Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. heinäkuuta 2026

Äänestämättä jättäminen vaikuttaa, mutta miten

On ollut mielenkiintoista huomata, että tämän blogin keskustelupalstalla on kehotettu useita kertoja olemaan äänestämättä vaaleissa. Siksi ajattelin kommentoida aihetta yleisellä tasolla. 

Äänestämättä jättäneiden henkilöiden kannalta on valitettavaa, että suomalaisessa vaalijärjestelmässä lasketaan vain annetut äänet. Niiden perusteella kukin puolue saa kussakin vaalipiirissä läpi sen määrän ehdokkaita, mitä näiden osuus annetuista äänistä oikeuttaa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei antamatta jäänyt ääni vaikuta vaalien lopputulokseen sitä eikä tätä. Eduskuntavaaleissa valitaan 200 ehdokasta heidän puolueidensa suhteellisen kannatuksen perusteella – täysin riippumatta äänestysaktiivisuudesta. 

* * *

Edelle kirjoittamastani tosin seuraa se, että äänensä antamatta jättänyt henkilö tulee käytännössä toimineeksi niiden puolueiden eduksi, joiden näkemys suomalaisen politiikan hoitamisesta on mahdollisimman kaukana henkilön omasta poliittisesta näkemyksestä. Ja vastaavasti juuri sen puolueen haitaksi, jolle hän olisi äänensä antanut, mikäli olisi äänestänyt.

Tästä syystä epäilen, että äänestämättä jättämiseen kehottavilla henkilöillä – tai henkilöllä – on ketunhäntä kainalossa. Näin etenkin silloin, jos he kehottavat jättämään äänestämättä jotain puoluetta siksi, ettei se edusta tarpeeksi yksiviivaisesti hänen omia arvojaan. 

* * *

Esimerkkinä olkoon talouspoliittisesti markkinataloutta kannattava ja arvoiltaan suhteellisen konservatiivinen henkilö, joka äänestäisi Kokoomusta, jos äänestäisi. 

Jos tällainen henkilö haluaisi vaikuttaa vaalitulokseen houkuttelemalla ihmisiä olemaan äänestämättä, hän ei silloin suinkaan kehottaisi julkisesti vaalioikeutettuja olemaan äänestämättä Kokoomusta, vaan suosittelisi vaalioikeutettuja olemaan äänestämättä puolueen pahinta kilpailijaa SDP:tä. Tai antamaan äänensä maamme pienelle Kommunistipuolueelle, koska vain se on "tarpeeksi" vasemmalla (eikä sen ehdokkailla ole käytännössä mahdollisuutta päästä läpi).

Näin hän toimisi sen puolesta, että demareiden äänisaalis jäisi pienemmäksi kuin sen potentiaalinen kannatus, jolloin Kokoomuksen mahdollisuudet nousta vaalien suurimmaksi puolueeksi paranisivat. Ja sen seurauksena pääministerinä voisi jatkaa myös ensi kaudella kokoomuslainen, todennäköisesti Petteri Orpo. 

Näin esimerkkimme henkilö tulisi vaikuttaneeksi Kokoomuksen puolesta enemmän – olettaen että edes yksi äänestäjä on noudattanut hänen ohjettaan – kuin sille pelkän oman äänen antamisella olisi voinut tehdä. Tasoittaisihan demarihenkisten henkilöiden äänestämättä jättäminen Kokoomukselle – ja toki myös muille puolueille – etua suhteessa lindtmanilaisiin.

* * *

Edelle kirjoitettu toimii suhteessa kaikkiin puolueisiin. Niidenkin osuutta äänistä voi laskea suosittelemalla puolueen äänestämistä harkitseville äänestämättä jättämistä käyttäen perusteluna jotain sellaista, mikä sopii minkäkin puolueen agendaan. 

Siten arvoliberaalin äärilaidan eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien kannattaisi suositella poliittisen päävastustajansa arvokonservatiivisen Perussuomalaisten äänestämättä jättämistä tai äänen antamista ääreville maahanmuuttovastaisille ryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta nousta eduskuntaan. 

Maaseudun valtapuolueen paikasta taistelevaa Keskustaa auttaisi todennäköisesti myös Perussuomalaisten äänimäärän pienentäminen, joskin eri syistä kuin vihervasemmistoa. Niinpä kepulaisten ja vihervasemmistolaisten saattaisi kannattaa perustaa niin sanottu epäpyhä allianssi pelin politiikkansa edistämiseksi.

Ruotsinkielisten RKP hyötyisi lähinnä siltä paljon ääniä vievän Kokoomuksen äänestäjien nukkumisesta ainakin pienillä länsirannikon paikkakunnilla. Perussuomalaisille taas – lähes kaikilla politiikan akseleilla sille vastakkaisen – vihervasemmiston kannattajakunnan nukkuminen vaalien ajan.

keskiviikko 13. elokuuta 2025

Yrjöperskeles-blogin poistamisen seurauksia

Tämän aamun kirjoitukseni keskustelussa mainittiin, että Yrjöperskeles-blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen. Blogistikollegani reilun viikon takaisen päivityksen mukaan "Suvaitsevais-tiedostavaisto sai sitten suljettua aikaisemman blogini. Kun ei pärjätä itse asiassa niin sitten vaimennetaan. Tyypillistä vihervasemmistolle. Käytän nyt tätä blogaaja-alustaa ellen löydä toimivampaa. Tämä on bloggeriin verrattuna aika hankala.

Mutta kiitokset kaikille joilta olen saanut kannustusta deletointini jälkeen. Yritetään vielä jatkaa."

* * *

Tässä yhteydessä haluan tuoda teidän tietoonne, arvoisat lukijani, että myös tästä omasta blogistani on Bloggerin toimesta poistettu yksi merkintä. Lisäksi olen saanut - ilmeisesti juuri kyseiseen kirjoitukseen liittyen - varoituksen sääntörikkomuksesta. 

Näyttäisi siis siltä, että myös omista kirjoituksistani on viestitetty Bloggerin valvojille, mutta koska kirjoituksistani ei ole löytynyt - eikä toivottavasti löydykään - sen enempää sääntörikkomuksia, olen voinut jatkaa ajatusteni jakamista tällä alustalla. Tästä syystä pyydän myös teiltä - arvoisat lukijani - ettette kirjoitettaisi sellaisia kommentteja näiden tekstien keskusteluosioihin. 

Toisin sanoin pyydän teitä kaikkia noudattamaan kommentointohjetta, eli pidättäytymään asiallisessa kielessä ja hyvin perustelluissa näkemyksissä kommentoidessani näitä tekstejä. Omalta osaltani tulen myös tehostamaan sellaisten kommenttien poistamista, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan. Näin siitä huolimatta, että pidän sellaista toimintaa vastenmielisenä.


perjantai 6. kesäkuuta 2025

Ennustajaeukot ja katteettomat lupaukset

Eilisen kahden blogitekstin (ensimmäinen ja toinen) päivän jälkeen tarjoan teille - arvoisat lukijani - hiukan mustaa huumoria. Ja samalla niiden varjolla ripauksen vakavaa asiaa. 

Verkkouutisissa oli nimittäin hauska uutinen talousennustajien onnistumisista. Sen varsinainen uutinen ei kuitenkaan ollut se, mikä itse tekstiin oli kirjoitettu, vaan alla olevan kuvan sanoma.


Kuvassa näkyvät pylväinä eri ennustajien näkemykset ja viivalla talouden todellinen kehitys. Eikä vaadi minkäänlaista mielikuvitusta nähdä, että ennustajat tekevät keskenään hyvin samanlaisia ennusteita, mutta todellisuus elää pitkälti omaa elämäänsä. 

Siksi talouden ennusteille ei kannata - ainakaan tavallisen kaduntallaajan - panna liian suurta painoarvoa, vaan elää omaa elämäänsä luottamalla siihen, että ahkeroimalla työpaikallaan, pitämällä rahankäyttönsä kurissa sekä tekemällä muutenkin oikeita asioita koittaa aina myös huominen päivä - joko aurinkoisena tai ainakin siedettävänä. 

* * *

Tämä ohje pätee myös valtakunnan tasolla eli poliittisten päättäjien piirissä. Eli ei sielläkään pitäisi tarjota vaalikarjalle kaikkea mahdollista hyvää ja kallista - eli antaa katteettomia lupauksia - vaan pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen myös julkisessa taloudessa. 

Jos joku kuitenkin lupaa kaikkea hyvää ja kaunistaa, kannattaa häneen suhtautua suurella varauksella. Varsinkin siinä tapauksessa, ettei hän samalla kerro, millä hänen lupauksensa rahoitetaan myös taloudellisesti ankeina aikoina.

Esimerkin tällaisesta vastuuttomasta puolueesta tarjosi tänä aamuna bloggarikollega Yrjöperskeles. Valitettavasti hänen esille nostamansa puolue ei kuitenkaan ole ainoa Suomessa.

lauantai 2. marraskuuta 2024

Ehdotus poliitikoille Arto Nybergin ohjelman lopettamisen johdosta

Yle on päättänyt lopettaa suositun Arto Nybergin keskusteluohjelman. Katsojia sillä oli lähes puoli miljoonaa vuodesta toiseen, joten kyse ei missään tapauksessa ollut niin sanotusta kansan tahdosta. 

Ehkä enemmänkin siitä, ettei Nyberg ole tuputtanut haastatteluissa omia tai vasemmalle kallellaan olevia poliittisia näkemyksiä, vaan on antanut jokaisen studioon kutsutun vieraan tuoda esille oman tarinansa.

Nyberg voi tietenkin halutessaan vaihtaa kanavaa - uskon, että kaikilla kilpailijoilla on halu ottaa hänet ja lähes puoli miljoonaa katsojaa siipiensä suojaan. Enkä siksi tässä pohdi asian tätä puolta.

Sen sijaan teen ehdotuksen siitä, että Ylen rahoitus sidottaisiin jatkossa eli vuoden 2027 jälkeen ainakin osittain kanavan katsojamääriin. Näin voitaisiin varmistaa, ettei Yle toimitus irtaudu kokonaan suomalaisten todellisuudesta täyttäessään sille kuuluvia velvollisuuksia ja toteuttaessaan toimittajiensa intohimoja. 

Jätän ehdotukseni vapaasti hyödynnettäväksi kaikille suomalaisille poliitikoille - puolueeseen katsomatta.

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että eräät irakilaiskaksoset olisi palautettava takaisin sinne, mistä he aikanaan tulivatkin. Tätä mielipidettäni vahvistivat uutiset ruotsinlaivalla tapahtuneesta raiskauksesta, Ranskalaisista ampumistapauksista sekä vantaalaisesta kunniamurhasta. Eikä itähelsinkiläinen ohjetaulukaan varsinaisesti puhu heidän maassaolonsa puolesta

torstai 31. lokakuuta 2024

Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?

Pari päivä sitten sosiaalisessa mediassa uutisoitu naisten pukeutumisohje Suomen Mogadishussa eli Itäkeskuksessa näyttää ylittäneen rajan, jota edes Vihreät ei hyväksy. Näin voisi päätellä ainakin siitä, että puolueen puheenjohtaja Sofia Virta otti asiaan jyrkän kannan.

Hänen mukaansa "yksikään nainen ei tarvitse ohjetta miten pukeutua - jokainen saa pukeutua juuri kuten itse haluaa. Eikä pukeutumisella pidä olla mitään vaikutusta siihen, miten ihmiseen suhtaudutaan. Sen pitäisi olla itsestäänselvää. Tälläiset törkeät kyltit roskalavalle asap."

Tapaus herättää kuitenkin kysymyksen siitä, että vasta nytkö vihreät ovat heränneet siihen todellisuuteen, jonka Suomessa vuodesta 1990 harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on tuonut tullessaan? Tarkoitan sitä, kun ensimmäiset somalialaiset turvapaikanhakijat saapuivat Suomeen Neuvostoliiton kautta. 

Siis ylittivät kahden heille turvallisen maan rajan laittomasti itäisen naapurimme tahdosta ja siitä huolimatta, että silloinen hallitus totesi Suomen voivan "palauttaa kyseiset maahantulijat Neuvostoliittoon". Näin ei kuitenkaan toimittu, vaan maahan saapuneet somalit jäivät Suomeen pysyvästi houkutellen perässään yhä enemmän maanmiehiään.

Kuluvana vuonna 281 somalia on jättänyt hakemuksen kansainvälisestä suojelusta, mikä tekee heistä ukrainalaisten jälkeen suurimman turvapaikanhakijaryhmän. Samana aikana myönteisen päätöksen turvapaikkahakemukselleen on saanut 181 afrikansarvelaista ja Suomen kansalaisuus on myönnetty 600 somalille. 

Näin ollen näyttää siltä, että etenkin poliittisen vihervasemiston kannattama - ja niin sanotun keskustaoikeiston hyväksymä - maahanmuuttopolitiikka kantaa edelleen hedelmää. Näin tapahtuu somalien lisäksi myös muissa islamilaisissa tulijaryhmissä, joten Sofia Virran kauhistelemien ohjeiden mukaiselle naisten pukeutumisen opastukselle on maassamme vuosi vuodelta yhä enemmän kannatusta. Hyvä kuitenkin, että asiaan on nyt kiinnitetty huomiota edes yhden vihreän poliitikon kynästä.

En kuitenkaan jaksa uskoa, että puheenjohtaja Virran ulostulo johtaisi Vihreiden maahanmuuttopoliittiseen ohjelman oleelliseen muuttamiseen. Siis esimerkiksi seuraavien sieltä löytyvien tavoitteiden poistamiseen. 
  1. Edistetään turvallisemman tilan periaatteita kaikissa julkisissa tiloissa, toiminnoissa ja palveluissa.
  2. Ei rajoiteta uskonnollisten symbolien käyttöä pukeutumisessa vapaa-ajalla tai työtehtävissä, joissa tietyn virka-asun käyttö ei ole välttämätöntä.
  3. Varmistetaan, että kuntien kulttuurilaitokset edistävät kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta sekä yleisötyön että henkilöstöpolitiikan osalta osana perustoimintaa.
  4. Edesautetaan maahanmuuttaneiden mahdollisuuksia ylläpitää omaa kulttuuria ja kieltä osana kulttuurilaitosten toimintaa ja omien kulttuurikeskusten ja yhdistysten avulla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

maanantai 29. tammikuuta 2024

Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?

