maanantai 24. lokakuuta 2022

Raaistuva sota

Viime päivinä on puhuttu siitä, että Venäjä aikoisi räjäyttää suuren padon Hersonista ylävirtaan, jolloin suuri osa kaupungista hukkuisi. Kysehän olisi yksiselitteisesti laajamittaisesta siviilien joukkotuhonnasta eli erittäin vakavasta sotarikoksesta. 

Tämä herättää kysymyksen siitä, mitä länsimaat tulisivat tekemään mikäli padon räjäytys toteutuisi. Käyttäisivätkö ne entistä kovempaa kieltä venäläisistä, asettaisivatko pakotteita Putinin valtakunnalle tai ryhtyisivätkö aseistamaan Ukrainan asevoimia entistä innokkaammin?

Vai toteaisiko länsi, että nyt Putinin sotarikokset saavat riittää ja puuttuisi taisteluihin suoraan omilla asevoimillaan? Jos näin, niin kuinka Venäjän armeija vastaisi - luovuttamalla otteensa Ukrainasta vai ottamalla käyttöön ydinaseita turvatakseen asemansa?

Edelle kirjoitettu kuvaa sitä dilemmaa, joka länsimailla on Venäjän diktaattorin kanssa. Lännen on turvallisinta asettua ukrainalaisten selän taakse tukemalla näitä asetoimituksin, mutta samalla se tulee tavallaan kerta toisensa jälkeen hyväksyneeksi venäläisten sotarikokset. Mutta ei sotaan mukaan lähteminenkään ole ongelmatonta, sillä sen hinta saattaisi muodostua järjettömän kovaksi.

Siksi on syytä toivoa, että Putinin liikekannallepanon ongelmat - kuten koulutuksen puute, varusteiden kehnous ja asevelvollisten lyhyeksi jäävät elämät - johtaisivat lopulta venäläisten heräämiseen sodan todellisuuteen ja sen kovaan hintaan myös venäläisten puolella. Ja sitä kautta mellakointiin sodan lopettamiseksi. 

Valitettavasti tämänkin toiveen toteutuminen on epätodennäköistä, sillä Venäjän oppositio on nujerrettu ja Putinin valta keinoja kaihtamatonta. Ja siksi Ukrainan sodan voi odottaa raaistuvan sitä enemmän, mitä heikommin Venäjän armeija pärjää ukrainalaisille. 

25 kommenttia:

  1. Tuhkaa mietityttää myös Zaporižžjan ydinvoimalan tilanne, jos pato tuhotaan. vesi lähtee pois tekojärvestä ja se saattaa vaarantaa ydinvoimalan jäähdytyksen.

    VastaaPoista
  2. Terhomatti Hämeenkorpi24. lokakuuta 2022 klo 8.20

    "Toivot ovat toivoja ja Vilhot Vilhoja"-sanoi äitivainajani täysin toivottomista tapauksista.

    VastaaPoista
  3. Milloin padon räjäyttämisestä on tullut "sotarikos"? Kun englantilaiset tuhosivat Operation Chastisessa saksalaisia patoja, eivät he joutuneet siitä tuomiolle. Jotta sotarikoksen määritelmä olisi oikeudenmukainen, sen on koskettava kaikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Maailmassa on aina oikeus seurannut voittajan miekkaa." (Kapteeni Kaarna, Tuntematon sotilas)
      Sodan voittaja päättää sitten jälkikäteen, millaisia sääntöjä sodan aikana olisi pitänyt noudattaa ja tuomitsee hävinneet näiden uusien sääntöjen mukaan.

      Poista
    2. Aina yhtä yllättävää, kun joku putinisti heittää aivan älyttömän kommentin.

      Poista
    3. Onhan se hieman hämäävää kun vielä viime sodissa hommat jota tekivät suurimmassa mittakaavassa ne voittajat joita ei ikinä tuomittu mistään, ovatkin nyt sitten sotarikoksia. Sanon tämän ihan ilman että olen mitenkään ryssien puolella, päinvastoin. Harris ei joutunut koskaan oikeuteen, eikä Guy Gibson, eikä kukaan muukaan. Onko jokin sopimus muuttanut sotarikoksen määritelmää sitten Nurnbergin?

      Poista
    4. Minua on ihmetyttänyt se tekopyhyys, millä tuomitaan siviileihin kohdistuneet pommitukset. Itsekin pidän niitä äärimmäisen tuomittavina, mutta jenkit perustelivat satojen tuhansien japanilaissiviilien tappamista ydinaseilla muun muassa sillä, että näin toimien säästettiin sotilaiden henkiä. Kyllä amerikkalaisilla ja venäläisillä olisi aihetta itseruoskintaan, mitä saksalaisiltakin toisen maailmansodan jälkeen vaadittiin.

      Hruzevin kerrottaan aikoinaan hyvittäneen Ukrainalle Stalinin aiheuttamaa nälkätuhoa lahjoittamalla maalle Krimin. Nyt Putin on varastamassa sitä takaisin. Tuo roistovaltio uskoo vain voimaa, jota lännen olisi annettava Ukrainalle.

      Missä siis viipyvät saksalaiset ja amerikkalaiset panssarit, pitkänmatkan raketit, A10-panssarintuhoojakoneet ym. lelut, joilla venäläiset rosvot pyyhkäistään pois? Vai onko tarkoituskin pitää konfliktia yllä jonkin hämärän tavoitteen takia?

      Poista
    5. "Onhan se hieman hämäävää kun vielä viime sodissa hommat jota tekivät suurimmassa mittakaavassa ne voittajat joita ei ikinä tuomittu mistään, ovatkin nyt sitten sotarikoksia"

      Olet asian ytimessä venäjä pitäisi lopultakin tuomita niistä toisenmaailman sodan aikaisista teoista tähän päivään kun on niitä hirveyksiään jatkanut koko olemassa olonsa ajan ja historiaansa kirjoittanut ne sankariteoiksi ja valehdellut kansalle aina.

      Poista
    6. Geneven sopimus 1949, ei ollut voimassa toisen maailmansodan aikana. Toki Suomessa nykyään tuomitaan esim kirjoituksista semmoisten lakien mukaan, jotka eivät kirjoitushetkellä olleet voimassa, mutta ehkä se on ns toinen asia.

      Poista
    7. Geneven sopimuksen puuttuminen ei kuitenkaan estänyt Nürnbergin oikeudenkäynneissä tuomitsemasta saksalaisia johtohenkilöitä sotarikoksista.

      Poista
    8. Olisiko heidät pitänyt jättää tuomitsematta?

      Poista
    9. No, jos siviilejä satoja tuhansia polttaneista on tuomitsemaan toisia kaltaisiaan, niin kaikin mokomin.

      Poista
    10. Natsit aloittivat tappamisen. Jos sitä ei olisi tapahtunut, kukaan ei olisi joutunut sotaan, eikä yhtään siviiliä olisi kuollut.

      Poista
    11. Niin. Se oikeuttikin esimerkiksi Dresdenin asukkaiden elävältä polttamisen, Hiroshiman ja Nagasakin haihduttamisen taivaan tuuliin ja kaikki muut kostotoimet.

      Poista
    12. No märehditään nyt kahdeksankymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja puolustellaan whataboutismin hengessä, että saahan ne ryssät toki tehdä sotarikoksia.

      Poista
    13. Olipas ämmämäinen kommentti, jossa vääristellään toisten argumentteja, kun itseltä ruuti loppui.

      Poista
  4. Venäjä ei kunnioita mitään muuta kuin voimaa. Se pitäisi Euroopassa jo uskoa.
    Siksi sinne pitäisi lähettää ohjuspuolustusta, panssarivaunuja, Himarseja ja heille sopivia lentokalustoa ynnä muuta mitä hyökkäyksessa tarvitaan.

    Tämä sota ei lopu pakotteilla eikä päätä silittämällä Macronin tai Scholtsin tapaan.
    Ukrainalla on täysi oikeus saada omat alueensa takaisin ja lännen tulee voimistaa aseapua, jotta venäläiset ajetaan Ukrainasta pois.
    Sillä on karmeat seuraukset jos Putinin annetaan saada alueita Ukrainasta eli voittaa sodan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on niin että kaikki valtiot kunnoitaa vain voimaa,
      Mutta yleensä sodat käy pitkittyessään entistä raaemmiksi, esimerkkinä vaikka Vietanaminsota, jossa, loppua kohden alkoi suurimittaiset viidakon myrkyttämiset ja valtavat massapommitukset ..

