Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. syyskuuta 2026

Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Viime aikojen hyvät talousuutiset saivat eilen jatkoa kun Tilastokeskus kertoi työllisten määrän nousseen ja työttömien laskeneen. Sen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2026 elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Saman ikäisiä työttömiä oli puolestaan 5 000 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Lisäksi työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli 29 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Nämä kaikki olivat hyviä uutisia, joten ei ollut mikään ihme, että pääministeri Petteri Orpo (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) olivat tyytyväisiä, vaikka kokonaistilanne ei edelleenkään ole erityisen hyvä. Toisin oli opposition eli poliittisen vasemmiston suhteen. 

Puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) muistutti nuivana, että "matkaa hallituksen omaan tavoitteeseen on 150 000 työllistä" ja kansanedustaja Markus Lohi (kepu) vähätteli saavutusta julistamalla, ettei "kannata vielä rehvastella". Vielä hurjempana oli Oras Tynkkynen (vihr), joka toisteli vanhaa virttä, jonka mukaan "hallitus on ottanut rahaa pienituloisilta ja antanut sitä suurituloisille", vaikka todellisuudessa Orpon kabinetti on vähentänyt julkisen rahan jakamista käytännössä kaikille. 

Pohjat veti kuitenkin äärimmäisen vasemmiston edustaja, puheenjohtaja Minja Koskela (vas), jonka mukaan "meille tarjotaan sekoilua", jossa murehditaan velkaantumista ja juhlitaan kasvua. Lieneekö hänen tarkoituksenaan viestittää äärivasemmiston kaipaavan lisää velkaa ja vähemmän talouskasvua? 

* * *

Toki työllisyyden ja työttömyyden muutokset ovat edelleen pieniä, mutta suunta on nyt joka tapauksessa lopultakin oikea. Eikä siinä kaikki, sillä tällä kertaa käännettä ei ole saavutettu lisäämällä julkisen rahan syöttämistä talouteen – vaikka sitäkin tehdään edelleen enemmän kuin olisi tarpeen – vaan muutos on terveellä markkinataloudellisella pohjalla. 

Siksi olisi tärkeää, että talouskasvun kiihtyessä ei siirrytä suomalaisen perinteen mukaisesti jälleen jakopolitiikkaan, vaan käytetään pelivara julkisen talouden tasapainottamiseen ja – sitä mukaa kun se mahdollistuu – kansalaisten ja yritysten verorasituksen pienentämiseen. Jos tässä onnistutaan, nyt alkava kasvukausi saattaa kestää tavanomaista pidempään ja tarjota siten poikkeuksellisen valoisan tulevaisuuden niin nuorille kuin vanhemmillekin suomalaisille. 

Siksi olisi tärkeää, että ensi kevään vaalit mahdollistaisivat sellaisen hallituksen muodostamisen, joka jatkaa nykyisen Orpon kabinetin talouspolitiikkaa. Eli käytännössä – viitaten tämän kirjoituksen alkuosan kommentteihin – talouden ja työllisyyden positiivista käännettä murehtivien puolueiden pitämistä oppositiossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä
Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

tiistai 21. heinäkuuta 2026

Nykyajan kansainvaellus Keir Starmerista Etelä-Afrikan mustaan hallintoon

Iso-Britannian pääministeri vaihtui Keir Starmerista Andy Burnhamiin. Ylen mukaan ex-pääministeri kaatui yli sadantuhannen punnan edestä vastaan ottamiinsa lahjoihin ja etuuksiin, Jeffrey Epsteinin ystävän nimittämiseen USA:n suurlähettilääksi sekä kevään paikallisvaalien huonoon menestykseen.

Jostain syystä valtiollinen mediamme ei maininnut lainkaan saarivaltioon kohditunutta tolkutonta maahanmuuttoa ja sen seurauksia. Niistä erityisesti raiskausringit ja niitä esille tuoneiden ihmisten vainoaminen ovat herättäneet närää ainakin sosiaalisessa mediassa. Ja sen seurauksena maan suosituimmaksi puolueeksi on noussut maahanmuuttokriittinen Reformipuolue, jonka suosio on tosin ollut viimeiset kuukaudet laskussa.

Nähtäväksi siis jää, miten Burnham linjaa brittiläistä politiikkaa ja yhteiskuntaa. Ja samalla se, törmääkö hän samaan ansaan kuin edeltäjänsä, vai tarttuuko tosissaan saarivaltion väestöpolitiikkaan. 

* * *

Tässä suhteessa hänelle tarjoavat esimerkin yllättäen afrikkalaiset. Nimittäin mustat eteläafrikkalaiset, jotka ovat kyllästyneet afrikkalaisiin laittomiin maahanmuuttajiin. 

Tämän seurauksena maasta on poistettu joukoittain ilman papereita siellä oleskelleita ihmisiä, joiden katsotaan vieneen työt ja täyttäneen koulut ja sairaalat. Asiaa ei ole suuremmin käsitelty Yleisradiossa, vaikka se on toki mainittu lyhyesti.

Syyksi laittomiin maassaoleskelijoihin kohdistuvaan vihaan on silloin kirjattu eteläafrikkalaisen radiojuontajan aloittama kampanja "paperittomien siirtolaisten työllistämistä vastaan". Ja kerrottu, että "viime vuosikymmeninä Etelä-Afrikka on kehittynyt demokratiaksi ja se kuuluu Afrikan talousmahteihin. Maa on myös maailman kärkeä väkivaltarikollisuuden määrässä, ja nuorisoa on massoittain työttömänä."

Tosiasiassa kyse lienee ennen kaikkea apartheid-politiikan jälkeen maata hallinneiden poliittisten johtajien epäonnistumisesta yhteiskunta- ja talouspolitiikassaan. Ja sen aiheuttamasta yhteiskunnallisesta levottomuudesta, jota valtava maahanmuuttajien määrä ei ainakaan ole vähentänyt. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian uusi pääministeri suhtautuu maahanmuuttoon ja sen ongelmiin. Samoin se, että onnistuuko musta hallinto palauttamaan Etelä-Afrikan yhteiskunnallisen yhtenäisyyden ja sitä kautta ohjaamaan sen jälleen positiivisen talouskehitysen tielle.

Meille suomalaisille olisi oleellista huomata, ettei viime vuosikymmenten laajamittaisella maahanmuutolla – nykyajan kansainvaelluksella – ole ollut sen enempää Iso-Britanniassa kuin Etelä-Afrikassakaan positiivisia seurauksia. Eikä meidän siksi kannata jatkaa sillä tiellä yhtään pidempään kuin olemme jo ehtineet tekemään. 

keskiviikko 17. kesäkuuta 2026

Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä

Demokraattisessa päätöksenteossa hallitus tekee viime kädessä päätökset. Opposition tehtävänä taas on haastaa ja tarjota hallituksen esityksiä parempia ja realistisia vaihtoehtoja. 

Valitettavasti suomalaisessa politiikassa jälkimmäinen on aivan liian usein unohtanut edellisen virkkeeni toiseksi ja neljänneksi viimeisen sanan. Tämä kulminoitui jälleen eilen, kun kansanedustajat käsittelivät keskustan ja Liike Nytin välikysymystä nuorten työttömyydestä ja tulevaisuususkon heikkenemisestä. 

* * *

Vaikka asiasta kertonut uutinen oli kovin vähäinen, avasi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sen ongelmia. Hänen mukaansa "oppositio tekeekin kahdenlaisia välikysymyksiä. Sellaisia, joissa rahalla ei ole mitään roolia tai sen rajoitteita ei edes muisteta, joissa arvostellaan säästöjä ja vaaditaan lisää menoja. Ja sitten sellaisia, joissa arvostellaan liian vähäisiä säästöjä - mutta vaaditaan silti lisää menoja."

Hulppein – ja älyllisesti epärehellisin – esitys tuli Keskustalta, joka vaati nuorille takuutyötä. Ehdotus ei ole uusi, vaan puolue on linjannut jo aiemmin, että se "esittää nuorten takuutyötä, jolla taattaisiin työpaikka jokaiselle vastavalmistuneelle. Uudistus toteutettaisiin niin, että nuoren työttömyysturva ja kunnilta perittävät työttömyyssakkomaksut muutettaisiin palkkatueksi yrityksille, kunnille tai järjestöille."

Valitettavasti ehdotus tehtiin – valtiovarainministerin sanoin – "ilman hintalappua tietenkin - mitään arviota kustannuksista ei ole, mutta helposti päästäisiin varmasti miljardin paremmalle puolelle. Ikään kuin valtio voisi rahalla pakottaa yrityksiä luomaan työpaikkoja. Vai julkiselle sektorilleko palkkaus tehtäisiin?"

Oleellista tässä kaikessa on se, ettei Keskustan ehdotus puutu millään tavalla  Purran sanoin "itse sairauteen eli talouskasvun puutteeseen". Ja siitä johtuvan Suomen julkisen sektorin holtittomaan velkaantumiseen. 

* * *

Onni onnettomuudessa kuitenkin on se, että Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia. Ja seuraavina vuosina 1,6 ja 1,7 prosenttia. 

Jos tämä toteutuu – kuten toivoa sopii – se tarkoittaa myös työpaikkojen lisääntymistä niin nuorille kuin vanhemmillekin, mikä vähentää valtion työttömyydestä johtuvia menoja sekä lisää sen verotuloja. Ja sitä kautta luo valtiovallalle pelivaraa taloudellisiin uudistuksiin tai vaihtoehtoisesti varoja velkaantumisen hidastamiseen.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2026

Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

Elinkeinoelämän keskusliiton julkaisemassa raportissa esitettiin noin viikko sitten, että Suomeen pitäisi ottaa vuosittain noin 44 000 maahanmuuttajaa. Sen mukaan oikein kohdennetulla politiikalla maahanmuutto voisi tukea työvoiman saatavuutta, lisätä tuottavuutta ja vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä myös pitkällä aikavälillä.

Tuoreen Yleisradion jutun mukaan tuhannet nuoret ukrainalaiset ovat kuitenkin lähdössä Suomesta, koska he eivät löydä töitä. Artikkelissa nuori nainen kertoi, että "valitettavasti elämäni Suomessa ei onnistunut. Yritin tehdä kaiken mitä pystyin. Minusta tuntuu, että tämä maa ei halua minua tänne."

Myöskään nuori rakennusinsinööri ei ole löytänyt töitä, vaikka on lähettänyt "kymmeniä hakemuksia joka viikko, useimpiin en saa edes kielteistä vastausta". Niinpä hän on – monien muiden ukrainalaisten tavoin – päättänyt lähteä Viroon, koska "en voi elää näin – ilman työtä, ilman näkymiä, ilman tulevaisuutta".

* * *

Minusta EK:lla ja sen edustamalla elinkeinoelämällä olisi tässä asiassa nyt näytön paikka, elleivät he halua leimautua paskanjauhajiksi. Tarkoitan sitä, että julkaistuaan viikko sitten raporttinsa heidän tulisi nyt osoittaa olevansa tosissaan. 

Siis osoittaa pystyvänsä tarjoamaan töitä edes nuorille, työhaluisille ja koulutetuille sekä suomalaista yhteiskuntaa kunnioittaville ukrainalaisille. Ja kertoa näin meille suomalaisille, että heillä on todellinen kyky ja halu työllistää maahanmuuttajia – ennen kuin puhuvat suuremmista tulijamääristä. 

Jos ongelmana on kielitaito, niin se ratkeaa sillä, että elinkeinoelämämme panostaa suomen ja ruotsin opetukseen nyt, kun julkinen sektori on rahoituksensa suhteen syöksykierteessä? Tai ellei siihen löydy halua, se voisi lopettaa höpöttämisensä valtavista maahanmuuttajamääristä!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2026

Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Tilastokeskus julkaisi eilen tiedotteen, jonka mukaan sekä työllisyys- että työttömyysaste ovat nousseet Suomessa. Lisäksi se mainitsi, että työvoiman ulkopuolella olevien määrä pieneni. 

Toisin sanoen työmarkkinoiden käytössä olevien ihmisten määrä lisääntyi hiukan nopeammin kuin työpaikkojen määrä. Siten Suomen talous on kasvussa, mikä on erinomainen asia, vaikka vauhti ei olekaan vielä erityisen suuri. 

* * *

Uutinen sai palstatilaa myös suurimmissa suomalaismedioissa. Niistä MTV3 kirjoitti otsikolla "Työttömien ja työllisten määrä kasvoi helmikuussa". Täsmälleen samoja sanoja käytti myös Uutissuomalainen. Helsingin Sanomat puolestaan kirjoitti, että "Työttömien ja työllisten määrä kasvoi viime vuodesta". 

Entä mitä teki meidän kaikkien kustantama Yleisradio. No, otti ja otsikoi oman juttunsa sanoilla "Tilastokeskus: Työttömyysaste nousi helmikuussa" ja jätti myös sen sisällöstä pois sekä työllisyysasteen että työvoiman määrän kasvun. 

Tätä ratkaisua on mahdotonta nähdä minään muuna kuin tahallisena Suomen taloustilanteen vääristelynä sekä tarkoituksellisena suomalaisten harhaanjohtamisena. Sen motiivista kertoo kaiken se, että vaikka Demokraatti otsikollaan "Tilastokeskus: Työttömiä melkein 50 000 enemmän kuin vuotta aiemmin" oli Ylen kanssa samoilla linjoilla, senkin toimittaja kuitenkin – toisin kuin Yle – toi itse tekstissä esille myös työllisyyden ja työvoiman määrän kasvun.

* * *

Kyse ei voi olla muusta kuin Yleisradion toimituksen tarkoituksellisesta toiminnasta Suomen hallitusta vastaan. Eli vaalityön tekemisestä vihervasemmiston puolesta ajatellen ensi kevään vaaleja. 

Niihin on kuitenkin aikaa vielä yli vuosi, joten nähtäväksi jää, mitä kaikkea Ylen toimituskunta vielä keksiikään saadakseen maahamme demarivetoisen hallituksen. Eli kuinka koville kierroksille veromediamme toimituskunta piiskaakaan itsensä seuraavien reilun 12 kuukauden aikana, kun jo nyt on lähdetty jopa demareita avoimesti kannattavaa puoluelehteä härskimpään disinformaation levittämiseen. 

tiistai 17. helmikuuta 2026

Riikka Purra vilautti

Valtioivarainministeri Riikka Purra vilautti eilen mahdollisuutta, että maahanmuuttajilta edellytettäisiin työntekoa sosiaalitukien saamiseksi. Hänen ajatuksensa taustalla oli Tanskan malli, jossa toimitaan juuri näin. 

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio kuitenkin totesi, ettei se onnistuisi Suomessa, koska meillä perustuslaki ja sen tulkinta antavat myös maahanmuuttajille poikkeuksellisen vahvan oikeuden viimesijaiseen sosiaaliturvaan. SDP:stä taas kuultiin näkemys, jonka mukaan sosiaalitukien saaminen voitaisiin sitoa esimerkiksi suomen kielen oppimiseen, kunhan opetuksen resurssit ovat riittävät. 

Tässä keskustelussa ehkä mielenkiintoisimman kommentin antoi professori Moisio todetessaan, että "Suomi eroaa muista Pohjoismaista juuri siinä, että sosiaaliturvamme keskittyy passiiviseen rahan jakamiseen. Velvoitteita tai mahdollisuuksia palveluihin ja kasvokkaiseen kohtaamiseen on vähän. Tämä koskee niin pitkäaikais­työttömien ja maahanmuuttajien etuuksia kuin sairaus- ja työkyvyttömyys­etuuksiakin."

Minun nähdäkseni onkin ilmeistä, että juuri helposti saatavan ilmaisen rahan seurauksena erityisesti maahanmuuttajien motiivi työpaikan saamiseksi on heikko. Siksi ehdotan, että kaikki suomalaiset puolueet sitoutuisivat jo ennen vaaleja lisäämään työnteon ja yrittämisen kannusteita sekä maahanmuutajille että myös kantaväestölle.

Tavoitteena pitäisi olla – ei enempää eikä vähempää kuin – järjestelmä, jossa työn tekeminen on aina selvästi palkitsevampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen. Ja joka kannustaisi myös yrittämiseen silloin, kun siihen on hyvät edellytykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Kehitysmaalaisten maahanmuutto johtaa kehitysmaalaistyyppisiin ongelmiin
Miljardi uutta afrikkalaista

maanantai 2. helmikuuta 2026

Työpaikkojen synnyttämisestä

Toimeentulotuen saamisen ehdot kiristyivät eilen ja hyvä niin, sillä se tarkoittaa, että sosiaaliturvan varaan tarkoituksella jääminen vaikeutuu. Ja näin työvoiman tarjonta kasvaa. 

Toisaalta Suomessa ei ole uudistusta ennenkään ollut työvoimapulaa, ei ainakaan siitä päätellen, että maassa on lähes kolmeasataatuhatta työtöntä. Kyllä kai niistä olisi löytynyt halukkaille työntekijöitä, jos sellaisille olisi tarvetta. 

Minun muistini mukaan työvoiman tarjonnan kasvattamisesta alkoi ensimmäisenä höpöttää – ainakin julkisuudessa – Juhana Vartiainen (kok), josta tuli sittemmin Helsingin pormestari. Aivan kuin työpaikat syntyisivät siitä, että niihin on enemmän hakijoita. Tai että maassa olisi enemmän työhön haluttomia ja siihen kyvyttömiä ihmisiä.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että työpaikkoja syntyy vain siitä, että maassa on sellaisia yrityksiä, joissa toimii - omistajana tai palkollisena – ihmisiä, jotka näkevä uusien työntekijöiden rekrytoinnin tarpeellisena ja kannattavana. Siis ihmisiä, joilla on ideoita toiminnasta, joka tuottaa liikevoittoa. 

Siksi on selvää, etteivät sosiaali- ja tyttömyysturvan muutokset vaikuta millään tavalla maamme talous- ja työllisyystilanteeseen. Eikä työttömien tai työvoinan ulkopuolella olevien ihmisten toimeentulon kiristämiselläkään ole sen suhteen mitään merkitystä.

Tästä syystä valtiovallankin kannattaisi keskittyä siihen, että yrittäminen ja yritysten kasvattaminen olisi kannattavaa. Siis parantaa siihen houkuttavia taloudellisia kannustimia. 

Se tarkoittaa yritysten toimintaedellytysten parantamista, verotuksen kohtuullistamista ja sen progression loiventamista sekä – jos verovaroja halutaan käyttää – tuotekehityksen tukemista ja  kynnyksen alentamista pienten yritysten perustamiselle. 

Viimeksi mainitun osalta paninkin tyytyväisyydellä merkille sen, että pienet yritykset ovat voineet vuoden alusta alkaen perua epäonnistuneen rekrytoinnin ja vaihtaa huonon valintansa uuteen, mikäli työnteko ei suju toivotulla tavalla. Kiitos tästä kuuluu Petteri Orpon (kok) hallitukselle. 

Tällä on kaiken järjen mukaan aivan oleellinen merkitys erityisesti yksinyrittäjien uskaltautumiselle työnantajayrittäjiksi. Ja sitä kautta työpaikkojen syntymiseen tänne Pohjantähden alle.

perjantai 16. tammikuuta 2026

Miljardi uutta afrikkalaista

Ylen mukaan Afrikan väestö kasvaa 60 prosenttia seuraavan 24 vuoden aikana. Se tarkoittaa miljardia uutta afrikkalaista. 

Samaan aikaan Euroopan väestö laskee nykyisestä 744 miljoonasta 703 miljoonaan ihmiseen. Juttu ei kerro, kuinka suuri osa näistä 703 miljoonasta on syntynyt Afrikassa tai afrikkalaisille ihmisille Euroopassa. 

* * *

Ylen artikkelin mukaan Jakkie Cilliers tutkimuslaitos Institute for Security Studiesista arveli, että "Afrikan nuori ja kasvava väestö luo mahdollisuuden nopeaan kasvuun oikeilla investoinneilla". Lisäksi Afrikan tapahtumia seuranneen Edward Paicen sanottiin kertoneen, että "erityisen tärkeää on, että nuorille ihmisille pitää yrittää tarjota työtä. Työtä, joka tuo vähän paremman elämän kuin heidän vanhemmillaan ja etenkin isovanhemmillaan oli."

Samalla kannalla on myös tutkija Yohannes Wado Nairobissa toimivasta African Population and Health Research Centerista, mutta puhuu myös asian kääntöpuolesta todeten, että "jos ei luoda työpaikkoja, syntyy pahaa työttömyyttä. Työttömyydestä seuraa muita hankaluuksia, kuten väkivaltaa ja rikollisuutta."

* * *

Ylen juttu ei kuitenkaan kerro, kenen noita työpaikkoja pitäisi luoda eli työllistää afrikkalaisia. Vähenevät eurooppalaisetko? Vai kiinalaiset, intialaiset tai amerikkalaiset? Vai pitäisikö afrikkalaisten itsensä tehdä jotain asian eteen?

Olen toki Ylen toimittajien ja heidän haastattelemiensa asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että olisi hienoa, jos Afrikan väestönkasvu johtaisi taloudelliseen kasvuun ja elintason nousuun. Valitettavasti minua myöskin hiukan huolestuttaa se, etteivät afrikkalaisten näytöt taloudellisesti vahvojen yhteiskuntien rakentamisessa ole olleet kovin vahvat. Enkä siksi pidä mahdottomana, että tulisimme uusien afrikkalaisten talousmahtien sijaan näkemään seuraavien vuosikymmenien aikana valitettavan monta uutta Sudania, Etelä-Sudania ja Somaliaa. 

Lisäksi luulen – vaan en toivo – ettei afrikkalaisten kansainvaellus omasta maanosastaan muualle tule suinkaan pysähtymään, vaan pikemminkin kiihtymään. Näin ainakin siinä tapauksessa, että maailmasta löytyy tulijoille halukkaita – tai ainakin kansainvaelluksen hyväksyviä – niin sanotusti sinisilmäisiä vastaanottajia. 

tiistai 6. tammikuuta 2026

Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa

Lienee erinomaisesti tunnettua, että Suomen julkinen talous on velkaantumassa hyvin nopeasti. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Oras Tynkkyseltä on nyt tullut ehdotus, miten julkisiin menoihin merkittävästi vaikuttavaa työttömyysturvaa tulisi muuttaa. 

Hän nimittäin ehdotti maahamme perustulokokeilua perustellen sitä Irlannista saaduilla kokemuksilla. Siellä sellaista kokeiltiin 2 000 taiteilijalle, jotka saivat 1 300 euroa kuukaudessa ilman erillisiä ehtoja. 

Tämä tuli maksamaan saarivaltiolle 35 miljoonaa euroa vuodessa, josta kassaan kuitenkin palautui suuri osa taiteilijoiden lisääntyneen aktiivisuuden seurauksena. Näin ollen nettokustannus jäi 20 miljoonaan euroon. Siis noin 15 000 euroon per taiteilija. Lisäbonuksena irlantilaiset saivat aineettomia hyötyjä.

* * *

Suomessa on viimeisimmän tiedon mukaan noin noin 176 000 työtöntä. Jos näille kaikille nyt annettaisiin samanlainen etu kuin kokeiluun osallistuneille irlantilaisille taiteilijoille, tulisi kustannus yksinkertaisen kertolaskun perusteella olemaan noin 2,7 miljardia euroa. 

Tätä summaa voidaan verrata työttömyydestä valtiolle nykyisin aiheutuviin kustannuksiin, joissa ei huomioida ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Se on noin 1,9 miljardia euroa, joten Irlannin malli lisäisi työttömyydestä veronmaksajille aiheutuneita kuluja noin 40 prosentilla.

* * *

Toki voitaisiin ajatella, että tuen taso jätettäisiin pienemmäksi kuin irlantislaistaiteilijoilla. Tällöin taloudellisesti neutraalin tuen tasoksi tulisi noin 750 euroa kuukaudessa. Tämä on varsin vähän, mutta toisaalta melko pienikin ansiotulo sen päälle riittäisi nostamaan ihmisten tulotason kohtuulliseksi. 

Tästä pääsemme sitten siihen kysymykseen, että miten määritettäisiin kuka on perustulon piirissä. Omalta osaltani olen aina ajatellut, että perustuloksi pitäisi tulkita vain sellainen tuki, joka koskisi kaikkia ihmisiä. Tällöin kustannus olisi tietenkin jotain aivan muuta kuin edellä olevat laskelmat antavat ymmärtää. 

Tämän ongelman ratkaisemiseksi muistan joskus esitetyn, että perustulon voisi verottaa pois parempaa palkkaa saavilta. Eli kiristää veroruuvia nykyisestä – perustulon verran – silloin, kun tätä varten määritetty tuloraja on ylitetty. 

Nähtäväksi siis jää, eteneekö Tynkkysen ja muidenkin vihreiden lempilapsi suomalaiseen tukiverkostoon. Ja onko suomalaisilla veronmaksajilla halua rahoittaa sitä.

perjantai 2. tammikuuta 2026

Hakunila on Suomen Mogadishu

Tämän vuoden maastohiihdon Tour de Ski on ollut kuin varjo entisestään, sillä koko kilpailusarjassa hiihdettävä matka on alle 50 kilometriä. Koska ohjelma on näin painottunut lyhyisiin matkoihin ja erilaisiin yhteislähtöihin, joissa hiihtäjien välille ei muodostu kovin suurta eroa, on miesten kilpailu käytännössä ratkaistu sprinteissä, joista saa entiseen tapaan muhkeat bonussekunnit. 

En kuitenkaan tarttunut tähän aiheeseen siksi, että kyseinen hiihtokilpailuformaatti on epäonnistunut, tai että monet suomalaiset Iivo Niskasesta lähtien ovat jättäneet tai jättämässä kisojen viimeiset startit väliin. Sen sijaan kiinnitin huomioni suomalaisen nuoremman polven hiihtäjättären – Vilma Nissisen – kommenttiin, jossa hän ilmoitti hiihtävänsä "sata kertaa mieluummin" Keski-Euroopassa "kuin Suomen Mogadishussa".

Tällä hän viittasi Vantaan Hakunilassa tänään ja huomenna käytäviin FIS Skandinavian Cupin kilpailuihin, joiden lähtölistalta löytyy monia tuttuja – kovia – nimiä Northugista Ruuskaseen ja Stensethistä Saareen. Siellä suksitaan tänään sprintit, huomenna itse pääherkku eli 20 kilometrin väliaikalähtö perinteisellä hiihtotavalla – jollaista olisin itsekin kaivannut Tourille – ja ylihuomenna väliaikalähtöinen kymppi vapaalla.

Olisi siis hienoa, jos vantaalaiset ja muutkin suomalaiset menisivät tänään ja etenkin huomenna Hakunilan hiihtostadionille sankoin joukoin osoittaakseen, että maastohiihto väliaikalähdöllä kiinnostaa edelleen. Onhan juuri se lajin kilpailumuodoista raa'in vaatiessaan urheilijalta koko matkan ajalta mahdollisimman nopeaa etenemistä ladulla. 

* * *

Palaan kuitenkin tuohon Vilma Nissisen kommenttiin. Hänen mukaansa "se on kyllä Mogadishu. Ollut jo 90-luvulta lähtien." Ja arvata saattaa – vai saattaako (?) – että hän joutuu vielä tikun nokkaan sanomisistaan.

Näin siitä huolimatta, että nuoren naisen puheissa on perää. Olihan vuoden 2020 lopussa Hakunilan alle 16-vuotiaista vain 37,5 prosenttia suomalaista kantaväestöä. Toisin sanoen heidän osuutensa oli vain hiukan suurempi kuin Lähi-idästä ja muista suurista pakolaismaista tulleiden lasten ja nuorten osuus – 25,4 prosenttia. Länsimaista tulleita oli vaivaiset 1,4 prosenttia.

Ei siis liene kenellekään suuri yllätys, että Hakunilan suuralueen työttömyysaste on jo pitkään ollut Vantaan korkein. Toisaalta on myös niin, ettei alueen työttömyysasteen kehitys ole myöskään karannut aivan toivottomaksi.

Nähtäväksi tietenkin jää, miten eteläisimmän Suomen "maastohiihto-Mekan" kehitys etenee tulevina vuosina. Ainakin sinne on investoitu, sillä esimerkiksi kalliiksi tuleva Vantaan ratikka kulkee Hakunilan kautta. Sillä kelpaa sitten kaikkien kaupunginosan asukkaiden – etniseen taustaan katsomatta – liikkua töihin ja takaisin, ja luoda sitä kautta alueelle hyvinvointia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Vantaa on Suomen vaarallisin, mutta Ylöjärveltä kuuluu kummia

keskiviikko 26. marraskuuta 2025

Matias Marttinen pitää kiinni hallituksen tavoitteesta

Eilinen oli meille suomalaisille mielenkiintoinen päivä, sillä jouduimme isoveljen valvontaan. Tästä eteenpäin taloudenpitomme järkevyydestä huolehtii – sinänsä odotetusti – Euroopan Unioni. 

Toinen merkittävä uutinen oli Tilastokeskuksen julkistus lokakuun työllisyys- ja työttömyysluvuista. Molemmat ovat nimittäin kasvaneet vuoden takaisesta: 15–74-vuotiaita työllisiä oli 25 000 ja työttömiä 48 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Vielä elokuussa tilanne oli paljon synkempi. Silloin työllisiä oli a 23 000 vähemmän ja työttömiä 53 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Näiden välillä eli syyskuussa työllisiä oli 16 000 enemmän ja työttömiä 32 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Piirsin nämä tiedot kuvaksi. 


Kuten arvoisa lukijani huomaa, on suomalaisen työtä tekevän väestönosan määrä lähtenyt nopeaan kasvuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa yhä useampi hankkii elantonsa omalla työllään – sen sijaan että rasittaisi julkista taloutta. 

Työttömien määrässä ei sen sijaan näy vastaavaa trendiä, vaan se näyttäisi pysyneen kutakuinkin ennallaan. Tämä tarkoittaa – työllisten määrän nousu huomioiden – sitä, että aiempaa useampi suomalainen on päättänyt siirtyä työelämän käyttöön. 

* * *

Tiivistettynä tästä kaikesta voidaan päätellä, että Suomen talous näyttäisi lopultakin kääntyneen kasvuun. Ja että tuohon kasvuun on käytettävissä runsaasti sen tärkeintä resurssia eli työtä etsivää työvoimaa. 

Ei siis ihme, että työministeri Matias Marttinen (kok) ilmoitti hallituksen pitävän kiinni tavoitteestaan saada Suomeen 100 000 uutta työllistä hallituskautensa aikana. 

Toki siihen tavoitteeseen on vielä pitkä matka, mutta juuri nyt sen toteutuminen näyttää varsin mahdolliselta ellei suorastaan todennäköiseltä, kunhan yllä olevan piirrokseni työllisten määrän kehitystä kuvaava – sinisellä värillä merkitty – kehitys jatkuu myös tulevina kuukausina ja vuosina.

lauantai 15. marraskuuta 2025

Terrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset

Terroristeistaan tunnetussa Belgian Molembeekissa opettajana työskentelevän Adil Dakirin mukaan arabitaustaiset ihmiset joutuvat kaikki leimatuksi, kun jotain ikävää tapahtuu. Brysselissä toimiva terrorismin tutkija Mohamed Fahmin mukaan Belgian poliitikot ja viranomaiset eivät ole kyenneet estämään äärijärjestöjen toimintaan, vaan "lähellä Isisiä toimivat salafistiset saarnaajat radikalisoivat nuoria. Nyt myös huumekauppiaat värväävät nuoria", minkä seuraukset näkyvät huumediilereiden välisinä ammuskeluina.

Nuorisotyöntekijä Bachir M’rabetin mukaan terroristit hyödyntävät nettipelaamista houkuttellessaan nuoria joukkoonsa. Pelin myötä rakennetaan suhteita, joissa muslimilapsille syötetään vähitellen radikaaleja ajatuksia ja työn viimeistelevät islam-keskuksissa toimivat islamistiset saarnaajat sekä moskeijoissa nuoria etsiskelevät terroristit.

* * *

Jos ja kun Fahmi ja M’rabet ovat oikeassa – mitä en epäile – on selvää, etteivät muslimiyhteisön ulkopuoliset toimijat pysty ratkaisemaan molembeekiläistä terrorismi-ongelmaa. Niiden sijaan yhteisön tulisi tehdä se itse. 

Tätä tosiasiaa ei muuta se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan Molembeekin elintaso on belgialaisittain matala ja nuorisotyöttömyys korkealla tasolla, noin 20 prosenttia. Niistä jälkimmäinen on tosin "vain" samaa luokkaa tai vähän alhaisempi kuin kaikkien suomalaisnuorten työttömyysaste, joten se ei yksistään selitä alueen asemaa terrorismin ja väkivallan keskuksen.

Niinpä molembeekilaisen terrorismin perimmäisiä syitä on etsittävä jostain muualta, kuten alueella elävien ihmisten omasta toiminnasta sekä heidän arvoistaan ja nuorille antamastaan kasvatuksesta. Toivon mukaan näiden asioiden muuttamiseen motivoi tämän kirjoituksen alussa mainitsemani opettaja Dakirin toteama fakta, jonka mukaan muslimiterrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia
Islamin teoria ja käytäntö
Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia

sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Sanna Marinin näkemyksestä

Entinen kaunis pääministerimme Sanna Marin (sd) astui eilen julkisuuteen. Hän teki sen sen kertoakseen, että Suomessa on tällä vaalikaudella leikattu paljon, mutta silti otetaan velkaa jopa edellistä hallitusta kovemmin. 

Sekä tuodakseen esille näkemyksensä, jonka mukaan maassamme tulisi – julkisen kulutuksen vähentämisen sijaan – "luoda sellaista tulevaisuudenuskoa ja ilmapiiriä, että erilaiset yritykset ja yrittäjäyhteisö näkisi valonpilkahduksia ja uskaltaisi toimia. Tällä hetkellä pitäisi tukea työperäistä maahanmuuttoa ja tuottavuuden parantamista". 

* * *

Otetaan ensin nuo yritykset ja yrittäjäyhteisöt. Viimevuotisen Suomen yrittäjien kyselyn mukaan enemmistö työelämässä olevista suomalaisista on huolissaan Suomen julkisen talouden velkaantumisesta: tätä mieltä oli 74 prosenttia vastaajista. Ammattiryhmistä huolta kantoivat eniten yrittäjät, johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt. 

Seuraavaksi työperäinen maahanmuutto. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikön Mikko Spolanderin mukaan maahanmuuttajien olisi työllistyttävä yhtä hyvin, samanlaisiin tehtäviin ja samanlaisella palkalla kuin kantaväestön, jotta maahanmuutto todella vahvistaisi julkista taloutta. Tosiasiassa ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaisesta työvoimasta oli heinäkuussa 27,7 prosenttia eli yli neljännes – ja tämä osuus on voimakkaassa kasvussa. 

Siksi näyttäisi siltä, ettei Suomi juuri nyt kaipaa ainakaan yleisesti työperäisiä maahanmuuttajia, vaan korkeintaan erityisiin tehtäviin rekrytoitavia erityisosaajia. Siis käytännössä korkean elintason maista tulevia henkilöitä.

* * *

Entä sitten Marinin mainitsema tuottavuuden parantaminen? Sitä mitataan tuotoksen ja panoksen suhteella eli kyseessä on asia, johon jokaisen suomalaisyrityksen tulisi pyrkiä. Ja niin ne epäilemättä pyrkivätkin.

Käytännössä tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöiden työstä syntyy yrityksille aiempaa enemmän rahaa suhteessa sen kuluihin. Tämä voidaan saavuttaa monella eri tavalla – joihin en tässä puutu – mutta minulla on sellainen käsitys, ettei tämä asia ole kovinkaan suuressa määrin poliitikkojen päätettävissä. 

Sen sijaan siihen vaikuttavat suomalainen osaaminen – siis kaikki mahdolliset siihen vaikuttavat tekijät koulutusjärjestelmästä työntekijöiden ahkeruuteen ja yritysten tuotekehityksestä maailmanmarkkinoiden kysyntään. Toisin sanoen tuottavuuden nostaminen kansakunnan tasolla on varsin vaikea rasti, johon poliitikoilla on kyllä vaikutuskeinoja, mutta vain rajallisesti.

* * *

Ikävä kyllä maailmassa on tapahtunut muutoksia, joiden seurauksena suomalaisten yritysten tuottavuus on laskenut. Esimerkiksi metsäteollisuutemme tahkosi aikanaan rahaa paperituotannolla, mutta se loppui kuin kanan lento tietotekniikan kehityksen johdettua paperin kysynnän laskuun. Toiseksi esimerkiksi nostan sen, että aikanaan rahaa Suomeen tuonut kännykkäteollisuus kaatui johtamisvirheisiin ja maailmanlaajuiseen kovaan kilpailuun. 

Maamme nykytilan kannalta tässä on oleellista huomata, ettei kummankaan rahasampomme tilalle ole syntynyt likimainkaan samankokoista korviketta, vaikka sekä metsäteollisuutemme että Nokia ovat edelleen olemassa ja tuottavat pääsääntöisesti voittoa omistajilleen. Toki on ollut pienempiä menestyksiä kuten vaikkapa Oura-sormukset, mutta ei niistä ole ollut menetysten paikkaajiksi. 

Suomen tulevan tuotannon arvonlisän nousua ja maailmanvalloitusta ei myöskään tue rempallaan oleva koulutusjärjestelmä, jossa peruskoulujen muutokset ovat johtaneet oppilaiden osaamistason rajuun laskuun, jonka heijastusvaikutukset tulevat näkymään – ja näkyvät jo nyt – korkeakouluissamme ja ammattioppilaitoksissamme. Ja siten myös suomalaisyritysten tulevaisuuden toimintaedellytyksissä, erityisesti poikkeuksellista osaamista vaativassa – ja arvonlisäykseen välttämättömässä – tuotekehityksessä.

* * *

Edelle kirjoittamillani perusteilla olen varsin vakaasti eri mieltä ex-pääministerimme kanssa. Suomi ei tarvitse lisää työttömiä maahanmuuttajia, heidän kouluelämää sotkevia lapsiaan eikä etenkään julkista velkaa. Sen sijaan se tarvitsee todellista tekemisen meininkiä.

Tämä tarkoittaa lapsille ja nuorisolle kannusteita ja parempia mahdollisuuksia huolehtia osaamisensa kehittämisestä, yritysten työntekijöille motivaatiota hoitaa töitänsä entistäkin paremmin, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoille innostusta aiempaa korkeatasoisempaan tutkimukseen sekä yritysten omistajille ja johtajille rohkeutta tuotannon arvoa nostavien tutkimustulosten tuotteistamiseen ja käyttöön ottamiseen sekä kykyä nähdä maailmanmarkkinoille avautuvia uusia korkean tuottavuuden mahdollisuuksia. Ja maamme nykyisille ja entisille poliitikoille viisastelun sijasta sellaista osaamista, jolla tämä kaikki toteutuu.

Näillä ajatuksillani – tai niistä huolimatta – toivotan kaikille teille – arvoisat lukijani – hyvää isänpäivää! 

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Afrikan sarven väkivallasta työperäiseen maahanmuuttoon

Helsingin sanomat kirjoitti Etiopian ja Eritrean sotilaiden vuosina 2020-22 tekemästä seksuaalisesta väkivallasta. Jutun mukaan – tavallisten ja joukkoraiskausten lisäksi – "sotilaat pyrkivät tuhoamaan naisten hedelmällisyyden lopullisesti" muun muassa työntämällä naisten kohtuihin teräviä esineitä tai paperilappuja.

Artikkeli oli vastenmielistä luettavaa ja kertoi omaa – varsin ikävää – kieltään siitä, minkälaisia ihmisiä asuu Afrikan sarven alueella. Kauniisti sanottuna sellaisia, joita ei toivoisi edes olevan olemassa. 

* * *

Maahanmuuttovirastomme eli Migri puolestaan on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena. Näin siksi, että erityisesti siivous-, rakennus- ja kuljetusalalla on ollut aikaisempaa vähäisempi työvoiman tarve. Tämän seurauksena osa näille aloille hakeutuneista ulkomaisista työntekijöistä on jäänyt työttömäksi, eikä heillä ole siten oikeutta Suomessa oleskeluun. 

Toisin sanoen näyttää siltä, että suomalainen työperusteinen maahanmuutto alkaa vähitellen toimia – ainakin osin – siten kuin sen pitäisikin toimia. Eli työntekijät ovat sinänsä tervetulleita, mutta heitä ei haluta tänne elämään sosiaaliturvan varassa. 

Nähtäväksi jää, onko nyt tehdyillä oleskelulupien peruuttamisilla jatkossa – kun talous alkaa vetää ja maahan syntyy uusia työpaikkoja –  vaikutusta siihen, minkä verran ulkomaalaisia ihmisiä haluaa tulla Suomeen tekemään työtä. Oma käsitykseni on, ettei sillä ole juurikaan vaikutusta, eikä etenkään sellaisiin ulkomaalaisiin, joiden työmotivaatio ja usko omaan tekemiseensä ovat kunnossa.


torstai 16. lokakuuta 2025

Huvittavan yksinkertainen ratkaisu

Joskus ratkaisut ovat huvittavan yksinkertaisia. Sellainen sattui silmiini tänään kun huomasin, että hallitus on päässyt yksimielisyyteen määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottamisesta.

Uudistuksen tarkoituksena on madaltaa pienyrittäjien kynnystä palkata palkallista aputyövoimaa, sillä sen esteenä on tähän asti ollut pelko siitä, ettei pysyvään työsuhteeseen palkattavasta henkilöstä pääse helposti eroon, mikäli yrityksen taloustilanne vaikeutuu tai työntekijä osoittautuu odotuksia huonommaksi. Toisaalta työntekijöiden edustajat pelkäsivät, että uudistus johtaisi määräaikaisten työsuhteiden täyttämiseen aina eri henkilöillä. 

Ratkaisun avain oli yksinkertainen. Työministeri Matias Marttisen (kok) mukaan "jos työnantaja haluaa vuoden jälkeen jatkaa saman tai vastaavan työn teettämistä, työtä tulee tarjota samalle työntekijälle, joka on jo ollut vuoden määräaikaisuudessa. Näin samaa työtehtävää ei voi täyttää toistuvasti eri ihmisillä".

Nähtäväksi siis jää, onko määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen se hopealuoti, joka avaa runsaasti työpaikkoja pienimmissä yrityksissämme ja kohentaa oleellisesti maamme työttömyyslukuja. Ja samalla nostaa vuodesta 2008 madelleen taloutemme lopultakin nousuun – sekä helpottaa samalla julkisen sektorin rahoitustilannetta.

Päivän aiempi merkintä:
Saksassa afgaani- ja syyrialaismiesten työllisyysaste on korkea, mutta miksei se kelpaa saksalaisille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Isojen kaupunkien väestökehityksen korrelaatio työllisyys- ja työttömyyasteen muutokseen on korkea
Viipalointia vai kasvatusta?

sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Miksi Suomesta ei löydy töitä?

MTV3 julkaisi jutun siitä, kuinka suomalaiset nuorehkot ihmiset ovat saaneet töitä Tanskasta ja Norjasta. Lyhyesti sanoen se on tapahtunut helposti, vaikka artikkelissa haastatellut ovat enemmän tai vähemmän pitkään yrittäneet sitä ennen työllistyä Suomeen.

Tällainen maastamuutto on luonnollisesti äärimmäisen haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle. Ja siksi on syytä pohtia hetki sitä, miksi asia on näin. 

* * *

Suomalaisen työmarkkinan perusongelma on luonnollisesti pian kaksikymmentä vuotta jatkunut talouden pysähtyneisyys. Tämä näkyy esimerkiksi henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kehityksessä.






Kuvassa Norjan BKT:n kehitys on ylimmäisenä, Tanskan keskimmäisenä ja Suomen alimmaisena. Ja kuten arvoisat lukijani huomaatte, on Suomi jäänyt verrokeistaan jälkeen jo 1990-luvulta alkaen, vaikka varsinainen stagnaatio ajoittuukin vasta viimeiselle 17 vuodelle. 

Tämä kehitys näkyy myös alla olevassa kuvassa, jossa on kuvattu työttömyyden kehitys samoissa maissa, jotka ovat ylhäältä alaspäin lukien Suomi, Tanska ja Norja. 


Kuva osoittaa selkeästi suomalaisen talouselämän epäonnistumisen suhteessa MTV3:n jutussa mainittuihin maihin, joista ihmiset löysivät helposti työtä. Siksi ei ole liioiteltua todeta, että Suomen talouspolitiikka on ollut epäonnistunutta jo vuosikymmenien ajan.

* * *

Tälle seikalle voidaan tietenkin esittää erilaisia syitä, jos niin halutaan. Omalta osaltani kiinnittäisin huomiota MTV3:n jutussa Tanskasta töitä saaneen henkilön näkemykseen: "täällä on helppo palkata, mutta helppo myös antaa kenkää".

Toisin sanoen Suomen ongelma kulminoituu työmarkkinoiden korporatiivis-sosialistiseen ylisääntelyyn ja siitä seuranneeseen jäykkyyteen. Ja siksi ole pannut tyytyväisyydellä merkille sen, että Petteri Orpon (kok) hallitus on ottanut askeleita – vaikkakin kovin lyhyitä – tämä asian muuttamiseksi. 

Toivoa sopii, että työmarkkinoitamme ja yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan myös tulevilla hallituskausilla. Ja että sitä kautta Suomen työmarkkinat mahdollistaisivat tulevaisuudessa työhaluisille ihmisille työpaikkojen löytämisen myös kotimaasta. 

 

keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Työttömyyttä ja valonpilkahduksia

Eilen julkaistiin uudet työttömyysluvut, jotka ovat kieltämättä huonot: peräti 10 prosenttia 15-74-vuotiaista oli työttöminä. Yhtenä syynä siihen on se, että Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten työllistyminen näyttää erittäin heikolta: vajaan kuukauden takaisen jutun mukaan vain noin 60 prosenttia heistä oli työssä. 

Tilanne on surkein Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden ihmisryhmien parissa ja heti heidän jälkeensä tulevat Saharan eteläpuolisesta Afrikasta saapuneet. Näistä ryhmistä vain hiukan yli puolet 20-64-vuotiaista on ansiotyössä. Listan toisessa päässä ovat EU:n, EFTA:n ja Pohjois-Amerikan alueilta tulleet, joiden työllisyysaste on jopa parempi kuin suomalaisen kantaväestön. 

Siksi on hiukan outoa, ettei nyt julkistettujen kymmenen prosentin työttömyyslukujen uutisoinnissa pohdittu lainkaan maahanmuuttajien osuutta. Tai no, ehkä se oli suorastaan tarkoituksellista – ottaen huomoioon suomalaisten valtamedioiden maahanmuuttopoliittisen suuntautumisen.

* * *

Onni onnettomuudessa on se, että valoa on kuitenkin näkyvissä. Eilinen positiivinen välähdys tuli Turun telakalta, joka sai jälleen uuden laivatilauksen, jonka nettovaikutus Suomen talouteen on noin miljardi euroa. 

Eikä kai sitäkään voi väheksyä, että suomalaiset ovat mukana heliumin kvanttitietokoneisiin tarvittavaan isotooppiin liittyvässä – tieteiskirjallisuudelta kuulostavassa – kehitystyössä, jonka tavoitteena on sen kuusta hakemisen metodologian kehittäminen. Nähtäväksi kuitenkin jää, milloin tulee valmista. 




keskiviikko 20. elokuuta 2025

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Osuuspankin ekonomistit arvelivat eilen, että Suomen talous kasvaisi ensi vuonna kaksi prosenttia. Eli maamme vuodesta 2008 alkanut pitkäaikainen taantuma olisi lopultakin päättymässä.

Ilmeisesti tämän uutisen innoittamana Ylen toimitus listasi viisi asiaa, joiden perusteella näin näyttäisi tosiaankin olevan. Niistä ensimmäinen oli se, että suomalaiset ovat alkaneet kesän aikana käyttää aiempaa enemmän rahaa ostoksiin ja palveluihin.

Toiseksi listalle oli otettu se, että ihmisillä on pankkitileillään poikkeuksellisen paljon rahaa. Tämä varallisuus mahdollistaa kulutuksen lisäämisen, jos vain suomalaiset alkavat luottaa tulevaisuuteensa. Ja kuinka ollakaan, Tilastokeskuksen viimeisimmän kyselyn tulos osoittaa, että maamme asukkaiden luottamus talouteen on parantunut aiemmasta. 

Neljäs viite talouden kääntymiselle on teollisuuden tilauskannan kasvu kuluvan vuoden aikana. Ja viidentenä se, että itse asiassa Suomen talous nousi kasvuun jo viime vuonna. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei mikään ole vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen, mutta edelle lyhentämäni lista kyllä osoittaa optimismiin olevan juuri nyt aihetta. Näin siitäkin huolimatta, että Ukrainassa riehuu sota ja Donald Trump uhkailee milloin mitäkin valtiota jättimäisillä tulleilla. 

Optimismia ei myöskään vähennä se, että amerikkalainen tutkimuskeskus osti huipputeknologiaa - kvanttitietokoneen - juuri Suomesta. Tämä osoittaa, ettei Suomen tulevaisuus lepää pelkästään paerusteollisuuden varassa, vaan maassamme on edelleen kilpailukykyä myös korkeimman osaamisen alalla.

* * *

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei myöskin pahaa. Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) nimittäin julkaisi tänä aamuna tiedotteen, jossa kerrotaan, että yli puolet Suomen työttömistä kuuluu rakennetyöttömiin eli heitä ei saada töihin, vaikka talous lähtisi kasvuun ja työpaikkoja syntyisi kuin sieniä sateella. Toisin sanoen näillä ihmisillä ei ole sellaista osaamista tai kykyä, jonka avulla he onnistuisivat pääsemään töihin. 

Tämän ongelman ratkaisemiseksi EVA ehdotti kolmea toimenpidekokonaisuutta, joilla sitä saataisiin pienennetyksi. Niistä ensimmäinen olisi työvoimapulasta kärsiville aloille valmistavan kolmen kuukauden mittaisen pikakoulutusväylän rakentaminen sellaisille nuorille, joilla ei ole minkäänlaista tutkintoa. 

Toiseksi EVA ehdotti rekrytointipalkkiota sellaisille yrityksille, jotka palkkaavat vailla työhistoriaa olevia nuoria. Ja kolmanneksi "lähiöalliansseja", joissa valtio, kunnat, hyvinvointialueet, yritykset ja järjestöt etsisivät yhdessä ratkaisuja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistämiseen.

* * *

Minun nähdäkseni nämä ajatukset ovat sinänsä varsin hyviä, mutta niissä on jostain syystä ohitettu yksi tärkeimmistä seikoista. Eli kannusteiden luominen omasta tahdostaan vaikeasti työllistyville ihmisille. 

Tarkoitan tällä monenlaisia seikkoja, joista yksinkertaisin on rahallisen eron kasvattaminen työnteon ja työttömänä olemisen välillä. Muita huomioitavia - mutta paljon vaikeammin korjattavia - seikkoja ovat esimerkiksi sosiaalituilla elämisen yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden vähentäminen suhteessa itse hankittuun toimeentuloon tai päihderiippuvaisten työttömien kuntouttaminen työkykyisiksi. 

tiistai 29. heinäkuuta 2025

Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista

UPM kertoi jokin aika sitten sulkevansa Kaukaan paperitehtaan, joka on osa tehdasintegraattia, jolla valmistetaan sellua, paperia, sahatavaraa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja energiaa. Lisäksi Kaukaalla sijaitsevat UPM:n suurin tutkimus- ja tuotekehityskeskus sekä yhtiön metsäosaston Itä-Suomen puunhankinnan johto ja Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto.

Peperitehtaan sulkemisen Suomesta ja juuri kaakkoisesta Suomesta ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Näin siksi, että paperin kulutus vähenee jatkuvasti ympäri maailmaa ja vaikka suomalaiset metsät kasvavat edelleen enemmän kuin niitä hakataan, näin ei ole Kaakkois-Suomessa, eikä venäläisen puun paluusta raaka-aineeksi ole näkyvissä minkäänlaisia merkkejä.

Siten UPM:n päätös on nähtävä niin sanottuna luovana tuhona, joka edistää talouselämämme uudistumista ja samalla vähentää maamme riippuvuutta venäläisistä raaka-aineista. Tämän suuntaisesti näyttää ajattelevan myös työministeri Matias Marttinen (kok), jonka mukaan työttömäksi jääneiden tukemisessa keskeiseen rooliin - ja siis verovaroin tuettavaksi - nostetaan heidän uudelleenkoulutuksensa uusiin tehtäviin. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Kaakkois-Suomen yrityselämä ottaa vastaan ilman työtä jääneet. Eli taipuvatko tunnetusti kovapalkkaiset paperimiehet ja -naiset uudenlaisiin tehtäviin, joita voisi kaupunginjohtajan mukaan löytyä esimerkiksi sähkö- ja energiatekniikan alalta. Ja suostuvatko mahdolliset työnantajat rekrytoimaan uusia työntekijöitä juuri heidän joukostaan, vai sittenkin suoraan esimerkiksi paikallisten koulujen (yliopisto, ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto) vastavalmistuneiden joukosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Suomen luova tuho

torstai 24. heinäkuuta 2025

Positiivisia uutisia

EU ja USA ovat pääsemässä yhteisymmärrykseen kaupankäynnin tulleista. Tuoreen tiedon mukaan nämä talousmahdit poistaisivat keskinäisen kauppansa tullimaksut muun muassa lentokoneilta, alkoholijuomilta ja lääkinnällisiltä laitteilta. 

Jos ja kun tällainen sopimus saadaan aikaan, on uutinen erityisen hyvä ulkomaankaupasta riippuvaiselle Suomelle. Näin etenkin, jos tilannetta verrataan vaihtoehtona olevaan tullisotaan, jollainen syöksisi muutenkin jo vuodesta 2008 alkaneeseen nollakasvuun juuttuneen taloutemme uuteen pudotukseen. 

* * *

Talouteen liittyen elämme juuri nyt jännittäviä aikoja, sillä pörssiyhtiöt julkaisevat yksi kerrallaan puolivuotiskatsauksiaan. Niistä Nokia on jo ennakkoon kertonut huonoista tuloksista, mutta esimerkiksi Nesteeltä odotetaan selvää tulosparannusta. 

Kovin hyvin ei ole pyyhkinyt myöskään metsäteollisuusyhtiö Stora Ensolla, joka ei häikäissyt, vaikka yhtiö itse katsookin saaneensa jonkinlaisen torjuntavoiton. Toisen suuren metsäkonsernin eli UPM:n tulosraporttia odotetaan tänään. 

Wärtsilällä sen sijaan on sujunut hienosti ja mikä parasta, yhtiö ennakoi tulevaisuutensa olevan vieläkin ruusuisempi. Eikä Valmetillakaan mene huonosti. Ja lääketeollisuutemme lippulaiva Orion - uutisen mukaan - suorastaan "jyräsi analyytikkoennusteet... niin liikevaihdon kuin liikevoiton osalta".

Pankkisektorilla Nordea teki erinomaisen tuloksen ja hissiyhtiö Koneellakin pyyhki ihan mukiinmenevästi. Eikä Kesko jättänyt asiakkailleen tai tuottajille turhaan ylimääräistä rahaa, vaan teki mukavan tuloksen. Sama koskee mitä todennäköisimmin myös S-ryhmää, jonka puolivuotistulosta vielä odotellaan.

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tämä positiivisen oloinen talousvuosi jatkuu. Ja ennen kaikkea se, että kääntyvätkö Suomen surkeat työllisyys- ja työttömyysluvut positiivisemmiksi siten, että myös kehitysmaalaistaustaiset maahanmuuttajat pääsisivät töihin elättääkseen itsensä. 

Tämä olisi tärkeää jo siitäkin syystä, että Suomen heikko talous on antanut vihervasemmisto-oppositiolle vahvan aseen lyödä hallitusta kuin vierasta sikaa. Sekä myös horjuttaa sen yhtenäisyyttä lyömällä kiilaa kahden suurimman porvaripuolueen väliin. 

Tosiasia kuitenkin on, että hallituksen toimet ovat olleet oikean suuntaisia pyrkiessään supistamaan julkista ja elvyttämään yksityistä sektoria. Valitettavasti kuoppa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kaivettu niin syväksi, ettei sieltä nousta nopeasti ilman radikaaleja toimia. Eivätkä suomalaiset liene valmiita samantapaisiin moottorisaha-uudistuksiin kuin Javier Milei teki Argentiinassa kääntäen sen umpisurkean talouskehityksen lähes yhdessä yössä.



Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!