Eilen äänestettiin Suomen presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaista eli vietettiin suomalaisen demokratian suurta juhlaa. Tästä arvoisa lukijani on tietenkin yhtä hyvin perillä kuin minä itsekin ja siksi tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. 

Ihan ensin on todettava, että tämän vaalin merkittävin seuraus - kahden kärkiehdokkaan selviämisen lisäksi - oli se, että suomalaista mediaa pitää onnitella onnistumisesta pyrkimyksessään ohjata poliittisen kentän vasen laita keskittämään äänensä Haavistolle. Ja myöntää itseäni harmittavan, etteivät poliittisen keskiviivan oikealla puolella - vailla tosiasiallisia mahdollisuuksia - olevien ehdokkaiden äänestäjät ymmärtäneet vastataktikoida. 

Tässä suhteessa etenkin Olli Rehniä (kepu) äänestäneet eivät ymmärtäneet asiaa, vaikka vaalitulos oli etenkin Keskustan maaseudulla asuvien arvokonservatiivisten kannattajien osalta suorastaan äärisurkea. Toiselle kierroksellehan selvisivät juuri kaksi arvoiltaan urbaaneinta ja arvoliberaaleinta ehdokasta.

Mutta se siitä. Äänet on laskettu, joten pulinat pois. 

Jatkoon siis menivät Alexander Stubb (kok) ja Pekka Haavisto (vihr), joista ensin mainittu ensimmäisenä ja jälkimmäinen toisena. Tällä tosiasialla voi olla tai olla olematta merkitystä lopputuloksen kannalta. 

Suurin merkitys tulevan presidentin henkilöllisyydelle on kuitenkin ennen toista kierrosta käytävillä keskusteluilla. Siinä onnistuminen on välttämättömyys Haavistolle, ja toisaalta munaami... siis epäonnistumisen välttäminen Stubbille. Näin siksi, että suomalaisista noin 60 prosenttia on poliittisesti oikealla ja vain 40 prosenttia vasemmalla. 

Lisäksi on huomattava, että etenkin Stubbin tulee onnistua motivoimaan itseään toissijaisena ehdokkaana pitävät Halla-ahon, Rehnin, Essayahin, Harkimon ja Aaltolan äänestäjät vaivautumaan vaaliuurnille toisellakin kierroksella. Siksi odotettavissa on myös etenkin perussuomalaisesti ja keskustalaisesti ajattelevien kosiskelua - kuten jo eilisiltana kuultiin Stubbin kehuessaan kaikkia vastaehdokkaitaan. 

Omalta osaltani tyydyn tässä vaiheessa suosittelemaan äänestäjille vain yhtä asiaa. Eli kun te - arvoisat lukijani - harkitsette äänenne antamista, miettikää kumman ehdokkaan uskotte pystyvän johtamaan Suomea paremmin siinä ikävässä tapauksessa, että Venäjä ryhtyisi hankalaksi. Eli kun Putin ärähtää ja uhkaa koko valtiollisen itsenäisyytemme olemassaoloa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

perjantai 3. marraskuuta 2023

Löytyykö vihreä tulevaisuus? Löytyy peräaukosta?

Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus. Tämä taitaa koskea myös Vihreitä, joiden nuorisojärjestö on kunnostautunut kierrättämällä vanhan meemin hallituksen politiikan arvosteluun.

Meemissä on kuvasarja, jossa näytetään, miten Petteri Orpon (kok) hallituksen suunnittelemat leikkaukset tulisi tunkea nimeltä mainitsemattoman ministerin peräaukkoon. Kuvasarjassa annetut ohjeet kuuluvat seuraavasti: "rutista leikkaukset pieneksi mytyksi. Kostuta leikkauksia hieman lämpimällä vedellä. Aseta ministeri kyljelleen. Tunge leikkaukset niin syvälle ministerin peräaukkoon, että et enää näe leikkauksia."

Vihreät hakevat meemillään opiskelijoiden kannatusta korkeakoulujen edustajistovaaleihin. Avoimeksi tosin jää, millä tavalla julkisen sektorin varainpuutteen tunkeminen peräaukkoon auttaa opiskelijoiden arkea tai oppilaitosten selviytymistä niukassa tulevaisuudessa. 

Siten johtopäätökseksi kampanjasta jää lähinnä se, että meemin tarkoituksena on kuvata vihreiden nuorten ajattelun tasoa. Mikä opiskelijoiden on luonnollisesti hyvä huomioida korkeakoulujen edustajistoa valitessaan ja sitä kautta omaa tulevaisuuttaan rakentaessaan.

maanantai 21. elokuuta 2023

Valkoihoinen perhe ei edusta todellisia lontoolaisia

Yhdysvalloista peräisin oleva woke-kulttuuri ärsyttää monia ihmisiä. Siitä huolimatta sen vaikutus on valtava, kuten jokainen eilisen pääuutislähetyksen seuraaja sai huomata, kun verorahoitteinen mediamme kertoi Helsingin Suvilahdessa kuvattavasta tanssivideota. 

Tanssivideo pohjautui korealaiseen kappaleeseen ja siihen osallistuneet lähes kaikki noin sata nuorta olivat ihonväriltään joko kantasuomalaisen tai itäaasialaisen näköisiä. Ylen toimittaja oli kuitenkin poiminut ensimmäiseksi haastateltavakseen ilmiselvästi afrikkalaista alkuperää olevan (luullakseni mulatti)tytön. 

Tämä voisi tietenkin olla pelkkää sattumaa, mutta ilmiö on suomalaisessa yhteiskunnassa aivan liian tavallinen,  jotta se ei olisi tarkoituksellista - kuten vaikkapa vaatemainoksissa esiintyvien ihmisten ihonväristä (esimerkki) on jokainen voinut päätellä ihan itse. Taustalla lienee woke-kulttuurin länsimaiden ihmisille aiheuttama valtava paine.

Tämän paineen yksi seuraus näyttäisi olevan eurooppalaisen ihmisen jonkinlainen itsensä vähättely. Tästä uutisoi häkellyttävän esimerkin Etelä-Suomen sanomat, joka kertoi Lontoon pormestarin verkkosivuille kirjoitetun väitteen, jonka mukaan valkoihoinen perhe "ei edusta todellisia lontoolaisia".  Ja siksi sen sanottiin olevan sopimaton kaupungin brändiesittelyihin.

Kuvatekstin on väitetty putkahtaneen nettisivulle vahingossa. Tämän voivat uskoa kaikki ne, jotka niin haluavat, mutta minun nähdäkseni sellainen selitys ei ole mahdollinen. Eli teksti on nähdäkseni täysin varmasti kirjoitettu tarkoituksella ja lisätty verkkosivulle joko pormestarin luvalla tai ilman sitä. 

Molemmissa tapauksissa kuvateksti kuitenkin osoittaa wokelluksen eurooppalaista kantaväestöä väheksyvän - ellei suorastaan meihin kohdistuvan rasistisen - sisällön. Etenkin kun Lontoon pormestarin nimi on Sadiq Khan ja hänen juurensa sijaitsevat Pakistanissa.

Wokelluksen voimasta kertonee sekin, ettei Lontoon pormestaria koskevaa uutista ole julkaistu sen enempää Ylellä kuin Helsingin sanomissakaan. Näin siitä huolimatta, että se oli jo eilen illalla luettavissa Etelä-Suomen sanomista. 

maanantai 10. heinäkuuta 2023

HS ja demokratia

Yhteiskunnan monimuotoistuessa syntyy tunnetusti erilaisia väestöryhmien välisiä kahnauksia. Pahimmillaan ne voivat kärjistyä jopa etnis-kulttuurisia rajoja noudattavaksi järjestäytyneeksi väkivallaksi.

Avoimessa demokratiassa yhteiskunnan päätöksenteko perustuu vapaisiin vaaleihin, joissa äänestäjät valitsevat kulloiseenkin tilanteeseen sopivat päätöksentekijät. Ja nämä puolestaan toteuttavat kansalaisten enemmistön tahdon tekemällä heidän haluamaansa politiikkaa. 

Tästä hyvänä esimerkkinä toimikoon alkukesän hallitusratkaisu, jossa vihervasemmistolainen kabinetti korvattiin vaalivoittajien ministeristöllä. Yksi - vaikkakaan ei ainoa -  merkittävä seikka tämän muutoksen taustalla oli viime vuosina esille noussut maahanmuuttajiin assosioituneen väkivallan nopea lisääntyminen. 

Muutoksen taustalla oli myös se tosiasia, että kansalaiset pystyivät luomaan vapaan median perusteella käsityksen nähdystä muutoksesta ja sen seurauksista. Ja sitä kautta vaikuttamaan siihen, että Suomen poliittinen suunta siirtyi maahanmuuttopolitiikassa aiempaa kestävämmälle pohjalle - ainakin tuoreen hallitusohjelman perusteella.

Tartuin tähän aiheeseen siksi, että nyt nähty muutos on suorastaan malliesimerkki siitä, kuinka demokratia toimii parhaimmillaan. Valitettavasti Suomessa on kuitenkin edelleen toimijoita, jotka pyrkivät pitämään kansalaiset tietämättöminä yhteiskuntakehityksen oleellisista kehityssuunnista.

Malliesimerkin tästä antoi tänä aamuna Helsingin sanomat, joka onnistui julkaisemaan artikkelin lisääntyneestä lasten väkivallasta kertomatta sanallakaan sen syistä ja mahdollisista etnis-kulttuurisista yhteyksistä. Tämä rikkoo julkisen sanan neuvoston ohjeiden kohtaa kahdeksan, jossa todetaan, että "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen". 

Siksi on syytä kysyä, onko Helsingin sanomien toimitus sitoutunut hyvään journalistiseen tapaan, vai toimiiko se sittenkin edellä mainitsemani ohjeistuksen kohdan 11 vastaisesti. Sen mukaan "yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta" - tässä tapauksessa HS:n jutun tekee mielipiteeksi - joskaan ei sepitteelliseksi - asiaan liittyvän oleellisen seikan salaaminen lukijoiltaan.  

Samalla maamme valtalehti tuli sabotoineeksi suomalaista demokratiaa, sillä - kuten edellä totesin - sen toimivuuden edellytyksenä on totuudenmukainen tiedonvälitys, jonka pohjalta kansalaisilla on mahdollisuus luoda yhteiskunnallisista asioista oikea käsitys. Ja tehdä sitä kautta äänestyspäätöksensä tosiasioihin perustuen. 

maanantai 29. toukokuuta 2023

Tekoäly vastasi kuopiolaiselle aineenopettaja Tomi Nissiselle

Kuopiolainen aineenopettaja kertoi oppilaidensa hyödyntävän tekoälyä koulutehtäviensä tekemisessä. Se on tietenkin nokkelaa, mutta opittavaksi tarkoitetut asiat jäävät helposti oppimatta. Lisäksi tekoälyä luvatta käyttävät saavat ansiottoman edun suhteessa muihin oppilaisiin.

Ongelma on tietenkin luotu sillä, että kouluissamme on vuosien saatossa siirrytty yhä enemmän erilaisten koulutöiden arvosteluun kynällä ja paperilla tehtävien kokeiden sijasta. Yksi ratkaisu olisi siten paluu minun koulunkäyntiaikoihini, jolloin osaamista mitattiin lähes pelkästään ilman apuvälineitä tehtävien kokeiden kautta.

Kysyin asiaa kuitenkin itse ongelmalta, eli esitin ChatGPT-tekoälysovellukselle kysymyksen siitä, "mitä opettajan pitäisi tehdä, kun oppilaat käyttävät tekoälyä koulutehtäviensä tekemiseen". Vastaus oli ajatuksia herättävä, joten välitän sen kuopiolaisen opettajan nähtäväksi ja hyödynnettäväksi tämän blogin kautta. 

"Kun oppilaat käyttävät tekoälyä koulutehtäviensä tekemiseen, opettajan kannattaa harkita seuraavia toimenpiteitä:

Tietoisuuden lisääminen: Opettajan tulee ensin olla tietoinen siitä, että oppilaat käyttävät tekoälyä tehtäviensä avuksi. Seuraa kehitystä teknologiassa ja ymmärrä erilaisia tapoja, joilla tekoäly voi tukea oppilaita tehtävien ratkaisemisessa.

Selkeät ohjeet ja säännöt: Laadi selkeät ohjeet oppilaille tehtävien tekemiseen. Kerro heille, mitkä työkalut ja apuvälineet ovat sallittuja ja mitkä eivät. On tärkeää asettaa selkeät rajat tekoälyn käytölle, jotta oppilaat eivät väärinkäytä sitä.

Korosta oppimisprosessia: Keskity oppimisen tärkeyteen eikä pelkästään lopputulokseen. Kannusta oppilaita ymmärtämään tehtävät ja pohdiskelemaan niitä syvällisemmin. Kehitä tehtäviä, jotka edellyttävät luovuutta, kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja, joihin tekoäly ei välttämättä pysty vastaamaan.

Arvioinnin sopeuttaminen: Ottaen huomioon tekoälyn käytön, harkitse arviointimenetelmiä, jotka pystyvät erottamaan oppilaiden oman osaamisen ja tekoälyn avulla tuotetun tiedon. Voit esimerkiksi järjestää suullisia esityksiä, ryhmätyöprojekteja tai muita luovia tapoja arvioida oppilaiden osaamista.

Ohjaa eettiseen käyttöön: Puhu oppilaille tekoälyn eettisestä käytöstä. Keskustele siitä, miksi tiedon plagioiminen tai väärentäminen ei ole hyväksyttävää. Korosta rehellisyyden, luotettavuuden ja oman työn arvon merkitystä.

Koulutus ja tuki: Tarjoa opiskelijoille koulutusta tekoälyn käytöstä ja sen hyödyntämisestä opiskelussa. Auta heitä ymmärtämään, miten tekoäly voi olla hyödyllinen työkalu, mutta myös mitkä ovat sen rajat ja rajoitukset.

Muista, että tekoälyn käyttö opiskelussa voi olla myös positiivinen asia, kun sitä käytetään oikein ja hyödyllisesti. Tärkeintä on edistää oppilaiden oppimista ja kehittää."

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Tiedelehti ohjeisti rotujen huomioimisesta

Yhdysvallat on maailman johtava suurvalta. Mutta samalla sisäisesti hajallaan trumpilaisten konservatiivien ja arvoliberaalien demokraattien vastakkainasettelun takia. 

Tämä asetelma on toki heijastunut myös muualle maailmaan, myös tiedeyhteisöön. Siitä esimerkkinä oli eilisen brittiläisen Nature-lehden kirjoitus, jossa ohjeistettiin ihmisiin liittyvää tutkimusta tekeviä käyttäytymään arvoliberaalisti.

Kirjoitus alkoi toteamuksella "kuten aiemmat pääkirjoitukset ovat tunnustaneet, Nature on osaltaan vaikuttanut rasismiin - ja on nyt luvannut osallistua sen torjumiseen yhdessä tutkimusyhteisön kollegoidensa kanssa". Sen jälkeen lehti kertoi uusista ohjeistuksistaan tutkimusraporttien kirjoittajille. 

Ohjeistuksen mukaan "tämä on osa jatkuvia päivityksiämme ohjeistuksessa, jossa pyydämme kirjoittajia kuvaamaan, miten demografiset ominaisuudet, mukaan lukien sukupuoli, otetaan huomioon tutkimusten suunnittelussa - ja laajemmin harkitsemaan tutkimuksen mahdollisuutta aiheuttaa haittaa". 

Myöhemmin kerrotaan myös tarkemmin, että lehti odottaa tutkimusraporttien kirjoittajilta kolmea asiaa. "Ensinnäkin, määritä käytetyt kategoriat ja selitä, miksi tällainen luokittelu on tarpeen. Toiseksi selitä käytetyt menetelmät ihmisten kuvailemiseksi tällä tavalla - esimerkiksi ilmoittivatko tutkimuksen osallistujat itsestään vai tulivatko tiedot väestönlaskennasta, sosiaalisesta mediasta tai hallinnollisista tiedoista? Kolmanneksi haluamme, että kirjoittajat kuvaavat, miten he hallitsivat sekoittavat muuttujat, kuten sosioekonomisen aseman". 

Nämä pyynnöt lisätään tutkimusraporttien kirjoittajille annettavaan ohjeistukseen siten, että ne tulevat ilmaistuksi jo käsikirjoituksen lähettämisvaiheessa. Ja loppukaneetissa selitetään vielä, että "niiden tarkoituksena on... estää tutkimusta tahattomasti ylläpitämästä haittaa ja välttää luomasta enemmän negatiivisia kokemuksia ihmisille, joille rasismi on päivittäinen todellisuus". 

Nähtäväksi jää, millä tavalla edellä kuvaamani ohjeistus vaikuttaa Nature-lehden sisältöön. Vaikka se käyttää varsin arvoliberaalia ja vahvaa kieltä, todetaan kirjoituksessa myös, että "rotuun tai etnisyyteen liittyvien tutkimusten tekemiselle on monta tärkeää syytä". 

Sellaisiksi se mainitsee sen, että "värillisiin ihmisiin kohdistuu syrjintää koulutuksessa, työpaikoilla ja muualla. Nämä tilanteet tarvitsevat tutkimusta, jotta ongelmat voidaan paremmin ymmärtää ja ratkaisuja löytää." Minulle jäi kirjoituksesta kuitenkin epäselväksi, tarkoittiko Nature myös sitä, että olisi tärkeää selvittää poikkeavatko jotkut ihmisryhmät muista etnisyyksistä sellaisilla tavoilla, jotka vaikuttavat positiivisesti tai negatiivisesti heidän kykyynsä toimia monietnisessä yhteiskunnassa. 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Poliittisesti korrektit Nigerian jorubalaiset ja Italian toskanalaiset

Ihmisten jakaminen virallisiin tai epävirallisiin rotuihin on ollut käytössä ainakin eliölajien nykyisen luokittelujärjestelmän kehittäneen ruotsalaisen Carl von Linnén ajoista asti. Se oli nimittäin juuri hän, joka luokitteli ihmiskunnan amerikkalaiseen, eurooppalaiseen, aasialaiseen ja mustaan rotuun, joka vastaa suurelta osin vielä minun nuoruudessani vallinnutta rotukäsitystä mongolidisesta, kaukasialaisesta ja negridisestä rodusta.  

Kuten arvoisa lukijani varmasti tietää, on ihmisten luokittelusta rotuihin tullut kuitenkin viime vuosikymmeninä poliittisesti epäkorrektia. Se johtunee pääosin siitä, että tietyissä maissa - erityisesti USA:ssa - on esiintynyt rotukäsitteiseen pohjautuvia ihmisiä eriarvoistavia käytäntöjä.

Toisaalta on niinkin, etteivät rotuluokittelut vastaa ihmisryhmien välisiä geneettisiä suhteita, vaan Saharan eteläpuoliset afrikkalaisryhmät ovat geneettisesti monimuotoisempia kuin maailman kaikki muut ihmisryhmät yhteensä. Toisaalta afrikkalaiset erottuvat muista ihmisistä myös sikäli, ettei heissä esiinny juurikaan neandertalilaista tai denisovalaista geeniainesta, jollaista taas löytyy kaikista muista ihmisryhmistä. 

Tähän liittyen oli mielenkiintoista havaita, että Yhdysvaltojen kansallisten akatemioiden paneeli ohjeisti kuluneella viikolla, ettei kokonaisia genomeita analysoivien eli genomiikan tutkijoiden tulisi käyttää rotukäsitettä lainkaan kuvaamaan väestön geneettistä perimää, vaan sen sijaan käyttää tarkkaan harkittuja eksakteja termejä. 

Ohjeistus julkaistiin sen jälkeen, kun kansalliset terveyslaitokset olivat pyytäneet tietoa siitä, miten väestöjä voidaan kuvata genomiikkaan liittyvissä tutkimuksissa. Ja sen mukaan ajatus siitä, että ihmiset kuuluisivat geneettisesti erillisiin rotuihin, on tieteellisesti virheellinen. 

Siksi paneeli suositteli rotukäsitteen sijaan käytettäväksi henkilön etnistä taustaa, kuten latinoa, maantieteellistä sijaintia, kuten japanilaista, tai alkuperäisalueen nimeä, kuten afrikkalaista, vain tietyissä tapauksissa. Sellainen on erityisesti terveydenhuoltoon liittyvien eriarvoisuuksien tutkimus, koska rotukategoriat voivat olla hyödyllisiä käsitteitä kuvattaessa ihmisten kokemaa rakenteellista rasismia. 

Sen sijaan esimerkiksi tauteihin assosioituneiden geenien tai ihmisen evoluution tutkimuksissa väestöjä tulisi kuvailla käyttäen esimerkiksi geneettistä samankaltaisuutta tai sitä, kuinka läheisiä jäsenten geenit ovat suhteessa tiettyjen väestöjen referenssigenomeihin, kuten Nigerian jorubalaisiin tai Italian toskanalaisiin. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, ryhdytäänkö myös tällaista luokittelua pitämään ajan myötä poliittisesti epäkorrektina. Näinhän voisi käydä esimerkiksi sellaisessa - sinänsä täysin hypoteettisessa tilanteessa - jossa tutkimukset sattuisivat osoittamaan jorubalaisten kanssa korkean geneettisen samankaltaisuuden omaavien maahanmuuttajien syyllistyvän toskanalaisten kanssa korkean geneettisen samankaltaisuuden omaavia ihmisiä useammin naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön heille hädältä ja vainolta suojaa tarjonneissa valtioissa. 

torstai 26. tammikuuta 2023

Rydmanin olisi tehtävä tutkintapyyntö HS:n ja Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajista

Perussuomalaisiin siirtynyt Wille Rydman joutui ilmeisen valheellisen kirjoituksen takia ikävällä tavalla parrasvaloihin - ja teki jutun julkaisseesta Helsingin sanomista tutkintapyynnön. Sitä ei ole vielä ratkaistu, mutta Ilkka-Pohjalainen julkaisi sen innoittamana kuitenkin kolumnin, jossa se - Rydmanin Twitterissä julkaiseman viestin mukaan - "väitti minun ´lehtitietojen mukaan´ lähetelleen alaikäisille epäasiallisia viestejä. Väite oli kaksinkertaisesti väärä: en ole lähettänyt eikä sellaista ole edes lehdissä väitetty. Ei edes HS:n lokajutussa."

Niinpä Rydman viestitti Twitterissä tekevänsä poliisille tutkintapyynnön myös Ilkka-Pohjalaisen jutusta, koska lehden päätoimittaja oli kieltäytynyt oikaisemasta virhettä. Tähän tarttui sitten myös HS:n päätoimittaja Esa Mäkinen. 

Hän herjasi Rydmania viestissään sanomalla, että "kansanedustaja Wille Rydman uhkailee poliisilla toimittajaa, joka moittii kolumnissa Rydmania asiattomasta käytöksestä. Tämä on yritys vaientaa julkista keskustelua."

Ja sen jälkeen Mäkinen vielä linkitti viestiinsä jo virheelliseksi todetun lehtensä kirjoituksen. Siihen tarttui mm. Eija-Riitta Korhola (kok), joka kysyi, että "mistä lähtien vääristä tiedoista huomauttaminen on yritys vaientaa julkista keskustelua". 

Totean edellä kirjoittamani perusteella, että Esa Mäkisen olisi syytä tutustua journalistin ohjeisiin. Niissä todetaan muun muassa seuraavat asiat, joita kaikkia HS:n alkuperäinen kirjoitus rikkoi. 
  1. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
  2. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
  3. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
  4. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Mielenkiintoista kyllä, julkisen sanan neuvosto ei ole ottanut kyseistä kirjoitusta tarkastellakseen, eikä ole huomauttanut sen kirjoittanutta toimittajaa. Eikä se ole tehnyt mitään myöskään kyseisestä kirjoituksesta innoituksensa saaneen Ilkka-Pohjalaisen jutun perusteella. JSN on siten jälleen kerran osoittanut, ettei se ole vakavasti otettava sananvapauden rajojen vartija.

Nähtäväksi siis jää, kuinka tapaus etenee. Itse suosittelen Rydmanille tutkintapyynnön tekemistä myös Ilkka-Pohjalaisen jutusta ja ehkäpä sellainen olisi syytä tehdä myös Esa Mäkisen Twitter-viestistä. 

Näin siksi, että molemmissa on pyritty mustamaalaamaan Rydmania ilmeisen virheellisiksi osoittautuneita väitteitä kierrättämällä ja mukailemalla, ja kummankin ilmiselvänä pyrkimyksenä on ollut sabotoida tämän poliittista uraa Natsi-Saksan Joseph Göbbelsiltä periytyvän argumentointivirheen perusteella: "kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi":

maanantai 23. tammikuuta 2023

Maahanmuuttopoliittinen ohje

Iltalehti julkaisi pari päivää sitten kyselytutkimuksen, jonka huomasin vasta tänään lehden pääkirjoituksen viitattua siihen. Kyselyssä oli selvitetty suomalaisten näkemyksiä humanitaarisesta maahanmuutosta. Eli annettiin kansan neuvo kevään vaalien jälkeen käytäviin hallitusneuvotteluihin.

Kyselyn mukaan sosiaaliturvan pitäisi olla syntyperäisille Suomen kansalaisille laajempi kuin turvapaikanhakijoina oleskeluluvan saaneille. Tätä mieltä oli vastaajien selkeä enemmistö: peräti 58 prosenttia suomalaisista kannatti sitä. 

Sen sijaan kansa ei halua lopettaa humanitaarista maahanmuuttoa kokonaan, sillä vain 27 prosenttia vastanneista kannatti tätä vaihtoehtoa. Tämä on helppo ymmärtää etenkin nyt kun maahamme on virrannut hädässä olevia ukrainalaisia - lähinnä naisia ja lapsia - joiden saapumisesta ei ole seurannut samanlaisia ongelmia kuin vuoden 2015 pakolaisaallon mukana tulleista. 

Edelle kirjaamani selitys on yhteensopiva sen kanssa, että peräti 70 prosenttia suomalaisista haluaa Suomen valtion valitsevan itse, mistä maista tulevat ihmiset saavat täältä turvapaikan. Toisin sanoen spontaaniin turvapaikanhakuun suhtauduttaan kielteisesti. 

Mielipidetiedustelun neljäs kysymys sitten varmistikin sen, ettei niin sanottu kohtaamisteoria pidä paikkaansa. Sen mukaanhan vuoden 2015 maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ratkeaisivat, kunhan suomalaiset vain olisivat tarpeeksi tekemisissä tulijoiden kanssa. 

Nyt noista ajoista on jo yli seitsemän vuotta, mutta kyselyn vastaajat karsastivat erityisesti somalien, irakilaisten, afgaanien ja syyrialaisten maahanmuuttoa. Eivätkä pelkästään karsastaneet, vaan suhtautuivat näihin vieläkin negatiivisemmin kuin Suomen Kuvalehden teettämissä kyselytutkimuksissa vuonna 2015 ja vuodenvaihteessa 2019–2020. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla kansan tahto näkyy kevään hallitusneuvotteluissa. Rakennetaanko meille kansan tahtomat järkevät linjaukset tulevalle maahanmuutolle, vai pitääkö erityisesti Ylen ja Helsingin sanomien tukeman vihervasemmiston pihtiote edelleen maahanmuuttopolitiikasta? 

Tässä asiassa keskeinen toimija on Kokoomus, joka tulee käytännössä valitsemaan joko pääministeri- tai toiseksi suurimpana puolueena ryhtyykö se johtamaan maata Perussuomalaisten vai SDP:n kanssa. Tosin demareidenkin kannattajista 58 prosenttia haluaa Suomen valitsevan itse maahanmuuttajiensa kotimaan, joten nykyisen kaltainen holtiton turvapaikkapolitiikka ei nauti edes kaikkien vasemmistopuolueiden kannattajien enemmistön luottamusta.

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Syyllistyivätkö HS:n epäilemään sotarikokseen ukrainalaiset vai venäläiset?

Pari päivää sitten Helsingin sanomissa otsikoitiin, että "Ukrainalais­joukot saattoivat syyllistyä sota­rikokseen – ´Antaa hyvin vahvan näytön´". 

Kyse oli tapauksesta, jossa - kyseisen jutun mukaan - "venäläissotilaiksi arvioidut henkilöt tulevat ulos omakotitalon vieressä olevasta matalasta tiilirakennuksesta ja näyttävät antautuvan yksi kerrallaan painautuen vatsalleen pihamaalla. Heillä ei näytä olevan aseistusta... talosta tulee ulos vielä yksi henkilö, joka avaa tulen... yhteensä kaksitoista maassa liikkumattomana makaavaa sotilasasuista henkilöä, jotka näyttävät verilammikoiden ympäröimiltä."

Tapaus on herättänyt myös kansainvälistä huomiota ja satuin törmäämään Twitterissä italialaisen sotilastaustaisen henkilön selvitykseen tapauksesta. Päätin kääntää sen suomenkielelle teidän katsottavaksenne, arvoisat lukijani. Olkaa siis hyvät.

"Omia joukkoja suurempien vihollisosastojen antautumista on harjoiteltu ja ne noudattavat tiettyä toimintatapaa. Ukrainalaisjoukot seurasivat tätä toimintatapaa ja ovat siksi elossa. 

Jos vihollinen haluaa antautua ja on määrältään omia joukkojasi suurempi, silloin käsket niitä liikkumaan aseistamattomina ja kädet ylhäällä yhden tai kahden oman konekiväärisi edessä. Käske vihollisjoukkoja painumaan alas. 

Mikäli yksi heistä muuttaa mieltään, hän on konekiväärimiehen näkökentässä, jolloin hänen neutralisoimisensa käy helposti. Ja konekiväärimiehen tehtävänä on tulittaa välittömästi, mikäli vihollissotilaat liikkuvat käskemättä. 

Kun vihollisjoukot makaavat maassa, pyydät heitä yksitellen konekiväärin taakse. Et koskaan mene maassa makaavaan vihollisjoukkoon, koska silloin suljet konekiväärimiehen näkökentän. Pyydä viholliset yksitellen, tutki ja käsiraudoita heidät sekä istuta heidät konekiväärin taakse sivummalle. 

Jatka näin kunnes kaikki vihollissotilaat on tutkittu ja käsiraudoitettu. Tämä on harjoiteltu!

Joukkojen odotetaan noudattavan tätä toimintatapaa varmistaakseen oman turvallisuutensa. Ukrainalaisjoukot asettivat konekiväärin, pyysivät venäläisiä noudattamaan toimintatapaa ja he kaikki olisivat eläviä, mikäli venäläinen ei olisi päättänyt murhata heitä kaikkia avaamalla tulen. Konekiväärimies teki kuten hänelle oli opetettu - avasi tulen välittömästi varmistaakseen, ettei synny riskiä maassa makaavien venäläisten taholta. 

Kun pienet yksiköt ottavat suurempia yksiköitä vangeiksi se on vaarallista molemmille osapuolille. Ja siksi sitä on harjoiteltu.

Jos nyt sanotte, että tämä tapaus oli sotarikos - osoitatte ettette tiedä paskaakaan. Ainoan sotarikoksen teki venäläinen sotilas avatessaan tulen. Ja hän otti kaikki toverinsa mukaansa pakottamalla ukrainalaisen konekiväärimiehen tekemään tehtävänsä ja avaamaan tulen. 

Olen pahoillani venäläisten puolesta, mutta tämä ei ollut sotarikos...  venäläissotilaiden olisi pitänyt joko tappaa roisto joukostaan tai kertoa ukrainalaisille, ettei tämä halua antautua ja lähettää hänet ulos ensimmäisenä. Hänen antamisensa jäädä viimeiseksi suojasta poistuvaksi oli huonoin mahdollinen tapa toimia."

Lopuksi kirjaan tähän kenraaalimajuri evp. Pekka Toverin aiheesta tekemän johtopäätöksen, jonka voin allekirjoittaa myös itse: "HS leimasi tapahtuman nopeasti sotarikokseksi. Ei tainnut ´asiantuntija´ pohtia sodan oikeussääntöjä tai tilannetta paikalla olleiden näkökulmasta. Nojatuolista on niin helppoa arvostella. Asian selvittäminen vaatisi toki perusteellisen tutkimuksen, ja sellainen olisi syytä tehdä."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raaistuva sota
Venäjän armeija on romahtamassa
Ukraina veti Venäjää höplästä

maanantai 30. toukokuuta 2022

Estääkö pelko uuden arvioinnin?

Helsingin sanomien toimittaja Jukka Ruukki nosti tikun nokkaan koulujen arvosanat. Hänen mukaansa ne ovat olleet harhaanjohtavia, koska käytössä on ollut suhteellinen arvostelu, jonka seurauksena hyvien koulujen oppilaiden arvosanat ovat olleet osaamiseen nähden liian huonoja ja huonojen koulujen lapsukaiset ovat saaneet ansioitaan parempia numeroita. 

Asia ei suinkaan ole mitätön, vaan Ruukin mukaan "arvosanabingossa on kyse isosta ongelmasta, nuorten oikeusturvasta. Päättötodistuksella pyritään lukioon ja ammattiopintoihin. Valinta ei saisi perustua arpapeliin. Liian hyviä numeroita saanut voi hakeutua opintoihin väärin odotuksin. Tiukasti arvioitu nuori saattaa luopua unelmastaan, koska luulee, ettei hänellä riitä lukupää."

Jutun mukaan tämän viikon lopussa annettavat peruskoulujen todistukset on laadittu uusien arviointiohjeiden mukaan, eivätkä niihin enää vaikuta muiden oppilaiden osaamiset. Nähtäväksi siis jää, millaisia numeroita eri koulujen opettajat oppilailleen antavat. 

Jos uudistus onnistuu, saamme nähtäväksemme valtavia eroja peruskoulujen välillä. Samoin tulee loogisesti ajatellen eteemme - tai ainakin kouluviranomaisen käyttöön - numeroviidakko, josta voidaan arvioida kuinka eri väestöryhmien jälkikasvu on omaksunut saamaansa oppia. 

Nähtäväksi siis jää, vastaako edelle kirjoitettu tämän kevään todellisuutta. Vai käykö sittenkin niin, ettei opetushallituksen kriteereitä tulla noudattamaan, vaan opettajat tulevat niistä huolimatta suhteuttamaan numeroita omaan oppilasainekseensa. Ellei muuten, niin nykyisen wokelluksen ja intersektionaalisuuden ilmapiirin luomien rasismi- tai sovinismisyytösten pelossa.  

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena

Olaus Petri kokosi 1500-luvulla tuomarien noudatettavaksi tarkoitettuja eettisiä ohjeita. Yksi niistä on tänäkin päivänä erittäin tunnettu. Tai oikeastaan osa siitä. 

Tämä hyvin tunnettu osa kuuluu seuraavasti: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan". Se tuli mieleeni lukiessani MTV3:n juttua 12-vuotiaasta tytöstä, jonka vasta vapautunut seksuaalirikollinen raiskasi. 

Hannu Väinö Olavi Linnanto alias Mikko Tapani Linnanto oli ennen 12-vuotiaan väkivaltaista hyväksikäyttöä ehtinyt saada tuomiot raiskauksesta ja väkisinmakaamisesta, sekä niiden lisäksi mm. erilaisista liikenne- ja omaisuusrikoksista. Siitä huolimatta hovioikeus alensi hänen käräjäoikeudessa saamaansa - luvalla sanoen miehen taustan huomioon ottaen naurettavan lyhyttä viiden vuoden tuomiota - neljään vuoteen. 

Edellä kuvatun jälkeen Linnanto ei suinkaan ole parantanut tapojaan, vaan on tuomittu seksuaalirikoksista kaiken kaikkiaan kuudesti vuosina 1997, 1999, 2003, 2007, 2018 ja 2020. Tällä hetkellä kärsittävänä olevan raiskaustuomion pituus on vain kolme vuotta, minkä jälkeen mies on jälleen vapaa pilaamaan uusien naisten tai lasten elämät.  

* * *

Alussa mainitun tuomarinohjeen antaja Olaus Petri oli alhaista sukujuurta, kotoisin Örebrosta ja omana aikanaan tunnettu uskonpuhdistajana ja pappina. Hän oli myös käänsi Raamatun ruotsiksi, joten häntä pidetään uskonpuhdistajana ja ruotsin kirjakielen perustajana vähän samaan tapaan kuin Mikael Agricolaa Suomessa. 

Hän teki merkittävää työtä myös historiankirjoituksen parissa ja siinä roolissa analysoi aiempaa laajemmin syy-seuraussuhteita, vaati kaikkien henkilöiden toiminnan puolueetonta kuvaamista ja sovelsi edeltäjiään ja aikalaisiaan vahvempaa lähdekritiikkiä. Hän ei kirjoittanut ajan tavan mukaan latinaksi, vaan kirjoitti käyttäen selvää ja yksinkertaista ruotsin kieltä. Häntä pidetään yleisesti Pohjoismaiden merkittävimpänä renessanssiajattelijana.

Petri toimi aikanaan Tukholman raadin äänivaltaisena sihteerinä ja kuningas Kustaa Vaasan kanslerina, vaikka ehti jo sitä ennen kritisoida valtakunnan mahtimiehen toimittamaa katolisen kirkon omaisuuden takavarikoimista. Sehän ei päätynyt pelkästään valtiolle, vaan suurelta osin kuninkaan henkilökohtaiseksi varallisuudeksi. Tämä ei siis kuitenkaan estänyt kuningasta nostamasta Olausta merkittävään asemaan.

Petri jatkoi kanslerin tehtävässään aiempaan tapaan periaatteen miehenä. Ja se johti lopulta välirikkoon Kustaa Vaasan kanssa, joka laati itse syytekirjelmän Olausta vastaan. Siinä hän kuvasi tämän sopineen kansleriksi "suunnilleen yhtä hyvin kuin friisiläinen lehmä sopii kehräämään silkkiä tai aasi tappamaan luteita". 

Tämän välirikon aiheutti - ei enempää eikä vähempää kuin - Olaus Petrin kiinnostus ja perehtyneisyys lakiin ja oikeuteen, joista hän julkaisi jo ennen kuuluisia tuomarinohjeitaan pienen kirjasen. Se saattoi kuninkaan epäilemään kanslerinsa tähdänneen myös itseensä korostamillaan oikeusperiaatteilla. 

Olaus oli kirjoittanut myös ruotsalaista kronikkaa ilman kuninkaan lupaa. Siinä hän arveli kuninkaan hallinnon toimien olleen ainakin osasyynä 1500-luvulla esiintyneisiin kapinoihin valtakunnassa ja mainitsi maan hallitsijoiden olleen useammin "Ladonrikkojia" kuin "Ladonlukkoja" - ylistäen keskiaikaista kuningasta Mauno Ladonlukkoa.

Olaus Petri tuomittiin veljensä kanssa kuolemaan vuonna 1540 ja heidät kuljetettiin kahleissa Tukholmaan. Siellä kaupungin raati puolusti entistä jäsentään ja tarjosi veljesten armahtamisesta kuninkaalle 500 kultarahaa. Maalliselle mammonalle perso kuningas otti tarjouksen vastaan ja peruutti tuomion.

Lopulta miesten välille tuli jonkinlainen sovinto ja Petri nimitettiin kirkkoherraksi. Taustalla oli tämän vaikeneminen vuosina 1542-43 käydyn kapinan aikana. Ja jo sitä ennen oli kuningas pyytänyt häntä kronikoimaan oman hallitusaikansa antaen ohjeet mitä siihen tulisi kirjoittaa. Tästä kunniasta Olaus kuitenkin kieltäytyi.

Kaiken kaikkiaan jälkipolville on jäänyt epäselväksi se, mistä syystä Olaus Petri sai pitää henkensä, vaikka Kustaan tunnetulla luonteella kuolemantuomion toteuttaminen ei olisi paljon tätä hetkauttanut. Ehkäpä kyse oli Olauksen maineesta Ruotsin uskonpuhdistajana? Tai siitä, että valtakunnassa oli vain vähäisessä määrin oppineita, joita kuitenkin tarvittiin modernisoituvassa valtakunnassa? 

Tai ehkä Petrin pelasti hänen takinkäännöksensä korkean vainoojan edesstä. Tai ehkä oli vain niin, että Olauksen pelasti se tosiasia, ettei hän koskaan vaatinut Kustaan pudottamista valtaistuimelta, vaan ainoastaan arvosteli tämän toimia.

* * *

No niin. Nyt eksyin sellaisille sivuraiteille, jollaisia ei voitane antaa anteeksi edes ainekirjoitusta rustaavalle lukiolaiselle. Palattakoon siis takaisin alussa kuvaamaani rikokseen ja sen oikeuskäsittelyyn. 

Olaus Petrin kuuluisa ohje nimittäin kuului kokonaisuudessaan näin: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään". Toisin sanoen hän totesi sen ilmiselvän tosiasian, että laki hyväksytään ja sitä kunnioitetaan vain, mikäli se vastaa ihmisten käsitystä oikeudesta ja kohtuudesta. 

Omalta osaltani totean sellaisen henkilön vapauttamisen, joka on kuudesti pilannut viattoman ihmisen elämän, vääräksi ja kohtuuttomaksi päätökseksi. Sekä tästä syystä pidän maamme lakeja ja niiden tulkintaa oikeuslaitoksessamme sarjaraiskaajien kohdalla epäoikeudenmukaisina ja ihmiselämää halveksivina ja kaikkea muuta kuin kohtuullisina. 

Enkä tämän takia voi mitenkään hyväksyä suomalaisten lainsäätäjien ja oikeuden toimintaa heidän suhteensa. Kuolemantuomiota en kuitenkaan kannata, mutta en myöskään sarjaraiskaaja Linnannon vapauttamista etsimään uusia uhreja sairaiden halujensa tyydyttäjiksi. Pidettäköön hänet loppuikänsä suljettuna tyrmään tai kastroitakoon peruuttamattomasti, mutta hänen vapauttamisensa kokonaisena - se ei ole oikeus eikä kohtuus.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!