Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma

Presidentti Alexander Stubb ja Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer totesivat pari päivää sitten, että eurooppalaisten maiden on jossain vaiheessa ryhdyttävä palauttamaan välejään Venäjään. Tämän seurauksena Venäjän tsaarintekeleen edustaja lausui eilen - aprillipäivänä - että Vladimir Putin on valmis palauttamaan suhteet halukkaiden maiden kanssa. 

Nähtäväksi jää, oliko kyse aprillipilasta vai vakavasta aikomuksesta. Ensin mainittua näkemystä tukee ainakin se, että venäläiset toistelevat edelleen Venäjän vaatimusta Ukrainan sodan "perussyiden" poistamisesta rauhansopimuksen edellytyksenä. Eikä se ole lopettanut edes iskujaan ukrainalaisiin energialaitoksiin, vaikka niiden lopettamisesta on jonkin aikaa sitten sovittu.

* * *

Petteri Orpon (kok) hallitus on linjannut, että Suomi ottaa jälleen käyttöön jalkaväkimiinat. Eli irtisanoutuu Ottawan sopimuksesta, johon maamme liittyi valheellisin perustein Tarja Halosen johdolla.

Tämä on hyvä päätös, jonka seurauksena itärajan puolustaminen tehostuu huomattavasti. Näin ennen kaikkea siksi, että miinojen esiintyminen maastossa aiheuttaa niin sanottua miinakauhua, joka vähentää oleellisesti vihollisen hyökkäysintoa ja taistelumoraalia.

Jalkaväkimiinoilla voidaan myös hidastaa panssarimiinaesteiden purkamista ja sitä kautta pidätellä putinilaisten hyökkäysvaunujen etenemistä suomalaisella maaperällä, mikä antaa puolustajalle aikaa puolustuksen uudelleenryhmittymiseen. Lisäksi panssarikolonnan tuhoaminen helpottuu tykistön, sinkojen tai droonien avulla, kun vaunut ovat pysähtyneet miinakentän eteen. 

 * * *

Tämä kaikki toki edellyttää, että Suomi saa sodan aikana jalkeille sotilasyksiköitä, joilla on fyysinen ja henkinen kyky ja kestävyys pärjätä taistelukentällä. Tässä suhteessa valtiojohdon on syytä kiinnittää huomiota molempiin. 

Fyysisellä puolella huolta nimittäin herättää se, etteivät varusmiehet edelleenkään jaksa juosta 12 minuutin aikana edes 2400 metrin matkaa. Eikä suomalaisten nuorten henkinenkään hyvinvointi herätä luottamusta suomalaisten suorituskykyyn sotaolosuhteissa, sillä jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö. 

Onneksi nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, sillä Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan parempi kestävyyskunto ja sen parantuminen lapsuudesta nuoruuteen heijastuivat vähäisempiin stressi- ja masennusoireisiin aikuisuuden kynnyksellä. Ja siksi on kysyttävä, että miksei tätä tietoa hyödynnetä lasten ja nuorten kasvatuksessa esimerkiksi lisäämällä koululiikunnan tuntimääriä oleellisesti nykyisestä.

Eihän kyse nimittäin ole pelkästään Suomen sotilaallisesta kyvystä, vaan myös julkisten menojen säästötoimesta. Ja viime kädessä kaikkien suomalaisten edusta - eikä vähiten niiden suomalaisten, joiden oman tai läheisten ihmisten mielenterveyteen ilmaantuu elämän kuluessa ongelmia, jotka olisi voitu välttää (edellä linkittämäni tutkimuksen perusteella) pelkästään huolehtimalla riittävästä liikunnasta elämän kaikissa vaiheissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa
Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Totalitaristiset huligaanit ja rakkauden sanoma

Suomalaiset poliitikot ja mediat olivat ennen itsenäisyyspäivää kovasti huolissaan ihmisten kokoontumisista Helsingin keskustakirjasto Oodiin ja 612-kulkueeseen. Näyttäisi kuitenkin siltä, että huoli olisi kannattanut suunnata ihan toiseen poliittiseen laitaan.

Ensin saatiin nimittäin tietoja Oodista, jossa äärivasemmistolaiset mielenosoittajat huusivat muun muassa iskulauseita "Helsinki ilman natseja" ja "äärioikeisto tappaa" häiritäkseen siellä lukupiiriä pitäneitä Sinimustan liikkeen jäseniä. Sen lisäksi he rummuttivat kirjahyllyjä ja pitivät kirjoja ylhäällä häiriten kirjaston muita asiakkaita. 

Muutamia aggressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä poistettiin kirjastosta, mutta suuremmilta väkivaltaisuuksilta vältyttiin. Ilmeisesti siksi, että paikalla oli useita poliiseja. 

* * *

Myöhemmin samana päivänä poliisi otti kiinni yli 40 aggressiivisesti käyttäytyvää "Helsinki ilman natseja"-mielenosoituksen osallistujaa epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, virkamiehen vastustamisesta sekä niskoittelusta. Yksi äärivasemmistolainen oli yrittänyt myös varastaa poliisin virka-aseen. 

Mielenosoituksen järjestäjät väittivät, että "perusteet, joilla rauhanomaista ja ihmisarvoa puolustavaa mielenosoitusta vastaan käytettiin väkivaltaa, olivat täysin mielivaltaisia... Fasistinen ja rasistinen tapahtuma sen sijaan sallittiin olkaa kohauttamatta. Tämä on kieltämättä varsin epämiellyttävä viesti poliisin prioriteeteista."

On kuitenkin selvää, ettei poliisi ota kiinni yli 40 ihmistä ilman perusteltua syytä. Ja siksi nämä kommentit osoittivat "Helsinki ilman natseja"-mielenosoittajien olevan vain aggressiivisia sekä sanan- ja kokoontumisvapautta vastustavia totalitaristeja. Ja sujuvasti valehtelevia huligaaneja.

* * *

Paljon huomiota herättänyt kansanedustaja Teemu Keskisarjan puhe 612-kokoontumisessa sisälsi toteamuksen siitä, että "epäinhimillistäminen on aina väärin. Ääri-ihmisetkin ovat ihmisiä". Lisäksi hän kehotti osallistujia "kantamaan rakkauden sanomaa". 

Ero edellä kuvattuun äärivasemmistolaiseen huliganismiin on huikea.  

* * *

Kaiken kaikkiaan suomalaisessa yhteiskunnassa olisi nyt nähdyn perusteella otettava tosissaan äärivasemmiston jatkuva pyrkimys rikkoa lakia ja järjestystä. Mikäli kyseessä olisi vain kymmenien tai muutamien satojen ihmisten toiminta, voisi asian ehkä ohittaa olan kohautuksella. 

Valitettavasti totalitaristisia natsinvastustajia oli kuitenkin noin kaksi tuhatta, joten kyse on varsin suuresta aggressiivisesti käyttäytyvästä joukosta. Siksi olisi hyvä, mikäli Suomessa käytäisiin perusteellinen yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi maahamme on muodostunut nähdyn kaltaista epädemokraattista toimintaa harjoittava arvoton ääriaines. 

Erityisesti olisi pohdittava millä keinoin heidät saataisiin ajamaan tavoitteitaan ilman pyrkimystä aggressiiviseen vastakkainasetteluun muiden ihmisten kanssa. Sekä kunnioittamaan kanssaihmisiään edes sen verran, että sallisivat näille sanan- ja kokoontumisvapauden ilman väkivallan uhkaa. 

Olisi hienoa, mikäli presidentti Alexander Stubb ottaisi tämän asian omakseen. Ja osoittaisi näin jo takavuosien edeltäjänsä Tarja Halosen aikanaan peräänkuuluttamaa arvovaikuttajuutta tai peräti -johtajuutta. 

JK kello 10.02. Tästä linkistä pääsee iranilaisen silminnäkijän kertomukseen 612-marssista. Kannattaa lukea.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Viime päivien järkevin kommentti, Petteri Orpo ja Paavo Arhinmäki
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"

Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Ottawan miinakieltosopimus on Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1997 saanut kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen eli jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Suomi liittyi siihen mukaan vuonna 2012. 

Sopimuksen taustalla on maailmalla yleinen vastuuton miinojen käsittely, jonka seurauksena esimerkiksi vuodesta 1999 vuoden 2004 syyskuuhun asti siviileille sattui kymmeniä tuhansia onnettomuuksia. Myös Suomessa kuoli toisen maailmansodan jälkeen ihmisiä saksalaisten Lapin sodan aikana pohjoisessa kylvämiin miinoihin. 

Suomen armeijan ohjesäännöt velvoittivat kuitenkin - ennen vuotta 2012 - merkitsemään miinakentät maastoon sekä dokumentoimaan niiden sijainnin siten, että kentät voidaan tarvittaessa purkaa turvallisesti. Tästä syystä suomalaiset miinat eivät ole koskaan olleet samanlainen ongelma kuin kansainvälisistä tilastoista voitaisiin päätellä.

* * *

Ukrainan sota on osoittanut miinankieltosopimuksen järjettömyyden. Tarkoitan sitä, että venäläiset käyttävät hyväkseen Ukrainan kuulumista kyseisen sopimuksen piiriin lähettämällä taisteluihin massiivisia jalkaväkiyksiköitä. Se ei olisi tehokasta, mikäli maasto olisi miinoitettu jalkaväkeä vastaan.

Suomen Ottawan sopimukseen liittymisen taustalla oli maan historian kelvottomimman presidentin - Tarja Halosen - sekä rauhanjärjestöjen ja silloisen ulkoasiainministeriön tahto, jonka toteuttamista puolustusministeriö ei saanut torjuttua. Siksi Suomen puolustusvoimat joutuisivat täsmälleen samaan tilanteeseen ukrainalaisten kanssa, mikäli Venäjä päättäisi suunnata maahamme hyökkäyksen - koska massiivisten jalkaväkiyksiköiden hyökkäystä vastaan ei olisi käytettävissä jalkaväkimiinojen tarjoamaa passiivista hidastetta. 

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Joe Biden - tai ainakin hänen hallintonsa - on nyt todennut tilanteen mahdottomuuden ja lähetti ukrainalaisille miinoja. Mikäli ne menevät tehokkaaseen käyttöön, vaikeutuu venäläisten eteneminen rintamilla oleellisesti. Ja samalla niin sanottu miinakauhu heikentää entisestään hyökkääjien taistelutahtoa ja -kykyä.

Tämä sai ilmeisesti myös puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolan avaamaan suunsa miinoista. Hänen mukaansa niiden käyttöön ottamisesta uudelleen tulisi Suomessa aloittaa keskustelu, johon liitettäisiin myös pohdintaa "kaikista muistakin esimerkiksi teknologian kehittymisen myötä tulevista vaihtoehdoista, joista voi olla hyötyä Suomen turvallisuuden ja puolustuksen kehittämisessä".

* * *

Olkoon tämä blogimerkintä siis suomalaisen siviilin kannanotto tähän keskusteluun. Eli totean selväsanaisesti, että minä - aikanaan varusmieskoulutuksessa myös miinojen käyttöön perehtyneenä - ilmaisen tässä mielipiteeni.

Tai oikeastaan vaatimukseni. Eli vaadin, että Suomen hallitus ja eduskunta ottavat puolustusvoimain komentajan ehdotuksen tosissaan ja käynnistävät mahdollisimman pikaisesti prosessin, jolla Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta. Sekä ryhtyy kiireesti toimenpiteisiin palauttaakseen Suomen armeijalle kyvyn torjua massiivinen jalkaväkihyökkäys hyödyntäen passiivista aseistusta eli jalkaväkimiinoja sekä muita vastaavia taistelukeinoja. 

Erityisenä perusteluna vaatimukselleni esitän, että mahdollisen hyökkäyksen sattuessa vihollisella olisi suomalaisiin nähden moninkertainen miesylivoima: Suomen armeijan sodan ajan koko on 280 000 miestä ja naista, joita vastaan Venäjällä on asettaa 2,2 miljoonaa sotilasta. Tämän eron tasoittamiseksi jalkaväkimiinat ovat erinomainen ja halpa keino, joka lisäisi pelkällä olemassaolollaan kynnystä hyökkäyssodan aloittamiseksi maatamme vastaan. 

Toisin sanoen jalkaväkimiinojen uudelleen käyttöön ottaminen vahvistaisi rauhan säilymistä Suomen ja Venäjän välillä. Eli olisi vaikuttava teko rauhan puolesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä
Ottawan sopimus täytäntöön!
Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta

Näkyykö Tarja Halosen arvovaikuttaminen edelleen?

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on esittänyt oman näkemyksensä siitä, kuinka Suomen yhä syvemmälle sukeltava talous saataisiin kääntymään jälleen nousuun. Sen mukaan esimerkiksi yhteisöveroa pitäisi laskea viisi prosenttiyksikköä ja korkeimpia marginaaliveroja kymmenen prosenttiyksikköä. 

Etlan Aki Kangasharju perusteli tätä sillä, että "kasvu on saatava nopeutumaan tai julkisen sektorin alijäämä joudutaan poistamaan pelkästään julkista taloutta pienentämällä. Verotuksen kiristäminen ei auta hitaan kasvun oloissa, koska se hidastaa kasvua entisestään".  

Lisäksi Etla ehdotti hallituksen neljän miljardin investointiohjelman suuntaamista palvelemaan uuden teollisuuspolitiikan tavoitteita. Eli käytännössä startup-yritysten kasvuvaiheen rahoituksen järjestämistä, jotta ne eivät näivettyisi lupaavan alun jälkeen rahoituksen puutteeseen.

* * *

Nämä kaksi asia liittyvät toisiinsa tavalla, jota edelle linkittämäni uutinen ei kertonut. Eli Suomessa ei joko ole riittävästi yksityistä rahoitusta tai sitä ei kannata sijoittaa Suomeen. Ja juuri siksi meillä on perinteisesti jouduttu rahoittamaan yrityksiä julkisista varoista.  

Nyt siihen ei kuitenkaan ole varaa, koska Suomen talous jämähti paikalleen jo vuonna 2008 eli hiukan Tarja Halosen presidenttikausien puolivälin jälkeen - siis taloudellisessa mielessä suorastaan ikuisuus sitten. Ja sen seurauksena julkinen sektori on suorastaan käsittämättömän alijäämäinen.

Tässä mielessä oli erityisen ikävä huomata, etteivät suuret suomalaiset yritykset näe tuoreen kyselyn mukaan tarpeelliseksi tehdä uusinvestointeja Suomeen. Sen sijaan ne näkevät järkevämmäksi sijoittaa rahansa - ylläpitäviä investointeja lukuun ottamatta - ulkomaille, missä pääomalle saa paremman tuoton.

* * *

Mainitsin edellä Tarja Halosen. Tein tämän tarkoituksella, sillä muistan varsin hyvin, kuinka hän heti presidentiksi noustuaan ilmoitti haluavansa olla vahva arvovaikuttaja. 

Satuin nimittäin eilen huomaamaan sosiaalisessa mediassa haastattelupätkän, joka oli peräisin tästä haastattelusta (kohdasta 5 minuuttia 11 sekuntia), jossa hän sanoo, ettei rikastuminen "ole rikos, mutta se on joltain pois". 

Haastattelussa puheena olevassa tapauksessa Halosen kritiikille erään ammattijohtajan kohtuuttomista palkkioista oli kyllä hyvät perustelut, eikä hän myöskään sanoutunut kokonaan irti taloudellisten kannustimien käytöstä lisäämään ihmisten työmotivaatiota. Siitä huolimatta hänen edelle lainaamani kommentti osoittaa sen ajattelun joka vallitsee poliittisessa vasemmistossa ja esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen parissa. 

