maanantai 23. toukokuuta 2022

Miksi suomalaisnaiset ovat tasa-arvoisia?

Muistini mukaan Jussi Halla-aho (ps) kirjoitti aikanaan suunnilleen siten, että Suomessa naiset ovat tasa-arvoisia koska miehet haluavat heidän olevan sellaisia. Valitettavasti en aamukiireessä onnistunut löytämään tätä kohtaa hänen kylmäksi jääneestä blogistaan

Itse ajatusta voidaan kuitenkin tarkastella maailman tapahtumien valossa. Sellainen tapahtuma on erityisesti Afganistanin kehitys sen jälkeen, kun ääri-islamistinen Taleban otti vallan. 

Tuoreen uutisen mukaan on nimittäin käynyt siten, että Talebanin johto on vaatinut televisiossa esiintyviä naisia peittämään kasvonsa. Viime syksynä se oli myös kieltänyt tyttöjen koulunkäynnin ja jutussa haastatellun ihmisoikeusaktivistin mukaan naiset on ylipäätään "suljettu koteihinsa ja monet koulutetut ihmiset eivät pääse töihin".

Tämä asiaintila ei ole ainakaan kaikkien afgaaninaisten toivelistalla, koska jotkut heistä ovat nousseet vastarintaan ja järjestäneet mielenosoituksia. Niiden avainhenkilöitä on kuitenkin vangittu ja sen jälkeen heistä ei ole ollut havaintoja.

Olisiko tämä mahdollista Suomessa? Voisivatko suomalaiset miehet halutessaan riistää naisilta heidän tasa-arvoisen asemansa?  Ja voisivatko he halutessaan pakottaa nämä pukeutumaan siveästi säkkeihin?

Vastaus on luonnollisesti selvä: suomalaismiehillä on talebaniuroiden tapaan fyysisesti naisia vahvempina väkivaltaetu näihin nähden, ja sen avulla he voisivat alistaa naisensa juuri sellaiseen asemaan kuin nyt nähdään Afganistanissa. Mutta näin ei tapahdu, koska suomalaismiehet pitävät tasa-arvoisista naisistaan ja samalla yhteiskunta muuttuisi samalla monella muullakin tavalla. 

Onhan niin, että nykyinen yhteiskunta on - kaikesta wokelluksesta ja intersektionaalisesta feminismistä huolimatta - monin verroin mukavampi paikka miehille kuin Afganistanin kaltainen keskiaikainen takapajula. Sitä paitsi, pohjoismaissa oli jo oikealla keski-ajalla selvää, että naisten kunnioittaminen tasa-arvoisina yhteiskunnan jäseninä on monin tavoin järkevää molemmille sukupuolille. 

Tästä toimii vankkana dokumenttina maamme vanhin asiakirja, eli 1300-luvulta peräisin oleva kuningas Birger Magnuksenpojan turvakirje Karjalan naisille. Afganistanissa ei liene edellä linkitetyn tuoreen uutisen valossa ainakaan tällä hetkellä käytössä vastaavaa dokumenttia. 

Ja miksi olisikaan, koska Afganistanin länsimaiden ylläpitämä edellinen hallinto romahti pikavauhtia amerikkalaisten poistuttua maasta. Tämä ei olisi mitenkään ollut mahdollista, mikäli afgaanimiehet olisivat ajatelleet naisistaan kuten suomalaiset. 

Mutta nyt se oli vääjäämätöntä, koska he halusivat asettaa kauniimman sukupuolen nyrkkinsä ja hellan väliin. Pysyvästi.

25 kommenttia:

  1. Pohjoismaisen tasa-arvon kääntöpuoli on taas se, että naiset - tai pikemminkin tietynlaiset naiset - alkavat vaatimaan yhä enemmän ja enemmän itselleen ja sidosryhmilleen erilaisia etuuksia, oikopolkuja, etuoikeuksia vastakkaiseen sukupuoleen nähden jne. He tekevät näin koska ovat huomanneet sen olevan mahdollista. Ja jos joku kehtaa aloittaa moisen toiminnan kritisoimisen, voi aina alkaa kirkua sovinismista ja ties mistä naisvihasta.

    Mielestäni monet naiset ja heidän perustamansa "ajatuspajat" käyttävätkin tasa-arvoa keppihevosena sekä myös yleisesti ottaen väärin.

