Jäätyvää energiantuotantoa

Yle kertoi syyn tämänhetkisiin korkeisiin sähkön hintoihin. Se on tuulimyllyjen jäätyminen, minkä seurauksena ne eivät tuota sähköä odotetulla tavalla juuri nyt, kun sitä tarvittaisiin. 

Ongelma on akuutti, sillä tänään pörssisähkön  korkein varttituntihinta on 43,17 senttiä kilowattitunnilta. Ongelma on myös fataali, sillä se syntyy juuri sellaisina hetkinä, jolloin kotitalouksien sähköntarve on korkeimmillaan - johtuen tietenkin monien talojen sähkölämmityksestä.

Myllyjen jäätyminen lienee myös esimerkki siitä, kuinka vihreään energiasiirtymään lähdettiin maassamme ilman riittävää ymmärrystä. Tai – mikäli jäätyminen oli tiedossa – uhmaten tosiasioita, mikä on inhimillisen typeryyden ehdottomasti järjettömin muoto.

* * *

Tässä tilanteessa me nyt joka tapauksessa olemme ja on sähköyhtiöiden ja viime kädessä valtion tehtävä huolehtia siitä, ettei nyt nähty tilanne muutu käytännöksi sitten kun maamme sähköntuotannosta vielä nykyistäkin suurempi osa tuotetaan tuulimyllyillä. Vaihtoehtoja toki on useita.

Tuulimyllyllä tuotetun energian osuutta koko sähköntuotannosta voitaisiin rajoittaa esimerkiksi lainsäädännöllä. Tämä pienentäisi säistä riippuvan sähköntuotannon osuutta koko energiantuotannosta ja pakottaisi yhtiöitä etsimään vaihtoehtoisia – tuotantovarmempia – tapoja tuottaa sähköä. 

Vaihtoehtoisesti tuulimyllyihin voitaisiin vaatia rakennettavaksi jäätymistä estävät rakenteet tai toimintatavat. Se vähentäisi tuulimyllyillä tuotetun energian taloudellista kannattavuutta ja ohjaisi sähköntuotantoa varmempiin tuotantotapoihin, jotka eivät ehkä edistäisi yhtä paljon vihreää siirtymää kuin tuulienergia. 

Molemmat edellä esittämäni vaihtoehdot tarkottaisivat kuluttajalle mitä todennäköisimmin vuoden keskimääräisen sähkönhinnan nousua, mutta samalla parantaisivat sähköntuotannon ennakoitavuutta ja sen riittävyyttä kaikissa sääoloissa. Siksi meidän suomalaisten ja koko yhteiskuntamme on päätettävä, kumpaa haluamme energiantuotannoltamme: varmuutta vai halpaa keskihintaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historiallinen hetki Suomen vihreässä siirtymässä
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Mika Anttonen ja vihreä siirtymä

Elämä ilman kunnossapitokulttuuria

Etelä-Afrikka on mielenkiintoinen antropologis-kulttuurinen seurantakohde. Olihan maan talous erinomaisessa kunnossa kun valkoinen vähemmistövalta vaihtui mustan enemmistön hallintoon. 

Tästä syystä olen silloin tällöin (esimerkki) kirjoittanut maan tapahtumista. Ja tänään teen sen nojautuen Al Jazeeran artikkeliin maan tilanteesta. 

Arabimaailman pravdan mukaan Etelä-Afrikassa on toiminut sähkönjakelu yhtämittaisesti 57 päivän ajan, mikä on pisin yhtenäinen jakso yli kahteen vuoteen. Tämä on sikäli merkittävää, että viime vuonna sähkökatkot aiheuttivat maan keskuspankin mukaan tehtaiden, toimistojen ja kauppojen sulkemisten takia tappiota peräti 51 miljoonan dollarin verran päivässä. 

Sähköongelmat eivät kuitenkaan ole ainoa haaste 62 miljoonan asukkaan maassa vaan vuosikymmeniä jatkuneet laiminlyönnit infrastruktuurin huollossa ja investoinneissa ovat johtaneet myös liikenneverkkojen ja vesihuollon rappeutumiseen. Tämä saattaa johtaa siihen, että vuodesta 1994 - eli apartheidin päättymisestä lähtien - vallassa ollut Afrikan kansalliskongressi (ANC) menettää parlamentaarisen enemmistöasemansa ensi viikon vaaleissa. Näin ainakin mielipidekyselyiden mukaan.

Etelä-Afrikassa on suuri julkinen sähköntuottaja - Eskom - jonka käytössä on lähinnä vanhentuneita ja huonosti ylläpidettyjä hiilivoimaloita, jotka ovat kärsineet myös hiili- ja kuparivarkauksista sekä korruptiosta. Niiden seurauksena presidentti Cyril Ramaphosa joutui viime helmikuussa jopa julistaman hätätilan sähkökatkojen venyessä jopa 12 tuntiin päivässä. 

Sittemmin Etelä-Afrikkaan on syntynyt yksityisiä investointeja tuulivoimaloihin ja ydinvoimaloihin, minkä seurauksena yksityinen sektori tuottaa nykyisin noin kolmanneksen Etelä-Afrikan sähköstä. Se selittää osittain sähkökatkojen viimeaikaisen vähenemisen.

Sähkökatkot ovat myös estäneet vedenpuhdistamoita käyttämästä pumppujaan, mikä on johtanut ihmisten jäämiseen ilman talousvettä. Lisäksi - Johannesburgin vesilaitoksen mukaan - lähes puolet kaikesta putkistovedestä hukkuu vuotoihin. Se tarkoittaa 70 miljoonaa litraa juomavettä joka päivä. Syynä on kunnallisten jakelujärjestelmien korkea ikä: esimerkiksi Johannesburgissa ne on suunniteltu maailmansotien välisenä aikana.

Vesilaitokset ovat alttiita myös vandalismille. Rosvot ottavat kaiken metalliosista pumppuihin ja myyvät ne eteenpäin. Eikä Etelä-Afrikassa ole sellaista infran kunnossapitokulttuuria kuin länsimaissa. Ja vaikka olisikin, on vesilaitoksilla vaikeuksia saada tuloja, koska ihmisillä ei ole varaa maksaa. 

Etelä-Afrikan vesitilannetta saattaisi sähkön tapaan auttaa siirtyminen yksityiseen vedenjakelujärjestelmään. Ja sama koskee Etelä-Afrikan valtion tukemaa rautatieyhtiötä, joka on myös joutunut huonon hallinnon ja korruptiosyytösten keskelle.

Viime vuonna ränsistyneet rautatiet aiheuttivat maan valtiovarainministeriön mukaan taloudelle menetyksiä, jotka vastaavat jopa 6 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2023. Eikä siinä kaikki, sillä julkinen rautatieyhtiö varoitti äskettäin, ettei se pysty hoitamaan 130 miljardin randin (7,2 miljardia dollaria) velkaansa ilman suoraa valtion apua. Niinpä presidentti Ramaphosa on vihjannut myös rautatieliikenteen yksityistämisen suuntaan.

* * *

Etelä-Afrikassa on ensi viikolla vaalit tilanteessa, jossa infrastruktuuri on pettämässä sekä lisäksi kolmannes koko väestöstä ja lähes puolet kaikista nuorista on työttömänä, 56 prosenttia koko väestöstä elää köyhyydessä ja talouskasvu on olematonta (tälle vuodelle on ennakoitu 0,9 prosentin kasvua).  Ja samaan aikaan rikollisuusluvut ja korruptioskandaalit ovat jokapäiväistä heinää.

Viime vuonna maan velka/BKT-suhde kasvoi 74 prosenttiin (Suomessa 75,8 prosenttia!) ja nykyinen hallitus joutuu sen takia käyttämään yli viidenneksen verotuloistaan velan korkojen maksuun. Se vie rahaa muilta aloilta – kuten koulutukselta, terveydenhuollolta ja infrastruktuurilta.

Siksi maan työttömyys olisi saatava laskuun, jotta tuloja saataisiin nykyistä enemmän. Niinpä seuraavan hallituksen - riippumatta sen kokoonpanosta - olisi keskityttävä talouden piristämiseen ja työpaikkojen luomiseen. Se voisi tapahtua esimerkiksi tarjoamalla kannustimia yksityisille infrastruktuuri-investoinneille, jotka heijastuisivat positiivisesti maan vientiteollisuuteen ja muuhun yrityselämään. 

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko Etelä-Afrikka nousemaan siitä alamäestä, jota se on ANC:n johtaman keskusjohtoisen taloutensa vetämänä lasketellut viimeiset puolitoista vuosikymmentä. Vai onko sen kohtalona vaipuminen tavanomaiseksi mustan Afrikan takapajulaksi, jossa mikään muu ei toimi kuin korruptio ja rikollisuus? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt testataan onko afrikkalaisista menestyvän valtion ylläpitäjäksi
HS historiallisten vääryksien äärellä
Kertakaikkinen ratkaisu suunnitteilla Etelä-Afrikkaan?

Historiallinen hetki Suomen vihreässä siirtymässä

Eilinen sähkön hintapiikki oli eräänlainen kylmä suihku pörssihintaisen sähkösopimuksen tehneille ihmisille ja yrityksille. Kovin suuri yllätys sen ei kuitenkaan olisi pitänyt olla, koska - asiantuntijanäkemyksen mukaan - eilinen "tilanne on aivan tehtyjen poliittisten päätösten ja linjausten mukainen. Sähköntuotannon muutos oli väistämätön, mutta se nopeus ja ehdottomuus millä toimittiin, johti vallitsevaan tilanteeseen". 

Tällä hän viitannee sekä ripeään fossiilisen energian tuotantolaitosten sulkemiseen ja aiemmin erityisesti poliittisen vasemmiston toimintaan ydinvoiman rakentamisen estämiseksi että niiden tilalle rakennetun tuulivoiman tuotannon suureen vaihteluun. Lisäksi myös turpeen energiakäytön alasajolla ja Venäjän kauppasaarrolla lienee omat osuutensa. 

Tämä kaikki aiheuttaa kovaa poliittista painetta. Tärkein kommentti kuultiin eilen ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäseltä, joka linjasi, että Suomeen tarvitaan lisää säästä riippumatonta perusvoimaa ja säätövoimaa, koska sähköjärjestelmämme on nykyisin liian haavoittuvainen. 

Tämä viitannee siihen, että hallitus pyrkii käynnistämään mahdollisimman nopeasti uusia energiahankkeita. On kuitenkin selvää, ettei niitä synny taikaiskusta, vaan uusien voimaloiden rakentaminen vie aikansa. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista, että Kemijoki Oy peruutti eilen aikeensa rakentaa Kemijokeen vielä yhden voimalaitoksen. Tämä Sierilän vesivoimala on ollut suunnitteilla jo pitkään ja ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet sen rakentamista tiukasti - ja kiittäneet päätöksestä. Yhtiön mukaan hanke olisi taloudellisesti kannattamaton.

Nähtäväksi kuitenkin jää, pitääkö yhtiön päätös, sillä ainakin Kokoomuksesta kuultiin välittömästi päätöksen jälkeen vaatimus rakentaa voimala. Asiaan kantaa ottaneen Heikki Vestmanin (kok)  mukaan "Sierilän vesivoimala on käytännössä ainoa lähivuosina toteutettavissa oleva voimalaitoshanke, joka parantaa sähkön toimitusvarmuutta ja kohtuullistaa hintapiikkejä. Se pitää toteuttaa, vaikka valtio-omistajan väliintulon kautta."

Nähtäväksi siis jää, käyttääkö hallitus määräysvaltaansa valtionyhtiössä ja käskee sen rakentamaan kannattamattoman voimalaitoksen yleisen hyvän nimissä eli tasatakseen sähkön hintapiikkejä. Ja jos käyttää, niin synnyttääkö se uuden ympäristösodan Suomessa? 

Entä kuinka mahdolliseen maan hallituksen mahtikäskyyn suhtautuvat yhtiön yksityiset vähemmistöosakkaat? Niillä tuskin on suurta halukkuutta rahoittaa tappiolliseksi arvioitua hanketta. 

Tässä mielessä jää nähtäväksi myös se, minkälaisen reaktion erityisesti ympäristöjärjestöissä - ja yleisemminkin poliittisessa vihervasemmistossa - saavat aikaan mahdolliset pumppuvoimahankkeet. Sellaisillahan on tyypillisesti vähäinen teho, joten voimaloita pitäisi siksi rakentaa paljon, minkä takia niillä on helppo nähdä merkittäviä ympäristövaikutuksia. 

Kävi miten kävi, kaiken kaikkiaan eilinen sähkön hintapiikki jäänee historian lehdille yhtenä merkittävänä käännekohtana Suomen vihreässä siirtymässä. Haasteita lisää sähkönkäytön nopea lisääntyminen esimerkiksi autoliikenteen, asuntojen lämmityksen ja teollisten prosessien siirtyessä pois fossiilisista polttoaineista. Sekä tietenkin Suomen arvaamaton talvi, joka tuottaa varmuudella nyt käynnissä olevan kaltaisia äärimmäisen kylmiä pakkasjaksoja myös tulevaisuudessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kylmäävän kylmää
Vihreän politiikan uhri(t)
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen

Kylmäävän kylmää

Huomenna alkavasta tammikuusta on ennusteiden mukaan tulossa poikkeuksellisen kylmä. Uutisoinnissa on väläytelty jopa 50 pakkasasteen lukemaa, vaikka todennäköisemmin jäämmekin "vain" -45 asteeseen. 

Hauskana yksityiskohtana MTV3 on näyttänyt myös uutispätkän vuodelta 1999, jolloin nähtiin kaikkien aikojen pakkasennätys -51,5 astetta. Näihin lukuihin tuskin päästään ensi kuussa kahdestakaan syystä: ensinnäkin ennätysasema Kittilän Pokassa on siirretty lämpimämpään kohtaan ja toiseksi vielä sitäkin kylmempiä lämpötiloja näyttänyt Sallan Naruskan mittausasema on poistettu kokonaan virallisista mittauspisteistä.

Joka tapauksessa - mikäli ennusteet osuvat oikeaan - on edessämme poikkeuksellisen kylmiä säitä. Se tarkoittaa vaikeuksia liikenteelle ja tarvetta paksuille vaatteille, mutta myös testiä yhä enemmän tuulivoimaan nojaavalle suomalaiselle sähköntuotannolle. 

Toivoa sopii, että maastamme löytyy riittävästi sähköntuotantokapasiteettia myös silloin, kun tarve on suuri, mutta tuulivoimalat pois pelistä. Ja ettei sähkön hinta nouse ensi kuussa niin korkeaksi, etteivät hatarimmissa mökeissä asuvat - ja siten kansan vähävaraisimmat - ihmiset pysty maksamaan tulevaa sähkölaskuaan.

* * *

Kirjoittelin muutama päivä sitten pohjoisen napajään nopeasta laajenemisesta viime viikkoina. Se on jatkunut edelleen ja eilisen tiedon perusteella arktisen merijään laajuus on ajankohtaan nähden ollut viimeksi nykyistä suurempi vuonna 2003. Siis 20 vuotta sitten. 

Käytän tässä samalla tilaisuuden kommentoida muutama kuukausi takaperin paljon uutisia herättäneen eteläisen merijään laajuutta. Esimerkiksi viime heinäkuussa uutisoitiin tutkijoiden olevan huolissaan siitä, että "Antarktikselta on kadonnut Argentiinan verran meri­jäätä". 

Huoli on ollut sikäli aiheellinen, että eteläisen merijään laajuus on lähes koko tämän vuoden ajan ollut kunakin ajankohtana mittaushistoriansa pienin. Tilanne on kuitenkin muuttunut viime viikkoina nopeasti ja tällä hetkellä se on laajempi kuin vuosina 1979, 2005, 2016, 2018, 2021 ja 2022. 

Kuten arvoisa lukijani varmasti huomasi, on noiden suppeimpien merijäiden joukossa myös mittaushistorian ensimmäinen vuosi. Tämä voi viimeaikaista uutisointia seurannelle olla yllätys, mutta tuskin jäätutkijoille: heillähän on koko ajan ollut hyvin tiedossa, ettei eteläisen merijään laajuudella ole juurikaan tekemistä globaalin ilmakehän lämpötilan kanssa toisin kuin arktista ympäröivällä napajäällä.

Näillä hyisillä uutisilla toivotan teille - arvoisat lukijani - oikein hyvää uutta vuotta! Ja kiitän ajatusteni lukemisesta ja kommentoimisesta kuluneena vuonna.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näkyykö islantilaisen tulivuoren purkaus pohjoisessa?
Itkevät yliopisto-opiskelijat
Selitys pohjoisen merijään sulamisen pysähtymiselle

Terästehdas, hömötiainen ja Rydman

Vihreä siirtymä sai eilen julkisuudessa melkoisen nosteen, kun norjalaisyhtiö ilmoitti aikeestaan perustaa Inkooseen vihreän terästehtaan. Siis sellaisen, joka ei käytä lainkaan fossiilista energiaa, vaan puhtaasti tuotettua vetyä - joka niin ikään tuotettaisiin Suomessa.  

Jos hanke toteutuu, olisi se tietenkin todella iso ja positiivinen asia Suomelle. Vielä ei kuitenkaan kannata nuolaista, sillä mainitulla yhtiöllä ei toistaiseksi ole lainkaan omaa tuotantoa eikä liikevaihtoa - saati rahaa - eikä edes osaamista vety- ja terästehtaiden rakentamiseen.

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko norjalaisyhtiö aikomuksessaan vai paljastuuko se aikanaan jonkinlaiseksi vedätykseksi. Tässä vaiheessa kuitenkin vallitsee melkoinen optimismi: poliitikoistamme ainakin Maria Ohisalo (vihr), Annika Saarikkko (kepu), Mika Lintilä (kepu), Timo Harakka (sd), Atte Harjanne (vihr), Anders Adlercreutz (ruots), Arto Satonen (kok), Kai Mykkänen (kok) ja Sanni Grahn-Laasonen (kok) sekä muista toimijoista Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila ja Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen ovat asiasta innoissaan. 

On siis syytä toivottaa hankkeelle hyvää onnea ja menestystä. Sekä kaiken varalta varoittaa suomalaisia päättäjiä sinisilmäisyydestä hankkeeseen mahdollisesti pyydettävän julkisen tuen suhteen. 

* * *

Meille on jo jokin aika sitten kerrottu tutkimuksen osoittaneen, että suomalainen metsätalous on ajanut aiemmin erittäin yleisen hömötiaisen erittäin uhanalaiseksi. Tänä aamuna saimme sitten harvinaista herkkua mielipidekirjoituksesta, jossa saksalaisnimen omaava dosenttismies kyseenalaisti väitteen tutkimuksesta löytämillään puutteilla. 

Dosentin ala ei kuitenkaan ole lintutiede eikä edes mitään sinne päin viittaavaa. Siksi päätin katsoa Google-haun avulla, minkälaisella taustalla hän otti kantaa hömötiaiseen. 

Selvisi, että samanniminen henkilö on ainakin kirjoittanut kirjan valkoselkätikasta - siis toisesta uhanalaisesta linnusta. Sekä kritisoinut maamme suurta hirvieläinkantaa metsien monimuotoisuuden tuhoamisesta. Kyseessä näyttäisi siten olevan oikea lintumies ja luonnonsuojelija. 

Saapa siis nähdä, minkälaisen vastauksen linnuista ja ympäristön monimuotoisuudesta kiinnostunut dosentti tulee aikanaan saamaan. Ettei vain maamme luonnonsuojelijoiden välille olisi syntymässä eripuraisia kuppikuntia?

* *  *

Lopuksi täysin vihreään siirtymään tai ympäristönsjuolejuun liittymätön tunnustus siitä, että olin väärässä. Ex-kokoomuslainen Wille Rydman ei nimittäin valinnut uudeksi puolueekseen Liike Nytiä, vaan Riikka Purran Perussuomalaiset. 

Rydmanin uuden viiteryhmän puheenjohtaja totesi siirtymisen jälkeen puolueen kannalta oleellisen: se "oli tietenkin muutaman viikon takainen syyttämättäjättämispäätös. On oleellista, että henkilö ei ole syyllistynyt rikokseen."

Nähtäväksi jää, miten Rydmanin siirtyminen vaikuttaa asiaan liittyvien puolueiden kannatukseen - eli kuinka moni äänestäjä siirtää kannatuksensa Kokoomukselta Perussuomalaisille. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka siirtyminen vaikuttaa eräiden muiden kokoomuslaisten tulevaisuuteen: tunteeko esimerkiksi poliittisesti nyt siirtynyttä kansanedustajaa lähellä oleva Atte Kaleva kiinnostusta seurata kollegaansa Riikan siipien suojaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Minne vie Wille Rydmanin tie?
Robottihaukasta ratkaisu hanhiongelmaan
Tavoitteena sähköinen yhteiskunta

Pilkkeitä

Iltalehden pääkirjoituksessa kiinnitettiin huomiota pääministeri Sanna Marinin (sd) vaikeuteen tunnustaa, että hänen hallituksensa on ajanut Suomen talouden surkeaan tilaan, jonka korjaamiseksi vaaditaan julkisten menojen priorisointia ja leikkaamista. Kirjoituksen mukaan Marin ei "usko siihen, että säästämällä ja leikkaamalla tätä maata ja sen taloutta vastuullisesti hoidetaan, vaan näen, että ainoa kestävä tapa hoitaa Suomen julkista taloutta kuntoon on vahva talouskasvu ja työllisyyteen panostaminen". 

Marin on tietenkin sikäli oikeassa, ettei maan talous tule kuntoon kurjistamispolitiikalla. Mutta hän ei kuitenkaan näytä ymmärtävän, että julkisen talouden taakka ja siitä seuraava verojen holtiton kasvu nimenomaisesti ehkäisevät talouskasvua eli investointeja, yritteliäisyyttä ja jopa korkean osaamistason ihmisten työperäistä maahanmuuttoa. Ja siten lisää Suomen kurjistumista entisestään.

* * *

Edelliseen liittyen muun muassa Helsingin sanomat on huomannut, että hallitus aikoo käyttää miljardeja alentaakseen kansalaisiin kohdistuneiden sähkön korkeiden hintojen aiheuttamaa rasitusta. Kyse on demareiden ehdottamasta 20 sentin hintakatosta kilowattituntia kohden.

On tietenkin hyvä, että hallitus suunnittelee tekevänsä jotain sen eteen, etteivät paljon sähköä käyttämään joutuvat ihmiset ja yritykset joudu kohtuuttomiin vaikeuksiin. Asian kääntöpuolena on kuitenkin se, että hoidettuaan lähes kolme vuotta maan taloutta holtittomasti ei hallituksella olisi enää oikeasti varaa suuriin lisämenoihin. 

Siksi viimeistään nyt olisi kaikkien suomalaisten hyvä tiedostaa, että sähkön hintakaton kustannukset tulevat - maan muiden velkojen kera - korkojen kanssa maksettavaksi tulevina vuosina. Eikä äänestäjän siitä syystä tule rangaista maan asioita tulevissa hallituksissa kuntoon laittavia puolueita siitä, että ne joutuvat kurjistamaan suomalaisten elintasoa tavalla tai toisella korjatakseen Marinin kabinetin virheet. 

* * *

Science-lehden uutiskokoelmassa kerrottiin Havaijin Mauna Loan purkauksen katkaisseen tieyhteydet ja sähköt tulivuoren huipulla olevalle mittausasemalle, jossa on seurattu ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta (CO2) vuodesta 1958 lähtien. Siis sen tiedon lähteelle, jota olen käyttänyt tässä blogissa seuratessani ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen napajään välistä syy-seuraussuhdetta. 

Tapaus on sikäli itsellenikin ikävä, että joudun miettimään, kuinka jatkan omaa seurantaani. Yksi mahdollisuus on hyödyntää jotain muuta hiilidioksiditiedon lähdettä, mikä teettäisi itselläni melkoisen työn joutuessani laskemaan koko aineiston läpi uudelleen. Toinen vaihtoehto olisi ekstrapoloida kuluvan vuoden hiilidioksidipitoisuus edeltävien vuosien kehityksen perusteella, koska Mauna Loan tilastossa kyseisen kasvihuonekaasun pitoisuuden nousu on ollut varsin tasaista. 

Palaan asiaan noin kuukauden kuluttua. 

* * *

Viime päivinä olemme saaneet kuulla myös Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista. Iltalehti kertoi 13-vuotiaasta itseään viillelleestä tytöstä, jonka ohikulkija pelasti Vantaalla. 

Hovioikeus katsoi vuonna 1992 syntyneen Sayed Zabiullah Pakzadin syyllistyneen raiskaukseen, törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pakottamiseen seksuaaliseen tekoon ja antoi tälle rangaistukseksi kolme vuotta ja viisi kuukautta vankeutta sekä määräsi suoritettavaksi - todennäköisesti meidän veronmaksajien maksettavaksi jääviä - kipurahoja tytölle.  

Harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan ilmeisesti liittyi sekin tapaus, josta MTV3 uutisoi. Sen mukaan poliisilla piti eilen illalla kiirettä Itä-Helsingissä Puotinharjun ostoskeskuksessa, jossa oli ilmoitettu joukkotappelusta. Sellaista ei kuitenkaan ilmeisesti ollut, vaan joku oli vain näytellyt veistä ja yrittänyt pahoinpidellä muita ihmisiä.

* * *

Tämä  kokoelma on hyvä päättää palaamalla Suomen julkisen sektorin tilaan. Tarkoitan Helsingin sanomien pääkirjoitusta, jossa kiinnitettiin huomiota espoolaisen Jorvin sairaalan päivystyksen tukkeutumiseen: siellä on viime päivinä ollut kymmenien tuntien jonot.

Ongelman taustalla on pääkirjoittajan mukaan taannoin tehty päätös hoitajamitoituksesta. Ja siksi "hallitus joutui loiventamaan ympärivuorokautisen vanhustenhoivan hoitajamitoituksen tiukennusta. Huhtikuussa 20:tä vanhusta kohti tarvitaan 13 hoitajaa ja vasta joulukuussa 14 hoitajaa. Mistä nekään hoitajat otetaan, sitä ei tiedä kukaan, sillä hoitajat loppuvat kesken jo nyt."

Päätös syntyi nykyisen hallituksen aikana, mutta tosiasiassa sitä oli valmisteltu jo aiemmin melkoisen eduskunnassa vallinneen yksimielisyyden ilmapiirissä. Kyseessä onkin valaiseva esimerkki lähes koko poliittista päättäjäkenttäämme koskevasta vaivasta, jossa päätöksiä tehdään ilman sellaista valmistelua, jossa selvitetään muutoksen kaikki odotettavissa olevat seuraukset. 

