Tiedustelujohtajan mukaan Venäjä miehittää Baltian vuonna 2027

Ukrainan tiedustelujohtajan mukaan Putin suunnittelee valtaavansa Baltian maat jo vuoden 2027 aikana. Hänen mukaansa "Venäjän federaation piti olla valmis aloittamaan operaatiot vuonna 2030. Nyt suunnitelmia on mukautettu ja tarkistettu siten, että määräajat on lyhennetty vuoteen 2027."

Putinin motiiviksi tiedustelujohtaja ilmoitti kieltämättä hiukan mystisen ajatuksen siitä, että imperiumin on "aina liikuttava johonkin vaikutusvaltansa ja alueidensa laajentamiseksi". Baltian valikoitumisen hyökkäyksen kohteeksi hän katsoo puolestaan johtuvan sen heikkoudesta arktisella alueella verrattina muissa ilmansuunnissa vastaan tuleviin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että kaikki kolme Baltian maata ovat NATO:n jäseniä, ja sellaisena niillä on maailman voimakkaimman sotilasliitoutuman turvatakuut. Artikla viiden mukaan "osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan". 

Lisäksi siinä todetaan, että "kukin osapuoli käyttää... oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö".

* * *

Viidennessä artiklassa ei kuitenkaan ole määritetty sitä, millä voimalla jäsenmaita kohtaan tehtyyn hyökkäykseen vastataan. Siellä ei siten lue, että jäsenmaahan kohdistuneeseen hyökkäykseen vastataan riittävällä tai NATO:n koko sotilaallisella voimalla tai että Baltiaan tuotaisiin hyökkäyksen tapahduttua kymmeniä tuhansia NATO-sotilaita. 

Puhumattakaan, että hyökkääjää uhattaisiin tällaisen tilanteen sattuessa täysimittaisella ydinsodalla.  Sen sijaan artikla viidessä todetaan vain, että hyökkäykseen vastataan ryhtymällä tarpeelliseksi katsottuihin toimiin.

* * *

Siksi keskeinen kysymys Venäjän kannalta – mikäli se haluaa hyökätä Baltiaan – on NATO-maiden tarpeelliseksi katsottujen toimien laatu ja määrä. Enkä pidä mahdottomana, että se saattaisi – luultavimmin kuitenkin vasta Ukrainan sodan päätyttyä – haluta ottaa asiasta selvää. 

Tämä voisi tietenkin tapahtua suurhyökkäyksellä tai toteuttamalla – onnistuneesti – salamasota ("erityisoperaatio" po-russkii), jossa Baltia miehitettäisiin muutamassa päivässä. Sellaiseen sisältyisi kuitenkin valtavia riskejä – jopa ydinsodan mahdollisuus – joiden välttämiseksi Venäjä luultavammin käyttäisi niin sanottua "sammakko vesikattilassa" -menetelmää ja lisäisi voimaansa pienillä askelilla.

Tällaisen toiminnan alkuna voisi halutessaan pitää jo tapahtuneita taannoisia kehitysmaalaisia kansainvaeltajia hyödyntäviä hybridioperaatioita, ilmatilan loukkauksia, ilmapallojen lennätyksiä ja viimeisimpänä aseistettujen rajamiesten käymistä Viron maaperällä. Siksi etenkin Euroopassa on syytä seurata tarkasti, kohdistuuko Baltian maihin jatkossa entistä vakavampia rajaloukkauksia. Ja mikäli niitä tapahtuu, lisätä valmiustasoa. 

Omasta mielestäni NATO:n kannalta järkevintä olisi tehdä selväksi, että se käyttää kaikissa NATO-maihin kohdistuvissa hyökkäyksissä riittävää voimaa hyökkääjän armeijan pysäyttämiseksi. Eli huolehtisi tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin voimin hyökkääjän pysäyttämisestä. 

* * *

Valitettavasti on olemassa hyviä syitä epäillä, ettei kaikilla NATO:n jäsenmailla – erityisesti niistä vahvimman nykyisellä hallinolla tai läntisimmän Euroopan valtioilla – ole halua antaa tällaista lupausta. Ja vaikka olisikin, saattaisi Putinin Venäjä siitä huolimatta katsoa, miten "sammakko" reagoi varovaisiin vesikattilan lämmitystoimenpiteisiin.

Tästä syystä Baltian, muiden Venäjän rajamaiden ja – seuraavaksi Venäjän diktaattoreiden mielenkiinnon kohteeksi joutuvien – näiden valtioiden länsinaapureiden on itse huolehdittava siitä, että Moskovan hallinnon mahdollisiin aggressioihiin vastataan päättäväisesti. Ja varmistettava siihen tarvittavan sotilaallisen suorituskyvyn riittävyys. 

Vain näin toimimalla voidaan Putinille tehdä selväksi, ettei Venäjän kannata edes ajatella ottavansa sellaista riskiä, josta Ukrainan tiedustelujohtaja puhui. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä

EU myönsi 2,5 miljardin tukipaketin Syyrian islamistitaustaiselle hallinnolle

Euroopan unioni on luvannut syyrialaisille noin 2,5 miljardin euron tukipaketin. Belgianalgerialaisen tasa-arvo-, valmius- ja kriisinhallintakomissaari Hadja Lahbibin mukaan "kansainvälinen yhteisö on tänään vahvistanut vahvan solidaarisuutensa Syyrian kansaa kohtaan sen kaikessa moninaisuudessa... Euroopan unioni seisoo jatkossakin Syyrian kansan rinnalla, ei ainoastaan ​​kiireellisiin humanitaarisiin tarpeisiin vastaamisessa, vaan myös oikeudenmukaisen, osallistavan ja vakaan tulevaisuuden rakentamisessa. Yhdessä emme tarjoa vain apua – investoimme toivoon, kestävyyteen ja tielle kohti kestävää rauhaa."

Toivoa tietenkin sopii, että islamistitaustainen Syyrian johto on komissaarin kanssa samaa mieltä EU:n - eli myös suomalaisten veronmaksajien - antaman rahan käytöstä, eikä ryhdy alistamaan mitään maan monista kansallisuuksista tai uskonnollisista ryhmistä. Hallinnon alku ei kuitenkaan ole ollut kovin lupaava, koska maassa ryhdyttiin pian vallanvaihdon jälkeen tappamaan sekä alaviittejä että kristittyjä.

Toinen asia on, että monen EU-maan talous on melkoisissa vaikeuksissa. Ja surkeinta sen kehitys on viime vuosina ollut - missäpä muuallakaan kuin - Suomessa. 

Samaan aikaan Venäjän uhka on pakottanut eurooppalaisia nostamaan omaa sotilaallista kykyään nopeasti ja aivan uudelle tasolle. Eikä se tapahdu ilmaiseksi, vaan esimerkiksi Saksa on juuri tänään muuttamassa jopa perustuslakiaan löytääkseen rahaa oman turvallisuutensa varmistamiseen.

Siksi on kysyttävä, että onko 2,5 miljardin eurooppalaisilta kerätyn euron lahjoittaminen Syyriaan ihan varmasti järkevää rahankäyttöä? Vai voisivatko syyrialaiset itse ottaa vastuun tulevaisuudestaan siten kuin suomalaisetkin ottivat toisen maailmansodan jälkeen? Tai jo sitä aiemmin vuosien 1917 ja 1918 tapahtumien jälkeen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suomalainen lehdistö vaikenee muslimien kristittyihin kohdistamasta vainosta?
Trump säätää maahanmuuttoa, mutta joutuuko EU maksamaan?
Syyriaan vallankumous, entä sitten?

Edistivätkö Saksan vaalit Ukrainan sodan jälkeen uhkaavaa pohjoista erikoisoperaatiota?

