Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia

Helsingin Sanomat uutisoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen uuden raportin pohjalta, että matkapuhelimia valmistanut Nokia oli aikanaan tärkeämpi kuin Suomen kolme merkittävintä yritystä tänä päivänä. Ainakin jos kriteerinä on se, kuinka paljon yritykset tuottivat vuoden aikana maallemme arvonlisää. 

Nykyisin merkittävimmät yritykset ovat OP, Neste ja Nordea. Niiden kunkin tuottamat lisäarvot Suomen taloudelle ovat noin 1,5 miljardia euroa. Nokia taas ei enää kuulu käytetyn kriteerin perusteella edes kymmenen merkittävimmän yrityksen joukkoon.

Koska tämä oli mielenkiintoista, katsoin tarkemmin tuota Etlan raporttia ja huomasin, että siellä oli yritysten suoran arvonlisän ohella myös toinen listaus. Ja ehkäpä vielä paljon tärkeämpi kuin HS:n uutisoima. 

Siinä oli nimittäin laskettu kymmenen merkittävimmän yrityksen suoran arvonlisän ohella myös niiden kerrannaisvaikutukset. Ja se korosti asiaa, jota eilen sivusin, eli maamme metsätaloutta. 

Kerrannaisvaikutusten lisäarvo huomoioiden maamme tärkeimmät yritykset ovat nimittäin UPM ja Metsä Group. Ja vasta kolmantena OP. Nämä yritykset - kaksi metsäteollisuuteen ja yksi pankki- ja vakuutustoimintaan keskittyvä - tuottavat taloudellemme vuodessa yhteensä 3,1, 2,6 ja 2,2 miljardin euron lisäarvot. 

Jälkimmäinen vertailu yhdessä Nokian alasajon kanssa korostaa sitä, mikä merkitys uusiutuvien metsiemme talouskäytöllä on suomalaisten hyvinvoinnille. Se ei ehkä pysty sellaiseen nousuun kuin Nokia parikymmentä vuotta sitten, mutta puutavara- ja sellutuotanto ei myöskään surkastu samaan tapaan kuin kännykkäteollisuudellemme kävi. 

Sen sijaan se tarjoaa kansakunnalle sellaista kassavirtaa, joka mahdollistaa korkean lisäarvon tuotteiden valmistuksen. Siis uusien teknologioiden kehittämisen tai koulutuksellisen sivistyksen tarjoamisen sekä itse metsäteollisuudessa että sen ulkopuolella. Ilman metsäteollisuutta näiden asioiden edistäminen suomalaisessa yhteiskunnassa olisi juuri nyt paljon vaikeampaa. 

Ja juuri siksi on vaarallista, että maamme poliittisista päättäjistä niin monet haluaisivat vetää maton alta metsiemme hyödyntämiseltä. Eikä pelkästään suomalaisista, vaan myös Suomen toiminnalle nykyisin raamit asettavan Euroopan Unionin päättäjistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
EU ja Suomen metsävarat

Pyttipannuprotestista tuottajien omaan aktiivisuuteen

Suomessa elintarvikeketju on monipolvinen alkaen oikeastaan lannoitteiden ja muiden maatalouden tarpeiden ja toimintavälineiden tuottajista ja päätyen elintarvikkeiden vähittäiskauppaan. Välille sopivat esimerkiksi maanviljelijät ja tukkukauppiaat.

Päivän uutisen mukaan maanviljelijät saavat noin 30 senttiä pyttipannulautaselliseen tarvittavista elintarvikkeista. Sen päälle tulevat koko elintarvikeketjun kustannukset, joista saman uutisen mukaan vähittäiskauppa nielaisee suurimman viipaleen.

30 senttiä kuulostaa tosiaankin vähältä, sillä tämän uutisen mukaan lautaselliseen tarvittavien einesten hinta kaupassa on 1,5 euroa. Tämä herättääkin mielessäni kysymyksen: miksi eivät maataloustuottajat myy tuotteitaan enemmän itse?

Siihen olisi monta mahdollisuutta, mikäli koko ketjuun sisältyy sellaisia ansiottomia arvonlisäyksiä (eli ilmaa) kuin tuottajat ovat kampanjallaan antaneet ymmärtää. Nykyisen suoramyynnin lisäksi he voisivat perustaa metsänomistajien Metsä Groupia vastaavan kauppaketjun joka huolehtisi elintarvikeketjun tulojen oikeudenmukaisesta jakautumisesta.

Vaihtoehtoisesti he voisivat käydä hintakilpailuun suoramyynnissä, joka minun käsittääkseni käyttää nykyisin karkeasti ottaen samoja hintoja kuin koko arvoketjuun perustuva vähittäiskauppakin. Miltä kuulostaisivat suoramyyntitiskillä vaikkapa pyttipannuainekset eurolla, naudanfile viidellätoista ja maitolitra 50 sentillä? Jos tällainen hintataso olisi löydettävissä kaikkina päivinä ja kaikkina aikoina, uskoisin sen houkuttelevan suuria ihmismassoja tekemään hankintoja - vaikka sitten vähän etäämpääkin.

Edelle heittämäni hinnat lähtevät siitä oletuksesta, että kauppa ja muutkin väliportaat tosiaankin lohkaisevat väitetyn kaltaisia kohtuuttomia voittosiivuja toiminnastaan. Ne poistamalla voitaisiin elintarvikkeiden hintoihin tehdä ylle kirjaamani noin kolmanneksen vähittäismyyntihinnan alennukset siten, että viivan alle jäisi vielä itse tuottajallekin nykyistä muhkeampi potti. Hinnanalennus tarvitaan asiakkaiden saamiseksi liikkeelle nykyisistä S- ja K-kaupoista.

Ellei edelle kirjoittamani tunnu maatalousyrittäjän kannalta mahdolliselta, lienee oikea johtopäätös se, ettei noissa elintarvikeketjun välivaiheissa sittenkään ole kohtuuttomia voittomarginaaleja. Joka tapauksessa toimivassa markkinataloudessa ylihinnoittelun seurauksena pitäisi syntyä toimeliaisuutta mille tahansa talouden alalle - niin myös elintarvikeketjuun.

Jään siis mielenkiinnolla odottelemaan maataloustuottajien ratkaisuja itsensä ja kuluttajan eduksi. Hyvän pohjan toimeliaisuudelle antaa kotimaisten elintarvikkeiden ja paikallisuuden korkea arvostus suomalaisten parissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Parasta mutta vanhentunutta ruokaa?
Eurooppa kehittää parempia kasveja muun maailman maataloudelle
Koska ja miten Suomen yrityssektori kääntyy kasvuun?