Heidän ajatuksissaan talous on nollasummapeliä, jossa yhden voitto on toisen tappio aivan kuten Halonen totesi. Eivätkä he siten kykene näkemään, että etenkin yrittäjien rikastuminen voi kasvattaa koko talouden kakkua, mikäli heidän ansaitsemansa raha palautuu takaisin talouteen esimerkiksi kotimaan investointeina. 

Siksi mieleeni tuli sellainen ajatus, että voisiko Suomen kyvyttömyys nousta muiden maiden tavoin vuoden 2008 kansainvälisestä talousromahduksesta johtua siitä, että presidentti Halonen onnistui arvovaikuttajana muuttamaan suomalaisten ajattelua. 

Eli kykenikö hän muuttamaan kansallisen mielipiteemme valtavirran kahdentoista vuoden kautensa aikana talouskasvun edistämisestä tulonjaon vahtimiseen? Ja siten lamauttamaan uusinvestointien kohdistamisen maahamme?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen
Parhaat presidentit - ja pari huonointa
Tarja Halosen möläytyksestä

Parhaat presidentit - ja pari huonointa

MTV3 oli teettänyt kyselyn Suomen kaikkien aikojen parhaasta presidentistä. Vastausten mukaa he olivat Sauli Niinistö, Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto. 

Paras presidentti on tietenkin makuasia, eikä sille ole tarkkaa määritelmää. Siksi listan kritisoiminen on turhaa, mutta sikäli kyselyn tulos nostatti kulmakarvojani, etten olisi itse nostanut ketään edellä mainitusta kolmesta henkilöstä listalle. 

Suomen kiistatta merkittävin presidenttihän on ollut Risto Ryti, joka johti Suomen pois jatkosodasta henkilökohtaisella uhrauksellaan. Tarkoitan sitä, että Ryti allekirjoitti omissa nimissään Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentropin tarjoaman sopimuksen, joka takasi Saksan sotatarviketoimitukset Suomeen, mutta takasi samalla, ettei maamme tekisi erillisrauhaa vaan jatkaisi sotaa loppuun asti Saksan rinnalla. 

Sopimus laukesi, kun Ryti irtisanoutui virastaan. Ja näin Suomi säilyi sodan jälkeen miehittämättömänä toisin kuin muut Neuvostoliiton eurooppalaiset rajavaltiot.

Suomen toiseksi merkittävimpänä presidenttinä pidän Per Evind Svinhufvudia, joka onnistui kukistamaan oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen kapinan Mäntsälässä. Lisäksi hän tuki voimakkaasti Suomen pankin pääjohtajaa Risto Rytiä, mikä auttoi Suomea nousemaan ripeästi jaloilleen 1930-luvun suuresta lamasta. 

Kolmanneksi merkittävimmän presidentin valinta onkin sitten jo vaikeampi kysymys. Mikäli Suomi liittyy NATO:on Sauli Niinistön kaudella, olisin taipuvainen nostamaan nykyisen presidentin tälle jalustalle. Toisena vaihtoehtona pidän Juho Kusti Paasikiveä, joka reivasi Suomen ulkopolitiikan toisen maailmansodan jälkeen uusille urille eli Neuvostoliittoa myötäilevälle linjalle, joka hänen jälkeensä degeneroitui suomettumispolitiikaksi. 

* * *

Myös listan häntäpään linjaaminen on mielenkiintoista. Sielläkin on kaksi ylivoimaista presidenttiä. "Merkittävimpänä" heistä Tarja Halonen, joka Ottawan miinankieltosopimuksen allekirjoittamalla altisti Suomen Venäjän sotilaalliselle aggressiolle ja toisaalta pani alulle maamme sisäisen turvallisuuden rapautumisen ns. ihmisoikeuspolitiikallaan.

Toiseksi huonoimpana presidenttinä on pidettävä Lauri Kristian Relanderia, jonka aikana oikeistoradikalismi sai Suomessa vahvan jalansijan. Kuten  olen jo edellä todennut, tämän kehityssuunnan onnistui pysäyttämään vasta P.E. Svinhufvud. Relanderin olemattomista kyvyistä kertoo myös se, ettei hänen puolueensa eli Maalaisliitto suostunut asettamaan häntä edes ehdokkaaksi toiselle kaudelle.

* * *

Palatakseni alussa mainittuun kyselyyn. Olisin itse taipuvainen pitämään maamme parhaina presidentteinä niitä, jotka ovat merkittävimpiä. Ja siksi oma listani MTV3:n kyselyyn olisi ollut Ryti, Svinhufvud ja Paasikivi - mutta samalla totean, että mikäli Suomi liittyy NATO:on nykyisen presidentin valtakaudella, vaihdan kolmannelle sijalle Niinistön.

Lopuksi on syytä todeta myös se, että eräillä presidenteillämme on ollut erittäin suuri merkitys kansakunnallemme muussa elämässään. Sellainen on erityisesti Carl Gustaf Mannerheim, joka johti vuoden 1918 kommunistikapinan kukistanutta talonpoikaisarmeijaa sekä Suomen armeijaa sen taistellessa talvi- ja jatkosodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Martti Ahtisaari on puolestaan tehnyt Nobelin palkinnon arvoisen työn kansainvälisenä rauhanneuvottelijana. 

En kuitenkaan laskenut näitä seikkoja edelle kirjaamani listan ansioiksi, koska siinä oli kyse maamme presidenteistä. Ja siten heidän tekemisistään nimenomaisesti tässä korkeassa virassa. Toki Mannerheim teki rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1944, mutta pohjatyön sille oli tehnyt Ryti, joten marsalkan ansioita ei tältä osin voi pitää oleellisina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Äärioikeiston kapina

Lainsäädäntömme on vajonnut lasten ymmärryskyvyn tasolle

Me kaikki todellisen sananvapauden kannattajat muistamme hyvin sen, kuinka toimittaja Johanna Vehkoo sai käräjäoikeudessa ja myös hovioikeudessa langettavan tuomion sananvapausrikoksesta. Sen syynä oli oululaisen grooming-ringin julkisuuteen tuomaan Junes Lokkaan kohdistunut halventava nimittely. 

Eiliset uutiset puolestaan kertoivat, että myös Iltalehden toimittaja Tommi Parkkosen joutuu oikeuteen Junes Lokan kunnianloukkauksesta. Näin siksi, että hän oli kutsunut tätä muun muassa ihmiskunnan loppusijoitussaastaksi. Ei käy kieltäminen, että Parkkonen syyllistyi erittäin rumaan nimittelyyn.

Myös Junes Lokka itse on saanut langettavia tuomioita muun muassa kutsumalla islaminuskoisia typeriksi ja sairaiksi. Sen sijaan ex-presidentti Tarja Halosen (sd) kielenkäyttö alaisiaan kohtaan - sisältäen esimerkiksi virkamiehen nimittelyn lahtarin äpäräksi ei vanhentumisen takia voi enää johtaa syytteisiin, mutta saattaisi hyvinkin johtaa, jos se tapahtuisi tänä päivänä.

Kaikki edelle kirjoittamani osoittaa, ettei suomalainen lainsäädäntö ole ajan tasalla, vaan on ajautunut lasten ymmärryskyvyn tasolle. 1960-luvullahan oli mielensä pahoittaneita lapsia tapana ohjeistaa, ettei "haukku haavaa tee". Ja korostaa, että "toisten nimittely on rumaa". Tai että "se joka haukkuu on itse".

Ajatuksena silloisessa kasvatuksessa oli, että koska nimittely ei ole asiallista, ei siitä myöskään kannata mieltään pahoittaa, saati suuttua. Mutta nyt asiat ovat toisin ja typeristä ihmisten luonnehdinnoista on oikeus loukkaantua pikkulapsen tavoin verisesti. Ja koska nimittelyn kohde ei enää ole lapsi, on hänellä oikeus viedä asia jopa oikeuteen - näin siinäkin tapauksessa, että luonnehdinta kertoo paljon enemmän sanojastaan kuin sen kohteesta.

Asialla ei muuten olisi merkitystä, mutta edellä kuvatun kaltaiset turhanaikaiset oikeudenkäynnit eivät ole ilmaisia ja lisäksi ne kuormittavat muutenkin ruuhkaisia oikeusistuimia. Minkä seurauksena monenlaiset tarpeelliseksi katsottavat oikeudenkäynnit viivästyvät. 

Ja mikä vielä vakavampaa, nimittelyistä nostettavat oikeudenkäynnit peittävät usein alleen puheena olleita todellisia ongelmia ja sitä kautta rajoittavat sananvapautta. Tai ainakin esille nostettujen asioiden näkyvyyttä yhteiskunnallisessa keskustelussa. 

Tämä ei ole millään tavalla kansakunnan etu, koska niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.  

Pahimmillaan sananvapauden rajoittaminen on johtanut Suomessa käsittämättömiin vainoihin. Tunnetuin esimerkki tästä on Päivi Räsäsen (krist) tapaus, jossa valtakunnansyyttäjä on hyökännyt häntä vastaan kerta toisensa jälkeen Raamatun tekstien vanhojen siteerausten takia. 

Näistä syistä, vaikka toki valtakunnassa on juuri nyt akuutimpiakin asioita hoidettavana, tulisi lainsäätäjän niiden ohella tarkastella myös lainsäädäntöämme sananvapauden pohjalta ja poistaa sieltä sananvapautta tarpeettomasti rajoittavat pykälät - kuten kaiken sellaisen, joka liittyy enemmän sanojasta kuin sen kohteesta kertovaan kielenkäyttöön. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratian ja sananvapauden puolesta
Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo
Oulun tapauksen poikimaa huumoria

Tarja Halosen möläytyksestä

Pekka Haaviston (vihr) toimet ISIS-järjestöön kuuluvien lasten ja heidän äitiensä hankkimiseksi Suomeen ovat perustuslakivaliokunnan arvioitavina.  Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesti näistä naisista eikä lapsista, vaan Haaviston toimintatavoista.

Tapaus ei olisi muuttunut kovin erikoiseksi, ellei Suomen tasavallan historian kävelevä katastrofi eli Tarja Halonen (sd) olisi lähtenyt poliittiselle ristiretkelle Haaviston puolesta epäilemällä, että "Haaviston seuraavaa presidenttivaalikampanjaa koetetaan kammeta".

Asiaan otti kantaa Halosen seuraaja eli tasavallan nykyinen presidentti Sauli Niinistö, joka oli aikanaan tuomitsemassa Kauko Juhantaloa (kepu). Hänen mukaansa "oli myös mediaepäilyjä silloin, että asia ei tule asianmukaisesti käsitellyksi. Kyllä se tuli ja kyllä siellä jäsenillä on vastuuntuntoa, enkä lähtisi sitä epäilemään."

Näin on meidänkin toivottava ja uskottava. Onhan selvää, että mikäli perustuslakivaliokunta ei pysty tutkimaan rehellisesti niinkin selvää asiaa kuin Haaviston tapaus, menee siltä kokonaan uskottavuus.

Painetta perustuslakivaliokunnalle lisää myös se, että poliittisen järjestelmämme uskottavuus on muutenkin koetuksella Sanna Marinin (sd) hallituksen toimien takia. Tarkoitan ensinnäkin poliittisten avustajien määrän tolkutonta kasvattamista ja toiseksi tänään ilmeisesti toteutuvaa poliittista virkanimitystä, jossa vallan korruptoiva vaikutus ruumiillistuu Vihreiden joukossa nimittämällä puoluetoveri pätevämmän hakijan ohi ministeri Ohisalon (vihr) kansliapäälliköksi.

Nähtäväksi siis jää haluaako nykyinen perustuslakivaliokuntamme toimia lain mukaisesti puolueettomasti ministerin toimia tutkivana elimenä. Ainakaan asiaa ei helpota se, että entinen tasavallan presidentti ryhtyi jo etukäteen horjuttamaan sen uskottavuutta.

Nähdäkseni hän onnistui tälle tavalla lähinnä vaikeuttamaan sekä perustuslakivaliokunnan että myös Pekka Haaviston asemaa, sillä Halosen möläyksen jälkeen ministerin vapauttaminen epäilyistä lienee poliittisesti mahdollista vain erityisen selkein ja läpinäkyvin perustein. On siis todennäköistä, että Haavisto joutuu valtakunnanoikeuden eteen riippumatta siitä, onko hän todellisuudessa syyllistynyt väärinkäytöksiin vai ei.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tähän on tultu: ministereiltä odotetaan rehellisyyttä ja totuudessa pysymistä
Sauli Niinistön suosio ja kävelevä katastrofi
Tarja Halonen haluaa pitää laittomat maassaolijat Suomessa

SDP vahvisti asemaansa

Veijo Baltzar on tunnettu romani ja kulttuurihenkilö, jonka suhde yhteisten asioiden hoitamiseen on sosialistinen. Sen seurauksena hänen taannoinen pyrkimyksensä politiikan pariin tapahtui valtakunnan ykkösdemareiden suojeluksessa.

Iltalehden mukaan Baltzarin tukena ovat olleet esimerkiksi Tarja Halonen, Liisa Jaakonsaari ja Paavo Lipponen. Heistä viimeksi mainittu totesi aikanaan että "Veijo Baltzar on suuri suomalainen ja eurooppalainen kulttuuripersoona. Monipuolisten kirjallisten ja taiteellisten ansioidensa ohella hän on dynaaminen toimija. Baltzar on yksi harvoista suomalaisista, joilla on kantavuutta Euroopan kulttuurielämässä, erityisesti monikulttuurisuuden edistäjänä."

Huomiotani kiinnitti tuo viimeinen eli monikulttuurisuuden edistäminen. Näin siksi, että siihenhän liittyy tunnetusti monenlaisia ongelmia - eikä vähiten demareiden piirissä, jotka ovat vuosien kuluessa keränneet piiriinsä ainutlaatuisen omituisten otusten kerhon.

Tuohon kerhoon näyttäisi olevan liittymässä myös romanivaikuttaja Veijo Baltzar, joka vangittiin 21. marraskuuta 2019 Helsingin käräjäoikeudessa todennäköisin syin törkeästä ihmiskaupasta ja muista rikoksista epäiltynä. Tosin IL:n mukaan hänet oli tuomittu kahdesti jo ennen nimeämistään ehdolle vuoden 2015 vaaleihin, mutta tästä eivät nykydemarit muista mitään.

Toistaiseksi Baltzar on kuitenkin virallisesti syytön törkeään ihmiskauppaan, sillä syylliseksi hän muuttuu vasta, mikäli oikeus näin toteaa. Siitä huolimatta on selvää, että nyt käynnissä oleva prosessi vahvistaa SDP:n asemaa täysin kritiikittä etnisiin vähemmistöihin suhtautuvana puolueena.

Kysymys tietenkin kuuluu, että ulottuuko tämä sinisilmäisyys myös valtakunnan huipulle nyt, kun maan pääministeri sattuu olemaan demari ja puheena olevan puolueen puheenjohtaja?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sinisilmäinen pääministeripuolue
Malminkartanon ammuskelu ja romanikulttuuri
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys

Äänestäjien näkemykset käyvät parhaiten yhteen Laura Huhtasaaren kanssa

MTV3 kertoi eilen yhdessä ja toisessa uutisessa, että sen vaalikoneen perusteella Laura Huhtasaaren näkemykset vastaavat presidenttiehdokkaista parhaiten suomalaisten ajatuksia. Hänen kanssaan eniten samanmielisiä oli noin 40 prosenttia vastaajista.

