Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen

Entisen hiihtäjä Jari Räsäsen ympärille kietoutunut doping-vyyhti selvitetään nyt lopullisesti oikeudessa. Tämä on muuten aivan erinomainen asia, mutta miksi ihmeessä asiasta tienneet eivät kertoneet tietojaan viimeistään vuoden 2001 tapahtumien jälkeen? Tällä välillä on kokonainen puhtaiden hiihtäjien sukupolvi joutunut kärsimään tapahtuneesta. Se ei ole, eikä ole ollut oikein.

Itse STT:n doping-jutun ratkaisee oikeus - toivottavasti oikein ja totuuden paljastaen. En aio siitä siis kirjoittaa sen enempää, mutta muistuttaisin asian muista ulottuvuuksista.

Hiihto oli näin jälkeen päin tarkasteltuna läpeensä sairas laji viime vuosituhannen lopulla. Doping-aineet olivat raskaassa käytössä, eivätkä ainoastaan suomalaisilla. Tämän osoittaa se, että Suomalaisten vuoden 2001 joukkokäryn  (Jari Isometsä, Janne Immonen, Harri Kirvesniemi, Mika Myllylä, Milla Jauho (nyk. Saari) ja Virpi Kuitunen) jälkeen nähtiin edelleen lisäkäryjä.

Vuoden 2002 talviolympialaisissa suurin sankari oli espanjalaistunut Johan Mühlegg, jonka menestyksen taustalta paljastui darbepoetiini-hormooni. Samassa yhteydessä kärysi myös pari venäläistä mitalihiihtäjää, Larissa Lazutina ja Olga Danilova. Myöhemmin esimerkiksi itävaltalaisten piiristä paljastui systemaattinen veridopingin käyttö.

Vuonna 2003 pallo palautui Suomeen kun Kaisa Varis kärysi EPO-hormonista ja tuhosi loputkin Suomen hiihtoliiton taloudesta. Tämän tapahtuman seurauksia pestään ilmeisesti edelleen. Variksen käryn voinee myös katsoa vahvistaneen EPO:n olleen myös vuoden 2001 suorituskyvyn kannalta merkityksettömästä hemohesista kärynneiden hiihtäjien käytössä. Varis uusi temppunsa vuonna 2008, tällä kertaa tosin ampumahiihtäjänä.

Kaikkiaan veridoping näytti olleen varsin yleistä Lahden kisoissa 2001: veriarvojen tutkimuksessa löydettiin "erittäin poikkeavia" ja "poikkeavia" veriarvoja saksalaisilta, itävaltalaisilta, virolaisilta, venäläisiltä ja tietenkin suomalaisilta hiihtäjiltä.Nämä arvot viittaavat vahvasti kiellettyjen menetelmien käyttöön, vaikka eivät yksin riitä dopingtuomioihin.

Edelle kirjoittamani mukaan voisi ajatella, että norjalaiset ja ruotsalaiset ovat olleet muita puhtaampia. Norjalaiset ovat tämän omalta osaltaan itse kiistäneet todeten että myös heidän hiihtäjänsä ennen Lahden tapahtumia toimivat samoilla periaatteilla kuin muutkin. Monet hiihdon ystävät muistavat myös norjalaisten kahdeksoisvoiton Puijolla 2001, jolloin kehitettiin uutta dopingtestiä. Kärkihiihtäjistä positiivisen tuloksen antaneita oli niin paljon, ettei norjalaisten ollut mahdollista olla puhtaita. Testausvaiheessa olevasta dopinghavainnosta ei kuitenkaan tullut rangaistuksia, eikä edes positiivisen näytteen antaneiden urheilijoiden nimiä ole koskaan julkaistu.

Tahdon siis sanoa, että maastohiihtoon liittyy valitettavan pitkä likaisen pelin historia, joka on tahrannut sekä suomalaisen huippuhiihdon, että kaikkien tärkeimpien kilpailijamaidenkin saavutukset. Meikäläiset nyt tuomiolla olevat ovat siis toimineet mitä ilmeisimmin samaan tapaan kuin kollegansa ulkomailla. Tämä aika on nyt kuitenkin lopullisesti ohi niin meillä kuin muualla - jopa kaikista pahimmin vuosien saatossa likaantuneella Venäjällä, missä entinen huippuhiihtäjä Jelena Välbe on pannut hihat heilumaan.

Suomen osalta vilpin aika lienee päättynyt vuonna 2001 muiden kuin Kaisa Variksen osalta. Tähän viittaa Variksen pudottaminen maastohiihdon maajoukkueesta hänen ensimmäisen kärynsä jälkeen, vaikka tulokset ja hiihtoyleisö olisivat sitä edellyttäneetkin. Ratkaisun seurauksena Varis vaihtoi silloin vielä herkkäuskoisemman ampumahiihtoliiton alaisuuteen.

Maastohiihdon osalta Variksen ensimmäisen dopinkäryn jälkeen sääntöihin lisätyt taloudelliset rangaistukset lienevät myös toimineet tehokkaana pelotteena. Muualla tapahtuneista muutoksista merkittävä on esimerkiksi Italiassa käyttöön otettu samantapainen järjestelmä, jopa meikäläistä tiukempana.

Tosiasia on, että kaikki doping-kauden hiihtäjät ovat jo lopettaneet uransa huipulla. Valitettavasti heitä maamme kärkihiihtäjinä seuranneet Jauhojärvet, Heikkiset, Saariset, Roposet ynnä muut ovat saaneet maksaa edeltäjiensä törttöilyistä ulkomaista kilpailijoitaan vähäisempien valmentautumisresurssien ja ajoittain jopa vihamieliseksi yltyneen arvostelun muodossa.

Loppukaneettina esitänkin toivomuksen, että samalla kun menneiden likaisten aikojen mahdolliset rötökset nyt lopulta tutkitaan pohjamutia myöden, ei nykyisiä hiihtäjiämme rasitettaisi enempää näillä asioilla.He tarvitsevat kaiken rauhan ja tuen saadakseen harjoitella itsensä huippukuntoon tässä äärimmäisen vaativassa lajissa, jossa pelkällä kestävyydellä, voimalla, nopeudella tai edes suvereenilla taidolla ei yksin voiteta mitään. Vain niiden kaikkien onnistuneella ja oikea-aikaisella yhdistämisellä voidaan haaveilla arvokisamenestyksestä. Ja sitähän suomalaiset edelleen janoavat hiihdosta enemmän kuin mistään muusta urheilulajista!