torstai 7. maaliskuuta 2024

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

17 kommenttia:

  1. SAK:n pomon mielestä demarien tulee hallita maata joko hallituksessa ("rahaa on") tai sitten oppositiossa ay-liikkeen (johon kuuluu muitakin kuin vasemmistolaisia) voimalla.

    Ajamme talouttamme kohti rotkoa. SAK lisää höyryä veturissa.

    VastaaPoista
  2. Demokratian halveksiminen hallituksen kaatamisyrityksellä pitäisi johtaa vastatoimenpiteisiin eli kapinakenraalien pidättämiseen.

    VastaaPoista
  3. Olisi ihan kiehtovaa tietää, kuinka suuri osa liittojen jäsenistöstä on oikeasti Elorannan pullistelujen takana - vai onko kyse siitä, että miehen pitää lähinnä todistella olevansa suuren palkkansa arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo Pohjois-Korean mukaiset kannatusluvut (81%) lakoille tarkoituksehakuisilta vaikuttavat. Varmaan kysytty oikeilta henkilöiltä. Kumma, kun itselläni ei ole tullut vastaan montakaan henkilöä, jotka näitä lakkoja kannattaisi, päinvastoin moni ihmettelee Ay-herrojen toimintaa. AKT:n puheenjohtaja horisee jostain solidaarisuudesta, kuten kommunisti konsanaan.

      Poista
    2. Kansalaisaloite poliittisia lakkoja vastaan, yli 51000 allekirjoitusta. www.kansalaisaloite.fi

      Poista
  4. Minkä ihmeen takia poliittista lakkoilua pitäisi sallia sekuntiakaan. Mistä tämä 24 tuntia on ujutettu keskusteluun?

    VastaaPoista
  5. Kuuntelin eilen radiokeskustelua, jossa toimittaja Ruben Stiller totesi, "että perussuomalaiset on nyt suurin työväenpuolue."
    Tämä saattaa olla osaltaan ongelma, että sos.demit näyttävät voimaansa ja käydään kamppailua ay-liikkeen sisällä persujen ja sos.demien välillä.
    Ongelma ei siis ole pelkästään se, että hallitusta vastustetaan.

    Maan taloustilanne on nyt niin paha, että rahanjako-politiikka on ohi. Jotain muuta tarvitaan.
    Toivoisi siis, että sos.demeillä pikku hiljaa olisi esittää niitä vaihtoehtoja miten maan tilannetta voitaisiin parantaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti vaalein jälkeehän sdp/sak ilmoitivat päämaalikseen torpata kaiken perujen esittämän. Ja lisänä rotta sopassa on sak:n oma valtataistelu, että kuka korvaa korvaamattoman elorannan. Eli onko se teollisuusliiton aalto vai akt:n köökkö kokko?
      Eli sammuttaako aallonloiske kytevän kokon rannalta ruikuttamasta?
      Huru-ukko

      Poista
  6. Persujen huumorilla laittamat saksikuvat osoittavat miten herkkähipiäiseksi politiikka on mennyt. Ennen tuollaisille vastapuolellakin olisi vain hymyilty. Mut ehkä reaktio johtuu siitä kun kuvat laittoi persut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tutkija" selittää taas mediassa että persut aiheuttaa vastakkainasettelua... mitähän ihmettä se vihervasemmisto on tehnyt jo kymmenen vuotta persuja kohtaan, jos ei nimenomaan ole aiheuttanut vastakkain asettelua ja oikein urakalla demonisoinut PS:ää milloin milläkin termillä, rasisti, natsi jne. lievimpänä taitaa olla laita- tai äärioikeisto.

      Poista
    2. SAKn Elohiiri ja AKT näyttävät, mitä on "vientivetoinen palkkamalli". Se on 20 satamaa lakkoon kahdeksi viikoksi. Orpo ja Purra, älkää antako periksi.

      Poista
    3. Alan ymmärtää miksi julkispuolen työtekijäjärjestöt pelkäävät heidän palkankorotustensa sitomista vientipuoleen, eihän meillä ole kohta koko vientiteollisuutta kun SAK ja muut pääsevät oikein mellastamaan. Mutta toisaalta ne julkkaripuolen väki eivät ymmärrä että kohta heiltä suurimmalta osalta loppuu se palkanmaksu kokonaan kun kansakunnalla ei ole tuloja, ei ole kyse vain palkankorotusten tasosta.

      Poista
    4. Onko kuva edes aito? Sakset näyttävät aika oudoilta ja isoilta aivan kuin ne olisi kuvakäsittelyllä siihen upotettu? Jos on aito, niin mitähän on tarkoitus leikata; ay:n verovapaita tuloja vai ollaanko poistamassa sen työnantajien kontolle sälyttämää liittojen jäsenmaksujen perintää ja tilitystä palkoista tms ?

      Poista
  7. Eilen illalla oli Mikael Pentikäinen televisiossa a-studiossa, puolusti hallituksen ja yrittäjien näkemyksiä hyvin, mutta kun tuli puheeksi ilmeisesti Olkiluodon työmaalla olleet Intialaiset hitsarit 4,5 € tuntipalkalla ja että miten se Suomalaisen yrittäjän kilpailukykyä helpottaa niin meni jotenkin herra vaisuksi. Yritti kyllä sanoa että tuollainen paljastuu aina somessa, tähän AY mies sanoi että missään somessa hitsarit eivät olleet ikinä, ja että ne oli peloteltu oikein kunnolla .
    Ja tämä on sitten tulevaisuudessa täysin sallittua ja laillista, koska ay ei valvo eikä minimipalkkaa ole säädetty.
    Onnea kilpailutukseen vain Suomen yrittäjille !
    Televisiossa oli jossain dokumentissä yli 10 v sitten juttu Italiasta, oli tuotu idästä (Kiinasta ?) työntekijät ja omat kaupat näille. Tekivät muistaakseni huippu käsilaukkuja ym. idän palkoilla, ja säädöksillä eristetyn muurin takana.
    Saatiin laukkuihin laittaa Made in Italy , koska tuskin ostaja maksaa tuhansia € laukusta jossa lukee Made in PRC .
    Italiassahan ei ole minimipalkkalakia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mitä sinä oikein selität? tuohan on sitä mitä tapahtuu tuolla rakannuksilla ja muualla NYT, ei se tule mahdolliseksi vasta jonkin lakimuutoksen jälkeen. Ei näissä muutoksissa muuteta mitään mikä koskee työsopimuksia ja niiden toteutumisen valvontaa. Jos AY-liike on kädetöntä nyt, niin ihan samalla tavalla ja samasta syystä se on kädetöntä jatkossa. Heidän kannattaisi tuoda esille mitä pitäisi tehdä, eikä vastustaa vain kaikkea millä ei ole mitään tekemistä tuollaisten asioiden kanssa.

      Poista
    2. Paikallinen sopimus, ei tarvitse noudattaa työehtosopimusta jos ei tahdo. Näin olin tulkitsevinani nykyistä Ruotsin tilannetta, vaikka suurin osa työnantajista niin tekeekin.
      Siellä taitaa nytkin olla meneillään jotain saarto juttuja Teslaa vastaan, joka ei noudata maan tapaa. Ja kyllä ay on varmaan kädetön nyt, mutta tulevaisuudessa ei ole sitä vähäistäkään valvontaa.

      Poista
    3. Miksi ay-liike ei pidä työmarkkinoilla suomalaisten puolia? Suuri osa rakentajista on työttömänä samalla kun virolaiset, intialaiset ym. tekevät työt, miten kuten kaiken lisäksi. Olkiluodossa, josta tule mieleen Sote eli susi jo syntyessään, ei ole taidettu juurikaan Suomen kielen sanaa kuultu? Jos valvonta pettää, missä on syy? Ranskalaisessa toimittajassa, suomalaisisssa viranomaisissa vai ay-liikkeessä? Joku näistä on hoitanut asiansa huonosti, mutta ainakaan se ei ole PS.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!