torstai 17. marraskuuta 2011

Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

Kreikasta kuuluu taas kummia. Maassa puuhataan suurmielenosoitusta juuri silloin kun sen pitäisi ryhtyä parantamaan taloudellista iskukykyään. Mitä tämä kertoo kreikkalaisten realiteettien tajusta ja vastuuntunnosta?

Mutta ei Kreikassa yksin kansa ole kummallista. Myös kaksi poliittista puoluetta on ilmoittanut etteivät he sitoudu (kirjallisesti) EU:n vaatimiin toimenpiteisiin tukirahojen vastineeksi. Vastineeksi saatava summa ei ole mikään pikkuraha vaan puolet maan valtavasta velkasummasta plus bittikuivaa tukirahaa. Mitä tämä kaikki kertoo kreikkalaisten poliitikkojen realiteettien tajusta ja vastuuntunnosta?

Itse asiassa, ymmärrän kyllä Kreikan kansan närkästyksen, vaikka se ei oikeasti olekaan tilanteeseen syytön, eivätkä sen toimenpiteet ole hyväksyttäviä. Sen sijaan minusta on peräti kummallista, ettei EU vieläkään vihellä Kreikan poliittista peliä poikki. Onko taustalla jonkinlaista korruptiota?

Korruptiota tai ei, hyväksyttäköön nyt lopultakin tosiasiat. Lopetetaan tukirahojen jakaminen ja käytetään rahat suoraan niiden pankkien pääomittamiseen, jotka kärsivät tappioita Kreikan joka tapauksessa lopulta kieltäytyessä maksamasta velkojaan takaisin - tuki tietenkin pankkien omistusosuutta vastaan. Näin riskiluottoja ottaneet maksavat markkinatalouden sääntöjen mukaisesti riskien toteutumisesta, mutta EU:n tasolla vältetään kuitenkin koko pankkijärjestelmän kaatuminen.

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun kirjoitan tästä aiheesta. Mutta nyt ei ole enää aikaa leikkiä Kreikan kanssa. Edessä on valtavan paljon suuremmat haasteet ItalianEspanjan ja hiukan pidemmällä aikavälillä ehkä myös Ranskan ongelmien kanssa. Ennen kuin niiden kanssa rahankylvö pääsee yhtä hulvattomaksi kuin Kreikan kanssa, kannattaisi analysoida paljonko sillä on voitettavissa, vai kannattaisiko niissäkin kriiseissä keskittyä pelkästään riskejä ottaneiden pankkien sosialisointiin.

Tai vaihtoehtoisesti voidaan tietenkin harkita suoraa setelirahoitusta kaikkien taloutensa tuhonneiden maiden pelastamiseksi ja EU:ssa pitämiseksi, sekä unohtaa ajatukset vahvasta eurosta. Ei siinäkään pelissä voi käydä huonommin kuin taannoin Zimbabwessa tai sotien välisessä Weimarin tasavallassa. Ehkä tämäkin vaihtoehto tuntuu tässä tilanteessa houkuttelevilta, etenkin kun myös Yhdysvallat on melko ongelmitta käyttänyt jo vuosikymmeniä samaa menetelmää taloutensa tasapainottamiseen. Ekonomian asiantuntijat selvittäköön mihin tämä vaihtoehto johtaisi Euroopassa - Zimbabwen vai Yhdysvaltojen tiehen?

Vaihtoehtoja siis on. Mutta on myös yhä selvempää, että nyt ollaan toteuttamassa sitä kaikkein tyhmintä. On nimittäin varsin ilmeistä, ettei tämän(kään) kriisin venyttäminen voi johtaa mihinkään hyvään. Siksi asia nyt vain on hoidettava kuntoon kerralla ja nopeasti. Eurooppalaisten mielialan ja toimeliaisuuden kannalta kertarysäys lienee kuitenkin monin verroin parempi vaihtoehto kuin ainainen vikinä.

Ihan oikeasti, EU-poliitikot, herätkää! Tunnustakaa tosiasiat! Lopettakaa vanhojen pankinomistajakavereidenne omaisuuden pelastaminen verovaroilla! Tehkää oikeita toimenpiteitä eurooppalaisen talouden tervehdyttämiseksi mahdollisimman nopeasti! Siis toimikaa!

Stubb, Rehn ja Katainen, teillä on edelleen mahdollisuus profiloitua merkittävinä EU-poliitikkoina. Se vaatii ainoastaan välttämättömyyden muuttamista hyveeksi, ja sen kehityksen kärkeen astumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikkalaisilta odotetaan nyt työtä, työtä ja työtä
Kataisen ja Stubbin tilaisuus on koittanut!
Ei se hullu ole joka pyytää...

2 kommenttia:

  1. Britit ovat juuri myymässä 2008 sosialisoimaansa pankkia. Hintakin kerrottiin. Tässä olisi jo esimerkkitapaus, josta voitaisiin arvioida millaiset kustannukset pankkien sosialisoinneista koituu. Varmasti parempi vaihtoehto kuin tällainen pelleily.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!