Serkku on kulttuurinen herkku

Me suomalaiset tiedämme hyvin, että monien kehitysmaa-asteella olevien kansojen parissa on yleistä pariutua sukulaisten kanssa. Eli ajatuksena on, että "mitä serkumpi, sitä herkumpi". 

Epäselvää sen sijaan on se, että onko tämä ollut ihmiskunnan alkuperäinen käyttäytymistapa vai myöhempää kulttuurista kehitystä. Näin siitä huolimatta, että joidenkin viitteiden perusteella sukurutsaiset avioliitot näyttävät runsastuneen ihmiskunnassa viime aikoina. 

Vastauksen saamiseksi tulee tietenkin tarkastella kauan sitten eläneitä ihmisryhmiä. Ja juuri sellaisista kertovaan tutkimusraporttiin törmäsin äskettäin. 

Lukemassani tutkimuksessa analysoitiin viimeisiä Länsi-Eurooppaa asuttavia metsästäjä-keräilijöitä, jotka tulivat pian syrjäytetyksi kaakosta päin maanosaamme levittäytyvien maata viljelevien tulokkaiden tieltä - tai sulautuivat näiden joukkoon. Tutkitut ihmiset olivat asuttaneet noin seitsemän tai kahdeksan tuhatta vuotta sitten eteläistä Bretagnea Ranskassa. 

Kymmenen kolmelta paikkakunnalta löytyneen ihmisen analyysi paljasti, ettei näiden joukossa haettu puolisoita omasta ryhmästä vaan eri paikkakunnilla asustavien ihmisryhmien joukosta. Tämän seurauksena vältettiin sukulaisavioliitot, vaikka kunkin ryhmän - ja sen seurauksena myös alueella elävien metsästäjä-keräilijöiden yhteenlaskettu väkiluku - oli erittäin pieni. 

Hiukan yllättäen tutkijat havaitsivat myös, etteivät metsästäjä-keräilijät hakeneet puolisoita maanviljelijäyhteisöistä, vaikka lähiseuduilla asui sellaisiakin. Siten ajankohdan metsästäjäyhteisöt säilyivät varsin pitkään näistä erillisenä, vaikka niistä virtasikin väkeä maanviljelijöiden joukkoon.

Palatakseni tämän kirjoituksen aloittaneeseen kysymykseen serkusavioliitoista. Tässä käsittelemäni tutkimuksen perusteella voidaan todeta, etteivät Europan alkuperäiset asukkaat harrastaneet sellaisia. 

Toisin sanoen heillä oli erinomainen ymmärrys siitä, ettei serkkujen naiminen ole järkevää. Asia, joka ei tunnu olevan selvää kaikille nykyajan ihmisryhmille. Siis sellaisille, jotka ovat syystä tai toisesta omaksuneet kulttuurinsa sukurutsaisen lisääntymistavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanarian saaret synnyttivät erikoisen ihmisyhteisön
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Ranskalaisia väestönvaihtoja

Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista

Yksi yhteiskunnallisen keskustelun kestoaiheista on ihmisten taloudellinen eriarvoisuus. Sen merkitystä kuvaa se, että aihe oli ennen vihreitä liikkeitä koko poliittisen kentän vedenjakaja - Suomessakin puhuttiin sosialistisista ja ei-sosialistisista puolueista. 

Ainakin teoriassa ihmisten taloudellisen eriarvoisuuden poistamiseen pyrkivän sosialismin osoittauduttua ontoksi on aihe nykyisin aavistuksen vähäisemmässä roolissa kuin aiemmin. Lisäksi - kuten totesin - on katastrofaalisen tulevaisuuden pelko noussut uudenlaiseksi vedenjakajaksi suomalaisessa ja kansainvälisessä politiikassa. 

Tosin senkin pohjalta ponnistavat liikkeet tunnustavat yleensä muodossa tai toisessa uskoa jonkinlaiseen tulojen tasajakoon. Niinpä esimerkiksi Suomen vihreät eivät asenteiltaan tai taloudellisilta näkemyksiltään juurikaan aiemman kommunistien ja vasemmistososialistien varaan rakennetun puolueen perinnölle perustetusta Vasemmistoliitosta. 

