille on olemassa myös pelisäännöt. 

Noiden pelisääntöjen mukaan "järjestäjän on tehtävä ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä yleisestä kokouksesta suullisesti tai kirjallisesti ilmoitus kokouspaikan poliisille vähintään 24 tuntia ennen kokouksen alkamista. Myöhemminkin tehtyä ilmoitusta voidaan pitää pätevänä, jos kokouksen järjestämisestä ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle".

Lisäksi on säädetty, että "jos yleisen kokouksen järjestäminen ilmoitetussa paikassa vaarantaa ihmisten turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle, häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä taikka valtiovierailuun tai julkisyhteisön järjestämään kansainväliseen kokoukseen kuuluvaa tai suojelun tarpeeltaan niihin rinnastettavaa tilaisuutta, poliisi voi yhteyshenkilön kanssa neuvoteltuaan osoittaa kokouksen siirrettäväksi toiseen, kokouksen tarkoituksen kannalta sopivaan paikkaan".

Elokapina on useampaan kertaan järjestänyt mielenosoituksia, joten niihin liittyvien pelisääntöjen täytyy olla sille tuttuja. Siten eilen nähdyssä tilanteessa ei ollut kysymys viattomasta virheestä, vaan tarkoituksellisesta lain noudattamatta jättämisestä, jotta järjestö saisi aiheutettua sivullisille mahdollisimman paljon haittaa ja siten myös maksimaalisen medianäkyvyyden. 

Siitä huolimatta poliisi kohteli mielenosoittajia yksityishenkilöinä, joille kirjoitettiin sakot vain siinä tapauksessa, että he niskoittelivat poliisia vastaan. Tämä on nähdäkseni väärä ja tehoton tapa toimia, sillä on ilmeistä, ettei kyse ole yksittäisten henkilöiden toiminnasta, vaan järjestötasolla tapahtuvasta tarkoituksellisesta lain rikkomisesta - toisin sanoen ekoterrorismista.

Siten Elokapina tulisi rinnastaa muihin järjestäytyneen rikollisuuden järjestöihin, vaikka sen aiheuttamat haitat toki ovat vähäisiä ja siihen kuuluvien henkilöiden tarkoitusperät ovat ehkäpä epäitsekkäitä. Näin tulisi tehdä myös kaikissa vastuullisissa mediataloissa, jotka tähän asti ovat lähinnä tukeneet järjestön toimintaa antaen sille mm. julkista näkyvyyttä ilman journalistista kritiikkiä (esimerkki ja toinen).

Näin siksi, että Suomi on länsimainen oikeusvaltio, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus ja oikeus viedä tärkeiksi kokemiaan asioita eteenpäin laillisin keinoin. Siten elokapinallisilta nyt ja aiemmin nähdyt laittomat keinot ovat muun yhteiskunnan kannalta sekä haitallisia että oikeusvaltiovastaisia. Ja sellaisina yksiselitteisesti tuomittavia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle johti kuulijoitaan harhaan
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?
Aino Pennanen ruotsalaisnaisen jalanjäljillä

Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi nosti esille Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuuden poliittista vaikuttamista vastaan. Hänen mukaansa pitäisi tehdä selvitys siitä, kestääkö oikeusvaltiomme tilannetta, jossa vahvaa parlamentaarista kannatusta nauttiva maan hallitus hyökkää sen periaatteita vastaan. 

Kuusiniemen pelko saattaa hyvinkin olla todellinen, sillä eduskunta voi yksinkertaisella äänten enemmistöllä vaikuttaa maassamme ylimpien tuomioistuinten koostumukseen esimerkiksi säätämällä eläkeikää tai lisäämällä oikeusneuvosten lukumäärää. Sekä korkeimman oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet eli oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti, joten poliittisessa vaikuttamiseen tarvitaan myös hänen suostumuksensa. 

Oikeusvaltiolle saattaa siis syntyä vaaratilanne, jos maassamme nousee valtaan vallankumouksellinen hallitus, jota tukee tasavallan presidentti. Tämä tilanne ei liene mahdoton, mutta ei se suomalaisen laillisuutta korostavan demokratiaperinteen valossa ole kovin todennäköinenkään. Hyvä kuitenkin, mikäli maamme oikeusvaltioperiaatteen kestävyys poliittista vaikuttamista vastaan tutkitaan. 

Tämän aamun pääkirjoituksessaan Helsingin sanomat jatkoi Kuusiniemen ehdotuksesta nostaen esille myös lehdistönvapauden. Kirjoituksen mukaan "Suomessa hallitus ja kansanedustajat voivat muuttaa esimerkiksi median ja muun kulttuurin toimintaedellytyksiä. Riippumatonta tiedonvälitystä voi yrittää ohjailla vähemmän riippumattomaksi. Jos esimerkiksi Ylen sisältö ei miellytä vallanpitäjiä, Ylen rahoitus tarjoaa keinon vaikuttaa yhtiöön. Valtaan kriittisesti suhtautuvaa tutkimusta ja taidetta voidaan myös rahalla ohjailla."

HS:n hahmottelema vaikutusmekanismi näyttäisi toimivan erinomaisesti ainakin Ylen suhteen, sillä sieltä ei ole juurikaan kuulunut kritiikkiä nykyistä hallitusta kohtaan, vaikka sen toiminta on ollut monella tavalla epäonnistunutta, jopa yhteiskunnan kannalta vaarallista. En toki epäile, että hallitus olisi suoraan painostanut verorahoitteisen mediamme toimittajia, mutta ehkäpä maassamme sotien jälkeen vuosikymmeniä harjoitettu itsesensuuri on jäänyt itsenäistymistä edeltävän ajan laillisuusperiaatteen tavoin elämään ns. maan tapana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ylen toimittajat näyttävät nuolevan hallituksen pers... öh... kirjoittavat hallituksesta myötäsukaisesti turvatakseen yhtiön määrärahojen korkean tason. Tämä on tietenkin inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ei Ylelle asetettujen tavoitteiden tai sen toiminnan rahoittavien veronmaksajien edun mukaista. 

HS:n aamun juttu vei ajatukseni takaisin Kuusiniemen ehdotuksesta kertoneeseen alkuperäiseen kirjoitukseen ja kiinnitin huomioni erityisesti siinä esiintyvään professori Kimmo Nuotion virkkeeseen, jonka mukaan "minusta olisi hyvä, että valtakunnansyyttäjän asema olisi erottamista vastaan yhtä turvattu kuin tuomarin. Edellinen valtakunnansyyttäjähän erotettiin virkamieslain nojalla, eikä siihen tarvittu tuomioistuimen määräämää viraltapanoa".

Ottaen huomioon nykyisen valtakunnansyyttäjän ilmiselvästi poliittisesti motivoituneen toiminnan jäin miettimään, että mikä mahtaa Suomessa olla oikeusvaltion suoja siihen, että oikeuslaitos eli varsinaiset tuomioistuimet ryhtyisivät itselähtöisesti toteuttamaan poliittisesti motivoitunutta oikeutta. Eli voiko kansakunta luottaa siihen, etteivät korkeimmat oikeusasteet täyty poliittisesti samanmielisistä oikeusneuvoksista, joilla on valta ja tahto ohjata oikeuslaitoksen ratkaisuja omien poliittisten intressiensä mukaisesti.

Siksi kysyn, että eikö Kuusiniemen toivoman selvityksen lisäksi pitäisi tutkia politiikan ja oikeusvaltion suhdetta myös toisin päin. Eli selvittää kuinka turvassa oikeusvaltiomme on oikeuslaitoksen sisältä nousevaa uhkaa vastaan, jossa oikeuden päätökset tehtäisiin samalla tavoin poliittisin motiivein - eikä lain kirjaimen perusteella - kuin nykyinen valtakunnansyyttäjä näyttää tekevän omia selvityksiään.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti