Hiiriä ja maahanmuuttajia

Väkivalta on Suomessa ja muissa länsimaissa yleisesti tuomittua ja kriminalisoitua, mutta siitä huolimatta eräät sen tyypit ovat lisääntyneet nopeasti epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Nuorison osalta erityisen ongelmallista on erilaisten porukoiden tai jengien muihin kohdistama väkivaltainen ryöstörikollisuus, johon liittyy usein myös uhrien nöyryyttämistä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että yhdysvaltalaiset tutkijat – Magdalene Agdej ja kumppanit  – ovat julkaisseet tutkimustietoa siitä, miten väkivallan näkeminen vaikuttaa hiirten käyttäytymiseen. He asettivat tutkimukselleen hypoteesin, jonka mukaan sosiaalinen tuttuus aggressiivisen yksilön kanssa on ratkaisevaa havaitsijan hermoverkkojen aktivoitumiselle, joka puolestaan altistaa aggressiolle. 

Sitä testatakseen he loivat uuden sosiaalisesti välittynyttä aggressiota mittaavan koejärjestelyn, jossa hiiret seurasivat kahteen osaan jaetussa häkissä joko tuttujen tai vieraiden hiirien hyökkäyksiä tuntemattomia hiiriä vastaan, ja saivat sen jälkeen seurakseen uuden vieraan hiiren. Näin toteutettujen kokeiden tuloksena tutkijat havaitsivat, että itselleen tutun hiiren harjoittamaa väkivaltaa nähneiden uroshiirten aggressiivisuus sen seuraksi asetettua vierasta hiirtä kohtaan lisääntyi merkitsevästi. 

Sen sijaan väkivaltainen käyttäytyminen ei lisäännyt naarashiirten väkivaltaisuutta. Eikä sitä tehnyt myöskään väkivallan näkeminen uroksilla silloin, kun sitä oli harjoittanut vieras hiiri. 

Tutkijoiden tulokset osoittivat siten, että väkivallan harjoittajan sosiaalinen tuttuus vaikuttaa oleellisesti uroshiirten aggressiivisuuteen vieraita yksilöitä kohtaan. Lisäksi he osoittivat, että tätä käyttäytymistä säätelee tietty aivojen osa, jonka toimintaan vaikuttavilla biokemiallisilla käsittelyillä voitiin estää tai lisätä hiirten aggressiivisuuden kehittymistä edellä kuvatuissa koejärjestelyissä.

* * *

Tutkimus itsessään ei luonnollisesti kerro vielä mitään erilaisten ihmisjengien harjoittamasta väkivallasta. Se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista taustatietoa toisen nisäkäslajin käyttäytymisestä tilanteessa, joka monella tavalla muistuttaa – ja saattaisi selittää – nuorten maahanmuuttajien harjoittamaa järjetöntä väkivaltaa sekä sen nopeaa leviämistä länsimaisissa yhteiskunnissa.

Siksi tämä tutkimus on syytä huomata myös ihmistieteiden puolella. Ja samalla pohtia, olisiko siitä yhdeksi lähtökohdaksi yritettäessä ymmärtää – tai jopa ehkäistä – tiettyjen maahanmuuttajaryhmien parissa nopeasti levinnyttä vastenmielistä käyttäytymismallia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorison tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet peräti 40 prosentilla - maahanmuuttajataustaiset hyvin edustettuina
Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää
Polarisaatio lisää etnisten konfliktien riskiä

Outojen otusten tekoäly-analyysi tuotti lupaavia tuloksia

Antibioottiresistenssi on yksi suurimmista lääketieteellisistä haasteista, sillä ilman antibiootteja bakteerit olisivat - kuten aiemminkin ihmiskunnan historiassa - runsaasti ihmishenkiä vaativia taudinaiheuttajia. Ehkä jopa vaarallisempia kuin virukset.

Suurin osa nykyisistä antibiooteista on peräisin bakteereista ja sienistä, mutta myös arkeonit - oudot mikrobit, jotka muodostavat eliökunnan kolmannen pääryhmän eukaryoottien ja bakteereiden lisäksi - tuottavat bakteereille haitallisia yhdisteitä. Niitä ei kuitenkaan ole tähän mennessä hyödynnetty juuri lainkaan antibiootteina. 

Tässä suhteessa oli mielenkiintoista, että amerikkalaiset tutkijat käyttivät tekoälyä eli syväoppimista löytääkseen uusia antibioottikandidaatteja niiden perintöaineksesta. He analysoivat kaikkiaan 233 arkeonien proteomia (eli niiden tuottamien kaikkien valkuaisainemolekyylien kokonaisuutta) tunnistaen 12 623 molekyyliä, joilla saattaisi olla antiobioottisia ominaisuuksia. Tutkijat kutsuivat näitä peptidiyhdisteitä arkeasiineiksi ja huomasivat niistä useiden poikkeavan huomattavasti aiemmin tunnetuista antimikrobisista peptideistä (valkuaisaineesta koostuvia mikrobeille haitallisia yhdisteitä). 

Seuraavaksi tutkijat syntetisoivat löytämiään peptidejä ja testasivat niiden tehoa oikeilla bakteereilla. Testeihin valittiin kaikkiaan 80 arkeasiinia, joista 93 % osoitti keinollisella kasvatusalustalla antimikrobista aktiivisuutta ainakin yhdellä seitsemästä ihmiselle patogeenisesta bakteerilajista. 

Yhtä näistä molekyyleistä testattiin myös elävillä hiirillä. Se tuotti hyviä tuloksia, sillä molekyyli vähensi merkittävästi pahoja sairaala-infektioita aiheuttavan Acinetobacter baumannii-bakteerin määriä eläimissä. Teho oli samaa luokkaa kuin nykyisin käytössä olevilla antibiooteilla.

Nähtäväksi siis jää, kehitetäänkö arkeoiden erittämistä peptideistä tulevaisuudessa uusia antibiootteja, joiden avulla nykyisille antibiooteille kestäviä bakteerikantoja voitaisiin pitää aisoissa. Tarvetta sellaisille ainakin olisi, sillä esimerkiksi vuonna 2019 antibioottiresistenssin aiheuttama kuolleisuus oli yli miljoona ihmistä, joiden lisäksi lähes 5 miljoonaa ihmistä menetti henkensä sairauksissa, joihin varsinaisen kuolinsyyn lisäksi liittyi tavalla tai toisella antibiootiresistenttien bakteerien infektio.

Vielä ei kuitenkaan kannata nuolaista, sillä uusien lääkkeiden kehitystyö vie aikaa, koska itse molekyylin tehon lisäksi on selvitettävä niiden mahdolliset haittavaikutukset. Lisäksi on kehitettävä kaupallisesti kannattavat eli kustannustehokkaat menetelmät niiden tuottamiseksi ja onnistuttava vielä markkinoimaan uusi antibiootti lääkäreille siten, että koko prosessin lopputuloksena syntyy lääkeyhtiön tilille positiivista katetta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ensimmäinen uusi syötävä antibiootti 20 vuoteen
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät
EU:ssa kuolee 25000 ihmistä vuodessa välinpitämättömyyden seurauksena

Varokaa juhannusviruksia!

Ihmisten on parempi elää länsimaissa ja Itä-Aasiassa kuin muualla maailmassa ennen kaikkea siksi, että näissä yhteiskunnissa tiede on korvannut uskonnollisen mystiikan tai muut epämääräiset tavat ratkoa ongelmia. Onhan selvää, että tutkitun tiedon perusteella kehitys kehittyy tehokkaammin kuin perustamalla tulevaisuus vanhoille uskomuksille. 

