Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Tänään alkavat teollisuusliiton lakot, jotka kohdistuvat useisiin teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden yrityksiin. Tämän lisäksi seitsemän muuta työntekijäliittoa on ilmoittanut järjestävänsä lakkolaisia tukevia toimia ja myös Finnairin lentäjät ovat ilmoittaneet omiin työehtoneuvotteluihin liittyvistä työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto on jo aiemmin kertonut tavoittelevansa kahdelle vuodelle jaettuja 10 prosentin palkankorostuksia, joilla se haluaa korjata jäsentensä aiempina vuosina heikosti kehittynyttä ostovoimaa. Sen taustalla on - kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa - kaksi vuotta sitten tehty poikkeuksellisen vastuullinen sopimus, jolla tuettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana syöksykierteeseen saatettua Suomen taloutta. 

Työnantajapuoli ei ole ay-liikkeen vaatimuksiin kuitenkaan suostunut, joten asiasta on käyty neuvotteluita, joiden yksityiskohtia ei ole avattu suurelle yleisölle. Sen sijaan työnantajat ovat kertoneet vaatimusten olleen edelleen sellaisia, että niihin suostuminen heikentäisi suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on vedonnut työmarkkinaosapuoliin sovun löytämiseksi, koska hän pelkää - ja tietää - laajamittaisten lakkojen voivan vahingoittaa orastavaa talouskasvua. Tämä on ymmärrettävää sikäli, ettei talouskasvun siirtyminen kohti tulevaisuutta ainakaan helpottaisi hallituksen pyrkimyksiä tasapainottaa valtion budjettia. 

Orpon vetoomus on ymmärrettävä jo siitäkin syystä, että jo pelkkä lakkoilu vähentää verotuloja - puhumattakaan vientiteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemisestä - ja sitä kautta lisää painetta valtion budjetin leikkaamiseen ja/tai valtion lisävelkaantumiseen myös jatkossa. Näin ollen hänen huolensa on helppo ymmärtää.

Tosiasia kuitenkin on, että lakko-oikeus on työntekijöille Suomen laissa taattu oikeus, joten siitä päättävät työntekijöiden edustajat itsenäisesti. Vastaavasti työnantajien edustajilla on oikeus suostua tai olla suostumatta lakkoilevien työntekijöidensä vaatimuksiin. Sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin liiketoimintansa supistamiseksi tai jopa siirtämiseksi pois Suomesta. 

Nähtäväksi siis jää, miten neuvottelut ja niitä tukevat työtaistelutoimet etenevät seuraavina viikkoina. Ja toivoa, että osapuolet löytäisivät molemmille kelvollisen ratkaisun ennen kuin Suomen taloudelle on syntynyt oleellista vahinkoa. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut

Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Tänään on tärkeän prosessin aloituspävä, sillä teknologiateollisuuden työnantajat ja työntekijöitä edustava Teollisuusliitto istuvat neuvottelupöytään sopimaan tulevista työehdoista ja palkoista. Lähtökohta on kuitenkin huono, sillä - Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan - neuvottelutilannetta mutkistavat hallituksen jo toteuttamat ja parhaillaan tekeillä olevat lait, joilla muutetaan sosiaaliturvaa ja työlainsäädäntöä.

Myös Teknologiateollisuuden Jarkko Ruohoniemi on pessimistinen, sillä hänen mukaansa alan taloustilanne vaikeuttaa neuvotteluita. Näin siksi, että hänen mukaansa alan yritysten talous ei ole odotuksista huolimatta kääntynyt kasvuun, joten Suomessa on edelleen tarve maltillisille palkkaratkaisuille, jotta yritysten kilpailukyky suhteessa eurooppalaisiin verrokkeihin säilyisi.

Nähtäväksi siis jää, millainen työmarkkinasyksy meille suomalaisille avautuu tänä syksynä. On selvää, että edellä mainitut johtajat pyrkivät puheillaan asemoimaan jo etukäteen omiensa neuvotteluasemia mahdollisimman vahvoiksi. Ja yhtä lailla pelaavat julkisuuspeliä, jolla tavoitellaan meidän suomalaisten hyväksyntää heidän omille vaatimuksilleen. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut rähmällään jo yli puolitoista vuosikymmentä, eikä siitä kuopasta nouseminen onnistu ilman työnantajien kustannuskilpailukykyä ja työntekijöiden vahvaa motivaatiota. Ja tästä syystä pitää toivoa, että nyt alkavien neuvotteluiden lopputuloksena on molempia osapuolia tyydyttävä suomalaisen teknologiateollisuuden toimintaedellytyksiä tukeva loppuratkaisu.

Erityisen typerää tässä tilanteessa olisi, mikäli nyt käynnistyvissä neuvotteluissa ryhdyttäisiin politikoimaan hallituksen Suomen talouden kasvuun tähtääviä työmarkkinauudistuksia vastaan. Tai tekemään jonkinlaista protestia sellaisista päätöksistä, jotka eivät varsinaisesti koske töiden tekemistä vaan esimerkiksi oikeutta poliittisiin lakkoihin tai työttömyyskorvauksiin. 

Näin jo siitäkin syystä, ettei Suomen suurin työntekijöiden puolue löydy suinkaan poliittisesta vasemmistosta tai edes oppositiosta, vaan Petteri Orpon (kok) porvarihallituksesta. Ja tämän puolueen puheenjohtaja istuu sen valtiovarainministerinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Demokratian vastainen korporaatio

Hallitusohjelmaan on kirjattava vastuullinen EU:n ulkopuolisen työvoiman ohjelma

Yle teki viikonloppuna jutun siitä, kuinka ranskalainen korkeakoulutettu nainen vaikuttui Suomesta niin paljon, että päätti jäädä tänne töihin. Tämä oli tietenkin hieno uutinen ja uskon, että kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä.

Samassa jutussa kerrottiin teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helteen vaativan Suomen tulevalta hallitukselta maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, joka helpottaisi töihin tulevien maahanmuuttajien saamista maahan. Hänen mukaansa "Suomi tarvitsee maahanmuuttopoliittisen ohjelman, joka luo edellytykset sille, että meille tulee riittävästi työhön johtavaa maahanmuuttoa".

Uskon kyllä, että Suomeen olisi hyvä saada ulkomaista työvoimaa, joka eläisi tekemästään työstä saamallaan korvauksella. Ja siksi Helteen vaatima maahanmuuttopoliittinen ohjelma olisi tosiaankin hyvä lisätä seuraavan hallituksen asialistalle. 

Tosin tässä asiassa on sellainen mutka, että viimeistään vuodesta 2015 alkaen on tyhmempikin professori ymmärtänyt, että Suomeen pyritään myös sosiaalipoliittisilla perusteilla - eli veronmaksajien elätettäväksi. Siksi täällä ei kannata suosia EU:n ulkopuolista vapaata maahanmuuttoa edes työperusteella ilman, että huolehditaan myös sivullisten oikeuksista. 

Tämä onnistuu helposti sillä, että työvoiman tarvitsija eli työnantaja sitoutuu huolehtimaan rekryyteistään. Sitä varten tulevan hallituksen maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan on kirjattava lakipykälä, jonka perusteella työnantajan on huolehdittava - esimerkiksi ensimmäisen kolmen vuoden vuoden ajan - EU:n ulkopuolisista maista tulleista työntekijöistään myös siinä tapauksessa, ettei näille löydykään töitä. Silloin heidän elättämisensä ei kaadu veronmaksajille ennen kuin on ehditty tutkia rekrytoidun mahdollisesti jättämä turvapaikkahakemus.

Tällaista työvoimapoliittista kokonaisuutta voitaisiin pitää vastuullisena EU:n ulkopuolisen työvoiman ohjelmana. Ja sen ajaminen sopii teknologiateollisuudelle erinomaisesti jo siitäkin syystä, että siellä on seuraavien kymmenen vuoden aikana tarve peräti 130 000 uuden työntekijän rekrytointiin. 

On myös selvää, että näin suuri työvoiman tarve takaa, että jokaiselle työhön halukkaalle löytyy hommia. Ja onhan meidän veronmaksajien voitava luottaa myös siihen, että teknologiateollisuudella on kyky ja halu rekrytoida työkyvyttömien elintasopakolaisten sijaan sellaisia ihmisiä, joiden työhalukkuus ja -kyky ovat kohdallaan.

Näillä perusteilla uskoisin, että työnantajan ja työntekijöiden intressit kohtaavat edelle luonnostelemassani vastuullisessa maahanmuutto-ohjelmassa, eikä veronmaksaja joudu ikävään välikäteen eli ns. kusetettavaksi maksumieheksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kokoomuksen maahanmuuttolinjaukset selvensivät journalisteille sitä, mistä on kyse
Kuinka työllistää luku- ja kirjoitustaidoton ihminen?

Tarvitseeko Suomi työvoimapulan paikkaajia

Järki voitti

Sanna Marinin (sd) feministisen vihervasemmistohallituksen kyvyttömyys on syössyt Suomen julkisen talouden syöksykierteeseen. Se näkyi esimerkiksi äskettäisessä lisäbudjetissa, johon valtio joutui sisällyttämään yli miljardin potin kyetäkseen maksamaan velkansa korot.

Kaikkiaan valtion velkaantuminen on Marinin kabinetin johdolla ollut täysin holtitonta, koska menoista ei ole tingitty, mutta sen kattamiseksi ei ole myöskään saatu aikaan riittävää talouskasvua. Niinpä jokaisen nelihenkisen perheen kontolla oli viime joulukuun lopulla omien lainojen lisäksi reilun 100 000 euron velkavastuu. 

Tässä tilanteessa oli erinomaista, että maamme viennin kannalta tärkeät teknologia- ja kemianteollisuudet säästyivät suuremmilta työtaisteluilta. Sellaisten sijaan työnantajat ja ammattiliitot sopivat eilen kahden vuoden työehdoista, joten Suomi säästyi entistä jyrkemmältä syöksykierteeltä. Toivoa sopii, että tämän jälkeen myös muut työnantajat ja palkansaajajärjestöt seuraavat esimerkkiä.

Tosiasiahan on, että pitkä lakkokevät olisi syössyt suomalaisen yhteiskunnan entistä suurempiin ongelmiin. Ja pakottanut tulevan hallituksen vieläkin kovempiin toimiin talouden tasapainottamiseksi, kuin tulemme seuraavan nelivuotiskauden aikana näkemään - helpollahan ei päästä näinkään.

Näyttää siis siltä, että suomalaiset pystyvät tiukan paikan tullen toimimaan järkevästi. Omasta puolestani lausun siitä kiitokset nyt sopimuksen tehneille työmarkkinaosapuolille. 

On hyvä, että järki voitti!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisää liksaa!
Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin
UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita

Lisää liksaa!

Yleisradio julkaisi uutisen, jonka mukaan työmarkkinajärjestöt eivät suhtaudu suopeasti hallituksen tarjoukseen kytkeä matalat palkankorotukset valtion veronalennuksiin. Teknologiateollisuudesta sitä kommentoitiin happamasti vain siten, että "valtiovalta tekee itse finanssipoliittiset ratkaisut ja arvioi samalla toki kokonaistilannetta. Sitten me, yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa pidetään huolta näistä palkkaratkaisuista. Nämä pidetään erillään ja niitä on turha koplata missään vaiheessa."

Yleisellä tasolla siellä kuitenkin muistutettiin palkankorotusten vaikutuksesta suomalaisyritysten kilpailukykyyn ja Euroopan mahdollisesta luisumisesta taantumaan. Sekä julkisen sektorin negatiivisesta (välillisestä) vaikutuksesta vientiyrityksille 

Tunnetusti äärimmäisen lakkoherkän AKT:n edustaja taas totesi, että "tuloveron alennus ei ole meidän listalla ykkösenä eikä kakkosena" ja sanoi suoraan, ettei järjestöltä voi ostaa palkkamalttia veronalennuksella. Sen sijaan ay-jyrä kertoi, että tulevalla neuvottelukierroksella on tarkoitus kuitata pudonnut rahan arvo eli inflaatio. Siksi hänen mielestään "kolme prosenttia tuntuu tällä hetkellä kovin alhaiselta" palkankorotukselta. 

Hoitajien lakkokenraalitar Millariikka Rytkösellä ei ollut tarvetta tuntea solidaarisuutta muuta yhteiskuntaa kohtaan. Hänhän oli jo käytännössä neuvotellut palkkaratkaisun, jonka lopulliset luvut riippuvat muiden sopimuksista siten, että hoitajat saavat kaikissa tilanteissa niitä paremmat korotukset.

Niinpä Rytkönen kyseli itsevarmasti ja muille lievästi sanoen haistatellen, että "miten valtiovarainministeri ajattelee veroalen ratkaisevan hoitajapulan tai sote-alan kriisin? Veroalehan koskettaisi kaikkia ihmisiä."

Inflaatio ei ole oman ikäluokkani ihmisille tietenkään uusi asia. Nuoruudessani se huiteli kaksinumeroisissa luvuissa ja viennin ongelmat ratkaistiin kerta toisensa jälkeen devalvaatioilla eli rahan ulkoisen arvon laskemisella. Nimelliset palkankorotukset olivat suuria, mutta nousseiden palkkojen ostovoiman söi inflaatio samalla kun ihmisten säästöt katosivat kuin itsestään. 

Nykyisin Suomella ei ole käytössä omaa markkaansa, vaan sen talous on sidoksissa euron kurssiin. Eikä Suomen pienellä taloudella ole sen ulkoiseen arvoon juuri minkäänlaista vaikutusta. Siksi muuta EU:ta selvästi korkeammat tuottavuuden kasvun ylittävät palkankorotukset loisivat vientiyrityksille ja siten myös yhteiskunnalle ongelman, jonka ratkaiseminen olisi paljon vaikeampaa kuin 1970-luvulla. 

Eikä tätä asiaa helpota ainakaan valtion ja koko julkisen sektorin jatkuva velkaantuminen. Joten mikäli työmarkkinajärjestöjen edustajien puheet pitävät ja kaikille aloille syntyy korkeat palkankorotukset on edessämme "mielenkiintoisia" aikoja, joiden loppusaldon maksavat viime kädessä juuri nyt ja tulevaisuudessa työelämään astuvat nuoret. 

Se ero 1970-lukuun kuitenkin on, että meillä on eräänlainen perälauta. Eli jos maamme vientivetoinen talous lopulta romahtaa, voi Suomi päätyä ns. EU:n nettosaajien kerhoon, joka saa Unionilta enemmän kuin sille maksaa. Ehkä mekin voisimme silloin remontoida kotejamme EU-tuilla? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin
UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä

Hoitajat ovat näköjään päättäneet saada muita oleellisesti suuremmat palkankorotukset - vaikka väkisin. Sen merkkinä on heidän päätöksensä hylätä kunta-alan työehtokiistaa ratkovan sovittelulautakunnan eilen tarjoama ehdotus, joka kuitenkin kelpasi muille lakkoilijoille.

Seuraavassa vaiheessa jää nähtäväksi, kuinka asia etenee. Lakkokenraali Millariikka Rytkösen retoriikka on ainakin niin kovaa kuin tällaisessa tilanteessa sopii odottaakin. Hänen mukaansa esitys "oli kertakaikkisen luokattaman huono... joukkoirtisanoutumista lähdettiin valmistelemaan".

Mielenkiintoista kuitenkin, että tämä toimenpide alistettiin muiden ratkaisuille, eli Rytkösen mukaan "aikaisintaan joukkoirtisanoutumisia toteutetaan siinä vaiheessa, kun muut kuntapuolen työehtosopimukset on sovittu". 

Nähtäväksi siis jää, kuinka suuri osa hoitajista noudattaa kenraalinsa käskyä ja irtisanoutuu oikeasti. Ja kuinka moni on vieläkin taisteluhenkisempiä ja hakee hoitajanoikeuksiensa poistamista. 

Itse näen suuren ongelman hoitajien vaatimuksen rakenteessa. Hehän haluavat sitoa myös tulevien vuosien palkankorotuksena muiden palkkakehityksen siten, että hoitajien palkat nousisivat vuosittain 3,6 prosenttia enemmän kuin muiden. 

Tämä voisi toimia ehkä yhdelle alalle, mutta entäpä jos jo kunta-alan sovintoesitykseenkin happamasti suhtautunut teollisuusliitto lähtisi samalle tielle ja vaatisi vastaavasti omien jäsentensä palkkojen sitomista kunta-alan palkkakehitykseen? Ja sen tueksi pysäyttäisi maamme vientiteollisuuden.

Eilen nähdyn perusteella onkin todettava, että nyt nähty Rytkösen show vähensi omaa tukeani hoitajien palkkavaatimuksille. Heille annettu esityshän oli julkisen talouden rahoitustilanteen huomioon ottaen varsin antelias tarjotessaan käytännössä viiden prosentin korjausta suhteessa muihin palkansaajiin. Tämän osoittaa jo sekin, että muut lakkoilijat olisivat hyväksyneet tarjouksen.

Nähtäväksi jää myös se, kuinka maan hallitus suhtautuu asiaan. Se on kuitenkin vastuussa ihmisten terveydestä ja periaatteessa myös alueuudistuksen seurauksena maksumieheksi joutuvan valtion budjetista. Selvää on, ettei tilanne ole mieleinen etenkään Marinin kabinetin vasemmalle laidalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sairaanhoitajien lakon ratkaisu koskee myös Sanna Marinin hallitusta
Paperiteollisuus katoaa Suomesta
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Ohisalo kaipasi lisää veroja

Suomen punavihreän hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kaipaili Suomeen lisää veroja. Näin siksi, että Suomi saavuttaisi hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Hänen mukaansa seuraavaksi ratkaistavien asioiden listalla ovat liikenteen päästövähennykset ja maatalouden päästöjen saaminen laskuun.

Ministeriä ei siis näytä hetkauttavan millään tavalla esimerkiksi teknologiateollisuuden ilmaisema huoli siitä, että "Suomen korkea veroaste ja monien verojen ja veroluonteisten maksujen korkea taso heikentävät yritysten työllistämiskykyä: työtä karkaa muualle. Suomen heikkous on myös palkansaajien ansiotulojen kireä verotus."

Yrittämisen verohelvetistä kertoo jotain se, että yrityksen omistaja maksaa yhteensä viittä veroa eli  arvonlisäveroa, ansiotuloveroa, työntekijän ja -antajan sivukuluja, yhteisöveroa sekä pääomatuloveroa. Tämän kokonaisuuden on arvioitu muodostavan alasta ja yrityksestä riippuen jopa 2/3 asiakkaalta saatavista maksuista. Sellaisena se heikentää Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja on yksi keskeisistä juurisyistä taloudellisiin ongelmiimme.

Olisikin hienoa, jos joku valtalehdistön toimittaja syvähaastattelisi sisäministeriämme siten, että meille kansalaisille valkenisi millä mekanismilla tämän kaavailema verotuksen edelleen kiristäminen palvelee meidän suomalaisten elinolosuhteita täällä pohjoisen karuissa olosuhteissa. Tai millä tavoin tuotantotaloutemme siirtyminen kireän verotuksen seurauksena vähemmän verottaviin, mutta myös ympäristöstään heikommin huolehtiviin, valtioihin palvelee vihreää siirtymää. 

Näin siksi, että minun logiikkani mukaan se ei palvele sitä lainkaan. Sen sijaan sen vaikutus on päinvastainen ja johtaa ajan myötä myös suomalaisen yhteiskunnan taloudellisesti ja sosiaalisesti täysin kestämättömään tilanteeseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Maria Ohisalo valehteli - Yle salasi ministerin arvostelun
Marin kieltäytyi edes vihjaamasta

Palkankorotusten sijaan investointi tulevaisuuteen

Teknologiateollisuus ry varoitti tänään suomalaisia palkkaneuvottelijoita seuraamasta Ruotsin ratkaisua, joka takasi naapurimaan työntekijöille kolmen seuraavan vuoden aikana yhteensä 6,5 prosentin palkannousun. Kirjoituksen mukaan Suomi ja Ruotsi kilpailevat aivan eri sarjoissa, sillä siinä missä meidän taloutemme on madellut ja ottanut suoranaista takapakkia, on Ruotsissa mennyt hyvin niin BKT:lla kuin viennin arvolla mitattuna.

Vaikka kyseessä on edunvalvojan kannanotto, lienee siinä myös totuuden siemen, vaikka Suomenkin talous näyttäisi lähteneen nousuun. Paineet palkansaajapuolella ovat silti kovat.

Tässä tilanteessa kehottaisin työmarkkinajärjestöjä luovuuteen. Tehtäköön vielä kerran maltillinen palkkaratkaisu, mutta lisättäköön siihen tulevaisuuteen katsova lisuke.

Ehdotan, että maltillisten palkankorotusten vastineeksi yrityselämä sitoutuu tekemään sopimusajan talouskasvun vauhtiin sidotun määrän investointeja. Ne voisivat olla esimerkiksi tuotantolaitosten rakentamista tai päivittämistä, mutta myös tuotekehitystä tai nuorten ja työttömien ottamista mukaan työelämään. Julkisella sektorilla panostus tulisi ohjata koulutukseen ja tutkimukseen.

Itse käytännön ratkaisut jätän työmarkkinoiden tehtäväksi tiedostaen, ettei kyseessä ole yksinkertainen kokonaisuus. On kuitenkin selvää, ettei ehdottamaani sopimukseen pääseminen ole myöskään mahdotonta.

Palkankorotuspaineiden suuruinen lisäinvestointi parantaisi suomalaisen talouselämän kilpailukykyä ja takaisi tulevaisuudessa palkansaajille entistä leveämmän ja varmemman leivän sekä omistajille kasvavat liikevoitot. Kyseessä olisi siis sijoitus tulevaisuuteen, eli kysyn Urho Kekkosta mukaillen: onko maallamme malttia vaurastua?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rationaalinen päätöksenteko tuottaa ennustettavuutta
Kilpailukykysopimus maaliin ja Sipilälle sulka hattuun
Malttia vaurastumiseen!