    Tämä on mennyt pieleen pohjoismaisessa tässä-arvossa. Ehkä jossakin vaiheessa tietty kriittinen piste ylitettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Speech-to-text toiminto teki sen taas, eli loppuun korjaus *tämä on mennyt pieleen pohjoismaisessa tasa-arvossa

      Poista
  2. Yhteiskunnan ja kulttuurin _säilymisen_ kannalta parranpäristäjät ovat aivan oikeassa, noin evolutiivisessa mielessä. Naisia _ei_ saa päästää päätöksentekoon. Tuskinpa hyvä kuningas Birgerkään sitä olisi halunnut. Sveitsin naiset saivat äänioikeuden minun nuoruudessani, eikä maa mikään takapajula sitä ennenkään ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ajatuksissa hieman häiritsee se ettei naiset ole sataprosenttisesti ikään kuin kaikki samasta sablunasta veistetty. Meitä on moneen junaan, jopa naisissakin.

      Suuri ongelma ja naiskuvan vääristäminen ovat nykyisin nämä batiikkinoidat, eva biaudet'eet, rosa meriläiset, ultrafeministit (joille tasa-arvo on vain tapa hankkia mukava ja leppoisa elanto muiden kustannuksella) ja tietenkin hallituksemme naispoliitikot jotka jaksavat jauhaa tasa-arvon kehittämisestä, ja eritoten nykyisin kuulemma niin yleisestä naisvihasta, jota en ainakaan itse näin naisena ole kohdannut lainkaan.

      Minä ehdotan äänestyskäytännön täydellistä uudistamista: annetaan nettoveronmaksajille sukupuolesta riippumatta 1,5 ääntä, 1 ääni julkisella sektorilla työskenteleville ja 0,5 ääntä työttömille jotka ovat olleet ilman töitä vähintään 6 kuukautta. Eläkeläisten suhteen en ole vielä saanut pohdittua ideaa loppuun, kenties yksi ääni riittäisi per eläkeläinen, toisaalta he myös maksavat veroa ja ovat olleet pitkään mukana rakentamassa tätä maata joten ehkä 1,25 ääntä / eläkeläinen olisi reilumpi ratkaisu.

      Olisi mielenkiintoista nähdä millaisia vaalituloksia tällainen käytäntö tai jokin sorvatumpi versio siitä voisi tuottaa.

      Poista
    2. Poikkeukselliset naiset ovat kaikkina aikoina tulleet esiin. Boudicca, Golda Meir, Hanna Reitsch, Indira Gandhi, Lidia Litvyak, Galla Placidia jne jne. He eivät ole _tarvinneet_ sitä lahjoitettua tasa-arvoa ja vapautta, joka on kuin ulkona liikkuvan kotikissan vapaus. Vapaus saalistaa ja nauttia elämästä yhdistyneenä täydelliseen huolettomuuteen, jonka lämmin koti ja Whiskas-pussi tarjoavat. Kuitenkin se on vain armosta sallittu, ja voidaan ottaa pois koska tahansa.

      Poista
    3. Kotikissavertaus on mahtava, kiitos siitä. Itse en naisena ole oikein ikinä ymmärtänyt, miksi naisten äänioikeudesta pidetään niin kauheaa meteliä. Jos kaikki ihmiset äänestäisivät rationaalisesti, olisi yhdentekevää, äänestääkö 10 vai 100 % kansasta, miehet vai naiset. Jos taas ihmiset äänestävät irrationaalisesti, no, periaate on sama mutta lopputulos huonompi. Se, että naisten äänioikeus on tärkeä juttu antaa ymmärtää, että nainen äänestää eri tavalla kuin mies. Mistä tulee kiusallinen ajatus, että vähintään jompikumpi äänestää tunteella, (koska optimaalisia eli rationaalisia ratkaisuja ei ole asioihin yleensä kovinkaan montaa). Pahimassa tapauksessa kumpikin äänestää tunteella mutta tunteilee eri tavalla, ja siinä kohtaa mikä hyvänsä sitten olisi parempi kuin äänioikeus.

      Poista
    4. On loukkaus _naisia_ kohtaan kutsua hallituksen vänkääjä-papukaija-ämmiä naisiksi. Ne ei mitään naisia ole kehitystasolle peruskoulu jääneitä paskaa puhuvia jankuttajia. HÄPEÄ ja siivoa kielesi!

      Poista
  3. Aikoinaan Suomen ankarissa oloissa tarviittiin kaikkia ihmisiä, jotta talvella vältettiin nälkäkuolema. Miehet uurastivat metsissä ja pelloilla, kun taas naiset touhusivat kotona. Taudit niittivät lapsia, mitä katoa naiset paikkasivat.

    Täällä Pohjolassa ymmärrettiin, että elämän jatkuvuus riippui ennen kaikkea naisten määrästä. Yksi mies pystyi siittämään useammankin naisen, mutta jokainen lapsi tarvitsi selvitäkseen synnyttäjän ja imettäjän.

    Nykyään feministisinkut ja kaiken maailman oikeuksiaan rääkyvät lesbot eivät ansaitse miehiltä samaa arvostusta kuin aiemmin. Meitä on nyt jo liikaa maan kantokykyyn nähden ja vihermuijat haalii lisää ulkomailta. Ihmisarvo kärsii inflaatiosta, kun porukkaa on liikaa.

    VastaaPoista
  4. Vihreät on naisten puolue, ja aivan tolkutontahan se meno on. Välillä tuntuu, että päiväkotilapset ne siellä keskenään touhuavat, ilman valvontaa ja vailla mitään kosketusta reaalimaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreiden typeryys on hämmästyttävää!

      Poista
    2. Vihreät ovat aina olleet ehdoton inhokkipuolueeni. Terroristeja Suomeen salaa rahtaava, taloutta häpeilemättä tuhoava fundamentalistinen ja kiilusilmäisten typerysten sekä hyödyllisten idioottien joukkio joka on naamioitunut poliittisen puolueen viittaan.

      Poista
  5. Tuhka muistelee että oli artikkeli jonka mukaan yli 90% afganistanilaisista haluaa maahan sharia-lain.
    Mitä sitten voi odottaa?

    VastaaPoista
  6. "Onhan niin, että nykyinen yhteiskunta on - kaikesta wokelluksesta ja intersektionaalisesta feminismistä huolimatta - monin verroin mukavampi paikka miehille kuin Afganistanin kaltainen keskiaikainen takapajula. "

    Kuitenkin enemmistö Afganistanin miehistä pitää omaa järjestelmäänsä parempana. Mistä me siis oikeasti tiedämme että meidän järjestelmämme on parempi miehille ? Pitäisi olla kokemusta molemmista.

    Ainoat joilla on kokemusta molemmista ovat afganistanilaiset pakolaiset länsimaissa. Heistä selkeä enemmistö (myös iso osa naisista) haluaa pitää omat tapansa. Mukaanlukien naisen asema. Muutamia todella harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

    Mitä yo. voisi päätellä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä että tullaan länteen ilmaisen rahan ja elätyksen perässä, ei sopeutuakseen tai ottaakseden osaa

      Poista
    2. Mutta eihän ilmainen raha tarkoita sitä että se estää sopeutumisen, eli länsimaisten arvojen omaksumisen; tasa-arvo, naisten oikeudet jne..

      Näitä ei vain haluta omaksua vaan ollaan tyytyväisimpiä omaan kulttuuriin esimerkiksi naisten asemassa.

      MIelestäni tästä voi tehdä vain sen johtopäätöksen että miehet ovat tyytyväisempiä meidän näkökulmasta naisten alisteiseen asemaan yhteiskunnassa.

      Poista
    3. Klo 15.34: Nimenomaan. Raha ja lihapadat kelpaavat - kulttuuri, liberaalit arvot, tasa-arvoisuus, osan ottaminen tai edes lakien noudattaminen ei niinkään.

      Poista
    4. Halusin nostaa esiin sen että me automaattisesti ajattelemme että länsimainen malli tasa-arvosta on se parempi. Parempi kuin esimerkiksi Afganistanin malli. Kuitenkin ne joilla on kokemusta molemmista valitsevat jälkimmäisen.

      Eikö se osoita että me olemme väärässä ?

      Poista
  7. Miksi naiset eivät kuulu päätöksentekoon tai julkiseen keskusteluun? No vaikka tämän esimerkin vuoksi: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008711419.html?share=966ab2f10cf8cea153ceadf32529661b Siinä maailmoja syleilevältä tytöltä puuttuu ymmärrys yhteiskuntien synty-, hengissäpysymis- ja kuolemismekanismeista. Kansallisvaltiomyytin pahuutta sen sijaan tekstissä muistetaan korostaa. Kovin muodikasta, mutta myös ajattelematonta.

    VastaaPoista
  8. Yhteisön inhimillinen kehittymättömyys näkyy sosiaalisen sitovuuden asteessa, yhteisön sisäisen väkivallan määrässä, ankarassa normimoraalissa, ruumiillisessa kurituksessa ja rangaistuksissa, jyrkässä sukupuoliseparaatiossa -- ja kognitiivisten kykyjen puolella kyvyttömyydessä jäsentää aikaa ja perpspektiiviä, peräkkäisyyden, päällekkäisyyden, porrasteisuuden, hierarkian ja priorisoinnin hahmoja.

    Nuo ovat maailman yksinkertaisimpia tosiasioita. Nuo ominaisuudet vahvistavat itse itseään, eikä niihin pysty eurooppalainen ajatteluperinne mitenkään vaikuttamaan.

    Traagista on, että niin moni meikäläinen nainen kokee vieraskulttuurien miehet viehättävän erilaisina -- ja seksuaalisuushan perustuu juuri erilaisuuteen. On mahdollista että oma kulttuurinen narsismimme kasvaa sihen mittaan, että onnettomista avioliitoista aletaan kokea uhriajatteluun kuuluvaa marttyyriglorian värjäämää masokistista nautintoa. Esimerkiksi naisille suunnattu viihderomaanikirjallisuus myy näillä aiheilla hyvin.

    Tavallaan tuo kaikki on itsestään selvää ja mielenkiinnotonta. Sille ei oikein voi mitään. Sosiaaliseen paineeseen perustuvat systeemit voivat vain vahvistaa itseään. Tilastot jotka kertovat kulttuurisen rikollisuuden lisääntymisestä eivät herätä edes päättäjiä. Sitä puolta asiasta ei osata käsitellä. Joka seinällä mainoksissa poseeraavat vieraskulttuuriset mannekiinit.

    Mielenkiintoiset kysymykset sijoittuvat kulttuurikognitiivisiin tajunnallisiin ominaisuuksiin, kuten ajantajun muodostumiseen.

    VastaaPoista
  9. Tasa-arvosta tuli jossain vaiheessa samanlainen pyhä lehmä kuin demokratiasta. Se on sellainen tabu, että arvostelijaa pidetään hulluna tai fasistina. Mutta onkohan sittenkin niin, että keskustelua tasa-arvosta ei haluta käydä, koska ei haluta kiinnittää huomiota kansakunnan ja kulttuurin kannalta tuhoisiin mekanismeihin ja seurauksiin. Esim. Romahtanut syntyvyys alle uusiutumistason, naisten hypergamia jonka johdosta avioliitot epäonnistuvat tai niitä ei edes enää solmita, koska nykyinen irtosuhde-kulttuuri on vaan niin jännittävää, siihen asti kunnes hedelmälliset vuodet ovat takana.
    Tasa-arvottomat kulttuurit sen sijaan lisääntyvät räjähdysmäisesti, jolloin syntyy nuorisopullistuma, minkä seurauksena nähdään nykyiset nuorten miesten kansainvaellukset Eurooppaan. Meidät taas on "tasa-arvon" nimissä ehdollistettu siihen, ettemme saa puuttua heidän sekaantumiseensa naistemme kanssa (tiedostava feministi: emme ole teidän naisianne!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telaketju feministejä ei siis tarvitse suojella Putinin raiskausjoukoilta, koska he eivät ole meidän naisiamme. Noinkohan ääni muuttuisi kellossa, jos se barbaaariarmeija alkaisi tänne ängetä.

      Poista
  10. Naisten heikko asema on ollut normi kaikenlaisten Paskastanioiden maaseuduilla ja kaiken maailman pataanien asuinalueilla jo tuhansia vuosia. Täällä päin ei liene ole koskaan ollut mitään vastaavaa kunniaväkivallan kulttuuria - paitsi nykyisin esim. juurikin afgaanien yhteisöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon valinta ei ole valinnut fiksuinta vaan kieroimmat ja kusipäisimmät jotka ottavat naiset väkisin jäänyt naisilta valinnan vapaus, siksi ne ukkotkin noissa maissa on niin saatanan rumia... Jumalakin huomasi sen ja ivaa hehkuen kielsi niiltä parran leikkauksen jotta näyttävät ihan käveleviltä persreijiltä..

      Poista
  11. Tuo uuden suomen linkki laittaa muuten siihen puheenvuoron etusivulle josta taas arto luukas haulla ei luukasen omaa tekstiä noin vaan löydykkään vaan näiden sdp/vihreät jankuttajien sitä haukkuvat jutut on ykkösiä.. Mikähän siinä haussa on vikana?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!