Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esko Valtaoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esko Valtaoja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. toukokuuta 2022

Jo toinen Ylen toimittaja ilmoittautui rasistis-sovinistiseksi

Eilinen uutinen kertoi, että toimittaja Maryan Abdulkarim jättää Ylen aamu-tv:n Jälkiviisaat-raadin lähes kuuden vuoden jälkeen. Syyksi hän ilmoitti sen, että entinen ulkoministeri Timo Soini liittyy raadin jäseneksi: entisen perussuomalaisen arvot ovat kuulemma Abdulkarimille liikaa. 

Hänen mukaansa "se, että istun samassa tilassa Soinin kanssa, saattaisi antaa kuvan, että olen OK hänen toimintansa kanssa". Tämä on poikkeuksellisen merkittävä kommentti maahanmuuttajataustaiselta henkilöltä, jota on pidetty hyvin yhteiskuntaamme sopeutuneena. 

Annettu peruste nimittäin osoittaa, ettei Abdulkarim ymmärrä mitään suomalaisesta kulttuurista. Tai niistä syistä, miksi yhteiskunta on täällä ihmisille niin paljon parempi kuin siellä, missä hänen juurensa ovat. 

Tarkoitan sitä, että viimeistään Lapuan liikkeen kukistumisen jälkeen ihmisillä on ollut sananvapaus, jota kunnioitetaan silloinkin, kun itse ollaan eri mieltä. Sanonnan mukaan "asiat riitelevät, eivät ihmiset".

Tämän arvon sijasta Abdulkarim haluaa eristäytyä itsensä kanssa erimielisistä henkilöistä. Tämä on ajatusmalli, jota noudattamalla yhteiskuntaan luodaan pitkällä aikavälillä polarisaation kierre, joka puhkeaa ennemmin tai myöhemmin väkivaltaisesti. 

Toki Abdulkarim on jo aiemminkin osoittanut kyvyttömyytensä ymmärtää moniarvoista yhteiskuntaa. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että hän on ollut perustamassa ihmisiä synnynnäisten ominaisuuksien perusteella luokittelevaa rasistis-sovinistista Feminististä puoluetta

Nyt kuulluilla perusteilla myös Abdulkarim liittyi siihen maahanmuuttajanaisten joukkoon, jonka suvaitsemattomuudesta meille antoi esimerkin toinen maahanmuuttajataustainen toimittaja Renaz Ebrahimi. Kuten muistamme, tämä hyödynsi Ylen ohjelmaa oman performanssinsa esittämiseen ottaen uhrikseen pahaa aavistamattoman Esko Valtaojan, jota oli pyydetty mukaan keskustelemaan yhteiskunnassa esiintyvästä rasismista. 

Näyttääkin siltä, että Yleisradio on epäonnistunut pahasti rekrytointipolitiikassaan. Syynä siihen toivon olleen hyvä pyrkimys työllistää maahanmuuttajanaisia toimittajiksi ja sitä kautta edistää toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan syntymistä. Tämä osoittautui kuitenkin virhearvioksi, koska kaksi Ylen maahanmuuttajarekryyteistä on osoittautunut tehtäväänsä täysin sopimattomiksi. 

Onhan yksi tärkeimmistä toimittajan tehtävistä olla yhteydessä monenlaisten ihmisten kanssa - myös sellaisten, jotka tuntuvat vastenmielisiltä. Ja juuri tätä eivät Abdulkarim tai Ebrahimi ole halunneet tehdä. 

Nyt nähdyn tilanteen - ja erityisesti niille annettujen perustelujen - edessä on myös verorahoitteisen mediamme syytä harrastaa vakavalla mielellä itsetarkastelua. Eli jos positiivinen syrjintä johtaa sovinistis-rasistisen käytöksen normalisoitumiseen, olisiko tulevaisuuden rekrytointitilanteissa syytä tehdä ihmisten palkkauspäätökset puhtaasti hakijoiden henkilökohtaisen osaamisen ja kykyjen perusteella. Sen sijaan, että niiden edelle asetetaan ihmisten synnynnäisiä ominaisuuksia?

maanantai 22. marraskuuta 2021

Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi

Hyvä Renaz Ebrahimi,

Ylen Sannikka-ohjelmassa 19. 11. osallistuit Esko Valtaojan kanssa äärimmäisen mielenkiintoisesta aiheesta käytyyn keskusteluun. Tuota ohjelmaa on analysoitu jo paljonkin tavallisessa (esimerkki) ja sosiaalisessa mediassa (esimerkki), joten tahdon tällä kirjeellä viestiä sinulle vain muutaman ohjelman katsottuani mieleeni nousseen asian.

Ensinnäkin sain käytöksestäsi sellaisen vaikutelman, ettet sinä joutunut yllättäen turvattomaan tilaan, vaan olit suunnitellut fanaattisen kohtauksesi etukäteen ja odotit vain sopivaa tilaisuutta käynnistääksesi nähdyn performanssin ja saadaksesi sitä kautta julkisuutta mielipiteellesi. Esityksesi oli sinänsä varsin onnistunut, minkä osoittaa jo sekin, että ohjelman juontaja pahoitteli vielä jälkikäteenkin sinun saattamistasi fanaattisen raivon tilaan.  

Toki saatoin saada väärän vaikutelman raivostumisesi syistä. Jos näin on, pyydän anteeksi, mutta siinä tapauksessa sinun on syytä harkita mielenterveyspalveluihin hakeutumista tai ainakin osallistumista käytöksen hallinnan kurssille, sillä nähdyn kaltainen raivostuminen asiallisessa keskustelussa ei ole minkään kriteerin mukaisesti tervettä aikuisen ihmisen käytöstä.

Toiseksi hämmästyin ohjelman lopussa esittämääsi vaatimusta ihmisen synnynäisiin ominaisuuksiin perustuvasta sananvapauden kieltämisestä. Et ehkä itse ole asiaa tarkemmin pohtinut, mutta sellainen vie sinut ja aatetoverisi vähemmän kunniakkaaseen seuraan, johon liittyminen osoittaa näköalan historiattomuutta. 

Esimerkiksi 1930-1940-luvulla Adolf Hitlerin johtamassa Saksassa juutalaisilla ei ollut oikeutta puhua puolestaan tai ainakaan heitä ei kuunneltu. Sen sijaan heidät vietiin kaasukammioon vain, koska heidän esivanhempansa olivat juutalaisia. Tässä asiassa heitä ei auttanut edes juutalaisuuden kieltäminen tai sen kiroaminen. 

Jo hiukan aiemmin oli Venäjän keisarikunnan raunioille syntynyt Neuvostoliitto, jossa Leninin ja myöhemmin Josif Stalinin kommunistit pitivät valtaa. Siellä Stalinin valta vaiensi murhaamalla henkilöt, jotka diktaattorin mielestä uhkasivat hänen valtaansa. Siinäkään prosessissa ei syytetyllä ollut oikeutta puhua tai ainakaan heidän puheestaan ei ollut apua.

Edellä mainittujen fanatismissaan sinua ja aatettasi muistuttavien - mutta toki monin verroin merkittävämpien - historiallisten tapahtumien lisäksi sananvapauden kieltämistä on harrastettu muutenkin. Esimerkiksi Euroopassa tuomittiin ihmisiä keskiajan lopulta 1700-luvulle asti noituudesta. Siinäkään yhteydessä syytettyjen puheilla ei ollut merkitystä, vaan syyllisyyttä selvitettiin kiduttamalla ja kuulemalla muita ihmisiä. 

Myöskään suomalaisilta ei kyselty mielipiteitä 1700-luvun alussa kun heitä vietiin orjiksi Venäjälle ja sieltä edelleen Lähi-itään ja Keski-Aasiaan. Sen sijaan Suomessa ei ole koskaan ole ollut orjina - sinun ihmisluokitteluasi käyttääkseni - ruskeita ihmisiä. 

Kolmanneksi toivon sinulle aikuistumisen mukanaan yleensä tuomaa näkökentän laajentamista yksisilmäisestä fanatismista kohti ihmisten moninaisuutta ymmärtävää ja tosiasioista ponnistavaa objektiivisuutta sekä mielipiteiden moniarvoisuuden ja sananvapauden hyväksymistä. Ja sen myötä hyvää elämää Suomessa, joka maailmanlaajuisessa vertailussa on kerta toisensa jälkeen osoittautunut yhdeksi maailman parhaista paikoista elää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Esko Valtaoja hämmensi soppaa

Helsingin Sanomien Matti Kalliokoski otti tänään kantaa suomalaisten haluttomuuteen tehdä lapsia. Hänen mukaansa kehityksen syyt eivät ole tiedossa, joten meidän "pitää vain sopeutua". Näin siksi, että "työelämää voi parantaa ja perheitä tukea, mutta syntyvyyttä on vaikea ohjailla". Sopeutumisen keinot hän jättää kuitenkin mainitsematta.

Kalliokoski olisi siis valmis heittämään pyyhkeen kehään ajatellen syntyvyyttä. Se on vastoin monien poliitikkojen kantaa, sillä siltä suunnaltahan ilmaan on heitetty synnytystalkoita myöden keinoja, joilla väestön koko saataisiin nousuun. Monet ovat jopa vaatineet rajua maahanmuuton lisäämistä, jotta huoltosuhde saataisiin kohdalleen.

Tässä keskustelussa avaruustähtitieteilijä Esko Valtaoja on virkistävä soppaa hämmentävä poikkeus. Hänhän on johdonmukaisesti vaatinut lastenteon vähentämistä, koska maapallo ei kestä väkiluvun jatkuvaa kasvua ja automaatio huolehtii jatkossa taloudesta ja palveluista turvaten vanhuutemme. Tämän sanomansa hän toisti viimeksi eilen.

Vastarantaisuudestaan huolimatta Valtaoja ei ole mikään hörhö tai helppoheikki, vaan hän on näkemyksessään linkolalaismaisen looginen: mainitsemistaan syistä hän vastustaa myös maahanmuuton lisäämistä maahamme.

Valtaojalta on jäänyt kuitenkin huomaamatta se, ettei kantasuomalaisten lisääntyminen ole maapallon kestokyvyn ongelma. Siten suomalaisten lisääntymisen vähentäminen ei ratkaise ongelmaa eikä siksi ole järjellinen tavoite. Eikä pelasta maapalloa. Meidän määrämmehän ei lisäänny ja käytettävissämme on niin suuret luonnonvarat, ettei elintapamme ylitä osuuttamme maapallon kestokyvystä.

Totta kuitenkin on, ettei maapallon väestön kasvu voi jatkua ikuisesti. Toisaalta ilman Suomen väestön uusiutumista katoaa myös suomalaisuus ja kaikki se, jonka takia olemme kyenneet luomaan tänne pohjoisen ankariin olosuhteisiin yhteiskunnan, jossa on hyvä elää verrattuna käytännössä kaikkiin muihin maapallon kolkkiin.

Oman - suomalaisena tietenkin jäävin - näkemykseni mukaan suomalaisuus ei siten kuulu niihin etnis-kulttuurisiin elämäntapoihin, joista ihmiskunnan kannattaisi luopua ensimmäisten joukossa, pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkkeistä kannustin lastenhankintaan
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Avaimia tulevaisuuteen

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!