Ainakin näin blogisfääristä jälkikäteen tarkasteltuna hoitajamitoituksen seurausten olisi pitänyt olla - ellei poliitikkojen niin ainakin - valmistelussa mukana olleiden asiantuntijoiden havaittavissa. Ja viestittävissä niin selkeästi, että reilun kahden vuoden takainen päätös olisi jäänyt tekemättä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
60 prosenttia suomalaisista pelkää katuväkivaltaa
Hyvinvointialueilla loppuvat rahat ja kädet
Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

Vihreän politiikan uhri(t)

Yle uutisoi sähkön olevan nyt niin kallista, että yksi sähköyhtiö kaatui. Asian taustaksi verorahoitteinen mediamme kertoi, että "pohjolaa koettelevat pakkaset, vähäinen vesivoima ja niukaksi jäänyt tuulivoima".

Ylen mukaan sähkön myyjä on kaatunut Suomessa vain kerran aikaisemmin. Se tapahtui tämän vuoden kesäkuussa. Epäselväksi tosin jäi, millä tavalla pakkaset, vähäinen vesivoima ja niukaksi jäänyt tuulivoima vaikuttivat sen kaatumiseen juuri kesällä. 

Tapauksiin saa kuitenkin hiukan lisävaloa, jos muistaa ministeri Mika Lintilän maininneen muutamia viikkoja sitten, että "ratkaisevaa on öljyn maailmanmarkkinahinta, joka on lähes nelinkertaistunut reilussa vuodessa". 

Vielä selkeämmäksi kuvion tekee se, jos tarkastelee energiapolitiikan viimeaikaista kehitystä. Lokakuun lopussa tulin tehneeksi juuri niin toteamalla, että "energian hinta on lähtenyt EU:ssa kiitolaukkaan, koska Saksa on aiemmin päättänyt ajaa oman ydinvoimansa alas ja joutuu nyt maksamaan fossiilisesta energiasta päästömaksujen takia aiempaa korkeampaa hintaa. Asiaa on kärjistänyt lisäksi se, että myös Aasiassa on vihreän siirtymän seurauksena syntynyt kasvava tarve Keski-Euroopan kannalta tärkeään maakaasuun, joka on niin ikään nostanut energian hintoja EU:ssa."

Toisin sanoen suomalaisen energiayhtiön kaatumisen perimmäinen syy on siinä, että ihmiskunta ja erityisesti Euroopan Unioni on lähtenyt rakentamaan tulevaisuuttaan sopeuttamalla elämänmenoaan vihreiden periaatteiden mukaiseksi. Ensin säikkymällä ydinvoimaa ja sittemmin kauhistelemalla kivihiiltä. 

Lopputuloksena energian hinta on kasvanut ja suomalaiset - ja epäilemättä monet muutkin - energiayhtiöt ovat joutuneet vaikeuksiin, koska sähkön myyntiyhtiön on maksettava tukkumarkkinoilta ostamansa sähkö heti, mutta omilta asiakkailtaan se saa maksut vasta myöhemmin. Toisin sanoen vihreiden energiaratkaisujen perinteistä energiatuotantoa suurempi epävakaus on tehnyt aiemmin toimineen sähkömarkkinan entistä vaikeammin hallittavaksi. 

Suomen osalta tilanne ei onneksi ole kovin paha. Me tosin elämme juuri nyt tuontienergian varassa, mutta tilannetta parantaa jatkossa lopultakin valmistunut ydinvoimala, energiaa tuottava uusi biotuotetehdas sekä nopeasti kasvava tuulivoima. Tosin samaan aikaan maamme hallituksella on kova tahtotila ajaa fossiilista energiantuotantoa alas muita maita nopeammin, mikä taas epävakauttaa tilannettamme.

Nähtäväksi siis jää, mitä jatkossa tapahtuu. Varmaa kuitenkin on, että halvan energian aika on ainakin toistaiseksi loppumassa meiltä suomalaisilta - eikä tavallinen kansalainen tule saamaan seuraavaa sähkösopimustaan edes likimain samaan hintaan kuin nykyistä. Ja mielenkiintoisinta se, kuinka tämä näkyy yhteiskuntamme vakaudessa ja poliittisten voimasuhteiden kehittymisessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Sosiaalinen ilmastorahasto tarkoittaisi 150 euron lahjoitusta jokaiselta suomalaiselta muulle Euroopalle
Suomeen tulee uusi moderni jättiläinen

Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen

Meidän suomalaisten sähkölaskut ovat nousseet lähes holtittomasti vihreän siirtymän seurauksena. Kehityksen taustalla on ollut ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi Saksan toteutusvaiheeseen tullut vanha päätös ydinvoimasta luopumisesta, norjalaisen vesivoiman kuivasta kesästä johtuva niukkuus sekä pohjoismaisten sähköverkkojen yhdistyminen keskieurooppalaisiin. 

Lisäksi asiaan on vaikuttanut Olkiluodon uuden ydinvoimalan viivästyminen, minkä seurauksena olemme varsin riippuvaisia tuontisähköstä. Mutta toki ongelma koskee koko Eurooppaa.

Siksi oli mielenkiintoista huomata uutinen, jonka mukaan Ranska on päättänyt ryhtyä rakentamaan jälleen uutta ydinvoimaa. Tosin sielläkin on oma olkiluoto-ongelmansa eli moninkertaisesi budjettinsa ylittänyt ja pahasti myöhässä oleva ydinvoimalatyömaa.

Jäänkin suurella mielenkiinnolla odottamaan, johtaako Ranskan päätös dominoefektiin eli ydinvoiman uuteen rakennusbuumiin muualla Euroopassa ja ehkäpä myös muualla maailmassa. Oman maanosamme ulkopuolella ainakin hiilivoimaan panostavan Kiinan voisi kuvitella siirtyvän vihreän siirtymän kannalta hyväksyttävämpään ydinvoimaan.

Tämä kaikki on sikäli mielenkiintoista, että juuri ympäristöihmiset ovat olleet vuosikymmeniä ydinvoimaa vastaan, ja kun he vihdoin ovat saaneet ajetuksi agendansa läpi kansainvälisessä yhteisössä, on sen tuloksena syntymässä uusi ydinvoimabuumi. Joka jatkunee niin kauan, kunnes jossain päin maailmaa tapahtuu jälleen uusi onnettomuus, joka säikäyttää ihmiset perinpohjaisesti.

Suomen kannalta on joka tapauksessa selvää, että nähty energian hinnannousu on jo nyt osoittanut, että täällä kylmässä pohjolassa on syytä huolehtia energiaomavaraisuudesta. Ydinvoiman ja tuulienergian lisäksi sitä paikkaamaan on Kemiin nousemassa uusi sellutehdas, joka valmistuttuaan tulee vastaamaan noin 2,5 prosentista koko Suomen sähköntuotannosta. 

Tämä viimeisin seikka on myös sellainen asia, jonka kanssa ympäristöihmiset ovat nikotelleet. Hehän haluaisivat suojella kolmanneksen koko Suomen pinta-alasta ja siten vähentää aivan oleellisesti mahdollisuuksiamme tuottaa bioenergiaa. 

