Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste homoseksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homoseksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. kesäkuuta 2026

Mutarokon eli dermatofiloosin tulevaisuus ja biseksuaalit miehet

Yleisradio kertoi, että Euroopassa on lähtenyt leviämään uusi seksitauti. Itse asiassa kyseessä on yleensä hevosilla ja lehmillä jo vanhastaan esiintynyt mutakuume eli kurarupi tai hienommin dermatofiloosi. Sitä on aiemmin esiintynyt näiden eläinten kanssa tekemisissä olevilla ihmisillä, mutta nyt tauti on alkanut levitä myös muihin henkilöihin. 

Kyseessä on bakteeritauti, joka aiheuttaa hilseileviä ihovaurioita, paukamia ja märkärakkuloita eri puolille kehoa. Toistaiseksi vaiva on saatu kuitenkin hoidetuksi antibiooteilla, joten tilanne on hallinnassa.

Tauti ei ole levinnyt normaalia seksiä harjoittavien parissa, vaan sitä – Ylen jutun mukaan – "esiintyy nyt lähinnä miehillä, jotka ovat käyneet homosaunoissa Ranskassa, Espanjassa, Saksassa ja Ruotsissa. Tartunnat ovat tapahtuneet seksin välityksellä tai muunlaisessa läheisessä ihokontaktissa".

* * *

Nähtäväksi jää, kehittyykö liikkeelle lähteneestä taudista todellinen epidemia, vai jääkö se ohimeneväksi kuriositeetiksi. Keskeisiä henkilöitä tässä suhteessa lienevät biseksuaaliset miehet, jotka voivat auttaa bakteeria ylittämään sukupuolikynnyksen homomiehistä heteronaisiin. 

Jos käy niin, että mutakuume lähtee leviämään, on vielä kysyttävä, että alkaako taudinaiheuttaja sopeutua ihmiseen. Eli valikoituuko ihmisten välillä leviävään bakteerikantaan sellaisia perinnöllisiä muutoksia, joiden seurauksena sen tartunta seksiä harjoittavien välisessä kontaktissa muuttuu nykyistä tehokkaammaksi. 

Jos näin tapahtuu, nähdään pian myös seuraava muutos, eli bakteeri alkaa kehittää itselleen antibioottiresistenssiä. Sen seurauksena taudin hoitaminen käy nykyistä vaikeammaksi.

* * *

Jääkäämme siis odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Varmaa on toistaiseksi vain se, että seksistä pidättäytyminen tai sen harjoittaminen vain yhden uskollisen kumppanin kanssa – sekä ilmeisesti myös fysikaalisen tartuntaesteen eli kondomin käyttäminen – estävät taudin saamisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Rasistinen ja leimaava nimi vaihdettiin mpoxiksi
Apinarokko - miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti
Pieneliöt manipuloivat isäntäänsä

perjantai 12. kesäkuuta 2026

Homoseksuaalien oikeudet Nigerissä

Tuoreen uutisen mukaan Länsi-Afrikassa sijaitseva Niger on kriminalisoinut samaa sukupuolta olevien väliset suhteet. Sen seurauksena homoseksuaalisuutta harjoittavat ihmiset voidaan tuomita jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen sekä sakkoihin.  

Lisäksi laissa sanotaan, että "LHBTQ-tekoihin" ryhtymisen yrittämisestä voidaan rangaista samalla mitalla. Eikä siinä kaikki, sillä myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestöjen toimintaan osallistumisesta voi saada yhtä rankan rangaistuksen. 

* * *

Syyksi uuteen lakiin on mainittu se, etteivät samaa sukupuolta olevien suhteet ole maan sosiaalisten ja kulttuuristen arvojen mukaisia. Nähtäväksi siis jää, miten erilaiset suomalaiset järjestöt ja kansalaisvaikuttajat reagoivat nigeriläisiin arvoihiin ja kulttuuriin. 

Eli nähdäänkö Helsingin kaduilla sateenkaariväkeä osoittamassa mieltään nigeriläisten homoseksuaalien puolesta tai tuomitsevatko suomalaiset poliitikot Nigerin hallituksen toimet? Vai nousevatko nigeriläiset itse päätöksen seurauksena maan sotilashallintoa vastaan?

* * *

Itse kyllä luulen, ettei nigeriläisten homoseksuaalien asia ainakaan täällä Suomessa kiinnosta oikeasti ketään. Eivätkä sen enempää poliitikot kuin sateenkaariväkikään innostu protestoimaan asiasta.

Omalta osaltani totean, että seksuaalisuus on jokaisen ihmisen oma asia, eikä sen pitäisi kuulua kenellekään muulle kuin asianosaisille, mikäli siihen ei liity väkivaltaa, pakottamista tai hyväksikäyttöä. Tämä pätee niin Suomessa kuin Nigerissäkin, ja siksi ilmaisen tässä paheksuntani maan sotilashallituksen toiminnan johdosta.

perjantai 27. maaliskuuta 2026

Onko homoseksuaalisuus luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio?

Kolme korkeimman oikeuden tuomaria päätti, että Päivi Räsänen on syyllistynyt rikokseen internetissä julkaisulla kirjoituksellaan, jossa hän oli todennut, että seksuaalisesti poikkeavan tunne-elämän taustalla on psykoseksuaaliseen kehitykseen liittyviä häiriöitä ja että tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö sekä kiistänyt, että homous olisi luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio. Kaksi korkeimman oikeuden tuomaria ei katsonut rikosta tapahtuneen.

Oikeuden päätöksen vakavin seuraus on se, että "voittanut" tuomarikolmikko tuli rajoittaneeksi suomalaisten sananvapautta huomaamatta, että niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.

* * *

Räsäsen tuomiosta kuultuani jäin pohtimaan, että mahtoikohan korkeimman oikeuden tuomareilla käydä mielessään seksuaalisuuden evolutiivinen tarkoitus. Siis se, että kyse on ihmisten – ja muiden seksuaalisesti lisääntyvien eliöiden – keinosta saada jälkeläisiä, joissa yhdistyvät ja rekombinoituvat vanhempien geenit. 

Tai olivatko he suuressa viisaudessaan unohtaneet, ettei ihminen ole partenogeneettinen laji, vaan heteroseksuaalisuus on ainut ja ehdottoman välttämätön edellytys ihmiskunnan uusiutumiselle. Ja rekombinaation takia myös sen evoluutiolle. 

Puhumattakaan siitä, että ihmiskunnan olemassaolo päättyisi nyt elävään nuorimpaan sukupolveen, mikäli kaikkien ihmisten seksuaalisuus kohdistuisi pelkästään omaan sukupuoleen.  

* * *

Siksi on kysyttävä, että mitä sitten on samaan sukupuoleen kohdistuva seksuaalinen kiinnostus? Sehän ei tunnetusti johda lisääntymiseen, vaan ihmisen seksuaalisuuden normaali kohde on vastakkainen sukupuoli ja heteroseksuaalisuus sen luonnollinen ilmenemismuoto.

Vastausta voi hakea siitä, että seksi tuottaa ihmisille tyydytystä ja nautintoa, jonka evolutiivinen tarkoitus on saada vastakkaiset sukupuolet hakeutumaan yhdyntään naisen munasolun hedelmöittämiseksi. Tämä tavoite ei toteudu homoseksuaalisuudessa, mutta – kuten edellä totesin – se kuitenkin tuottanee sitä harjoittaville ihmisille samankaltaista nautintoa kuin heteroseksi.

Näin ollen homoseksuaalisuuden voisi ajatella olevan puhtaasti nautinnollista toimintaa. Ja sellaisena verrattavissa lähinnä viihteeseen. 

* * *

Biseksuaalin samaan sukupuoleen kohdistuvaa seksiä voi siten pitää harmittomana viihteenä, koska he harjoittavat myös heteroseksiä. Sen sijaan puhtaasti homoseksuaalien ihmisten kohdalla kyse on evolutiivisesta umpikujasta.

Näistä syistä on myös selvää, että samaan sukupuoleen kohdistuva seksi on geneettisesti ja evolutiivisesti fataalia – ja jos halutaan niin ilmaista; "sukupuolikäyttäytymisen häiriö" – vain silloin, kun se on ihmisen seksuaalisuuden ainoa ilmenemismuoto. Eli epänormaalia on pikemminkin kiinnostuksen puute vastakkaiseen sukupuoleen kuin samaan sukupuoleen kuuluvan ihmisen kanssa harjoitettu seksi. 

* * *

Lopuksi palaan vielä Räsäsen tuomion perusteeseen, jonka mukaan tämä oli väittänyt homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaaliseen kehitykseen liittyvä häiriö sekä kiistänyt, että homous olisi luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio. 

Kuten edellä totesin, seksuaalisen kiinnostuksen puute on geneettisesti ja evolutiivisesti fataalia. Lisäksi tiedetään, ettei homoseksuaalisuus periydy vanhemmilta lapsille, vaan se on seurausta yksilönkehityksen tapahtumista. Ja kuten edellä totesin, sen seuraukset ovat geneettisessä ja evolutiivisessa mielessä haitallisia. 

Tämä kaikki ei tarkoita, että homoseksuaalit olisivat – jollain muulla tavalla kuin evolutiivisessa mielessä – huonompia ihmisiä kuin hetero- tai biseksuaalit. Mutta on kuitenkin älyllisesti epärehellistä, että korkein oikeus antoi päätöksessään ymmärtää heidän seksuaalikäyttätymisensä olevan vain luonnollinen ja terve seksuaalinen variaatio.

torstai 5. helmikuuta 2026

Onko Päivi Räsänen Suomen maineen likaaja?

Nyt kun on noussut kova meteli Päivi Räsäsen (krist) piipahduksesta Yhdysvaltain kongressissa, on tullut pohtia tapahtunutta myös tässä blogissa. Aloitetaan siis alusta. 

Kaikki alkoi siitä, kun Päivi Räsänen tuli kirjoittaaneeksi sanat "psykoseksuaalisen kehityksen häiriö", joilla hän tarkoitti ihmisen seksuaalisuuden suuntautumista omaan sukupuoleensa. Siihen tarttui suomalainen syyttäjälaitos tulkiten sanat kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. 

On kuitenkin biologinen tosiasia, että eliöiden seksuaalisuus on kehittynyt juuri siksi, että niiden geenit voisivat sekoittua eli rekombinoitua niiden jälkeläisissä. Siksi seksuaalisuus kohdistuu luontaisesti toiseen sukupuoleen, vaikka myös omaan sukupuoleen liittyvät käyttäytymistavat ovat luonnossa yleisiä. 

Tässä mielessä homoseksuaalisuus – erityisesti pääasiallisena seksuaalisena käyttäytymistapana – on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö. Se ei kuitenkaan tee ihmistä sen paremmaksi tai huonommaksi kuin muitakaan, eikä Räsänen ole niin väittänytkään.  

* * *

En tiedä onko edelle kirjoittamani ymmärretty käräjä- ja hovioikeudessa, mutta on joka tapauksessa oikein, että ne vapauttivat Räsäsen syytteistä. Selvää lienee silti, ettei syyttäjä ole ymmärtänyt asiaa sen enempää ennen syytteiden nostamista kuin oikeuden päätösten jälkeenkään, vaan jatkaa prosessia korkeimpaan oikeuteen jatkaen samalla edelleen Räsäsen sananvapauden loukkaamista. 

Näin Päivi Räsänen ja Suomi ovat epäilemättä saaneet huonoa kansainvälistä mainetta sellaisten ihmisten parissa, jotka pitävät sananvapautta arvokkaana asiana. Sellaisia on erityisesti Yhdysvalloissa, mutta toki myös muualla kuten Suomessa. 

* * *

Tässä puheena oleva tapaus muistuttaa itse asiassa tilannetta, jossa väkivaltaisessa parisuhteessa elävä nainen astuu julkisuuteen kertomaan miehensä tekemisistä, minkä jälkeen tämän sukulaiset moittivat häntä perheensä ja puolisonsa kunnian likaamisesta. Tässä analogiassa "väkivaltainen parisuhde" = "sananvapauden kieltämisvaatimus", "nainen" = "Räsänen", "mies" = "syyttäjä", "sukulaiset" = "Räsästä moittiva media".

En usko, että juuri kukaan järkevä ihminen ajattelisi edellä olevassa analogiassa naisen olevan kunnian likaaja. Siitä huolimatta suomalaisella toimittajakunnalla ei ole vaikeuksia syyttää Räsästä maamme maineen likaamisesta hänen kertoessaan kokemastaan jatketusta  sanavapauden rajoittamisyrityksestä Yhdysvalloissa. 

Syitä siihen voin vain arvailla, mutta epäilen, että kyse on toimittajakuntaamme pesiytyneestä wokellushenkisestä maailmakatsomuksesta, joka estää journalisteiltamme kyvyn loogiseen ajatteluun erityisesti silloin, kun vastakkain ovat kristillinen ja arvoliberaali maailmankatsomus. Tätä näkemystäni tukee muun muassa juuri popularisoitu tutkimustieto.  

Päivän aiempi merkintä:
Punamultahallitusta pukkaa

lauantai 1. marraskuuta 2025

Sukupuoli-identiteetti on tunneasia, joka vaikuttaa tulevaisuuden suomalaisuuteen

Suomen uutiset kertoi, että muunsukupuolisiksi tai muiksi kuin heteroseksuaaliseksi itsensä kokevien nuorten osuus on vuoden 2023 jälkeen laskenut merkittävästi Yhdysvalloissa. Tämä osoittaa jutun mukaan, että kyse olisi pikemminkin woke-liikkeen nousun tuottamasta sosiaalisesta ilmiöstä kuin perinnöllisestä taipumuksesta.

Johtopäätös on sikäli looginen, että muunsukupuolisuus tai homoseksuaalisuus ovat helposti nähtävissä lisääntymisen kannalta negatiiviseksi ja siten luonnonvalinnan seurauksena karsiutuvaksi ilmiöksi, vaikka toki taustalla tiedetään olevan myös geneettisiä virheitä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, etteivätkö seksuaalisuudeltaan poikkeaviksi kokevat ihmiset tuntisi itse olevansa sitä, miksi he identifioituvat – eli kyse ei lähtökohtaisesti ole teeskentelystä tai näyttelemisestä.

* * *

Kansakunnan uusiutumisen kannalta erilaiset sukupuolipoikkeamat ovat luonnollisesti haitallisia, koska ne johtavat usein lapsettomuuteen. Se puolestaan on erityisesti Euroopassa valtava ongelma, koska alueen kantaväestön rakenne on nopeasti ukkoutumassa ja akkautumassa eli aktiivisen väestön osuus on pienenemässä samaan aikaan kun hoivaa tarvitsevien mummojen ja vaarien määrä ensin kasvaa, minkä jälkeen väestö rupeaa supistumaan. 

Suomessa tämä näkyy hyvin Tilastokeskuksen raportista, jossa on kuvattu eri ikä-luokkien määrää vuodesta 1900 alkaen. Tuolloin väestöstämme oli 65-vuotiaita tai vanhempia vain 5,3 prosenttia. Määrä nousi vuoteen 2000 mennessä 15 prosenttiin ja tähän vuoteen saavuttaessa peräti 22,7 prosenttiin koko väestöstä. 

Vastaavasti alle 15-vuotiaita oli vuonna 1900 peräti 35,1 prosenttia, vuonna 2000 enää 18,1 prosenttia ja tänä vuonna enää 15,6 prosenttia koko väestöstä. Viimeksi mainitusta määrästä huomattava osa oli perimältään muita kuin suomalaisia tai edes eurooppalaisia, joiden osuus maamme väestöstä on siten pienentynyt vieläkin nopeammin kuin tilasto näyttää. 

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen väestön vanhenemisen lisäksi myös sen geneettinen koostumus on nopeassa muutoksessa, mikä tulee vaikuttamaan myös maamme kulttuuriin siltä osin kuin perintötekijät ja vanhempien oma kulttuuriperintö määrittävät ihmisten käyttäytymistä, arvoja ja asenteita. 

Valitettavasti suuri osa näistä asioista – erityisesti genetiikkaan liittyviltä osiltaan – on jo pitkään ollut ihmistutkimuksessa kielletty aihe. Eikä meillä siksi ole käytettävissä ajantasaista tutkittua tietoa, jonka pohjalta voitaisiin ennakoida luotettavasti Suomen ja suomalaisuuden tulevaisuutta.

perjantai 31. lokakuuta 2025

Suomi ulos Euroviisuista!

Mediatietojen perusteella suomalaiset sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt vaativat Israelia ulos Euroviisuista. Tämän näkemyksen takana on muun muassa Seta ry, mutta myös muita sateenkaarijärjestöjä.

Sinänsä ei tietenkään ole outoa, että juuri erilaiset seksuaalisten poikkeavuuksien edustajat ovat aktiivisia kyseisen laulukilpailun suhteen, sillä onhan siitä vähitellen muotoutunut juuri tämän ihmisryhmän suosima spektaakkeli. 

Tämän hyvin tietäenkin olen kuitenkin hiukan ihmeissäni. 

Ei sillä, etten olisi tähän ikääni mennessä havainnut ihmisten käyttäytymisen olevan omituista, mutta tämä on jotenkin tavallistakin absurdimpi tapaus. Onhan sateenkaarijärjestöjen protesti suunnattu terrori-iskun kohteeksi joutunutta ja seksuaalisiin vähemmistöihin neutraalisti suhtautuvaa valtiota vastaan sekä samalla tukemaan yhteiskuntaa, joka suhtautuu LGBTQ-ihmisiin varsin kielteisesti. 

Tämän suhtautumistavan eroista kertoo omaa kieltään (edellä linkitetyssä Wikipedia artikkelissa kerrottu) tieto, jonka mukaan 90 LGBTQ-yhteisöön identifioituvaa palestiinalaista asui "turvapaikanhakijoina Israelissa" vuonna 2022.

Siksi jäin miettimään, että onkohan suomalaisella seksuaaliväestöllä käsitystä palestiinalaisen LGBTQ-väen todellisuudesta. Vai ovatko he siitä hyvinkin tietoisia, mutta tukevat kaikesta huolimatta tätä homofobista väestöryhmää – mahdollisesti siksi, että se on ilmeisen muodikasta antisemitistisissä vihervasemmistopiireissä. 

Omalta osaltani totean, että Euroviisut on jo ajautunut niin kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan eli maanosamme valtioiden välisten yhteyksien yhdistämisestä ja tiivistämisestä (kuten seksuaalivähemmistöjen vaatimuksetkin osoittavat), että Suomi joutaisi hyvin jäämään pois näistä karkeloista osana Ylen budjettileikkauksia. 

Päivän aiempi merkintä:
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Adrenaliinia ja palstamillimetrejä Euroviisuissa
Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys
Euroviisut, politiikka ja sananvapaus

perjantai 3. lokakuuta 2025

Pojat seksuaalisen väkivallan kohteena

Minun käsittääkseni suurin osa ihmisistä ajattelee tyttöjä silloin, kun puhutaan lapsiin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Tosiasia kuitenkin on, että myös pojat ovat pedofiilien kohteena. 

Tällaisten uhrien määrä ei ole vähäinen, sillä pojista joka seitsemäs on kokenut lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa. Se on usein alkanut alle kymmenvuotiaana genitaalialueiden kosketteluna ja/tai heidän peniksensä suuhun ottamisena tai jopa hyväksikäyttäjän penetraationa vastineeksi alkoholista tai muusta palveluksesta. 

Vaaran paikkoja poikien kokemaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön ovat aiemmin olleet kirkon, koulun tai urheiluharrastusten kaltaiset instituutiot tai harrastukset, mutta nykyisin lähestymiset ovat siirtyneet yhä enemmän digitaalisiin ympäristöihin. Tyypillinen tekijä on asunut samassa taloudessa tai on ollut pojille jostain muusta syystä ennestään tuttu mies, mutta he joutuvat myös naisen tai alaikäisen tekijän uhriksi useammin kuin tytöt.

Miehet salaavat lapsuudenkokemuksensa useammin kuin tytöt, mutta kertovat myös naisia useammin itsemurhayrityksistä, haasteista arkeen sopeutumisessa tai elintapojen epävakaudesta, sosiaalisista haasteista ja päihteiden väärinkäytöstä. He myös syyttävät tapahtumista usein itseään, sekä saattavat eristäytyä tai muuten vältellä tekojen käsittelyä.

* * *

Edelle kirjoittamiani ongelmia ei ole juurikaan käsitelty suomalaisessa yhteiskunnassa, ei ainakaan julkisuudessa. Näin siitä huolimatta, että ne ovat aivan yhtä vakavia rikoksia kuin tyttöjen ja naisten kokemat seksuaalirikokset. 

Siksi on tärkeää, että myös poikien hyväksikäytöstä puhutaan yhteiskunnassa ja se tuomitaan yhtä selkein sanoin kuin tyttöjen ja naisten kokema seksuaaliväkivalta. Näin siksi, että jokainen tapaus on inhimillinen tragedia ja äärimmäisen vakava rikos.



maanantai 30. kesäkuuta 2025

Seksuaalivähemmistöjen performanssit

Suomessa on viime päivinä nähty kaksi seksuaalivähemmistöjen performanssia. Niistä molempien tarkoitus oli hankkia osallistujilleen ympäröivän yhteiskunnan huomiota.

Tarkoitaan ensimmäisellä performanssilla sitä, kun kaksi lestadiolaisuudesta eronnutta lesboa halusi ja sai julkisuutta liimailemalla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä esille tuovia tarroja Suviseuroissa. Palstatilaa tuli jo etukäteen ja vielä enemmän sen jälkeen, kun - toisen lesbon mukaan - "teltan ympärille tultiin huutamaan kuorossa minuutin ajaksi, että homot hirteen. Kaikki on koettu kävyistä, kepeistä ja laudoista aina kananmuniin ja jäätelöön."

Omalta osaltani totean tapauksesta, että näiden lesbojen toiminta oli yksiselitteisesti väärin ja huonoa käytöstä. Mutta niin oli myös suviseuralaisten lainvastainen reaktio siihen. Toivon mukaan molemmat osaavat näin jälkikäteen hävetä noloa toimintaansa. 

* * *

Toinen suuri kansanjuhla oli seksuaalivähemmistöjen suurperformanssi eli Pride-paraati. Siellä ei tiettävästi nähty erityisiä häiriöitä, mutta omalta osaltani kummastelin vaatimusta siitä, että presidentin olisi pitänyt erikseen perustella osallistumattomuuttaan kyseiseen tapahtumaan. Ei tarvitse - ei edes siksi, että hän oli lupautunut tilaisuuden suojelijaksi.

Ehkä oudoin asia Pridessa olivat kuitenkiin palestiinalaisliput. Näin siksi, ettei Palestiinan arabeilla liene sen positiivisempi suhde seksuaalivähemmistöihin kuin muillakaan muslimeilla - toisin kuin Palestiinan juutalaisilla. 

Lisäksi täytyi ihmetellä, etteivät seksuaalivähemmistöt näytä osaavan roskisten käyttöä. Se näkyi siinä, että he jättivät käytössään olleen Kaivopuiston ruokottomaan tilaan poistuttuaan paikalta. 

Toki heidän edustajansa lupasivat, että asiaan palataan seuraavana päivänä. Hyvä näin, mutta siitä huolimatta on syytä ihmetellä, etteivät juhlijat itse vieneet roskiaan asianmukaiseen paikkaan.

Toki taitaa olla niin, etteivät tätä asiaa osaa monet muutkaan suomalaiset. Onhan Kaivopuisto samanlaisessa kunnossa vuosittain myös Vapun jälkeen. Mutta silloin roskaajat ovatkin pääosin nuorisoa, kun taas Pridessa juhlivat lähinnä aikuiset, joille siisteyden voisi kuvitella olevan itsestäänselvyys. Ei näköjään ole.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin kaupungin työntekijät varkaissa
Helsinki Pride ja suvaitsevaisuus
Helsinki painostaa henkilöstöään pride-karnevaaliin

lauantai 29. maaliskuuta 2025

Kansalaisten kusettamista

Kansalaisaloitteet ovat lähtökohtaisesti hyvä tapa edistää ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa suoraan yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Yksi sellainen asia oli yli 50 000 kannattajaa kerännyt aloite niin sanottujen eheytyshoitojen kieltämisestä. 