Huhtasaaresta poiketen presidentti Sauli Niinistön vastaukset sopivat parhaiten yhteen vain kymmenen prosentin kanssa. Toisena - ja kaukana Niinistön edellä - oli yllättäen demareiden Tuula Haatainen 25 prosentillaan.

Uutinen on äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä sen ja gallup-kyselyiden välillä on huutava ristiriita. Esimerkiksi viimeinen Ylen julkaisema kannatuskysely lupasi Niinistölle peräti 80% kannatuksen kun Huhtasaari joutui tyytymään neljän ja Haatainen kahden prosentin kannatukseen.

Ristiriidan syitä pohtiessani löysin ainakin neljä mahdollista selitystä. Esitän ne seuraavassa lyhyesti perustellen.

Ensimmäinen selitysehdotukseni on mediavalta.

Kuten hyvin tunnettua, ei lehdistömme käsittele Perussuomalaisia silkkihansikkain, vaan pyrkii demonisoimaan sen äärioikeistoksi. Koska kyseisellä nimityksellä - tai pikemminkin sellaiseksi kutsutulla kansallisella äärivasemmistolla - on huono kaiku, ei puolueen ehdokaskaan kiinnosta monia äänestäjiä.

Haataiselle taas ei ole löytynyt ainakaan suurimmista medioistamme juurikaan palstatilaa. Tähän vakuttanee se, että hänelle aukesi ehdokkuus vasta ns. raskaan sarjan demarivaikuttajien kieltäydyttyä. Näkymättömyydestä on tunnetusti aika vaikea tehdä kampanjaa.

Toinen selitysehdotukseni on sovinismi.

Jos olisin feministi, ehdottaisin ilman muuta, että kannatuslukemissa näkyy suomalaisten sovinismi, eivätkä he siksi halua kannattaa Huhtasaarta tai Haataista. Epäilen kuitenkin, että Tarja Halosen valinnan jälkeen tämän vaihtoehdon todennäköisyys taitaa olla aika vähäinen. Otin sen kuitenkin tässä esille siksi, että näin pääsemme kolmanteen vaihtoehtoon.

Kolmas selitysehdotukseni on nimittäin Halosen kauden toistumisen pelko.

Tästä kirjoitin jokin aika sitten erillisen blogikirjoituksen. Siinä totesin, että "Niinistön korkeassa kannatuksessa näkyvät myös Tarja Halosen kauden opetukset. Koska Niinistö on hoitanut tehtävänsä kohtuullisen hyvin, kuten HS:n toimittajakin jutussaan totesi, halutaan häntä kannattamalla varmistaa, ettemme saa kansakuntamme keulakuvaksi uutta kävelevää katastrofia."

Tämän seurauksena sen enempää Huhtasaari kuin Haatainenkaan eivät saisi ihmisten parissa juurikaan kannattajia, vaikka itse kävelevällä katastrofilla ei tarkoitettaisikaan heitä itseään. Uskon kuitenkin, että tämä selitys liittyy enemmän Huhtasaaren kuin Haataisen potentiaalisiin äänestäjiin. Näin siksi, etten usko demareiden edelleenkään ymmärtävän viimeisen oman presidenttinsä kauden katastrofaalisuutta.

Neljäs selitysehdotukseni on Huhtasaaren uskonnollinen maailmankuva.

Tästäkin pelkästään Huhtasaareen liittyvästä selityksestä olen kirjoittanut jo aiemmin. Totesin tuolloin, että "Huhtasaaren tietämättömyys/ymmärtämättömyys tieteellisestä tiedosta estää hänen äänestämisensä minkäänlaisissa vaaleissa."

Uskon evoluution kieltämisen estävän monia rationaalisia ihmisiä - ja sellaisiahan suomalaiset yleisesti ottaen ovat - ottamasta Huhtasaarta vakavasti, vaikka tämän poliittiset kannat sinänsä vastaisivatkin heidän omia näkemyksiään. Nähtäväksi jää, pääseekö Huhtasaari tästä itse aiheuttamastaan stigmasta yli näissä vaaleissa.

Viides selitykseni on perussuomalaisten toistuvat tonttuilut.

Tarkoitan esimerkiksi monien puolueen aktiivitoimijoiden (esimerkki) paljon julkisuutta saaneita toilailuja. Vaikka ne ovatkin yksittäisten ihmisten törttöilyjä, pitää - ensimmäiseen vaihtoehtoon liittyen - lehdistömme huolen, että ne tulevat kaikkien tietoon.

Siksi olen usein kirjoittanut, että näiden usein maahanmuuttajakriittisten ihmisten käytöksestä ei ole kuin haittaa heidän ajamalleen poliittiselle agendalle. Ja juuri tällä hetkellä aina moitteettomasti käyttäytyneelle Laura Huhtasaarelle.

* * *

Lopuksi on todettava, että vaikka Huhtasaari tai Haatainen eivät saisikaan kuin parin prosentin kannatuksen, saavat he kuitenkin vaalitilaisuuksien ja etenkin TV:n vaalikeskustelujen kautta paljon näkyvyyttä itselleen ja ajamilleen - kansan ison osan näkemystä vastaaville - asioille. Siten molemmat pystyvät nostamaan sekä omaa poliittista uraansa, että puolueensa kannatusta.

Etenkin perussuomalaisten kannalta puolueen nykyistä valtavirtaa edustavan Huhtasaaren näkemysten suosio on rohkaisevaa ja viittaa siihen, että heidän puolueensa on Halla-ahon johdolla asettunut kiistatta kansan tahdon ajajaksi. Ehkä vielä paremmin ja ainakin uskottavammin kuin Soinin aikana koskaan.

Siksi puolueen on hyvä lähteä rakentamaan tulevaisuuttaan oman aatemaailmansa pohjalle. Onhan varsin todennäköistä, että viimeistään eduskuntavaaleissa kansa löytää omat aatteensa myös äänestyspaikalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidenttiehdokkaidemme arvot punertavat
Sauli Niinistön suosio ja kävelevä katastrofi
Laura Huhtasaari ja vakaumuksen vapaus

Sauli Niinistön suosio ja kävelevä katastrofi

Juuri nyt näyttäisi siltä, että Sauli Niinistö valittaisiin presidentiksi vaalin ensimmäisellä kierroksella. Tätä asiaa pohti viimeksi HS:n toimittaja työnantajansa teettämän tutkimuksen raportoinnin yhteydessä.

Toimittajan mukaan "Niinistön onnistumisen voi tiivistää niin, että hän on enimmäkseen pysynyt poissa sisäpolitiikasta mutta vastannut kansalaisten odotuksiin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Niinistön kaudella turvallisuuspoliittinen tilanne maailmassa ja myös Suomen lähialueilla on kiristynyt huomattavasti... Muuttuneessa tilanteessa Niinistö on ottanut sen roolin, jota suomalaiset presidentiltä toivovat."

Toimittajan johtopäätökset pitävät epäilemättä paikkansa, mutta tahtoisin tuoda vielä yhden ihan erilaisen tekijän Niinistön suosion takana. Ja se on hänen edeltäjänsä Tarja Halonen.

Vasemmistodemari Halonenhan valittiin presidentiksi kahden X-kromosominsa eikä poliittisten linjaustensa tai kykyjensä takia. Sen seurauksena hänen kahdesta kaudestaan tuli Suomelle melkoinen katastrofi - parhaiten muistettaneen henkilömiinojen kieltäminen, vaikka meillä on yli tuhannen kilometrin raja arvaamattoman suurvallan kanssa eikä mikään käyttökieltoon liittyvä tosiasia puoltanut maamme liittymistä sopimukseen sekä Sinikka Salon nimittäminen Suomen pankin johtokuntaan asiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta.

Toisin sanoen Halonen teki toimillaan tiettäväksi maailmanparantamisen ja naisnäkökulman ensisijaisuuden jopa ohi Suomen kansallisen turvallisuuden. Samaan suuntaan osoittivat hänen toimensa nousussa olleen humanitaarisen maahanmuuton ja useiden muidenkin nimitysten, kuten Ritva Viljasen, suhteen sekä presidenttikauden jälkeinen kannanotto laittomien maassaeläjien pitämiseksi maassamme.

Edelle lyhyesti kirjoittamieni - ja muutamien vähäisempien, mutta samansuuntaisten - tosiasioiden takia olen usein luonnehtinut Tarja Halosta "käveleväksi katastrofiksi". Uskoisin, että myös moni häntä aikanaan presidentiksi äänestänyt nainen on jälkikäteen ymmärtänyt karmean erehdyksensä.

Siksi arvelen, mutta en toki tiedä, että Sauli Niinistön korkeassa kannatuksessa näkyvät myös Tarja Halosen kauden opetukset. Koska Niinistö on hoitanut tehtävänsä kohtuullisen hyvin, kuten HS:n toimittajakin jutussaan totesi, halutaan häntä kannattamalla varmistaa, ettemme saa kansakuntamme keulakuvaksi uutta kävelevää katastrofia.

Näkemystäni tukee se, ettei Laura Huhtasaari houkuta perussuomalaisesti ajattelevia, Matti Vanhanen ei kerää keskustalaisten kannatusta, Nils Torvalds ei saa suosiota ruotsinkielisten parissa, Tuula Haatainen ei saa demareiden tukea eikä edes Merja Kyllönen löydä paikkansa vasemmistoliittolaisten sydämissä. Sen sijaan maan ykkösmaailmanhalaajapuolueen ehdokas, Pekka Haavisto, kerää kutakuinkin kaikkien omiensa tuen, koska vihreästä kuplasta katsoen Halonen teki juuri sitä, mitä toivottiinkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tarja Halonen haluaa pitää laittomat maassaolijat Suomessa
Oli ilo kuunnella presidentti Sauli Niinistön puhetta
Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä

Tarja Halonen haluaa pitää laittomat maassaolijat Suomessa

Tänä aamuna jouduin hieraisemaan aamun lehden ääressä silmiäni toisenkin kerran. Taannoinen presidenttimme oli nimittäin julkaissut kirjoituksen, jota ei voinut olla ihmettelemättä.

Halosen kirjoituksen ytimenä oli vaatimus siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden palautukset olisi keskeytettävä niin pitkäksi aikaa, että vastaanottavien maiden tilanteesta tehtäisiin uusi arvio menemällä sitä varten paikan päälle. Näin siitä huolimatta, että hänen kirjoituksensa mukaan "emme voi ottaa tulevaisuudessa vastaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka joutuvat erilaisen turvattomuuden vuoksi jättämään kotimaansa",

Halonen ei näytä ymmärtävän, että laittomasti maassa olevien ihmisten elättäminen Suomessa toimisi lähtömaiden asukkaille signaalina ja johtaisi mitä todennäköisimmin turvapaikkajärjestelmää hyväksikäyttävien elintasopakolaisten virran kasvuun. Se olisi erityisen haitallista todellista vainoa pakeneville.

Siksi Suomen pitäisi, toisin kuin Halonen ehdottaa, poistaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset mahdollisimman pikaisesti siinäkin tapauksessa, että vastaanottavien maiden tilanteesta tehtäisiin uusia selvityksiä. Käytäntöjen muuttaminen on tarpeellista vasta sitten, jos niissä ilmenee jotain erityistä.

Entinen presidentti esitti kirjoituksessaan myös, että Suomen pitäisi nostaa kiintiöpakolaisten määrää entistä suuremmaksi. Vaatia tietenkin voi, mutta minulla on sellainen käsitys, etteivät suomalaiset tai muutkaan EU-kansalaiset ole valmiita ottamaan suurempia ihmismääriä etenkään nyt kun EU:n tasolla on tehty päätös lisäkiintiöstä, jota tosin monet muut maat kuin Suomi eivät ole juurikaan noudattaneet.

Migrin tilastojen mukaan kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tulijoita on ollut yhteensä 1135, joten samalla tahdilla päädyttäisiin koko vuoden aikana 4540 turvapaikanhakijaan. Heistä noin kolmannes saanee oleskeluluvan, joten yhdessä kiintiöpakolaisjärjestelmän ja EU:n taakanjaon kanssa maahamme jää pysyvästi ehkäpä noin 3000 tulijaa, jotka tuovat myöhemmin mukanaan lisäksi perheenjäseniään.

Tuollaisen ihmismäärän kotouttaminen ja integrointi suomalaiseen yhteiskuntaan on vaativa tehtävä maamme viranomaisille. Sen vaikeudesta voidaan katsoa varoittavina esimerkkeinä muun muassa aiemmin tulleiden heikkoa koulumenestystä ja olematonta työllistymisastetta, heidän profiloitumistansa tietyissä rikoslajeissa sekä ihan arkipäiväisenä - ja itsellenikin vastaan tulleena asiana - kieltäytymistä naisten kättelemisestä.

Itse olisinkin, toisin kuin entinen presidenttimme, valmis lopettamaan kokonaan spontaanien turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen ja päästämisen maamme rajojen sisälle. Lisäksi määrittelisin kiintiöjärjestelmien kautta tulevien ihmisten määrän kotouttamistulosten mukaisesti siten, että jokainen vastaanotettu ihminen saadaan omaksumaan elämäntapa, joka on yhteensopiva suomalaiseen yhteiskuntaan. Tuo määrä olisi käsittääkseni ennemminkin kymmeniä kuin tuhansia kotoutettavia.

* * *

Lopuksi pari sanaa toisesta aiheesta, koska Saksan jalkapallopommittajan motiivi on selvinnyt. Kirjoittelin asiasta kymmenen päivää sitten ihmetellen terrorivapaan pommin asettajan motiiveja ja ehdotellen niiksi mielikuvitustani venyttelemällä mm. kohteeksi joutuneen joukkueen tai sen kannattajien pyrkimystä vahingoittaa kilpailevaa joukkuetta, omien fanien pettymystä joukkueen menestykseen, järjestäytynyttä rikollisuutta ja mustasukkaisuutta.

Nyt ilmi tulleen tiedon perusteella selitys oli kuitenkin oman mielikuvitukseni tuotoksia ihmeellisempi: pommintekijä nimittäin laski sen varaan, ­että paha saadaan nykyisessä muslimiterrorismin värittämässä ilmapiirissä lavastettua islamistien ja islamin viaksi.

Omassa maailmankuvassani tapaus asettuu uudeksi löperöstä maahanmuutosta aiheutuneeksi seurannaisongelmaksi. Sellaisena se on hyvä peruste kiristää Suomen ja EU:n maahanmuuttopolitiikkaa nykyisestä.

Näin siksi, että kokonaisuuden kannalta kantaväestön tekemät, mutta maahanmuuttopolitiikan epäonnistumista hyödyntävät, laittomuudet ovat yhteiskunnalle aivan yhtä haitallisia kuin tulijoiden oma huono käyttäytyminen. Onhan kantaväestöön kuuluvan henkilön räjäyttämä pommi täsmälleen yhtä tuhoisa ja tuomittava kuin terrorisinkin asettama - eikä nyt puheena olevaa pommia olisi koskaan räjäytetty ilman epäonnistunutta humanitaarista kotouttamispolitiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pariisin paukaus ja Suomen rajat
Terrorivapaa pommi
HS osoitti medianvallan laajuuden

Öykkäri-Trumpista tuli ennustukseni mukaisesti presidenttiehdokas-Trump

Helsingin Sanomat kertoi pääkirjoituksessaan Donald Trumpin muuttuneen öykkäri-Trumpista presidenttiehdokas-Trumpiksi. Lehden mukaan ensimmäinen oli näistä kahdesta versiosta uskottavampi.

Täytä blogia lukeville Donald Trumpin muutos ei ole ollut yllätys. Ennustin hänen tyylinsä vaihtumisen jo noin kaksi kuukautta sitten, koska sellainen oli mielestäni looginen ja jopa ainoa etenemistie Trumpin kaltaiselle päivän politiikan ulkopuolelta tulleelle ehdokkaalle. Jään siis suurella mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää.

Tätä ajatellen lainaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta yhden kohdan: "samaan aikaan useilla tahoilla varaudutaan mahdollisuuteen, että Trump todellakin valitaan marraskuussa Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Se ei ole todennäköistä nykyisillä kannatusluvuilla, mutta se on mahdollista."

Jälkimmäisestä tarjoaa elävän esimerkin tämä pieni pohjoinen kotimaamme. Valitsivathan suomalaisetkin presidentikseen, ja jopa toiselle kierrokselle, SDP:n vasenta laitaa kulkeneen Tarja Halosen, jonka maailmankatsomus vastasi edes likimain enintään äänestäjien yhden kolmasosan näkemyksiä.

Halosen valinnalle oli keskeistä suomalaisten naisten tahto saada maalle naispresidentti. Ja sen he saivat, vieläpä poliittisesti edistyksellisen (sensu 1970-luvun alku) feministin. Hintana tästä saavutuksesta Suomesta tuli pitkäksi aikaa maailmanparannuksen suurvalta - ei aivan Ruotsin veroinen, mutta kuitenkin. Pysyvän ja alati kasvavan jäljen Halosen valtakaudesta näemme ja koemme isojen kaupunkiemme kaduilla ja pusikoissa tästä ikuisuuteen.

Miksei siis Trumpistakin voisi tulla presidenttiä? Se edellyttää häneltä vain vastaehdokkaaksi astuvan Hillary Clintonin heikkojen kohtien löytämistä ja niihin iskemistä. Sekä oman pesän puhtaana pitämistä. Minä veikkaan, että Trumpin mahdollinen epäonnistuminen tulee todennäköisemmin johtumaan jälkimmäisestä kuin ensimmäisestä syystä.

Mutta odotellaan nyt vielä vaaleja. Ehkäpä amerikkalaisetkin haluavat ensi kertaa naisen presidentikseen. Hyvää siinä olisi se, ettei Clintonista ole odotettavissa samanlaista kävelevää katastrofia kuin Halonen oli Suomelle. Tosin en jaksa uskoa Trumpissakaan olevan aineksia sellaiseksi maailmanpolitiikan demoniksi kuin maailman tiedostava lehdistö meille uskottelee.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Donald Trump tekee voittaakseen Hillary Clintonin?
Olutta valtoihin
USA:n murhapääkaupungit

Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä

Uuden puheenjohtajansa Alexander Stubbin johdolla kokoomus on vaatinut Suomea irtautumaan maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Samaa on vaatinut jo aiemmin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Jussi Niinistö.

Sen sijaan ulkoministeri Erkki Tuomioja on tyrmännyt ajatuksen. Näin siitä huolimatta, että itärajamme takana on yli 140-miljoonan asukkaan Venäjä, joka on Ukrainan toimillaan osoittanut olevansa vaarallinen naapuri. Eikä se ole allekirjoittanut samaista sopimusta.

Myös Suomen sopimukseen liittymisen aikaan puolustusministerinä toiminut Seppo Kääriäinen on ottanut asiaan kantaa muistuttamalla, että päätös sopimukseen liittymisestä tehtiin Kataisen hallituksessa yksimielisesti ja epäilemällä Stubbin näin muuttavan kokoomuksen ulkopoliittista linjaa.

Minulle tästä tuli mieleen poliittisen heräämiseni aika 1970-luvulla, jolloin presidentti Kekkonen ja vallan kahvassa tiukasti hänen tuellaan istunut keskustapuolue käyttivät samantapaisia lausahduksia sisäpoliittiseen leimaamiseen ja kokoomuksen pitämiseen hallituksen ulkopuolella.

Niin tai näin. Toivotan kokoomukselle ja perussuomalaisille menestystä heidän pyrkiessään irrottamaan Suomen Ottawan sopimuksesta. Koska irtautumiselle on Iltasanomien nettikyselyn mukaan myös selvä Suomen kansan enemmistön tuki, voi Stubb pääministerinä yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa toimien ottaa perustuslain mukaisesti ulkopolitiikan ohjakset käsiinsä ja ryhtyä saman tien toimenpiteisiin vapauttakseen meidät tästä maailmanparantajana profiloituneen Tarja Halosen aloitteesta rakennetusta vakavasta turvallisuusvajeesta.

Jos ja kun näin tapahtuu, kiitän syvästi.

Aiempia ajatuksia samasta aiehpiiristä:
Suuria itämaisia sotasankareita
Mitä meidän tulee oppia Venäjän aggressiosta Ukrainaa kohtaan
Ottawan sopimus täytäntöön!

Ottawan sopimus täytäntöön!

Tarja Halosen johdolla Suomi liittyi niin sanottuun Ottawan sopimukseen, jonka toteuttaminen on nyt sitten alkanut. Näin Suomi on säilyttänyt puhtoisen maineensa rauhaa rakastavana maana.

Jalkaväkimiinat ovat olleet Suomessa sikäli harmiton ase, että viime sotien aikana oma armeijamme merkitsi miinakentät maastoon, mikä mahdollisti niiden purkamisen sitten, kun kentät kävivät tarpeettomiksi.

Sen sijaan Pohjois-Suomessa saksalaiset levittelivät Lapin sodan aikana miinoja huolettomasti, ja niiden seurauksena sattui lukuisia onnettomuuksia aivan samoin kuin nykyisin kehitysmaissa. Muistan itse poikasena isän kanssa Lapissa vaeltaessani pelänneeni noita miinoja.

Ottawan sopimus lienee tehty paitsi miinojen kehitysmaissa tapahtuvan väärinkäytön, niin myös Suomen YK:n turvallisuusneuvostoon tähtäävien pyrkimysten takia. Hintaa tälle toimenpiteelle kertyy ainakin 300 miljoonaa euroa - ja jatkossa enemmän, koska perinteisten miinojen käyttöikä on pitkä, mutta niitä korvaavat asejärjestelmät kaipaavat melko nopeasti modernisointia. Jotkut korvaavat asejärjestelmät ovat myös perinteisiä jalkaväkimiinoja vaarallisempia siviileille, mistä syystä nekin halutaan kieltää.

Toiveeni on, ettei maamiinoista luopumisen vaikutusta Suomen kykyyn puolustautua tulla koskaan testaamaan tositilanteessa. Oma käsitykseni kuitenkin on ollut jo aiemminkin, ettei miinoja pystytä täysin korvaamaan harvaan asutussa maassamme, eivätkä Ottawan sopimuksen perusteet päde suomalaisiin miinoihin - enkä ole ainoa (esimerkki - ja täällä kansanedustajien näkemyksiä).

On siis mielenkiintoista havaita, että eduskunnan enemmistö on ollut valmis lähtemään tähän maanpuolustuskykyämme uhkaavaan operaatioon kansainvälisen imagokilpailun ja mahdollisesti myös turvallisuusneuvostossa kumileimasimen paikalle pääsemisen takia. Mitä tämä kertoo suomalaisesta politiikasta ja poliitikoista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta
Diplomatian kukkasia
Valtion tehtävät

Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle

Suomen Rahapaja ja valtiovarainministeriö julkaisevat juhlarahan tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden teemalla. Hieno juttu: harvoin on ehdotettu näin hyvin Suomelle ja suomalaisille sopivaa juhlarahaa!

Ajatelkaas!

Meillä on pitkät perinteet ihmisarvon kunnioittamisesta. Meillä ei talonpoikaa ole koskaan pakotettu maaorjuuteen, vaan hän säilytti itsenäisyytensä jopa läpi ankaran Ruotsin suurvalta-ajan. Tosin hiuksenhienosti, mutta kuitenkin. Ja pian Suomen itsenäistymispyörteiden selvittyä kaikki "valtiovalta siirrettiin kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Kaikki kansalaiset siis julistettiin tasa-arvoisiksi.

Asian ainoana jollain tavalla "negatiivisena" seurauksena meikäläisellä lehdistöllä ei ole pureskeltavanaan kotimaisia merkittäviä kuninkaallisia uutisia, kuten syntymän perusteella eriarvoisiksi kansalaisensa luokittelevassa entisessä emämaassamme. Onneksi asia on kuitenkin ollut välttävästi ratkaistavissa uutisoimalla naapurimaan tulevista hallitsijoista, joskin vallattomista sellaisista.

Meillä on myös pitkä kokemus kielellisestä tasa-arvosta kahden kotimaisen kieliryhmämme välillä. Aiemmin virallisissa yhteyksissä kelvottomana pidetty suomenkielihän sai tasa-arvon ruotsinkielten rinnalla vuoden 1863 kieliasetuksen voimalla silloisessa autonomisessa Venäjän suuriruhtinaskunnassa. Sen seurauksena Suomessa on kaksi tasa-arvoista virallista kieltä, joista toista puhuu äidinkielenään vain noin viisi prosenttia väestöstä.

Huolimatta erimielisyyksistä tasa-arvon toteuttamisen muodoista, ei itse ruotsinkielen tasa-arvoista asemaa ole vaatinut poistettavaksi juuri kukaan, vaikka näin pieni kansallinen kielivähemmistö ei ainakaan kovin monessa muussa maassa ole päässyt nauttimaan samanlaisesta suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Viimeksihän samankaltaiseen asemaan yritti päästä noin kolmanneksen kielivähemmistö Latviassa.

Meillä myös naiset saivat äänioikeuden kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa. Heillä on kuitenkin edelleen miehiä noin kaksikymmentä prosenttia alempi palkkataso. Siitä itse työhön ja siitä suoriutumiseen liittymätön osuus on kuitenkin "vain" viisi-kuusi prosenttia - ei kovin häpeällinen luku suhteessa maailman muihin maihin, vaikka tasa-arvon nimissä sekin on luonnollisesti liikaa ja odottaa korjaamistaan.

Seksuaalisen vähemmistön tasa-arvon aitoutta Suomessa korostaa pienehkön puolueen ehdokkaana avoimesti homoseksuaalin Pekka Haaviston menestys viime presidentinvaaleissa, sekä seksuaalisen tasa-arvon ajajana osan poliittisista kannuksistaan hankkinut presidentti Tarja Halonen.

Maahanmuuttajien nauttimasta tasa-arvosta puolestaan kertovat maahanmuuttajataustaiset kansanedustajat, kuten Hella Wuolijoki. Tai Wilson Kirwan valinta vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi muutama vuosi sitten. Nämä ovat melkoisia tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden osoituksia suomalaiselta yhteiskunnalta ja kansalta.

* * *

Juhlaraha tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puitteissa on siis hieno idea. Kun vielä muistetaan, ettei mikään ole parempi mittari tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle kuin suhtautuminen vähemmistökieleen ja sitä puhuviin naisiin, voidaan todeta Suomen kansan pari päivää sitten korostaneen nyt suunnitellun juhlarahan osuvuutta oikein erityisesti.

Tarkoitan Pernilla Karlssonin valitsemista koko kansalle vapaassa äänestyksessä esittämään äidinkielellään laulun kaikkien suomalaisten puolesta Eurovision laulukilpailussa. Toivottavasti asian tämäkin puoli saa julkisuutta Euroviisujen televisioinnin aikana - ja osaltaan näyttää suomalaista esimerkkiä koko yhteistelle Eurooppallemme.

Minusta olisikin hienoa, jos juhlarahan suojelijaksi lupautunut väistyvä Tasavallan Presidentti Tarja Halonen nostaisi suomalaisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden esikuvaksi koko maailmalle. Kuten olen edelle kirjoittanut, ovat meidän kansamme saavutukset tällä alalla ainutlaatuisia, ja kelpaavat esikuvaksi koko kulttuuriristiriitojen ja epätasa-arvon repimälle maailmalle!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Sofi Oksanen menee maailmalle

Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta

Suomi on liittymässä Ottawan sopimukseen, joka kieltää henkilömiinat. Asiasta käytiin eduskunnassa keskustelu, jossa esiteltiin argumentteja puolesta ja vastaan.

Mutta mitä teki kansalaisten tiedonsaannista vastaava lehdistö?

Sen sijaan että se olisi analyyttisesti tarkastellut itse asiaa, se nosti piikin nokkaan kansanedustaja Kimmo Kivelän, joka oli lainannut puheenvuoroonsa perustelut Wikipediasta. En oikein ymmärrä, mistä ne perustelut olisi pitänyt hakea, kun kerran hyvä lähde on kaikkien käsillä. Olisiko Kivelän pitänyt niin sanotusti keksiä pyörä uudelleen? Omasta mielestäni ainoa asiallinen moite Kivelälle voidaan tässä asiassa antaa siitä, ettei hän maininnut tietojensa lähdettä.

Käytännössä lehdistön tavoitteena Kivelän tikun kärkeen nostamisessa lienee viedä ihmisten huomio pois itse asiasta. Ja tässä se on epäilemättä myös onnistuva. Samalla uhrataan, ilmeisesti joko väliaikaisen turvaneuvostopaikan ja/tai nykyisen Tasavallan Presidentin YK-tavoitteiden alttarille, suuri osa Suomen puolustusvoimien kykyä huolehtia maamme sotilaallisesta koskemattomuudesta. Toivottavasti uhrauksille saadaan aikanaan katetta, eikä puolustuvoimien suorituskyvyn alentumaa tarvitse koskaan testata tositilanteessa.

Jotta itse asia ei unohtuisi, teen lopuksi Kivelät ja lainaan Wikipediasta perustelut puolesta ja vastaan.

Ottawan sopimuksen kannattajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:

• miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä

• miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina itsessään on suhteellisen halpa

• miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden seurauksiin siviiliväestölle

• Miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta

Ottawan sopimuksen vastustajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:

• Suomessa osattiin jo yli 60 vuotta sitten kirjata miinakentät kartalle, niin ettei siviiliväestölle aiheutunut haittaa

• Rauhan aikana suomalaiset miinat eivät ole maastossa, vaan Puolustusvoimien varastoissa.

• Sotatilassa miinat ovat ylivoimainen asejärjestelmä Suomen kaltaisessa maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus: kun vihollinen tietää maassa mahdollisesti olevan miinoja, se pelkää jokaista askeltaan.

• Suomen oloissa maamiinat ovat turvallisempia siviiliväestölle kuin rypälepommit, joiden riski jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi.

On melko helppo nähdä, ettei mikään edelle kirjoitetuista sopimusta puoltavista seikoista koske Suomea, joka käyttää miinoja puolustustarkoituksiin ja kartoittaa jokaisen tekemänsä miinakentän. Sekä purkaa ne sotatilanteen jälkeen. 

Sen sijaan sopimuksen vastustajien argumentit ovat asiallisia. Tästä huolimatta maamme tullee liittymään Ottawan sopimukseen, eikä tätä todellisuudessa oteta huomioon puolustuvoimien määrärahoissa, vaikka niin on luvattu. Jos jotain ehkä korvamerkitäänkin korvaaviin asejärjestelmiin, otetaan jostain muualta sitten monin verroin enemmän pois. Tällainen toiminta on yksinkertaisesti epärehellistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Diplomatian kukkasia

Valtion tehtävät

Päättäjien kädet veressä - mutta minkä takia?