Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi johtaa mielenkiintoisen parlamentaarisen keskusteluun

Toissapäivänä toimitettiin kansalaisaloite.fi sivustolle kansalaisaloite, jonka mukaan "ympäristöjärjestö Elokapina tulee määrätä välittömästi lakkautettavaksi ja Elokapina tulee määritellä järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi tuomioistuimen toimesta. Myös Elonvaalijat Ry tulee lakkauttaa välittömästi ja poistaa yhdistysrekisteristä... Rikoslakiin tulee lisätä pykälä, jossa rikollisen toiminnan rahoittaminen on kriminalisoitavaa."

Tämä kansalaisaloite saikin huomattavan nopeasti eli jo eilen riittävän määrän - yli 50 000 - allekirjoituksia, joten aloite etenee eduskuntaan käsiteltäväksi. Itse asiassa allekirjoituksia tuli vielä paljon enemmänkin - juuri nyt jonkin verran yli 73 000 - mikä kertoo siitä, että Suomessa on varsin paljon ihmisiä, jotka pitävät ekofasistisen liikehdinnän kriminalisoimista erittäin tärkeänä.

Tämä johtunee siitä, että nämä ihmiset pitävät sananvapautta ja sen osana mielenosoitusoikeutta tärkeänä. Mutta ymmärtävät, ettei sanavapauteen kuulu muiden kohtuuton häirintä, toisten omaisuuden tärveleminen tai muu rikollinen toiminta, jollaiset ovat keskeinen osa Ekokapinan toimintaa - ja jollaisten takia sitä voi hyvällä syyllä kutsua ekofasistiseksi järjestöksi. 

Nähtäväksi siis jää, miten aloitteen käy eduskuntakäsittelyssä kun se sinne aikanaan etenee. Ja minkälaisilla argumenteilla sitä puolustetaan tai vastustetaan. 

Itse olen erityisen kiinnostunut jälkimmäisistä - siis ekofasismia puolustavista - argumenteista. Näin siksi, että arvelen niiden joukossa olevan erityiseen paljon erilaisiksi argumentointivirheiksi luokiteltavia näkemyksiä, jotka eivät ole kunniaksi esittäjälleen. Lisäksi minua kiinnostaa nähdä, onnistuvatko elokapinalaisten puolustajan keksimään myös järkeviä kannanottoja vai jäävätkö sellaiset puuttumaan kokonaan.

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että olisi hyvä, jos kannattajia kertyisi yli 50 000 myös kansalaisaloitteelle, jonka mukaan "vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta
Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi
Bunkkerimiehen huolet johtivat suomalaiseen kansalaisaloitteeseen

Mitä enemmän "vittua" ja "paskaa" viestinnässä on, sitä epä-älyllisemmältä se vaikuttaa

Poliittisen historian professori Markku Jokisipilä harmitteli turkulaisopiskelijoiden mielensoituksia. Ei siksi, ettei hän hyväksyisi opiskelijoiden kannanottamista, vaan koska mielenosoituksia varten oli tehty typeriä kylttejä.

Opiskelijat vastustivat hallituksen uudistuksia, mutta kantoivat plakaatteja, joissa oli sekä alatyylisiä ilmaisuja että asiavirheitä. Jokisipilä totesikin, että "mitä enemmän ´vittua´ ja ´paskaa´ viestinnässä on, sitä epä-älyllisemmältä se vaikuttaa". 

Eivätkä asiavirheetkään aja opiskelijoiden asiaa. Siis esimerkiksi maininnat "ilmaisesta koulutuksesta", joka ei tietenkään ole ilmainen, vaan jonkun muun kuin opiskelijan itsensä kustantama. 

Ensituntumalta tuntuu tietenkin vähän hassulta, että professori ottaa kantaa opiskelijoiden mielenosoituksiin. Asia tulee kuitenkin ymmärrettäväksi kun tajuaa, että nämä edustavat tavallaan myös omaa oppilaitostaan - tässä tapauksessa Turun yliopistoa - ja vieläpä siellä annettavaa sivistystä.

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, ettei tässä yhteiskunnassa ole montaakaan sellaista ihmisryhmää, joita tuettaisiin yhtä paljon kuin yliopisto-opiskelijoita. Heillehän suorastaan maksetaan itsensä sivistämisestä sekä sellaisen tutkinnon hankkimisesta, joka mahdollistaa muuta väestöä korkeammat tulot työelämässä.

Ja ne hallituksen sopeutustoimet. Käytännössä ne tarkoittavat sitä, että opiskelijoiden olisi kustannettava hiukan nykyistä suurempi osa opintojensa aikaisesta elämästään itse. Siis lomakausien työnteolla tai lainalla. 

Muutosten jälkeenkään ei kuitenkaan palata siihen tilanteeseen, joka vallitsi omien opiskelujeni aikana. Silloinkin sai toki pienen opintorahan - jonka otin kiitollisuudella vastaan - mutta pääosan käytettävissä olevista muodostivat kesä- ja joululomalla tehtyjen töiden palkkatulot. 

Omalta osaltani opintojen edistyttyä pidemmälle aloitin - mahdollisuuden saatuani - ympärivuotiset oman alan työt, joiden ohella oli hoidettava myös opinnot. Se oli kyllä aika raskasta, eikä vapaa-aikaa ollut erityisen paljon - mutta oli kuitenkin - ja juuri elämäntilanteen ahtaus kannusti hoitamaan opinnot nopeasti loppuun. Samalla karttuva työkokemukseni mahdollisti nopean urakehityksen valmistumisen jälkeen.

Kääntöpuolella täytyy sitten tunnustaa, etten kantanut opiskeluaikana minkäänlaisia kylttejä - asiallisia tai asiattomia - mielenosoituksissa. Enkä toki ole tehnyt sellaista myöhemminkään. Kantaa olen kuitenkin ottanut erilaisiin asioihin esimerkiksi Helsingin sanomisen mielipidesivuilla jo lukio-ikäisestä alkaen. 

Ja ehkäpä siksi - sanomisen tarpeesta - syntyi sitten paljon myöhemmin myös tämä blogi, jossa pyrin edelleen välttämään - Markku Jokisipilän sanoja käyttääkseni - alatyylisiä viittauksia ja asiavirheitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhmaikäisiä Lapin yliopistolla?
Itkevät yliopisto-opiskelijat
Tunkkainen tuulahdus menneisyydestä

Natsikortteja, rasismia ja nimittelyä ankkalammikossa

Kuten kaikki tiedämme, on Suomessa kaksi kansalliskieltä. Niistä yleisempi on suomi, mutta myös ruotsilla on tämä status ja sitä puhuvilla oma lehdistö, jonka lippulaiva on Hufvustadsbladet.

Tästä syystä ruotsinkielisen väestönosan parissa käytävä yhteiskunnallinen keskustelu jää suurimmalle osalle kansaa vieraaksi. Ja toisaalta saa joskus sellaisia piirteitä, joita ei löydy helposti suomenkielisestä valtamediasta.

Tästä esimerkkinä vaikka runoilija Eva-Stina Byggmästarin allekirjoitettama kirjoitus, jonka katsoin kääntämisen arvoiseksi omalle lukijakunnalleni. Siinä ei kainostella argumentaatiovirheenä tunnettuja natsikortteja tai rasismileimoja eikä kainostella suoraan henkilöön käyvää nimittelyä - eikä vastaavaa voisi kukaan kirjoittaa suomenkieliseen lehdistöön menettämättä täydellisesti uskottavuuttaan.

Eli olkaapa hyvä.

"Orpon hallitus toimii erittäin vastuuttomasti Suomen kulttuurin kannalta kokonaisuutena ja erityisesti kysymyksessä siitä, onko kirjallisuutta olemassa maassamme vai ei. On kuin hallitus olisi unohtanut, että kansallislaulumme sanat on kirjoittanut runoilija, suomenruotsalainen Johan Ludvig Runeberg.

Yleinen luonnon ja niin kutsutun ihmispääoman riistäminen sekä rasismi, siitä me muistamme Orpon ja hänen kätyrinsä. Pelko vertaamisesta aikaisempiin vallanpitäjiin on usein johtanut kirjarovioihin. Kirjojen polttaminen oli pitkään symbolinen teko vallan vahvistamiseksi. Kirjaroviot ovat läpi historian olleet tehokas kirjallinen sensuurikeino sekä symbolinen teko osoittamaan absoluuttista valtaa.