Se jää kuitenkin ikävällä tavalla historiaan, sillä vaikka eduskunta on hyväksynyt aloitteen, on oikeusinisteri Leena Meri (ps) ilmoittanut, ettei hallitus ehdi saattaa lakia voimaan. Syynä ovat virkamieskunnan muut kiireet yhdistettynä hallituksen yhden jäsenen - Sari Essayahin (krist) - erimielisyyteen. 

Tämä tarkoittaa sitä, ettei hallitus noudata eduskunnan tahtoa, eikä kunnioita Suomen lain tarkoitusta mahdollistaa kansalaisaloitteiden kautta juridisten epäkohtien korjaamista. Tällainen tilanne ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä, vaan kyseessä on varsin selkeästä perustuslaillisesta kriisistä. 

Tässä tilanteessa ovat vastakkain hallitusohjelman voimaan saattaminen sekä eduskunnan ilmaisema tahto kansalaisaloitteen saattamiseksi voimaan. Näin siitä huolimatta, että loogisesti ajatellen eduskunnan valmiin päätöksen toimeenpanon pitäisi mennä aina hallitusohjelman mukaisen lainvalmistelun edelle.

Oikeusministeri Leena Meri (ps) ei kuitenkaan näytä olevan samoilla linjoilla, enkä löytänyt lainsäädännöstä myöskään tähän liittyvää velvoitetta. Siten ministeri ei ole ilmeisesti rikkomassa virkavelvollisuuttaan, vaikka kuvaannollisesti sanoen sylkeekin kansalaisten kasvoille. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka nyt hyväksytyn kansalaisaloitteen käy. Eli tuleeko kansalaisten ja eduskunnan hyväksymä tahto jollain tavalla saatetuksi lakiin, vai jääkö se kuolleeksi kirjaimeksi samalla tavalla kuin huomenna jälleen ajankohtaiseksi tulevan kellojen siirtelyn lopettaminen EU:ssa siitä huolimatta, että europarlamentti on hyväksynyt sen.

Jos näin käy, on asialla itse eheytyshoitoasiaa paljon suurempi merkitys, sillä sen seurauksena voidaan kansalaisten aloiteoikeuden katsoa olevan käytännössä pelkkä poliitikkojen keino ihmisten harhaanjohtamiseksi. Eli suoraan sanottuna kansalaisten kusettamista. 

Lopuksi totean vielä, etten ota tällä kirjoituksella minkäänlaista kantaa itse eheytyshoitojen hyödyllisyyteen, hyödyttömyyteen, terveellisyyteen, tarpeellisuuteen tai vaarallisuuteen, vaan pelkästään suomalaisen demokratian toimivuuteen. 

* * *

Edellä mainitsemastani kellonsiirtelystä todettakoon, että asia saattaa olla lopultakin etenemässä. Näin siksi, että vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas) mukaan "liikennekomissaari Apóstolos Tzitzikóstas on ottanut asian uudelleen komission työohjelmaan ja yrittää vielä Puolan puheenjohtajakaudella saada asiaa neuvoston puolella eteenpäin".

Hyvä näin, mutta ihan vielä en olisi valmis poksauttamaan shamppanjapulloja. Näin siksi, että Puolan puheenjohtajakausi Euroopan unionin neuvostossa päättyy jo kesäkuussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi johtaa mielenkiintoisen parlamentaarisen keskusteluun
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta
Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi

tiistai 26. marraskuuta 2024

Seksikirja pojille

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on todennut, että ruotsalaisen kirjailijan ja seksuaalikouluttajan Inti Chavez Perezin seksiopas "Respektiä – Seksikirja pojille" on sopimaton lapsille. Kyse on siis siitä kirjasta, joka on jaettu kaikkiin Suomen yläkouluihin ja jossa yksi väliotsikoista kuuluu, että "kuinka kullin saa syvälle suuhun".

En ole lukenut tuota kirjaa, mutta julkisten tietojen perusteella se tosiaan kuulostaa varsin sopimattomalta. Näin siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siitä syystä - että kohderyhmänä olevat murrosikäiset pojat ovat epäilemättä löytäneet internetin pornovideot jo vuosia aikaisemmin. Luultavasti viimeistään samassa iässä kun minun ikäpolveni poikalapset löysivät pornolehdet.

Lapsiasiavaltuutetun mukaan "on tärkeää, että seksuaalikasvatus on laadukasta, sitä on tarjolla kaikille ja aikuiset osaavat käsitellä asioita ikätasoisesti yhdessä nuorten kanssa". 

Tähän on sinänsä helppo yhtyä, mutta vielä tärkeämpää olisi opastaa nuoria miehenalkuja siihen, että he ymmärtäisivät, ettei sukupuoliyhteyden ole tarkoitus olla tyttöjen - tai homoseksuaalisissa akteissa vastaanottavan partnerin - hyväksikäyttöä tai teknistä suorittamista, vaan molempien osapuolten yhteiseen tahtoon perustuva läheinen kontakti ja rakkauden osoitus. 

Siksi on syytä huomata myös kirjan kirjoittajan näkemys, jonka mukaan sen "tärkein harjoitus on istua ja miettiä, mitä oikeasti haluaa seksiltä, ja kirjoittaa se ylös. Sen jälkeen toiveitaan pitäisi verrata siihen, mitä näkee pornossa. Siinä voi nähdä oman seksuaalisuuden ja internetin tarjoaman mielikuvan eron."

Tarkoitus siis on - ainakin tämän kommentin valossa - oikein hyvä, vaikka epäilenkin vahvasti, etteivät murrosikäiset pojat istu eivätkä mieti, puhumattakaan siitä, että he kirjoittaisivat halujaan ylös tai vertailisivat toiveitaan pornoon. Kyllä he lukevat kirjaa nimenomaisesti oppaana seksuaaliseen aktiin ja käyvät läpi todennäköisesti vain ja ainoastaan juuri siihen liittyvät sivut. 

Sen seurauksena kirjan vaikutus on todennäköisemmin seksuaalisen suorittamisen ja välineellistämisen ylikorostuminen suhteessa kumppaniin kohdistuvaan rakkauteen tai hellyyteen. Ja siten seurauksena saattaa olla pahimmillaan myös kestävän parisuhteen luomiseen tarvittavan kyvyn heikkeneminen. 

keskiviikko 20. marraskuuta 2024

Juutalaisia, homoja, nuoria ja lapsia monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Berliinin poliisipäällikkö Barbara Slowik suositteli juutalaisia ja homoja välttämään turvallisuutensa vuoksi tiettyjä arabienemmistöisiä alueita. Tässä ei tietenkään ole mitään erikoista, koska kaikki vähänkään tosiasioita seuraavat ihmiset tietävät hyvin, millainen on muslimien enemmistön suhtautuminen kumpaankin mainittuun ihmisryhmään. 

Suomen Vantaalla taas ei ole varoiteltu ketään muista ihmisistä, mutta Ilta-Sanomat kertoi, että siellä nuorisoporukka oli yrittänyt ryöstää kaupan. Mukana oli ollut myös alaikäisiä. 

Jutussa ei kuvattu ryöstön yrittäjiä, mutta Vantaan Sanomat kertoi muutama vuosi sitten, että "Länsimäki on kiva alue" ja että Vantaan kaupunginosista suhteellisesti eniten vieraskielisiä asuu Länsimäessä, 46,3 prosenttia väestöstä". Siten me emme tiedä, oliko näillä asioilla jotain tekemistä ryöstön kanssa.

Keski-Uusimaa-lehti puolestaan kertoi pari päivää sitten Keravalla tapahtuneesta vakavasta väkivaltatapauksesta, jossa useampi lapsi oli käynyt viisivuotiaan kimppuun tavalla, joka olisi voinut johtaa vakaviin seurauksiin. Tapausta oli jutun mukaan selvitelty asiallisesti ja - sinänsä omituisen suomalaisen käytännön tapaan - uhri oli vaihtanut päiväkotia.

Sielläkin oli esiintynyt väkivaltaa, johon oli kuitenkin puututtu tiukemmin kuin ensimmäisessä päiväkodissa. Ja väkivallan kierteen syntyminen oli ilmeisesti saatu katkeamaan.