Edelle kirjoittamani osoittaa, ettei ole helppo olla samaan aikaan aatteiltaan vihreä ja älyllisesti rehellinen. Ehkäpä tämä tosiasia on myös perimmäinen syy sille, ettei puolue ole valtamedian - aivan erityisesti Ylen ja Helsingin Sanomien - massiivisesta tuesta huolimatta onnistunut nousemaan maassamme suurten puolueiden joukkoon. Ja hyvä niin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Retorinen muutos ei poista älyllistä epärehellisyyttä
Satiiri Vihreiden alamäen syistä
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?

Tavoitteena sähköinen yhteiskunta

Suomessa on hallituksen tahdosta ja kovalla tohinalla pyritty pääsemään muuta maailmaa nopeammin eroon fossiilisista polttoaineista. Toisin on Saksassa. 

Siellä on nimittäin merkittävimmäksi energianlähteeksi noussut kivihiili, joka yhdessä maakaasun ja ydinvoiman kanssa muodostaa nyt yli puolet germaanien sähköntuotannosta. Eikä se johdu pelkästään ydinvoiman alasajosta, vaan myös tuulivoiman osuuden pienenemisestä. 

Asiasta kertoneen Maaseudun tulevaisuuden mukaan tämä on johtunut tammikuusta maaliskuuhun vallinneista tuulettomista säistä. Toisin sanoen tuulivoiman riippuvuus satunnaistekijöistä on nyt tullut demonstroitua Euroopan johtavassa talousmahdissa. 

Tuulivoimaa rakennetaan innokkaasti myös Suomessa: vuoden 2020 aikana maahamme rakennettiin 67 uutta tuulivoimalaa. Sen seurauksena Suomessa oli vuoden lopussa yhteensä 821 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on 2 586 MW.

Niiden yhteenlaskettu sähköntuotanto oli viime vuonna 7,8 TWh, mikä vastasi vajaata kymmentä prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Toisin sanoen varsin suuri osa maamme energiahuollosta on rakennettu satunnaisten sääilmiöiden varaan. Toki meillä on sitä varten olemassa säätövoimaa ja hätätapauksessa sähköä on saatavissa myös kansainvälisiltä markkinoilta, ellei pula sitten iske sinnekin.

Suomen nykyinen energiapolitiikka on sikäli mielenkiintoista, että yhä suurempi osa energiasta halutaan tuottaa sähköllä - johtotähtenä autoilun sähköistäminen - ja samalla sitä halutaan tuottaa yhä suuremmassa määrin tuuli- ja aurinkovoimalla, josta Saksan kokemusten osoittamaa epävarmuutta torjuttaisiin kierrättämällä energia vedyn kautta, jolloin vain vajaa kolmannes tuotetusta energiasta tulisi lopulta hyötykäyttöön ja lisäbonuksena saataisiin vedyn suhteen hankalat varastointi- ja siirto-ongelmat. 

En kuitenkaan sinänsä kritisoi pyrkimystä päästä eroon fossiilisista energianlähteistä. Se olisi sinänsä kaikella tavalla hyvä asia, mutta kiinnitän huomioni siihen, että tavoitteen saavuttaminen teknisesti ja taloudellisesti järkevillä ratkaisuilla ei näyttäisi olevan helppoa. Ja juuri siinä mielessä Suomen hallituksen into pyrkiä hiilineutraalisuustavoitteisiin muuta maailmaan aiemmin on aikamoista riskipeliä. 

Hallitus kuitenkin mielellään korostaa, että toimiessaan edelläkävijänä suomalaisilla yrityksillä on kehitettävien ratkaisuiden kautta mahdollisuus saavuttaa merkittäviä markkinaetuja hitaammin kiiruhtavien maiden kilpailijoihin nähden. Tämä on tietenkin mahdollista, mikäli maassamme on tähän tavoitteeseen pyrkiviä yrityksiä ja niiden tuotekehitysponnistelut tuottavat tulosta ja vielä maailmanlaajuiseen markkinointiinkin on riittävästi resursseja. 

Tämä jää tietenkin nähtäväksi, mutta tavoitteensa saavuttamiseksi on hallituksen huolehdittava, että yritysmaailmamme ottaa haasteen vastaan - ja että sen tekemät ratkaisut otetaan käyttöön kotimaassa EU:n kilpailulaista huolimatta sen sijaan, että rahavirrat ohjautuisivat ulkomaisten toimijoiden laariin. Ja tukisivat sikäläisiä tuotekehitysponnisteluita.

Vientivetoisena maana merkittävän tuotekehityksen mahdollistavat kassavirrat syntyvät Suomessa viennistä. Siksi haluan tämän kirjoituksen lopuksi kiinnittää arvoisan lukijani huomion maamme vuoden 2020 merkittävimpien vientituotteiden listaan, jonka Helsingin sanomat julkaisi aamun lehdessä. 

Listan mukaan ylivoimainen ykkönen oli paperi ja kartonki reilusti yli viiden miljardin euron arvolla. Seuraavana tulivat dieselpolttoaineet (reilulla kolmella miljardilla), henkilöautot, ruostumattomat teräslevyt, selluloosa, sahatavara, kaivuu- ja työkoneet, laivat + veneet yms., mittaus- ja analyysilaitteet sekä muut erikoikoneet ja -laitteet (reilu miljardi). 

Sen jätän kuitenkin lukijani itse arvioitavaksi, kuinka hyvän pohjan tämä lista luo sähkön varassa pyörivän yhteiskunnan rakentamiseen liittyville innovaatioille ja niiden markkinoinnille maailman johtaviksi ratkaisuiksi siirryttäessä sähköiseen yhteiskuntaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Hötkyilyä länsinaapurissa
Sähkö tulee töpselistä

Rautalankaa ja biohiiliakkuja

Suomalainen metsäkeskustelu on juuttunut väittelyksi, jossa yksi osapuoli haluaa lopettaa tai ainakin oleellisesti vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä toisen osapuolen puolustaessa metsien laajamittaista käyttöä. Helsingin sanomissa oli tänään kaksi tärkeää puheenvuoroa tämän keskustelun jatkoksi. 

Niistä ensimmäisessä professori Juha Lipponen väänsi rautalangalla kuinka metsien käytön vähentäminen saattaa toimia tosiasiallisena hiilenlähteenä verrattuna tilanteeseen, jossa vihreää kultaa hyödynnetään korvaamaan fossiiliseen hiileen perustuvia tuotteita. Hän kehotti ajattelemaan tilannetta, jossa "kuvitellaan, että kehitämme kokonaan uuden puupohjaisen tuotteen, johon liittyvään arvoketjuun – mukaan lukien puunkorjuuseen liittyvä hiilinielun laskennallinen pieneneminen – liittyy yhden kilon hiilidioksidijalanjälki. Jos kyseinen tuote korvaa fossiilisen vastaavan tuotteen, joka arvoketjuineen tuottaa ilmakehään kaksi kiloa (fossiilista) hiilidioksidia, olemme siis poistaneet ilmakehästä kilon hiilidioksidia verrattuna fossiiliseen tuotteeseen. Puutuote itse on tällöin hiilinielu."

Kuinka sattuikaan, saman lehden toisessa jutussa kerrottiin esimerkki juuri tällaisesta kehityksestä. Stora Enson insinöörit olivat nimittäin kehittäneet biohiileen perustuvan fossiilista grafiittia korvaavan ligniinituotteen, joka voidaan ottaa käyttöön akkujen raaka-aineena. Sitä tuottava tehdas tulee sijaitsemaan Kotkan Sunilassa.

Akkujen käyttöhän on lisääntymässä hurjasti sähköautojen yleistymisen myötä. Ligniinistä ei kuitenkaan tule pulaa, sillä kaikesta maapallon biomassasta noin 30 prosenttia on sitä. Eikä se ole nykyisinkään vailla käyttöä, sillä metsäteollisuus polttaa sen energianlähteekseen. Näin esimerkiksi sellutehdas on samalla voimalaitos. 

Mikäli Stora Enson haaveet toteutuvat, vähenee ligniinin energiakäyttö samassa suhteessa kuin sitä sijoitetaan sähköautojen ja muiden laitteiden akkuihin. Sikäli lopputulos olisi hiilineutraali suhteessa nykytilanteeseen, mutta - aivan kuten professori Lipponen kuvitelmassaan päätteli - fossiilisen grafiitin korvaaminen biomateriaalilla tekee muutoksesta hiilinielun. 

Todettakoon vielä lopuksi se, ettei Stora Enson tuotekehitys olisi ollut mahdollista ilman yhtiön vahvaa kassavirtaa, joka perustuu metsien perinteiseen hyödyntämiseen eli sahatavaraan, paperiin ja selluloosaan. Siksi on erinomaista, että yhtiö on pystynyt näiden varassa tekemään alkuvuodesta huipputulosta, joka mahdollistaa tehtyjen innovaatioiden kaupallistamisen sekä myös uusiin tuotteisiin johtavan tuotekehityksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Pirullisia ympäristöongelmia
Tuotekehityksen kautta markkinoille

Ilmastopaneelin puheenjohtajan suloisenpunaisia ajatuksia

Sosialismi perustuu keskusjohdon pakkovaltaan, jossa ihmisten rooliksi jää niiden asioiden toteuttaminen, jotka poliittinen apparaatti on päättänyt. Siten sosialistista yhteiskuntaa leimaavat esimerkiksi palkkojen korkea verotus, yksityisen omaisuuden vähäisyys sekä pakottavat määräykset monenlaisista asioista.

Kun on sisäistänyt edelle kirjoittamani luonnehdinnan, on mielenkiintoista seurata suomalaista politiikkaa ja poliittisia vaikuttajia. Yksi heistä on Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen, jonka nimellistä puoluekantaa tai edes sellaisen olemassaoloa en tiedä. Yliopistojuorujen mukaan hän oli kuitenkin nuoruudessaan hyvin vasemmistolainen.

Ollikaisen maailmankuvaan saattoi tutustua Verkkouutisten jutussa, jonka otsikon perusteella hän ilmaisi huolensa yhteiskunnan asettaman pakon puuttumisesta. Tarkalleen ottaen huoltoasemille asetettavan pakon sähköautojen latausasemien tarjoamiseksi. 

Ollikaisen mukaan "pitkänmatkalaiset, joille sähköautosta on eniten hyötyä, eivät siirry niihin, jos valtateiden tehokas latausjärjestelmä ei toimi. Bensa-asemat ovat aika lailla ottaneet linjan, että ne eivät tarjoa latausasemia. Missä pakottava lainsäädäntö?"

Tämä on siis sosialistinen ratkaisu. Kun eivät asiat tunnu etenevän, otetaan käyttöön kategorinen pakko. Näin yhteiskuntaan saadaan haluttu muutos, mutta samalla sitä ohjataan taloudellisessa mielessä suboptimaalisesti. 

Ollikainen esitti samassa jutussa myös nykyistä suurempaa tukea sähköautojen hankkimiseksi - peräti 6 000 euroa per auto. Myös tämä on sikäli sosialismia, että tarkoitusta varten verotetut rahat ovat poissa ne työllään hankkineiden ihmisten vapaasta käytöstä. 

Kyse ei ole nappikaupasta, koska Suomessa myydään vuosittain noin 120 000 uutta autoa, eli puhumme yhteensä 720 miljoonan euron rahapotista. Se on noin 1,5 prosenttia valtion koko verokertymästä - ellei puolitoista prosenttia hahmotu helposti, voi sähköautojen valmistajille suomalaisten verovaroista tarjottavaa rahasummaa vertailla myös valtion budjetin eri menoluokkiin. 

Kolmas Ollikaisen Verkkouutisten mukaan ehdottama toimenpide oli polttoaineveron korotus, joka kompensoitaisiin autoveron laskulla. Toisin kuin kaksi edellistä, tämä ei olisi verotuksen tason osalta sosialismia, mikäli kompensaatio olisi täydellinen eli kerättävä verosumma säilyisi entisellään. 

Sen sijaan se olisi melkoinen varaisnsiirto pitkien etäisyyksien maaseudulta kaupunkilaisille, jotka ajavat vain vähän ja lyhyitä matkoja. Koska kaupungeissa asuu keskimäärin maaseutua suurituloisempia ihmisiä, olisi toimenpide samalla tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Sosialismia toimenpide olisi kuitenkin sikäli, että siinä käytetään veroilla kerättyjä varoja ihmisten pakottamiseksi tiettyyn toimintatapaan.

Vanhan sanonnan mukaan piru piilee yksityiskohdissa. Näin näyttäisi olevan myös Ollikaisen osalta.

* * *

Pääasiaan liittymättä luin mielenkiinnolla Ylen analyysiä Haitin kurjuuden syistä. Siksi ajattelin muistuttaa teitä, arvoisat lukijani aiemmin tekemästäni analyysistä, jonka perusteella verorahoitteinen mediamme näytti unohtaneen joitakin oleellisia seikkoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe
Sosialismin seireeninlaulu houkuttaa hallitusta
Nuoret ilmastoaktivistit Stalinin jalanjäljillä?

Tekeekö vesi Professorista sosialistin?

Suomalaiset hallitukset ovat aika ajoin yksityistäneet julkista omaisuutta pilkkahintaan karmaisevin seurauksin. Tunnetuin esimerkki lienee sähköverkkojen yksityistäminen, jonka seurauksena sähkölaskut ovat olleet niin rajussa nousussa, että poliitikot ovat joutuneet tekemään kömpelöitä yrityksiä rajoittaakseen vapaata markkinaa.  

Ongelmana sähkön ja monen muunkin asian suhteen on se, että julkinen omistaja luopui ns. luonnollisesta monopolista, jolloin yritysten väliseen kilpailuun perustuva markkinamekanismi ei rajoita tarjottavan palvelun hintoja. Näin palvelun tarjoaja voi rahastaa tuotteestaan täsmälleen niin paljon kuin vain kehtaa.  

Tämän kehityksen yhtenä virstanpylväänä oli aikanaan Kemiran lannoitetuotannon myyminen norjalaiselle Yaralle. Siinä kyse ei ollut luonnollisesta monopolista vaan määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen siirtämisestä yksityiseen ja vieläpä ulkomaiseen omistukseen. Myös tällaisen kaupan lopputuloksena on palvelun käyttäjän kustannusten raju nousu. 

Parhaillaan suomalaisessa lannoitekaupassa on käynnissä mielenkiintoinen käänne. Erinomaisesti hoidettu perheyhtiö Berner on nimittäin ostanut venäläisiä lannoitteita maahan tuovan ja edelleen jalostavan yrityksen ja myy niitä selvästi edullisempaan hintaan kuin Yara suomalaista lannoitetta. 

Yara ei tietenkään ole katsonut muutosta rauhassa, vaan tiedostaa siitä seuraavan taloudellisen tuoton kapenemisen. Tästä uutisoi eilen Maaseudun tulevaisuus, jonka mukaan yhtiö kieltäytyy jatkossa toimittamasta tuotteitaan Bernerin maatalouskaupalle eli Viljelijän Bernerille. 

Lopputuloksena saattaa hyvinkin olla se, että Yara maksaa Viljelijän Berneristä selvän ylihinnan ja ostaa sitä kautta sen monopoliasemaa uhanneen perheyrityksen pois maatalouskaupasta ja pelastaa sitä kautta määräävän markkina-asemansa. Loppuhinnan maksaa tietenkin suomalainen kuluttaja suomalaisten maataloustuotteiden korkeiden tuotantokustannusten pysyessä korkealla ja tullessa laskutetuksi elintarvikkeiden hinnoissa.

Tässä suhteessa on mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu kansalaisaloitteelle veden yksityistämisen kieltämisestä. Se on nyt saanut selvin luvuin maa- ja metsätalousvaliokunnan puoltavan lausunnon ja on syytä toivoa, että koko eduskunnasta löytyy enemmistö, joka päättää säilyttää vesihuollon jatkossakin julkisena palveluna. Näin estyisi se, että jälleen yksi uusi luonnollinen monopoli päätyisi jonkun suuromistajan - ehkäpä vielä ulkomaalaisen kuten Yara - rahantekokoneeksi.

Kuten arvoisa lukijani tietää, en ole varsinaisesti julkiseen omistukseen perustuvan eli sosialistisen talouspolitiikan kannattaja. On kuitenkin asioita, joita kannattaa katsoa pragmaattisesti ja erilaisten yksityisten monopolien välttäminen on yksi sellaisista. Ja siksi joidenkin asioiden sosialisointi on järkevää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laillistettu ryöstö
Jyväskylä ja luonnollinen monopoli
Markkinatalous Harvardin professorin silmin

Kokemusasiantuntijuus suojaa propagandalta

Vakuutusyhtiö If oli teettänyt kyselyn, jonka perusteella autonostajien päätöksessä painaa eniten auton käyttövoima ja sen jälkeen moottorin teho ja suorituskyky. Vasta näiden jälkeen tulevat kulkuneuvon ympäristöarvot. 

Autojen käyttövoimista ykkösenä oli edelleen bensiinimoottori, mutta sen jälkeen tuli ei-lataava hybridi tai kevythybridi, joilla ajaminen ei käytännössä poikkea polttomoottoriautosta. Vasta seuraavana tuli sähköauto suunnilleen samalla suosiolla kuin dieselauto.

Meille nykyisessä vihreässä mediatodellisuudessa eläville ympäristöarvojen ja sähköautojen jääminen muiden tekijöiden taakse voi kuulostaa yllättävältä. Syynä siihen näyttäisi olevan mediatodellisuuden vääristymä, joka näyttää maailmaa punavihreiden lasien värittämänä tässäkin asiassa.

Oman käsitykseni mukaan autonomistajat ovat sen luokan kokemusasiantuntijoita, ettei mediatodellisuus heilauta heitä kovinkaan helposti. Toki sähköauto on kokemuksena suurimmalle osalle ihmistä outo, mutta toisaalta sen hyvät ja huonot ominaisuudet ovat autoilijan kokemuksella helpohkosti ymmärrettävissä. 

Tässä suhteessa Iltalehdessä oli Ifin kyselyä mainiosti täydentävä juttu, jonka mukaan nykyaikaisten sähköautojen kehdossa eli Kaliforniassa joka viides sähköllä ladattavan auton vuosina 2012–2018 ostanut vaihtoi takaisin polttomoottoriautoon. Lukema on uskomattoman korkea ottaen huomioon sen, etteivät ensimmäiset sähköautojen ostajat missään tapauksessa edusta keskimääräistä autoilijaa vaan pikemminkin punavihreän agendan hyvin tiedostavaa joukkoa.

Kalifornialaisten into palata saastuttavaan polttoaineeseen johtui siitä, että sähköauto lataamisineen on käyttäjänsä kannalta ongelmallinen kapistus. Näköjään jopa siihen mittaan asti, että suuri osa jopa parhaiten punavihreän utopian omaksuneista ihmisistä on valmis luopumaan sellaisesta karvaiden kokemustensa takia. Näin siitä huolimatta, että sähköautolla ajaessa ei synny pakokaasuja, vaan kuljettaja voi mielessään hekumoida vihreällä eetoksella.

* * *

Tähän blogiin edellä referoimani teksti ei päässyt niinkään autoilun eikä edes pakokaasujen takia vaan siksi, että se valaisi erinomaisesti median vaikutusta ihmisiin. Ilman vahvaa punavihreää mediaa sähköauton tulevaisuus olisi paljon epäselvempi kuin nyt.

Siksi - arvoisa lukijani - ei koskaan kannata väheksyä niitä narratiiveja, joita media pyörittää ympärillämme. Ei edes silloin, kun me itse ymmärrämme niiden järjettömyyden.

Olen nimittäin aivan varma, että ilman kaikkialta syötettyä punavihreää medianarratiivia ei Suomeen olisi päästetty kymmeniätuhansia kehitysmaalaisia, eikä äskettäisessä poliittisessa spektaakkelissa ylettömän huomion saanutta turvetuotantoamme oltaisi ajamassa alas. Eikä edes EU olisi tekemässä Suomesta vauraampien maiden taloutta tukevaa hiilivarastoa.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tiedostamalla erilaisten narratiivien olemassaolon voi meistä itse kukin suojautua niiden vaikutuksilta eli propagandalta. Näin myös sellaisissa asioissa, joissa me emme ole yhtä vahvoja kokemusasiantuntijoita kuin autokaupassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Vihreää kauhukomediaa
Kansan ajatuksissa on jälkiä poliittisesta propagandasta