Kouluista 2030-luvulla työelämään siirtyvät nuoret aikuiset

Tekoälyyn sopii hyvin vanha suomalainen sananlasku tulen käytöstä. Kuten kaikki arvoisat lukijani muistanette, se menee näin: "tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä". Niin on tekoälykin.

Tämä tuli mieleeni lukiessani erkkomediasta kyselytutkimuksesta, jonka mukaan "tekoälyä käyttää alakoulun viimeisillä luokilla jo seitsemän lasta kymmenestä". Siinä toimitusjohtaja Katri Vataja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiöstä Itlasta nosti esille sen, ettei Suomessa ole mietitty juurikaan sitä, "miten tekoäly saataisiin tukemaan turvallisesti lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia". 

Erityisesti asiaa pitäisi miettiä kouluissa ja koulujen opetussuunnitelmissa. Onhan selvää, että nykyisessä järjestelmässä osa koululaisista turvautuu mitä todennäköisimmin erityisesti kotona tarkoitettujen tehtävien – siis läksyjen – tekemisessä oman ajattelunsa sijaan tekoälyn apuun, mikäli se on mahdollista. Ja jättää samalla aivojensa toiminnan kehittämisen narikkaan, mikä sitten aikanaan kostautuu osaamisen puutteena työelämässä ja muutenkin aikuisten maailmassa. 

* * *

Yksi ratkaisumalli tähän ongelmaan saattaisi olla kotona tehtäväksi tarkoitettujen läksyjen antamisen korvaaminen pidentämällä koulupäivää kotitehtävien tekemiseen tarkoitetulla tunnilla, jolloin opetushenkilökunta voisi valvoa niiden tekemistä. Ongelmana tässä ratkaisussa lienee lähinnä hinta – onhan suomalaisessa yhteiskunnassa tapana maksaa henkilökunnalle lisäpalkkaa työajan ja -tehtävien lisääntyessä.

Toisaalta kova hinta suomalaiselle yhteiskunnalle olisi sekin, että nykyisistä varhaisnuorista ja lapsista kasvaisi työkyvyttömiä aikuisia yhä enemmän osaamista edellyttävään tulevaisuuden yhteiskuntaan. Siis sellaisia, jotka elelisivät koko elämänsä työnantajien palkan sijaan verovaroista kustannettavalla sosiaalituella – ja joista osa epäilemättä pyrkisi kohottamaan elintasoaan epärehellisin keinoin eli sortuisi rikollisuuteen.

* * *

En mitenkään väitä, että edelle kuvailemani ratkaisumalli olisi ainoa mahdollinen, vaan kehotan suomalaisia päättäjiä ottamaan tekoälyn aiheuttaman riskin lasten oppimiselle vakavasti ja etsimään sen torjumiseksi myös muita keinoja – vaikkapa muokkaamalla koulupäivien pituuden sijaan niiden sisältöjä. Vaarallisinta olisi se, ettei asialle tehtäisi mitään ja kouluistamme valmistuisi 2030-luvulla joukoittain työelämään kelvottomia nuoria aikuisia. 

Samalla muistutan, että 2030-luku alkaa jo muutaman vuoden kuluttua, joten tässä asiassa ei ole aikaa vatulointiin. Kysyin asiaa myös ChatGTP:ltä ja se kirjasi hyvän periaatteen ellei suorastaan itsestäänselvyyden: "tarvitaan järjestelmä, jossa oppilaan on mahdollista käyttää tekoälyä oppimisen tukena, mutta jossa hän ei voi korvata sillä oman osaamisensa kehittymistä ja silti tulla arvioiduksi osaavaksi".

Siksi päätän tämän merkinnän toteamalla tekstini mahdollisesti lukeville poliittisille päättäjille kahdella sanalla: "saa suorittaa".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mihin unohtuivat maahanmuuttajalasten epäsuorat vaikutukset?
Koulutuspoliittinen kynnyskysymys hallitusohjelmaan
Tekoäly vastasi kuopiolaiselle aineenopettaja Tomi Nissiselle

35 prosenttia suomalaisista ei kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tulokset kysymyksestä, jossa ihmisten piti kertoa hyväksyvätkö he, että "myös samankaltaista työtä tekevien välillä pitää voida olla palkkaeroja, jotta työntekijöiden väliset erot osaamisessa ja ahkeruudessa voidaan huomioida. Heidän tiedotteensa oli otsikoitu "Suomalaiset hyväksyvät osaamiseen perustuvat tuloerot".

Tämä on sikäli perusteltua, että 26 prosenttia vastanneita oli täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Toisin sanoen 65 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ihmisten palkitsemisen osaamisen ja ahkeruuden perusteella. 

Omalta osaltani ihmisten palkitseminen ahkeruudesta ja osaamisesta kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Silti suomalaisista on – EVA:n kyselyn perusteella – viisi ja 13 prosenttia täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Eikä 16 prosenttia osaa ottaa asiaan edes kantaa. 

* * *

Toki täytyy myöntää, etteivät nämä 35 prosenttia suomalaisista ole yksin ajatuksineen. Samalla tavalla ajateltiin muinaisessa Neuvostoliitossa, joka sovelsi niin sanottua tieteellistä sosialismia. 

Se johti katastrofiin ja 70-vuotisen sosialismikokeilun päättymiseen 25 vuotta sitten. Tänä päivänä tuota aatetta on sovellettu pisimpään Kuubassa, josta tuoreet uutiset ovat kertoneet sähköjen palailevan hiljalleen sen jälkeen, kun ne yhtäkkisesti katosivat. Kansalaisten keskipalkka vastaa 35 dollaria kuukaudessa.

Jotain luulisi kertovan myös sen, että Kiinakin sovelsi sosialismia puhemies Maon aikana. Siellä maan johtajat toki taitavat vannoa edelleen kommunistisen diktatuurin nimiin, mutta talous pyörii markkinavetoisesti tuottaen samankaltaista työtä tekevien ihmisten välille palkkaeroja. 

Niinpä maan talous on tunnetusti kasvanut vauhdikkaasti ja samaan aikaan palkkatason kehitys on sojottanut tukevasti kohti koillista, kuten alla oleva kuva (lähde) osoittaa. Ja sen seurauksena sosialistisen vallan aiheuttama köyhyys on nopeasti katoamassa.

* * *

Siksi on syytä kysyä, että mitä ajattelevat ne 35 prosenttia suomalaisista, jotka eivät kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista palkalla tai eivät osaa kertoa mielipidettään. He lienevät poliittisesti vasemmalla eli Vasemmistoliiton, Vihreiden tai SDP:n kannattajia, mutta entä itse työelämä. 

Onko heidän haaveenaan päästä nauttimaan hyvästä palkasta ilman osaamista ja ahkeruutta? Vai ovatko he jo nyt osaamattomia ja/tai laiskoja, joita harmittaa etevämpien kollegojen mojovampi palkkakuitti? Vai onko näiden ihmisten kohdalla kyse pelkästä ruusunpunaisesta ideologiasta, jossa kaikkien tasapalkkaisuus nähdään jonkinlaisena poliittisena tavoitteena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä
Kovempaa verotusta haluavien suomalaisten määrä on hurjassa kasvussa

Kaupunkilaisnaiset ja maalaismiehet

Helsingissä on enemmän nuoria naisia kuin miehiä. Niinpä paikallinen sanomalehti kertoi, että lajimme synnyttävään sukupuoleen kuuluvilla henkilöillä on vaikeuksia löytää siittävään sukupuoleen kuuluvia ihmisiä. 

Ongelma on syntynyt muuttoliikkeestä, jonka seurauksena jo aiemmin on tunnistettu, että maaseudun miehillä on vaikeuksia löytää itselleen vaimoja. Nyt lukemani juttu oli ensimmäinen, jossa huomasin puhuttavan ilmiön loogisesta kääntöpuolesta. 

Toki siihen olisi olemassa yksinkertainen ratkaisu eli muuttaminen. Naiset maalle ja miehet kaupunkeihin. Valitettavasti ainakin leivän hankkiminen aiheuttaa kuitenkin vaikeuksia, sillä naiset kouluttautuvat usein ammatteihin, joita voi käytännössä harjoittaa vain kaupungeissa, koska erityisesti julkiset palvelut ovat keskittyneet niihin. Monet miehet taas ovat kiinni maaseudun taloudellisissa ja harrastuksellisissa perinnöissään. 

* * *

Pariutumisongelma ei ole vain henkilökohtainen asia, vaan myös yhteiskunnallinen ongelma. Suomalaisten lapsiluku on aivan liian pieni, jotta väestö uusiutuisi. Viime vuonna maassamme syntyi vain 1,3 lasta naista kohden.

Tämän seurauksena väestön huoltosuhde on nopeasti muuttumassa yhä heikommaksi. Ja sen myötä entistä pienempi joukko työtä tekeviä joutuu elättämään työvoiman ulkopuolella olevia – eikä ongelmaa paranna eliniän kasvu, joka lisää eläkeläisten määrää. 

Tosin suomalaisten eläkkeelle jäämisen iän nousu on osittain lieventänyt ongelmaa. Ja vastaavasti kehitysmaalaistaustaisen väestön jääminen työelämän ulkopuolelle vaikeuttanut sitä – samoin kuin maamme pitkään jatkunut heikko talouskasvu. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Suomen tulevaisuus muodostuu. Erityisen tärkeää olisi, että – jos ja kun maamme talous on lopultakin lähtenyt nousuun – se näkyisi heteroparien määrän lisääntymisenä ja suomalaisten lapsiluvun kasvuna huolimatta sukupuolten alueellisesta eriytymisestä. 

* * *

Viime kädessä ratkaisu löytyy yksittäisten naisten ja miesten valinnoista. Onnistuvatko he löytämään ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan vai jäävätkö nykyisille sijoilleen akattomina ukkoina ja valittavina vanhapiikoina? 

Onni onnettomuudessa on se, että työelämän digitalisoituminen tarjoaa aiempaa enemmän mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia, joista ihmisten olisi osattava valita oikea tie oman elämänsä – ja suomalaisen yhteiskunnan – onnen rakentamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset

Seksi ei jakaudu tasaisesti - eikä siitä seuraa lapsia
Anna Rotkirchin selitykset suomalaisten parisuhde- ja naisten mielenterveysongelmille

Yrittäjä Jesse Rauhamo avautui Yleisradion käytännöistä

Huomasin sosiaalisessa mediassa mielenkiintoisen uuden tuttavuuden. Hänen nimensä on Jesse Rauhamo ja tausta Yleisradion toimittajana vetämässä muun muassa suosittua podcastia.

Hän kertoi oman näkemyksensä meidän kaikkien rahoittaman Yleisradion toimituksellisista käytännöistä. Nyttemmin mies on oman luonnehdintansa mukaan "sisällöntuottaja, kiinnostunut politiikasta, taloudesta ja suomalaisista arvoista."

Mutta palataan Ylen käytäntöihin. Rauhamon mukaan "olin 22 -vuotias sisällöntuottaja ja... luottoni Yleä kohtaan oli suuri ja mahdollisuus työskennellä näin isossa organisaatiossa oli minulle ylpeys."

Sekä edelleen "vuosien saatossa kuvitelmani Ylestä hiljalleen murenivat kun näin miten talon sisällä ihmiset käyttäytyvät. Näin ollen lähdin pois ja siirryin täyspäiväiseksi yrittäjäksi." 

Hän myös mainitsi perehtyneensä tiettyihin Nasima Razmyariin liittyviin asioihin ollessansa "Ylellä rivitoimittaja", mutta "jos Ylen alustalla tästä puhuu, sisältöä ei julkaista. Js siitä puhuu omissa someissa niin se on lähtöpassit." 

Tämä on mahdollista Rauhamon mukaan siksi, että "Ylellä tehdään lähes poikkeuksetta määräaikaisia työsopimuksia kesto 6kk jotta tälläisen tilanteen tapahtuessa työntekijän saa nopeasti pihalle". Näin siis verorahoitteisessa mediassa, jonka tehtävänä on tuottaa puolueetonta tietoa Suomen kansalaisille. 

En luonnollisesti tiedä enkä tunne Jesse Rauhamoa, mutta hänen väitteensä koskien Yleisradiota ovat varsin vakavia. Nähtäväksi kuitenkin jää, kommentoiko kansallismediamme niitä jollain tavalla. Kuin myös se, mitä annettavaa Rauhamolla on lopulta suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. 

Päivän aiempi merkintä:
Virheellistä kieltä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Ylen hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla?
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?

Työpaikkojen synnyttämisestä

Toimeentulotuen saamisen ehdot kiristyivät eilen ja hyvä niin, sillä se tarkoittaa, että sosiaaliturvan varaan tarkoituksella jääminen vaikeutuu. Ja näin työvoiman tarjonta kasvaa. 

Toisaalta Suomessa ei ole uudistusta ennenkään ollut työvoimapulaa, ei ainakaan siitä päätellen, että maassa on lähes kolmeasataatuhatta työtöntä. Kyllä kai niistä olisi löytynyt halukkaille työntekijöitä, jos sellaisille olisi tarvetta. 