On tietenkin järkyttävää, etteivät lapset ole turvassa suomalaisissa päiväkodissa, vaan niihinkin on levinnyt ilmiöitä, jotka on aiemmin liitetty lähinnä kouluihin. Oman mausteensa tälle tarinalle antoi lisäksi väkivallan kohteeksi joutuneen lapsen äidin kommentti päiväkotien tilanteen yleisestä kehityksestä.

Hän ei pidä "normaalina, että kahdessa päiväkodissa aivan eri puolilla Keravaa ilmenee näin kovaa väkivaltaa. Jokin roti tähän on saatava." 

Lisäksi - ja tästä syystä tartuin aiheeseen - äiti näkee ilmiön taustalla osittain myös sen, että nykyään on paljon erilaisia kulttuureita ja lapsia eri taustoista. Ja sen seurauksena "vanhemmilla on niin erilaisia kasvatustyylejä". 

Lisäksi on ilmoitti, että "en usko, että kaikki sopeutuvat suomalaiseen kulttuuriin ja siihen, että täällä ei hyväksytä väkivaltaa ollenkaan". Eikä siihen valitettavasti pysty uskomaan myöskään allekirjoittanut. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajat ovat kirjavaa joukkoa

tiistai 5. marraskuuta 2024

Seksi ei jakaudu tasaisesti - eikä siitä seuraa lapsia

Väestöliiton tuoreen perhebarometrin mukaan korkeakoulutetuista yli 30-vuotiaista suomalaisista 80 prosenttia elää parisuhteessa. Peruskoulutetuista näin tekee vain 36 prosenttia, vaikka myös heistä suurin osa tahtoisi kumppanin. Ero on kieltämättä suorastaan järkyttävän suuri ja kertoo yhteiskunnan meritokratisoitumisen ulottuvan jopa parisuhteisiin asti. 

Kyselyn mukaan naisilla on edelleen päävastuu sekä kotitöistä että lastenhoidosta. Tähän jakoon ovat tyytymättömimpiä ne naiset, jotka huolehtivat oman arvionsa mukaan suurimman osan lastenhoidosta. Tosin kyse saattaa olla myös siitä, että lastenhoitoon tyytymättömimmät naiset yliarvioivat omaa osuuttaan. 

Kun puhutaan itse seksistä, niin miehet haluavat oman kertomansa mukaan sitä enemmän kuin naiset. Ja vanhemmat ihmiset vähemmän kuin nuoret.  

Kysely osoitti myös, että nykyiset nuoret ovat seksuaalisesti vanhempia ikäluokkia vapaamielisempiä. Erityisesti suurta osaa nuoria naisia kiinnostaa seksi niin miesten kuin naistenkin kanssa, sillä heistä vain puolet on kiinnostunut pelkästään vastakkaisesta sukupuolesta. Myös nuoret miehet ovat tässä suhteessa vanhempia vapaamielisempiä, mutta ikäisiään naisia lievemmin. Eläimistä ei kysytty. 

Mielenkiintoinen tulos oli myös se, että nuoret naiset (alle 50-vuotiaat) ilmoittivat harjoittaneensa seksiä useammin kuin ikäisensä miehet, kun taas vanhemmissa ikäluokissa (yli 50-vuotiaat) miehillä oli oman kertomansa mukaan useammin seksiä kuin saman ikäisillä naisilla. Jäin miettimään, että liittyykö tämä outo jakauma siihen, että nuoret naiset harjoittaisivat seksiä vanhempien miesten kanssa vai siitä, että nuorilla naisilla olisi tapana harjoittaa lesbosseksiä, mihin edellisessä kappaleessa käsittelemäni vastaukset saattaisivat viitata. 

Vai onko kyse yksinkertaisesti siitä, kuten itse raportissa arvellaan, että ikäisiään miehiä harvemmin parisuhteessa elävät vanhemmat naiset elävät ilman seksiä. Ja vastaavasti miehiä useammin parisuhteessa elävät nuoret naiset saavat seksiä ikäisiään miehiä useammin.

Toki kyselystä paljastui monenlaisia muitakin asioita, mutta nämä olivat omasta mielestäni kiinnostavimpia, joten käsittelin niitä tässä kirjoituksessa. Suosittelen kuitenkin aiheesta kiinnostuneita lukemaan koko raportin jo siitäkin syystä, että tätä aamulla kirjoittaessani ehdin katsella lähinnä vain raportin kuvia.  

* * *

Kaiken kaikkiaan kysely osoitti, ettei suomalaisten heikko lisääntyminen johdu lastensaamiseen tarvittavien aktien vähäisyydestä. Eikä se liity myöskään siihen, etteivät suomalaiset haluaisi saada nykyistä enemmän lapsia.  

Sen sijaan lasten määrään vaikuttavat muut asiat, joista tärkeimmäksi arvellaan usein työstä aiheutuvaa stressiä, maailmantuskaa tai nuorten taloudellista epävarmuutta. Nämä syyt ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet asiaan, mutta epäilen vahvasti, että niiden rinnalla tai jopa edellä asiaan vaikuttaa myös nykyinen vapaata nuoruutta ihaileva kulttuuri, joka on tehnyt vielä yli kolmekymppisistä aikuisista yli-ikäisiä teinejä, joille parisuhteeseen ja omaan perheeseen sitoutuminen on vierasta. 

Tämä asia on ongelma, jota valaisee alla oleva Tilastokeskuksen julkaisema kuva, joka osoittaa Suomen väestön vanhenevan nopeasti. Eli vaurautta luovien työikäisten ikäluokkien vähenevän samalla kun yhteiskunnan resursseja kuluttavien vanhojen ihmisten määrä kasvaa.


Jos ja kun tätä väestörakennetta pidetään ongelmallisena - eikä Suomi houkuta taloudellista lisäarvoa tuottavia maahanmuuttajia - kannattaisi myös tähän asiaan kiinnittää huomiota. Ja pohtia - niin poliitikkojen kuin muidenkin suomalaisten parissa - mitä sen muuttamiseksi olisi tehtävissä. 



maanantai 1. heinäkuuta 2024

Helsinki Pride ja suvaitsevaisuus

Suvaitsevaisuudella ymmärretään yleensä sitä, että kunnioitetaan itsensä kanssa eri tavalla ajattelevien ihmisten oikeutta olla sellaisia kuin ovat. Tässä mielessä oli ikävää, että MTV3 julkaisi videon, jossa tuhottiin homoseksuaalisuuteen kielteisesti suhtautuvien ihmisten peräkärryn sisältö sekä kaadettiin lopuksi nurin koko kärry. 

Kärryn paikalle vienyt henkilö oli poliisin mukaan ilmoittanut etukäteen omasta mielenosoituksestaan eli käytti laillista sananvapauttaan. Mutta tämä ei siis jostain syystä sopinut sille joukolle, joka päätti tuhota mielenosoituksen.

On kuitenkin todennäköistä, että kärryn kaataneet ihmiset luokitellaan helposti samaan joukkoon kuuluvaksi, kuin ne, jotka osallistuivat Helsinki Pride tapahtumaan. Siksi sen järjestäjien kannattaisi tuomita kärrynkaatajien teko selkeästi ja yksiselitteisesti. 

Onhan Priden yksi keskeinen tarkoitus kuitenkin lisätä suvaitsevaisuutta maassamme. Ja kiitos kärrynkaatajien, heillä on juuri nyt oiva tilaisuus osoittaa seisovansa sanojensa takana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikeus antoi luvan ahdistella, mutta wokeltajat syyllistyivät shamanismiin
Suomineidoista
Nykysuomalaista suvaitsevaisuutta ja demokratian kunnioitusta

perjantai 14. kesäkuuta 2024

Wokellus vastatuulessa

Wokeltajilla oli eilen huono päivä. Ensinnäkin Urheilun kansainvälinen vetoomus­tuomioistuin päätti, ettei transuimari Lia Thomas pääse kyykyttämään oikeita naisia olympialaisissa samaan tapaan kuin hän on tehnyt amerikkalaisissa yliopistokilpailuissa.

Kyse on siis urheilijasta, joka ei ole menestynyt uimarina ollessaan vielä mies, mutta vaihdettuaan sukupuolta on pystynyt polskimaan voitosta voittoon. Ja saanut samalla muun muassa uimarityttöjen vanhemmat valittamaan lastensa kohtalosta. 

Toiseksi kävi niin, että Suomessa Kansaneläkelaitos on päättänyt vetäytyä ainakin täksi vuodeksi Helsinki Pride -tapahtuman kumppanuudesta, eikä pulita sille suomalaisilta kerättyjä rahoja aiempien vuosien tapaan. Tämä harmittaa Helsinki Priden toiminnanjohtajaa, joka olisi luonnollisesti kaivannut tapahtuman järjestämiseen nyt puuttumaan jääviä euroja. 

Hän kuitenkin toivottaa kaikki organisaatiot tervetulleiksi Pride-kulkueeseen, vaikka ne eivät osallistuisikaan sen kustannuksiin. Mutta huomauttaa, ettei omia yrityslogoja pitäisi käyttää, ellei ole lahjoittanut rahaa. Niinpä niin.

Luettuani aamulla näistä tapauksista heräsi mielessäni ajatus, että olisikohan järki lopulta ottamassa niskalenkkiä wokelluksesta. Ja sen pahimmista ylilyönneistä oltaisiin vähitellen pääsemässä eroon niin kansainvälisessä urheilussa kuin Suomessakin. Ainakin sellaista voisi näin kauniin aamun kunniaksi toivoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Wokeltavat puolestaloukkaantujat

Eilen kohistiin kovasti siitä, että Ylen toimittaja oli nostanut esille Pekka Haaviston (vihr) seksuaalisen suuntautumisen kysymällä miten asia vaikuttaa tämän kampanjointiin. Lisäksi saman mediatalon politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö oli todennut monella kansalaisella voivan nousta harkintaan, että voiko presidenttipari olla "homopari heteroparin sijaan".

Näistä puolestaloukkaantui toimittaja Marja Hintikka, joka oli avautunut sosiaalisessa mediassa kirjoittamalla "tuntuu suorastaan käsittämättömältä, että korkeasti koulutetut, kokeneet toimittajat ottavat presidenttiehdokkaiden seksuaalisen suuntautumisen aiheeksi vaaleihin liittyvissä keskusteluissa. Se on paitsi täysin sopimatonta ja sivistymätöntä – myös vastoin kaikkia yhdenvertaisuussopimuksia. Yhdenvertaisuus koskee ihan jokaista ihmistä, jopa presidenttiehdokkaita."

Lisäksi hän kertoi näkevänsä "jo sieluni silmin, miten lapset katsovat näitä keskusteluja 10 vuoden päästä miettien, millainen takapajula Suomi olikaan vielä vuonna 2024". 

Lisäksi kaksi - minulle aivan tuntematonta - naista otti kantaa samaan asiaan sosiaalisessa mediassa. Heistä "tuntui aivan absurdilta kuunnella, miten toimittajat eilen useaan otteeseen nostivat esiin Haaviston seksuaalisen suuntautumisen asiana, joka voi ´mietityttää äänestäjiä´". 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on ihmisiä, joiden äänestyspäätökseen Haaviston homoseksuaalisuus vaikuttaa. Varmasti sekä negatiivisessa että luultavasti myös positiivisessa mielessä. Ja siksi siitä keskusteleminen ilman ennakkosensuuria on täysin relevantti aihe valittaessa Suomelle presidenttiä. 

* * *

Eilisen päivän aikana esille nousi toinenkin kuohuttava aihe. Se liittyi Haaviston - Alexander Stubbin kanssa käymänsä keskustelun aikana - toimittajalle antamaan vastaukseen, jonka mukaan hän ei Vladimir Putinin soittaessa "antaisi sitä puhelua Presidentinlinnan siivoojalle".

Tähänkin kommenttiin löytyi puolestaloukkaantujia, joiden mukaan lausunto oli siivoojia halventava. Siksi on kysyttävä, että olisiko ollut samalla tavalla halventavaa todeta, ettei presidentti antaisi puhelua puolisolleen tai kansliapäällikölleen? Vai kertoiko puolestaloukkaantujien lausunto sittenkin enemmän heidän omista kuin Haaviston asenteesta siivoojia kohtaan?

* * *

Kertovat nämä kaksi kohua vesilasissa sitten mistä tahansa, on syytä panna merkille, että nyt käynnissä olevalla presidentinvaalin toisella kierroksella käytävä keskustelu poikkeaa aivan oleellisesti siitä, mitä näimme vaalin edellisessä vaiheessa. Eikä suinkaan positiivisella tavalla, vaan siten, että wokeltavan sensuurin ruma pää on noussut pimeästä kolostaan iltapäivälehtien otsikoihin - vähän kuin noitavainojen aikaan, jolloin varomaton puhe saattoi johtaa noidaksi julistamiseen kaikkine seurauksineen.

On toki myös mahdollista, että puolestaloukkaantujat ovat tahtoneet vaikuttaa vaalin lopputulokseen viemällä ihmisten huomion asiakysymyksistä epäoleellisuuksiin. Ja sitä kautta pyrkineet estämään äänestäjiä luomasta selkeää kuvaa ehdokkaiden keskinäisestä paremmuudesta. 

Minä itse kuitenkin toivon täältä näppäimistön takaa, etteivät ehdokkaiden väittelyitä juontavat toimittajat ja vastauksia antavat ehdokkaat tai niitä kommentoivat ihmiset alistuisi sananvapauden rajoituksiin - tai vaatisi sellaisia - vaan jatkaisivat asialinjalla ja ilman kansalaisten mielipiteenmuodostusta rajoittavaa ennakkosensuuria. Eivätkä ainakaan sortuisi amerikkalaisesta hihhulivasemmistosta peräisin olevaan epä-älylliseen ja rasistis-sovinistiseen wokellukseen.

maanantai 8. tammikuuta 2024

Suuseksiä lesbonaiselta

Nuori lesbonainen kohtasi Helsingin hämärtyvässä illassa seksinkipeän miehen, joka pysäytti hänet. Syynä siihen oli se, että mies  lausui: "Terve! Sinä näytät naiselta, joka antaa kunnon suihinottoja". "Ei pidä paikkaansa", nainen vastasi. "Voitko kuitenkin näyttää, mitä osaat", mies kysyi.

Nainen koki tilanteessa voimakkaita tunteita, mutta sitä tarina ei kerro, miten tilanne päättyi tai mitä lesbonainen ajatteli tapahtuman aikana tai heti sen jälkeen. Ehkäpä hän hyvänä ihmisenä tunsi miestä kohtaan sääliä ja ilmoitti toteuttavansa tämä toiveen mielellään. 

Ellei sitten käynyt siten, että nainen järkyttyi ja lähti juoksemaan pois toivoen samalla, että seksiä pyytävä mies kuolisi siihen paikkaan. Tai elokuvatyyliin läpsäissyt avokämmenellä miestä kasvoihin alkaen samalla huutaa apua. Vai jäykistyikö nainen vain kauhusta paikalleen toivoen salaman iskevän mieheen. 

* * *

Edellä kirjoittamani tarina on voinut joskus tapahtua tai olla tapahtumatta. Joka tapauksessa kirjoitin sen omasta päästäni siksi, että vihervasemmisto on sosiaalisessa mediassa toistellut Jussi Halla-ahon aikanaan Scriptaan kirjaama tapausta ja siinä hänen mieleensä tulleita ajatuksia (esimerkki). 

Ylle kirjoittamani kohtaaminen on nähdäkseni analoginen sen kanssa, mitä Halla-aho oli kertomansa mukaan kokenut. Ja siksi pyydänkin arvoisaa lukijaani pohtimaan edelle kirjoittamaani jutunpätkää, jossa tarinan sukupuoliroolit on muutettu siten, että ehdotuksen vastaanottaja on miehen sijaan lesbonainen, jota seksi miehen kanssa kiinnostaa yhtä vähän kuin heteromiestä. 

Erityisesti pyydän arvoisaa lukijaani pohtimaan, olisiko hänen mielestään naisen toive miehen kuolemisesta jyrkästi tuomittava? Tai avokämmenen käyttö tilanteessa suorastaan tuomittava rikos ilman lieventäviä asianhaaroja?  

Ja lopuksi ehdotan hänen pohtivan, että olisivatko naisen ajatukset ja teot - mitä ne sitten olisivatkaan - sellaisia seikkoja, jotka tulisi huomioida negatiivisina asioina, mikäli tilanteessa oleva lesbonainen olisi kaksikymmentä vuotta myöhemmin asettunut presidenttiehdokkaaksi.

 


lauantai 2. joulukuuta 2023

Valtakunnan ykköshomon ajatuksista

Yle antoi itsensä valtakunnan ykköshomoksi nostaneelle miehelle tilaa kertoa ajatuksistaan. Hän valitti yksittäistapaukseen viitaten, että "ei vaadita kuin normaali elämä, että joku kokee oikeudekseen käydä päälle". 

Miehen syyttävä sormi osoitti kohti "poliitikkoja, jotka ovat voineet tehdä vuosikymmenien uran pitkälti sen varaan, että he vihaavat homoja" - keitä he sitten lienevätkään. Ja kertoi omakohtaisena kokemuksenaan tapauksesta, jossa hänen esiinnyttyään meikattuna ja kynnet maalattuina oli käynyt niin, että "tällaiset pohjanmaalaiset pojat kommentoivat, että ´tässä tätä homoseksuaalista agendaa meille tungetaan´". 

Ei liene syytä epäillä, etteikö valtakunnan ykköshomon omakohtainen - ikävä - kokemus pitäisi paikkaansa. Lieneehän selvää, että Suomessa asuu kaikenlaisia ihmisiä, ja kun sosiaalinen media on muutenkin johtanut kommentointikynnyksen alenemiseen, saatetaan helposti kommentoida ihmisten käytöstä ja ulkonäköä. 

Toisaalta seksuaalivähemmistöt ovat viime vuosina olleet esillä näyttävästi niin julkisessa sanassa kuin kaduilla ja toreillakin. Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, on tarkoituksena nimenomaisesti herättää keskustelua heidän asemastaan maassamme. 

Siksi koin hiukan oudoksi se, että kun sitä keskustelua on sitten syntynyt, se ei kelpaakaan. Toiveena näyttäisi pikemminkin olevan, että keskustelu olisi puhtaan yksisuuntaista tai ehkä jopa seksuaalivähemmistöjä hymistelevää. 

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisissa kuten muissakin ihmisissä on monenlaista väkeä. Suurin osa hyväksyy ihmiset enemmän tai vähemmän sellaisina kuin he ovat ja katsovat seksuaaliasiat yksityisiksi - olivat ne sitten homo- tai heteroluonteisia. Arvoisalle lukijallenikin lienee tuttu - usein itsenikin käyttämä - muotoilu, joka mukaan "suomalaisia ei kiinnosta mitä itse kukin tekee makuuhuoneessaan, kunhan se tapahtuu aikuisten kesken ja vapaaehtoisesti". 

Kuten jo edellä totesin, eivät seksuaalivähemmistöt ole tyytyneet pitämään intiimejä asioitaan normaalina yksityisasiana, vaan homoseksuaalisuutta on viime vuosina tuotu julkisuuteen varsin aktiivisesti, mikä on herättänyt vastareaktion. Eli ykköshomon luonnehdintaa käyttäen: jotkut heteroseksuaalit "pohjanmaan pojat" ovat tympääntyneet asiaan ja ilmaisevat omat ajatuksensa suoraan.

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisten yleinen suhtautuminen homoseksuaaleihin
on kaiken kaikkiaan muuttunut myönteisemmäksi 2000-luvun aikana. Ja siinä mielessä heidän asemansa on parempi kuin koskaan. Siksi on syytä kysyä, että kannattaisikohan näiden ihmisten hyväksyä tämä fakta ja omaksua suomalaisten enemmistön asenne seksuaalisuuteen yksityisasiana? Ja jättää intiimit asiansa - heteroseksuaalisten suomalaisten tapaan - makuuhuoneidensa verhojen taakse.

torstai 10. elokuuta 2023

Kuinka Pekka Haavistosta tehdään presidentti?

Maaseudun tulevaisuus julkaisi mielipidekyselyn presidenttiehdokkaiden suosiosta. Sen mukaan Pekka Haavisto (vihr) saisi 27,4, Mika Aaltola 15,6, Olli Rehn 11,1 ja Jussi Halla-aho 8,8 prosenttia äänistä, mikäli vaalin ensimmäinen kierros järjestettäisiin nyt. 

Kaikista muista sosialistisiksi luettavat ehdokkaat saisivat yhteensä 6,5 ja poliittisesti keskustaan tai siitä oikealle luettavat 10,7 prosenttia äänistä. Lisäksi yhteensä 19,2 prosenttia ihmisistä ei joko tiennyt ketä haluaisi äänestää, tai heidän ehdokkaansa ei ollut kukaan edellä mainituista - kutsuttakoon tätä joukkoa tässä epätietoisiksi. 

Näillä luvuilla presidentinvaalin toiselle kierrokselle menisivät Pekka Haavisto ja Mika Aaltola. Jos poliittinen vasemmisto menisi kokonaisuudessaan Haaviston taakse, tämä saisi 33,8 prosentin kannatuksen. Sen lisäksi hän tarvitsisi lähes kaikkien epätietoisten äänet tullakseen valituksi. 

Siten juuri nyt näyttää lähes varmalta, että Sauli Niinistön seuraaja olisi Mika Aaltola, mikäli hänen omien kannattajiensa lisäksi myös poliittisen keskustan ja oikeiston ehdokkaita kannattaneet äänestäjät asettuisivat hänen taakseen: näiden kaikkien yhteenlaskettu osuushan on gallupiin vastanneista 46,2 prosenttia. Siten hän tarvitsisi valituksi tullakseen vain 3,8 prosenttiyksikköä epätietoisten äänistä.

Edelle kirjoittamastani huolimatta epäilen, ettei Aaltolan presidenttitie ole lainkaan selvä. Ensinnäkin hän on poliittisesti kokematon, joten jonkinlaisten suosiota syövien sammakoiden pääseminen hänen suustaan on vähintäänkin varsin todennäköistä. 

Toiseksi hänen sisarensa edustaa varsin radikaalia vihreyttä ja Aaltola tuli eduskuntavaaleissa asettuneeksi täysin kritiikittä hänen taakseen. Tämä saattaa hyvinkin karkottaa erityisesti Halla-ahon, mutta myös kokoomuslaisten ehdokkaiden kannattajia. Eikä tämä mahdollisuus ole varmasti jäänyt huomaamatta tunnetusti punavihreän valtamediamme edustajilta.

Siitä syystä epäilen, että mikäli ehdokkaiden suosio säilyy nykyisellään, tulee lehdistö ensimmäisen kierroksen aikana toimimaan voimakkaasti Mika Aaltolan puolesta - olettaen, ettei gallupkärki tarvitse tukea - mutta siirtyy toisella kierroksella taktikoimaan saadakseen poliittisen oikeiston passivoiduksi. Hyvä keino siihen on esimerkiksi näennäisesti positiivisten "human interest"-juttujen kirjoittaminen sisarusten läheisestä suhteesta yhdistettynä eläinfilosofina leipänsä tienaavan Elisa Aaltolan outojen näkemysten esittelyyn. 

Samalla lehdistömme tulee luonnollisesti jättämään ruotimatta Pekka Haaviston jopa rikollisella toiminnalla ajaman islamistien maahantuonnin tai hänen mahdolliset natsisympatiansa. Ja jättää mahdollisesti myös hänen seksuaalisen suuntautumisensa vähemmälle huomiolle.

Tosiasia kuitenkin on, ettei ole mitään takeita siitä, että kolmannesvuotta ennen vaaleja julkaistu gallup toteutuisi. Vaikka toisaalta esimerkiksi vuoden 2006 presidentinvaalissa Sauli Niinistö oli ylivoimaisessa gallupsuosiossa jo syyskuussa 2005. Jääkäämme siis odottamaan käykö nyt samoin ja Pekka Haavistosta tulee Suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaali presidentti, ja Nexar Antonio Floresista maan ensimmäinen nai... ei kun puoliso.

keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Tyhmyydestä toisinajattelijoihin

Vantaan raitiotiekeskustelussa kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) osoitti tason, jolle hänen ymmärryksensä talousasioissa yltää. Hän nimittäin tähdensi, ettei ratikkahanke sotke kaupungin budjettia, koska se tehdään velkarahalla. 

Kiljusen kommentin valossa ei ole lainkaan ihme, että SDP-vetoisen hallituksemme (nyk. toimitusministeriö) valtakauden jälkeen maan talous on velkakriisissä. Sen "ansiostahan" - totta tosiaan - valtion menot eivät päässeet sotkemaan valtion budjettia. Sen sijaan saimme velkavuoren. 

* * *

Demareiden ja muiden vasemmistolaisten joukkoon liittyivät eilen myös Helsinki Priden puuhamiehet, jotka päättivät sulkea joukkoihinsa halunneet kokoomuslaiset ulos pienestä piiristään. Tämän he tekivät siitä huolimatta, että arvoliberaalit kokoomuslaiset ratkaisivat translain läpimenon, kun Sanna Marinin (sd) hallitus ei pystynyt siihen omin voimin.

Samalla Helsinki Priden yhteistyötahoista kenkää saivat myös keskustalaiset. Mahdollisesti ihan syystä, koska eivät ole asiasta nostaneet sen suurempaa meteliä - tai ainakaan sellaista ei ole kantautunut minun korviini tai pikemminkin silmiini. 
  
Joka tapauksessa Helsinki Priden teko oli sen verran hölmö, että jopa vihreä julkihomo Oras Tynkkynen avasi Twitter-tilinsä ja kertoi omista hyvistä periaatteistaan - jotka eivät todellakaan sulje pois toisinajattelevia. 

Niin tosiaan - toisinajattelevia. Sellaisiahan oli paljon entisessä Neuvostoliitossa, jossa he joutuivat kommunistihallinnon kuuluisille vankileireille. Siksi onkin kysyttävä, että onko Leonid Brezhnevin - tai kenties peräti itsensä Stalinin - Neuvostoliitto suomalaisen Helsinki Priden esikuva? 

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Dosentti Hanna Wass, 29-vuotias uutispäällikkö ja toissijaiset sukupuoliominaisuudet

Dosentti Hanna Wass esiintyi Ylen A-studiossa päällään melko seksikäs vaate. Satuin katsomaan ohjelman puolisoni kanssa ja vähän ihmettelimme hänen pukeutumisratkaisuaan: arvelimme molemmat, että hän halusi erikoisella ratkaisulla saada itselleen huomiota.

Ja sitä hän tosiaan sai: syntyi nimittäin keskustelu misogyniasta eli naisvihasta. Sen - minun silmiini sattuneista - kiihkeimmän ulostulon teki Ilta-Sanomien 29-vuotias uutispäällikkö Noora Hapuli,
Hänen mukaansa "palasimme nanosekunneissa 50 vuotta ajassa taaksepäin... Tämän perusteella nainen on yhä ennen mitään muuta katseen kohde, vaikka hän olisi millainen asiantuntija. Olet tehnyt vuosikymmeniä pitkän uran omalla tieteenalallasi? Sinut pyydetään televisioon puhumaan asiantuntijana? Hienoa, mutta valitettavasti olkapääsi näkyi."

Hänen mukaansa koko "keskustelu on absurdi. Emmekö me ole jo päässeet sen yli, että naisen ulkonäkö minimoisi älykkyyden tai uskottavuuden?"

Lopulta itsensä suureen kiihkoon yllyttänyt uutispäällikkö kirjasi ylös näkemyksenään, että "jos katsoja ei kykene yhtä aikaa kuuntelemaan asiasisältöä ja suhtautumaan neutraalisti keskustelijoiden asuvalintoihin, ei ehkä kannata katsoa televisiota ollenkaan". Ja kehotti Wassia olemaan pyytelemättä ratkaisuaan anteeksi. 

Omalta osaltani en A-studiota katsellessani hetkeäkään ajatellut, etteikö Wass olisi ollut asiantunteva, joskin hänen pukeutumisensa - tai pikemminkin sen paljastama iho - kieltämättä vei kykyäni keskittyä hänen sanomaansa. Tälle asialle on nimittäin syvälle ulottuvat biologiset perusteet.

Tämän pitäisi olla kaikkien vähänkin sivistyneiden ihmisten tiedossa, onhan aiheesta kirjoitettu vaikka kuinka paljon. Edellisestä linkistä löytyy esimerkiksi seuraava teksti (käännettynä suomeksi). 

"Toissijaiset seksuaaliset ominaisuudet ovat niitä sukupuoliviettisesti eriytyneitä ominaisuuksia, jotka eivät ole suoraan mukana lisääntymisessä. Miehillä toissijaisia ominaisuuksia ovat kasvo- ja rintakarvat, lisääntynyt kehon karvoitus, lantion rakenne (pyöreän lantion sijaan), lihaksikas ylävartalo ja kyky kehittää lihaskasvua nopeammin kuin naisilla. Naisilla toissijaisia seksuaalisia ominaisuuksia ovat suhteellinen kehon karvojen vähäisyys, paksu hiusten kasvu päässä (joissain tapauksissa), pyöristynyt lantio/figuuri, vähentynyt kyky kehittää lihaskasvua nopeasti, vähentynyt ylävartalon voima, rinnat, kyky imettää lapsia, kuukautiskierto ja lisääntynyt kehon rasvaprosentti."

Suurin osa näistä toissijaisista eli sekundaarisista seksuaalisista ominaisuuksista ovat juuri niitä asioita, jotka kiinnittävät vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen. Ja siksi esimerkiksi kovin karvainen nainen ei yleensä sytytä miehissä seksuaalista kiinnostusta, kun taas sopivasti kurvikas vartalo tekee sen.

Tällainen ominaisuus on myös naisen miehen vastaavasta poikkeava karvaton ja tasainen iho sekä uroiden voimaa uhkuvien kulmikkaiden hartioiden sijasta Wassin hentoinen ja siro olkapää. Ja juuri näitähän dosentti tarjoili - omien sanojensa mukaan - huomaamattaan TV-katsojille. 

Länsimaiset miehet ovat toki oppineet suhtautumaan rauhallisesti näkemäänsä, eivätkä käy vähäpukeisen naisen kimppuun tarkoituksenaan välitön ilman kohteen lupaa suoritettava kopulaatio. Siitä huolimatta myös suomalaisen miehen autonomisesti eli tahdosta riippumatta toimivat hormonit hyrräävät ja katse kohdistuu väkisinkin paljaaseen ihoon - etenkin silloin, kun sitä näkee yllättävissä yhteyksissä.

Toki myös naiset tunnistavat toistensa sekundaariset sukupuoliominaisuudet, joiden esittely miehille herättää heissä yhtä lailla vahvoja tunteita. Ovathan näkyvillä juuri sellaiset houkuttimet, joiden avulla naiset ovat satojen tuhansien ellei miljoonien vuosien aikana kilpailleet - enemmän tai vähemmän asian tiedostaen - keskenään saadakseen houkutelluksi itselleen puolison tai ainakin sopivan lasten siittäjän. 

Siksi siinä, että Wassin pukeutuminen TV:n ajankohtaisohjelmassa herätti paljon huomiota ei pitäisi olla mitään yllättävää. Miehet epäilemättä katselivat paljasta pintaa mielellään, mutta saattoivat toki avointa seksuaalisuutta suitsimaan pyrkivän tyypillisen suomalaisen kasvatuksen seurauksena kokea tarpeelliseksi paheksua näkemäänsä ainakin julkisissa kannanotoissaan.  

Käsittääkseni enimmät negatiiviset kommentit dosentin pukeutumisesta tulivat kuitenkin juuri naisilta. Eikä siinäkään ole mitään kummallista, sillä Ilta-Sanomien uutispäällikön tavoin he kokivat vähäpukeisen Wassin - alitajuisesti - vaarallisena kilpailijanaan vastakkaisesta sukupuolesta. 

Siinä missä monet naiset kuvastivat negatiivisilla kommenteillaan varsin suoraan tätä kilpailuasetelmaa, osasi nyky-yhteiskunnassa suositun feministisen maailmankatsomuksen omaava toimittaja kuitenkin suunnata - ainakin lehtiartikkelin tasolla - ärtymyksensä Wassin pukeutumisesta yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Ellei hän sitten edusta seksuaalivähemmistöä, jolloin naisten toissijaisilla sukupuoliominaisuuksilla ei tietenkään ole sitä vaikutusta, jota varten ne ovat alkujaan kehittyneet. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!