Mistä työllisyys syntyy?

Helsingin Sanomat julkaisi kaksi kirjoitusta. Niistä ensimmäisen oli kirjoittanut emeritusprofessori Vesa Kanniainen ja toisen talousneuvos Antti Mattila. Kirjoitukset oli klikkiotsikoitu antamaan toisilleen vastakkaisen viestin: "Vahva työsuhdeturva heikentää työllisyyttä" ja "Irtisanomisen helpottaminen ei luo työpaikkoja".

Kanniainen lähestyi asiaa pienyrityksen omistajan näkökulmasta todeten rekrytoinnin olevan tälle valtava riski. Lisäksi hän totesi, että työttömyysturva hidastaa heikon suhdanteen aikana tarpeellisia irtisanomisia.

Hän nosti esille myös amerikkalaisen ekonomistin Edward Lazearin näkemyksen, jonka mukaan työsuhdeturva sekä vähentää työllisyyttä että kasvattaa työttömyyttä. Ja totesi lopuksi, että Saksassa alle kymmenen hengen yrityksillä on vapaa irtisanomisoikeus ja työttömyys on siellä vähäisintä EU:ssa.

Pienyrittäjien arkea läheltä seuranneena voin vahvistaa Kanniaisen näkemyksen. Nykyinen irtisanomissuoja on varmistanut sen, että rekrytointeja yritetään pienissä yrityksissä välttää viimeiseen asti - ja lisätyö tehdään siitä syystä mieluummin omia työpäiviä venyttäen. Tähän ajaa se, että varsinkin nuorissa yrityksissä on usein kiinni koko perheen elämä, ja epäonnistuminen johtaisi sen edellytysten tuhoutumiseen ja jopa asunnon menettämiseen.

Mattila toi puolestaan esille makrotaloudellisen näkökulman, jonka mukaan työllistyminen on pitkällä aikavälillä kiinni työn tuottavuuden kasvusta. Sen kautta yritystoiminnan kilpailuasemaa voi parantaa ja samalla kasvattaa kansalaisten ostovoimaa.

Näin yritysten rekrytointimahdollisuudet lisääntyvät ja samalla palveluyritysten toimintaedellytykset paranevat kasvavan rahavirran kautta. Samalla Mattila tölväisee - aivan aiheesta - että suomalaiset yritystuet pikemminkin hillitsevät kuin edistävät tuottavuuden kasvua. Ja toteaa senkin, että tuottavuuden positiivisen vaikutuksen voi tärvellä sen ylittävillä palkankorotuksilla.

Tutkimusryhmää johtavana professorina olen valmis allekirjoittamaan myös Mattilan näkemyksen. Tutkimuksen alalla se näkyy tutkimusten rahoituksessa: sen enempää julkisilla kuin yksityisilläkään rahoittajilla ei ole intressiä rahoittaa merkityksetöntä näpertelyä, mutta maailman kärjessä kulkevalle työlle - ja sen tekemiseksi tarvittaville rekrytoinneille - on saatavissa maksumiehiä niin koti- kuin ulkomailtakin. Kunhan tehtäväksi suunnitellun työn kustannukset eivät nouse taivaisiin.

HS:n klikkiotsikointi oli siis tarpeeton. Sen sijaan voidaan todeta, että Kanniaisen ja Mattilan näkökulmat täydentävät toisiaan. Suuressa kuvassa työllisyys on tosiaankin riippuvainen työn tuottavuudesta ja sen mahdollistamasta talouskasvusta. Eli osaamisen tasosta suhteessa kilpailijoihin.

Toisaalta on niin, että työn jakaminen pienyrittäjiltä ja jo työssä olevilta työttömille on sitä vähäisempää, mitä vaikeampaa työsuhteen purkaminen tilanteen muuttuessa on. Tämän seurauksena työttömien armeijan panos työn tuottavuuden kehittämiseksi jää hyödyntämättä - eikä yrittäjien ja työntekijöiden pitkien työpäivien aiheuttama stressikään lisää heidän luovuuttaan eli työn tuottavuutta kasvattavia pieniä tai suuria innovaatioita.

* * *

En malta olla lisäämättä tähän täysin asiaan kuulumattomaksi loppukevennykseksi samaisesta HS:stä järisyttävää tietoa äkillisestä muutoksesta suomalaisten lisääntymisessä. Sen mukaan "Keski-Pohjanmaalla syntyi viime vuonna keskimäärin 1,96 lasta naista kohden, Pohjois-Pohjanmaalla 1,83 ja Etelä-Pohjanmaalla 1,82 lasta. Pienintä syntyvyys oli Uudellamaalla, jossa naista kohden syntyi keskimäärin 1,38 lasta. Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa vastaavat luvut olivat 1,42."

On siinä naiset olleet kovilla. Kaksosia ja kolmosia melkein joka naisella vauvasta mummiin yhdessä vuodessa. Vai miten nuo toimittajan näppäimistöltään julkaistavaksi toimittamat luvut olisi oikein tulkittava ;)

Aiempia ajatuksia samastaaihepiiristä:

SAK oikein nauratti

Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus

Aktiivimallia puoltaa moni asia