Ovatko raiskaukset sodankäynnin ase vai sotilaiden palkkio?

Yleisradio julkaisi eilen jutun venäläisen sotaväen järjestämistä ukrainalaisten joukkoraiskauksista. Siis teoista, jotka jo itsessään ovat raakoja ja yököttäviä, mutta joiden "tehoa" on lisätty vielä sillä, että raiskattujen omaisia on pakotettu katsomaan niitä.

Taustalla lienee ajatus siitä, että nöyryyttämällä ukrainalaisia tällaisilla siviiliväestöön kohdistetuilla terroriteoilla voitaisiin lamauttaa ukrainalaiset ja samalla osoittaa erityisesti miehille, etteivät nämä pysty suojelemaan edes naisiaan ja lapsiaan. 

Sota-aikaisissa raiskauksissa ei sinänsä ole mitään uutta, vaan esimerkiksi keskiajalla oli jopa sotalakeja, joiden mukaan naisten väkisinmakuuta pidettiin osoituksena miehen menestyksestä taistelukentällä ja raiskaukset sekä ryöstely olivat sotilaiden ansaittuja etuja. Tämä koski myös Ruotsin armeijassa palvelleita suomalaisia, eikä tämän edun yleisestä hyödyntämisestä ole varteenotettavia epäilyksiä. 

On kuitenkin niin, että sotaraiskausten synkästä historiasta huolimatta voidaan venäläisten toimia Ukrainassa pitää poikkeuksellisina. Raiskaajat tuskin kokevat satojen vuosien takaisten kollegoidensa lailla saavansa palkkiota sodankäynnistään raakalaismaisten tekojensa kautta, vaan he näyttävät pikemminkin toimivan sotilasjohdon käskyjen pakottamana. 

Siis käskyjen, jotka laajamittaisuutensa perusteella ovat aivan varmasti Venäjän armeijan ylimmän johdon tiedossa. Ja siten myös Vladimir Putinin hyväksymiä - elleivät suorastaan käskemiä. 

Toivon mukaan tapaukset tutkitaan aikanaan kansainvälisessä oikeudessa ja syyllisiksi todetut saavat ansaitsemansa rangaistukset. Mukaan lukien - ja erityisesti - Venäjän ylin valtiojohto, jos ja kun se havaitaan syylliseksi.

* * *

Lopuksi pieni anekdootti, joka tuli mieleeni lukiessani edellä käsittelemääni venäläisten sotajoukkojen epäinhimillisyydestä kertovaa Ylen uutista. Ja joka asettaa venäläisen toimintaa Ukrainassa ihmisluonnon yleiseen viitekehykseen. 

Se koskee muinaisia Etelä-Amerikan inkoja. Yksi heidän tärkeimmistä uskonnollisista seremonioistaan oli Capacocha, jonka aikana uhrattiin lapsia ja nuoria naisia, joiden piti olla kauniita ja tahrattomia sekä - mikä oli erityisen tärkeää - iloisella mielellä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan hallusinogeeniset kasvit ja psykotrooppiset stimulantit olivat tässä prosessissa tärkeässä roolissa, sillä uhrattavien lasten elämän viimeisinä viikkoina nämä pureskelivat kokanlehtiä ja olivat päihtyneet ayahuascasta, joka on tietystä kasvista valmistettu hallusinogeeni.

Nykyaikaisessa lääketieteessä ayahuascaa käytetään masennuksen hoidossa. Siten inkat ovat mitä ilmeisimmin syöttäneet uhrattaville lapsille tätä huumetta vähentääkseen heidän tulevan kuolemansa aiheuttamaa ahdistusta ja masennusta rituaalin aikana, jotta heidän mielialansa vastaisi seremonian vaatimuksia.

Nykyihmisen mielessä inkojen uskonnolliset menot ovat käsittämättömän epäihimillisiä, kieroutuneita ja raakoja. Olihan edellä linkitetyssä tutkimuksessa analyysien kohteena ollut noin kuusi-seitsemänvuotiaita uhreja, siis pikkulapsia. Mutta eivät inkat olleet tapoineen yksin - kaikkihan tuntevat Moolokin kidan, jolle foinikialaiset vanhan testamentin mukaan uhrasivat lapsia polttouhreina. 

Tämä kaikki kertoo siitä, ettei länsimainen sivistys ja inhimillisen elämän kunnioitus ole mikään ihmislajin perimmäinen ominaisuus tai itsestäänselvyys, vaan kulttuurin mukanaan tuomaa eli opittua käyttäytymistä. Kuten venäläiset juuri nyt osoittavat Ukrainassa, on inhimillisen kulttuurimme jatkuvuus maailman muuttuessa jokseenkin epävarmaa, eikä se välttämättä säily ikuisesti maailman muutosten pyörteissä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Mitä yhteistä on raiskauksella, joukkoraiskauksella ja puiston siivoamisella?
Media ja pahuuden ilmentymät