Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
"Abdul B" ajoi Saksassa autolla
Saksan ja Ranskan synty
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Kirjoitin eilen ministeri Kaisa Juuson (ps) avustajan Mikko Talsin sosiaaliturvan väärinkäyttäjiin liittyvästä kommentista arvellen, että sitä saatettaisiin tulla käyttämään perussuomalaisia vastaan. Kauaa ei tarvinnut odottaa, sillä jo eilinen Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jossa näin tekivät Anneli Saarikko (kepu) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas).
Molemmat olivat ymmärtävinään avustajan viestin väärin. Tietenkin tarkoituksella ja vain kilpailevaa puoluetta mustamaalatakseen.
Saarikko viisasteli siitä, kuinka sosiaaliturvalla elää myös paljon ihmisiä, jotka eivät haluaisi elää niin. Tämä siis vastauksena Juuson avustajan kommenttiin, jossa nimenomaisesti rajattiin tällaiset ihmiset ulos. Ja vielä jälkikäteen väännettiin asiasta rautalangalla.
Pekonen puolestaan puhui yhteiskunnan palveluita tarvitsevien ihmisten rankaisemisesta ja turvaverkoista sekä väitti jopa hallituksen kärsivän empatian puutteesta. Ja tämä vain siksi, että ministeri avustaja moitti suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän väärinkäyttäjiä - eikä "yhteiskunnan palveluja tarvitsevia".
Siksi on kysyttävä Saarikon ja Pekosen puolueilta, että onko tämä nyt vastuullinen tapa käydä poliittista keskustelua. Siis asioiden tahallinen vääristeleminen ja näin itse tuotetusta disinformaatiosta muka pöyristyminen?
* * *
Noin muuten olen samaa mieltä kaikkien asiaa kommentoineiden kanssa siitä, että Juuson avustajan kommentti oli huonosti muotoiltu ja olisi sikäli voinut jäädä julkaisematta. Näin siitä huolimatta, että hänen ulostulonsa tarttui käyttäytymiseen, joka on yhteiskunnallisesti kestämätöntä.
Koska kommentti on nyt kuitenkin annettu ja asia näyttää herättävän puheenvuoroja, haluaisin nähdä kaikilta puolueilta ehdotuksia toimenpiteistä, joilla ideologista työttömyyttä eli tarkoituksellista toisten elätettävänä olemista voitaisiin ehkäistä ja kitkeä. Ja siten suunnata nykyistä paremmin yhteiskunnan turvaverkkoja niitä tarvitseville?
Siksi kysyn, että olisiko nyt keskusteluun osallistuneilla Saarikolla tai Pekosella tähän asiaan rakentavia ehdotuksia? Tai avustajan sosiaalisen median merkinnästä virheellisiä väitteitä julkaisseella Sanoma-konsernin toimittajilla? Vai riittääkö heille pelkkä - itse keksityn - disinformaation valossa paistatteleminen?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avustaja Mikko Talson sanat voivat palata aseeksi perussuomalaisia vastaan
Tukehtuuko Suomi-hämähäkki itse kutomaansa verkkoon?
Mätä järjestelmä
Osmo Soininvaara kirjoitti eilen otsikolla "Yleisradion puute tuhoaa Yhdysvallat". Itse tekstissä hän puhuu yksisuuntaisesti - mutta sinänsä todenmukaisesti - niin sanotusta laitaoikeistosta ja sen salaliittoteorioiden aiheuttamista ihmishenkien menetyksistä. Mutta unohtaa aivan yhtä haitallisen laitavasemmistolaisen wokeltavan disinformaation seurauksista.
Tästä puutteesta huolimatta Soininvaara on sikäli oikeassa, että luotettavan ja puolueettoman median puute on Yhdysvalloissa vakava ongelma, koska mediakenttä on jakautunut kahteen osaan, joista yhtä - ja vain yhtä - seuraa republikaaninen ja toista - ja pelkästään sitä - demokraattinen kansanosa. Näin syntymättä jäävä yhteisen amerikkalaisen näkemyksen puute on johtanut maan vakavaan jakautumiseen kahteen leiriin.
Soininvaara astuu kirjoituksessaan toisellekin harhatielle ryhtyessään yhdistämään Ylen tarvetta sen rahoituksen suuruuteen. Ja syyttämällä perussuomalaisia siitä, että he haluaisivat Suomeen "samanlaista tiedotusilmapiiriä kuin on Yhdysvalloissa. Haluavat, että ilmaiseksi on tarjolla vain valeuutisia."
Ongelmanahan meillä Suomessa on nimenomaisesti se, ettei Yle ole pysynyt roolissaan koko kansaa palvelevana poliittisesti puolueettomana mediana, vaan on vääristänyt toimintaansa vuosi vuodelta yhä enemmän laita- ja jopa äärivasemmistoon kallistuvaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii toimittaja Sanna Ukkolan julkaisema tietovuoto, jonka mukaan Yle on järjestänyt henkilöstölleen kymmeniä monimuotoisuuteen ja inkluusioon liittyviä propagandatapahtumia, tehnyt toimittajien valinnoista outoja tilastoja sekä lisäksi vielä salannut tämän kaiken hinnan.
En ryhdy tässä referoimaan syntynyttä keskustelua muuten, kuin toteamalla Ylen johdon pyrkineen ensin kiistämään Iltalehteen kolumneja kirjoittavan Sanna Ukkolan esittämät asiat, mutta jääneen niin sanotusti rysän päältä kiinni valehtelusta, koska selvästikin joku Ylen sisältä on vuotanut tietoa tälle. Siis tietoa, jonka esille tuomisen koko yhtiön toiminnan kustantaville veronmaksajille pitäisi kaiken järjen mukaan olla itsestäänselvyys.
Palatakseni Soininvaaran kirjoitukseen. Oleellista siinä on - puutteistaan huolimatta - sen oivaltaminen, että pystyäkseen toimimaan yhteiskunnan jakautumista ehkäisevänä voimana, olisi Ylen kyettävä tuottamaan tosiasioihin perustuvaa uutisointia, jossa yhtiön omat - tai sen työntekijöiden henkilökohtaiset - intressit eivät vaikuta tulkintaan. Ja lisäksi juontamaan ihmisten ajattelua avartavia keskusteluohjelmia, joihin on kutsuttu tasapuolisesti kuhunkin asiaan perehtyneitä eri poliittisten suuntausten edustajia.
Myöskään yhtiön esittämän ja tuottaman muun ohjelmiston ei pitäisi olla poliittisesti motivoitunutta. Tai ei ainakaan kansaa hajottavaa, vaan kaikkia suomalaisia ja heidän muodostamansa yhteiskunnan toimivuutta ja ihmisten keskinäistä ymmärrystä parantavaa ohjelmaa. Eikä sen enempää yhden ideologian pakkosyöttöä kuin toisen mustamaalaamistakaan.
Se on nimittäin juuri tämä asia, joka on nostattanut perussuomalaisissa ja muissa ajattelevissa ihmisissä tyytymättömyyttä Yleä kohtaan. Siis ei jonkinlainen kaipuu valeuutisten kuulemiseksi vaan toive Ylen poliittisesti tasapuolisesta toiminnasta.
Tämä olisi hyvä ymmärtää - ja tunnustaa - kaikkien asiasta keskustelua käyvien tahojen parissa. Ja enemmän kuin kenenkään muun juuri Ylen vastaavien päätoimittajien, joiden eilen iltapäivällä julkaisemassa puolustelutekstissä tämä asia näytti unohtuneen kokonaan.
Lopuksi. Mitä tulee Ylen kustannuksiin, tulee sen tietenkin laskea samassa suhteessa kuin valtion muidenkin toissijaisiksi katsottavien toimintojen. Tämä tietenkin edellyttäen, että yhtiön toiminta täyttää edellä puheena olleet yhteiskunnallisen tasapuolisuuden vaatimukset.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen ylibudjetointi on johtanut henkilöstön aivopesuun
Toverituomioistuin
Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?
Aamulla kirjoitin lyhyen tekstin yhdestä maahanmuuton vivahteesta. Vasta sen jälkeen luin Helsingin sanomat ja huomasin siellä uutisen, johon oli kerta kaikkiaan pakko ottaa kantaa.
Kyseinen lehti nimittäin kertoi Sri Lankan nälänhädästä. Sen mukaan tämä on seurausta turistitulot katkaisseesta koronapandemiasta sekä maan edellisen presidentin asettamasta kemiallisten lannoitteiden kielloista. Jostain syystä lehdessä ei mainittu, että lannoitteiden lisäksi Sri Lankan maanviljelijöiltä kiellettiin torjunta-aineet eli käytännössä maanviljelijät määrättiin siirtymään luonnonmukaiseen orgaaniseen viljelyyn.
Näiden toimien seurauksena Sri Lankan riisisato putosi viidenneksellä ja aiemmin sen suhteen omavarainen maa joutui riippuvaiseksi ruuan tuonnista. Samalla riisin hinta puolitoistakertaistui, eikä kaikilla ihmisillä ollut enää varaa ruokaan.
Lisäksi maan ulkomaankaupan kannalta tärkeä teentuotanto romahti, joten maan valuuttavarannot ovat huvenneet olemattomiin ja jopa puoli miljoonaa ihmistä on vajonnut köyhyyteen. Tämä on johtanut satoja uhreja vaatineisiin levottomuuksiin ja saanut hallituksen lopulta luopumaan luomu-viljelypakosta vientituotteiden osalta.
Akuutti tilanne ei kuitenkaan ole hellittänyt, eikä aivan lähiaikoina luultavasti hellitäkään Venäjän ja Ukrainan sodan seurauksena syntymässä olevan globaalin ruokakriisin oloissa. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe.
Sen sijaan haluan korostaa tässä kirjoituksessa sitä, mitä voi seurata ideologisesta puhdasoppineisuudesta elintärkeissä asioissa - kuten ruokahuollossa. Sri Lankan esimerkkihän osoittaa kouriintuntuvasti, että luonnonmukaiseen maataloustuotantoon siirtymisen seurauksena maatalouden satotasot romahtivat, vientitulot katosivat ja köyhimpien ihmisten elämäntilanne muuttui kestämättömäksi.
Tämä olisi syytä huomioida myös Euroopan Unionissa ja Suomessa. Vaikka vihreänsävyisillä aatteilla onkin nyt etenkin urbaanien ihmisten ja valtakunnantason poliitikkojen vahva kannatus - lähes puoluekantaan katsomatta - on Euroopassa syytä pitää järki päässä.
Vaikka luomu onkin kaunis ajatus, ei se muuta sitä tosiasiaa, että maatalouden tuotantokasvit vaativat kasvaakseen edelleen paljon ravinteita, niitä vaanivat monenlaiset tuholaiset ja kasvitaudit eivätkä maanviljelijät elä pelkästä pyhästä ideologiasta, vaikka se olisikin klorofyllinvihreää. Sama koskee myös muita eläviä luonnonvaroja, joista metsä on Suomessa tärkein.
Tästä syystä myös suomalaisen metsänhoidon viherryttämisessä on syytä edetä varovaisin askelin. En kiistä, etteikö meilläkin tarvittaisi biodiversiteetin ja hiilinielujen kasvattamisen takia nykyistä monimuotoisempaa metsänhoitoa, mutta kaikkien munien yhtäkkinen heittäminen samaan ideologiseen koriin on maamme elintasolle yhtä riskialtista kuin teentuotannon luonnonmukaistaminen Sri Lankassa.
Siksi Suomen on huolehdittava siitä, ettei EU seuraa yksisilmäisesti biodiversiteettistrategiaansa monimuotoisuuden suojelussa ja metsien hiilinielukäytössä. Nämä ovat toki tärkeitä asioita, mutta niitä ei tule tavoitella tuhoamalla yhdellä kerralla ruokahuoltomme ja luonnonvarataloutemme perusta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän siirtymän hintalappuja
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Yllättäviä käänteitä
Luin Twitteristä tekstin, jonka mukaan "kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä. Länsimaalainen kulttuuri on parempi kuin monen Lähi-idän maan kulttuuri... Sellaiset kulttuurit ovat paskoja, jossa väkivalta on hyväksyttyä ja naisten ainoa tehtävä on totella miehiä. Näitä löytyy paljon Lähi-idästä!"
Teksti sai luonnollisesti osakseen kommentteja. Tässä niistä muutamia.
"Samalla tavalla joku Lähi-Idässä saattaisi kirjoittaa, että kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä. Arabikulttuuri on parempi kuin länsimaalainen kulttuuri, jossa lapset jättävät vanhempansa vanhainkotiin kuolemaan ja naiset jakavat omia alastonkuvia maksua vastaan netissä."
"Ja niissäkin kulttuureissa, joissa nämä säännöt vallitsevat, elää ihmisiä täysin normaalisti. Mites ne ihmiset, jotka kokevat olevansa onnellisia näissä kulttuureissa?"
"Vaikka ´länsimainen kulttuuri´ voi vaikuttaa paremmalta, niin kyllä länsimaisessa kulttuurista löytyy ikäviäkin piirteitä. Varsinkin Välimeren rannoilta."
"Rasisti"
"´Länsimainen kulttuuri´ oli pari sataa vuotta sitten aikalailla sellainen mitä kuvailet lähi-idän maiden kulttuurina."
"Rasisti!"
Toki keskustelu sisälsi myös paljon kommentteja, jotka myötäilivät ensimmäisen kommentin kirjoittajaa. Mutta tähän kokoamani olivat muita oleellisempia sikäli, sillä ne kertoivat siitä vaikeudesta, joka leimaa yhteiskunnallista keskusteluamme tänä aikana, jolloin laajat kansainvaellukset muokkaavat Eurooppaa. Eli monia ihmisiä vaivaava oman ideologian suhteen yhteensopimattomien tosiasioiden tunnustamisen vaikeus.
Onhan selvää, että - ex-presidentti Paasikiveä myötäillen - tosiasioiden kieltämisen sijaan niiden tunnustaminen on viisauden alku. Näin siitä huolimatta, että sellainen näyttäisi edelle kopioimieni viestien perusteella puuttuvan monien suomalaisten ajatustavasta.
Lopuksi todettakoon, että ensimmäisen viestin kirjoittaja ei kuulunut natseihin, äärioikeistoon, kristillisiin konservatiiveihin, perussuomalaisiin, kokoomuslaisiin tai edes peräkammarin poikiin. Sen sijaan hän oli SDP:ssä vaikuttava Kamal Jafi, joka Twitter-profiilissaan ilmaisee olevansa isä, suomenkurdi, kouluvalmentaja & demari sekä Helsingin nuorisojaoston jäsen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onnittelut SDP:lle ja Sanna Marinille onnistuneesta rekrytoinnista
Erilaisia, mutta samanarvoisia
Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin mitä sitten?
Näyttää siltä, että meillä Suomessa usko ideologisesti ohjattuun sosialistiseen käskytysyhteiskuntaan on voimissaan. Siitä uusimman todisteen tarjosivat helsinkiläiset valtuutetut, jotka Mai Kivelän (vas) johdolla vaativat "ilmastohaitallisiin" tuotteisiin ja palveluihin liittyvien ulkomainosten kieltämistä.
Kiellettäväksi valtuutetut halusivat lentomatkailun, yksityisautoilun, autojen myynnin ja vuokrauksen, lihatuotteiden ja muiden eläinperäisten tuotteiden, sähkösopimusten - pois lukien ekosähkösopimukset - sekä vaateteollisuuden - lukuun ottamatta vaatelainaamoita ja kierrätysvaatteita - ulkomainonnan.
Kaupunkiympäristölautakunta päätyi yhdellä äänellä kannattamaan asiaa, joten sillä on kyllä kannatusta pääkaupunkimme päättäjien parissa. Lisäksi on hyvä muistaa, että punavihreällä falangilla on enemmistö Helsingin nykyisessä valtuustossa, joten kiellolla on hyvät läpimenon mahdollisuudet.
Nähtäväksi siis jää, haluavatko helsinkiläiset päättäjät suitsia yritysten toimintaedellytyksiä myös mainontaa ideologisin perustein rajoittamalla.
Tähän heillä on toki vaaleissa saatu mandaatti eli oikeus ja mahdollisuus. Jos kuitenkin on niin, että jotkut pääkaupunkilaiset eivät kannattaisi ideologisperusteista yrityselämän toimintaedellytysten käskytystä, on heillä mahdollisuus osoittaa se kesäkuun kunnallisvaaleissa.
Siitä syystä saatan teille - arvoisat lukijani - tiedoksi jo viime helmikuun alussa tehdyn aloitteen allekirjoittajat puolueineen.
Mai Kivelä, Vasemmistoliitto
Dan Koivulaakso, Vasemmistoliitto
Said Ahmed Suldaan, Vasemmistoliitto
Alviina Alametsä, Vihreät
Johanna Nuorteva, Vihreät
Mia Haglund, Vasemmistoliitto
Paavo Arhinmäki, Vasemmistoliitto
Thomas Wallgren, Suomen Sosialidemoktaattinen puolue
Anna Vuorjoki, Vasemmistoliitto
Veronika Honkasalo, Vasemmistoliitto
Leo Stranius, Vihreät
Petra Malin, Vasemmistoliitto
Katju Aro, Feministinen puolue
Sami Muttilainen, Vasemmistoliitto
Sirpa Puhakka, Vasemmistoliitto
Ideologista käskytystä ovat siis ajamassa etenkin Vasemmistoliitto ja sen vahvana tukena Vihreät, Suomen Sosialidemokraattinen puolue sekä Feministinen puolue. Siten kaikkien ideologisista rasitteista vapaata taloutta kannattavien helsinkiläisäänestäjien kannattaa valita kesäkuinen ehdokkaansa näiden puolueiden listojen ulkopuolelta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta
Ruokafasismia Helsingissä
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden