Sanna Marin uhosi, mutta miksi?

Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) on ilmoittanut olevansa valmis palaamaan Suomen politiikkaan, mikäli Venäjä hyökkäisi Suomeen. Lisäksi hän vaati eurooppalaisia varustautumaan ja ampumaan ilmatilaansa loukkaavat venäläiset hävittäjät alas. 

Tämä oli kieltämättä varsin yllättävä ulostulo, jonka perusteita voimme vain arvailla. Omalta osaltani epäilen, että kyse saattaisi olla Marinin presidenttikampanjan aloituksesta: olihan jo etukäteeen selvää, että tällaisilla puheilla saa Suomessa palstatilaa eli julkisuutta. 

* * *

Valitettavasti joudun kuitenkin toteamaan, että niin sanotun tyttöhallituksen kädenjälki oli siksi tuhoisa, että pelkkä ajatuskin Marinista valtionpäämiehenä puistattaa. Maan talous lähti syöksykierteeseen, josta se on – ehkä – oikenemassa vasta nyt, julkinen velka räjähti edelleen jatkuvaan kasvuun, maahan tuotettiin islamisteja, sote-alueeita nousi maahan kuin sieniä sateella ja kaikkea politiikkaa ohjasi syvimmältään orwellilainen intersektionaalisen feminismin aate.

Siksi olisi hienoa, että Marin jatkaisi kansainvälisissä tehtävissä ja menestyisi niissä myös jatkossa. Ja ennen kaikkea – pysyttelisi poissa suomalaisesta politiikasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?
Sanna Marinin näkemyksestä

Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Venäjän "kolmipäiväinen erityisoperaatio" tuli eilen lähelle meitä suomalaisia, kun Ukrainalaiset aiheuttivat tuhoa Karjalan kannaksella sijaitsevassa Koiviston satamassa. Muuten Ukrainan sota on kuitenkin viime viikkoina jäänyt Iranissa käytävän sodan varjoon myös meikäläisissä tiedotusvälineissä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Ukrainan armeijan ylipäällikön kenraali Oleksandr Syrskyin mukaan Venäjä on tehostanut maahyökkäyksiään viime viikolla. Eli aloittanut jo perinteiseksi muodostuneeseen keväthyökkäyksensä. 

Tämä näkyy hänen mukaansa venäläisten tekemien hyökkäysten lukumäärässä. Niitä tapahtui neljän päivän aikana eri puolilla rintamaa peräti 619.

Jo ennen näitä hyökkäyksiä oli Venäjän sodanjohto lisännyt raskasta kalustoaan ja määrännyt joukkojaan siirtymään etulinjaan. Näin hyökkäyksiin osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita. 

* * *

Kaikki ei ole kuitenkaan viimeisten päivien kuluessa sujunut kuin Strömsössä. Hyökkäyksissä on nimittäin Ukrainan sodanjohdon mukaan kuollut ja haavoittunut – vain neljän päivän aikana – yli 6 000 venäläistä, mikä tarkoittaa keskimäärin noin 1 520 päivittäistä uhria. 

Tämä tarkoittaa, että venäläisiä kuolee nyt paljon nopeammin kuin heitä ehditään rekrytoimaan. Siten Ukrainan sodanjohto arvelee, ettei Venäjän kykene jatkamaan nyt nähtyjen kaltaisia ​​​​laajoja hyökkäyksiä kovin pitkään.

* * *

Tätä käsitystä voi tarkastella esimerkiksi puna-armeijan talvisodassa kärsimien tappioiden valossa. Silloin Stalinin armeijan päivittäiset menetykset 105 päivän aikana olivat – lähteestä riippuen – 1 500 ja 3 000 uhrin välillä. Siis samaa luokkaa tai enemmän kuin Ukrainassa edellä mainittuina neljänä päivänä. 

Toisin sanoen Stalinin hirmuhallinto pystyi jatkamaan sotaansa hirvittävistä tappioluvuista huolimatta yli kolmen kuukauden ajan, vaikka ei pystynytkään miehittämään kuin pienen osan Suomesta. Tosin rauhanneuvotteluissa he saivat sitten enemmän, ja Suomi menetti yli kymmenen prosenttia pinta-alastaan. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, pystyykö Putinin diktatuuri tapattamaan kansalaisiaan Ukrainassa yhtä nopeaan tahtiin kuin Stalinin hirmuhallinto Suomessa vuosina 1939-40. Ainakin Putinilla on siihen paineita, sillä venäläiset viranomaiset ovat jo asettaneet kansalaisilleen odotuksia kotimaisessa tiedotuksessa. 

Tästä esimerkkinä Venäjän duumassa oli todettu 23. maaliskuuta, että kaikissa sodissa on uhreja, mutta Venäjän joukot yrittävät minimoida uhrit etenemällä "rauhalliseen tahtiin" kohti Slovjanskia ja Kramatorskia. Tuon tahdin nopeus jäi siis arvoitukseksi. 

Tosiasia on joka tapauksessa se, että tänä keväänä venäläisjoukkojen pitäisi ennen etenemistään "rauhallisessa tahdissa" kyetä palauttamaan hallintaansa ne alueet, jotka Ukraina on ottanut takaisin viimeisten viikkojen aikana. Eikä se tule tapahtumaan ilman raskaita tappioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huoli tulevaisuudesta kasvaa Venäjällä
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Vaihtuuko Iranissa valta?

Kuten arvoisat lukijani tietävät, iskivät Yhdysvallat ja Israel eilen Iraniin tappaen suuren joukon maan johtajia ajatollah Ali Khameneista alkaen. Iran on puolestaan lähettänyt omia ohjuksiaan ainakin Arabiemiraatteihin, Kuwaitiin, Jordaniaan, Qatariin, Syyriaan, Irakiin ja Bahrainiin sekä tietenkin Israeliin. Lisäksi se on sulkenut Hormuzinsalmen.

Iranilaiset ovat reagoineet tapahtumiin – ainakin Suomessa asuvien iranilaisten mukaan – juhlimalla tapahtumia kaduilla. Naiset symbolisesti hiukset vapaana ja ainakin jotkut huutaen maan entisen monarkistisuvun nykyisen johtajan Reza Pahlavin nimeä. 

Toisaalta sosiaalisesta mediasta löytyy videomateriaalia myös Iranin hallintoa kannattavista mielenosoituksista. Joukot näissä mielenosoituksissa ovat näkemäni perusteella varsin suuria.

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten tilanne Iranissa jatkuu tästä eteenpäin. Tässä suhteessa aivan keskeinen tekijä on Iranin armeija: pysyykö se islamistihallinnolle uskollisena vai siirtyykö se muutosta vaativien puolelle. Tai kuten voisin hyvin kuvitella: hajoaako se kahteen leiriin, jotka ryhtyvät käymään keskenään sisällissotaa. 

Joka tapauksessa on selvää, ettei sen enempää Yhdysvallat kuin Israelkaan tule lähettämään maavoimiaan Iraniin. Ja siksi maan tulevaisuus on edelleen täysin avoinna, eikä olisi ihme, vaikka se jatkaisi eloaan keskiaikaisessa ilmapiirissä myös tulevaisuudessa. 

Tämä vaihtoehto tulee sitä todennäköisemmäksi, mitä kauemmin vapauttaa vaativa kansa on ilman sotilaallista voimaa. Eli mitä pidempään maan hallinto saa aikaa toipua menetyksistään. 

* * *

Selvittääkseni tilannekuvaa pyysin Gemini-tekoälyltä aivan uusimpia tietoja. Sen vastasi, että "on saatu raportteja, joiden mukaan osa Iranin vakinaisesta armeijasta ja paikallisista turvallisuusjoukoista on kieltäytynyt noudattamasta määräyksiä tai jopa liittynyt mielenosoittajien puolelle. Wikipedia-lähteet ja uutistoimistot mainitsevat nyt 'aseistetut siviilit' ja 'poliisi- ja sotilasloikkarit' osana jatkuvaa liikehdintää."

Lisäksi Geminin mukaan "Kurdistanin ja Balutšistanin alueilla on raportoitu paikallisista yhteenotoista. Erityisesti kurdiryhmät (kuten PJAK ja PDKI) ovat siirtyneet valmiustilasta aktiiviseen asemien ottamiseen omilla alueillaan". Myös "maan sisällä on raportoitu tuhopoltoista ja iskuista hallinnon symboleita sekä IRGC:n paikallisia toimistoja vastaan".

Tulkitsen tämän niin, ettei vielä ole mahdollista tehdä johtopäätöksiä Iranin tulevaisuudesta. Mutta joka tapauksessa iranilaisilla on juuri nyt mahdollisuus vaihtaa islamistinen teokratiansa sivistyneempään valtiomuotoon – mutta aikaikkuna sen tekemiselle ei välttämättä ole kovin pitkä.  

* * *

Lopuksi yksi huomio mahdollisen vallanvaihdon vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan. Saattaa nimittäin käydä niin, että maasta lähtee pakolaisia kohti Eurooppaa. 

Tässä mielessä olisi ymmärrettävä, etteivät nämä ihmiset ole tavallisia iranilaisia, sillä sellaiset pikemminkin palaavat kotimaahansa, mikäli sen olot normalisoituvat. Heidän sijaansa liikkeelle saattaakin lähteä maan hirmuhallintoa palvelleita ja/tai sitä kannattaneita islamisteja. 

Tästä syystä Suomen olisi syytä ilmaista hyvin selkeästi jo nyt, ettei maassamme tulla myöntämään turvapaikkoja mahdollisille iranilaispakolaisille hallinnon vaihtuessa, vaan Iranin katsotaan olevan turvallinen maa sen kaikille kansalaisille – eivätkä tätä muuta mahdolliset tiedot islamistihallinnon edustajien joutumisesta vastuuseen puolen vuosisadan aikana tekemistään rikoksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet
YK:n pääsihteeri onnitteli Iranin islamistihallinto
Tahallaan ja tarkoituksella

Tiedustelujohtajan mukaan Venäjä miehittää Baltian vuonna 2027

Ukrainan tiedustelujohtajan mukaan Putin suunnittelee valtaavansa Baltian maat jo vuoden 2027 aikana. Hänen mukaansa "Venäjän federaation piti olla valmis aloittamaan operaatiot vuonna 2030. Nyt suunnitelmia on mukautettu ja tarkistettu siten, että määräajat on lyhennetty vuoteen 2027."

Putinin motiiviksi tiedustelujohtaja ilmoitti kieltämättä hiukan mystisen ajatuksen siitä, että imperiumin on "aina liikuttava johonkin vaikutusvaltansa ja alueidensa laajentamiseksi". Baltian valikoitumisen hyökkäyksen kohteeksi hän katsoo puolestaan johtuvan sen heikkoudesta arktisella alueella verrattina muissa ilmansuunnissa vastaan tuleviin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että kaikki kolme Baltian maata ovat NATO:n jäseniä, ja sellaisena niillä on maailman voimakkaimman sotilasliitoutuman turvatakuut. Artikla viiden mukaan "osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan". 

Lisäksi siinä todetaan, että "kukin osapuoli käyttää... oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö".

* * *

Viidennessä artiklassa ei kuitenkaan ole määritetty sitä, millä voimalla jäsenmaita kohtaan tehtyyn hyökkäykseen vastataan. Siellä ei siten lue, että jäsenmaahan kohdistuneeseen hyökkäykseen vastataan riittävällä tai NATO:n koko sotilaallisella voimalla tai että Baltiaan tuotaisiin hyökkäyksen tapahduttua kymmeniä tuhansia NATO-sotilaita. 

Puhumattakaan, että hyökkääjää uhattaisiin tällaisen tilanteen sattuessa täysimittaisella ydinsodalla.  Sen sijaan artikla viidessä todetaan vain, että hyökkäykseen vastataan ryhtymällä tarpeelliseksi katsottuihin toimiin.

* * *

Siksi keskeinen kysymys Venäjän kannalta – mikäli se haluaa hyökätä Baltiaan – on NATO-maiden tarpeelliseksi katsottujen toimien laatu ja määrä. Enkä pidä mahdottomana, että se saattaisi – luultavimmin kuitenkin vasta Ukrainan sodan päätyttyä – haluta ottaa asiasta selvää. 

Tämä voisi tietenkin tapahtua suurhyökkäyksellä tai toteuttamalla – onnistuneesti – salamasota ("erityisoperaatio" po-russkii), jossa Baltia miehitettäisiin muutamassa päivässä. Sellaiseen sisältyisi kuitenkin valtavia riskejä – jopa ydinsodan mahdollisuus – joiden välttämiseksi Venäjä luultavammin käyttäisi niin sanottua "sammakko vesikattilassa" -menetelmää ja lisäisi voimaansa pienillä askelilla.

Tällaisen toiminnan alkuna voisi halutessaan pitää jo tapahtuneita taannoisia kehitysmaalaisia kansainvaeltajia hyödyntäviä hybridioperaatioita, ilmatilan loukkauksia, ilmapallojen lennätyksiä ja viimeisimpänä aseistettujen rajamiesten käymistä Viron maaperällä. Siksi etenkin Euroopassa on syytä seurata tarkasti, kohdistuuko Baltian maihin jatkossa entistä vakavampia rajaloukkauksia. Ja mikäli niitä tapahtuu, lisätä valmiustasoa. 

Omasta mielestäni NATO:n kannalta järkevintä olisi tehdä selväksi, että se käyttää kaikissa NATO-maihin kohdistuvissa hyökkäyksissä riittävää voimaa hyökkääjän armeijan pysäyttämiseksi. Eli huolehtisi tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin voimin hyökkääjän pysäyttämisestä. 

* * *

Valitettavasti on olemassa hyviä syitä epäillä, ettei kaikilla NATO:n jäsenmailla – erityisesti niistä vahvimman nykyisellä hallinolla tai läntisimmän Euroopan valtioilla – ole halua antaa tällaista lupausta. Ja vaikka olisikin, saattaisi Putinin Venäjä siitä huolimatta katsoa, miten "sammakko" reagoi varovaisiin vesikattilan lämmitystoimenpiteisiin.

Tästä syystä Baltian, muiden Venäjän rajamaiden ja – seuraavaksi Venäjän diktaattoreiden mielenkiinnon kohteeksi joutuvien – näiden valtioiden länsinaapureiden on itse huolehdittava siitä, että Moskovan hallinnon mahdollisiin aggressioihiin vastataan päättäväisesti. Ja varmistettava siihen tarvittavan sotilaallisen suorituskyvyn riittävyys. 

Vain näin toimimalla voidaan Putinille tehdä selväksi, ettei Venäjän kannata edes ajatella ottavansa sellaista riskiä, josta Ukrainan tiedustelujohtaja puhui. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä

Helsingin sanomat ja jatkosodan alun tapahtumat

Sallittakoon pieni kommentti yhdestä eilisen ja tämän päivän aiheesta. Tarkoitan sitä kun Helsingin sanomat teki jutun otsikolla, jonka mukaan "Elina Valtonen unohti jatkosodan televisiossa". 

Siinä väitettiin, että Suomi olisi hyökännyt Neuvostoliittoon vuonna 1941 eli jatkosodan alussa. Tämä herätti monella taholla parranpärinää ja ehkä huulipunan roiskettakin, koska on kiistaton tosiasia, että jatkosodan sotatoimet aloitti Neuvostoliitto.

* * *

Wikipedian kertoo asiasta  – heti väliotsikon "Sota alkaa" alla – näin. "Neuvostoliiton hyökkäykset Suomea vastaan alkoivat 22. kesäkuuta 1941 kello 6.05 aamulla, jolloin Neuvostoliitto aloitti tykistötulituksen Hangon tukikohdasta suomalaisiin kohteisiin saaristossa ja mantereella sekä lentoiskut suomalaisia laivoja vastaan merellä. Samana päivänä Neuvostoliitto suoritti useita tykistöiskuja itärajalla.

Saman lähteen mukaan "tämän jälkeen samana päivänä Suomi osallistui eteläisen Suomenlahden miinoittamiseen. Saksa oli aloittanut Operaatio Barbarossan kello 3.00 ja Itä-Preussista Leningradin alueelle miinoituslentoja suorittaneet saksalaiskoneet lensivät paluumatkalla Utin lentokentälle tankkaukseen. Neuvostoliitto jatkoi ilma- ja tykistöiskuilla suomalaisiin sotilaskohteisiin Suomessa. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa."

Sekä edelleen Wikipediaa lainaten: "kesäkuun 25. päivänä 1941 Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua, Heinolaa ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta. Näiden pommitusten ja aiempien tapahtumien perusteella eduskunnalle antamassaan tiedonannossa hallitus oli tehnyt sen johtopäätöksen, että maa oli joutunut sotatilaan. Tämän kannanoton eduskunta hyväksyi. Vielä samana päivänä 25.6. pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.... Sota julistettiin 26. kesäkuuta 1941. Suomen armeija ja Suomessa olleet saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen."

* * *

Tänään HS on sitten pyrkinyt korjaamaan virheensä lisäyksellä, jonka mukaan "Suomi julisti sotatilan vasta Neuvostoliiton pommitettua Suomea, mutta Suomi oli tehnyt jo ennen tätä laajoja hyökkäysvalmisteluja liittyäkseen sotaan Saksan rinnalla. Suomen tavoitteena oli miehittää laajoja alueita Neuvostoliitosta myös talvisodassa menetettyjen alueiden ulkopuolella."

Tämä oikaisu on kyllä oikean suuntainen, mutta edelleen harhaanjohtava. Olihan Neuvostoliitto se, joka yksiselitteisesti aloitti jatkosodan. Ja sivumennen sanoen teki ainakin nykyajan mittapuulla vakavan rikoksen ihmisyyttä vastaan, sillä terroripommitukset – edes sotaan väitetysti varustautuvien valtioiden – siviiliväestöä vastaan ovat kiistatta sellaisia. 

Puna-armeijan ilmavoimien pommitukset 25. kesäkuuta olivat kuitenkin kiistatta juuri sellaisia – siis valtiollista terrorismia. Ja yhtä kiistatonta on, että Suomi aloitti omat hyökkäystoimensa vasta niiden jälkeen. 

Sodan kolmen ensimmäisen päivän ajan kaikki suomalaisten sotatoimet olivat olleet puolustuksellisia. Eikä siinä kaikki, sillä – kuten edelle lainaamistani Wikipedia-teksteistäkin näkee – jopa sellaisista oli osin pidättäydytty.

* * *

On toki todettava kiistattomaksi se, että Suomeen oli saapunut saksalaisia sotilaita. Samoin on hyvin tunnettua, että monilla Suomen silloisista poliittisista johtajista oli halu ottaa revanssi talvisodan tappiosta. 

Itse pidän varsin todennäköisenä Heikki Ylikankaan näkemystä, jonka mukaan tähän ajatukseen oli päädytty – Hermann Göringin taivuttelun tuloksena – jo talvisodan lopulla. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä totuutta, että Suomi ei ollut jatkosodan hyökkääjä, vaan se oli Stalinin Neuvostoliitto. Tosiasia on myös se, että koska historia ei ole kokeellinen tiede, emme voi kääntää aikaa taaksepäin ja katsoa olisiko Suomi hyökännyt Neuvostoliittoon ilman Stalinin aloittamaa sotaa. 

Edelleen olisi ymmärrettävä jatkosodan luonteesta se, että vaikka Suomen useita päiviä puna-armeijan sotatoimien jälkeen alkanut hyökkäys Neuvostoliittoon oli kiistatta valloitussotaa, se ei ollut kommunistivaltiolle eksistentiaalinen uhka. Näin siksi, että armeijan ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheim kieltäytyi aktiivisesta hyökkäyssodasta Leningradiin eikä myöskään komentanut valloitusretken jatkamista Suomenlahdelta Laatokan ja Äänisen kautta Seesjärvelle ulottuneen kolmen kannaksen taakse. Tähän olisi kuitenkin ollut tuolloin hyvät edellytykset. 

* * *

Kaiken tämä perusteella minun täytyy ihmetellä syvästi sitä, miksi HS ei edes juttuaan korjatessaan antanut kesäkuun 1941 tapahtumista oikeaa kuvaa. Sen sijaan se antoi tukea Putinin Venäjän ja sen trollien viime aikoina pitkin sosiaalista mediaa levittämälle valheelliselle propagandalle (esimerkki), jonka mukaan Suomi olisi ollut natsivaltio, joka hyökkäsi viatonta Neuvostomaata vastaan. Tosiasia on, ettei Suomen eduskunnassa ole koskaan edes ollut natsipuoluetta.

* * *

Samalla on syytä korjata se käsitys – suorastaan urbaani legenda – ettei Neuvostoarmeija olisi valmistautunut Saksan hyökkäystä vastaan. Itse asiassa, sen armeijaa oli talvisodan jälkeen vahvistettu todella voimaperäisesti, joten kesällä 1941 se oli – ainakin paperilla – paljon vahvempi kuin Saksan sotavoimat. Eikä Hitlerin tiedustelu ollut saanut selville tätä tosiasiaa. 

Pidän itse jopa mahdollisena sitä, että juuri tämä seikka – Neuvostoarmeijan oletettu vahvuus – selittäisi puna-armeijan hyökkäyksen Suomeen heti Barbarossan alettua. Onhan sinänsä järjetöntä, että Stalin avasi uuden rintaman – uutta vihollista vastaan – jouduttuaan puolustussotaan saksalaisia vastaan. 

Perustelen tätä sillä, että Stalin saattoi kuvitella ennennäkemättömän vahvan puna-armeijansa kykenevän pysäyttämään ja tuhoamaan hyökkäävän Saksan armeijan toisin kuin ranskalaiset edellisenä vuonna. Ja kuten tiedämme, niinhän se lopulta tekikin – tosin vasta vuosien kuluttua ja massiivisten amerikkalaisen avustuspakettien tukemana. 

Suomen armeija sen sijaan jäi Stalinilta lyömättä ja Helsinki valloittamatta. Ja siksi historiaamme ei sisälly 50 vuoden ajanjaksoa kommunistisen diktatuurin kurjuudessa.

Päivän aiempi merkintä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Tämä aamun uutiset kertoivat Puolan ilmapuolustuksen tuhonneen venäläisiä lennokkeja. Eikä tämä tapahtunut Ukrainan vaan NATO:n jäsenmaan Puolan ilmatilassa. 

Ottaen huomioon vähän aikaa sitten tapahtuneen komission puheenjohtajaa kuljettaneen lentokoneen häirinnän sekä aiemmin tapahtuneet amerikkalaisten Ukrainassa omistaman tehtaan pommituksen sekä EU:n ja Iso-Britannian rakennusten vaurioittamisen, alkaa olla selvää, ettei kyse ole vahingoista, vaan tahallisesta toiminnasta. Eikä sellaiselle voi olla muuta tarkoitusta kuin eurooppalaisten ja etenkin NATO:n yhtenäisyyden ja taisteluvalmiuden testaaminen. 

Samalla on selvää, että mitä löperömmin länsimaat vastaavat venäläisten toimiin, sitä varmemmin venäläiset jatkavat niiden haastamista. Kyse on vain siitä, että missä ja millä tavalla. 

Tässä tilanteessa suurimmassa vaarassa ovat pienimmät rajavaltiot eli Baltian maat. Niistä Viro on joutunut viime aikoina useiden ilmatilaloukkausten kohteeksi, viimeksi vain pari päivää sitten. 

Niinpä kysymys kuuluu, että mikäli länsi vastaa veltosti tai jättää kokonaan vastaamatta venäläisten Ukrainan sotaan liittyviin provokaatioihin, voisiko edessä olla yllätyshyökkäys? Eli esimerkiksi johonkin Baltian maahan suuntautuva salamasota, jolla koko maa pyrittäisiin miehittämään niin lyhyessä ajassa, ettei taistelemaan haluton NATO ehtisi mukaan tilanteeseen? 

Tämän tilanteen estämiseksi olisi tärkeää, että länsimaat ryhdistäytyisivät, tunnustaisivat ilmeiset tosiasiat ja vastaisivat voimalla venäläisten Ukrainassa ja sen rajojen välittömässä läheisyydessä tekemiin provokaatioihin. Ja osoittaisivat näin mahdollisimman selkeästi Vladimir Putinille, ettei hänelle ole tarjolla EU- ja NATO-maissa helppoja voittoja, vaan ainoastaan karvas tappio.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

USA:n presidentti Donald Trump kertoi iranilaisille, että "nyt on aika rauhalle". Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ilmavoimat oli iskenyt kolmeen iranilaiseen kohteeseen, jotka liittyivät islamistivaltion ydinohjelmaan. 

Iskuissa käytettiin B2-pommikonetta sekä USA:n jättimäistä bunkkerin hajottamiseen tarkoitettua pommia. Iran ei kuitenkaan ole vahvistanut Trumpin väitettä, että hyökkäyksen pääkohde - Fordowin ydinlaitos - tai muut hyökkäyksen kohteena olleet laitokset olisi tuhottu. 

Trump näytti kuitenkin olevan luottavainen saavutettujen tulosten suhteen ja käytti mafiamaista retoriikkaa ilmoittamalla, että "joko tulee rauha tai Iranille koituu tragedia, joka on paljon suurempi kuin mitä olemme nähneet viimeisen kahdeksan päivän aikan". Nähtäväksi jää, miten Iranin pappishallinto siihen suhtautuu. 

* * *

Näin länsimaisena ihmisenä sitä tietenkin toivoisi, että Iranin hallitus nostaisi kätensä pystyyn, lopettaisi ydinaseohjelmansa ja avaisi ydinenergiaan liittyvät laitoksensa aidosti kansainvälisen valvonnan alaisiksi. Sekä tunnustaisi Israelin olemassaolon oikeuden ja lakkauttaisi samalla tukensa Hamasille ja Hizbollahille mahdollistaen näin myös Palestiinan arabien aseman ratkaisemisen. 

Valitettavasti kansainväliset asiantuntijat kuitenkin arvelevat, ettei näin olisi käymässä, vaan epäilevät Iran hallinnon jättävän tunnustamatta tosiasiat ja sen sijaan pyrkivän jatkossa hyökkäämään myös amerikkalaisia vastaan. Ja haaveilevan edelleen Israelin juutalaisten puskemista mereen.

* * *

Tässä suhteessa oli masentavaa huomata, että YK:n pääsihteeri António Guterres oli tapansa mukaan pihalla kuin lumiukko ja asettui Iranin tueksi ilmaisemalla huolensa Yhdysvaltain iskuista. Hän myös tuomitsi USA:n hyökkäyksen vaarallisena eskaloitumisena alueella, joka on jo valmiiksi kriisin reunalla.

Guterres väitti myös, että "sotilaallista ratkaisua ei ole. Ainoa tie eteenpäin on diplomatia. Ainoa toivo on rauha." Epäselväksi kuitenkin jäi millaisesta rauhasta hän puhui. 

Sellaisestako, jossa Iran nousee ydinasevaltojen joukkoon ja pystyy sen jälkeen jatkamaan - ilman pelkoa itseensä kohdistuvasta hyökkäyksestä - toimiaan Israelin hävittämiseksi Lähi-idästä? Sekä jatkamaan iranilaisten naisten ja tyttöjen alistamista varhaiskeskiaikaisten oppien mukaisesti? Ja toimimaan edelleen länsimaissa toimivien islamististen terroristien johtotähtenä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?
Isku ja uho
Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo

Isku ja uho

Israel teki tuoreen uutisen mukaan iskun Iraniin. Syyksi se ilmoitti mullahien pyrkimyksen saada itsellensä ydinase. Se oli juutalaisvaltion edustajien mukaan onnistumassa, ja ilmeisesti siitä syystä hyökkäyksessä tapettiin myös muutamia projektiin liittyviä avainhenkilöitä. 

Tapausta ei liene tässä vaiheessa syytä kommentoida enempää kuin toteamalla, että tässä asiassa koko muulla maailmalla on syytä tyytyväisyyteen, koska Israel esti sen puolesta uuden hurmahenkisen ydinasevaltion syntymisen. Siksi on mielenkiintoista nähdä seuraako nyt nähdyille iskulle Israelin lupauksen mukaisesti myös jatkoa. Ja jos seuraa, niin miten muu maailma reagoi siihen. 

* * *

Iranin johto on tapojensa mukaisesti uhonnut kostavansa iskun, mutta nähtäväksi jää, onko sillä minkäänlaisia edellytyksiä lunastaa uhkaustaan. Vai jääkö mullahien vastaus jälleen kerran suunsoiton asteelle. 

On kuitenkin syytä huomata, että Israelin asevoimien komentaja varoitti, että tällä kertaa Iran saattaa tavalla tai toisella onnistua jonkinlaisessa vastaiskussa. Sekä ilmoitti, ettei voi luvata "pelkkää menestystä".

Pidemmällä aikavälillä jää nähtäväksi pystyykö Israel yksinään estämään Iranin ydinaseen syntymisen, sillä USA:n hallinto on ilmoittanut, ettei se ollut mukana iskussa ja sanonut Donald Trumpin kehottaneen Israelia olemaan tekemättä sitä. Luulen kuitenkin, että tästä huolimatta USA asettuu Israelin rinnalle, mikäli tilanne muodostuu sen kannalta uhkaavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vastuullista vai vastuutonta maahanmuuttojournalismia?
Henkisesti alakouluikäiset joutuivat hyökkäyksen kohteeksi, mutta tuleeko Iran apuun?
Huono, huonompi ja huonoin - sekä yksi hyvä - muslimiuutinen

Venäläisneuvottelijat voivat nyt pyyhkiä peräpäänsä

Eilen tuskin kukaan saattoi välttyä uutiselta, jonka mukaan Ukraina oli tuhonnut tai ainakin vaurioittanut suurta osaa venäläisistä strategisista pommikoneista. Se tapahtui kuljettamalla lentokenttien lähistölle vaivihkaa drooneja ja iskemällä sitten niiden avulla lentokoneisiin. 

Tapaus oli suorastaan ennenkuulumaton, sillä näin suurta osaa suurvallan pommikoneista ei ole luultavasti koskaan tuhottu yhdellä kertaa. Eikä ainakaan toisen maailmansodan jälkeen. 

Asian tekee entistäkin merkittävämmäksi se, että Venäjän kyky korvata tuhoutuneita pommittajia on heikko, kuten europarlamentaarikko ja kenraali Pekka Toveri totesi. Se nimittäin tarkoittaa käytännössä maan ydinasepelotteen heikkenemistä epämääräisen pitkäksi ajaksi. 

Johns Hopkins-yliopiston professori Sergei Ratshenko puolestaan huomautti, että iskun ajoitus juuri ennen Istanbulissa alkavia neuvotteluita ei ollut vahinko. Hän lienee tarkoittanut sitä, että nyt nähdyn jälkeen venäläisetkin joutuvat tosissaan pohtimaan erikoisoperaationsa mielekkyyttä, koska ukrainalaisten isku osoitti Venäjän valtavien maantieteellisten etäisyyksien olevan riittämättömiä varmistamaan maan strategisen sotakaluston turvallisuuden.

Tällä tosiasialla on suora vaikutus Istanbulissa alkaviin rauhanneuvotteluihin, joissa Venäjä on aikonut tänään esitellä muistion, jossa on listattu Venäjän ehtoja rauhalle. Lienee sanomattakin selvää, että nyt nähdyn iskun jälkeen kyseisellä - mitä todennäköisimmin uhkavaatimukseen verrattavissa olevalla - paperilla venäläiset neuvottelijat voivat niin sanotusti pyyhkiä peräpäänsä. 

Yöllä saapunut tieto kertoi, että myös Ukraina on toimittanut paperin venäläisille. Se sisältää luonnoksen rauhansopimuksesta, jonka sisältö lienee kovin erilainen kuin venäläisten muistion. Eikä venäläisillä liene - edellä käyttämääni kielikuvaa mukaillen - varaa pyyhkiä siihen peräpäätänsä, kuten he olisivat varmasti tehneet ilman eilisiä iskuja.

* * *

Näistä syistä on syytä toivoa, että Istanbulin neuvotteluissa saavutettaisiin lopultakin edistystä rauhan suhteen. Näin siitäkin huolimatta, että Vladimir Putinilla tuskin on halua osoittaa heikkoutta tällaisena hetkenä, vaan pikemminkin suunnaton halu kostaa ukrainalaisten isku tavalla tai toisella. Toivottavasti ei kuitenkaan ydinaseilla. 

Siksi lienee selvää, kuten esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes totesi, ettei Istanbulissa eli lähipäivinä synny minkäänlaista sopimusta edes tulitauosta. Näin siinäkin tapauksessa, että jopa Kremlissä ymmärrettäisiin sodan päättämisen olevan kaikkien kannalta järkevää - siis myös venäläisten itsensä. 

Osoittihan nyt nähty isku sen, että ukrainalaiset kykenevät yllättämään Venäjän armeijan mitä moninaisimmilla keinoilla ja missä tahansa. Sekä tekemään sellaista tuhoa, jota Putin tuskin saattoi aavistaa aloittaessaan Ukrainan sotaretkensä vuonna 2022. 

Eikä liene mitään syytä uskoa - edes Kremlissä - että Zelenskyin armeijan sotilaiden mielikuvitus jumittuisi nyt nähdyn iskun jälkeen. Päinvastoin, onnistuminen vain innostaa heitä!

JK kello 16:00. Päivän mittaan tihkuneiden tietojen (esimerkki) mukaan Ukraina olisi tuhonnut vain kymmenkunta venäläistä strategista pommikonetta. Itse kyllä laittaisin lainausmerkit sanan "vain" yhteyteen, sillä kymmenenkin tuhottua ydinaseiden laukaisualustaa on todella kova isku Venäjän sotakoneistolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n ja Ukrainan mineraalisopimuksen seuraukset
Ukrainasta on löytynyt kiinalaisia sotilaita - mutta löytyykö Putinin taskusta jotain?
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma

Edistivätkö Saksan vaalit Ukrainan sodan jälkeen uhkaavaa pohjoista erikoisoperaatiota?

Saksan vaalit päättyivät odotetulla tavalla. Suurimmaksi puolueeksi nousi Kristillisdemokraatit (28,6 %) ja Vaihtoehto Saksalle puolueesta (20,8 %) tuli maan toiseksi suurin poliittinen voima. Sosiaalidemokraatit (16,4 %) puolestaan saavuttivat historiansa heikoimman vaalituloksen ja Vihreiden (11,6 %) kannatus supistui - mahdollisesti kannatustaan nostaneen Vasemmistopuolueen (8,8 %) hyväksi.

Jos vaalit olisi pidetty demokraattisessa Suomessa, seuraisi vaalituloksesta puhdas kahden puolueen hallitus, jonka ohjelman ytimenä olisivat markkinatalouden edistäminen ja maahanmuuttopolitiikan tervehdyttäminen. Onhan kansan tahdonilmaisu tuloksen perusteella varsin selkeä.

* * *

Saksan tapauksessa näin ei kuitenkaan ilmeisesti tapahdu - ainakaan aluksi - vaan CDU/CSU:n puheenjohtaja Friedrich Merz on luvannut syrjiä vaalien kakkospuoluetta ja lähteä neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta demareiden ja vihreiden kanssa. Nähtäväksi jää, millaisen ohjelman hän pystyy heidän kanssaan sopimaan - tuskin ainakaan maahanmuuttokriittistä eikä varmaankaan edes vapaata markkinataloutta edistävää.

Nähtäväksi siis jää, lunastaako Merz lupauksensa AfD:n syrjimisestä, vai päättääkö hän lopulta sittenkin ryhtyä neuvottelemaan sen kanssa yhteisestä ohjelmasta. Ja jos näin käy, niin mitä se tarkoittaa ulkopoliittisesti eli etenkin suhteessa Venäjään.

