Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Norjalaistutkijat Maarit Kallio ja Elias Garvik julkaisivat tutkimuksen EU:n ja Norjan (jatkossa Eurooppa) hiilinielupolitiikasta, jossa metsien nielutavoitteiden saavuttaminen edellyttää välitöntä ja jyrkkää runkopuun hakkuun vähentämistä Euroopassa. Tämä vähennys voisi nousta 113–117 miljoonaan kuutiometriin vuosina 2030–2035 verrattuna markkinalähtöiseen skenaarioon, joten päästövähennysten kustannukset nousisivat jopa yli 700 euroon jokaista hiilidioksiditonnia kohti.

Tutkijoiden mukaan samalla kävisi kuitenkin niin, että noin kaksi kolmasosaa Euroopan hakkuuvähennyksestä korvattaisiin lisäämällä puiden kaatamista muualla maailmassa, erityisesti Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa, Venäjällä, Indonesiassa ja Chilessä. Eli lopputuloksena metsänhakkuiden rajoittaminen johtaisi valtavaan tulonsiirtoon Euroopasta muualle maailmaan ilman, että sillä saavutettaisiin merkittäviä ilmastohyötyjä. 

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että vaikka hakkurajoitukset vähentäisivätkin metsien hiilinieluja, niiden vaikutus ilmastoon jäisi rajallisiksi, koska samalla katoaisivat puutuotteiden ilmastohyödyt. Samalla maanosamme taloudellinen toimeliaisuus vähenisi ja syntyisi merkittäviä tulonsiirtoja maanosamme ulkopuolelle. 

Siten eurooppalaisiin kohdistuvan taloudellisen rasituksen vuoksi säästettyä päästötonnia kohden aiheutuvat kustannukset olisivat moninkertaiset verrattuna Euroopan päästökauppajärjestelmässä käytettyihin hintoihin. 

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Euroopan hiilinielupolitiikka ei nykyisessä muodossaan ole kustannustehokas hillintätoimi verrattuna muihin saatavilla oleviin vaihtoehtoihin. Ja siksi Euroopan olisi syytä luopua pikaisesti nykyisestä – sinisilmäisestä ja tehottomasta – hiilinielupolitiikastaan, koska se on yksinkertaisesti täysin järjetöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta

Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?

Viime päivinä on taitettu paljon peistä Luonnonvarakeskuksen (Luke) hiililaskelmista, koska niihin tehtyjen muutosten jälkeen Suomen metsät ovat palanneet hiilinieluiksi. Samalla laskelmia tehneet tutkijat ovat joutuneet suorastaan sylkykupin asemaan. 

Siksi ajattelin vähän valaista, mistä tässä ongelmassa on perimmältään kysymys. Ja samalla paljastaa todelliset syylliset, sillä he eivät ole tutkijoita. 

* * *

Hiilitaselaskelmat muuttuivat merkittäviksi YK:n ilmastosopimuksen (1992) ja Kioton pöytäkirjan (1997) myötä. Niissä velvoitetaan sopimuksiin sitoutuneet maat raportoimaan LULUCF-sektorin nielut ja päästöt vuosittain. Lyhenne tarkoittaa maankäyttöa, maankäytön muutosta ja metsätaloussektorin hiilitasetta.

Luke perustettiin vuonna 2015 ja sen tehtäväksi keskitettiin samalla kasvihuonekaasupäästöjen laskenta, jota oli aiemmin tehty useammassakin organisaatiossa. Toisin sanoen kyse on ollut ja on edelleen poliittisen päätöksentekokoneiston Lukelle ja sen tutkijoille määräämästä tehtävästä, eikä laitoksessa työskentelevien tutkijoiden tai edes laitoksen johdon omaehtoisesta tieteellisestä tutkimuksesta. Eikä myöskään heidän aloitteestaan, sillä tuskin kukaan tutkija haluaisi vielä käytäntöön pahasti keskeneräisten tutkimustensa tuloksia.

Todellisuudessa kasvihuonekaasulaskelmien taustalla ovat poliitikot, jotka sopivat keskenään hienolta kuulostavasta asiasta – ymmärtämättä sen teknisen suorittamisen vaikeutta. Ja Luken tutkijat pantiin tekemään näitä laskelmia riippumatta siitä, uskoivatko he itse tulostensa olevan jonkinlaista tieteellistä faktaa. 

Lienee myös niin, että Luken tutkijat ovat tehneet tämän työn saatuaan parhaansa, jotta laskelmia saataisiin tarkemmiksi. Tämän seurauksena hiililaskennan menetelmiä ja käytäntöjä on aika ajoin muutettu vastaamaan tuoreinta tieteellistä käsitystä. 

Kuten – arvoisat lukijani – olette huomanneet, ne ovat herättäneet valtavasti huomiota johdettuaan jopa arvioiden etumerkin muuttumisiin. Ja tultuaan samalla osoittaneeksi kuinka tolkuttoman hatarista lähtökohdista kasvihuonekaasulaskentaan lähdettiin. 

* * *

Tämän ongelman puki pari päivää sitten sanoiksi Luken professori Annika Kangas kahdessa sosiaalisen median viestissään. Ensimmäisessä hän kirjoitti, että "muutos tulee siitä, että tässä välissä valmistui täydennetystä aineistosta uusi malli, jolla lasketaan puiden biomassat. Ja uusi malli ennustaa isompia latvusbiomassoja kuin vanha tietyn kokoisille puille. Eikä tämä jää viimeiseksi muutokseksi."

Toisessa viestissään hän totesi myös – epäilemättä todenmukaisesti – että "ei kukaan väitä NASAn tuloksia vääriksi. Ne eivät vaan mittaa sitä, mitä Luke mittaa. Eikä varsinkaan kukaan pidä Ruotsin tuloksia väärinä. Meidän vaan olisi pitänyt mitata 10000 maaperäkoealaa enemmän vuodessa kuin nyt jo 80-luvulta, jotta voitaisiin käyttää samoja menetelmiä kuin ne."

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, on tähän tekstiin lisättävä vielä yhden professorin – eli Luken Hannu Ilvesniemen – perusteellisesti laadittu kommentti, jossa hän totesi, että "koska maan hiilivarastojen muutoksesta on mahdotonta saada tarkkoja arvioita, olisi tarkoituksenmukaista siirtyä kvantitatiivisiin lukuihin perustuvasta raportointikäytännöstä kuvailevampiin tarkasteluihin". 

* * *

Lupasin aluksi paljastaa todelliset syylliset. Itse asiassa tulin jo tehneeksi sen, sillä todelliset syylliset nyt käsillä olevaan ongelmaan ovat ne poliitikot, jotka ovat päättäneet kasvihuonekaasujen laskennasta ennen kuin siihen on ollut päteviä tieteellisiä keinoja. 

Tarkennettakoon tässä kuitenkin sen verran, että Suomi allekirjoitti Kioton pöytäkirjan vuonna 1998. Silloin maata johtivat SDP-taustainen presidentti Martti Ahtisaari (sd) ja pääministeri Paavo Lipponen (sd). Ympäristöministerin salkku oli Pekka Haavistolla (vihr).

YK:n ilmastosopimuksen aikana 1992 maatamme johtivat puolestaan presidentti SDP-taustainen Mauno Koivisto ja pääministeri Esko Aho (kepu). Ympäristöministerinä toimi Sirpa Pietikäinen (kok).

Ikävintä tässä kaikessa on se, että luotettavan tieteellisen tiedon puuttuessa edellä mainitut poliitikot ovat päättäneet – tai heidän johdollaan on päätetty – myös siitä, että näihin puutteellisin tiedon tehtyihin – tai jos uskomme professori Ilvesniemeä, jopa teoriassa mahdottomiin – laskelmiin on kytketty valtavien rahavirtojen ohjailu paikasta toiseen. Ja sen seurauksena rakennettu byrokratia-automaatti, joka tuottaa epäreiluja päätöksiä valtioille, niiden yrityksille ja kansalaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta
Hiilinieluja vai veroeuroja?

Metsätuhohypoteesi ja sen testaaminen

Metsäpalot ja kaarnakuoriaiset ovat vuosisatojen ja -tuhansien ajan toimineet keskinäisessä vuorovaikutuksessa muodostaen monimuotoisia ja kestäviä metsiä. Viime vuosien ennätykselliset metsäpalot läntisessä Pohjois-Amerikassa ovat kuitenkin herättäneet huolta siitä, että laajat alueet vaurioituneita ja kuolleita puita - eli helposti hyödynnettävää resurssia - saattaisivat edistää hyönteispopulaatioiden kasvua. 

Douglaskuusen kaarnakuoriainen on douglaskuusella tärkein kuolleisuutta aiheuttava hyönteinen, jonka populaatiot lähtevät usein kasvuun metsäpalojen jälkeen. Samoin tekevät myös monet muut kuorenalaisia kasvikudosrakenteita syövät hyönteiset, kuten puuta poraavat kovakuoriaiset, jotka hakeutuvat paloalueille ja kolonisoivat vaurioituneita puita.

