Tieteen julkisuuskuvan kannalta tässä asiassa ehkä merkittävintä on se, että Mullerin tutkimuksia rahoitti mm. öljy-yhtiöihin sidoksissa oleva säätiö. Näin siksi, että ilmastoskeptikkojen tutkimusten luotettavuudesta on ajoittain kohistu aika paljonkin, etenkin kun Muller ei ole ainoa, joka on saanut rahoitusta "epäilyttäviltä tahoilta". Yksinkertainen ajatuskulku lienee sellainen, että "sen lauluja laulat, jonka leipää syöt"!
Asian uutisointi on mielenkiintoista. Aamulehden melko neutraalin luonnehdinnan "tunnettu ilmastoskeptikko myönsi: ilmasto lämpenee sittenkin, ja nopeasti" lisäksi vaikkapa Iltalehdestä löytyy peittelemättömän vahingoniloinen "skeptikolle kävi nolosti: oma tutkimus osoitti lämpenemisen todeksi". Otsikoinnin perusteella toimittajat arvelevat että tutkijan mielipide olisi tieteessä jotenkin oleellisen tärkeää ja että sen vääräksi osoittaminen olisi noloa. Tämä vaatii syvällisemmän pohdinnan.
Luonnontieteellinen tutkimus perustuu tänä päivänä erilaisten hypoteesien kehittämiseen ja niiden vääräksi osoittamiseen. Kirjoitin aiheesta aiemmin näin: "Nykyaikaisessa tieteessä käytettävissä olevista havainnoista johdetaan looginen selitys, eli hypoteesi, tutkittavalle asialle. Ennen kuin hypoteesin oikeellisuudesta voidaan sanoa mitään, on sitä testattava sellaisella aineistolla, jota ei ole käytetty hypoteesin laatimiseen. Hyvän hypoteesin pohjalta pitää siis pystyä laatimaan ennusteita. Mikäli testi johtaa hypoteesin ennustamaan tulokseen, vahvistuu hypoteesi. Mikäli taas ei, se tulee hylätä tai ainakin sitä tulee korjata. Puhutaan hypoteesin falsifioimisesta. Tämän idean muokkasi nykyiseen muotoonsa tieteenfilosofi Karl Popper."
Koska myös ilmastotutkimus on nykyaikaista tiedettä, perustuu sekin hypoteeseihin. Esimerkiksi sellaisiin, että kasvihuonekaasut lämmittävät maapallon ilmastoa. Tämä hypoteesi ei ole tyhjästä nyhjäisty, vaan perustuu monenlaisiin tutkimustuloksiin.
No, nyt otsikoihin noussut Richard Muller on työssään pyrkinyt selvittämään, onko yhdessä tärkeässä ilmastonmuutoshypoteesin taustatekijässä, eli ilmastoasemien lämpötilatiedoissa virheitä. Ja lopputuloksena todennut, ettei ole. Ei ainakaan sellaisia, jotka johtaisivat oleellisesti väärään käsitykseen menneestä ilmastosta. Satunnaisia virheitähän siellä kyllä on ainakin ollut.
Arkikielellä ilmaistuna "johtava ilmastoskeptikko" Muller on siis epäillyt maailmanlaajuisissa lämpötilan mittausaineistoissa olevan tahallisia tai vaihtoehtoisesti tahattomia, mutta systemaattisia virheitä. Ja tutkinut pitääkö tämä epäilys (hypoteesi) paikkansa. Aikansa tutkittuaan hän on sitten tullut siihen tulokseen, ettei pidä. Näin siitä huolimatta, että se on ollut hänen rahoittajiensa (ja ehkäpä hänen omien mielipiteidensäkin) kannalta epämieluisaa.
Juuri tällä tavalla tieteen tulee toimia. Tässä tapauksessa ilmeisesti rahoittajilla oli tarve löytää ilmaston lämpenemistä kyseenalaistavia tuloksia. Niinpä he ryhtyivät rahoittamaan tutkijaa, joka halusi tutkia aihetta, josta sellaisia voisi mahdollisesti löytyä. Itse tutkimustyö sitten tehtiin kaikesta päätellen normaalien tieteellisten käytäntöjen mukaisesti ja hypoteesi tuli falsifioiduksi. Samalla ilmastonmuutoshypoteesin pohja vahvistui taas hiukkasen, mikä epäilemättä harmittaa työn rahoittajia.
Sellaista se tiede nyt vaan on. Hyvän tutkimuksen tuloksiin eivät rahoittajien toiveet sen enempää kuin tekijän mielipidekään saisi vaikuttaa. Olen itsekin tutkijan urallani joutunut monet kerrat luopumaan omista mielihypoteeseistani, koska omat tutkimustulokseni ovat osoittaneet ne vääräksi. Ei siinä ole mitään noloa; päin vastoin - onhan tieteellinen tieto taas yhtä havaintoa luotettavampaa. Ja ihmiskunnan maailmankuva rahtusen lähempänä todellisuutta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
Tän jutun uutisoinnin keskusteluissa tuli esille sellainen termi kuin datan homogenisointi, jota väitettiin ilmastohistorian väärentämiseksi. Osaisiko proffa kertoa tästä jotain?
VastaaPoistaAalto-yliopiston, SYKE:n ja Ilmatieteen laitoksen "Ilmasto-opas" selittää asian näin:
VastaaPoista"Vaikka säähavaintojen tekemistä säätelevät tarkat määräykset, sisältävät pitkät ilmastoaikasarjat aina epäjatkuvuuskohtia. Useita vuosikymmeniä, jopa yli sata vuotta toiminnassa ollut havaintoasema on historiansa aikana kokenut monta muutosta. Epäjatkuvuuskohtia aikasarjoihin aiheuttavat mm. muutokset havaintovälineistössä ja niiden sijoittelussa, muutokset havaintoajoissa ja keskiarvojen laskemismenetelmissä sekä havaintoasemien ympäristön muutokset. Myös monen havaintoaseman sijainti on muuttunut aikojen saatossa.
Ilmastotutkimusta varten havaintoasemien historiat tutkitaan tarkasti ja aikasarjat pyritään homogenisoimaan, eli muut kuin todellisesta ilmaston muuttumisesta johtuvat signaalit (esimerkiksi kaupunkien kasvu) pyritään häivyttämään havainnoista. Vasta homogenisoitu aikasarja tarjoaa luotettavan aineiston, jonka perusteella voidaan tutkia ilmastossa tapahtuvia muutoksia."
Homogenisoinnin tarkoitus on siis korjata tiedoissa esiintyviä virheitä. Näin tehtäessä se tietenkin luo myös uuden potentiaalisen virhelähteen, mikäli korjaustoimenpiteet eivät vastaa todellisuutta. Näin toimenpidettä voi tietenkin halutessaan käyttää virheellisen tuloksen tuottamiseen, jos niin halutaan. Käytännössä en usko näin tehdyn.
Korjaustarvetta voidaan olettaa esiintyvän kun esim. kaupunkialueella olevan mittausaseman sijaintia on muutettu tai muutettu laitteistokokoonpanoa, mittareiden lukuaikoja tai keskiarvojen laskentatapaa, ryhdytään aineiston "korjaamiseen".
VastaaPoistaYleisin tapa arvioida mainitun aseman mittausmittausmuutosten korjaustarvetta on verrata niitä sellaisen aseman mittaustuloksiin, joissa samalta ajankohdalta ei ole tiedossa minkäänlaisia muutoksia.