Minun muistini mukaan työvoiman tarjonnan kasvattamisesta alkoi ensimmäisenä höpöttää – ainakin julkisuudessa – Juhana Vartiainen (kok), josta tuli sittemmin Helsingin pormestari. Aivan kuin työpaikat syntyisivät siitä, että niihin on enemmän hakijoita. Tai että maassa olisi enemmän työhön haluttomia ja siihen kyvyttömiä ihmisiä.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että työpaikkoja syntyy vain siitä, että maassa on sellaisia yrityksiä, joissa toimii - omistajana tai palkollisena – ihmisiä, jotka näkevä uusien työntekijöiden rekrytoinnin tarpeellisena ja kannattavana. Siis ihmisiä, joilla on ideoita toiminnasta, joka tuottaa liikevoittoa. 

Siksi on selvää, etteivät sosiaali- ja tyttömyysturvan muutokset vaikuta millään tavalla maamme talous- ja työllisyystilanteeseen. Eikä työttömien tai työvoinan ulkopuolella olevien ihmisten toimeentulon kiristämiselläkään ole sen suhteen mitään merkitystä.

Tästä syystä valtiovallankin kannattaisi keskittyä siihen, että yrittäminen ja yritysten kasvattaminen olisi kannattavaa. Siis parantaa siihen houkuttavia taloudellisia kannustimia. 

Se tarkoittaa yritysten toimintaedellytysten parantamista, verotuksen kohtuullistamista ja sen progression loiventamista sekä – jos verovaroja halutaan käyttää – tuotekehityksen tukemista ja  kynnyksen alentamista pienten yritysten perustamiselle. 

Viimeksi mainitun osalta paninkin tyytyväisyydellä merkille sen, että pienet yritykset ovat voineet vuoden alusta alkaen perua epäonnistuneen rekrytoinnin ja vaihtaa huonon valintansa uuteen, mikäli työnteko ei suju toivotulla tavalla. Kiitos tästä kuuluu Petteri Orpon (kok) hallitukselle. 

Tällä on kaiken järjen mukaan aivan oleellinen merkitys erityisesti yksinyrittäjien uskaltautumiselle työnantajayrittäjiksi. Ja sitä kautta työpaikkojen syntymiseen tänne Pohjantähden alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?

Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski

Matias Marttinen pitää kiinni hallituksen tavoitteesta

Eilinen oli meille suomalaisille mielenkiintoinen päivä, sillä jouduimme isoveljen valvontaan. Tästä eteenpäin taloudenpitomme järkevyydestä huolehtii – sinänsä odotetusti – Euroopan Unioni. 

Toinen merkittävä uutinen oli Tilastokeskuksen julkistus lokakuun työllisyys- ja työttömyysluvuista. Molemmat ovat nimittäin kasvaneet vuoden takaisesta: 15–74-vuotiaita työllisiä oli 25 000 ja työttömiä 48 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Vielä elokuussa tilanne oli paljon synkempi. Silloin työllisiä oli a 23 000 vähemmän ja työttömiä 53 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Näiden välillä eli syyskuussa työllisiä oli 16 000 enemmän ja työttömiä 32 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Piirsin nämä tiedot kuvaksi. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, on suomalaisen työtä tekevän väestönosan määrä lähtenyt nopeaan kasvuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa yhä useampi hankkii elantonsa omalla työllään – sen sijaan että rasittaisi julkista taloutta. 

Työttömien määrässä ei sen sijaan näy vastaavaa trendiä, vaan se näyttäisi pysyneen kutakuinkin ennallaan. Tämä tarkoittaa – työllisten määrän nousu huomioiden – sitä, että aiempaa useampi suomalainen on päättänyt siirtyä työelämän käyttöön. 

* * *

Tiivistettynä tästä kaikesta voidaan päätellä, että Suomen talous näyttäisi lopultakin kääntyneen kasvuun. Ja että tuohon kasvuun on käytettävissä runsaasti sen tärkeintä resurssia eli työtä etsivää työvoimaa. 

Ei siis ihme, että työministeri Matias Marttinen (kok) ilmoitti hallituksen pitävän kiinni tavoitteestaan saada Suomeen 100 000 uutta työllistä hallituskautensa aikana. 

Toki siihen tavoitteeseen on vielä pitkä matka, mutta juuri nyt sen toteutuminen näyttää varsin mahdolliselta ellei suorastaan todennäköiseltä, kunhan yllä olevan piirrokseni työllisten määrän kehitystä kuvaava – sinisellä värillä merkitty – kehitys jatkuu myös tulevina kuukausina ja vuosina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Toistaako Orpon hallitus Milein ihmeen ja korjaa suomalaisen arvopohjan?
Huvittavan yksinkertainen ratkaisu

Täysjärkinen demari

MTV3:n tämän päivän uutinen kertoi, että SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen puolustaa hallituksen ajamaa uudistusta, jolla helpotetaan työntekijöiden irtisanomista. Yrittäjäperheessä kasvaneena hän ymmärtää, mikä yhteys liian vahvoilla työntekijöiden oikeuksilla on erityisesti ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Ja miksi se estää niiden muuttumiseen yksinyrittäjien puuhastelusta työnantajayrityksiksi ja myöhemmin mahdollisesti jopa kasvuyrityksiksi. 

Oli myös mielenkiintoista huomata, että Hiltusen päivityksestä olivat tykänneet myös SDP:n kansanedustajat Anna-Kristiina Mikkonen ja Jani Kokko. Tämä tarkoittaa, että puolueen eduskuntaryhmän 43 jäsenestä joka seitsemäs on hallituksen esityksen kannalla. Esityksen, jota esimerkiksi ay-liike on haukkunut – kuvaannollisesti sanottuna – naama punaisena ja perse ruvella (esimerkki ja toinen).

Nähtäväksi siis jää, miten kansanedustaja Hiltusen ja hänen tykkääjiensä käy demaripuolueessa. Joutuvatko he kenties perinteisen vasemmistolaisen sakinhivutuksen uhreiksi tai peräti savustetuksi ulos koko puolueesta. 

Itse asiassa he ovat kuitenkin oikeassa, sillä rekrytointiprosessit ovat työläitä ja kalliita, eivätkä yrittäjät siksi palkkaa ja irtisano ketään huvikseen. Tämä lienee Hiltuselle selvää siksi, että hän on "kasvanut yrittäjäperheessä ja nähnyt millaisia haasteita pienyrittäjät kohtaavat palkatessaan henkilöstöä ja mitä riskejä siihen liittyy".

Myös itselläni – vaikka olenkin työurani tehnyt enimmäkseen valtion elättinä – on sekä kodin että oman perheeni kautta vahva kosketus yrityselämään, ja olen nähnyt aivan samat tosiasiat kuin Pia Hiltunen, ainakin tässä suhteessa täysjärkinen demari.

Päivän aiempi merkintä:
Sosialistimuslimi Zohran Mamdani äänestettiin New Yorkin pormestariksi

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kevään vaaleissa äänestäminen on tavallistakin tärkeämpää
Demarit on jakovara-, mutta ei yrittäjäpuolue
Antti Lindtman väärällä asialla

Huvittavan yksinkertainen ratkaisu

Joskus ratkaisut ovat huvittavan yksinkertaisia. Sellainen sattui silmiini tänään kun huomasin, että hallitus on päässyt yksimielisyyteen määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottamisesta.

Uudistuksen tarkoituksena on madaltaa pienyrittäjien kynnystä palkata palkallista aputyövoimaa, sillä sen esteenä on tähän asti ollut pelko siitä, ettei pysyvään työsuhteeseen palkattavasta henkilöstä pääse helposti eroon, mikäli yrityksen taloustilanne vaikeutuu tai työntekijä osoittautuu odotuksia huonommaksi. Toisaalta työntekijöiden edustajat pelkäsivät, että uudistus johtaisi määräaikaisten työsuhteiden täyttämiseen aina eri henkilöillä. 

Ratkaisun avain oli yksinkertainen. Työministeri Matias Marttisen (kok) mukaan "jos työnantaja haluaa vuoden jälkeen jatkaa saman tai vastaavan työn teettämistä, työtä tulee tarjota samalle työntekijälle, joka on jo ollut vuoden määräaikaisuudessa. Näin samaa työtehtävää ei voi täyttää toistuvasti eri ihmisillä".

Nähtäväksi siis jää, onko määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen se hopealuoti, joka avaa runsaasti työpaikkoja pienimmissä yrityksissämme ja kohentaa oleellisesti maamme työttömyyslukuja. Ja samalla nostaa vuodesta 2008 madelleen taloutemme lopultakin nousuun – sekä helpottaa samalla julkisen sektorin rahoitustilannetta.

Päivän aiempi merkintä:
Saksassa afgaani- ja syyrialaismiesten työllisyysaste on korkea, mutta miksei se kelpaa saksalaisille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Isojen kaupunkien väestökehityksen korrelaatio työllisyys- ja työttömyyasteen muutokseen on korkea
Viipalointia vai kasvatusta?

Isojen kaupunkien väestökehityksen korrelaatio työllisyys- ja työttömyyasteen muutokseen on korkea

Professori Matti Viren julkaisi sosiaalisessa mediassa pysäyttävän kuvaparin, jonka kopioin tähän alle. 

Ylemmässä kuvassa näkyy miten suomalaisissa yli 20 000 asukkaan kunnissa työllisyysaste on muuttunut ulkomaalaistaustaisen väestön osuuden kasvaessa vuodesta 1990 vuoteen 2023. Sen mukaan maahanmuuttajien kasvun ja työllisyysasteen muutosten välinen korrelaatio on -0,78. 

Alemmassa kuvassa on puolestaan esitetty työttömyysasteen kehitys suhteessa maahanmuuttajien määrän kasvuun. Sen mukaan maahanmuuttajien ja työllisyysasteen muutosten välinen korrelaatio on 0.62.

Korrelaatio ei sinänsä tarkoita syy-seuraussuhdetta, mutta se osoittaa jonkinlaisen yhteyden. Onko se suora vai tyyppiä "jäätelönsyönti ja hukkumiskuolemat" jää kuitenkin avoimeksi, mutta vaatii selityksen. 

Sen professori arvelee löytyvän siitä, että maahanmuuttajien työllisyysaste on 20 prosenttia alhaisempi kuin kantaväestöllä ja työttömyysaste kolminkertainen. Se jää kuitenkin avoimeksi, mistä syystä asia on näin.

Toisin sanoen Viren ei ota kantaa siihen, että ovatko korrelaatioiden perimmäisenä syynä esimerkiksi maahanmuuttajien heikot työelämävalmiudet, osaamattomuus tai synnynnäinen tyhmyys vai kenties kantaväestön maahanmuuttajiin kohdistamat ennakkoluulot tai syrjintä. 

Selvää kuitenkin on, että nämä syyt pitäisi selvittää objektiivisen tutkimuksen kautta. Ja käyttää sellaisen tuloksia yhtenä keskeisenä maahanmuuttopoliittisen päätöksenteon perusteena.

Päivän aiempi merkintä:
Kolmesta espoolaistapauksesta

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Ovatko integroituneet arabit positiivinen asia? 
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Uutissuomalainen julkaisi varhain tänä aamuna tulokset mielipidekyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisten kantaa ay-liikkeen ja työnantajaliittojen jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistamisesta. Sen mukaan 58 prosenttia suomalaisista piti päätöstä vääränä ja vain 25 prosenttia oikeana. 

Kyselyn tulosta selittänee se, että suomalaisten työntekijöiden järjestäytymisaste on varsin korkea, joten suurimmalle osalle vastanneista verovähennyksen poistamisessa olisi kyse oman verotuksen -  tai oman verotusedun - kiristämisestä. Eikä sellaista varmaankaan toivo kovinkaan moni, vaikka äänestäisikin vaaleista toiseen yleisesti korkeaa verotuksen tasoa ajavaa vasemmistoa. 

Eivätkä korkeampaa veroastetta toivo sen enempää myöskään yrittäjät, jotka niin ikään maksattavat oman edunvalvontansa mieluummin koko kansalla kuin omalla yrityksellään. Tosin nyt tehdyssä kyselyssä yrittäjien enemmistö näyttäisi - tästä huolimatta - pitävän tämän verovähennysoikeutensa poistamista järkevänä.

Siksi näyttääkin siltä, että että juuri poliittisen vasemmiston propaganda ay-liikkeen jäsenmaksun rinnastamisesta tulonhankkimiskuluihin on uponnut erityisen hyvin läpi yhteiskunnan. Näin siitä huolimatta, että kyse on nimenomaisesti edunvalvonnasta eikä mihinkään työsuorituksen vaikuttavasta asiasta. 

Eihän ay-liikkeen jäsenmaksua voi mitenkään verrata esimerkiksi verovähennyksiin niin ikään oikeuttaviin työvälineiden hankkimisen tai ammatillisen lisäkoulutuksen kustannuksiin, omien tilojen käyttämiseen työntekoon eikä edes matkakuluihin. Eikä työnantajien edunvalvonnalla saavuteta yrityksille ensimmäistäkään tilausta tai tehosteta niiden tuotantoprosesseja edes prosentin murto-osan promillen vertaa. 

Siksi olen jo aiemminkin ihmetellyt, että miksi ihmeessä kaikkien suomalaisten veronmaksajien pitäisi maksaa osa joidenkin työntekijöiden tai yritysten edunvalvonnan rahoituksesta. Eikö juuri sellaisen toiminnan - oikeastaan enemmän kuin lähes minkään muun asian - tulisi tapahtua kokonaisuudessaan omaa etuaan ajavien omalla kustannuksella? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Entä sitten, kun tekoäly ja automatisointi vievät työpaikat?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta

Asiallinen työtaistelu

Kirjoitin viime keskiviikkona siitä, miten ay-liike voisi kiertää pitkät poliittiset lakot kieltävää lakia. Onneksi emme kuitenkaan nähneet - ainakaan teollisuusliitolta - tänä talvena sellaista, vaan asiallisen työtaistelun, jossa päästiin kohtuullisen nopeasti järkevään sopimukseen. 

Se on järkevä siitä syystä, että korotukset tuovat työntekijöille tosiasiallisen palkanlisän - kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa - eli ovat ennakoituun inflaatiovauhtiin nähden noin kaksinkertaiset, mutta eivät kuitenkaan sellaiset, että ne olisivat ilmiselvä uhka yritysten maksukyvylle. Alkujaan puheena ollut kymmenen prosenttia kahdelle vuodelle olisi sen sijaan johtanut katastrofiin eli ei olisi ollut missään tapauksessa työnantajan hyväksyttävissä.

Nyt tehty sopimus viitoittaa myös muita palkankorotuksia ja estää valtakunnansovittelijaa ehdottamasta julkiselle sektorille suurempia palkankorotuksia. Sellainen olisikin outoa tilanteessa, jossa hallituksella on muutenkin vaikeuksia sovittaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien kuluja käytettävissä oleviin tuloihin. Eli jokainen korotus johtaisi menojen säästöön - kuten henkilöstön irtisanomisiin tai toiminnan supistamiseen - tavalla tai toisella.  

Kaiken kaikkiaan onkin syytä toivoa, että sama järjen käyttö, jollainen nyt tehtyä sopimusta tehdessä nähtiin, jatkuisi käynnissä olevissa ja tulevissa palkkaneuvotteluissa. Onhan viime vuosina eräiden ay-politrukkien lataamiin odotuksiin nähden laiha sopu yhdistettynä talouskasvuun myös palvelu- ja julkisen alan työntekijöiden kannalta parempi kuin talouselämän ja yhteiskunnan rapautuminen hetkellisen huuman seurauksena.

Samalla soisi myös yrityskentällä nähtävän sen, kuinka suomalainen sopimusyhteiskunta osoitti jälleen kerran kykynsä tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Eli että vuorineuvokset ja muut yritysjohtajat - mukaan luettuna kansainväliset toimijat - lähtisivät jälleen investoimaan Suomeen. Ja sitä kautta rakentavan perusteita kaikkien suomalaisten tulevalle elintason nousulle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko vai poliittinen lakko?
Ihme on tapahtunut
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Lakko vai poliittinen lakko?

Suomalainen ammattiyhdistysliike voi halutessaan siirtää Suomen talouden elpymistä pitkäksi aikaa eteenpäin. Se ei edellyttäisi muuta kuin lakkojen jatkamista hamaan tulevaisuuteen käyttämällä perusteena ylimitoitettuja palkankorotusvaatimuksia. 

Virallisesti kyse ei näin toimien olisi muusta kuin laillisesta edunvalvonnasta, mutta perimmäisenä motivaationa voisi nähdä pyrkimyksen heikentää poliittisesti oikealla olevan hallituksen asemaa tai ainakin nostaa oppositiossa olevien vasemmistopuolueiden kannatusta. 

Kirjoitin edellä olevan ajatuksen siksi, että epäilen ay-liikkeen sisällä ajateltavan juuri näin. Ja tästä syystä seuraan suurella mielenkiinnolla sitä, että näemmekö tänä vuonna pitkän lakkokevään, kuten juuri nyt näyttäisi käyvän. Eli onko nyt alkaneissa työtaisteluissa kyse - joko ensi- tai toissijaisesti - poliittisesti motivoituneesta ja siksi lailliseksi naamioidusta laittomasta lakkoilusta. 

Jos näin on, olisi se samalla näpäytys hallitukselle, joka vajaa vuosi sitten yritti lopettaa maastamme kaikkien normaaleiden suomalaisten kannalta vahingollisen poliittisen lakkoilun. Ja sitä kautta vähentää ay-liikkeen johdon - ja sen tukeman poliittisen vasemmiston - epädemokraattista valtaa maassamme.

Hinnan talouskasvua ehkäisevästä poliittisesta lakkoilusta maksaisivat luonnollisesti tavalliset suomalaiset riippumatta siitä, ovatko he yrittäjiä, johtajia tai työläisiä. Siten näihin talkoisiin osallistuisivat myös ay-johtajien korkeat palkat liittojen jäsenmaksuina kustantavat lakkolaiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Ihme on tapahtunut

Nyt on tapahtunut ihme. Luin nimittäin suomalaisen poliitikon kirjoittaman alusta loppuun järkevän tekstiin.

Tarkoitan valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitusta, jossa hän sparrasi meitä suomalaisia löytämään keinoja, joilla maamme talous saataisiin kasvuun. Lähtökohdaksi hän otti yritysten velvoitteiden, raportoinnin ja muun hallinnollisen taakan vähentämisen enemmän kuin hallitusohjelmassa on jo sovittu. 

Purran mukaan "kasvutoimet eivät voi eivätkä saa olla höttöä". Ja siksi hän haastoi "yrityskentän tuottamaan ehdotuksia kahdeksikymmeneksi toimeksi hallinnollisen taakan ja yrittämisen byrokratian poistamiseksi nopealla aikataululla". 

Mielenkiintoisin kohta Purran kirjoituksessa oli ehdotus, jonka mukaan työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan vuonna 2026, jos BKT ja investoinnit ovat kasvaneet riittävästi. Hallitus voisi siis sitoutua keventämään työn verotusta, jos yrityskenttä tekee tarpeeksi investointeja parin vuoden sisällä. 

