yksityisiä.
Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestänkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla.
Ei siis ihme, että sopimuksen hyväksymisen yksimielisestä hyväksymisestä huolimatta Kamerun syytti puheenjohtajamaa Kiinaa pakotetusta kädenpuristuksesta kehyksen hyväksymisessä. Tämän pakottamisen keinoista en ole nähnyt kirjoitettavan, mutta kyse lienee sen talousruuvin käyttämisestä, jota Kiina on jo pitkään rakentanut mustassa Afrikassa.
* * *
Meidän suomalaisten kannalta tämän sopimuksen suhteen on positiivista se, että elinkeinoelämämme on ilmaissut olevansa tyytyväinen sen syntymiseen. Ja mikä ehkä vieläkin merkittävämpää: tyytyväisyytensä on ilmaissut myös professori Janne Kotiaho, joka on tullut tunnetuksi ...hmmmhh... melko fanaattisista ulostuloistaan ympäristöasioissa.
Hänen mukaansa "kyllähän tämä on hyvä sopimus. Siinä on numeerisia tavoitteita ja kunnianhimoa. Hyvä maailmanlaajuinen sopimus."
Kaiken kaikkiaan nyt tehty sopimus raamittaa jatkossa pitkälle sitä, kuinka ihmiskunta tulee hyödyntämään ympäristöä. 30 prosentin suojeluvelvoitehan ei tarkoita täyssuojelua, vaan siitä suurin osa liittyy pikemminkin jonkinasteisiin rajoitteisiin luonnonvarojen käytössä.
Esimerkiksi Suomen metsistä oli tämän vuoden alussa suojeltu noin 13 prosenttia, joista suurin osa oli täysin metsätalouden ulkopuolella. Niinpä Montrealin sopimuksen vaatima suomalaismetsien suojelutavoite lisää lähinnä käytöltään jonkinasteisesti rajattujen alueiden lisäämistä maassamme.
Siten saavutettu sopimus ei todennäköisesti vaikuta kovinkaan merkittävästi esimerkiksi metsätaloutemme toimintaedellytyksiin. Ja tämä lienee myös syy siihen, ettei maamme elinkeinoelämä ryhtynyt vastustamaan saavutettua sopimusta.
* * *
Oli myös mielenkiintoista huomata, että lehdistömme näyttäisi olevan tyytyväinen saavutettuun sopimukseen. Siitä kertoi myös se, että jo tänä aamuna Helsingin sanomat siirsi katseensa jälleen ilmastokysymyksiin eli hiilinieluihin - jotka olivat painuneet hiukan taaemmalle viimeisen vuoden aikana.
Tämän se teki pääkirjoituksessaan, jossa vaadittiin hakkuiden rajaamista nykyistä pienemmiksi, koska metsiemme hiilinielu on viime vuosina pienentynyt muutamalla prosentilla. Syiksi siihen on löydetty pohjoisten mäntymetsien ikääntymisen seurauksena vähäisempi kasvu sekä ilmeisesti myös metsänhoidossa tehdyt virheet.
Jälkimmäisen ongelman pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla helposti korjattavissa, mutta tuon ikääntymisongelman ratkaisuksi ei oikein käy pääkirjoittajan vaatima hakkuiden vähentäminen. Sen kautta voidaan toki hetkellisesti lisätä metsien hiilinieluja, mutta samalla vuosi vuodelta ikääntyvien puiden kasvu vähenee ajan myötä yhä enemmän.
Päinvastoin, pitkällä aikavälillä ratkaisu hiilinieluihin saattaisi löytyä pikemminkin hakkuiden lisäämisestä ja niissä kertyvän puutavaran käytöstä pitkäikäisiin kohteisiin. Näin hiilivarastomme kasvaisivat, mutta myös hiilinielut pysyisivät korkeina. Lisäksi saavutettaisiin se hyöty, ettei hyönteistuhoille alttiiden yli-ikäisten metsien määrä kasvaisi hallitsemattoman suureksi eikä sen seurauksena syntyvän hiilinielujen äkillisen romahtamisen riski kasvaisi.
Tekstit