      Poista
    2. Valitettavasti maailma on valtioiden välillä peruskoulun piha. Vittumaisin ja våkivaltaisin tekee mitä haluaa elleivät muut liittoudu sitä vastaan. Samalla tavalla siellä peruskoulun pihalla on kaiken maailman opettajatätejä/tytteleitä ja kuraattoreita selittämässä ettei noin saa tehdä. Ja rankomassa niitä jotka nousevat niitä väkivaltaitaisia kiusaajia vastaan nyrkein, väkivaltahan on väärin. Se nyt vain on niin että maalla pitää olla niin riittävä kyky väkivaltaan ja niin vittumaiset johtajat jotka ajavat omiensa asiaa, että porukka saa olla rauhassa molemmilta, väkivaltaisilta persreiiltä ja noilta hyväihminen selittäjiltä jotka vain saavat aikaan kaaosta ja lisää väkivaltaa typerillä opeillaan ja kyvyttömyydellään pitää perseilijät kurissa. Toki se tarkoittaa että näiden vittumaisuuteen kykenevien omien johtajien tulee olla perinteisiä herrasmiehiä, sotilaita ja valtiomiehiä. Siksihän muinoin kehittyi kaikkialla maailmassa sotilaskoodisto joka sisälsi kyvyn väkivaltaan mutta myös sitä väkivaltaa suitsimaan tarkoitettun moraalikoodiston. Samurait, ritarit, upseerit, sotilaan kunnia... nykyään luullaan että ne ovat tyhjiä käsitteitä, mutta eivät ne ole. Ne ovat kummunneet tarpeesta ja niin ne tekevät vieläkin.

      Poista
  5. Minä haluaisin nähdä sen että Kremlistä, Pietarin kirkosta ja Talvipalatsin alueesta jauhetaan tiilimurskaa. Tämä on vain toiveajattelua, realistisempaa ehkä olisi toivoa että kun Putin et al kaatuvat, samalla hävitettäisiin ne mausoleumin häiskät. Ehkä tervehtyminen voisi alkaa siitä että raakalaisten palvonta loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Talvipalatsi olisi kiva nähdä ehjänä. On aika hieno kuvista päätellen. Kreml isäntineen joutaakin mennä.

      Poista
    2. Haluat nähdä kuinka Rooman Pietarin kirkosta jauhetan tiilimurskaa ?

      Poista
    3. No se sipulikupolisysteemi siinä keskustassa. Tiedät kyllä mitä tarkoitan, saivartelet vain.

      Poista
  6. Jos Putinilla et al joutuisivat syrjään tavalla tai toisella, mitä tilalle ja mihin suuntaan? Yksi on varmaa kuitenkin. Venäjällä on ollut vuosisatoja eri agendan, millaisen kukin, diktatuureja joissa pienilukuinen keskushallinto sanelee ylhäältä alas miten mennään ja mitä mieltä kansa on. Venäjältä on aina puuttunut oppositio ja sanan-/mielipiteen vapaus. Waltarin sanoin...Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Siis mitä nykyisen valtaklikin jälkeen on odotettavissa?

    VastaaPoista
  7. Ehkä Venäjä rauhoittuisi, jos Ukraina saisi jostain ydinaseita. Joko lännestä tai löytämällä Neuvostoliiton aikaisia pommeja. Olisiko joku ollut kaukaa viisas ja pistänyt muutaman pommin sivuun.

    Tämä olisi Venäjälle uusi tilanne. Ukraina olisikin tasaväkinen vastustaja. Venäjä on ilmoittanut käyttävänsä ydinaseita, jos sitä kohtaa eksistentiaalinen uhka. Kumminkin Venäjä itse kohdistaa Ukrainaan eksistentiaalista uhkaa ja kiistää Ukrainan olemassaolon oikeutuksen.

    Jos Ukraina jatkaa sodankäyntiään nykyiseen tapaansa ja menestyy siinä, Venäjä käyttää ydinaseita sitä vastaan. Venäjä uskoo olevansa ylivoimainen, siksi se sotii. Jos ylivoima eli ydinase-etu poistuu, niin jatkavatko he sotimista tietäessään, että kukaan ei voi voittaa

    Ukrainalaisilla on vaihtoehtoina tulla 1) Venäjän ydinaseiden tuhoamaksi tai tulla 2) Venäjän ydinaseiden tuhoamaksi mutta samalla Ukraina voi omin ydinasein tuhota Venäjän. Valitsevatko venäläiset silloin 3) rauhan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!