Toisin sanoen valtiovarainministeri ehdotti yrityksille kollektiivista investointiporkkanaa. Ja työntekijöille ahkeruusporkkanaa, jotka voisivat vaikuttaa omaan verotukseensa tekemällä tulosta aiempaa ahkerammin - mutta vain, mikäli tarpeeksi moni tekee näin.

Valtiovarainministerin esityksen ajankohta ei liene sattumaa, sillä Teollisuusliiton työehtosopimus on päättymässä kuun vaihteessa ja Hakaniemestä on jo kuultu lakkovaroitus. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Purran ehdotus vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin.

Voisi kuitenkin kuvitella, että tällainen kollektivismiin perustuva ehdotus sopisi erityisesti joukkovoimaansa ja työntekijöiden etua korostavalle ay-liikkelle. Mutta jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei näin ole. Ellei muuten, niin siksi, että aloite tuli perussuomalaiselta ministeriltä. 

Joka tapauksessa valtiovarainministerin ehdotus on luovinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suomalaiselta poliitikolta ja ministeriltä. Ja siksi toivon sen ottamista vakavasti harkintaan sekä politiikan että työelämän pelikentillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Hallituksen esitys paikallisesta sopimisesta on parhaillaan käsittelyssä eduskunnassa. Siinä on kolme kohtaa, joilla muutetaan työmarkkinoiden kulttuuria. 

Käytännössä tarkoituksena on laajentaa paikallinen sopiminen myös järjestäytymättömiin yrityksiin. Toiseksi työntekijöille tulee mahdollisuus tehdä paikallinen sopimuksen työnantajan kanssa. Kolmanneksi työehdoista voidaan sopia paikallisesti yrityksissä, joissa ei ole luottamusmiestä ole, vaan henkilöstöä edustaa luottamusvaltuutettu. Ja vaikka luottamusmies olisikin, voisi hänen rinnalleen valita myös luottamusvaltuutetun.

Esityksen tarkoituksena on joustavoittaa työmarkkinoiden toimintaa siten, että kukin työyhteisö voisi sopia asioista sille sopivalla tavalla. Käytännössä tämä tarkottaisi lievää ammattiliittojen vallan rajoittamista. 

Perimmäinen tavoite on kuitenkin yritysten ja sitä kautta Suomen talouden toimintaedellytysten parantaminen. Ja siksi oli mielenkiintoista lukea Kauppakamarin yrityksille suuntaaman kyselyn tuloksista. 

Sen mukaan yli viisi prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi uudistuksen lisäävän rekrytointia merkittävästi ja runsas 27 prosenttia jonkin verran.  Lisäksi kyselyyn vastanneista yrityksistä 56 prosenttia arvioi uudistusten vauhdittavan tuottavuuden kasvua yrityksissä. Jos nämä asiat toteutuvat edes osittain läpi koko yrityskentän, tulee sillä olemaan merkittävä positiivinen vaikutus koko Suomen talouteen.

Tämän toi esiin myös Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, joka totesi, että "jos kolmasosa yrityksistä palkkaa edes yhden henkilön lisää, tarkoittaisi se kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja". Lisäksi edes kohtuullisella talouskasvulla olisi tätäkin suurempi vaikutus.

Jos ja kun laki astuu voimaan parin kuukauden kuluttua - kuten on tarkoitus - on edessä jännittävä aika. Näin siksi, että kyselyn perusteella voidaan jopa ounastella sillä, että Suomen talous kääntyisi 16 vuoden tauon jälkeen lopultakin kasvu-uralle. Ja sen myötä jopa julkisen sektorin supistusten tarve voisi ajan myötä helpottaa. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä talousasioissa mikään ei ole varmaa etukäteen. Eikä nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa - viittaan Ukrainan, Lähi-idän ja Taiwanin tilanteiden mahdolliseen eskaloitumiseen - edes se, että yritykset todellisuudessa lisäisivät rekrytointejaan tai lähtisivät aiempaa nopeampaan kasvuun. 

Juuri nyt ei kuitenkaan ole syytä pessimismiin, vaan on aika siirtää katse luottavaisesti kohti ensi vuotta. Ja kiinnittää huomio uuden työmarkkinalainsäädännön vaikutukseen työllisyys- ja talouskehitykseen täällä Pohjantähden alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä
Gallupdemokratian vastainen päätös
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta

Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?

Etelä-Suomen sanomat kertoi, että "Suomessa lähes joka kolmas väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoo kohdanneensa kiusaamista tai väkivaltaa akateemisessa työympäristössä vähintään joskus". 

Eikä siinä kaikki, sillä saman jutun mukaan "yhtä moni väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoi kohdanneensa syrjintää. Seksuaalisesta häirinnästä kertoi hieman yli kymmenesosa vastaajista. Lisäksi useampi kuin joka viides koki joutuneensa esihenkilön, ohjaajan tai muun vanhemman henkilön syrjinnän, kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi."

Tämä kaikki kuulostaa enemmän kuin huolestuttavalta, ellei suorastaan järkyttävältä. Eikä vastaa lainkaan omaa käsitystäni ja kokemustani tiedemaailmasta.

Siksi päätin katsoa asiaa tiedon sylttytehtaalta eli Tieteentekijöiden liiton kotisivuilta. Sieltä löytyikin nettisivu, jolla kerrottiin tästä kyselystä hiukan pidemmin. 

Ja löytyihän sieltä myös se mitä etsinkin. Nimittäin selvitys siitä minkälaiseen kyselyyn uutinen perustui. 

Sen mukaan "tiedot kerättiin helmi–maaliskuussa 2024 sähköisellä lomakekyselyllä". Tästä voidaan päätellä - kuten arvelinkin - että lehtijutussa ilmaistut väkivallan, syrjinnän, seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen määrät ovat todellisuutta suurempia. 

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin epäasialliseen kohteluun liittyvään sähköinen kyselylomake täytetään ja palautetaan epäilemättä todennäköisemmin silloin, kun ihminen on joutunut sellaisen kohteeksi. Ja päinvastoin, mikäli kohtelu on ollut asiallista, jäävät tuollaiset kyselyt vastaamatta. 

Toiseksi kyselyyn vastaajat ilmaisivat omia tulkintojaan ja tuntojaan saamastaan kohtelusta. Uskon toki, että väkivallan osalta ilmoitukset ovat hyvinkin luotettavia, mutta varsinkin syrjinnän ja todennäköisesti myös seksuaalisen häirinnän osalta joukossa on paljon ihmisten kanssakäymiseen liittyviä väärinkäsityksiä. 

Tällä en tarkoita sitä, etteikö tiedeyhteisössä esiintyisi mainittuja ongelmia tai etteivät sellaisen tapaukset olisi vakavia. Enkä myöskään sitä, ettei sellaisiin pitäisi puuttua silloin kun niitä havaitaan. 

Sen sijaan tartuin tähän asiaan siksi, että uutinen perustui nimenomaisesti tieteentekijöiden etujärjestön tiedotteeseen. Siis viestiin, jonka on laatinut juuri se ihmisryhmä, jonka pitäisi ymmärtää kyselytutkimusten sudenkuopat paremmin kuin muiden ihmisten. Ja osata tuoda ne selkeästi esiin uutisoinnissaan.

Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tutkijoiden edunvalvojat syöksyivät sudenkuopan pohjalla olleeseen seipääseen suorastaan päätä pahkaa. Ja tulivat samalla tahranneeksi koko tutkijakunnan maineen muuta yhteiskuntaa luotettavampana tiedontuottajana. 

Ja samalla leimanneeksi heikoin perustein koko tiedeyhteisön hirvittäväksi työpaikaksi, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Wokeltajat harhateillä

Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Tänään on tärkeän prosessin aloituspävä, sillä teknologiateollisuuden työnantajat ja työntekijöitä edustava Teollisuusliitto istuvat neuvottelupöytään sopimaan tulevista työehdoista ja palkoista. Lähtökohta on kuitenkin huono, sillä - Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan - neuvottelutilannetta mutkistavat hallituksen jo toteuttamat ja parhaillaan tekeillä olevat lait, joilla muutetaan sosiaaliturvaa ja työlainsäädäntöä.

Myös Teknologiateollisuuden Jarkko Ruohoniemi on pessimistinen, sillä hänen mukaansa alan taloustilanne vaikeuttaa neuvotteluita. Näin siksi, että hänen mukaansa alan yritysten talous ei ole odotuksista huolimatta kääntynyt kasvuun, joten Suomessa on edelleen tarve maltillisille palkkaratkaisuille, jotta yritysten kilpailukyky suhteessa eurooppalaisiin verrokkeihin säilyisi.

Nähtäväksi siis jää, millainen työmarkkinasyksy meille suomalaisille avautuu tänä syksynä. On selvää, että edellä mainitut johtajat pyrkivät puheillaan asemoimaan jo etukäteen omiensa neuvotteluasemia mahdollisimman vahvoiksi. Ja yhtä lailla pelaavat julkisuuspeliä, jolla tavoitellaan meidän suomalaisten hyväksyntää heidän omille vaatimuksilleen. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut rähmällään jo yli puolitoista vuosikymmentä, eikä siitä kuopasta nouseminen onnistu ilman työnantajien kustannuskilpailukykyä ja työntekijöiden vahvaa motivaatiota. Ja tästä syystä pitää toivoa, että nyt alkavien neuvotteluiden lopputuloksena on molempia osapuolia tyydyttävä suomalaisen teknologiateollisuuden toimintaedellytyksiä tukeva loppuratkaisu.

Erityisen typerää tässä tilanteessa olisi, mikäli nyt käynnistyvissä neuvotteluissa ryhdyttäisiin politikoimaan hallituksen Suomen talouden kasvuun tähtääviä työmarkkinauudistuksia vastaan. Tai tekemään jonkinlaista protestia sellaisista päätöksistä, jotka eivät varsinaisesti koske töiden tekemistä vaan esimerkiksi oikeutta poliittisiin lakkoihin tai työttömyyskorvauksiin. 

Näin jo siitäkin syystä, ettei Suomen suurin työntekijöiden puolue löydy suinkaan poliittisesta vasemmistosta tai edes oppositiosta, vaan Petteri Orpon (kok) porvarihallituksesta. Ja tämän puolueen puheenjohtaja istuu sen valtiovarainministerinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Demokratian vastainen korporaatio

Mitä enemmän "vittua" ja "paskaa" viestinnässä on, sitä epä-älyllisemmältä se vaikuttaa

Poliittisen historian professori Markku Jokisipilä harmitteli turkulaisopiskelijoiden mielensoituksia. Ei siksi, ettei hän hyväksyisi opiskelijoiden kannanottamista, vaan koska mielenosoituksia varten oli tehty typeriä kylttejä.

Opiskelijat vastustivat hallituksen uudistuksia, mutta kantoivat plakaatteja, joissa oli sekä alatyylisiä ilmaisuja että asiavirheitä. Jokisipilä totesikin, että "mitä enemmän ´vittua´ ja ´paskaa´ viestinnässä on, sitä epä-älyllisemmältä se vaikuttaa". 

Eivätkä asiavirheetkään aja opiskelijoiden asiaa. Siis esimerkiksi maininnat "ilmaisesta koulutuksesta", joka ei tietenkään ole ilmainen, vaan jonkun muun kuin opiskelijan itsensä kustantama. 

Ensituntumalta tuntuu tietenkin vähän hassulta, että professori ottaa kantaa opiskelijoiden mielenosoituksiin. Asia tulee kuitenkin ymmärrettäväksi kun tajuaa, että nämä edustavat tavallaan myös omaa oppilaitostaan - tässä tapauksessa Turun yliopistoa - ja vieläpä siellä annettavaa sivistystä.

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, ettei tässä yhteiskunnassa ole montaakaan sellaista ihmisryhmää, joita tuettaisiin yhtä paljon kuin yliopisto-opiskelijoita. Heillehän suorastaan maksetaan itsensä sivistämisestä sekä sellaisen tutkinnon hankkimisesta, joka mahdollistaa muuta väestöä korkeammat tulot työelämässä.

Ja ne hallituksen sopeutustoimet. Käytännössä ne tarkoittavat sitä, että opiskelijoiden olisi kustannettava hiukan nykyistä suurempi osa opintojensa aikaisesta elämästään itse. Siis lomakausien työnteolla tai lainalla. 

Muutosten jälkeenkään ei kuitenkaan palata siihen tilanteeseen, joka vallitsi omien opiskelujeni aikana. Silloinkin sai toki pienen opintorahan - jonka otin kiitollisuudella vastaan - mutta pääosan käytettävissä olevista muodostivat kesä- ja joululomalla tehtyjen töiden palkkatulot. 

Omalta osaltani opintojen edistyttyä pidemmälle aloitin - mahdollisuuden saatuani - ympärivuotiset oman alan työt, joiden ohella oli hoidettava myös opinnot. Se oli kyllä aika raskasta, eikä vapaa-aikaa ollut erityisen paljon - mutta oli kuitenkin - ja juuri elämäntilanteen ahtaus kannusti hoitamaan opinnot nopeasti loppuun. Samalla karttuva työkokemukseni mahdollisti nopean urakehityksen valmistumisen jälkeen.

Kääntöpuolella täytyy sitten tunnustaa, etten kantanut opiskeluaikana minkäänlaisia kylttejä - asiallisia tai asiattomia - mielenosoituksissa. Enkä toki ole tehnyt sellaista myöhemminkään. Kantaa olen kuitenkin ottanut erilaisiin asioihin esimerkiksi Helsingin sanomisen mielipidesivuilla jo lukio-ikäisestä alkaen. 

Ja ehkäpä siksi - sanomisen tarpeesta - syntyi sitten paljon myöhemmin myös tämä blogi, jossa pyrin edelleen välttämään - Markku Jokisipilän sanoja käyttääkseni - alatyylisiä viittauksia ja asiavirheitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhmaikäisiä Lapin yliopistolla?
Itkevät yliopisto-opiskelijat
Tunkkainen tuulahdus menneisyydestä

Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä

Perheyritysten liitto selvitti käynnissä olevien poliittisten lakkojen vaikutusta jäseniinsä. Syksystä asti pidetyt poliittiset lakot ovat aiheuttaneet puolelle näistä Suomen talousmenestyksen avaintekijöistä vähintään jonkin verran haittaa ja lähes viidennestä ne ovat haitanneet melko paljon ja viittätoista prosenttia erittäin paljon.

Käytännössä hallituksenvastainen lakkoilu on heikentänyt yritysten tulosodotuksia ja kasvunäkymiä sekä vaikeuttanut toimitusketjuja. Tämä ei ole vähäinen asia, sillä perheyritykset työllistävät yksityisen sektorin työvoimasta yli kaksi kolmasosaa ja koko maamme  työvoimasta 48 prosenttia.

Perheyritysten toimitusjohtajan mukaan "poliittiset lakot, jotka kohdistuvat satamien sulkemiseen, ovat erityisesti vientiä tekeville perheyrityksille haitallisia. Kansainvälisessä kaupassa luotettavuus on todella tärkeää. Jos tilauksia ei pystytä lakkojen vuoksi toimittamaan, luottamus on mennyttä."

Näin AKT:n johtomiesten ja muiden ay-mafiosojen vaikutusvallan tulevaisuudesta tulee pahimmillaan näkymään pitkälle tulevaisuuteen. Ja siksi olisi tärkeää, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Elorannan ja työministeri Arto Satosen (kok) välisissä neuvotteluissa löydettäisiin tänään yhteisymmärrys siitä, miten työtaistelu saataisiin loppumaan ilman, että Suomen kroonisesti konkurssikypsän talouden tervehdyttämistoimista tingittäisiin.

Tässä suhteessa toiveikkuuteen on sikäli syytä, että Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan osa Oulun sataman työntekijöistä on ottanut järjen käteen ja jättänyt lakkoilun sikseen. Toivottavasti he näyttävät esimerkkiä myös muille vastuullisille AKT:n jäsenille, jotta lakkorintamaan syntyisi enemmänkin säröjä, jotka ajaisivat ay-johtajat umpikujaan ja sitä kautta pakottaisivat ne - oman valtansa puolesta taistelun sijaan - keskustelemaan hallituksen kanssa työelämään tehtävien uudistusten yksityiskohdista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen
Silmiä avaava keskustelu
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Ay-liike, Hamas ja Che Guevera senaatintorilla

Suomessa ay-liike on lähtenyt taistoon johtajiensa vallan puolesta määräämällä jäseniänsä lakkoilemaan ja sitä kautta vaurioittamaan suomalaista talouselämää. Samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat alkaneet julkaista viime vuoden tilinpäätöksiään. 

Lakkojen lisäksi ay-liikkeellä oli voimannäytös senaatintorilla. Siellä buuattiin, vihellettiin ja huudettiin ministeri Arto Satoselle (kok) ja kansanedustaja Miko Bergbomille (ps) sekä heiluteltiin lippuja, joissa oli Hamasin värejä ja ihmisoikeusrikoksia tehtailleen kommunisti Che Gueveran kuva. Lapuanliikettäkin vastustettiin, vaikka se on ollut lakkautettuna lähes sadan vuoden ajan.

Toisin sanoen meno oli kaikkea muuta kuin sivistynyttä, mutta sikäli valaisevaa, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi minkälaisten aatteiden puolesta mieltään osoittava joukko oli koottu torille - sosialismin, kommunismin, terrorismin ja epädemokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Epäselväksi jäi ainoastaan se, että mahtoivatko kaikki osallistujat ymmärtää, missä joukossa seisoivat.

* * *

Eilisen päivän uutisiin kuului myös kahden suuren metsäteollisuusyrityksen viime vuoden tuloksen julkaiseminen. UPM:n tulos oli pudonnut puoleen vuoden takaisesta ja Stora-Enso suorastaan sukelsi tuloksen jäädessä satoja miljoonia euroja negatiiviseksi. Niinpä jälkimmäinen oli päättänyt ryhtyä välittömästi korjaustoimiin ja ilmoitti irtisanovansa tehostustoimena mahdollisesti jopa tuhat ihmistä.

Tähän kun lisätään vielä jo aiemmin julkaistu Nokian 84 prosentilla romahtanut liikevoitto, on teollisuutemme tulevaisuudennäkymä varsin sumea. Eikä sitä auta ainakaan se, että työntekijät lakkoilevat työrauhan aikana äärivasemmiston ja terroristien puolesta menneisyyden haamuja ja demokratiaa vastaan.

Tämän kaiken lisäksi julkinen talous on velkavetoista ja tuottaa päivä päivältä enemmän maksettavaa tuleville vuosille, mikä vähentää entistä enemmän maamme taloudellista liikkumavaraa. Ja korkojen jonain päivänä noustessa aiheuttaa katastrofaalisen kustannuspiikin, jonka vaikutukset ovat varmuudella ikävämpiä jokaiselle suomalaiselle kuin nyt hallituksen tavoitteena olevat muutokset.

Siksi olisi molemmin puolin järkevää ottaa järki käteen ja rauhoittua hiukan. Ja työntekijäpuolella tehdä ehdotuksia - ministeri Satosen pyytämistä - vaihtoehtoisista keinoista, joilla Suomen talous saataisiin tasapainoon. Tai vaieta, ellei sellaisia ole.

Hallituksessa taas olisi ymmärrettävä mahdolliset ehdotukset vakavasti ja korvata niillä omia suunnitelmia, mikäli ne mahdollistavat samanlaisen lopputuloksen. Lopulta vain lopputulos on tärkeä - eikä se, mitä kautta sinne päästään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi