Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste halveksiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste halveksiminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Häpeällisen vähäinen 250 miljardin dollarin lahja

Kuten kaikki tiedämme, on jouluaatto tasan kuukauden kuluttua. Ja että silloin saapuu joulupukki jakamaan lahjoja kaikille kilteille lapsille - ja jakaa niitä vähän tuhmemmillekin - eikä vaadi vastineeksi mitään.

Tiedämme myös, että jotkut lapset kirjoittavat sivukaupalla lahjatoiveita ja pettyvät, kun eivät saakaan kaikkea toivomaansa. Tämä tuottaa joulupukille - ja hänen tontuilleen pahan mielen - mutta siitä huolimatta hän palaa vuoden kuluttua uusien lahjojen kanssa.

Ilmeisesti kehittyvissä maissa ja saarivaltioissa on kuultu joulupukista ja arveltu, että länsimainen veronmaksaja on sen inkarnaatio. Ja siksi niiden asukkaat haluavat lahjaksi riihikuivaa rahaa - ja vieläpä tuplasti enemmän kuin sen 250 miljardia dollaria, jonka länsimaat olivat perjantaihin mennessä luvanneet.

Näin voisi ajatella ainakin siitä, että rahaa saamassa olleiden kehittyvien maiden ja saarivaltioiden edustajat kävelivät ulos ilmastokokouksen neuvotteluista YK:n ilmastokokouksessa Azerbaidzhanin Bakussa, koska heidän mielestään 250 miljardin dollarin "ehdotukset ovat häpeällisiä". Niin sanotut kansalaisjärjestöt ilmeisesti jakoivat tämän näkemyksen, koska ne vaativat, että on "parempi jättää koko sopimus tekemättä kuin tehdä huono sopimus, ja tämä on hyvin, hyvin huono sopimus". 

O tempora, o mores! Eikö ahneudella ole mitään häpyä eikä rajaa?

Tämän näytelmän jälkeen olisin halunnut Suomen vetävän tarjouksensa pois ja ilmoittavan, ettei suomalainen veronmaksaja ole joulupukki. Eikä hän jaa rahojaan sellaisille ihmisille, jotka halveksivat hänen lahjaansa. Ja vieläpä sellaista hyvän tahdon osoitusta, jonka maksamiseksi hänen pitäisi ottaa uutta lainaa entisten päälle.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kokouksessa nostettiin ilmastorahoituksen määrää vielä 50 miljardilla. Näin siitä huolimatta, että maailman 45 vähiten kehittyneen maan ryhmä ilmoitti tyytymättömyytensä tämänkin lahjan kokoon. 

Siis vähän kuin pikkulapsi, joka pettyy joululahjaksi saamiinsa kymmeneen lahjapakettiin koska joulupukille osoitetulle listalle oli kirjattu sata toivetta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eksistentiaalinen uhka ja älyllinen epärehellisyys
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?
Marinin hallituksen hinta

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena

Olaus Petri kokosi 1500-luvulla tuomarien noudatettavaksi tarkoitettuja eettisiä ohjeita. Yksi niistä on tänäkin päivänä erittäin tunnettu. Tai oikeastaan osa siitä. 

Tämä hyvin tunnettu osa kuuluu seuraavasti: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan". Se tuli mieleeni lukiessani MTV3:n juttua 12-vuotiaasta tytöstä, jonka vasta vapautunut seksuaalirikollinen raiskasi. 

Hannu Väinö Olavi Linnanto alias Mikko Tapani Linnanto oli ennen 12-vuotiaan väkivaltaista hyväksikäyttöä ehtinyt saada tuomiot raiskauksesta ja väkisinmakaamisesta, sekä niiden lisäksi mm. erilaisista liikenne- ja omaisuusrikoksista. Siitä huolimatta hovioikeus alensi hänen käräjäoikeudessa saamaansa - luvalla sanoen miehen taustan huomioon ottaen naurettavan lyhyttä viiden vuoden tuomiota - neljään vuoteen. 

Edellä kuvatun jälkeen Linnanto ei suinkaan ole parantanut tapojaan, vaan on tuomittu seksuaalirikoksista kaiken kaikkiaan kuudesti vuosina 1997, 1999, 2003, 2007, 2018 ja 2020. Tällä hetkellä kärsittävänä olevan raiskaustuomion pituus on vain kolme vuotta, minkä jälkeen mies on jälleen vapaa pilaamaan uusien naisten tai lasten elämät.  

