torstai 29. joulukuuta 2022

Monikulttuurisia uutisia

Tänä aamuna kiinnitin huomiotani muutamiin etnisesti värittyneisiin uutisiin. Niistä ensimmäinen koski miestä, joka oli tuonut Suomeen laittomasti teinitytön ja raiskannut tämän törkeästi. 

Kyseinen Abdalla Razak Zbali, 28, määrättiin maksamaan uhrille korvauksia yli 30 000 euroa. Lisäksi hänelle tuomittiin ilmainen viiden ja puolen vuoden ylöspito suomalaisessa vankilassa eli meidän veronmaksajien piikkiin. 

Toinen uutinen koski Applen älykelloa, joka ei pysty mittaamaan ihmisen veren happipitoisuutta tummaihoisilta yhtä tarkasti kuin valkoihoisilta. Niinpä Amerikan ihmemaassa on nostettu joukkokanne kyseistä tietotekniikkafirmaa vastaan.

Tämä siitä huolimatta - suora lainaus asiasta kertoneesta uutisesta - että "raporteissa on kerrottu jo vuosikymmenien ajan, että kyseiset laitteet toimivat selvästi huonommalla tarkkuudella riippuen ihonväristä". Tämä herätti mielessäni kysymyksen siitä, että mikä ihmeen pakko syytteen nostajajoukolla on ollut hankkia kyseinen laite? 

Ehkäpä kyse on vain amerikkalaisesta rotupoliittisesta pelistä tai pelkästä ymmärryksen puutteesta. Jälkimmäinen vaikuttaisi olevan sisäänkirjoitettu kanteeseen, koska siellä mainitaan, että asianomistaja oli kertonut "olleensa tietoinen laitteen pulssioksimetria-ominaisuuksista ja uskoi niiden toimivan ihonväristä huolimatta". 

Kolmas uutinen oli jälleen kotimainen, sillä se koski yhä monikulttuurisemmaksi muuttunutta Helsingin bussinkuljettajistoa. On nimittäin käynyt niin, että muslimien rukoushetket häiritsevät taukotiloissa muita kuljettajia. 

Yhden kuljettajan mukaan "rukoilevat henkilöt kumartelevat ja pyllistävät syömässä oleville kuljettajille. Se vie ruokahalut. Enemmistön ei pitäisi joutua osallistumaan vähemmistöryhmän uskonnolliseen tapahtumaan työpaikalla."

Toinen kuljettaja taas kuvaili, kuinka "vessat ovat rukoilijoiden jalkojen ja kasvojen pesun jäljiltä sellaisessa kunnossa, että sinne ei ole mahdollista mennä ilman kumisaappaita ja sukelluspukua".

Liikennöitsijä on ollut tietoinen ongelmasta ja ohjeistanut taukotilojen käyttöä. Niinpä ohjeissa on kerrottu, että "rukoilut ja muut taukoihin kuulumattomat asiat hoidetaan tilan ulkopuolella".

Jutussa haastateltu muslimikuljettaja kuitenkin väitti, että hänen uskontoverinsa kunnioittavat työpaikan ohjeistusta. Mutta tunnusti sitten, ettei kuitenkaan ihan niinkään, koska osa rukoilee "kun taukotilassa on vähän muita kuljettajia". 

* * *

Edelle linkittämäni uutiset kertovat suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta monikulttuuristumisen myötä. Siksi olikin mielenkiintoista lukea Helsingin sanomien mielipidekyselyä siitä, mihin maallamme on tulevaisuudessa varaa. 

Kaiken kaikkiaan kyselyn tulokset voi tiivistää siten, että kansalaiset uskovat edessä olevan ankeat ajat, jolloin monia julkisia palveluita supistetaan, vaikka niiden toivottaisiin säilyvän. Yksi kysymyksistä liittyi työperäiseen maahanmuuttoon, mutta maamme monikulttuuristumiseen tai siihen johtaneeseen maailmanparantamiseen liittyviä tiedusteluja ei listalla näkynyt. 

Jäin siis kaipaamaan kysymyksiä siitä, onko meillä tulevaisuudessa varaa viime vuosien kaltaiseen turvapaikkasirkukseen, jossa tulijoille tarjotaan ilmaiset palvelut ilman vastapalveluksia. Tai kuinka tarpeelliseksi kansalaiset näkevät Sanna Marinin (sd) hallituksen avokätisesti rahoittaman kehitysavun. 

Ja erityisesti mieltäni jäi kaivertamaan syy näiden kysymysten puuttumiselle. Oliko kyseessä jonkinlainen vahinko vai toimituksen tietoinen valinta olla nostamatta esille näitä kysymyksiä?

20 kommenttia:

  1. Mikähän on muslimikuskien rukousten sisältö? Mitä ne pyytävät Allahilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taukorukoilija ehkä rukoilee, että islam etenisi nopeasti Euroopassa, jolloin tänne saataisiin täysin voimaan se ihanteellinen yhteiskuntajärjestys, joka jo vallitsee muslimimaissa?

      Poista
  2. Kiitos selkeämmästä fontista.
    Kelaperäinen maahanmuutto on punavihreän vallankumouksen väline. Siitä vaietaan hiljaisella sopimuksella.

    VastaaPoista
  3. Suomalainen koulujärjestelmä on syrjivä, koska se edellyttää yli 70 pistettä äo:ssa. Joukkokannetta odoteltaessa.

    VastaaPoista
  4. Turvapaikkasirkus - sitähän se on!

    Ylen päivän uutinen tarjoilee todellisen sirkuksen.
    Päätähtenä libanonilainen, jonka päätöksessä Migri on todennut:

    ”Hakija on antanut väärää tietoa Suomen viranomaisille siviilisäädystään. Hakijan toiminta merkitsee maahantulosäännösten kiertämistä.”

    Ensin kaveri on nainut naisen Australiassa ja yrittänyt perheen yhdistämisen verukkeella saada jalansijaa Australiassa.
    Hylsy tuli ja kaveri lähti takaisin Libanoniin. Vaimo jäi kuin nalli kalliolle.

    Uusi yritys.
    "Nainen oli paennut Syyrian sotaa ensin sinne (Libanoniin).
    Sitten nainen ja tämän perhe saivat turvapaikan Suomesta. Al-Fawal uskoi, että hänkin saisi oleskeluluvan. Olihan hänellä pian Suomessa asuva vaimo, jolla oli oikeus olla maassa."

    Jalal Al-Fawal käännytettiin Suomesta vuonna 2018. Migri piti tarinaa vedätyksenä.
    Virasto kirjoitti Al-Fawalille syyskuussa 2018, että oleskelulupaa ei myönnetä ja Al-Fawal käännytetään kotimaahansa eikä hän saa kahteen vuoteen tulla mihinkään Schengen-valtioon.
    ...
    ...
    Ja sitten sitä valituskierrettä:

    "Suomen valtio maksoi lakimiehen. Se on jokaisen Suomessa asuvan oikeus, jos ei ole tuloja."
    ...
    "Hän kertoo, että on vuosien aikana perehtynyt niin hyvin Suomen oikeusjärjestelmään, että osaa esimerkiksi luetella kaikki oikeusasteet ja -laitokset.
    – Voisin vaikka alkaa opiskella lakia. Minusta tulisi varmasti hyvä lakimies, hän sanoo nauraen.
    Lakimiehestä huolimatta hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Migrin päätös oli ja pysyi."
    ...
    ”Hakija on toistuvilla hakemuksillaan pyrkinyt vain pitkittämään Suomessa oleskeluaan. Hakija on näin toimiessaan tietoisesti kiertänyt säännöksiä.”

    https://yle.fi/a/74-20010145
    -------------------

    Nyt alkaa vuosi 2023 ja tiukat paikat. Jäljellä on enää viimeinen kortti - nyyhkytarina Ylelle.
    Saa nähdä auttaako sekään - toivottavasti ei!

    Avoin toive kaikille Suomen puolueille.
    Säätäkää lait sellaisiksi ettei tällaista sirkusta pysty Suomessa harrastamaan.

    Avoin toive kaikille äänestäjille.
    Äänestäkää sellaiset edustajat ja puolueet eduskuntaan, jotka toimivat Suomen ja suomalaisten edun mukaan sekä toteuttavat myös ym. toiveen. Se on kaikkien suomalaisten etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätoive äänestäjälle: älä pidä mitään puoluetta automaattisesti "omanasi", vaikka jo vaari olisi sitä äänestänyt. Aktiivisia jäseniähän puolueilla on niin vähän ettei niillä äänillä pitkälle pötkitä. Pidä ensi kevään vaaleja vaikka kokeiluna tai - kauheata sanoa - mahdollisuutena protestiin. -jussi n

      Poista
    2. Minä olen Ruotsin Migrin sivuilta tarkistanut ja siellä saa oleskeluluvasta valittaa vain yhden (1) ainoan kerran. Silloinkin harkitaan ensin, onko valitusta syytä käsitellä ollenkaan.

      Meillä voi tehdä rajattomasti valituksia ja aina uudella syyllä. Joissakin hallinto- oikeuksissa jo puolet asioista on mamujen valituksia. Yritysten asiat lojuvat sen takia siellä vuosia ja yhä useammin ulkomainen yritys menee sen takia Ruotsiin.

      Tuo libanonilainen "on omien sanojensa mukaan maksanut veroja Suomeen". Ei varmasti ole, koska hänellä ei ole ollut oikeutta työskennellä, eikä siis verokorttiakaan.

      Tänä aamuna minä kävin lehdet läpi ja lopuksi ajattelin : "katsotaan nyt perkele Ylen jokapäiväinen muslimien nyyhkyjuttu vielä". Ja löytyihän se.

      Poista
  5. Onko kukaan istuvista ministereistä ikinä puuttunut maahanmuuttajien osuuteen tyttöjen tai naisten raiskauksissa tai ollut edes tyrmistynyt, kun kylmät faktat ov tulleet esiin? Asialle ei siis aiotakaan tehdä mitään ja uhrit unohdetaan. Nämä oikeuden määräämät korvaukset ja vankiloiden täysihoidot voisi laskea myös maahanmuiton kustannuksiin, mutta eipähän tuota hintaa Pauli Vahteraa lukuunottamatta kukaan ole vieläkään laskenut. Suomen Perusta on laskenut maahanmuuttajien sosiaalitukien prosenttiosuudet kunnissa ("Kuntaluvut" ) ja ne alkavat olemaan lähes joka puolella kolmannes kaikista. Hallitus, EK ja Kokoomus haikailee tänne silti lisää väkeä Euroopan ulkopuolelta, mikä on käsittämätöntä! Muka työperäistä maahanmuuttoa! Pah!

    VastaaPoista
  6. Työperäinen maahanmuutto on suuri vedätys. Selvitin tilastojen avulla, että työikäisistä äidinkieleltään englannin kielisistä vain 42 % on töissä, vaikka työksi katsotaan vain tunnin puuhastelu viikossa. Se tarkoittaa, että valtaosa englannin kielisistä ei ole töissä. Suuri osa on varmaankin aviopuolisoita ja tyttöystäviä. Heidän lisäkseen tulevat lapset.
    Englantia eivät puhu afrikkalaiset eivätkä arabit, joten eivät he voi turvapaikan hakijoitakaan olla. Työnantajat haaveilevat 1,3 miljoonan työntekijän tulemista Suomeen. Se tarkoittaisi 5 miljoonaa maahanmuuttajaa + humanitaariset päälle. Suomi olisi vajaassa parissa vuosikymmenessä tuhottu.
    On todella onnetonta, että olen ainoa suomalainen, joka yrittää selvittää maahanmuuton pitkäaikaisvaikutuksia. Työ kuuluu virkamiehille ja poliittisille päättäjille.
    https://www.vahtera.blog/post/kallis-ja-vaarallinen-turvapaikkateatteri-lopetettava-osa-2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työeräiseen maahanmuuttoon pitäisi sisällyttää työnantajan velvollisuus henkilön työllistämisestä useaksi vuodeksi. Ja sosiaaliturva tulisi puolestaan rajata vain Suomen kansalaisille.

      Poista
  7. turha semmosii on selvitellä kovin tarkkaan, koska tulos on helvetin suuri summa ja viimekädessä Suomen ja suomen kansan tuhoutuminen, sen pystyy jo räknäämään ja tietämään ihan tatchilla

    mutta kiitos selvityksistäsi, aineellinen haitta on noin 1 miljoonaa per sierainpari elinkaarikustannus, ja aineeton sitten lähes ääretön ja myöskin käytännössä peruuttamaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun vaikutus on kumuloituva, niin ei auta vaikka muutama vaalikausi olisikin nuiva hallitus (ei todennäköistä) niin ei tartte kuin yksi äärisuvakki hallitus tekemään vaikka jopa muutamassa kuukaudessa peruuttamatonta tuhoa Suomelle päästämällä suomeen ties kuinka paljon matuja.

      Se on vähän sama kuin tää rahan käyttö ja velkaantuminen Suomessa. Yks nykyisenkaltainen vassari hallinto pystyy ottamaan velkaa ja tuhlaamaan sen, mitä 20 vuodes joku vastuullinen on pystynyt säästämään, karsimaan kuluja

      jos seuraava hallitus on jolllain lailla vastuullinen asiassa, kansa äänestää kuitenkin sitten taas seuraavaksi jonkun sossaripuolueen valtaan, tekemään taas astronomisesti velkaa!

      Poista
    2. "Yks nykyisenkaltainen vassari hallinto pystyy ottamaan velkaa ja tuhlaamaan sen, mitä 20 vuodes joku vastuullinen on pystynyt säästämään, karsimaan kuluja"

      Niin, noo niillä aiemmin 20 vuotta vastuullisesti hallinneilla ei ole ollut koronaa riesanaan, eikä ollut hirvittävän kalliita F-35:ia sattuneesta syystä ostettavanaan, eikä veli venäläinenkään silloin ollut nykyisen kaltaisessa valloitussota kiimassa, josta johtuen esimerkiksi ilmatorjunta-aseistusta ei ole aiemmin katsottu tarpeelliseksi hankkia siinä määrin kuin mitä sitä nyt ollaan hankkimassa.

      Poista
  8. Vittu noita muka - rukoilijoita = perseenpyllistelijöitä! Kaikki tuommonen pitäs kieltää ilman muuta ja jos ei tottele, niin potku perseelle. Ei ois taukotilassa kovin mukavaa edes voileipäänsä syödä, jos murjaanit lattialla ois perse pystyssä ja hokis ja huutais ällähybällähyään. Hyi helvetti !

    VastaaPoista
  9. Terhomatti Hämeenkorpi29. joulukuuta 2022 klo 12.19

    Laitan tähän vielä nimeni, joka jostain syystä ei tullut tuohon äsken kirjoittamaani.

    VastaaPoista
  10. Joukkokanne luontoa vastaan:
    "Veriryhmä voi altistaa koronaviruksen aiheuttamalle taudille". On monia asioita (ellei jopa lukemattomia), miten geneettiset ominaisuudet toimivat joillakin huonommin, toisilla paremmin niin luonnon kuin ihmisenkin keksintöjä kohtaan. Älykello ei kuitenkaan ole ihmisoikeus samalla tavoin veriryhmä, joka sekin jakaa ihmisiä.

    VastaaPoista
  11. Neekerit voivat ihan vapaasti vaikka Afrikassa kehittää äly kellon, joka toimii hyvin neekereillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan Ruotsissa kehitettiin Ana/digi-kello, mutta ana-kellon viisarit eivät liikkuneet ollenkaan. Sen viisarit oli asetettu esim. klo 13.00 (1.00) aikaan ja näytti luotettavasti oikein 2 kertaa vuorokaudessa. Ei hassumpi keksintö juuri sellaisille, jotka väittävät, että tämähän näyttää päin v****a.

      Poista
  12. Kristinusko osoittaa taas ylivertaisuutensa uskontona: kristitty voi rukoilla hiljaa itsekseen vaikka samaan aikaan kun ajaa sitä bussia. Ei tarvitse häiritä muita, eikä haaskata juomakelpoista vettä.

    Uskonnolla on suunnaton välinearvo yhteiskunnassa (näkeehän nykymenosta, että karja ei osaa hallita käytöstään ellei joku sanele sääntöjä). Mutta toiset uskonnot tuottavat parempia yhteiskuntia kuin toiset.

    Takkirauta tästä joskus kirjoitti ja käännytti paatuneen ateistin uskomaan uskontoon, joskaan ei jumalaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!