Tässä suhteessa erinomaisen esimerkin tarjoavat monenlaiset tartuntataudit. Vielä pari vuosisataa sitten niiden uskottiin olevan jumalien ihmisille antamia vitsauksia ellei suorastaan rangaistuksia. Nykyään sen sijaan tiedetään, että ne ovat mikro-organismien ja virusten aiheuttamia. 

Mikrobit saatiin toisen maailmansodan jälkeen suurelta osin kuriin, kun keksittiin lääkitä niiden uhreiksi joutuneita ihmisiä antibiooteilla. Virukset sen sijaan ovat olleet kovempi pala, mutta rokotusten avulla myös niiden merkitys on vähentynyt: isorokko on hävitetty koko maailmasta ja poliokin sivistyneistä yhteiskunnista. 

Kehitys kuitenkin kehittyy edelleen ja siitä tarjosi mainion esimerkin tutkimusraportti, jossa oli selvitetty pienten hiukkasten vaikutuksia influenssavirusten tartuntaan ja leviämiseen hiirten keuhkoissa. Työn tuloksena nimittäin havaittiin, että ilmansaasteille tyypilliset pienet hiukkaset kuljettavat influenssavirusta syvälle koe-eläinten keuhkoihin, joista ne leviävät edelleen veren mukana sisäelimiin. 

Siten tutkimuksessa löydettiin mahdollinen selitys sille, miksi saastuneessa ilmassa elävillä ihmisillä on yleensä puhtaassa ilmastossa eläviä pahempia virustartuntoja. Tutkimuksen tehnyt kiinalainen tutkimusryhmä havaitsi, että kokeisiin käytetyistä neljästä eri hiukkastyypistä Pekingin ilmasta kerätyt hiukkaset houkuttelivat eniten viruksia pintaansa, jonka jälkeen tulivat maissintähkistä tai fossiilisista polttoaineista palamalla syntyvä noki ja viimeisenä piidioksidi-pöly.

Oleellinen havainto tässä tutkimuksessa oli, että nämä hiukkaset kuljettivat viruskuormansa keuhkosoluihin ilman, että taudinaiheuttajien olisi tarvinnut tavalliseen tapaan sitoutua mihinkään solureseptoriin. Ja sen seurauksena hiukkasiin kiinnittyneet virukset tuottivat hiirten soluissa enemmän jälkeläisiä kuin soluissa, jotka olivat saaneet tartunnan pelkästään viruksista. 

Tutkijat havaitsivat myös, että viruksilla lastatut hiukkaset levisivät heidän kokeissaan elävien hiirien keuhkoihin, pernaan, maksaan ja munuaisiin, aiheuttaen tulehdusta ja kudosvaurioita koko 

elimistössä. Siten taudinaiheuttajille oli tarjolla tavallista enemmän kudostyyppejä, joiden kautta aloittaa lisääntyminen ja samalla taudin oireet uhrissaan. 

Nähtäväksi jää, miten tutkimuksen tulokset toistuvat ihmisillä. Samoin se, millä tavalla niitä hyödynnetään ihmisten terveyden parantamisessa. Selvää kuitenkin on jo tässä vaiheessa, että kun tutkijat ymmärtävät tauteja vuosi vuodelta paremmin, on poliittisilla päättäjillä ja ihmisten terveydestä huolehtivilla virkamiehillä valittavanaan vuosi vuodelta enemmän vaihtoehtoja ihmisten terveyden vaalimiseen. 

Tällä positiivissävytteisellä kirjoituksella haluan toivottaa teille, arvoisat lukijani, mitä parhainta keskikesän juhlaa. Muistakaa varoa juhannusviruksia!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Koiraflunssa
Lintuinfluenssavirukset sopeutumassa elämään nisäkkäissä
Pieneliöt manipuloivat isäntäänsä

Kuinka peniksellinen mies ja peniksellinen nainen voivat saada biologisia lapsia?

Näinä wokelluksen värittäminä aikoina sukupuolesta on tullut ilmoitusasia. Siitä huolimatta peniksellisestä miehestä ja peniksellisestä naisesta ei voi tulla lapsen biologisia vanhempia, ei edes sen jälkeen kun jommaltakummalta on poistettu penis ja tilalle on muotoiltu kirurgisesti vulva.  

Nyt on kuitenkin tehty tutkimusta tämänkin epäkohdan poistamiseksi. Tosin ei ihmisillä vaan hiirillä. 

Japanilaiset tutkijat nimittäin uudelleenohjelmoivat aikuisen uroshiiren soluja kantasolujen kaltaisiksi ja kasvattivat niitä viljelmässä niin pitkään, että jotkut soluista menettivät Y-kromosominsa eli miehisyyttä määrittävän geneettisen tekijän. Näin niille jäi vain X-kromosomi. 

Sen jälkeen viljelmän soluille annettiin reversiini-nimistä yhdistettä, joka voi edistää virheitä kromosomien jakautumisessa solunjakautumisen aikana, ja etsivät niiden joukosta sellaisia, jotka olivat kromosomiensa puolesta naaraita, eli niillä oli kaksi X-kromosomia.

Tämän jälkeen tutkijat kasvattivat näitä soluja sellaisella tavalla, jonka tiedettiin aiempien tutkimusten perusteella johtavan epäkypsien munasolujen muodostumiseen. Niiden muodostuttua nämä solut hedelmöitettiin hiirten siittiöillä ja näin tuotetut alkiot siirrettiin naarashiiren kohtuun, minkä jälkeen tälle sijaisemolle syntyi aikanaan pieniä hiirilapsia, joilla oli kaksi biologista isää. 

Jos menetelmä saadaan joskus toimimaan myös ihmisille, siirrytään uuteen aikaan, jossa myös peniksellisen miehen ja naisen - tai vaikkapa kahden peniksellisen homoseksuaalin pariskunnan - on mahdollista saada biologisia lapsia, kunhan he löytävät jostain sijaissynnyttäjän. Tämä varmasti miellyttää monia sellaisia tahoja, joiden mielestä lasten saaminen vain heterosuhteissa on rakenteellista väkivaltaa tai muuten vain ikävää.

Ja itse asiassa: kuvatulla menetelmällä myös yksinäinen incel-mies voisi periaatteessa saada lapsia itsensä kanssa, vaikka ei naista saisikaan - paitsi sijaissynnyttäjäksi. Ja toki tämä koskee myös kaikkia muita miehiä. En tosin tiedä miten nämä mahdollisuudet sopivat wokeltajien maailmankuvaan.

Edellä kuvatulla tutkimuksella on toki muitakin sovelluskohteita kuin mahdollistaa biologisten lasten saaminen yksinäisille miehille tai peniksellisille pareille. Ehkä tärkein niistä on se, että nyt kehitetyn menetelmän avulla - mikäli se saadaan toimimaan ihmisillä - voitaisiin auttaa geneettisistä syistä hedelmättömiä ihmisiä saamaan lapsia. 

Sellaisia ovat esimerkiksi Turnerin oireyhtymästä kärsivät naiset, eli menetelmää voi soveltaa - nykypoliittisesti epäkorrektia sanontaa käyttääkseni - homoparien lisäksi myös tavallisten heteroparien lisääntymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia
Selvennystä sukupuolivähemmistöihin
Suomalaisten Y-kromosomi syrjäytynee seuraavien vuosituhansien aikana

Neuvo joululäskin poistamiseksi

Joulu on tunnetusti liikasyömisen ja vyötärön kasvattamisen kulta-aikaa. Ja lisäkilojen kanssa taisteleville on liiankin tuttua se, että vuodenvaihteessa päätetään ryhtyä laihdutuskuurille.

Siksi ajattelin näin tapaninpäivänä kertoa teille - arvoisat lukijani - tuoreesta tutkimuksesta, jossa oli selvitetty sitä tunnettua ongelmaa, joka liittyy nopeisiin laihdutuskuureihin. Tarkoitan läskin vyötärölle paluuta kuin taikavoimasta heti laihdutuskuurin päätyttyä. 

Tälle ongelmalle on nyt löydetty ratkaisu tutkimuksella, jossa niukalla ruokavaliolla laihdutetuille koehenkilöille tarjottiin tavallisen ruuan sijasta hyvin proteiinipitoista ravintoa. Sen seurauksena läski ei nimittäin palautunut vyötärölle totutulla tavalla. 

Tutkitun ilmion selitti suoliston mikrobiologia. Näin siksi, että proteiinidieetillä ruokituilla koehenkilöillä nopean laihdutuskuurin jälkeen tavallisesti vauhdilla lisääntyvät rasvan palautumista edistävät bakteerit jäivät runsastumatta - ja läski sen seurauksena kertymättä.  

Kuulostaako melkein liiankin hyvältä ollakseen totta? Toivon mukaan näin ei ole, vaikka edellä mainitussa tutkimuksessa olikin koehenkilöinä käytetty ihmisten sijasta hiiriä. Nähtäväksi siis jää, toimiiko sama konsti myös ihmisillä. 

Selvyyteen tässä asiassa päästäkseen voi itse kukin kokeilla proteiiniruokavaliota ilman kontrolloitua koeasetelmaakin. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei pelkän proteiinin syöminen ole ihmiselle pidemmän päälle hyväksi, vaan jonkin ajan myötä on syytä palata takaisin normaaliin sekaruokavalioon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko veganismi nuorten ahdistuneisuuden syy vai seuraus?
Tulevaisuus on jauhomatotortilloissa
Miksi lihansyönti on syntiä?

Valkohäntäkauris toi punkin iholle

Nyt kävi niin, että kesälomalaiseen tarttui puutiainen eli punkki. Ja vieläpä kesämökillä, jossa ei vielä viisi vuotta sitten oltu kuultukaan punkeista. Mutta nyt niitä on tarttunut kaikenlaisiin ihmisiin lapsista professoreihin ja lomalaisista eläkeläisiin.

Vaan mitäpä näillä seuduilla on sitten tapahtunut? Hiiriä ja myyriä täällä on aina ollut. Ja niin on hirviä ja naapureiden koiriakin. Mutta yksi on varsin uutta.

Ja se yksi on valkohäntäpeura eli -kauris. Niitä olen tänäkin kesänä nähnyt pitkälle toistakymmentä kesäpaikkani välittömässä läheisyydessä. Ja keväällä ympäröivät metsät olivat pullollaan niiden ulosteita. 

Ja tämä, juuri tämä amerikkalaista alkuperää oleva ja viime vuodet eksponentiaalisesti lisääntynyt valkohäntäeläin on se syy, miksi jouduin irrottamaan itsestäni punkin. Ja pelkäämään joko borrelioosibakteerin tai aivokuumeviruksen tartuntaa. Niinpä päätin palata valkohäntäisen peuran ja punkin väliseen suhteeseen myös tässä blogissani, sillä pidetäänhän punkkia levittämisensä tautien takia jopa Suomen vaarallisimpana eläimenä. 

Googlaamalla löysin professorikollega Heikki Henttosen, joka kertoi viisi vuotta sitten Helsingin sanomille tosiasioita punkista. Niistä ensimmäinen oli se, että valkohäntäkauriin ja borrelioosin välisestä suhteesta liikkuu vääriä huhuja, joiden mukaan kauriit puhdistaisivat punkkeja bakteereista ja olisivat siitä syystä ihmisen kannalta hyödyllisiä. 

Tosiasiassa valkohäntäkauriissa talvehtinut punkki ei enää tartu ihmiseen, joten sen mahdollisella puhdistumisella taudinaiheuttajasta ei ole merkitystä meidän kannaltamme. Sen sijaan valkohäntäiset kauriit toimivat tehokkaina kulkuvälineinä punkeille, koska aikuisessa hirvieläimessä voi olla jopa 2 000 punkkia. 

Kun nuo 2 000 punkkia lisääntyvät, tarttuvat niiden 2 000 - 4 000 jälkeläistä ensimmäisenä yleensä myyriin ja muihin pikkunisäkkäisiin, jotka välittävät punkkien taudinaiheuttajia. Myöhemmin nämä taudinaiheuttajat saattavat sitten siirtyä ihmiseen, mikäli niitä kantava punkki on löytänyt sellaisen isännäkseen. 

Voin siis hyvällä syyllä todeta punkkien ilmaantumisen kesänviettoseudulleni johtuvan alueella runsastuneesta valkohäntäkauriskannasta. Ja vain päivitellä sitä, että paikalliset metsästäjä kantavat syksyllä satoja kiloja omenia ja muuta apetta lähimetsien reunoille valkohäntäkauriiden syötäväksi, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia punkeis... ei kun siis saadakseen seuraavana syksynä saalista entistä suuremmasta kauriskannasta.

Olen aika harvoin samaa mieltä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa juuri mistään. Mutta tässä asiassa toivon todella, että sen aloite valkohäntäpeuran lisäämiseksi kansalliseen haitallisten vieraslajien listaan toteutuisi ja valkohäntäpeurasta tulisi vapaata riistaa. 

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että jopa viranomaiset haluavat ylläpitää maassamme tolkutonta valkohäntäkauriskantaa, kuten tuore lupapäätös Uudeltamaalta osoittaa. Toivottavasti kyse ei ole siitä, että maamme riistahallinto katsoisi olevansa metsästäjien etujärjestö sen sijaan, että se palvelisi yhteistä etua.

Siksi joudun toivomaan - epäilemättä tätäkin yhdessä luonnonsuojeluliiton kanssa - kesänviettopaikkakunnalleni oikein suurta susilaumaa, joka panisi poskeensa ylimääräiset kauriit valkoisine häntineen. Enkä murehdi, jos ne siinä sivussa söisivät muutaman sellaisen koiran, joka kuuluu valkohäntäkauriita ruokkiville metsästäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Punkit leviävät koirien mukana

Hiiriä ja ihmisiä

Luin tänään tiedelehti Naturesta lyhyen jutun, josta selvisi, että kansainvälinen hiiren ilmiasukonsortio - niminen tutkijaryhmä aikoo systemaattisesti tuottaa hiirilinjoja, joista jokaisessa on mutaatio yhdessä geenissä.

Tämän mutanttitehtailun tuloksena selviää mikä vaikutus kunkin geenin vioittumisella on hiiren ilmiasuun eli fenotyyppiin. Tästä voidaan ainakin teoriassa sitten päätellä se, mikä geeni vastaa mistäkin osuudesta hiiren muodostumisessa ja toiminnassa.

Tavoite on kunnianhimoinen ja erityisen mielenkiintoinen, koska hiiri on nisäkäs kuten myös ihminen. Toisin sanoen tutkimuksen tuloksena saamme tietoomme valtavan määrän geenejä, jotka saattavat osoittautua myös erilaisten ihmisen sairauksien aiheuttajiksi sekä elintoimintojemme poikkeamien, käyttäytymisen lainalaisuuksien tai vaikkapa parinvalinnan kriteereiden ymmärtämiseen.

Näin tällä hiiritutkimuksella on valtavat lääketieteelliset sovellusmahdolliset sekä potentiaali tyydyttää inhimillistä uteliaisuutta, joka kohdistuu siihen kaikista mielenkiintoisimpaan eli meihin itseemme!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perunarutto kulkee ihmisen mukana
Miten neandertalilainen poikkesi meistä?
Tieteen tekemisestä