* * *

Alussa mainitun tuomarinohjeen antaja Olaus Petri oli alhaista sukujuurta, kotoisin Örebrosta ja omana aikanaan tunnettu uskonpuhdistajana ja pappina. Hän oli myös käänsi Raamatun ruotsiksi, joten häntä pidetään uskonpuhdistajana ja ruotsin kirjakielen perustajana vähän samaan tapaan kuin Mikael Agricolaa Suomessa. 

Hän teki merkittävää työtä myös historiankirjoituksen parissa ja siinä roolissa analysoi aiempaa laajemmin syy-seuraussuhteita, vaati kaikkien henkilöiden toiminnan puolueetonta kuvaamista ja sovelsi edeltäjiään ja aikalaisiaan vahvempaa lähdekritiikkiä. Hän ei kirjoittanut ajan tavan mukaan latinaksi, vaan kirjoitti käyttäen selvää ja yksinkertaista ruotsin kieltä. Häntä pidetään yleisesti Pohjoismaiden merkittävimpänä renessanssiajattelijana.

Petri toimi aikanaan Tukholman raadin äänivaltaisena sihteerinä ja kuningas Kustaa Vaasan kanslerina, vaikka ehti jo sitä ennen kritisoida valtakunnan mahtimiehen toimittamaa katolisen kirkon omaisuuden takavarikoimista. Sehän ei päätynyt pelkästään valtiolle, vaan suurelta osin kuninkaan henkilökohtaiseksi varallisuudeksi. Tämä ei siis kuitenkaan estänyt kuningasta nostamasta Olausta merkittävään asemaan.

Petri jatkoi kanslerin tehtävässään aiempaan tapaan periaatteen miehenä. Ja se johti lopulta välirikkoon Kustaa Vaasan kanssa, joka laati itse syytekirjelmän Olausta vastaan. Siinä hän kuvasi tämän sopineen kansleriksi "suunnilleen yhtä hyvin kuin friisiläinen lehmä sopii kehräämään silkkiä tai aasi tappamaan luteita". 

Tämän välirikon aiheutti - ei enempää eikä vähempää kuin - Olaus Petrin kiinnostus ja perehtyneisyys lakiin ja oikeuteen, joista hän julkaisi jo ennen kuuluisia tuomarinohjeitaan pienen kirjasen. Se saattoi kuninkaan epäilemään kanslerinsa tähdänneen myös itseensä korostamillaan oikeusperiaatteilla. 

Olaus oli kirjoittanut myös ruotsalaista kronikkaa ilman kuninkaan lupaa. Siinä hän arveli kuninkaan hallinnon toimien olleen ainakin osasyynä 1500-luvulla esiintyneisiin kapinoihin valtakunnassa ja mainitsi maan hallitsijoiden olleen useammin "Ladonrikkojia" kuin "Ladonlukkoja" - ylistäen keskiaikaista kuningasta Mauno Ladonlukkoa.

Olaus Petri tuomittiin veljensä kanssa kuolemaan vuonna 1540 ja heidät kuljetettiin kahleissa Tukholmaan. Siellä kaupungin raati puolusti entistä jäsentään ja tarjosi veljesten armahtamisesta kuninkaalle 500 kultarahaa. Maalliselle mammonalle perso kuningas otti tarjouksen vastaan ja peruutti tuomion.

Lopulta miesten välille tuli jonkinlainen sovinto ja Petri nimitettiin kirkkoherraksi. Taustalla oli tämän vaikeneminen vuosina 1542-43 käydyn kapinan aikana. Ja jo sitä ennen oli kuningas pyytänyt häntä kronikoimaan oman hallitusaikansa antaen ohjeet mitä siihen tulisi kirjoittaa. Tästä kunniasta Olaus kuitenkin kieltäytyi.

Kaiken kaikkiaan jälkipolville on jäänyt epäselväksi se, mistä syystä Olaus Petri sai pitää henkensä, vaikka Kustaan tunnetulla luonteella kuolemantuomion toteuttaminen ei olisi paljon tätä hetkauttanut. Ehkäpä kyse oli Olauksen maineesta Ruotsin uskonpuhdistajana? Tai siitä, että valtakunnassa oli vain vähäisessä määrin oppineita, joita kuitenkin tarvittiin modernisoituvassa valtakunnassa? 

Tai ehkä Petrin pelasti hänen takinkäännöksensä korkean vainoojan edesstä. Tai ehkä oli vain niin, että Olauksen pelasti se tosiasia, ettei hän koskaan vaatinut Kustaan pudottamista valtaistuimelta, vaan ainoastaan arvosteli tämän toimia.

* * *

No niin. Nyt eksyin sellaisille sivuraiteille, jollaisia ei voitane antaa anteeksi edes ainekirjoitusta rustaavalle lukiolaiselle. Palattakoon siis takaisin alussa kuvaamaani rikokseen ja sen oikeuskäsittelyyn. 

Olaus Petrin kuuluisa ohje nimittäin kuului kokonaisuudessaan näin: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään". Toisin sanoen hän totesi sen ilmiselvän tosiasian, että laki hyväksytään ja sitä kunnioitetaan vain, mikäli se vastaa ihmisten käsitystä oikeudesta ja kohtuudesta. 

Omalta osaltani totean sellaisen henkilön vapauttamisen, joka on kuudesti pilannut viattoman ihmisen elämän, vääräksi ja kohtuuttomaksi päätökseksi. Sekä tästä syystä pidän maamme lakeja ja niiden tulkintaa oikeuslaitoksessamme sarjaraiskaajien kohdalla epäoikeudenmukaisina ja ihmiselämää halveksivina ja kaikkea muuta kuin kohtuullisina. 

Enkä tämän takia voi mitenkään hyväksyä suomalaisten lainsäätäjien ja oikeuden toimintaa heidän suhteensa. Kuolemantuomiota en kuitenkaan kannata, mutta en myöskään sarjaraiskaaja Linnannon vapauttamista etsimään uusia uhreja sairaiden halujensa tyydyttäjiksi. Pidettäköön hänet loppuikänsä suljettuna tyrmään tai kastroitakoon peruuttamattomasti, mutta hänen vapauttamisensa kokonaisena - se ei ole oikeus eikä kohtuus.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Taposen ja Turtiaisen Twitter-sanailu on vietävä oikeuteen

Esimerkiksi Iltalehti ja Helsingin Sanomat kertoivat tänään, että poliisin ylikomisario Jari Taponen on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaista (ps) vastaan tämän Twitter-viestistä. Tapaus on mielenkiintoinen sananvapauden kannalta.

Kaikki alkoi Taposen nyky-Suomen vihervasemmistolaisten käytäntöjen mukaisesta opastuksesta.

"#Sananvapaus on keskeinen #perusoikeus, joka ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton. Sanan kohteena olevilla ihmisillä on myös oikeutensa, joita yhteiskunta suojelee... Henkilöitä tai henkilöryhmiä loukkaavat sanat eivät ansaitse sananvapauden suojaa."

Kansanedustaja Turtiainen provosoitui viestistä ja kirjoitti siihen vastineen.

"Sananvapaus on vapaus sanoa mitä tahansa. Se on toinen juttu jos sanoilla syyllistyy johonkin rikokseen, esim uhkailuun tai vaikka rikokseen kehottamiseen. Mutta sinua tai kaltaistesi munatonta nillittäjäryhmää voi sanoin kuvailla ihan miksi vain. Turha uhriutua."

Jälkimmäinen oli se viesti, joka johti rikosilmoitukseen. Erityisesti sen kohta, jonka voi tulkita poliisimiehen nimittelyksi termillä "munaton nillittäjä".

Twitterissä syntyi tästä asiasta tietenkin mielenkiintoinen keskustelu. En ryhdy referoimaan sitä, koska jokainen voi katsoa edellä olevista linkeistä mitä sitten tapahtui. Referoitakoon tässä kuitenkin vielä seuraavat kaksi riitapukareiden Twiiteissä ollutta selventävää lausahdusta.

Taponen: "Sananvapautta ei voi käyttää perusteena muiden perusoikeuksien (esim 6, 7 ja 10§§) loukkaamiseen. Tai voi, mutta siitä voi joutua vastuuseen."

Turtiainen: "Virkamiehenä kyseenalaistat sääntömme, oikeutemme ja vapautemme. Loukkaat sillä koko Suomen kansaa. #Sananvapaus on tai ei ole, ei ole mitään siltä väliltä."

Nähdäkseni nämä kaksi näkemystä ovat asian syvässä ytimessä. Taponen on tulkinnut suhteellisen tavanomaisen, vaikka toki negatiivisen, ilmaisun omien perusoikeuksiensa rikkomiseksi ja perustellut asiaa vielä lakipykälillä. Turtiainen puolestaan on asettunut laveamman sananvapauden kannalle rajaamalla vain suoranaisen uhkailun tai rikokseen kehottamisen pois. Ja kuten alussa totesin, Taponen (tai joku hänen bulvaaninsa) on päättänyt viedä asian oikeuden ratkaistavaksi.

Jos asia etenee oikeuteen ja siellä loppuun asti - kuten itse asiassa toivon - saamme lopultakin linjauksen suomalaisen (hovi- tai korkein oikeus) ja eurooppalaisen (EU:n ihmisoikeustuomioistuin) sananvapauden rajoista. Mikäli näin käy, voimme katsoa Taposen tehneen palveluksen Suomen kansalle.

Jos sitten kuvittelemme, että molemmat oikeudenkäyttölinjaukset ovat Taposen kannalla, on suurena riskinä se, että suomalainen oikeuslaitos täyttyy kunnianloukkausjutuista. Tästä mahdollisuudesta varmistuin tehtyäni Twitterissä haun omasta mielestäni Turtiaisen käyttämää termiä rankemmasta loukkauksesta "kusipää".

Pelkästään kuluvan kuukauden aikana sitä oli käytetty kymmeniä kertoja kuvaamaan toista ihmistä - useimmiten keskustelukumppania. Näiden lisäksi kusipääksi solvattuihin kuuluivat mm. Björn Wahlroos,  Jussi Halla-aho, Sanna Marin, Jari Taponen, Jari Tervo, Tanja Vahvelainen ja Junes Lokka.

Itse luonnollisesti sanoudun irti kaikkien mainittujen osalta tästä luonnehdinnasta ja korostan nostaneeni tapaukset esille vain siksi, että voin näin osoittaa halventavien luonnehdintojen kohteita olevan runsaasti Twitterissä, missä Taposen ja Turtiaisen sanailu tapahtui.

Tässä todellisuudessa onkin mielenkiintoista nähdä, nostetaanko nyt myös edelle kirjaamistani tapauksista oikeusjuttuja nostettuani ne tässä esille. Itseäni kiinnostaa aivan erityisesti tekeekö ylikomisario Jari Taponen omalta kohdaltaan rikosilmoituksen, vai katsooko hän luonnehdinnan "munaton nillittäjä" olevan vähäisempi loukkaus - ja siksi lakipykälien suojaama - kuin kohteena olevan henkilön virtsan sijaintipaikkaan viittaava "kusipää".

Toisaalta onhan sekin mahdollista, että joko suomalainen esitutkinta, oikeus tai viimeistään EU:n ihmisoikeustuomioistuin toteavat Turtiaisen syyttömäksi. Tämä olisi hyvä siinä mielessä, että näin suomalaisten sananvapauden supistamiseen ei jatkossa voisi käyttää sanavalintoja, vaikka ne joissain tapauksissa olisivatkin huonoa käytöstä - kuten Turtiaisen sanavalinta kiistatta oli.

Lopuksi haluan muistuttaa Jari Taposta ja Ano Turtiaista siitä, että niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.

Toivon heidän molempien lukevan kaksi edellistä virkettä vielä toiseenkin kertaan ja ymmärtävän miten niiden sanoma suhtautuu heidän viestintäänsä Twitterissä ja sen ulkopuolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päivi Räsänen, Raamattu ja homoseksuaalisuus
Husu ei kiihottanut
Al-Taeen ja Halla-ahon kirjoitusten "pieni" ero

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lapsellista uutisointia

Kävin viitisentoista vuotta sitten noin kymmenvuotiaan esikoiseni kanssa kuuntelemassa helsinkiläisessä ravintolassa järjestettyä lasten jazzkonserttia. Käynti oli suunnaton pettymys.

Sen sijaan, että konsertissa olisi nähty svengaavaa soittoa tai huikeita sooloja saimme kuunnella naisartistin laulavan hiukan jazzmaiseksi sovitettuja kappaleita, joiden sanat olivat hmm... lapselliset. Tapahtuman jälkeen esikoiseni ilmaisi pettymyksensä, sillä hän oli aidosti kiinnostunut oikeasta jazzista teknisine taituruuksineen ja luovine improvisointeineen - eikä todellakaan sen läpeensä vesitetystä muodosta.

Konsertti tuli mieleeni kun luin aamulla Helsingin Sanomien lasten uutisten juttua, joka oli otsikoitu "Miksi ihmiset tekevät terrori-iskuja?". Tartuin siihen siksi, että olin aidosti utelias näkemään, miten lehti selitti nuorimmille lukijoilleen aikuisillekin epäselvän asian.

Ainoa selitys, minkä jutusta löysin oli. että terroristit "yrittävät vaikuttaa maiden päätöksentekoon pelottelemalla ihmisiä ja tekemällä väkivaltaisia tekoja". Auki jäivät siis kysymykset siitä millä tavalla he yrittävät vaikuttaa tai mitä he tavoittelevat.

Muita selityksiä ei kuitenkaan ollut, vaan juttu totesi useimpien iskujen takana olevan ISIS-järjestön, joka "väittää toimivansa islaminuskon mukaan, mutta monien mielestä se vain käyttää uskontoa tekosyynä pahoille teoilleen". Siis miksi he haluavat tehdä pahoja tekoja? Ja miksi he voivat käyttää islamia tekosyynä?

Oletan HS:n tekevän lasten uutisiaan lukutaitoisille henkilöille. Siten tavoiteltu lukijakunta ei mitenkään voi olla alle kouluikäistä, ja tuskin edes ekaluokkalaisia. Siten oletan kohderyhmän olevan siinä kymmenen ikävuoden molemmin puolin.

Olen itse seurannut Helsingin Sanomien uutisointia alle kymmenvuotiaasta lähtien. Silloin ei ollut lasten uutisia, vaan luin päivittäin ja suurella mielenkiinnolla aikuisten uutisia - minulla on tallella esimerkiksi Vietnamin sotaa ja muita ajan kuumia poliittisia kysymyksiä koskevia päivättyjä lehtileikkeitä yksitoistavuotiaasta alkaen; niiden kerääminen alkoi vuosia myöhemmin kuin lehden lukeminen.

Nykyiset lapset ovat saaneet minua paremmat lähtökohdat elämälleen: lapsiin kiinnitetään huomiota aivan eri tavalla, kehitykseen vaikuttava ravinto on terveellisempää ja koulutus parempaa kuin omassa lapsuudessani. Siten myös heidän älyllinen kehityksensä on epäilemättä vähintäänkin oman ikäluokkani tasolla - luultavasti selvästi edellä.

Tästä syystä kysymykseni kuuluukin, että miksi HS:n toimitus näyttäisi halveksivan lapsia aliarvioimalla heidän tiedonjanoaan. Miksi heille luvataan otsikossa selityksiä, mutta jutussa sellaisia ei anneta? Miksei sisältö voisi olla asiallista, vaikka esitystapa olisikin lapsille suunnattu?

Tai no, eihän HS näyttäisi aamun lehden mukaan halveksivan pelkästään lapsia. Lehden toisessa - aikuisille suunnatussa uutisessa - kerrottiin jonkinlaisesta kuluttajia koskevasta kysymystutkimuksesta. Siinä oli tutkittu mm. minkälaisiin lokeroihin kuluttajat asettuvat.

Valitettavasti jutussa mainittiin vain kaksi lokeroa, joista kumpaankaan en koe kuuluvani ja joihin oli luokiteltu yhteensä 34 prosenttia suomalaisista. Minua olisivat kiinnostaneet muutkin kuin nämä ilmeisesti eräänlaiset kuluttajien "ääriryhmät", mutta sitä HS ei katsonut tarpeelliseksi kertoa jutussaan. Miksi?

Minähän luin jutun loppuun nähdäkseni tutkimustuloksia, mutta sain ainoastaan mainintoja toimittajan kiinnostavaksi kokemista ääripäistä. Olin samalla tavalla pettynyt kuin esikoiseni alussa mainitsemassani jazz-konsertissa.

Eivät minua kiinnosta väljähtäneet toimittajan näkemykset vaan mitä erilaisimmat inhimilliset ilmiöt kaikkine vivahteineen. Näkemykseni osaan luoda itse tosiasioiden pohjalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS sondeerasi Vapaavuoren puheita
Onko lasten tekeminen itsekkyyttä - tai edes tarpeellista?
Pitäisikö yhteiskunnan tukea lasten rokottamista?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!