Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Norjalaistutkijat Maarit Kallio ja Elias Garvik julkaisivat tutkimuksen EU:n ja Norjan (jatkossa Eurooppa) hiilinielupolitiikasta, jossa metsien nielutavoitteiden saavuttaminen edellyttää välitöntä ja jyrkkää runkopuun hakkuun vähentämistä Euroopassa. Tämä vähennys voisi nousta 113–117 miljoonaan kuutiometriin vuosina 2030–2035 verrattuna markkinalähtöiseen skenaarioon, joten päästövähennysten kustannukset nousisivat jopa yli 700 euroon jokaista hiilidioksiditonnia kohti.

Tutkijoiden mukaan samalla kävisi kuitenkin niin, että noin kaksi kolmasosaa Euroopan hakkuuvähennyksestä korvattaisiin lisäämällä puiden kaatamista muualla maailmassa, erityisesti Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa, Venäjällä, Indonesiassa ja Chilessä. Eli lopputuloksena metsänhakkuiden rajoittaminen johtaisi valtavaan tulonsiirtoon Euroopasta muualle maailmaan ilman, että sillä saavutettaisiin merkittäviä ilmastohyötyjä. 

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että vaikka hakkurajoitukset vähentäisivätkin metsien hiilinieluja, niiden vaikutus ilmastoon jäisi rajallisiksi, koska samalla katoaisivat puutuotteiden ilmastohyödyt. Samalla maanosamme taloudellinen toimeliaisuus vähenisi ja syntyisi merkittäviä tulonsiirtoja maanosamme ulkopuolelle. 

Siten eurooppalaisiin kohdistuvan taloudellisen rasituksen vuoksi säästettyä päästötonnia kohden aiheutuvat kustannukset olisivat moninkertaiset verrattuna Euroopan päästökauppajärjestelmässä käytettyihin hintoihin. 

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Euroopan hiilinielupolitiikka ei nykyisessä muodossaan ole kustannustehokas hillintätoimi verrattuna muihin saatavilla oleviin vaihtoehtoihin. Ja siksi Euroopan olisi syytä luopua pikaisesti nykyisestä – sinisilmäisestä ja tehottomasta – hiilinielupolitiikastaan, koska se on yksinkertaisesti täysin järjetöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta

Häiriköt Milanossa ja Suomessa

Milanon-Torinon talviolympialaiset saivat omat härikkönsä. Paikalle nimittäin raahautui viitisen tuhatta USA-vastaisuudesta ja ympäristöaatteista hurmaantunutta mielenosoittajaa, joista osa ryhtyi ampumaan ilotulitteita ja heittelemään kiviä poliiseja kohti.

Näyttää siis siltä, että tälle väestöryhmälle on mahdotonta pitäytyä laillisuuden puitteissa, mikäli heille tarjoutuu jonkinlainen syy – tai minun nähdäkseni pikemminkin tekosyy – julkiselle riehumiselle ja egotrippailulle. 

* * *

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on myös meillä Suomessa nähty kaikenlaista egotrippailua ja riehumista erilaisista syistä. Yksi niistä liittyy niin sanottuun metsänsuojeluun. 

Tähän asiaan otti kantaa UPM:n pääjohtaja Massimo Reynaudo, joka ihmetteli Suomen äärimmäisen kriittistä keskustelua metsien käytöstä. Hänen mukaansa sellaista ei ole muualla ja muistutti, että "kyseessä ovat kymmenet tuhannet työpaikat. Niiden menettäminen koskettaisi koko Suomea."

Tämä ei tietenkään vähennä ympäristöaktivistien touhuilua, kuten ei sekään, että Suomen metsäpinta-alasta on suojeltu jo 18 prosenttia. Ja loppujenkin käyttöä on rajoitettu sekä metsänomistajan omilla suojelupäätöksillä että erilaisin sertifikaatein. 

Taitaakin olla niin, että positiivisin asia Reynaudon haastattelussa oli lopulta se, että hänen johtamansa yhtiö tekee hyvää tulosta Uruguayssa, jossa se saa raaka-aineen itse hallinnoimistaan eukalyptusmetsistä. Ja jakaa kertyneitä liikevoittoja yhtiön suomalaisille omistajille, joista kerättyjen verojen kautta niistä osa kanavoituu myös suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?

Suomessa on viime aikoina uutisoitu useammastakin metsätaollisuuslaitoksen sulkemisesta, viimeksi Lappeenrannassa. Syynä siihen lienevät paperin käytön globaali väheneminen sekä venäläisen tuontipuun loppumisesta seurannut raaka-aineen hinnannousu. 

Näin metsien hyödyntäminen Suomessa on jälleen uudessa tilanteessa. Ja siksi ajattelin näin viikon aluksi palauttaa teidän mieleenne – arvoisat lukijani – metsiemme tuottaman puumäärän vuosittaisen kasvun viimeisten noin sadan vuoden aikana.

Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta. 

Näin suomalaiset metsät muuttuivat 1950-luvulta alkaen nopeasti kasvaviksi nuoriksi puustoiksi, joista ensimmäisten nopeimman kasvun aika alkoi olla ohi 2010-luvulla. Tämä kaikki näkyy erinomaisesti yllä olevasta kuvasta. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla vaatimukset niin sanotusta jatkuvapeitteisestä metsätaloudesta – jossa palattaisiin poimintahakkuisiin ja metsien luontaiseen uudistamiseen – vaikuttavat maamme metsien kasvuun. Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että näin toimien metsien puut kasvavat näissä metsissä noin viidenneksen nykyistä hitaammin, metsämme muuttuvat entistä kuusivaltaisemmiksi ja metsänhakkuita tehdään vuosittain nykyistä suuremmassa osassa metsistämme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Sanna Marinin näkemyksestä

Entinen kaunis pääministerimme Sanna Marin (sd) astui eilen julkisuuteen. Hän teki sen sen kertoakseen, että Suomessa on tällä vaalikaudella leikattu paljon, mutta silti otetaan velkaa jopa edellistä hallitusta kovemmin. 

Sekä tuodakseen esille näkemyksensä, jonka mukaan maassamme tulisi – julkisen kulutuksen vähentämisen sijaan – "luoda sellaista tulevaisuudenuskoa ja ilmapiiriä, että erilaiset yritykset ja yrittäjäyhteisö näkisi valonpilkahduksia ja uskaltaisi toimia. Tällä hetkellä pitäisi tukea työperäistä maahanmuuttoa ja tuottavuuden parantamista". 

* * *

Otetaan ensin nuo yritykset ja yrittäjäyhteisöt. Viimevuotisen Suomen yrittäjien kyselyn mukaan enemmistö työelämässä olevista suomalaisista on huolissaan Suomen julkisen talouden velkaantumisesta: tätä mieltä oli 74 prosenttia vastaajista. Ammattiryhmistä huolta kantoivat eniten yrittäjät, johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt. 

Seuraavaksi työperäinen maahanmuutto. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikön Mikko Spolanderin mukaan maahanmuuttajien olisi työllistyttävä yhtä hyvin, samanlaisiin tehtäviin ja samanlaisella palkalla kuin kantaväestön, jotta maahanmuutto todella vahvistaisi julkista taloutta. Tosiasiassa ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaisesta työvoimasta oli heinäkuussa 27,7 prosenttia eli yli neljännes – ja tämä osuus on voimakkaassa kasvussa. 

Siksi näyttäisi siltä, ettei Suomi juuri nyt kaipaa ainakaan yleisesti työperäisiä maahanmuuttajia, vaan korkeintaan erityisiin tehtäviin rekrytoitavia erityisosaajia. Siis käytännössä korkean elintason maista tulevia henkilöitä.

* * *

Entä sitten Marinin mainitsema tuottavuuden parantaminen? Sitä mitataan tuotoksen ja panoksen suhteella eli kyseessä on asia, johon jokaisen suomalaisyrityksen tulisi pyrkiä. Ja niin ne epäilemättä pyrkivätkin.

Käytännössä tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöiden työstä syntyy yrityksille aiempaa enemmän rahaa suhteessa sen kuluihin. Tämä voidaan saavuttaa monella eri tavalla – joihin en tässä puutu – mutta minulla on sellainen käsitys, ettei tämä asia ole kovinkaan suuressa määrin poliitikkojen päätettävissä. 

Sen sijaan siihen vaikuttavat suomalainen osaaminen – siis kaikki mahdolliset siihen vaikuttavat tekijät koulutusjärjestelmästä työntekijöiden ahkeruuteen ja yritysten tuotekehityksestä maailmanmarkkinoiden kysyntään. Toisin sanoen tuottavuuden nostaminen kansakunnan tasolla on varsin vaikea rasti, johon poliitikoilla on kyllä vaikutuskeinoja, mutta vain rajallisesti.