Yleensä on totuttu ajattelemaan, että ihmisten eriarvoistumisen alku sijoittui maatalouden vallankumoukseen. Ajatuksen mukaan vasta silloin syntyi merkittäviä ja kasautuvia yksityisiä omaisuuksia lähinnä viljelyalojen raivaamisen ja omistamisen myötä. 

Tätä näkemystä ovat tavallaan vahvistaneet historialliset ja geneettiset löydökset varhaisten maatalousyhteiskuntien sosiaalisista rakenteista Keski-Euroopassa ja Irlannissa. Ja onhan vanhastaan tunnettu erilaisten mahtimiesten ja -naisten hautoja, jotka kertovat kyseisten henkilöiden vauraasta asemasta omana aikanaan.

Tähän varsin vakiintuneeseen ajatteluun toi jokin aika sitten särön löydös, joka perustui 89 Tyynenmeren rannikolla Pohjois-Amerikassa olleen metsästäjä-keräilijäyhteisön analyysiin. Sen tulokset osoittivat, että erityisesti merkittävien luonnonvarojen - kuten hyvien lohijokien - hallinta oli johtanut näissä yhteisöissä poliittiseen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen, ihmisten yhteiskunnallisen aseman hierarkkisuuteen, elintarvikeresurssien epätasa-arvoiseen saatavuuteen ja jopa orjuuteen.

Toisin sanoen tutkimus osoitti, että yhteiskunnallista hierarkiaa esiintyi jo ennen maatalouden vallankumousta silloin kun jotkut yksilöt tai liittoumat - usein sukulaisista koostuvat - onnistuivat saamaan hallintaansa puolustettavissa olevia ja maantieteellisesti rajautuneita resursseja. Siten eriarvoisuus näyttäisi olevan ihmisyhteisöjen ikiaikainen ominaisuus, jonka syntyminen ei niinkään liity taloudellisiin innovaatioihin, vaan sen taustalla on pikemminkin kehityskulku, jota kuvaa vanha sanonta "tilaisuus tekee varkaan". 

Nähtäväksi jää, miten demokraattiset yhteiskunnat tulevat jatkossa toimeen tämän ihmisyhteisön luontaisen ominaisuuden kanssa. Onhan kuitenkin tosiasia, että ihmisten elämä on keskimäärin vaurainta ja onnellisinta Suomen kaltaisissa maissa, joissa myös ihmisten tasa-arvo on korkealla tasolla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä
Menneiden aikojen perheidylli
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun

Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä

Muistatteko, arvoisat lukijani, kun Suomessa naureskeltiin Donald Trumpin kommenttia metsien haravoimiseksi käännetystä "rakingista", josta hänen mukaansa pitäisi ottaa oppia metsäpalojen riivaamissa amerikkalaismetsissä. Silloinhan suomalaisten hihittely loppui sen jälkeen, kun Luonnonvarakeskuksen professori toppuutteli naureskelijoita ja totesi, että metsäteknologin näkökulmasta Trump käytti oikeaa termiä oikeassa paikassa. 

Professorin mukaan "Raking"-menetelmää nimittäin todellakin käytetään metsäpalojen estämisessä. Sillä ei siinä yhteydessä kuitenkaan tarkoiteta syksyisten lehtien haravointia vaan palavan materiaalin poistamista puuston alta. 

Tämä tuli mieleeni kun silmiini sattui tutkimusraportti, jossa kerrottiin Pohjois-Amerikan länsirannikon tulipalojen olleen ennen 1900-lukua lieviä ja esiintyneen säännöllisin väliajoin, keskimäärin kerran 8–10 vuodessa. Se johtui siitä, että jo muinaiset metsästäjä-keräilijät olivat käyttäneet suurimman osan Sierra Nevadan alueen metsien paloherkästä materiaalista polttopuuksi. 

Myös Intiassa ja Nepalissa nykyisin asuvan väestön polttopuunkeruu vähentää oleellisesti metsien paloriskiä. Sikäläisen väestön on raportoitu poistavan jopa 80 prosenttia metsien pohjakerroksen palavasta materiaalista. Intiassa tätä tukee hallituksen metsänhoitopolitiikka, joka mahdollistaa maapolttoaineiden keräämisen omiin ja kaupallisiin tarkoituksiin. 

