maanantai 8. maaliskuuta 2021

Sanoma Oy islamistien asialla

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä. Sen historia ulottuu vuoteen 1910, jolloin Kööpenhaminassa kokoontunut sosialistinen internationaali päätti naistenpäivän vietosta, tarkoituksena edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä.

Äänioikeus on toteutunut yleisesti, mutta naisasialiikkeellä on paljon tehtävää etenkin islamilaisessa kulttuuripiirissä ja muissa kehitysmaissa. Länsimaissa on viime aikoina ongelmaksi muodostunut etenkin maahanmuuttajanaisten asema. 

Tämän ongelman yhden vastenmielisen piirteen purkamiseksi ovat monet Euroopan valtiot säätäneet ns. burkalain. Sellainen on tulossa myös Sveitsiin, jossa kansa äänesti asiassa islamisteja myötäilevän hallituksen kumoon. Suomen lehdistön naisasiakantoja voi tutkiskella vaikkapa asiasta kertovien otsikoiden tasolla. 

Aloitetaan verovaroin rahoitetusta mediastamme. Sen mukaan "Sveitsi hyväksyi "burkakiellon" – kasvojen peittäminen julkisilla paikoilla kielletään". MTV3:n otsikon mukaan taas "Burkakielto läpi kansanäänestyksessä: Kasvojen peittäminen kielletään Sveitsissä".

Sanoma-konsernin eli erkkomedian julkaisuista Ilta-Sanomien otsikko kertoi, että "´Burkakielto´ näytti menevän niukasti läpi Sveitsissä". Helsingin Sanomat puolestaan otsikoi, että "Sveitsiläiset hyväksyivät islamin vastaisena pidetyn ”burkakiellon” niukalla enemmistöllä" ja Aamulehti valisti meitä otsikossaan kertomalla, että "´Burkakielto´ niukasti läpi Sveitsin kansanäänestyksessä – vastustajat pitävät kieltoa rasistisena ja seksistisenä".

Poliittisista lehdistä sosiaalidemokraattisen Demokraatin valitseman otsikon mukaan "”Burkakielto” meni läpi Sveitsissä". Kokoomuksen, Keskustan tai Perussuomalaisten lehdistä en löytänyt vastaavia otsikoita. 

Edelle kokoamani otsikkoluetteloa voi arvoisa lukijani tulkita kuten tahtoo. Oman näkemykseni mukaan erkkomedia poikkeaa muista mediataloista tavalla, jota ei voi tulkita kuin yhdellä tavalla eli islamistista naisten alistamista kunnioittava. Ja se ei ole kansainvälisen naistenpäivän tarkoituksen mukainen.

Tästä huolimatta: hyvää ja tasa-arvoista naistenpäivää kaikille lukijoilleni!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Burkineista ja naisten tasa-arvosta
Vain siksi, että se kuvaa identiteettiä ja vakaumusta
Naistenpäivä, markkinavoimat ja urheiluhijab


10 kommenttia:

  1. Voi kai sen noinkin nähdä, vaikken olisi varmaankaan itse hoksinut.

    Muutoin kannatan burkakieltoa, joka Suomessa sisältyisi naamioitumisen kieltävään lakiin, rangaistuksena sakkoja. Näin korona-aikaan myös maskipakko olisi paikallaan, sakkoja siitäkin, jos rikkoo. Pääajatuksena tässä poistaa valtion kassavaje.

    VastaaPoista
  2. Sanoma-konserni on jo vuosia sitten kiistattomasti osoittanut olevansa ISIS-PR osasto.Esimerkiksi ISIS-kansanmurhaajahuorista sanomat on systemaattisesti puhunut "äiteinä" samaan aikaan kun on kirkunut sukupuolineutraalin kielen puolesta kaikkialla muualla.Jokaista sanomien työntekijää voi ja tulee pitää ISIS-kollaboraattorina sekä kohdella sen mukaisesti.

    VastaaPoista
  3. Ylen uutisissa kerottiin jotenkin siihen tyyliin, että kieltoa ajava populistipuolue ratsastaa vastakkainasettelulla. Sitten kuitenkin (yllättäen) haastateltiin puolueen edustajaa, joka järkeenkäyvästi perusteli kieltoa naisten aseman puolustamisella.

