Jussi Halla-aho muisteli menneitä
Jukka Kopra avasi pelin politiikan
SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Tampereelle on vuonna 1956 pystytetty Evert Porilan jo ennen talvisotaa tekemä Mannerheim-patsas paikalle, josta marski seurasi vuonna 1918 punakapinan ratkaisutaisteluiden etenemistä. Patsas ympäristöineen on hieno ja sen sijoituspaikkaan liittyvä historiallinen oivallus mainio. Suosittelen kaikille suomalaisille siellä käymistä.
Iltalehti kertoi, että tämä patsas oli – ilmeisesti toissayönä – töhritty punaisella maalilla. Patsaan alustaan ja sen sivuun oli kirjoitettu tekstejä, jotka viittaavat vahvasti tekijöiden alykkyyosamäärään, jonka kirjoittamiseen tuskin tarvitaan kahta numeroa enempää.
* * *
Näille töhrijöille olisi opettavaista katsoa Ylen Areenasta löytyvä, Antti Tuurin romaaniin, perustuva Antti Jussi Annalan ohjaama elokuva Ikitie. Sen jälkeen he ehkä ymmärtäisivät, minkälaiselta kohtalolta Mannerheimin johtaman valkoisen armeijan voitto kapinallisista säästi heidän isovanhempansa sekä näiden äidit ja isät, sillä punainen Suomi olisi mitä todennäköisimmin liitetty Neuvostoliittoon Holodomorin kauhut kokeneen Ukrainan tavoin.
* * *
Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Punakapina johti nimittäin siihen, että demokraatiaamme sisältyi erittäin vahva toimeenpanovalta. Tämä oli täysin poikkeavaa suhteessa muihin maailmansodan jälkeen itsenäistyneisiin Euroopan valtioihin.
Vahvan toimeenpanovaltansa ansiosta Suomi säilyi demokratiana muiden ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneiden - eduskuntiensa valtaa korostavien - demokratioiden ajautuessa oikeistodiktatuureiksi. Toisin oli täällä Pohjantähden alla, missä kommunistit kiellettiin ja äärioikeistolainen Lapuan liike jäi historialliseksi kuriositeetiksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Verinen sisällissota
Professori Jukka Kekkonen (sd) kirjoitti Helsingin sanomissa siitä, miten länsimaisten yhteiskuntien pitäisi vastata poliittisen oikeiston nousuun. Kirjoitus oli mielenkiintoinen, joten kopioin sen lopusta hänen esille nostamansa suositukset tilanteen hallitsemiseksi.
"Kiperistä kiistakysymyksistä voitaisiin hakea yhteisymmärrystä, esimerkiksi tutkimukselliseen asiantuntemukseen perustuvan parlamentaarisen komiteatyön kautta. Väestöpolitiikka on yksi tällainen Suomen kohtalonkysymys.
Olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."
Näkemys on itsestäänselvyys – tai ainakin sen pitäisi olla – missä tahansa demokratiassa. Siksi on kysyttävä, että miksei meillä ole päästy käymään tällaista keskustelua.
Sellaisen sijaan meille on ilmaantunut valtava määrä tosiasioiden kieltämistä, termien kanssa kikkailua, vähättelyä, rasismikoulutusta, natsittelua, tahallista väärinymmärtämistä ja ennen kaikkea korvien sulkemista vastapuolen argumenteilta. Eikö demokratiassa kuitenkin pitäisi pystyä parempaan?
Päivän aiempi merkintä:
Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palopommeista naisen logiikkaan
Lontoossa tapahtuu yksi raiskaus per tunti
Jaakko Hämeen-Anttila osoitti maahanmuuttokeskustelun vaikeuden