Yksi modernin ajan surullisenkuuluisista kirjojen polttamisista tehtiin Adolf Hitlerin määräyksestä. Orpo ja hänen juoksupoikansa eivät polta kirjoja, eivätkö!? Mutta itäisessä naapurissamme sensuuri on kovaa, ja kirjat, jotka eivät ole Putinin hallinnon kanssa samaa mieltä, poistetaan kirjastohyllyiltä ja päätyvät paperinkeräykseen, käytännössä ne poltetaan.

Voimme hyvästä syystä kutsua sitä, mitä Orpo tekee, psykologiseksi ja henkiseksi rovioksi. Kielivähemmistöjen kirjailijat ja kulttuurityöntekijät ovat ne, jotka ensimmäisinä ja eniten kärsivät Orpon hallituksen kulttuuristrategiasta ja vallankäytöstä. Heinrich Heine kirjoitti näytelmässään ´Almansor´ (1823): ´Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta ihmisiä´.

Toukokuun 10. päivänä 1933 lähes 40 000 ihmistä kokoontui Opernplatzille, nykyiselle Bebelplatzille, keskelle Berliiniä. Paikalla oli SS-sotilaita, poliiseja, puolisotilaallisen SA:n, Saksan opiskelijajärjestöjen ja Hitlerin nuorisojärjestön nuoria sekä yleisöä. He olivat kokoontuneet polttamaan kirjoja.

Propagandaministeri Joseph Goebbelsin kehotuksesta niin kutsutut ei-saksalaiset kirjat piti polttaa. Ne olivat juutalaisten tai natsihallinnon poliittisten vastustajien kirjoittamia tekstejä. Lähes 25 000 kirjaa katsottiin ei-saksalaisiksi. Vuoteen 1934 mennessä Saksassa oli kielletty 5 000 kirjaa, ja kiellettyjen kirjoittajien joukossa oli runoilija Heinrich Heine.

Vuoden 1934 kirjapoltot eivät olleet uusi ilmiö. Kirjojen polttamista on tapahtunut läpi historian, usein sodan yhteydessä. Varhaisin tunnettu kirjojen poltto tapahtui nykyisen Kiinan alueella vuonna 213 eKr, kun kiinalainen keisari Qin Shi Huang, joka rakennutti myös Terrakotta-armeijan Xianissa, vahvisti voittonsa aikaisempia hallitsijoita vastaan kirjojen poltolla. Historioitsija Lois Mai Chanin mukaan keisari halusi paitsi poistaa aiemmin julkaistut tekstit myös hallita tietoa. Ennen kaikkea hän halusi, ettei kansa voisi verrata hänen hallintoaan aikaisempiin hallitsijoihin.

Teolla itsellään on vahva symbolinen voima. Ray Bradburyn romaani Fahrenheit 451 (1953) kertoo tulevaisuudesta, jossa sensuuri on johtanut dystopiaan. Kirjassa Bradbury kirjoittaa: ´Hän, joka tappaa miehen, tappaa järkevän olennon... mutta hän, joka tuhoaa kirjan, tappaa itse järjen´.

Kuka on Orpon propagandaministeri? Onko tämä järjen kuoleman alkua, mitä nyt todistamme?

Tuki kirjastoille laadukkaan kirjallisuuden hankintaan pienistä painoksista on leikattu täysin kulttuuribudjetista. Tilanne laadukkaan kirjallisuuden osalta oli vaikea alusta asti, ja siniruskea hallitus tekee kaikkensa lyödäkseen viimeisen naulan arkkuun.

Pienelle kirjallisuudelle, kuten suomenruotsalaiselle, joka luonnollisesti julkaistaan usein pieninä painoksina, on kirjallisuustuki ollut elintärkeää. Kyse on suhteellisen vähäpätöisestä säästöstä, joka voi aiheuttaa hyvin suurta vahinkoa koko kirjalliselle kentälle, kirjailijoille, kustantajille ja kirjastoille sekä koulutukselle ja lopulta demokratialle.

Sama pätee myös suunnitelmiin kirjojen arvonlisäveron nostamisesta. Lisäksi hallitus aikoo vähentää työ- ja projektistipendejä opetusministeriön ja taiteen edistämiskeskuksen kautta, mikä vaikuttaa erityisesti suomenruotsalaisiin kirjailijoihin ja taiteilijoihin.

RKP, joka on valinnut istumisen siniruskean Orpon hallituksessa, edistää aktiivisesti suomenruotsalaisen kulttuurin, kielen ja koulutuksen köyhtymistä entistä nopeammalla tahdilla. Tämä on jotain, mitä RKP:n äänestäjät tuskin näkivät kristallipallossa, kun he viimeksi kävivät äänestämässä. Mutta Anna-Maja Henriksson on loistava esimerkki siitä, miten valta tyhmistää ja korruptoi.

Se kyynisyys, joka nyt vallitsee puolueessa, ei ole vain huolestuttavaa, se on hämmästyttävän tehotonta. RKP:llä ei ole koskaan ollut näin vähäistä tukea äänestäjiltä, joten johdon olisi syytä katsoa tarkasti peiliin.

Ainoa asia, joka voisi mahdollisesti palauttaa osan RKP:n menettämästä luottamuksesta sen osallistuttua Orpon hallitukseen, elämäni ruskeimpaan, on heittää pyyhe kehään ja sanoa, että tänne mutta ei pidempään. Jos näin ei tapahdu, RKP tulee olemaan menneen ajan parlamentaarinen puolue.

Miten sinä ja puolueesi haluatte jäädä muistoihin, Anna-Maja Henriksson, niinä jotka auttoivat kaatamaan bensiiniä kirjakasaan? Historia ei tule olemaan armollinen."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka sopi maahanmuuttajiin liittyvästä sensuurista?
Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?
Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

Etelämannerta ympäröivä jääpeite on pienin 44 vuoteen - entä sitten?

Huomasin Verkkouutisissa pienen jutun Antarktiksen jääpeitteen ennätyksellisestä sulamisesta. Sen mukaan mannerta ympäröivä merijääpeite on sulanut ennätyspieneksi ja "vähentynyt merkittävästi 2010-luvulta alkaen".

Myös Iltalehti julkaisi muutama päivä sitten jutun, jonka otsikossa kerrottiin, että "Etelämannerta ympäröivä merijää on sulanut ennätyksellisen nopeasti". Jutussa saksalainen professori arveli, että "merijään nopea väheneminen viimeisen kuuden vuoden aikana on melko huomattavaa, sillä jääpeite ei muuttunut juuri lainkaan sitä edeltäneiden 35 vuoden aikana".

Antarktiksen merijäätä ei ole aiemmin pidetty kovinkaan merkittävänä ilmaston lämpenemisen indikaattorina (toisin kuin pohjoista merijäätä, jota minäkin olen seuraillut). Siksi kiinnostuin katsomaan, kuinka tuoreet mediatiedot suhtautuvat NSIDC:n julkaisemaan merijään laajuus- ja pinta-alatietoon.

Käytin tuota tietoa hyväkseni siten, että piirsin merijään laajuudesta ja pinta-alasta vuosien 1979-2023 tammikuiden tilastojen perusteella seuraavan kuvan. 

Kuvasta nähdään, että pinta-ala ja laajuus seuraavat toisiaan varsin tarkasti, kuten olettaa saattaa. Siitä saattaa nähdä myös sen, että jään laajuus on saavuttanut huippunsa vuonna 2015 ja pinta-ala vuonna 2014. Sitä ennen tilastoa luonnehtii vuosittaisen vaihtelun lisääntyminen ajan myötä. 

Lisäksi kuviosta saattaa nähdä, että vuosien 2014-2015 jälkeen jää on sulanut nopeasti saavuttaen miniminsä kuluvana vuonna. Ja kun tarkastellaan tuoreinta päivätietoa voidaan nähdä, että sen minimilaajuus on jo nyt pienempi kuin koskaan aiemmin 44 vuotisessa mittaushistoriassa. 

Jos palaan nyt tuohon uutisointiin, niin voidaan todeta, että Verkkouutisten väite jään vähentymisestä merkittävästi 2010-luvulta alkaen pitää sinänsä paikkansa. Tosin uutisessa olisi voinut mainita, että sitä ennen eli vuosikymmenen puolivälissä se oli kasvanut mittaushistoriansa suurimmaksi - näin olisi voinut välttyä siltä mielikuvalta, että Kokoomuksen verkkolehden uutisoinnissa olisi harrastettu ns. kirsikanpoimintaa. 

Myös Iltalehden välittämän saksalaisprofessorin väite jään nopeasta sulamisesta voidaan todeta paikkansa pitäväksi. Sen sijaan sen jatko-osa Antarktisen merijään muuttumattomuudesta nyt nähtyä nopeaa sulamista aiemmin voidaan hylätä ilmiselvästi virheellisenä. 

* * *

Minusta on kaiken kaikkiaan ikävää, että ilmastoon liittyvistä tilastoista uutisoidaan usein harhaanjohtavasti, kuten tässäkin käsittelemissäni tapauksissa. Ja erityisen ikävää se on silloin, kun siihen syyllistyvät tutkijat, joiden tehtävänä on tuottaa tieteellistä tietoa sekä välittää sitä mahdollisimman totuudenmukaisena päätöksenteon tueksi.

Jäätilastojen suhteen en kuitenkaan ole havainnut samanlaista datan manipulointia kuin maanpinnan lämpötilojen mittaamisessa. Raportoin niistä paljonkin tämän blogin alkuvuosina (esimerkki, toinen ja kolmas), kunnes maanpinnan mittaustilastojen epäluotettavuudesta järkyttyneenä siirryin seuraamaan lähinnä ilmastomallien ennustaman pohjoisen napajään sulamisen etenemistä. 

Sen suhteen todettakoon, että viimeksi asiasta kirjoittaessani olin ilmastomallien ennusteiden puolesta toiveikas ja kysyin: "venyykö viime viikkojen ilmastomallien mukainen arktisen merijään pienenemistrendi kuukausiksi tai jopa vuosiksi?" 

Vastaus kysymykseeni näyttäisi olevan varovaisen kielteinen, sillä tuoreimman päivittäisen mittaustiedon perusteella pohjoisen napajään laajuus näyttäisi olevan lievässä kasvussa suhteessa aiempien vuosien samaan ajankohtaan ja juuri tällä hetkellä mittaushistorian neljänneksi pienin - käytyään tammikuussa ja helmikuun alussa toiseksi pienimpänä. Muutokset eivät kuitenkaan ole kovin suuria, ja tilanne voi siksi vielä muuttua - nopeastikin - joten jatkan seurantaa tulevina päivinä, viikkoina kuukausina ja vuosina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia
Valaistusta suomalaiseen uutispimentoon
Länsi-Antarktiksen jääkentät yllättivät tutkijat

Sanna Marinin virhe

Sanna Marinin (sd) mukaan Perussuomalaiset on "selkeästi ja aidosti ollut myös puheiltaan – kun katsotaan kansanedustajien puheita – avoimesti rasistinen puolue". Toisin sanoen hän teki tunnetun argumentointivirheen yleistämällä joidenkin henkilöiden - omasta mielestään - tuomittavan käytöksen koko tämän viiteryhmään.

Tämä herätti mielessäni kysymyksen siitä, että onko SDP puheenjohtajansa mielestä islamistis-homofobinen puolue? Tällainen johtopäätöshän voitaisiin pääministerin logiikalla tehdä ainakin joidenkin SDP:n jäsenten puheiden perusteella. 

Entä pitääkö pääministeri SDP:tä myös juutalaisvastaisena puolueena. Sen kansanedustaja Hussein Al-Taeehan tuli aikanaan kirjoitelleeksi antisemitistisiä, vaikka onkin sittemmin pyytänyt puheitaan anteeksi. 

Ottaen huomioon pääministerin tehneen eilen tunnetun argumentointivirheen, oli mielenkiintoista huomata hänen vielä alleviivanneen sitä jatkamalla, että "kun katsotaan perussuomalaisten yksittäisten kansanedustajien puheenvuoroja vaikkapa eduskuntasalissa tai julkisuudessa, niin kyllä, nämä puheet ovat olleet rasistisia". 

* * *

Pääministerin ilmiselvä perussuomalaisten arvojen halveksunta on sikälikin mielenkiintoista, että koko Suomen kansan pääministerinä hän tuli arvostelleeksi näkemyksiä, jotka vastaavat varsin suurta osaa hänen "alamaisistaan". Perussuomalaisethan ovat maan toiseksi suosituin puolue ja lisäksi sen kannatus on suurinta vaaleissa nukkuvien parissa. 

Siksi oli hyvä, että puheenjohtaja Riikka Purra (ps) kommentoi Marinin näkemystä kertomalla, että "arvopohjassamme ei ole salattavaa, hävettävää, hämärää. Olemme kansallismielinen ja isänmaallinen puolue; puolustamme Suomea ja suomalaisuutta."

Ja jatkoi vielä olevansa "hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta. Niillä, jotka sitä vääristelevät, kalvaa ehkä omassa sydämessä." 

Siksi on hyvä lopettaa tämä kirjoitus lainaamalla Suomeen muuttaville ihmisille tarkoitetun opassivun luonnehdintaa suomalaisista arvoista, jotka muodostavat perustan perussuomalaisille arvoille. Se kuuluu seuraavasti. 

"Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat suomalaisille tärkeitä arvoja. Suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki ovat tasa-arvoisia, ja kaikkia tulee kohdella oikeudenmukaisesti."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset eivät kannata verohelvettiä
Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan
Hussein Al-Taeen elämän atomit on tutkittava

Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen

Aloitetaan alusta eli Helsingin sanomien artikkelista, jossa annettiin useiden naisten haastatteluihin viitaten ymmärtää, että kansanedustaja Wille Rydman (kok) olisi syyllistynyt ahdistavaan käytökseen naisia kohtaan. Jutun mukaan osa uhreista olisi ollut tapahtuma-aikaan alaikäisiä, ja osa olisi kertonut alkoholin tuputtamisesta ja väkivallasta. 

Valtakunnan päälehti väitti edelleen, että Rydmanin kiinnostuksesta nuoriin naisiin ja tyttöihin olisi puhuttu laajasti, mutta ulospäin siitä olisi vaiettu. Ja mainitsi Rydmanin kiistäneen, että hän olisi toiminut epäasiallisesti.

Artikkeli oli sikäli merkittävä, että se loi Rydmanin ylle varjon asioista, joille ei suomalaisten parissa juurikaan löydy ymmärrystä. Lisäksi Kokoomuksen eduskuntaryhmä erotti kansanedustajansa joukostaan. Näin siitä huolimatta, että Rydman kommentoi HS:n väitteitä nopeasti omassa blogissaan sisällyttäen siihen kuvakaappauksia, jotka osoittivat hänen puhuneen totta.

Tuossa vaiheessa heräsin asiaan itsekin kirjoittamalla, että "minun asiani ei ole tässä yhteydessä ottaa kantaa Rydmanin ja naisten väliseen tapaukseen, sillä koko vyyhti tullee käsiteltäväksi oikeudessa. Haluan kuitenkin tällä viestillä saattaa Rydmanin vastineen teidän - arvoisat lukijani - tietoonne, jotta ette olisi pelkästään toisen osapuolen antamien väitteiden varassa."

* * *

Eilen saimme sitten kuulla syyttäjän todenneen, ettei Wille Rydmania vastaan nosteta syytettä väitetystä raskausrikoksesta. Näin siksi, että "ei ole todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi". 

Asian voisi siksi kuvitella olevan nyt selvä. Etenkin kun Rydman itse osoitti muutama päivä sitten - jälleen kuvakaappausten tukemana - kuinka yksi niistä naisista, joiden puheiden perusteella koko HS:n juttu oli kirjoitettu, oli levittänyt hänestä perättömiä juttuja eli valehdellut. Kuten kaikesta päätellen oli tehnyt koko se naiskatras, jota oli haastateltu HS:n alkuperäiseen artikkeliin.   

Tapaukseen liittyen on käynnissä toinenkin tutkimus. Se perustuu Wille Rydmanin tekemään tutkintapyyntöön Helsingin sanomien toiminnasta. Nähtäväksi jää, tuleeko lehdelle, sen silloiselle päätoimittajalle tai artikkelin kirjoittajalle seurauksia. 

Tässä suhteessa mielenkiintoista - ellei suorastaan käsittämätöntä - oli se, että Rydmanin syyttömäksi todenneen HS:n uutisen otsikko ei edes vihjaa maan suurimman sanomalehden toimituksen ymmärtäneen toimineensa väärin. Sen mukaan "Kansanedustaja Wille Rydman ei saa syytettä raiskauksesta". 

Muotoilu tuo mieleen tunnetun kompleksikysymyksen "oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?". Siis yhden tunnetuimmista argumentointivirheistä, joka on muotoiltu siten, että vastaaja on joka tapauksessa lyönyt vaimoaan, koska hän voi vastata ainoastaan "kyllä" (hän on lyönyt vaimoaan aiemmin) tai "ei" (hän lyö yhä vaimoaan). 

Niinpä HS:n otsikko tarkalleen luettuna väittää Rydmanin raiskanneen, mutta tämä ei vain saa teostaan syytettä. 

* * *

Tähän tapaukseen liittyy myös joukko muita kysymyksiä. Juuri nyt näyttäisi siltä, että Rydmanin väitetyistä tekemisistä kertoneille naisille ei ole tulossa minkäänlaisisa seurauksia tapahtuneesta. Ainakaan julkisten tietojen mukaan Rydman tai kukaan muukaan ei ole tehnyt heistä tutkintapyyntöjä tai rikosilmoituksia. 

Tämä on sikäli harmillista, että jos ja kun syyttäjän päätös on tosiasioiden mukainen, tulisi myös Rydmanista perättömiä väitteitä esittäneiden henkilöiden joutua puheistaan vastuuseen. Muussa tapauksessa se alentaa ainakin naisten kynnystä kostaa miehille keksimällä näistä ikäviä tarinoita esimerkiksi parisuhteiden takkuillessa. 

Toisaalta ymmärrän kyllä, ettei Rydman halua sorkkia asiaa sen enempää nykyisessä wokeltavassa ilmapiirissä. Eikä etenkään nyt, kun maan johtava sanomalehti jatkoi vielä tänä aamunakin hänen mustamaalaamistaan kirjoittamalla juttunsa hyödyntäen virheellisen mielikuvan luovaa tekstin muotoilua. 

* * *

Entä Rydmanin poliittinen ura tästä eteenpäin?

Siltäkin osin Kokoomuksen maahanmuuttokriittistä siipeä edustava Rydman sai kylmää vettä niskaansa. Sitä hänelle tarjosi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, joka ei vielä halunnut ottaa kantaa hänen mahdollisuudestaan palata ryhmään. 

Sen sijaan Mykkänen kertoi ryhmän palaavan asiaan, "jos kokonaisharkintamme epäasiallisen käytöksen takia menetetystä luottamuksesta Rydmanin kohdalla muuttuu. Poliisi ja syyttäjä tutkivat rikosvastuuta, ja sen yhteydessä syntyvät selvitykset ovat luottamusta arvioitaessa yksi lähde. Tutustumme tähänkin syyttäjän päätökseen."

Tämä kommentti on tietenkin Rydmanille kuin märkä rätti kasvoille, vaikka hän itse totesikin nöyrästi, ettei eduskuntaryhmään paluu ole vielä ajankohtaista. Nähtäväksi siis jää, jatkaako Rydman tulevaisuudessa Kokoomuksessa vai lähteekö hän johonkin muuhun puolueeseen. 

Nähdäkseni ainakin Perussuomalaisten ja Liike NYT:in politiikassa on paljonkin yhtäläisyyksiä Rydmanin poliittiseen linjaan. Enkä olisi siksi hämmästynyt, jos niitä kiinnostaisi edellä käsitellyssä jutussa uhristatuksen saaneen Rydmanin todennäköisesti varsin huomattavaksi nouseva äänisaalis kevään vaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin tapaus onkin isompi juttu
Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa