Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Helsingin sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan Espanjan pääministeri Pedro Sánchez on suositellut Suomelle maahanmuuton lisäämistä. Näin siksi, että Espanjan talous on lähtenyt – BKT:n perusteella – nopeaan 2,9 prosentin kasvuun samalla kun muualla syntyneiden osuus sen  50-miljoonaisesta väestöstä on kasvanut peräti kymmeneen miljoonaan. Siten Espanjan BKT ei ole juurikaan kasvanut henkeä kohti laskettuna. 

Näin siitä huolimatta, että Espanjaan asettuneet maahanmuuttajat ovat pääosin espanjankielisiä ja kristittyjä, mikä on helpottanut oleellisesti heidän integroitumistaan yhteiskuntaan. Tosin heidänkin osaltaan ongelmia muodostaa asuntojen tarve, mikä nosti viime vuonna – yhdessä turismiin liittyvän käytön kanssa – niiden hintoja peräti 12,9 prosentilla. 

Espanjalaisten talouskasvua on lisännyt myös koronapandemian aikana sille EU:n  elpymisvälineestä suunnattu tuki, jota meillä suomalaisillakin on ollut ilo maksaa samalla kun oma taloutemme on sakannut. Lisäksi HS:n jutussa jäi mainitsematta, että Espanjan viennin ja tuonnin välinen negatiivinen ero on kasvamaan päin, mikä tuskin lupaa hyvää tuleville vuosille. 

* * *

Edellä kirjoittamani perusteella on selvää, ettei Sánchezin suositusta kannata ottaa kovin vakavasti täällä Pohjantähden alla. Pikemminkin päinvastoin, sillä viime vuoden tilastot osoittavat vientimme lähteneen kasvuun, joka jatkuessaan auttaa vetämään myös maamme julkisen sektorin siitä suosta, johon se ajettiin viimeistään Sanna Marinin (sd) kaudella.

Toki tasapainon saavuttaminen edellyttää viennin kasvun lisäksi myös valtion budjetin supistamista esimerkiksi – Sánchezin hehkuttaman – maahanmuuton kulujen osalta. Mutta se ei yksin riitä, vaan myös kaikkia muita Suomen julkisia palveluita on supistettava seuraavissa hallitusneuvotteluissa sillä ajatuksella, että niiden mitoitus olisi linjassa taloutemme kantokyvyn kanssa. 

Tässä yhteydessä on oleellista huomata, että kotimainen talouskasvu on käytännössä rahan kierrättämistä suomalaisten kesken, kun taas vienti on suomalaisessa yhteiskunnassa pyörivän varallisuuden lisäämistä – ja tuonti puolestaan sen vähentämistä. 

Siksi Espanjan tilanne ei BKT:n kasvusta huolimatta ole pidemmällä aikavälillä kovin auvoinen. Sen sijaan Suomessa viennin kasvu tarjoaa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen – edellyttäen, että aiemmin aiheutetut julkisten palveluiden ylimitoitusongelmat saadaan ratkaistuksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin
Afrikasta Albaniaan ja chileläisistä jengiväkivaltaan
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

SDP vaaransi Suomen turvallisuuden

SDP yllätti koko Suomen asettumalla vastustamaan hallituksen esitystä lainsäädäntömme saattamisesta NATO-standardin mukaiseksi ydinaseiden suhteen. Syitä Antti Lindtmanin (sd) johtaman puolueen kannalle voimme vain ihmetellä, sillä jo ex-pääministeri Sanna Marin (sd) totesi aikanaan tästä aiheesta, "että emme aseta mitään ennakkoehtoja, mutta emme käy tästä aktiivisesti keskustelua nyt. Odotamme pääsyä jäseneksi, ja näistä asioista voidaan keskustella myöhemmin".

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen puolestaan kertoi eilen, että "Suomi ei ole poikkeus pelkästään Pohjoismaissa vaan poikkeus koko NATO:ssa. Missään muussa NATO-maassa ei ole näin kokonaisvaltaisia lainsäädäntörajoitteita" ydinaseisiin liittyen. Toisin sanoen hän vahvisti hallituksen näkemyksen, jonka mukaan nyt esitetty lakimuutos yhdenmukaistaisi Suomen linjan muiden pohjoismaiden kanssa. 

* * *

Demareiden – sekä myös laitavihervasemmiston – profiloituminen ei jäänyt ilman vaikutuksia, sillä Venäjä näki siinä tilaisuuden eripuran luomiseen Suomen perinteisesti yksituumaiseen puolustuspolitiikkaan. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan "jos Suomi uhkaa meitä, ryhdymme tarpeellisiin toimiin", mitä ikinä ne sitten olisivatkaan. 

Tästä syystä erityisesti demareiden, mutta myös Vihreiden ja Vasemmistoliiton olisi syytä katsoa peiliin ja todeta siellä näkyvän Venäjälle hyödyllisen idiootin munanneen itsensä koko kansakuntaa vaarantavalla tavalla. Ja ilmoittaa, että parin viime päivän aikana käydyn keskustelun tuloksena he ovat havainneet tulkinneensa väärin hallituksen esitystä ja siihen liittyvän tiedon tarkennuttua pitävät hallituksen esittämää muutosta ehdottomasti kannatettavana. 

Hallitus voisi tämän jälkeen puolestaan pahoitella sitä, ettei oppositiota informoitu etukäteen tarpeeksi huolellisesti ja kiittää käydystä keskustelusta sekä oppositiolta saamastaan tuesta. Ja ilmoittaa venäläisille, ettei Suomella ole minkäänlaisia aikomuksia uhata suurta itäistä naapuriaan – kuten ei ole ollut muutenkaan sitten toisen maailmansodan tapahtumien.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiedustelujohtajan mukaan Venäjä miehittää Baltian vuonna 2027
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?

Finanssipolitiikkaa valvova Valtiotalouden tarkastusvirasto (VTV) on Yleisradion mukaan kirjoittanut raportin, jonka mukaan budjettirahaa kulutettiin Suomessa joka koronavuonna keskimäärin 10 miljardia enemmän kuin hallitus oli ennen pandemian puhkeamista suunnitellut. Tämä ei kuitenkaan ollut vielä varsinainen ongelma. 

Sellainen nimittäin syntyi vasta siitä, että koronan aiheuttamien poikkeusten varjolla kasvatettiin myös pysyviä kriisiin liittymättömiä menoja tavalla, joka heikentää julkisen talouden tasapainoa vielä tänäkin päivänä. Tämä johtui siitä, ettei tuolloinen pääministeri Sanna Marin (sd) hallitus eikä sen valtiovarainministeri Annika Saarikko (kepu) ymmärtäneet, osanneet tai tahtoneet pitäytyä pelkästään koronan aiheuttamissa tai edes väliaikaisissa kustannuksissa, vaan ryhtyivät tilaisuuden saatuaan ajamaan omia poliittisia agendojaan kustannuksista piittaamatta.

Niinpä he – sen sijaan, että olisivat ohjanneet ministereitä jonkinlaiseen kohtuullisuuteen – näyttivät muillekin ministereille huonoa esimerkkiä sulle-mulle tuhlauksesta. Ja sen seurauksena Marinin hallitus ohjasi vuonna 2020 noin 30 prosenttia ja vuonna 2021 peräti hulppeat 61 prosenttia kaikista menonlisäyksistä koronaan liittymättömiin tarkoituksiin. 

Nämä menolisäykset kohdistuivat erityisesti kuntatalouden tukemiseen ja valtionhallinnon toimintamenoihin jättäen ne pysyvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Ja periytyivät sitten aikanaan Petteri Orpon (kok) hallituksen riesaksi.

* * *

Kuten hyvin tiedämme, ei Orpon hallitus ole onnistunut vieläkään korjaamaan Marinin hallituksen aiheuttamaa valtiontalouden alijäämää. Sen sijaan Suomea uhkaa ensi vuoden aikana joutuminen komission alijäämämenettelyyn eli holhoukseen.  

VTV:n raportin sekä viimeisen kahden vuoden aikana toteutuneen hallituspolitiikan perusteella näyttääkin siltä, että Sanna Marinin hallitus oli kriisitilanteen omiin intresseihinsä valjastanut holtiton, populistinen ja vastuuton kabinetti, jonka toiminta aiheutti pitkäaikaista kärsimystä meille suomalaisille. Petteri Orpon hallitus näyttää puolestaan olevan lammasmainen ja pelokas konklaavi, jolla ei riitä rohkeutta leikata julkisia menoja riittävästi – ilmeisesti oman kansansuosionsa menettämisen pelossa. 

* * *

Mitähän tähän sitten sanoisi. Ehkäpä sen, että jos kumpi tahansa noista hallituksista olisi ollut – Risto Rytin hallituksen sijaan - vallassa talvisodan aikana, olisin minä syntynyt Leningradin oblastin läntisessä osassa. Tai kenties jopa Siperiassa.

Positiiviisena huomiona todettakoon lopuksi kuitenkin se, että Yleisradio julkaisi uutisensa VTV:n raportista salaamatta Marinin hallituksen toimien kelvottomuutta. Toki saattaa olla, että se tapahtui viimeaikaisten BBC-uutisten säikäyttämänä, mutta tapahtui kuitenkin. Kiitos siitä.

Päivän aiempi merkintä:
Tekoäly on huomioitava suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä
Suomen populistinen tulevaisuus
Talouden tila ja itsenäisyys

Sanna Marinin näkemyksestä

Entinen kaunis pääministerimme Sanna Marin (sd) astui eilen julkisuuteen. Hän teki sen sen kertoakseen, että Suomessa on tällä vaalikaudella leikattu paljon, mutta silti otetaan velkaa jopa edellistä hallitusta kovemmin. 

Sekä tuodakseen esille näkemyksensä, jonka mukaan maassamme tulisi – julkisen kulutuksen vähentämisen sijaan – "luoda sellaista tulevaisuudenuskoa ja ilmapiiriä, että erilaiset yritykset ja yrittäjäyhteisö näkisi valonpilkahduksia ja uskaltaisi toimia. Tällä hetkellä pitäisi tukea työperäistä maahanmuuttoa ja tuottavuuden parantamista". 

* * *

Otetaan ensin nuo yritykset ja yrittäjäyhteisöt. Viimevuotisen Suomen yrittäjien kyselyn mukaan enemmistö työelämässä olevista suomalaisista on huolissaan Suomen julkisen talouden velkaantumisesta: tätä mieltä oli 74 prosenttia vastaajista. Ammattiryhmistä huolta kantoivat eniten yrittäjät, johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt. 

Seuraavaksi työperäinen maahanmuutto. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikön Mikko Spolanderin mukaan maahanmuuttajien olisi työllistyttävä yhtä hyvin, samanlaisiin tehtäviin ja samanlaisella palkalla kuin kantaväestön, jotta maahanmuutto todella vahvistaisi julkista taloutta. Tosiasiassa ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaisesta työvoimasta oli heinäkuussa 27,7 prosenttia eli yli neljännes – ja tämä osuus on voimakkaassa kasvussa. 

Siksi näyttäisi siltä, ettei Suomi juuri nyt kaipaa ainakaan yleisesti työperäisiä maahanmuuttajia, vaan korkeintaan erityisiin tehtäviin rekrytoitavia erityisosaajia. Siis käytännössä korkean elintason maista tulevia henkilöitä.

* * *

Entä sitten Marinin mainitsema tuottavuuden parantaminen? Sitä mitataan tuotoksen ja panoksen suhteella eli kyseessä on asia, johon jokaisen suomalaisyrityksen tulisi pyrkiä. Ja niin ne epäilemättä pyrkivätkin.

Käytännössä tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöiden työstä syntyy yrityksille aiempaa enemmän rahaa suhteessa sen kuluihin. Tämä voidaan saavuttaa monella eri tavalla – joihin en tässä puutu – mutta minulla on sellainen käsitys, ettei tämä asia ole kovinkaan suuressa määrin poliitikkojen päätettävissä. 

Sen sijaan siihen vaikuttavat suomalainen osaaminen – siis kaikki mahdolliset siihen vaikuttavat tekijät koulutusjärjestelmästä työntekijöiden ahkeruuteen ja yritysten tuotekehityksestä maailmanmarkkinoiden kysyntään. Toisin sanoen tuottavuuden nostaminen kansakunnan tasolla on varsin vaikea rasti, johon poliitikoilla on kyllä vaikutuskeinoja, mutta vain rajallisesti.

* * *

Ikävä kyllä maailmassa on tapahtunut muutoksia, joiden seurauksena suomalaisten yritysten tuottavuus on laskenut. Esimerkiksi metsäteollisuutemme tahkosi aikanaan rahaa paperituotannolla, mutta se loppui kuin kanan lento tietotekniikan kehityksen johdettua paperin kysynnän laskuun. Toiseksi esimerkiksi nostan sen, että aikanaan rahaa Suomeen tuonut kännykkäteollisuus kaatui johtamisvirheisiin ja maailmanlaajuiseen kovaan kilpailuun. 

Maamme nykytilan kannalta tässä on oleellista huomata, ettei kummankaan rahasampomme tilalle ole syntynyt likimainkaan samankokoista korviketta, vaikka sekä metsäteollisuutemme että Nokia ovat edelleen olemassa ja tuottavat pääsääntöisesti voittoa omistajilleen. Toki on ollut pienempiä menestyksiä kuten vaikkapa Oura-sormukset, mutta ei niistä ole ollut menetysten paikkaajiksi. 

Suomen tulevan tuotannon arvonlisän nousua ja maailmanvalloitusta ei myöskään tue rempallaan oleva koulutusjärjestelmä, jossa peruskoulujen muutokset ovat johtaneet oppilaiden osaamistason rajuun laskuun, jonka heijastusvaikutukset tulevat näkymään – ja näkyvät jo nyt – korkeakouluissamme ja ammattioppilaitoksissamme. Ja siten myös suomalaisyritysten tulevaisuuden toimintaedellytyksissä, erityisesti poikkeuksellista osaamista vaativassa – ja arvonlisäykseen välttämättömässä – tuotekehityksessä.

* * *

Edelle kirjoittamillani perusteilla olen varsin vakaasti eri mieltä ex-pääministerimme kanssa. Suomi ei tarvitse lisää työttömiä maahanmuuttajia, heidän kouluelämää sotkevia lapsiaan eikä etenkään julkista velkaa. Sen sijaan se tarvitsee todellista tekemisen meininkiä.

Tämä tarkoittaa lapsille ja nuorisolle kannusteita ja parempia mahdollisuuksia huolehtia osaamisensa kehittämisestä, yritysten työntekijöille motivaatiota hoitaa töitänsä entistäkin paremmin, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoille innostusta aiempaa korkeatasoisempaan tutkimukseen sekä yritysten omistajille ja johtajille rohkeutta tuotannon arvoa nostavien tutkimustulosten tuotteistamiseen ja käyttöön ottamiseen sekä kykyä nähdä maailmanmarkkinoille avautuvia uusia korkean tuottavuuden mahdollisuuksia. Ja maamme nykyisille ja entisille poliitikoille viisastelun sijasta sellaista osaamista, jolla tämä kaikki toteutuu.

Näillä ajatuksillani – tai niistä huolimatta – toivotan kaikille teille – arvoisat lukijani – hyvää isänpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?
Suomen populistinen tulevaisuus
Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?

Suomen populistinen tulevaisuus

Suomessa on tavallista, että puolueiden kannatus nousee silloin, kun ne eivät ole vallassa. Näin on käynyt tällä vaalikaudella Demareille ja Keskustalle, samoin kuin viime vaalikaudella Kokoomukselle ja Perussuomalaisille.

Tämä on tietenkin ymmärrettävää siinä mielessä, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä anna oppositiolle juurikaan vaikuttamisen mahdollisuuksia, eikä siten myöskään vastuuta. Ja sen seurauksena sieltä on helppo lupailla kaikkea sellaista, mitä kunkin puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta haluaa kuulla. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut kuralla vuodesta 2008 asti, minkä seurauksena julkisia palveluita on rahoitettu lähinnä ottamalla velkaa valtiolle. Sen seurauksena Suomen valtionvelka on noussut käytännössä samalle tasolle kuin 1990-laman aikana, jolloin Suomi oli lähellä sellaista tilannetta, ettei julkisiin menoihin olisi saanut enää mistään rahoitusta.   

* * *

Valitettavasti 1990-luvun oppi ei ole mennyt perille maamme suurimmalle oppositiopuolueelle eli SDP:lle, jonka puheenjohtaja on heittäytynyt vieläkin populistisemmaksi kuin Timo Soini oli parhaimmillaan. Siitä antoi esimerkin Antti Lindtman, joka taannoisessa Ylen ykkösaamussa kieltäytyi kertomasta millä keinoilla hänen puolueensa tasapainottaisi valtaan päästessään maamme talouden, mutta tuli samalla kertoneeksi, miten se lisäisi valtion budjetin alijäämää peräti 1,5 miljardilla eurolla. 

Jostain syystä suomalaiset eivät osaa erottaa populismia vakavalla mielellä tehdystä politiikasta, vaan siirtävät kannatustaan sille, joka - 1970-luvulla käytettyä sanontaa laintatakseni - lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ja sen seurauksena Lindtmanin tie kohti pääministeriyttä näyttää juuri nyt selkeältä ja mutkattomalta. 

Jos ja kun näin käy, saa Suomen kansa juuri sitä mitä se on tilannut. Enkä jaksa uskoa, että demarivetoinen politiikka olisi sille suuremmaksi onneksi kuin Marininkaan kaudella, jolloin pohjustettiin se talouden alho, josta nykyinen hallitus yrittää meitä nostaa. 

Kirjoitin tästä asiasta itsenäisyyspäivänä 2022 eli edellisen hallituksen valtakauden lopulla, jolloin Marinin kabinetin tekemät – ja Lindtmanin johtamalta hallitukselta odotettavissa olevat – talouspoliittiset ratkaisut olivat jo näkyvissä. Seuraavassa lainaus tuosta vajaan kolmen vuoden takaisesta kirjoituksesta.  

"Suomi on viimeisten vuosien aikana ajautunut julkisen talouden kriisiin, jonka vaikutuksia poliittinen päätöksentekokoneistomme on Sanna Marinin (sd) hallituksen johdolla siirtänyt tulevaisuuteen velkaannuttamalla valtiota nopeaan tahtiin. Asiaa ei ole pidetty ongelmana, koska velkojemme korot ovat viime aikoihin asti olleet olemattomat, mutta valitettavasti maailmalla kiihtynyt inflaatio on alkanut nostaa korkotasoja. Ja siksi maamme suuryritykset ovat ilmoittaneet pitävänsä maamme velkaantumista jopa hallitsemattomana."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen
Talouden tila ja itsenäisyys

Tieverkoston rapautuminen pysähtyi

Suomi on harvaan asuttu maa, jossa etäisyydet ovat pitkiä. Sen seurauksena sekä ihmisten että tavaroiden kuljettaminen edellyttää toimivaa liikenneverkostoa, joka koostuu sekä rautatie- että maantieverkostosta. Näistä ensin mainittu on viime aikoina ollut keskustelun keskiössä, koska se halutaan - lähinnä sotilaspoliittisista syistä - muuttaa kapearaiteisemmaksi kuin nykyisin. 

Harvaan asutussa maassa rautatiet eivät kuitenkaan yksinään riitä kattamaan ihmisten liikkumis- ja tavaroiden kuljetustarpeita, vaikka ne ovatkin tehokkaita väyliä suurten asutuskeskusten välillä. Maantiet sen sijaan johtavat jokaiseen kylään ja kaikkien talojen nurkille, joten myös rautatie- ja jopa lentokuljetusten perille pääsemiseen tarvitaan maanteitä. 

Lisäksi yksi Suomen tärkeimmistä teollisuudenaloista on metsäteollisuus, jonka raaka-aineet kasvavat hajautetusti ympäri valtakunnan. Eikä niitä voi saada sieltä jalostettavaksi tehdaspaikkakunnille kuin metsäautoteistä ja paikallisteistä alkavia liikenneverkostoja pitkin. 

* * *

Edellä mainitsemistani syistä on ollut äärimmäisen lyhytnäköistä, että suomalainen tieverkosto on päästetty rapautumaan. Vielä vuonna 2016 maassamme oli "vain" noin 8 ooo kilometriä heikkokuntoisia teitä. 

Tämä määrä oli noussut vuonna 2021 eli edellisen hallituskauden puolivälissä noin 9 000 kilometriin. Eikä siinä kaikki, sillä seuraavan kahden vuoden aikana niiden määrä lisääntyi reilusti yli tuhannella kilometrillä, koska asia ei kiinnostanut silloista Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaista hallitusta.

Nykyinen Petteri Orpon (kok) hallitus lähti kuitenkin eri linjoille ja sen seurauksena vuoden 2024 aikana huonokuntoisten teiden määrä laski karvan verran. Eniten parannusta tapahtui vilkkailla tieverkon osilla, mutta vähäliikenteisten teiden kunto heikkeni edelleen. 

Hinnan teiden heikosta kunnosta maksavat tiellä kulkevien ajoneuvojen omistajat rikkoontuneina renkaina, joiden vaihtamisesta aiheutuu helposti satojen eurojen ylimääräinen kustannus. Lisäksi heikkokuntoisilla teillä olevat vaaran paikat lisääntyvät vaarantaen kaikkien teillämme liikkuvien ihmisten turvallisuuden, eikä merkityksetöntä liene myöskään teollisuuden raaka-ainekuljetusten ajallinen pidentyminen. 

Kaiken tämä lisäksi olisi ymmärrettävä, ettei tässä puheena oleva ongelma ole pelkästään lineaarinen, vaan pikemminkin eksponentiaalinen, koska teiden alkava rapautuminen - kuten vettä imevät reiät asfaltissa - kiihdyttävät entisestään teiden kunnon heikkenemistä. Tämän seurauksena suomalaisen tieverkoston ylläpitäminen maksaa ajan myötä sitä enemmän, mitä huonommassa kunnossa niiden pinnoitteet pidetään.  

Toivoa siis sopii, että maanteiden kunnon parantaminen jatkuisi myös tulevina vuosina ja hallituskausina, jotta ihmisten ja tavaran liikkuminen harvalukuisessa ja pitkien yhteyksien Suomessa säilyisi siedettävänä. Eivätkä tieverkoston hoitokustannukset kasvaisi mahdottomiksi hallita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HSL:n edustaja esitti autoilun matka-aikojen pidentämistä
Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta
Ilmastopaneelin puheenjohtajan suloisenpunaisia ajatuksia

Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen

Tuoreen Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan suomalaiset haluaisivat SDP:n Kokoomuksen, ja Keskustan muodostavan seuraavan hallituksen. Tai ainakin 58 prosenttia haluaisi hallitukseen demarit, 47 prosenttia kepulit ja 34 prosenttia kokkarit. 

Tällä toiveella ei etenkään tässä vaiheessa - hallituskauden puolivälissä - ole tietenkään juuri minkäänlaista merkitystä, mutta se kertoo kyllä siitä, että kansalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen - Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien ja Ruotsalaisen kansanpuolueen muodostamaan - hallitukseen ja sen pyrkimyksiin tervehdyttää Suomen julkinen talous, rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa sekä kannustaa ihmisiä työntekoon. 

Kyselyssä ilmennyt SDP:n suuri suosio - reilusti yli vihervasemmiston yhteenlasketun kannatuksen - valtapuolueeksi on hämmästyttävää ottaen huomioon, että juuri sen johdolla maa ajettiin edellisellä hallituskaudella nykyiseen kurimukseensa. Olihan silloisen Sanna Marinin (sd) hallituksen linjana täyttää kaikkien viiden silloisen hallituspuolueen - SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Ruotsalainen kansanpuolue - pienimmätkin toiveet velkarahalla ja vieläpä siten, että julkiselle sektorille luotiin pysyviä menoautomaatteja. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että juuri edellinen hallitus päätti hakea maahamme myös ISIS-terroristeja. 

Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisema tahto toteutuisi, olisi mielenkiintoista nähdä johtaisiko se Marinin hallituksen aikaiseen vastuuttomaan jakopolitiikkaan, vai säilyttäisikö tuleva kabinetti - todennäköisesti Antti Lindtmanin (sd) johdolla - nykyisen hallituksen tekemät lakimuutokset. Sekä aivan erityisesti, peruisiko se Perussuomalaisten johdolla toteutetut - ja toteutettavat - maahanmuuttopoliittiset muutokset, joita on seurannut selkeä pudotus kehitysmaista peräisin olevien humanitaaristen pakolaisten määrissä. 

Vai asettuisiko Kokoomus puolustamaan nykyisen hallituksen saavutuksia? Ja jos se tekisi niin, jättäisikö Lindtman puolueen hallituspohjansa ulkopuolelle siten, että hän rakentaisi oman kabinettinsa samalle pohjalle kuin - myöhemmin Sanna Marinin tieltä siirtynyt - Antti Rinne (sd) teki reilut kuusi vuotta sitten? Eli korvaisi Kokoomuksen Vihreillä, Vasemmistoliitolla ja RKP:llä.

Tämä kaikki on tietenkin turhaa spekulaatiota, mutta sikäli vakavasti otettavaa, että se avaa niitä tulevaisuudennäkymiä, jotka suomalaisilla olisi edessään, mikäli poliitikot noudattaisivat kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisemaa tahtoa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen
SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin
Hallitus karsii byrokratian kukkasia

Maaliskuussa Suomessa syntyi 3 734 lasta ja tänne saapui 3 122 maahanmuuttajaa

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja heidän lapsilleen!

Äidit ovat äärimmäisen tärkeitä kaikille kansoille, sillä he ovat ennen kaikkea ihania. Lisäksi heidän - ja vain heidän - ansiostaan syntyy uusia ihmisiä. Ja siksi ilman äitejä ei olisi myöskään kansoja - eikä suomalaisia. 

* * *

Tilastokeskuksen mukaan 687 523 suomalaista äitiä - eli 44 prosenttia kaikista äideistä - on kahden lapsen äitejä. Yhden lapsen äitejä on vajaa neljännes ja kolmen lapsen äitejä runsas viidennes äideistä. Kymmenellä prosentilla äideistä on neljä lasta tai enemmän.

Viime vuonna suomalaiset naiset tulivat äideiksi ensimmäistä kertaa keskimäärin 30,4-vuotiaina eli ihmisen biologiaan nähden kohtuullisen iäkkäinä. Toki monet saivat lapsia vielä paljon myöhemminkin: peräti 221 lasta syntyi 45-vuotiaille äideille. 

Valitettavasti Suomen väestö ei kuitenkaan uusiudu pelkästään suomalaisäitien voimaalla, vaan esimerkiksi tuoreimman tilastotiedon mukaan suomalaisäidit saivat maaliskuussa vain 3 734 lasta, kun taas elämä loppui 5 121 ihmiseltä. Näin olleen maamme luonnollinen väestönkehitys jäi peräti 1 387 ihmistä alle uusiutumisrajan. 

* * *

Suomen väestö ei kuitenkaan pienentynyt, sillä Suomeen saapui 3 122 maahanmuuttajaa. Heistä 639 tuli EU- tai Pohjoismaista ja loput 2 483 muualta. Suomesta puolestaan muutti pois 1 725 ihmistä, joten nettomaahanmuuton määrä oli 2 158 henkeä eli Suomen koko väestö kasvoi alhaisesta syntyvyydestä huolimatta 771 asukkaalla. 

Todettakoon tässä yhteydessä myös se, että Suomeen myönnettiin maaliskuussa 125 turvapaikkaa sekä tehtiin 591 positiivista päätöstä tilapäisestä suojelusta. Niistä 589 eli ylivoimaisesti suurin osa koski ukrainalaisia. 

Niin sanotuista kolmannen maailman kansoista suurimmat myönteisten päätösten määrät olivat 22 somalia ja 21 afgaania. Huomattakoon tässä yhteydessä, että irakilaisista vain kaksi sai myönteisen päätöksen.

* * *

Arvelen, että arvoisaa lukijaani kiinnostaa verrata näitä lukuja vaikkapa neljän vuoden takaiseen Sanna Marinin (sd) hallituksen saman vaiheen aikaisiin lukuihin eli maaliskuuhun 2021. Tuolloin maahanmuuttovirasto teki myönteisen päätöksen 44 afgaanille (109 prosenttia enemmän kuin vuoden 2025 maaliskuussa), ja 34 somalille (62 %), mutta suurin ryhmä olivat tuolloin irakilaiset, joista peräti 74 (3 600 %) sai positiivisen päätöksen joko turvapaikasta tai tilapäisestä suojelusta. Ukrainalaisia ei suojeltu, koska ainoa hakemus hylättiin.

Jätän kuitenkin teidän, arvoisat lukijani, itse pääteltäväksi, mikä osa on näiden lukujen välisistä eroista johtuu Marinin ja Orpon hallituksen harjoittaman maahanmuuttopolitiikan eroista - vai onko niillä mitään vaikutusta. Omasta mielestäni vastaus on ilmiselvä ja pidän siitä syystä äärimmäisen tärkeänä sitä, että Orpon hallitus pysyisi vallassa ja toimintakykyisenä koko vaalikauden ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kielitilastot paljastavat positiivisen yllätyksen, mutta alleviivaavat tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kelvottomuutta
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Milloin Suomessa ylittyy miljoonan muslimin raja?

Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Sosiaalisessa mediassa suurta närkästystä ja intohimoja herättänyt ilmoitus kompostoinnin valvontapäällikön tehtävästä 9 450 euron kuukausipalkalla on valeuutinen. Hyvä näin, mutta todettakoon tässä kuitenkin, että on vaikea keksiä julkiselle rahalle turhempaa käyttöä kuin kompostitarkastukset. 

Tuoreen tiedon mukaan niitä kuitenkin aiotaan tehdä. Ensi alkuun tarkastajat tonkivat touko–heinäkuun aikana noin 500 kompostoria pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Laskun siitä kuittaavat pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen veronmaksajat, mutta epäilemättä myös muut kunnat seuraavat ennemmin tai myöhemmin tätä esimerkkiä.

Korjattakoon tähän liittyen myös toinen mahdollinen väärinkäsitys. Nimittäin se, että - toisin kuin moni varmasti ajattelee - kompostintarkastus ei ole EU:n suomalaisille asettama vaatimus. Sen sijaan se on suomalaispoliitikkojen kotikutoinen keksintö, joka tuli voimaan Sanna Marinin (sd) johtaman hallituskauden keskivaiheilla. 

* * *

Yleisradion julkaiseman gallupin perusteella näyttää siltä, että Perussuomalaiset olisivat palaamassa korkeintaan keskikokoiseksi - ellei sitten suorastaan pieneksi - puolueeksi. Tämä johtopäätös voitaneen tehdä sillä perusteella, että puolueen kannatus putosi kuukauden aikana peräti neljällä prosenttiyksiköllä eli sen vielä kuukauden takaisista kannattajista olisi vaihtanut puoluetta yli neljännes. 

Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että Riikka Purran johtama PS:n ministerijoukko on lunastanut varsin hyvin lupauksensa maahanmuuttopolitiikan muuttamisesta. Siksi on esitettävä kysymys, että eivätkö ihmiset ole sittenkään äänestäneet puoluetta Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan luomien ongelmien takia vaan jostakin muusta syystä. 

Vai onko tässä käynyt siten, että - eilisen kirjoitukseni mukaisesti - puolue on joutunut maksamaan liian kovan hinnan muiden hallituspuolueiden hallitusohjelmaan kirjoituttamien asioiden takia? Ja nämä asiat ovat sittenkin puolueen äänestäjille tärkeämpiä kuin suomalaisen Suomen tulevaisuus.

Neljännes on myös sana, joka kuvaa SDP:n kokonaiskannatusta, sillä sitä äänestäisi 25,3 prosenttia suomalaisista, mikäli vaalit pidettäisiin nyt. Toisin sanoen näyttää siltä, että puheenjohtaja Antti Lindtmanin johdolla harjoitettu vastuuvapaa retoriikka puree hyvin suureen osaan suomalaisista - eivätkä edes Kimmo Kiljusen vehkeilyt Venäjän hyväksi tai puolueen edellisen pääministerin aikana junaillut kompostintarkastukset - näytä olevan puolueen kannatukselle minkäänlainen rasite. Eikä edes sen toiminta pakolaiskiintiöiden nostamisen puolesta.

Myös Minja Koskelan Vasemmistoliitolla on syytä tyytyväisyyteen gallup-lukujen ollessa lievästä nousussa, mutta Sofia Virran Vihreillä sujuu heikommin, sillä puolueen kannatus on pudonnnut jälleen noin kymmenyksen eli 0,9 prosenttiyksikköä. Lienevätkö syyt sitten puheenjohtajan puolison metsässä vai jossain muualla? 

Tyytyväisyyteen lienee syytä myös - ja erityisesti - Keskustalla, jonka kannatus nousi 1,4 prosenttiyksiköllä eli kymmenystä vaille kymmenellä prosentilla. Näin siitä tuli maan kolmanneksi suosituin puolue, jonka avulla - mikäli suosio säilyy tai kasvaa - Suomeen saadaan seuraavien vaalien jälkeen taas punamultahallitus jakamaan veronmaksajilta kerättävää rahaa ja keksimään uusia "kompostintarkastuksia". 

Muiden puolueiden kannatuksessa ei tapahtunut oleellisia muutoksia. Se tarkoittanee sitä, että sekä Kokoomuksen, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kannattajat ovat tyytyväisiä harjoitettuun hallituspolitiikkaan. 

Erityisesti Kokoomus on hyötynyt siitä, että valtiovarainministeriksi asettui Riikka Purra (ps), joka on tehtävänsä mukaisesti joutunut viemään eteenpäin - ja puolustamaan - erityisesti pääministeripuolueelle tärkeitä uudistuksia, joita suuri osa Perussuomalaisia aiemmin kannattaneista näyttäisi puolueen gallup-kannatuksen kehityksen perusteella vastustavan. 

* * *

Lopuksi on todettava, että seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä kaksi vuotta aikaa ja siksi on mahdollista, että hallituspuolueiden tekemät toimenpiteet Suomen talouden nostamiseksi ehtivät vielä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ja sitä kautta pudottavat SDP:n ja Keskustan juuri nyt korkeaa kannatusta. 

Ainakin tämä olisi toivottavaa jo senkin takia, ettei hallitus ole onnistunut kääntämään Suomen taloutta selvään nousuun. Mutta - ja se on iso mutta - juuri nyt näyttäisi, että käänne olisi kuitenkin tapahtumassa. 

Jos ja kun näin tapahtuu, näkyvät sen seuraukset ennemmin tai myöhemmin myös tavallisten ihmisten arjessa. Mutta etenkin Perussuomalaisten - sekä käänteisesti SDP:n ja Keskustan - kannalta tärkeä kysymys tietenkin kuuluu, että tapahtuuko se tarpeeksi nopeasti vaikuttaakseen vuoden 2027 vaaleihin ja pelastaakseen Suomen punamultahallitukselta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Riikka Purra jakaa ihmisiä ikäluokkien mukaan

Uutissuomalainen teki kyselytutkimuksen puoluejohtajien onnistumisesta. Kärkisijat menivät siinä odotetusti oppositiojohtajille järjestyksessä Antti Lindtman (sd), Minja Koskela (vas) ja Antti Kaikkonen (kepu). 

Kirjoitin odotetusti siksi, että oppositiossa ollaan vailla vastuuta, joten kansaa on paljon helpompi miellyttää kuin vastuullisessa hallituksessa. Tässä yhteydessä sana "vastuullinen" on oleellinen, sillä olihan edellisen pääministerin, Sanna Marinin (sd), suosio kansan parissa aivan huikea - mutta hänen hallituksensapa ei toiminutkaan vastuullisesti. 

Tässä suhteessa raskain taakka on näkyvimmillä hallituksen jäsenillä eli pää- ja valtiovarainministerillä. Heistä Petteri Orpo (kok) pärjäsi Riikka Purraa (ps) selvästi paremmin ja onnistui sentään voittamaan pahasti epäonnistuneen Sofia Virran (vihr).

Näistä kahdesta Purran tilanne oli varsin valaiseva, sillä häntä piti onnistuneimpana puheenjohtajana lähinnä keski-ikäinen ja vanhempi väestö. Sen sijaan alle 40-vuotiaiden - ja erityisesti kolmekymppistä nuorempien - parissa vain aniharva katsoi hänen katsoi onnistuneen puheenjohtajana.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että valtiontalouden tasapainoon saattamisesta - mihin Purra pyrkii hallituksessa ja siten myös puolueensa puheenjohtajana - hyötyisivät ennen kaikkea nuorimmat suomalaiset, joilla on edessään vielä pitkä työura. Ilmeisesti tämä logiikka ei kuitenkaan avaudu nuorille tai nuorehkoille suomalaisille. Sen sijaan yli nelikymppiset suomalaiset näyttäisivät arvostavan hänen työtään.

Toinen mielenkiintoinen piirre Uutissuomalaisen kyselyssä oli se, että kaikkien puheenjohtajien kohdalla heitä parhaiten onnistuneena pitäneet olivat oman puolueen väkeä. Toisin sanoen suomalaiset eivät osaa tai halua erottaa toisistaan puoluejohtajien onnistumista oman puolueen vetäjinä näiden poliittisista linjauksista. 

Tämä tukee edelle kuvaamaani analyysiä poliittisen vastuun vaikutuksesta Riikka Purran alhaiseen suosioon. Häntä lienee arvioitu enemmän yleispolitiikan kuin puolueen johtamisen kannalta eli ihmisten vastauksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat, kuin varsinainen kysymyksen sisältö/tarkoitus. Mutta tämänhän te - arvoisat lukijani - jo tiesittekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Paljastava näytelmä
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä

Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Suomessa on jo vuosikymmeniä käyty kovaa keskustelua sellaisesta maan tavasta, jonka kaikki oppositiopuolueet ovat jo vuosikymmeniä tuominneet, mutta heti hallitukseen päästyään ottaneet itse käyttöön. Tarkoitan tietenkin poliittisia virkanimityksiä, joista nyt ajankohtainen on Kansaneläkelaitoksen eli Kelan pääjohtajan nimitys.

Käytännössä kyse on siitä, että ajavatko hallituspuolueet virkaan ministerinhommista vapautuvan Arto Satosen (kok) vai Kelan hallituksen ykköshakijaksi nostaman Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtaja Heli Backmanin. Päätösvalta asiassa on Kelan valtuustolla, johon kuuluu 12 kansanedustajaa, joista neljä on kokoomuslaisia ja kolme perussuomalaisia.

Tässä tilanteessa valtuuston perussuomalaisilla jäsenillä on mahdollisuus kerätä kansalta poliittisia irtopisteitä hylkäämällä Arto Satosen ja äänestämällä johtajaksi Heli Backmanin. Perusteluina he voivat käyttää samoja seikkoja - mitä ikinä ne ovatkaan - kuin Kelan hallitus käytti nostaessaan tämän ykkösehdokkaaksi. 

Näin toimien he voisivat pyrkiä profiloitumaan poliittisten virkanimitysten vastustajana, mutta samalla tekisivät särön hallitusyhteistyöhön. Se taas vaikeuttaisi Petteri Orpon (kok) hallituksen sisäistä yhteistyötä, jonka seurauksena Perussuomalaisille tärkeiden hallitusohjelman kirjausten toteuttaminen saattaisi "yllättäen" siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Tästä huolimatta puheenjohtaja Riika Purra (ps) on antanut puolueensa Kelan valtuutetuille vapaat kädet tässä asiassa.

Tässä yhteydessä on syytä huomata myös se, ettei nyt käsillä oleva poliittinen virkanimitys koske suoraan Perussuomalaisia, vaan Satonen on kokoomuslainen. Siten saattaisi hyvinkin käydä siten, että poliittisen virkanimityksen kaatamisesta saatavat poliittiset pisteet jäisivät lopulta kuitenkin perin vaatimattomiksi ja asia voitaisiin jopa kääntää opportunistiseksi poliittisten irtopisteiden keräämiseksi ja selkäänpuukottamiseksi.

Asiaan liittyy luonnollisesti vielä sekin, että Satosen ministerikokemusta on vaikea verrata Bäckmanin virkamiestaustaan - samasta syystä kuin hajuveden ja lihapullan paremmuutta ei voida ratkaista objektiivisesti (vaikka itse kyllä valitsen lihapullan). Ne kun eivät ole yhteismitallisia. 

Tarkoitan sitä, että vaikka Bäckmanilla epäilemättä on paremmat ansiot itse hallintotehtävien johtamisesta, on Satosella ministeritaustansa seurauksena luultavasti laajemmat yhteydet yhteiskunnan huipulle ja siten edellytykset hoitaa Kelan asioita laajemmassa mittakaavassa. Siten kyse on viime kädessä siitä, mitä tulevalta pääjohtajalta halutaan.

Nähtäväksi siis jää, kuka Kelan pääjohtajaksi lopulta nimitetään. Ainoa puolue, jolla on mahdollisuus tehdä todellinen poliittisten virkanimitysten vastainen päätös on kuitenkin Kokoomus, sillä juuri sillä on mahdollisuus syrjäyttää oma jäsenensä Kelan hallituksen ehdotusta seuraamalla. 

Ja siten hankkia kiistaton optio arvostella tulevina vuosina muiden puolueiden mahdollisia poliittisia virkanimityksiä sekä sitä kautta tervehdyttää suomalaisten huippuvirkojen rekrytointi- ja nimitysprosessia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Tänään alkavat teollisuusliiton lakot, jotka kohdistuvat useisiin teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden yrityksiin. Tämän lisäksi seitsemän muuta työntekijäliittoa on ilmoittanut järjestävänsä lakkolaisia tukevia toimia ja myös Finnairin lentäjät ovat ilmoittaneet omiin työehtoneuvotteluihin liittyvistä työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto on jo aiemmin kertonut tavoittelevansa kahdelle vuodelle jaettuja 10 prosentin palkankorostuksia, joilla se haluaa korjata jäsentensä aiempina vuosina heikosti kehittynyttä ostovoimaa. Sen taustalla on - kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa - kaksi vuotta sitten tehty poikkeuksellisen vastuullinen sopimus, jolla tuettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana syöksykierteeseen saatettua Suomen taloutta. 

Työnantajapuoli ei ole ay-liikkeen vaatimuksiin kuitenkaan suostunut, joten asiasta on käyty neuvotteluita, joiden yksityiskohtia ei ole avattu suurelle yleisölle. Sen sijaan työnantajat ovat kertoneet vaatimusten olleen edelleen sellaisia, että niihin suostuminen heikentäisi suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on vedonnut työmarkkinaosapuoliin sovun löytämiseksi, koska hän pelkää - ja tietää - laajamittaisten lakkojen voivan vahingoittaa orastavaa talouskasvua. Tämä on ymmärrettävää sikäli, ettei talouskasvun siirtyminen kohti tulevaisuutta ainakaan helpottaisi hallituksen pyrkimyksiä tasapainottaa valtion budjettia. 

Orpon vetoomus on ymmärrettävä jo siitäkin syystä, että jo pelkkä lakkoilu vähentää verotuloja - puhumattakaan vientiteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemisestä - ja sitä kautta lisää painetta valtion budjetin leikkaamiseen ja/tai valtion lisävelkaantumiseen myös jatkossa. Näin ollen hänen huolensa on helppo ymmärtää.

Tosiasia kuitenkin on, että lakko-oikeus on työntekijöille Suomen laissa taattu oikeus, joten siitä päättävät työntekijöiden edustajat itsenäisesti. Vastaavasti työnantajien edustajilla on oikeus suostua tai olla suostumatta lakkoilevien työntekijöidensä vaatimuksiin. Sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin liiketoimintansa supistamiseksi tai jopa siirtämiseksi pois Suomesta. 

Nähtäväksi siis jää, miten neuvottelut ja niitä tukevat työtaistelutoimet etenevät seuraavina viikkoina. Ja toivoa, että osapuolet löytäisivät molemmille kelvollisen ratkaisun ennen kuin Suomen taloudelle on syntynyt oleellista vahinkoa. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut

Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.

Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.

Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.

Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.

Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa. 

Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena. 

Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio

Onnistuuko Antti Kaikkonen luomaan Keskustan nahan uudelleen

Keskusta vaihtoi puheenjohtajansa ja siirtyi jälleen miehiseen valtaan. Uusi johtotähti, Antti Kaikkonen on aiemminkin toiminut johtotehtävissä, sillä toimiessaan Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana hän korruptoitui jakaen vaalitukirahaa itselleen kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa.

Sen seurauksena Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kaikkosen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Ja nyt hän siis pyrkii perinteikkään eduskuntapuolueen puheenjohtajana saamaan kansan luottamuksen johtaakseen koko Suomea. 

Tässä tehtävässä häneltä odotetaan tupailloissa ennen kaikkea Maalaisliiton perillisen nostamista jälleen suurten puolueiden joukkoon. Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä viime vuosien aikana Keskustan kannalta turhan monet syvän maaseudun miehet ovat tykästyneet Perussuomalaisiin ja osa kuvittelee edelleen, että poliittisella vasemmistolla olisi syrjäkulmille jotain annettavaa. 

Toivoa Kaikkoselle ja hänen puolueelleen antaa kuitenkin se, että eurovaaleissa maalaiset vetivät tukensa pois perussuomalaisilta ehdokkailta ja jäivät vaali-iltana nukkumaan. Siksi Kaikkosen suuri kysymys kuuluukin, että olisivatko he valmiita palaamaan jälleen Keskustan äänestäjiksi. 

Puolueen tilannetta kuvaa kuitenkin parhaiten luonnehdinta, jonka mukaan sillä ei ole oikein minkäänlaista linjaa. Lisäksi maine tahraantui Marinin (sd) hallituksessa, mutta toisaalta nykyisenkään hallituksen politiikka ei oikein jaksa innostaa.

Tämän lausui sanoiksi eräs keskustalainen nuori, jonka mukaan "Keskusta tuntuu olevan tällä hetkellä sekä hallituksen että opposition apupuolueena. Keskustan pitäisi kasvattaa selkärankaa ja olla oma-aloitteisempi. On uskallettava sanoa, että nämä ovat meidän asioitamme ja tällä lailla saa meidän tukemme hallituksen esityksille."

Niin tai näin. Heti ensimmäisissä puheenvuoroissaan Kaikkonen on ilmaissut suhtautuvansa edeltäjäänsä suopeammin yhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, jää nähtäväksi.

Selvää on kuitenkin, että Marinin hallituksen muistojen ja Orpon hallituksen toimien ollessa edelleen äänestäjien mielissä, on Kaikkosen oltava kieli keskellä suuta linjatessaan puolueensa politiikkaa. Seuraavat vuodet osoittavat, onnistuuko hän tässä eli löytämään keskustalle oman poliittisen linjan - tai luomaan sen nahan uudelleen - saamaan sille kannatusta sekä viemään puolueensa osaksi vuoden 2027 vaalien jälkeistä hallitusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan
Minkä peluri luonteelleen voi?
Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?

Sosiaalinen oikeudenmukaisuuden ajatus perustuu vihaan, epätasa-arvoiseen kohteluun lain edessä ja varkauteen

Argentiinan presidentti Javier Milei antoi haastatelun amerikkalaismedialle. Se kannattaa toki lukea kokonaisuudessaan, mutta päätin kääntää tähän kuitenkin vain siihen sisältyvän vertauskuvallisen selityksen siitä, mitä sosialismi on ja miksi se saavuttaa suosiota poliitikkojen ja äänestäjien parissa. Olkaapa siis hyvät, arvoisat lukijani.

"Oletetaan, että juoksemme kilpaa. Meitä on 20, mutta kuinka moni voi voittaa? Vain yksi. 

Mitä sosialismi siis tekee? Se keskittyy jäljelle jääviin 19 juoksijaan, puhuen salajuonesta, jonka mukaan joku voitti ja alistaa muita. Se ruokkii ja vaalii kaunaa ja vihaa. On helpompi uskoa, että kyseessä oli salaliitto kuin hyväksyä, että toinen oli parempi. 

Juuri tästä on kyse kulttuuritaisteluissa. Osoittaa, että nämä moraaliset arvot ovat vastenmielisiä ja että ne johtavat hirvittäviin instituutioihin, ja että kun näitä instituutioita toteutetaan, valtiot romahtavat ja vajoavat kurjuuteen."

Näiden sanojensa jälkeen Milei otti esimerkin omasta kotimaastaan: "Argentiina omaksui vapauden ajatukset vuonna 1860 oltuaan barbaarien maa. Ja 35 vuodessa siitä tuli maailman rikkain kansakunta. 

1900-luvun alussa Argentiina omaksui sosialistiset ideat ja siitä tuli kurja maa, joka tuottaa ruokaa 400 miljoonalle ihmiselle, mutta verorasitus on 70 prosenttia kyseisellä sektorilla. Tätä roskaa sosialismi on. 

Ja miten he tekivät tämän? Istuttamalla 'sosiaalisen oikeudenmukaisuuden' ajatuksen, joka perustuu vihaan, epätasa-arvoiseen kohteluun lain edessä ja varkauteen. Ja tämä moraalisten arvojen rappeutuminen johtaa lahoamiseen. 

Meidän on siis taisteltava sekä taloudellisella, poliittisella että kulttuurisella rintamalla. Jos epäonnistut jollakin näistä osa-alueista, sosialismi hiipii sisään ja voittaa."

