torstai 6. toukokuuta 2021

Pelin politiikkaa sosiaalisessa mediassa

Yle julkaisi uuden kuntavaaligallupinsa. Siinä Kokoomus nousi selvästi suosituimmaksi puolueeksi. Perussuomalaisten kannatus puolestaan laski lähes prosenttiyksiköllä, mutta he säilyivät edelleen toisena. Myös äskettäisen teatteriesityksen järjestäneen Keskustan kannatus laski, mutta nähdyn draaman merkitystä sille voimme vain arvailla.

Hallituspuolueista huomattavin muutos oli Vihreillä, joka luisui selvään alamäkeen. Vaikka SDP:n ja Vasemmistoliiton kannatus nousikin hiukkasen, viittasi gallup koko vihervasemmiston kannatuksen oleelliseen putoamiseen. Olisiko kansa siis saamassa kyllikseen jakopolitiikasta ja sitä seuraavasta julkisen sektorin velkaannuttamisesta. 

Vaaleihin on kuitenkin vielä aikaa, joten kannatusvaihteluita on odotettavissa. Näin jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, että varsinaiset kampanjat ovat vielä edessä ja niillä on ollut tapana vaikuttaa ihmisten poliittisiin valintoihin.

* * *

Anteeksi nurkkakuntaisuuteni, mutta satuin huomaamaan myös Helsingin uutisten tekemästä gallupista kertovan jutun. Sen mukaan SDP olisi putoamassa pääkaupungin viidenneksi suurimmaksi puolueeksi. 

Vielä mukavammaksi kyselyn tuloksen teki se, että jos jätetään laskuista pois ryhmä "muut", vaihtuisi Helsingin vihervasemmistoblokin edellisissä vaaleissa saama äänimääräenemmistö tulevissa vaaleissa vähemmistöksi. Ero keskustaoikeiston hyväksi olisi tosin vain 1,3 prosenttiyksikköä, kun se viime kunnallisvaaleissa oli vihervasemmiston eduksi 0,5 prosenttiyksikköä.

Tämän gallupin mukaisen äänestystuloksen voisi toivoa johtavan siihen, että ainakin kaikista hulluimmista pääkaupunkimme vihervasemmistolaisista "kehitysideoista" luovuttaisiin ja niiden sijaan siirryttäisiin tekemään rationaalisia päätöksiä pääkaupunkimme pitämiseksi toimivana sekä sen asukkaille että koko Suomen kansalle. Varmaa tämä ei kuitenkaan ole.

* * * 

Bongasin Helsingin  uutisten jutun itse asiassa Twitteristä. Siellä oli asiasta kertonutta viestiä seuraavassa keskustelussa parikin näiden vaalien luonnetta mainiosti kuvaavaa kommenttia. 

Niistä ensimmäisessä nimimerkillä esiintynyt henkilö teki pelin politiikkaa väittämällä, että "Kokoomuksen johto saisi olla kyllä hieman suurempi. Nyt on suuri vaara, että joudun äänestämään kokoomusta, jotta Anni Sinnemäestä ei tule pormestari."

Kommentti saattaa toki olla rehellinenkin, mutta itselleni tuli kyllä ensimmäisenä mieleen, että sen kirjoittajalla oli ketunhäntä kainalossa. Eli että hän tulee äänestämään Kokoomusta varmuudella, mutta pyrkii henkilökohtaiseksi muotoillulla viestillään puhuttelemaan erityisesti Perussuomalaisten äänestämistä harkitsevia. 

Tähän vastasi toinen nimimerkkiä käyttänyt henkilö, joka puolestaan lienee Perussuomalaisten kannattaja. Hän nimittäin väitti, että "ei ole väliä kumpaa äänestät, samaa sakkia" tarkoittaen Kokoomusta ja Vihreitä, minkä hän vahvisti toisessa viestissään.

* * *

Nähtäväksi jää, miten Helsingin kunnallisvaaleissa käy. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, että pormestarikysymyksen sotkeminen itse vaaleihin on johtanut paikallisten valtapuolueiden ja/tai heidän kannattajiensa pyrkimyksiin hyödyntää tätä kytköstä. Ja siten heikentää muiden puolueiden asemaa pääkaupungimme valtuustossa.

Omalta osaltani suosittelen mahdollisille helsinkiläisille lukijoilleni pidättäytymistä tällaisesta valtapoliittisesta pelistä. Eli äänestäkää pormestarikytköksestä huolimatta edelleen sitä ehdokasta ja puoluetta, jonka näette hoitavan Helsingin asioita parhaiten. Vain siten toteutuu aito demokratia, jossa kukin näkemys saa kannattajiensa määrää vastaavan painoarvon päätöksentekijöiden joukossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laittomat maahanmuuttajat veronmaksajien piikissä
Nykysuomalaista suvaitsevaisuutta ja demokratian kunnioitusta
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta

6 kommenttia:


  1. Vaaleista puheenollen varoitus- tai hätähuuto: Saksassa virheet on julkaissut vaaliohjelmansa. Lausuntoni siitä: "Hulluja nuo roomalaiset"!

    VastaaPoista
  2. Helsingissähän nukkuvat on ollut jo vuosikymmeniä todellinen "mahtipuolue". Saamme siis syyttää myös itseämme "raidejokerin" tapaisista älyttömyyksistä. Jotka puolestaan ehkä vain lisäävät passiivisuutta. Noidankehää pukkaa Kehä kolmosen sisäpuolella. -jussi n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen vaaleissa on hyväksi vain tyhmille. Eli sellaisille, jotka eivät ymmärrä edes omaa parastaan.

      Poista
  3. Persuskandaalia on odoteltu ja kun sellaista ei tahtonut tulla, niin vaaleja siirrettiin.
    Mitähän jänskää valtamedialla on nyt muhimassa?

    VastaaPoista
  4. Näin vaalien alla ja muutenkin Ylen ja muun valtamedian seuraaja joutuu kaivamaan esiin niitä vanhoja kremnologin taitoja. Tällä kertaa vain Pravdan asemesta kotimaiseen mediaan sovellettuna. Mitä sanottiin ja miksi ja miksi juuri nyt. Mitä ei sanottu. Mitä luki rivien välissä. Miksi tätä uutista saa kommentoida mutta tuota ei. Miksi tämä uutinen katoaa äkkiä etusivulta, kun kommentointi ei myötäilekään toimittajan mielipiteitä. Miksi tuo uutinen putkahtelee takaisin jopa viikkojen päästä, kun ensimmäiset kommentit silittelevät toimittajaa niin kovasti myötäkarvaan. Miksi minun asialliset mutta kritiikkiä sisältävät eivät ilmesty mutta tuon ilmiselvän trollin hyökkääviä kommentteja on kommenttipalsta täynnä. Miksi tämän puolueen kannatuksen nousu tai lasku pomppaa otsikkoon, vaikka tuon puolueen kannatuksen nousu tai lasku on selvästi suurempi. Ja miksi ja miksi.

    Tästä voisi saada vaikka jatkoromaanin. ”Kremnologi”, ”Kremnologin uudet seikkailut”, ”Krenologin poika”, ”Kremnologin poika katsastaa jälleen”.

    VastaaPoista
  5. Eikös halla-aho joskus sanonut että helsingissä vihreän ja kokoomukselaisen erottaa siitä, että kokoomukselaisella on kravatti suorassa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!