    Ylellähän toimittajat usein ottavat kantaa esittämiinsä asioihin esim. siten, että EU-tukipaketin kritisoiminen on "venkoilemista" (Stenroos), tai entisen poliisijohtajan varoittelu mahdollisista turvapaikanhakijoiden aiheuttamista ongelmista on "horinaa" (Rönkä), jne. Tällainen kannanottaminen kielikuvia käyttämällä ei kuulu toimittajille. Rönkäkin on ilmeisesti jonkinlaisessa esimiesasemassa, mutta taso vain laskee jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jaksa Rönkän tekopyhää ilmettä katsoa yhtään. Muka luotettavin uutistenlukija. Minusta huonoin.

      Poista
  4. Sehän on tavallaan aivan selvää että erkkolainen media on pahin poikkeus kaikesta journalismin tavoittelemasta puolueettomuudesta. Kun maassa on ollut vain yksi valtalehti, jonka omistaja oli maan rikkain mies, kuinka missään olisi voinut kehittyä mitään kunnollista journalismia?

    Aatos Erkon aloitteesta suomalainen valtamedia, johon myös MTV kuluis, teki keskenään salaisen päätöksen siitä, ettei mitään negatiivista uutisointia EU:sta julkaistaisi ennen EU-kansanäänestystä. Tuo salaliittohan oli yksi lähihistorian pahimmalle haiseva journalistinen kakkunen.

    Jos meillä olisi todellista asiantuntijajournalismia, uutisetkin puhuisivat kuvakielto- ja kosketuskieltokulttuureista ja niiden ongelmista, joista kulttuurinen rikollisuus meilläkin jo hyppää tilastoiista silmille. Valtamediassahan ei edes käsitettä kulttuurinen rikollisuus käytetä.

    Elämme kansalaisia määrätietoisesti pimittävän valtamedian aikaa. Enpä tiedä ovatko tässä maassa mitkään vaalit sen kummemmin "vapaita" kuin mitä oli EU-kansanäänestys. Toiskulttuurisen kansainvaelluksen rantauduttua tännekin tiedonvälitys on vain yhä hartaammin keskittynyt varjelemaan tabuja.

    Valtamedian maailmassa on tarjolla enää kiertoilmauksia, puhumattomuutta ja ajattelun valkoisia tabuaukkoja. Ei ole ihme, että niin sanotut salaliittoteoriat elävät ja voivat hyvin.

    VastaaPoista
  5. Roman Schatzin vieraana Yle 1:n radio-ohjelmassa oli vieraana transnainen.

    Taitaa olla Suomessa paljon transnaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Varmaan puolet. Heteroita ei taida olla yhtään.

      Poista
  6. Burka voitaisiin sallia korona-ajan ja sitten kiellettäisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se hiukan vihaksi pistää, kun katselee noita mustiin säkkeihin pukeutuneita mustia naisoletettuja, vaikka ilman burkaakin. Kun nimittäin tietää, että jokseenkin varmasti he elelevät veronmaksajien kustannuksella, hamaan maailman tappiin. Sitä miettii mielessään, että miksi ihmeessä minunkin on osallistuttava heidän elättämiseensä.

      Poista
    2. Tästähän tuleekin mieleeni muuan uutinen noin vuoden takaa. Silloin koronaepidemia oli jo saanut huolestuttavat mittasuhteet Kiinassa ja monessa muussakin maassa, muun muassa Italiassa, mutta Iraniin se ei ole vielä levinnyt. Muuan iranilainen uskonnollinen johtaja selitti, että epidemia on Allahin rangaistus Kiinalle siitä, että se "vainosi" muslimeja, erityisesti uiguureja. (Suurin osa kiinalaisistahan ei ole muslimeja eikä ole koskaan ollutkaan, mutta uiguurit, Sinkiangissa eli Kiinan harvaan asutussa länsiosassa asuva turkinsukuinen kansa on.) "Vainoksi" hän katsoi muun muassa sen, että burkan käyttö oli siellä rangaistuksen uhalla kielletty. Ja nyt joutuivat kiinalaiset itse kulkemaan kasvot peitettyinä (siis käyttämään kasvomaskia)!
      Siitä kun hän noin julisti, ei kuitenkaan kulunut enää montakaan päivää, ennen kuin epidemia levisi myös Iraniin – ja siellä siihen ennen pitkää sairastui suurempi osa väestöstä kuin Kiinassa konsanaan.
      (Entä jos kyseessä olikin Jumalan rangaistus iranilaisille ja muille muslimimiehille siitä, että he ovat pakottaneet naiset kulkemaan kasvot peitettyinä...)

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!