Saksan vaalit päättyivät odotetulla tavalla. Suurimmaksi puolueeksi nousi Kristillisdemokraatit (28,6 %) ja Vaihtoehto Saksalle puolueesta (20,8 %) tuli maan toiseksi suurin poliittinen voima. Sosiaalidemokraatit (16,4 %) puolestaan saavuttivat historiansa heikoimman vaalituloksen ja Vihreiden (11,6 %) kannatus supistui - mahdollisesti kannatustaan nostaneen Vasemmistopuolueen (8,8 %) hyväksi.

Jos vaalit olisi pidetty demokraattisessa Suomessa, seuraisi vaalituloksesta puhdas kahden puolueen hallitus, jonka ohjelman ytimenä olisivat markkinatalouden edistäminen ja maahanmuuttopolitiikan tervehdyttäminen. Onhan kansan tahdonilmaisu tuloksen perusteella varsin selkeä.

* * *

Saksan tapauksessa näin ei kuitenkaan ilmeisesti tapahdu - ainakaan aluksi - vaan CDU/CSU:n puheenjohtaja Friedrich Merz on luvannut syrjiä vaalien kakkospuoluetta ja lähteä neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta demareiden ja vihreiden kanssa. Nähtäväksi jää, millaisen ohjelman hän pystyy heidän kanssaan sopimaan - tuskin ainakaan maahanmuuttokriittistä eikä varmaankaan edes vapaata markkinataloutta edistävää.

Nähtäväksi siis jää, lunastaako Merz lupauksensa AfD:n syrjimisestä, vai päättääkö hän lopulta sittenkin ryhtyä neuvottelemaan sen kanssa yhteisestä ohjelmasta. Ja jos näin käy, niin mitä se tarkoittaa ulkopoliittisesti eli etenkin suhteessa Venäjään.

Kysyn tätä siksi, että AfD poikkeaa Venäjän-suhteessaan aivan oleellisesti Perussuomalaisista, joiden linja on ollut yksiselitteisesti Putinin sotarikokset tuomitseva. Toisin on ollut AfD:llä, joka on Venäjän suhteen hajautunut, mikä saattaa vaikeuttaa puolueen saamista edellistä - Schozin - hallitusta selvemmin Ukrainaa tukevan merziläisen ulkopolitiikan tueksi. 

* * *

Suomen kannalta olisi joka tapauksessa onnetonta, mikäli Saksaan syntyisi pitkäaikainen hallituskriisi, joka ehkäisisi sen tehokasta toimintaa Ukrainan puolesta tilanteessa, jossa USA:n johto painostaa Zelenskiyn hallitusta solmimaan Venäjälle voitokkaan rauhan. Jos sellainen toteutuisi, syntyisi riski Putinin seikkailupolitiikan jatkumisesta parin vuoden hengähdystauon jälkeen.

Jos näin kävisi, saattaisi Putin kokeilla NATO-maiden keskinäistä solidaarisuutta ryhtymällä erikoisoperaatioon esimerkiksi Baltian maissa. Silloin suuri kysymys olisi se, että kuinka yksiselitteisen tuen hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio saisi liittolaisiltaan. 

Liikuteltaisiinko suuria sotavoimia Atlantin yli? Löytäisivätkö Euroopan suurvallat jostain aseita ja etenkin miehiä puolustamaan erikoisoperaation uhria? Vai jäisikö NATO:n reaktio käytännössä pelkästään Venäjän pohjoisten rajamaiden - Suomi, kaksi muuta Baltian maata ja Puola - varaan?

* * *

Lopuksi haluan edelle kirjoittamien synkkien näkemysten vastakohdaksi huomauttaa, että on olemassa myös positiivinen vaihtoehto. Sen mukaan Merz onnistuu rakentamaan omaa poliittista linjaansa tukevan hallitusohjelman, jonka avulla Saksa ottaa sille kuuluvan johtavan aseman Euroopassa.

Näin Merz voisi johtaa maanosamme - lupaustensa mukaisesti - tervehdyttämään Saksan johdolla taloutensa ja yhdistämään sen ulkopoliittisesti vahvaksi toimijaksi, joka pelkällä olemassaolollaan ehkäisi Putinin tulevat sotaseikkailut. Ja samalla vahvistaisi myös Suomen taloutta ja ulkopoliittista turvallisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaihtoehto Saksalle
EU:n kolme tärkeintä tehtävää
Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Valtiovarainmimisteriön virkamies kertoi, että hallituksen päätökset julkisen talouden supistamisesta saattavat johtaa tuhansien virkamiesten irtisanomisiin. Näin siksi, että henkilöstökulut ovat virastoissa ylivoimaisesti suurin kuluerä. 

Tämän välttämiseksi etsitään eri ministeriöissä säästökohteita, jotka tullaan esittelemään hallitukselle toukokuun loppupuolella. Ammattiyhdistysliikkeen edustajan mukaan irtisanomiset johtaisivat kansalaisille ja yrityksille erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten saamisen hidastumisena.

Mikä siis neuvoksi tällaisessa tilanteessa?

Mieleeni tuli tänä aamuna kaksi eri vaihtoehtoa, joilla edellä kuvatuista ongelmista voitaisiin selvitä. Niistä ensimmäinen on virkamiesten vapaaehtoinen palkanlasku, jolla vähentynyt budjettirahoitus voitaisiin jakaa tasan kaikkien valtion palkkarenkien kesken. Tähän olisi hyvin varaa, sillä valtio maksaa nykyisin työntekijöilleen selvästi korkeampia palkkoja kuin yksityinen tai kuntasektori.

Näin julkisen hallinnon työpaikat voitaisiin säilyttää huolimatta valtion vähentyneestä palkanmaksukyvystä. Eikä asia tarvitsisi sen enempää kuin valtiolla työtä tekevien yhteisen päätöksen, jonka työnantaja tulisi epäilemättä hyväksymään. Ja virkamiehet ja muut valtion työntekijät voisivat sen jälkeen saada hyvää mieltä siitä, että he ovat kyenneet mittavaan solidaarisuustekoon. 

Toinen mieleeni tullut seikka koskee sitä, miten voitaisiin vähentää tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten - eli byrokratian - hidastumista. Se olisi yksinkertaista, rakas Watson, sanoisi Sherlock Holmes.

Hallitus ja eduskunta voisivat nimittäin seuraavaksi purkaa erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten määrää julkisessa hallinnossa. Eli ryhtyä byrokratian supistamistalkoisiin. 

Se kannattaisi aloittaa vähiten tarpeellisesta byrokratiasta ja jatkaa niin pitkälle, että valtion jäljelle jäävä työvoima selviäisi siitä - mieluiten - jopa sukkelammin kuin valtion nykyinen renkiarmeija tämänhetkisestä byrokratiasta. Tässä suhteessa aloitteen voisi hallituksen lisäksi ottaa myös poliittinen oppositio, joka näin toimimalla voisi osoittaa olevansa rakentava voima suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Terveydenhuolto tuli äärimmäiselle rajalle

Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, on SAK lähtenyt taisteluun sellaisen korporatiivisen yhteiskunnan puolesta, jossa niillä olisi tosiasiallinen sananvalta yli demokraattisen hallinnon. Kyse ei siten ole ensisijaisesti lakkolaisten taistelusta omien työehtojensa puolesta vaan veto-oikeuden vaatimisesta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. 

Tällä viikolla järjestö on ottanut käyttöön järeimmän aseensa eli suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten tuhoamisen. Tämä tapahtui pysäyttämällä vientisatamien toiminta, mikä vaikeuttaa entisestään Suomen muutenkin hankalaa taloudellista asemaa. 

Tähän reagoi maamme suurin metsäteollisuuskonserni UPM, joka ilmoitti heti lakon alettua lopettavansa palkanmaksun SAK:n toimien takia pysäytettävillä tehtaillaan. Näin liittonsa kassasta lakkoilustaan muhkeat korvaukset saavien ahtaajien lakon vaikutukset ulottuvat myös paperitehtaiden työläisiin, mikä saattaa heikentää eri työntekijäryhmien keskinäistä solidaarisuutta - mikä epäilemättä on myös toimenpiteen tarkoitus. 

UPM:n mukaan "poliittisten lakkojen julkilausuttuna tavoitteena on vaikuttaa työntekijöiden työehtoja koskeviin lakimuutoksiin. Kyseessä on tulkintamme mukaan työsopimuslaissa tarkoitettu riippuvuussuhde lakkojen ja niiden johdosta ilman työtä jääneiden työntekijöiden työehtojen välillä. Työnantajalla ei tällöin ole velvollisuutta maksaa palkkaa lakkojen vuoksi ilman työtä jääneille työntekijöille."

Ammattiyhdistysväki luonnollisesti kiistää tämän tulkinnan. Heidän mukaansa yhtiöllä olisi seitsemän päivän palkanmaksuvelvoite, koska työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Siten UPM:n toiminnan laillisuus tultaneen myöhemmin ratkaisemaan oikeudessa, jonka tulee käytännössä ottaa kanta siihen, onko lakko suunnattu UPM:n palkollisten työehtoja koskeviin lakimuutoksiin vai ei. 

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa tähän asiaan, vaikka mielestäni se onkin varsin yksiselitteinen. Sen sijaan totean, että nyt pelataan suomalaisessa työelämässä poikkeuksellisen kovilla panoksilla. Eikä se ole jäänyt näkymättä myöskään julkisessa sanassa. 

Omalla kohdallani hätkähdin erityisesti eilistä Ylen pääuutislähetystä seuratessani. Se tapahtui tämän tallenteen kohdassa 5 minuuttia 19 sekuntia, jolloin uutisankkurin taakse ilmaantui kuva, jossa verorahoitteisen mediamme uutistoimitus piiloviestitti - vai pitäisikö sanoa suorastaan huusi koko maailmalle - kissankokoisilla kirjaimilla valinneensa puolensa nyt käynnissä olevassa prosessissa ja tukevansa ammattiliittojen toimintaa Suomen hallitusta vastaan: "HALLITUS. NYT ON JULMAA, KYLMÄÄ JA RUMAA". 

Omalta osaltani tämän jälkeen on selvää, ettei koko kansan rahoittamaa Yleisradiota voi mitenkään pitää työmarkkina-asioissa tai ylipäänsä poliittisessa uutisoinnissa puolueettomana toimijana. Enkä siksi näe syytä, miksi sitä - sellaisena kuin se eilen esiintyi - pitäisi rahoittaa lainkaan koko kansalta perittävistä verotuloista. Ei ainakaan ennen kuin talon johto on saatettu vastuuseen nähdystä performanssista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

EU-kansalaiset haluavat auttaa ukrainalaisia - mikäli siitä ei joudu maksamaan

Venäjän hyökkäyssodan aikana ovat Euroopan Unionin jäsenmaat tukeneet hyökkäyksen kohteeksi joutuneita ukrainalaisia asetoimituksin sekä asettamalla talouspakotteita Venäjälle. Perustelu näille toimille lienee jotain sen suuntaista, ettei aggressiivisen voimapolitiikan tahdota enää nykyaikana antaa johtaa voittoihin. 

Eilen uutisoidun eurobarometrin mukaan Venäjän hallitukselle, yrityksille ja yksityishenkilöille asetettuja pakotteita kannattaa 80 prosenttia eurooppalaisista, mikäli niillä ei ole vaikutuksia energian tai elintarvikkeiden hintoihin. Jos vaikutuksia kuitenkin tulee - kuten tietenkin tulee - peräti 60 prosenttia eurooppalaisista vastaajista jättäisi asettamatta pakotteita. 

Toisin sanoen suurin osa EU:n kanalaisista ei viime kädessä ole valmis maksamaan eurooppalaisesta rauhasta, vaan antaisi sotilaallisen väkivallan johtaa voittoihin. Tai sitten he pitävät venäläisten hyökkäystä Ukrainassa oikeutettuna ja toivovat näiden onnistuvan hyökkäyksessään. 

Näyttää siis siltä, ettei länsimaisten arvojen ja rauhan puolustaminen ole kovin suuressa huudossa EU:n alueella, vaan ne jäävät auttamatta ihmisten henkilökohtaisen elintason varjoon. Tai sitten ihmiset arvelevat, ettei Venäjän hyökkäys voisi koskaan kohdistua EU-maihin itseensä. 

Nähtäväksi jää, vaikuttaako kyselyn lopputulos Ukrainaan toimitettavaan sotilaalliseen tukeen. Uutinen ei nimittäin kertonut oliko sillä EU-kansalaisten hyväksyntä, mutta koska aseapukin on jossain vaiheessa korvattava eri maiden omille asevoimille, kohdistuu senkin loppulasku viime kädessä eurooppalaisille kuluttajille. 

Suomessa ihmisten asenteet olivat varsin mielenkiintoisella tavalla erilaiset kuin muualla EU:ssa. Peräti 89 prosenttia kannatti pakotteita ja noin 70 prosenttia olisi myös valmis sekä energian että ruuan hintojen nousuun niiden seurauksena.

Ehkäpä tähän asenteeseen vaikuttaa se, että me olemme tunteneet venäläisten uhan vuosisatojen ajan, ja olemme epäilemättä yksi potentiaalinen Venäjän seuraavan aggression kohde. Nyt nähdyn kyselyn perusteella näyttää kuitenkin siltä, että mikäli maahamme kohdistuisi samankaltainen aggressio kuin Ukrainaan, emme voisi luottaa edes EU-maiden kansalaisten vähäiseen tukeen, vaan omakin taistelumme olisi käytävä ilman varmuutta ulkoisesta avusta - siis samaan tapaan kuin aikanaan käytiin talvisota. 

Näin ainakin siihen asti, kunnes meille on myönnetty jäsenyys Pohjois-Atlantin puolustusliitossa eli NATO:ssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoleeko pääministeri Marin Putinin persettä vai näytteleekö hän tarkoin varjeltua näytelmää?
Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa

Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?

Turkki on ryhtynyt ainakin presidenttinsä suulla vastustamaan Suomen ja Ruotsin liittymistä NATO:on. Helsingin sanomien pääkirjoituksen mukaan "Suomi on tässä tosin enemmänkin sijaiskärsijä, sillä varsinaisesti Turkin hampaissa on Ruotsi".

Lehden mukaan turkkilaisten vaatimusten taustalla on se, että Yhdysvallat tukee Syyriassa kurdijoukkoja, ja Erdoganin sulttaanikunta haluaa tämän muuttuvan. Lisäksi osmanien jälkeläiset saattavat haluta nostaa esille myös Turkin aseman suhteessa Euroopan unionin jäsenyyteen. 

Turkin myöntyminen hyväksymään pohjoiset hakijamaat saattaakin vaatia muilta Nato-mailta joitakin myönnytyksiä. Ääneen sanottu syy Turkin vastahankaan on kuitenkin vain se, että erityisesti Ruotsissa on paljon kurdeja, joita turkkilaiset pitävät terroristeina. 

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) mukaan "tässä on kyse ennen kaikkea Ruotsin historiallisesta tuen ilmauksesta sellaisille toimijoille ja järjestöille, jotka Turkki määrittelee terroristijärjestöiksi". Sellainen on erityisesti kurdien työväenpuolue PKK, joka kävi vuosina 1984–1999 ja 2004–2013 jopa aseellista taistelua Turkin hallitusta vastaan ja jonka sekä Euroopan unioni että Yhdysvallat ovat luokitelleet terroristijärjestöksi.

Tästä kaikesta tuli mieleeni, että kuinka Suomi toimisi, mikäli Turkki ilmoittaisi tukevansa Suomen, mutta vastustavansa Ruotsin liittymistä läntiseen puolustusliittoon niin kauan, kunnes länsinaapurimme taipuu sen vaatimuksiin. Käyttäisimmekö tilanteen hyödyksi vai osoittaisimmeko solidaarisuutta entiselle emämaallemme kieltäytymällä kunniasta?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Why Finland will apply for a membership in NATO
Sanna Marinilta rohkeaa puhetta
Alistummeko kiristykseen?