Nähtäväksi jää, millaisia metsäpaloja saamme seurata kuluvana kesänä, koska jo keväällä on julkaistu tietoja poikkeuksellisen kuumista säistä niin Etelä-Aasiassa kuin Etelä-Euroopassakin. Ja ovatko niiden takana pelkästään kuumat säät, vai onko metsien puutteellisella hoidolla jälleen oma osuutensa samaan tapaan, kuin Trumpin kauden metsäpaloilla USA:n länsiosissa tai viime vuosina Australiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hellettä ja koleaa
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä
Metsien haravoimisesta Suomessa

Oikeus paskaan

Tuoreessa Science-lehdessä uutisoitiin mielenkiintoinen tapaus. Niinpä päätin jakaa sen teidän kanssanne, arvoisat lukijani.

Kuten kaikki ihmiset luultavasti tietävät, prosessoi ihmisen suolisto ruuan bakteerien avulla. Näistä pienistä apulaisista saa käsityksen, mikäli kerää pask… öh... ulostetta ja analysoi siinä elävää mikrobistoa. Nykyisin tämä tehdään määrittämällä molekyylibiologisesti näytteen sisältämän DNA:n sekvenssit ja vertaamalla niitä globaaleihin geenipankkeihin, joihin on säilötty kaikki tunnetut nukleotidijärjestykset lähdetietoineen. 

Sama voidaan tehdä myös historiallisille tai vaikka esihistoriallisille ulostenäytteille eli koproliiteille. Ja juuri näin tutkijat olivat tehneet Yhdysvaltain Utahista ja Meksikosta löytyneille 1000-vuotiaille jätöksille. 

Tutkimuksessa selvisi, että silloisilla ihmisillä oli ollut monin verroin monimuotoisempi suolistomikrobisto kuin meillä nykyisillä ihmisillä – asuimmepa me sitten kaupungeissa tai maaseudulla. Jopa nykyisten metsästäjä-keräilijöiden suolistomikrobisto poikkesi oleellisesti tuhannen vuosien takaisesta. 

Diversiteetin lisäksi yksi oleellinen ero oli antibioottiresistenssiä aiheuttavissa geeneissä. Tuhatvuotisista näytteistä niitä ei löytynyt, mutta meillä kaikilla nykyihmisillä niitä on suolet pullollaan. Tästä ei kuitenkaan voi vielä tehdä sitä johtopäätöstä, että mikrobiston diversiteettiero johtuisi juuri antibiooteista, sillä ovathan myös esimerkiksi mikrobihygienia ja ruuan prosessointi nykyisin aivan erilaisia kuin nyt tutkinut näytteet ulostaneilla ihmisillä oli aikanaan.

Kaikki edellä kuvaamani tieto on samalla tavalla mielenkiintoista kuin mikä tahansa tutkimustieto ja ansaitsee jo siitä syystä tulla julkaistuksi tässä blogissa. Mutta ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa oli se, että koska ulostetta ei yleensä ajatella ihmisten jäänteiksi, eivät tutkijat tulleet hakeneeksi paikallisilta alkuperäisasukkailta lupaa koproliittien tutkimiselle. 

Tämä johti tiukkaan vääntöön heimopäälliköiden kanssa, ja johti lopulta siihen, että tutkimusraportti sisältää kaikkien aikojen ensimmäisen paleopaska-raportissa julkaistun eettisen julistuksen. Lisäksi yksi tutkijoista totesi, että tietoa menneiden aikojen suolistomikrobeista saatetaan joskus tulevaisuudessa käyttää kaupallisesti hyödyksi, joten esille saattaa myöhemmin nousta kysymys tiedon omistajuudesta. 

Tämä tarkoittanee suomeksi sitä, että mikäli joku taho jonain päivänä keksii myydä tuhannen vuoden takaisista suolistonäytteistä tunnistettuja bakteereja suolistolääkkeinä tai terveystuotteina, saattaa edessä olla oikeudenkäynti siitä, pitäisikö meksikolaisille tai utahilaisille intiaaniheimoille maksaa siitä korvausta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkijat rakensivat uuden elämänmuodon
Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!
Yksisarvisia

Isoja lapsia vai teoistaan vastuullisia ihmisiä?

