maanantai 6. syyskuuta 2010

Maahanmuutolla on seurauksia, mutta myös hinta

Ulkomaalaisten tekemät rikokset ovat viime aikoina nousseet keskustelun alle. Eikä syyttä, sillä uutta tietoa on lyhyen ajan kuluessa saatu runsaasti.

Ruotsin vaaleissa muiden puolueiden syrjimäksi joutuneet ruotsidemokraatit ovat teettäneet tutkimuksen, jonka mukaan ulkomaalaistaustaiset siirtolaiset syyllistyivät vuonna 2009 selvästi muita useammin raiskauksiin. Tässä suhteessa aktiivisimman ryhmän eli irakilaisten aiheuttama riski oli 8,36-kertainen verrattuna keskimääräiseen ruotsalaiseen. Toisin sanoen irakilaismies raiskaa keskimäärin 8,36 naista siinä missä keskiverto ruotsalainen raiskaa yhden. Ylipäänsä naisten kannalta suurimman raskausriskin aiheuttivat lähi-itä- ja afrikkalaistaustaiset miehet.

Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset olivat raportin mukaan myös keskimääräistä törkeämpiä. Kun ulkomaalaistaustaiset tekivät 48% kaikista raiskauksista oli heidän osuutensa törkeistä raiskauksista 64%.

Entä meillä? Optulan Hannu Niemi, Päivi Honkatukia ja Martti Lehti ovat julkaisseet tietoja suomalaisesta väkivallasta vuonna 2008. Raportin mukaan Suomessa asuvat ulkomaan kansalaiset tekevät rikoksia 1,3-1,5 kertaa yleisemmin kuin koko väestö. Jälkimmäiseen sisältyvät ne ulkomaalaiset, jotka ovat jo saaneet Suomen kansalaisuuden (raportissa ei kuitenkaan kerrota onko tämä syynä koko väestön vuodesta 2006 alkaneeseen nopeasti kasvavaan rikollisuuteen, raportin kuvio 102). Sen sijaan varsin järkyttäviä lukuja esiintyy raportin taulukossa 44, josta ilmenee että väestömäärään suhteutettuna irakilaisiin, turkkilaisiin, iranilaisiin ja somalialaisiin on kohdistunut rikoepäilyjä kaksin-kolminkertaisesti verrattuna esimerkiksi virolaisiin tai venäläisiin. Saksalalsiin tai puolalaisiin verrattuna heidän riskinsä joutua epäillyksi rikoksesta onkin sitten jo kolmin-viisinkertainen. Suhteellisesti eniten ulkomaalaiset tekevät raiskauksia, joista heidän epäiltiin tehneen vuonna 2008 15,6%.

Edellä esitetyn perusteella on varsin selvää, että ulkomaalaisista raiskaajat ja muut rikolliset ovat suurelta osin humanitaarisen maahanmuuton tänne tuomia ihmisiä. Samalla kun siis autamme tänne ihmisiä kurjista oloista, heikennämme etenkin suomalaisten naisten turvallisuutta. Kun tiedossa on, että kotouttaminen vie pitkään (jos edes onnistuu), maksamme lisäksi huomattavia summia tästä elinolojemme huononnuksesta. Asiasta vastaava ministeri Astrid Thorshan kieltäytyi aikanaan selvittämästä maahanmuuton kustannuksia, vaikka nyttemmin hänkin on ilmeisesti herännyt.

Ensimakua saadaan kuitenkin Oululaisen valtuutetun Olli Immosen pyytämästä kotikaupunkiaan koskevasta selvityksestä. Sen mukaan Oulun maahanmuutosta on aiheutunut veronmaksajille yhteensä vajaan kuuden miljoonan euron suorat kustannukset.

Oulu on vireän elinkeinoelämänsä takia poikkeuksellinen kaupunki myös maahanmuuton osalta. Sitä käyttäen voidaan kuitenkin laske karkea arvio maahanmuuton suorista kustannuksista veronmaksajalle. Kaupungissa asuu noin 140 000 ihmistä. Kun suomalaisissa kaupungeissa asuu 64% maamme väestöstä, asuu Oulussa kaikkiaan noin 4% suomen kaupunkilaisista (noin 3,5 miljoonaa). Jos nyt oletetaan että maahanmuuttajien kustannukset kutakin kaupunkilaista kohden ovat Suomessa samanlaiset kuin Oulussa, saadaan koko maahanmuuton kustannusvaikutukseksi suomalaiselle veronmaksajalle noin 140-150 miljoonaa euroa. Ja kuten hyvin on tiedossa saamme tämän summan vastineeksi esimerkiksi Nokian insinöörejä, kebabia, kielenkääntäjiä ja bussikuskeja mutta myös työttömiä sekä raiskauksia ja muuta rikollisuutta.

140-150 miljoonaa euroa on suuri summa rahaa, mutta siihen eivät sisälly maahanmuuton epäsuorat kustannukset. Mutta eivät myöskään hyödyt. Niiden saamiseksi joudumme odottamaan lisäselvityksiä, joissa toivottavasti on eroteltu työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto toisistaan.

5 kommenttia:

  1. "Ja kuten hyvin on tiedossa saamme tämän summan vastineeksi esimerkiksi Nokian insinöörejä, kebabia, kielenkääntäjiä ja bussikuskeja mutta myös työttömiä sekä raiskauksia ja muuta rikollisuutta."

    Tässä on virhe. Nokian insinöörit, uutterat yrittäjät, yms. hyödylliset maahanmuuttajat eivät juurikaan maksa suomalaiselle veronmaksajalle. Noin yleisesti ottaen he tulevat tänne omin kustannuksin (tai rekrytoimiensa firmojen kustannuksella), tekevät itse aktiivisesti työtä sopeutumisensa ja elantonsa eteen, eivätkä kaipaa mitään hyysäyksen ammattilaisia harjoittamaan kalliita sopeuttamistoimenpiteitä. Tämä on hyysäyksen ammattilaisten näkökulmasta toki myös näiden hyödyllisten maahanmuuttajien suurin synti. Heitä voidaan käyttää vain esimerkkeinä onnistuneesta maahanmuutosta, jotta näiden esimerkkien avulla voitaisiin epärehellisesti lisätä epäonnistumaan tuomittua maahanmuuttoa, jonka avulla saadaa hyysääjille töitä ja veronmaksajien rahat kerättyä parempiin taskuihin (pohjattomiin sellaisiin).

    VastaaPoista
  2. Olet toki oikeassa.

    Kirjoitukseni käsitteli kuitenkin maahanmuuttoa kokonaisuutena, jolloin en erotellut maahanmuuton eri lajeja toisistaan kustannusten suhteen.

    Havaintosi loogisena seurauksena on luonnollisesti humanitaarisen maahanmuuton entistä suurempi keskimääräinen hinta (niin euroina kuin rikollisuutenakin) jokaista tämän luokan tulijaa kohti.

    VastaaPoista
  3. Raiskauksien taustasta:

    Jokainen mies on seksuaalisuudeltaan periaatteessa samanlainen, rotuun ja uskontoon katsomatta.
    Pohjoismaissa jo lapset ryhtyvät naisiksi, kesällä kadulla lähes alastomiksi.
    Tarpeensa tullen pohjoismainen mies etsii itselleen naisen ja yleensä löytää (saattaa tosin kotona raiskatakin) - tai masturboi kotonaan. Aivan poikkeusyksilöt eivät pysty mihinkään näistä ja syyllistyvät sitten rikokseen.
    Muslimimies ei ole oikeutettu omiin naisiinsa kuten pohjoismainen mies, joten esillä olevien yllykkeiden vuoksi, tässä avoimessa yhteiskunnassa, heidän raiskausrikollismääränsä on suurempi.

    Mitä asialle voisi tehdä? Olisiko parasta perustaa muslimibordelleja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko siellä kameleita ja aaseja tarjolla

      Poista
  4. "Jokainen mies on seksuaalisuudeltaan periaatteessa samanlainen, rotuun ja uskontoon katsomatta."

    Tuo ei pidä paikkaansa ks. s.18.

    http://www.charlesdarwinresearch.org/Race_Evolution_Behavior.pdf

    Lisäksi kulttuurin kielteinen suhtautuminen näkyy lisäävän patoutumia, mikä on huomattavissa esim. usan raamattuvyöhykkeellä suurempana pornon ostona. Ja muslimivaltiosta haetaan eniten tavaraa hakusanalla sex.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!