Tuoreessa tutkimuksessa kanadalaiset tutkijat selvittivät, millaisia keskinäisiä vuorovaikutuksia on paloalueiden vaurioituneiden puiden nilaa hyödyntävillä douglaskuusen kaarnakuoriaisella ja vaurioituneiden puiden nilassa elävillä kovakuoriaisilla. Tarkemmin sanottuna heidän tutkimushypoteesinaan oli, että harmittomien kovakuoriaisten nopea ilmaantuminen metsäpalojen jälkeen kaarnakuoriaisten ekologiseen lokeroon rajoittaisi näiden hyönteisten keskinäisen kilpailun kautta kaarnakuoriaisten populaatioiden kasvua kuoren alla.

Hypoteesia testattiin Brittiläisessä Kolumbiassa kolmella vuonna 2017 palaneella metsäpaloalueella varttuneissa Douglaskuusimetsissä, joissa sekä Douglaskuusen kaarnakuoriainen että muut nilassa elävät kovakuoriaiset kolonisoivat erityisesti kypsiä metsiköitä, joissa oli suuriläpimittaisia, kohtalaisesti vaurioituneita puita. 

Tutkijoiden hypoteesi osoittautui oikeaksi. Kun muita kovakuoriaisia ei esiintynyt, douglaskuusen kaarnakuoriaisen suuri lisääntymisnopeus johti usein paikalliseen massaesiintymiseen. Sen sijaan tilanteissa, joissa lajeja esiintyi runsaasti, douglaskuusen kaarnakuoriaiset eivät pystyneet aiheuttamaan merkittävää tuhoa. 

Nämä tulokset tarkoittavat sitä, että samassa osassa puuta elävien kovakuoriaisten keskinäinen kilpailu rajoittaa merkittävästi Douglaskuusen kaarnakuoriaisen massaesiintymisiä metsäpalon vaurioittamissa metsissä. Metsänhoidon kannalta tämä tarkoittaa sitä, että metsiä kannattaa hoitaa siten, että kuorenalaisia kasvikudoksia syövät taloudellisesti harmittomat kovakuoriaiset menestyvät hyvin, jolloin ne samalla rajoittavat metsäpalojen vaikutusta myöhempiin kaarnakuoriaistuhoihin.

* * *

Suomessa ei kasva juurikaan Douglaskuusia eikä niiden tuhohyönteisiä. Mutta meillä samankaltaisia tuhoja aiheuttaa erityisesti kirjanpainaja, joka on aiheuttanut esimerkiksi Kolin kansallismaisemassa joukoittain kuusten kuolemia. 

Kirjanpainaja ei kuitenkaan ilmeisesti hyödy metsäpaloista, vaan lisääntyy vanhoissa yli-ikäisissä kuusimetsissä. Siten kanadalaistutkimuksen tuloksia ei voida suoraan siirtää sen aiheuttamien tuhojen vähentämiseen. 

Lienee kuitenkin siten, että myös kirjanpainajan kanssa kilpailevien hyönteisten elinmahdollisuuksia kannattaa metsänhoidossa hyödyntää. Luonnonvarakeskuksen mukaan tässä auttaa esimerkiksi se, ettei kirjanpainajan hyökkäyksen uhriksi joutuneita puita kaadeta ja poisteta, mikäli niissä syntyneet ja kehittyneet kuoriaiset ovat jo lähteneet. Sen sijaan ne kannattaa jättää paikoilleen, jotta niissä kehittyvät kirjanpainajan viholliset ja pedot lisääntyisivät. Samalla kannattaa ryhtyä seuraamaan kuolleita kuusia ympäröiviä puita, jotta ne ehdittäisiin poistamaan ennen kuin seuraavan vuoden kirjanpainajat lentävät pois. 

Järkevin kirjanpainajan torjuntakeino on välttää kuusimetsien kasvatusta kuivilla kasvupaikoilla, joilla puut kärsivät helposti veden puutteesta ja joutuvat näin heikentyneinä kirjanpainajien hyökkäyksen kohteiksi. Kuusimetsiä ei myöskään kannata kasvattaa liian vanhoiksi, sillä kirjanpainaja tuottaa sitä enemmän jälkeläisiä, mitä suurempia puita niillä on käytettävissään. Toisin sanoen kirjanpainajariski on vanhoissa metsissä suurempi kuin nuorissa.

Tämä lienee myös yksi syy sille, että Kolilla ja joissain muissakin talouskäytöstä poistetuissa metsissä on viime vuosina esiintynyt kirjanpainajan aiheuttamia metsätuhoja. Niitä on odotettavissa tulevaisuudessa myös talousmetsissä, mikäli suomalaisten metsien puunkäyttö vähenee esimerkiksi hiilinielujen lisäämistarkoituksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan hallituksella on aikomus alentaa korkeimpia marginaaliveroja. Lisäksi palkkojen verotusta alennettaisiin kautta linjan. 

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasen mukaan taloustieteen perusteella verotusta kannattaisi keventää eniten juuri korkeimmissa tuloluokissa. Se on kuitenkin hänen mukaansa poliittisesti hankalaa siitä huolimatta, että "tämä hallitus on jo aiemmin tehnyt pieni- ja keskituloisille veronkevennyksen".

Joka tapauksessa "korkeimpien marginaaliveroasteiden alentaminen on kustannustehokkain toimi. Kirjallisuuden mukaan se saattaa jopa maksaa itsensä takaisin."

Toisin sanoen kansliapäällikkö näyttäisi pitävän verotuksen progression alentamista kustannusneutraalina toimena, jonka seurauksena lisääntyvä taloudellinen aktiivisuus johtaisi verotettavan tulon kasvuun siten, että valtio ja kunnat saisivat veroista saman määrän tuloja kuin nykyisellä ylikorkealla veroprosentilla (pienemmäksi jäävästä verotettavasta tulosta).

Toisin sanoen suurituloisimpien suomalaisen elintasoa on leikattu himoverotuksella ilman, että sen seurauksena julkisella sektorilla olisi ollut käytettävissä yhtään enempää rahaa. Ja samalla on vähennetty vientituloja sekä kasvatettu työttömien määrää. 

Siksi on kysyttävä - olettaen että kansliapäällikkö on oikeassa - että miksi ihmeessä suomalaisten tuloihin kohdistuvaa verotusta ja sen progressiota on kasvatettu nykyisiin mittoihin. Ei kai vain maamme rikkaimpaan väestönosaan kohdistuvan kateuden takia?

* * *

Punavihreä oppositio ja ilmastopaneeli ovat kovaan ääneen vaatineet metsähakkuiden vähentämistä ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Sekä painottaneet erityisesti sitä, että hakkuiden jatkaminen entisellä tasolla johtaisi miljardien laskuun, koska joutuisimme EU-sitoumustemme takia ostamaan hiilinieluja. 

Nyt on sitten saatu laskelma, mitä hakkuiden rajoittaminen tulisi maksamaan meille suomalaisille. Tehdyn selvityksen mukaan hakkuurajoitukset laskisivat puunmyyntituloja kuudella miljardilla eurolla, valtion tuloja 5,5 miljardilla eurolla ja yritysten maksamia palkkoja 7,5 miljardilla eurolla vuosien 2026–2035 aikana. Lisäksi Suomesta katoaisi lähes 9 000 työpaikkaa.

Minulla ei ole tähän oikeastaan mitään lisättävää, sillä numerot puhuvat puolestaan. Jos on hiilinielujen maksaminen kallista, niin sitä olisi myös niiden vältteleminen. Tosin sillä erolla, että ensin mainittua laskua tuskin tarvitsee koskaan maksaa, mutta jälkimmäinen toteutuisi varmasti.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta

Suometsätieteen Professori Annamari Laurénin kommentoi Metsälehdessä Suomen soiden hiililaskentaa. Siis juuri sitä asiaa, jonka perusteella maamme joutuu joskus tulevaisuudessa ostamaan muilta mailta miljardeilla euroilla nieluyksiköitä.

Helsingin yliopistossa toimivan kollegan mukaan Luonnonvarakeskusessa (Luke) tehtävä hiililaskenta on huonosti tehtyä tutkimusta, jonka "tuloksia ei voi käyttää mihinkään". Ja listaa näkemyksensä perusteeksi seuraavat siihen liittyvät ongelmat.

"Vesi on ylivoimaisesti tärkein suon prosesseihin vaikuttava tekijä... vesi sademäärä, ja ojan syvyys puuttuvat hiililaskennastamme". 

"Laskennassa maan hiilipäästö riippuu ainoastaan puuston pohjapinta-alasta ja vuoden keskilämpötilasta. Ja kun metsä kasvaa ja vuodet lämpenevät, päästöviisarit osoittavat taivaisiin."

"Hiililaskentamallissa rikotaan keskeisimpiä tutkimuksen periaatteita... Päästömallin selittäjät korreloivat voimakkaasti; mallissa hiiltä virtaa ilmasta maahan ja maasta ilmaan, mutta hiilivirrat eivät ole toisiinsa kytkeytyneitä".

"Mallin lämpötilaherkkyys hipoo taivaita. Kun laboratoriokokeissa maan hiilipäästö lisääntyy 20­–40 prosenttia lämpötilan noustessa kolme astetta, hiililaskennassamme vastaava lisäys on 50–220 prosenttia."

* * *

Nähtäväksi jää, miten Luken hiilenlaskijat vastaavat Laurénin kritiikkiin. Vai vastaavatko? 

Lisäksi on selvää, että hänen esittämänsä seikat vaativat perustellun vastauksen tai vaihtoehtoisesti hiilimallin hylkäämisen sellaisena kuin sitä käytetään juuri tällä hetkellä. Eikä sen perusteella voi missään tapauksessa ryhtyä siirtelemään Suomesta muualle miljardeja euroja ennen kuin mallissa havaitut ongelmat on korjattu. 

Näin tietenkin vain siinä tapauksessa, että Laurén tuntee kommentoimansa asian perinpohjaisesti. Itse en epäile tätä ottaen huomioon hänen tutkimusalansa eli suometsätieteen sekä sen, että hän tullut nimitetyksi Helsingin yliopiston professuuriinsa äskettäin ja osoittauduttuaan kaikkia samaa tehtävää hakeneita kilpailijoitaan pätevämmäksi.

* * *

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuosi 2024 oli Euroopassa mittaushistorian lämpimin. Lisäksi Eurooppa on sen ja maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan maailman nopeimmin lämpenevä maanosa.

Samojen organisaatioiden mukaan poikkeussäät vaativat maanosassamme viime vuonna ainakin 335 ihmisen hengen ja vaikuttivat muulla tavoin satojentuhansien eurooppalaisten elämään. Taloudelliset tappiot nousivat ainakin 18 miljardiin euroon. 

Kaiken kukkuraksi Euroopan eri osien säätiloissa havaittiin viime vuonna poikkeuksellinen ero. Siinä missä aurinko porotti mantereen itäosassa tehden säästä kuumaa ja kuivaa, läntisessä Euroopassa satoi ja tulvi tavanomaista enemmän. Niinpä  WMO:n pääsihteeri Celeste Saulo kertoi lehdistölle, että "sopeutuminen on välttämätöntä".

Suomessa sää oli viime vuonna Ilmatieteen laitoksen mukaan tavanomaista lämpimämpi, mutta ei kuitenkaan ennätyksellisen kuuma. Talvi oli jopa poikkeuksellisen kylmä, kevät lämpimin sitten vuoden 2016, kesä yhtä lämmin kuin ennätysvuonna 1937 ja syksy maan eri osissa joko harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla

Hiilinieluja vai veroeuroja?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Suomen metsistä ja niiden hiilinieluista. Erityisesti on vaadittu hakkuiden vähentämistä, millä olisi luonnollisesti seurauksia maamme metsäteollisuudelle. 

Tästä syystä päätin kysyä ChatGPT-tekoälyltä, että miten suomalaiset isot metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group reagoisivat, mikäli metsien hakkuita vähennettäisiin kymmeneellä prosentilla. Vastauksen mukaan hakkuiden rajoittaminen voisi nostaa puun hintaa, mikä vaikuttaisi suoraan yhtiöiden kustannuksiin ja kannattavuuteen. 

UPM ja Stora Enso voisivat sopeutua helpommin, koska niillä on globaalia toimintaa ja vaihtoehtoisia raaka-aineiden hankintalähteitä. Näistä kahdesta Stora Enso voisi suhtautua hakkuiden vähentämiseen maltillisimmin, koska se panostaa muita enemmän uusiin tuotteisiin ja vähähiiliseen tuotantoon.

Sen sijaan kolmikosta suomalaisin eli Metsä Group on täysin riippuvainen suomalaisista metsistä ja niiden hakkuista. Ja siitä syystä se vastustaisi hakkuiden vähentämistä vielä voimakkaammin kuin kaksi muuta metsäjättiä. 

Tekoälyn mukaan UPM ja Stora Enso saattaisivat siirtää tuotantoa muihin maihin (esimerkiksi Uruguayhin, Ruotsiin tai Kiinaan), joissa raaka-ainetta on helpommin saatavilla. Ne voisivat myös alkaa investoida entistä enemmän kiertotalouteen, uusiutuviin materiaaleihin ja jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten biopohjaisiin pakkauksiin ja kemikaaleihin sekä tekstiilikuituihin.

Metsä Groupin tilanne sen sijaan olisi hankala, koska se nojaa pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Sen seurauksena yhtiön raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi ja niiden hinta nousisi kilpailijoita enemmän. 

Mielenkiintoinen oli myös tekoälyn näkemys siitä, että viimeksi mainittu saattaisi ratkoa tätä ongelmaa keksimällä uusia tapoja hyödyntää metsiään, esimerkiksi kehittämällä hiilinieluhyvityksiä metsänomistajille tai panostamalla entistä enemmän korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.

Kysyin vielä tekoälyn näkemystä siitä, että voisivatko Stora Enso ja UPM lähteä kokonaan pois Suomesta, jolloin tänne jäisi vain Metsä Group, joka on lähinnä metsänomistajien osuuskunta. Tekoäly piti tällaista skenaariota mahdollisena, mutta huomautti, että Metsä Groupin asema kallistuvan suomalaisen puun käyttäjänä voisi tällaisessa tilanteessa muuttua nykyistä epävarmemmaksi. 

Lyhyellä aikavälillä Metsä Group voisi kuitenkin pärjätä hyvin. Lisäksi tekoäly arveli, että Suomen metsäteollisuuden arvo ja kilpailukyky voisivat kärsiä pitkällä aikavälillä, koska innovaatiota ja tehokkuutta edistävä kilpailu vähenisi Suomessa. Metsänomistajat olisivat joka tapauksessa tällaisen tilanteen suurimpia häviäjiä, elleivät he löytäisi vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää metsiään.

 

* * *

Omalta osaltani pidän tekoälyn näkemyksiä varsin järkevinä ja perusteltuina. Ja siksi olisi hyvä, mikäli ne huomioitaisiin myös suomalaisessa metsäpolitiikassa. 

Näin erityisesti siksi, etteivät metsäteollisuuden viime vuoden tulokset olleet kovin hääppöisiä. UPM toki suoriutui hyvin - kiitos Uruguayn toimintojen - mutta Metsä Group ja Stora Enso kyntävät syvällä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös suomalaisen yhteiskunnan hyöty niistä jää toiveita vähäisemmäksi. 

Asian korjaamiseksi voisi siksi kuvitella, että poliittiset päättäjämme pohtisivat tosissaan, miten metsiä ja metsätaloutta voitaisiin hyödyntää koko yhteiskunnan hyödyksi parhaiten juuri nyt - ja myös tulevaisuudessa - kun valtio velkaantuu edelleen päätähuimaavaa vauhtia. Samalla heidän tulisi myös ymmärtää, etteivät muutkaan EU-maat saavuta ilmastotavoitteitaan.

Tästä syystä ei ole realistista kuvitella, että Suomen omista hiillineutraaliuslupauksista laistaminen johtaisi valtaviin laskuihin hiilinielukauppiaille - jollaisia ei tosiasiallisesti siis tule edes olemaan ainakaan tällä vuosikymmenellä eikä EU:ssa. Ja siksi Suomessakin olisi pohdittava uudelleen se, missä suhteessa meidän kannattaa supistaa veroeuroja tuottavaa metsien teollista hyödyntämistä - saati edistää vihreän kullan jalostuksen valumista muualle - jotta saavuttaisimme laskennallisia hiilinieluja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Suomen luova tuho
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla

Tuore uutinen kertoo, että Suomen lasku metsien hiilinielujen romahduksesta voi laskea miljardeilla. Tekstistä selviää muutoksen olevan riippuvainen päästöyksiköiden määrästä ja esimerkiksi hiilidioksiditonnin hinnan ollessa 40 euroa olisi hinnan alenema 2-7 miljardista eurosta 0,4-1,6 miljardiin euroon. 

Se tarkoittaa prosentuaalisesti noin 80 prosentin "halpuuttamista". Toisin sanoen vanha hinta oli viisinkertainen verrattuna uuteen. Nyt tehty muutos vastaa siis sitä, että bensiinin hinta putoaisi yht´äkkiä kahdesta eurosta 40 senttiin. 

Tämä on hämmentävää, sillä nyt puhutaan todella isoista maksuista suomalaiselle kansantaloudelle. Verrokkina olkoon vaikkapa tämän vuoden oikeusministeriön koko määräraha, joka on 1,1 miljardia euroa. 

Otan asian esille siksi, että jos päästöyksiköiden laskentaperusteet ovat niin heikot kuin nyt näyttää, voidaan mielestäni niiden oikeutus kyseenalaistaa. Näin siitä huolimatta, että hinnanmuutos oli tällä kertaa alennus. 

Taustalla on Luonnonvarakeskuksen tekemä tekninen korjaus, jonka taustalla oli kasvihuonekaasupäästöjen inventaarion laskentamenetelmien muutos. Uutisessa haastateltu tutkija kertoi, että nyt "vertailutaso on oikeasti vertailukelpoinen inventaarion tuloksiin. Siksi luvut kutistuivat niin paljon."

Jos ja kun hiilipäästöistä joudutaan maksamaan jatkossa, on laskentaperusteiden luonnollisesti oltava täsmälliset ja oikeat. Nyt tehdyn muutoksen mittaluokka kuitenkin asettaa tämän kyseenalaiseksi. 

Näin siksi, että olisi outoa, mikäli myös aiempaa - nyt muutettua - laskentamenetelmää ei aikanaan olisi pidetty oikeana. Olisihan vieläkin oudompaa, mikäli EU:ssa olisi päätetty miljardiluokan tulonsiirroista ilman uskoa sen perusteiden pitävyyteen. 

Kun nyt kuitenkaan asia ei ollut näin, on kysyttävä, että kuka tällä kertaa takaa sen, että uusittu laskelma olisi niin täsmällinen ja oikein, että sen perusteella tehtävät tulonsiirrot ovat perusteltuja? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista

Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka

Suomessa on viime päivänä käyty erittäin valaisevaa keskustelua. Sen viimeisen vaiheen alku nähtiin, kun Helsingin sanomat julkaisi ympäristö- ja ilmastoministeri Kaj Mykkäsen (kok) haastattelun, jossa tämä totesi, että "on löydettävä ratkaisu, jossa EU ei rakenna vuosien 2030 ja 2040 tavoitteita siten, että Suomessa epäoikeudenmukaisuuden tunne kasvaa siitä, että meidät laitetaan maksamaan samalla kun Suomen metsät ovat EU:ssa paljon kokoamme suurempi nielu jo tällä hetkellä."

Siitä pillastuivat vihervasemmistolaiset, joista Li Andersson (vas) väitti, että "tällainen puhe on huolestuttavaa. Totta kai Suomen pitää kaikin keinoin pyrkiä saavuttamaan maankäyttö­sektorin ilmastotavoitteet. Vähintään siksi, että kukaan ei vielä tiedä, millainen lasku tavoitteista lipsumisesta tulee."

Käytännössä maankäyttösektorin ilmastotavoitteet tarkoittaisivat metsiemme hyötykäytön vähentämistä eli niiden taloudellisen vaikutuksen pienentämistä. Sillä olisi valtava vaikutus maassa, joka on velkaantunut korviaan myöden ja jossa yhteiskunnalle kaksi suurinta taloudellista hyötyä tuottavaa yritystä perustaa toimintansa metsiin. 

Tänään sitten ministeri Mykkänen totesi, että "hänen mukaansa teollinen talteenotto on luotettavampi keino kuin metsien ja maaperän hiilinielujen vahvistaminen". Tässä hän viittasi nopeasti muuttuviin laskelmiin metsien ja maaperän hiilinieluista, mutta ehkä vieläkin oleellisempi seikka tässä asiassa olisi ollut huomata Keski-Euroopassa nähdyt metsätuhot, jotka ovat aiheuttaneet erityisesti Saksassa ja Tshekin tasavallassa hiilinielujen romahduksen. 

Sama olisi todennäköisesti edessä myös Suomessa, mikäli metsät jätettäisiin vanhenemaan itsekseen. Tuhohyönteisethän eivät suinkaan ole mikään metsätalouden anekdootti, vaan tärkeä metsien luonnollisen uudistumisen ajuri. 

Mykkänen totesi myös, että "ministerinä olisin epärehellinen, jos en sanoisi suoraan, että meille on syntynyt ennen tätä hallitusta niin suuri nieluvelka, että sen lappaminen umpeen kahdessa vuodessa on käytännössä mahdotonta... Sanoin ikävän tosiasian ja sen tosiasian peittely ei vie eteenpäin, vaikka se olisi itsellenikin helpompi vaihtoehto."

Itse jäin tässä keskustelussa ihmettelemään sitä, kuinka vihervasemmisto ei näytä ymmärtävän sitä, että ihmiskunta on saavuttanut edistystä nimenomaan tieteen ja teknologian kautta. Ja tässä asiassa sitä ovat teollisuuden päästöjen talteen ottaminen ja niiden jatkohyödyntäminen. Sekä uusiutuvien luonnonvarojen - joita Suomessa ovat erityisesti metsät - kestävä hyödyntäminen.

Koko keskustelu toi jälleen kerran mieleeni Spede Pasasen taannoin lanseeraaman sketsisarjan naisten logiikasta, jota Maria Ohisalokin (vihr) taannoin harrasti. Tosin kyse ei liene niinkään ihmisten sukupuolesta vaan heidän poliittisista näkemyksistään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa
Virheellistä argumentointia
Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka

Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa

Eilisen kahden päivän (yksi, kaksi) kirjoitusrupeaman (plus yksi englanninkielinen) on aika siirtyä jälleen arkeen, vaikka onkin EU:n kyvyttömyyttä korostava tunnilla aikaistettu sunnuntai. Tai kuten isoäitini tapasi sanoa, pyhäpäivä. 

Tänä pyhäpäivänä olemmekin heränneet keväisen viikon jälkeen puhtaanvalkoiseen lumipeitteeseen ja pieneen pakkaseen. Eli käsillä on maaliskuisen talven paluu ainakin vähäksi aikaa. Ei kuitenkaan ole syytä huoleen: kevättä ei ole peruttu ja kesäkin saapuu aikanaan. 

Tämä kaikki toi mieleeni maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerin Petteri Taalaksen eilisen esiintymisen Ylellä. Hän otti siinä mielenkiintoisella tavalla kantaa pariinkin vaalikeskusteluissa vilahtaneeseen asiaan. 

Tarkoitan sitä, kun hän totesi, että "polttomoottoriautossakin voidaan käyttää näitä ilmastomyönteisiä polttoaineita, jolloin sekään ei välttämättä ole pahis". Ja näinhän asia juuri on, sillä ilmastossa on tavallaan kahdenlaista hiiltä: on sitä, joka on kiertänyt miljardeja vuosia ilmakehässä ja biosfäärissä, sekä hiiltä, joka on kauan sitten hautautunut maaperään, mutta tullut nostetuksi sieltä ylös fossiilisena polttoaineena. 

Kun puhumme kasvihuonekaasuista ja ilmastonmuutoksesta, puhumme nimenomaisesti jälkimmäisestä. Eikä sen aiheuttamalle ongelmalle ole kuin kaksi ratkaisua: joko se nostaminen lopetetaan tai ilmakehästä sidotaan fossiilisen hiilen käytön verran uutta hiiltä ja palautetaan se jonnekin, mistä se ei palaa takaisin ilmakehään. Lopettaminen edellyttää vaihtoehtoisia energiamuotoja ja palauttaminen uutta kallista teknologiaa.

Tämä itsestäänselvyys on tahtonut unohtua Suomessa, missä ilmastokeskustelu on - toisin kuin muualla maailmassa - pyörinyt metsien hiilinielujen ympärillä. Niistä ei saada pysyvää apua, sillä lähes kaikki metsien sitoma hiili palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmakehään. Näin käy joko hakkuiden, metsätuhojen tai viimeistään metsien luonnollisen kuoleman kautta. 

Toki ihmisen mittakaavassa pysyviä hiilinieluja voidaan kasvattaa metsienkin kautta. Se tapahtuu kasvattamalla metsien pinta-alaa ja sitä kautta niihin sitoutunutta hiilen määrää. Käytännössä näin onkin käynyt viime vuosikymmeninä monissa EU-maissa, mutta ei sähkölinjoja, peltoja ja kaupunkeja kiivaasti metsiin rakentavassa Suomessa.

Tämä lienee myös syy sille, että ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen sanoi - aivan oikein - MTV3:lle maamme hiilinielun kasvattamisesta, että "ensimmäinen asia on se, että vähennetään metsäkatoa. Se syö metsämaan nielua. Toinen se, että vähennetään merkittävästi turvemaasta tulevaa maaperäpäästöä. Se on tehtävissä vettämällä ja koskee viljelymaita ja turpeenottoalueita. Kolmas keino on suometsien käsittelyn muuttaminen niin, että tilalle tulee jatkuvapeitteinen kasvatus, jolloin turpeen hajoaminen vähenee. Sitten ovat vielä metsien kasvua voimistavat toimet. Jos kaikki tämä ei riitä, sitten säädellään hakkuita."

Mutta palataan Taalakseen. Erityisesti Vihreät ovat vaatineet kiihkeästi Suomen hiilineutraliteetin saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, vaikka muu EU tähtää myöhäisempiin päivämääriin.

Nyt kun metsien hiilinielut ovat pienentyneet aiemmin arvioidusta, tästä tavoitteesta tulee Suomelle äärimmäisen kallis. Ja siksi Perussuomalaisten ilmaisema tahto päivämäärän siirtämisestä myöhäisemmäksi näyttää erittäin järkevältä. 

Tähän asiaan myös Petteri Taalas totesi, että "tapahtuuko se 2035 vai hieman myöhemmin on vähän semantiikkaa. On hyvä, että Suomi on valinnut linjan jossa pyritään ilmastomyönteiseen suuntaan ja se tarjoaa meille myös uusia bisnesmahdollisuuksia." 

Pyrkimys hiilineutraaliin talouteen siirtymisestä suhteellisen nopeasti on sopinut myös maamme teollisuudelle, jonka etu on luonnollisesti olla mukana kehityksessä tai suorastaan sen kärjessä. Esimerkiksi metsäteollisuus on ilmaissut olevansa tällä linjalla.

Sen kustantaman raportin mukaan Suomen seuraavan hallituksen tulee toteuttaa kuusi asiaa. Ne ovat 1) osaavan kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman saatavuuden parantaminen, 2) investointien luvituksen jouhevoittaminen, 3) logistiikkakustannusten hillintä, 4) työnteon ja omistamisen muuttaminen kannattavammaksi, 5) työmarkkinalainsäädännön uudistaminen 2020-luvulle ja 6) yleisen kustannustason pitäminen teollisuuden kilpailukyvylle suotuisana. 

Siksikin - siis Marinin hallituksen toteuttaman talouden tuhotyön jälkeen - on tärkeää, että Suomeen saadaan seuraaviksi vuosiksi hallitus, joka haluaa ja kykenee toteuttamaan edellä mainitut uudistukset. Ja siksi toivon, että arvoisa lukijani käy antamassa äänensä tällaiselle politiikalle. Nähdäkseni tähän sopivia ehdokkaita on asettanut useampikin puolue - mukaan lukien kaksi kolmesta gallupkärjessä olevasta puolueesta, vaikka medioissa toisesta niistä annetaan usein (esimerkki) erilainen eli virheellinen kuva raportin kohdan 1 suhteen (avainsana tässä on raportin sana "osaavan").

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö

Ilmastomallien ennustaman globaalin lämpenemisen torjuntatoimet ovat luoneet monenlaisia järjestelmiä, joilla pyritään pakottamaan siihen halukkaat valtiot - kuten EU-maat - ohjaamaan niissä toimivat ihmiset ja yritykset toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Maaseudun tulevaisuudesta vertailuja eri EU-maiden välillä. 

Jutun mukaan EU-alueen hiilidioksidipäästöistä 34 prosenttia tuli tuotannosta ja 31 prosenttia energiasta. Energiapäästöjen osalta suurvaltoja ovat Saksa ja Puola, jotka tuottivat niistä 49,5 prosenttia. Se on 15,4 prosenttia kaikista EU-alueen päästöistä. 

Saksan hiilidioksidipäästöt vuosina 2012–2021 olivat yhteensä 6 269 miljoonaa tonnia, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin kakkossijaa 2 817 miljoonalla tonnillaan pitävällä Puolalla. Kylmän ilmaston Suomen osuus oli 423 miljoonaa tonnia eli EU-maiden kymmenenneksi pienimmät. 

Näitä lukuja voi verrata maiden hiilinieluihin. Suomessa ne söivät edellä mainituista kokonaispäästöistä noin 42 prosenttia, kun Puolassa nielut söivät vain noin 12 ja Saksassa noin kolme prosenttia. 

Jos sitten päästöt suhteutetaan väkilukuun, käy niin, että Puola, Hollanti, Luxemburg, Irlanti ja Tanska nousevat Saksan edelle. Siitä huolimatta koko EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä oli vain noin kahdeksan prosenttia ja sekin luku oli nopeasti pienenemässä. 

Taitaa olla niin, ettei edelle kirjoitettu vaadi minulta selvennystä. Loppujen lopuksihan kylmät luvut ovat selkeämpiä kuin yksikään bloginpitäjän selventäväksi tarkoitettu rautalankamalli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Timo Harakka valaisi demokratian alennustilan syitä
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta

Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka

Ministeri Maria Ohisalo pohdiskeli taannoin, että "entäs jos vaihtoehto olisikin metsänomistajalle se, että saatkin rahaa siitä, että pidätkin puuston kasvatuksessa etkä hakkauta sitä?" Eli, että valtio lähtisi kilpailemaan metsäteollisuuden kanssa siitä, mihin puita käytettäisiin. 

Niinpä VTT laski mitä tapahtuisi, jos metsänomistajille maksettaisiin metsien kasvuun sitoutuvasta hiilestä. Korvauksien suuruusluokan se otti päästöoikeuksien hinnoista ja lopputuloksena metsänomistajan tulot kaksin- tai kolminkertaistuisivat. 

Valtion maksaman ylivertaisen korvauksen seurauksena metsiä hakattaisiin vasta sitten, kun niiden kasvu eli hiilensidonta lakkaisi. Sen seurauksena metsän hiilivarasto saattaisi kasvaa, mutta energia- ja metsäteollisuus kärsisivät ja etenkin jälkimmäistä siirtyisi Suomesta muihin maihin kasvattaen metsänhakkuiden määriä niissä. Siten metsien hiilinielujen nettosaldo ei muuttuisi koko maailman tasolla. 

VTT:n laskelma ei pohdiskellut - ainakaan siitä kertoneen uutisen mukaan - asiaa julkisen talouden kannalta. Vaan minullepa se tuli uutista lukiessani mieleen. 

Eli jos valtio metsäteollisuus maksaa puusta metsänomistajalle x euroa, maksaisi valtio siitä 2-3x euroa ja puut jäisivät kasvamaan nykyistä selvästi pidemmäksi ajaksi. Samalla Suomi säästäisi EU-poliitikkojen säästämissä hiilimaksuissa, mutta puiden jatkojalostusarvo, joka on 9x euroa, jäisi saamatta siltä osin, kuin puiden käyttö siirtyisi tulevaisuuteen. 

Samalla supistuisivat teollisuudelta ja sen työntekijöiltä perittävät verotulot. Toisin sanoen hiilimaksujen maksaminen olisi valtiolta omaan jalkaan ampumista. Eli se maksaisi riihikuivalla rahalla omien tulojensa romahduttamisesta. Tämä jos joku olisi spedepasaslaista naisen logiikkaa.

Niinpä jääkin nähtäväksi, että ottaako seuraava hallitus metsänomistajille tarjottavat hiilimaksut ohjelmaansa. Vai jäävätkö ne sittenkin odottamaan seuraavaa punavihreää hallitusta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n poliittinen agenda ja freudilainen lipsahdus
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu

30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Montrealin COP-15-luontokatokokous pääsi kuin pääsikin sopimukseen. Sen mukaan valtiot sitoutuivat suojelemaan 30 prosenttia planeetan maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaakseen niiden tulee mobilisoida vuoteen 2030 mennessä vähintään 200 miljardia dollaria vuodessa kotimaan ja kansainvälistä biologiseen monimuotoisuuteen liittyvää rahoitusta kaikista mahdollisista lähteistä – olivat ne sitten julkisia tai

yksityisiä. 

Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestänkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla. 

Ei siis ihme, että sopimuksen hyväksymisen yksimielisestä hyväksymisestä huolimatta Kamerun syytti puheenjohtajamaa Kiinaa pakotetusta kädenpuristuksesta kehyksen hyväksymisessä. Tämän pakottamisen keinoista en ole nähnyt kirjoitettavan, mutta kyse lienee sen talousruuvin käyttämisestä, jota Kiina on jo pitkään rakentanut mustassa Afrikassa. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta tämän sopimuksen suhteen on positiivista se, että elinkeinoelämämme on ilmaissut olevansa tyytyväinen sen syntymiseen. Ja mikä ehkä vieläkin merkittävämpää: tyytyväisyytensä on ilmaissut myös professori Janne Kotiaho, joka on tullut tunnetuksi ...hmmmhh... melko fanaattisista ulostuloistaan ympäristöasioissa.

Hänen mukaansa "kyllähän tämä on hyvä sopimus. Siinä on numeerisia tavoitteita ja kunnianhimoa. Hyvä maailmanlaajuinen sopimus."

Kaiken kaikkiaan nyt tehty sopimus raamittaa jatkossa pitkälle sitä, kuinka ihmiskunta tulee hyödyntämään ympäristöä. 30 prosentin suojeluvelvoitehan ei tarkoita täyssuojelua, vaan siitä suurin osa liittyy pikemminkin jonkinasteisiin rajoitteisiin luonnonvarojen käytössä.

Esimerkiksi Suomen metsistä oli tämän vuoden alussa suojeltu noin 13 prosenttia, joista suurin osa oli täysin metsätalouden ulkopuolella. Niinpä Montrealin sopimuksen vaatima suomalaismetsien suojelutavoite lisää lähinnä käytöltään jonkinasteisesti rajattujen alueiden lisäämistä maassamme. 

Siten saavutettu sopimus ei todennäköisesti vaikuta kovinkaan merkittävästi esimerkiksi metsätaloutemme toimintaedellytyksiin. Ja tämä lienee myös syy siihen, ettei maamme elinkeinoelämä ryhtynyt vastustamaan saavutettua sopimusta.

* * *

Oli myös mielenkiintoista huomata, että lehdistömme näyttäisi olevan tyytyväinen saavutettuun sopimukseen. Siitä kertoi myös se, että jo tänä aamuna Helsingin sanomat siirsi katseensa jälleen ilmastokysymyksiin eli hiilinieluihin - jotka olivat painuneet hiukan taaemmalle viimeisen vuoden aikana. 

Tämän se teki pääkirjoituksessaan, jossa vaadittiin hakkuiden rajaamista nykyistä pienemmiksi, koska metsiemme hiilinielu on viime vuosina pienentynyt muutamalla prosentilla. Syiksi siihen on löydetty pohjoisten mäntymetsien ikääntymisen seurauksena vähäisempi kasvu sekä ilmeisesti myös metsänhoidossa tehdyt virheet. 

Jälkimmäisen ongelman pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla helposti korjattavissa, mutta tuon ikääntymisongelman ratkaisuksi ei oikein käy pääkirjoittajan vaatima hakkuiden vähentäminen. Sen kautta voidaan toki hetkellisesti lisätä metsien hiilinieluja, mutta samalla vuosi vuodelta ikääntyvien puiden kasvu vähenee ajan myötä yhä enemmän. 

Päinvastoin, pitkällä aikavälillä ratkaisu hiilinieluihin saattaisi löytyä pikemminkin hakkuiden lisäämisestä ja niissä kertyvän puutavaran käytöstä pitkäikäisiin kohteisiin. Näin hiilivarastomme kasvaisivat, mutta myös hiilinielut pysyisivät korkeina. Lisäksi saavutettaisiin se hyöty, ettei hyönteistuhoille alttiiden yli-ikäisten metsien määrä kasvaisi hallitsemattoman suureksi eikä sen seurauksena syntyvän hiilinielujen äkillisen romahtamisen riski kasvaisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Montrealin luontokokous, yritykset ja väestönkasvu
YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Merkittävän viikon päätteeksi

Viime viikko oli poikkeuksellisen merkittävä. Enkä tarkoita tällä pelkästään sitä, että Egyptiin kokoontui kymmeniä tuhansia ihmisiä pohdiskelemaan ilmastoasioita - mukana lähes 70 paikalle lennähtänyttä suomalaista. Enkä edes Donald Trumpia lähellä olevien ehdokkaiden heikkoa menestystä USA:n täytevaaleissa tai edes Venäjän erittäin merkittävää tappiota Hersonissa.

Tarkoitan tällä kertaa Euroopan Unionin päätöstä hiilinielujen viidentoista prosentin lisäämisvelvoitteesta. Suomen osuus tästä hiilinielutavoitteesta on 17,8 hiilidioksidi­ekvivalentti­tonnia. 

Tämä lukuarvo ei itsessään kertonut minulle yhtään mitään, joten päätin katsoa, miten siihen suhtautui viidenneksestä vientiämme vastaava metsäteollisuus. Ja huomasin, että siellä näyttää olevan selvät askelmerkit siitä, kuinka asia hoidetaan. 

Metsäteollisuuden edustaja nimittäin kertoi, että "tavoitteiden saavuttamiseksi on koko maankäyttösektorilla tehtävä merkittäviä käytännön toimenpiteitä. Metsissä taimikoiden ja nuorten metsien hoitoa on lisättävä ja metsien ravinnetaloutta parannettava. Oikein ajoitetut metsänhoitotoimenpiteet ovat tärkeässä roolissa myös nieluja pienentävien metsätuhojen ennaltaehkäisyssä."

Toisin sanoen metsien hyödyntäjät näkevät, että hiilensidonnan ja metsätalouden intressit ovat yhteensovitettavissa. Ja tämä on Suomen kannalta erinomainen asia, kunhan poliitikkomme pitävät metsätalouden muut reunaehdot - kuten EU:n tekeillä olevat ennallistamismääräykset - järjellisinä. Tämän puolesta puhuu hallituksen peruuttaminen asiassa ja sen seurauksena juuri saama luottamus eduskunnan äänestyksessä.

Tosin jäin hiukan miettimään uutista, jonka mukaan yksi suurista sahayrityksistämme olisi listautumassa pörssiin. Toivottavasti tämä ei ole merkki omistajien epävarmuudesta yhtiönsä tulevaisuuden suhteen - ja siten heidän sijoittamiensa rahojen turvaamisesta - EU:n nykyisen Greenpeacen ohjaaman komission luomien uhkakuvien edessä, vaan varojen keräämisestä yhtiön edelleen kehittämiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen demokratia toimii sittenkin
Tieteellistä fanatismia ja diktatuurin kaipuuta
Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä

Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi

Helsingin sanomat julkaisi valaisevan jutun päästökompensaatioista. Valaisevan siksi, että se - ehkäpä tahtomattaan - tuli maalanneeksi tarkan kuvan siitä, kuinka röyhkeät kaupustelijat vievät ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä kuin pässiä narusta. 

Näin lienee käynyt paljolti siksi, että näiden ahdistuneisuus on sumentanut järjen. Tässä pelissä pässin rooliin on kaksi vaihtoehtoa: joko päästöoikeuksista maksava yrittäjä on hyväntahtoinen hölmö ja uskoo tekevänsä hyvää tai vaihtoehtoisesti hän on löytänyt röyhkeänhelpon keinon vedättää ympäristöahdistuneita asiakkaitaan.

Päästökompensaatioissa on pyrkimyksestä korvata omia tai yrityksen tuottamia kasvihuonekaasuja lisäämällä hiilen sidontaa jossain muualla. Siis asiasta, jonka suomalainen ilmastoguru Petteri Taalas totesi ylikorostuneen, koska ongelman ratkaisu on saavutettavissa vain luopumalla fossiilisesta energiasta. 

HS:n jutussa toimittaja oli haastatellut suomalaisia toimijoita, jotka olivat hyvittäneet yritystensä päästöjä maksamalla ulkomaiselle yritykselle - siis kolmannelle osapuolelle - metsien suojelusta Kongossa. Lisäksi oli haastateltu suomalaista tämän kolmannen osapuolen kilpailijan vastuullisuusjohtajaa. 

Näen tässä asetelmassa kaksi suurta ongelmaa. Kuinka yksinkertainen ihmisen pitää olla syytäessään rahaa Kongon kaltaiseen yhteiskuntaan ilman kouriintuntuvaa vastinetta? Entä onko hyvän lehtimiestavan mukaista ottaa asiantuntijan rooliin kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaa? 

* * *

Itselleni HS:n artikkelista jäi päällimmäisenä mieleen haastateltujen ilmeisen hyväntahtoinen yksinkertaisuus - tai vaihtoehtoisesti ilmastoahdistuneiden asiakkaidensa röyhkeä harhaanjohtaminen. Siitä kertoi vastaansanomattomasti rahojaan Kongoon syytäneen ravintolan toimitusjohtajan lausahdus, jonka mukaan "kritiikki ei saa voittaa hyvää tarkoitusta". 

Arvoisat lukijani, en nyt kommentoi tätä kommenttia, mutta lukekaapa se uudelleen oikein ajatuksen kanssa. Uskomatonta, vai mitä?

* * *

Toki artikkeliin oli saatu myös lähes riippumaton asiantuntija. Tosin vain lähes riippumaton, koska hänelläkin oli aiemmin ollut yhteys kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaan. 

Tämä asiantuntija oli Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala, joka kertoi suhtautuvansa koko päästökompensaatioon kriittisesti. Hänen mukaansa sen suurin ongelma on kompensaatiohankkeiden päästövähennysten puutteellinen mittaaminen, jonka seurauksena rahalle saatavasta vastineesta ei ole mitään varmuutta.

Kaiken kaikkiaan nyt lukemani artikkeli vahvisti sitä johtopäätöstä, jonka tein tasan vuosi sitten. Siinä on kyse villistä rahastuksesta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. Ja siksi ainakin osa päästökaupan myyjistä on liikkeellä vain siksi, että on havainnut mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvat muutoksessa
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Uhkakuvat muutoksessa

Yle on teettänyt viime huhtikuussa mielipidetiedustelun, jossa kyseltiin suomalaisten peloista ja haaveista. Sen tulosten mukaan suomalaisten suurimpia pelonaiheita ovat kansainvälisen politiikan vaikutukset Suomeen sekä sodat ja niiden uhka.

Tässä on oleellinen muutos pari vuotta aiemmin tehtyyn vastaavaan kyselyyn, jonka mukaan sotaa pelkäsi vain joka kymmenes suomalainen. Samaan aikaan pelko ihmisten eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä sekä median erityisen voimakkaasti viime vuosina rummuttamasta ilmastonmuutoksesta ovat olleet selvässä laskussa.

Kysely kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, kuinka ilmastonmuutoksen kaltaiset hypoteettiset pelot syntyvät eräänlaiseen pelkotyhjiöön - ja katoavat samalla kun konkreettisemat uhkakuvat täyttävät ihmisten ajatukset. Sillä sellaisenhan Venäjän avoin hyökkäys naapurimaahansa epäilemättä on luonut Ukrainan kanssa samankaltaisessa geopoliittisessa asemassa sijaitsevan Suomen asukkaille. 

Tässä mielessä on hyvä, että Suomen liittymiseen osaksi läntistä puolustusliittoa on edistymässä ripeästi. Ja sitä kautta poistamassa ihmisten mielistä heidän suurimman pelonaiheensa. 

Sen jälkeen syntynee suomalaisten mieleen kuitenkin uusi pelkotyhjiö, jonka aikana ihmisten kauhukuvat siirtyvät vähemmän konkreettisiin aiheisiin. Nähtäväksi kuitenkin jää, palaako ilmastonmuutos silloin nykyistä useampien ihmisten pelon kohteeksi, vai nouseeko esille jokin aivan toisenlainen vähemmän konkreettinen pelonaihe.

* * *

Ennustettuun ilmastonmuutokseen sekä sen syihin ja ratkaisuihin liittyen huomattakoon, että kun Petteri Taalas totesi itsestäänselvyyden, jonka mukaan fossiilitalous on ilmastonmuutoksen syy ja siitä luopuminen ratkaisu, hän sai maamme ympäristöheränneet hermostumaan (esimerkki ja toinen). Syynä oli tietenkin se, ettei Taalas nähnyt tarvetta metsätaloutemme alasajolle, vaikka hänen arvostelijansa ovat käyttäneet juuri ilmastoon liittyvää uhkaa - ja hiilinielujen kasvattamista sen ratkaisukeinoina - perusteluna sille.

Olisikin mukava tietää, näkeekö maamme ympäristöväki metsäteollisuuden menestymisen kovinkin suurena uhkana tulevaisuudelle. Etenkin nyt, kun kaikki kolme suurta metsäyhtiötämme ovat juuri julkaisseet historiansa parhaisiin kuuluvat puolivuotistulokset (UPM, Stora-Enso, Metsä Group) 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt
Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena
Venäjä pelaa Kokoomuksen pussiin

Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen

Aamulla kirjoitin lyhyen tekstin yhdestä maahanmuuton vivahteesta. Vasta sen jälkeen luin Helsingin sanomat ja huomasin siellä uutisen, johon oli kerta kaikkiaan pakko ottaa kantaa. 

Kyseinen lehti nimittäin kertoi Sri Lankan nälänhädästä. Sen mukaan tämä on seurausta turistitulot katkaisseesta koronapandemiasta sekä maan edellisen presidentin asettamasta kemiallisten lannoitteiden kielloista. Jostain syystä lehdessä ei mainittu, että lannoitteiden lisäksi Sri Lankan maanviljelijöiltä kiellettiin torjunta-aineet eli käytännössä maanviljelijät määrättiin siirtymään luonnonmukaiseen orgaaniseen viljelyyn. 

Näiden toimien seurauksena Sri Lankan riisisato putosi viidenneksellä ja aiemmin sen suhteen omavarainen maa joutui riippuvaiseksi ruuan tuonnista. Samalla riisin hinta puolitoistakertaistui, eikä kaikilla ihmisillä ollut enää varaa ruokaan.

Lisäksi maan ulkomaankaupan kannalta tärkeä teentuotanto romahti, joten maan valuuttavarannot ovat huvenneet olemattomiin ja jopa puoli miljoonaa ihmistä on vajonnut köyhyyteen. Tämä on johtanut satoja uhreja vaatineisiin levottomuuksiin ja saanut hallituksen lopulta luopumaan luomu-viljelypakosta vientituotteiden osalta. 

Akuutti tilanne ei kuitenkaan ole hellittänyt, eikä aivan lähiaikoina luultavasti hellitäkään Venäjän ja Ukrainan sodan seurauksena syntymässä olevan globaalin ruokakriisin oloissa. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe. 

Sen sijaan haluan korostaa tässä kirjoituksessa sitä, mitä voi seurata ideologisesta puhdasoppineisuudesta elintärkeissä asioissa - kuten ruokahuollossa. Sri Lankan esimerkkihän osoittaa kouriintuntuvasti, että luonnonmukaiseen maataloustuotantoon siirtymisen seurauksena maatalouden satotasot romahtivat, vientitulot katosivat ja köyhimpien ihmisten elämäntilanne muuttui kestämättömäksi.

Tämä olisi syytä huomioida myös Euroopan Unionissa ja Suomessa. Vaikka vihreänsävyisillä aatteilla onkin nyt etenkin urbaanien ihmisten ja valtakunnantason poliitikkojen vahva kannatus - lähes puoluekantaan katsomatta - on Euroopassa syytä pitää järki päässä.

Vaikka luomu onkin kaunis ajatus, ei se muuta sitä tosiasiaa, että maatalouden tuotantokasvit vaativat kasvaakseen edelleen paljon ravinteita, niitä vaanivat monenlaiset tuholaiset ja kasvitaudit eivätkä maanviljelijät elä pelkästä pyhästä ideologiasta, vaikka se olisikin klorofyllinvihreää. Sama koskee myös muita eläviä luonnonvaroja, joista metsä on Suomessa tärkein. 

Tästä syystä myös suomalaisen metsänhoidon viherryttämisessä on syytä edetä varovaisin askelin. En kiistä, etteikö meilläkin tarvittaisi biodiversiteetin ja hiilinielujen kasvattamisen takia nykyistä monimuotoisempaa metsänhoitoa, mutta kaikkien munien yhtäkkinen heittäminen samaan ideologiseen koriin on maamme elintasolle yhtä riskialtista kuin teentuotannon luonnonmukaistaminen Sri Lankassa. 

Siksi Suomen on huolehdittava siitä, ettei EU seuraa yksisilmäisesti biodiversiteettistrategiaansa monimuotoisuuden suojelussa ja metsien hiilinielukäytössä. Nämä ovat toki tärkeitä asioita, mutta niitä ei tule tavoitella tuhoamalla yhdellä kerralla ruokahuoltomme ja luonnonvarataloutemme perusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän siirtymän hintalappuja
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Yllättäviä käänteitä

Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista

Maaseudulla kytee jonkinlainen kapina vihreää siirtymää vastaan. Sen yhtenä merkkinä toivakkalainen mielipidekirjoittaja vaati metsien omistajille kunnollista korvausta puiden hiilensidonnasta.

Hänen mukaansa "EU:n päästökaupassa myydään juuri hiilinieluja, muulla tavoin päästöjä ei voi kompensoida. On välttämätöntä, että metsät arvostetaan käypään arvoon EU:n päästökaupassa. Metsänomistajien tulee saada ansaitsemansa taloudelliset kannustimet, jotta metsät kannattaa pitää hyvässä hiilensidontakunnossa."

Niinpä toivakkalainen oli laskenut, että "nykyisellä päästötonnin hinnalla – 80 euroa – Suomen metsien hiilinielujen vuotuinen arvo olisi noin 2,3 miljardia euroa", mutta "Suomi sai kuitenkin kompensaatioita viime vuonna vain 106 miljoonaa euroa". 

Näkemys on mielenkiintoinen, koska - olettaen että laskelma on oikein, sitä en tarkistanut - mainittu summa eli 2,3 miljardia on karkeasti ottaen saman suuruinen kuin metsistä vuosittain saatava kantohintatulo eli metsänomistajien hakkuista saama rahamäärä. Tai metsäteollisuuden vuotuinen liikevoitto.

Jos siis nyt ajateltaisiin, että hiilinielut kompensoitaisiin kirjoittajan vaatimalla tavalla, katoaisi metsänomistajilta luonnollisesti tarve myydä metsiään teollisuudelle, koska saman rahan saisi ilmankin. Ja jos sitten tulisi katumapäälle, voisi järeytyneen metsänsä myydä myöhemminkin - ainakin niin kauan kuin Suomessa olisi ostajia.

Tämä tarkoittaisi sitä, että Suomelta katoaisi 18,1 prosenttia tavaraviennistä, 74 000 työpaikkaa, 2,7 miljardia euroa verotuloja ja 2,4 miljardia euron arvosta investointeja. Sekä näiden kaikkien kerrannaisvaikutukset. 

Siten on selvää, että vaikka hiilinielujen hinnan eli korvauksen nostaminen 2,3 miljardiin euroon vuodessa olisi metsänomistajalle erinomainen diili, ei se olisi sitä muulle yhteiskunnalle. Mutta toisaalta olen kyllä toivakkalaisen kanssa samaa mieltä siitä, että kyllähän korvauksen hiilinieluista tulisi olla todellisella tasolla. Ainakin siinä tapauksessa, että EU määrää Suomen suojelemaan metsiänsä myös Itä-, Keski- ja Etelä-Euroopan päästöjen kompensoimiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia

Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on päässyt syksyllä mieleiseensä tehtävään eli EU-parlamentin ympäristö­valiokunnan pääneuvottelijaksi hiilinieluja koskevassa, niin sanotussa Lulucf-asetuksessa. Tätä mandaattiaan hän on käyttänyt tekemällä ehdotuksen maankäyttösektorin hiilinielun kokonais­tavoiteen nostamiseksi 490 miljoonaan hiilidioksidi­ekvivalentti­tonniin vuonna 2030. 

Se on 58 prosenttia enemmän kuin komission heinäkuussa antamassa esityksessä, jossa tavoite oli 310 miljoonaa tonnia. Suomen osuus kasvaisi 17,8 miljoonasta tonnista 30 miljoonaan tonniin eli yli 68 prosenttia. 

Niinistö siis haluaisi asettaa Suomelle muita EU-maita tiukemman tavoitteen ja siten vaikeuttavan entisestään metsänhoitoa ja maataloutta täällä pohjoisen ankarissa oloissa. Näin siitä huolimatta, että Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja totesi viime viikolla, etteivät muut toimialat pystyisi korvamaan metsäsektorin alasajoa. n

Uutta tuotantoa ei hänen mukaansa syntyisi riittävän paljon eikä riittävän nopeasti, koska ongelmana ei ole pelkästään metsäsektorin uusien innovaatioiden syntyminen riittävän nopeasti, vaan myös sen arvonlisän aleneminen, jota nykyiset tuotteet synnyttävät. Hänen mukaansa metsäsektorin toimintaedellytysten raju heikentäminen vaarantaisi nykytuotteitakin.

Uusien tuotteiden osaltakin EU on asettanut erilaisia kapuloita suomalaisten rattaisiin. Yhden esimerkin nosti tänä aamuna esille VTT:n tutkimusprofessori, joka kertoi puusta tehtyjen muovia korvaavien tuotteiden tulleen EU:ssa luokitelluksi yhtä haitallisiksi kuin fossiilisista raaka-aineista tehdyt muovit. 

Maatalous on Suomessa puolestaan ruokaturvan tuoja. Ilman toimivaa maataloutta olisimme ruuan osalta tuonnin varassa, ja kuten tämän syksyn sähkön hintojen nousu on osoittanut, sellaisella saattaa olla ikäviä seurauksia.

Nähtäväksi siis jää, miten Ville Niinistön kannattajat reagoivat hänen toimiinsa ja miten suomalaiset ylipäänsä suhtautuvat EU:n edesottamuksiin suomalaisten hyvinvoinnin perustan alasajajana. Jatkammeko entiseen malliin nyökyttelemällä päätämme mitä erilaisimpiin meille haitallisiin direktiiveihin, vai ryhdymmekö jossain vaiheessa puolustamaan myös omaa etuamme? 

Entä kuinka käy vihreän siirtymän, jos kansalaisten elämä siihen liittyvine muutoksineen käy sietämättömäksi? Reagoivatko siihen ainoastaan ranskalaiset, vai nähdäänkö myös Suomessa aiempaa vahvempaa kansalaisaktivismia? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden ärhäköityminen on hyvä asia
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä

Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Eilinen päivä jäi tämän blogin historiaan. Näin siksi, että sillä oli lukukertoja enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Professorin ajatuksia avattiin peräti 11 209 kertaa. 

Kiitos ennätyksestä kuuluu teidän - arvoisat lukijani - lisäksi epäilemättä myös Renaz Ebrahimille, jonka toivon selviävän performanssinsa megalomaaniseksi kasvaneesta jälkipyykistä ilman suurempia vaurioita. 

* * *

Näiden kiitosten ja toivomuksen jälkeen on syytä palata tavanomaisempiin ajatuksiin eli talous- ja ilmastonmuutospolitiikkaan. 

Näin siksi, että Taloustutkimuksen mukaan koronapandemian jälkeisestä voimakkaasta talouskasvusta, energiavarastojen alhaisesta tasosta ja päästöoikeuksien hinnannoususta seuraava energian kallistuminen kasvattaa suomalaisten kotitalouksien menoja noin 1,6 miljardilla eurolla ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoima vähenee keskimäärin 1,6 prosenttia, joten tulevat palkankorotukset vain kompensoivat energialaskun kasvun.

Suomen inflaatio on viimeisimmän tiedon mukaan noin 3,2 prosenttia. Mikäli taloustutkimuksen arvio pitää paikkansa ja inflaatio pysyy nykyisellä tasolla, tavallisen työtä tekevän ihmisen palkalla saa tulevien palkankorostusten jälkeen energian hinnan kuittaamisen jälkeen noin 1,6 prosenttia vähemmän kuin kuluvana vuonna. 

Siten elinkeinoelämää pystyssä pitävistä tekijöistä kotimainen ostovoima pienenee, mikä heijastuu monenlaisiin asioihin valtion ja kuntien tuloista ja menoista aina yritysten kannattavuuteen ja tarjolla olevaan työn määrään - ellei sitten vientiteollisuutemme kuittaa omalla kasvullaan kotimaisen kysynnän laskua. Tai valtio lisää entisestään yhteistä velkataakkaamme jakaakseen rahaa kansalle.

Tämä kaikki on vain alkusoittoa, mikäli Suomi pitää kiinni maailman nopeimmasta hiilineutraalisuustavoitteestaan. Ja miksi ei pitäisi, kun hallituksessa istuvat juuri ne, jotka sitä ajavat. 

Tavoitteenahan on pakottaa elinkeinoelämämme uudistumaan ilmastopaineen alla siten, että sen tuotekehitys tuottaa muita maailman maita nopeammin ilmastoratkaisuja, joita sitten myydään kovaan hintaan maailmalle. Tämä on luonnollisesti toivottavaa, mutta koska kiirehtimällä tapaa tulla vain ns. kusipäisiä lapsia, on todennäköistä, etteivät kaikkien yritystemme tuotekehitysponnistelut johda maailmanvalloitukseen. Siitä huolimatta on varmaa, että ellei ponnisteluiden loppusaldo jää negatiiviseksi, se muodostuu positiiviseksi tai ainakin neutraaliksi. 

* * *

Yksi ensimmäisistä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä tehdyistä uusista innovaatioista on ollut hiilikompensaatio. Kuulimme eilen Yleltä, että se on villiä rahastusta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. 

Näin siksi, ettei hiilikauppaan ole sovittu pitäviä sääntöjä eikä kauppatavaran arvoa mitata kunnolla. Lisäksi esimerkiksi metsiin tehtävä kompensaatio saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, jos vihreä kulta hakataan. Tosin tässä asiassa Ylen toimittajille on syytä huomauttaa, että siinäkin tapauksessa ainakin varsinainen rakennuspuu säilyttää hiilensä vuosia, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. 

Ja muistuttaa heitä myös siitä, että metsilläkin on ikänsä, eivätkä ne säily edes hakkaamattomina ikuisesti. Niinpä niiden sisältämä hiilikin palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmaan: joskus jopa nopeammin kuin olisi käynyt puutavarana.

Nämä huomiot eivät kuitenkaan vaikuta hiilikauppaa käyviin toimijoihin juuri nyt. Siksi lienee varmaa, että heistä ainakin osa on liikkeellä vain siksi, että on havainnut ilmastohuolen aiheuttaman paniikin tarjoavan mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta. Ja sen me heille nähtävästi myös sallimme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa

Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan

Nyt kävi niin, että Kalajoen maastopalo johtui ilmastonmuutoksesta. Asiasta ei ole epäilystä, sillä se lähti liikkeelle tuulivoimalan rakennustyömaalta. Tuulivoimaloita puolestaan rakennetaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Asiasta ei siis ole epäilystä.

Avoimeksi kuitenkin jäi, kuinka kauan Kalajoen uusien tuulivoimaloiden lapojen pitää pyöriä, jotta ne ovat kuitanneet tulipalon takia aiheutuneet hiilipäästöt. Puhumattakaan niistä taloudellisista menetyksistä, jotka tulipalo metsänomistajille aiheutti. 

Nykyaikaisten tuulivoimaloiden historia osoittaa, että niihin liittyy melkoinen tulipalojen riski. Siitähän ei ole kuin neljä vuotta, kun Haminassa paloi tuulivoimala - silloin ei tosin syttynyt metsäpaloja.

Myös suuressa lännessä eli Yhdysvalloissa on tänä kesänä roihunnut melkoisia tulipaloja. Yksi niistä tuhosi metsän, jonka tarkoituksena oli kompensoida sellaisten suuryritysten kuin Microsoftin ja British Petroleumin kasvihuonekaasupäästöjä. 

Jälkimmäisen osalta avoimeksi jäi, pitääkö yritysten nyt kompensoida tulen takia kompensoimatta jääneet päästönsä. Vai tyydytäänkö siihen, etteivät päästöt nyt sitten oikeasti tulleetkaan kompensoiduiksi? 

Tartuin tähän aiheeseen, koska tapaukset osoittavat, etteivät ilmakehän kasvihuonekaasuja alentavien toimien nettotulokset ole laskettavissa huomioimatta niihin liittyviä riskejä. Kysymys siis kuuluu, että ollaksemme älyllisesti rehellisiä, tulisi hiilikompensaatioiden ja metsien keskelle rakennettavien tuulivoimaloiden hiilitaseessa huomioida myös niihin liittyvät metsäpalo- ja muut tuhoriskit.

Nähtäväksi jää, syntyykö yhteiskunnassa laajempaa keskustelua näistä riskeistä. Oma arvaukseni on, ettei synny, sillä nykyinen ilmastonmuutoksen torjuntamenetelmäkirjo kaikkine kompensointeineen ja uusine teknologioineen tarjoaa alalla toimiville ja sitä tukeville tahoille tutkijoista ympäristöjärjestöihin aivan liian suuria taloudellisia ja muita palkkioita, jotta niistä haluttaisiin luopua. 

Ja siksi jatkossakin ajatellaan eli kuvitellaan, että hiilinielut vastaisivat yksi yhteen fossiilisten päästöjen vähentämistä. Ja siksi Suomessakin vaaditaan myös tulevaisuudessa taloutemme yhden selkärangan muodostavan metsätalouden vähentämistä, vaikka EU-komissio ymmärsikin pyörtää idioottimaisimmat ajatuksensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalajoen metsäpalojen historiallinen viitekehys
Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia
Ilmastopaneelin puheenjohtajan suloisenpunaisia ajatuksia