* * *

Ikävä kyllä maailmassa on tapahtunut muutoksia, joiden seurauksena suomalaisten yritysten tuottavuus on laskenut. Esimerkiksi metsäteollisuutemme tahkosi aikanaan rahaa paperituotannolla, mutta se loppui kuin kanan lento tietotekniikan kehityksen johdettua paperin kysynnän laskuun. Toiseksi esimerkiksi nostan sen, että aikanaan rahaa Suomeen tuonut kännykkäteollisuus kaatui johtamisvirheisiin ja maailmanlaajuiseen kovaan kilpailuun. 

Maamme nykytilan kannalta tässä on oleellista huomata, ettei kummankaan rahasampomme tilalle ole syntynyt likimainkaan samankokoista korviketta, vaikka sekä metsäteollisuutemme että Nokia ovat edelleen olemassa ja tuottavat pääsääntöisesti voittoa omistajilleen. Toki on ollut pienempiä menestyksiä kuten vaikkapa Oura-sormukset, mutta ei niistä ole ollut menetysten paikkaajiksi. 

Suomen tulevan tuotannon arvonlisän nousua ja maailmanvalloitusta ei myöskään tue rempallaan oleva koulutusjärjestelmä, jossa peruskoulujen muutokset ovat johtaneet oppilaiden osaamistason rajuun laskuun, jonka heijastusvaikutukset tulevat näkymään – ja näkyvät jo nyt – korkeakouluissamme ja ammattioppilaitoksissamme. Ja siten myös suomalaisyritysten tulevaisuuden toimintaedellytyksissä, erityisesti poikkeuksellista osaamista vaativassa – ja arvonlisäykseen välttämättömässä – tuotekehityksessä.

* * *

Edelle kirjoittamillani perusteilla olen varsin vakaasti eri mieltä ex-pääministerimme kanssa. Suomi ei tarvitse lisää työttömiä maahanmuuttajia, heidän kouluelämää sotkevia lapsiaan eikä etenkään julkista velkaa. Sen sijaan se tarvitsee todellista tekemisen meininkiä.

Tämä tarkoittaa lapsille ja nuorisolle kannusteita ja parempia mahdollisuuksia huolehtia osaamisensa kehittämisestä, yritysten työntekijöille motivaatiota hoitaa töitänsä entistäkin paremmin, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoille innostusta aiempaa korkeatasoisempaan tutkimukseen sekä yritysten omistajille ja johtajille rohkeutta tuotannon arvoa nostavien tutkimustulosten tuotteistamiseen ja käyttöön ottamiseen sekä kykyä nähdä maailmanmarkkinoille avautuvia uusia korkean tuottavuuden mahdollisuuksia. Ja maamme nykyisille ja entisille poliitikoille viisastelun sijasta sellaista osaamista, jolla tämä kaikki toteutuu.

Näillä ajatuksillani – tai niistä huolimatta – toivotan kaikille teille – arvoisat lukijani – hyvää isänpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?
Suomen populistinen tulevaisuus
Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?

Ilmastopaneelin toive toteutumassa

Suomi rypee tunnetusti järkyttävän pitkässä talouslamassa, joka alkoi jo vuodesta 2008. Tämä ei kuitenkaan näytä vaikuttavan maamme ilmastopaneelin kannanottoihin, sillä sen uusimman ulostulon mukaan Suomessa pitäisi vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä. 

Tosiasia kuitenkin on, että maamme metsät ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen selvästi enemmän kuin niistä poistetaan puuta. On kuitenkin totta, että turvemailta eli metsitetyiltä soilta vapautuu enemmän hiiltä kuin niissä kasvavaan puustoon sitoutuu – mutta myös se, että tähän asiaan ollaan jo tekemässä korjausliikettä. 

Toinen tosiasia on sitten paljon ikävämpi. Se on suomalaisen metsäteollisuuden parissa käynnistynyt nopea alasajo. Lista on pitkä, sillä siihen kuuluvat ainakin Stora Enso Anjalassa, Metsä Group Suolahdella ja Tampereella, UPM Lappeenrannassa ja Sappi Lohjalla.

Samaan aikaan metsäteollisuuden tulokset ovat romahtaneet. Ja viimeisimmän tiedon mukaan puukauppa on jopa lähes pysähtynyt, mikä on ajamassa metsäkoneyritykset peruuttamattomasti alas. 

Voidaan siis sanoa, että Ilmastopaneelin toive on jo toteutumassa. Siksi avoimeksi jää vain kaksi kysymystä. 

Millä Suomi korvaa metsäteollisuutemme menetetyt vientitulot? Ja mistä saadaan töitä suomalaisille – etenkin haja-asutusalueilla eläville ihmisille, joiden tuloista suuri osa liittyy metsien hyödyntämiseen. 

Ellei ratkaisuja löydy, saattaa meillä olla paluu takaisin 1960-luvulle, jolloin suomalainen työvoima muutti maalta kaupunkeihin ja osa karkasi Ruotsin autotehtaille, koska Suomi ei pystynyt heitä elättämään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Virheellistä argumentointia

Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista

UPM kertoi jokin aika sitten sulkevansa Kaukaan paperitehtaan, joka on osa tehdasintegraattia, jolla valmistetaan sellua, paperia, sahatavaraa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja energiaa. Lisäksi Kaukaalla sijaitsevat UPM:n suurin tutkimus- ja tuotekehityskeskus sekä yhtiön metsäosaston Itä-Suomen puunhankinnan johto ja Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto.

Peperitehtaan sulkemisen Suomesta ja juuri kaakkoisesta Suomesta ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Näin siksi, että paperin kulutus vähenee jatkuvasti ympäri maailmaa ja vaikka suomalaiset metsät kasvavat edelleen enemmän kuin niitä hakataan, näin ei ole Kaakkois-Suomessa, eikä venäläisen puun paluusta raaka-aineeksi ole näkyvissä minkäänlaisia merkkejä.

Siten UPM:n päätös on nähtävä niin sanottuna luovana tuhona, joka edistää talouselämämme uudistumista ja samalla vähentää maamme riippuvuutta venäläisistä raaka-aineista. Tämän suuntaisesti näyttää ajattelevan myös työministeri Matias Marttinen (kok), jonka mukaan työttömäksi jääneiden tukemisessa keskeiseen rooliin - ja siis verovaroin tuettavaksi - nostetaan heidän uudelleenkoulutuksensa uusiin tehtäviin. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Kaakkois-Suomen yrityselämä ottaa vastaan ilman työtä jääneet. Eli taipuvatko tunnetusti kovapalkkaiset paperimiehet ja -naiset uudenlaisiin tehtäviin, joita voisi kaupunginjohtajan mukaan löytyä esimerkiksi sähkö- ja energiatekniikan alalta. Ja suostuvatko mahdolliset työnantajat rekrytoimaan uusia työntekijöitä juuri heidän joukostaan, vai sittenkin suoraan esimerkiksi paikallisten koulujen (yliopisto, ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto) vastavalmistuneiden joukosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Suomen luova tuho

Alkeelliset uskomukset vai tieteellinen maailmankuva - kas siinäpä vasta kysymys

Tieverkoston rapautuminen pysähtyi

Suomi on harvaan asuttu maa, jossa etäisyydet ovat pitkiä. Sen seurauksena sekä ihmisten että tavaroiden kuljettaminen edellyttää toimivaa liikenneverkostoa, joka koostuu sekä rautatie- että maantieverkostosta. Näistä ensin mainittu on viime aikoina ollut keskustelun keskiössä, koska se halutaan - lähinnä sotilaspoliittisista syistä - muuttaa kapearaiteisemmaksi kuin nykyisin. 

Harvaan asutussa maassa rautatiet eivät kuitenkaan yksinään riitä kattamaan ihmisten liikkumis- ja tavaroiden kuljetustarpeita, vaikka ne ovatkin tehokkaita väyliä suurten asutuskeskusten välillä. Maantiet sen sijaan johtavat jokaiseen kylään ja kaikkien talojen nurkille, joten myös rautatie- ja jopa lentokuljetusten perille pääsemiseen tarvitaan maanteitä. 

Lisäksi yksi Suomen tärkeimmistä teollisuudenaloista on metsäteollisuus, jonka raaka-aineet kasvavat hajautetusti ympäri valtakunnan. Eikä niitä voi saada sieltä jalostettavaksi tehdaspaikkakunnille kuin metsäautoteistä ja paikallisteistä alkavia liikenneverkostoja pitkin. 

* * *

Edellä mainitsemistani syistä on ollut äärimmäisen lyhytnäköistä, että suomalainen tieverkosto on päästetty rapautumaan. Vielä vuonna 2016 maassamme oli "vain" noin 8 ooo kilometriä heikkokuntoisia teitä. 

Tämä määrä oli noussut vuonna 2021 eli edellisen hallituskauden puolivälissä noin 9 000 kilometriin. Eikä siinä kaikki, sillä seuraavan kahden vuoden aikana niiden määrä lisääntyi reilusti yli tuhannella kilometrillä, koska asia ei kiinnostanut silloista Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaista hallitusta.

Nykyinen Petteri Orpon (kok) hallitus lähti kuitenkin eri linjoille ja sen seurauksena vuoden 2024 aikana huonokuntoisten teiden määrä laski karvan verran. Eniten parannusta tapahtui vilkkailla tieverkon osilla, mutta vähäliikenteisten teiden kunto heikkeni edelleen. 

Hinnan teiden heikosta kunnosta maksavat tiellä kulkevien ajoneuvojen omistajat rikkoontuneina renkaina, joiden vaihtamisesta aiheutuu helposti satojen eurojen ylimääräinen kustannus. Lisäksi heikkokuntoisilla teillä olevat vaaran paikat lisääntyvät vaarantaen kaikkien teillämme liikkuvien ihmisten turvallisuuden, eikä merkityksetöntä liene myöskään teollisuuden raaka-ainekuljetusten ajallinen pidentyminen. 

Kaiken tämä lisäksi olisi ymmärrettävä, ettei tässä puheena oleva ongelma ole pelkästään lineaarinen, vaan pikemminkin eksponentiaalinen, koska teiden alkava rapautuminen - kuten vettä imevät reiät asfaltissa - kiihdyttävät entisestään teiden kunnon heikkenemistä. Tämän seurauksena suomalaisen tieverkoston ylläpitäminen maksaa ajan myötä sitä enemmän, mitä huonommassa kunnossa niiden pinnoitteet pidetään.  

Toivoa siis sopii, että maanteiden kunnon parantaminen jatkuisi myös tulevina vuosina ja hallituskausina, jotta ihmisten ja tavaran liikkuminen harvalukuisessa ja pitkien yhteyksien Suomessa säilyisi siedettävänä. Eivätkä tieverkoston hoitokustannukset kasvaisi mahdottomiksi hallita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HSL:n edustaja esitti autoilun matka-aikojen pidentämistä
Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta
Ilmastopaneelin puheenjohtajan suloisenpunaisia ajatuksia

Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Yleensä lienee tapana ajatella, että kansalaisten näkemykset asiaan kuin asiaan saadaan selville tekemällä mielipidekysely. Ja samalla unohdetaan kysymyksenasettelun vaikutus vastauksiin.

Tästä nähdään suorastaan hätkähdyttävä esimerkki kun verrataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Helsingin sanomien tekemien kyselyiden tuloksia. Ensimmäisen mukaan  59 ja 20 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti. Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein. 

Salaisuus on kysymyksen muotoilussa. EVA kysyi mitä mieltä ihmiset olisivat siitä, jos "alennetaan verotusta siten, ettei lisätuloista tarvitse maksaa puolta enempää veroa". HS puolestaan tiedusteli vastaajien näkemystä hiukan pidemmin: "hallitus päätti kehysriihessä keventää palkasta perittävää veroa. Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?"

Kummassakin tapauksessa kyse oli siis samasta asiasta, eli suhtautumisesta suurituloisten verotuksen kohtuullistamiseen. Ja kansalta saatu vastaus kuin yö ja päivä. 

Tässä suhteessa on huomattava, että HS:n johdantoteksti kysymykseensä on hiukan tulkinnanvarainen - ainakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan - sillä pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen maksaa valtiolle 1 250 miljoonaa euroa kun ylimpien marginaalien alentamisesta selvitään 350 miljoonalla eurolla - eli panostus tehdään nimenomaisesti pieni- ja keskituloisiin. Toisaalta HS:n johdantolausetta puoltaa se, että suurituloisten suomalaisten henkilöiden saama helpotus on euromääräisesti selvästi suurempi kuin vähemmän ansaitsevien.

Kaiken kaikkiaan nämä esimerkit osoittavat, että kyselytutkimusten sanavalinnat ovat äärimmäisen merkittäviä. Eikä niiden vastauksia kannata tulkita ilman, että kiinnittää erityistä huomiota kysymyksenasetteluun. 

* * *

Vielä edellä käsittemiäni tutkimuksia vaikeammin tulkittavia ovat erilaisten medioiden nettisivuillaan toteuttamat kyselyt. Siis sellaiset, jota Yle on parhaillaan tekemässä Pohjois-Pohjanmaalaisen seurakunnan metsähakkuita käsittelevässä jutussaan. 

Siinä kysytään lukijoilta, että "mitä tekisit, jos saisit metsäpalstan vanhaa metsää?". Vaihtoehdot ovat ihan asiallisia, mutta ainakin itse kysymykseen vastattuani suosituin vaihtoehto oli - ainakin itselleni yllättäen - "en hakkaisi sitä, vaikka en saisi korvauksia". 

Sitä kannatti 37,5 prosenttia vastanneista. Lisäksi yli 20 prosenttia vastanneista kertoi suojelevansa metsän, jos "saisin siitä riittävästi rahaa" - täsmentämättä mitä "riittävästi" tarkoittaa.

Merkittävää oli, että vain vajaa 22 prosenttia oli valmis tekemään avohakkuun ja lisäksi 15 prosenttia pyrkisi saamaan tuloja ilman avohakkuita. Eli taloudellista hyötyä tavoittelisi vain 37 prosenttia suomalaisista. 

Kyslyn perusteella näyttää siis siltä, että selvästi suurin osa suomalaisista kannattaisi oman metsänsä suojelemista, jos omistaisi sellaista. Samalla he luopuisivat myös jälkeläistensä mahdollisuudesta saada tuloa omistuksistaan - ja suuri osa jopa ilman korvauksia edes itselleen. 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät vastaajat ole perineet sitä metsäänsä. Ja siksi kysymys on hyvin hypoteettinen - eikä vastaa sitä todellisuutta, mikä syntyisi kun metsä peritään oikeasti ja vastaan tulee syystä tai toisesta rahantarvetta. 

Toinen ongelma liittyy siihen, että mikäli joku haluaa vaikuttaa kyselyn tuloksiin, hän voi ilmoittaa siitä omille hengenheimolaisilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ja näin hän saisi itsensä edustaman vaihtoehdon näyttämään todellisuutta suositummalta. Siksi on - edellä kuvaamieni tulosten valosta - kysyttävä, että ovatko esimerkiksi luontoaktivistit toimineet näin.

* * *

Aiheesta on toki tehty myös asiallisia mielipidekyselyitä. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden.

Suomalaisen metsäteollisuuden kannalta metsänomistajien valmius metsiensä puiden myymiseen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Meillähän metsäyhtiöt eivät kasvata itse kuin pienen osan käyttämästään puusta, vaan luottavat omistajien haluun myydä metsiään. 

Tämä konsepti on toiminut erinomaisesti ja samalla levittänyt metsäteollisuuden tuottamaa varallisuutta laajalti yhteiskuntaan - ja erityisesti syrjäseuduille. Jos tästä rahavirrasta luovuttaisiin - Ylen kyselyn tuloksia vastaavasti - yli puolessa hakkuukypsistä suomalaisista metsistä, se tarkoittaisi sekä syrjäseutujen elinmahdollisuuksien vaikeutumista, että vientiteollisuuden jonkinasteista alasajoa. 

Samalla luonnontilaan siirtyvät suomalaismetsät - etenkin kuusikot - altistuisivat ikääntyessään hyönteistuhoille, kuten monin paikoin Etelä-Suomessa on jo tapahtunut (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs). Toisin sanoen suojelualueet eivät välttämättä säily ikuisesti samanlaisina kuin miltä ne näyttävät suojeltaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa julkisia palveluita metsien monimuotoisuuteen

Näyttäisi siltä, ettei elintasolla ole merkitystä suurelle osalle suomalaisista. Tämä ilmeni Helsingin sanomien uutisesta, jossa kerrottiin Metsätiedepaneelin kyselystä. 

Sen mukaan 38 prosenttia kansalaisista oli samaa mieltä siitä, että "metsien hakkuumääriä tulee rajoittaa, vaikka se heikentäisi nykyisenkaltaisen metsätalouden toimintaedellytyksiä". Erimielisiä oli 34 prosenttia ja lopuilla ei ollut mielipidettä. 

Kun kysymys asetettiin siten, ettei siinä puhuttu taloudesta, nousi metsänkäytön rajoittamista kannattavien määrä 45 prosenttiin. Ja kun kysymys muotoiltiin siten, että "metsien hakkuumääriä ei pidä rajoittaa, vaikka se vaikeuttaisi kansallisten luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista" oli väitteen kanssa erimielisiä - eli kannatti hakkuiden rajoittamista - enemmistö eli 54 prosenttia vastanneista. 

* * *

Minun nähdäkseni kyselyn tulokset saattavat vaikuttaa teollisuuden halukkuuteen investoida suomalaiseen metsätalouteen. Se johtuu siitä, että erityisesti selluteollisuus perustuu äärimmäisen kalliisiin investointeihin, joista nettotuoton saaminen kestää pitkään. 

Tästä esimerkkinä on Metsä Fibren sellutehdas Kemiin, jonka hintalapuksi muodostui noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Tätä voi verrata omistajan koko liiketoiminnan tulokseen, joka oli viime vuonna vain yksi promille näistä kustannuksista eli kaksi miljoonaa euroa. Liikevaihtokin oli vain hiukan suurempi kuin tehtaan hinta eli 2,3 miljardia euroa.

Selluteollisuus puolestaan edistää raaka-aineen saamista sahateollisuudelle. Tämä johtuu siitä, että sahoilla käytetään vain järein ja täysin terve runkopuu, joten suuri osa puiden rungosta hyödynnetään selluna samoin kuin vaurioituneet ja sisältä lahoamaan alkaneet rungot. Näin olleen metsänomistajien kuitupuusta saama hinta jäisi oleellisesti nykyistä alhaisemmaksi ilman pienimittaisemman kuitupuun markkinoita. 

Tämä luonnollisesti vähentäisi metsänomistajien puunmyyntihalujaan ja investointeja metsänhoitoon. Toki se voisi nostaa myös raakapuun hintaa nykyisestä, mikäli sahoilla olisi maksukykyä. Näin ei kuitenkaan ole varsinkaan lama-aikoina.

* * *

Tämän kaiken seurauksena - oletettavasti lähinnä kaupungeissa asuvien - ihmisten kasvava halu rajoittaa metsien hyödyntämistä johtaa teollisuuden investointiriskin kasvuun nykyisestä. Sen seurauksena erityisesti kansainvälisiä metsäyhtiöitä - kuten UPM:ää ja Stora Ensoa - houkuttaa jatkossa vielä nykyistäkin enemmän investointien suuntaaminen sellaisiin maanosiin, joissa metsäteollisuuden tarjoama talouskasvu otetaan vastaan kiitollisuudella. 

Samalla tämä raha jää investoimatta suomalaiseen metsätalouteen. Se puolestaan johtaa siihen, että Suomen verokarhulta jää saamatta siitä seuraava tulovirta kansainvälisessä kaupassa. Ja edelleen siihen, että julkisen sektorin olisi tavalla tai toisella kyettävä korvaamaan sen varassa suomalaisille järjestettävien palveluiden rahoitus - tai luovuttava niistä. 

Lyhyesti tiivistettynä alussa referoimani kyselyn lopputulos tarkoittaisi sitä, että suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa osan verovaroin maksettavista julkisista palveluista metsien monimuotoisuuteen. Toivoa sopii, että he ovat myös ymmärtäneet tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Hiilinieluja vai veroeuroja?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Suomen metsistä ja niiden hiilinieluista. Erityisesti on vaadittu hakkuiden vähentämistä, millä olisi luonnollisesti seurauksia maamme metsäteollisuudelle. 

Tästä syystä päätin kysyä ChatGPT-tekoälyltä, että miten suomalaiset isot metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group reagoisivat, mikäli metsien hakkuita vähennettäisiin kymmeneellä prosentilla. Vastauksen mukaan hakkuiden rajoittaminen voisi nostaa puun hintaa, mikä vaikuttaisi suoraan yhtiöiden kustannuksiin ja kannattavuuteen. 

UPM ja Stora Enso voisivat sopeutua helpommin, koska niillä on globaalia toimintaa ja vaihtoehtoisia raaka-aineiden hankintalähteitä. Näistä kahdesta Stora Enso voisi suhtautua hakkuiden vähentämiseen maltillisimmin, koska se panostaa muita enemmän uusiin tuotteisiin ja vähähiiliseen tuotantoon.

Sen sijaan kolmikosta suomalaisin eli Metsä Group on täysin riippuvainen suomalaisista metsistä ja niiden hakkuista. Ja siitä syystä se vastustaisi hakkuiden vähentämistä vielä voimakkaammin kuin kaksi muuta metsäjättiä. 

Tekoälyn mukaan UPM ja Stora Enso saattaisivat siirtää tuotantoa muihin maihin (esimerkiksi Uruguayhin, Ruotsiin tai Kiinaan), joissa raaka-ainetta on helpommin saatavilla. Ne voisivat myös alkaa investoida entistä enemmän kiertotalouteen, uusiutuviin materiaaleihin ja jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten biopohjaisiin pakkauksiin ja kemikaaleihin sekä tekstiilikuituihin.

Metsä Groupin tilanne sen sijaan olisi hankala, koska se nojaa pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Sen seurauksena yhtiön raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi ja niiden hinta nousisi kilpailijoita enemmän. 

Mielenkiintoinen oli myös tekoälyn näkemys siitä, että viimeksi mainittu saattaisi ratkoa tätä ongelmaa keksimällä uusia tapoja hyödyntää metsiään, esimerkiksi kehittämällä hiilinieluhyvityksiä metsänomistajille tai panostamalla entistä enemmän korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.

Kysyin vielä tekoälyn näkemystä siitä, että voisivatko Stora Enso ja UPM lähteä kokonaan pois Suomesta, jolloin tänne jäisi vain Metsä Group, joka on lähinnä metsänomistajien osuuskunta. Tekoäly piti tällaista skenaariota mahdollisena, mutta huomautti, että Metsä Groupin asema kallistuvan suomalaisen puun käyttäjänä voisi tällaisessa tilanteessa muuttua nykyistä epävarmemmaksi. 

Lyhyellä aikavälillä Metsä Group voisi kuitenkin pärjätä hyvin. Lisäksi tekoäly arveli, että Suomen metsäteollisuuden arvo ja kilpailukyky voisivat kärsiä pitkällä aikavälillä, koska innovaatiota ja tehokkuutta edistävä kilpailu vähenisi Suomessa. Metsänomistajat olisivat joka tapauksessa tällaisen tilanteen suurimpia häviäjiä, elleivät he löytäisi vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää metsiään.

 

* * *

Omalta osaltani pidän tekoälyn näkemyksiä varsin järkevinä ja perusteltuina. Ja siksi olisi hyvä, mikäli ne huomioitaisiin myös suomalaisessa metsäpolitiikassa. 

Näin erityisesti siksi, etteivät metsäteollisuuden viime vuoden tulokset olleet kovin hääppöisiä. UPM toki suoriutui hyvin - kiitos Uruguayn toimintojen - mutta Metsä Group ja Stora Enso kyntävät syvällä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös suomalaisen yhteiskunnan hyöty niistä jää toiveita vähäisemmäksi. 

Asian korjaamiseksi voisi siksi kuvitella, että poliittiset päättäjämme pohtisivat tosissaan, miten metsiä ja metsätaloutta voitaisiin hyödyntää koko yhteiskunnan hyödyksi parhaiten juuri nyt - ja myös tulevaisuudessa - kun valtio velkaantuu edelleen päätähuimaavaa vauhtia. Samalla heidän tulisi myös ymmärtää, etteivät muutkaan EU-maat saavuta ilmastotavoitteitaan.

Tästä syystä ei ole realistista kuvitella, että Suomen omista hiillineutraaliuslupauksista laistaminen johtaisi valtaviin laskuihin hiilinielukauppiaille - jollaisia ei tosiasiallisesti siis tule edes olemaan ainakaan tällä vuosikymmenellä eikä EU:ssa. Ja siksi Suomessakin olisi pohdittava uudelleen se, missä suhteessa meidän kannattaa supistaa veroeuroja tuottavaa metsien teollista hyödyntämistä - saati edistää vihreän kullan jalostuksen valumista muualle - jotta saavuttaisimme laskennallisia hiilinieluja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Suomen luova tuho
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Suomen talouden kasvu on bruttokansantuotteella mitattuna koko maailman kymmenenneksi heikointa. Itse asiassa kasvua ei ole ollut lainkaan, vaan BKT on supistunut 0,3 prosentilla eli Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta.

Arvion tehneen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Suomi on kärsinyt erityisesti Venäjälle suuntautuvan kaupan hyytymisestä. Siitä huolimatta se suhtautuu positiivisesti maamme tulevaisuuteen, koska hallituksen - paljon sisäpoliittista porua herättäneet - budjettileikkaukset ovat tasapainottaneet tilannetta. 

Kaiken kaikkiaan IMF arvelee, että Suomen talous on kyllä jo nousemassa taantumasta, mutta lyhyen aikavälin kasvu jatkuu edelleen vaimeana. Erityisesti julkisen talouden alijäämä syvenee edelleen ja siksi sitä pitää sopeuttaa edelleen julkisen velan vähentämiseksi. 

Myös työmarkkinoilla tarvitaan lisätoimia työllisyysasteen nostamiseksi ja koulutusta tulisi suunnata vastaamaan tarkemmin työelämän tarpeita. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia yritysten innovaatiokyvyn ja kasvun vahvistamiseksi sekä palvelusektorin tuottavuuden lisäämiseksi. 

IMF näki myös pankkisektorilla kehittämisen tarvetta, jotta esimerkiksi ihmisten ja yritysten korkea velkaantuneisuus, kyberhyökkäykset tai laitosten omat likviditeettikriisit eivät johtaisi vaikeuksiin. Toki pankkien varautuminen erilaisiin uhkiin sai myös kiitosta.  

* * *

Tässä yhteydessä oli jossain määrin outoa, ettei IMF tuonut esille yhtä keskeistä Suomen talouteen liittyvää ongelmaa. Eli maamme kuulumista eurojärjestelmään, vaikka monella talouden alalla kanssamme kilpaileva Ruotsi luottaa omaan valuuttaansa. 

Ero näkyy siinä, että naapurimaamme keskuspankki teki pari päivää sitten päätöksen jo neljännestä ohjauskoron laskemisesta tänä vuonna ja se oli suurin sellainen yli kymmeneen vuoteen. Samalla se ilmoitti laskevansa korkoa vielä tämän jälkeenkin, jos maan muutenkin positiivinen talouskasvu sitä vaatii. Suomen pankilla taas ei ole koronlaskuoikeutta, vaan se noudattaa tässä asiassa Euroopan keskuspankin päätöksiä, johon pienen pohjoisen valtion talousongelmat eivät vaikuta sitä eikä tätä.

Lisäksi on syytä huomata, että kruunun kurssi on kymmenessä vuodessa laskenut eli devalvoitunut siten, että yhdellä eurolla saa silloisen 9,2:n sijasta nykyisin 11,5 kruunua.  Tämä tarkoittaa kotimaan kulujen osalta ruotsalaisyrityksille noin 25 prosentin alennusta suhteessa euromaihin, mikä suomalaisten kilpailijoiden olisi pitänyt pystyä tuottamaan jollain muulla tavalla. 

Ei siis ihme, että esimerkiksi ruotsalais-suomalaisessa metsäyhtiössä Stora-Ensossa ruotsalaisille tehtailla menee mukavasti, mutta suomalaiset kyntävät syvällä. Tai että SSAB:n investoi fossiilivapaaseen teräksen tuotantolaitokseen Luulajassa eikä Raahessa. 

Tai että Suomen talouskasvu on negatiivista ja Ruotsin kasvaa - humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista huolimatta - lähes prosentin vuosivauhtia ilman, että maa olisi velkaantumassa Suomen tapaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Suomi on tunnetusti maa, joka elää viennistä. Siinä mielessä oli mukava lukea uutinen, jonka mukaan maamme asevienti oli rahallisesti suurempaa kuin koskaan ennen: 333 miljoonaa euroa.

Noin kolmannes sotatuotteiden viennin arvosta oli maa-ajoneuvoja ja niiden komponentteja. Seuraavaksi eniten vietiin ampumatarvikkeita sekä räjähteitä ja panoksia. Viennin arvosta oli noin 42 prosenttia koostui siviiliaseista.

Juttua lukiessani muistin, että miljoona euroa on sellainen summa, jonka kokoa on vaikea mieltää. Niinpä tein pari google-hakua todetakseni, että maamme kemianteollisuuden viennin arvo oli 2 900 miljoonaa euroa vuonna 2021. Eikä sekään ole kovin suurta verrattuna metsäteollisuuden vientiin, jonka arvo vuonna 2023 oli 12 000 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaakin jo 16 prosenttia Suomen viime vuoden tavaraviennistä. 

Maailmalla aseiden vienti on kuitenkin vielä paljon suurempaa liiketoimintaa. Vuonna 2021 sen arvo maailmankaupassa oli peräti 562 000 miljoonaa euroa - eli suomalaisten osuus siitä on vaivaiset 0,06 prosenttia. 

Toisin sanoen suomalainen asevienti on kyllä hyvässä nousussa, mutta siitä huolimatta vielä varsin vähäistä. Kuitenkin sen kasvumahdollisuudet ovat ilmeiset, mutta vaativat toteutuakseen onnistunutta tuotekehitystä, investointeja ja tehokasta myyntityötä. Eikä alasta voi puhua erityisen merkittävänä ennen kuin se on kasvanut kertaluokkaa suuremmaksi. 

Tämän asian voi nähdä joko hyvänä tai huonona - enkä nyt tarkoita pasifistista moralisointia. Sen sijaan haluan korostaa sitä, että puhumme maailmanlaajuisesti valtavasta tuotannonalasta, johon panostamalla ja menestymällä Suomen kuralla olevaa taloutta voisi kohentaa merkittävästi. 

Tästä syystä aseviennin uusi ennätys on erinomainen uutinen kaikille suomalaisille, kunhan alan kehitys säilyy positiivisena myös jatkossa. Tässä mielessä maamme jäsenyys NATO:ssa ja EU:ssa tarjoavat hyvät lähtökohdat, jotka on vain osattava hyödyntää tehokkaasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Suomen luova tuho

Metsäteollisuusyritys Metsä Group aikoo sulkea Äänekoskella yli satavuotiaan vaneritehtaan. Syitä on ilmeisesti useita. 

Ensinnäkin tehtaan tuottavuus on ollut heikko, toiseksi vanerin suosio rakennusmateriaalina on vähentynyt, kolmanneksi raaka-aineen saanti on vaikeutunut sen jälkeen, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Ja neljänneksi yhtiö investoi vaneria paremmalla katteella kaupaksi käyvään kertopuuhun. 

Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin silloin, kun saatavilla on parempi kate ja/tai tulevaisuus näyttää seesteisemmältä. Tässä tapauksessa korvaava uuden tuotteen tehdas tulee vieläpä samalle paikkakunnalle, joten työntekijöille on tulossa myös korvaavia työpaikkoja. 

* * *

Metsä Groupin ilmoitus uudesta tehtaasta Suomeen ei ole millään lailla yllättävä, sillä yhtiön omistavat suomalaiset metsänomistajat. Ja siksi sen ensisijaisena tarkoituksena on huolehtia näiden kasvattamien metsien kysynnästä ja jatkojalostuksesta. 

Suomessa toki toimii muitakin metsäyhtiöitä, suurimpina UPM ja Stora-Enso. Niistä jälkimmäinen on viime vuosina investoinut merkittäviä rahasummia Ouluun. Sen sijaan UPM on rakentanut metsäteollisuutta lähinnä muualle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta vain vesi- ja mahdollisesti aurinkovoimaa Suomeen.

Siksi suomalaisten poliitikkojen olisi syytä huomata UPM:n pohdiskelu uuden sellutehtaan rakentamisesta. Ja muotoilu, jonka mukaan "jos kaikki Suomen kilpailukykyyn vaikuttavat asiat loksahtavat kohdalleen, ei uusi sellutehdas ole poissuljettu asia".

Epäilen nimittäin, että UPM:n metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa ratkaisee yhteiskuntamme suhtautuminen metsien talouskäyttöön. Jos niiden käyttöä tullaan - kansalaisjärjestöjen ja ehkä myös EU:n vaatimusten mukaisesti - jatkossa rajoittamaan voimakkaasti, löytyy yhtiön investointeihin käytettäville rahoille parempiakin kohteita. 

Näin toimii niin sanottu luova tuho, jossa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä johtaen pitkällä aikavälillä taloudelliseen kasvuun. Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä - Metsä Groupin lisäksi - vai löytävätkö ne kotinsa vapaamman toiminnan suovista talouksista - ja synnyttävät niihin tarjolla olevat työpaikat ja verotettavat tulot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Anemialääkettä

Suomen talous on kyntänyt anemian suossa jo yli puolitoista vuosikymmentä. Juuri nyt näyttää kuitenkin hiukan valoisammalta, ainakin valtiovarainministeriön muutaman päivän takaisen ennusteen mukaan. 

Talous toki supistuu vielä tänäkin vuonna, mutta rahaministeriö arvelee kuitenkin, että ensi vuonna pääsemme nauttimaan 1,7 prosentin kasvusta ja seuraavanakin vuonna lähes samanlaisesta. Tämä tulisi suureen tarpeeseen, mutta ei kuitenkaan ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä VM odotti jo kuluvalle kuluvalle vuodelle kasvua, vaikkei sellaista olekaan ollut.

Tällä kertaa on kuitenkin syytä optimismiin, sillä kuluneella viikolla olemme saaneet kuulla kahdesta erinomaisesta uutisesta. Niistä ensimmäisen mukaan konepajayhtiö Valmet on sopinut chileläisen metsätalousjätin, Araucon, kanssa kokonaisen sellutehtaan toimittamisesta Brasiliaan. 

Valmetin edustajan mukaan "Suomen osuus työstä on arviolta 300 000–400 000 tuntia, joka vastaa 250 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi valmistusyksiköt Jyväskylässä, Tampereella ja Lapualla hyötyvät tilauksesta seuraavat pari-kolme vuotta". Itse tilauksen arvo on Valmetille yli miljardi euroa.

Toinen erinomainen uutinen kuultiin eilen, kun lääkeyhtiö Orion julkaisi tiedon, jonka mukaan sen kehittämän Nubeqa-eturauhassyöpälääkkeen kuluvan vuoden markkinamyynti yhteistyökumppani Bayerin kautta ylitti miljardin euron rajan. Tätä rajaa ei mikään Orionin kehittämä tuote ole ennen saavuttanut. 

Eikä tässä kaikki, sillä yhtiön toimitusjohtajan mukaan "sekä kliininen kehitysputkemme että tutkimusputkemme ovat myös vahvistuneet viime aikoina. Tämän kehityksen myötä parannamme todennäköisyyksiä sille, että pystymme vastaamaan potilaiden moninaisiin tarpeisiin ja tuomaan uusia innovatiivisia lääkkeitä markkinalle tulevaisuudessa."

On kuitenkin selvää, etteivät kahden suomalaisen pörssiyhtiön - edes suuren sellaisen - hyvät tulokset vielä nosta koko maan taloutta, vaikka niiden voitot levittävätkin hyvinvointia myös yhtiöiden ulkopuolelle palkkoina ja sijoitusvoittoina, jotka valuvat palvelusektorilla toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille. Hyvän signaalin ja lisäluottamusta Suomen talouden tulevaisuuteen ne kuitenkin tarjoavat. 

Ja sitä Suomessa todella tarvitaan, sillä eduskunta on parhaillaan käsittelemässä budjettiesitystä, jonka lopputulema on peräti 12,2 miljardia alijäämäinen. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) hallitus on ottamassa jokaista suomalaista - vauvasta vaariin - kohti yli 2 200 euroa lisävelkaa, josta on vuosittain maksettava muutaman prosentin korkoa aina siihen asti, kunnes laina on maksettu pois ilman, että sitä varten on otettu uutta lainaa. 

Näin siitäkin huolimatta, että jakopolitiikastaan tunnettu oppositiomme - eli poliitinen keskusta ja vihervasemmisto - on huutanut suoraa huutoa niistä pienehköistä julkisten menojen leikkauksista, joista hallitus on saanut päätettyä. Eikä se mitä todennäköisimmin tule vaikenemaan jatkossakaan pyrkiessään nostamaan suosiotaan kansan parissa populistisella huutelullaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä
Viipalointia vai kasvatusta?

Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä

Metsien hyödyntäminen tuottaa Suomelle nykyisin noin 16 prosenttia vientituloista ja työllistää yli 80 000 ihmistä. Lisäksi se tuottaa vuosittain lähes neljän miljardin euron verokertymän ja teollisuuden metsäpohjaisista tuotteista syntyy yli 16 miljoonan hiilidioksiditonnin globaali ilmastohyöty.

Tästä laajamittaisesta metsien hyödyntämisestä huolimatta Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä ympäristön tilaa vertailevissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Environmental Performance Indexin mukaan olemme aivan maailman kärjessä. 

Edellä esittämistäni metsien käytön hyödyistä ja luontomme erinomaisesta tilasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Suomessa on viime vuosina käyty kovaa metsäkeskustelua. Siihen on liittynyt monenlaisia argumentteja sekä ilmastonmuutokseen että luonnon monimuotoisuuteen perustuen. 

Lähtökohtaisesti vastakkain on kaksi puolta, joista yksi (esimerkki) haluaisi suurimpina toimenpiteinä paljon lisää suojelualueita sekä avohakkuista luopumista talousmetsien hoitamisessa eli niin sanottua jatkuvapeitteistä metsänhoitoa. Heidän mukaansa metsähakkuiden vuotuisia kuutiomääriä tulisi pienentää ja sen sijaan kohottaa niistä saatavaa arvonlisää, jotta taloudellinen tuotto säilyisi entisellään. 

Toinen osapuoli (esimerkki) taas kannattaa talousmetsissä tasaikäistä metsänhoitoa, jossa puut kasvatetaan samanikäisinä taimesta korjuuikään, minkä jälkeen metsät uudistetaan avo- eli uudistushakkuun kautta. Monimuotoisuuden suojelussa tämä osapuoli korostaa täysrauhoituksen sijaan talousmetsissä tehtäviä monenlaisia toimia kuten säästöpuiden jättämistä hakkuiden yhteydessä. 

Tälläkään osapuolella ei liene mitään metsien arvonlisän nostamista vastaan, mutta sen tavoitteena lienee pikemminkin metsistä saatavien tuottojen kasvattaminen kuin metsämaan vajaakäytön lisääminen. Toisin kuin kiistan ensin mainitsemallani osapuolella, tehdään tällä puolella myös tutkimusta ja investointeja arvonlisän kasvattamiseksi.

Metsän talouskäyttöä kannattavien näkemyksen mukaan hakkuiden pienentämisellä olisi laajat negatiiviset vaikutukset, koska hakkuut lisääntyisivät muualla maailmassa - ja etenkin Suomea vähemmän vastuullista metsäpolitiikkaa harjoittavissa valtioissa. Lisäksi he korostavat sitä, että jo nyt tehtävien monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta viiveellä ja huomauttavat, että metsien hyötykäyttö vähentää fossiilisien energian käyttöä. 

Molempien osapuolien takana on tutkijoita. Karkeasti ottaen leirit jakaantuvat tieteenaloittain siten, että edellä ensin mainitsemaani osapuolta tukevat ekologit ja jälkimmäistä taas metsäntutkijat, mutta molempien tieteenalojen edustajia on mukana myös vastakkaisissa leireissä. En ryhdy tässä ratkomaan tätä kiistaa, vaan panen tyytyväisenä merkille sen, että keskustelu metsien käytöstä on joka tapauksessa suhteellisen sivistynyttä. 

Ehkäpä juuri siksi Suomi päätti kaataa Euroopan Unionin suunnitteleman ennallistamisasetuksen. Syynä siihen ei sinänsä ollut ympäristön- ja luonnonsuojelun vastaisuus, vaan asetuksen sisältämät maallemme kohtuuttomattomat kustannukset sekä sen sisältämä logiikka, joka olisi käytännössä johtanut ympäristönsä hoidon hyvin hoitaneiden maiden - kuten Suomen - rankaisemiseen hyvin tehdystä työstä.

Toivoa sopii, että Suomi huolehtii jatkossakin siitä, että EU:ssa tehdään kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisia ja tosiasioihin perustuvia päätöksiä. Tähän lienee jatkossa erinomaiset mahdollisuudet, mikäli tulevaan komissioon valitaan asiallisia henkilöitä, joilla ei ole samankaltaisia kytköksiä erilaisiin äärimmäisiin aktivisti- tai edunvalvontajärjestöihin kuin edellisen komission Frans Timmermansilla oli Greenpeaceen. 

* * *

Kun kerran ympäristöstä kirjoitin, niin en malta olla lopuksi kommentoimatta Helsingin sanomien uutista siitä, kuinka Botswanassa on reagoitu Saksan ympäristöministeriön ehdotukseen rajoittaa metsästysmuistojen tuomista maahan. Afrikkalaiset nimittäin ehdottivat, että he lahjoittaisivat 20 000 norsua saksalaisille, koska näille ei ole tilaa kotimaassaan. 

Tapaus maalaa kiusallisen kuvan eurooppalaisista ympäristönsuojelijoista. Heistä kun on ilmeisesti vastenmielistä, että joku menee ampumaan eläimen ainoastaan siksi, että saisi siitä muiston seinälleen. 

Ja nyt he siis vaativat siitä syystä kehitysmaalaisia pidättäytymään hyödyntämästä yli äyräidensä kasvanutta luonnonvaraansa. Tämä jos joku on älyllistä epärehellisyyttä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

 

Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Kirjoitin eilen Sanna Marinin (sd) hallituksen - ja sen edeltäjien - jättämän perinnön Petteri Orpon (kok) kabinetille aiheuttamista haasteista. Julkinen sektorimme on velkaantunut korviaan myöden ja samaan aikaan globaali talous sakkaa. 

Tämä tarkoittaa, että Suomessa on hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi saatava aikaiseksi jonkinlainen muutos, joka nostaa meidät ylös ahdingosta. Emme toki ole tässä asiassa yksin, sillä myös Ruotsin taloudella menee juuri nyt varsin heikosti.

Sekä Suomi että sen länsinaapuri ovat vientivetoisia talouksia. Siten varsinainen lääke tämänhetkiseen tilanteeseen löytyy molemmissa maissa talouskasvun uudelleen käynnistämisestä. 

Meillä se tarkoittaa yrittämisen ja työnteon kannusteiden lisäämistä - ja aivan erityisesti viennin edistämistä. Valitettavasti jälkimmäinen ei ole yksin meidän käsissämme - ei ainakaan ilman yhteenottoa ay-liikkeen kanssa - sillä nopeita ratkaisuja tarjoaa ainoastaan vientihintojen pudottaminen työntekijöiden palkkatasoa reilusti alentamalla. 

Ruotsissa taas tuskin ollaan kovinkaan huolissaan. Osittain tämä johtuu entisen suurvallan Suomea monin verroin vankemmasta talouden perustasta, mutta myös omasta valuutasta. Se on kelluva eli valuuttakurssi muuttuu taloustilanteen mukaan kuin itsestään.  

Tästä kertoi Maaseudun tulevaisuus jutussaan, jonka mukaan Ruotsin kruunu vajosi ennätyshalvaksi. Yhdellä eurolla saa nyt lähes 12 kruunua, mikä tarkoittaa vientituotteiden hintojen selvää pudotusta samalla kun tuontitavarat kallistuvat. 

Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsin vienti tulee lähiaikoina kasvamaan, mutta ulkomailla tuotettujen tavaroiden hinta nousee medelsvenssonin lompakkoa aiempaa enemmän rasittavaksi. Näin maahan virtaa valuuttaa ja samalla ruotsalaisten ostokset kohdistuvat aiempaa enemmän kotimaiseen tuotantoon. 

Syntyy hokkuspokkus, jonka seurauksena maa nousee omasta talousahdingostaan kuin itsestään. Ja samalla kruunun kurssi nousee entiselleen mahdollistaen tavallisille ruotsalaisille jälleen tuontitavaroidenkin ostamisen. 

Suomi sen sijaan on sidottu euroon, jonka kurssiin meidän omalla taloustilanteellamme ei ole juurikaan vaikutusta. Esimerkiksi yksi suomalaisen teollisuuden tuottavimmista haaroista - eli metsäteollisuus - joutuu kuitenkin kilpailemaan ruotsalaisen metsäteollisuuden kanssa.

Syntyy tilanne, jossa ruotsalaisten puunjalostuslaitokset käyvät täydellä kapasiteetilla samaan aikaan kun suomalaiset eivät saa tuotteitaan kaupaksi. Sama toki koskee kaikkea muutakin vientiteollisuutta, jossa Suomen ja Ruotsin välillä on päällekkäisyyttä.

Edelle kirjoittamani seurauksena Ruotsin vapaa kruunu vaikeuttaa Suomessa kipeästi tarvittavan talouskasvun - ja sen seurauksen julkiseen talouteen verotettavien eurojen määrän lisääntymisen - käynnistymistä. Ja koska julkisen talouden tilanteen on aiempina hallituskausina annettu kriisiytyä, lisääntyy myös yhteiskunnallinen jännite ammattiliittojen ja hallituksen välillä, mikäli jälkimmäinen aikoo puuttua työntekijöiden saavutettuihin etuihin taloutemme kansainvälisen kilpailukyvyn nostamiseksi.

Eikä näin syntyvä polarisaatio tokikaan rajoitus pelkästään ay-liikkeen ja hallituksen väliseksi, vaan poliittinen vihervasemmisto asettuu epäilemättä ensin mainitun tueksi. Ja vaikeuttaa siten entisestään Suomen taloustilanteen vakauttamista - ja samalla julkisten palveluidemme rahoituksen saattamista kestävälle pohjalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Sanna Marinin perintö
Vasemmiston blokkiutumispyrkimykseen ei pidä suostua
Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka

Suomessa on viime päivänä käyty erittäin valaisevaa keskustelua. Sen viimeisen vaiheen alku nähtiin, kun Helsingin sanomat julkaisi ympäristö- ja ilmastoministeri Kaj Mykkäsen (kok) haastattelun, jossa tämä totesi, että "on löydettävä ratkaisu, jossa EU ei rakenna vuosien 2030 ja 2040 tavoitteita siten, että Suomessa epäoikeudenmukaisuuden tunne kasvaa siitä, että meidät laitetaan maksamaan samalla kun Suomen metsät ovat EU:ssa paljon kokoamme suurempi nielu jo tällä hetkellä."

Siitä pillastuivat vihervasemmistolaiset, joista Li Andersson (vas) väitti, että "tällainen puhe on huolestuttavaa. Totta kai Suomen pitää kaikin keinoin pyrkiä saavuttamaan maankäyttö­sektorin ilmastotavoitteet. Vähintään siksi, että kukaan ei vielä tiedä, millainen lasku tavoitteista lipsumisesta tulee."

Käytännössä maankäyttösektorin ilmastotavoitteet tarkoittaisivat metsiemme hyötykäytön vähentämistä eli niiden taloudellisen vaikutuksen pienentämistä. Sillä olisi valtava vaikutus maassa, joka on velkaantunut korviaan myöden ja jossa yhteiskunnalle kaksi suurinta taloudellista hyötyä tuottavaa yritystä perustaa toimintansa metsiin. 

Tänään sitten ministeri Mykkänen totesi, että "hänen mukaansa teollinen talteenotto on luotettavampi keino kuin metsien ja maaperän hiilinielujen vahvistaminen". Tässä hän viittasi nopeasti muuttuviin laskelmiin metsien ja maaperän hiilinieluista, mutta ehkä vieläkin oleellisempi seikka tässä asiassa olisi ollut huomata Keski-Euroopassa nähdyt metsätuhot, jotka ovat aiheuttaneet erityisesti Saksassa ja Tshekin tasavallassa hiilinielujen romahduksen. 

Sama olisi todennäköisesti edessä myös Suomessa, mikäli metsät jätettäisiin vanhenemaan itsekseen. Tuhohyönteisethän eivät suinkaan ole mikään metsätalouden anekdootti, vaan tärkeä metsien luonnollisen uudistumisen ajuri. 

Mykkänen totesi myös, että "ministerinä olisin epärehellinen, jos en sanoisi suoraan, että meille on syntynyt ennen tätä hallitusta niin suuri nieluvelka, että sen lappaminen umpeen kahdessa vuodessa on käytännössä mahdotonta... Sanoin ikävän tosiasian ja sen tosiasian peittely ei vie eteenpäin, vaikka se olisi itsellenikin helpompi vaihtoehto."

Itse jäin tässä keskustelussa ihmettelemään sitä, kuinka vihervasemmisto ei näytä ymmärtävän sitä, että ihmiskunta on saavuttanut edistystä nimenomaan tieteen ja teknologian kautta. Ja tässä asiassa sitä ovat teollisuuden päästöjen talteen ottaminen ja niiden jatkohyödyntäminen. Sekä uusiutuvien luonnonvarojen - joita Suomessa ovat erityisesti metsät - kestävä hyödyntäminen.

Koko keskustelu toi jälleen kerran mieleeni Spede Pasasen taannoin lanseeraaman sketsisarjan naisten logiikasta, jota Maria Ohisalokin (vihr) taannoin harrasti. Tosin kyse ei liene niinkään ihmisten sukupuolesta vaan heidän poliittisista näkemyksistään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa
Virheellistä argumentointia
Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka

Suomen tieverkosto on kunnostettava!

Suomi on pinta-alaltaan varsin suuri maa, jolla on vientivetoinen talous. Lisäksi sen kymmenestä merkittävimmästä yrityksestä kolme liittyy ympäri maata suurten tavaramäärien kuljetusta vaativaan metsätalouteen. Siksi ei ole yhdentekevää, missä kunnossa tiestömme on. 

Tähän liittyen MTV3 kertoi, että jo lähes viidesosa Suomen teistä luokitellaan huonokuntoisiksi, mutta siitä huolimatta niiden korjauksia tehdään tänä vuonna ennätyksellisen vähän. Tämä kertoo eroilmoituksen jättäneen Sanna Marinin (sd) vihervasemmistohallituksen prioriteeteista. 

Rahaa on kyllä otettu rutkasti velaksi ja kylvetty monenlaisiin asioihin ulkomaille lähetetystä lahjarahasta ideologisiin intohimoihin ja aluepoliittisiin siltarumpuihin, mutta maan talouden selkärangasta ei ole välitetty pitää huolta. Ja siitä maksavat kovaa hintaa rikkoontuneina renkaina ja hajonneena kalustona kaikki tienkäyttäjät lomalaisista ammattiliikenteeseen.

Tämä on asia, joka tulevan hallituksen on syytä priorisoida korkealle omalla kululistallaan, sillä maan talouden sakatessa katoavat myös budjetin tulot. Silti en ole huomannut yhdenkään puolueen vaatineen hallitukseen osallistumisensa edellytyksenä tieverkoston hoitamista kuntoon. 

Toivottavasti asia kuitenkin nousee esille viimeistään sitten, kun hallitus tekee ensimmäistä kuluvan vuoden lisäbudjettiaan. Tai ainakin syksyllä vuoden 2024 budjettineuvotteluiden alkaessa. Silloin on tästä - ja monista muistakin - syistä pantava julkiset kulut tarpeellisuusjärjestykseen ja asetettava yhteiskunnan perustoiminnan kannalta tärkeät menot etusijalle tinkimällä vähemmän tärkeistä raharei´istä.

Tämä on myös syy sille, miksi Suomen tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, että hallitus rakennetaan talouspoliittisesti vastuullisten puolueiden varaan. Toivoa sopii, että asian ymmärtävät myös hallitusneuvottelija sekä vastuullisten puolueiden puheenjohtajat, ja priorisoivat yhteiskunnan toiminnan kannalta oleelliset asiat myös omilla hallitukseen osallistumisen vaatimuslistoillaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Välimeren tilanne edellyttää kansan tahdon noudattamista
Veronmaksajien varojen poliittista käyttöä
Eristäytyvä pääkaupunki

Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa

Eilisen kahden päivän (yksi, kaksi) kirjoitusrupeaman (plus yksi englanninkielinen) on aika siirtyä jälleen arkeen, vaikka onkin EU:n kyvyttömyyttä korostava tunnilla aikaistettu sunnuntai. Tai kuten isoäitini tapasi sanoa, pyhäpäivä. 

Tänä pyhäpäivänä olemmekin heränneet keväisen viikon jälkeen puhtaanvalkoiseen lumipeitteeseen ja pieneen pakkaseen. Eli käsillä on maaliskuisen talven paluu ainakin vähäksi aikaa. Ei kuitenkaan ole syytä huoleen: kevättä ei ole peruttu ja kesäkin saapuu aikanaan. 

Tämä kaikki toi mieleeni maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerin Petteri Taalaksen eilisen esiintymisen Ylellä. Hän otti siinä mielenkiintoisella tavalla kantaa pariinkin vaalikeskusteluissa vilahtaneeseen asiaan. 

Tarkoitan sitä, kun hän totesi, että "polttomoottoriautossakin voidaan käyttää näitä ilmastomyönteisiä polttoaineita, jolloin sekään ei välttämättä ole pahis". Ja näinhän asia juuri on, sillä ilmastossa on tavallaan kahdenlaista hiiltä: on sitä, joka on kiertänyt miljardeja vuosia ilmakehässä ja biosfäärissä, sekä hiiltä, joka on kauan sitten hautautunut maaperään, mutta tullut nostetuksi sieltä ylös fossiilisena polttoaineena. 

Kun puhumme kasvihuonekaasuista ja ilmastonmuutoksesta, puhumme nimenomaisesti jälkimmäisestä. Eikä sen aiheuttamalle ongelmalle ole kuin kaksi ratkaisua: joko se nostaminen lopetetaan tai ilmakehästä sidotaan fossiilisen hiilen käytön verran uutta hiiltä ja palautetaan se jonnekin, mistä se ei palaa takaisin ilmakehään. Lopettaminen edellyttää vaihtoehtoisia energiamuotoja ja palauttaminen uutta kallista teknologiaa.

Tämä itsestäänselvyys on tahtonut unohtua Suomessa, missä ilmastokeskustelu on - toisin kuin muualla maailmassa - pyörinyt metsien hiilinielujen ympärillä. Niistä ei saada pysyvää apua, sillä lähes kaikki metsien sitoma hiili palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmakehään. Näin käy joko hakkuiden, metsätuhojen tai viimeistään metsien luonnollisen kuoleman kautta. 

Toki ihmisen mittakaavassa pysyviä hiilinieluja voidaan kasvattaa metsienkin kautta. Se tapahtuu kasvattamalla metsien pinta-alaa ja sitä kautta niihin sitoutunutta hiilen määrää. Käytännössä näin onkin käynyt viime vuosikymmeninä monissa EU-maissa, mutta ei sähkölinjoja, peltoja ja kaupunkeja kiivaasti metsiin rakentavassa Suomessa.

Tämä lienee myös syy sille, että ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen sanoi - aivan oikein - MTV3:lle maamme hiilinielun kasvattamisesta, että "ensimmäinen asia on se, että vähennetään metsäkatoa. Se syö metsämaan nielua. Toinen se, että vähennetään merkittävästi turvemaasta tulevaa maaperäpäästöä. Se on tehtävissä vettämällä ja koskee viljelymaita ja turpeenottoalueita. Kolmas keino on suometsien käsittelyn muuttaminen niin, että tilalle tulee jatkuvapeitteinen kasvatus, jolloin turpeen hajoaminen vähenee. Sitten ovat vielä metsien kasvua voimistavat toimet. Jos kaikki tämä ei riitä, sitten säädellään hakkuita."

Mutta palataan Taalakseen. Erityisesti Vihreät ovat vaatineet kiihkeästi Suomen hiilineutraliteetin saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, vaikka muu EU tähtää myöhäisempiin päivämääriin.

Nyt kun metsien hiilinielut ovat pienentyneet aiemmin arvioidusta, tästä tavoitteesta tulee Suomelle äärimmäisen kallis. Ja siksi Perussuomalaisten ilmaisema tahto päivämäärän siirtämisestä myöhäisemmäksi näyttää erittäin järkevältä. 

Tähän asiaan myös Petteri Taalas totesi, että "tapahtuuko se 2035 vai hieman myöhemmin on vähän semantiikkaa. On hyvä, että Suomi on valinnut linjan jossa pyritään ilmastomyönteiseen suuntaan ja se tarjoaa meille myös uusia bisnesmahdollisuuksia." 

Pyrkimys hiilineutraaliin talouteen siirtymisestä suhteellisen nopeasti on sopinut myös maamme teollisuudelle, jonka etu on luonnollisesti olla mukana kehityksessä tai suorastaan sen kärjessä. Esimerkiksi metsäteollisuus on ilmaissut olevansa tällä linjalla.

Sen kustantaman raportin mukaan Suomen seuraavan hallituksen tulee toteuttaa kuusi asiaa. Ne ovat 1) osaavan kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman saatavuuden parantaminen, 2) investointien luvituksen jouhevoittaminen, 3) logistiikkakustannusten hillintä, 4) työnteon ja omistamisen muuttaminen kannattavammaksi, 5) työmarkkinalainsäädännön uudistaminen 2020-luvulle ja 6) yleisen kustannustason pitäminen teollisuuden kilpailukyvylle suotuisana. 

Siksikin - siis Marinin hallituksen toteuttaman talouden tuhotyön jälkeen - on tärkeää, että Suomeen saadaan seuraaviksi vuosiksi hallitus, joka haluaa ja kykenee toteuttamaan edellä mainitut uudistukset. Ja siksi toivon, että arvoisa lukijani käy antamassa äänensä tällaiselle politiikalle. Nähdäkseni tähän sopivia ehdokkaita on asettanut useampikin puolue - mukaan lukien kaksi kolmesta gallupkärjessä olevasta puolueesta, vaikka medioissa toisesta niistä annetaan usein (esimerkki) erilainen eli virheellinen kuva raportin kohdan 1 suhteen (avainsana tässä on raportin sana "osaavan").

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?