Piika aatelismiehen tiellä

Sosiaalisessa mediassa on innostuttu kommentoimaan sitä kun Antti Lindtman (sd) työnsi avustajan kädellään pois puolueen tiedotustilaisuuden aluksi sanomatta tälle sanaakaan. Kyseinen avustaja kertoi Ilta-Sanomille, ettei asiassa ollut mitään erikoista: "en vain huomannut, että puheenjohtajat tulivat niin pian sieltä selkäni takaa". 

Luulen että tapaus kuvaa – mitä ilmeisimmin aivan erinomaisesti – sitä tapaa, jolla demarieliitti suhtautuu alaisiinsa. Puuttui vain 1800-luvun aatelismiehen suuhun luontevalta kuulostava kommentti piialleen: "eikö Tiina osaa siirtyä sivuun, kun herrasväki saapuu".

Jos Lindtmanin käytös olisi ollut toisenlaista – siis nykyajan normaalia – olisi hän pysähtynyt hetkeksi, suonut avustajalle tämän havahtuessa hyväksyvän nyökkäyksen ja kiittänyt tätä hyvin tehdystä työstä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten otan näkemäni vihjaukseksi – ellen suorastaan epäsuoraksi todisteeksi – siitä, mitä SDP:n eduskuntaryhmässä – ja miksei yleisemminkin puolueen piirissä – on viime aikoina tapahtunut.

Päivän aiempi merkintä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Suomen populistinen tulevaisuus

Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta

Tämä on seitsemäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kuudennessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka sotilasvaltioksi muodostuneen Ruotsin valtakunnan ajautuminen miespulaan ja taloudelliseen kriisiin johti liberalistisiin taloudellisiin uudistuksiin, joiden seurauksena valtion taloudellinen pohja ja ihmisten elintaso siirtyivät pitkäaikaiselle kasvu-uralle. 

Tuona aikana valtakunnassa vallitsi säätydemokratia, jossa alempisäätyisillä ihmisillä oli valtaa enemmän kuin kertaakaan sitten keskiajan. Ruotsia kohtasi kuitenkin yllättävä käänne, kun valistusajan aatteet omaksunut kuningas Kustaa III kaappasi vallan vuonna 1772 upseeriston, Ranskan ja ylhäisaateliston tuella. 

Vallankaappaus ei kuitenkaan enää pysäyttänyt alempien säätyjen vaurauden ja siitä seuranneen poliittisen ominaispainon kasvua. Niinpä kuningas ajautui vaikeuksiin alemman aateliston, papiston ja talonpoikien kanssa. 

Sen Kustaa III pyrki ratkaisemaan ikiaikaisella keinolla eli ryhtymällä hyökkäyssotaan ensin Venäjää ja myöhemmin myös Tanskaa vastaa. Jälkimmäisestä tuli selkeä voitto, jonka antama noste mahdollisti Kustaalle uuden perustuslain läpi ajamisen. 

Sen seurauksena kuninkaan tukiryhmä vaihtui aatelistosta porvaristoon ja talonpoikiin. Näin siksi, että vaikka kuningas sai paljon valtaa, oli uusien verojen asettaminen mahdollista edelleenkin vain valtiopäivien hyväksynnällä - ja myös kahdella alemmalla säädyllä oli mahdollisuus vaikuttaa siihen. 

Samalla kansan eli talonpoikien omistusoikeus maahansa vahvistui ja kruununtalonpoikienkin lapset pääsivät maatilojen laillisiksi perijöiksi, mikä lisäsi niiden ostamista perintötiloiksi. Näin kansa sitoutui entistä vahvemmin turpeeseen ja omistusoikeuden vahvistuessa myös oman taloutensa edistämiseen. Tästä taloudellisesta toimeliaisuudesta hyötyi koko valtakunta.