Kysyn tätä siksi, että AfD poikkeaa Venäjän-suhteessaan aivan oleellisesti Perussuomalaisista, joiden linja on ollut yksiselitteisesti Putinin sotarikokset tuomitseva. Toisin on ollut AfD:llä, joka on Venäjän suhteen hajautunut, mikä saattaa vaikeuttaa puolueen saamista edellistä - Schozin - hallitusta selvemmin Ukrainaa tukevan merziläisen ulkopolitiikan tueksi. 

* * *

Suomen kannalta olisi joka tapauksessa onnetonta, mikäli Saksaan syntyisi pitkäaikainen hallituskriisi, joka ehkäisisi sen tehokasta toimintaa Ukrainan puolesta tilanteessa, jossa USA:n johto painostaa Zelenskiyn hallitusta solmimaan Venäjälle voitokkaan rauhan. Jos sellainen toteutuisi, syntyisi riski Putinin seikkailupolitiikan jatkumisesta parin vuoden hengähdystauon jälkeen.

Jos näin kävisi, saattaisi Putin kokeilla NATO-maiden keskinäistä solidaarisuutta ryhtymällä erikoisoperaatioon esimerkiksi Baltian maissa. Silloin suuri kysymys olisi se, että kuinka yksiselitteisen tuen hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio saisi liittolaisiltaan. 

Liikuteltaisiinko suuria sotavoimia Atlantin yli? Löytäisivätkö Euroopan suurvallat jostain aseita ja etenkin miehiä puolustamaan erikoisoperaation uhria? Vai jäisikö NATO:n reaktio käytännössä pelkästään Venäjän pohjoisten rajamaiden - Suomi, kaksi muuta Baltian maata ja Puola - varaan?

* * *

Lopuksi haluan edelle kirjoittamien synkkien näkemysten vastakohdaksi huomauttaa, että on olemassa myös positiivinen vaihtoehto. Sen mukaan Merz onnistuu rakentamaan omaa poliittista linjaansa tukevan hallitusohjelman, jonka avulla Saksa ottaa sille kuuluvan johtavan aseman Euroopassa.

Näin Merz voisi johtaa maanosamme - lupaustensa mukaisesti - tervehdyttämään Saksan johdolla taloutensa ja yhdistämään sen ulkopoliittisesti vahvaksi toimijaksi, joka pelkällä olemassaolollaan ehkäisi Putinin tulevat sotaseikkailut. Ja samalla vahvistaisi myös Suomen taloutta ja ulkopoliittista turvallisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaihtoehto Saksalle
EU:n kolme tärkeintä tehtävää
Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Ottawan miinakieltosopimus on Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1997 saanut kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen eli jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Suomi liittyi siihen mukaan vuonna 2012. 

Sopimuksen taustalla on maailmalla yleinen vastuuton miinojen käsittely, jonka seurauksena esimerkiksi vuodesta 1999 vuoden 2004 syyskuuhun asti siviileille sattui kymmeniä tuhansia onnettomuuksia. Myös Suomessa kuoli toisen maailmansodan jälkeen ihmisiä saksalaisten Lapin sodan aikana pohjoisessa kylvämiin miinoihin. 

Suomen armeijan ohjesäännöt velvoittivat kuitenkin - ennen vuotta 2012 - merkitsemään miinakentät maastoon sekä dokumentoimaan niiden sijainnin siten, että kentät voidaan tarvittaessa purkaa turvallisesti. Tästä syystä suomalaiset miinat eivät ole koskaan olleet samanlainen ongelma kuin kansainvälisistä tilastoista voitaisiin päätellä.

* * *

Ukrainan sota on osoittanut miinankieltosopimuksen järjettömyyden. Tarkoitan sitä, että venäläiset käyttävät hyväkseen Ukrainan kuulumista kyseisen sopimuksen piiriin lähettämällä taisteluihin massiivisia jalkaväkiyksiköitä. Se ei olisi tehokasta, mikäli maasto olisi miinoitettu jalkaväkeä vastaan.

Suomen Ottawan sopimukseen liittymisen taustalla oli maan historian kelvottomimman presidentin - Tarja Halosen - sekä rauhanjärjestöjen ja silloisen ulkoasiainministeriön tahto, jonka toteuttamista puolustusministeriö ei saanut torjuttua. Siksi Suomen puolustusvoimat joutuisivat täsmälleen samaan tilanteeseen ukrainalaisten kanssa, mikäli Venäjä päättäisi suunnata maahamme hyökkäyksen - koska massiivisten jalkaväkiyksiköiden hyökkäystä vastaan ei olisi käytettävissä jalkaväkimiinojen tarjoamaa passiivista hidastetta. 

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Joe Biden - tai ainakin hänen hallintonsa - on nyt todennut tilanteen mahdottomuuden ja lähetti ukrainalaisille miinoja. Mikäli ne menevät tehokkaaseen käyttöön, vaikeutuu venäläisten eteneminen rintamilla oleellisesti. Ja samalla niin sanottu miinakauhu heikentää entisestään hyökkääjien taistelutahtoa ja -kykyä.

Tämä sai ilmeisesti myös puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolan avaamaan suunsa miinoista. Hänen mukaansa niiden käyttöön ottamisesta uudelleen tulisi Suomessa aloittaa keskustelu, johon liitettäisiin myös pohdintaa "kaikista muistakin esimerkiksi teknologian kehittymisen myötä tulevista vaihtoehdoista, joista voi olla hyötyä Suomen turvallisuuden ja puolustuksen kehittämisessä".

* * *

Olkoon tämä blogimerkintä siis suomalaisen siviilin kannanotto tähän keskusteluun. Eli totean selväsanaisesti, että minä - aikanaan varusmieskoulutuksessa myös miinojen käyttöön perehtyneenä - ilmaisen tässä mielipiteeni.

Tai oikeastaan vaatimukseni. Eli vaadin, että Suomen hallitus ja eduskunta ottavat puolustusvoimain komentajan ehdotuksen tosissaan ja käynnistävät mahdollisimman pikaisesti prosessin, jolla Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta. Sekä ryhtyy kiireesti toimenpiteisiin palauttaakseen Suomen armeijalle kyvyn torjua massiivinen jalkaväkihyökkäys hyödyntäen passiivista aseistusta eli jalkaväkimiinoja sekä muita vastaavia taistelukeinoja. 

Erityisenä perusteluna vaatimukselleni esitän, että mahdollisen hyökkäyksen sattuessa vihollisella olisi suomalaisiin nähden moninkertainen miesylivoima: Suomen armeijan sodan ajan koko on 280 000 miestä ja naista, joita vastaan Venäjällä on asettaa 2,2 miljoonaa sotilasta. Tämän eron tasoittamiseksi jalkaväkimiinat ovat erinomainen ja halpa keino, joka lisäisi pelkällä olemassaolollaan kynnystä hyökkäyssodan aloittamiseksi maatamme vastaan. 

Toisin sanoen jalkaväkimiinojen uudelleen käyttöön ottaminen vahvistaisi rauhan säilymistä Suomen ja Venäjän välillä. Eli olisi vaikuttava teko rauhan puolesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä
Ottawan sopimus täytäntöön!
Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta

Ruotsalainen tomaattihyökkäys ja Venla Berneliuksen oppineisuus

Eilisaamuna tulin kirjoittaneeksi ruotsalaisen yhteiskunnan surullisesta tilanteesta. Torstaipäivä toikin sitten mukanaan uutisen, jonka mukaan Ruotsin ulkoministeri sai sikäläisessä eduskunnassa niskaansa pussillisen tomaatteja ja punasipuleita. Ministeri pakeni täysistuntosalista, ja keskustelu keskeytettiin hetkeksi. Aikamoista demokratiaa...

Tapauksen seurauksena kahta naista ja yhtä miestä epäillään nyt virallisen tilaisuuden häiritsemisestä. Minulle on kuitenkin jäänyt epäselväksi se, että oliko tapauksessa kyse ruotsalaisista vai "ruotsalaisista" häiriköistä. Palestiinalaismielisiä he joka tapauksessa olivat.

* * *

Kun nyt aloin vanhoja kaivelemaan, niin palaan myös toissapäiväiseen aiheeseeni. Näin siksi, että Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen dosentti Venla Berneliusta oli haastateltu Ylellä. Ja sen perusteella vaikuttaa vahvasti, ettei hän ole eilisestä blogimerkinnästänäni huolimatta ymmärtänyt, että maahanmuuttajataustaisten lasten huonoon koulumenestykseen saattavat vaikuttaa etnis-kulttuuriset seikat. 

Siis sellaiset kuin maahanmuuttajaryhmissä tavalliset serkusavioliitot - jopa sukupolvesta toiseen - ja niiden negatiivinen vaikutus jälkeläisiin. Tai älykkyyden korkea periytymisaste, joka seuraa siihen kohdistuvasta luonnonvalinnasta. 

Se taas on johtanut eri geenimuotojen frekvenssien vaihteluun väestöryhmien välillä, mikä näkyy eri ihmispopulaatioiden älykkyyttä koskevissa mitattuksissa. Näin siitä huolimatta, että niiden tuloksissa näkyvät myös ympäristötekijät. 

Eikä hän liene havainnut myöskään tiettyjen etnis-kulttuuristen ryhmien asuttamien valtioiden heikkoa menestystä niin tieteellisen tiedon tuottajina kuin tavallisten ihmisten hyvinvoinnin luojina. Puhumattakaan uskontojen tutkitusta vaikutuksesta afrikkalaisten kykyyn nostaa yhteiskunnallista asemaansa kotimaissaan. 

Jos dosentti Bernelius nyt sattuisi lukemaan tämän jutun, niin kehotan häntä perehtymään edellisen kappaleen linkitettyihin nettisivuihin ja tarvittaessa tutkimaan myös niissä linkitettyjä faktasivuja ja tutkimusraportteja. Oppiminen on nimittäin elinikäinen prosessi, eikä lisäoppi kaada ojaan edes dosenttia, vaikka sellaisella onkin tittelinsä mukaisesti jo perusteelliset tiedot - ainakin omalta alaltaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käsikranaatti räjähti Puistolassa - poliisi hukassa
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Ylen taitavaa propagandaa

Ukraina antoi kovia iskuja, mutta riittävätkö ne kaatamaan Venäjän armeijan?

Ukraina on iskenyt ainakin kahteen venäläisten asevarastoon. Viron sotilastiedustelun päällikön - eversti Ants Kiviselgkrainan - mukaan drooneilla toteutettu hyökkäys tuhosi Venäjältä parin-kolmen kuukauden ammusvaraston sekä ohjuksia ja liitopommeja.

Jos ja kun se pitää paikkansa, on kyseessä valtava tappio hyökkääjälle. Ja jos ukrainalaiset pystyvät iskemään vielä muihinkin ammusvarastoihin, on venäläisten todennäköisesti keskeytettävä jatkuvat hyökkäyksensä Ukrainan huoltoyhteyksien kannalta tärkeää Pokrovskia kohti. Ja mahdollisesti jopa luovuttava osasta viime viikkoina valtaamaansa maaperää.

Ammuspula luonnollisesti vaikuttaisi kaikilla muillakin rintamilla, eikä vähiten Venäjän puolella Kurskin alueella, missä Putinin armeijan vastaisku on jo muutenkin joutunut vaikeuksiin. Eikä liene poissuljettua, että ukrainalaiset jatkaisivat tunkeutumistaan kohti Kurskin kaupunkia. 

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt myös väite siitä, että venäläisten jonkinlaisena valiojoukkona toimineen Wagner-armeijan päämaja olisi tuhottu niin ikään drooni-iskulla. Jos tämä pitää paikkansa, on kyseisen joukon toimintaa vaikeutettu ainakin joksikin ajaksi - ja vieläpä mahdollisimman huonolla hetkellä Putinin sotaretken kannalta.

Vielä ei kuitenkaan ole syytä mennä asioiden edelle, vaan katsottava miten eri rintamatilanteet kehittyvät tulevina viikkoina. Siitä huolimatta ukrainalaisten onnistuneet iskut venäläisten ammusvarastoihin ja niiden seuraukset saattavat lopulta olla se tekijä, joka tuo ukrainalaisten eteen realistisen näkymän siitä, että sota saattaa sittenkin olla voitettavissa. 

Eikä tällaista psykologista vaikutusta voi liiaksi korostaa silloin kun puhutaan sotilaiden motivaatiosta ja armeijan suorituskyvystä. Vielä ei kuitenkaan kannata nostella voitonmaljoja, sillä venäläinen sotakone on kautta historian osoittanut kykenevänsä nousemaan vaikeistakin paikoista. 

Käykö näin tälläkin kertaa jää nähtäväksi, mutta Putinia vastassa on lähes koko maailman Ukrainalle tarjoama tuki - eikä venäläisten omalla puolella ole kuin Iranin tai Pohjois-Korean kaltaisia vähäpätöisiä tekijöitä, sekä varauksin Kiina, joka asettaa avulleen aina korkean hinnan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan sodassa nähtiin jälleen käänne
Mitä vikaa venäläisissä?
Liikahduksia järjettömässä sodassa

SDP vaati Suomea tunnustamaan olemattoman terroristivaltion

Vasemmistoliiton ja Vihreiden lisäksi myös SDP vaati Suomea tunnustamaan Palestiinan itsenäiseksi valtioksi. Ilmeisesti niin sanotuissa työväen- ja ympäristöpuolueissa ei ymmärrys riitä siihen, että kyseisen alueen itsenäistymisen myötä maailma saisi ihmeteltäväkseen uuden terroristivaltion ajatollahien Iranin ja al-Assadin Syyrian seuraksi. Tai ettei Palestiinasta tulisi ainakaan työläisten, naisten, luonnonsuojelun tai seksuaalivähemmistöjen luvattua maata.

Kaiken kaikkiaan minusta on outoa kuinka kritiikittömästi poliittinen vasemmisto suhtautuu palestiinalaisiin. Näiden johtajat ovat totaalisen korruptoituneita ja tavallisten ihmisten haaveissa on yleisesti juutalaisten häätäminen omista kodeistaan. Tai jopa näiden joukkomurhaaminen.

Tätä asiaa ei muuta miksikään se, ettei palestiinalaisilla ole omaa valtiota. Heillä on kuitenkin ollut jo vuosikymmeniä oma aluehallinto, joka ei etenkään Hamasin hallitsemalla Gazan alueella ole edes pyrkinyt lopettamaan Israeliin kohdistuvia terroristisia rakettihyökkäyksiä.

Niinpä minulle on syntynyt käsitys, että poliittisen vasemmistomme palestiinalaisrakkauden motiivina on tosiasioiden tunnustamisen sijaan romanttinen ajatus heikomman puolelle asettumisesta. Onhan toki kiistatonta, että palestiinalaiset ovat Pyhän maan konfliktissa sotilaallisesti voimattomia. 

Samalla he unohtavat, että maailmassa on lähes kaksi miljardia muslimia, joiden ylivoimainen enemmistö näkisi mielellään Israelin tuhottuna - ja suuri osa heistä soisi myös sen kansalaisten tulevan samalla murhatuiksi. Siten juutalaisvaltio ei voi hävitä yhtään ainutta sotaa muslimeita vastaan. Eikä Israelilla ole siksi varaa suhtautua leväperäisesti turvallisuusasioihin.

Tämän kaiken osoittaa todeksi pelkästään se, että juuri tälläkin hetkellä on käynnissä sota, joka alkoi palestiinalaisten Hamas-järjestön toteuttamalla poikkeuksellisen raa´alla terrori-iskulla. Ja nyttemmin Iran on uhonnut kohdistavansa Israeliin massiivisen ohjus- ja raketti-iskun saaden tukea Libanonissa toimivalta Hizbollah-järjestöltä. 

Minkään näistä tahoista ei kuitenkaan tiedetä harjoittavan suomalaisen vasemmiston ajamaa politiikkaa suhteessa ihmisoikeuksiin, tulonjakoon, ympäristöön tai sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Eikä asiaa muuta miksikään se, että heitä tukee länsimaiden poliittinen vasemmisto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
What Does the Failure of Hezbollah's Attack Tell Us?
Syyllistyykö Israel kansanmurhaan?
YK irtisanoo terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitään

Liikahduksia järjettömässä sodassa

Venäjä on viimeisten kuukausien aikana ottanut aloitteen Ukrainan sodassa ja edennyt jonkin verran Harkovan suunnalla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tilanne on jälleen muuttumassa. 

Ensinnäkin Ukraina on tuhonnut tehokkaasti venäläisten sotatoimia tukevaa infrastruktuuria yhä syvemmällä sen maaperää. Viimeisin isku tapahtui öljyjalostamoon sosiaalisen Visegrád 24 sosiaalisen median uutissivuston mukaan Komin tasavallassa, yli 2 000 kilometrin päässä Ukrainasta. 

Kenraali ja europarlamentaarikko Pekka Toverin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että Venäjän ilmapuolustus olisi "vaikeuksissa". Samaan viittaa myös se, että viime päivinä Ukraina on onnistunut tuhoamaan venäläisiä sotilaslentokoneita suoraan lentokentälle.

Eikä venäläisten joukoissa taida herättää suurta riemastusta sekään, että Ukraina on lopultakin saanut käyttöönsä amerikkalaisia F16-hävittäjiä, vaikka niiden mahdollinen vaikutus tapahtumiin jääkin nähtäväksi. Ja on joka tapauksessa rajallinen USA:n asettamien käyttörajoitusten takia.

Lisäksi Ukrainasta hyökättiin Venäjän rajan yli - toisen maailmansodan ehkä ratkaisevimmasta taistelusta tunnettuun - Kurskiin. Se pakottaa hyökkääjää siirtämään joukkojaan omalle puolelleen rajaa, minkä voi olettaa helpottavan Ukrainan puolustautumista Harkovan suunnalla. 

Edelleen sosiaalisen median tietojen mukaan Ukrainan tykistö on tuhonnut useita panssaroitujen ajoneuvojen saattueita, jotka ovat olleet matkalla vahvistamaan Venäjän joukkojen Kurskin aluetta. Toisaalta Venäjä on saanut valmiiksi uuden rautatieyhteyden Rostovista miehitettyyn Mariupolin kaupunkiin, mikä helpottaa sen armeijan huoltoa.

Nähtäväksi siis jää, miten Ukrainan tapahtumat etenevät jatkossa. Jatkuuko ensimmäisen maailmansodan kaltainen kulutussota, vai syntyykö rintamille lopulta repeämiä, joista seuraa suurempia muutoksia. Selvää on vain se, että tämän Putinin järjettömyydessään aloittaman Putinin sotaretken seurauksena kuolee joukoittain ihmisiä myös tulevina päivinä ja kuukausina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Impotenssi, häpeä ja nöyryytys
Jussi Halla-aho ja Suna Kymäläinen ihmis- ja lastenoikeuksien puolesta
Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa

Harjoittelu tekee mestarin ja sitä kelpaa viestittää

Perjantain ja lauantain välisenä yönä yksi ihminen kuoli Israelin Tel Avivissa lennokki-iskussa, jonka tekijöiksi ilmoittautuivat Iranin tukemat Jemenin huthikapinalliset. Juutalaisvaltion armeija kuittasi tapahtuman lauantaina iskemällä Hodeidan satamakaupunkiin. 

Israelin ilmaiskussa kuoli kolme ja haavoittui liki 90 ihmistä. Lisäksi se sytytti sataman polttoainevarastoja tuleen siten, että sammutustyöt jatkuivat vielä sunnuntainakin. 

Huthit tietenkin vannovat nyt kostoa ja harjoittavat miehistöään kykeneviksi entistä tehokkaampaan sotilaskäyttöön. Tätä varten he ovat luoneet tehokkaita harjoitusmetodeita, joista on sosiaalisen median kautta nähtävänä ainakin tämä ja tämä esimerkki. 

Kuten arvoisat lukijani tietävät, harjoitus tekee mestarin. Käykö näin myös huthien ja Israelin sotilaallisen vuoropuhelun seuraavassa vaiheessa jää nähtäväksi. 

Joka tapauksessa se lienee selvää, että sitä odotellessa edelle linkittämäni videot panevat varmasti Israelin sotilaiden housut tutisemaan - jos Allah niin suo. Osoittavathan ne muslimisotilaiden poikkeuksellista kyvykkyyttä, jollaista ei liene koskaan nähty juutalaisvaltion armeijassa.

* * *

Eilen nähtiin myös toinen näytelmä. Siinä venäläismotoristit kävivät Leningradin alueen kuvernöörin johdolla soittelemassa torvea suomalaisille ja rajojen sulkemiselle. Tapaus oli osa festivaalia, joka oli omistettu Putinin sotilaallisen erikoisoperaation tukemiselle.

Sattumalta Suomen ilmavoimat lensivät samana päivänä yhdessä USA:n B-52 pommikoneiden kanssa maamme ilmatilassa. Myös tämän harjoituksen tarkoituksena oli lähettää viesti rajan yli - tosin toiseen suuntaan kuin torvensoittajilla. 

Lennolla nimittäin osoitettiin Venäjälle, että USA:lla on tahto ja mestarillinen kyky puolustaa liittolaisiaan Euroopassa. Tämän viestin välittämiseen on pommikoneharjoittelu erityisen tehokas tapa, ja niinpä sanoma lienee tälläkin kerralla mennyt perille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Jälkeenjääneet islamistit
Suomen tulevaisuus ratkaistaan historiallisella hetkellä

Jälkeenjääneet islamistit

Israel liittolaisineen onnistui torjumaan Iranin hyökkäyksen ennennäkemättömän tehokkaasti, sillä vain muutama ohjus aiheutti vahinkoa juutalaisvaltiossa. Yhdysvallat käytti hyväkseen tätä tosiasiaa onnistuen - historiallisesti ainutlaatuisesti - taivuttamaan Israelin luopumaan vastaiskusta. 

Tapaus on kuitenkin mielenkiintoinen myös muista syistä. Niistä merkittävin on se, että hyökkäyksen aikana iranilaisten ohjuksia tuhosi Israelin lisäksi myös Jordania, joka tuli näin liittoutuneeksi ensimmäistä kertaa vuosikymmenien takaisen vihollisvaltionsa kanssa. 

Tämä tarjoaa hienon esimerkin palestiinalaisille siitä, että muutos on mahdollinen jos sitä vain halutaan. Ja siitä hyötyvät lopulta molemmat osapuolet. Jordanian tapauksessa se on tarkoittanut - Wikipedian mukaan - muun muassa meriveden pumppaamista Punaisesta merestä Kuolleeseen mereen sekä ristiriitoja palestiinalaisten ja islamistien lähestymistavan kanssa. Ja nyt siis myös puolustusyhteistyötä juutalaisten kanssa.

Toinen erityisen mielenkiintoinen seikka on hyökkääjän varsin kehnoksi osoittautunut teknologinen kyvykkyys. Abc-median mukaan vähintään puolet Iranin ampumista ballistisista ohjuksista joko jäi lähtemättä, epäonnistui lennon aikana tai syöksyi maahan ennen kuin ne saavuttivat kohteensa Israelissa.

Toisin sanoen Israelin liittolaisineen tarvitsi ampua alas vain puolet Iranin ampumista ballistisista ohjuksista. Tämä tieto vahvistaa Verkkouutisten välittämää käsitystä, jonka mukaan islamistivaltion sotavoimat ovat teknologialtaan jälkeenjääneitä.

Tämä on tietenkin mielenkiintoista itsessään, mutta lisäksi se saattaa selittää sen, miksi Venäjä on kärsinyt Ukrainassa suhteettoman suuria mies- ja kalustotappioita. Sehän on joutunut turvautumaan yhä suuremmassa määrin iranilaiseen aseistukseen, eikä niiden epäluotettavuuden takia ole ehkä pystynyt toteuttamaan operaatioitaan kovin tehokkaasti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pappisvalta ja Iranin isku Israeliin
Taistelulennokkeja Iranista
Iran vastasi Trumpille

Pappisvalta ja Iranin isku Israeliin

Muinainen Persia oli aikansa mahtivaltio, joka ulottui Makedoniasta ja Libyasta aina Intian rajoille asti. Nykyinen Iran on puolestaan uskonnollisten fanaatikkojen johtama takapajuinen teokratia, jossa kansa - etenkin naiset - on alistettu keskiaikaisen uskonnon ikeeseen. 

Maassa on viime vuosina nähty länsimaisittain käsittämätön näytelmä, jossa naiset ovat kieltäytyneet noudattamasta siveyspoliisin vaatimuksia siitä huolimatta, että heitä on raiskattu, kidutettu ja tapettu joukoittain. 

Tämä kaikki on epäilemättä vaikuttanut kaikkiin iranilaisiin tavalla tai toisella ja siten polarisoinut yhteiskuntaa. Se näkyy esimerkiksi siten, että monet iranilaiset maanpaossa olevat opposition edustajat ovat kertoneet, ettei ajatollahien viimeöisellä iskulla Israeliin ole koko kansan tukea, vaikka niiden syynä oli Israelin Syyrian alueelle suuntaama operaatio, jossa kuoli kolme iranilaiskenraalia.

 

Iranin iskulla ei sinänsä ollut juurikaan sotilaallisia vaikutuksia, sillä Israelin ilmapuolustus onnistui torjumaan äärimmäisen tehokkaasti sen ja Jemenin huthien lähettämät sadat lennokit ja ballistiset ohjukset. Raportit eivät kerro kenenkään kuolleen iskussa, mutta mainitsevat sentään joidenkin ihmisten haavoittuneen - mukaan lukien yksi lapsiuhri. 

Nähtäväksi jää, millä tavoin Israel vastaa Iranin hyökkäykseen. Tässä vaiheessa varmaa lienee ainoastaan se, että seuraukset ovat persialaisille aivan oleellisesti vakavampia kuin viime yönä Israelissa nähdyt.

Tämän kaiken olisi voinut ennustaa hyvin jo ennen Iranin hyökkäystä. Ja siksi on kysyttävä, että miksi viimeöiseen iskuun sitten päädyttiin, vaikka sen lopputuloksen tiedettiin olevan hyökkääjän kannalta umpisurkea? 

Yksi mahdollinen selitys voisi olla se, että naisten kohtaaman väkivallan seurauksena Iranin väestöstä yhä suurempi osa on kyllästynyt pappisvaltaan. Ja maan uskonnolliset vallankäyttäjät ovat siksi päättäneet käyttää hyväkseen Israelin iskua Syyriaan luodakseen kansallista yhtenäisyyttä ja lakaistakseen ihmisoikeuskysymysten nostaman kansan tyytymättömyyden maton alle. 

Tällainen poliittisten vaikeuksien voittaminen sodankäynnillä on sinänsä vanha ja koeteltu keino. Tunnetuin esimerkki on tietenkin Margaret Thatcherin käynnistämä Falklandinsaarten sota, joka nosti hänen poliittisen suosionsa sodan alun 25 prosentista parissa kuukaudessa 59 prosenttiin. 

Eikä tietenkään sovi unohtaa myöskään sisällissodan vain parikymmentä vuotta aiemmin käyneiden suomalaisten yhtenäisyyttä talvisodan alettua Neuvostoliiton hyökkäyksellä. Tai ukrainalaisten yhdistymistä vastustamaan venäläisiä näiden loukattua nuoren valtion itsenäisyyttä.

Mikäli oman sisäpoliittisen aseman vahvistaminen on tosiaan Iranin hyökkäyksen taustalla, on kyseessä kova riskinotto. Vaikka kansa epäilemättä yhdistyykin johtajiensa taakse sen jälkeen, kun Israel on tehnyt vastaiskunsa, joutuvat mullahit tappiollisen sodan jälkeen vaikean asemaan etsittäessä syyllisiä tappioon. 

Ja se saattaa - parhaassa tapauksessa - johtaa jopa vallankumoukseen, jonka seurauksena Iran palaa teokraattisesta hallinnosta maalliseen valtaan. Ja iranilaiset naisopiskelijatkin muuttuvat aivan erinäköisiksi kuin nykyään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin palvelus Israelille
Iranilaisohjuksen seurauksista
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?

Arkkipiispa Tapio Luoma ja kirkko asettuivat Venäjän tueksi

Kristinusko saapui Suomeen keskiajalla ja vakiintui maan länsiosiin ruotsalaisten valloittajien harjoittamassa roomalaiskatolisessa muodossa. 1500-luvulla Kustaa Vaasa joutui kuitenkin vaihtamaan vakiintuneen uskonnontulkinnan luterilaiseksi, koska tarvitsi rahaa maksaakseen Ruotsin vapauttamiseksi ottamansa lainat velkojilleen. Tämän seurauksena Suomeenkin muodostui luterilainen valtionuskonto.

1900-luvulta alkaen luterilainen kirkko on omaksunut maallisen elämän puolelta uudenlaisia tulkintoja ja toimintatapoja. Yksi tällainen muutos oli viime vuosikymmenen kansainvaelluksen aikana nähty asettuminen viranomaisia vastaan muslimien puolesta.  

Tästä muutoksesta kertoi silloinen arkkipiispa Kari Mäkinen vuonna 2018 seuraavasti. "turvapaikkamenettelyssä ei ole kyse solidaarisuudesta tai politiikasta vaan lain ja kansainvälisten sopimusten noudattamisesta. Sen perustana ovat ihmisarvo ja ihmis­oikeudet, joiden kunnioittamiseen Suomi on sitoutunut. Yksikin tapaus, jossa palautettu on vaarassa joutua vainon kohteeksi, rikkoo tätä sitoumusta."

Tämä linja on säilynyt tähän päivään saakka. Siitä saimme kouriintuntuvan todisteen kun nykyinen arkkipiispa Tapio Luoma yhdessä muiden uskonnollisten johtajien kanssa katsoi asiakseen asettua vastustamaan hallituksen suunnittelemaa lakimuutosta Venäjän hybridihyökkäyksen torjumiseksi.  

Kannanotossa todettiin muun muassa seuraavia asioita:

1. Mahdollisten turvapaikanhakijoiden takaisintyönnön sijaan on etsittävä muita ratkaisuja.
2. Erityisesti paperittomilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus laillistaa oleskelunsa.
3. Perheenyhdistämistä ei tule entisestään hankaloittaa ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuus vaihtaa työperäisen oleskeluluvan hakijaksi tulee säilyttää.
4. Turvapaikkaprosessin aikainen vastaanottoraha tulee säilyttää ennallaan.
5. Kansainvälistä suojelua saavien oleskelulupien pituutta ei saa lyhentää.
6. Palauttamiskieltoa tulee noudattaa kaikissa tilanteissa.
7. Henkilöille, joita ei voida palauttaa, on myönnettävä työn tekoon oikeuttava oleskelulupa tilapäisen oleskeluluvan sijaan.
8. Kansainvälistä suojelua saavien sekä kansalaisuudettomien kansalaisuuden myöntämistä tulee helpottaa. 

Kantaa lakiluonnokseen ovat toki ottaneet muutkin tahot. Sisäministeriön näkemyksen mukaan Venäjä tuskin alkaa tuoda turvapaikanhakijoita Suomen ja Venäjän maastorajalle, koska se tarkoittaisi sekavaa tilannetta myös Venäjän omalla raja-alueella. Se kuitenkin tunnistaa mahdollisuuden ilmiön nopeaan leviämiseen maastorajoille ja siihen on siksi varauduttava.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoi lausunnossaan, että laki on mahdollista säätää, jos se on ehdottoman välttämätöntä. Hän kuitenkin edellyttää luonnokseen tarkennuksia ja täsmennyksiä. 

Myös Itä-Suomen hallinto-oikeus ja Martti Koskenniemi kaipasivat lakiesitykseen muutoksia ennen kuin se voidaan hyväksyä. Koskenniemi kuitenkin totesi vielä erikseen, että on poliittisen harkinnan alaan kuuluva kysymys, onko ihmisoikeussopimusten loukkaukset syytä tehdä.

Poliisihallitus puolestaan totesi, että "jos sulanmaan aikana maastorajan yli saapuu Suomeen hallitsemattomasti ulkomaalaisia siten, että kaikkia Suomeen tulleita ei tavoiteta viranomaisen toimesta, on toiminta omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta Suomessa... Tämä on todennäköisesti myös välineellistämisestä vastuussa olevan Venäjän tavoite."

Evankelis-luterilaisen kirkkomme johto on siten päättänyt yhdessä muiden kirkkokuntien kanssa tukea Venäjää sen hybridisodassa Suomea vastaan. Tämä on hämmästyttävää ottaen huomiota, että järjestöllä on ainutlaatuinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa, joka sisältää verovapauden, mutta mahdollistaa jäsenten verotuksen. Ja jälkimmäisen hoitaa vieläpä se maallinen valta, jonka toimia kirkko on nyt asettunut vastustamaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rajalain valmistelu paljasti hyödyllisen idiootin
Itäraja on suljettu, mutta mitä seuraavaksi?
Kirkon ristiretki valkoista heteromiestä vastaan

Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari

Venäjä on tehnyt itsestään naurunalaisen hyökkäyksellään Ukrainaan. Sen sijaan, että se olisi todellisen suurvallan tavoin onnistunut valtaamaan naapurimaansa muutamassa viikossa, se on juuttunut asemasotaan. 

Kuluneen viikonlopun aikana sota levisi myös Suomenlahden rannalle - aivan Pietarin lähistölle - kun Ukraina tuhosi droonillaan venäläisen maakaasuterminaalin. Eli osoitti hyökkääjän ilmatorjuntajärjestelmän heikon suorituskyvyn, minkä seurauksena tavallisellekin venäläiselle paljastuu yhä selvemmin sodan todellinen luonne.

Ja jo aiemmin viime viikolla ukrainalaisten käytössä oleva kevyesti panssaroitu ja aseistettu miehistönkuljetusvaunu tuhosi Putinin armeijan parhaimpiin kuuluvan taistelupanssarivaunun. 

Eikä siinä kaikki, sillä Putinin ylpeys - "supersooninen" Kinžal-ohjus - on osoittautunut paperitiikeriksi, joka on herättänyt jopa kiinalaisten huomion. Tosin idän suurvallan johdon ja sotakoneiston johtopäätökset jäävät tässä vaiheessa heidän omaan tietoonsa. 

* * *

Jos itse olisin Kiinan keisari, tekisin tästä kaikesta kaksi huomiota. Ensimmäinen liittyisi Ukrainan käytössä olevan länsimaisen aseistuksen paremmuuteen suhteessa venäläiseen - ja tekisin huolellisen selvityksen, koskeeko tämä myös sen suhdetta kiinalaiseen sotavoimaan. Ja sen seurauksena arvioisin tarkasti omaa Taiwanin-politiikkaani.

Toinen huomioni liittyisi sitten itse Venäjään. Nyt nähty Venäjän armeijan odotettua heikompi menestys Ukrainassa saattaisi nimittäin tarkoittaa myös mahdollisuutta palautta Kiinalle aiemmin kuulunut Amurin pohjoispuolinen Mantšuria takaisin keisarikunn... ei kun kansantasavallan yhteyteen. Tämä siis olettaen, että Kiinan oma sotilaallinen suorituskyky ei ole Venäjän kaltainen paperitiikeri.

Minulla ei tietenkään ole käsitystä siitä, mikä on Kiinan armeijan tila. Selvää kuitenkin on, että siinä missä Venäjä on yleisellä tasolla tieteellis-teknologisesti jälkeenjäänyt valtiollinen peräkylä, on Kiina yhä vahvemmin länsimaita haastava tieteen nouseva suurvalta. Ja siinä mielessä myös sen sotakoneiston voisi kuvitella olevan teknisesti valovuoden edellä venäläistä... hmm... ratsuväkeä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Menettääkö USA johtoasemansa Kiinalle?
Puolustuskyvytön