tiistai 13. joulukuuta 2022

60 prosenttia suomalaisista pelkää katuväkivaltaa

Maaseudun tulevaisuuden julkaiseman mielipidetiedustelun mukaan 60 prosenttia suomalaisista pelkää väkivallan lisääntymistä julkisilla paikoilla. Kyselyn mukaan naiset pelkäävät enemmän kuin miehet ja vanhemmat enemmän kuin nuoret.

Pelkoa esiintyy erityisesti perussuomalaisten ja kokoomuslaisten parissa. Sen sijaan sinivihreässä Helsingissä "vain" hiukan yli puolet pelkäsi kyselyn mukaan katuväkivaltaa. 

Uutinen on sikäli merkittävä, että se kertoo karulla tavalla suomalaisen maahanmuuttopolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta. Ja osoittaa sen tarvitsevan täydellisen suunnanmuutoksen. 

Vielä ei kuitenkaan olla - ehkä - samassa tilanteessa kuin Tanskassa, missä maahanmuuttajavaltaisia lähiöitä on alettu purkaa kovalla kädellä. Ihmiset on häädetty pois kodeistaan, joiden tilalle rakennetaan uusia. Tämän seurauksena ainakin asuinalueisiin perustuvan jengiytymisen toivotaan vähenevän. 

Tanskan uuden lähiöpolitiikan kohteina ovat alueet, joissa asuvista 18–64-vuotiaista yli 40 prosenttia on vailla koulutusta tai työtä viimeisten kahden vuoden aikana, rikoslain, aselain tai huumelain rikkomisesta tuomittujen 18-vuotiaiden ja sitä vanhempien osuus on yli 2,7 prosenttia viimeisten kahden vuoden aikana, vain perusasteen koulutuksen saaneiden 30–59-vuotiaiden osuus on yli 50 prosenttia ja 18–64-vuotiaiden työssäkäyvien keskimääräinen bruttotulo on alle 55 prosenttia kyseisen seudun keskimääräisestä bruttotulosta.

Missään kohdassa ei siten viitata ihmisten etniseen taustaan, mutta käytännössä kaikki politiikan kohteena olevat lähiöt ovat maahanmuuttajavaltaisia. Ketään ei luonnollisestikaan jätetä asunnottomaksi, vaan kaikille purettavien talojen asukkaille tarjotaan uusi koti muualta. 

Suomessa ei käsittääkseni ole yhtään lähiötä, joka täyttäisi edellä mainitut tanskalaiskriteerit. Sillä tiellä ollaan kuitenkin varsin pitkällä ainakin pääkaupunkiseudun ja Turun tietyillä asuinalueilla. Siis samoilla seuduilla, joilla on viime aikoina tunnistettu rikollisuuteen assosioituneita maahanmuuttajavaltaisia nuorisojengejä.

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan suomalainen yhteiskunta kehittyy jatkossa. Samoin kuin se, vähentääkö tanskalainen lähiöpolitiikkaa sikäläistä maahanmuuttajiin assosioitunutta rikollisuutta. Tai ymmärtävätkö suomalaiset poliitikot, ettei nykyisellä maahanmuuttopoliittisella linjalla voida jatkaa. 

Tuon viimeisen kohdan osalta avainasemassa on se, ymmärretäänkö meillä erottaa toisistaan 1) humanitaarinen sekä 2) matalan ja 3) korkean palkkatason maahanmuutto. Ensimmäistä tulisi rajoittaa voimakkaasti, toinen sallia vain hyvin perustelluissa poikkeustapauksissa ja kolmatta pyrkiä suosimaan. 

Lisäksi sosiaaliturva tulisi sitoa kansalaisuuteen. Ja kansalaisuus osoitettuun kykyyn huolehtia omasta toimeentulostaan - siis ilman sosiaaliturvaa - sekä kotimaisen kielen ja keskeisten kulttuuripiirteiden omaksumiseen. 

16 kommenttia:

  1. Kuinkahan kauan vanhukset uskaltavat kulkea kadulla asioillaan tai pienet lapset mennä esikouluun tai varsinaiseen kouluun?
    Nämä toistuvat uutiset, että kouluiässä olevat nuoret ryöstelevät jo toisiaan, johtaa hetken päästä siihen, että rohkeus ja röyhkeys lisääntyy. Ketkä ovat seuraavat uhrit?
    Jotkut kantavat puukkoa mukanaan "oman turvallisuuden" vuoksi. Tämä siis nykysuomessa kun minä jo luulin, että Isontalon Antin ja Rannanjärven aikakausi olisi ohi?
    Vai onko niin, että nyt Suomessa eletäänkin Ahmedin ja Muhammedin aikakautta? Kuinka kauan sitä jatkuu?

    Talous: Ei rapakunnossa olevan talouden omaava maa pysty toimimaan koko maailman sosiaalitoimistona ja elättämään turhia, turvapaikkaoikeutta väärinkäyttäviä, matuja.
    Muualla tämä tajutaan muttei vihervasemmistossa :(

    Ensi hallituskaudella pitää aloittaa kaiken kattava selvitys mitä tänne tulleet matut oikein maksavat.
    Sehän jo tiedetään Pauli Vahteran tekemän laskelman perusteella, että vähintäin 3,2 mrd € vuodessa mutta onko tämänpäivän summa jo 4 mrd € vuodessa vai enemmän?
    Valtiovarainministeri Saarikko ottaa uutta velkaa ensi vuonna 8 mrd €. Eikö olisi voinut säästää ym. menoissa?

    Eikä näistä tänne tulleista ole kantamaan kortta kekoon vaan aiheuttavat pelkkiä ongelmia, turvattomuutta ja väkivaltaa kuten tapahtuu heidän kotimaassaan, Paskastaniassa.
    Ja nyt sitten tullaan joukolla tänne tekemään Euroopan maista, Suomi mukaanlukien, samanlainen.
    Ja kantaväestössä on niitä "suvaitsevaisia", jotka kurkku suorana huutavat LISÄÄ RIKASTUTTAJIA.
    No rikastuttavat he niitä puukkokauppiaita. Onko ne ostettu Kelan sosiaalituella vai huumerahoilla. Vakavia kysymyksiä, joita täytyy äänestäjien ruveta miettimään.
    Ei poliitikot muuten tee mitään ellei paikka Arkadianmäellä vapise tai ministeriauton takapenkki ole vaarassa.

    Eilisen A-studion päätteeksi toimittaja Rosa Kettumäki informoi, että huomenna (eli tänään) käsitellään Suomen katastrofaalisessa tilassa olevaa taloutta.
    Uskomatonta, että Ylestä kuulee tällaista mutta hienoa jos sielläkin aletaan tunnustamaan tosiasioita.
    Tähän liityen täytyy mainostaa tämän päivän artikkelia
    "Kommentti: Viisikon bileistä syntyi jäätävä lasku – Marinin ”lystikäs” venkoilu ei naurata"

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009262008.html

    Ei muuten jää epäselväksi kuka pani rahat haisemaan!

    Bileet on nyt ohi, terv. Boomerit

    PS. Illan ohjelman keskustelijat Petteri O ja Li A.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään

      "Vuoden 2023 äitiyspakkaus on tavanomaista niukempi"

      https://yle.fi/a/74-20008310

      Artikkelista poimittua

      – Pakkauksen valikoima supistuu. Alkuvuodesta esitimme pakkausta kohti 30 euron arvon korotusta sitä valitettavasti saamatta.
      -------------------------

      Mihin suomalaisten rahat oikein menevät?
      Vievätkö matut ja sähkölaskut tuhkatkin pesästä?
      Mielenkiinnolla odotan puolueiden näkemyksiä miten hoidetaan suomalaisten turvallisuus ja talous tulevaisuudessa?

      Poista
    2. Tämäkin vielä

      "Sataa työssäkäyvää kohti 133 työtöntä tai työvoiman ulkopuolista"

      https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-127809

      https://www.stat.fi/julkaisu/cktv58zx41ip90b61u1iq0ldd

      Poista
    3. Seuraavaksi tulevat kotiryöstöt, joiden tekijöitä ei yleensä saada kiinni Ruotsissa. Soitetaan ovikelloa ja sitten 2-5 puukoin tai pistoolein varustettua musua hyökkää sisään.

      Asukkaat hakataan pahoin, jos pistävät vastaan. Heidät teipataan käsistä ja jaloista ja sullotaan yhteen huoneeseen. Sitten rosvot käyvät asunnon läpi ja rahat ja kaikki arvokas viedään.

      Pankkikorttien tunnukset kiskotaan ulos ja yksi käy nostamassa rahat. Valehtelusta hampaat kurkkuun.

      Ruotsissa tämä on jo arkipäivää ja siellä ihmiset rakentavat turvahuoneita, kameroita ja asennuttavat 10. 000 euroa maksavia teräsovia, jotka ovat aivan tavallisen oven näköisiä.
      Tästä oli kerran iso artikkeli Aftonbladetissa ja Ihmisiä telineillä blogissa. Nils- Aslak Näkkäläjärvi

      Poista
    4. Johtavien viherkommunistien ja heidän kumppaniensa, entisessä KANSALLISESSA kokoomuksessa vallankaapanneiden, nykykyisessä kansaTTOMASSA kokoomuksessa valtaapitävien maanpetturien olisi vain tarpeeksi usein käytävä lepertelemässä ja hellästi poskelle tapauttamassa noita barbaarisiksi islamilaisiksi ISIS-terroristeiksi kasvavia kakaroita?

      PettUri Orpo olettaa, että vaalikarja on seuraviin eduskuntavaaleihin mennessä unohtanut tai on edelleen täysin tietämätön, että syksyllä 2015 Orpo avosylin, Schengen-sopimuksen sitä vaatimatta, otti avosylin vastaan n. 30000 kansallisen identiteetimme tuhoajaa, joita elätetään suomalaisten veronmaksajien piikkiin "vastuullisesti" otetulla ULKOMAANVELALLA - runsaalle 3 miljardille eurolle vuosittain olisi varmasti jotain Suomeakin hyödyttävää käyttöä!

      Poista
  2. Nyt vielä tämäkin. Amnesty vaattii suomen hallitusta avaan rajat kaikille afgaanilaisille kun noiden maassa kuulemma on niin paha olla. Ei edes tavitse arvella vaan kohta rynnii kaikki isis saastat tuolta tähän maahan.

    VastaaPoista
  3. Miksi katuväkivalta ja sen pelko yhdistetään maahanmuuttajataustaisiin katujengeihin? Luulisi, että kyse on pikemminkin näistä jokapäiväisistä natsikulkueista, joita on Kirsi Piha näkee ikkunastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin ikkunasta? Kirsihän on ihan Pihalla.

      Poista
  4. Millä lailla vanhojen talojen purkaminen ja uusien rakentaminen, tai mamujen siirto toiselle alueelle auttaa tässä?

    Kun vika ei ole rakennuksissa vaan niissä asujissa. Joku Rinkebyykin vaikuttaa ilmakuvissa väljästi rakennetulta lähiöltä, kuten ovat suomenkin -70 luvun lähiöt..metsiä ja kaikkea.

    Afrikassa sama juttu, olisi todella hieno manner ilman n-sana porukkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai ei se rinkeby ny kovin väljä ole, mutta jos siel asuiisi arjalaisia, ei mittään sen kummempii ongelmii olisi, kuten ei Rosengoordissakaan tai Tanskan vastaavissa

      Poista
  5. Kuten Professori kirjoitti, Tanskassa on muutettu kurssia. Ruotsin syksyn vaalit osoittivat äänestäjien haluavan muutosta. Italiassa vaalit toivat uuden pääministerin ja meiningin.

    Yle tänään

    Italia ei halua päästää pelastuslaivoja satamaan, hallitus sanoo vaikeuttavansa maahanmuuttoa – tutkijan mukaan toimilla on vähän vaikutusta

    Melonin oikeistohallitus on ilmoittanut kiristävänsä Italian maahanmuuttopolitiikkaa.
    Maan haluttomuus päästää järjestöjen aluksia satamiinsa on kirvoittanut kritiikkiä EU-pöydissä ja naapurimaissa.

    https://yle.fi/a/74-20008262

    Ja sitten artikkelista poimittua

    Tutkija Marco Siddi sanoo, että Melonin hallituksen toimet rikkovat sekä Italian lakia että kansainvälistä oikeutta.

    ------------------------

    Jos näin on, tämä tarkoittaa sitä, että maiden lainsäädäntöä sekä kansainvälistä oikeutta täytyy muuttaa.
    Ei ole niin, että porukkaa voidaan surutta rahdata Eurooppaan ja vaatia meitä elättämään niin sanottuja turvapaikanhakijoita tai siirtolaisia maailman tappiin asti.
    Kuten päivän kirjoitus osoittaa, tulijat ovat myös mitä suurimmassa määrin turvallisuuskysymys.
    Ei kait kenellekkään ole epäselvää Ruotsin raiskaukset, autopalot, ampumiset, murhat ja rakennusten räjäytykset? Tätä samaa kohti mennään ellei muutosta tule.

    Historiasta on syytä muistaa mitä tapahtui amerikan tai australian alkuperäisväestölle kun siirtolaiset valtasivat mantereet. Sama kehitys tapahtuu Euroopassa ellei ryhdistäydytä ja järkiinnytä.
    Samaan aikaan kun Euroopassa korotetaan puolustusmäärärahoja - matut lisääntyvät eikä tätä invaasiota vastaan tehdä mitään. Hölmöläisten hommaa. Miettikäähän ketä äänestätte!

    VastaaPoista
  6. Suomen yhdeksässä suurimmassa kaupungissa asuu 40 % maan väestöstä. Taajamien ulkopuolella asuuu noin neljännes. Voidaan siis arvioida, että kutakuinkin kaikki kaupunkilaiset pelkäävät katuväkivaltaa lukuun ottamatta suojavärillisiä.

    VastaaPoista
  7. Niinpä niin. Viisastellaan nyt että : " ei saa antaa pelolle valtaa " . Tai että " kohtaa pelkosi " .

    VastaaPoista
  8. Hui hitto! Sähkön hinta nousee pilviin. Vaan kuka maksaa Mohammedin, Abdilkaderin ja Hosseinin sähkölaskun? Noh, heille sillä ei ole merkitystä mitä se maksaa.

    VastaaPoista
  9. Pisti miettimäään tuo katuväkivallan pelko. Kyllä... havaitsin, että itsekin "pelkää". Vältän tietyillä alueilla liikkumista tiettyinä aikoina. Kauppakeskuksissa poistun hissistä, jos siihen tulee koneinsinöörejä tai heidän nuorisoaan. Liikun vain omalla autolla, en julkisilla. Kutsuisin tätä pelkoa realismiksi ja varovaisuudeksi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!