Myös oikeusjärjestelmä edistyi korkeimman oikeuden perustamisella, kidutuksen kieltämisellä ja tuomioiden lieventämisellä. Oikeudenkäynnin kehittyminen yhdessä talouden kannalta keskeisen uudistuksen - eli tehdasprivilegioiden mahdollistaminen myös tavalliselle kansalle - edisti kapitalistista talousjärjestelmää kukonaskelin luoden valtakuntaan ennen näkemätöntä vaurautta.

Sen sijaan uuden verovapaan rälssimaan kasvattaminen kiellettiin kokonaan. Vanhojen vallanpitäjien tappiota symboloi valtaneuvoston lakkauttaminen, vaikka ylimmät virat varattiinkin vielä aatelisille. Tosin heiltäkin alettiin vaatia koulutusta tehtäviinsä.

Tässä vaiheessa päättyi myös Ruotsin valta Suomessa kun Venäjä otti Napoleonin sotien sivunäyttämöllä valtion itäosan haltuunsa. Tämä ei kuitenkaan enää muuttanut sitä, että Suomi oli kovaa vauhtia siirtymässä kohti osaamiseen ja taloudelliseen aktiivisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa, josta syntyperän ja erioikeuksien merkitys oli katoamassa.  

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista
Haiti on köyhä ja siksi jää
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Voiton tavoittelu pelasti maan

Tämä on viides osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen neljännessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka ylhäisimmän aatelin valtaan nousu johti tavallisen kansan olojen kurjistumiseen. 

Tämä kehitys sai loppunsa kehityskulussa, jonka lopputuloksena oli virka-aatelin voitto ylhäisaatelistosta. Ja jossa muutoksen perimmäisenä käyttövoimana oli suurvallan talouden ajautuminen kohti selvitystilaa. 

Sotaväen miehistön rekrytointia rajoittivat ylhäisaateliston omistamat läänitystilat, jotka jarruttivat oman väkensä viemistä sotaväen rulliin. Eikä valtiolla ollut edes palkkarahaa virkamiehilleen, koska maaomaisuudesta kertyvät tulot menivät - niin ikään - lähinnä ylhäisaatelille. Hätkähdyttävänä esimerkkinä mainittakoon valtaneuvos Magnus de la Gardien vuosittaiset tulot, jotka vuonna 1679 vastasivat noin viittä prosenttia koko Ruotsin tulo- ja menoarviosta.

Kehityksen työnsivät liikkeelle 1600-luvun loppupuolen sodat, joissa Ruotsin suurvalta-asema säilyi vain Ranskan avulla. Syylliseksi löydettiin ylhäisaatelin hallitsema valtaneuvosto, joka pakotettiin menettämään valtansa yksinvaltaiseksi noustetulle kuninkaalle - Kaarle XI:lle - joka toteutti säätyvaltiopäivien päätöksen läänitysomaisuuden peruuttamisesta pelastaakseen valtion konkurssilta. Entisille omistajille jäi lopulta "vain" kymmenys aiemmista verovapaista rälssimaista.

Käytännössä valta ankkuroitiin yhdelle miehelle siten, että kuninkaalla oli oikeus esittää kysymyksiä valtioneuvostolle, mutta sillä ei ollut oikeutta neuvoa monarkkia muuten kuin erikseen kysyttäessä. Näin saatiin yhdellä päätöksellä romutetuksi aristokratian vallankäytön tehokkain työväline. Varmuuden vuoksi muutamaa vuotta myöhemmin (1682) säädettiin vielä laki, jonka mukaan lainsäädäntövalta kuului yksin kuninkaalle.

Erityisen mielenkiintoista meille suomalaisille tässä kehityksessä oli se, että täkäläiset valtiopäivämiehet asettuivat lähes yksimielisesti ja aatelia myöden kuninkaan yksinvallan puolelle ja siten ruotsalaista ylhäisaatelistoa vastaan. Ehkäpä tältä ajalta periytyy suomalaisten myöhempi kaipuu vahvaan kuninkaanvaltaan, uskoon tsaarin oikeamielisyyteen ja lopulta itsenäisen maan presidentin vahvaan valtaan?  

Itsevaltiuden toteuttamisen lisäksi 1600-luvun lopulla oikeudenkäyttöä suunnattiin uudelleen ns. luonnonlain mukaisesti. Sen katsottiin noudattavan pitkälti vanhaa ruotsalaista lakia. 

Sitä taas oli ylhäisaateli aiemmin kiertänyt erityisesti roomalaisen oikeuden perusteella, koska se mahdollisti asiassa kuin asiassa sille mieleiset tulkinnat. Armeijan miehistön kokoaminen taas asetettiin aiempaa vakaamman ruotuväkilaitoksen pohjalle ja virkamiesten palkka turvattiin ns. virkatilojen avulla. 

Kun nuori kuningas Kaarle XII hävisi suuren pohjan sodan ja menetti lopulta henkensä, ei valtiota palvelevan virkakunnan asema horjunut. Päinvastoin, se jatkoi valtansa käyttämistä, kun samaan aikaan kuningas menetti suurelta osin omansa. Työkaluksi virka-aatelin vallankäyttöön tulivat säätyvaltiopäivät.

Suuri muutos julkisessa hallinnossa oli myös virkojen täyttämisperusteen muuttuminen syntymässä perityn aseman sijasta muodollisiin opintoihin ja muuhun pätevyyteen perustuvaksi. Eikä merkityksetöntä liene ollut sekään, että yhteiskunnallisen muutoksen seurauksena aatelitonkin henkilö saattoi naida aatelisneidon ilman, että tämän suku pystyi tekemään tätä perinnöttömäksi. 

Samalla kaatui myös Ruotsin merkantilistinen politiikka. Tässä seurattiin erityisesti Englannin ja Alankomaiden esikapitalistista kehitystä, jonka käyttövoimana oli yhä vahvemmin vienti. Ruotsissa vientikaupan päätuotteina olivat rauta, kupari, puutavara ja terva. 

Näin syntyi päätöksiä ja käytäntöjä, jotka suosivat yksityistä omistusoikeutta, sopimusvapautta, rationaalisuutta oikeudenkäytössä ja lisäsivät kansalaisten itsenäisyyttä. Kehitystä vei eteenpäin erityisesti voiton tavoittelu, jonka taustalla on yksityisen omistusoikeuden kautta syntyvä yksityinen yritteliäisyys.

Suomen ja suomalaisten kannalta tämä kaikki tarkoitti sitä, että täkäläisten (alhaisempien) aatelisten, porvareiden ja talonpoikien asema alkoi hiljalleen kohentua ylhäisaatelin luomasta alhostaan, joka tosin saavutti pohjansa vasta hiukan myöhemmin suurten kuolonvuosien ja isovihan aikana. Valtakunnan itäosien nousu näkyi myös siinä, että suomalaisetkin saattoivat nousta valtakunnan merkkimiehiksi. 

Tästä parhaita esimerkkejä olivat reduktiokomission puheenjohtajaksi noussut elimäkeläinen alempaan aatelistoon kuulunut Fabian Wrede sekä säätyvaltiopäivillä talonpoikaissäädyn johtoon noussut lohjalainen Heikki Vaanila. He olivat suomalaisia miehiä valtakunnan vallankäytön ytimessä. 

Sarjan  muut kirjoitukset:

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanhat normit säilyvät ja näkyvät pitkään
Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa

Suomen historian kurjin aika

Tämä on neljäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kolmannessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka talonpojat nousivat kapinaan pelätessään joutumista maaorjiksi, mutta hävisivät taistelunsa ja menettivät samalla lopullisesti aiemmin vahvan asemansa suhteessa aatelistoon. 

Nuijasodan jälkeen Ruotsissa nousi valtaan Kaarle-herttua lyötyään Stångebron taistelussa kuningas Sigismundin. Kuninkaana nimeä Kaarle IX kantanut valtias pystyi valtakaudellaan vielä pitämään aatelin vallanhimon kurissa, mutta hänen yllättävän kuolemansa jälkeen vuonna 1611 tilanne muuttui. 

Silloin ylhäisaatelille tuli tilaisuus nostaa valtaan alaikäinen Kustaa II Aadolf, jonka päätökset alistettiin sen itsensä hallitseman valtaneuvoston ja niin ikään käytännössä ylhäisaatelin ohjaamien valtiopäivien hyväksyttäväksi. Samalla kuningas sidottiin käytännössä aateliston etuoikeuksien ajajaksi, minkä seurauksena hänen asemansa muuttui tavallaan ensimmäiseksi vertaistensa joukossa. Sen seurauksena myös kuninkaan kannatti ajaa ylhäisaateliston etuja.

Tämä kehitys johti siihen, että valtakunnan maaomaisuudesta peräti 63 prosenttia joutui aatelin valtaan ja vastaavasti tavallisen talonpojan ja jopa alemman aatelin asema heikkeni entisestään. Näitä kuitenkin tarvittiin jonkinlaiseksi ylhäisaateliston etuoikeuksien siunaajaksi luotujen valtiopäivien edustajiksi.   

Aatelille varattiin pian myös yksinoikeus korkeimpiin virkoihin, joita sen jälkeen perustettiin ripeään tahtiin. Näin valta, laki ja vauraus maassa siirtyivät ylimmän aatelin haltuun samalla kun kansaa lähempänä olevat pitäjänkokoukset menettivät merkitystään. 

Maaorjuudelta pohjoisen talonpojat kuitenkin välttyivät, koska harvaan asutussa pohjoisessa sellaisia ei tarvittu. Näin siksi, etteivät sen pienet asutuskeskukset pystyneet houkuttelemaan eteläisempien kaupunkien tapaan ympäröivän maaseudun väestöä, eikä näiden turpeeseen sitomiselle siten ollut tarvetta. 

Niinpä suomalainen - ja ruotsalainen - talonpoika sai pitää muodollisesti vapaan asemansa, mutta heidän tosiasiallisesta ahdingostaan kertoo selvää kieltänsä maan taloluvun ja kylvömäärien pienentyminen - kasvamisen sijaan - vuosien 1570 ja 1660 välillä. Lisäksi rahvasta rasitettiin suurvallan väenotoilla, joita aateliset kohdistivat sekä omien läänitystensä hankaliin aineksiin että omien tilustensa naapuritiloihin voidakseen lunastaa ne miesten loppuessa omaan hallintaansa.   

Samalla tavalliseen kansaan kohdistettiin ennennäkemättömän voimakas kuri. Sen seurauksena ilmaantui monenlaisia lieveilmiöitä kuten vauraimpien talonpoikaisalueiden noitavainot, herännäisliikkeet ja vähintään neljänneksen tai jopa kolmanneksen Suomen väestöstä tappaneet nälkävuodet. Jälkimmäisten tuhoisuuden syynä oli hyvin tunnetun pienen jääkauden lisäksi maaseudun köyhyys, joka heikensi kansan mahdollisuuksia selvitä huonoista satovuosista. 

Sitä paitsi aatelisten hallitsemasta Suomesta vietiin jopa pahimpina nälkävuosina viljaa ulos sen sijaan, että sitä olisi tuotettu pelastamaan nälkää näkeviä. Samalla Itämeren itärannan kaupungit näivettyivät merkantilististen aatteiden luoman Tukholmakeskeisen kauppajärjestelmän takia. 

Talonpoikien asemaa heikensivät suureksi sotaleiriksi kehittyneen Ruotsin väenottojen lisäksi jatkuvia sotia käyvän armeijan rahantarve. Sitä todella tarvittiin, sillä sodankäyntiin kului noin puolet valtion tuloista. Sodasta puolestaan hyötyi aatelisto, koska se tarjosi sotilassäädylle monenlaisia etuja oman uran edistämisestä maaomaisuuden kartuttamiseen. 

Kaiken kaikkiaan ylhäisaatelin kausi oli tavallisen suomalaisen kannalta ylivoimaisesti historian kurjinta aikaa, mutta juuri siihen oli piilotettuna myös tuon kauden tuho, koska aatelin loputon vallan- ja rikkauksien himo jatkuvine sodankäynteineen johti vähitellen - mutta väistämättä - koko valtakunnan heikkenemiseen ja lopulta jopa puolustuskyvyttömyyteen vihollisten edessä. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?

Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen

Tämä on kolmas osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen toisessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomesta tuli osa esimodernia valtiota, jossa valta keskittyi kuninkaalle ja hänellä oli myös keinot käyttää sitä. 

Kustaa Vaasan jälkeen Ruotsissa käytiin pitkä taistelu vallasta. Ensin sen peri Eerik XIV, sen jälkeen Juhana III ja tämän poika Sigismund. Ja lopulta erilaisten vaiheiden jälkeen Kaarle-herttua eli Kaarle IX. Tämän valtataistelun aikana maan aatelisto taktikoi oivallisesti eri osapuolten välillä ja onnistui näin kohentamaan asemaansa, jota vahvistivat lisäksi Ruotsin samaan aikaan käymät sodat - aatelihan oli perimmältään sotilassääty.

Ruotsalaisten sodista pisin oli kipakalla sananvaihdolla pohjustettu Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1500-luvun lopulla. Tämä 25 vuotta kestänyt pitkäksi vihaksi kutsuttu yhteenotto päättyi vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, jossa voittoisan Ruotsin valta laajeni kästtämään alueita Suomenlahden perukoilta aina Lapin raukoille rajoille asti. 

Ruotsi kävi sotaa ajan tavan mukaan palkka-armeijalla, jonka ylläpitäminen kuului talonpoikien rasituksiin. Tähän niin sanottuun linnaleiriin liittyi laajamittaisia väärinkäytöksiä, joiden seurauksena ihmiset joutuivat myymään arvoesineitään ja jopa tilojaan maksuvaikeuksiensa takia. Näin säätyjen väliset varallisuuserot kasvoivat nopeasti. 

Täyssinän rauhan jälkeen talonpojat olettivat rasitustensa lakkaavan, mutta näin ei käynyt. Sen sijaan Puolassa majailevan kuningas Sigismund Vaasan käskynhaltija - ja käytännössä Suomenmaan diktaattori Klaus Fleming piti armeijansa valmiudessa. Tämä tarjosi aatelille sekä ratsumiehiä varustavalle talonpoikien vauraimmalle osalle eli ratsutilallisille mahdollisuuden jatkaa sota-aikana tuottoisaksi osoittautunutta tulojensa kartuttamista myös rauhan aikana. 

Koska linnaleiri oli köyhdyttänyt tavallisia talonpoikia rankasti jo pitkän vihan aikana, näytti tulevaisuus heidän kannaltaan äärimmäisen synkältä. Tämä synnytti kansan parissa valtavan pelon päätymisestä tiloihinsa sidotuiksi maaorjiksi samaan tapaan kuin aiemmin oli käynyt Keski-Euroopassa.   

Lopputuloksena syttyi Suomen ensimmäinen sisällissota eli nuijasota, jossa Flemingin huovit löivät talonpoikaisarmeijat verisesti: kuolleita talonpoikia oli lähes 3 000, mikä on huomattavan korkea luku ottaen huomioon, että Suomessa oli 1500-luvun lopulla alle 30 000 maatilaa. Hävityn sodan lopputuloksena oli sääty-yhteiskunnan muodostuminen, jossa tavallisen kansan oikeudellinen ja taloudellinen asema olivat heikkoja ja vastaavasti aateliston asema entistäkin vahvempi. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhka ja sen sivistynyt torjunta
Diplomatian kukkasia
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi

Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota

Tämä on toinen osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen ensimmäisessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi (tai oikeastaan sen tiheimmin asuttu etelä- ja länsiosa) joutuivat osaksi Ruotsia, minkä seurauksena maamme kytkeytyi vääjäämättä läntisen maailman kehitykseen. 

Keskiajalla oli syntynyt Pohjoismaiden välinen Kalmarin Unioni, jossa valta siirtyi ajan myötä yhä selkeämmin unionikuninkaalle eli tanskalaisille. Suomen - ja samalla kaikkien pohjoismaiden - tulevan kehityksen kannalta tärkeää oli Kustaa Vaasan onnistunut kapina, joka palautti Ruotsin riippumattomuuden ulkopuolisista tahoista. 

Tämä tapahtui Itämeren kaupankäyntiä hallinneeseen Hansa-liittoon kuuluneen Lyypekin vapaakaupungin tuen avulla. Tämä tuki oli toki maksettava takaisin, eikä se onnistunut muuten kuin varastamalla keskiajalla vaurastuneen katolisen kirkon omaisuus - mille oikeutuksen antoi puolestaan luterilainen uskonpuhdistus. 

Myöhemmin Kustaa teki Ruotsista vielä riippumattoman Lyypekistä katkaisemalla napanuoransa siihen liittoutumalla Tanskan ja Alankomaiden kanssa sekä lyömällä niiden avulla käydyssä sodassa vapaakaupungin. Sen seurauksena Ruotsi - ja sen osana Suomi - irtisanoutui Hansa-kaupungin aiemmin vaatimista ja saamista lähes monopolimaisista ulkomaankauppaeduista. 

Näiden kaikkien saavutusten mahdollistamiseksi ja valtaansa kasvattaakseen Kustaa Vaasa joutui kehittämään Ruotsiin toimivan keskushallinnon veroja keräävine vouteineen ja kirjallisine käskyineen. Kauppa ohjattiin keskusvallan  valvontaan tapulikaupunkijärjestelmän avulla, jolloin myös se saatiin vaurastuttamaan kuninkaan henkilökohtaista omaisuutta sekä valtakuntaa. 

Kustaa Vaasa muutti myös oikeudenkäytön sellaiseksi, että lakituvissa siirryttiin syyllisten etsimiseen ja rankaisemiseen. Aiemmin tapana ollut pyrkimys luoda sovintoa riitelevien osapuolten - ja heidän sukujensa - välille jäi samalla taka-alalle. 

Näiden toimien kautta syntynyt uusi verotus- ja oikeuskäytäntö sekä kirkon otteen kirpoaminen vallasta johtivat kuninkaan vahvaan asemaan. Siinä Kustaa Vaasan alapuolella oli vain hänen palvelijoitaan ja uskollisia alamaisiaan. Tämän vallan tueksi kuningas loi myös vakinaisen armeijan, jonka ylläpito edellytti veroja eli rahaa. 

Rahatalouden merkitys ylipäänsä kasvoi koko valtakunnan alueella, mikä edisti suurtilojaan viljelevän aateliston ja kauppaa käyvien porvareiden asemaa suhteessa muuhun väestöön. Tämä nosti aateliston ja kaupunkien suurporvarit tavallisen rahvaan yläpuolelle. 

Kaiken kaikkiaan Kustaa Vaasan toimien seurauksena syntyi ja vahvistui kuninkaan johtama moderni tai ainakin esimoderni valtio, joka pystyi ohjaamaan koko valtakuntaa haluamaansa suuntaan. Samalla tavallisen kansan elinolojen kehitys kääntyi laskuun seuraavien kahden vuosisadan ajaksi -  näin kävi sekä Ruotsissa että Suomessa. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Eikö Suomessa ole oikeutta eikä kohtuutta?
Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia