maanantai 12. joulukuuta 2022

Sauli Niinistö nosti maahanmuuttopolitiikan pöydälle

Presidentti Sauli Niinistö liittyi eilen niiden ihmisten joukkoon, jotka näkevät nuorison väkivallan ja jengiytymisen ongelmaksi. Hän kertoi olevansa siitä huolissaan ja arvioi, että olemme tässä asiassa Ruotsin tiellä. 

Niinpä hän vaati rikosten seuraamusjärjestelmän uudelleen tarkastelua, jotta se olisi linjassa maahanmuuttajarikollisuutensa kanssa vielä meitäkin suurempiin vaikeuksiin joutuneiden - ja politiikkaansa muuttaneiden - muiden pohjoismaiden kanssa. Toisin sanoen, tasavallan presidentti oli tässä näkemyksessään samoilla linjoilla Perussuomalaisten ja muun opposition kanssa.

Tämä oli tärkeä linjaus, sillä presidentin valta on ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta riisuttu lähes olemattomiin. Valtionpäämiehellä on kuitenkin edelleen puheoikeus, jonka painoarvo on suoraan liityksissä hänen nauttimaansa arvostukseen kansan parissa. 

Siksi on tärkeää, että huolen esitti nimenomaisesti Sauli Niinistö, joka nauttii korkeaa luottamusta kansan parissa. Ja siksi myös maamme hallituspuolueissa on lopultakin syytä ymmärtää, että viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä ei voi enää siirtää syrjään jonkinlaisena fasitisrasistiseksi leimattuna älämölönä, vaan se on otettava tosissaan. Ja tehtävä muutos parempaan.

Ellei tuota muutosta tapahdu tämän hallituksen aikana esimerkiksi Vihreiden, RKP:n ja Vasemmistoliiton vastustuksen takia, on se tehtävä seuraavassa hallituksessa. Ja siksi asiaa hallitusneuvotteluissa vastustavat puolueet on jätettävä valtioneuvoston ulkopuolelle kevään vaalien jälkeen. 

23 kommenttia:

  1. Valitettavasti Arvo Pohja on sitoutunut hallitusyhteistyöhön ensisijaisesti Vihreiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Turva Tila ja Anna Maria ovat selkeästi sitoutuneet Eino Grönin käsitykseen maahanmuuton siunauksellisuudesta.

      Poista
    2. Jos nukkuvien puolue herää ja lähtee joukolla äänestämään Suomen puolesta järki-ihmisten, Riikka Purran ja Jussi Halla-ahon, joukkoja eli perussuomalaisia - voi keväällä olla yllätysvoitto.

      Poista
  2. Vihdoinkin ja hienoa, että presidentti näyttää mallia kritiikin esittämisestä.
    On aika sallia myös tolkun ihmisten kertoa mielipiteensä järjettömästä maahanmuuttopolitiikasta ilman, että rasismiraippa alkaa heilua.
    Kyllä Niinistö ja muut tervejärkiset ymmärtävät minkälaiseen tuhoon Suomenkin vie Ruotsin tie, jolla nyt olemme.
    Kauhulla ajattelen sitä jos hölmöt suomalaiset äänestävät Niinistön jälkeen Haaviston presidentiksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai vielä pahempaa prinsessa sanna ensimmäisen.
      Huru-ukko

      Poista
    2. Taidatte pitää kauhuromantiikasta.

      Poista
    3. Jaa siksikö se vaati aktiivista katumusta halla-ahon scripta kirjoituksista?

      Poista
  3. Liian vähän.Liian myöhään.

    Sitäpaitsi salelta vaan hätäkakka kun on tajunnut että ensi talvena alkaa tulla vihreän siirtymän kanssa ruumiita ja sitten alkaakin olla vähän ikävän pahantuulista porukkaa hallintoalamaisina.

    VastaaPoista
  4. Viime lauantaiaamun Ykkösaamussa Riikka Purra kertoi PS:n tavoitteena olevan kansalaisuuteen perustuva sosiaaliturva. Tästä olisi hyvä aloittaa hallitusneuvottelut.
    Sen lisäksi minusta pitäisi tiukentaa kansalaisuuden saamisen ehtoja koska muuten nämä yhteiskunnan elätit lisääntyvät holtittomasti.
    Sitä ei Suomen talous kestä kun ei nytkään pärjätä ilman vuosittaista lisävelkaa.
    Yhä enemmän joudutaan tunnustamaan tosiasioita tämän holtittoman kauden jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Täällä on ollut jo neljäkymmentä vuotta oikeita venepakolaisia, jotka pakenivat aidosti hengenvaaraa valtamerelle kommunistisesta Vietnamista. Heitä Suomi otti ensi vaiheessa muistaakseni pari sataa. Hallitus puolusteli silloin vähäiseksi katsottua määrää sillä, että se halusi taata kaikille tulijoille hyvän sosiaaliturvan romuttamatta järjestelmää.

    Mikä on muuttunut tuosta ajasta? Tänne lampsi kerralla 30 000 muslimia täyshoitoon, osa FB-päivitystensä perusteella tuli Eurooppaan Välimerellä seilanneella risteilijällä. Eräskin murjaanien maasta "paennut" valehteli tulleensa Suomen rajalle "sokkona" umpipakettiautossa halki Euroopan. Silti oli sosiaaliseen mediaan kerennyt laittaa päivityksiä esimerkiksi saksalaisesta ostoskeskuksesta. Näitä satusetiä omat sosiaalitanttamme kuuntelivat tippa linssissä. Tarinoita epäileville perusjampoille jymähti otsaan rasistileima.

    Vasuriakkojen mielestä "rikas" Suomi voisi ottaa näitä syöttiläitä paljon enemmänkin. Kokkari Stubbkin julisti nämä roistot rikkaudeksi. Katajainenko se riemuitsi, että Suomi tienaa näillä pakkoloisilla?

    Mikä on siis muuttunut? No, maamme itsenäisyys on menetetty globalisteille, joiden teemana on ollut koko ajan Suomen tuhoaminen. Kaikki alkoi 1990-luvun lamapetoksella, jolla maan pankit ajetttiin EU-kelpoisiksi. Sen jälkeen on luisuttu rahaeliitin kelkassa kohti orjuutta. Tuskin tämä kelkka pysähtyy, vaikka pressa kokoomuksen vaalipuhujana tolkun miehenä vähän esiintyykin. Irvokasta teatteria, jolla äänestäjiä tyynnytellään, etteivät persut saa ihan veret seisauttavaa vaalivoittoa.

    VastaaPoista
  6. MT tänään

    MT-gallup: 60 prosenttia suomalaisista pelkää väkivallan lisääntymistä julkisilla paikoilla

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/5447cce2-772d-4cb1-b49d-da9966cb1984

    Artikkelista poimittua

    Väkivallan lisääntymisen pelko on suurimmillaan taajaan asutuissa kunnissa. Niissä 66 prosenttia pelkää väkivallan lisääntyvän julkisilla paikoilla, selviää MT:n teettämässä kyselyssä.

    --------------------------

    Yle tänään

    Verkkovihaa tutkinut palkittiin Vuoden tieteentekijänä

    https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-127522

    – Kaikkien etu on, että tutkitaan rohkeasti poliittisesti arkoja aiheita. Muuten maailma ei kehity, perustelee Tieteentekijöiden puheenjohtaja Maija S. Peltola.
    ----------------------

    Ei voisi olla enempää samaa mieltä. Samaa Niinistökin pohjimmiltaan tarkoittaa. Poliittisesti arkoihin aiheisiin täytyy viimeinkin tarttua.

    VastaaPoista
  7. Gallupien mukaan Orpo tulee olemaan hyvin ratkaiseva henkilö Suomen tulevaisuuden kannalta. Toivottavasti hän nyt ymmärtää tehdä niin pitävän ja todellisen linjanvedon oikeistopolitiikan puolesta, että vasemmisto ja vihreät jätetään hallituksen ulkopuolelle. Muuten Suomi on todellisessa liemessä. Tämä edellyttäisi kuitenkin Kokoomuksessa heräämistä tosiasioiden näkemiseen ja tunnustamiseen mm. maahanmuutto- ja ilmastopolitiikassa. Toivoa sopii, että Niinistön lausunto ja muiden pohjoismaiden esimerkki auttaa siinä. Myös mediassa alkaa olla havaittavissa pientä heräämistä ja lieviä kriittisiä äänenpainoja mm jengeistä ja tuulivoimasta. Hyvin pientä, mutta oikeansuuntaista. Hesarikin jo ihmetteli, että entäs jos tulee pakkasta eikä tuule...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomus tekisi itsestään hyvinkin hallitus/pääministerikelpoisen jos ja kun heillä riittäisi rohekutta laittaa orpo petteri kilometritehtaalle. Suurin taakka kokoomuksessa on jurikin petteri. On siellä järkeviäkin ihmisiä, ihmisiä jotka ajattelevat koko Suomen etua.
      Huru-ukko

      Poista
    2. Niin fortumkin jo kupattu kokoomuslaisten arvojen mukaisesti.. Jos laittaa googleen hakusanaksi vastuullisuuspolitiikka löytyy firmat jotka ovat kupattavina/kuppausuhan alla arvojen mukaisesti.

      Poista
  8. Minulla on vielä vuosi sähkösopimusta jäljellä. Halpaa sellaista.

    Ja en aio pistää tikkua ristiin sähkön säästämiseksi.

    Päinvastoin, kun ilmoittelevat, että nyt on tiukka paikka, niin laitan lisää lämpöä kämppään ja saunan sekä uunin päälle.

    Olen puhunut koko tämän ajan kun noista ropelloottoreista on kohkattu maailman pelastajina, että katsokaa tilastoja, talvella kun on kylmää ja ei tuule, tulee kylmä ja yhteiskunta pysähtyy. Ja kertonutkin sen kaikille jotka ovat vain olleet kuulolla. Eli että on hölmöä rakentaa homma sattumavoiman varaan, etenkin kun tarvittavaa lisävoimaa ei ole enää saatavilla, poliitikot kun tekivät sen ylläpidosta täysin kannattamatonta. Sain vastaani niin ääliötyperää kuittailua jopa puolijärkeviltä ihmisiltä, että olen kuulemma väärässä, kyllä talvella tuulee, hienoja nuo myllyt ja nyt maailma pelastuu, että nyt on väännettävä asia rautalangasta sähkökatkojen painottamana. Ei uskottu ihan päivänselviä asioita ja tiedettä.

    Vihreys syö aivot ja logiikan, uskonto kun on.

    VastaaPoista
  9. Tutkijatohtori Markus Kaakinen kirjoitti Kouvolan Sanomissa, että vaikka ulkomaalaistaustaiset nuoret poistettaisiin tilastoista kokonaan, kasvua väkivaltarikoksissa olisi silti. Eikö tämä merkitse sitä, jos ulkomaalaistaustaiset nuoret tekevä 98% katuväkivaltarikoksista, täytyy sen 2% kantasuomalaisten nuorten tehdä valtavasti työtä, että saa rikollisuuden edelleen kasvuun. Vai puolustellaanko tällä taas edelleen sitä, että tekevät ne kantasuomalaisetkin nuoret rikoksia, minkä vuoksi ulkomaalaistaustaiset saavat myös tehdä vapaasti näitä katuväkivalta ym. pahoja tekoja. Ja lopuksi toteamus, että kotouttamiseen tarvitaan enemmän rahaa, vaikka se ei mitään auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaakista siteerataan myös tämänpäiväisen Ilkka-Pohjalaisen pääkirjoituksessa, vain nettoversiossa nyt.

      "Katuväkivallan lisääntymisestä syytetään usein ulkomaalaisia. He ovat yliedustettuina tilastoissa, mutta eivät selitä katuväkivallan lisääntymistä."

      Mitä ihmettä!? Kieroutunutta ajattelua. Uökomaalaisten rikosten poisselityksissä mestaritasoa.

      Poista
    2. Kertoiko arvon Kaakkinen, mikä asian selittää. Kun Jussin veneeseen porataan entisten lisäksi uusia reikiä, poliittisesti korrektin älyn mukaan ne eivät selitä veneen vajoamisen nopeutumista. Hulluja nuo tutkijat.

      Poista
    3. Kaikenlaisia propagandisteja ja uskonnollisia saarnaajia sitä tutkijoiksi nimitetäänkin. Eihän tuossa hänen väitteessään ole mitään järkeä ja logiikkaa. Asia ei nyt todellisuudessa voi olla noin, tosiasioiden valossa. Mutta propagandistit niin meillä kuin Venäjälläkin valehtelevat niin paljon kuin tilanteen heille edulliseksi selittäminen vaatii, eli aivan rajattomaksi. Milloinkahan meillä joku alkaa kerätä henkilörekisteriä näistä mediassa esiintyvistä dosenteista ja tutkijoista eli heidän taustastaan ja tekemisistään, sidoksistaan ja kirjoittamisistaan? sellaiselle olisi tarvetta, pystyisi jokainen aina nimen nähdessään tarkistamaan että minkäs uskonnon minkäkin herätysliikkeen saarnaaja tässä taas onkaan äänessä. Jonkinlainen wikipedia siis.

      Poista
  10. Niin tosin eihän tuo ihan niin sanonut tuo tutkija.. https://jobs.helsinki.fi/job/Kriminologian-tutkijatohtori/760511902/ mutta jollekkin leppoisa homma kolmeksi vuodeksi siinä voi varmaan muutakin hommaa aika hyvin tehdä kun kyselylle on tuollainen aika kiireetön aikataulu.. paljos tuollaisen kirjoittamiseen menisi professorilla aikaa jos unohdetaan pakolliset akateemiset vedätykset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuota voi arvioida. Toki itse raportin kirjoittaminen sujuu nopeasti, mutta aineiston keruu valmisteluineen vie tuollaisissa tutkimuksissa yllättävän paljon aikaa jos se tehdään kunnolla. Tosin väleihin jää paljonkin luppoaikaa esimerkiksi odotellessa vastauksia. Niiden aikana voi sitten tehdä muita tutkimuksia, joiden avulla pystyy meritoitumaan suhteessa muihin nuoriin tutkijoihin. Toisin sanoen hyvä tutkija pystyy organisoimaan työnsä limittäin siten, että luppoaika jää vähäiseksi, mutta päällekkäisyyskään ei kasva kestämättömäksi. Näin ainakin omalla alallani.

      Poista
  11. Kyynillinen voisi sanoa tässä kohtaa Salen harjoittavan "aktiivista katumista". Mitä se sitten tarkoittaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mites ne muut poliitikot? Kuullaanko katumista joltain toiselta?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!