Iltalehdessä oli ikävä uutinen siitä, kuinka kongolainen puolisotilaallinen järjestö oli tappanut kokonaisen metsästäjä-keräilijäyhteisön. Asiassa ei sinänsä ollut mitään kovin uutta, sillä onhan Afrikan pinta-alaltaan suurin valtio tunnettu väkivaltaisista konflikteistaan. 

Kiinnitin kuitenkin huomiotani jutun sävyyn, sillä tappaminen peilattiin siinä maan historiaan. Sen mukaan "koko Kongon historia on täynnä toinen toistaan surullisimpia tarinoita. Luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikkaan maan kohtalo lyötiin lukkoon Belgian raakalaismaisen siirtomaavallan aikana (1885–1960)."

Annettiin siis ymmärtää, että metsästäjä-keräilijöiden surmaaminen on suoraa seurausta 60 vuotta sitten päättyneestä siirtomaa-ajasta, vaikka kongolaiset ovat sen jälkeen olleet vapaita kehittämään maataan kuten tahtovat. Tästä syntyi omassa mielessäni välittömästi yhteys Helsingin Sanomissa olleeseen huumoritutkijan haastatteluun, jossa tämä pohti sitä, kuinka vain jokin aika sitten homoseksuaaleista, lyhytkasvuisista ja romaneista sai vitsailla vapaasti, vaikka nykyään sellaista pidetään törkeänä.

Mutta eikö vielä paljon törkeämpää kuin epäasiallinen vitsailu, ole Iltasanomien jutun kaltainen lähestymistapa, jossa kongolaisista maalattiin kuvaa jonkinlaisina isoina lapsina, joilla itsellään ei ole mitään vastuuta siitä, mitä maassa on tapahtunut reilusti yli puolen vuosisadan aikana? Ja emmekö me juuri Suomessa ole oppineet karvaimman kautta, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Tämä pätee myös Kongossa. Ja siksi he ovat ansainneet sen, ettemme me eurooppalaiset tuomitse heitä ylenkatsoen pelkiksi isoiksi lapsiksi vaan täysivaltaisiksi aikuisiksi ihmisiksi, jotka päättävät asioistaan itse. Ja ovat myös täysimittaisesti vastuussa näiden päätösten seurauksista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa
Miten lopetamme maailman pahimman humanitaarisen kriisin?

Ranskalaisia väestönvaihtoja

Hyvää Uutta Vuotta!

Koska olen tutkija - ja vuosi 2021 on julistettu tutkitun tiedon teemavuodeksi - päätin aloittaa vuoden kertomalla yhdestä viime vuoden tiedeuutisesta, joka jäi raportoimatta tässä blogissa, vaikka otinkin jutun aikanaan talteen juuri sitä varten.

Kyse on paleogenomisesta tutkimuksesta, jossa on analysoitu nykyisen Ranskan alueella eläneiden ihmisten sukulaisuussuhteita. Tutkimuksen menetelminä ovat olleet ihmisfossiilien luista eristetyn DNA:n sekvensointi ja löytyneiden eroavaisuuksien tilastollinen analyysi.

Saatujen tulosten mukaan Ranskassa eli (ainakin) kahden Italiasta ja Espanjasta tunnetun ihmisryhmän geenejä kantava ihmispopulaatio ennen maatalouden sinne saapumista. Nämä ihmiset olivat suhteellisen tummaihoisia ja sinisilmäisiä. 

Maatalouden toivat Ranskaan yli 7000 vuotta sitten Anatolian alueelta peräisin olevat ihmiset, jotka risteytyivät ajan myötä aiempien metsästäjäkeräilijöiden kanssa. Suurin osa tutkittujen ihmisten geeneistä oli kuitenkin anatolialaisperäisiä. Ihonväriltään nämä ihmiset olivat vaaleampia kuin edeltäjänsä, mutta tummempia kuin nykyeurooppalaiset. Ja pääsääntöisesti ruskeasilmäisiä. 

Ranskan varhaiset maanviljelijät olivat metsästäjäkeräilijöiden tapaan laktoosi-intolerantteja aikuisina. Heidän Y-kromosominsa olivat pääosin anatolialaisia, mutta myös jotkut metsästäjäkeräilijämiehet olivat päässeet siirtämään geenejään eteenpäin.

Seuraava ihmisten muuttoaalto toi Ranskaan ns. kellopikarikulttuurin, jonka ilmaantuminen Galliaan näyttäisi liittyvän itäisen Euroopan aroilta peräisin olevan jamnaja-kansan saapumiseen. Samaan aikaan väestöstä vähenivät metsästäjä-keräilijöiden ja anatolialaisten geenit ja alueelle ilmaantui idästä kokonaan uusia Y-kromosomeja.

Tämä populaatiorakenne säilyi Ranskassa myös pronssikaudelle ja edelleen rautakaudelle. Pronssikaudella kuitenkin Y-kromosomit vaihtuivat uusiksi eli lapsia tekivät käytännössä ainoastaan jamnajamiehet. Myös uusia naisten kautta periytyviä idempää jo aiemmin tunnettuja mitokondriaalisia geenimuotoja ilmaantui, mikä kertonee vaimonhakumatkoista yli pitkienkin etäisyyksien. 

Vaimoiksi kelpasivat kuitenkin myös paikalliset naiset, joten väestössä säilyvät edelleen myös metsästäjäkeräilijöiden ja anatolialaisten geenit. Ajan myötä väestön geenit alkoivat lopulta muistuttaa yhä enemmän nykyisten keskieurooppalaisten geenejä, jotka siten ovat peräisin pääosin jamnajoilta, mutta sisältävät jonkin verran myös varhaisempia kerrostumia.

Evolutiivisesti mielenkiintoisia tutkimuksen havaintoja ovat immuunijärjestelmään liittyvät geenit, jotka laktoosinkäytön tavoin olivat vielä rautakaudellakin varsin erilaisia kuin nykyisillä eurooppalaisilla. Ihon ja silmien väriä määrittävät eri geenit puolestaan runsastuvat toisistaan riippumatta, mutta kuitenkin siten, että vaalean fenotyypin antavat muodot runsastuivat vähitellen. 

Tämä historia on hyvä pitää mielessä nyt, kun Eurooppa ja myös Suomi ovat ennenäkemättömän kansainvaelluksen kohteena. Sen seurauksena myös tämän pohjoisen maamme asujaimiston geenit tulevat muuttumaan väestöjen sekoittuessa ajan myötä - ja mikäli maahanmuuttajamiehet siittävät nykyiseen tapaan enemmän lapsia kuin kantaväestön miehet ja erityisesti jos he pystyvät pitämään omat naisensa itsellään - tulevat ainakin suomalaiset Y-kromosomit lopulta katoamaan. 

Samalla tumman ihonvärin geenit runsastuvat ja Afrikan ja Lähi-Idän kansoilla yleinen laktoosi-intoleranssi lisääntyy. Myös alhaisen älykkyyden lisääntyminen on todennäköistä, mikäli on uskominen Vanhasen ja Lynnin tutkimuksen tuloksiin ja älykkyyden periytyvyyteen. Tosin pohjoisten olosuhteiden vaativuus asettaa myös maamme tulevalle väestölle älykkyyden suhteen vahvan positiivisen valintapaineen ainakin siinä tapauksessa jos kantaväestön halu tai kyky huolehtia tulokkaiden elämisen edellytyksistä heikkenee. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun
Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia
Suomalaisten Y-kromosomi syrjäytynee seuraavien vuosituhansien aikana

 

Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Laajan tutkimuskonsortion työn tuloksena on tutkittu Euroopan ensimmäisten maanviljelijöiden alkuperää monistamalla DNA:ta tuhansia vuosia vanhoista vainajista.

Jo aiemmin on osoitettu, että ensimmäiset maanviljelijät olivat geneettisesti erilaisia kuin Euroopassa aiemmin eläneet metsästäjä-keräilijät. Avoimeksi sen sijaan oli jäänyt, mistä ja miten nämä maanviljelijät saapuivat Eurooppaan.

Maanviljely keksittiin niin sanotun hedelmällisen puolikuun alueella, josta se lähti leviämään eri suuntiin. Maanviljelyn leviäminen olisi periaatteessa voinut perustua joko maanviljelijöiden muuttoliikkeeseen tai siihen että Euroopassa jo  ennen jääkautta asuneet metsästäjä-keräilijät olisivat oppineet uuden elinkeinon naapureiltaan.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa näistä vaihtoehdoista ensimmäinen vahvistui oikeaksi: varhaiset maanviljelijät muistuttivat geneettisesti lähi-idän kansoja. He saapuivat siis sieltä, kuten arkeologisen tiedon perusteella arveltiinkin. Varhaisten eurooppalaisten maanviljelijöiden läheisimpiä nykysukulaisiaan näyttäisivät työn tulosten perusteella olevan georgialaiset, osseetit ja armenalaiset.

Käytännössä maanviljely merkittävästi aiempaa tehokkaampana ravinnontuotantotapana mahdollisti entistä nopeamman väkiluvun lisääntymisen, jonka seurauksena kunkin kylän ylijäämäväestön oli siirryttävä uusille viljelymaille. Näin maaniviljelijäväestö käytännössä levisi sukupolvi sukupolvelta yli Euroopan pakottaen samalla metsästäjä-keräilykulttuurissa eläneet aiemmat ihmiset siirtymään tieltään tai sulautumaan. Näin Euroopan väestön geenit ovat suurelta osin peräisin lähi-idästä ja Anatoliasta.

Myös maanviljelijäväestön leviämisreitistä saatiin käsitys sillä viljelijöiden geenit ovat säilyneet nykyisissä eurooppalaisissa. Se kulki Balkanin kautta seuraten Tonavaa länteen ja Dniestriä pohjoiseen: tulos on sopusoinnussa aiemman arkeologisen tiedon kanssa.

Mielenkiintoista on myös se, että nykyisistä eurooppalaisista eniten varhaisia maanviljelijöitä geneettisesti muistuttavat Krimin alueen ja toisaalta Koillis-Ranskan väestöt. Heidän perimästään erityisen suuri osa on siten peräisin lähi-idän ja Anatolian alueelta. Näiden väestöjen side jääkauden aikaisiin eurooppalaisiin on siis kaikista heikoin.

Suhteessa vähiten varhaisten maanviljelijöiden geenejä on puolestaan saamelaisissa (ja ylipäätään pohjoissuomalaisissa) sekä Venäjällä Kaspianmeren ja Novaja-Zemljan linjan itäpuolella asuvassa väestössä. Euroopan valloittaneiden varhaisten maanviljelijöiden ekspansio ei siis koskaan ulottunut näille alueille. Melko vähän yhteisiä geenejä varhaisten maanviljelijöiden kanssa on myös Ranskan ja Espanjan rajamailla (historiallinen baskimaa) elävillä, suomalaisilla ja valkovenäläisillä.

On jotenkin kiehtovaa nähdä, miten historian saatossa väestöt siirtyvät, katoavat ja kehittyvät. Esimerkiksi vielä tänä päivänäkin voimakkaasti kulttuuristaan ja juuristaan tietoiset ja kieleltään ainutlaatuiset baskit ovat myös geneettisesti erikoisia metsästäjä-keräilijäyhteisöiden jälkeläisiä - kertooko tämä jotain poikkeuksellisesta kansanluonteesta?

Myöskin me suomalaiset ja etenkin saamelaiset olemme melko puhtaasti Euroopan varhaisten metsästäjä-keräilijöiden jälkeläisiä. Olemme siis harvinaisuuksia eurooppalaisten joukossa. Myös meidän on siis syytä olla ylpeitä itsestämme ja juuristamme!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ihmisen evoluution raaka-aineista
Ovatko suomalaiset sisäsiittoisia?
Alkuperäisistä euraasialaisista juuristamme!
Nykyajan kansainvaelluksesta
Onko ihmisen evoluutio pysähtynyt?