* * *

Arvoisat lukijani: edelle kääntämäni teksti avaa erinomaisesti sitä, mitä sosialismi on ja miksi se on suosittua. Mutta kertoo myös sen, miten siitä voidaan päästä eroon. Ja miksi se on välttämätöntä, mikäli haluamme Suomen ja Euroopan olevan hyvä paikka asua ja elää myös tulevaisuudessa. 

Ja jotta tämä ei jäisi pelkäksi sanahelinäksi, muistutan siitä, mihin Suomen historiallinen nousu 1800-luvun aikana ja jälkeen perustui. Ensin Johan Snellman johdolla ja valistuneen keisarin suostumuksella ja tuella luotiin suuriruhtinaskuntaan liberalistinen lainsäädäntö, joka salli vapaan taloudellisen toiminnan, mutta sitoi hallinnon ja lainkäytön lakiin. Ja lopulta vuonna 1879 toteutettiin elinkeinovapaus. 

Näin Suomen talous kasvoi nopeasti ja saavutti ja jopa ohitti 2000-luvun alkuvuosina entisen emämaan, kunnes lopulta tukehtui omien hallitusten - erityisesti Jäätteenmäen, Vanhasen, Kiviniemen ja Kataisen/Stubbin - sekä Euroopan Unionin johdolla rakennettuun keskusjohtoiseen ja yhä byrokraattisempaan taloudenpitoon, jossa poliittista suosiota ostettiin yhä hulppeammilla verovaroin kustannetuilla palveluilla. 

Ja kuten tiedämme, ei Suomi ole vieläkään pystynyt nousemaan siitä suosta, johon se ajettiin. Päinvastoin, vuosina 2019-2023 hallinnut Rinteen/Marinin kabinetti käänsi Sipilän hallituksen aloittamien oikeansuuntaisten toimien vaikutukset uudeksi ja entistä vaikeammaksi stagnaatioksi, jonka seurauksena suomalaisten taloudellinen toimeliaisuus ja rahavirrat ovat suurelta osin suuntautuneet Suomesta muuhun maailmaan.  

Tässä työssä kauniin ex-pääministerimme työtä auttoi samaan suuntaan puhaltanut Ursula von der Leyenin johtama brezhneviläistä byrokratiaa ilmeisenä esikuvanaan pitänyt "greenpeace-komissio". Ja siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että myös tuleva europarlamentti ja komissio lukisivat ja ymmärtäisivät edelle kääntämäni Javier Milein ajatuksen sosialismin syistä ja vaaroista. Ja että ne palauttaisivat Euroopan Unionin kansallisvaltioiden hyvinvointia tukevaksi vapaan kaupan liitoksi sen sijaan, että se toimii brezhneviläisen stagnaation sylttytehtaana.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

Viipalointia vai kasvatusta?

Ilta-Sanomat kertoi kansanedustaja Matias Marttisen (kok) sanoneen, että SDP:n puheenjohtaja Antti "Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä". 

Tällä kommentillaan hän viittasi Lidtmanin taannoiseen ulostuloon, jonka mukaan "tälle hallitukselle on helppoa ottaa viimeinenkin euro pienituloiselta opiskelijalta, eläkeläiseltä tai työttömältä. Mutta on niin vaikeaa ottaa suurituloiselta edes se ensimmäinen euro."

* * *

Tapaus kertoo poliittisen oikeiston ja vasemmiston välisestä syvästä talouspoliittisesta erosta. Siinä missä poliittinen vasemmisto näkee kaiken lähinnä tulonjako- eli kakun viipalointikysymyksenä, on vastapuoleen ajattelussa keskeistä koko kakun kasvattaminen. 

Tämän näkyy hyvin nykyisen ja edellisen hallituksen toiminnassa. Sanna Marinin (sd) johdolla maan talouden ongelmia ei ryhdytty perkaamaan, vaan julkisten varojen puute kuitattiin ottamalla lisää velkaa. Taustalla oli jopa ajatus siitä, että - silloin halvan - lainan ottaminen olisi kannattavaa.

Tämän seurauksena maksamme kuluvana vuonna pelkästään valtion lainojen korkoja yli kolme miljardia. Ja maksaisimme enemmänkin, mikäli Suomi olisi vaalien jälkeen jatkanut Marinin hallituksen linjoilla. Ellei koko rakennelma olisi sitten jo romahtanut kassakriisiin.

Poliittisen oikeiston linja kakun kasvattamisesta on puolestaan johtamassa Petteri Orpon (kok) hallituksen päätöksin siihen, että työnteon ja yrittämisen kannusteita lisätään. Jos tässä onnistutaan, kasvaa koko Suomen talous ja näin myös julkiselle taloudelle syntyy pelivaraa, joka voidaan käyttää esimerkiksi valtionvelkojen maksamiseen ja/tai kansalaisille tarjottavien palveluiden kustantamiseen. 

* * *

Alussa linkittämässäni IS:n jutussa kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) totesi sen karun tosiasian, että "Suomessa... ei tunnetusti ole vaikeaa ottaa suurituloiselta edes suurempaa osaa hänen tuloistaan, kuin hänelle itselleen jää". Tämän pitäisi pysäyttää jokainen ajatteleva ihminen: harva lienee oikeasti halukas maksamaan jokaisesta työnteollaan hankitusta eurosta yli 50 senttiä muiden käyttöön. 

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää marginaaliveron käsite. Se tarkoittaa sitä, kuinka monta prosenttia tulonsaaja joutuu maksamaan hankkimistaan lisäeuroista. Juuri nyt tämä osuus ylittää 50 prosenttia jo noin 4 700 euron kuukausiansioilla.

Jos ja kun tilanne on tällainen, ei liene suuri ihme, ettei kaikilla menestykseen kykenevillä ole halua työnteon tai yrittämiseen kautta rikastumiseen - ja siinä sivussa verojen maksuun - Suomessa, vaan he panostavat ahkeroinnin sijaan mieluummin vapaa-aikaan tai siirtyvät yritysmyönteisemmän ja alhaisemman verotuksen maihin (esimerkki ja toinen). Ja samalla vaikuttavat siihen, ettei suomalaispoliitikoille jaettavaksi kertyvä kakku kasva. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

 

Gallupdemokratian vastainen päätös

Eduskunta hyväksyi eilen hallituksen esityksen uusiksi lakkoilemisen pelisäännöiksi. Sen seurauksena poliittisten työnseisausten enimmäiskestoa rajoitetaan siten, etteivät ne voi kestää pidempään kuin 24 tuntia ja muiden poliittisten työtaistelutoimenpiteiden - kuten ylityökieltojen - kestoksi määrättiin enintään kaksi viikkoa. Tavallisiin eli omaa työnantajaa vastaan suunnattuihin työtaisteluihin muutos ei vaikuta.

Olen hyvin iloinen tästä päätöksestä, sillä harva asia on maamme lainsäädännössä ollut niin typerä ja vahingollinen kuin ammattiliittojen oikeus kampittaa demokraattista päätöksentekoa tuottamalla kiusaa sivullisille - eli yrityksille ja niiden asiakkaille. Esimerkkeinä tästä ovat olleet toistuvat vientiteollisuuden toimintaa kampittavat satamien sulkemiset ja tavallisten työntekijöiden arkea vaikeuttavat julkisen liikenteen lakot. 

Toivoa sopii, että nyt tehty päätös tulee voimaan mahdollisimman pikaisesti - kuten ministeri Arto Satonen (kok) lupasi - ja ettei se johda jonkinlaiseen revanssihenkeen syksyn tuloneuvotteluissa. Suomen tilannehan on edelleen vakava, koska talouskasvu on ollut pysähdyksissä jo vuodesta 2008 alkaen - eli peräti 16 vuotta. 

Sen seurauksena suomalaisen hyvinvointivaltion rahoituspohja on pettänyt viimeistään Sanna Marinin hallituskaudella. Ja siksi juuri nyt on suorastaan polttava tarve kasvun uudelleenkäynnistämiseksi sekä julkisten menojen tasapainottamiseksi. 

* * *

Yle julkaisi tänä aamuna uuden puoluekannatusmittauksen. Sen mukaan talouskasvua palvelevia poliittisia muutoksia ärhäkästi vastustanut SDP on nostanut kannatuksensa peräti 24,5 prosenttiin. Ja samalla valtiovarainministeripuolue Perussuomalaiset on menettänyt kannatuksestaan aimo siivun. 

Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta ikävä uutinen, sillä vaikka SDP:n kannatuslisäys onkin tullut enimmäkseen muilta vasemmistopuolueilta - joiden yhteenlaskettu kannatus putosi 1,3 prosenttiyksiköllä - osoittaa se kuitenkin, että sisällöllisesti tyhjän ja kansakuntaa repivän retoriikan ärhäkkä esittäminen näyttää vielä 2020-luvullakin vetoavan osaan suomalaisista äänestäjistä. 

Ikävää on myös se, että vaikka valtiovarainministeriötä vastuullisesti hoitaneen Riikka Purran (ps) johtaman puolueen kannatuslaskuun on osoitettavasti selkeitä - ja ohimeneviä - syitä (yksi ja kaksi), osoittaa se kuitenkin, etteivät suomalaiset äänestäjät osaa vielä tänä päivänäkään arvostaa poliittisesta pyrkyryydestä ja kansan suosion kosiskelusta riippumatonta asioiden hoitamista. Siis sellaisesta jakopolitiikasta pidättäytymistä, jota Sanna Marinin hallitus harjoitti vielä koronapandemian jälkeenkin.

Kaikeksi onneksi seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä noin kolme vuotta. Ja Petteri Orpon hallituksen kansantaloutemme nousu-uralle tähtäävien päätösten vaikutuksille on siten vielä kohtuullisesti aikaa. Tämä toki edellyttäen, ettei hallitus sorru gallupdemokratiaan, jossa puoluekannatusten vaihtelut näkyvät päätöksenteossa siten, että tarpeelliset - mutta medioiden ja kansan parissa epäsuositut - päätökset jäävät tekemättä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP:n teki epäuskottavan esityksen
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Asioiden tärkeysjärjestyksestä

Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän

Suomen hallitus teki sen, mitä siltä odotettiin. Eli laati ohjelman, jonka seurauksena Suomen valtion tulojen ja menojen välinen ero supistuu noin kolmella miljardilla eli kolmella tuhannella miljoonalla eurolla. 

Petteri Orpon (kok), Riikka Purran (ps) ja kumppaneiden listaa voidaan toki moittia - mihin oppositiopuolueet ovat jo ryhtyneetkin - mutta tosiasia on, että sen tekemättä jättäminen olisi ollut lähes valtiopetos. Ja johtanut Suomen tulevina vuosina entistä suurempiin taloudellisiin vaikeuksiin ellei suorastaan Euroopan Unionin tarkkailuluokalle. 

Hallituksen säästölinjaukset ovat kuitenkin ehdottomasti tasapainoisia ja oikeansuuntaisia, vaikka olisinkin itse suunnannut joitakin säästötoimia toisin. Erityisesti ihmettelen niin sanottujen yleishyödyllisten yhteisöjen verollepanon jättämistä kokonaan paketin ulkopuolelle, sillä ainakin puolueiden tukisäätiöt ja työmarkkinajärjestöt olisi ollut syytä ottaa mukaan talkoisiin. 

Samoin olisi ollut järkevää suunnata paketti enemmän julkisen sektorin supistamiseen kuin nyt nähtiin. Tässä yhteydessä olisi ollut hyvä luopua kokonaan myös hoitotakuun määräämistä vasteajoista, koska se on johtanut hyvinvointialueella henkilöstön rekrytointivaikeuksiin ja sen paikkaamiseen moninkertaisesti kalliimpia - ja asialla keinottelevia - keikkalääkäreitä palkkaamalla. Sama koskee myös hoitajamitoituksia.

Nämä ovat kuitenkin pieniä asioita, eikä niistä sen enempää. Oleellista ja kiitoksen arvoista eilisessä päivässä on joka tapauksessa se, että hallitus sai sovituksi vähintäänkin kohtuullisen kokonaispaketin.

Tulevaisuuden kannalta sen tärkein osa on kasvupaketti, joka sisältää tukea investoinneille sekä rahoitusta vihreän siirtymän edellyttämän infrastruktuurin rakentamiselle ja taloutta tukevalle soveltavalle tutkimukselle/tuotekehitykselle. Jostain syystä tämä - siis tulevaisuuden kannalta koko eilisen paketin tärkein asia - näyttää unohtuneen Suomen suurimpien medioiden toimituskunnilta ainakin otsikkotasolla. Enkä usko, että se on sattumaa, vaan poliittinen kannanotto. 

Nähtäväksi jää, onko Orpon kabinetin paketilla toivottu vaikutus Suomen talouteen. Tätä on syytä toivoa - myös rakkikoiran lailla räksyttävässä oppositiossa ja sitä tukevassa valtamediassa. Näin siksi, ettei vaihtoehtona suinkaan ole marinilainen holtiton jakopolitiikka, vaan ulkopuolelta eli EU:sta tuleva Suomen julkisen talouden kuriin paneva pakkovalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottaako 7 000 euron palkka vai konkurssiriski?
Veronika Honkasalon harhautus meni metsään
Nuoret ja naiset haluavat Kreikan tielle

Veronika Honkasalon harhautus meni metsään

Suuresti kunnioitettu valtiopäivähenkilö - kuten kansanedustajista kuuluu kirjoittaa - Veronika Honkasalo (vas) kirjoitti eilen sosiaalisessa mediassa, että "Olen istunut vuoden maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Ehdoton enemmistö valiokunnasta elää kuin ilmastonmuutosta ja luontokatoa ei olisi olemassa. Identiteettipoliittisesti tärkeintä on puolustaa taloudellisia etuja, elinkeinovapautta ja metsästystä ja roikkua vanhassa."

Sekä edelleen samassa ketjussa, että "Moni metsänomistaja itse asiassa haluaisi suojella metsää enemmän. Tässä suhteessa on hyvin ristiriitaista, että hallitus leikkaa tuntuvasti myös vapaaehtoisesta suojelusta, vaikka vannoo sen nimeen."

Jälkimmäisen luettuani jäin ihmettelemään - samoin kuin varmasti monet muutkin - että mikähän sen metsänsuojelun sitten mahtaa estää siihen halukkailta. Minun tietääkseni ei mikään. 

Sen sijaan on selvää, että valtion talous on pitkälti velkavetoinen, koska hallitus joutuu kattamaan ensi vuoden menoista peräti 11,5 miljardia euroa lainalla. Se on 13 prosenttia koko potista. 

Kun vielä huomioidaan, että valtion kukkaronnyörejä joudutaan avaamaan kovin monenlaisiin tarpeisiin terveydenhuollosta työttömien tukemiseen ja nuorten koulutuksesta sukupuolineutraaleihin julkisiin tiloihin. Siten saattaa hyvinkin olla niin, että metsiensä mahdollisesta suojelusta rahallisia korvauksia haluavia maanomistajia on enemmän kuin käytettävissä olevat rahavarat sallivat tyydyttää.

Niinpä Honkasalonkin voisi kuvitella ymmärtävän, ettei hallitus ole suinkaan leikkaamassa vapaaehtoisesta metsänsuojelusta. Sen sijaan Suomen valtiolla ei juuri nyt ole varaa maksaa kaikille niille, jotka haluaisivat rauhoittaa metsänsä korkeasta rahallisesta korvauksesta. 

Siten metsien suojelutoimien rahoituksessa joudutaan tekemään valintoja. Eli käyttämään siihen liikenevät rahat tarjolla olevista kohteista arvokkaimpien suojeluun. 

Arvoisan kansanedustajan ongelma lieneekin siitä, ettei poliittisessa vasemmistossa ole ollut tapana ajatella rahan riittämistä tai valtiontalouden kestävyyttä? Tämän osoitti esimerkiksi Sanna Marinin (sd) johtama punavihreä hallitus, joka luuli valtakaudellaan, että rahaa kyllä riittää eikä velkojakaan tarvitse maksaa koskaan takaisin. 

* * *

Huomasin muuten eilen toisenkin mielenkiintoisen sosiaalisen median viestiketjun. Sen ensimmäisessä viestissä ehdotettiin - mahdollisesti kieli poskessa tai vakavalla naamalla, tiedä häntä - että "Suomelle olisi parasta jos Matias Mäkynen olisi pääministerinä ja Saramo Valtionvarainministeri". 

Lisäksi samasta ketjusta löytyi myös jatkoa ministerilistalle - mukaan luettuna Veronika Honkasalo. Sen nähtyään ketjun aloittaja vakuutti, että "Tuolla jengillä ei voi epäonnistua".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronika Honkasalo terroristien asialla
Veronika Honkasalolle demokratia on verovarojen lennättämistä taivaan tuuliin
Veronika Honkasalo ei vain ymmärrä